Oh, this heat!


Arot sijaitsevat valtakunnan länsiosassa, aueten heti Quinn metsän vieressä ja jatkuen pitkälle pohjoiseen Kleth vuorelle asti. Arot ovat kumpuilevaa ja välillä tasaantuvaa ruohomaata silmänkantamattomiin. Aroilta löytyy kuitenkin teitä, jokia ja jopa pieniä järviä, jotka rikkovat tämän ruohomeren yhtenäisyyttä silloin tällöin. Kaksi suurinta tietä kulkevat ihmisten kaupungista Nahor kylään ja toinen suurin tie taas ihmisten kaupungista arojen halki Kleth vuorelle. Kleth vuorelle kulkevaa tietä ei kuitenkaan käytetä kovin usein lohikäärmeiden pelossa.

Aroilla sijaitsee tätä nykyä myös Haltioiden kaupunki. Pohjoisemmasta löytyy myös kyliä, jotka uhkarohkeana pitävät majaansa aroilla.

Haltiat pitävät aroja erittäin tarkkaan silmällä kaupunkinsa tähden, joten on erittäin todennäköistä törmätä haltioiden sotilaspartioihin aroilla, varsinkin eteläosassa.

Valvoja: Crimson

Ritari

Viestit: 1214

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti To Maalis 29, 2012 12:12

Oh, this heat!

//Vanttu ja peuraneitoinen kiitos:3//

Oami Folkriver

Vaikka olikin vasta alkava kevät, ei aroilla enää näkynyt kun muutamia lumikinoksia siellä täällä ja aurinko paistoi jo melko lämpimästi. Kauempaa pohjoisesta, aivan kääpiöiden kaukaisesta kaupungista asti, oli muuan matkalainen lähtenyt matkalleen. Kääpiöneidon oli tarkoitus päästä ihmistenkylään asti, hän ei ollut voinut kertoa matkansa todellista tarkoitusta monelle, ainoastaan hänen rakas ystävänsä prinsessa tiesi, olihan matkalainen sentään tämän kamarineito.
Kovin pahoillaan Oam oli salailusta, mutta joskus se oli vain pakollinen vaihtoehto. Tällä hetkellä Oami oli Laurianan aroilla, ainakin hänen karttansa mukaan, jossa sijaitsi nykyään myös haltioiden linnoitus, jonka Oam kiersi kaukaa. Yksi syy minkä vuoksi Oam ei ollut halunnut mukaan vartiointia oli se ettei hän kiinnittäisi itseensä liikaa huomiota. Yhden matkalaisen neito oli ottanut mukaan; vuorikauriin nimeltään Eana.

Aurinko paistoi suoraan keskeltä pilvetöntä taivasta, eikä kamarineito ollut hoksannut ottaa mukaansa mitään suojatakseen päätään. Ruokataukoakaan Oam ei ollut sitten aroille saavuttuaan pitänyt sillä pelkäsi hieman haltioiden reaktiota hänet huomatessaan. Kuitenkin näiden kahden tekijän yhteissummana Oamin ajansäästäminen kostautui. Aivan yllättäen nainen tunsi kuinka häntä alkoi huimata. Ensin Oam tarrautui tiukemmin kiinni Eanan ohjaksiin, mutta sitten hän vain menetti tajuntansa tipahtaen kauriin selästä, onneksi kuitenkin pehmeään nurmeen. Kauris huomasi emäntänsä kunnon ja tuli ensin tökkimään tätä turvallaan mutta kun vastausta ei kuulunut säntäsi se etsimään apua.
Onneksi lähistöllä oli pieni asumus jonne kauris säntäsi hätääntyneenä.

//Kauris on sivuhahmo niin saat autohitata sitä:)//
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3

Viesti Ti Huhti 03, 2012 5:07

Elspeth Fuchs

Aroilla oli liikkeellä samoihin aikoihin toinenkin matkalainen. Tosin tämä matkalainen ei ollut kovin kaukana kotoaan. Hänkin oli liikkeillä ratsain punaruskealla hevosellaan. Kuljeskelulle ei ollut sen kummempaa syytä, matkaan oli lähdetty aroilla laukkailun ja kauniin sään ilosta.

Elspeth oli jo lähes omassa kotipihassaan, mutta päätti kuitenkin pysähtyä poimimaan kukkia. Hevosen hän päästi laiduntamaan niityn ruoholaikuille. Tyttö oli juuri poimimassa erityisen kaunista neilikkaa, kun mukana ollut paimenkoira Dax haukahti. Elspeth kääntyi katsomaan. Kaukaa aroilta lähestyi joku hahmo, jonka hän ensi silmäyksellä tunnisti kauriiksi. Hmm, täälläpäin ei usein näy kauriita, varsinkaan yksin keskellä auringon polttamia aroja. Elspethiä alkoi epäilyttää. Tämä tarkoitti joko sitä, että jollakin (ainakin kauriilla) oli jotain hätää, tai sitten tämä oli jokin ihmisten juoni ja kohta hän olisi se kenellä olisi hätä. Tytön oli kuitenkin kovin vaikeaa uskoa mitään pahaa pienestä kauriista, joten tämä jäi aloilleen odottamaan sen tuloa. Kauriin koko ajan lähestyessä Elspeth osasi jo tunnistaa sen vuorikaurisnaaraaksi. Pienet pystyt sarvet pilkistivät sen pääkopasta. Nyt se oli päässyt jo lähes heidän luokseen, ja selvästi se heidän luokseen matkalla oli. Kauriilla oli päässään jonkinlaiset suitset ja selkäänkin oli sidottu kantamuksia. Se näytti lievästi hätääntyneeltä suunnatessaan lähestulkoon suoraan Elspethin syliin.

Elspeth kumartui katsomaan yllätysvierastaan. Päällisinpuolin se näytti olevan ihan kunnossa lukuun ottamatta hikeä, hengästystä ja hätäännystä. Se ei malttanut pysyä kauaa paikallaan vaan oli kovin halukas lähtemään takaisin paluusuuntaansa. Elspethistä alkoi yhä enenemissä määrin vaikuttaa siltä, että kauriin päässä viirasi. Aika harva otus halusi yksinään lähteä kuumalle arolle josta on juuri selvinnyt, kun vaihtoehtona on viileä metsä. Kyseessä kun vielä oli vuorikauris. Luulisi että se koettaisi suunnata vuorille päin. Yksi seikka, jota hän ei ollut vielä ottanut huomioon, oli se, että sillä oli nuo varusteet yllään. Selvästi se ei siis ollut villikauris, vaan kuului jollekin. Kauris oli pienikokoinen, joten sen omistajakaan ei tuskin kovin suuri ollut. Vaikutti kuitenkin siltä että sitä oli käytetty ratsuna, koska Elspethin painaessa sen selkää se ei yrittänytkään vältellä vaan päinvastoin rauhoittui. Haltiat olivat pitkiä, mutta toisaalta he saattoivat olla hyvinkin keveitä, sen Elspeth tiesi. Kuitenkin hänestä tuntui että tämä ratsu ei haltialle kuulunut, he yleensä kuitenkin suosivat hevosia. Sama päti ihmisiin, ja tyttö oli lisäksi aivan varma, ettei sellaista ihmistä olekaan joka saa vuorikauriin kesytettyä ratsukseen. Lopputulos tästä monihaaraisesta mutta nopeasti tapahtuneesta ajattelusta oli se, että kaurista ja sen omistajaa tulisi auttaa, ainakin yrittää parhaansa.

Elspeth otti kiinni kauriin suitsista ja talutti sen varjoon. Hänellä oli tallin nurkalla tynnyrissä vettä, jota hän tarjosi kauriille. Se ei ollut innokas juomaan vaikka jano sillä oli, mutta joi kuitenkin ainakin Elspethin mieliksi. Kauriin selässä olleet kantamukset Elspeth otti pois ja vei talliin. Olipa omistaja kuka tahansa, niin kaurista ei ollut syytä rasittaa yhtään enempää. Mielellään Elspeth olisi laittanut sen talliin lepäämään, mutta kauris oli niin epätoivoisesti lähdössä takaisin aroille, ettei se ollut mahdollista. Niinpä tyttö otti siltä vielä suitset pois ettei se niihin kompastuisi, ja päästi kauriin menemään. Se ei rynnännyt kovaan vauhtiin vaan jäi selvästi odottamaan häntä. Velvet, hänen hevosensa, oli tullut lähituntumaan nuuskuttelemaan kiinnostuneena. Nyt Elspeth laittoi vain suitset sen päähän ja hyppäsi selkään. Tämän huomatessaan viisas kauris piti sitä ilmeisesti merkkinä liikkeelle lähdöstä, ja lähti kovaa vauhtia nelistämään edellä. Elspeth koetti kuitenkin pitää vauhdin rauhallisempana, hän ei halunnut kenellekään lämpöhalvausta.

Jo tunnin verran oli kuljettu. Etenemisen nopeus oli kävelyvauhti. Tyttö alkoi olla huolissaan kauriista. Sen kävely oli huojuvaa ja puuskutus kuului matkan päähän. Sillä oli kuitenkin edelleen selkeä päämäärä. Ympäristö oli melko karua. Täälläpäin aroa lämpö oli vieläkin kuumottavampaa ja kasvillisuus oli vähentynyt. Siellä täällä sinnittelevät luminokareet eivät enää kauaa selviäisi. Kun Elspeth katsoi oikein tarkkaan, hän näki kaukana jonkin hahmon. Hän terästäytyi ryhdikkäämpään istuntaan ja vihelsi koiran lähelleen. Hän oli ottanut varmuuden vuoksi mukaan jousipyssynsä, sen hän oli kiinnittänyt selkäänsä. Kauris päinvastoin innostui ja lähti viimeisillä voimillaan ravaamaan. Selviääköhän se enää takaisin kodilleni, Elspeth mietiskeli. Heidän lähestyessään tuota kaukaista hahmoa tyttö tajusi, ettei se lähestynyt heitä. Se oli siis paikallaan. Itse asiassa se makasi maassa. Sille on varmasti sattunut jotakin. Onkohan hän se kauriin haltija? Siltä todellakin vaikutti. Kauris oli jo päässyt otuksen luokse ja käynyt makuulle sen viereen. Kun Elspeth katsoi tuota myttyä lähempää, hän huomasi että se oli kääpiö. Laiha ja siroluinen tosin, mutta kääpiö kuitenkin. Olikohan tämä sittenkin virhe? Kääpiöthän ovat ihmisten puolella, suurin osa ainakin. Toisaalta Elspethillä ei ollut mitään juuri kääpiöitä vastaan ja tämä kyseinen vaikutti aivan harmittomalta ja avuttomalta. Ja jos ei sitä auttaisi, se luultavasti menehtyisi. Kääpiötyttö oli nimittäin selvästi ainakin pyörtynyt, toivottavasti sillä ei mitään tautia olisi. Elspeth laskeutui Velvetin selästä ja kumartui kääpiön ylle.

Hei, kuuletko sinä? Oletko kunnossa? hän huhuili ilman vastausta. Hänellä oli mukanaan pieni vesitonkka, josta hän kaatoi vähän vettä kädelleen ja antoi kauriin juoda. Vähän hän myös roiskutti kääpiötytön kasvoille. Toivottavasti se nyt herää. Muuten voi olla vaikeaa nostaa se Velvetin selkään.

Ritari

Viestit: 1214

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti Ti Huhti 10, 2012 9:07

Kaikki pimeni niin äkisti. Taasko tämän täytyi tapahtua? Heräisinkö enää koskaan?
Monenlaisia mietteitä kulkee sairaiden ihmisten mielissä, mutta nämä ajatukset kuuluivat aroilla maassa makoilevalle kääpiöneidolle. Hän oli ollut pitkään kunnossa, mutta nyt hänen kehonsa tuntui niin raskaalta. Hän ei ollut varma oliko elossa, mutta kyllä hän uskoi tuntevansa porottavan aurinkon herkällä hipiällään.
Ääniä... Varjo lankesi selvästi auringon tielle hänen ylleen, mutta Oami ei silti jaksanut edes silmiään avata. Hengittäminen kävi hyvin hitaasti ja vaivalloisesti. Tulija oli ollut hänen oma uskollinen ratsunsa, sillä Oam tunsi kuinka kauris käpertyi hänen vierelleen. Ehkei se ollut onnistunut hakemaan apua. Silloin uusi varjo lankeaa kääpiön ylle ja tämä kuulee naisen äänen. Se kysyi oliko hän kunnossa. Oam toivoi voivansa avata silmänsä ja suunsa ja vastata, mutta hänestä tuntui ettei hallinnut ollenkaan kehoaan. Se oli hyvin ahdistavaa.
Yllättäen Oam tunsi kuinka jotain kylmää lenteli hänen kasvoillaan ja suu aukesi kuin itsestään pienten vesipisaroiden osuessa siroille huulille. Oami saa raotettua silmiään sen verran että erottaa yllään kaksi sarvea. Ehkä hän näki unta. Olikohan tämä kangastus? "Eana..?" Heikko kääpiöneidon ääni kysyi varovaisesti kuvajaiselta hänen yllään.
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3

Viesti Ma Elo 06, 2012 9:01

Kääpiöstä lähti heikkoa ääntä, kun se kuiskasi jonkun nimen. Kenen nimen, sitä Elspeth ei tiennyt. Pää-asia oli kuitenkin, että tyttö oli elossa ja jopa tajuissaan. Elspeth kaatoi sen avonaiseen suuhun lisää vettä. "Hei, jaksatko nousta ylös? Tai edes puhua? Voin auttaa sinua. Täältä et nimittäin muita löydä ihan heti." Kesäinen päivä oli polttavan kuuma, kääpiötä ei voisi tänne jättää. Elspeth kosketti sen kättä. Kuule, minun pitää viedä sinut pois täältä. Tosin peuratyttö ei ollut varma miten sen aikoi tehdä, koska toinen oli hieman isompi kuin hän itse. Mutta ei Elspeth mikään voimaton kuitenkaan ollut, joten ei kai auttaisi muuta kuin yrittää nostaa neitonen Velvetin selkään. Hän tarttui vahvemmalla otteella käteen ja otti kiinni toisestakin kädestä. Tällä tavalla Elspethin onnistui kiskoa kääpiö seisaalleen nojaamaan itseään vasten. Sitten taluttamalla ja vähän kantamallakin hän sai vietyä tytön hevosen luokse. Tähän mennessä ei ollut ollut mitään vaikeuksia, mutta hevosen selkään nostaminen tuotti pieniä ongelmia, eikä sitä yhtään helpottanut se että Velvet oli melko suuri. Hetken ponnistelujen jälkeen kääpiö saatiin kuitenkin nostettua ihan onnistuneesti, ja siinä se nyt pötkötti Velvetin selässä. Elspeth kiipesi sinne itsekin, ja ohjasi hevosensa kotia kohti. Autettava oli paras viedä hänen kotiinsa. Siellä se saisi levätä ja syödä. Nostin sinut hevoseni selkään ja vien sinut nyt kotiini.. Hän ei ollut varma kuuliko tai ymmärsikö tyttö, mutta jos se kuuli, ainakin saisi tietää mihin he olivat matkalla. Tytön vuorikauriskin lähti seurailemaan heitä yhdessä koiran kanssa.

Matkaan kului jonkun aikaa, koska he eivät voineet liikkua kovin nopeasti, ettei kääpiötyttö olisi tipahtanut alas Velvetin selästä. Aurinko oli kuitenkin vielä näkyvillä, kun he saapuivat Elspethin kotipesälle. Piha oli jo mukavan varjoinen, eivätkä loppukesän lämpöiset auringonsäteet yltäneet sinne. Tämä saattoi kuitenkin olla vain hyvä asia, sillä hänen uusi ystävänsä (tai ei välttämättä ystävänsä, mutta tässä kohtaa saattoi olettaa että kääpiö pitäisi häntä ystävänään, sillä olihan hän kuitenkin käytännössä pelastanut sen) vaikutti kovin uupuneelta, joten sille varjoiset ja vilpoiset olosuhteet olivat varmasti vain hyvästä. Peuratyttö liuutti varovaisesti ystävänsä hevosen selästä ja auttoi sen turvallisesti maan kamaralle. Pikaisesti hän riisui Velvetiltä varusteet ja antoi sen jäädä ulos, se kyllä osaisi mennä talliin itsekin. Kaikki huomio täytyi nyt keskittää potilaaseen.

Sisällä talossa Elspeth asetteli kääpiöneitosen makuulle sohvalle, ja haki keittiöstä kannullisen vettä ja hieman rapeaa leipää päällystettynä mehevällä lihalla. Ehkä herkullinen ruuan tuoksu saisi tytön virkoamaan. Nyt kun hänellä oli paremmin aikaa katsella tätä autettavaansa, huomasi hän miten erikoiselta tyttö oikeastaan näyttikään. Kääpiöksi hän oli sen silloin heti tunnistanut, mutta oikeastaan neitokainen erosi peruskääpiöstä melko lailla. Se oli niin siro, näyttäen jotenkin hyvin epäkääpiöltä ja todella tyypilliseltä kääpiöltä yhtä aikaa. Elspeth pudisti päätään ja koetti selvittää ajatuksiaan. Jokin piirre siinä vain kuitenkin oli niin kääpiömäinen, ettei rodusta voinut erehtyä.

Tyttö tuntui hengittelevän tasaisesti eikä vaikuttanut olevan mitenkään hengenvaarallisessa tilassa. Kuitenkin olisi tärkeää saada se hereille, jotta se saisi syötyä. Elspeth heilutteli kättään tytön silmien edessä, ja huomasi niiden värisevän. Samoin kun hän puristi tytön kättä, sai hän vastaukseksi pienen puristuksen, joka ei välttämättä ollut kuitenkaan tietoisesti tehty, vaan saattoi olla myös pelkkää kehon reagointia. Kaikki nämä merkit kuitenkin viittasivat siihen, ettei neitokainen kovin syvässä tajuttomuuden tilassa ollut, vaan harhaili jo tajun rajamailla. Hei ystävä. Toivottavasti sinä heräisit pian niin voisimme jutella. Minulla on sinulle tässä ruokaa ja juomista, eikä sinulla ole mitään hätää, olet täällä minun kotonani. Minä olen Elspeth, ja pelastin sinut tuolta paahteesta aroilta. Sinun pieni kaurisystäväsikin on tuolla pihalla.. hän jutteli tytölle toivoen sen ehkä reagoivan puheeseen. Koirakin tuli istumaan sohvan eteen häntää heilutellen ja nuolaisi kääpiötyttöä poskesta.

Ritari

Viestit: 1214

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti To Loka 25, 2012 10:27

//Kirjoitin sulle jo kerran vastauksen mutta sitten se katosi että olen todella inspiroitunut sellaisen jälkeen kirjoittamaan joten voi jes:I//

Oami kuuli ääniä ja näki suljetuilla silmäluomillaan varjoja. Itseasiassa tila ei eronnut kovin paljoa unien näkemisestä, paitsi että Oam alkoi kyllä olla yhä enemmän varma ettei nyt uneksinut. Joku tosiaan oli tullut pelastamaan hänet. Tai vangitsemaan. Mitä jos hänet oli löytänyt joukko haltia sotilaita jotka olivat kiikuttamassa häntä hirteen tai teloitukseen haltiakuninkaansa luokse? Nämä mielikuvat eivät herättäneet Oamin taistelutahtoa transsitilaansa vastaan, päinvastoin, hänen tilansa vain syveni. Viimeinen asia minkä Oami saattoi aistia oli viileä tuuli joka tuli hänen kasvoilleen leikitellen otsatukalla.

Seuraavan kerran kun Oam alkoi aistia tapahtuamia ympärillään. Enää ei ollut tuulta. Itse asiassa hän oli aika varma että nyt oltiin sisätiloissa. Hän makasi. Makuupaikka ei ollut kova kuin tyrmien kiviset lattiat, joten hän oletti ettei ollut joutunut haltioiden vangiksi. Hän kuuli hiljaisia touhuilun ääniä jostain etäältä, ja koska hän pystyi todella kuulemaan niin selkeästi hänen täytyi olla jo melkein ulkona transsista.
Hänen pelastajansa, tai sieppaajansa, tuli hänen luokseen ja puhui hänelle taas. Ystävä..?, Oam vain ajatteli kun avasi silmänsä koiran samalla nuolaistessa hänen poskeaan.
Oami huomasi olevansa tosiaan jossain mökissä, ilmeisesti tämän Elspethin kotona, kuten tuo oli hetki sitten sanonut. Oami tunsi olonsa vielä niin heikoksi ettei edes yrittänyt pyristellä ylös. "Eana..." Oami sanoi Elspethin mainittua kaurisystävästä alkaen hymyillä, "Kiitos E-elspeth."
Kun Oam tunsi olonsa jo hitusen paremmaksi voimien alkaessa palautua hän nousi istuulleen ja otti vastaan toisen tarjoamat leivän ja veden. "Olen Oami, Oami Folkriver. Tulen kääpiöiden kaupungista Kleth vuorilta... Minulla oli tapaaminen ihmisten kylässä, mutta näköjään pyörryinkin matkalla." Kääpiö neito kertoi hentoisella äänellään toiselle miksi hän nyt oli täällä ja kuka oli. Sehän kuului nyt vähintään hyviin tapoihin esittäytyä henkilölle joka oli juuri pelastanut sinun henkesi.
Oam otti pitkän kulauksen vedestä sillä paahtavan reissun jäljiltä oli vähän jano. Sitten hyvin varavaisesti Oami alkoi syömään leipäänsä.
"Mikä sinä oikein olet Elspeth?" Oam uteli lempeästi katsoen eksoottisen näköistä uutta ystäväänsä. "Ja kuinka hyvin sinä tunnet nämä seudut? Koska voisin todella kaivat opasta ohittaakseni haltioiden linnoituksen kaukaa, ja pääsisin kuitenkin ihmisten luokse tapaamiseeni."
Hetken Oami epäröi, kannattaisiko hänen kertoa Elspethille mistä tapaamisessa oikein oli kysymys, mutta sen sijaan hän puki aiheen kysymykseksi, oikeastaan kahdeksi kysymykseksi: "Kuinka hyvin sinä tunnet haltiat? Oletko sattunut tapaamaan tai kuulemaan eräästä kääpiö velhosta nimeltään Yurel? Yu-yurel F-folkriver..."
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3

Viesti To Tammi 31, 2013 6:19

//heer you go

Sitten kääpiö heräsikin. Hetken päästä se jo kykeni syömään ja jutustelemaan hänen kanssaan. Kaiken kaikkiaan kääpiöneito, joka esittäytyi Oamiksi, vaikutti varsin herttaiselta otukselta. Hänen kertoillessaan suunnitelmistaan, tapaamisesta ihmisten luona, Elspeth ei toki epäillyt tämän tarkoitusperiä mutta mietti toki kuumeisesti miten tuollainen hentoinen (jos niin kääpiöstä voi sanoa) olento oli niin varomattomasti lähetetty helteisille ja vaarallisille aroille. Ei varmaan oltukaan, se lienee ollut sen oma päätös. Elspeth ei itse ollut erityisen mieltynyt ihmisiin heidän yhteisen menneisyytensä johdosta, mutta ei toki voinut heidän tapaamistaan muilta kieltää. Aroilla ei kannata kulkea keskipäivän aikaan, ainakaan pidempiä matkoja. Siellä on yllättävän lämmin, hän kuitenkin sanoi tytölle. Hän jäi tarkkailemaan uutta ystäväänsä, ja antoi tämän syödä leipäänsä rauhassa.

Pian tyttö kysyikin sen kysymyksen, jota hän oli jo odotellut. Se oli nimittäin aika yleinen kun joku hänet ensikertaa näki. Kuten näet, minulla on peuran sarvet. En itsekään tiedä kovin tarkkaan mikä olen, sillä en ole nähnyt ikinä muita kaltaisiani.. Elspeth ei tuntenut tarvetta alkaa avaamaan historiaansa muukalaiselle sen tarkemmin, eihän hänkään vielä tuntenut sitä. Tunnen toki nämä seudut varsin hyvin, sillä olen asunut täällä jo monta vuotta. Haltioiden linnoitusta kannattaa todella varoa, siinä missä ihmistenkin.. mutta jos todella haluat sinne päästä niin en minä sinua estä. Ja voin toki auttaa, jos haluat. En varmasti halua löytää sinua uudestaan pyörtyneenä jostain taloni kulmalta. Sitten seurasi kysymys koskien hänen tietoisuuttaan haltijoista ja eräästä tietystä kääpiöistä. Elspethin mielestä keskustelu alkoi uida syvempiin vesiin, lipua outoon suuntaan ja se oli saanut yllättävän käänteen.

nykyään en tunne haltijoita kovin hyvin, ainakaan linnakkeesta. En usko että niiden suhteen tiedoistani on sinulle apua. Tytön mainitessa sitten tuon oudon nimen Elspethistä tuntui saman aikaisesti siltä, että se oli aivan uppo-outo, ja toisaalta siltä että olisi joskus kuullut sen jossakin. Yurel Folkriver, kääpiövelho.. Yurel? Ei, ei kuulostanut tutulta. Folkriver sen sijaan kyllä. Ei, en ole kuullut herra Folkriverista. Sinä sen sijaan taidat olla, vai mikä sukunimesi taas olikaan? Jos ei tyttö ollut herra F:n vaimo, niin jotain sukua selvästi ainakin.

Ritari

Viestit: 1214

Liittynyt: Su Huhti 10, 2011 1:35

Paikkakunta: The Land

Viesti Pe Helmi 08, 2013 1:52

Oami ymmärsi toisen tietynlaisen vaitonaisuuden omasta synnyinperästään sillä he olivat juuri tavanneet ja tyttö oli harvinainen. Oami voisi vaikka hyvinkin olla joku hullu erityisten rotu yksilöinen keräilijä, mistäpä tuo toinen sitä tietäisi.
Elpeth asui aroilla, totta kai tämä varmaan tunsi alueen hyvin! Oamia hieman hävetti moinen kysymys nyt jälkiviisaana. Kääpiötyttö itse tunsi maanalaisesta kääpiökaupungista lähinnä vain paikat joissa prinsessa Raella tahtoi käydä ja toisekseen itse kääpiöiden hovin asuintilat ja salit. Muuten hän ei viihtynyt kuljeskellen ympäriinsä.
Haltialinnaa kääpiö kertoilikin yrittäneensä varoa siten olikin päätynyt oletettavasti kiertoreitille aroille, jolloin matka kuumassa olikin kestänyt odotettua kauemmin ja lopputuloksen Elspeth tiesikin. Kun toinen sanoi vielä että voisi kyllä auttaa Oamia matkassaan ettei joutui löytämään tätä uudestaan pyörtyneenä talonsa kulmalta punaistui tuo sievä hentoinen kääpiö aivan kauttaaltaan. "E-ei minulla hätää. Kyllä tämä tästä." Olivat suloiset sanaset.

Yurelin etsinnässä ei taaskaan tapahtunut suurtakaan edistystä mikä oli ymmärrettävää, sillä toinen oli haltioiden puolella. Aihetaa täytyisi tiedustella haltialta, joita ei voinut mennä jututtamaan noin vain. Oam kuitenkin kohteliaana likkana kiitti silti Elspethiä vaikkei tuo tiedoillaan apua voinutkaan antaa.
Elspeth tajusi hyvin ripeästi että kyseisen Yurelin sukunimi sekä taloon kannetun kääpiön sukunimi olivat sama, joten hieman vain arkaillen Oami toisti oman sukunimensä ja lisäsi: "Olen häne nuorin siskonsa. Luulin isoveljen kadonneen tai - no ei sillä ole väliä! - jo kauan sitten, mutta nyt sain tietää hänen olevan elossa ja vihollisen leirissä... Se vain aiheutti minussa ristiriitaisia tunteita. Siksi kai lähtin tälle matkalle ulkomaailmaan."
Kääpiöille ei ollut tavatonta nimittää muuta maailmaa kallion ulkopuolella ulkomaailmaksi, mutta olihan se hassun kuuloista.

Oam tunsi olonsa nutusteltuaan hänelle tarjotut ruuat ja juotuaan kunnolla paljon paremmaksi.
"Minä olen kovin pahoillani jos aiheutin sinulle vain vaivaa. Kyllä minun täytyy tämä sinulle jotenkin korvata", kääpiö puheli ja alkoi tonkia pientä vyöllänsä roikkuvaa pussukkaa. "Riittäisikö tämä?" Oam kysyi silmät onnellisena tuikkien samalla kun käsi oli ojennettuna Elspethin suuntaan kämmenellä kaksi aitoa kultakolikkoa!

Elspethin avustuksella kääpiö neiti oli pian taas oman matkaseuransa eli ratsunsa luona ja myös tämän selässä. Vesivarastotkin oli täytettynä vaikka matkaa aroilta metsänvarjoihin ei enää ollut pitkälti. Oami oli huomannut kuinka Elspeth oli läheinen peurojen kanssa joita oli pihapiirissäkin joten sanoi naurahten ennen lähtöään: "Jos minulle sattuisi jotain, pyydän peuraystäviäsi hakemaan sinut!"
Niin pikkuinen hahmo pienellä ratsullaan lähtivät verkkaisesti tömpsimään pois päin ystävällisen peuraihmisen kotoa. Oami oli tälle todella kiitollinen sillä hän oli saanut tällä matkalla samalla purkaa suurimmat huolestuksen aiheensa liittyen isoveljeensä, niin ettei kenenkään ihmisten kylässä tarvinnut kuulla vuodatusta vihollisrodun kuninkaan velhosta.


//Minun puolesta voidaan päättää peli sinun vastaukseen!:) Kiitos, oli kiva peli!//
Only after losing everything, you are free to do anything
---
Once upon a time,
Young lad, who believed in the unbelievable.
Foxy elven blooded, who was bound to a cursed sword.
Charming nobleman, who knew his way with the ladies.
Betrayed sorcerer, who found his place among not his kind.
Beastmaster, who speaks to the beasts as one of them.
Dwarven abigail, who fought the illness.
Master of the flames, who called itself immortal.
Human loathing avenger, who seeked to corret injustice.

---
Peliseuraa multa saa kysellä kans yksärillä:3

Viesti Su Helmi 10, 2013 9:16

Elspeth kuunteli kiinnostuneena kun Oami kertoili veljestään. Tietysti häntä kiinnostivat kaikenlaiset jutut ulkomaailmasta ja toisten elämästä, itse kun aika paljon asusteli vain omassa metsässään ja aroilla. Neitonen myös ilmaisi, ettei hänen apunsa matkalla ollut tarpeellinen, mistä Elspeth oli ainoastaan tyytyväinen, vaikkei sitä toki neitoselle kertonutkaan. Vaikka hän oli viimeaikoina saanut tarjota auttavaa kättään monellekin uudelle ystävälle, ei se silti lystiä ollut. Tietysti aina jos apua tarvittiin, hän sitä antaisi.

Syötyään Oami vielä pahoitteli mahdollisesti aiheutunutta vaivaa. Eihän sinusta ollut lainkaan vaivaa, Elspeth vastasi tarkoittaen sanojaan. Tuo on kyllä aivan liioiteltua! hän huudahti yllättyneenä kun neito tarjosi hänelle kultakolikoita. Hän otti ne kuitenkin vastaan kääpiötä kiittäen, sillä arvasi että kieltäytyminen olisi johtanut vain jonkinmoiseen kiistelyyn. Itse hän pakkasi Oamin matkaan ruokaa ja paljon vettä.

Kääpiöneito oli kovin kiireinen lähtemään, eikä Elspeth sitä ihmetellyt. Toisella oli kuitenkin vielä pitkä matka edessään. Hän auttoi uuden ystävänsä matkaan. Jos kuulen jotain veljestäsi, niin koetan etsiä sinut käpäliini! Ja onnea matkaan! hän huusi vielä Oamin perään. Uudet tuttavuudet olivat aina mielenkiintoisia ja toivat päivään piristystä. Elspeth toivoi, ettei tämä ollut viimeinen kerta kun heidän tiensä kohtasivat tämän herttaisen kääpiöneidon kanssa.

//Kiitos itsellesi, oli kiva peli minunkin puolestani! :)) //

Paluu Laurina Arot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö