Muuttumisleikkejä // Sovittu

//Lotdow ja hänen palkkamurhaaja palkkaajansa, Ascaris, näyttämö on teidän:)//

Sha'lannae Awyawél

Matkalaisen askel on kevyt kun tämä palaa pitkältä reissultaan viimein kotiin. Tosin tässä tapauksessa paikka, johon palattiin ei ollut ihan koti. Kyseessä oli majatalo Nahor kylässä. Eikä askellus voinut olla kovin kevyttä ottaen huomioon että kannoit valtavaa peikon päätä mukanasi.
Kaunis haltia, tosin ihmiseksi naamioituneena, lähestyi majatalon ovia ja jätti jälkeensä melkeisen verivanan. Se kertoi että tappo oli vielä aika tuore ja pää oli hetki sitten ollut kiinni omistajassaan. Ovet paukautettiin rymisten auki ja nuori, korea punapää asteli sisään, joskin hänen tulenpunaisista hiuksistaan näkyi ainostaan pitkä letti takana ja vähän otsahiuksia kasvoilla sillä kulkija oli kietonut päähänsä huivin.
"Onneksi lattioita ei ole keretty pestä tältä päivältä", joku tiskin takana istuvista työntekijöistä murahti tympääntyneenä. Ei ilmeisesti ollut ensimmäinen kerta kun jotain vertavuotavaa ilmestyi majataloon. Jotkut mulkoilivat naista hyvinkin pistävästi, ja siellä täällä supistiin, naisen vain kulkiessa huoneen poikki varmoin askelin ja lopulta mäsäyttäen peikolle kuuluneen pään eräälle nurkkapöydälle jonka ääressä istui huppupäinen kulkija. "Tein mitä pyysit", Sha'lannae sanoi kuulaalla äänellään ja mies kohotti hetkeksi kasvojaan katsoakseen päätä paremmin. Sitten tämä kiskoi kaapunsa uumenista palkkamiekalle pikkuisen pussillisen kolikoita. Haltia ei kuitenkaan liikahtanutkaan vaikka pussi oli nyt hänen miestä kohden ojennetussa kädessään. Päinvastoin, vapaana oleva käsi alkoi tavoitella Kuunterää kohti. Huppupäinen muukalainen näytti ikään kuin vavahtavan hiukan ja sitten tämä nakkasi vihaisen oloisesti muutaman kolikon pöydälle. Shann poimi ne, kumarsi ja poistui. Ei ollut ensimmäinen kerta kun Shann otti maksun tämän kaltaisesta työstä ja hän alkoi jo katsomattakin tietää milloin joku pimitti maksamasta sovittua summaa.

Nainen asteli kevein askelin, milloin haltian askel nyt ei olisi kevyt, tiskille ja tilasi itselleen ruokaa ja lasillisen jotain mahdollisimman vahvaa. Haltiana Shann oli tottunut väkeviin haltiaviineihin ja niihin verrattuna mikään muu ei oikein tuntunut miltään. Ei tietenkään tälläisessa paikassa voinut oletaakkaan saavansa pullollista hyvää haltiaviiniä, mutta jotakin täytyi saada ja tämä sai kelvata.
Shann etsiytyi pöytään, mahdollisimman rauhalliseen, niin ettei ympärillä ollut muita viereisissä pöydissä. Hieman tylsistyneen näköisenä Shann nakkasi jalkansa vastapäiselle tuolille siemaisi jo tiskiltä mukaansa saamaa juomaa odotellessa itse ateriaa.

Hiljaisuus. Siitä voitiin kiistellä tällaisissa majataloissa, joissa väki vietti aikaa huvikseen. Sitäpaitsi suurinosa miehistä, miksei naisistakin, pöytien ääressä kävi keskusteluaan todella kovaäänisesti. Ascaris istuskeli ihmisilluusiossaan mahdollisimman taka-alalla oman kynttilänsä valossa. Hän oli varuiksi kietaissut vanhemman puoleisen, likaisen valkoiseksi muuttuneen, huivin kaulalleen, ihan vain jotteivät ylimääräiset silmäparit näkyisi. Tukisauva nojasi tuolin selkämykseen ja mustatukkaisen miehen edessä pöydällä nupotti uneksiva keltainen höyhenpallero nimeltä Occoe. Tänne kylänpahaseen oli kyllä ollut virhe tulla. Kaikki se vartijoiden ohitus ilman mitään palkkiota. Eihän täällä ollut ketään vähänkään mielenkiintoa herättävää-
Sillä siunaamalla ovi suorastaan lensi auki ja nainen asteli itsevarmasti sisään. Silmiinpistävä näky kiinnitti koko majatalon huomion ja kaikki seurasivat naista katseellaan, madaltaen ääntään kauemmas. Haltia. Ascaris pisti heti ensimmäisenä merkillä tuon kevyestä kävelytyylistä ja olemuksesta muutenkin. Ihmiset eivät näemmä erottaneet naista eri rotuiseksi, mutta raglusin hajuaisti paljasti miedon raikkaan tuoksun, joka oli tuntunut takertuneen neidin mukaan. Ja se toinen haju, joka lähti naisen kantaumuksesta oli miellyttävä.

Seuraavana tuleva maksunäytös kertoikin jo kaiken.
"Occoe", Ascaris kuiskasi kanalle, joka ei ollut herännyt vieläkään. Lintu nosti munanmuotoisen päänsä ja tapitti raglusta hetken aikaa.
"Herrani?" tuo kiekaisi sitten karmivan korkealla äänellä, joka halkoi Ascarisin korvia.
"Pidä suusi kiinni, äläkä häiritse", mies sanoi tylysti, mutta lintu nyökkäsi yhtä autuaana kuten aina, pyrähtäen sitten punatakkisen miehen olkapäälle istumaan. Nainen oli sillävälin kerennyt ottaa paikkansa tiskin ääreltä ruokaa tilaamasta.

Ascaris nousi ylös tuoliltaan nojaten tukisauvaansa. Occoe tepasteli vähän paikallaan hänen olkapäällään ja tutkaili naista kiinnostuneena. Niin kauan kun keltainen höyhenaivo järkeäisi pysyä täysin vaiti, kaikki oli mahdollista. Palkkamurhaaja epäilemättä ja sellaisista Ascaris piti, mutta vain jos he olivat tarpeeksi kyvykkäitä. Siinä hiljalleen naista lähestyessään raglus alkoikin kehitellä aivan toisenlaista suunnitelmaa tämän haltian varalle.

//Ja näin me saavumme shown järjestämään!

Tarkat olivat haltian silmät sanotaan, ja jopa kokonaisen tuopin juotuaan jotain baarilta saamaansa olevinaan-vahvaa-litkua, Shann tajusi että tuo mystisen näköinen muukalainen könkkäsi keppiinsä nojaten häntä kohti.
Punapää kohautti hieman kulmiaan ja laski jalkansa tuolilta. Ehkä hänelle olisi uusi homma. Tai ehkä se oli vain joku paikallinen kylähullu tulossa saarnaamaan siitä että kehtasikin tuollainen nuori neito ottaa rahaa tuollaisesta syntisestä hommasta, jolla ei nyt tarkoiteta prostituutiota. Shannia ei henkilökohtaisesti voinut vähempää kiinnostaa mitä täällä asustelevat kyläläiset, ihmiset suurimmaksi osaksi, hänestä, palkkamiekasta, olivat mieltä. Hänellähän oli kuitenkin miekka, eikö ollut? Se oli riittävän hyvä syy, ettei kenen tahansa ollut asiaa käydä hänen hermoilleen.

Muuan kerran Sha'lannae oli joutunut tekemään taidokkaan katoamistempun majatalon ikkunasta kun hän kuuli kreivin lähettäneen oikein patalioonan sotilaita ihan vain häntä varten, sillä joku oli tunnistanut hänet haltiaksi. Ei Shann tyhmä ollut ja jäänyt haastamaan riitaa ja näin hankkimaan itseään köyden jatkoksi hirsipuuhun.

Kaunis käsi iskee tyhjäksi juodun tuopin pöytään kun tuo liikkumisrajoitteinen mies tuli hänen eteensä. "Mitä asiaa sinulla voisi minulle mahdollisesti olla? Kai huomaat että olen aikeissa ruokailla?" Punapää kysyi ja samalla tajusi kiinnittää huomiota kovin kummallisen näköiseen munapäiseen lintuun miehen olalla. Aika hassu näky tosiaan...

Nainen huomasi raglusin alta aikayksikön, mikä oli loistavaa. Nyt hän voisi unohtaa ylimääräiset selkään koputukset ja kaikenmaailman aloitteet. Haltiahan pääsi heti ensimmäisellä lauseellaan suoraan asiaan. Keskustelu sujui oikein mainiosti tämän aloitteen myötä. Ascaris nojautui vähän pöytään ja käänsi silmänsä, tällä kertaa kokonaan vihreäsinisen ja toisen normaalin ihmissilmän naikkoseen.
"Mahdollisestippa hyvinkin, arvon neiti. Tekisi mieleni melkein kysyä, mitä kaltaisesi... ihminen tässä majatalon rötiskässä-", raglus kurkkasi ohimennen erittäin pahastuneen näköistä tarjoilijaa takanaan. "- mutta se jääköön muiden veikkailtavaksi. Ja koska huomattavasti muita näyttävämmin sisälle marssit, tuskin luulet että näytöksesi jäi huomaamatta." Occoe ei reagoinut, kunhan istui paikallaan kuin koulutettu papukaija. "Joten tehdäänkö niin, että minä esitän pari erittäin yksinkertaista kysymystä, joihin sinä vastaat etkä esittele vastakysymyksiä? Sinulle saattaisi löytyä hommia suoritettavaksi."

Sen sanottuaan Ascaris kiskaisi lupaa kysymättä itselleen viereisestä pöydästä tuolin ja istui siihen kynttilän valoon. Hän asetteli keppinsä takaisin nojaa vasten ja pökkäsi ooccaa sormellaan, jolloin tuo pyrähti pöydän reunalle samaan hiljaiseen olemukseensa. Vaikka raglus kyllä tiesi, että jos keltaisella kananpojalla olisi lupa, tuo höpöttäisi kurkkunsa solmuun nyt heti. Miehellä ei ollut mitään varsinaista kiirettä, mutta jos hän tässä istuskelisi koko loppupäivän, hänen illuusionsa saattaisi pettää. Olisi siis parempi hoitaa homma äkkiä alta pois.

Aluksi Shann kohotti kulmiaan melkein kuin sanoakseen "Niin arvattavissa", kun toinen puheli siitä miten joku muu olisi voinut kysyä mitä hänen kaltaisensa nainen mahdoi tehdä täällä. Kun mies vilkaisi takanaan olevaa pahasti mulkoilevaa tarjoilijaa Shann jotenkin arveli ettei tuo ollut ihan tavan heppu ja jopa hymyili, tarkemmin ottaen virnisti, tarjoilijalle miesten sanojen tueksi. Läävä mikä läävä, vaikka mulkoiletkin typykkä, Shann sanoi tarjoilijalle, joka näytti hieman säikähtäneeltä purjehtiessaan ihmispaljoudessa pois päin jätettyään tietysti Shannille ensin tämän tilauksen pöytään. Tuoretta kalaa ja höyryäviä vihanneksia.

Miestä ei punapäinen nainen ei vaikuttanut pelottavan, ennemminkin kiinnostavan, joten tämä sai Shannin laskemaan puolustuksensa alas ja nojaailemaan rennosti taaksepäin tuolissaan jälleen. Toinenkin istuutui ja laski kanansa pöydälle. Melko kummallinen olento totta tosiaan.
Shann nyökkäsi lyhyesti hyväksyen ehdon jatkokysymysten esittämisestä ja sanoi vain sitten: "Kysyppä pois sitten. Saat jakamattoman huomioni..."

Ascaris oli tyytyväinen naisen päätökseen olla inttämättä vastaan. Nykyaikainen nuoriso kun pakkasi toisinaan haluta aina marista kaikesta omaa tyytymättömyyttään. Ascaris naputteli sormiaan yhteen ja mietti hetken aikaa kysymyksiensä esittämistapaa ja järjestystä. Occoe käänsi vähän päätääns katsoakseen isäntäänsä lyhyen tovin, ennenkuin nosti siipensä ja painoi päänsä sen taakse piiloon.
"Toimintasi perusteella taidat olla palkattavissa likaiseen työhön.. Vastaa siis näihin kysymyksiin mahdollisimman lyhyesti jos sopii: Kuinka kauan olet toiminut alalla? Mitä osaat tehdä? Kuinka pitkälle olet valmis menemään saadaksesi työn tehdyksi?" Ne olivat alkuun kaikki minkä Ascaris välttämättä halusi tietää. Mutta hän ei ollut mikään helppo asiakas. Jos hänen palkkalistoilleen halusi, piti todistaa itsensä. Raglus ei napsinut mitään amatöörimurhaajia kadunkulmasta kuin kukkia pellolta. Ei todellakaan.

Occoe alkoi hiljalleen tuhista pöydällä ja Ascaris pohti jo jatkokysymyksiään. Hänen pitäisi tietää kuka nainen oli, se oli pakollista ja myöskin oliko tämä kyvykäs ryhmätyöhön tai toistuvaan palkkaamisen suostuva. Yleensähän kaikki oli vain rahasta kiinni, mutta ylimääräisestä luottamushöpinästä puhuvaa väkeä löytyi silloin tällöin. Ja pystyisikö nainen, joka haltian rotunimeä kantoi, tulemaan Pimeään paikkaan asti? Raglus alkoi hiljalleen saada päähänsä sangen oivallise idean.

"Kyllä..." Hän oli palkattavissa likaiseen työhön ja kyllä, hän vastaisi mahdollisimman lyhyesti ja ytimekkäästi. Mies oli oikeastaan todella passelisti Shannin makuun. Ei neitoa olisi kiinnostanutkaan selittää jotain elämänsä syvimpiä satuja ventovieraille, työnantajille, mahdollisille työnantajille tai oikestaan edes puolitutuille ystävillekään.
"Suunnilleen kaksikymmentäseitsemän vuotta..." Punapää oli nopeasti laskenut kuinka vanha oikein olikaan ja minkä ikäisenä hän oli perinyt kuunterän. Niin sieltähän astihan se tunnevamma taisi tulla että hän alkoi moisia töitä ottaa kantolleen. Nyt Shannin olisi kyllä poikkeuksellisesti tehnyt mieli esittää jatkokysymys kysyäkseen mieheltä miten vanhaksi tämä oiken naista luuli. Se oli aina hauska peli: laittaa joku muu kuin haltia arvoimaan haltianikää.
"Naamioituminen ja miekkalu ovat erityisalaani. Olen myös ketterä, nään hyvin pimeässä, tunnistan melkein monia myrkkyjä, heitän harvoin ohi kohteestani, osaan kulkea niin hiljaa ettet erottaisi askeltani tuulen huminasta..." Tämä myyntipuhe taisikin olla se litannia minkä Shann yleensä kertoi työnantajilleen näiden tarkistaessa oliko Shann varmasti sopiva heidän tarkoituksiinsa.
"Tarpeeksi pitkälle." Viimeisen kysymyksen aikana sekarotuisen haltian kasvoille kohosi ilme joka kertoi hyvinkin kaiken. Ohi kulkevien$ mielestä taatusti vastenmielinen virne, jonka näki ainoastaan sellaisten kasvoilla, jotka olivat nähneet kuoleman, tuottaneet sen toiselle itse, ja vieläpä jollain tasolla saaneet siitä onnistumisen tunteen.
Virne ei kestänyt pitkään. Shann naksautti niskojaan ja venytteli jäseniään, jonka jälkeen kävi jo ruokansa kimppuun, odottaen seuraavia kysymyksiä.

Ensimmäiseksi Ascaris pisti merkille, että haltia puhui liian varmana itsestään, kuulostaen lähinnä siltä ettei häntä voisi pysäyttää edes armeija. Itsevarmuus oli yleensä hyvä merkki, mutta rajansa kaikella. Tällä haltialla, kuten usealla muulla palkkamurhaajalla, oli kuvaennollisesti vaarana kompastua omiin jalkoihinsa. Ascaris nuolaisi kuivuneen ylähuulensa yli kerran, painaen vastaukset, vastaustavan ja uskottavuuden mieleensä. Hän vilkaisi Occoeta ohimennen, ennenkuin avasi suunsa jälleen jatkaakseen:
"Työskenteletkö useammalle henkilölle? Kuulutko jonkun ryhmään? Mitä heikkouksia sinulla on? Mistä tulet? Ja tärkeäimmin, oletko sitoutumisvalmis?" Siinä taisivatkin olla kaikki kysymykset, jotka Ascaris halusi tällä hetkellä esittää. Vai että osasi haltia naamioitua. Se sai raglusin irvistämään itsekseen, koska tämän nainen saisi myöskin todistaa. Soluttautuja tai naamioituja voisi olla hyvin tarpeellinen lisä hänen pieneen sisäpiiriryhmäänsä, ja taito oli oikein osattuna myös vaarallinen.

"Occoe", hän pökkäsi lintua kevyesti, ja kalju pää nousi siiven takaa esille, punaruskeat silmät suurina kuin karttapallot. "Älä nuku, olemme poistumassa piakoin." Lintu nyökkäsi ja käänsi itsensä suorempaan asentoon, alkaen sitten tepastella pöydällä paikallaan, kuin harrastaisi alkukantaista tanssimista.
"Minulla saattaa olla käyttöä pätevälle palkkamurhaajalle", Ascaris totesi, alkean naputtaa sormiaan yhteen. Pahus kun huivi kutitti alempia silmiä. "Mutta vain pätevälle", hän lisäsi, alkaen sitten hiljalleen suoristautua noustakseen pöydästä. Hän teki selväksi, ettei hänen ryhmäänsä hyväksyttäisi sekundataistelijoita, oli heillä mukanaan sitten peikon tai lohikäärmeen pää, peittivät he korvansa tai eivät ja olivat he itsevarmoja tai matalan profiilin käyttäjiä.

Jälleen tuli liuta kysymyksiä ja Shann lupauksensa mukaisesti vain vastasi, ei mitään ylimääräistä eikä jatkokysymyksiä: "Työskentelen, en kuulu, jos mainostaisin heikkouksiani julkisillapaikoilla olisin varmasti jo hävinnyt näistä piireistä, sitä paitsi, kuka minut haluaisi palkata jos kerron niitä suurenkin listan..." Shann kumartui hieman eteen päin ja katsoi vanhusta joka kuitenkin vaikutti ihan harmittomalta aika pistävästi ikään kuin katse olisi analysoinut kannattiko vanhukselle kertoa mitä kaikkea, mutta lopulta Shann jatkoi: "En ole paras tiimipelaaja, tosin riippuen tiimistä. En tule aina toimeen kaikkien kanssa, tosin riippuen henkilöstä. En osaa oikein --" Lause katkesi ja Shannista näki että tämä tunsi vastenmielisyyttä jatkaa lausettaan. Hetken painittuaan itsensä kanssa Shann lopulta sanoi hyvin hiljaa: "...uida."
Siihen sai loppua hänen heikkouksiensa luetteleminen joten Shann vetäytyi kiireesti kauemmas miehestä ja tämän hassusta kanasta pöydällä ja jatkoi sitten kuuluvammin kuin mitään listaa heikkouksista ei koskaan olisi ollutkaan. "Olen kotoisin metsästä...(Eihän Shann sentään voinut sanoa ihmisennäköiselle vanhukselle tulevansa haltioiden mahtavasta kaupungista) ja kyllä, olen sitoutumis valmis. Sitoutuminen ei ole minulle koskaan ollut ongelma, ainostaan ärsyttävät persoonallisuudet ajoittain."

Punapää pyyhkäisi suunpieliään lopettaen ruokailun ja korjasi hieman päässään olevaa huivia. "Haluat siis varmaan testata minua... Että uskoisit että olen taitava." Shann sanoi ja tarkensi sanomaansa. Sitten hän katsoi suoraan vanhuksen silmiin (niihin jotka hän näki) ja sanoi telepaattisesti "Minä en ole ihminen, olen haltia. Tulen haltioidenkylästä Quinn-metsästä, ja jos ihan totta yhä haluat minun palveluksiani niin sitten sinun tulee tietää se."
"Oliko siinä tarpeeksi todistetta minun naamioitumistaidoistani?" Haltiaksi itsensä paljastanut ihmisasuun verhoutunut Shann kysyi nyt teennäisen suloisena ja iloisesti tarkoituksenaan näyttää että halutessaan hän voisi roolissaan myös esittää erilaista kun todella oli, ei vain näyttää eriltä.

Ascaris kallisti päätään kuullessaan telepaattisen yhteenoton. Oli miltein valitettavaa, ettei heille ragluseille ollut moista taitoa siunaantunut, mutta suippokorva hoikkajaloille kyllä. Hän ei osannut vastata suutaan liikuttamatta, mutta totesi aivan muina miehinä:
"Tiesin sen jo." Ja pitenpään olematta aiheeseen juuttuneena, hän siirtyikin naisen vastakysymykseen. Hiljainen naurahdus pääsi ilmoille, kun Ascaris paranteli huivinsa asentoa ja viittasi päällään Occoe merkin, että valmistautuisi lähtöön.
"Ei", hän vastasi sangen huvittuneena. "Se ei ole läheskään tarpeeksi." Kai vastaus oli ollut odotettavissa. Ascarisin porukkaan ei hyväksyttäisi mitään toissijaisia taapertajia, jotka kompastuisvat kengän nauhoihinsa alamäessä. Hän tunsi väsymyksen painavan kauan ylläpidetyn illuusion voimasta ja joutui ravistamaan vähän päätään herätelläkseen itseään.
"Minulla on sinulle pieni haaste, kuten jo arvasitkin", hän kuiskasi, jottei saisi hommalle liikaa muita silmäilijöitä.
"Jos onnistuut selvittämään tiesi Pimeän paikan pohjoisen kolkan suurelle talonröttelölle, josta puuttuu ylin kerros ilman että kukaan tunnistaa sinua haltiaksi, saat minulta pestin", hän vilkaisi nopeasti taakseen korttia peläävia miehiä, jotka olivat syventyneet peliinsä.

Raglus suoristi taas selkänsä ja puhui kovempaa:
"Tapaat minut siellä ja voin vakuuttaa että minun tarjoamat työt ovat rikastuttavia, ainakin onnistujille." Hän vilkaisi haltiaa vielä kerran ja irvisti hetkellisesti.
"Kerron, mikäli tapaamme siellä, loput vaatimukseni. Älä murehdi, niitä ei ole paljoa." Hän taputti olkapäätään ja Occoe lennähti sille tyytyväisesti nupottamaan, kun raglus heilautti kättään poistuessaan kohti ovea.

Vai että Pimeään paikkaan? Shann oli yllättynyt ja hyvin kiinnostunut tästä haasteesta testinä omille taidoilleen joten nainen täysin muitta mukisematta nyökkäsi ottaen tehtävän vastaan. Sekarotuinen katsoi miehen köpöttelevän pois kapakasta ja sitten hetken siellä vielä itse vietettyään lähti hän itsekin perässä. Hän lähtisi valmistelemaan asua ja illan syttyessä todelliseen loistoonsa hän olisi valmis.

Parhaat valeasut eivät koostuneet vain vaatteista. Jos halusit muiden uskovan että olet jotain muuta, kuin mitä todella olet, kuinka he voisivat ellei puku ole todella niin hyvä että sinäkin melkein uskot siihen?
Shann aloitti ihosta. Hänen ihonsa oli suloisen vaalea entuudestaan, mutta kuuhaltioiden vaimea hohto piti kätkeä joten Shann päällysti ihonsa kauttaaltaan vaalealla voiteella, jonka päältä vielä siveli vielä vaaleammalla puuterilla. Sekoitus jätti mattapintaisen ihon, joka oli kalpea kuin juuri satanut lumi, täydellinen.
Seuraavaksi tulivat silmät. Jokin vähemmän tavallinen toimisi loistavasti. Shann penkoutui syvemmälle varustearkkunsa uumeniin ja otti esiin kaksi pulloa. Toisessa oli kullanväristä liuosta, toisessa punaista kuin pullotettua verta. Täydellistä, Shann ajatteli ja päätyi punaiseen väriin. Shann käänsi päätään taaksepäin ja tipautti muutaman pisaran molempiin silmiinsä. Sitten Shann piteli hetkisen silmiään ummessa ja kun hän aukaisi ne hänen molemmat silmänsä olivat nyt punaiset.
Hiuksistaan pisimmät haltianainen kietoi tiukaksi nutturaksi takaraivolleen, mutta lyhimmät hän jätti nutturasta vapaaksi rajaamaan kasvoja sekä korostamaan punaisia silmiä ja valkoista ihoa.
Loppu silaukseksi Shann meikkasi itselleen arven toisen silmänsä ylitse. Ei ollut ensimmäinen kerta kun Shann käytti arpea valeasuissaan joten ne olivat äärimmäisen uskottavan näköisiä. Vain todellinen maskeerauksen asiantuntija voisi kertoa eron.
Sitten Shann antoi miekalleen töitä. Shann kosketti sitä vyöllään ja kuvitteli itselleen tiukat, hyvin ihonmyötäiset mustat housut, jotka kuitenkin samalla joustivat tarvittaessa. Sitten mustan myös ihonmyötäisen aluspaidan, jossa oli poolokaulus. Housujen päälle tuli vielä lyhyt ja sivusta avonainen hame, ja lyhyellä tarkoitettiin reisien puoleenväliin ylettyvää. Aluspaidan päälle tuli pitkä musta takki jossa oli korkea kaulus. Takki oli auki ja ylettyi polvitaipeisiin asti. Takin olisi voinut napittaa kiinni ja sitten vielä sitoa vyötärön kohdalta, mutta Shann päätti pitää sen auki.
Jalkoihin tuli pohkeiden puoliväliin ylettävät saappaat joissa oli muutavan sentin terävät korot.
Vain hölmö lähtisi kuitenkin uhkaamaan sellaista paikkaa jonne haltia nyt oli suuntaamassa, ilman aseistusta. Saappaiden peittoon sujahti mukavasti tikarit ja lantiolle ilmestyi ohut musta nahkainen vyö jossa roikkui siro pikkuinen tikari, kauniilla koristeluilla, eli valepukuinen Kuunterä. Myös takin taitosten kätköihin mahtui katseilta piiloon jotakin, nimittäin muutamia heittoneuloja. Samoin nutturaan. Eivät neulat tietenkään mahtuneet nutturan sisään kokonaan, mutta Shann asettelikin kaksi heittoneulaa nutturansa lävitse koristeiksi. Taidokasta, hyödyllistä ja tyylikästä.
Hän uskoi olevansa valmis, mutta vielä punapää peilasi itsensä kertaalleen lävitse kokovartalopeilistä. Ei, kyllä hän oli ehdottoman valmis.

Seuraavaksi täytyi lähteä kohti Pimeää paikkaa. Matka olisi sekarotuisen itsensä mielestä taittunut mukavammin jalan, mutta tämä taisi olla niitä harvoja kertoja kun Shann päättikin matkata hevosella. Läheiseltä tallilta nainen lainasi yönmustan orin, jolla sitten matkaan lähdettiin, musta matkaviitta, joka asun päälle oli kietaistu, hulmuten.

Kun Sha'lannae pysähtyi seuraavan kerran, oli hän saapunut Pimeään paikkaan. Ei näyttänyt kovin kummoiselta nyt kun sitä katseli. Suuri katu jonka varrella oli monenlaisia taloja, puoteja ja vastaavia. Shann uskoi oman valeasunsa huijaavan tarvittaessa miltein ketä tahansa ihmistä tai haltiaa, jopa kääpiötä, peikkoa tai keijua, mutta nyt painittiin eri sarjoissa. Shann ymmärsi etteivät haltiat olleet tervetulleita Pimeään paikkaan ja mistäs sitä tiesi millaisia yönolentoja siellä asui, saattoihan joku näistä vaikka vain vilkaista Shannia ja todeta tämän haltiaksi ja siitä ei oletettavasti selviäisi haltianeito yksin Pimeässä paikassa vihamielisten olentojen keskessä.
Mutta jos yritettiin kuitenkin pysyä posittiiven puolella, ja mahdollisimman huomaamattomissa, niin ehkä tämäkin onnistuisi. Shann asteli korot hieman kolahdellen kovaa maata vasten ja etsien katseellaan taloa josta se vanhus oli kertonut. Samalla Shann toivoi että hevosella jonka hän oli jättänyt pimeän paikan ulkopuolelle oli kaikki hyvin. Vaikkei hän rakastanutkaan hevosia, tai muitakaan elukoita, ei hän toivonut sen päätyvän jonkun vampyyrin tai ihmissuden välipalaksi. Sitäpaitsi matka oli taittunut aika vauhdikkaasti.

Lopulta Shann löysi itsensä seisomasta juuri sen talon luota, jota hänelle oli kuvailtu - tai ainakin hän luuli sen olevan kyseinen talo. Kysymällähän se selviäisi, joten rauhallisen hengenvedon jälkeen haltia ryhdistäytyi ja kolkutti kuuluvasti oveen.

Raglus ohitti kaikki kylläiset ripein askelin, Occoe mukana hytkyen. Kun he saapuivat metsän puolelle, tiheiden puiden sekaan, lintu puhkesi puhumaan:
"Herrani, suunnitelmanne on suorastaan loistokas!" tuo kehui, kuin koulutettu. Ascaris vilkaisi lintua ohimennen ja kohautti olkapäitään vähättelevästi.
"Ainahan ne ovat", hän totesi. "Luuletko jonkun puupään olevan kyvykäs johtamaan palkkamurhaajien ryhmää? Etkö? Hyvä." Hän nosti keppinsä toisella kädellään eteensä, napsautti sormiaan ja se haihtui savuksi tuulen mukaan. Occoe pyrähti tottuneesti kauemmas, valiten paikakseen lyhyen puun taimen, joka taipui linnun painon alla kuin jousi.
"Haltia voi olla hyödyllinen", Ascaris selosti päästäessään irti ihmisilluusiostaan. Hänen raajansa pitenivät, kaula kasvoi ja silmät levittäytyivät koko pitenevän pään mitalle. Koko kasvoi runsaasti ja iho mustui kunnes paikalla seisoskeli täysikokoinen raglus, häntä puita mäiskien.
"Tule", tuo murahti silmäillen kaikkiin eri suuntiin yhtäaikaa, saaden käyttöönsä laajan näkökentän. "Emme saa tuhlata aikaa täällä pyörimällä." Occoe lennähti Ascarisin selkäpanssarille paikkaansa pitämään, kun kuusiraajainen hirviö lähti tanner allaan tömisten juoksemaan kohti kotia.

***

Matka otti aina vähän voimille, vaikkei Ascaris ollutkaan ihan vanhimmasta päästä. Ainakin hänen selkänsä toimi toistaiseksi, toisinkuin niillä vanhuksilla hänen entisessä laumassaan. Hädin tuskin uros edes muisti heitä. Ascaris silmäili kävellessään ohitse rynnisteleviä vampyyrilapsia, jotka olivat ilmeisesti saaneet linnun saaliikseen. Muuten suurin tie oli tänään hiljaisen oloinen, mikä oli harmillista haasteen kannalta. Sivukujilta kuitenkin tutkaili yksi jos toinenkin kiiluvasilmäinen olento, jotka alinomaa odottelivat harhakulkijoita luokseen. Occoe tuhisi itsekseen Ascarisin päällä paikan epähygieenisyyteen liittyvästä epäkorrektista olemuksesta. Raglus ei huomioinut tätä kotkotusta sen pahemmin, kunhan lompotteli talolleen hyvin mielin.

Ascaris vaihtoi illuusioonsa heti ovella, ja veti vanhan puukappaleen auki tottuneesti. Hän otti seinästä tukea edetessään sisään, ja sitten taikoessaan tukisauvansa jälleen itselleen. Occoe lennähti keittiöön ja ilmoitti syövänsä välipalaa. Ehkä oli parempikin jos lintu pysyisi poissa toistaiseksi. Raglus ei uskonut tytöltä vievän lyhyttä tovia kirmata paikalle, joten hyvillä mielin hän otti oikealta käytävän ja marssi sen päässä olevalle punapuiselle ovelle, joka sekin meinasi kaatua vanhuuttaan. Toisella puolella oli Ascarisin rakas punainen nojatuoli, takka sekä seinän täydeltä päitä. Kaikki oli ripustettu seinälle kuin eläinten omat, ja nimet olivat alla. Vain parhaimmat olivat ansainneet paikkansa tapetilta. Raglus vilkaisi puusilmäisiä päitä, jotka näyttivät hyvävointisilta, toisinkuin todellisuus oli.
"Voi niitä aikoja", hän huokaisi itsekseen ja otti tuoliltaan mukavan asennon, alkaen sitten selata kirjojaan, lähinnä uskonnoista ja kulttuureista kertovia.

Meni tovi, kunnes ovelle koputettiin. Ascaris kohotti päätään ja laski kirjansa sivummalle, valmiina avaamaan oven, mutta silloin kajahti:
"Minä avaan!" Ja keltainen elosalama singahti lattian halki suoraan ovelle, avaten sen siipiä räpytellen. Raglus tepasteli ripeästi ovelle ja näki toivomansa näyn. Sangen ovela valeasu, meni vampyyrista. Occoe toljotti naista pitkän tovin, eikä pienijärkinen kana selvästikään ymmärtänyt missä mentiin.
"Occoe", Ascaris naurahti. "Minä hoidan tämän."
"Herrani", oocca kumarsi ja tepsutti hitain askelin tiehensä.

Shann oli tavallaan helpottunut varmistuessaan talon oikeudesta, nähdessään tutun ukon oven avautuessa. Olisihan se ollut kieltämättä vähän liikaa hänen taidoilleen jos hän olisikin löytänyt itsensä jonkin verenhimoisen, haltia nälkäisen, joukkon oven suusta.
Punapää seurasi katseellaan kun hassunnäköinen kanalintu sipsutteli tiehensä ja sitten nosti katseensa mieheen. "Lasketko minut sisään vai pelkäätkö että puren?"

Sekarotuisen päästessä sisälle tämä tutkaili erityisen tarkasti ympäristöään nähdäkseen oliko joku muu - hänen, miehen ja kanan lisäksi - talossa. Shann yritti samalla myös löytää katseellaan mahdollisia sisääntuloreittejä, ansoja, aseita, vaaratekijöitä... No mitä tahansa.
"Sinä taisit luvata että jos pääsen tänne asti sinulla olisi jotakin tarjottavaa minulle", Shann pyörähtää tutkimasta vanhusta päin, "Sopimus."

//Minut jätti kyllä nyt pelimme sellaiseen asemaan etten saanut kovin pitkää vastaus, soriii :<//

Ascaris päästi sanaakaan sanomatta neiti näppärän sisään ja lämäisi puolilahon oven kiinni, etteivät kaikki demonit tulisi kaappeja penkomaan kadulta.
"Lupaus on lupaus", raglus naurahti kevyesti ja seurasi kuinka haltia tutkiskeli hänen taloaan, selvästikin varuillaan. Hänen käsityksellään se oli hyvä merkki, kunhan ei aivan epävarmoiksi mentäisi.
"Tänne päin, ole hyvä", mies viittasi naista seuraaman perässään kohti olohuonetta, joka sijaitsi talon perällä. He etenivät hämärähköä käytävää, jota Ascaris oli vasta muutamaa viikkoa aikaisemmin yrittänyt saada valoisammaksi. Hyödytöntä, kun sellaisessa talon rötiskössä asuttiin. Hän kurkkasi vielä olkansa yli, varmistuakseen ettei haltia eksynyt luvattomille teille.

Tuota pikaa he saapuivat vanhoilla sohvilla varustettuun pienehköön tilaan ja raglus lyssähti omalle paikalleen sohvan toisessa päädyssä. Hänellä ei nyt ollut mitään muistilistojaan mahdollisista kohteista, muttei aikonutkaan syssätä mitään liian tärkeää tehtävää kokeilukierroksella olevalle.
"En tainnut vielä kuulla nimeäsi?" hän kohotti katseensa naiseen, samalla kun rullasi vanhan ruskean huivinsa pois ja avasi kaikki silmänsä, jonka jälkeen ne alkoivat tutkailla vimmatusti ympäri huonetta.
"Minua voit sanoa Ascarisiksi. Keltainen kana keittiössä on Occoe", hän esitteli lyhyesti, luoden samalla vilkaisun sinne päin mistä he olivat tulleet.
"Koska näytät kelvolliselta tehtävään, haluaisin pyytää sinut mukaan pieneen palkkamurhaaja ryhmääni", hän puhui maltillisesti ja vakaasti. Näissä asioissa ei kannattanut kiirehtiä.
"En ole itse enää mikään vetreä nuori, joten olen ottanut listoilleni pari vakituista palkkamurhaajaa. Naamioitumistaitosi voisivat olla ryhmälleni erittäin tarpeelliset, mikäli sinua kiinnostaa. Ja mainittakoon että jok'ikisen homman palkka on ruhtinaallinen." Niin no, rahastahan se oli aina pitkälti kiinni.

//Ei siinä mitään :>

Punapää kuuli kuinka mies tiedosteli hänen nimeään ja käännähti tätä kohden. Ehkä toinen näki miten Shann taisi punnita kannattiko hänen luovuttaa oma nimensä sillä sitten vanhus lisäsi oman, sekä kummallisen kanaeläimen esittelyt. Se tosiaan lisäsi Shannin luottamusta ja näin ollen kaunokainen esittäytyi lyhyesti ja ytimekkäästi: "Sha'lannae Aryawél. Voi sanoa Shann."
Kun mies kertoi mihin tehtävään sekarotuinen haltia voisi olla sopiva Shann todella kiinnostui. Murhahommiin, joo, niin hän oli uskonutkin, mutta että hän saisi toimia ryhmässä joka takaisi hänelle suuremman mahdollisuuden erikoistua tiettyyn alueeseen, jonka hallitsi loistavasti - naamioitumiseen. Nättimys lipaisi ylähuultaan kielellään sekä pyöräytti silmiään mietteliäänä siinä punnitessaan ideaa ja tarjousta. Ascaris - kuten toinen oli esittäytynyt - lisäsi myös että palkka näissä hommissa on hyvä, mikä sai Shannin hymähtämään. Tuon hän vuosien kokemuksella tiesikin, mutta ei hän silloin eikä nyt sanoisi kullalle ei.
"Mm, sopii. Kuten jo varoitin, en aina ole kummoinen tiimipelaaja, mutta täytyyhän sitä joskus oppia vai mitä?" Shalannae virnisti pää kallellaan.
"Ei minulla kai sitten ole muuta kysyttävää kuin koska voin aloittaa, milloin tapaan tiimiläisiäni ja kuinka ilmoitukset tulevista keikoista saapuvat, ihan vain etten säikähdä jos joku ilta löydän vampyyrin makuuhuoneestani tai vastaavaa."