Sitä jotkut luulee, että tietää kaiken //Varattu

Raul Lucas

Sitä aluksi luulee, että nyt pyyhkii hyvin, mutta Raul Lucasin hyvän ja huonon onnen välillä on valtava ero. Joko menee tosi hyvin tai vastaavasti tosi huonosti. Vasta pari viikkoa sitten hänellä oli mennyt todella hyvin. Hänen kymmenen vuotta noidan oppipoikana päättyivät ja hän pääsi viimeinkin taas ihmismuotoon, mutta ei kyseisin noidan toimesta. Kirous kumminin jäi, mutta onneksi rutkasti heikompana. Pari viikkoa oli mennyt melkein seitsemännessä taivaassa, mutta nyt alkoi alamäki. Lucas oli ollut matkalla haltioiden piilopaikkaan, koska hän oli kuullut sielä olevan hyviä loitukirjoja. Ihmisten kaupungista niitä ei saa, joten jos niitä tahtoo täytyy mennä matalalla profiililla vihollisten alueelle. Matka metsän poikki oli aluksi alkanut hyvin, mutta mikään hyvä ei kestä tarpeeksi pitkään. Vettä oli alkanut sataa kaatamalla ja Lucasin oli täynynyt juosta viimeiset pari kilometriä. Hänen pienoiseksi onnekseen hän oli löytänyt sateen suojan, mutta sekin oli helkutin vanha rähjääntynyt mökin pahainen. Jonka katto vuosi. Lucas istui kovalla sängyllä ja yritti lämmitellä loihtimansa liekin loimussa. Niin Lucas, vaikka ihminen on, osasi taikoa. Aika hyvinkin vielä. Heikko liekki sammui kuitenkin tämän tästä, kun katosta tippuvat pisarat osuivat juuri siihen olennaiseen. Lucas tuhahti ärtyneenä ja antoi asian olla. Turha kuluttaa voimiaan liekkiin, joka sammui joka toinen minuutti. Hän muisteli susimuotoaan ja sitä, kuinka mukavan lämmin hänen turkkinsa oli ollut. Se harmi oli kirouksen murtumisessa. Ja myös se, että hänen oikean silmänsä näkö ei ollut tullut takaisin. Eikä myöskään vasemman olkapään tatuointi kaikoinnut. Ilmeisesti kirous oli vielä jollain tasolla olemassa. Lucas oli onnekseen löytänyt hyvän silmälapun peittämään maidonvalkean silmän, sillä se oli näyttänyt aika karmivalta vihreän vasemman slmän seurana. Mutta kumminkin. Päivä alkoi kääntyä illaksi, mutta sitä ei kyllä hirveästi erottanut tummien pilvien lomasta. Sade vain kiihtyi ja Lucasin alkoi olla jo pakko miettiä yöpymistä, sillä sade tuskin loppuisi enää tämän päivän aikana. Hän nojasi kämmeniinsä ja antoi katseen vaeltaa tummien puiden lomitse. Tulee kiva yö...

Päivä oli alkanut melko kiireellisenä. Rafael oli napannut pari pikku roistoa metsästä ja vienyt nämä vartijoille, jotka olivat palkinneet hänet. Sitten hän oli käynyt hieman lentelemässä ja kotona vuorilla, mutta palannut metsään ja ruvennut harjoittelemaan taistelutaitojaan.
Miehellä oli sammaleenvihreät housut ja valkoinen kauluspaita, saapikkaat ja miekka huotrassa selässään ja heittoase vyötäröllä.
Mies oli potkinut harjoitusnukkea muussiksi kun sade oli alkanut. Hän ei silloin mielellään lentäisi, joten mies oli alistunut ja lähtenyt kävelemään, kastuen märäksi ja pian valkoinen paita oli ollut läpinäkyvä.
Vartin kävelyn jälkeen mies oli törmännyt talon rähjään ja katsoi sitä.
Hän kai voisi odottaa tuolla sateen lakkaamista ja lentää sitten kotiin.
Rafael avasi oven, joka natisi paha enteisesti, ja pian mies oli sisällä, mutta naurahti.
Sisälle tuli melkein yhtä paljon vettä kuin mitä ulkona, mutta kyllä se kelpaisi nyt tähän hätään. Kunhan hän vain löytäisi kuivan paikan hökkelissä!
Talossa haisi märkäkoira, jolloin Raf ajatteli talossa olevan jotakin elukoita. Mies käveli verkkaisesti narisevia portaita pitkin ylös ja pysähtyi kesken askeleen. Hän oli kuullut tuhahduksen! Mikäköhän otus täällä majaili?
Raf ei ottanut vielä miekkaansa esiin, mutta olisi valmis kaikkeen. Hän yritti nyt kävellä niin hiljaa kuin vain pystyi narisevassa talossa.
Lopulta hän tuli erään huoneen ovelle, jonka takaa kuului hengitys ääniä. Mies tarttui kahvaan ja avasi sen nopeasti.
Ihminen oli vuoteella!

//Tulin kamalalla aloitus pätkällä mukaan xD //

//Tulkoot vaan : DD

Raul Lucas

Jaaha, Lucas tuumi, kun hän kuuli etuoven korvia riipivän narinan.
Vaikuttaa etten ole tänä yönä yksin... Lattialankkujen äänistä päätellen tulija oli kaksijalkainen, mutta hän ei viitsinyt heti olettaa, että se oli ihminen. Lucas oli lukenut ihmissusista, jollaiseksi hänetkin oli yritetty muuttaa, ja hän tiesi, että ne kulkivat yleensä kahdella raajalla.
Lucas valmistautui pahimpaan. Hän mutisi pikaisesti erään loitsun ja hänen oikean käden jokaisen sormen päähän tuli sininen liekki. Lucas piilotti oikean kätensä selkänsä taakse, jotta hyökkäys tulisi mahdollisimman yllättävänä. Askeleet lähestyivät ja ei aikaakaan, kun ovi aukaistiin rivakasti. Lucas tiiraili vihreällä silmällään tulijaa, joka ei ainakaan vaikuttanut olevan hyökkäyksaikeissa. Hän ei siltikään sammuttanut sormenpäiden liekkejä. Ei vielä. Tulija vaikutti ainakin ensi alkuun olevan ihminen (tai haltija), mutta muodonmuuttajakin oli ihan hyvin mahdollisuuksissa.
"Vaikka en täällä asukaan sisään tullessa tavataan koputtaa", Lucas tokaisi tulijalle. Hän ajatteli sitä mahdollisuutta, jos hän olisi ollut joku muodokas nuori nainen vaatteita vaihtamassa. Sellaiseen tilanteeseen hän joskus kyllä tahtoisi törmätä... Ihan terveenä nuorena miehenä tietysti!

Rafael

Toinen näytti siltä, että oli tiennyt hänen tulonsa. No jaah, parempi näin kuin että toinen kiljuisi korvat halki pelästyneenä.
Toinen tokaisi että olisi hyvä koputtaa. Raf katsoi tätä toinen kulma koholla.
"Jos tekisin aina varoitus koputuksen, en ikinä näkisi huoneessa olijoita" Raf sanoi ykskantaa.
Jos hän alkaisi moista tekemään jopa roistoja jahatessa, niin rosvot kerkisivät juosta aina karkuun ennenkuin hän ehtisi avata oven!
Ja mistä hän tiesi, että minkälainen otus huoneessa olisi? Jos hän koputtaisi, toinen voisi varautua jo taisteluun.
Raf oli kahden vaiheilla. Lähtisikö toiseen huoneeseen vai seistäkkö hölmönä tässä...
Blondi sipaisi märkää tukkaansa taaksepäin ja puuskaisi. Voi mätä.

Raul Lucas

Lucas hymähti tulijan huomautukselle.
"Totta. Varsinkin, jos ne sinut kuullessaan olisivat menneet oven taakse piiloon nuijan kanssa." Lucas virnisti aika huvittuneena ja sammutit siniset liekit sormiensa päistä. Hän aikoi ojentaa kätensä tervehtiäkseen, mutta päättikin huiskauttaa vain kättään ilmassa ja sanoa:
"Olen kumminkin Raul Lucas. Hauska tavata, tai jotain." Lucas risti jalkansa ja alkoi taas tuijotella pimenevään ja sateiseen metsään. Aivan yllättäen outo lämmin pyyhkäisy lähti hänen sydemmestään ja kulki aina varpaisiin ja sormenpäihin asti ja sitä seurasi vastaavanlainen kylmä aalto. Lucas vilkaisi sydänalaansa, kun kylmät väreet hiipivät pitkin selkäpiitä. Ei kai vielä? Hän viittasi kumminkin näin ensi alkuun ilmiön kintaalla ja yritti olla panikoimatta liikaa. Hän ei kumminkaan kylmiltään pystynyt olemaan ajattelematta sitä, joten hän päätti aloittaa jonkinlaista keskustelun poikasta tulijan kanssa.
"Mitäs muuten teet tähän aikaan päivästä keskellä sateista metsää? Eksyitkö?" Lucas lisäsi lopun vitsillä, koska se oli ollut aluksi hänellä aika lähellä.

Toinen otti toisen kätensä esiin, mikä oli tyhjä. Raf oli olettanut siellä olevan jonkun aseen, mutta...
Toinen huiskautti kättään ja esitteli itsensä ja kääntyi sen jälkeen tuijottelemaan pimenevää metsää. Raf hymähti pienesti.
"Rafael" mies kertoi oman nimensä ja nojasi vasten seinää, ristien kädet rintakehälleen.

Hetken oli hiljaista heidän välillään ja Raf mietti jo hetken, että menisi toiseen huoneeseen, kun Raul Lucas avasi suunsa.
"Olin harjoittelemassa kun sade yllätti" Raf sannoi rauhallisesti, kasvot vakavina, mutta sitten toinen suupieli nousi ylös.
"Niinkö sinulle kävi? Eksyit?" Raf kysyi sitten toiselta ja hieraisi niskaansa.
Hän kyllä voisi opastaa toisen lähimpään kylään sateen lakattua.
Tai no, riippui tahtoiko toinen että tätä opastettaisiin...

Raul Lucas

"Harjoittelemassa?" Lucas toisti hieman uteliaana, siitä mitä toinen harjoitteli. Parempi kumminkin olla utelematta, Lucas ajatteli ja ei sanonut siitä sen enempää. Rafael näköjään päätteli Lucasin veikkauksesta, että tämä itse oli eksynyt.
"Mitä? En tietenkään!" Lucas sanoi uhmakkaasti. "Minäkö muka eksyisin tämmöiseen pikkuiseen pöpelikköön!" hän jatkoi melkeinpä nauraen, mutta mielessään hän tiesi, että matkalla haltioiden piilopaikkaan hän takuulla eksyisi. Lucas haroi hiuksiaan ja taas tuli samanlainen outo aalto sydämestä, mutta tällä kertaa voimakkaampana. Lucas puri hammasta. Tämä alkoi vaikuttaa jo huolestuttavalta. Varmuuden vuoksi hän päätti kyselle Rafaelin taikuudentuntemuksista.
"Muuten, Rafael..." Lucas aloitti hieman vielä epäröiden kannattaisiko hänen kertoa tuikituntemattomalle olevansa kirottu, vaikka kaulassa oleva tautointi oli varmaan paljastanut hänet jo aikoja sitten.
"Tiedätkö jotain kirouksien purkamisesta?" Lucas yritti esittää kysymyksen niin, kuin hän ei itse semmoista tietoa tarvitsisi, mutta jollain muulla olisi sille kyllä käyttöä.
"En muuten kysyisi, mutta kun..." Lucas yritti pohtia sopivaa selitystä, "...Etsin haltioiden kylää, jotta voisin hankkia sieltä muutamia kirouksia käsitteleviä kirjoja, mutta ne saattavat olla jo vanhentuneita joten tiedätkö sinä jotain?"

Kun toinen toisti mitä hän oli ollut tekemässä, Raf hymyili hieman.
"Taistelulajeja" mies sitten sanoi.
Blondi kohotti toista kulmaansa, kun toinen sanoi uhmakkaan oloisena, ettei ollut eksynyt.
Toinen näytti yrittävän vielä vähätellä asiaa.
"Ou? Et vai? Mitä sitten teet täällä metsässä?" mies kysyi toiselta. Hän oli varma että toinen oli eksynyt. Tai sitten tämä oli matkalla haltioiden kylään, joka oli melko lähellä. Raf katsahti ikkunasta. Loppuisi jo sade...
Kun toinen sanoi hänen nimensä, blondi käänsi katseensa tähän.
Mitäköhän toisella oli mielessä? Pian Lucas kysyi kirouksen purkamisesta ja etsi kirjoja, joita saattaisi olla haltioiden kylässä.
Rafael pohti hetken.
"En osaa vielä purkaa kirouksia, mutta osaan parantaa" blondi sanoi hetken päästä.
"Haltiakylässä kyllä saattaa olla kirouksen purku kirjoja... ja äitini saattaisi osata purkaa kirouksen, ellei se ole hyvin voimakas" Raf sanoi ja katsahti Lucasia. Olihan hän nähnyt toisen kaulassa olevan tatuoinnin ja miettinyt, että se saattaisi olla kirous, mutta ei ollut ottanut asiaa puheeksi.
"Ja jos haltia kylään vaalit... hmm.. en ole koskaan vienyt sinne ihmistä. Tiedän että monikaan haltia ei ota ihmisiä mielellään kylään, elleivät he käännä selkäänsä ihmisille" Raf sanoi toiselle, samalla uteli, kenen puolella tuo oli.

Raul Lucas

"Jaaha", Lucas tokaisi hieman pettyneenä, kun Rafael ei osannut purkaa kirouksia. "Vai niin..." hän sanoi vielä ja nojasi käteensä. Hetkinen...? Rafael oli puhunut, että hänen äitinsä osaisi purkaa kirouksia...! Eikö vain...?
"Oikeastiko!?" Lucas huudahti ennen, kuin ehti hillitä kieltään.
"Siis osaako hän oikeasti purkaa kirouksia?" Lucas tarkensi. Asha oli lieventänyt hänen kiroustaan reilusti ja se saattaisi jonkun asiansa osaavan noidan tahi velhon käsissä helppo nakki. Toivo alkoi hakea sijaa Lucasin silmistä, kunnes sanoinkuvaamaton kipu kiskaisi Lucasin kehon kaksin kerroin lattialle. Lucas parahti. Hänen koko kehonsa tuntui olevan tulessa. Jokaista solua poltti ja viilsi. Lucas kouristeli kivusta lattialta. Hän tiesi mistä nyt oli kyse. Nyt oltiin taas menossa sudeksi, mutta miksi muuttuminen oli niin voimakas?! Lucas ei ehtinyt pohtia syytä, kunnes kipu löi hänen tajuntansa pois ja hän muuttui takaisin suden hahmoon, jossa hän oli ollut viimeiset kymmenen vuotta. Lucasin tajunta oli väliaikaisesti poissa pelistä, mutta yksi toinen tajunta ei. Kukaan tuskin olisi arvannut, että kirouksellakin voisi olla mieli. Näin ei tietenkään ollut, mutta tällä hetkellä se otti Lucasin kehosta kokonaan vallan ja alkoi kohdella sitä, kuin omaansa. Lucasin piti alunperin muuttua kirouksesta ihmissudeksi, mutta näin ei ollut käynyt. Nyt Lucasia kumminkin liikuttivat ainiastaan ihmissuden ja lihansyöjän vaistot. Hänen edessään seisova Rafael oli hänelle ainoastaan saalista. Kirouksen valtaaman Lucasin silmät kiiluivat verenhimosta ja ei aikaakaan, kun tämä ponnisti loikatakseen Rafaelin kimppuun.

Lucas näytti pettyneeltä, kun hän kertoi ettei hän osannut purkaa kirousta ja pikku hiljaa poika näytti sisäistävän hänen sanontansa. Pian tämä nimittäin huudahti, osaisiko Rafin äiti purkaa kirouksen ja sitten hetken päästä tarkensi kysymystään.
Raf naurahti tahtomattakin. Lucas näytti olevan innokas pääsemään eroon kirouksesta.
"Hän on harjoittanut parantamisen taitoa yli 300 vuotta. Eiköhän siinä ole tullut myös kirouksen purku esille. Uskon että äitini osaa purkaa kirouksen" blondi sanoi sitten varmana, mutta mies säpsähti, kun Lucas kaatui lattialle parahtaen.
"Lucas?!" Rafael huudahti ja astui lähemmäs, kun Lucas alkoi kouristelemaan. Voi ei. Mitä nyt pojalle tapahtui?

Kun Lucasin ympärille alkoi kasvamaan karvaa, Rafaelperääntyi. Lucas oli muuttumassa ihmissudeksi! Pian Lucas, ihmissusi kohosi ja kääntyi katsomaan häntä. Saalistaan. Raf otti miekan huotrasta. Hän puolustaisi itseään, mutta hänen olisi varottava satuttamasta toista. Ihmissusi jännitti takajalkansa ja pian se ponnisti kohti.

//Anteeksi, autohittaan nyt pienesti, että saadaan tarinaa hieman etiäpäin :) Toivottavasti ei haittaa? Jos haittaa, niin sano, että poistan puolet tästä//

Kun susi ponkaisi kohti, Raf väistyi sen tieltä ja miekan kahvapuolella suden päähän, kolauttaen sen tajuttomaksi.
Susi kaatui maahan ulvahtaen.
"Olen pahoillani Lucas" Raf sanoi ja laittoi miekan huotraansa. Hän nosti suden helposti syliinsä ja katsoi ikkunasta. Sade oli lakannut.
Mies käveli hökkelistä ulos, pienen magian avulla siivet kasvoivat selkään ja mies nousi korkealle taivaalle, susi sylissään. Hän veisi tämän äitinsä tykö, josko tämä osaisi purkaa kirouksen...

//Joten, vaihdetaanko me nyt paikkaa haltioiden kylään vaikko..??//

//Ei vaihdeta. Oon suunnitellu aika tarkkaan mitä tahtia Lucasin kirous lievenee. Mä oon sopinu jo erään toisen kanssa, joka saa sitten poistaa viimesen sallitun niitin Lucaisn kirouksesta joten, jos sopii hän ei tän pelin lopussa olisi vielä ihminen. : )

Raul Lucas

Susi ärähtä vihaisena, koska hänen saaliinsa oli röyhkeästi väistänyt. Ja kaiken huipuksi iskenyt takaraivoon ja Lucasin tajunta hiipui jo toisen kerran saman päivän aikana. Lucas rojahti elottomana lattialle eikä tämä sen jälkeen tulisi tietämään ulkoisen maailman menosta moneen tuntiin.

//Nyt tuli hyvin lyhyt vastaus, koska mun on paha sanoo mitään minne Raf on menossa tai sellasta : D Sori, ens kerralla tulee pidempi : )

//Hmm... Nooh, ei sitten viedä Lucasia Rafin äidin luo... pitää keksiä jotain muuta//

Vaikka yleensä blondi nautti lentämisestä, hänellä oli nyt huoli sylissään olevasta sudesta, joka oikeasti oli Lucas. Valkoiset siivet läimäisivät ilmaa ja he lentivät lähemmäs haltia kylää. Mutta sitten yhtäkkiä Rafin nenän edestä lennähti nuoli.
"Metsästäjiä!" Raf huudahti pienesti ja pudottautui alas taivaalta ja metri ennen maata, hän leväytti siipiään, että hän ei murtaisi jalkojaan. Sen sijaan hän pudottautui jaloilleen kevyesti ja juoksi lähemmän puun taakse.
Metsästäjät yleensä metsästivät hänen kaltaisiaan harvinaisia rotuja. Ja nämä miehet olivat varmasti nähneet hänen siipensä, joten hänen päästään maksettaisiin enemmän!
Siniset katsahtivat nopeasti Lucasiin. Toivottavasti tämä pääsisi takaisin ihmis tilaan nyt, koska jos hänen pitäisi puolustautua miehiä vastaan, se olisi hankalaa Lucas sylissä...

//Ei sit mentykkään kylään//

//Hyvä niin : D

Raul Lucas

Missä olen... Lucas aukaisi hitaasti silmänsä. Pelkkää valkoista. Lucas luuli hetken, että siellä missä hän oli, oli vain voimakas valo, mikä häikäisi, mutta muutamien hetkienkin jälkeen paikka oli ja pysyi kirkkaan valkoisena. Hän yritti nousta seisomaan, mutta se oli hieman vaikean tuntuista sillä hän ei ollut löytää jalansijaa. Eihän sitä kyllä löytänytkään ja hän päätti sitten vain leijua siinä missä oli. Paikka oli tyyni ja hiljainen. Siellä ei ainakaan vaikuttanut olevan ketään. Lucas huusi muita, mutta ei saanut vastausta. Pikku hiljaa hänestä alkoi tuntua, että hän todella oli yksin siellä. Yllättäen paikassa tärähti. Lucas huojui valkoisessa tilassa ja ihmetteli mitä oikein oli sattunut. Kun tärinä loppui Lucas sai huomata ettei ollutkaan yksin. Tulija ei olisi voinut yllättää häntä enempää, sillä tuskin joka päivä törmää itseensä. Lucas tuijotti silmät selällään hänen eteensä ilmestynyttä sutta. Susi mulkaisi häntä vihaisesti ja ennen, kuin Lucas tajusikaan hän ei nähnyt enää sutta eikä valkoista paikkaa. Kaikki pimeni.

Lucas ihmetteli tunnetta, joka hivelöi hänen kasvojaan. Viileä ilmavirta ohitti hänet lempeästi. Kohta kumminkin Lucasin vasemman korvan ohitti jokin vähemmän lempeä. Se jokin päästi ilkeän suhahtavan äänen ja katosi jonnekin. Lucas höristi korviaan ja kuuli huutoja alhaalta.
Katsokaa! Melkein sain sen...! Mikä ihme se oikein on?
Ilmavirta alkoi tulla alhaalta ja Lucas oletti heidän menevän alas. Hetkinen? Keidän heidän? Lucasin tietoisuus rojahti salaman nopeudella takaisin ruumiiseen ja samaa vauhtia aukesi hänen näkevä silmänsäkin. Ensimmäisenä hän näki Rafaelin naaman. Sen hän näki myös toiseksi. Mies... Miehen sylissä...? Lucas älähti kauhuissaan ja rimpuili alas Rafaelin sylistä.
"Hullu! Mitä sinä oikein teet!?" Lucas karjui, kunnes huomasi olevansa taas susi.
"...Ai niin..." Lucas mutisi ja katsoi itseään. Hän puri vihaisena hammasta. Ei sitten yhtään huonoon aikaan...

//sori, en nyt pääse viikkoon vastailemaan, kun olen rippileirillä isosena ^^'

Katsokaa! Melkein sain sen...! Mikä ihme se oikein on?
Raf kuuli metsästäjien huudot, kun hän tiputtautui alas. Ilmavirta kutkutteli miehen ihoa ja kylmä hieman pisteli ikävästi märkää kehoa.
Blondi oli juuri päässyt puun taakse piiloon, kun hän kuuli suden älähtävän ja rimppuilevan sitten pois sylistään.
Lucas huusi hänelle. Huusi! Se oli outoa! Hän oli olettanut että toinen on kokonaa kirouksen vallassa, kokonaan susi, olihan tämä yrittänyt hyökätä hänen kimppuunsa mökissä.
"Shhh!" Rah sihahti pienesti ja katsahti puun taakse. Metsästäjiä ei näkynyt vielä, mutta ne olivat varmasti kuulleet Lucasin huudon.
"Nyt pitää olla hiljaa tai meidät hukka perii" Raf sanoi ja naurahti mielessään, miten typerältä hänen sanasa olivat kuulostaneet varmasti Lucasin korviin.

Raul Lucas

Lucas katsoi Rafia tympääntyneenä. Mitä ihmettä hän oli tehnyt tämän sylissä. Kohta hän kuuli vähän kauempaa jotain huutoja.
Metsästäjiä! Lucas ajatteli ja ärisi hiljaa äänien suuntaan. Rafael käski Lucasin olla hiljaa, koska muuten heidät hukka perisi. Lucas tuhahti sarkastisesti, joka tavallaan sanattomasti viesti: "luuletko olevasi hauskakin". Susi kyyristyi puun taakse ja nuuhki ilmaa. ORAVA!!! Lucas ajatteli ensimmäisenä ja häpesi sitten suden vaistojaan. Hän nuuhki uudestaan ilmaa, mutta huonoksi onnekseen hän ei pystynyt haistamaan heitä. Tuuli nimittäin suoraan heidän takaa.
"...Hitto..." Lucas mumisi. Hän kyllä kuuli hyvin tarkasti metsästäjien askeleet, mutta eri suunnasta tuleva oravan tuoksu häiritsi aivan hirveästi.
Mutta mitä nyt oikein pitäisi tehdä? Sieltä tulee vähintäänkin kolme jätkää aseet kourassa. Rafael ja Lucas olivat kaksin. Molemmat toki osasivat taikoa, mutta riittäisikö heidän voimansa lievään ylivoimaan.
Lucas tuhahti, että "paskat" ja lausui loitsun jolla hänen tassunsa päälle syttyi sininen liekki. Liekki oli Lucasin pravuuri, koska hän pystyi päättämään sen lämpötilan. Se ei joko polta ollenkaan tai sitten grillaa hetkessä. Metsässä hän piti huolen alhaisesta lämpötilasta ja päätti vain pelästyttää metsästäjät jättämään heidät rauhaan. Kunhan he nyt tulisivat tarpeeksi lähelle ja hän voisi kasvattaa liekin tennispalloa isommaksi.