Keitaan paistatteleva käärme

Metsästä löytyy monta aukeaa, suurta ja pientä, vehreää ja kivistä. Yksi suurimmista aukeista sijaitsee metsän läntisellä alueella. Tätä aukeaa kutsutaan nimellä Veluthe ja se on aikanaan haltioiden nimeämä. Veluthe aukea on yksi Cryptin maamerkeistä. Se on iso, soikeahko, vihreä niitty keskellä sekametsää. Sen keskellä on myös pieni lampi, josta virtaa puro syvemmälle metsään. Puro liittyy myöhemmin suurempiin metsäjokiin.

Valvoja: Crimson

Keitaan paistatteleva käärme

ViestiKirjoittaja Sands » 27 Syys 2011, 21:58

Yön aikana pakkasten huurruttamat ruohonkorret olivat alkaneet sulaa aamun auringossa, täplittäen valkean huurteen värittömillä kastepisaroilla. Suurin osa metsän kukista oli ruskeita ja pystyyn kuivuneita, yksivuotisten kasvien kuollessa talven edestä pois, pidempi-ikäisten taas hankkiutuessa eroon maanpäällisistä osistaan. Metsän lehtipuutkin muuttuivat keltaisesta punaiseksi, värikkäiden lehtien koristaessa muuten niin kuollutta maata pirteydellään. Koko metsä valmistautui kylmempiä aikoja varten, nauttien lehtien välistä tulvivasta auringonvalosta ja lämmöstä.

Baldramallach oli kävellyt koko kylmän, miltei jäätävän kylmän yön metsän poikki, pois ihmiskylästä. Hän oli saanut taas vähäksi aikaa tarpeekseen ihmisistä ja noiden puheliaisuudesta, tarvitsihan kunnon lohikäärme aina silloin tällöin rauhaa muutenkin. Yön kylmyys oli kyllä saanut normaalisti kylmäverisen matelijan miettimään, jos tämänkertaisella matkalla oli toisenlainenkin päämäärä. Niin, vaikka tämä ihmisruumis kykenikin säätelemään lämpöä paremmin, kuin liskomainen lohikäärmemuoto, puri kylmyys silti inhottavasti varsin vähäpukeista miestä. Ehkäpä vaellushimo merkitsi vain, että olisi aika etsiä mukava paikka talvihorrosta varten, sitä ainakin oli tultu yön aikana mietittyä paljon pakkasen takia. Oliko talven aikanakin ihmismuodossa pysyminen nyt oikeasti sen arvoista?

Auringonvalossa kylpevä metsäaukio oli valoa inhoavallekin käärmeelle kerrankin kuin paratiisi. Aurinko lämmitti mukavasti, vaikka miehen pitikin vetää huppuaan hieman paremmin silmien esteeksi, niiden ollessa tottuneet varjoisempaan metsään. Aukion sumu alkoi pikku hiljaa kadota ja sen keskellä välkehtivä, pieni lammikko sai kuivakurkkuisen liskon hakeutumaan sen läheisyyteen juoman perässä. Aukion ruohikko ja muut kasvit pyyhkiytyivät jättikokoisen miehen nahkasaapikkaiden varsia vasten, kastellen ja kuuraten ne Balin kävellessä veden ääreen. Ahneesti tuo ihmismuotoinen käärme kyykistyi aivan lammen viereen, kastaen koko leukansa suuta myöten jäätävän veden alle, hörppien kirkasta nestettä janoonsa. Lopulta Baldramallach vihdoinkin nosti suunsa vedestä äänekkäästi happea keuhkoihinsa vetäen. Kylmiä vesipisaroita valui pitkin tuon leukaa, koko kehon värähtäessä lämmittääkseen viileän tuulahduksen osuessa märkään ihoon. Uroslohikäärme nousi takaisin jaloilleen, lampsiessaan hitaasti suurelle kivelle istumaan ja lämmittelemään silmät tyytyväisyydestä kiinni, vaikka ei sitä tyytyväisyyttä oikein tuon kasvoilla näkynyt. Yö oli ollut pitkä ja kylmä, joten lämpö oli tervetullutta, tosin väsynyt matkalainen tahtoisi pian päästä nukkumaankin.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Lotdow » 28 Syys 2011, 08:39

Crit

Yön hiljalleen katoava kylmyys sai koko metsän näyttämään satumaiselta. Sumu oli noussut koristaman koko paikkaa ja auringon pilkahdus näkyi puiden oksien välistä. Edessä oli kaunis päivä, joka saattaisi olla viimeinen joka muistuttaisi kesän katoavasta lämmöstä. Tällaisella säällä olisi vain huvittanut olla, mutta kaikille ei sitä mahdollisuutta suotu. Metsä aukea avautui aivan edessäpäin luoden satummaisen valon metsikköön.

Oksat katkeilivat jalkojen alla kun Crit käveli vihaisena ja väsyneenä eteenpäin. Nuori lohikäärme olisi halunnut jäädä nukkumaan vielä pitkäksi aikaa. Kävyt ja oranssit lehdet pöllähtivät ilmaan kun Crit potkaisi jalallaan maata. Oli naurettavaa tulla käskytetyksi aamuvarhain, varsinkin kun ei vielä jaksanut edes sormia suoristaa.
"Mene sinne, mene tänne ja pyyhälläppä vaikka tuonne!" hän murisi ja pysähtyi. Tämä oli juuri näitä päiviä jolloin nimenomaan häntä käskytettiin, aina silloin kun kukaan muu ei jaksanut, eikä vaivautunut, lähtemään ulos. Crit katsoi kädessään olevaa jalkajousta ja huokaisi. Nopeasti hän pyörähti ympäri ja koukisti kaikki sormensa yhtäaikaa. Kuului terävä napsahdus ja suhahdus. Nuolet olivat siistissä rivissä puun rungossa kiinni. Crit käveli nuoltensa luokse ja alkoi vedellä niitä irti yksi kerrallaan vasemmalta oikealle. Kolme ensimmäistä lähtivät hyvin, mutta kahdella viimeisellä oli pahasti jotain sitä vastaan. Crit rynkytti nuolta joka oli puussa kiinni. Lehdet vain varisivat alas. Hän päästi irti turhautuneena ja hänen olisi tehnyt mieli kirota. Viimeinenkin nuoli rivissä oli kuin jäätynyt varteen kiinni. Crit tarrasi nuolesta molemmin käsin kiinni ja kiskoi minkä jaksoi. Hyvää aamujumppaa se kai oli, muttei kovin mielyttävää. Hän työnsi jaloillansa puuta samaanaikaan ja nuoli napsahti irti. Crit lensi kierin selälleen maahan ja huurteessa olleet lehdet ja kasvit sulivat nopeasti hänen alla. Nuoli sentään oli lähtenyt irti. Crit asetti sen paikalleen jalkajouseen heti kun oli päässyt pystyyn. Pitemmät housut olisivat voineet kyllä kelvata, sen verran kirpsakka oli tämäkin aamu. Crit katsoi puiden välistä tulevan auringon säteitä. Hän asetti kätensä yhden kohdalle ja tunsi lämmön virtaavan suonissaan. Lohikäärme napsautti sormillaan, aukealla olisi hyvä viettää aikaa, ei kukaan häntä muutenkaan kotiin odottaisi. Paitsi Varne, muuta se ei ollut tärkeää. Crit singahti eteenpäin ja jätti yhden nuolistaan puun runkoon kiinni, sillä ei olisi enää merkitystä.

Metsä aukea näkyi aivan edessäpäin. Crit käveli kohti jatkuvasti lisääntyvää valoa. Säteiden kirkkaus sattui pimeään tottuneisiin silmiin ja Critin oli pakko nostaa kätensä suojaksi. Aurinko lämmitti mukavasti ihoa ja Critin olisi tehnyt mieli ruveta hyppimään auringossa kuin pikkulapsi joka leikkii lumella. Sen sijaan hän käveli täysin pois varjoista ja antoi auringon lämmittää koko vartaloaan. Juuri kun hän oli pääsemässä täydelliseen nautintaan hän huomasi lähellä lampea jonkun muunkin. Haltia? Ihminen? Vai jokin muu? Crit ei erottanut muuta kuin että tuo näytti kävelevän ihan kahdella jalalla. Hahmo siirtyi kivelle istuskelemaan. Crit kallisteli päätään ja siristeli silmiään, mutta siltä etäisyydeltä oli mahdotona erottaa mitään. Hitaasti hän lähti hiipimään lähemmäs kohdettaan. Hahmolla oli huppupäässä, eikä tästä voinut erottaa mitään tuntomerkejä eri rotujen suhteen. Crit vilkaisi jalkajoustaan, ja harkitsi selkään ampumista. Hän käänsi katseensa kohti hahmoa. Voisi kyllä olla huono aoitus tälle päivälle jos tuo olisikin haltia.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Sands » 28 Syys 2011, 15:12

Oli kummallista, miten niin kylmässä säässä pieninkin lämpö ja auringonpaiste saivat olon niin kovin lämpöiseksi. Baldramallach kiersi tumman kaapunsa viittaa tiukemmin ympärilleen, pitäen ruumiinlämpönsä suljettuna sen sisälle. Aurinko lämmitti niin mukavasti tummaa kangasta, lohikäärmeellähän alkoi olla ihan hyvät oltavat tässäkin kylmässä syysaamussa. Suuri kivenlohkarekin, jonka päälle mies oli majoittanut, alkoi lämmetä tuon kehon alla. Suuri ja pitkä haukotus karkasi Balin jättimäisestä kidasta, hengityksen höyrystyessä kylmässä. Jos kivi olisi yhtään suurempi, voisi mies siihen melkeinpä nukahtaa.

Aukio oli rauhallinen, varsin hiljainenkin. Hetki sitten linnut lauloivat vielä aamuisia laulujaan, mutta nyt nekin olivat hiljentyneet. Se sai kyllä lohikäärmeen kivellä kuuntelemaan ympäristöään tarkemmin. Joko linnut olivat pelästyneet häntä, tai sitten lähistöllä liikkui jokin toinen peto. Vaikka Baldramallachilla ei ollut mitään hätää suurimmasta osasta vastaan hyökkäävistä eläimistä, ei mies kuitenkaan tahtonut tulla yllätetyksi. Vaikka korvat pysyivät tarkkaavaisina, silmät olivat edelleen hupun alla ummessa käärmeen paistatellessa ja kerätessä lämpöä. Yleensäkin Bal oli varsin silmäänpistävä näky, mutta taisi hän tässä tilanteessa näyttää vielä normaaliakin irtautuneelta taustastaan. Aukio kylpi valossa, kasvien huurteen ja kastepisaroiden välkehtiessä auringonsäteistä, aivan kuten lammen kirkas, tyyni pintakin. Ja sitten isolla kivellä istui yksinäinen, suurikokoinen ihmishahmo mustanpuhuvaan, hupulliseen viittaan kääriytyneenä.

Jokin lähestyi. Vaikka pieniä risahtelevia ääniä kuuluikin kuivien kasvien napsahdellessa poikki, olivat ne varsin hiljaisia ja sekoittuivat luonnon ääniin, ellei niitä osannut kuunnella tarkasti. Joku hiipi hyvin, pysytteli hiljaisena tarkoituksella. Joku suurempi, ihmisenkokoinen kaksijalkainen. Varmaankin se sitten oli ihminen. Vaikka Bal ei olisikaan osannut odottaa mahdollista hyökkääjää, olisi jossain vaiheessa tuon vaistot varoittanut jonkun katsovan tai olevan lähellä. Lohikäärmeen kasvot kääntyivät hitaasti tunkeilijaa kohti, silmien raottuessa puolitiehen. Huppu oli tosin miehen silmille vedetty, punaruskeiden silmien ollessa piilotetut tuolle vieraalle, mutta käärme näki itse aivan tarpeeksi hyvin. Tuo toinen otus oli todellakin ihmismäinen, mutta sen verran outo kuitenkin ulkonäöltään, ettei Baldramallach varmaan oikein voinut toista ihmiseksi kutsua, mutta ei se loppupeleissä häntä kiinnostanutkaan. Miespuolisella otuksella näytti tosin olevan varsin outo vaatetus tähän säähän, mutta omapa se oli tuon asia. Uroslohikäärmeestä ei myöskään tainnut tuon ihmismuodossa arvata, mikä ihme tuo oli, etenkin kun hän oli niin tiukasti kaapuunsa käärittynä. Suurihan tuo oli kooltaan, ei mikään aivan normaalin ihmisen pituinen, mutta kasvoista ei näkynyt muuta, kuin jykevät, vaalea leuka ja terävän nenän pää. Ehkä niistä kasvonpiirteistä ei tullut mikään perushaltia ainakaan mieleen, mutta hankala oli vielä mitään sanoa.

Bal käänsi kasvonsa takaisin eteensä silmänsä sulkien, katseensa ohjaten muualle tuosta vieraasta. Häntä ei seurustelu kiinnostanut juuri lainkaan, etenkään nyt. Kivellä lämmittelevä käärme oli yleensäkin varsin vaaraton, kunhan sitä ei menisi ärsyttämään, eikä pelkkä oudon miehen läsnäolo ollut nyt tarpeeksi sitä tekemään. Kuitenkin toiselle kasvojen kääntäminen viestitti joko, ettei tuo jättikokoinen mies tuossa kivellä ottanut toista uhkana, tai sitten tuo oli vain tyhmä, eikä ymmärtänyt omaa parastaan.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Lotdow » 28 Syys 2011, 16:15

Crit

Linnut tosiaan vaimenivat taustalta ja koko Crypt tuntui hiljentyneen. Raajat olivat vähän kohmeessa kylmyyden jälkeen, mutta aurinko lämmitti niitä hitaasti. Musta haarniska nopeutti vähän lämpenemistä, muttei paljoa. Eläimiä ei näkynyt missään, linnuista osa oli varmaan jo lähtenyt kohti lämpimämpiä maita ja osa eläimistä hakeutunut suojaan kylmyydeltä. Vain Crit ja toistaiseksi tuntematon mies olivat aukiolla. Mies näytti nauttivan olostaan, mutta Crit oli liian jännittynyt nauttiakseen edes siemausta tästä auringon suomasta lämmöstä. Jos hahmo hänen edessään osoittautuisi ihmiseksi hänen tuli olla valmiina kaikkiin keinoihin.

Hiipiminen onnistui Critin mielestä täydellisesti. Hän ei osannut sanoa kantautuiko muiden korviin minkäänlaisia ääniä, mutta kun hän itse niihin keskittyi niin vaimea rapina kantautui korviin jalkojen alta. Crit seurasi vuorotellen askeliaan ja sitten taas hahmoa edessään. Lehdet rapisivat jalkojen alla ja osa oli jopa jäänyt kenkien pikkeihin kiinni. Hetken ajan Critin teki kamalasti mieli kiskaista ne irti, mutta jätti asian sikseen. Hän ei haluaisi paljastua muotiseikkojen takia. Mies hänen edessään ei näyttänyt kuulevan hänen hiljaisia askeliaan, tai sitten tuo ei vain halunnut reagoida niihin. Voisiko tämä nukkua istuma-asennossa? Lohikäärmeen sieraimet laajenivat hengityksen hiljentyessä, ja tämän suu oli vain pienesti auki. Pieninkin henkäys voisi paljastaa hänet. Höyryä nousi hengityksen tahdissa heikkona verhona ilmaan.

Crit pysähtyi vain parin viiden metrin päähän toisesta joka istui rennosti kivellä. Yllätyshyökkäyksen mahdollisuus meni ohi kun Critin edessä istuva miekkonen käänsi päänsä kohti häntä. Eipä kuulunut tämän suusta pienintäkään pihausta vaan mies käänsi päänsä kohtapuolin takaisin pois. Crit ei erottanut mitään mistä olisi voinut tehdä johtopäätöksiä rodun suhteen. Hän oli nähnyt paljon haltioita ja kaikki niin erilaisia että näitä tuntui olevan joka lähtöön. Olisko pitänyt huolestua kun toinen pysyä niin tyynenä vaikka ventovieras seisoi takana jalkajousi kädessä. Crit ei tiennyt miten reagoida. Hän seisoi miehen takana ja kävi kaikki vaihtoehdot läpi. Mieshän voisi kääntyä hetkenä minä hyvänsä ympäri ja pamauttaa häneltä hengen pois. Ties mitä viitan alle voisi olla kätkettynä.Crit katsoi jalkajoustaan ja nosti kätensä kohti tuntematonta hahmoa. Hän otti varman ilmeen kasvoilleen ja kysyi mahdollisimman vakaalla äänellä:
"Kuka sinä olet ja mitä sinä teet?" Niinkuin se hänelle nyt kuuluisi, mutta toisiin ei luotetu ilman hyvää syytä pelkän ulkonäön perusteella. Jos toinen tekisi liian äkkinäisen liikkeen Crit saattaisi ampua pelkästä säikähdyksestä. Crit seisoi paikallaan ase tappovalmiina odottaen toisen vastausta.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Sands » 28 Syys 2011, 17:03

Hetken aikaa oli aivan hiljaista, tuppisuisen lohikäärmeen vain istuessa kivellään kaikessa rauhassa, muusta maailmasta välittämättä. Tuo outo mieskään hänen takanaan ei näyttänyt päästävän ääntäkään, mikä oli Baldramallachille aivan hyvä. Hiljaisuus oli mukavaa, eikä häntä haittaisi yhtään, vaikka tuo outo mies vain kävelisi tiehensä sanaakaan sanomatta, sen enempää häntä häiritsemättä. Se olisi paras vaihtoehto itse asiassa, liskon jo kiinnyttyä lämpimään kiveensä lämmössä, eikä hän todellakaan tahtoisi itse lähteä nyt minnekään, ennen kuin oli itsensä saanut lämmiteltyä kunnolla lepäämistä varten.

Vieras mies avasi suunsa kysymyksen takia. Hetken aikaa Bal vain istui liikkumatta paikoillaan, eikä hänestä näyttänyt tulevan minkäänlaista reaktiota. Lopulta tuo kuitenkin käänsi aivan yhtä hitaasti ja laiskasti kasvonsa kysyjää kohti, katsellen toista kunnolla hetken aikaa. Toinen tuntui jännittyneeltä ja ilmeessä ei ollut mitään hymyn merkkiäkään, mutta ei kyllä järkälemäisellä Baldramallachillakaan ollut, tuon vain ollessa ikuinen kivikasvo. Vieraan miehen käsi oli ojennettu häntä kohti, jonkinlaisen oudon aseen ollessa sen päälle sidottuna. Aseella osoittaminen ja uhkaaminen olisivat monille varmasti paha paikka ja paniikin aihe, mutta tätä itsevarmaa lohikäärmenuorukaista se ei pelottanut. Toki tuo oli tottunut siihen, ettei noin pieni ase paksua lohikäärmeen panssaria lävistänyt, vaikkakin tuon ihmismuoto oli paljon pehmeämpää sorttia. Silti ihmisotuksen tekeleet eivät Balia kauheasti hetkauttaneet, tuon vain kääntäessä kasvonsa takaisin eteensä. Koko mies tuntui rennolta, ilmassa ei tuon puolelta tuntunut tulevan ollenkaan minkään sortin jännitystä, hartiatkin olivat varsin velttona lytyssä.

"Minä olen minä ja minä isstun," käärmeen kieli suhahti, äänen ollessa matala ja koriseva, todellakin sellainen ääni, mikä tuolle köriläälle sopi. Se oli silti varsin monotoninen eikä siitä saanut yhtään helpommin miehen mielentilaa selväksi, joko tuo oli aivan rauhallinen, todella tyhmä tai sitten vain ei ottanut toista aseensa kanssa tosissaan, pilkaten tuota mielessään Siltä tuo yksinkertainen ja mihinkään vastaava vastaus kyllä kuulosti. Baldramallach ei oikeastaan jaksanut puhua kenenkään kanssa, saati sitten vastailla turhiin kysymyksiin. Jos tuo vieras oli ärtynyt, koska tämä oli hänen paikkansa, niin sittenhän se oli toisen aivan oma vika, kun lähti ja jätti sen vartioimatta. Niin reviiristään tarkka uroskäärme ainakin asiasta oli mieltä, mutta varsin pilkkaavalta se tuntui, kun mies ei kiinnittänyt mitään huomiota toiseen, vaikka ase oli suunnattu häneen. Bal ei todellakaan edes odottanut iskua toiselta, sillä hänestä se tekisi tuosta oudosta miehestä todella tyhmän ja omasta hengestään piittaamattoman otuksen, mutta ei hän tainnut tajuta, että oli eri asia hyökätä lohikäärmeen ja ihmiseksi naamioituneen lohikäärmeen kimppuun Vaikka hän oli ihmisenäkin suuri ja pelottava, voimakaskin, ei hän aivan yhtä uhkaava ollut kuin lohikäärmeenä, fyysisesti tai henkisesti. Moni tappaisi miehen kuin miehen helposti jousen avulla, mutta lohikäärmettä ei niinkään.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Lotdow » 28 Syys 2011, 17:40

Crit

Hiljaisuus valtasi koko aukean. Tuulikin lopetti ujelluksensa ja lampi liplotuksensa. Aurinkokin unohtui siinä seistessä. Aika näytti pysähtyneen paikalleen kuin kivi jonka päällä mies istui. Ainut asia joka rikkoi täydellisen hiljaisuuden oli hengityksen vaiea ääni. Kuumahöyry nousi ilmaan ja katosi nopeasti pois. Mikään ympäristössä ei kiinnittänyt huomiota, vain tuo kivi ja sen päällä oleva hahmo.

Crit toivoi jo hetken aikaa että mies olisi pinkonut kirkuen pakosalle, mutta sitä oli kyllä turha odottaa moiselta kookkaaman sarjan olemukselta. Sen sijaan tämä kookas mies ei näyttänyt uhkauksesta paljoa perustavan. Critin silmäkulma nyki ärtymyksestä pari kertaa. Hän vihasi ympäripyöreitä vastauksia. Crit ei ollut varma miten jatkaa, jotta pysyisi yhtä vakuuttavana. Toisaalta hänhän oli aina vakuuttava omasta mielestään, olihan hän sentään lohikäärme. Crit yritti muodostaa päässään jonkinmoisen järkevän lauseen joka sopisi tähän tilanteeseen. Hän keinutteli kättään jolla osoitti toista.
"Umm", Crit mumisi. Hän ei keksinyt mitään järkevää käskyä tähän väliin, joten hän kävi suoraan asiaan.
"Vedä huppu pois päästäsi tai minä vedän pääsi pois hupusta. Saat itse valita", Crit murahti ja nosti kätensä taas vakaaseen asentoon. Hän oli ylpeä loppulisäyksestään, mutta se voisiko hän toteuttaa sen olisikin jo toinen asia. Mieshän oli häntä paljon isompi.

Crit halusi toimintaa, hän seisoi kärsimättömänä käsi ojossa. Hänen mielessään kävi jo hetkellinen toive että tuo osoittautuisi korkea-arvoiseksi ihmiseksi ja hän saisi repiä tältä pään irti ja toimittaa sen haltiakuninkaalle. Sen jos hän saisi hommattua niin luulisi heruvan kunnioitusta muiltakin. Haaveily sai Critin katseen harhailemaan pois hahmosta kaukaisuuteen. Hänen punaiset silmänsä tuijottivat tyhjyyteen. Crit ravisti itsensä hereille ja kertasi mihin oli jäänyt.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Sands » 28 Syys 2011, 18:14

Aseella osoittava ihmisolento ei näyttänyt olevan aivan varma, mitä tekisi. Vastaukset eivät tainneet vastata mihinkään kysymyksiin, mikä taisi saada tuon toisen vain ärtyneemmäksi. Olipa tuolla otsaa vaatiakin jotain lohikäärmeeltä, mikä sai jo Baldramallachistakin ärtyneen murahduksen, nyt tämä tilanne alkoi ärsyttää jo häntäkin. Tuo toinen mies tuntui nuorelta ja kärsimättömältä, jopa enemmän, kuin kiven päällä kököttävä jätti. Lohikäärmeenä Bal oli varsin nuori, mutta olihan hänkin nuorempi ollut ja silloin tuo tosiaan oli paljon aggressiivisempi ja vaati päästä kokoajan näyttämään kykyjään, mutta aina se jossain vaiheessa sattui itselle sen verran pahasti, että oli hommaan pakko tulla jotain muutoksia. Eikä käärmeherraa yhtään olisi haitannut opettaa tuolle nenäkkäälle pikkuotukselle, miten käy, kun häntä häiritään.

Silti tuo mieluummin istuisi kivellään, kuin liikkuisi siitä, joten toisen kimppuun hyökkääminen ei tuon mukavuudenhalun tai laiskuuden takia tapahtunut. Baldramallach ei pitänyt, kun häntä käskettiin, etenkin kun kyseessä oli joku ihmismäinen eläin. Mutta vielä vähemmän hän tahtoi toisen käyvän häneen käsiksi ja vetävän hupun noin vain yhtäkkiä silmiltä, altistaen herkät näköelimet äkkinäiselle valolle. Jos hupun vetäminen pois päästä tekisi toisen onnelliseksi ja jättäisi hänet rauhaan, tekisi lisko toiselle sen palveluksen, tämän kerran. Mutta enempää oli turha toivoa.

Jättimäisen, melkein lapion kokoiset, siteisiin käärityt kädet ilmestyivät viitan alta, niiden tarrautuessa tumman hupun reunoihin. Hitaasti huppu laskeutui tuon päälaelta hartioille, miehen samalla yrittäen totutella aurinkoon silmillään. Hupun alta paljastui vain likaisenvaalea, hieman harmaantuva hiuspehko, joka oli takkuinen ja hieman hupun muotoon muotoutuneena vietettyään niin pitkän ajan kankaan alla painuneena. Niitä kriittisiä korvia, mitä toinen luultavasti odotti, ei näkynyt hiuspehkon alta, ei suippoa kärkeä, mutta ei kyllä ihmisen pyöreää korvaakaan. Eikä se johtunut pelkästä hiusten paksuudestakaan, eihän Balilla ihmismuodossaan ollut korvanlehtiä laisinkaan. Se kyllä saisi tuon toisen miehen ymmälleen, jos niitä yrittäisi hiusten seasta kaivella. Punaruskeat silmät joutuivat siristelemään valossa, saaden normaalisti tuimat silmät ehkä jopa vielä vihaisemmannäköisiksi. Suukaan ei näyttänyt hymyilevän, tuo mies näytti hyvin vihaiselta, ja varsin ärtynythän tuo olikin. Mutta kasvoilta ei käärmeen tunteita lueta.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Lotdow » 28 Syys 2011, 20:35

Crit

Kylmätväreet kulkivat koko Critin nuoren ruumiin läpi ja saivat hänet huojumaan hetkellisesti. Hän seurasi kun jättimäinen mies edessään otti hupun pois ja kitti tätä mielessään. Ajatus siitä että hän olisi yrittänyt todistaa väittämänsä ei llut kovin upea. Crit katsoi hiusten tällähtänyttä pesää miehen päässä, kun auringon valo osui tämän kasvoihin. Naaman ulkonäön perusteella tuo ei ollut haltia, eikä varmaan mikään peikkokaan, jota olisi melkein koosta voinut jo veikata. Korvien suipoista päistä ei näkynyt pienintäkään havaintoa. Criti pupilli kutistui pieneksi kun hänen silmänsä suurenivat. Seisoiko hän nyt sitten kasvokkain tuon kokoisen ihmisen kanssa? Crit nielaisi kuuluvasti ja katsoi miestä. Hänen olisi tehnyt mieli hymyillä pahoittelevasti ja sanoa, että hänelle tuli kiireitä. Jonka jälkeen hän olisi voinut pinkoa takaisin haltia kylään asti. Mutta ei, hän oli liian ylpeä tehdäkseen mitään sen asteen noloa, varsinkin kun kaikki haltiat sitten kotopuolessa tuijottaisivat että minnekäs tuo juoksee? Crit suoristi selkänsä joka oli mennyt hetkellisestä paniikista kyyrympään.

"Uh, niin toistaisitko sen nimiosuuden?" Crit kysyi. Hänen ei ollut tarkoitus kuulostaa niin pelokkaalta mutta lievä kokoero sai hänen äänensä värisemään. Ase sojotti edelleen kohti miestä, johtopäätöksien perusteella, ihmistä. Hiljalleen Critin naama vääntyi säikähtäneestä uhmaavaan, jos hän tältä pään irti repisi, niin luulisi hänen saavan eden jonkinmoista kunnioitusta. Näihin superkookkaisiin ihmisiin ei törmännyt joka päivä. Jos Critillä olisi ollut mukana miekka pelkän pään pois sivaltaminen olisi ollut helpompaa, mutta nyt hänellä oli vain jalkajousi jonka nuolia voisi vaihtoehtoisesti käyttää puukon korvikkeena. Ei järin tappavaa mutta lieni sekin jotain. Crit olisi käärinyt hihansa ylös niinkuin kaikissa majatalo kapakoissa, mutta hän ei hihoja omistanut. Sen sijaan hän veti hanskojaan ylemmäs ja sanoi haastavasti:
"Teikäläiset saa yleensä meiltä turpaan, mutta annan sulle kymmenen sekuntia aikaa juosta pakosalle." Hän nosti nyrkkinsä pystyyn kuten useat tekivät. Mallia katsomallahan yleensä oppi. Ei väliä miten tämä tappelu käytäisiin, hänhän voittaisi kuitenkin. Ehkä? Vastustajasta ei tosin nyt osannut sanoa että tappaisiko tuo hänet yhdellä iskulla. Enää ei voisi perääntyä.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Sands » 28 Syys 2011, 23:11

Baldramallach murahti tympääntyneenä tuolle varsin epävarman oloiselle miehelle. Eihän tuo koskaan ollut hänen nimeään kysynytkään liskon mielestä, joten eihän hän voinut sitä toistaa. Kysymysten piti olla yksinkertaisia. Vieläkin outo otus osoitti häntä tuolla pienellä aseentapaisella, ehkä toinen toivoi näyttävänsä jotenkin pelottavalta se kädessään. Mutta ei, se ei saanut mitään reaktiota lohikäärmeestä, ei pientä katsettakaan, saati sitten mitään pelon merkkejä. Järkäle vain istui kivellään ehkäpä vieläkin tyytyväisenä, lievästi ärtyneenä, katse eteensä suunnattuna. Ärsyttävä inisijäkään ei tehnyt lämmöstä huonompaa.

"Baldramallach," murahti tuo kookas mies matalalla äänellään, silmien vain räpsähtäessä harvoin väliajoin. Jos toista hänen nimensä kiinnosti, antoi Bal sen mieluusti ilman sen kummempia kysymättä. Oli hankala tietää, mitä tuon ihmisotuksen päässä liikkui, mutta jännittyneisyydestä ja varsin koppavasta asenteesta pystyi tuon seuraavan liikkeen lukemaan. outo mies yritti uhkailla käärmettä, mikä olisi varmaan saanut tuon purskahtamaan oikein kunnon röhönauruun, jos nauraa osaisi. Uhkailut eivät taistelemisesta tykkäävä nuorta uroslohikäärmettä paljoa pelottaneet, päinvastoin, saivatpa jopa innostumaan. Mihinkään hän ei tästä lähtisi, ja vaikka olisi sääli nousta lämpimältä kiveltä taistelemisen takia, hän teki sen mieluusti omaa kunniaa ja nykyistä, no, reviiriään suojellakseen. Baldramallachin kasvoissa ei näkynyt pienintäkään epäröintiä, miehen eteen suunnattujen silmien vain nopeasti kääntyen katsomaan haastajaa kasvojen vain lievästi liikkuen, silmien ollessa tuimat ja pelottavat. Ehkä lohikäärme yritti viestittää mielenkiintoa ja jopa intoa, ehkä varoitusta nuorukaista vastaan, mutta ilmeettömänä se ei onnistunut. Silmät olivat aina tuijottavat ja pistävät, tunnetilasta huolimatta.

Eihän lisko ymmärtänyt, mitä toinen tarkoitti teikäläisillä ja meikäläisillä, mutta taistelemiseen hän kyllä pystyi tietämättömyydestään huolimatta. Silti hän ei vielä hyökkäisi toisen kimppuun, antaen tuolle vielä yhden mahdollisuuden lopettaa uhittelu ja jättää hänet rauhaan. Niinpä tuimasta katseesta ei seurannut mitään iskua tai hyökkäystä, kasvojen vain kääntyessä takaisin eteen aivan yhtä rauhallisina, kuin keskustelun alussakin.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Lotdow » 29 Syys 2011, 21:43

Crit

Ei näyttänyt kyllä mikään hetkauttavan tuota miestä. Siinäpä istui täysin rennon näköisenä ja kasvot peruslukemilla. Crit puri huultaan, ei tässä näin pitänyt käydä! Miksei tuo yksi nyt vain olisi voinut nousta pystyyn ja ryhtyä tappeluun niin ei tarvitsisi ruveta toimimaan itse. Crit huokaisi ja laski aseensa pois. Nämä tyypit todellakin kävivät häntä hermoon, kun eivät hetkahtaneet mitään. Critin korvat värähtivät kun toinen päätti sittenkin ilmaista nimensä, jos se nyt oli miehen nimi.
"Balda-, mikä?" Crit yritti toistaa. Pitkät nimet eivät olleet hänen erikoisalaansa. Mikseivät ihmiset voineet ottaa yksinkertaisen tylsiä nimiä, vaikka yleensähän haltioilla ne pisimmät löytyivät. Crit katsoi hetkellisesti toisen tuimiin silmiin, mutta tuijotus pakotti hänet kääntämään katseen muualle.

Hiljaisuuden rikkoi metsästä kantautuva hevosen hirnahdus. Se tuli kaukaa metsiköstä. Joku oli menossa jonnekkin, ken tietää kuka. Tuo ratsastaja ei todennäköisesti tainnut tietää mitään tämän aukean tapahtumista. Lintjenkin liverrys alkoi taas soittaa omaa kuoroaan ja erilaiset äänet kantautuivat puiden seasta. Metsä oli heräämässä jälleen. Auringon lömpä iholla unohtui kokonaan kun Crit sai järjettömän päähänpiston. Hän hieroi käsiään yhteen ovela ilme kasvoillaan kun päätti pistää suunnitelmansa käyntiin.

Crit kääntyi vähän poispäin Baldramallachista ja oli olevinaan lähtemässä. Piti ilmeen hienoisella hymllä joka viestitti pahoittelua häirinnästä. Crit kääntyi hiljalleen kokonaan poispäin ja lähti ottamaan hitaita askelia muualle. Ensimmäisen ja toisen, kolmannella hän jätti toisen jalan eteenpäin. Crit naurahti hiljaa itsekseen ja pyörähti salamana ympäri. Hän otti kaksi juoksuaskelta ja loikkasi miehen kimppuun. Crit pyrki kapuamaan toisen niskaan kiinni. Tästä ihmisestä tulisi muussia, ihan kuten hän oli itselleen luvannut.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Sands » 30 Syys 2011, 00:22

Baldramallachia uhkaileva pieni ihmisolento lopetti vihdoinkin aseellaan osoittamisen ja laski sen alas. Ehkäpä toinen vihdoinkin tajusi häviävänsä, ja luovutti taistelun ennen kuin se ehti alkaakaan. Oudolla miehellä oli tosin vaikeuksia toistaa lohikäärmeen nimeä.
"Baldramallach," käärme sanoi toistamiseen katse eteen suunnattuna, jos toinen ei vaikka ollut kuullut kunnolla ensimmäisellä kerralla. Hänelle nimi ei ollut mitenkään pitkä tai hankala, eikä tuo voinut ymmärtää, että se jollekin voisi olla niin. Se ei ollut edes vaihtoehto miehen yksinkertaisen pääkopan sisällä.

Toinen mies meni hiljaiseksi, eikä Bal itsekään nähnyt syytä rikkoa sitä hiljaisuutta uudestaan. Haaste oli näyttänyt jo unohtuvan tuolta pieneltä ihmisotukselta, toisen lopulta vain perääntyessä ja aloittaessa kävelyn toiseen suuntaan. Uroslohikäärme oli varsin tyytyväinen tästä käänteestä, sulkien taas silmänsä tyytyväisinä. Usein noilla pienillä eläimillä oli pahempi haukku, kuin purema, ja oli vain toisen oman terveyden kannalta parempi, ettei jatkanut Baldramallachin ärsyttämistä. Käärme jatkoi paistatteluaan kivellä, nauttien auringon lämmöstä silmät ummistettuina, kuunnellen lintujen palannutta laulua metsän uumenista.

Yhtäkkiä jokin hyppäsi miehen niskaan, lohikäärmeen päästäessä ärtyneen murahduksen sen samaisen ihmisolennon käydessä kimppuun. Se oli kiero temppu, esittää lähtevää ja sitten hyökätä selän takaa päälle, mutta ei se alkuyllätyksen jälkeen paljoa etua antanut toiselle. Itsepähän tuo olento tämän aloitti, eikä Bal aikonut hävitä. Lohikäärme nousi jaloilleen ja tarrautui hyökkääjän käsivarsiin kiinni. Olihan tuo toinen mies saanut hänet kiinni, mutta nyt Baldramallachkin oli kiinni toisessa, halusi tuo tai ei. Yksinkertaisesti jättikokoinen mies sitten kaatui selälleen maahan, hyvä taktiikka minkä tahansa selkään hyökkäävän pedon irrottamiseksi Etenkin kun kyseinen peto oli paljon pienempi, kuin saalis. Ehkäpä pienempi mies pystyisi kiemurtelemaan pois selän alta, ennen kuin osui maahan, mutta silti toinen oli käsistään kiinni lohikäärmeessä, eikä tuon nyrkkejä saanut helposti auki. Epäonnistumisesta seuraisi, että päälle tulisi rutkasti yli satakiloinen järkäle.



((Toivottavasti tuota ei lasketa autohittaukseksi? :D))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Lotdow » 30 Syys 2011, 09:11

((ei ainakaan minun kirjoissa :D))

Crit

Alkuun selässä roikkuminen sujui hyvin ja Crit sai jopa toisen nousemaan pystyyn sen sijaan että hän olisi vain roikkunut toisen niskassa tämän istuessa paikallaan. Kun Baldramallach nousi ylös Crit nimenomaan roikkui hänessä kiinni. Nuori lohikäärme vilkaisi maata ja potki jaloillaan ilmaa. Toinen tarrasi hänen käsivarsista kiinni. Crit katsoi käsiään josta jämäkkä mies piti kiinni. Hän tiesi ettei tästä hyvää seuraisi ja hetkellisestä säikähdyksestä häneltä pääsi suusta:
"Täh?!" Alta aikayksikön se vaihtuikin parkaisusksi kun toinen kaatui selälleen maahan. Crit kirjaimellisesti litistyi toisen alle ja sai tusin henbkeä monta kertaa isomman vastustajan alla.
"Senkin hullu! Päästä irti!" Crit huusi ja yritti saada itsensä pois toisen alta. Tässä ainakin tuli olo lämpimäksi kun happikin uhkasi loppua toisen puristaessa koko ruumiin pieneen läjään. Crit yritti kiiskoa käsiään irti mutta epäonnistui yrityksessään. Toinen piti niistä tiukasti kiinni ja Critiä alkoi kaduttaa syvästi että hän oli käynyt tämän jättiläisen kimppuun. Hänen vastustajansa oli lähellä voittoa pelkän kokonsa ansiosta. Tämähän oli ihan mahdotonta, ei Crit voinut hävitä nyt. Nyt hänen olisi pakko keksiä jotain tai hän tukehtuisi tämän möhkäleen alle kuin kala kuivalle maalle.

Crit yritti edelleen saada toisen irrottamaan otteensa hänen käsistään. Toinen kuitenkin puristi niistä kiinni yhtälujaan kuin mitä olisi arvioinut ellei sitten kovempaakin. Critin valtasi paniikki ja hänen olisi tehnyt mieli parkua anteeksipyyntöjä ja pinkoa kotiin. Hän oli tehnyt oman päätöksensä ja toinen omansa. Mitään ei ollut enää muutettavissa. Crit joko kuolisi sinne tai toinen päättäisi päästää hänet sekuntia ennen omaa kuolemaansa pois. Baldramallachin paino alkoi kuitenkin hiljalleen viedä voittoa ja Crit silmissä alkoi sumentua. Siitä Crit sai äkillisen päähän piston, joka voisi toimia ellei hän itse sitten ehtisi kuolla operaationsa välissä. Hän riuhtoi käsillään vielä viimeiset kunnon yritykset ja päätti sitten yrittää uutta konstia. Crit koitti kerrata suunnitelmaa päässään vetäessään keuhkoihinsa niin paljon happea kuin vain pystyi. Miksi tuon piti järjetä kaatua hänen päälleen? Se oli kyllä tehnyt pienen lohkon tähän 'täydelliseen' hyökkäykseen.

Crit heittäytyi täysin veltoksi ja antoi toisen ruumiin puristua kunnolla päälleen. Hänen kätensä olivat kuin märät rätit ja hän sulki silmänsä. Crit pyrki hengittämään mahdollisimman vähän joka oli tässä tilanteessa vielä hankalaa, mutta tämä kikka otimi eläimilläkin petoja vastaan, miksei se toimisi ihmisiä vastaan. Nouse pois päältäni, nouse pois päältäni... Crit hoki mielessään ja yritti parhaansa mukana pysyä rentona. Koiratkin osasivat leikkiä kuollutta mutta niin osasi hänkin ja omasta mielestään hän teki sen kaikenlisäksi hyvin. Critin naama pysyi ilmeettömänä, vaikka hän olisi kyllä tehnyt mahtavan irvistyksen naamalleen kun toinen painoi häntä maahan päin jatkuvasti. Joskus ainut tapa voittaa oli huijaaminen. Crit alkoi jopa pitää siitä tavasta, mutta tältä kivikasvolta oli varmaan turhaan odottaa mitään hämmästynyttä ilmettä.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Sands » 30 Syys 2011, 13:51

Selässä roikkuva ihmisolento ei voinut kuin parkaista ihmetyksestä ja kivusta, epäonnistuessaan päästä pois Baldramallachin ruhon alta, ennen kuin jätti kaatui maahan. Olihan tuo varsin pitkä mies, joten matka epäonnistuneelle hyökkääjälle maahan asti alkoi normaalia korkeammalta, painovoiman hoitaessa loput. Maan ja pehmeämpien kasvien vaimentamalla tömähdyksellä molemmat miehet olivat maassa, märkien lehtien pysyessä visusti multaan ja ruohoon liimautuneina. Kuivalla säällä noin painavan möhkäleen osuessa maahan olisi luultavasti noussut aikamoinen pölypilvi, mutta nyt ei kuin ehkä hieman ruohonkorsien varsille kertynyt kosteus lennellyt. Isku ei ehkä ollut aivan yhtä näyttävä, mutta kivuliaan tehokas se oli, yksinkertaisuudestaan huolimatta. Uhri oli jäänyt selän ja maan välille puristuksiin, kumpikaan puristava voima ei antanut tippaakaan periksi. Balin jättimäinen ihmismuoto oli aivan yhtä painava, kuin miltä kokonsa puolesta voisi arvellakin: todella painava. Vaikka viitan alta sitä ei hyvin voinut nähdäkään, oli mies todella lihaksikas vaikkakaan ei aivan pelkkää lihasta ollut ja tuon kokoinen lihaksikas mies saisi painoa rutkasti lisää. Monesti painosta oli vain haittaa ja olihan tuo kömpelökin, etenkin kun piti hieman oudommassa, kaksijalkaisessa muodossa liikkua ja tapella. Silti tuo osasi käyttää vahvuuksiaan hyväksi: voimaa ja painoaan. Lohikäärme ei pidätellyt voimiaan, mikä yleensä sai toiset sanomaan häntä hulluksi, aivan kuten tuo pieni ihmisolento tässäkin tilanteessa, puristuneena suuremman miehen selän alle. Ehkä hän oli hullu, ehkä ei, mutta itsehän tuo rääpäle hyökkäsi suurempansa kimppuun.

Baldramallachilla oli paljon rauhallisemmat oltavat, kuin mitä hyökkääjällä. Maassa oli mukava maata auringonpaisteessa, vaikkakin selän alla oli kovempi luukasa. Siitä huolimatta, tässä oli mukavan lämmin, mitä nyt se luukasa vähän väliä yritti kiemurrella pois. Sitä kiemurtelua ei tosin ollut kauheasti, selän ja maan välissä kun ei kauheasti ollut tilaa kiemurrella. Eniten ne olivat ne pienet käsivarret, jotka rimpuilivat, yrittivät päästä suurista nyrkeistä irti. Ei siitä kyllä toiselle kauheasti mitään hyötyä tässä tilanteessa olisi, vaikka kätensä saisikin Balista irti, mutta silti lohikäärme piti nyrkkinsä tiukasti toisen käsien ympärillä, puristaen kovasti. Ihmisotuksella oli niin kova hoppu päästä pois selän alta, ymmärrettävästi, mutta makaavalla lohikäärmeellä ei taas ollut mikään hoppu nousta ylös. Ei hän toista tappaa tahtonut, mutta aina hän ei oikein omista voimistaan ollut perillä, eikä tajunnut, että toisella oli varsin tukalat oltavat tällä hetkellä. Hän tahtoi vain antaa toiselle opetuksen, mutta ihmisotukset olivat niin heikosti rakennettuja ja menivät niin helposti rikki

Yhtäkkiä se ihmisotus meni aivan veltoksi. Enää ei rimpuiltu, pihahdustakaan ei kuulunut. Kädet eivät enää riuhtoneet. Hengitystäkään ei tuntunut, ei rinnan kohoilua saati sitten lämmintä henkäystä toisen suusta. Bal tajusi, että nyt oli varmaan parempi nousta ylös, jos tuon hyökkääjän tahtoi hengissä säilyttää. Jos se siis oli enää mahdollista. Hitaasti jättimäinen vartalo alkoi kierähtää ympäri, ehkäpä siitä jotenkin tuli ympärikäännetty kilpikonna mieleen. Ihmisotukselle selän alla se luultavasti oli varsin kivuliasta, hetken aikaa suuren miehen koko painon keskittyessä vain hyvin pieneen kohtaan tuon kierähtäessä kyljelleen ja sitä kautta jaloilleen. Baldramallachin ilme oli aina samanlainen, ilmeetön ja ehkäpä hieman tylsistynyt, eikä se ollut muuttunut tässäkään tilanteessa. Ehkä tuota hieman ihmetytti, missä kunnossa tuo toinen nyt oli. Suuren nahkasaappaan kärki lähestyi tuota varsin ruumiilta näyttävää ihmisolentoa, tökäten sitä hellästi. Tai no, niin hellästi kuin voimiaan pitelemätön järkäle pystyi tökkäämään jalallaan, joka ei loppujen lopuksi kauhean hellästi ollut. Lohikäärme vain tahtoi kokeilla, tuliko toisesta enää mitään reaktiota.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Lotdow » 30 Syys 2011, 14:54

Crit

Baldramallach päätti näemmä siirtyä ja Crit tunsi rutistuvansa entistä pahemmin maata vasten. SIlmät kiinni oli vaikea sanoa nousiko toinen ylös vai aikoiko varmistaa hänen olevan kuollut. Kivun lisäääntyessä jälkimmäinen vaihtoehto tuntui oikealta. Sen sijaan paino alkoihiljaleen siirtyä enemmän toiselle laidalle. Kun järkyttävä paino Critin päältä katosi hitaasti, olisi tämä tahtonut vetää oikein syvään heneä. Kuitenkin, hänen oli pakko pysyä suunnitelmassaan. Crit jäi maahan lojumaan velttona läjänä ja koitti pitää saman asennon kokoajan. Hänen vieläkin valkoisemmaksi tuleelle naamalle alkoi palata tummempi sävy. Baldramallach tökkäsi häntä, todennäköisesti jalallaan. Isku tosin tuntui melkeinpä potkaisulta ja sai Criti sormet koukistumaan aavistuksen verran. Paljastumisen pelossa Crit avasi silmänsä. Hän pisti nopeasti merkille missä toinen seisoi ja pyörähti kauemmas tästä. Henkeä haukkoen Crit nousi hitusen huojuen pystyyn. Silmissä pyöri jä hän näki edessään kolme vastustajaa. Nopea nouseminenin sai epämääräisen olon aikaan joka alkoi puistattamaan häntä. Koko maailma keinui hänen silmissään oikealta vasemmalle. Hetkikin pidempään tuon köntyksen alla ja häneltä olisi mennyt varmastikkin henki, eli samaa virhettä hän ei enää voisi tehdä. Yksi vaihtoehto olisi nyt juosta ja toinen hyökätä uudelleen. Crit tunsi halua suorittaa ensimmäisen vaihtoehdon mutta siihen hän oli kuitenkin liian ylpeä. Lohikäärme kun oli ja vielä itserakas sellainen.

Näkökenttä tasaantui paremmaksi ja vastustajat muodostuivat jälleen vain yhdeksi Baldramallachiksi. Crit päätti tehdä jonkin loogisen hyökkäyksen. Se että millainen olisi looginen hyökkäys oli vielä suunniteluvaiheessa. Hänen paikallaan käyvät askeleet jotka yrittivät pitää häntä pystyssä olivat hoipertelevia. Crit näytti melkeinpä kapakassa liikaa juoneelta toisen silmissä.
"Taidan oksentaa", Crit totesi mutta ääni oli värisevä ja kuulosti epämääräiseltä plörinältä joka vain tulvi suusta ulos. Crit tukki suunsa nyrkillään ja kumartui alaspäin. Hetkessä epämääräinen läjä kaikkea viime viikkoisista ruuista valui nurmikolle lehtien sekaan. Crit köhi pariin kertaan oikein kuuluvasti ja jäi sitten vielä samoihin asentoihin. Tuput suorina ja pää kohti maata. Oksennuksen irvokas haju tunki nenään ja pakotti Critin suoristamaan selkänsä. Minä tapan sinut. Crit sanoi mielessään ja vilkaisi kenkiään, jonka jälkeen hän siirsi katseensa vastustajansa jalkoihin. Toisen housut eivät vaikuttaneet vahvalta teolta, joten se voisi tarjota hänelle pientä etua. Tosin ulkonäkö saattoi aina pettää. Crit hengähti ja astui oksennuksensa yli lähemmäs Baldramallachia. Hän hoippui aivan tämä jättimäisen vastustajansa eteen. Crit katsoi toista silmiin ja totesi:
"Pum." Hän potkaisi täydellä voimallaan, saappaissaan olevat piikit edessä soijottaen, toisen jalkaa. Crit toivoi että saisi toisen edes kaatumaan jotta pääsisi vaikka sitten kurkkuun käsiksi. Tosin tuollaista möhkälettä ei kuristettu helpolla. Hän saattaisi tarvita jopa toisen tapposuunnitelman.
Lotdow
 

ViestiKirjoittaja Sands » 30 Syys 2011, 18:35

Maassa makaava, elottomanoloinen vastus nytkähti lievästi Baldramallachin kengänkärjen iskeytyessä toista vasten. Hetken päästä silmätkin avautuivat ja mies pyörähti kauemmas. Ainakin tuo toinen oli vielä elossa, vaikka ei kauhean hyvältä toisen olo näyttänytkään. Ihmisotuksella ei mennyt kauaa, ennen kuin tuo oli jo päässyt nousemaan jaloilleen, mutta silti tuolla näytti olevan jonkin sortin vaikeuksia. Tuohan huojui ja hoippui siihen malliin, että ei varmaan kauaa menisi, ennen kuin toinen oli taas rähmällään maassa. Baldramallach odotteli sitä, mutta kaikesta odotuksesta huolimatta sitä ei tapahtunut. Otus sanoi jotain, mikä oli hankalasti ymmärrettävissä, olikohan mitään oikeaa kieltä ollenkaan. Sitten tuon suusta tulvahtikin sulanutta ruokaa sun muuta vatsan sisältöä, sen kaiken valuessa höyryävän lämpimänä maahan epämääräiseksi läjäksi. Bal seurasi tätä vierestä lievästi hämmentyneenä, nostaen kasvonsa maassa lojuvasta oksennuksesta toiseen mieheen tuon lopettaessa kyseisen toimituksen. Suuremman miehen kasvot, edelleenkin yhtä kiviset ja järkkymättömät, kellahtivat kenoon kysyvästi, kuin jollakin koiralla. Ehkä se oli kysymys, miksi toinen noin teki, ehkä ivaava kysymys siitä, oliko tuo kaikki nyt tämän arvoista. Eipä tuo jätti näyttänyt ottavan toista yhtään tosissaan, saati miettinyt toisen olevan mikään uhka.

Hetken köhittyään ihmisolento ei edelleenkään näyttänyt voivan mitenkään kauhean hyvin, mutta ehkäpä nyt näytti vähemmän pahoinvoivalta. Hitaasti, mutta varsin varmanoloisesti toinen asteli hoippuvin askelin lohikäärmeen luokse, aivan toisen eteen. Baldramallach ei arvostanut aivan näin läheistä kontaktia ihmismäisen otuksen kanssa, mutta ei silti perääntynyt, koska ei toinenkaan niin tehnyt. Perääntyminen olisi vain luovuttamisen merkki nyt, kun taistelu näytti jatkuvan. Hän käänsi kasvonsa alaspäin, katsoen myös pientä miestä silmiin. Toinenkin tuijotti häntä, tosin ehkä oli varsin alentavaa joutua katsomaan toista ylöspäin, kokoero kun noilla kahdella miehellä oli varsin huima. Oudon sanan merkitystä Bal ei tässä tilanteessa ymmärtänyt, pään keinahtaessa lievästi toiseen suuntaan kenoon, taas kysyvästi.

Vastaus tuli nopeasti pistävän kivun muodossa jalkaan. Ihmisotuksen saappaissa olleet piikit eivät näyttäneet vain pelkkiä koristuksia olevan, niiden upotessa housun kankaan läpi ihon sisään. Baldramallach karjaisi kivusta, ehkä jotenkin eläimellisen ihmismäisesti, jos sellaiseksi mitään pystyi kutsumaan. Nopeasti jalka vedettiin kivun takia taaksepäin, miehen hieman perääntyessä hyökkääjän luota. Kerrankin kivikasvoissa näkyi jotain muutoksen merkkejä, mutta ei ehkä niitä toivottuja pelon tai kivun merkkejä. Ei, kasvot olivat vääntyneet murhanhimoiseen irvistykseen, silmien tuijottaessa miltei tappavan pistävästi toista, ilme vihaa täynnä. Lohikäärme oli hurjissaan ja suuttunut pahemman kerran. Pienistä pistohaavoista tuon jalasta valui verta, mutta muuten jalka ei näyttänyt aristamisen merkkejä. Kipua tuo järkäle kesti hyvin, eikä se ollut tapa saada häntä kaatumaan. Varsin nopeasti kokoisekseen tuo suuri mies loikkasi vihoissaan kohti ihmisolentoa, niin kuin mikäkin tiikeri saaliinsa kimppuun.
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Seuraava

Paluu Metsäaukeat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron