
Aatelinen
Viestit: 1958
Liittynyt: Ma Touko 04, 2009 8:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta
Tervetuloa kotiin, hurjapää [sovittu]
Pitäen kättä ilmassa, Splinter hymyili kauniille lohikäärmeellensä, joka "pörhisti" suomujansa, nauttien auringon lämmöstä päästäen pienen iloisen äänähdyksen.
"Tiedän, tiedän... Frederic... Tämä on viimeinen kirje. Ole kiltti ja vie se Arathetille.", velho puheli pienelle liskolle, joka katsoi häntä lyhyen hetken ajan ennen kuin levitti kaikki siipensä, lähtien lentoon, pieni kotelo selässään. Katsoen sen perään, velho tunsi pienen piston sisällänsä. Katse laskeutui satamaan. Ei kestäisi edes minuutteja ja hän olisi kohta taas kotimaassaan, tässä sodan riepottelemassa ja runtelemassa maassa... mutta koti se oli silti. Vetäen syvään henkeä, hän nautti tuosta tutusta hajusta - ainakin se tuntui tutulta. Montako vuotta siitä oli? Kaksi? Kolme? Laiva saapui viimein satamaan, nuorukaisen katsoen sitten kapteenia. Kun hän oli lähtenyt, hän oli liittynyt merirosvojen joukkoon siksi hetkeksi. Mutta pienen haaverin takia, oli Splinter vaihtanut kesken matkan kauppa-laivaan että pääsisi paremmin maihin. Sillä ei ollut väliä kuka sataman aluetta hallitsi, jos oli rosvojen kyydissä.. kai hänellä oli ollut liian kova kiire edes ajatellakseen sitä.
Lankku laskettiin, ja velho odotti kiltisti, kunnes pieni nostalgian puuska iski. Hänhän ei odottaisi enää sekunttiakaan! Sen enempää miettimättä, hän varmisti että tavaransa olivat hyvin mukana, ennen kuin otti vauhtia, hypäten laivan laidan yli, tähdäten laiturille. Kyllähän hän osui, mutta jälkitärähdys tuntui kyllä ja pitkään koko kehossa.
"Ai jai jai...", oli hiljainen mutina, ennen kuin nuori mies nousi koko mittaansa. Laivan miehistö tuijotti silmät pyöreinä mitä tuo idiootti oli juuri tehnyt, mutta Splinter vain vilkutti heille iloisesti.
"Kiitos kyydistä!", tuo vielä huikkasi, ennen kuin kirjaimellisesti juoksi laituria pitkin suoraan maihin. Hänen pitäisi päästä korkealle, jonnekkin, minne tahansa että saisi nähdä maisemaa paremmin. Kuin tilauksesta, oli muutama laatikko pinottu talon vierustalle, ja Splinterhän käytti noita apuna kivutakseen katolle kuin mikäkin vuori-kauris. Juosten katon harjannetta pitkin, hän pysähtyi aivan sen lopussa, katsoen talon katolta avautuvaa maisemaa. Hänen silmänsä suorastaan kimalsivat, koti-ikävä oli ollut mahdoton! Ja sen tajusi vasta nyt, vasta nyt kun hänen jalkansa olivat Cryptin maaperällä, keuhkot täynnä sen ilmaa...
"POIKA! ALAS SIELTÄ!", joku tietysti huomasi nuorukaisen kiipeilyn. Eipä se kumma ollut, ei hän sitä ollut koettanut piilottaa. Splinter virnisti hiukan, taisi innostus viedä nuorukaisen vain mukanaan?
"Anteeksi anteeksi! Tulen alas, pieni hetki!", tuo huikkasi takaisin alas, katsoen sitten mihinkä voisi laskeutua ilman että rikkoisi luita tällä kertaa...
[[ Sovittu peli Akuman kanssa - katsotaan kuinka hyvin kirjoittaminen sujuukaan enää... ]]
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.
"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"
Ava (c) Minä.