Roskasakkia ja ruhjeita.

Haltioiden kylä, kokonaisuudessaan. Kylä on monikerroksinen ja valoisa, ennen kaikkea luontoon sopiva. Talot ovat väriltään vaaleita, arkkitehtuuriltaan kauniita ja elegantteja. Joissakin taloissa on käytetty samaa, valkoista marmoria mitä itse aroilla sijaitsevassa linnassa. Kasvillisuutta kylässä on paljon, lähes joka nurkalta löytää seinäköynnöksiä, koristepuita ja pensaita. Kylä on täysin piilossa metsässä, sitä verhoaa lumous jonka läpi ei voi nähdä, ellei tiedä mitä pitäisi katsoa. Vain ne, jotka kylässä asuvat, löytävät sinne.
Kylä sisältää niin asunnot, kuin puodit ja torit. Toreja haltioilla ei ole niin paljoa, mitä ihmisillä, mutta kauppoja ja putiikkeja sitäkin enemmän. Majataloja on siellä täällä, osa tasokkaampia mitä toiset.

Öisin kylän kauniita katuja valaisee satunnaisesti ympäriinsä leijailevat maagiset valopallot. Päivisin auringonvaloa valoa tihkuu latvustojen lomasta. Kylää ei ympäröi muurit, eikä aidat. Haltiat luottavat täysin jo vuosisatoja toimineeseen maagiseen illuusioon, jonka ansiosta ihmiset eivät voi löytää tänne.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Crimson » 07 Joulu 2011, 15:13

Zaeltheus

Kun tuo tytönretale tarttui Primaran nokasta niikki, yritti kotka kaikin voiminsa painaa leukansa yhteen. Yritystä häiritsi Zaranye, joka roikkui pedon toisessa siivessä ja yritti vetää otusta kauemmas Mimistä. Zael sai viimein silmänsä auki ja katsoi ihmeissään tapahtunutta oviaukosta.
Mitä ihmettä.., mies kurtisti kulmiaan. Kotka kyllä ansaitsi ruokansa, mutta oliko sen pakko ruokailla ihmisillä? Juuri hänenkö talossaan? Tässä ja nyt? Isäntä ja tuon armas lemmikki lähettelivät toisilleen piikikkäitä viestejä telepaattisesti pitkän tovin, kunnes maagi itse päätti astua kuvioihin mukaan kun Primara ei muuten tuntunut rauhoittuvan. Tuo työnsi Zaranyen pois kotkan luota ja huitoi Mimin kädet pois pedon suusta, jolloin naaraskotka loksautteli leukojaan muutamaan otteeseen aivan vieraan naaman edessä yrittäen napata tytönhupakon Zaelin estelyistä huolimatta suuhunsa.

Nyt riittää! sinitukka totesi kovaan ääneen ja asettui kotkan ja Mimin väliin. Peto kovisteli isännälleen, loksutti uhmakkaasti nokkaansa toisen naaman edessä ja vaikutti juuri siltä, kuin olento olisi käynyt millä hetkellä tahansa miehen päälle ja raadellut tuon kappaleiksi siinä ohessa. Sitä Primara ei kuitenkaan tehnyt, sen verran tuo isäntäänsä kunnioitti. Naaraskotka sähisi hetken, kunnes asettui isäntänsä eteen makaamaan.
Olet sinäkin yksi tapaus, Zaeltheus tokaisi telepaattisesti kotkalle, joka tyytyi päästämään matalan murinan vastaukseksi ja kääntämään katseensa läheiseen nurkkaan.
Ja kuinka monta naarmua joudun paikkaamaan tällä kertaa? Zael kysyi kääntyessään kannoillaan ympäri ja loi kysyvän katseen Mimiin ja Zaraan.


//Oli pakko koska oli niin kaameen tylsät 10min äsken 8D//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Kitty » 09 Joulu 2011, 22:36

Mimi / Zaranye

Mimillä oli jo täysityö pitää aarnikotkan leukoja tuon puristaessa niitä tosissaan kiinni. Zaelin kuitenkin tullessä hätiin väisti Zaranye reippaasti, Mimin vielä tapellessa elikon kanssa. Lopulta aarnikotka väistyi istäntänsä tieltä ja oli siinä ja siinä ettei puoliverinen tempaissut tuon otuksen rintamuksista höyhen kimppua. Primara naksutteli ja uhosi melkoisen tovin, ja kokoajan Mimi koitti päästä tuohon käsiksi vaikka Zael seisoikin edessä, ei se ollut mikään este, pikemminkin hidaste. Tuommoiset otukset nyljetään ja niistä tehdään soppaa kun eivät osaa käyttäytyä. Piakkoin Zaeltheus kuitenkin sai pedon maata, jolloin Mimikin rauhoittui. Vaativa katse kohdistui nuorukaiseen joka huomasi vasta kädet ristiessään olevan miltei ilkosillaan. Laajenevat silmät ja entistäkin äkäisempi ilme kieli kyllä muille huoneessa oleville että osittainen alastomuus tuli yllätyksenä, muttei nuorukainen siitä mitään sanonut. "Jos vihjaat tuolla siihen että höyhenillä kuorrutettu rotta saisi vahinkoa aikaan, niin et yhtäkään, kiitos vain." Mimi totesi alkaen sitten miettimään miksi hän oli tässä oudossa talossa. Pian vatsan aluen kuumotus ja kirvely saivat kuitenkin tytön kiistattoman huomion. Mimi vilkaisi alas kylkeensä ja huomasi sen olevan tikattu. "Mitä helvettiä !?" Puoliverinen möläytti järkyttyneenä, eilinen oli sankan sumun peitossa ja tyhjästä tulleet tikit saivat sisun kurkkuun. Pää täyttyi kysymyksillä, kuka oli tehnyt ja mitä, ja miksi. Zaranye loi kysyvän katseen veljeensä, oliko se mahdollista että toinen oli menettänyt muistinsa eilisestä ?

//HOhoo =D Daa indeed.//
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 11 Joulu 2011, 18:45

Zaeltheus

No ainakaan sinua ei ole käytöstavoilla siunattu, Zael tuumasi hieman koppavasti kun nuori neito haukkui hänen armasta lemmikkiä höyhenillä kuorrutetuksi, rotaksi jonka jälkeen yltyi vielä manailemaan. Mies vilkaisi hieman tuomitsevasti Zaranyea, kun tyttö oli moisen rääväsuun hänen hoiviinsa tuonut. Primarakin tuijotti Mimiä pitkän omistajansa jalkojen välistä vihaisesti, valmiina käymään uudestaan tuon tyttöparan kimppuun, jos tuo uskaltaisi vielä enemmänkin alkaa irrottelemaan suustaan. Sinitukka asteli huoneen poikki nakatakseen hillloksella palavaan takkaan lisää puita. Oli tärkeää pitää lämpöä jatkuvasti yllä, ettei kylmä päässyt ottamaan valtaa huoneistosta. Samalla takan laidalla pienellä orrella roikkuvan vesipannun sisältökin lämpiäisi ja talonväki saisi lämmintä juotavaa hörpittäväkseen hyvinkin pian.

