Kirjoittaja Onzki » 30 Touko 2011, 21:34
Eve
Tyttö ei ollut ikään tuntenut tätä tunnetta... Päähän sattui, tai joka paikkaa särki. Hän vihasi näitä hevosten säikähtymisiä ja sellaisia. Aina sattui.
Hevosen pidätteleminen oli jo vienyt voimat. Kädet velttoina maattiin, kunnes Bronn tuli, ja nosti tämän syliinsä. Even kurkusta lährti pieni puhina, kun päähn sattui, eikä sitä pystyisi sanoin kuvailemaan. Miten näin voi käydä aina? Tämä oli todella pirullista tytön mielestä, koska hevonen teki aina näitä samoja juttujaan, kun säikähti! Tyttö oli poissaolevassa tilassa. Tyttö tunsi ja kuuli, mutta voimat eivät riittäneet silmien avaamiseen ja puhumiseen. Kädet roikkuivat velttoina. Pää myös riippui.
Pienesti silmiä tyttö raotti, ja näki puun ja toisen, mutta ärsyttävin näky oli hevonen. Häipyisi edes hetkeksi silmistä... Tyttö ei ajatuksiaan pahalla tarkoittanut, mutta hevonen oli aina mukana kaikessa. Nyt alkoi tuoksua metsältä. "Huh..." oli ainoa sana, joka kului tytön suusta. Eve toivoi että olisi voinut sanoa, että häneen sattui, ja mihin, mutta se oli liian vaikeaa.
Kun toinen kutsui hevosta, se lähti laiskasti liikkeelle tökkien, ja välillä ruohotupon nauttien, mutta kuitenkin noiden mukana pysyen. Noilla se oli aina kiire, mutta hevosilla on aikaa. Miten nuo pystyi käskemään kolmisen kertaa suurempia eläimiä? Eiväthn he edes olleet vahvoja...
[[Mullon kai taas ollu hauskaa kirjotella jtn tommosta, yritin kai keksiä aihetta? ;D Kannattaa varautua!]]