Kaikki alkoi rosvojen hyökkäyksestä //Aksutar

Muutama päivä edellisen vieraan lähdöstä Azure istui Panin kanssa pienessä tupahuoneessa. Ulkona jatkui yhä vain myrskyinen sää, vanha talo tuntui ratkeavan liitoksistaan. Tyttö istui hiillokselle palaneiden puiden lämmössä, tulipesän edessä.

Hän kuuli kovan jyrähdyksen jo varmaan kymmenennen kerran sinä iltana, ja värähti. Ukkonen. Neito hautasi toisen kätensä Panin pitkään karvaan ja huokaisi.

Häntä oli jo jonkin aikaa vaivannut huoli, huoli Victoriasta. Tyttö oli kuullut huhun, jonka mukaan joukko maantierosvoja oli hyökännyt kylää lähestyvän seurueen kimppuun. Ja siskon piti palata juurikin tänään kotiin! Joten nyt Azure pelkäsi pahinta.

Neito istui vielä hetken aloillaan, mutta hänen tahdonvoimansa loppui pian. Azure poimi sauvansa oikeaan käteensä taputtaen lammaskoiraa hellästi. "No niin poika, lähdetään ulos", sokea puhui Panille ystävällisesti.

Tyttö nousi ylös ja puki ylleen tummansinisen viittansa, joka oli siihen asti levännyt laskostettuna hänen sylissään. Azure löysi tiensä ulko-ovelle ja tunsi kylmän vedon oven alareunalta.

Hän työnsi oven auki, joutuen käyttämään melkein kaikkia voimiaan pitääkseen sen auki. Myrskyävä merituuli yritti lyödä sen hänen kasvoilleen, mutta hän ei sallisi sitä. Tyttö puikahti ovenraosta, kutsuen koiraansa, joka seurasi kuuliaisesti.

Azure sulki oven perässään ja kääntyi tien suuntaan. Jotta hän pääsisi ulos kylästä, olisi käännyttävä vasemmalle. Tuuli puhalsi rajusti hänen kasvoilleen, heittäen rankkasateen häntä kohti.

Neito veti viittaansa paremmin ylleen ja lähti kävelemään pienen pihan poikki. Hän kääntyi oikeaan suuntaan, jatkaen vaivalloista matkaansa. Hän halusi varmistaa Victorian olevan turvassa, nainen ei varsinaisesti ollut myöhässä, mutta häntä huolestutti siitä huolimatta.

Azure kuuli uuden jyrähdyksen ja oli liukastua mössöksi muuttuneella tiellä. Pan uikahti hänen vierestään, koira-parka ei ollut koskaan pitänyt ukkosesta. Ei kyllä hänkään, että ei sen puoleen. Vesi alkoi jo valua läpi hänen viitastaan, kastellen tytön läpikotaisin. Sokea tyttö aivasti kerran ja veti huppuaan eteen päin. Hän oli kyllä märkä, mutta hän ei halunnut kastua enempää kuin oli pakko.

Nuori nainen tunsi kävelleensä pienen iäisyyden, kunnes kompastui johonkin. Hän yritti säilyttää tasapainonsa, mutta kaatui maahan yllättyneenä huudahtaen. Sauva lipesi tämän otteesta Azuren heilauttaessa kätensä maata vasten, ettei olisi kaatunut naamalleen.

Hänellä ei ollut aavistustakaan missä oikein oli. Kuullessaan koiran haukkuvan vähän matkan päässä, hän haparoi kohti sauvaansa löytämättä sitä, ja nousi varovasti ylös. Pan haukkui uudestaan ja Azure seurasi ääntä, löytäen koiran pian.

Tyttö kuuli heikon äänen maanrajasta, nostaen kätensä suunsa eteen. Ei voinut olla totta! "...Mitä sinä teet täällä?" Azure tunnisti äänen omistajan, Victoria. Sokea laskeutui järkyttyneenä polvilleen, välittämättä siitä että hänen vaatteensa sotkeutuisivat vielä lisää. Hän ei sitä tiennyt, mutta tällä kertaa mukana oli märän maan lisäksi verta...

Nuorempi tunsi kyynelten polttavan mitäännäkemättömiä silmiään, eikä tehnyt mitään niiden estämiseksi. Sen sijaan hän etsi siskonsa käden omaansa, järkyttyen sen kylmyydestä. Yleensä hän oli se jonka kädet olivat kylmät, eikä Victoria.

"Minä..." Tytön ääni värisi vahvasti tämän yrittäessä puhua. "Minä h-halusin nähdä oletteko sinä ja muu joukko ku-kunnossa. Joten lähdin tulemaan ja.." Hän lopetti lauseensa kesken puheen muuttuessa lähes ymmärtämättömäksi solkkaukseksi. Tyttö puristi siskonsa kättä tiukasti omissaan, Pan istui kiltisti hänen vierellään.

Victoria naurahti tuskallisen kuuloisesti, yskien heti perään. "Kerrothan veljille että... rakastan heitä? Teitä kaikkia.." Azure nyyhkäisi epätoivoisena ja nyökkäsi. Hän ei halunnut menettää siskoaan vain sen takia, että he olivat vallinneet väärän päivän kotiinpaluuseen. Hän ei halunnut menettää siskoaan lainkaan.

Vanhemman naisen rahiseva hengitys katkeili ennen kuin lakkasi kokonaan. Toinen istui polvillaan shokissa, päästämättä irti elottomasta kädestä. Se ei ollut totta, se ei voinut olla. "Nähdään a-aukealla", Azure sopersi heiveröisellä äänellä, ennen kuin hautasi sadeveden ja kyynelten kastelemat kasvonsa käsiinsä. Hän ei käsittänyt sitä, miten nopeasti ja helposti toiselta voi riistää elämän. Niillä rosvoilla, jotka tällaista tekivät, ei varmaan käynyt mielessäkään että uhreilla saattaisi olla perhettä.

Azure vaikeroi hiljaa, eikä huomannut saaneensa seuraa vasta kuin lammaskoiran muristessa uhkaavasti. Tyttö pyyhki silmiään ja käänsi päätään nyt kuulemiaan askelia kohti. Ongelmana oli vain se, että askelia tuntui kuuluvan vähintäänkin kolmesta suunnasta. Neito nousi täristen seisomaan ja perääntyi pari askelta. Hän ei pitänyt tästä, ei sitten vähääkään.

"Minähän sanoin, ettei kannata lähteä ihan heti", itsetyytyväinen miesääni kuului suoraan hänen takaansa, saaden Azuren käännähtämään säikähtäneenä. Tyttö tunsi vahvan otteen leuastaan, joka pakotti hänen kasvonsa ylös. "Hhaaa? Se on sokea. Nnooh, ei kai sen väliä, tarpeeksi hyvännäköinen meille, vai?" Azure kuuli muutaman muun äänen ympäriltään, jotka lähinnä myötäilivät puhujaa.

Hyvä Jumala, ei! Tyttö perääntyi nopeasti Panin räksyttäessä Victorian ruumiin luota. Näinkö tässä nyt sitten kävisi? Päätyisikö hänkin tapetuksi - sen jälkeen kun nuo olisivat tehneet hänelle vaikka mitä muuta hirveää?

//Ja näin, se alkaa (. Olkaa hyvä, ylläpitäjämme.

[Aksutar]

Myrsky oli vallannut iltaan päin kääntyvän Cryptin. Koko päivä oli ollut synkkä, mutta päivän edetessä oli taivas revennyt kaatosateeseen ukkosen kera. Salamat löivät taivaalla kilpaa maata kohden. Kaikki olivat vetäytyneet sisätiloihin suojaan. Päivä oli jo alusta alkaen enteillyt huonoa matkustussäätä. Sen sijaan, että Shiloh olisi vaihtanut suunnitelmiaan, oli ihmisilluusioinen enkeli lähtenyt taittamaan matkaansa arojen halki kohden Mor vuorten takana sijaitsevaa Nahor kylää. Jonkun enkeleistä piti sielläkin vierailla, Shiloh tunsi väkeä Nahorista, joten päätti enkelten paimen lähteä matkaan. Yllään ihmisilluusiossa piilottelevalla enkelillä oli normaali asustuksensa lisäksi paksu, hupullinen viitta. Tuuli riepottelikin viittaa koko matkan. Tuuli, joka puhalsi voimakkaimmin aavoilla aroilla. Puolivälissä matkaa oli taivas alkanut tiputtamaan vettä kuin ämpäristä. Lämmin sade piiskasi vasten hupunsuojiin piilotettuja kasvoja. Matkallaan Shiloh oli ohittanut haltioiden kaupungin muutaman kilometrin päästä. Enkelin onneksi, ei haltioiden partioita ollut aroilla liikkumassa tällaisella ilmalla.

Kertaakaan Shiloh ei pysähtynyt matkallaan. Mitä vähemmän hän taukoja pitäisi, sitä nopeammin hän oli perillä. Jokin sisäinen ääni ajoi suojelusenkeliä marssimaan eteenpäin ripeäliikkeisesti, varsinkin kun suurin osa matkasta oli jo takana.
Nahoriin ei ollut enää pitkä matka. Kylän kaukaiset valot saattoi nähdä muutamien kukkuloiden lomasta. Maasto oli vaikeakulkuista, kunnes Shiloh pääsi vuorten rinteiltä takaisin maankamaralla mutkittelevalle tielle. Tie oli mutainen ja märkä, jos sattui astumaan lätäkköön, saattoi kenkä jäädä mutaan kiinni. Askeliensa suhteen täytyi olla varovaisena.

Kylä lähestyi lähestymistään. Shiloh saattoi mielessään jo huokaista helpotuksesta, taivaan lyödessä jälleen salamaa. Salamaa, joka kävi myös valaisemaan lähiseudun maaston. Lähettyvillä näkyi joukko miehiä seisomassa. Koiran haukunta alkoi kuulua, mitä lähemmäksi Shiloh pääsi tuota hetken valoisana näkynyttä kauhukuvaa.
Maassa makasi ruumiita. Huppupäinen mies pysähtyi niille sijoilleen katsomaan tätä elämien tuhlausta, nostaen sitten katseensa hieman kauempana seisoviin miehiin ja noiden uuteen uhriin. Nuori nainen oli saattanut itsensä tavalla tai toisella pulaan. Miehet eivät selvästikään käyttäytyneet ystävällisesti, saatikka sitten kunnioittavasti tätä nuorta neitoa kohtaan. Ei tarvinnut kauaa sivusta seurata, tajutakseen mitä nuo miehet aikoivat heikommalleen tehdä. Ja sitähän enkeli ei aikonut hyväksyä.

Illuusiosta luovuttiin, enkelin muuttaessa muotonsa rauhaarakastavannäköisestä miehestä kasvonsa peittäväksi oikeudenpuolustajaksi. Muutos toi mukanaan valon, joka kiinnitti päällekäyvien miesten huomion. Nuo pysähtyivät toimissaan häväistä nuori nainen, suunnaten katseensa nyt kohden pimeydestä lähestyvää siivekästä miestä.
Ennen kuin kukaan ehti mitään sanomaankaan, oli ensimmäinen mies seivästetty pyhään miekkaan. Iskua seurasi tuskainen huuto, muiden rosvojen käydessä ottamaan kauhistuneita askeleita taaksepäin.
Herra siunaa ja varjel--- Yksi miehistä ehti huudahtamaan, ennen kuin sai osakseen kuolettavan iskun miekasta, johon ystävänsä oli hetki sitten seivästetty.
Herra on täällä tänään, suojelemassa niitä, jotka sen ansaitsevat. Ja te ette kuulu niihin Monitasoinen miehen ääni kävi kaikumaan lähiympäristössä, Shilohin käydessä puhumaan.
Sen jälkeen ei enkeli sanaakaan sanonut, vaan jatkoi syntisten lähettämistä korkeamman tahon luokse tuomittavaksi. Tyttöä suojeltiin, enkelin asettuessa tuon ja miesten väliin. Taistelun äänet olivat melko yksipuoliset. Enkelin ase kävi iskeytymään lihaan, jota seurasi yleensä tuskanhuudot. Miehet eivät ehtineet pistämään vastaan ja jos pistivät, eivät nuo päässeet vahingoittamaan kilvellä ja paksulla haarniskalla varustautunutta enkeliä mitenkään. Eivät näillä aseilla.

Lopulta laskeutui hiljaisuus. Viimeinenkin syntinen tipahti maahan raskaasti, päästäen viimeisen henkäisyn, ennen kuin poistui tästä maailmasta. Sade ropisi vasten panssaria, enkelin hengittäessä rauhallisesti, katsellen ympärilleen.
Lopulta katse suuntautui kohden pelastettua. Raskaat askeleet suunnattiin kohden nuorta naisenalkua, lopulta kyykistyen tuon puoleen*. Toinen siivistä oikaistiin tytön ylle sateensuojaksi, samalla kun miekka löysi paikkansa vyöltä.
Oletko kunnossa? Oli ystävällinen kysymys melko pelottavalla, kaikuvalla äänellä nuorelle neidolle Eiväthän he satuttaneet sinua?


// Täältä tullaan! * Pahoittelen, mutta hittailin aka olettelin nyt vähän tuossa pelin suhteen, että Azure mötköttäisi enemmän tai vähemmän järkyttyneenä maassa. Heitä kivellä jos e siitä pitänyt~ //

Tytön sisällä hautova kauhu kasvoi entisestään hänen tuntiessa otteen hiuksistaan. Missä vaiheessa hänen huppunsa oli pudonnut? Hän vinkaisi hiljaa, haparoiden kädellään kohti suurempaa nyrkkiä, joka puristi otteessaan tukkoa vaaleita suortuvia.

Azure tunsi otteen heltiävän ja kompuroi taakse päin, sotkeutuen jalkoihinsa. Tyttö kaatui kipeästi takapuolelleen ja kirkaisi säikähtäneenä. Hän ei tiennyt mikä oli kiinnittänyt rosvojen huomion, eikä välittänytkään tietää. Ilmaa halkoi ensin ääni, jokin lävisti lihaa. Sen jälkeen kuului tuskanhuuto. Sokea laski päänsä polviinsa ja peitti korvansa käsillään, jos hän olisi mahdollisimman hiljaa, tuo ei ehkä huomaisi häntä.mahdollisimman hiljaa ja pienenä.

Tyttö tukahdutti uuden kirkaisun kuullessaan kaikuvaa, moniäänistä puhetta, jota seurasi lisää tuskanhuutoja. Pan oli vaiennut jo ennen kuin miehet olivat jättäneet hänet rauhaan, mutta Azure tiedosti sen vasta nyt. Toivottavasti se oli kunnossa.

Aina vain lisää huutoja halkoi ilmaa, eivätkä hänen kätensä kyenneet eristämään niitä hänen korvistaan. Azure istui paikoillaan, sade kasteli häntä entistä enemmän, voimakas tuuli sai hänet tärisemään kylmästä, vaikka sitä hän kyllä teki jo entisestäänkin.

Ja yhtä nopeasti kuin olivat alkaneetkin, huudot loppuivat ja tuli hiljaista. Sade ropisi ja tuuli rummutti, mutta mitään muuta ei kuulunut hetkeen. Azure jähmettyi aloilleen, oliko nyt hänen vuoronsa? Hän henkäisi hiljaa kuullessaan askelia, ne tulivat hänen suuntaansa. Tyttö tajusi jonkun kyykistyneen hänen viereensä ja suojanneen häntä sateelta. Hän kuuli saman, häntä pelottavan äänen puhuvan, ja uskaltautui nostamaan järkyttyneet kasvonsa polvistaan. Hän käänsi ne suuntaan josta arveli äänen tulevan, hän ei voinut tarkkaan ottaen tietää sitä, koska se kaikui.

Entistäkin kalpeammaksi valahtanut neito niiskaisi ja irrotti kädet korviltaan, niihin oli tarttunut pitkiä hiuksia. Azure aukoi suutaan hetken, saamatta aikaan sanaakaan. Hän pyyhki yhä kyyneliä tiputtavia silmiään ja pudisti päätään. "O-olen, kiitos. He eivät ehtineet tehdä..." Tyttö vaikeni Panin tökkiessä häntä kuonollaan. Hän rapsutti koiraa hermostuneena, kääntämättä päätään pois vieraasta.

"K-kuka te olette?" Hän kysyi heiveröisellä äänellä, jokin kertoi ettei tuo muukalainen aikoisi hänelle pahaa. Ja sitäpaitsi vanha lammaskoira oli vaiti, eikä vaikuttanut uhkaavan vierasta millään lailla.

[Aksutar]

Kävi harvinaisen pian ilmi, että tyttö oli sokea. Monen katseen kohdistamisen puuttuminen kertoi jo tarpeeksi, mutta Shilohin nähdessä nuoren neidon silmät, tuli asialle varmistus. Shiloh tarkisti tytön kunnon päällisin puolin, todeten, ettei tuo ollut satuttanut itseään pahasti. Tyttö kävi vielä varmistamaan päätelmän kertomalla olevansa kunnossa, ainakin fyysisesti. Veri tuon käsissä, vaatteissa kieli haavoista, joita neidolla itsellään ei näyttänyt olevan. Ilmeisesti tuo oli koskenut jotakuta kuollutta tai sitten ollut paikalla, kun muita murhattiin. Ehkä oli hyvä, ettei nuori naisenalku nähnyt mitään. Tämä näky ei ollut kaunista katseltavaa.
Enkelin katse käväisi läpimärässä koirassa, tuon käydessä tökkäisemään ilmeistä omistajaansa kuonollaan. Mies koitti parhaansa mukaan varoa, ettei vaatteissaan ja siivistään valuva sateeseen sekoittuva veri kävisi lähellä koiran turkkia. Sitä saisikin sitten pestä hetken irti.

Katse kohdistui takaisin sateen raiskaamaan tyttöön, tuon kysellessä kuka tämä muukalainen mahtoi olla. Shiloh näki, että tyttö oli selvästi järkyttynyt, peloissaan, yksin. Enkelin kävi tuota sääli. Hänelle ei tullut mieleenkään jättää tyttöä yksin, ennen kuin oli saattanut tuon sokeanpoloisen takaisin turvaan, ystävien, perheen tai tuttavien luokse.
Ystävä Enkeli vastasi lyhyesti, näin aluksi Sinun ei tarvitse pelätä minua. En aio satuttaa sinua.. mutta ehkä illuusiossani olisin vähemmän uhkaava.
Tuon todettuaan, kävi enkeli vetämään siipensä pois tytön yltä. Sade jatkoi nyt tuon kastelemista, samalla kun enkeli muutti muotonsa takaisin ihmisilluusioonsa. Veritahrat säilyivät vaatteissa, hiuksissa, mutta muuten enkeli palasi takaisin vaatimattomampaan olomuotoonsa. Se pieni vaalea valo, jota enkeli oli hohkannut, katosi pois. Nyt tuo kolmikko kyykki täysin pimeässä, sateessa, ukkosen jyristessä yllä.
Nimeni on Shiloh Jadon.. tulen kaupungista Nyt selvästi yksiselitteisempi, lämpimän isällinen miesääni kävi selittämään lähellä nuoren naisen kasvoja. Ei kuitenkaan liian lähellä, tuo tuskin halusi juuri tällä hetkellä ketään tuntematonta liian lähelle Millä nimellä minä saisin sinua puhutella?
Mitä täällä on tapahtunut? Olitteko matkalla jonnekin? Nahoriin, kenties?


// Afaafafa, oli pakko pysäyttää vastailu koska halusin piirtää tämän kuvan meidän pelistä. Tosin siitä nyt tuli loppupeleissä vaan kesken jääny, väritetty hahmotelma, anyways :D //

Nuori neito kietoi kätensä ympärilleen, keinuen hiljaa ees ja taas. Hän yritti hillitä tärinäänsä, turhaan. Jälleen uusi jyrähdys täytti ilman, saaden Azuren vingahtamaan hysteerisesti.

Kylmyys oli muukalaisen tarjoamasta suojasta huolimatta kova - lämpimähkö sade ja jäätävä tuuli oli pirullinen yhdistelmä. Azure tunsi litimärän koiran istuvan aivan hänen viereensä ja nyyhkäisi muutaman kerran.

Vaaleaverikkö säikähti jälleen vieraan miehen puhuessa ja etsi tätä jälleen äänen perusteella. Oli jo vähintäänkin ilmeistä, ettei tuo toinen ollut ihminen. Se olisi ollut omiaan lisäämään tytön pelkoa, mutta tuo oli ainakin sanonut ettei halunnut hänelle mitään pahaa.

Ja jotenkin hän tunsi olonsa paremmaksi. Miten lie se oli mahdollista, mutta se oli. Sokea tyttö tunsi sateen taas nuolevan kehoaan, se sai hänet henkäisemään nopeasti. Hänen pelastajansa omaksui paljon turvallisemman oloisen äänen ja esittäytyi Shiloh Jadoniksi.

Azuren oli nyt helpompi paikantaa rauhallinen ääni, joka sai hänetkin rauhoittumaan. Hän mietti hetken pitäisikö hänen kertoa nimensä tälle Shilohille. Mutta toisaalta tuo mies oli pelastanut hänet, sen verran hän voisi tehdä. "... Nimeni on Azure.." Tyttö sai eliminoitua änkytyksen, mutta yhä vain heikko ääni värisi.

Shilohin kysyessä tapahtunutta, hänen kätensä löysivät tiensä pitkiin hiuksiin, puristuen nyrkkiin niiden ympärillä. Neito painoi päänsä jälleen polviinsa, vaikeroiden hiljaa. Pikkuhiljaa vähentyneet kyyneleet alkoivat jälleen valua valtoimenaan. Hän istui aloillaan, keräten voimiaan puhumiseen. "Minä olen... tulossa N-Nahorista. Kuulin maantierosvojen hyökänneen kylään palaavan seurueen k-imppuun... ja Vic... Siskoni piti p-palata tänään..." Tämän ääni vaimeni loppua kohden, ollen lopulta tuskin kuiskausta kuuluvampi.

Azure naurahti epätoivoisesti. Hän ei ollut kyennyt tekemään mitään auttaakseen Victoriaa, hän oli ollut vain oma hyödytön itsensä..

//miten men huomannut että olit vastannut? OAo mutta tuo kuva on niin purrfect, vaikka hahmotelma onkin (. Omassa mielessäni kuvittelin kohtauksen lähes täysin samanlaisena, mutta vaan peilattuna! .D//

[Aksutar]

Neidon hysteerinen olotila kieli selvästä järkytyksestä. Ihmekös. Shiloh ei voinut olla hiljaa mielessään syyttämättä itseään tämän tapahtumaketjun seurauksista. Jos hän olisi aikaisemmin lähtenyt liikkeelle, olisi hän ehkä onnistunut paikalle pelastamaan enemmänkin henkiä. Nyt se oli kuitenkin liian myöhäistä. Shiloh ei osannut parantaa ketään, eikä varsinkaan herättää kuolleista. Mitään ei ollut tehtävissä. Sen kertominen tytölle oli jokseenkin sydäntä raastavaa, mutta Shilohista tuntui, että neito tiesi sen jo itsekin

Hätääntynyt tyttö sai kuitenkin aikaiseksi esiteltyä itsensä Azureksi. Enkeli hymähti pienesti merkiksi siitä, että oli kuullut ja ymmärtänyt nimen. Nyökkääminen ei tämän neidon tilanteessa olisi sitä vahvistanut. Azure kävi myös selittämään, mitä täällä oli tapahtunut. Mitä ilmeisemmin seurueen kuollut nainen oli Azuren sisko. Synkän pahoitteleva ilme vaihtui aina hymyileville kasvoille. Azuren naurahduksen jälkeen seurasi pieni hiljaisuus.
Emme voi tehdä mitään mutta voin antaa siskollesi siunauksen. Löytäkööt hän rauhan tuonpuoleisessa Enkeli tokaisi lopulta, tuoden näin esille että oli ainakin uskovainen.
sinut pitää kuitenkin saada suojaan vilustut vielä, lapsi hyvä Shiloh jatkoi käyden nyt hellästi koskettamaan Azurea olkapäälle Tule, saatan sinut kotiisi.
Mikäli Azure sen vain soi, auttoi Shiloh tytön ylös mutaisesta maasta ja lähti kättään tytön olkapäällä pitäen saattamaan tuota kohden Nahor kylää. Ruumiit saisi hoitaa kylän vartijat, kuten tavallisestikin. Shilohin ja Azuren oli täysin turha alkaa niitä murehtimaan.


// Myö oon ninja vastaaja o3o Mutta joo, mietin kyl aluks et piirtäisin ton kuvan toisinpäin, mutta meh, tuli luonnostaan moiseen kuvakulmaan :D //

Azure veti muutaman kerran syvään henkeä, saaden hyvin hitaasti tärinäänsä hallintaan. Oli lohdullista kun oli joku seurana. Hän puri huultaan ja pyyhki silmiään, vetäen vielä kerran henkeä.

"... Arvostaisin sitä todella paljon, herra", neito sanoi jo huomattavasti rauhallisempana. Hän haparoi kädellään kohti lammaskoiraa, löytäen sen turvallisesti viereltään. Pan oli ihan hiljaa, se oli yhtä kastunut kuin emäntänsäkin.

Hänen ajatuksensa alkoivat vähä vähältä seljetä. Mitä hän nyt tekisi? Hän jäi nyt yksin taloon, pärjäisikö hän? Hän kykeni moneen asiaan, mutta ei kaikkeen. Kaikki muut sisarukset asuivat kaukana ja heillä oli omat perheensä...

Neito havahtui ajatuksistaan tuntiessaan Shilohin käden olkapäällään, ja nyökkäsi heikosti. Hänen täytyi näyttää aivan kamalalta... se kyllä oli varmaankin aivan ymmärrettävää. Hän antoi pelastajansa auttaa itsensä ylös ja veti huppunsa jälleen päänsä peitoksi. Saattoi olla vain hänen mielikuvitustaan, mutta hänestä tuntui kuin sade olisi yltynyt entisestäänkin. Vaaleaverikkö aivasti hiljaa, kutsuen koiraa. Se seurasi yhtä auliisti kuin aina.

Teki pahaa lähteä ja jättää Victorian ruumis tänne, mutta mitä hän olisi voinut tehdä? Azure otti muutaman askeleen miehen saattamana, mutta pysähtyi äkistä, kääntäen kasvonsa kohti pelastajaansa. "Shiloh-herra, olen k-kadottanut sauvani..." Neito laski tyhjän katseensa maahan hieman häpeissään, miten hän oli antanut senkin tapahtua?

[Aksutar]

Azure autettiin ylös ja tarkistettiin vielä katseella, ettei tuo pahemmin ollut loukkaantunut. Neito pystyi seisomaan, eikä näyttänyt huojuvan pahemmin. Vaikkei itseään olisi satuttanut, oli vaarana että tuo pyörtyisi jälkishokissa tai uupumuksesta. Eipä Azure paljoa näyttänyt painavan, joten tuon kantaminen ei olisi ollut mikään taakka enkelille. Mutta jos Azure tajunsa menettäisi, ei Shiloh osaisi viedä tuota kotiinsa.
Katse käväisi taivaalla. Sateelle ei näkynyt loppua, tuntui jopa, että se yltyi entisestään.
Nopeasti katse laskeutui kuitenkin takaisin Azureen, tuo huomautti että oli sauvansa kadottanut. Onneksi kaksikko ei turhan kauas paikalta ehtinyt, jos Azure vasta kylässä olisi huomannut sauvansa jääneen taakse, olisi sitä hankala enää lähteä etsimään.
Odota tässä Shiloh tokaisi neidolle, päästäen irti tuosta ja lähti ripein askelin etsimään sauvaa. Enkeli oli kaatuakin muutaman kerran mutaliejussa kävellessään, kunnes kävi löytämään Azuren sauvan. Tai ainakin Shiloh oletti niin, ei tuo aivan tavalliselta tikulta näyttänyt.

Sauva poimittiin maasta ja palattiin Azuren luokse.
Tässä.. nyt mennään, ennen kuin sinä vilustut Shiloh huomautti ojentaessaan Azurelle sauvan ja kävi kevyesti, varovaisesti työntämään neidon liikkeelle. Shiloh oli kuullut Azuren aivastuksen, eikä moinen refleksi koskaan enteillyt hyvää. Enkeli ei ihmetellyt, vaikka Azure olisi jo alkanut kylmettyä.
Matka jatkuikin mahdollisimman joutuisasti, aina kylälle asti. Turhaan ei sanoja vaihdettu, sillä huomio kiinnitettiin nyt vain kylään pääsemiseen. Vaikka Azurella sauvansa olikin, ohjaili Shiloh tuota aina tarpeen tullen, varmistaen ettei neito kaatuillut tai kompuroinut turhaan.

Kun kaksikko viimein saapui kylän kaduille, kääntyi Shiloh Azuren puoleen.
Missä päin kotisi on? Lienee parasta että sinä näytät tietä Shiloh kysyi, antaen nyt Azurelle mahdollisuuden johdattaa kaksikon kotiovelleen tässä tutussa kylässä.

Neito nyökkäsi kiitollisena, jääden odottamaan paikoilleen. Luojalle kiitos Shilohista, Azure ei halunnut edes kuvitella mitä olisi tapahtunut ilman häntä. Toistaiseksi hän oli turvassa.

"Selvä on... Kiitän teitä", tyttö sanoi miehelle, antaen tämän jälleen johdattaa itseään. Vanha koira kulki hänen pohjettaan vasten yhtä pirteänä kuin aina, sateesta huolimatta.

Hän yritti pysyä lujana, hän ei halunnut aiheuttaa ylimääräistä vaivaa pelastajalleen. Nyt hän tärisi melkein ainoastaan kylmästä, puristi rakasta sauvaansa rystyset valkoisena. Azure meinasi muutaman kerran sanoa jotain, mutta päättikin aina pitää suunsa kiinni, puhuminen ei tuntunut nyt oikealta.

Ja jossakin vaiheessa he olivat saapuneet kylään. Kolmikko pysähtyi, ja tyttö kuunteli Shilohin ääntä sateen yli. Hän nyökkäsi vaitonaisena, kumartuen koiraa kohti. "Pan", tuo sanoi hiljaa, "kotiin." Lammaskoira haukahti kerran ja lähti kulkemaan kohti kotia. Hän itse olisi mitä luultavimmin löytänyt kotiin, mutta oli luotettavampaa antaa hänen vanhimman ystävänsä hoitaa homman.

Vaaleaverikkö aivasti jälleen, kääntäen päänsä kohti miestä vierellään. Hän hymyili heikosti, ennen kuin lähti varovasti koiransa perään. "Minä en halua olla töykeä, mutta saanen kysyä teiltä - mikä te olette?" Tämän sanat olivat hiljaiset, kohteliaan sävyiset.

[Aksutar]

Shiloh seurasi sivusta, kuinka Azure kävi pyytämään Pan nimistä koiraansa johdattamaan heidät kotiovelle. Koira teki työtä käskettyään lähtiessään liikkeelle, Azure ja Shiloh perässään. Koira oli selvästi suuri apu Azurelle. Tuskin tyttö tuli toimeenkaan ilman tuota? Shiloh hymähti itsekseen kastellessaan Pania, joka heitä johdatti.
Kylän kaduilla oli hiljaista. Johtui mitä suurimmalla syyllä myrskystä, joka pihalla riehui. Vain muutama vartija partioitsi siellä täällä kaduilla tai seisoskeli katoksessa. Tämä sää ei varmasti ollut moisen ammattikunnan ihanne keli. Mutta jonkun piti pitää kadut turvallisina. Harmi etteivät partioineet myös kylään johtavalla suurella tiellä.. Azure olisi välttynyt perhetragedialtaan, mikäli vartijat olisivat laajentaneet vastuualueitaan.

Katse siirtyi edellä kävelevästä koirasta Azureen, tuon käydessä kysymään harvinaisen suoran kysymyksen. Sen olisi voinut helposti laskea kyllä törkeäksi, mutta Azuren kohdalla tilannetta katsottiin toisin. Eihän tuo ollut nähnyt mikä hänet oli tullut pelastamaan, eikä Shiloh pahemmin ollut yrittänyt peitellä tosiasiaa, ettei ehkä ollutkaan tavallinen mies.
Olen jotain, mitä on lähetetty maanpäälle auttamaan niitä, jotka apua tarvitsevat Shiloh kävi kertomaan, puhuen kuitenkin varovaisesti. Hän ei halunnut ylimääräisten kuulevan mitään. Ei hän olisi halunnut Azurenkaan tietävän, mutta Shiloh uskoi tytöllä olevan oikeus tietää, kuka tai mikä hänet oli pelastanut.
Enkeli siksi meitä yleensä nimitetään ihmisten toimesta Mies kävi täsmentämään, mikäli Azure ei ollut jo arvannut.
Mutta ei siitä sen enempää nyt onko sinulla kotona joku odottamassa, jonka huostaan minä voin sinut jättää? Shiloh kävi kysymään vaihtaen puheenaihetta, vaikkei ketään näkynyt kuuntelemassa, ei Shiloh halunnut ottaa riskiä.

Nuori nainen piti päänsä painettuna, yrittäen sulattaa Shilohin antamaa tietoa. Hänet oli siis pelastanut enkeli, Herran enkeli. Se tuntui jotenkin käsittämättömältä, mitä hän oli tehnyt ansaitakseen sen?

Azure huokaisi hyväksyvästi, pyyhkäisten märän hiustupon korvansa taakse. Sokea neito värähti tahtomattaan kylmästä ja onnistui välttämään uuden aivastuksen.

"Jumala siis lähetti teidät?" Tytön vaimea toteamus oli ennemminkin kysymys. Hän kuitenkin nyökkäsi miehen päättäessä jättää asian sikseen. Blondi pysähtyi kuullessaan kysymyksen, ravistaen päätään synkästi.

Hänen kasvonsa kuvastivat puhdasta murhetta ja huolta niiden noustessa kohti enkeliä. "Ei ole... jos totta puhutaan, en tiedä mitä tehdä nyt kun..." hänen äänensä oli alkanut jälleen väristä. Azure pyyhkäisi kämmenselällään sokeita silmiään, jotka olivat taas alkaneet tiputtaa kyyneliä.

Kauempana tiellä Pan vingahti surkean kuuloisena, silläkin alkoi varmaan olla jo kylmä. "Matkamme ei pitäisi olla enää pitkä, jatkammeko?" Vaaleaverikkö kysyi, onnistuen vääntämään kasvoilleen väsyneen, alakuloisen hymyn.

[Aksutar]

Tavallaan oli nopea vastaus Azuren kysellessä, oliko jumala heidät tänne lähettänyt. Korkeampitaho, kyllä. Se, minkä takia oli lähettänyt, oli yksi suuri mysteeri mutta samalla myös yksi helppo vastaus: Auttamaan.
Azure kävi kuitenkin kertomaan, ettei tuolla ollut ketään joka odottaisi häntä kotona. Tilanne muuttui synkemmästä vain synkemmäksi. Shiloh ei pääsisikään livahtamaan paikalta, jättäen Azuren omaisten huostaan. Vaihtoehtonahan oli jättää tyttö yksin kotiinsa itkemään, mutta moinen ei todellakaan ollut enkelin tapaista. Shiloh mietti tilannetta hetken mielessään, kunnes hymähti.
Jatketaan.. Älä huoli, minä autan sinua tästä eteenpäin Tai ainakin siihen asti, kunnes löytyisi joku joka Azuresta voisi huolta pitää. Shilohin elämä nyt ei ollut kovin vakaata ja turvallista, viimeisenä hän halusi raahata jonkun tyttöpolon mukanaan mahdollisiin vaaroihin. Mutta tällä hetkellä Azure oli Shilohin vastuulla ja enkeli aikoi myös vastuunsa kantaa.

Lopulta kolmikko saapui Azuren kodille ja astui sisään sateensuojaan. Ensitöikseen Shiloh kävi riisumaan oman viittansa ja auttoi Azurea riisumaan omansa.
Missä säilytätte pyyhkeitä..? Enkeli kysyi Azurelta ohjatessaan tuota peremmälle matalaan majaan vaikka tyttö todennäköisesti osasi liikkua kotonaan ilman mitään ongelmia. Kun vastaus oli kuulunut, kävi enkeli hakemassa pyyhkeen jos toisenkin ensihätään, ojentaen yhden Azurelle.
Enkeli kävi myös kuivaamaan sokean koiraa, joka oli kuin no, uitettu koira. Sen turkista valui turhankin paljon vettä sisälle, joten päällimmäiset pisarat kuivattiin nopeasti, varovasti pois koirasta.


// afafafa, pahoittelen kestoa x.x //

Azure vaikeni loppumatkaksi, käyden läpi ajatuksiaan. Maailma tuntui jotenkin hyvin, hyvin kaukaiselta, hän ei koskaan uskonut tällaisen voivan tapahtua hänelle. Se oli vain niin... utopistista.

Hänen ajantajunsa oli mennyt sekaisin jo ajat sitten, ja joukkion saapuessa tytön nyt yksin asuttamalle talolle, tajusi vaaleaverikkö olevansa kylmissään ja kuolemanväsynyt. Hän sulki ulko-oven heidän perässään, sallien Shilohin auttaa viittansa pois yltään. Neito neuvoi auliisti tien pyyhkeiden luo, jääden odottamaan tämän palaamista. Saadessaan käsiinsä pyyhkeen hän kiitti vaitonaisena ja alkoi kuivata enimpiä vesiä hiuksistaan, kasvoistaan ja tiputtavista vaatteistaan.

Päästyään jokseenkin tyydyttävään tulokseen, tyttö laski kätensä hitaasti sivuilleen, etsien näkemättömillä silmillään enkeliä. Hän ajatteli hetken aikaa, pyyhkien sitten pois satunnaisen ohimoaan pitkin valuvan vesipisaran. "Pyydän anteeksi aiheuttamaani vaivaa Shiloh-herralle, toivottavasti ette ole myöhästyneet takiani mistään", Azure sanoi pelottavan tyynesti. "Uskoisin..." Hän lopetti kesken lauseensa. 'Uskoisin pärjääväni? Älä huijaa typerys', oli tämän päänsä sisäinen toiminta, puhettakin pelottavamman tyynenä. Joten hän ei sanonut mitään lopettaakseen lauseensa, vaan kietoi kätensä itsensä ympärille ja laski katseensa lattiaan.


//Todella pahoillani kestosta, koulujen alkaminen on ollut tavallista rasittavampaa. Toivottavasti jaksoit odottaa.//

[Aksutar]

Koiraa kuivatessaan seurasi Shiloh sivusilmällä Azuren toimia. Kun piski oltiin saatu kutakuinkin mukavan kuivaksi, annettiin tuon mennä itse kuivattelemaan haluamallaan tavalla. Enkeli kävi kuivaamaan kasvojaan ja hiuksiaan pienesti, samalla kun kääntyi Azuren puoleen. Sokea kävikin avaamaan suunsa, pahoitellen aiheuttamaansa vaivaa ja toivoen, ettei enkeli mistään olisi myöhästynyt hänen takiaan.
Suotta pahoittelet, sillä et minkäänlaista vaivaa ole aiheuttanut Enkeli vastasi, puhuen osittain totta. Olihan siinä tietenkin oma vaivansa aina toisia pelastaa pulasta ja auttaa noita kotiin, mutta Shiloh nyt ei moisesta ollut moksiskaan. Hänen elämäntehtävänsä oli auttaa muita, joten jos hän pitäisi sitä vaivana, olisi hän aika surkea enkeli.
Enkä minä mistään myöhässä ole, sillä en ole minnekään varsinaisesti menossa. Aikani ei ole niin kallista, ettenkö ehtisi sinua auttamaan

Kulmansa kohosi pienesti, kysyvästi Azuren aloittaessa seuraavaa lausetta, joka kuitenkin jäi kesken. Lauseen lopettamisen sijaan Azure kuitenkin kävi kietomaan kätensä itsensä ympärille ja laski katseensa alas. Ehkä todellisuus alkoi jo iskeä kunnolla nuoren neidon mieleen.
Shiloh ei sanonut mitään, vaan katsoi hetken tätä surkeaa näkyä, kunnes käveli Azuren luokse. Lupaa kysymättä kävi enkeli sulkemaan neidon halaukseensa, vetäen tytön hellästi vasten itseään. Kädet kietoutuivat hennon naisen selän taakse, josta toinen nousi lopulta lempeän isällisesti silittämään Azuren hiuksia.
Älä huoli minä pidän sinusta huolen Shiloh kävi rauhoittelemaan Azurea, antaen tuolle nyt näin sanansa siitä, että tulisi pitämään sokeasta huolen ainakin siihen asti, kunnes tuo löytäisi jonkun muun auttamaan En jätä sinua yksin tänne.


// Ei se mitään, vastailet silloin kun ehdit/inspaa/on aikaa. Pahoittelen näitä hittailuja jotka nyt ei omasta mielestäni kovin vakavia ole. Mutta jos et tykkää ylläri enkelihaleista, niin voin toki tekstiä muuttaa~ //

Nuori neito kuunteli enkelin puhetta nostamatta silmiään ylös. Pan oli hetki sitten istahtanut hänen jalkojensa juureen, kiinnittämättä huomiota siihen seikkaan, että oli Shilohin kuivauksesta huolimatta vähän märkä. "Jos olette tuota mieltä, en halua olla vaivaksi teille tai kenelle muullekaan", Azure vastasi miehen sanoihin jälleen erottuvaa värinää äänessään.

"On hienoa että maailmasta löytyy yhä teidänkaltaisianne. Joku muu olisi yksinkertaisesti kävellyt ohi ja jättänyt sokean tytön koirineen rosvojen armoille. Kiitän teitä jälleen", tyttö sanoi hiljaa. Hän säikähti hieman tuntiessaan miehen kädet ympärillään ja nieleskeli kyyneliään. Varovasti hän kietoi omat kätensä Shilohin selkään, niiskaisten kerran.

Azure painoi päänsä enkelin rintaa vasten. "Kiitoksia. Minä arvostan tätä todella." Neito otti hetkisen kuluttua askeleen taakse päin ja pyyhkäisi silmiään. Hän värähti hieman kylmissään, hän oli varmaankin viettänyt hetken liian kauan sateessa. Sokea tunsi pienen häpeän nostavan päätään hänen sisällään, oliko hän todella näin avuton? "Joten.... Onko teillä jotain suunnitelmia?"