Päivä on lopuillaan...

[Onzki]

Eveline

Neito seuraili toisen syömistä, itsekkin samalla ruokaa mutustaen. Mies näytti nauttivan ruuastaan, ja tämä hymyili pienesti. Oli mukavaa seurata, kun joku toinen söi... Mies oli mukava, eikä tuon kuulon olisi pitänyt mennä! Miehen kuuluisi olla onnellinen, ja kuulla asiat! Sitä mieltä tämä oli asiasta. Toinen alkoi kirjoittamaan, ja tämä mutusteli ruokaa tyytyväisenä. Lapun eteensä saatuaan, tämä lukaisi sen nopsaa, ja alkoi kirjoitta: Isäni... Hän huutaa, ja silloin haluaisi vain sulkea korvat, ja juosta karkuun... Noo, ei siitä enempää. Varmasti vaikeaa käydä syömässä... Mutta siihen varmaan tottuu..? Neiti hymyili, ja ojensi lapun miehelle, sitten taas alkaen napsimaan kalaa. Toki tietysti jos ei pitkiin aikoihin ollut kuullut mitään, siihen osasi suhtautua jollakin tavalla positiivisesti, mutta oli siihen varmasti totutteleminen! Toinen hymähdys sai tytön vilkaisemaan toiseen, pieni hymy kasvoilla. Kohta sama tarjoilija, joka oli näiden tilauksen ottanut, tuli kyselemään, oliko kaikki hyvin. Eveline nyökkäsi, ja sanoi: "Kaikki on hyvin, ja ruoka on hyvää." Tarjoilija rupesi kysymään mieheltä, oliko kaikki hyvin, mutta Evelinen rykäisy, pään pudistus ja pieni korva raaputus sai tarjoilijan ymmärtämään, ettei toinen kuulisi.'

//KESTI! soriii! :(//

[Agna]

Jerrell

Jerrell seurasi katseellaan kahta humaltunutta miestä jotka selvästikin lauloivat kauempana kuppilassa jotain, sillä hytkyivät niin tahdikkaasti kädet toistensa olkapäillä ja heiluttelivat käsiään ja näyttivät juuri niin tyytyväisiltä että saattaisivat pian sammuakin yhteen kasaan. Mies pudisteli päätään hymyillen ja siirsi katseensa takaisin ruokaan, joka näytti olevan jo loppusuoralla. Olipas hän syönyt tyrmistyttävän nopeasti! Noh, mikäpä siinä, kun ruoka kerran oli hyvää. Sitten kuuro sai taas eteensä lapun. Toivottavasti siinä riittäisi vielä jonkinaikaa tila.
Jerrellin huomio lapusta keskeytyi hetkeksi tarjoilijan saapuessa, eikä hän ehtinyt lukea tekstiä kun jäi tuijottamaan tarjoilijaa joka ilmeisesti sanoi jotain. Mies katsoi tuota hieman hölmistyneenä, mutta hymyili vain, nyökytteli ja nosti peukalon pystyyn. Toivottavasti nainen ei ollut kysynyt, haluaisiko hän santsata lisää, tai että ottaisiko hän kenties jälkiruokaa, tai jotain mihin ei voinut vastata "kyllä" ja "ei" -vastauksilla. Sitten Jerrell syventyi taas lappuseen tarjoilijan poistuttua. Hän otti kynän käteensä luettuaan tekstin, ja raapusti:
Olen pahoillani isästäsi. Mielestäni noin miellyttävälle nuorelle neidolle ei olisi mitään syytä huutaa. hän kirjoitti ensin ja hymyili sitten hetken. Onhan tämä hankalaa, mutta kuten sanottua, siihen tottuu. Ja onhan minulla sentään vielä näköaisti, ja saan halutessani kyllä puhuttua. En vain tiedä millaista mongerrusta siitä tulisi, tai kuinka lujaa vahingossa huutaisin, kun en kuule omaa ääntäni. hän lopetti sitten ja ojensi lapun toiselle.
Jerrell vilkaisi jälleen kuppilan takaosaa. Kuten ennustettua, laulajakaksikko oli simahtanut pöytäänsä.

//Ei haittaa ^-^

[Onzki]

Eveline

Neiti kiinnitti katseensa samoihin miehiin, joihin tuokin näytti huomionsa siirtäneet. Miehet lauloivat äänekkäästi, ja silmät verestivät pahasti. Eve hymyili, ja pureskeli viimeisen suupalan loppuun. Tämä nappasi servetin, ja pyyhki suutaan. Ruoka oli ollut hyvää, eikä ollut valittamista mistään. Tyttö hymyili, kun tuo siirsi lapun tämän eteen. Luettuaan lapun tämä alkoi kirjoittaa: No ei se mitään, olen tottunut! On sinullakin varmasti huolia, en enää pura pahaa oloani sinuun! Kaikkeen tottuun, niin se vain on... tämä pysähtyi hetkeksi naurahtaen, ja sitten jatkaen: Olisi kyllä joillakin ihmettelemistä, jos yhtäkkiä alkaisit karjumaan jotakin... Anteeksi, huono juttu... Tämä siirsi lapun toisen eteen, ja hymyili, sittemn sammuneita miehiä vilkaisten. Vaikka joskus tuli enemmänkin tuoppeja kumottua, ei neidon silmät koskaan verestänyt noin, eikä tämä sammunut siihen paikkaan... TAi ehkä pari kertaa... Tämä venytteli, ja katseli kattoa. Tyttö alkoi vasta nyt tutkiskelemaan kunnolla paikkaa, samalla sivellen pöydän pintaa. Pöytä oli tumma, ja tuolit hiukan vaaleammat. Tuoleissa oli koristeellisia koukeroita, ja niissä oli pehmeä ja mukava punainen istuin. Kyllä siinä kelpasi istuskella![/b]

[Agna]

Jerrell

Kuuro mies kääntyi sivuttain tuolissaan ja otti levollisemman asennon, nojaten nyt vankasta puusta veistettyyn ikkunalautaan jolla komeili myöskin pieni kukkaruukku. Hän silmäili ruukkua ja siihen sijoitettua, punaista pelargoniaa samalla kun Eveline söi viimeisiä ruuanpalojaan ja vastasi kirjoitukseen. Ulkona sää oli ilmeisimmin viilennyt, sillä maassa oleva hiekka näytti jo tummemmalta kuin aikaisemmin päivällä. Aurinko ei siis ainakaan paistanut, ja olihan kellokin jo varmasti paljon enemmän.
Jerrell vastaanotti lapun uudemman kerran ja selaili sitä silmillään nopeasti. Hän naurahti ääneen viimeisille sanoille siitä, että olisi väellä ihmettelemistä, jos hän alkaisi karjumaan tuosta vain. Mielikuva näytti hulvattomalta ja myöskin kuulosti siltä, ja Jerrell tarttui hymyillen ja päätään pudistellen kynään. Kyllä minulle saa huoliaan kertoa! Ja niinhän se on, että kaikkeen tottuu. Sinänsä harmi. hän lopetti ensin ja siirtyi sitten vastaamaan toiseen osaan.
Siinä olet oikeassa, se kuulostaisi varmasti typerältä. Mutta pulaan joutuessani yleensä huudan päättömästi jotta saan jostain apua, tai sitten puhallan tähän torveen joka vyölleni on sidottu. Jerrell lopetti tekstin ja työnsi paperin ja kynän jälleen tytölle. Tarjoilija kävi korjaamassa astiat pois pöydästä ja katosi sitten jälleen tiskin taakse.

[Onzki]

Eveline

Mies kääntyi sivuttain, ja tämä nojaili käsiinsä, ulos tuijotellen. Ulkona oli jo hiukan hämärää, ja jokunen ihminen näkyi astelemassa kylän läpi. Joku pikku tyttö juoksi äiti perässään, kummatkin näytti nauravan. Eveline hymyili, ja siinä samassa lappu siirtyi hänen eteensä, ja sen lukaistuaan alkoi kirjoittamaan: Taisin jo kertoa kaiken... Ja olen oppinut elämään monen vaikean asian kanssa, jotka kyllä harmittavat minua, mutta kyllä, siihen tottuu ihmeen nopeaa. Neito aloitti, ja hetken mietiskeltyään, ja päätään pudistettuaan neiti jatkoi: Ei, ei. Anteeksi. Ei se naurettavalta kuulostaisi, mutta voin vain kuvitella, jos et ole pitkiin aikoihin puhunut... Itseasiassa huokailet ja myhäilet aika paljon. Et isoon ääneen, vaan tavallisesti. Minun mielestä sitä on mukavaa kuulla, en tiedä miksi, mutta tiedät. Et kuule etkä puhu, ja silti myhäilet. Älä missään nimessä lopeta! Eveline naurahti kirjoituksilleen, ja siirsi lapun ja kynän miehelle. Ulkona tuuli, ja oli hiukan synkän näköistä. Tarjoilija hääri ympäriinsä, ja kohta nappasikin näiden astiat. "Kiitos." Eveline kiitti, ja uppoutui ajatuksiinsa. Miltähän oikeasti tuntui, kun ei kuullut mitään? Varmaan hurjalta...

/:o en ees huomannu et olit vastannu, mutta tässä kummiski:) ja lyhyemmän puoleine...//

[Agna]

Jerrell

Jerrell oli vaipunut ajatuksiinsa katsellessaan ympärilleen, ja hänen mieleensä nousi sekä muistikuvia entisestä kodista, laivamatkasta Cryptiin ja siitä ensimmäisestä päivästä jolloin kaikki oli ollut yhtä sekasortoa. Liikkuvia suita ja hirveän kiukkuisia ilmeitä. "Kuuletko sinä?! Mitä? Halooo?!", ja Jerrell rukka oli yrittänyt tolkuttaa heille ettei hän mitään kuullut. Ja sitten vihdoin monien monituisten yritysten jälkeen oltiin saatu joku joka selitti jokaiselle vastaantulevalle evakuointivirkailijalle että mitä tässä nyt tehdään.
Jerrell vastaanotti lapun sitten ja luki sitä silmät sirrillään. Hän virnisti leveästi lukiessaan viimeiset rivit. Vai että myhäili ja huokaili! Mies ei ollut oikeastaan itse edes tajunnut sitä, että yskäykset, puuskahdukset ja muut körähdykset ja tuskan ähkäisyt kuuluivat edelleen muun väen korviin. Miehellä kun oli melkein työ muistella että miltä hänen äänensä edes kuulosti. Siitä oli niin kauan aikaa.
Hah! En ole tullut kyllä miettineeksi että päästän yhä ääniä. Voit kyllä olla varma etten lopeta, en luultavasti edes osaisi. Sitten Jerrell piti pähkäilytauon, kunnes jatkoi taas. Haluatko vielä käydä jossakin vai aiotko mennä kotiin? Tai muille omille teillesi. Minulle ei ole niinkään väliä. Jerrell ojensi lapun Evelinelle ja hymyili.

//Haha :D Eipä mitiä

[Onzki]

Eveline

Eve hymyili, ja tutkaili hämärtävää pihaa. Se oli jotenkin hyvin kaunista... Tarjoilija alkoi siivoilla, mutta kukaan ei tehnyt pienintäkään elettä siirtyä ulos. Ei tosin Evekään, pysyi paikallaan, ja hymyili yksikseen.
Lappu siirtyi tämän eteen. Eveline hymyili miehelle, ja alkoi kirjoittaa: Kyllä! Se on hauskan kuuloista, ei hätää, et koskaan korota ääntäsi! Tämä naurahti yksikseen ja jatkoi: Minulla oli kyllä tarkoitus käydä nopsaa ostelemassa ruokaa, toki saat tulla mukaan? Jos sinulla olisi jotakin ostettavaa, voisin puhua puolestasi? Neiti ojensi lapun ja kynän miehelle, samalla hymyillen. "Olette varmoja että ette halua mitään?" tarjoilija tuli kysymään, ja Eveline pudisti päätään. "Ei kiitos. Todennäköisesti lähdemme kohta..." tyttö sanoi kohteliaasti ja hymyili. Evelinellä oli ollut hyvin mukavaa, ja loppu päivä oli sujunut hyvin. Ilta tosin ei ollut vielä kovin pitkä, ja varmasti pari kojua, joista saisi kaiken mitä tarvitsisi, olisi auki. Eveline sitten rakasti tätä hiljaisuutta, joka vallitsi kuppilan, kun juopot olivat siirtyneen kunnon kapakkaan, ja vain pari ihmistä istuskeli hiljaisessa tilassa. Tarjoilija jatkoi tylsistynyttä kiertelyään, ja kyselyään halusiko kukaan enää mitään... Evelinen katse kierteli ympäriinsä, ja osui pariin tuttuun, tosin ei kehenkään, kenen luokse olisi rientänyt ja kysellyt kuulumisia, ja vaikka olisi ollutkin, tämä ei olisi tehnyt pientäkään elettä liikkuakseen, niin mukavaa hänellä oli.

[Agna]

Jerrell

Jerrell mietti, mitä Eveline mahtoi kirjoittaa, sillä tämän huulilla käväisi välillä hymy. Joko hän siis luki tai kirjoitti jotain hauskaa tai keksi mielessään jonkun hupaisan vitsin, kenties muisti jotain. Kuuro mies antoi katseensa käydä ympäri majataloa uudemman kerran, mutta sen ulkonäkö alkoi jo tulla tutuksi. Ääniä olisi ollut mukava tarkistella vielä. Millaisista asioista ihmiset puhuivat? Miten sodan laita oli tällä hetkellä? Kuka oli kuuluisa ja kuka ei? Kenet heivattiin ulos kapakasta eilen, koska siellä oli mahdollisesti ollut kapakkatappelu? Ketkä menevät kirkossa tänäsunnuntaina naimisiin?
Mies havahtui, pyyhkäisi alahuulensa alla olevaa partaa ja hymyili kiitokseksi paperista. Eveline oli ehdottanut että he kävisivät kaupassa ostoksilla, ja oli lisännyt Jerrellin muminoihin ettei hän kuitenkaan korottanut ääntään. No hyvä, se olisi ollut jokseenkin kummallista. Tai ehkei sittenkään, ihan luonnollista. Ainakaan hän ei vaikuttanut ihan niin mykältä.
Voin mielelläni tulla seuraksi ja vaikka katsella jos löydän siinä samassa jotain mukavaa. Joten lähdetäänkö? Seuraan sinua, näytä vain tietä. Jerrell lopetti, ojensi kynän ja paperin Evelinelle siinä uskossa että tuo voisi ehkä säilyttää niitä, ja otti sitten sellaisen asennon tuolillaan kuin olisi kohtapuoliin ponkaisemassa pystyyn, minne neiti sitten haluaisikin lähteä.

//Anteeksi ihan hirmuisesti kun on kestänyt niin kauan :) On ollut kauheasti menoa :P

[Onzki]

//Kesti taas. ja jos ne ei maksanu laskua, leikitää et makso:D yritin lukia oliko ne jo maksanu, ja arvelin että olivat, mutta ihasama. jos se oli sellanen ravintola ettei tarvi maksaa! ^u^' //

Eveline

Neito hymyili ja antoi katseensa lipua yli miehen, siitä seiniä pitkin tarjoilijaan ja tarjoilijasta johonkin asiakkaaseen, joka oli lastannut ruokaa jo jonkin aikaa. Eveline odotti että toinen sai kirjoitettua, ja kun lappunen siirtyi tämän eteen, tämä vastasi lyhyesti: Okei. Minä tarvitsen vain jotain pientä. Seuraa vain minua. Neito näytti lappua vain nopeasti miehelle, suurinpiirtein niin kauan, että toinen kerkeäisi lukea sen, ja tunki sen sitten lyhyehkön hameensa taskuun. Tämä nyökkäsi kohti ovea, nousi ja lähti astelemaan sitä kohti.
Eveline avasi oven, uskoen että mies seuraisi. Tämä asteli jonkin matkan päähän, ja jäi odottamaan miestä. Eveline huomasi yhden kojun missä myytiin vihanneksia, ja pientä osaa kojusta peitti leivät. Neito odotteli miestä, kunnes lähti astelemaan kohti kojua.
Kojun kohdalla tämä hymyili ja tarkasteli vihanneksia, ja napsi sieltä käsiinsä parhaat. Sitten tämä siirtyi ottamaan yhden leivän, ja sitten maksoi ostokset, katsoen miestä. Tämä nappasi vielä jonkinlaisen kangaskassin, ja tunki ruuat sinne, maksaen kassin erikseen. Tämä katsoi kysyvästi miestä, ja levitti kättään kohti kojua, kuin kysyäkseen: Tarvitko mitään tästä?

[Agna]

//Joo, sovitaan näin 8D

Jerrell

Kuuro mies seurasi katseellaan Evelineä joka ojensi vielä lapun ja veti sen sitten takaisin omaan taskuunsa, kun Jerrell oli nyökännyt sen merkiksi, että oli ehtinyt lukea viestin. Mies nousi tuoliltaan suoristellen paitaansa ja nyökäten vielä kiitokseksi heitä palvelleelle tarjoilijalle, jonka he ohittivat matkallaan ulko-ovelle. Kapakka oli ollut eittämättä mukava, kenties Jerrell tulisi tänne vielä toistekin. Ai niin mutta äh, eihän hänellä ollut ketään tilaamassa ruokaa. Vaan mistäs sitä tiesi, vaikka joka kerta kävisi näin hyvä tuuri?
Jerrell astui ovesta ulos Evelinen perässä ja katseli ympärilleen. Olipas pihalla tullut pimeää verrattuna siihen, miltä siellä näytti ennenkuin he lähtivät syömään. Vaikka sellaistahan se oli tähän aikaan vuodesta. Jerrell seurasi neitoa kojulle ja tarkkaili vihanneksia, joita tämä otti. Hyvänluokkaisia, mies ajatteli mielessään, ja kokeili käsissään joitain yksilöitä kuin varmistaakseen olivatko ne kelvollisia. Sitten hän tuli vilkaisseeksi Evelineä, joka ilmeisesti kysyi tahtoisiko Jerrell jotain. Jerrell hieraisi partaansa ja leukaansa ja poimi sitten pehmeän, melko lämpimän leivän kojusta. Hän nosti sen Evelinelle ja osoitti sitten rahapussukkaa vyöllään. Jos Eveline ostaisi sen hänelle, hän maksaisi takaisin.

[Onzki]

Eveline

Neiti hymyili toisen kokeillessa käsissään joitakin vihanneksia, selvästi kokeillen olivatko ne kelvollisia. Lopulta toinen nappasi käsiinsä yhden leivän, näytti sitten rahapussukkaa, ja Eveline nyökkäsi myöntymykseksi. "Sitten myös tuo leipä." Neiti sanoi, ja osoitti Jerrelin kädessä olevaa leipää. "Ah, tuossa." Tämä sanoi, ja ojensi kolikot myyjälle. Myyjä nyökkäsi ja vilkutti hyvästeiksi, kun Eve viipottikin kohti toista kojua, jossa myytiin kaikenlaisia hevosille tarkoitettuja tavaroita, ja olipahan sivussa omenoita ja porkkanoita, aivan yksistään hevosille, joka kummastutti hiukan Evelineä. Neito nappasi yhden kääreen, nykyisen pintelin tapaisen, ja tutkiskeli sitä, napaten sitten kolme käärettä lisää, maksaen ne hymyillen myyjälle. Myyjä nyökkäsi kiitokseksi, ja Eveline pyöritteli kääreitä käsissään. Olikohan ne kelvollisia? Saivat kelvata, että Eve pääsisi hevosensa kanssa hyppimään kaatuneiden puiden yli. Se olisi sitten menoa se! Eveline heräsi haaveilustaan Jerrel ei todennäköisesti tarvinnut tästä mitään. Neito onki kynän ja vihkosen käsiinsä ja kirjoitti: Mitä sitten? Vai tarvitko tästä mitään? Neiti ojensi vihkosta ja kynää miehelle, hymyillen.

//Kesto...:p//

[Agna]

Jerrell

Ostaminen sujui Evelineltä mallikkaasti ja Jerrell seurasi sivusta kaupantekijöiden suiden liikkeitä tulkitakseen katseellaan mitä he oikein sanoivat, mutta ei pysynyt perässä omaksi harmikseen. Myyjä vilkutteli heille jo poistumisen merkiksi, joten Jerrell nyökkäsi kiitollisena ja asteli Evelinen perässä pois kaupasta. Hän käveli Evelinen perään seuraavalle kojulle, jossa myytiin jotain sellaista, mistä Jerrellillä ei ollut suoraan sanottuna hajuakaan. Vähän ruokaa sieltä seasta löytyi, mutta tämä koju oli selvästi joillekin elikoille. Suitsista päätellen hevoskoju, ja se oli kuurolle aivan vieras alue tässä elämässä. Hän ei ollut koskaan noussut hevosen selkään, saatika sitten ratsastanut. Hänellä ei ollut hajuakaan, mitä hevoset tarvitsivat tai miten niitä käsiteltiin, ja vielä vähemmän hajua hänellä oli siitä, mitä nämä tavarat tässä toimittivat. Mikähän tuokin juttu mahtoi olla, jonka Eveline osti kojulta? Tai siis, jollaisia, sillä hän näytti ostaneen niitä useamman. Näyttivät sideharsolta. Olikohan hänen elikkonsa loukannut itsensä?
Jerrell vastaanotti paperin ja luki tekstin. En tarvitse, kiitos. En tiedä mitä näillä tehdään. Mitä ostit? Jerrell kirjoitti lappuun uteliaana ja ojensi sen takaisin tytölle partaansa raapien. Hevostelu - hurjaa puuhaa.

[Onzki]

Eveline

Neito tarkasteli harso kääröjä käsissään. Ne olivat harvinaisen hyviä, yleensä kauppiaat möivät sideharsoa, ja uskottelivat että se oli oikein laadukasta kangasta, mutta kyllä Eveline näki, mikä oli kunnollista kangasta, ja mikä oikeasti halpaa sideharsoa! Mies oli siirtynyt tämän vierelle, ja näytti hiukan ihmettelevän kaikkea tavaraa kojussa. Samassa tämä saikin lapun jossa mies kysyi mitä tämä osti. Neito alkoi raapustaa: Ah, pintelit hevoselleni. Se kun katsos ei pysty kunnolla hyppäämään ilman näitä. Et sinä varmaan ymmärrä. Uskoinkin ettet tarvitse tästä mitään. Minulla ei kai enää ole mitään, entä sinulla? Ja jos totta puhutaan, tuon leivän takaisin maksu ei ole pakollista. Se voisi olla lahja oikein mukavasta loppu päivästä? Nainen hymyili ystävällisesti ja ojensi kynän paperin kanssa toiselle luettavaksi, ja vilkuili ympärilleen. Pimeä alkoi hiipiä tosissaan kylän ylle, ja tällä olisi kohtuu pitkä matka kotiin. Jotkut kauppiaat jopa alkoivat keräillä tavaroitaan, ja alkoivat hivuttautua kotiin....

[Agna]

Jerrell

Kuuro mies seurasi kiinnostuneena katseellaan sideharsoja Evelinen sylissä, ja yritti vieläkin miettiä niiden oikeaa käyttötarkoitusta samalla kun hänen seuralaisensa vastaili paperille. Ulkona oli tosiaan tullut jo melko hämärää. Jerrell katseli ympärilleen niitä harvoja muutamia, jotka olivat vielä ostoksilla. Joku kantoi sylissään valtavan kokoista juustokiekkoa. Jerrell mietti kummissaan, mihin joku mahtoi tarvita tuollaista määrää juustoa. Juusto myös haisi hänen nenäänsä asti, jolloin hän joutui hieman nyrpistämään nenäänsä. Hän ei oikeammin ollut koskaan piitannut vahvojen juustojen tuoksusta.
Samassa Jerrellin eteen olikin jo ojennettu lappu ja kynä, ja hänellä meni hetki huomata ne ennenkuin hän tajusi ottaa ne käsiinsä. Mies nyökkäsi kiitokseksi ja selaili sitten silmillään tekstiä. Pintelit, aivan uusi termi Jerrellille. Ilmeisesti ne kuitenkin auttoivat hyppimiseen, kuten lapusta ilmeni, Jerrell ei vain tajunnut oikein vieläkään että mitä vaikutusta niillä oli. Jerrell pyöräytti silmiään hieman kun Eveline oli kirjoittanut, ettei hänen tarvitsisi maksaa leipää. Tottakai hänen oli maksettava se! Ei kai hän nyt voinut toisen rahoilla elää. Tietysti Jerrell oli oikein otettu siitä, että Eveline oli valmis maksamaan sen hänen puolestaan ihan vain siksi, että hänellä oli ollut mukavaa tänään. Vaikkeivät he olleet edes sanoneet sanaakaan! Minä voin ihan oikeasti maksaa tämän, ei sinun tarvitse käyttää rahojasi minuun. Vaikka minullakin oli tänään oikein mukava päivä, kiitos siitä. Ja ei, en tarvitse enää mitään. Jerrell lopetti tekstinsä ja ojensi paperin ja kynän hymyillen tytölle.

[Onzki]

Eveline

Nainen hymyili ja pudisti päätään ystävällisesti yhdelle miehelle joka tiedusteli tältä tämän hevosen hintaa. "Sitää sinä aina vain haaveilet, mutta en usko että myyn hevostani." Tämä sanoi ja virnisti perään. Mies puuskahti jotakin pettyneenä. "Hyvä työhevonen menee täysin hukkaan, kun sinä vain ratsastelet sillä ympäriinsä, niinkuin jollakin ponilla!" Mies sanoi ja hävisi jonnekkin. Eveline pyöräytti silmiään. Sama mies jaksoi aina kysellä häneltä tämän hevosesta, vaikka Eveline vakuutteli joka kerta, ettei möisi hevosta mistään hinnasta. Samassa tämä saikin lapun ja kynän. Sen luettuaan tämä huokaisi päätään pudistaen. Olkoon leipä kiitoksena mukavasta seurasta, ja piste. Jätän rahasi vaikka kanoille jos ei muuta! Eveline kirjoitti, ja mietti hetken, sitten jatkaen: Tuo leipä ei maksanut mitään! Ja minulla tosiaan on kiire kotiin. En aio ottaa rahojasi vaikka mikä olisi, ja jos sinulle tulee huono omatunto, kuivata leipä ja ripusta seinälle. Nyt minun on mentävä, pidä lappu itselläsi. Toivottavasti tapaamme vielä. Nainen ojensi lapun ja kynän toiselle, halaten toista pienesti. Tämä sanoi äänettömästi: "Hei hei" ja vilkutti toiselle hiukan. Sitten Eveline lähti suunnistamaan kohti kotia.

//Eiköhän tämä ollut tässä?:) Oli mukava saada Evelle joku tällanen ihan normaali ropekin johonkin väliin.//