Leikitään! || Aksu

[suskari]

Kalmankoira

Katti ei suostunut jättämään häntä sitten rauhaan mitenkään... ihan kuin Lucalle olisi yrittänyt tehdä tahalleen kiusaa. No lopulta sekin karvapallo meni emäntänsä tykö.. ja Kalman housut olivat täynnä karvoja ja löyhkäsi ihan kissalle. Kiva.

Kalma kohotti hieman toista kulmaansa Helgan ei-niin-ystävälliselle kommentille Ednan auttamisen suhteen, muttei sanonut mitään sillä hänestä olisi ihan hyvä jos Edna oppisi itse hallistemaan voimiaan. Ei tarvitsisi täällä juosta täysin turhaan tai vaivata Blackiä moisilla "tuhuuksilla".
"En, en juo teetä.. vatsa menee sekaisin." Kalma vastasi Helgan tee tarjoiluun kysymykseen. Eikä hän edes pitänyt teestä, ei ollut koskaan pitänytkään. Sitten Ednakin lähti neljällä karvaisella jalallansa etsimään kirjaa josta Helga oli puhunut.
"Huuda jos tarvitset apua!" Kalma hihkaisi Ednan perään vielä ja kääntyi sitten Helgan puoleen joka avasi suunsa saaden aavekoiran vilkaisemaan tuota kysyvästi.
"Emme ole kylläkään paljoa tapelleet.." Kalma tuumasi mumisten Helgalle, ja nekin vähäiset olivat olleet melko turhia ja sopu palasi nopeasti. Kalma asettui nojaamaan seinää vasten ja vaikutti muutaman sekunnin ajan mietteliäältä kunnes avasi jälleen leipäläpensä.
"Osaat ennustaa... voisitko, tai pystyistkö ennustamaan miten minulle tantereella tulee käymään?" Suoraan sanottuna aavekoiraa pelotti koko ajatus.. ei hän ole koskaan ollut tantereella, eikä varmastikkaan osaisi paljoakaan mitään hyödyllistä.

[Aksutar]

Edna

Helga hymähti pienesti Kalman todetessa, ettei ottaisi teetä. Joten ennustaja eukko kaatoi vain itselleen teetä, sekoitellen höyryävän kuumaa vettä hitaasti kupissaan.
Edna puolestaan etsi huoneestaan kirjan, josta oli ollut puhetta. Mitään hän ei vastannut Kalman avuntarjoukseen, vaan päätti selviytyä itse, ihan vain näyttääkseen äidilleen. Eikä aikaakaan kun parvelta lensi alas paksu, pölyinen kirja, joka kolahti mahtavasti alakerran lattiaan.
Helga vilkaisi virnuillen Kalmaa, joka kertoi heidän suhteensa olleen melko riita vapaata.
"Mutta jokainen suhde kohtaa ennemmin tai myöhemmin käännekohtia ja vaikeuksia. Varaudu siihen, Jack Fisher" Helga totesi.
Kalman seuraava kysymys sai ennustajan virnistämään entistä leveämmin, samalla kun tuo käveli lähemmäksi tummanpuhuvaa miestä.

"Kohtalo, on asia johon ei kuuluisi puuttua" Ennustaja totesi lopettaen lusikan kilistelyn kupissa "Se mitä sinulle tapahtuu, on mysteeri.. mutta ei ratkaisematon. Mutta kaikella on hintansa, mikäli ymmärrät" Helga lisäsi, kävellen sitten Kalman ohi huoneeseen, johon Edna oli kömpinyt heitettyään kirjan alas.
"Emmekä nyt puhu maallisesta omaisuudesta" Helga jatkoi, saaden Ednan kiinnostumaan keskustelun aiheesta "On suuri taakka tietää mitä tulee tapahtuva. Ja tulevaisuuden tietäminen saattaa muuttaa sitä radikaalisti, suuntaan tai toiseen.. jos päättää muuttaa sitä, saattaa menettää jotain tärkeää. Vieläkö olet innokas näkemään tulevan?"
Edna vilkaisi Kalmaa, samalla kun Helga istui alas super mukavannäköiselle tuolilleen ja veti kristallipallonsa peittoavan kankaan pois. Pallo alkoi välittömästi luomaan aavemaista kajoa huoneeseen, samalla kun sen sisälle muodostui hitaasti liikkuvaa usvaa.

[suskari]

Kalmankoira

Kalma lievästi sanottuna säpsähti kun kirja lensi pamahtaen lattialle ja mullaksi äänen suuntaan hieman nyrpeän näköisenä. Ei tarvitse sentään säikytellä herran jestas.
"Siihen on vielä aikaa.." Kalma mumisi Helgalle jonkin sortin vastaukseksi kunhan oli ensin toipunut suuremmasta säikähdyksestä. Kalma katsoi kysyvästi ennustajaa joka käveli lähemmäs aavekoiraa ja kohotti hieman toista kulmaansa. Seuravaksi rouvan puheet menivätkin hieman karmiviksi, jopa Kalmankin mielestä, ja aavekoira ei oikein tiennyt miten hänen pitäisi nyt tuohon kaikkeen synkistelyyn suhtautua.

