Rimedur hymyili tyytyväisenä ja heilautti häntäänsä. Nähtävästi Mae voisi tulla kylään, kerta oli ollut siellä jo aikaisemmin. Nainen saisi turvallisen paikan nukkua kipunsa pois. Rimedurin asunto ei ehkä ollut mikään aateliskartano, mutta hän pyrki tekemään Maen olon mahdollisimman mukavaksi.
"Sitten meidän on paras lähteä samantien. Matka ei ole pitkä, mutta voin kantaa sinua."
Rimedur ehdotti ystävällisesti ja mahdollisimman kohteliaasti. Jonkun mielestä ehdotus nimittäin olisi voinut olla sangen loukkaava ja ehdotteleva, joten Rimedur teki parhaansa, pitääkseen äänensä luotettavana ja vailla mitään taka-ajatuksia. Mutta kerta Mae oli tähän asti antanut puoliverisen auttaa, tuskin hän nyt äkkiä oli mikään uhka.
Rimedur poimi maasta aikaisemmin pudottamansa jousen ja oli pian valmis lähtöön, mutta katsahti sitten Maeta. Jos hän olisi ollut yhtään sarkastisempi, hän olisi voinut sanoa naiselle 'Todella? Mikä oli ensimmäinen vihjeesi?', mutta sellaiseen Rimedur ei alentunut. Puoliverinen hymyili pikkuisen ja nyökkäsi kysymykselle.
"En ainakaan kokonaan. Äitini epäilee verenperintöni tulleen myös demonien parista."
Rimedur huokaisi pikkuisen. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun asiaa kysyttiin. Kun Rimedur oli ollut tarpeeksi vanha tajuamaan, miksi muut haltialapset pelkäsivät häntä, hänen äitinsä, tai oikeastaan ottoäiti, oli halannut puoliveristä tiukasti ja kertonut Rimedurin olevan kauneinen hänen näkemänsä asia. Siitä oli kauan, suurin osa kylän väestä oli tottunut hyvin Rimedurin olemassa oloon, mutta kysymys esitettiin aina välillä. Ei sillä, että se olisi ollut loukkaava.
"Oletko itse myös kenties jostain muualta? Et taida asua haltiakaupungissa, kerta olet käynyt siellä vain kerran?"
Rimedur kysyi vuorostaan, samalla viittoen olevansa valmis lähtemään.