Ruska || Aksu

[Aksutar]

Lily

Tyttö hymähti pienesti.
"Ehkä siinä onkin.. Uskon että olet loistava kaupungin puollustamisessa.. ja kuten sanoit, en usko että uhraamisesi taistelussa auttaisi millään tavalla" Lily totesi, samalla salaa toivoen että Rudyard todellakin jäisi kaupunkia puollustamaan. Rudyard oli mitä ilmeisemmin parempi taktikko, mitä miekka mies, joten tuota olisi turha edes lähettää taistelu tantereelle jossa taistelut olisivat melko suoranaisia, eikä pahemmin vaatinut super hienoja taktiikoita.
"Lisäksi olisi mukava pitää edes joku lähellään kylässä.. onhan minulla Ophelia, mutta lähes kaikki muut ympäriltäni lähtevät sotaan, kun se syttyy" Tyttö lisäsi pienesti huokaisten... hän ei olisi edes halunnut puhua sodasta, millään tasolla, mutta jälleen kerran hän oli eksynyt ajattelemaan tuota surullista tapahtumaan, joka näytti olevan jo välttämätön. Eihän Lily sitä tiennyt, mutta pysyihän sen näkemään sotilaista, kenraaleista, hovin väestä.. kaikista.. kaikkien kasvoilla näkyi se pieni huolestuneisuus tulevasta, joka odotti heitä nurkan takana.

Lily hymyili Rudyardin kiittäessä häntä äskeisestä huomautuksesta ja miehen kasvoille hiipinyt syvempi puna sai tytön naurahtamaan pienesti. Rudyardin mainitessa hänen hiuksensa, Lily mutristi suutaan pienesti ja vilkaisi hiuksiinsa sukien niitä pienesti.
"Saisin aivan varmana kurinpalautuksen mikäli menisin tämän näköisenä takaisin linnalle." Lily totesi pienesti naurahtaen. Sotkuiset hiukset eivät todellakaan olleet hyvä ominaisuus prinsessalla.. mutta Rudyard näytti pitävän.
".. vaarallisesta en tiedä, mutta villi ehkä" Lily totesi hymyillen vinosti "Ainakin niin monet ovat sanoneet.. tarvitsisin kuulemma kesyttäjän".

[Ros]

Rudyard

Mies nyökkäsi. Hän tulisi jäämään kaupunkiin, puolustamaan sitä. Hän etsisi aukkoja heidän puolustuksestaan voidakseen anta parannusehdotuksia. Hänen hyödyllisyyttään ei välttämättä huomattaisi, koska jos vihollinen joskus hyökkäisi, hän olisi jo täyttänyt nuo puutteet. Rudyard ei tulisi saamaan tässä sodassa paljoakaan kunniaa, muut kaupunginpuolustajat ja etenkin ne, jotka lähtivät sotaan, tulisivat viemään sen itselleen.
Se harmitti tavallaan punapäätä, hän janosi kunniaa. Hän halusi nousta korkeampaan asemaan, vaikka keräisikin sillä huomionsa itseensä.
Mies hymähti tytön mainitessa, että jäisi yksin kun sota syttyy.
"Niin, jotain hyvää jäämisessäkin on", Rudyard totesi hymyillen hienoisesti. "Minä pysyn rinnallasi kun muut lähtevät tavoittelemaan kunniaa tai kuolemaa." Hän olisi halunnut tarttua tyttöä käsistä, mutta he eivät ratsastaneet tarpeeksi lähekkäin toisiaan, jotta mies olisi pystynyt siihen.
"Sinun on turha huolehtia tulevaa sotaa, ennen kuin se on alkanut."

Rudyard kohotti kätensä estääkseen tyttöä sukimasta hiuksiaan liikaa. Hän ei halunnut tuon vaaran tunnun katoavan aivan heti. Hän ei voinut olla myöntämättä, että Lily vaikutti villinä, hiukset sotkussa, vähemmän varatulta kuin hiukset hienosti kammattuna ja hyvin organisoituna.
Kalpeilta poskilta hetkeksi kadonnut puna kohosi niille uudestaan tytön mainitessa, että hän tarvitsisi jonkun kesyttämään itsensä.
"Minä taas en haluaisi, että kukaan kesyttäisi sinua", mies totesi. "Olet täydellinen juuri tuollaisena. Villinä ja kesyttömänä."
Punatukka ojensi kätensä sipaistakseen tytön tuulen sotkemia hiuksia.

[Aksutar]

Lily

"Minä pysyn rinnallasi kun muut lähtevät tavoittelemaan kunniaa tai kuolemaa."... Tuo oli ehkä yksi romanttisimmista lauseista mitä Lily oli koskaan kuullut ja sen johdosta tytön poskille nousi pieni puna. Sääli sinänsä, luulisi prinsessan kuulevan romanttisia lauseita harvasen päivää... mutta jos miehenä oli Blackin kaltainen velho, niitä oli turha odottaa edes viikottain...
"Lasketaanko tuo lupaukseksi..?" Lily kysyi pienesti hymähtäen ja vilkaisi Rudyardiin.
Mies kehotti häntä olemaan ajattelematta sotaa, ennen kuin se olisi edes alkanut. Helpommin sanottu kuin tehty. Lily oli luonnostaan huolissaan asioista, jotka eivät edes kuuluneet hänelle tai niistä ei pitäisi edes murehtia. Siksi Lily yleensä näyttikin surulliselta ja poissaolevalta joskus, jos ei huomannut peittää huolestuneisuuttaan.

Lily lopetti hiustensa sukimisen Rudyardin kohottaessa kätensä estääkseen tuon. Tyttö vilakisi kysyvästi mieheen, mutta jätti hiustensa setvimisen sitten kokonaan. Olkoon sekaisin.. kun Rudyard näytti pitävän siitä, eivätkä he olleet yhäkään yleisellä paikalla arvostelevien katseiden alla.
Miehen seuraavat sanat saivat pienen punan nousemaan Lilyn poskille.
"Olet ensimmäinen joka uskaltaa sanoa tuon ääneen" Lily totesi antaen miehen sipaista hiuksiaan.
Lily toivoi että he olisivat voineet pysähtyä, jälleen. Tuntui etäiseltä istua eri ratsujen selässä ja keskustella. Mutta Jim taas näytti olevan jälleen vedossa ja tuskin haluaisi heti pysähtyä. Joten Lily jätti sanomatta mitään ja antoi ruunan kävellä kiltisti reippaan rauhalliseen tahtiinsa.

[Ros]

Rudyard

Romanttisimmat asiat tuli helposti sanoneeksi aivan huomaamattaan. Mies ei ollut yrittänyt olla romanttinen, mutta oli silti onnistunut siinä paremmin, kuin yrittäessään. Hän huomasi tytön punastuvan ja tajusi yksinkertaisen, korusanaisesti asetetun totuuden saavan tytön onnelliseksi.
"Lasketaan. Minä lupaan jäädä", mies totesi vakavasti, nyökäten perään. Hänen ei tarvitsisi tehdä mitään saadakseen jäädä - hän joutuisi anelemaan polvillaan ylemmiltään, että pääsisi sotaan ja silti saisi kieltävän vastauksen.
Vähitellen jääminen alkoi tuntua paremmalta vaihtoehdolta kuin lähteminen. Taistelussa hän voisi saada osakseen suuren kunnian - tai kuolla sodan vasta alettua - mutta hänestä tulisi olemaan enemmän hyötyä kotirintamalla.

Rudyard oli yllättynyt päästessään sipaisemaan tytön hiuksia ja kuullessaan tuon sanat. Oliko hän ensimmäinen? Velho ei tainnut olla minkäänlainen romantikko tai muutenkaan ymmärtää naisista kerrassaan mitään.
"Mutta tuskin ensimmäinen, joka on sitä mieltä", mies totesi hymyillen. Hän hengitti syvään. Rudyard olisi mieluusti pysähtynyt uudemman kerran, mutta olisi aivan liian aikaista toiselle tauolle.
"On hankalaa keskustella ratsastaessa."
Kultaisten silmien katse kiinnittyi tyttöön. Hän tyytyisi kyllä pelkkään katseluunkin ja siihen tunteeseen, että pääsi ratsastamaan tytön kanssa.

[Aksutar]

Lily

Rudyard kertoi sanojensa olleen lupaus. Tytön kasvoille levisi jälleen tyytyväinen hymy, samalla kun tuo vilkaisi nopeasti ympärilleen. Hänen sydämensä oli hypätä taas ulos rinnasta.. nyt hän tietäisi ettei tulisi jäämään täysin yksin sodan alkaessa. Lily ei tiennyt sitä ettei Rudyardia todellisuudessa edes olisi otettu mukaan tantereelle, mutta eipä tuo tärkeä tieto ollut. Eikä Lily osannut varmaksi sanoa missä Rudyard olisi hyödyllisin taistelun alettua, mutta eiköhän mies tiennyt sen itsekkin.

"Tuskin... toiset eivät vain sano sitä ääneen" Lily vastasi pienesti hymähtäen.
Velho ei todellakaan ollut maailman romanttisimpia miehiä.. hyvä että he vaihtoivat muutaman sanan sillointällöin. Velholla tuntui olevan omia kiireitään, milloin kenenkin kanssa, eikä Lily voinut kiistää etteikö olisi hieman katkera Jackin saavuttua heidän elämään. Velho tuntui viettävän tuon kanssa enemmän aikaa, mitä oman vaimonsa...
Lily vilkaisi Rudyardiin tuon huomauttaessa että oli hankala keskustella ratsastaessa.
"totta..." tyttö totesi pienesti nyökäten ja pysäytti oman hevosensa "Ja tuskin käveleminen olisi pahasta.. Minä kun harvemmin pääsee luonnon helmaan kävelemään".
Vinosti hymähtäen Lily hypähti jälleen kerran alas Jimin selästä, taputtaen ratsuaan muutaman kerran kaulalle, vilkaisten sitten takaisin Rudyardiin.

[Ros]

Rudyard

Oli varmasti monia muitakin asioita, mitä ihmiset eivät sanoneet ääneen. Lily oli hovissa suosittu neito, tuo oli hovin oma silmäterä, oma pieni päivänsäde. Rudyard ei ollut ainoa mies, jolla oli lämpimiä ajatuksia tuota haurasta olentoa kohtaan - eikä hän ollut näistä miehistä ainoa, joka ajatteli prinsessan olevan hyvä juuri tuollaisena.
"Sitten jonkun on sanottava", punatukka totesi hymyillen, huomaamatta tytön äänessä katkeruuden häivähdystäkään. Hänen pitäisi olla vain onnellinen velhon typeryydestä - mitäs ei osannut pitää vaimoaan tyytyväisenä.

Rudyard laskeutui itsekin ratsailta hymyillen hienoisesti tytölle. He jättäisivät jälleen hevoset - kuin he olisivat tulleet tänne luonnon keskelle ennemmin kuhertelemaan kuin ratsastamaan. Kuin hevosten mukaan ottaminen olisi ollut vain tekosyy tälle tapaamiselle.
Mitä sotilas olisikaan maksanut jotta asia olisi ollut näin. Se ei kuitenkaan valitettavasti ollut mutta ehkä vielä jonain päivänä olisi.
"Sano, jos olet nälkäinen", mies totesi hymyillen hienoisesti ja painoi sormensa tytön ranteelle. Hän oli tyytyväinen, kun sai kävellä tuon rinnalla. Hän sipaisi kuin ohimennen vapaalla kädellään Lilyn hiuksia, ennen kuin lähti kävelemään verkkaiseen tahtiin. Hänellä ei ollut kiire minnekään, hän seuraisi Lilyä.
"Miten tyttäresi voi?"

[Aksutar]

Lily

Lily vastasi Rudyardin hymyyn hymyilemällä itsekkin, samalla kun he jättivät hevoset jälleen seisoskelemaan paikoilleen. Jim jäi jälleen kiltisti seisomaan paikalleen, ilman erillisiä käskyjä.
Lily lähti kävelemään Rudyardin rinnalla. Tyttö vilkaisi pienesti Rudyardiin tuon painaessa sormensa hänen ranteelleen. Lilyn kasvoille nousi jälleen se pieni hymy, samalla kun tuo nosti katseensa takaisin miehen kasvoihin.
"sanon kyllä sitten" Lily totesi pienesti naurahtaen, samalla kun he kävelivät hartaan verkkaisesti eteenpäin. Heillä ei ollut kiire minnekkään ja Lily toivoi ettei aika kiiruhtaisi, kuten sillä oli yleensä tapana. Hänen puolesta tämä retki olisi saanut jatkua vielä pitkään.
"Ane? Hän voi hyvin.. häntäkin alettiin 'kouluttamaan' prinsessan tavoille. Tyttö on yllättävän nopea oppimaan, mikä on vain hyvä asia." Lily kertoi naurahtaen pienesti "Hän ei ole niin jääräpäinen mitä minä olin pienempänä..".
Ane tosiaan oli yllättävän nopea oppimaan ja erittäin fiksu tyttö. Tuo suorastaan nautti uuden oppimisesta, siinä missä Lily oli kiukutellut ja toivonut pääsevänsä pihalle leikkimään muiden lasten tavoin.

Lily oli hetken hiljaa ja piti katseensa maan rajassa mietteliäänä heidän kävellessään.
"Oletko sinä koskaan halunnut lapsia?" Lily kysyi yllättäen nostaen katseensa Rudyardiin kysyvästi.
Hän oli aina halunnut omia lapsia.. valitettavasti hänen miehensä ei ollut kovinkaan innoissaan näistä 'kuolaavista pikku paholaisista'.. Sääli, mutta ei velhosta kyllä isäksi olisikaan.

[Ros]

Rudyard

Rudyard pystyi kuulemaan, kuinka ylpeä Lily oli tyttärestään. Tuo suorastaan säteili onnea päästessään puhumaan Anen oppimisesta ja voinnista. Se oli ihailtavaa - jos joku ansaitsi iloita lapsestaan, se oli Lily. Tuo oli varmasti hyvä äiti pienelle orpotytölle.
Sotilas ei voinut väittää tuntevansa Lilyn tyttären yhtään sen paremmin. Hän tiesi tuskin tuon nimeä, mutta oli silti utelias. Tyttö liittyi Lilyn elämään, joten punatukka halusi tietää tuostakin.

Sotilas kätkit hätkähdyksensä prinsessan kysyessä kysymyksensä. Hän ei ollut odottanut tätä kysymystä, vaikka olikin aivan tarkoituksell kääntänyt puheenaiheen Aneen.
"En voi väittää, että olisin koskaan halunnut lapsia", mies totesi mietteliäästi. Hän ei ollut koskaan ajatellut asiaa sen kummemin. Miehenä hänelle ei jatkuvasti huomautettu lapsien hankkimisesta, joten hän ei ollut aikaisemmin joutunut harkitsemaan asiaa.
"Sanoisin, että lapsien hankkimiselle on aikansa", Rudyard totesi hetken harkittuaan. "Ja jos sattuisin huomaavani olevani sopivassa elämäntilanteessa--" mies vältteli sanaa avioliitto, koska se toi mieleen Blackin "--en vastustaisi lapsien hankkimista."
Punatukka ei pitänyt omaa perhettä lainkaan huonona vaihtoehtona, mutta tällä hetkellä hän oli naimisissa työnsä kanssa ja hänen ainoa perheensä olivat hänen alaisensa.
"Entä sinä?"

[Aksutar]

Lily

Lily oli ylpeä Anesta. Hän rakasti tyttöä yli kaiken ja halusi tuon olevan onnellinen. Tosin se ei ollut vaikea tehtävä, Ane tuntui olevan onnellinen pienistäkin asioista. Lily ei ollut koskaan nähnyt tytön edes itkevän. Osa hovista ei pitänyt yhäkään ajatuksesta että prinsessalla oli kadulta noukittu orpo kasvattina, mutta sitä kukaan ei sanonut ääneen. Saivat tyytyä tilanteeseen mukisematta.. mitä nuo edes mukisivat, Anesta ei tulisi koskaan Cryptin hallitsijaa, se oli varma.
Rudyard kertoi etteikö varsinaisesti olisi halunnut lapsia ja että näiden hankkimiselle oli aikansa. Lily kyllä tiesi mitä Rudyard tarkoitti "sopivalla elämäntilanteella", joten tyttö tyytyi vain nyökkäämään ymmärtäväisesti tuon sanoihin. Lily yhä ihmetteli miten Rudyard ei ollut jo naimisissa.. tyttö uskalsi veikata että tuo voisi saada lähes kenet tahansa neidon omakseen, jos vain yrittäisi.

"Olen aina halunnut lapsia" Lily totesi muitta mutkitta Rudyardin vastakysymykseen "Eikö se ole ihan normaalia naiselta haluta omaa perhettä, pieniä lapsia, jotka toisivat iloa elämään?".
Prinsessa huokaisi pienesti ja pudisti päätään, hymähtäen sitten.
"Toiset vain eivät ole kovin innoissaan jälkikasvusta" Lily totesi matalammalla äänellä, olettaen että Rudyard tiesi kenestä puhuttiin.. tyttö ei yhäkään halunnut mainita velhon nimeä heidän keskustellessaan.
Lily pysähtyi ja nosti katseensa hymyillen Rudyardiin.
"Nyt voisi olla hyvä hetki syödä" Lily sanoi. Hänellä alkoi olla jo hieman nälkä, vaikka sitä ei ääneen viitsinyt sanoa.

[Ros]

Rudyard

Mies ei olisi osannut perustella naimattomuuttaan, jos prinsessa olisi siitä sattunut kysäisemään. Hän oli ollut liian sitoutunut töihinsä ja odottanut liikaa romanssia, joka veisi häneltä jalat alta. Olisi tietenkin ollut imelänromanttista mainita, että hän oli odottanut juuri Lilyä rinnalleen ja se olisi ollut törkeä vale. Eiväthän he vielä tunteneet kunnolla ja prinsessa oli jo aviossa toisen kanssa.
Mikä lähtöasetelma suhteelle.

Punatukka kohotti kulmiaan tytön mainitessa, että oli aina halunnut lapsia ja oman perheen. Se oli hyvin tavallista naisille, mutta tuskin kaikki halusivat elää ainoastaan perheen ja lapsien vuoksi.
"Tietenkin on", mies totesi lopulta. "Eikö se ole normaalia miehellekin? Perustaa perhe ja saada lapsia värittämään elämää."
Kalpeiden kasvojen hymy katosi pieneksi hetkeksi tytön mainitessa miehensä. He välttelivät tuosta puhumista, mutta siitä huolimatta saivat huomata mainitsevansa tuon usein sanattomasti.

Punatukka hymyili jälleen tytön mainitessa olevansa nälkäinen. Hän kutsui ratsunsa luokseen - siro hevonen tuli välittömästi isännän sitä kutsuessa - ja otti satulalaukun.
"Picnikiä parempaa minulla ei ole tarjota", mies totesi levittäessään paksua vilttiä nurmikolle. "Mutta eiköhän se kelpaa meille." Oikeastaan se oli romanttista. Päästä syömään rakastettunsa kanssa luonnon rauhassa kevyttä ateriaa.
Ilma oli kuin tätä retkeä varten kauniinpi kuin aikoihin. Syksyisä aurinko oli noussut kauniina kylmään aamuun ja lämmitti nyt retkeilijöitä.

[Aksutar]

Lily

"Voi olla" Lily totesi Rudyardin kysymykseen siitä, etteikö perheen perustaminen ollut miehillekkin mieleistä "Mutta näinä aikoina miehiä tuntuu kiinnostavan vain voima, valta ja sota" Tyttö lisäsi sen kummempia kiertelemättä ja kertoi oman näkökantansa asiaan, tuhahtaen vielä neitimäisesti perään.
Lily ei pitänyt miehistä jotka tavoittelivat vain valtaa ja mammonaa... kai jokainen nainen salaa toivoi vierelleen meistä joka ei hamuaisi vain noita asioita. Tiedä sitten oliko missään sellaista miestä, mutta ainahan sitä saattoi toivoa.

Rudyard kutsui ratsunsa luokseen. Tuo tuli kiltisti isäntänsä luo kuin koira konsanaan. Tuota Jim ei osannut, se ei sentään noin fiksu ratsu ollut. Pää asia kuitenkin oli että Jim oli rauhallinen, kukaan ei halunnut että koni heittäisi prinsessan selästään. Ties miten siinäkin kävisi..
Rudyard levitti viltin nurmikolle.
"Eiköhän" Lily toisti miehen sanojen perässä hymyillen pienesti. Lily ei voinut kiistää etteikö tilanne olisi ollut jollain tasolla romanttinen, mikä saikin tytön pienesti punastumaan, jälleen.
"En tiennytkään että olit ajatellut tätä reissua näinkin pitkälle.. Varaudutko kaikkeen yhtä hyvin?" Lily totesi pienesti naurahtaen, istuen samalla alas viltille.
Lilyn ryhti oli suora, kuten aina. Se oli oletettavaa prinsessalta. Muutenkin hän istui yllättävän sirosti ja nätisti, melkein missä vain. Tyttö kyllä halusi joskus istua hieman 'rennommin', mutta hyvässä rydissä istuminen oli jo porautunut syvälle hänen oppeihin, eikä siitä niin helposti eroon päästykkään.

[Ros]

Rudyard

Sotilaan poskille nousi pieni puna tytön mainitessa mitä halveksi miehissä ja tunnisti itsensä noista sanoista. Monilapsisen perheen nuorimmaisena hän oli aina halunnut tulla huomatuksi ja sen näki hänen käytöksessään. Hän halusi ihmisten näkevän hänet, huomioivan hänet. Itse sota ei kiinnostanut häntä, voimaa hän ei voinut saada mutta jonkinlaisen vallan hän voisi saada omakseen ainoastaan käyttämällä päätään.
"Niin, saatat olla oikeassa."
Ei, punatukan kaltainen kunnianhimoinen mies ei voinut väittää olevansa kenellekään naiselle unelmien aviomies tai miesystävä. Hänhän oli käytännössä lähes naimisissa työnsä kanssa.

Rudyard siloitteli paksun kankaan ryppyjä ennen kuin päästi neidon istumaan sille. Nurmikko ei ollut jokaisesta kohdasta kovinkaan tasaista, maa kohoili hieman siinä, mihin miehen oli määrä istua. Lily kuitenkin saisi tasaisen paikan.
Mies ryhtyi purkamaan laukkunsa sisältöä keskittyneesti viltille. Kaikki oli pakattu tiiviisti, niin tiiviisti ettei sen olisi uskonut olevan mahdollista. Rudyard oli saanut yllättävän suuren määrän ruokaa pieneen tilaan. Hän oli ottanut mukaansa mys pienen pullon viiniä - teen keittäminen tässä maastossa olisi ollut lähes mahdotonta.

"Olen suunnitellut kaiken tarkkaan", punatukka totesi hymyillen. "Päätin kaiken jo hieman sen jälkeen, kun olimme saaneet luvan lähteä. Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty."
Pienet lasit kaivettiin laukusta.
"En pärjäisi, jos en suunnittelisi."
Mieshän kuitenkin oli hyökkäyssuunnittelija. Hänen tehtävänsä oli suunnitella, viimeaikoina hänelle vain oltiin annettu enemmän vapauksia toteuttaa omat suunnitelmansa.
Kultaisten silmien katse kohosi tyttöön. Lily istui mahdottoman sirosti ja sievästi paikallaan, tuon ryhti oli moitteeton, vaikka tuo selvästi yritti istua hieman tavallista rennommin. Auringon säteet viipyilivät tuon punertavissa hiuksissa värjäten suortuvat kultaisiksi.
"Kuorin sinulle omenan", mies totesi tajutessaan, kuinka pitkäksi aikaa oli yksinkertaisesti unohtunut ihailemaan prinsessan kauneutta.

[Aksutar]

Lily

Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty. Lily oli kuullut Henryn käyttävän tuota sanontaa, mutta ei itse koskaan ollut noudattanut sitä. Kuten jo mainittu, Lilyn ei pahemmin tarvinnut ajatella tai suunnitella asioitaan itse, joku oli aina tekemässä sen hänen puolestaan. Tosin Lily kyllä osasi suunnitella asioitaan itsekkin, ei se siitä kiikastanut.. joskus tytöstä tuntui että häntä pidettiin tyhmänä juuri sen takia, ettei tuo itse pahemmin tuntunut ajattelevan. Hän oli hieman yllättynyt siitä että Rudyard oli suunnitellut kaiken hieman sen jälkeen kun he olivat saaneet luvan.. mutta tuskin se oli huono asia suunnitella kaikki ajoissa?
Lily katseli ympärilleen, mutta siirsi katseensa Rudyardiin huomatessan tuon tarkastelevan häntä katseellaan. Tytön huulille nousi viekas hymy. Lily nyökkäsi pienesti Rudyardin ilmoittaessa että tuo kuorisi hänelle omenan. Hyvä vain, Lily itse ei koskaan ollut edes yrittänyt kuoria omenaa itse. Sen takia tytön katse kiinnittyikin Rudyardin tekemisiin tuon kuoriessa omenaa, aivan kuin se olisi ollut suurikin tapahtuma.

"En edes musita milloin viimeksi olisin syönyt ulkona.." Lily totesi pienesti naurahtaen.
Tyttö odotti kiltisti että Rudyard sai omenan kuorittua ja otti omenan vastaan kun tuon sen ojensi, kiittäen pienesti. Lily pysyi hetken hiljaa. Tytöstä näki selvästi että tuo mietti jotain hieman syvällisempää sillä hetkellä, kunnes hän kohotti katseensa takaisin Rudyardiin.
"Mitä sinä ajattelet haltioista..? Tai sodasta ylipäätään.." Lily kysyi varovaisesti.
Juuri hän oli manaillut ettei halunnut puhua sodasta, mutta jostain syystä hän halusi tietää miehen kannan tähän asiaan.

[Ros]

Rudyard

Punatukka joutui hetken keskittymään muuhunkin kuin tyttöön. Hän oli muutamaan otteeseen vähällä viiltää itseään omenaa kuoriessaan, vilkaistessaan Lilyyn ja huomatessaan tuon katseen. Hän kuitenkin onnistui välttämään sen, onnistui kuorimaan omenan tahrimatta sitä omaan vereensä. Lily tuskin olisi ollut innoissaan syömässä verellä maistettua hedelmää.
Mies hymähti tytön mainitessa ettei muistanut milloin oli viimeksi syönyt ulkona.
"Nyt on siis jo korkea aika", Rudyard totesi, omenan kuorimista nyt lopetellen. Sormet eivät olleet verillä vaikka veitsi olikin kerran hipaissut etusormen päätä. "Ehkä voimme tehdä tämän uudelleenkin." Hän ei lupaillut mitään, etenkään koska nämä asiat eivät olleet lainkaan hänen toimivallassaan. Punatukka ei voinut viedä prinsessaa ulos ilman tuon ja tuon isän suostumusta.
Mies paloitteli omenan pikaisesti ennen kuin ojensi sen Lilylle.

Sotilas päätyi kaatamaan itselleen ja tytölle viiniä. Ilme vätähti Lilyn mainitessa jälleen sodan - tietenkin tuo halusi tietää hänen kantansa. Kaikki halusivat, mutta mitä muutakaan voisi, kun sattui olemaan sotilas?
"Tuo on hankala kysymys", Rudyard totesi ja kohotti kultaisten silmien katseen tyttöön. Kasvoilla yleensä karehtiva hymy oli poissa, tilalla oli huolestunut, mietteliäs ilme. "Minä rakastan kotimaatani ja olen valmis suojelemaan sitä vihollisten hyökkäykseltä. Tällä hetkellä he sattuvat olemaan haltioita - me olemme sodassa, joten sotilaana en saisi muodostaa heitä sen erikoisempaa mielipidettä."
Tietenkin sotilas oli muodostanut, muttei ollut siitä itsekään niin varma, että olisi halunnut esittää sen ääneen Lilylle.
"Sota taas..." mies piti mietteliään tauon. "Joskus sota on tällä hetkellä välttämätön - me olemme toiminnallamme tulleet siihen tulokseen, ettemme voi enää välttää sitä. Diplomatiamme on epäonnistunut, suunnitelmamme kariutuneet ja matkaamme vääjäämättä kohti yhtä pistettä."
Nyt Rudyard puhui kuin lakimies ja taktikko.
"Haluaisitko puhua minulle jostain tietystä asiasta tästä aiheesta?" mies kysyi, kumartuen lähemmäs tyttöä. Hän tarttui tuon käsiin hellästi ja silitteli niitä.

[Aksutar]

Lily

Tyttö hymähti pienesti nyökäten Rudyardin huomauttaessa että nyt oli jo korkea aika syödä jälleen ulkona. Niinhän se oli ja Lily oli onnellinen että sai tehdä sen juuri Rudyardin kanssa. Lily ei osannut arvata että omenan kuoriminen olisi voinut näyttää noinkin riskialttiilta hommalta. Ehkä oli hyvä vain ettei hän ollut koskaan kuorinutkaan omenaa, ties vaikka viiltäisi sormensa verille vahingossa. Lilylle ei sen takia annettu edes teräviä esineitä käsiin.. lukuun ottamatta kirjekuorenavaajaa.
Lily pisti yhden omenan palan suuhunsa samalla kun Rudyard kaatoi heille viiniä, mutta vilkaisi sitten melko mietteliäästi tyttöön tuon kysymyksen jälkeen. Tyttö kuunteli tarkkaan miehen jokaisen sanan. Kävi ilmi ettei to ainakaan ollut millään tavalla petturuuteen kaartuva. Lily itse ei tiennyt mitä pettureista piti ajatella.. hänen rakas veljensä tuntui olevan yksi niistä, joten tunteet pettureita kohtaan olivat Lilyllä melko ristiriitaiset.
Kuunnellessaan Rudyardin puheita Lily tuli yhä vakavammin siihen uskoon että sota oli enää yksi ja ainoa vaihtoehto tässä tilanteessa. Surullista.. Toisinaan Lily mietti miksei sota jo alkanut? Ei Lily tiennyt sitä etteivät ihmiset voineet tuosta vain marssia kentälle ja odottaa haltioiden saapumista, ei tyttö tiennyt että haltioiden piti tehdä ensimmäinen siirto ennen kuin mihinkään edettäisiin tästä ahdistavan painostavasta tilanteesta.

Miehen tarttuessa Lilyä käsistä tyttö kohotti mietteliään katseensa tuon kasvoihin. Lily ei ollut varma oliko juuri äsken sisäistänyt Rudyardin kaikki sanat kunnolla vai vain kuunnellut tuon ihastuttavaa ääntä. Pieni puna nousi jälleen tytön kasvoille Rudyardin alkaessa silittelemään hänen käsiään.
"E-en.. ehkä vain parempi olla puhumatta koko sodasta, turha pilata tätä päivää murehtimalla" Lily totesi hetken hiljaisuuden jälkeen, palatessaan takaisin todellisuuteen mietteistään.
"Halusin vain kuulla sinun mielipiteesi" Tyttö lisäsi naurahtaen, nojautui hieman lähemmäksi miestä ja painoi hellän suudelman tuon poskelle.
"Kätesi ovat taas lämpimämmät mitä minun.." Lily huomautti laskiessaan katseensa käsiinsä ja hymähti pienesti, antaen Rudyardin yhä pidellä käsiään.