"Kohtalo on se joka teki minusta tälläisen, ja olen saannut maksaa tarpeeksi tästä kaikesta.. pikku tiedon jyvänen tuskin mitään ikinä tulee muuttamaan ja tuskin pystyn sitä muuttamaan vaikka tietäisinkin mitä tulevan pitää." Kalma selitti Helgalle puolitietoisesti siintä mistä edes selitti.. hänellä kuitenkaan mitään kokemusta ennustamisesta tai mitä siihen liittyy. Helga käveli aavekoiran ohi ja tuo käveli tuon perässä toiseen huoneeseen jääden seisomaan tyhmänä paikoillensa Helgan eteen, aivan kuin ei istumaan olisi uskaltanut käydä.

"Olen vain jos se estää jotakin "radikaalia" tai "pahaa" mitä minulle voi käydä." Kalma vastasi Helgalle varsin päättäväisen kuuloisesti. Hän vain halusi estää vakavimman asian mitä saattaisi kentällä käydä, sillä ei halunnut toistaa samaa virhettä kuin silloin joskus..
"Yksi kerta riittänyt jo." Kalma tuhahti tuon lähinnä itsekseen.

[Aksutar]

Edna

Oli sanomattakin selvää, että Kalma oli pyytänyt Ednan äitiä ennustamaan itselleen. Näin siis Edna asian näki, tultuaan tätä keskustelua kuuntelemaan vasta puolivälissä. Hän oli itse saanut aina kuulla kuinka ennustaminen oli jalo taito, mitä ei pitänyt käyttää väärin. Ehkä siksi Edna ei itse ollut kiinnostunut tuosta taikuuden lajista aikanaan. Mutta ei sitä koskaan tiennyt, vaikka tyttö myöhemmin innostuisikin.
Helga kuunteli Kalman melkolailla pätevähkön vastaväitteen, hymähtäen sitten itsekseen.
"Kukaan ei ole maksanut tarpeekseen elämästään, mikäli on vielä elossa ja omistaa läheisensä" Helga huomautti alkaen varovasti sormenpäillään kosketella lasipalloaan.
Ei Helga tiennyt mitä Kalma oli kokenut, eikä häntä oikeastaan kiinnostunut. Varmasti tuolla oli syynsä olla synkkä ja ihmisvihaaja, mutta se oli Kalman oma asia, eikä Helga sitä lähtenyt kyselemään. Tässä kylässä riitti epäilyttäviä friikkejä, toiset avautuivat vapaa-ehtoisesti asioistaan, toiset pitivät ne sisällään.

No, Kalma halusi varoituksista huolimatta nähdä tulevaisuuteen. Edna kipitteli pöydän ääreen katsomaan tätä tapahtumaa, samalla kun äitinsä lähti mumisemaan jotain itsekseen.
Katseet keskittyivät kristallipalloon, joka vaikutti epävakaalta. Usva sisällä alkoi kiertämään kehää, kunnes siirtyi syrjemmäksi ja keskelle alkoi muodostua hahmoja. Hahmoista ei tunnistanut ketään, mutta ympärille muodostuva maisema oli selvästi taistelutanner. Kaikkialla näkyi ruumiita, tuskaa ja verta. Samalla sisimmän valtasi pelko, epätoivo ja ahdistus siitä, mitä tantereella tapahtui ja tulisi tapahtumaan.

Maisemat vaihtuivat koko ajan, kunnes kristallipallosta saattoi tunnistaa yhden henkilön, Kalman. Mitään muuta ei kuvasta tunnistanut, ei kasvoja, ei henkilöitä. Kalma taisteli, jotakuta vastaan. Seuraukset taistelussa eivät olleet kauniit, kuten jokainen pystyi näkemään pallosta.
Äkkiä kuva alkoi hälvetä. Tapahtumat heittelehtivät, välillä tantereen tapahtumiin, välillä muualle. Lopulta kuva katosi kokonaan, Helgan avatessa silmänsä ja irroittaessa otteensa kristallipallosta.
"Enempää en näe, enkä halua näyttää" Helga totesi katsoen kalmaa, vilkaisten merkittävästi tytärtään joka oli jäänyt sanattomaksi näkemänsä jälkeen. Tuskin Kalma halusi turhaan huolestuttaa tämän enempää morsmaikkuaan.

Edna pudisti päätään äkillisesti ja vilkaisi vihaisesti äitiinsä.
"Auta nyt, en halua viettää loppu yötäni kissana!" Edna totesi, saaden Helgan naurahtamaan.
"Minusta oletkin harvinaisen kömpelönnäköinen otus" Helga totesi, nousi ylös ja paijasi muutaman kerran Ednan päätä, liu'uttaen sitten etusormeaan pitkin kissapedon selkärankaa. Edna sai kylmätväreet ja yllättäen muutti muotoaan ihmiseksi, kompuroiden muutaman askeleen kauemmaksi äidistään.
"Ensikerralla en auta. Lue kirja, opettele itse" Helga totesi, hörpäten teestään jälleen "Nyt jos nuorisolla ei ole muuta asiaa, pyytäisin teitä kiltisti painumaan pellolle. Minulle on tulossa muitakin asiakkaita".

[suskari]

Kalmankoira

Ei, Helga oli väärässä hän oli jo kerran menettännyt kaikki läheisensä joita luuli rakastavansa koko sydämmestään, mutta toisin kävi hän menetti henkensä noiden hylätessä hänet.. Niin uskollinen kuin oli ollut, oli odottanut noita viikkoja takaisin ja jopa jonkin aikaa kuolleenakin kunnes se karu totuus oli paljastunut hyvin verisesti. He eivät enää palaisi häntä hakemaan. Mitään aavekoira ei kuitenkaan alkanut urputtamaan Helgalle asiasta pitäkööt mielipiteensä kaikessa rauhassa.

Koira vilkasi Ednaan joka köpötti paikalle neljällä karvaisella tassullansa ja nosti katseensa sitten Helgaan joka aloitti hänen tulevaisuutensa näyttämisen. Katse laskeutui Helgan edessä olevaan kristallipalloon jonka ymprillä alkoi pyörimään usvaan tapaista, kunnes alkoi näkymään selkeästikkin taistelutanner. Oli verta, tuskaa ja surua, sekä lisää verta ja ruumiita... Kalmaa puistatti ajatus että hän joutuisi vielä tuonne ja ehkä jopa yhdeksi lukuisista ruumiista. Ehkä hän ei sittenkään haluaisi nähdä? Mutta se oli jo aivan liian myöhäistä.. hän näki itsensä taistelemassa jota kuta vastaan ja vaikutti jo melko väsyneeltä, ja sitten tapahtuikin jotakin mikä sai kylmä sydämmisen aavekoirankin hieman säpsähtämään.. hänen kätensä läpi meni keihäs ja sitten kaikki katosi. Kalma jäi ensinmäistä kertaa täysin sanattomaksi ja hiljaiseksi puristaen tietämättään samaa kättään johon keihäs ehkä tulisi osumaan. Samassa kädessä oli jo arpi samaisesta teosta mutta vain vampyyrinmetsästäjän tekemänä..
Kalma säpsähti todellisuuteen Ednan rääkäisyn myötä ja hymähti pienesti mutta vaivautuneesti kun Edna oli taas omaitsensä. Oma kaunis itsensä.
"Juujuu.." Kalma mutisi ja kääntyi lähtien tekemään lähtöä kun kääntyi Ednaa kohden vielä.
"Muista ottaa kirjasi." Kalma huomautti ja nappasi Lucan hihnasta kiinni silittäen tuota hieman hajamielisenä ja antoi tuolle "vapaa" käskyn jolloin koira nousi ja lähti kävelemään ulos isännän perästä.

[Aksutar]

Edna

Edna oli enemmän kuin iloinen saadessaan oikean olomuotonsa takaisin, mutta ei ehtinyt siitä pahemmin iloita, kun hänen äitinsä oli jo heittämässä kolmikkoa pihalle. Eipä tuo ollut ihme, oli Edna tottunut aikoinaan siihen että äidillä kävi asiakkaita yömyöhäänkin. Kaikki kun eivät olleen päivänvalon kestäviä.
No, kolmikko suuntasi kulkunsa ovelle. Edna nappasi kirjan mukaan Kalman muistuttaessa siitä. Kyllä tyttö varmasti olisi unohtanut kirjan tahallisen vahingollisesti tänne, mikäli kukaan ei siitä ääneen olisi sanonut. Helga katseli kuinka kolmikko poistui talosta, jääden sitten ylhään yksinäisyyteensä odottamaan yön seuraavaa vierailijaa.

Edna selaili paksua kirjaa heidän kävellessään, ymmärtämättä lähes sanaakaan mitä siellä luki. Johtui lähinnä siitä ettei Edna vaivautunut lukemaan kokonaisia virkkeitä, vaan lueskeli kuvien lähellä olevia tekstejä.
"Ja tämäkö muka pitäisi lukea.." Edna totesi lopulta pamauttaen kirjan kiinni ja siirsi katseensa Kalmaan.
"Mitäs nyt? Takaisin kotiin?" Olivat seuraavat sanat mustalaistytön suusta.

[suskari]

Kalmankoira

Kalma seurasi sivusilmällä Ednan kirjan selaamista samalla kun Luca tutkiskeli lumipenkkoja kirsullansa ja teki aika-ajoin tarpeitansa. Lopulta, pienen selaamisen jälkeen, Edna pamautti kirjansa kiinni ja marmatti ettei sitä voisi edes lukea tai Edna ei vain jaksaisi. Aavekoira virnisti pienesti.
"Äläs nyt.. voithan aina tarttua Blackin tarjoukseen tai opetella itse ja silloin minä katson että myös luet. En oikein haluaisi että jäisit kissaksi taas, vaikka halittava olitkin." Kalma naurahti lopulle varsin keveästi ja joutui pysähtymään kun Luca.. nojaa, päätti tehdä kikkareita välillä ja kohta taas matka jatkui.

"Luultavasti.. ellei sinulla sitten mitään ole, jota epäilen kylläkin melko suuresti." Kalma tuumasi ja alkoi ottamaan suunnakseen kotia ja länsikujia. Päästyään yhdelle viemärien sisään käynnille- vanha kun oli romahtanut alas kiitos yhden vanhimmista- Kalma pysähtyi ja kääntyi Ednaa kohden.
"Minun pitää käydä metsällä.. muistin ettei kotona ole ruokaa minulle." Kalma sanoi ja antoi Lucan hihnan Ednalle.
"Huolehdi sinä karvapallo kotiin." Kalma hymähti ja rapsutti pikaisesti Lucaa lässyttäen tuollekkin että lähtisi vähäksi aikaa, mutta palaisi pian kyllä. Luca ei ymmärtänyt sanaakaan vaan kallisti päätään haukahtaen pienesti häntä heilahtaen.
"Koitan palata mahdollisimman nopeasti." Kalma sanoi ja vielä ennen lopullista poistumistaan antoi nopean suukon Ednan toiselle poskelle ja muutti muotonsa koiraksi lähtien jolkottelemaan nopealla vauhdilla ulos kylästä.

***

Metsä oli aina yhtä synkkä kuin ennenkin tähän aikaa ja sirppi kuu valaitsi yötä ainostaan tähtien kanssa. Ehkä pienstä purevaa pakkastakin oli ilmassa? Kalmaa nuo asiat eivät juuri nyt kiinnostaneet kun sattui olemaan nälkäinen ja koitti saada tarkalla kirsullaan saada jostakin saaliseläimestä vainua.. jostakin tuoreesta, mutta ei mitään... ellei, Kalma löysi haltian jälkiä ja tuoreita vielä sekä seassa haisi veri. Kaveri taisi olla loukkaantunut? No mikäs sen helpompaa! Koira lähti kuono tiiviisti maassa seuraamaan jälkiä tasaisen ravin kanssa häntä korkealla pörrössä.
Lopulta aavekoira sai haltian kiinni, tuo tosiaan oli vahingoittunut jollakin asteella ja oli varmaan eksynyt kavereistaan koska vaikutti sotilaalliselta. Kalma ei kuitenkaan jäännyt sen erikoisemmin jahkailemaan tai miettimään mitään kohteliaisuuksia vaan hyökkäsi haltian kimppuun takaapäin kaataen tuon turvallensa painonsa avulla, iski hampaansa nopeasti tuon niskaan ja se olikin sitten siinä. Haltia oli kuollut ehtien vain kerran parkaisemaan hädissään ja hän pääsisi syömään! Kalma lipoi huuliaan nopeasti ja kävi tyytyväisenä saaliinsa kimppuun alkaen täyttämään tyhjää masuaan. Hän tosin oli ajatellut saaliiksi jotakin eläintä mutta kävi se tämäkin.

[Aksutar]

Edna, Shiloh

Edna hymähti huvittuneena Kalman sanoille. Tyttö ei vieläkään halunnut ääneen myöntää, että tarvitsi opettajan. Ja että tällä hetkellä ainoa opettaja vaihtoehto oli Black, mies josta Edna ei pahemmin perustanut. Tosin, Ednan "viha" tuota miestä kohtaan oli periytynyt äidiltä. Ei Ednalla itsellään ollut kunnon syytä vihata velhoa, toisin kuin Helgalla.
No, Kalma päätti että suunta kävisi kohti kotia ja niin tapahtui. Kolmikko käveli aina länsikujille ja sieltä viemäriaukolle. Kalma kuitenkin pysähtyi, jonka jälkeen Edna sai kuulla että tuo lähtisi etsimään vielä ruokaa. Tyttö mutristi huuliaan kuullessan, että hänen pitäisi jäädä kotiin odottamaan ja huolehtia samalla Luca kotisohvalle turvaan.
Edna ei ehtinyt mitään vastaan sanomaan, kun Kalma oli jo antanut hänelle Lucan hihnan, painanut nopean suukon poskelle ja poistunut paikalta kuin tuhka tuuleen.
Edna katsoi nyrpeänä puolisonsa perään, kunnes vilkaisi Lucaan ovelasti.
"Miksi hän saa seikkailla, mutta me emme?" Edna kysyi, samalla kun otti muutaman askeleen suuntaan, johon Kalma oli lähtenyt "Tule, mennään perään! Leikitään vähän vakoojia".


Shiloh oli viettämässä hiljaista ja rauhallista yötä metsässä. Vanha enkeli istuskeli suurella kivellä ihmisilluusiossaan, seuraillen hiljaisen yön ääniä. Aikaisemmin yöstä hän oli seurannut sivummasta ihmis- ja haltiajoukon yhteenottoa metsässä. Sen enempiä asiaan puuttumatta herra oli jättänyt ryhmät rauhaan, toivoen, että nuo saisivat asiansa ratkaistua mahdollisimman sopuisasti. Se tuskin oli mahdollista. Kakasi näinkin itseriittoista rotua eivät koskaan tulisi elämään rauhassa yhdessä valtakunnassa.
Shiloh oli saanut silmiinsä haltian, joka oli eksynyt tuosta aikaisemmasta ryhmästä. Mies oli selvästikkin haavoittunut ja hädässä. Shiloh mietti pitkään, nostaisiko pyhän ahterinsa ylös kiveltä ja menisi auttamaan tuota. Lopulta enkeli nousi, hyppäsi alas kiveltä, mutta liian myöhään. Joku - tai jokin - hyökkäsi haavoittuneen miehen kimppuun raukkamaisesti takaa päin, tappaen tuon niille sijoilleen. Shilohin silmät leimahtivat halveksunnasta, samalla kun tuo olento alkoi minkäänlaista humaanista häpeää repimään tappamaansa haltiaa ruuakseen.

Shiloh käveli lähemmäksi, tyynen rauhallisesti, pysähtyen noin viiden metrin päähän olennosta.
"On raukkamaista hyökätä haavoittuneen kimppuun takaapäin" Shiloh totesi ääneen, pitäen äänensävynsä rauhallisen matalalla, osoittamatta näin minkäänlaista tunnepurkausta, mikä hänen sisällään velloi "Mutta sinun kaltaiset synkät, säälittömät olennot tuskin tietävätkään mitään kunniasta".

[suskari]

Kalmankoira

Luca killitti Ednaa ruskeilla silmillään häntä heiluen tuon puhuessa jotakin omaansa josta Luca parka ymmärsi vain ja ainostaan "lähtemis" käskyn ja lähti innokkaasti seuraamaan nuorta emäntäänsä. Minne sitten olikaan viemässä koiraa.

Kalma säpsähti kesken aterioinninsa inhottavaan tunteeseen, siihen samaan jos hän käveli liian lähellä kirkkoa tai muuta pyhää aluetta. Mutta eihän tässä pitänyt olla sellaista lähimaillakaan! Kalma lopetti aterioinninsa katsellen ympärilleen ihmeissään ja sitten huomasi sivullansa oudon ihmisen näköisen otuksen. Tuostako se kaikki hehkui? Kalma luimisti korviaan raottaen hieman ikeniään paljastaen aavistuksen verran hampaitaan jotka olivat jo valmiiksi hieman veren tahrimat päästäen samalla kurkustaan tuskin ihmis korvalla kuuluvaa matalaa murinaa. Hän ei pitänyt tästä miehestä pätkääkään..
Ja taas tuo sama saarna jonka hän oli kuullut jo lukemattomia kertoja kun oli mennyt tappamaan jonkun humaanisen olennon. Kalma huokasi hieman kyllästyneen kuuloisesti, voisivat keksiä jotakin uutta sanottavaa.

"Nälkäisenä ei tarvitse välittää kunniasta.. ei se nälkäinen susi laumakaan kunniasta välitä hyökätessään peuran kimppuun." Kalma tuhahti tuolle tyypille ja siirtyi sitten jatkamaan syömistään alkaen repimään haltia paran vatsaa auki terävillä hampaillaan.
"ja mene muualle saarnaamaan viisauksiasi.. en jaksa haastaa riitaa, että yritän tässä syödä ja kolmanneksi etten sinuakin syö vahingossa." Se viiminen oli vain uhkaus pieni viaton uhkaus jota aavekoira tuskin toteuttaisi. Maha olisi jo tarpeeksi täynnä tämän kaverin jälkeen.

[Aksutar]

Edna, Shiloh

Edna kipitteli siis Luca kintereillään Kalman perään. Jäljet johtivat metsään, mikä ei miellyttänyt Ednaa.. mutta mistä muualtakaan Kalma ruokaa olisi tähän aikaan hakenut? Hetken mustalaistyttö tuijotti pimeää metsää, kunnes vilkaisi Lucaan luottavaisesti.
"Minä en tuolla pahemmin näe... joten etsi isäntä! Etsi Kalma! Seuraa jälkiä!" Edna antoi käskyn Lucalle, joka saisi johdattaa Ednaa metsässä Kalman jälkien perään.

Shiloh hymähti tympääntyneenä tämän olennon vastalauseelle.
"Susilauma ei kykene humaaniseen ajattelutapaan, toisin kuin sinä näemmä" Shiloh vastasi tuoden esiin sen tosiasian, että tämä olento oli ehkä hieman fiksumpi mitä susi. Tuolla ei ollut siis mitään saumaa verrata itseään täysin eläimellisten vaistojen varassa toimiviin olentoihin, kerta itse kykeni näinkin hyvin ilmaisemaan sivistyneisyyttään.
"Mikään ei saa minua suuttumaan suuremmin, kuin toisen kunnian loukkaus noinkin radikaalisti" Shiloh totesi, pitäen äänensävynsä yhä rauhallisen matalalla, sivuuttaen lähes täysin olennon uhkaukset. Shiloh tiesi, ettei tuo pystyisi satuttamaan häntä sanoillaan.

Sen enempiä saarnaamatta - koska oli selvästi turhaa tälle näsäviisaalle olennolle saarnailla - Shiloh sulki hetkellisesti silmänsä ja muutti muotonsa. Valtava enkelinsiivet tulivat esiin, repien samalla ihmisilluusino vaatteet riekaleiksi. Räsyisten vaatteiden alta paljastui valkea, monikerroksinen kaapu. Muodonmuutoksen yhteydessä Shiloh loi lähettyvilleen kirkkaan kajon puhdasta, pyhää valoa, jota mies hohti aina pienesti enkelimuodossaan.
Shiloh avasi silmänsä ja nosti syyttävän, mutta myös pahoittelevan surullisen katseensa Kalmaan.
"Saakoon sielusi rauhan, löytäkööt se tiensä toiselle puolelle. Tuomitkoon suurempi voima sinut tekojesi takia" Shiloh totesi, nostaessaan kätensä ja kutsuessaan esiin kirkkaana hohtavan miekkansa, joka suorastaan huusi pyhyyttä puoleensa
"Rukoile ja kadu, vielä kun voit" Shiloh totesi kauniilla, korvia hellivällä enkelikielellä. Noiden sanojen jälkeen enkeli hyökkäsi, varoittamatta lainkaan aikeistaan.

[suskari]

Kalmankoira

Luca jolkotteli tyytyväisenä Ednan perässä metsän reunalle kunnes pysähdyttiin ja koira vilkasi Ednan päälle ja sitten metsään, jos Lucalta olisi nyt kysytty se olisi aivan varmasti halunnut vain vapautua hihnasta ja mennä nuuskimaan ja tutkimaan uusia hajuja pitkin metsää. Koira käänsä karvaisen päänsä Ednaa kohden tuon käskiessä etsimään Kalma. Koira haukahti iloisesti häntä heiluen ja muisti hyvin kuinka he olivat Kalman kanssa joskus piilosta leikkineet.. ja tälläkin kertaa Luca luuli tätä joksikin kivaksi leikiksi. Luca laski kuononsa maahan ja alkoi ympäriinsä kävellen etsimään isäntänsä hajujälkiä.

Kalma mulkkasi häiritsijäänsä tuon avatessa suunsa ja saarnatessa hänelle vielä hieman lisää siintä mikä oli okein ja mikä väärin. Oliko tappamisessa muka jotakin väärää kenties!? Jokainen tappoi, eläimet tappoivat elääkseen ja jopa ihmiset saman syyn takia joskus jopa muista syistä. Jokaisella oli omat syynsä.
"Päläpälä, häivy jo, haluan syödä." Kalma murahti uhmakkaasti tälle otukselle niskakarvat pystyssä. Kohta menisi hermot!

Sitten tämä otus päättikin esitellä hieman kykyjään ja kieltämättä Kalman suu loksahti tästä tempusta auki ja pieni pelko hiipi turkin alle. Voi pyhä jysäys, enkeli! Kalma ei sen erikoisemmin ajatellut jäädä katselemaan tätä lumoavaa ilmestystä vaan oksensi keskeneräisen ateriansa ulos suustaan väisti tulevan iskun kauemmas, paljon kauemmas.
"Hei, ei ole minun aikani vielä lähteä minnekkään!" Kalma parahti paniikissa ja käänsi tuolle Jumalan oikealle kädelle selkänsä lähtien juoksemaan karkuun, eikä edes kylän suuntaan.

[Aksutar]

Edna, Shiloh

No, Luca lähti sitten etsimään isäntäänsä oikein toden teolla. Mahtoi Kalma ihmetellä kun kaksikon näkisi. Edna luotti täysin Lucan hajuaistiin, ei tuo nyt niin huono jäljittäjä voinut olla. Joten Luca vei ja Edna seurasi kiltisti perässä, hyräillen samalla itsekseen, lähinnä pitääkseen ajatuksensa pois siitä tosiasiasta, että metsässä saattoi olla ties mitä vaarallista...

Shilohin harmiksi olento väisti ensimmäisen hyökkäyksen ja vastoin enkelin olettamuksia, lähti pötkimään pakoon. Fiksu otus, tuollaisella pimeyden olennolla ei ollut yksin kauhean suuria mahdollisuuksia itse enkeliä vastaan. Shiloh kuitenkaan ei aikonut jäädä tumput suorina seisomaan, vaan lähti matalalla lentäen tuon koirapedon perään.
Vaikka olento olikin nopea, ei tuo kauas Shilohista ehtinyt kun enkeli jo saavutti kohteensa. Lentäessään Shiloh kutsui esiin kilpensä. Päästyään olennon vierelle, Shiloh pysäytti tuon matkan läimäyttämällä kilvellään Kalman kylkeen, heittäen tämän näin muutaman metrin päähän lumihankeen.
Koiran ollessa makuullaan maassa, Shiloh ei aikaillut vaan syöksähti tuon luo, heilautti miekkaansa, viiltäen näin koiran koko kyljenpituisen haavan. Haava ei ollut syvä, mutta sattui varmasti. Jos ei muuten, niin kiitos pyhän voiman, joka aiheutti tämänkaltaisille olennoille enemmän tai vähemmän tuskaa.
Viiltonsa jälkeen Shiloh otti tukevamman otteen kilvestään ja mätkäisi jälleen koiraa, heittäen tämän jälleen vähänmatkan päähän hankeen.
"Tuomiota ei voi pakoilla" Shiloh totesi kävellessään uhkaavasti lähemmäksi olentoa, pitäen kilpensä edessään, estäen näin mahdollisuuden hyökätä kimppuunsa suoraan edestä.

[suskari]

Kalmankoira

Luca tosiaan yritti etsiä isäntänsä jalanjälkiä, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty ja koira meinasi tuskastua jo monen minuutin jälkeen.. joten se kävi istumaan hetkeksi aikaa kuin miettimään mitä seuraavaksi tekisi. Kohta koira nousikin ylös ja lähti kävelemään kuono maassa syvemmälle metsään. Josko sieltä löytyisi paremmin?

Kalma painatti niin kovaa kuin vain jaloistaan ikinä pääsikään, mutta eipä siintä paljoa apua ollut ilman herraa vastaan joka painatti puolet nopeammin kuin aavekoira itse olisi ikinä päässyt. Kalma huomasi enkelin ilmestyneen sivulle sivusilmällä ja oli tekemässä väistöliikettä kun tuon kurjake pamautti kilvellänsä ja aavekoira lensi tuskan vinkaisun saattelemana kinokseen jääden siihen hetkeksi aikaa maakaamaan täristen. Kylkeen oli tullut lieväasteinen palovamma mustelman lisäksi.. kiva. Koira oli aikeissa nousta huterille jaloillensa kun enkeli tuli jälleen, mutta tällä kertaa miekan kanssa. Kalma oli tällä kertaa hieman viisaampi ja älysi väistää pahimman osuman mutta sai ikävän ja enne kaikkea pitkän ostuman kylkeensä. Kalma irvisti voimakkaasti häntä koipien välissä painautuneena ja aristi selvästi kävelyä tai ylipäätänsä liikkumista. Joten oliko nyt yllätys että aavekoira lensi jälleen turhankin helposti pitkin lumihankea johon jäi makaamaan ainakin hetkeksi aikaa katsoen vain kuinka tuomion tuoja lähestyi.
"O-olen huijannut kuolemaa jo kerran.. ja teen sen uudestaan." Kalma uhkasi jälleen nousten haparoille jaloillensa ja vaihtoi muotonsa ihmismäisemmäksi ajatellen että tässä muodossa hän ehkä voisi tehdä tuolle jotakin. Tosin liikkuminen oli edelleenkin kipeää ja Kalma seisoikin etukenossa pidellen toista kylkeään ilmoittaen varsin hyvin että hänellä oli mennyt muutakin kuin kylki. Varmasti mennyt muutama kylkiluu..

"Lisäksi olen selvinnyt tänne asti.. miksen vielläkin?" Kalma kysyi pienesti virnistäen enkeliltä ja teleporttasi tuon taakse, muttei iskenyt vaan teloporttasi vielä kauemmas. Hän halusi vain kokeilla tuon refleksejä ja lisäksi teleporttaaminen oli melko tuskallista.. Koira nilkutti vähän taaemmas vielä ja hyökkäsi sitten edestä päin suoraan enkeliä kohden. Ehkä typerää, mutta pakoonkaan ei näköjään päästy.. Heti kun valkokaavun miekka tai kilpi nousivat iskeäkseen Kalma teki siirtonsa ja teleporttasi enkelin taakse vetäisten veitsensä esille- onneksi hän oli ottanut ne mukaansa- ja koitti katkaista tuon siivet tai ainakin haavoittaa.

[Aksutar]

Edna, Shiloh

Lucan pistäessä istumaan Edna vilkaisi koiraa kysyvästi. Tuo selvästikkin mietti enemmän tai vähemmän turhautuneena mitä seuraavaksi tekisi. Mutta pian Luca oli taas liikkeellä, Edna tuon perässä.
Pian kaksikko saapui haltian ruumiin luo. Edna katsoi astetta järkyttyneempänä tätä näkyä, mutta ei sen enempää antanut tunteiden näkyä. Tyttö ei pelännyt saatika kauhistunut vaan lähinnä oli ällötyksen vallassa. Ruumis oli tuore, kerta veri ei ollut vielä jähmettynyt.
"Luuletko tällä olevan jotain tekemistä isäntäsi kanssa..." Edna kysyi Lucalta, vaikka puhui lähinnä itsekseen. Paikalla näkyi kahdet jäljet. Kahdella jalalla kulkeneen olennon ja koiran jäljet, jotka veivät syvemmälle metsään.
"Meidän lienee paras seurata noita.." Edna tuumasi ja lähti jälkien perään, olettan että Luca oli samaa mieltä hänen kanssaan.

"Kuolemaa voi huijata" Shiloh totesi hymähtäen itsekseen "Kuten minustakin näkyy... mutta kohtaloaan ei".
Shiloh kohotti pienesti kulmaansa Kalman muuttaessa muotoaan humaaniksi, mutta moinen temppu ei saanut enkelissä aikaan sen suurempaa kummastusta. Ei ollut yllätys että noin älykkäältä olennolta löyty myös humaani muoto.
Tällä kertaa otus ei päättänytkään paeta, vaan hyökätä. Tuo teleporttasi itsensä ensin kauemmaksi. Shiloh kääntyi hitaanoloisesti ympäri, nähdäkseen Kalman hyökkäävän kohti edestä. Juuri ennen osumaa, otus kuitenkin siirsi fyysisen olemuksensa enkelin taakse, yrittäen haavoittaa tuota sieltä käsin. Kalma ei kuitenkaan onnistunu kuin repimään Shilohin viitan helmaa veitsillään. Heti kun enkeli oli huomannut Kalman kadonneen edestään, oli tuo levittänyt siipensä ja noussut ilmaan, muutaman metrin korkeuteen. Shiloh oli osannut olettaa jotain tämäntapaista hyökkäystä.

Sen kummempia odottamatta Shiloh nosti kasvoilleen pienen hymyn ja nosti kilpensä eteensä. Kilvestä lähti valtavan kirkas sokaiseva valo, joka loi kaksikon ympärille valtavan, valaistun alueen. Sokaisten näin hetkellisesti Kalman, Shiloh otti tilanteesta kaiken hyödyn irti ja syöksähti kohti olentoa, joka ei voinut nähdä häntä kirkkaan valon keskeltä.
Yllätyshyökkäyksen saattelemana Shiloh lävisti Kalman miekallaan. Miekka meni läpi tuon oikeasta olkapäästä, mutta ei murtanut yhtään käden luuta. Lävistettyään Kalman, miekka iskeytyi takana olleeseen puuhun, kiinnittäen näin pimeyden olennon puuhun. Shiloh irroitti otteensa miekastaan ja astui kauemmaksi, katsoen vakava ilme kasvoillaan Kalmaa.
"Sielusi on sekaisin" Shiloh totesi "Mutta se ei oikeuta minua jättämättä antamatta sinulle viimeistä siunausta".
Shilohin sanoista saattoi päätellä, että tuo aikoi surmata Kalman tänä yönä. Enkelin sanoja ei koskaan pitänyt ottaa kevyin mielin. Niimpä Kalman ollessa kiinni puussa kuin lappu nuppuneulan avulla ilmoitustaulussa, alkoi Shiloh sanelemaan viimeistä rukousta enkelikielellä, vartijoiden silmätarkkana jokaista Kalman liikettä ja ilmettä. Jokaista hengen vetoa.


Edna hätkähti nähdessään yllättävän valon kajon kauempaa, syvemmältä metsästä. Tyttö vilkaisi Lucaa kysyvän huolestuneena, kunnes lähti juoksemaan kohti suuntaa, josta yllättävä valonpurkaus oli tullut.

[suskari]

Kalmankoira

Luca löysikin kuin löysikin isäntänsä jäljet ja lähti kiivaasti nuuskien seuraamaan niitä kunnes pääsi haltian ruumiille asti ja nuuski sitä muristen matalasti. Se muisti edelleenkin mitä Darius oli silloin tehnyt eikä näin pitänyt haltoista ollenkaan. Koira vilkasi Ednan päälle tuon puhuessa muttei koira jälleenkään mitään ymmärtänyt ja heiluatti vain häntäänsä ikään kuin vastaukseksi. Luca lähti jälleen jälkien perään kulkemaan ja lisäsi vauhtiaan hajujälkien voimistuessa.

"Voi kohtaloakin muuttaa jos oikein haluaa." Kalma tuhahti enkelin sanoihin ja hiljeni, silkka puhuminen ja hengittäminen oli tarpeeksi tuskallista. Olisi vain viisainta säästää energiaa liikkumiseen kuin puhumiseen.

Enkeli olikin nopea liikkeistään ja oli hetkessä yläilmoissa aavekoiran ulottumattomissa jolle Kalma vain tuhahti haukkuen tuon pelkuriksi mielessään. Kalma jäi alas odottamaan seuraavaa hyökkäystä valmiina joko iskemään tai torjumaan sen, mutta tuo ei ikinä tullutkaan alas vaa asetti kilpensä eteensä joka alkoi hohkaamaan kirkasta valoa.. Kalma parkasi kivusta kun valo iski silmiin kuin veitset konsanaan ja peitti silmänsä toisella kädellään. Saakelin pelkuri! Kalma astui taaksepäin ja yritti kätensä suojista nähdä edes jotakin tehden hyvin mielenkiintoisen havainnon, muttei sentään aivan uutta, hän ei nähnyt mitään. Kiva häbeltä oli mennyt näkö kokonaan.. toivottavasti vain väliaikaisesti.
Kalma ei kuitenkaan silmiensä perään ehtinyt sen enempää itkemään kun tunsi viiltävän kivun olkapäässään ja lensi takaperin jotakin päin.. Kalma tärisi ja yritti päästä irti mutta siintä ei ollut mitään apua.. Koira kokeili jopa repiä miekan irti olkapäästään mutta hetkessä se oli polttanut aavekoiran käden sisäosan vereslihalle. Kalma irvisti ja vaikkei hän nähnytkään enkeliä hän tuijotti tuota hiljaa pitäen silmiään kiinni jotenkin säälittävän näköisenä.
"S..s-säästä minut.. minulla on perhe." Kalma yritti muuttaa enkelin mielipidettä lopetuksensa suhteen.

Luca höristi korviaan ja lähtikin yht`äkkiä juoksemaan huomattavasti Ednaa nopeammin repien samalla hihnan irti Ednan kädestä eikä aikaakaan kun koira pöllähti paikalle haukkua räksyttäen enkelille hampaat irvessä. Se ei kuitenkaan hyökännyt.. aivan kuin se olisi tiennyt.