Samassa talon ovi läimähti sepposen selälleen ja nuori vaaleahiuksinen haltiapoika - Zaelin armas juoksupoika - asteli siitä sisään. Hyvä jos nuorukainen oli Zaeltheusta edes lantioon saakka pitkä. Pukeutunut tuo oli lämpöiseen paksuun takkiin ja huopatossuihin, joka sai pojan näyttämään jonkinsortin pallolta, vaikka todellisuudessa tuo nulikka oli hyvinkin laiha ja heiveröinen.
Kappas, satuitpa sopivasti paikalle, sinitukka totesi hymyillen ja marssi oikopäätä nuoren miehenalun puheille. Tuo latosi pojalle muutaman kirjeen kouraan ja neuvoi ostamaan jotain ruokaa. Tavallisesti maagi ei luottanut ruokaostoksiaan muille kuin itselleen, mutta tämä oli poikkeus kahden nuoren naisen takia, jotka hänen talossaan majailivat. Vieraiksi niitä myös saatettiin kutsua.
Palaan tuotapikaa, herra! poika tuumi kirkkaalla äänellään ja poistui talosta yhtä nopsaan kuin oli tullutkin. Zael kurkisti oviaukosta nähdäkseen että poika todella lähtisi töitään toimittamaan, kunnes sulki luukun perässään ja palasi takaisin Zaranyen ja toisen nuorukaisen luokse.

Maagi rojahti istumaan hyvin laiskanoloisesti punaiselle nojatuolille ja tutkaili Mimiä arvioivasti katseellaan.
Mitä kaikkea muistat eilisestä? Ja kuka sinä edes olet? Zael tiedusteli samalla kun potkaisi naisen vaatteita lähemmäs tuota, Ja pue päällesi.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Kitty » 11 Joulu 2011, 19:01

Mimi

"Hmh, pahoitteluni siitä, kaikilla ei ole varaa valita mihin kastiin syntyy." Mimi vastasi toiselle takaisin paneutuen sitten uudemman kerran haavojensa tarkkailuun, pienet pätkät eilisestä vilisivät silmissä, mutta minkäänlaista järkevää kulkua oli vaikea saada aikaiseksi.
Puita nakeltiin takkaan ja palloa muistuttava pikkupoika käväisi sisätiloissa ja Zaranye ei näyttänyt iloiselta hänen raahamansa vieraan käyttäytessä kuin barbaari.
Mimi ei tosin osannut välittää käytöstapojen puutteesta, kuka orpoa olisi opettanut ? Ei mailmassa pärjää kaunistelulla ja toisten miellyttämisellä.

Talon isännän rojahtaessa tuolille kiinnittyi puoliverisen huomio tuohon. Vähintään yhtä arvosteleva katse nousi mieheen. Pieksäisin sinut alta aikayksikön jos olisin täydessä iskussa. Mimi mietti mielessään, samalla mielessä kävi kuka tuo mies oikein kuvitteli olevansa. Kysymysten esittäminen alkoikin miehen puolesta, samalla antaen vinkin että naisen kannattaisi nyt pukea. Mimi huokaisi syvään vetäen luokseenpotkaistun pitkähihaisen päälleen. Ryhti ainakin suoristui alta aikayksikön kangas osui selässä olevaan palohaavaan.
"Mimi on nimi." Tyttö sanoi huokaisten syvään. "Eilisestä......" Puoliverinen aloitti. "Hatara kuva kahdesta ihmisestä... Toinen oli tuskissa joten pistin pois päiviltä. Sitten kävi jotain ja seuraavaksi perässäni olikin susipeto." Mimi selosti kuulostaen siltä ettei ihmisten tappaminen poikennut juurikaan päivittäisestä rutiinista, näin ei kuitenkaan ollut.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 11 Joulu 2011, 20:33

Zaeltheus

Zael ei pitänyt tavasta, jolla Mimiksi esittäytynyt nuorukainen häntä katsoi. Liian arvioiva ja nyrpeäkin miehen makuun. Maagi tuumikin mielessään, että mielellään polttelisi toisen niskavilloja, jos toinen ei olisi tuossa kunnossa mihin itsensä oli eilisellään saanut. Mutta miksi barbaariksi tämä neitokainen paljastuikaan! Tuntui että toinen pisteli ihmisiä pois päiviltä harva se päivä Zael ei pitänyt mielikuvasta.
Ja sinä armas sisareni tuskin osaat kertoa tilanteesta sen enempää? Zael kysyi samalla kun laski kyynärpäänsä polvilleen ja nojasi sitten päänsä käsiinsä jotenkin tylsistyneen oloisena. Oli tämäkin tapaus, kun nuori tyttö ei muistanut mitä itselleen oli tapahtunut. Mutta olihan tuo ymmärrettävää, kun mietti missä kunnossa Zara oli toisen hänen asunnolleen tuonut.
No ainakin puheet siitä susiolennosta pitivät paikkaansa, ehdin jo epäillä niitä, Zaeltheus lisäsi nopeasti ja korjasi sitten asentoaan ryhdikkäämmäksi tuolissaan.

Taidatkin olla aika tappaja, Mimi, mies tokaisi kuin riitaa haastaen nähdäkseen oliko tytöstä jo nousemaan pystyyn omille jaloilleen. Viekas hymy kohosi miehen kasvoille, kun tuo nojautui Mimiä kohti hieman.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Kitty » 11 Joulu 2011, 21:37

Mimi/ Zaranye
"Ei en osaa veliseni, kerroin eilen lähes kaiken mitä tiedän tapahtuneesta." Zaranye selitti toiselle. Mimi vilkaisi naista tuon puhuessa, mutta kääntyi sitten katsomaan taas miestä. Zaranye taas turhautui veljensä vaikuttaessa epäilleen hänen järjenjuoksuaan. Tottakai hän oli puhunut asiaa susipedosta selittäessään !.
Zaelin tappaja kommentti osui ja upposi Mimiin, tuo katsoi toista hetken tuimana, huitaisten sitten väliinpitämättömästi ilmaa kädellään toisen nojautuessa lähemmäs. "Ei siinä ole mitään mainittavaa." Mimi sanoi päättäen sitten ettei tähän jäätäisi pidemmäksi aikaa juoruamaan mokoman hienohelman kanssa. Varovasti puoliverinen koitti nousta kyykkyyn, mikä tuntui olevan turhankin vaivalloista, kuitenkin tuskanhien kera tuo sai lopulta itsensä suoristettua jopa seisomaan. Tuskainen ilme kertoi siitä että puolituinen voisi rojahtaa sekuntilla millä hyvänsä takaisin lattialle, mutta Mimi ei valittanut, hän oli kovempaa luuta kuin useimmat ikäisensä neidot. Hieman täristen nojasi neito kädellään takan seinustaa vasten, se oli hyvin lämmin, muttei polttanut kuitenkaan.

"Kiitos huolenpidosta kuitenkin, korvaan vaivannäön kunhan saan töitä." Mimi sanoi vilkaisten vielä vihaisesti aarnikotkaa.
lä suotta vielä mene." Zaranye kuitenkin sanoi saaden puoliverisen kääntämään päänsä tuon puoleen. Zaranye tahtoi tietää mitä kaikkea tuolle neidolle oli eilen käynyt, ja hän tahtoi saada selville mikä ihme se koirapeto oli ollut. ennen sitä ei vieras saisi noin vain kadota. Tosin Zaelilla näytti olevan jo aavistus siitä mitä ne otukset oikein olivat.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 12 Joulu 2011, 00:01

Zaeltheus

Sinitukka katsoi oikein tyytyväisenä, kun Mimi kampesi itsensä lattialta pystyyn. Tosin hieman horjuen, mutta kuitenkin. Maagi nousi itsekin pystyyn tuoliltaan. Kun Mimi ilmoitti maksavansa vaivannäön jahka rahaa saisi ja antoi ymmärtää että lähtisi samantien omille teilleen, tarttui Zael itseään rutkasti lyhyempää naista olkapäistä ja talutti istumaan tuolille, jossa hän itse oli vain hetkisitten istunut.
Et lähde minnekään, ennenkuin tämä asia on selvitetty ja olet saanut syödäksesi, Zaeltheus aloitti tuumiessaan milloinkohan hänen armas pallonsa mahtaisi palata asioiltaan kylänraitilta takaisin, Etkä ole mitään velkaa. Pidä sitä ystävyyden osoituksena. En auttaisi muita kuin haltioita. Mahdatko edes olla täysiverinen kun korvistasikin on vain puolikkaat jäljellä, mies piruili ja hymyili ovelasti nuorukaiselle.

Pian ovi kävi jälleen, ja kukas muukaan sieltä tulla tupsahti kuin pieni juoksupoika. Zael jätti Mimille piruilunsa sikseen ja poistui jälleen hoitamaan asioitaan toisaalle. Kirjeet oli toimitettu onnistuneesti niitä kaivanneille ja nulikalla oli mukanaan pala tuoretta leipää sekä hieman joitain vihanneksia sen päälle pantavaksi. Zaeltheus katsoi poikaa hieman epäillen, kunnes tuo viaton hymy lopulta viestitti miehelle ettei tuo tai kukaan muukaan ollut maagin leipää myrkyttänyt. Tyytyväisenä sinitukka laski pojalle hieman taskurahaa kätösiin ja passitti pojan matkoihinsa, komentaen tulemaan jälleen muutaman päivän päästä uudelleen katsomaan olisiko hänellä töitä annettavaksi.

Maagi palasi muutaman keraamisen kupin ja tarjottimen kanssa takaisin neitojen pariin, laskien sitten leivän kannikan tarjottimella Mimin vierelle pöydälle. Kupit tuo täytti kiehuvalla vedellä ja kaatoi veden joukkoon jauheeksi murskattuja yrttejä, jotka toisivat vedelle makean maun ja rentouttaisivat. Zael päätyi tarjoamaan teeksikin kutsuttua juomaa Mimille ja tuumi, mahtoiko toinen jo ajatella että hän pyrkisi myrkyttämään nuoren naisen niille sijoilleen litkuillaan.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Kitty » 12 Joulu 2011, 00:37

Mimi

Mies taluttikin tuon tuolille jossa sinitukan arvokas takapuoli oli hetkisitten ollut, jaa etteikö täältä lähdettäisiin ennenkuin illan tapahtumat olisivat kaikille selvillä ? Ja ettei mitään oltaisi nyt velkaa ? Puoliverisyyskommentti leikatuista korvista sai Mimin tuhahtamaan ja virne nousi tuon kasvoille. "Korvani leikkasin todistaakseni muille etten ole mikään itku pilli, ikää oli viitisen vuotta." Mimi vastasi takaisin virnistäen. "Mutta olet oikeassa, en ole täysiverinen haltia." Neito vielä lisäsi.

Isoveljen poistuessa juoksupoikansa luokse rohkeni Zaranye puuttua keskusteluun. "Saanen udella kuinka suuresta asiasta lienyt kyse kun leikkasit korvasi puolituisiksi ?" Zaranye uteli koittaen olla kohtelias, tosin saaden puoliverisen vain naurahtamaan äänekkäästi. "Hahhah ! Saat udella, eikä tarvitse olla noin virallinen, muut orvot olivat nimeämässä minua hissukaksi enkä pitänyt ideasta, vihoissani sitten tartuin leipäveitseen ja leikkasin korvani, muistan sen hetken vieläkin. "Olen puoliksi ihminen ja ihmiset ovat hurjia." niin minä huusin." Mimi selitti pienen hymynpoikasen kera. "Silloin muut nimesivät minut kapinalliseksi, ja sanoivat että minä saisin kontoilleni heikompien puolustamisen. Huvittavaa pikkulasten puhetta, mutta silloin uskoin pystyväni jopa muuttamaan asioita." Mimi lisäsi vielä saaden jokseenkin ihmettyneen, mutta kenties hieman ihailevankin katseen Zaranyeltä. Kenties yksilö voisi muuttaa mailmaa, ehkei paljoa mutta ainakin vähäsen.

Zaeltheus asteli jälleen takaisin huoneeseen laskien leivän ja mukeja pöydälle, sekoitellen jonkinsortin juomaa kuppeihin. Mimi katsoi tarkkaavaisena, samat yrtit sun muut putoilivat kaikkiin kolmeen mottiin, mutta silti pieni epäilys kaihosi mieltä, eihän hän tuntenut näitä haltioita, sekä mies vaikutti ei niin mukavalta henkilöltä. Kupposen saatuaan käsiinsä haistoi Mimi tuota lientä, katsoen sitten josko toinen sinihiuksista joisi ensin. Zaranye näytti hörppäävän jo hieman teetä, eikä Mimi jaksanut uskoa tuon miehen myrkyttävän omaa siskoaan, joten tuokin madalsi katseensa kuppiin, ja viilentävän puhalluksen jälkeen otti puoliverinenkin hörpyn.
"Tahdoit siis selvitellä jotain ? Kenties syytä siihen miksi olen täällä paikattuna ?" Mimi uteli sitten Zaelilta.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 12 Joulu 2011, 01:53

Zaeltheus

Sinihiuksinen katsoi tyytyväisenä, kun Mimikin kehtasi nyt hörpätä mukinsa sisältöä. Se lämmitti miehen sydäntä, vaikkei tuo sitä antanut kovan kuorensa alta näkyäkään. Eihän se nyt olisi hänen arvoilleen ollut soveliasta. Eikä kyllä ollut tämän puolituisen paapominenkaan, mutta menkööt nyt tämän kerran. Eihän tätä ollut kukaan muu kuitenkaan kuin hänen pikkusiskonsa näkemässä, joka asiasta korkeintaa kertoi vanhemmilleen ja se siitä. Kukaan muu ei saisi tietää. Zael otti nyt itsekin teemukinsa käteensä ja istahti tuolille odottamaan kärsimättömänä juomansa jäähtymistä. Hän oli liian laiska puhaltaakseen sen itselleen sopivan asteiseksi.

Mimin kysymys kuitenkin herätti Zaelin huomion, ja tuo kykeni hetkeksi unohtamaan malttamattoman odotuksensa.
Kyllä vain. En itse ollut paikalla näkemässä tapahtunutta, joten olisin innokas kuulemaan lisää tästä susipedosta, jonka Zaranyekin oli aikaisemmin nähnyt. Miksen myös muustakin tapahtuneesta. Ehkä osaisit kertoa itse asiasta enemmän, jos kenties vain muistat tarkempia yksityiskohtia eilisestä? Ainoa asia mitä tiedän on, että sinut tuotiin tänne kuitenkin lähes tajuttomana ja paikkasin kyljessä olevan haavasi, joten ehkä jonkinmoinen kiitoskin olisi paikallaan, maagi tokaisi, ottaen viimein kulauksen teestään ja oli vähällä polttaa siihen kielensä. Kotka rääkäisi itsekseen kovin tylsistyneenä nurkasta, mutta Zael sai sen vaikenemaan pelkällä katsahduksella mokoman suuntaan. Nyt ei ollut aika marista, ei edes kotkan.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Kitty » 14 Joulu 2011, 15:15

Mimi / Zaranye

Puoliverinen kuunteli isännän puhetta hymähtäen sitten, eikös sitä juuri sanottu ettei tarvitse vaivanpalkkaa maksella ? Ja että muisti pätkii..? "Köyhän miehen kiitos on töiden teko, joten pistä hommiin jos jotain keksit." Mimi sanoi hörpäten sitten juomaa joka tuolle oltiin annettu. "Ja muisti on yhä hatara." Puoliverinen lisäsi nostaen toisen kätensä otsalleen. Silmät painuivat kiinni ja ilme muuttui mietteliääksi. "Taisi olla kaksi ihmistä metsässä, toinen haarniskassa ja toinen ilman. Haarniskaan pukeutunut sai pahasti takkiinsa ja toinen olisi kiduttanut kai pitempäänkin. Puutuin peliin lopettamalla toisen miehen kärsimykset, sitten tapahtui jotain ja pian vastassa olikin ihmissutta muistuttava valtaisa yönpimeä otus." Mimi selitti avaten sitten taas silmänsä. Päätään puistaen tuo ryysti uudemman kerran teetänsä, oli turhauttavaa olla muistamatta asioita.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 15 Joulu 2011, 11:22

Zaeltheus

Tuota sinun ei olisi pitänyt sanoa, Zael mutisi myhäillen itsekseen, kuitenkin keskittyen taas välistä kuuntelemaan mitä toisella oli sanottavanaan. Tarina oli yhtä sekava, kuin se oli kokoajan ollutkin. Edelleen tuo ihmissudeksi ristitty olento jaksoi häiritä sinihiuksisen mieltä. Kyseiset olennot olivat muutenkin harvinaisia nähtäviä, miksi niistä yhtäkkiä joku hyökkäisi toisten kimppuun, ellei kantaisi kaunaa jostain? Zael raapi päätään ja laski teensä jälleen alas haluttomuudesta polttaa kieltään uudestaan.
Mutta arvon barbaarinen vieraani, sanoit että olento muistutti ihmissutta. On siis olemassa mahdollisuus, ettei se ollut ihmissusi vaan jokin jokin mikä vain muistuttaa sellaista. Onko sinulla kenties aikaisempia kaunoja jonkun kanssa? Zael tiedusteli nuoremmaltaan.

//lyhyttä pukkaa ;____;//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Kitty » 17 Joulu 2011, 23:05

Mimi / Zaranye

"Hahhah, barbaaripa tosiaan." Mimi naurahti hörpäten sitten teetänsä uudemman kerran. "Vihamieliä on riittämiin, muttei ihmissusia tai kirottuja, ja syön hatullisen paskaa jos tuo otus oli tavallinen ihmissusi." Mimi sanoi jälleen käyttäen itsellensä tuttua barbaarista katukieltä. Kaikki eivät osanneet kaunistelun jaloja saloja.

Zaranye katseli hetken tilannetta huomatessaan Milon tuskaisen ilmeen, luonto kutsui.
"Käytän Miloa ulkona, tulen kohta takaisin. Otanko Primarankin mukaan ?" Zaranye kyseli laskien teekuppinsa pöydälle, suunnaten sitten ulko-ovelle.

//Bläääf, täällä on lyhyenlisäksi tönkköäkin =/ //
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 10 Tammi 2012, 18:45

Zaeltheus

Jälleen nuoren neidon kielenkäyttö suorastaan hirvitytti Zaeltheusta, joka tavallisesti korvasi kaikki mahdolliset kirosanat jollain ei niin suoralla ilmaisulla. Kenties jopa pitkällä lauseella joka oli täynnä niin paljon kaikkea, ettei sitä ulkopuolinen olisi saattanut enää rinnastaakaan kiroamiseen. Kaikesta huolimatta, ei Mimi tuntunut tietävän juuri itsekään kimppuunsa hyökänneestä olennosta. Ehkä asian pitäisi vain antaa olla ja jättää pimentoon. Kuka tiesi. Mies oli itse liian kiinnostunut selvittämään totuuden, joten tuota ja tuon ajatustenjuoksua ei saisikaan enää niin helposti pysäytettyä.
Samassa Zaranyekin ilmoitti lähtevänsä käyttämään suttaan ulkosalla.
Anna kotkan murjottaa. Ei se tuonne kylmään suostu pakottamalla lähtemään, haltia tuumi siskolleen vastaukseksi, joka sai Primaran tuhahtamaan turhautuneesti nurkassa. Kyllä se tiesi miksei isäntä sitä Zaran mukaan päästänyt. Siksi että tuo kelvoton pelkuri tunsi olonsa uhatuksi jopa haavoittuneen pikkutytön ollessa samassa huoneessa hänen kanssaan. Puhumattakaan siitä, että miehen pitäisi olla vieläpä kaksin tuon kanssa. Ei onnistunut, ei ikinä.

Zael osasi täsmälleen tulkita kotkan käytöstä ja katsoi rakasta ratsuaan hieman suivaantuneena. Sinitukka tiesi kuitenkin, ettei kotka mitään Mimille kertoisi, sillä tuo ei voinut sietää vieraita olentoja ja heille ajatuksiensa jakamista.
Taisimmekin sitten jäädä kaksin, korkeahaltia sanoi ja pyöräytti väsyneenä silmiään, lopulta jääden jälleen tutkailemaan Mimiä katseellaan. Nuorukainen oli omalla tavallaan kiehtova Zaeltheuksen silmissä. Karski ja kokenut, toisin kuin Zaranye joka ei todellakaan rohkenisi käyttämään vastaavanlaista kieltä. Ehkä tuolta neitokaiselta saattaisi oppiakin jotain, jos siihen tilaisuus suotaisiin.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Kitty » 10 Tammi 2012, 19:14

Mimi

"En olisi kai tuotakaan tajunnut jos et olisi ääneen sanonut." Mimi sanoi sarkasmia äänessään. Mimi tunnutsteli varoen haavojansa venytellen myös varovasti käsiään. Zaeltheuksen toljotus pääsi tosin häiritsemään.
"Voisikohan herra millään lopettaa tuon silmäilyn ? En liene tavallista haltiaa kummempi näin ruuminrakenteeltani, mutta ihan vinkkinä vain, silmäni ovat tässä." Mimi sanoi hermostuessaan tarpeeksi, osoittaen sitten sormillaan silmiä, ettei toiselta menisi vahingossakaan tämä anatoominen vinkki ohi.

"Kauanko haavojen parantumiseen menee ?" Mimi kysäisi jälleen painellen ja kokeillen haavojansa, pelkkä kankaan osuminen selkään sattui julmetusti, muttei neito siitä aikonut valittaa. "Tarttis tietää milloin voi taas tehdä tosissaan töitä ilman että henki lähtee." Tuo lisäsi.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Tammi 2012, 22:39

Zaeltheus

Olen aistivinani hyvin närkästynyttä ja sarkasmiapitoista äänensävyä ilmassa, Zael tuumi virnuillen omahyväisesti, Kiitän myös vinkistäsi, voin kenties kirjata sen ylös jonnekin, jotta muistan seuraavankin kerran missä tapittimesi sijaitsevat, sinitukka jatkoi vielä näreiseen sävyyn lopuksi, kunnes korjasi asentoaan tuolissaan ja pyöräytti silmiä päässään. Mies melkein toivoi ettei olisi jäänyt kaksin tuon pölkkypään kanssa, joka ei osannut täyttää hänen arvomaailmassaan minkäänlaista paikkaa, vaan jäi kaikkia mahdollisia oletuksiakin olettaen hyvin alhaiselle sijalle, kenties alemmalle kuin tavallinen kadun tallaaja.

Lopulta katse kuitenkin tavoitti jälleen Mimin.
Mitä haavoihisi tulee, ne paranevat viikossa tai parissa siihen kuntoon, että voit taas tehdä mitä haluat. Edellyttäen tietenkin, ettet pompi ympäriinsä ja rasita niitä enempää nyt, kun ne ovat herkimmillään. Muuten paranemisessa voi kestää kuukausikin, Zaeltheus kertoi asiantuntevasti ja päätyi laskemaan kätensä tuolin käsinojalle ja nojaamaan päänsä sitä vasten. Pieni kiero hymynpoikanen kuitenkin nousi maagin kasvoille.
Saisin haavasi parannettua kokoon hyvässä lykyssä muutamassa päivässä, mutta luulen ettet kaipaa vieraanvaraisuuttani tätä enempää, sääli sinänsä, sillä en usko sinun pysyvän aloillasi niitä ratkaisevia päiviä, jotka sinun tulisi jättää haavojesi parantumiseen, sinitukka kiusoitteli ja käänsi sitten katseensa nurkassa itseään täynnä olevaan aarnikotkaan.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

EdellinenSeuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron