Varnefindon
Ilta oli jo pitkällä ja metsä alkoi pimentyä. Hiljaisuus valtasi koko paikan. Ainoastaan kova puuskutus ja jaloista kantautuva kahina rikkoivat hiljaisuuden. Varnefindon juoksi henkensä edestä läpi risujen ja männynkäpyjen. Takaa-ajo oli jatkunut pitkin päivää ja se alkoi käydä voimille.
"Zenkin idiootti! Haluatko tapattaa meidät molemmat?!" Varnefindon parahti juostessaan. Takaa-ajajat olivat jääneet jo kauemmas siitä mitä olivat olleet vielä haltiakylässä. Siltikin takaapäin kuului vihaisia käskyjä että pysähdy, antaudu suosiolla, tai vastaavaa. Se olisi viimeinen asia minkä Varne aikoi nyt tehdä. Hän juoksi siksakkia pitkin metsikköä sydän kurkussa.
Vihdoinkin kun haltiakuninkaan henkivartijat sun muut partiot jäivät jälkeen Varne pystyi hidastamaan ja sitten pysähtymään. Kenenkään muun askelia ei enää kuulunut. Varnefindon lysähti istumaan nurmikolle ja puuskutti ankarasti. Ties montako kilometriä hän oli taas vaihteeksi pinkonut mittariinsa. Varnefindon konttasi nojaamaan puuta vasten. Hän otti lakkinsa pois päästään ja laski sen syliinsä:
"Olet oikea typeryksien typeryz! Ja juurikun oli zaamassa wanginwartijan wakuutetuksi ziitä etten enää riehu entiseen malliin, lähetti zingahtaa zaliin ja kertoo että kuninkaan maistaja on melkein kuollut myrkytykseen. Tottakai, minun taskustani zattui löytymään myrkkypullo! Onko zinulla hajuakaan mitä olisi woinut tapahtua?!" Varnefindon ärjyi naamanpuoliskolleen joka pysyi visusti kiinni. Saitpahan päivän lenkin ja se ärsyttävä kuningas ja hänen maistajansa opetuksen, Morna tuhahti hänen päänsä sisällä. Varnefindon pärskäisi.
"Ja zuunilleen kuolemantuomion kaupanpäälle..." hän tuhahti. Ne unohtavat sen ajallaan, kuten aina, Morna murisi. Varnefindon huokaisi.
"Ei, he unohtavat yhden tapauksen, mutta tätä kaksinaamaa on vaikea unohtaa. Minulla on jo valmiiksi ongelmia edes seistä haltioiden mailla", Varnefidnon mutisi. Hän nosti lakin takaisin päähänsä.
//Tervetulemask, ja pelimme voi alkaa!
Telttailu tuokio ||Crimson
Kirjoittaja Crimson » 13 Syys 2011, 21:35
//*ravaa paikalle*//
Iriador
Ilta alkoi kietoutua jo hämäriinsä. Se oli kaikinpuolin rauhallinen ja erityisen hiljainen lukuunottamatta sen lävitse puhaltavaa kylmää viimaa, joka ravisteli matkallansa kaikkea tiellensä osuvaa. Viima ei ollut luja. Pikemminkin heikko ja heiveröinen - lähestulkoon huomaamaton jos sattui seisomaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tähdetkin ilmoittivat jo olemassaolostaan kurkkimalla sieltä täältä satunnaisten pilviverhojen takaa. Samoin kuu, joka valaisi ympäristöä sopivasti, että niiden harvojen lehtipuiden - joita tässä osassa metsää kasvoi ja pensaiden talven lähestymisestä kertova ruska sai värittää mukavasti läpikulkijoiden polkuja.
Jäähyväisiään heittävän kelmeällä liekillä palavan nuotion ääressä istui haltia. Jos tarkkoja oltiin, niin korkeahaltia joka oli lähtenyt todellisuutta pakoon jonnekin, mistä tätä olisi mahdollisimman vaikeaa löytää. Mies tuijotti edessään tanssivia tulen rippeitä odottaen, että ne viimein kuolisivat sijoilleen jotta korkeahaltia pääsisi jatkamaan matkaansa vielä syvemmälle metsään. Kuitenkin ilmassa oli jokin enne. Pian varmasti tapahtuisi jotain, Iriador ei vain osannut sanoa varmasti vielä mitä. Samassa mies oli kauempaa kuulevinaan huutoja. Tuuli se vain on. Tuo ajatteli tökkiessään risulla nuotiota saadakseen sen kuolemaan nopeammin.
Mies nappasi okariinan taskustaan. Tuo pyöritteli sitä hetken toimettomana vapaassa kädessään, nakkasi risun toisesta nuotioon ja painoi huilun lopulta huuliaan vasten. Hiljaiset soinnut valtasivat ilman ja tuntuivat kantautuvan pitkälle metsän uumeniin. Oli hyvä pitää hieman ääntä etteivät kaikenmaailman toisinaan turhankin uteliaiksi heittäytyvät villipedot pääsisi yllättämään. Samalla soitto viihdytti suuresti Iriadorin korvia, jonka elämää oli väritetty jo pienestä lapsesta saakka laulannoilla ja musisoinnilla, kuten hänen kulttuuriinsa kuului. Vain hiillos nuotiosta oli enää jäljellä ja ympärillä puhkuva tuuli puhalsi sointuja yhä korkeammalle taivaalle.
Iriador
Ilta alkoi kietoutua jo hämäriinsä. Se oli kaikinpuolin rauhallinen ja erityisen hiljainen lukuunottamatta sen lävitse puhaltavaa kylmää viimaa, joka ravisteli matkallansa kaikkea tiellensä osuvaa. Viima ei ollut luja. Pikemminkin heikko ja heiveröinen - lähestulkoon huomaamaton jos sattui seisomaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tähdetkin ilmoittivat jo olemassaolostaan kurkkimalla sieltä täältä satunnaisten pilviverhojen takaa. Samoin kuu, joka valaisi ympäristöä sopivasti, että niiden harvojen lehtipuiden - joita tässä osassa metsää kasvoi ja pensaiden talven lähestymisestä kertova ruska sai värittää mukavasti läpikulkijoiden polkuja.
Jäähyväisiään heittävän kelmeällä liekillä palavan nuotion ääressä istui haltia. Jos tarkkoja oltiin, niin korkeahaltia joka oli lähtenyt todellisuutta pakoon jonnekin, mistä tätä olisi mahdollisimman vaikeaa löytää. Mies tuijotti edessään tanssivia tulen rippeitä odottaen, että ne viimein kuolisivat sijoilleen jotta korkeahaltia pääsisi jatkamaan matkaansa vielä syvemmälle metsään. Kuitenkin ilmassa oli jokin enne. Pian varmasti tapahtuisi jotain, Iriador ei vain osannut sanoa varmasti vielä mitä. Samassa mies oli kauempaa kuulevinaan huutoja. Tuuli se vain on. Tuo ajatteli tökkiessään risulla nuotiota saadakseen sen kuolemaan nopeammin.
Mies nappasi okariinan taskustaan. Tuo pyöritteli sitä hetken toimettomana vapaassa kädessään, nakkasi risun toisesta nuotioon ja painoi huilun lopulta huuliaan vasten. Hiljaiset soinnut valtasivat ilman ja tuntuivat kantautuvan pitkälle metsän uumeniin. Oli hyvä pitää hieman ääntä etteivät kaikenmaailman toisinaan turhankin uteliaiksi heittäytyvät villipedot pääsisi yllättämään. Samalla soitto viihdytti suuresti Iriadorin korvia, jonka elämää oli väritetty jo pienestä lapsesta saakka laulannoilla ja musisoinnilla, kuten hänen kulttuuriinsa kuului. Vain hiillos nuotiosta oli enää jäljellä ja ympärillä puhkuva tuuli puhalsi sointuja yhä korkeammalle taivaalle.
- Crimson
Kirjoittaja Lotdow » 13 Syys 2011, 21:45
Varnefindon
Ilmassa kuului hiljaisia sointuja. Varnefindonin korva nytkähti. Partion torviko? Tässähän on olo kuin kriminaalilla! Torven veikkaus jäi kaukaiseksi kun Varnefindon kuunteli musiikkia. Se tuli kauempaa edestäpäin. Hän nousi hitaasti pystyyn ja lähti kävelemään kohti musiikin lähtöpaikkaa. Kaunista kuultavaa se oli, vaikka Morna oli varmasti eri mieltä. Varnefindon erotti himmeää valoa puiden takaa. Hän hiipi hiljalleen eteenpäin ja kuunteli musiikkia.
Puiden takan nuotion ääressä istui joku. Ja tottakai pahus soikoon se oli haltia. Varnefindon luimisti hitusen korvaansa, mutta ilman epäilyksiä hän sanoi:
"Hei." Ei tässä auttanut ketään karttaa. Sitäpaitsi ilta oli pitkällä ja yö laskeutui. Jos tuo nyt sattumoisin olis tietoinen päivän tapahtumista, niin ainahan Varne jaksaisi juosta vielä astetta kauemmas.
"Haittako jos liityn seuraan?" hän kysyi.
Ilmassa kuului hiljaisia sointuja. Varnefindonin korva nytkähti. Partion torviko? Tässähän on olo kuin kriminaalilla! Torven veikkaus jäi kaukaiseksi kun Varnefindon kuunteli musiikkia. Se tuli kauempaa edestäpäin. Hän nousi hitaasti pystyyn ja lähti kävelemään kohti musiikin lähtöpaikkaa. Kaunista kuultavaa se oli, vaikka Morna oli varmasti eri mieltä. Varnefindon erotti himmeää valoa puiden takaa. Hän hiipi hiljalleen eteenpäin ja kuunteli musiikkia.
Puiden takan nuotion ääressä istui joku. Ja tottakai pahus soikoon se oli haltia. Varnefindon luimisti hitusen korvaansa, mutta ilman epäilyksiä hän sanoi:
"Hei." Ei tässä auttanut ketään karttaa. Sitäpaitsi ilta oli pitkällä ja yö laskeutui. Jos tuo nyt sattumoisin olis tietoinen päivän tapahtumista, niin ainahan Varne jaksaisi juosta vielä astetta kauemmas.
"Haittako jos liityn seuraan?" hän kysyi.
- Lotdow
Kirjoittaja Crimson » 14 Syys 2011, 16:27
Iriador
Musisointinsa seasta punapäinen nuorukainen oli erottavinaan askelia. Iriador lakkasi hetkeksi soittamisensa ja pälyili vainoharhaisena ympärilleen, kuitenkaan näkemättä tai kuulematta yhtään mitään. Ehkä tuuli vain leikitteli kiusallaan. Niin sen täytyi olla. Korkeahaltia vilkaisi vielä pikaisesti ympärilleen hiukset hulmuten ja oli juuri jatkamaisillaan okariinansa soittoa kunnes pisti merkille vain hieman itsestään kauempana seisovan henkilön. Iriador ehti soittaa muutaman hyvin epävireisen soinnun kunnes repi huilun jälleen irti huuliltaan.
Korkeahaltia säpsähti toisen tervehtiessä häntä melko aran oloisena. Iriador tipautti huilunsa maahan ja vetäisi miekkansa esiin, osoittaen sen partaveitseäkin terävämmällä terällä tulijaa kohti. Miehen kasvoilta saattoi lukea pelkoa ja vihaa yhtäaikaa tuon luimistellessa korviaan hyvä ettei murissut - kunnes tulija esitti kysymyksen. Korkeahaltian oli vaikea erottaa selvästi tulijan piirteitä pimeästä, mutta jotain hän sai sentään irti heikon hiilloksen ansiosta. Toisen äänestä jo saattoi päätellä kyseessä olevan mies. Oliko tuo sitten ihminen vai haltia tai peräti jokin muu peto sitä Iriador ei osannut vielä sanoa.
Punapää pystyi aluksi vain tuijottamaan hämärän suojissa olevaa hahmoa. Harvoinpa sitä pimeällä kehenkään törmäsi. Varsinkaan keskellä metsää. Hyvin outoa.
Kuka olet? Ja mitä tahdot? Iriador sai viimein esitettyä ja laski hieman miekkaansa vaikuttaakseen vähemmän uhkaavalta.
Musisointinsa seasta punapäinen nuorukainen oli erottavinaan askelia. Iriador lakkasi hetkeksi soittamisensa ja pälyili vainoharhaisena ympärilleen, kuitenkaan näkemättä tai kuulematta yhtään mitään. Ehkä tuuli vain leikitteli kiusallaan. Niin sen täytyi olla. Korkeahaltia vilkaisi vielä pikaisesti ympärilleen hiukset hulmuten ja oli juuri jatkamaisillaan okariinansa soittoa kunnes pisti merkille vain hieman itsestään kauempana seisovan henkilön. Iriador ehti soittaa muutaman hyvin epävireisen soinnun kunnes repi huilun jälleen irti huuliltaan.
Korkeahaltia säpsähti toisen tervehtiessä häntä melko aran oloisena. Iriador tipautti huilunsa maahan ja vetäisi miekkansa esiin, osoittaen sen partaveitseäkin terävämmällä terällä tulijaa kohti. Miehen kasvoilta saattoi lukea pelkoa ja vihaa yhtäaikaa tuon luimistellessa korviaan hyvä ettei murissut - kunnes tulija esitti kysymyksen. Korkeahaltian oli vaikea erottaa selvästi tulijan piirteitä pimeästä, mutta jotain hän sai sentään irti heikon hiilloksen ansiosta. Toisen äänestä jo saattoi päätellä kyseessä olevan mies. Oliko tuo sitten ihminen vai haltia tai peräti jokin muu peto sitä Iriador ei osannut vielä sanoa.
Punapää pystyi aluksi vain tuijottamaan hämärän suojissa olevaa hahmoa. Harvoinpa sitä pimeällä kehenkään törmäsi. Varsinkaan keskellä metsää. Hyvin outoa.
Kuka olet? Ja mitä tahdot? Iriador sai viimein esitettyä ja laski hieman miekkaansa vaikuttaakseen vähemmän uhkaavalta.
- Crimson
Kirjoittaja Lotdow » 14 Syys 2011, 17:44
Varnefindon
Mies ei näyttänyt kovinkaan ystävälliseltä ja miekan esiin vetäminen teki vahvistuksen asialle. Varnefindonin korva pomppasi pystyyn kuin säikähtäneellä peuralla ja hän meni tikkusuoraksi. Parin sekunnin ajan Varne näki parhaaksi pinkoa pakoon kiljuen, ettei hän ollut tehnyt tämän päiväistä.
"No, no! Äläpäz nyt hätiköi!" Varnefindon sai sanotuksi ja nosti kätensä ilmaan. Miekan terä kuitenkin laski alemmas ja Varnefindon teki samoin käsiensä kanssa.
"Woisinpa kysyä zamaa zinulta, mutta minä olen Varnefindon. Haltia", hän selosti nopeasti.
"Enkä tullut hyökkäämään joz zitä mietit, ihan wain ohikulkumatkalla tässä ollaan", hän lisäsi vielä. Esillä oleva miekka ei koskaan luvannut mitään hyvää. Varsinkaan tällaisen päivän jälkeen.
"Joz mitenkään wiitsisit nyt laskea miekan alaz ennekuin keneltäkään puhkeaa zilmä?" Varnefindon ehdotti ja hymyili vinosti.
Mies ei näyttänyt kovinkaan ystävälliseltä ja miekan esiin vetäminen teki vahvistuksen asialle. Varnefindonin korva pomppasi pystyyn kuin säikähtäneellä peuralla ja hän meni tikkusuoraksi. Parin sekunnin ajan Varne näki parhaaksi pinkoa pakoon kiljuen, ettei hän ollut tehnyt tämän päiväistä.
"No, no! Äläpäz nyt hätiköi!" Varnefindon sai sanotuksi ja nosti kätensä ilmaan. Miekan terä kuitenkin laski alemmas ja Varnefindon teki samoin käsiensä kanssa.
"Woisinpa kysyä zamaa zinulta, mutta minä olen Varnefindon. Haltia", hän selosti nopeasti.
"Enkä tullut hyökkäämään joz zitä mietit, ihan wain ohikulkumatkalla tässä ollaan", hän lisäsi vielä. Esillä oleva miekka ei koskaan luvannut mitään hyvää. Varsinkaan tällaisen päivän jälkeen.
"Joz mitenkään wiitsisit nyt laskea miekan alaz ennekuin keneltäkään puhkeaa zilmä?" Varnefindon ehdotti ja hymyili vinosti.
- Lotdow
Kirjoittaja Crimson » 14 Syys 2011, 19:56
Iriador
Punapää kuunteli hämmästellen toisen puhetta taittavaa murretta. Vaikka herra itsekin tuli Cryptin ulkopuolelta ja puhui kieliä lievästi murtaen, ei se ollut selvästi mitään verrattuna tähän tapaukseen. Vai haltia. Iriador maisteli mielessään ja laski lopullisesti miekkansa kärjen maahan irrottamatta silti otettaan aseesta. Ihan vain varmuuden vuoksi. Mistäpä sitä koskaan tiesi jos toinen yrittäisi vain huijata ja seuraavalla hetkellä olisi veitsi ojossa tökkimässä toisen kylkeä täyteen reikiä.
Korkeahaltia pujotti miekan takaisin tuppeensa varmistuttuaan ettei Varnefindon tai miksi tuo itseään kutsuikaan, vaikeat nimet eivät koskaan jääneet haltian päähän ensimmäisellä yrittämällä aikonut pahaa. Mies kumartui etsimään huilunsa takaisin kauniisiin kätösiinsä.
Olen Iriador. Hauska tavata .. umh .. Varne--? Punapää suoristi selkänsä löytäessään viimein etsimänsä ja raapi päätään nolona tuumaamisensa jälkeen, kun ei muistanutkaan toisen nimeä enää. Mikä hölmö hänkin oli.
Iriador ryhtyi jällee tökkimään ensimmäisellä käteen sattuneella risulla nuotiota, jotta tuo joutuisi sammumaan nopeasti.
Mikä saa sinut vaeltamaan metsässä tähän aikaan vuorokaudesta? Korkeahaltia kysyi epäillen nuotionsa takaa ja nosti katseensa haltiaan jonka oli juuri tavannut. Punapäällä oli omat epäilyksensä, ettei toinen aivan puhdas kuin pulmunen ollut.
Punapää kuunteli hämmästellen toisen puhetta taittavaa murretta. Vaikka herra itsekin tuli Cryptin ulkopuolelta ja puhui kieliä lievästi murtaen, ei se ollut selvästi mitään verrattuna tähän tapaukseen. Vai haltia. Iriador maisteli mielessään ja laski lopullisesti miekkansa kärjen maahan irrottamatta silti otettaan aseesta. Ihan vain varmuuden vuoksi. Mistäpä sitä koskaan tiesi jos toinen yrittäisi vain huijata ja seuraavalla hetkellä olisi veitsi ojossa tökkimässä toisen kylkeä täyteen reikiä.
Korkeahaltia pujotti miekan takaisin tuppeensa varmistuttuaan ettei Varnefindon tai miksi tuo itseään kutsuikaan, vaikeat nimet eivät koskaan jääneet haltian päähän ensimmäisellä yrittämällä aikonut pahaa. Mies kumartui etsimään huilunsa takaisin kauniisiin kätösiinsä.
Olen Iriador. Hauska tavata .. umh .. Varne--? Punapää suoristi selkänsä löytäessään viimein etsimänsä ja raapi päätään nolona tuumaamisensa jälkeen, kun ei muistanutkaan toisen nimeä enää. Mikä hölmö hänkin oli.
Iriador ryhtyi jällee tökkimään ensimmäisellä käteen sattuneella risulla nuotiota, jotta tuo joutuisi sammumaan nopeasti.
Mikä saa sinut vaeltamaan metsässä tähän aikaan vuorokaudesta? Korkeahaltia kysyi epäillen nuotionsa takaa ja nosti katseensa haltiaan jonka oli juuri tavannut. Punapäällä oli omat epäilyksensä, ettei toinen aivan puhdas kuin pulmunen ollut.
- Crimson
Kirjoittaja Lotdow » 14 Syys 2011, 20:50
Varnefindon
Varne naurahti, kun mies ei muistanut hänen kokonimeään.
"Woit zanoa minua Varneksi, kaikki tekevät niin", hän totesi ja ellei hänen toinen silmänsä olisi ollut kiinni hän olisi iskenyt haltialle silmää. Haltia ei näemmä ollut tietoinen tämän päivän tapahtumista, onneksi. Eikä tämän tarvitsisi tietää. Vranefindon asteli lähemmäs nuotion jämiä ja istahti nurmikolle.
"Jaa-a, olen patikoimassa melkein aina. Ziksi minua näkyy jopa tähän aikaan täällä waeltelemassa", Varnefindon kertoi ja asetti jalkansa risdti-istuntaan.
Nyt lähempänän hän erotti kokonaan miehen kasvot, lukuunottamatta muutamia varjoja tämän naamassa. Onnekas kun on, hänellä ei ole zellaista rumilusta toisella puolella päätä kuin minulla. Varnefindon ajatteli ja loi hetkellisen katseen silmällään vasemmalle puolelleen. Hei, varo mitä sanot! Morna ärjähti. Mitään ei saanut ajatella rauhassa. Varnefindon huokaisi.
"Itse et taida olla mikään patikoija, wai erehdynkö?" haltia kysyi ja nojasi käsillään taaksepäin. Ainahan näin isossa paikassa oli paljon väkeä jota hän ei edes ollut nähnyt.
Täysikuu kajasti puiden lehtien takaa aavemaisesti ja kirkkaalla taivaalla syttyi tähtiä. Pöllön huhuilut voimistuivat ja jostain metsikön uumenista kuului rusahduksia. Varnefindon tärähti hiukan kun hän tiirasi pimeään metsikköön.
"Ja wielä pitäisi leirikin etsiä", hän mumisi ajatuksissaan. Parin sekunnin ajattelun jälkeen hän järkesi että tässähän tätä seistiin.
"Tuota... Ei täällä olisi tilaa toisellekkin?" Varnefindon kysyi. Hän ei millään haluaisi lähteä nyt etsimään yöpymispaikkaa. Haltiakyläänkään ei voinut palata ennen ensi kuuta, ellei sitten roskapöntössä haluaisi asua.
Varne naurahti, kun mies ei muistanut hänen kokonimeään.
"Woit zanoa minua Varneksi, kaikki tekevät niin", hän totesi ja ellei hänen toinen silmänsä olisi ollut kiinni hän olisi iskenyt haltialle silmää. Haltia ei näemmä ollut tietoinen tämän päivän tapahtumista, onneksi. Eikä tämän tarvitsisi tietää. Vranefindon asteli lähemmäs nuotion jämiä ja istahti nurmikolle.
"Jaa-a, olen patikoimassa melkein aina. Ziksi minua näkyy jopa tähän aikaan täällä waeltelemassa", Varnefindon kertoi ja asetti jalkansa risdti-istuntaan.
Nyt lähempänän hän erotti kokonaan miehen kasvot, lukuunottamatta muutamia varjoja tämän naamassa. Onnekas kun on, hänellä ei ole zellaista rumilusta toisella puolella päätä kuin minulla. Varnefindon ajatteli ja loi hetkellisen katseen silmällään vasemmalle puolelleen. Hei, varo mitä sanot! Morna ärjähti. Mitään ei saanut ajatella rauhassa. Varnefindon huokaisi.
"Itse et taida olla mikään patikoija, wai erehdynkö?" haltia kysyi ja nojasi käsillään taaksepäin. Ainahan näin isossa paikassa oli paljon väkeä jota hän ei edes ollut nähnyt.
Täysikuu kajasti puiden lehtien takaa aavemaisesti ja kirkkaalla taivaalla syttyi tähtiä. Pöllön huhuilut voimistuivat ja jostain metsikön uumenista kuului rusahduksia. Varnefindon tärähti hiukan kun hän tiirasi pimeään metsikköön.
"Ja wielä pitäisi leirikin etsiä", hän mumisi ajatuksissaan. Parin sekunnin ajattelun jälkeen hän järkesi että tässähän tätä seistiin.
"Tuota... Ei täällä olisi tilaa toisellekkin?" Varnefindon kysyi. Hän ei millään haluaisi lähteä nyt etsimään yöpymispaikkaa. Haltiakyläänkään ei voinut palata ennen ensi kuuta, ellei sitten roskapöntössä haluaisi asua.
- Lotdow
Kirjoittaja Crimson » 14 Syys 2011, 22:05
Iriador
Haltia seurasi Varnea sivusilmällä, kun toinenkin nyt asettautui istumaan haalean nuotion viereen. Kekäleet ja taivaalla mollottava kuu onnistuivat valaisemaan ympäristönsä niin, että Iriadorkin saattoi nyt tutkailla Varnen mitä erikoisinta ulkomuotoa. Tälläiseen heppuun mies ei ollutkaan törmännyt aikaisemmin. Erikoinen haltia Varne ainakin oli, siitä voitiin olla varmoja.
Vaeltelen yksikseni hyvin paljon, mutta en silti kutsuisi itseäni patikoijaksi, korkeahaltia vastasi toisen kysymykseen samalla kun tuon katse etsiytyi jälleen tutkiskelemaan toisen erikoisia kasvoja. Oli tietenkin epäkohteliasta vain tuijotella toista, mutta tuskinpa haltia arvostaisi toimettomuuttakaan yhtään sen enempää.
Pöllön huhuilu jossain lähistöllä sai Iriadorin valpastumaan. Mies tiirasi pikaisesti ympärilleen ja tajusi viimein että yö oli tosiaan tehnyt tulonsa jälleenkin kerran aivan liian pikaisesti. Olisi parempi etsiä suojaisi sija, jossa yöpyä ilman että kaikenmaailman kontiot ja karvaturrit tulisivat ihmettelemään ja haistelemaan keitä paholaisia heidän metsässään seikkaili. Korkeahaltia viskasi risun kädestään ja kävi pirullisen virneen kera tallaamaan nuotion päälle niin että kipinät vain lentelivät ympäriinsä hiilloksen yrittäessä taistella terästä vastaan. Pian tuosta lämpimästi hohkaavasta tulisijasta oli jäljellä vain musta kasa maassa.
Mies hieroi näppejään yhteen ja kääntyi katsomaan Varnea tuon kysymyksen jälkeen.
Mikä ettei. Kaksin on aina turvallisempaa kuin yksin varsinkin näin yö aikaan, korkeahaltia tuumasi jo hieman hymyillen, Oletan että tunnet nämä seudut kuin omat taskusi?, Iriador jatkoi nopeasti ja nosti kädet puuskaan eteensä sanomansa päätteeksi.
Tarvitsemme suojaisan yösijan ja saat luvan auttaa sen etsimisessä, mikäli tahdot jäädä yötäsi viettämään kanssani, Varne.
Haltia seurasi Varnea sivusilmällä, kun toinenkin nyt asettautui istumaan haalean nuotion viereen. Kekäleet ja taivaalla mollottava kuu onnistuivat valaisemaan ympäristönsä niin, että Iriadorkin saattoi nyt tutkailla Varnen mitä erikoisinta ulkomuotoa. Tälläiseen heppuun mies ei ollutkaan törmännyt aikaisemmin. Erikoinen haltia Varne ainakin oli, siitä voitiin olla varmoja.
Vaeltelen yksikseni hyvin paljon, mutta en silti kutsuisi itseäni patikoijaksi, korkeahaltia vastasi toisen kysymykseen samalla kun tuon katse etsiytyi jälleen tutkiskelemaan toisen erikoisia kasvoja. Oli tietenkin epäkohteliasta vain tuijotella toista, mutta tuskinpa haltia arvostaisi toimettomuuttakaan yhtään sen enempää.
Pöllön huhuilu jossain lähistöllä sai Iriadorin valpastumaan. Mies tiirasi pikaisesti ympärilleen ja tajusi viimein että yö oli tosiaan tehnyt tulonsa jälleenkin kerran aivan liian pikaisesti. Olisi parempi etsiä suojaisi sija, jossa yöpyä ilman että kaikenmaailman kontiot ja karvaturrit tulisivat ihmettelemään ja haistelemaan keitä paholaisia heidän metsässään seikkaili. Korkeahaltia viskasi risun kädestään ja kävi pirullisen virneen kera tallaamaan nuotion päälle niin että kipinät vain lentelivät ympäriinsä hiilloksen yrittäessä taistella terästä vastaan. Pian tuosta lämpimästi hohkaavasta tulisijasta oli jäljellä vain musta kasa maassa.
Mies hieroi näppejään yhteen ja kääntyi katsomaan Varnea tuon kysymyksen jälkeen.
Mikä ettei. Kaksin on aina turvallisempaa kuin yksin varsinkin näin yö aikaan, korkeahaltia tuumasi jo hieman hymyillen, Oletan että tunnet nämä seudut kuin omat taskusi?, Iriador jatkoi nopeasti ja nosti kädet puuskaan eteensä sanomansa päätteeksi.
Tarvitsemme suojaisan yösijan ja saat luvan auttaa sen etsimisessä, mikäli tahdot jäädä yötäsi viettämään kanssani, Varne.
- Crimson
Kirjoittaja Lotdow » 14 Syys 2011, 22:21
Vanefindon
Ja jälleen joku uskoi Varnen titetävän seudut kuin omat taskunsa. Varnefindon tunsi ylpeyden paisuvan rinnassaan. Hän nosti leukaansa ja vastasi:
"Kyllä, ja äskettäisen siksak-urheiluni jälkeen tiedän tarkalleen minne menemme!" Varnefindon nousi ylös ja suoristi lakkisa. Äskettäisen urheilun josta Iriadorin ei tarvitsisi tietää yhtään enempää. Varnefindon pudisti ajatukset päästään ja viittasi Iriadrin mukaansa. Hän ravasi pusikkoon josta oli tullutkin.
Vähän matkan kaartelun ja kiertelyn jälkeen Varne pysähtyi kiven järkäleen luokse. Sen vieressä oli yksi pensas ja paksu tammi, joka kasvoi korkeuksiin. Varnefindon katsoi puun latvaan korkealle yläilmoihin.
"Tämä kelwannee?" hän kysyi. Pitempää odottamatta Varne istahti puun viereen ja otti lakkinsa pois päästään. Hän hinkkasi lakkinsa laseja ja hengähti.
"Avara luonto eikä ketään ylimääräistä paikanpäällä. Fantastista", Varne totesi ja hieroi omaa niskaansa. Mutta ei tässä nyt ilman mitään voinut vain nukkua. Jokin suoja tähän tulisi rakentaa. Varnefindon oli vain jo tottunut siihen ajatukseen että hän heräisi aamulla jossain huitun tuutissa.
"Aiwan, tuota ze zuoja", hän mumisi ja asetti lakkinsa takaisin päähän. Yksi asia jota Varnefindon ei osannut tehdä. Oli hänkin tosi patikoija kun ei edes suojaa osannut kyhätä.
Ja jälleen joku uskoi Varnen titetävän seudut kuin omat taskunsa. Varnefindon tunsi ylpeyden paisuvan rinnassaan. Hän nosti leukaansa ja vastasi:
"Kyllä, ja äskettäisen siksak-urheiluni jälkeen tiedän tarkalleen minne menemme!" Varnefindon nousi ylös ja suoristi lakkisa. Äskettäisen urheilun josta Iriadorin ei tarvitsisi tietää yhtään enempää. Varnefindon pudisti ajatukset päästään ja viittasi Iriadrin mukaansa. Hän ravasi pusikkoon josta oli tullutkin.
Vähän matkan kaartelun ja kiertelyn jälkeen Varne pysähtyi kiven järkäleen luokse. Sen vieressä oli yksi pensas ja paksu tammi, joka kasvoi korkeuksiin. Varnefindon katsoi puun latvaan korkealle yläilmoihin.
"Tämä kelwannee?" hän kysyi. Pitempää odottamatta Varne istahti puun viereen ja otti lakkinsa pois päästään. Hän hinkkasi lakkinsa laseja ja hengähti.
"Avara luonto eikä ketään ylimääräistä paikanpäällä. Fantastista", Varne totesi ja hieroi omaa niskaansa. Mutta ei tässä nyt ilman mitään voinut vain nukkua. Jokin suoja tähän tulisi rakentaa. Varnefindon oli vain jo tottunut siihen ajatukseen että hän heräisi aamulla jossain huitun tuutissa.
"Aiwan, tuota ze zuoja", hän mumisi ja asetti lakkinsa takaisin päähän. Yksi asia jota Varnefindon ei osannut tehdä. Oli hänkin tosi patikoija kun ei edes suojaa osannut kyhätä.
- Lotdow
Kirjoittaja Crimson » 15 Syys 2011, 09:49
Iriador
Korkeahaltia lähti seuraamaan Varnea tämän viitottua häntä seuraamaan. Miehellä oli aluksi vaikeuksia pysyä toisen perässä, sillä maasto ei ollut hänelle mikään tavanomaisin kenttä mikä jalkojen alla sattui olemaan. Ei hän juoksennellut metsässä, tuskin hänellä olisi edes riittänyt kunto jos olisi joutunut juoksemaan keskellä risukkoja pitemmänkin tovin. Iriador kuitenkin seurasi päättäväisesti Varnea yrittämättä olla ajautumatta hukkaan. Siitähän ei koskaan mitään hyvää seurannut. Parempi pysytellä itseään kokeneemman perässä, sen punapää oli saanut itselleen myöntää useamman kerran elämänsä aikana, vaikkei sitä koskaan mielellään tehnytkään.
Pian kaksikko pysähtyi mitä rauhaisimpaan paikkaan keskelle ei mitään.
Kelpaa, mitä parhaiten, Iriador totesi haltialle ja nakkasi selässä raahaamansa jo elämänsä ehtoolla olevan selkärepun maahan. Korkeahaltia kuunteli hieman paheksuvasti toisen muminaa ja lopulta huokaisi syvään. Vaikutti siltä ettei toinen osannut koota kasaan minkään näköistä suojaa mutta onneksipa Iriador osasi ja hänellä sattui juurikin olemaan sopivat tarpeet mukanaan sellaista varten. Punapää kyhäsi reppunsa auki ja kaivoi sieltä suuren, hieman auringon paahtaman paksun huovan ja levitteli sitä hetken käsissään.
Kai sentään nuotion osaat tehdä?, korkeahaltia kysäisi hieman epäillen ja vinosti hymyillen Varnelta taittaessaan samalla tammesta mahdollisimman suoria puukeppejä telttaa varten, Jos osaat, niin tee sellainen etten joudu kaikkea tekemään yksinäni, kiitos, mies vielä jatkoi ja naurahti sanojensa päätteeksi.
Mies levitteli kangasta maahan mitaten sille sopivan alan, joka suojaisi sekä häntä että Varnea yön ajan. Kangas ei pitäisi vettä kovinkaan paljon, mutta oikeaan suuntaan pystytettynä se suojaisi hyiseltä syysviimalta mitä parhaiten. Onneksi ilma ei vaikuttanut sateiselta. Iriador iski pienen seipään käteen sopivan kiven avulla huovan jokaiseen nurkkaan, jotta se pysyisi paikallaan yön ajan. Tuon jälkeen olivat vuorossa tukikepit, jotka mies tökkäisi syvälle maahan ja nosti lopulta kankaan niiden varaan roikkumaan. Vielä köydet sitomaan tukikepit ja kangas yhteen ja köydenpätkät sitomaan teltan molemmissa päissä olevat tuet maahan ja volaa! Korkeahaltia katsoi ylpeänä aikaansaannostaan. Nyt heillä oli alkeellinen teltta, jonka alle mahtuisi juuri sopivasti kaksi. Kyhäelmässä ei saattanut seistä, tuskin istuakaan suorassa, mutta se silti antoi hyvän suojan nukkua allaan.
Iriador nappasi reppunsa maasta ja viskaisi sen lähemmäs rakennelmaa.
Valmista tuli, Iriador tuumasi virnistäen ja kääntyi katsomaan miten Varne edistyi nuotionsa kanssa.
Korkeahaltia lähti seuraamaan Varnea tämän viitottua häntä seuraamaan. Miehellä oli aluksi vaikeuksia pysyä toisen perässä, sillä maasto ei ollut hänelle mikään tavanomaisin kenttä mikä jalkojen alla sattui olemaan. Ei hän juoksennellut metsässä, tuskin hänellä olisi edes riittänyt kunto jos olisi joutunut juoksemaan keskellä risukkoja pitemmänkin tovin. Iriador kuitenkin seurasi päättäväisesti Varnea yrittämättä olla ajautumatta hukkaan. Siitähän ei koskaan mitään hyvää seurannut. Parempi pysytellä itseään kokeneemman perässä, sen punapää oli saanut itselleen myöntää useamman kerran elämänsä aikana, vaikkei sitä koskaan mielellään tehnytkään.
Pian kaksikko pysähtyi mitä rauhaisimpaan paikkaan keskelle ei mitään.
Kelpaa, mitä parhaiten, Iriador totesi haltialle ja nakkasi selässä raahaamansa jo elämänsä ehtoolla olevan selkärepun maahan. Korkeahaltia kuunteli hieman paheksuvasti toisen muminaa ja lopulta huokaisi syvään. Vaikutti siltä ettei toinen osannut koota kasaan minkään näköistä suojaa mutta onneksipa Iriador osasi ja hänellä sattui juurikin olemaan sopivat tarpeet mukanaan sellaista varten. Punapää kyhäsi reppunsa auki ja kaivoi sieltä suuren, hieman auringon paahtaman paksun huovan ja levitteli sitä hetken käsissään.
Kai sentään nuotion osaat tehdä?, korkeahaltia kysäisi hieman epäillen ja vinosti hymyillen Varnelta taittaessaan samalla tammesta mahdollisimman suoria puukeppejä telttaa varten, Jos osaat, niin tee sellainen etten joudu kaikkea tekemään yksinäni, kiitos, mies vielä jatkoi ja naurahti sanojensa päätteeksi.
Mies levitteli kangasta maahan mitaten sille sopivan alan, joka suojaisi sekä häntä että Varnea yön ajan. Kangas ei pitäisi vettä kovinkaan paljon, mutta oikeaan suuntaan pystytettynä se suojaisi hyiseltä syysviimalta mitä parhaiten. Onneksi ilma ei vaikuttanut sateiselta. Iriador iski pienen seipään käteen sopivan kiven avulla huovan jokaiseen nurkkaan, jotta se pysyisi paikallaan yön ajan. Tuon jälkeen olivat vuorossa tukikepit, jotka mies tökkäisi syvälle maahan ja nosti lopulta kankaan niiden varaan roikkumaan. Vielä köydet sitomaan tukikepit ja kangas yhteen ja köydenpätkät sitomaan teltan molemmissa päissä olevat tuet maahan ja volaa! Korkeahaltia katsoi ylpeänä aikaansaannostaan. Nyt heillä oli alkeellinen teltta, jonka alle mahtuisi juuri sopivasti kaksi. Kyhäelmässä ei saattanut seistä, tuskin istuakaan suorassa, mutta se silti antoi hyvän suojan nukkua allaan.
Iriador nappasi reppunsa maasta ja viskaisi sen lähemmäs rakennelmaa.
Valmista tuli, Iriador tuumasi virnistäen ja kääntyi katsomaan miten Varne edistyi nuotionsa kanssa.
Viimeksi muokannut Crimson päivämäärä 15 Syys 2011, 16:14, muokattu yhteensä 1 kerran
- Crimson
Kirjoittaja Lotdow » 15 Syys 2011, 15:51
Varnefindon
Onneksi Iriadorilla oli ilmeisestikkin kokemusta leirin rakentamisesti. Varnefindon huokaisi helpotuksesta. Eikä tämä edes esittänyt mitään kysymyksiä miksei patikoija osannut rakentaa suojaa.
"Tottakai minä nuotion osaan rakentaa", Varne nyökkäsi. Nuotion teko oli helppo homma. Oksaa, lehtiä ja kiviä, ihastuttavan yksinkertaista.
Hän lähti vähän markan päähän ja valikoi maasta sopivia kiviä. Hän meni takaisin Iriadorin luo ja teki nuotion vähän matkan päähän tämän kyhäämästä yäsijasta. Tulipaloa Varne ei ainakaan halunnut saada aikaan. Varnefindon asetteli oksia kiviympyränsä sisäpuolelle ja kuivia lehtiä. Hän otti myös pari oksaa jotta tulta voitaisiin kohentaa aika ajoin. Iriador oli valmis ennen häntä mutta Varne ei antanut sen hatata.
"Tadaa", Varnefindon totesi ja katsoi kyhäämäänsä nuotiota.
"Komea, waikka itse zen zanonkin." Vielä pitäsi saada nutoio syttymään. Olisiko helpompaa käyttää kiviä vai kahta keppiä. Varnefindon punnitsi vaihtoehtoja päässään. Tuskinpa Iriador tultakaan osasi syöstä.
Onneksi Iriadorilla oli ilmeisestikkin kokemusta leirin rakentamisesti. Varnefindon huokaisi helpotuksesta. Eikä tämä edes esittänyt mitään kysymyksiä miksei patikoija osannut rakentaa suojaa.
"Tottakai minä nuotion osaan rakentaa", Varne nyökkäsi. Nuotion teko oli helppo homma. Oksaa, lehtiä ja kiviä, ihastuttavan yksinkertaista.
Hän lähti vähän markan päähän ja valikoi maasta sopivia kiviä. Hän meni takaisin Iriadorin luo ja teki nuotion vähän matkan päähän tämän kyhäämästä yäsijasta. Tulipaloa Varne ei ainakaan halunnut saada aikaan. Varnefindon asetteli oksia kiviympyränsä sisäpuolelle ja kuivia lehtiä. Hän otti myös pari oksaa jotta tulta voitaisiin kohentaa aika ajoin. Iriador oli valmis ennen häntä mutta Varne ei antanut sen hatata.
"Tadaa", Varnefindon totesi ja katsoi kyhäämäänsä nuotiota.
"Komea, waikka itse zen zanonkin." Vielä pitäsi saada nutoio syttymään. Olisiko helpompaa käyttää kiviä vai kahta keppiä. Varnefindon punnitsi vaihtoehtoja päässään. Tuskinpa Iriador tultakaan osasi syöstä.
- Lotdow
Kirjoittaja Crimson » 15 Syys 2011, 18:09
Iriador
Korkeahaltia katsoi itsekin tyytyväisenä Varnefindonin kyhäämää nuotiota. Kyllä miehestä sentään johonkin oli, vaikka Iriador ehti epäillä kaikenlaista kun tuo ei yösijaa osannut rakentaa itselleen. Haltia oli kuitenkin yhä kova epäilemään Varnen taitoja. Ehkä toista täytyisi hieman testata. Pistää koville ja katsoa mihin kaikkeen tuosta oli. Kunnon miehuustestiin. Tai sitten ei. Korkeahaltia oli jo tarpeeksi väsynyt ja valmis nukahtamaan niille sijoilleen ja teltan kyhääminen oli saanut hänet vieläkin unisemmalle tuulelle. Silti kohteliaisuuttaan tuo päätti pitää Varnelle seuraa, ainakin toistaiseksi. Ainakin sen ajan mitä toinen tulisi pian käyttämään nuotion sytyttämiseen.
Haltia palasi pikaisesti kaivelemaan jälleen laukkuaan mutta palasi yhtä nopeasti takaisin nuotion luokse. Mies ojensi omistamansa tulukset, käteensopivan piikiven ja tuliraudan, Varnelle.
Tässä. Käytä näitä, korkeahaltia sanoi myhäillen ja iski tulentekovälineet toisen kätösiin, Voit tietenkin käyttää myös puutikkuja ja hiertää kätesi rakoille noiden sijaan jos välttämättä tahdot mies jatkoi vitsaillen pian, hymyillen samalla kiusallaan pirullisesti toiselle.
Iriador valahti istumaan nuotion toiselle puolelle jääden tarkkailemaan miten Varne pärjäisi tuluksien kanssa. Samalla punapää pyöritteli mielessään keskusteluun sopivia vaihtoehtoja, jotka eivät hänen mittapuullaan koskaan olleet järkeviä tai millään tapaa mielenkiintoisia.
Mistä olet kotoisin? En ole koskaan aikaisemmin kuullut kenenkään puhuvan tavalla jolla sinä puheesi murrat.
Korkeahaltia katsoi itsekin tyytyväisenä Varnefindonin kyhäämää nuotiota. Kyllä miehestä sentään johonkin oli, vaikka Iriador ehti epäillä kaikenlaista kun tuo ei yösijaa osannut rakentaa itselleen. Haltia oli kuitenkin yhä kova epäilemään Varnen taitoja. Ehkä toista täytyisi hieman testata. Pistää koville ja katsoa mihin kaikkeen tuosta oli. Kunnon miehuustestiin. Tai sitten ei. Korkeahaltia oli jo tarpeeksi väsynyt ja valmis nukahtamaan niille sijoilleen ja teltan kyhääminen oli saanut hänet vieläkin unisemmalle tuulelle. Silti kohteliaisuuttaan tuo päätti pitää Varnelle seuraa, ainakin toistaiseksi. Ainakin sen ajan mitä toinen tulisi pian käyttämään nuotion sytyttämiseen.
Haltia palasi pikaisesti kaivelemaan jälleen laukkuaan mutta palasi yhtä nopeasti takaisin nuotion luokse. Mies ojensi omistamansa tulukset, käteensopivan piikiven ja tuliraudan, Varnelle.
Tässä. Käytä näitä, korkeahaltia sanoi myhäillen ja iski tulentekovälineet toisen kätösiin, Voit tietenkin käyttää myös puutikkuja ja hiertää kätesi rakoille noiden sijaan jos välttämättä tahdot mies jatkoi vitsaillen pian, hymyillen samalla kiusallaan pirullisesti toiselle.
Iriador valahti istumaan nuotion toiselle puolelle jääden tarkkailemaan miten Varne pärjäisi tuluksien kanssa. Samalla punapää pyöritteli mielessään keskusteluun sopivia vaihtoehtoja, jotka eivät hänen mittapuullaan koskaan olleet järkeviä tai millään tapaa mielenkiintoisia.
Mistä olet kotoisin? En ole koskaan aikaisemmin kuullut kenenkään puhuvan tavalla jolla sinä puheesi murrat.
- Crimson
Kirjoittaja Lotdow » 15 Syys 2011, 21:35
Varnefindon
Varne vastaanotti piikiven ja tuliraudan Iriadorilta. Hän nyökkäsi kiitokseksi ja nakkasi kivet pari kertaa yhteen. Kipinät singahtivat kuivien lehtien sekaan ja saivat ne liekehtimään. Varnefindon pyöräytteli kiviä kädessään. Häne olisi tehnyt mieli sanoa "taada", mutta jätti välistä. Sen sijaan hän jätti murikat maahan.
"Ihan tuolla haltiakylässä zynnyin", Varnefindon aloitti ja viittoi jonnekkin missä päin arvioi kylän olevan.
"Mielestäni puhun täysin normaalisti", hän vielä lisäsi ja katsoi Iriadoria olkapäitään kohauttaen.
"Zynnyitkö zinä ziellä?" Varnefindon kysyi. Sen jälkeen Varne päästi pitkä'n haukotuksen. Uni levisi koko ruumiiseen ja Varnefindonin silmä alkoi painua väkisin umpeen.
"Tuota, pitäisiköhän käydä waaka-asentoon?" hän kysyi ja venytteli käsiään.
Varne vastaanotti piikiven ja tuliraudan Iriadorilta. Hän nyökkäsi kiitokseksi ja nakkasi kivet pari kertaa yhteen. Kipinät singahtivat kuivien lehtien sekaan ja saivat ne liekehtimään. Varnefindon pyöräytteli kiviä kädessään. Häne olisi tehnyt mieli sanoa "taada", mutta jätti välistä. Sen sijaan hän jätti murikat maahan.
"Ihan tuolla haltiakylässä zynnyin", Varnefindon aloitti ja viittoi jonnekkin missä päin arvioi kylän olevan.
"Mielestäni puhun täysin normaalisti", hän vielä lisäsi ja katsoi Iriadoria olkapäitään kohauttaen.
"Zynnyitkö zinä ziellä?" Varnefindon kysyi. Sen jälkeen Varne päästi pitkä'n haukotuksen. Uni levisi koko ruumiiseen ja Varnefindonin silmä alkoi painua väkisin umpeen.
"Tuota, pitäisiköhän käydä waaka-asentoon?" hän kysyi ja venytteli käsiään.
- Lotdow
Kirjoittaja Crimson » 22 Syys 2011, 09:54
Iriador
Iriador tuijotti väsyneenä äsken syttyneen nuotion tanssivia liekkejä.
Synnyin meren toisella puolella, kaukana täältä, idässä. Valtakunnassa missä vallitsi rauha ainakin vielä silloin kun olin hyvin nuori. Enpä ole siellä vieraillut enää tänne tulemiseni jälkeen, mies tuumasi ja nosti katseensa tulesta Varnefindoniin, joka haukotteli sijoillaan. Varnen haukottelu sai myös Iriadorin tuntemaan itsensä yhä vain väsyneemmäksi ja lopulta punapääkin haukotteli makeasti ja venytteli käsiään niin että olkapäät ratisivat jumiutuneisuuttaan.
Voisi olla hyvä ajatus, korkeahaltia sanoi silmiään hieroen ja haukotteli uusiksi.
Nuotio kestäisi vielä pitkän tovin, mutta sitä piti kuitenkin nousta kohentamaan vähän väliä. Korkeahaltia ei sitä pahakseen pistänyt. Hän oli tottunut muutenkin lyhyisiin yöuniin pieni heräily oli miehelle vain tavallista. Herkkäuninen kun oli.
Tuuli ulisi puiden latvoissa yhä voimakkaampana. Korkeahaltia nousi hieman väristen pystyyn ja käveli kasaamansa alkeellista telttaa muistuttavan kyhäelmänsä luokse ja mönki sinne sisään vallaten sopivasti puolet sen suomasta tilasta. Korkeahaltia riisui kaikki aseensa luottavaisin mielin viereensä. Varne tuskin häntä yön aikana puukottaisi tuskin tahtoi edes yrittää.
Pahoittelen etten kanna silkkilakanoita, pellavatyynyjä ja juhlallisen isoja peittoja mukanani keskellä metsää, Iriador sanoi naureskellen asettuessaan makaamaan viileälle lyhykäiselle nurmelle joka saisi nyt kaikkine mukavuuksineen tarjoutua tahtoipa tai ei kaksikon makuualustaksi.
Iriador tuijotti väsyneenä äsken syttyneen nuotion tanssivia liekkejä.
Synnyin meren toisella puolella, kaukana täältä, idässä. Valtakunnassa missä vallitsi rauha ainakin vielä silloin kun olin hyvin nuori. Enpä ole siellä vieraillut enää tänne tulemiseni jälkeen, mies tuumasi ja nosti katseensa tulesta Varnefindoniin, joka haukotteli sijoillaan. Varnen haukottelu sai myös Iriadorin tuntemaan itsensä yhä vain väsyneemmäksi ja lopulta punapääkin haukotteli makeasti ja venytteli käsiään niin että olkapäät ratisivat jumiutuneisuuttaan.
Voisi olla hyvä ajatus, korkeahaltia sanoi silmiään hieroen ja haukotteli uusiksi.
Nuotio kestäisi vielä pitkän tovin, mutta sitä piti kuitenkin nousta kohentamaan vähän väliä. Korkeahaltia ei sitä pahakseen pistänyt. Hän oli tottunut muutenkin lyhyisiin yöuniin pieni heräily oli miehelle vain tavallista. Herkkäuninen kun oli.
Tuuli ulisi puiden latvoissa yhä voimakkaampana. Korkeahaltia nousi hieman väristen pystyyn ja käveli kasaamansa alkeellista telttaa muistuttavan kyhäelmänsä luokse ja mönki sinne sisään vallaten sopivasti puolet sen suomasta tilasta. Korkeahaltia riisui kaikki aseensa luottavaisin mielin viereensä. Varne tuskin häntä yön aikana puukottaisi tuskin tahtoi edes yrittää.
Pahoittelen etten kanna silkkilakanoita, pellavatyynyjä ja juhlallisen isoja peittoja mukanani keskellä metsää, Iriador sanoi naureskellen asettuessaan makaamaan viileälle lyhykäiselle nurmelle joka saisi nyt kaikkine mukavuuksineen tarjoutua tahtoipa tai ei kaksikon makuualustaksi.
Viimeksi muokannut Crimson päivämäärä 22 Syys 2011, 15:56, muokattu yhteensä 1 kerran
- Crimson
Kirjoittaja Lotdow » 22 Syys 2011, 15:52
Varnefindon
Meren tuolta puolen Iriador tuli tai jotain sinnepäin. Kerotmus meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mikään ei jäänyt muistiin muhimaan. Haukotellen Varnefindon kömpi Iriadorin viereen makaamaan. Vihdoinkin saisi nukkua rauhassa. Aamuiset tapahtumatkin unohtuivat. Varne käänsi kylkeä ja sulki silmänsä. Kaikki muuttui pimeäksi ja nuotionkin ratina vaikeni. Tuli hiljaista ja koko Varnefindonin ruumis rentoutui. Mutta se hetki kesti liian vähän aikaa.
Morna
Mitään ei kuulunut paitsi nuotion hiljaitsa rätinää, se olikin jo ollut odotettavissa. Morna avasi silmänsä ja tutkaili vinottain näkyvää maastoa. Hän nousi itaasti istuma-asentoon. Joka paikaa särki, oli Varnellakin hienot asennot nukkua, miksei saman tien vaikka seisalteen nukkuisi! Tosin niinhän tämä teki. Morna vilkaisi viereensä. Ja kukas tuo herra hienola meinaa olevansa? Morna murisi tuttuun tapaan mielessään. Miksi mikään ei mennyt niinkuin hän halusi?
Morna nousi pystyyn ja katsoi nuotion hiillosta joka hehkui punaisena. Iriadorilla näytti olevan aseena kaikenlaista, mutta Morna ei vaivautunut nyt niitä penkomaan. Sen sijaan hän voisi survaista jonkun miekan tai keihään toisen läpi niin tämäkin olis pois päiväjärjestysestä. Morna laskeutui kyykkyyn ja katsoi, toisella oli varmasti kaikkea kiinnostavaa mukanaan.
"Mitäs, mitäs?" Morna kysyi hiljaa ja lipui kohti Iriadorin reppua. Hän nappasi sewn luokseen ja katsoi sisään. Mitään muuta huomaamatta, Morna silmään iski välittömästi pieni papereihin kääritty nyytti. Hän nosti sen ulos repusta. Mikäs tämä on? Morna mietti ja nuuhkaisi löytöään. Hyvä tuoksu lupasi vain yhtä asiaa, omenahilloa! Morna tarrasi paperiin ja repäisi sen pois. Vidoinkin joku edes oli hänen puolellaan! Leivän välistä suorastaan tursusi hilloa ja Morna katsoi löytöään tyytyväisenä. Totta kai Iriador suuttuisi kun "Varne" söisi tämän eväät, ja mikä olisikaan sen parempaa? Morna haukkasi leivästä palan ja mussutteli sitä siinä tyytyväisenä yössä.
Meren tuolta puolen Iriador tuli tai jotain sinnepäin. Kerotmus meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mikään ei jäänyt muistiin muhimaan. Haukotellen Varnefindon kömpi Iriadorin viereen makaamaan. Vihdoinkin saisi nukkua rauhassa. Aamuiset tapahtumatkin unohtuivat. Varne käänsi kylkeä ja sulki silmänsä. Kaikki muuttui pimeäksi ja nuotionkin ratina vaikeni. Tuli hiljaista ja koko Varnefindonin ruumis rentoutui. Mutta se hetki kesti liian vähän aikaa.
Morna
Mitään ei kuulunut paitsi nuotion hiljaitsa rätinää, se olikin jo ollut odotettavissa. Morna avasi silmänsä ja tutkaili vinottain näkyvää maastoa. Hän nousi itaasti istuma-asentoon. Joka paikaa särki, oli Varnellakin hienot asennot nukkua, miksei saman tien vaikka seisalteen nukkuisi! Tosin niinhän tämä teki. Morna vilkaisi viereensä. Ja kukas tuo herra hienola meinaa olevansa? Morna murisi tuttuun tapaan mielessään. Miksi mikään ei mennyt niinkuin hän halusi?
Morna nousi pystyyn ja katsoi nuotion hiillosta joka hehkui punaisena. Iriadorilla näytti olevan aseena kaikenlaista, mutta Morna ei vaivautunut nyt niitä penkomaan. Sen sijaan hän voisi survaista jonkun miekan tai keihään toisen läpi niin tämäkin olis pois päiväjärjestysestä. Morna laskeutui kyykkyyn ja katsoi, toisella oli varmasti kaikkea kiinnostavaa mukanaan.
"Mitäs, mitäs?" Morna kysyi hiljaa ja lipui kohti Iriadorin reppua. Hän nappasi sewn luokseen ja katsoi sisään. Mitään muuta huomaamatta, Morna silmään iski välittömästi pieni papereihin kääritty nyytti. Hän nosti sen ulos repusta. Mikäs tämä on? Morna mietti ja nuuhkaisi löytöään. Hyvä tuoksu lupasi vain yhtä asiaa, omenahilloa! Morna tarrasi paperiin ja repäisi sen pois. Vidoinkin joku edes oli hänen puolellaan! Leivän välistä suorastaan tursusi hilloa ja Morna katsoi löytöään tyytyväisenä. Totta kai Iriador suuttuisi kun "Varne" söisi tämän eväät, ja mikä olisikaan sen parempaa? Morna haukkasi leivästä palan ja mussutteli sitä siinä tyytyväisenä yössä.
- Lotdow
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa