Bring it on, bro! || Crim

[Aksutar]

Katse oli suunnattuna kohden Faunia, joka kävi vetämään itselleen nojatuolin lähemmäksi kuninkaan divaania. Aran näki utuisesti, jonkin verran, mutta ei tarpeeksi hyvin kertoakseen Faunin ilmeistä mitään. Silmiä räpyteltiin normaalia enemmän, aivan kuin niiden useampi kastelu auttaisi asiaa mitenkään. Jotain täytyi kuitenkin yrittää, Aran ei pitänyt näkönsä menettämisestä. Hänellä oli niin kauniit silmätkin!
Pieni hymy käväisi kuninkaan kasvoilla, kun fauni kävi kutsumaan itseään Aranin ystäväksi. Pidempiaikaiseksi sellaiseksi. Tottahan se oli, eikä Aran sitä kieltänyt. Silti, oli aina enemmän tai vähemmän mukava kuulla se muidenkin suusta. Fauni kertoi olevansa huolissaan kuninkaan terveydestä, mutta totesi vielä perään, ettei ollut itse lääkäri. Aran hymähti.
Olen otettu että terveydentilani liikuttaa sinua, mutta turhaan sinä siitä huolehdit. Olen kunnossa Valheita, joita koitettiin syöttää myös itselleen. Suloisia valheita.

Atrevaux kävi tiedustelemaan, mikä oli suonut hänelle kunnian ryhtyä lääkkeen valmistajaksi.
Tomoderuwix sen päätti.. hän halusi siihen hommaan toisen maagin, ei ketään parantajaa tai lääkäriä Eikä hän myöskään halunnut Folkriveriä siihen hommaan, ei kuulemma pidä.. kääpiöistä Olisi Arankin mieluummin ottanut faunin kuin kääpiön tähän hommaan. Vaikka Folkriver olikin hovin velho, oli Aran silti hieman roturasisti tuota kohtaan.
Lisäksi Tomtom käski minun ehdottaa jotakuta, johon luotan täysin Aran vielä lisäsi, tuoden esiin luottamusasian, joka tuntui olevan päivän teema jo nyt.
Joten sinut kutsuttiin paikalle Aran hymähti hetken muisteltuaan päivän tapahtumia Tomtom puhui, että olisi mahdollista keksiä jopa pysyvä parannus tautiin Aran jatkoi kertoen nyt luottamuksellista tietoa, jonka vanha velho oli kuninkaan kanssa jakanut päivällä.
Hän ei kuitenkaan myönnä sitä keksineensä, vaikka yritti.. Ehkä sinä voisit katsoa, josko hoksaisit jotain. Tomoderuwix mainitsi kyllä yhden henkilön, joka tietää miten taudista pääsisi lopullisesti eroon mutta se henkilö tuskin minun kanssani suostuu keskustelemaan, saatikka sitten auttamaan minua

[Crimson]

Olen kunnossa. Atrevaux ei sitä uskonut. Eikä tulisi uskomaan. Sanoipa Aran mokoman kuinka monta kertaa tahansa ja yrittäisi sillä vakuutella sarvipäätä. Fauni näki valheen läpi, muttei silti käynyt sanomaan siihen mitään vastaan. Nyökkäsi vain pienesti vaikkei uskonutkaan kuninkaan sitä silmillään juuri erottavan sillä hetkellä.
Pianpa kultakutri ryhtyi kertomaan vastausta kenraalin kysymykseen. Tästä kunniasta fauni siis perimmäisesti saisi kiittää Tomtomia. Ehkä suorittaisi sen seuraavalla kerralla, kun ukon näkisi. Jos näkisi. Jos millään ilveellä sattui vahingossa sattumaan yhtäaikaa tuon kanssa samoille leveyspiireille tulevaisuudessa. Asia painettiin nopeasti mieleen, jonka jälkeen Atrevaux keskittyi jälleen kuuntelemaan Aranin selitystä. Loppua kohden, kun puhe luottamuksesta siirtyi lääkkeen kehittämiseksi sille tasolle, että se parantaisi Cúthalionin kuningassukua piinanneen taudin lopullisesti.

Olen yhä otettu siitä, että uskotte luottamuksenne minulle. En olisi saattanut uskaliaimmissa kuvitelmissanikaan toivoa moista kunniaa itselleni, fauni vakuutteli, tuoden kätensä nyt tuolin nojilta syliinsä, Tomoderuwix on viisaampi mies kuin osasin arvata. Kunnioitan hänen päätöstään ja arvostan suuresti valintaansa luovuttaa lääkkeen resepti haltuuni, kenraali selitti, jääden hetkeksi myhisemään itsekseen ja ihailemaan seinille ripustettuja maalauksia.

Lääkkeenne eteen taas olen valmis tekemään mitä tahansa, kenraali lopulta jatkoi, palauttaen katseensa taas kuninkaaseen. Atrevaux oli sangen kiinnostunut tästä kuninkaan mainitsemasta henkilöstä, joka Tomoderuwixin sanojen mukaan tosissaan tietäisi, kuinka tuosta taudista eroon pääsisi. Vanha sarvipää nojautui hieman eteenpäin, katsoen Arania nyt kulmiensa alta, mielessään selvästi jotain enemmän tai vähemmän kieroa.
Kuka mahtaa olla tämä Tomtomin mainitsema henkilö? fauni meni suoraan asiaan, nyt jo äänessäänkin selvää mielenkiintoa, uteliaisuutta ja sitä kieroutta, Olisin mahdollisesti kiinnostunut tapaamaan hänet.

[Aksutar]

Pieni, tyytyväinen hymy nousi jälleen kuninkaan kasvoille Atrewauxin käydessä kertomaan, että oli yhä otettu tästä hänelle suodusta kunniasta. Sietäisikin olla. Tosin, Atrewaux oli ansainnut sen, ei tuo suotta ollut monta vuosisataa pysynyt kuninkaan rinnalla uskollisena alaisena. Joskus, fauni osasi olla kovapäinen, itsenäinen. Eihän sitä voinut kieltää, mutta kuningas ei pitänyt siitä kun kaikki eivät hyppineet hänen pillinsä tahtiin. Atrevauxin käydessä kehumaan Tomtomia, hymisi Aran hetken itsekseen. Voi kunpa sarvipää tietäisikin. Aran ei kuitenkaan alkanut kertomaan tarinoita Tomtomista, ehkä joskus toisten.
Fauni kävi kuitenkin kertomaan, olevansa tekemään mitä vain kuninkaan lääkkeen eteen. Se oli paljon luvattu, mutta itsepähän Fauni sen päätti. Tuo saattaisi kuitenkin tulla katumaan sanoansa.

Kun Atrevauxin ääni muuttui uteliaanmielenkiintoisenkieroksi, ei Aran voinut olla pienesti virnistämättä. Ehkä kuningas oli odottanut tuota kysymystä, ehkä ei. Se oli kuitenkin aika ilmeinen syötti kenraalille tarttua keskusteluun, kuninkaan mainitessa tuon mystisen henkilön.
Tavataksesi tämän henkilön, sinun pitäisi kiivetä Mor vuorille Aran totesi virnistäen Tämä otus ei kuitenkaan pahemmin innostu meidän liittolaisista hänen reviirillään. Kysy kenraali Winderiltä, miten hänelle on käynyt jo kaksi kertaa vuorilla.. Ehkä sokea Mir Valdorenkin voin jakaa sinulle hieman tietoa.
En voi sanoa että välini Oraakkelin tahi kahden muun vanhimman välillä olisivat kovin.. lämpimät. Oraakkelin varsinkaan Aran kävi nyt paljastamaan kenestä puhui. Oliko se sitten niin suuri yllätys, että kaikentietävä lisko tiesi parannuskeinon sairauteen Aikain saatossa on häneltä yritetty tahon jos toisenkin johdosta kysellä apua, tuo on kuitenkin aina kieltäytynyt. Kunnes Tomtom tuli lääkkeineen, en voi kieltää ettenkö epäilisi vanhuksen olleen tekemisissä lohikäärmeen kanssa. Ehkä heillä oli juoni tai sopimus, sitä minä en tiedä en ole päässyt kummankaan mieltä tutkimaan. Tomtom lukitsee omansa ja lohikäärmeen mieleen en edes uskalla katsoa.

En kuitenkaan kehota sinua uhmaamaan vuoria vain sen takia Kuningas jatkoi, kertoen nyt rehellisen mielipiteensä Joskin, jos vanha lohikäärme jotain arvostaa, niin maageja, velhoja ja noitia

[Crimson]

Vanha sarvipää pisti merkille kuninkaan kasvoille nousseen virneen. Selkä suoristettiin hitaasti jälleen nojatuolin selkänojaa vasten, faunin katseen kuitenkin pysyessä kokoajan Aranissa.
Kuninkaan ensimmäisen toteaman myötä Atrevaux kohotti pienesti toista kulmaansa. Mor vuorille? Kuka siellä muka asui, ellei joku täysin päästään tärähtänyt ja lohikäärmeitten suupalaksi välttämättä tahtonut? Fauni ei voinut käsittää asiaa aluksi, muttei sen koommin asialla päätänsä jaksanut ylipäätään edes vaivata. Mitä pidemmälle Aran kuitenkin tarinoinnissaan pääsi, sitä paremmin kenraali alkoi tilannetta hahmottaa ja sen myötä myös ymmärtää.

Kyseessä ei siis ollutkaan mikä tahansa olento, vaan peräti itse Oraakkeli. Itse yksi lohikäärmeiden kolmesta vanhimmasta. Vanha sarvipää ei käynyt kieltämään, etteikö tieto olisi jollain ajatustasolla häntäkin käynyt puistattamaan. Silti, mikäli se koskaan, ikinä tämän elämän aikana oli mahdollista, tahtoi Atrevaux saada tavata vanhan Oraakkelin. Mutta kahdenkesken. Ketään ylimääräisiä ei kaivattu mukaan tuollaiselle retkelle, joka saattaisi koitua kenen tahansa varomattoman kuolemaksi. Fauni oli tietoinen myös Dariuksen kaksinkertaisesta möhlinnästä ja oli tyytynyt perustelemaan itselleen mokoman johtuvan vain siitä, että nuorempi kenraali kantoi epäpäteviä miehiä matkassaan kaikkialle. Typerä kun oli.

Sangen mielenkiintoista, fauni totesi partaansa sukien Hetken eliitti näytti erittäin mietteliäältä katon rajaa tuijotellessaan. Todellisuudessa tuo vain painoi mieleensä sanatarkasti sen, mitä Aran oli vain hetki sitten sanonut. Vihreänä hohkaava katse palasi kuitenkin pian tarkkailemaan jälleen kuninkaan sumenneita silmiä.
En minä vuoria uhmaisi ilman pätevää syytä, Atrevaux hymähti lopulta, Enkä kävisi niitä uhmaamaan vielä pelkästään teiltä saamieni tietojenkaan perusteella. Näissä tapauksissa on hyvä tietää ensin mitä ottaa vastaansa, ennen kuin sen jonkin yrittää kohdata. Olipa kyse sitten ystävästä tai vihollisesta, paikasta tai ajasta, kenraali jatkoi, käyden nyt laskemaan toisen kyynäränsä nojatuolin kaiteelle ja nojasi kämmensyrjäänsä päätään.
Mutta mikäli Vanhin todella osaa arvostaa magiaa taitavia, on minulla yksi pätevä syy täten pyrkiä hänen puheilleen ennemmin tai myöhemmin, Atrevaux lisäsi. Mikäli hänellä todella joskus liikeni hetki liikaa aikaa, saattaisi hän ryhtyä jopa harkitsemaan paremmin Oraakkelin tapaamista. Ennemmin tai myöhemmin miehen oli tuohon kuitenkin törmättävä. Joko sitten silkasta halusta tai pelkästä vahingosta. Parannuksen suhteen kenraali ei uskaltanut alkaa herättelemään toiveita, sikäli mikäli Aranin sanat pitivät paikkaansa. Tulisi olemaan ylipäätään pitkäjänteineisyyttä vaativa yritys saada lohikäärmeen luottamus puolelleen...

[Aksutar]

Atrevaux oli onneksi sen verran fiksu, ettei lähtenyt Moria kokonaisuudessa uhmaamaan, ilman kunnon syytä. Tyhmähän sen rinteitä lähti kiipeämään, jos kolme vanhinta eivät hoidelleet tunkeilijaa, saattoivat muut lohikäärmeet popsia varomattoman suuhunsa. Humanoideilla ei yksinkertaisesti ollut mitään mahdollisuutta Mor vuoria vastaan. Ehkä siitä pitkin kiittää onnea, etteivät lohikäärmeet olleet liittoutuneet keskenään ja lähteneet valloittamaan koko valtakuntaa. Miksi eivät, se oli tämän vuosisadan kysymys jälleen.
Faunin sanoissa oli tuttuun tapaan viisautta, jota Aran arvosti. Kuningas ei nähnyt mitään syytä sanoa mielipiteitään väliin, sillä ne eivät paljoakaan eronneet faunin omista. Ainakaan tässä asiassa. Viinilasissa ollut valkoviini käytiin hörppäämään loppuun, samalla kun lasi kävi löytämään tiensä sohvapöydälle.

Yleensä hän ilmestyy paikalle, kun sitä vähiten toivoo Kuningas kävi huomauttamaan vanhimmasta, Atrevauxin saatua suunsa puhtaaksi Mutta kai se lisko osaa ilmestyä paikalle myös, kun sitä eniten toivoo No, mitä Oraakkelilta voi odottaa. Todennäköisesti hän on tietoinen tästäkin keskustelusta, jota parhaillaan käymme. Tai sitten hän on tietänyt tästä jo ennen, kuin se tapahtui.
Kuningas hymähti jokseenkin loukkaantuneen huvittuneena, käyden sitten nousemaan ylös divaaniltaan. Kuningas otti muutaman määrätietoisen, mutta suunnattoman askeleen, kunnes yhä enemmän hiipuva katse käännettiin fauniin.
Auttaisitko? Oli kysymys Atrevauxille, jolla vihjailtiin sitä, että kuningas saattaisi haluta nyt kohden omaa huonettaan, valmistautumaan unosille.

[Crimson]

Fauni kuunteli Aranin sanoja, kasvoillaan leväten pieni virne. Kyllä kenraali oli tarinoita kuullut vanhimmista, mutta koskaan ei ollut päässyt todistamaan niiden olemassaoloa itse todeksi. Toista olikin tavallisten liskojen kanssa. Niin niiden älykkäämpien, kuin myös niiden täysin älyllisestä elämästä tiedottomien petojen. Jos Atrevaux Oraakkeliin törmäisi myöhemmin syystä taikka toisesta, voisi vanha sarvipää viimein myöntää itselleen päässeensä todistamaan jonkinsortin muinaista ihmettä elämässään.
Se jääkööt tulevan murheeksi, sarvipää totesi nopeasti partaansa sukien.

Kuningas nousi lopulta divaaniltaan, joka merkitsi faunille sitä, ettei tuonkaan ollut syytä enää istua. Niinpä myös Atrevaux nousi ylös nojatuolistaan, jääden seuraamaan hetkeksi kuninkaan suunnatonta askellusta, kunnes mies lopulta kävi pyytämään kenraaliltaan apua.
Ilman muuta, Herrani, kenraali totesi, jääden asettelemaan mustat kätensä jälleen hihojensa suojiin piiloon nopeasti. Niitä ei yhäkään kenenkään muun tarvinnut nähdä. Ties mitä syytöksiä pimeyden magian käsittelemisestä kenraali siitä niskoilleen vielä saisi. Kun kädet oltiin piilotettu, nousi katse takaisin hihoista Araniin.
Toimin mielelläni silminänne, jos ja kun sille vain on tarve, fauni lisäsi.
Katse kohdistettiin nopeasti etäämmällä lattialla lojuvaan, haltiakuninkaan särkemään viinilasiin. Käsi nousi vielä kerran hihasta, käyden heilahtamaan sirpaleita kohden, jolloin lasi kuin kokosi itsensä pala palalta jälleen taas ehjäksi. Ehjä pikari jäi lojumaan kyljelleen lattialle, saaden faunin tuntemaan olonsa hetkellisesti hyödylliseksi. Se näkyi miehen kasvoilla lepäävästä virneestä.

Käsi piilotettiin jälleen hihaan.
Menemmekö?".

[Aksutar]

Atrevaux tarjoutui kuninkaan avuksi näönsuhteen ilman minkäänlaisia harkintoja ja niskurointeja. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Fauni moisessa kuningasta auttoi, tuskin myös viimeinenkään. Yleensä se oli kuitenkin Arathet, joka Aranin silminä toimi. Mutta tällä hetkellä ei neuvonantajaa ollut lähettyvillä, joten Fauni sai kelvata. Luottamus oli tässä leikissä enemmän kuin tarpeen.
Sumeneva katse ei enää käynyt erottamaan pahemmin mitään yksityiskohtia ympäristöstä. Vain seinät ja esineiden, huonekalujen värejä. Ja nekin alkoivat pikku hiljaa sulautua toisiinsa, pian kuningas näkisi vain mustaa. Aran kuitenkin kuuli, kuinka Atrevaux kävi tekemään jotain korjaamaan lasin lattialta ennen kuin ehdotti matkaan käymistä.
Ilomielin Oli vastaus faunille, ylevän kaksikon lähtiessä liikkeelle.

Atrevaux sai kertoa kuninkaalle telepaattisesti jokaisesta mahdollisesta esteestä, mitä eteen oli tulossa. Ajoissa, joten kuningas ehti siihen reagoida. Sulavasti, jottei kuningas näyttänyt käytökseltään mitenkään kärsivän sokeudesta. Tehtävänä oli myös kertoa, mihin suuntaan piti kävellä, miten kulkua piti korjata, jos askel oli viemässä epäsuorasti pikkuhiljaa kohden käytävien tai huoneiden seiniä. Yksinkertaista, vaativaa hommaa. Oven vierestä käytiin pujottamaan jalkaan sandaali malliset jalkineet, ennen kuin huoneesta käytiin poistumaan.
Kun ovesta oltiin astuttu ulos, käytiin sen takana seisseet vartijat passittamaan matkoihin. Noita ei enää tarvittu, he saivat poistua ja ilmoittaa siivoojalle, että viiniä oli lattialla. Se piti siivota hetimiten. Kun vartijat olivat ottaneet sanallisen käskyn vastaan, jatkoi kaksikon matka kohden Aranin makuuhuonetta. Huonetta, jossa kuningatar jo varmasti nukkui. Piti siis liikkua hiljaa, jahka sinne asti pääsi.
Mitä mieltä sinä olet? Aran kävi kysymään faunilta kävelyn ohessa. Matka makuuhuoneelle ei ollut liian pitkä, mutta ei kovin lyhytkään. Ihan hyvin he saattoivat keskustella samalla. Mikäli Atrevauxilla vain riitti keskittymiskyky sekä keskusteluun, että kuninkaan ohjaamiseen.
Winderistä ja tuon kumppanista Kuningas kävi täsmentämään kysymystään faunille.

[Crimson]

Atrevaux nyökkäsi pienesti, hyväksyvästi Aranin sanoille. Vaikka fauni tiesi, että mies tuskin pientä liikettään millään tapaa noteerasi, ei eliitti kokenut siitäkään huolimatta tarpeelliseksi luopua tyypillisistä kohteliaisuuksistaan, joita tuo kuninkaalle soi enemmän kuin mielellään.
Kenraali kävi heti opastamaan Arania niin pätevästi, kuin vain saattoi. Kuningas pujotti tohvelinsa takaisin jalkaansa, jonka jälkeen matka jatkui ulos huoneesta, vartijoille soitujen komennuksien myötä kohden monarkkiparin makuuhuoneita. Vaikka linnan käytävät olivatkin hiljentyneet lepoonsa, oli faunilla silti täysi työ ohjata Arania niin, ettei tuon liikehdintä näyttäisi mahdollisista ohikulkevista kankealta ja epätyypilliseltä. Tehtävä ei silti ollut mahdoton. Sen sijaan sitä saattoi kutsua pieneeksi haasteeksi, johon Atrevaux oli tälläkin kertaa tarttunut enemmän kuin mielellään.

Matka eteni verkkaaseen tahtiin, faunin sorkkien soinnuttaessa askelia kovaa lattiaa vasten. Yllättäen kuningas kävi kysymään kenraaliltaan kysymyksen liittyen Winderiin ja tuon punatukkaiseen pedinlämmittäjään.
Atrevaux hymähti, ehkä jopa hieman närkästyneesti. Aihe ei ollut hänelle mieluisa, saatikka ylipäätään Haukansilmän puheeksi ottaminen. Asia ei hänelle kuulunut millään tapaa, mutta silti kuninkaan kysymästä oli vaikea pidättäytyä vastaamatta.
Winder on typerys, jos luulee pitävänsä suhteensa sen natiaisen kanssa salassa pitemmän päälle. Oli silkka vahinko, että satuin itse todistamaan kerran heidän hellää hetkeään ennemmin tai myöhemmin joku muukin saa varmasti tietää, eikä se joku välttämättä katso näkyä niinkään suopeasti, vanha sarvipää selitti lievää ärtymystä äänessään, Winderin ainoaksi heikoksi kohdaksi voisi laskea juurikin kumppaninsa, jota kenraali raahaakin turhan usein mukanaan. Alaisensa ylisuojelevuus ajaa tuon pässinpään harkitsemattomiin tekoihin turhankin helposti jonka tulin itsekin huomanneeksi ja kokeneeksi aikaisemmin.
Mutta asiahan ei varsinaisesti minulle kuulu. En silti lähtisi kieltämään moista suhdetta. Vehdatkoot kenen kanssa haluaa, mikäli se vain tekee hänestä siedettävämmän persoonana. Jollain tasolla myös säälin Mir Valdorenia. Ennemmin tai myöhemmin tapattaa itsensä vielä Winderiä seuratessaan.

[Aksutar]

Kuninkaan kasvoille hiipi pieni, pirullinen virne faunin alkaessa kertomaan omia mielipiteitään yhden kenraalin suuntautumisesta. Tai no, ei Darius ainoa ollut eliiteistä, joka miehistä piti. Kyllä Aran oli melko perillä eliittiensä salaisuuksista, mitä tuli muihin kuin Atrevauxiin. Tuon mieltä Kuningas ei pystynyt lukemaan kokouksissa, kun tylsää oli, mutta kaikki muut
aaah, mutta kun Winderillä on heikko kohta, on tuota myös helpompi kontrolloida, Fauni hyvä Aran kävi kommentoimaan virnuillessaan ilkeän pirullisesti. Kuningas oli selvästikin miettinyt tätä asiaa jo aikaisemmin.
Mir Valdoren on typerys, sen olen itsekin todistanut. Mutta tuosta on tällä hetkellä enemmän hyötyä kuin haittaa minulle. En ole koskaan nähnyt Winderiä niin nöyränä, mitä tuo nykyään on edessäni Virne kasvoi haltian kääntäessä kasvonsa kohden faunia Kummankaan ei tarvitse sanoa mitään. Molemmat tietävät, yksikin väärä sana tai reaktio ja Mir Valdoren joutuu kärsimään kenraalinsa kanssa.
Mutta ennemmin tai myöhemmin he tulevat jäämään kiinni jonkun muun toimesta, kuin meidän. Silloin he ovat omillaan. Winderillä on hienoja suunnitelmia moisen varalle, voi kunpa pystyisitkin lukemaan hänen ajatuksiensa perukoilta niitä Kuningas lisäsi kuivahkosti naurahtaen.

Mutta ei kai metsän hengestä ole muodostumassa sinun heikkoa kohtaa, Atrevaux? Kieroin myhäilevä, jollain sairaalla tavalla myös viettelevä ilme nousi kuninkaan kasvoille. Ehkä kuningas oli aivan tarkoituksella oli ensin puhunut siitä, kuinka pystyi häikäilemättä käyttämään hyväkseen Winderiä tuon ulkoisen heikkouden kanssa. Ehkä hän halusi pelotella faunia sillä mahdollisuudella, että voisi saada yliotteen tuostakin. Tai ehkä aiheet vain sattuivat peräkkäin, eikä kuninkaalla taka-ajatuksia ollut. Ehkä.

[Crimson]

Fauni hymähti huvittuneesti kuullessaan, että myös Aran oli ehtinyt ajatella heikkoudella toisten kontrolloimista. Ja oliko tuo oikeastaan ihmekään. Atrevaux ei kuitenkaan viitsinyt laukoa omia mielipiteitään kuninkaan sanojen välissä, sillä ne olivat pitkälti hyvin samankaltaisia kuin Aranin. Aivan kuin heidän ajatusketjunsa olisi ollut täysin sama! Tai vähintään kuulunut yhteen. Ehkä syynä oli osittain se, että Atrevaux oli varttunut samassa hovissa Aranin kanssa ja kasvatettu pitkälti samoilla periaatteilla.
Oli miten oli, naurahti sarvipäinen kenraali muutaman kerran Aranin viimeisen tokaisun myötä.
En voi kieltää, ettenkö itsekin olisi enemmän tai vähemmän innokas ottamaan Winderin suunnitelmista selkoa, sarvipää myhisi, Saatikka sitten näkemään, kun hän niitä yrittää toteuttaa.

Atrevauxin katse kääntyi kuninkaan puoleen tuon kieron kysymyksen myötä. Kenraali ei voinut olla virnistämättä petollisesti miehelle, tai olla kunnioittamatta noinkin suoraa tiedustelua. Hecatestako Atrevauxin heikko kohta?
En myönnä, mutten myöskään kiellä, fauni aloitti, katseensa kääntyessä takaisin kulku suuntaan pitämään mahdollisia esteitä silmällä, Asia on hieman kaksipiippuinen. Olen velkaa sille. Henki tuskin sitä itse tajuaa, mutta koen silti omaksi velvollisuudekseni maksaa velkani sille takaisin. En satuta viattomia mielelläni, mikä on osasyy siihen, miksi tänään puolustin vihollistanne Winderiltä.
En silti laskisi metsänhenkeä heikkoudekseni. Kun on kyse toisesta ajasta ja paikasta, saatan yhtä hyvin päästää sen päiviltään. Jos toivoitte pystyvänne kontrolloimaan minua yhdellä pienellä olennolla samaan tapaa kuin saatatte tehdä Mir Valdorenilla Winderin suhteen, niin minun täytyy pahoitella, sillä olette väärässä kohdallani, Atrevaux totesi kierosti hymyillen. Fauni piti ystäväpiirinsä tarkoituksella pienenä ja nekin harvat ystävänsä tavallisesti salassa muilta. Kenraalilla oli myös syynsä elää elämänsä kumppanittomana, koska kaiken tämän hän laski heikkoudeksi, jolla juurikin saatettiin käydä häntä kiristämään.

[Aksutar]

Fauni ei käynyt kieltämään, eikä myöntämään mitään hengen suhteen. Atrevaux kertoi olevansa velkaa otukselle, joka häntä oli auttanut. Ihan hyvä syy puolustaa lähes puolustuskyvytöntä olentoa, joskin eivätkös nuo olleet nyt tasoissa? Juurihan Atrevaux oli pelastanut otuksen varmalta kuolemalta. Ehkä fauni tajusi sen itsekin, ehkä ei, Aran ei kuitenkaan nähnyt miksi sarvipää enää olisi minkäänlaista velkaa kantanut metsän mörrille.
Atrevaux kuitenkin kävi huomauttamaan, ettei otus hänen heikko kohtansa ollut. Ei ainakaan samalla tavalla, mitä sotilas oli toiselle kenraalille. Sääli sinänsä, Aran olisi saanut kolmannestakin kenraalistaan niskaotteen, jolla pitää nuo ruodussa. No, ehkä Aranin piti vain odottaa muutama sata vuotta, kenties tuo sarvipää löytäisi sitten jonkun kehen alkaa kiintyä.
Aran hymähti, samalla kun pysähtyi äkisti ja hakeutui lähimmän seinän viereen, ottaen siitä tukea.

Minä kun luulin, että sinusta saisi revittyä iloa irti Aran kommentoi virnistäen, vitsillä. Olihan Atrevaux muutenkin viihdyttävä, mutta eiköhän fauni tuntenut kuninkaansa ilkeän, sadistisen puolen, joka halusi leikitellä muiden kanssa. Oli kyseessä sitten vihollinen tai ystävä.
"ehkä sinunkin pitäisi hankkia pedinlämmittäjä. Teis vaikka sinustakin tulisi yhtä mielenkiintoinen, mitä Winderistä".

Seinään käytiin nyt nojaamaan kunnolla. Ketään ei ollut heidän lisäkseen lähistöllä, joten Aran saattoi hetken heikkoutensa aikana nojailla rauhassa. Toinen käsi nousi hieromaan turhautuneesti kulmia, miehen manatessa itsekseen mutisten koko sairauttaan.
Mikäli sinulla ei ole kiire minnekään Aran kävi ähkäisemään muutaman yskähdyksen välistä, ilmaisten näin faunille että tässä saattaisi mennä jonkin aikaa

[Crimson]

Kenraali asteli eteenpäin käytävällä, huomaten pian astelleen Aranin edelle, kun toinen pysähtyikin yllättäen tukemaan itseään vasten seinää. Sarvipäinen pysähtyi, kääntyen sitten ympäri Aranin suuntaan. Miehen ensimmäiseen toteamaan tyydyttiin hymähtämään ja seuraava saikin jo puoleensa muutaman huvittuneen naurahduksen. Atrevauxilleko pedinlämmitäjä?! Kaikkea sitä sai kuullakin.
"Olen tähän saakka pärjännyt ilman. Tulen myös pärjäämään lopun elämäni ilman", Atrevaux totesi myhäillen. Ei hän ketään tarvinnut helmaansa roikkumaan. Tuskin olisi jaksanutkaan antisosiaalisella tavallaan ketään turhan läheistä kovin pitkään lähellään olevan, kun olisi tehnyt mieli jo ärähtää ja ajaa mokomat hellyydenkipeät otukset tiehensä. Lemmikit ja jonkin asteen orjat fauni hyväksyi, muttei mitään, mikä vähääkään muistutti kumppania. Niistä olisi vain haittaa. Ja ennen kaikkea ne olisivat kaiken tiellä.

Kädet ujutettiin edestä selän taakse faunin silmäillessä nyt paremmin seinän vierustaa vasten nojautuvaa Arania. Tuon hiljalleen alkava köhintä ei ollut lainkaan hyvä merkki, joka saikin huolestuneisuuden valtaamaan jälleen Atrevauxin mielen.
"Ota aikasi. Olen valmis seisomaan käytävällä vaikka läpi yön jos on pakko" fauni totesi, huomaten samalla sinutelleensa kuningasta. Kenties vahingossa. Kenties tarkoituksella. Sarvipää ei kuitenkaan jaksanut miettiä seikkaa sen enempää, vaan ryhtyikin pitämään silmällä pitkän käytävän päitä muiden kulkijoiden varalta - sivusilmällä pitäen kuitenkin yskivää kuningasta silmällä.

Atrevaux oli nähnyt tämän esityksen aikaisemminkin. Kokematon olisi saattanut olla suorastaan kauhuissaan Aranin kohtauksesta, mutta kenraali osasi suhtautua siihen rauhallisesti, vaikka olikin huolestunut miehen tilasta.
"Tahdotteko pysyä tässä, vai ohjaanko teidät jonnekin syrjemmälle?".


//Hups, mikä nukkuminen..//

[Aksutar]

Aran tiesi, ettei fauni kovin läheisriippuvainen ollut. Hyvä jos tuolla edes oli ketään läheisiä. Ystäviä korkeintaan. Ystäviä, jotka osasivat pysyä tarpeeksi etäisinä. Eipä Aran pahemmin ollut nähnyt Atrevauxia liikkuvan kenenkään seurassa. Ainakaan faunimuodossaan. Kai tuolla viestinviejäilluusiollaan oli jotain tuttavia edes.
Yskintää koitettiin hillitä parhaansa mukaan, mutta silti kuiva, keuhkoja raastava köhinä kävi yltymään. Kulmia hieronut käsi oli laskeutunut nyrkkiin suun eteen, johon kuningas nyt yski pienesti, koettaen selvästi pidättää jokaista yskäisyä. Hän ei halunnut yskiä kahdesta syystä. Ensinnäkin se sattui ja toisekseen yskiminen saattoi kerätä epähaluttua huomiota.

Atrevauxin sinuttelusta ei oltu moksiskaan. Juuri nyt Aran tarvitsikin jonkun, joka käyttäytyi tuttavallisesti. Teitittelevät ja turhan etiketin takia estyvä henkilö olisi ollut jotain, mitä kuningas ei olisi halunnut lähelleen tällä hetkellä. Hän tarvitsi heikon hetkensä tueksi ystävän, ei alaista.
Sokean katse kävi kääntymään kohden faunin ääntä köhimisen välistä, kuninkaan käydessä nyökyttelemään vastaukseksi tuon kysymykseen. Kyllä, hän halusi syrjemmälle. Jonnekin piiloon. Piiloon uteliailta katseilta ja korvilta. Aran päästi irti seinästä ja nappasi yllättäen kiinni Atrevauxin käsivarresta toisella kädellään. Toinen pysyi yhä suun edessä. Kuningas tärisi. Fauni saattoi tuntea, kuinka kultakutrinen haltia värisi kuin haavanlehti.
Lähimpään huoneeseen Aran sai sanotuksi yskimisen lomasta, otteen faunin käsivarrella tiukentuessa.

[Crimson]

Kenraali katsoi säälien Aranin köhimistä, joka tuntui yltyvän turhankin kovaksi. Kuninkaasta myös näki, että tuo yritti pidätellä joitain puuskiaan enemmän, mikä sai Atrevauxin kurtistamaan kulmiaan. Ei ärtymyksestä tai vihasta, vaan silkasta huolestuneisuudesta.
Aran kävi kohottamaan sokean katseen fauniin ja antoi myöntyvän vastauksen siihen, että tahtoi pois käytävältä. Niin kenraali oli hieman tuuminutkin. Huolestuneisuuden kasvoilta korvasi hetken hämmennys, kun Aran tarrasi Atrevauxin käsivarresta kiinni. Mies tärisi. Fauni tunsi sen värinän turhankin selvästi.
Kulmat ottivat pienen huolestuneen kulman, sarvipään käydessä pälyilemään nopeasti ympärilleen. Ketään ei näkynyt. Onneksi. Uteliailta katseilta oltiin toistaiseksi selvitty, mutta se ei silti tarkoittaisi, etteikö joku saattaisi jonkin nurkan takana salakuunnella kaksikkoa. Ylimääräisten silmäparien etsinnän jälkeen, kävi Atrevaux etsimään lähimmän oven vieressä oleviin vierashuoneisiin, johon lähti sitten käsivarressaan roikkuvaa Arania johdattamaan.

Fauni ohjasi kuninkaan sisään huoneeseen, sulkien himmeästi valaistun vierashuoneen oven perässään. Ovi lukittiin, joten kukaan ylimääräinen ei vahingossakaan sinne pääsisi koputtamatta ensin.
Himmeän valaistuksen lisäksi huoneessa ei juuri ollut suuren sängyn, kirjoituspöydän, joittenkin hyllyköiden ja lipastojen sekä nojatuolien lisäksi mitään ylimääräistä - verhoja ja mattoja lukuunottamatta.
"On varmasti parempi, jos istut alas", Atrevaux totesi, saattaen kultakutrin istumaan sängyn laidalle, jotta tuo voisi pistää myös maaten jos siltä tuntui.
"Tarvitsetko jotain?".

[Aksutar]

Aran roikkui Atrevauxin käsivarressa Faunin johdattaessa kuninkaansa piiloon käytävillä liikkuvilta epätoivotuilta henkilöiltä. Kyllä Aran vielä kävelemään pystyi, eikä olisi mitään tukea tarvinnut, mutta näin askel saattoi käydä nopeammin, kuin sokean ohjastaminen telepaattisin viestein. Viestein, joihin ei välttämättä niin kunnolla pystytty keskittymään köhimisen oheelta.
Se, mitä huoneessa oli tai kuinka valoisa mokoman neljän seinän sisäinen tila sattui olemaan, oli täysin samantekevää nyt täysin sokealle kuninkaalle. Tuo ei erottanut mitään mistään, eikä siten osannut edes utuisen näön avulla suunnistaa varoen huonekaluja. Atrevaux kuitenkin auttoi kuninkaansa istumaan vierashuoneen sängylle.

Aran istahti alas ja saman tien painui kumaraan niin, ettei Atrevaux saattanut nähdä kuninkaan kasvoja, ellei käynyt kyykkimään pää lattianrajassa ylöspäin katsellen. Haltia ei halunnut näyttää kasvojaan faunille. Heikkoudesta, häpeästä. Ei, Aran ei halunnut, että Atrevaux saattaisi nähdä hänen yskivän nyrkkiinsä verta tahi vieräyttävän kyyneleen jos toisenkin silkasta yskimisen kivusta.
Kumaraan painauduttuaan kävi kuningas yskimään muutaman kerran voimakkaammin, enää yrittämättä edes pidätellä köhinäänsä. Jokainen yskäisy kävi vasten nyrkkiä, joka kävi värjääntymään pienesti verestä punaiseksi. Käsi oli kuitenkin kasvojen tapaan hiuspehkon takana piilossa, miehen yhä kyyristellessä sängyn reunalla.
En Aran kävi vastaamaan Atrevauxin kysymykseen yskänpuuskan laantuessa Olen kunnossa.
Tuota hän ei uskonut itsekään. Vesi olisi ollut mukava vaihtoehto nyt. Ja lääkkeensä. Lääkkeet, jotka olivat oman sänkynsä pöytälaatikossa. Ne ehtisi ottamaan myöhemminkin. Lääkkeet olivat sitä paitsi enemmänkin ennalta ehkäiseviä, kuin kohtauksiin auttavia.
Lattia on täällä likainen Kuningas totesi ykskaks täysin pointittoman seikan. Mikä selvästi oli joko vitsi tai sitten yritys siirtää aihetta toisaalle. Eihän Aran lattiaa nähnyt, vaikka lähellä lattian rajaa kyykkikin.