Home?

[Janni]

Clarence

Miki yritti mutista jotain, mutta se ei näyttänyt onnistuvan. Tyttö vain painautui Clarencea vasten tiukemmin.
Hiljainen huokaus karkasi nuorukaisen huulilta, oli kurjaa nähdä toinen tällaisessa kunnossa. Eikö hän voisi tehdä mitään? Miki, olisiko paras jos lähtisit kotiin? Clarence kuiskasi tytön korvaan, silitellen samalla tuon selkää hellästi. Tämä paikka tuntuu ahdistavan sinua liikaa, niin kuin myös minuakin, mutta minua ei toivota takaisin haltiakylään niin kuin sinua. Nuorukainen jatkoi.

[Kitty]

Miki

Viimein Clarence sanoi jotain mitä neito ei tahtonut kuulla. Itku loppui kuin seinään, sen tilalle tuli tyhjyys. Pieni niiskaus pääsi vielä tytöltä mutta sitten vain hiljaisuus. Miki ei edes sulkenut silmiään tuijotti vain toisen paitaa. Kädet tuntuivat valuvan veltoiksi sivuille, kuuliko hän muka oikein ? Että hänkö muka lähtisi kotiin ja jättäisi Clarencen tänne ? Ei tule kuuloonkaan ! "En jätä sinua." Miki sanoi tunteettomalla äänellä, tuosta ei saisi selvää tarkoittiko hän vai eikö hän tarkoittanut sitä mitä sanoi.

[Janni]

Clarence

Clarence ei sanonut mitään, hän vain hiljentyi idittamaan mitä Miki sanoisti, tuo oli ainakin lakannut itkemästä. Viimein kuului jotenkin tyhjä vastaus nuorukaisen ehdotukseen, tyttö ei jättäisi häntä. Mutta entä oma hyvinvointisi, Miki? Puoliverinen kuiskasi, irtautuen toisesta pienesti ja vetäytyi sen verran että pystyi näkemään toisen kasvot. En halua sinun kärsivän.

[Kitty]

Miki

Päänsisällä kuului huuto, tuskainen huuto siitä miten kannattaisi nyt vain sanoa kiitos Clarence, nähdään joskus ja kadota pimeästä paikasta, mutta ei ei neito jättäisi nuorukaista tänne yksin.
"Ei sillä ole väliä." Miki vastasi katsoen tyhjyyteen, sitten katse nousi hitaasti Clarenceen. "En jätä sinua." Miki sanoi ilmeettömin kasvoin. Hän ei tiennyt kauanko tätä pimeyttä kestäisi ilman että vintti menee sekaisin, mutta ei hän myöskään tiennyt miten kauan hän kestäisi valossa tietäen Clarencen kohtalon pimeässä.

[Janni]

Clarence

Miki ei näyttänyt piittaavan omasta hyvinvoinnistaan, olihan se liikuttavaa että toinen välitti nuorukaisesta niinkin paljon, mutta oli se silti väärin. Voi sinua. Clarence huokaisi, jääden hieman apean ilmeen kanssa katselemaan tyttöä silmiin, ne näyttivät jotenkin ilmeettömiltä, niin kuin haltian koko ilmekin. Miki, kerrothan minulle jos muutat mieltäsi ja muistathan ettei sinulla ole mitään hätää, olenhan minä aina tässä. Ei puoliverinen tiennyt mitä muutakaan tässä pitäisi sanoa, jokin oli pahasti vialla, eikä hän voinut tehdä mitään.

[Kitty]

Miki

Tyttö tunsi pahan olon vellovan sisällään, hän ei tahtonut jäädä, muttei hän halunnut lähteäkkään. Clarencen sanoillakaan ei nyt oikein tuntunut olevan voimaa. "Kiitos Clarence." Miki sanoi hiljaa, muttei aivan kuiskatenkaan. Miki ei itsekkään ollut varma mikä sai hänen olonsa näin poissaolevaksi, kenties häntä vain väsytti.
"Mene sinä vain aamupalalle jos tahdot, taidan jäädä vielä hetkeksi lepäämään.." Miki sanoi katsoen Clarencea, suupielet nousivat hieman, pieneen hymyntapaiseen ilmeeseen.

[Janni]

Clarence

Clarence hymyili Mikille pienesti tuon kiittäessä, mutta kauaa ei hymy jaksanut pysytellä huulilla, kun tyttö kehotti häntä menemään edellä. Jäisin kyllä mieluummin seuraksesi. Nuorukainen totesi, hän oli edelleen huolissaan toisesta. Mutta jos tahdot olla hetken yksin, voin kyllä mennäkin. Clarence kuitenkin lisäsi hieman vastahakoisesti, mutta mieliksi hän yritti olla kaikin mahdollisin keinoin.

[Kitty]

Miki


"Voit sinä jäädäkkin." Miki vastasi toiselle ottaen sitten tuon kädestä kiinni. Miki suunnisti takaisin sänkyyn vetäen Clarencea perässään. Sitten hän käpertyi toista vasten ja pääsi syvän huokaisun.
Tyttö katseli yhä vain jotain, silmät vain mollottivat päässä, olo oli laiska ja väsynyt ja tyhjä ja vähän kaikkea epämiellyttävää mitä neito ei yleensä ollut. Luomet tuntuivat tosin painavilta, saattaisihan tähän vaikka nukahtaakkin.
"Kestän kyllä vaikken näkisi valoa enään koskaan, sinä olet kaikki mitä tarvitsen." Neito sanoi haltiakielellä tietämättä ymmärsikö toinen. Sanoissa oli valheen makua, muttei sitä tiedä kukaan muu kuin Miki, tosin neito ei myöntänyt sitä itsekkään että äskeinen ei pitänyt paikkaansa, ei sillä että Clarence ei olisi hänen kaikkensa, vaan sillä että hänellä kyllä napsahtaa ja se kyllä haittaa jos hän ei enään näe valoa koskaan.

[Janni]

Clarence

Clarence nyökkäsi pienesti Mikin sanoessa että nuorukainen voisi jäädä ja niin hän jäisikin. Tytön johdattamana puoliverinen asettui takaisin vuoteelle ja antoi haltian käpertyä häntä vasten. Toisesta näki selvästi kuinka tuolla oli huono olo, kuin auringonvaloa kaipaava kuihtuva kukka.
Haltia muutti puhekielensä ja lausui Clarencelle jotain kaunista. Se sai nuorukaisen huokaisemaan hiljaa. Silloin minun on pysyteltävä aina lähelläsi. Nuorukainen kuiskasi neidollensa takaisin, kyllä hän jollain tasolla oli itsekin haltia, olihan haltia hänet kasvattanutkin.

[Kitty]

Miki

Nuorukaisen sanat osui ja upposi, suoraan sydämeen. Tuo oli hyvin kauniisti sanottu. Miki sulki hitaasti silmänsä. Olo alkoi rauhoittua, tyhjyyden tilalle tuli jotain muuta, hempeä olo. Aivan kuin jokunen perhonenkin koittaisi pyöriä vatsassa.
Tyttö hapuili kädellään peittoa ja veti sitä sitten päälleen. Nyt tuli todella lämmin ja olo oli kuin kissalla joka käpertyi lämpimään vilttiin takkatulen eteen. Miki kuvitteli mielessään että aurinko lämmittäisi häntä ja he makaisivat Clarencen kanssa lammen rannalla ja pienen hetken pimeys oli poissa.

[Janni]

Clarence

Hiljaisena Clarence katseli Mikiä, joka sulki silmänsä. Kuinka suloiselta tuo näytti, jotenkin nuorukainenkin huomasi, taikka tunsi että toisen olo alkoi kääntyä parempaan päin, mutta toki ei se varmasti paranisi noin vain.
Clarence kyllä tiesi että heitä odotettiin alakerrassa ja oli varmaa että Lillith pelmahtaisi toistamiseen sisälle. Sitä nuorukainen ei tahtonut, se vain häiritsisi Mikiä. Kenties jos tyttö sattuisi nukahtamaan, hän voisi hiljaa mennä edeltä ja toinen saisi olla rauhassa. Pieni suukko Mikin otsalle, kuin hyvän yön toivotus.

[Kitty]

Miki

Painajaisten vauhdittaman yön jälkeen ei ollut mikään ihme että nuori haltia laski pian jo lampaita. Hän tunsi vielä suukon otsallaan mutta vaipui sitten uneen.
Ensin hentoon uneen joka särkyisi helpolla, mutta sitten jo sikeään uneen josta ei noin vain herätäkkään. Peiton alla oli lämmin ja kaikki tuntui paremmalta, ainakin jos jotain olisi jostain tiedostanut, mutta vaikka nukkuessa neito ei tiennyt mistään mitään niin oli tämä silti parempi kuin lattialla nyyhkyttäminen.

[Janni]

Clarence

Herkeämättä nuorukainen seurasi Mikin kasvoja, tyttö näytti vaipuvan uneen syvemmin joka harvas sekunti. Toivottavasti toinen ei näkisi painajaisia uudelleen, hän ei ehkä olisi tässä lohduttamassa jos niin kävisi.
Vaalea korva värähti pienesti, Clarence pystyi kuulemaan askelia käytävän puolelta, oli siis kiire. Nuorukainen vetäytyi varoen irti haltiasta ja veti peiton paremmin tuon päälle, ennen kuin pyörähti ylös vuoteelta. Muutama ripeä ja hiljainen askel niin hän oli jo ovella. Nuorukainen avasi sen juuri sopivasti nähdäkseen Lillithin kasvot edessään. Tyttö avasi jo suutaan, mutta kiireesti Clarence vei kätensä sen eteen ja työnsi nyt pikkudemonia taaksepäin livahtaen ovesta käytävälle.
Hiljaa Miki nukkuu. Nuorukainen kuiskasi, sulkien oven perästään, pidellen edelleen kättään neitokaisen huulilla tuon selvästi mumistessa kotain kipakkaan sävyyn. Hän liittyy seuraamme myöhemmin. Clarence jatkoi, lopulta vetäen kätensä syrjään. Valitan, mutta isäntä on jo syönyt. Voit kuitenkin syödä aamiaisen ja sen jälkeen mennä isännän puheille, hän puhui jotain sinun opetuksestasi. Tyttö kertoi, himan ärsyyntynyt ilme kasvoillaan äskeisen takia. Aivan totta kai. Nuorukainen myöntyi ja lähti sitten tytön perässä kohti alakertaa.

[Kitty]

Miki

Unissaan tyttö veti peittoaan vielä paremmin niin että vain hiukset pilkottivat peiton alta.
Hiljaa unissaan mumisten Miki meni kerälle kuin kissa. Siinä hän makasi paikoillaan jonkin aikaa kunnes tuli kuuma. Silloin neito potki peittonsa pois ja oikaisi itsensä suorempaan asentoon. Tosin eihän tyttö tätä tiedostanut kun oli niin sikeässä unessa, liekö hän aikoihin nukkunut näin hyvin ?

[Janni]

Clarence

Joku oli jo tulossa takaisin vierashuonetta kohti, askeleet olivat rauhalliset, kuin mihinkään ei olisi kiire. Vaaleahiuksinen hahmo tummassa tutussa asussaan, vieno hymy huulillaan. Toki aamiainen oli syöty, mutta hänellä oli silti nälkä.
Pian mies seisoi oven edessä jonka takana odottaisi hänen lounaansa, eihän kuitenkaan halunnut ahmia kaikkea kerralla, mitä hänen rakas poikansa siihen sanoisi? Oveen ei vaivauduttu edes koputtamaan, se avattiin vain hitaasti. Tyttö näytti uinuvan tietämättömänä vuoteella. Hiljainen hymähdys ja mies astuikin jo peremmälle, jättäen oven rakoselleen.
Muutama askel johdatti demonin vuoteen vierelle ja siitä istumaan sen reunalle. Miki Mies kuiskasi, ei hän suinkaan aikonut haltiaa herättää, hän vain kutsui tuota luokseen.