Paluu kotiin

Makuuhuoneita ja vierashuoneita sijaitsee linnan toisessa ja kolmannessa kerroksessa. Kuninkaallisten huoneet ovat prameampia mitä muut, mutta mikäli olet onnekas ja pääset viettämään yön linnan vierashuoneissa, tulet varmasti näkemään ja kokemaan luksusta.
Makuuhuoneisiin lukeutuu myös ensimmäisen kerroksen, sekä sivurakennusten palvelijoiden huoneet ja tilat, sekä muut mahdolliset oleskelutilat mitä linnasta löytyy.

Valvoja: Crimson

Paluu kotiin

ViestiKirjoittaja Sands » 04 Heinä 2013, 17:55

Kevätpäivän aurinko oli miltei sokaiseva, kun se heijastui vitivalkoisista lumihangista, jotka maisemaa peittivät. Sokaisevaa se olikin, kun pitkästä aikaa oltiin käyty jossain paljon hämärämmässä paikassa, jossa auringosta ei ollut tietoakaan. Kirkas, pilvetön sinitaivas kertoi kyllä siitä, että talvi tulisi pian väistymään kesän tieltä, mutta se lievä, kylmä tuulahdus ilmoitti, että aikaa siihenkin vielä kuluisi. Mikään kova puhuri se ei ollut, joka heittelisi lumen päällyskerroksia ympäriinsä, pitkin kylän katuja, mutta kyllä se tuntui viileältä. Kovin kylmältäkin vasten ihoa etenkin, kun sillä ei ollut mitään peitteenään, ei yhtään vaatteen vaatetta. Katujen lumi narskui vasten paljaita jalkoja, saaden varpaat suorastaan kirkumaan kylmyydestä ja jäätymisuhasta. Samaa tekivät korvatkin kiitos alhaisen lämpötilan ja no, oikeastaan koko keho ilmoitti kovasti, että nyt oli hemmetin kylmä. Aivan liian kylmä hyppiäkseen ulkona ilkosillaan, mutta siihen ei nyt voitu puuttua. Heti ainakaan, vaatteet kun sattuivat olemaan sisällä linnassa, ja sinne oli vielä matkaa...

Eihän Roswell nauttinut tästä monestakaan syystä, mutta eivätpä nauttineet muutkaan. Muiden oli tosin turha kuvitella, että tämä tehtiin omasta tahdosta. Mitäpä vikaa oli alastomuudessa, ei demonia ainakaan ujous piinannut tai itsensä näyttäminen haitannut... Mutta muita, hieman siveellisempiä ihmisiä kylässä ja linnassa se kyllä taisi hieman haitata. Eniten vanhaa miestä haittasi nyt kylmyys ja väsymys. Matkaa oli ollut jonkin verran, eikä lumessa tarpominen kylmyydessä ollut lähelläkään helppoa. Kaikista hankalimmaksi matkan oli tosin tehnyt aikaisemmat tapahtumat, se kostomatka haltioiden luokse ja sen pienen rääpälemäisen demonin kurittaminen, joka ei ollut onnistunut täysin ilman vastoinkäymisiä. Ei Tsytan itse ollut mikään vastus, eikä asiat aivan järjestyneet sarvipään toivomalla tavalla, mutta ne haltiakuninkaan sotilaat tietenkin olivat hyökänneet suuren ja uhkaavan hahmon kimppuun käskemättäkin. Ei se silloin tuntunut miltään, mutta aikansahan niitä haavojakin piti nuolla ja parannella, itse lonkeromuodonkin ollessa oikein voimia kuluttava väärässä maailmassa... Mutta hengissähän sitä vieläkin oltiin. Nälkäisiä, mutta hengissä. Ruokaa oli hankalampi omasta maailmasta löytää, joten ruokailua ei ollut mahdollista hoitaa pois päiväjärjestyksestä heti, eikä se ollut nytkään Roswellilla ensimmäisenä mielessä. Mielessä se pyöri kokoajan ja nälkä sai olon heikoksi, eikä hän enää kovin kauaa kyennyt odottamaan, mutta nyt tärkeimmäksi hän koki Henryn. Nuorta kuningasta hän ei ollut nähnyt hetkeen, eikä hän edes tiennyt, kuinka kauan aikaa oli poissa. Hän oli yhä pojan neuvonantaja, eikä voinut noin vain lähteä ja jättää toista oman onnensa nojaan pitkäksi aikaa. Toisen vointi oli pakko tarkistaa.

Vartijat linnanporteilla eivät voineet pitää demonia ulkona sopimattomasta vaatetuksestaan huolimatta, ne vaatteet kun sattuivat muutenkin löytymään väärältä puolelta porttia. Asemansakin ansiosta vartijat eivät noin vain kyenneet lähettämään alastonta vierastaan matkoihinsa ilman, että kuulisivat siitä myöhemmin kuninkaalta. Tehdäkseen elämän kuitenkin kaikille mahdollisimman helpoksi, lupasi Roswell heti suunnata omaan huoneeseensa lämmittelemään ja pukeutumaan suorinta reittiä, ennen kuin harkitsi jatkosuunnitelmaa. Suorin ja nopein reitti oli tietenkin täynnä monia palvelijoita, mutta eivätköhän ne vanhatkin rouvat pian unohtaisi kauhistuttavan näyn. Vanhat raajat nauttivat sisätilojen lämpimyydestä vähäpukeisen ulkoreissun jälkeen ja keho tuntui hiljalleen sulavan. Hiljaa omassa mielessä pahoiteltiin jo Henrylle, että tämä kestäisi vielä hetken, demonin värähtäessä kylmästä. Hän haluaisi ensiksi lämmitellä hetken, pukiessaan nopeasti jotain ylleen, Aranin antamankin käärön löytäessä suojaisen paikan huoneenkätköistä. Siivoojia pitäisi ainakin kehua, sarvipään huone näytti yhä oikein siistiltä, vaikka tuo olikin ollut poissa jo jonkun tovin. Kai. Toivottavasti kuninkaalla oli vielä kaikki hyvin, hirveäähän se olisi nyt kuulla kuninkaan suusta, ettei tuo voinut hyvin tai vielä pahempaa, jonkun muun suusta, jos kuningas ei itse kyennyt sitä kertomaan.

Vanhus piti askeleensa hitaana ja rauhallisena, vaikka kova kiire hänellä olikin Henryä tapaamaan. Toivottavasti poika ei ollut päiväunilla, vaikka harvoin tuo niitä näytti nukkuvan, kun oli kuumeestaan tervehtynyt. Roswell ei silti haluaisi häiritä toista, mutta eihän hän tietäisi kuninkaan aikataulusta mitään, jos hän ei kysyisi. Ja kuka olisikaan parempi kysyttävä, kuin kuningas itse? Heillä olisi paljon puhuttavaa ja totta kai demonilla oli poikaa ikävä. Ei hän oikein kyennyt rentoutumaan, ennen kuin varmisti omin silmin toisen voivan hyvin. Askeleet pysähtyivät pojan makuuhuoneen ovelle, sen ollessa paras paikka, mistä aloittaa etsintä. Vuodenaika ei ollut vaihtunut, joten liian kauaa ei ollut voinut mennä viime tapaamisesta, eihän? Ajantajulle oli tapana käydä hassusti, kun sitä ei kyennyt seuraamaan millään tavalla. Henryn täytyi vieläkin olla suurimmaksi osaksi sänkypotilas, joten varmasti kuninkaan löytäisi huoneestaan. Käsi nousi koputtamaan oveen, demonin ollessa jo nyt valmistautuessa pahoittelemaan vaikka ja mistä, niin tehdyistä asioista kuin mahdollisista häiriöistäkin, mutta kenties poika tiesi jo neuvonantajan paluusta monet muut tiesivät ainakin, ehkä vähän liiankin hyvin. Kenties tieto olisi päässyt perille.
"Teidän Majesteettinne," Roswell kävi aloittamaan karheasti oven rauhallisesti avatessaan, kurkun vielä totutellen puheeseen. Vaikka ja millä sitä oltiin valmiita jatkamaan, mutta ensiksi kovin väsyneet silmät halusivat edes nähdä, mitä huoneessa tapahtui.




((Aksu tänne hopi hopi.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Heinä 2013, 19:09

Henry

Odottavan aika oli pitkä, kuten sanonta kuului. Odottavan aika kuitenkin tuntui entistä pidemmältä, kun ei ollut varma mitä piti odottaa ja kun odotellessa ei voinut oikeastaan mitään tehdä. Roswell oli lähtenyt Jonnekin, jo päiviä sitten, eikä Henry tietenkään ollut estänyt demoniaan. Hän halusi antaa Roswellille vapauden mennä ja tulla milloin huvitti, mutta tietenkin poika olisi aina halunnut tietää aikataulun ja ylipäätään sen, minne demoni matkusti. Nyt Henry oli viettänyt monta unetonta yötä pohtiessaan ja sen univajeen pystyikin jo näkemään kuninkaan kasvoilta.
Olihan Henrylle seuraa pidetty tahon jos toisenkin toimesta, monarkin hoitaessa myös velvollisuuksiaan sen verran, mitä kykeni. Sängystä tai no, huoneestaan Henry ei kuitenkaan pahemmin ollut poistunut, ei varsinkaan ilman apua. Monarkin päivät olivat siis olleet kovin.. Yksitoikkoisia, toisinaan. Vaimonsa tietenkin oli käynyt viihdyttämässä kuningasta lähinnä iltaisin mutta muuten ei Henryllä oikein ollut ketään, kenen kanssa jutella ja pohtia asioita koko päivää. Velho toki oli yrittänyt paikata jotenkuten demonin jättämää aukkoa monarkin päiväjärjestyksessä, hänellä kun ei parempaa tekemistä oikeastaan ollut, ellei Henry niin määräisi.
Henry oli jopa yrittänyt kysellä Blackiltä, tietäisikö tuo mitään Roswellin menoista. Velho oli kuitenkin pysynyt melko hiljaisena syystä tai toisesta asian suhteen, todeten vain, ettei tietänyt. Selvästi tuo jotain tiesi, kyllä Henry sen huomasi velhosta. Vaikka ei alkuunsa ollut välittänyt Blackista pahemmin ja tunne oli ollut molemmin puoleinen olivat he oppineet elämään toistensa kanssa vihdoista viimein. Täten osasi Henry myös käydä hieman tulkitsemaan aina niin hiljaista miestä.

Vaikka yönsä oli nukkunut huonosti, oli Henry herännyt tähänkin päivään ajallaan. Vaikkei päivässä mitään suurta sisältöä ollutkaan, halusi hän silti edes yrittää säilyttää unirytminsä. Kun aamutoimet oli suoritettu ja muutama lyhyt tapaaminen omassa huoneessaan käyty läpi, sai Henry viimein käydä levähtämään ja viettää aikaa yksin. Ei sillä että hän olisi halunnut yksin olla, mutta eipä hän viitsinyt ketään näin päivästä häiritä. Aina niin vaatimaton Henry. Nuorimies olikin vetäytynyt nojatuoliinsa lueskelemaan kirjaa, jonka oli aikaisemmin demonilta saanut lahjaksi. Eipä kirjassa mitään tolkkua ollut, mutta sen sivuja oli hauska koittaa tulkita ja kääntää selkokielelle. Ties mitä salaisuuksia se piti sisällään!
Henry oli jo onnistunut ripottelemaan huoneeseensa huonekaluja lähinnä tuoleja siten, että hän saattoi ottaa tukea noiden selkänojista, jos koitti liikkua jonnekin. Tietenkin omatoiminen nuorimies oli jo varhaisessa vaiheessa turhautunut siihen, että jonkun piti aina olla auttamassa häntä siirtymään lyhyitäkin matkoja. Häneltä oli kuitenkin kielletty yksin poistuminen huoneesta, sillä se olisi jo vaatinut hieman paremmat varustelut, kuten kainalosauvat, joita vielä ei oltu suotu Henrylle. Hän kun ei voinut ripotella nojatuoleja pitkin linnan käytävää, jos jonnekin halusi matkata.

Päivä olisi todennäköisesti jatkanut etenemistään jo tutun tylsäksi käyneellä kaavalla, ellei yllättäen oveen olisi käynyt koputus. Käsi kävi laskemaan kirjan pöydälle, katseen noustessa oven puoleen. Kuka?
Tietenkään Henry ei ollut saanut tietoa siitä, että demoni oli saapunut. Ne, jotka olivat tuon nähneet, olivat joko autuaan tietämättömiä Henryn pyynnöstä ilmoittaa heti tai eivät joko hämmennykseltään tai järkytykseltään kyenneet. Toiset taas eivät katsoneet soveliaaksi häiritä monarkkia omalla olemassaolollaan tai vähäpätöisellä ilmoituksella.
Joten, tutut kasvot nähdessään ja tutun äänen kuullessaan, oli Henry saman tien noussut ylös tuoliltaan ja tukea ottaen hyppeli sarvipäistä vastaan. Sen pahemmin lupia tai muodollisuuksia muistamatta, oli Henry konkannut demonin luokse ja kietaissut kätensä vanhan miehen ympärille halaukseen.
Missä olet viipynyt?!


// Tulin kuin rasvattu salama ulos esterin pyllystä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 04 Heinä 2013, 21:52

Vaikka Roswell oli kuinka paljon yrittänyt miettiä mahdollisia tapahtumia makuuhuoneessa oven takana ja kaikenlaisia vastauksia niihin jo ennakkoon, ei tuo kyllä missään nimessä ollut aivan sitä odottanut, mikä juuri sattui tapahtumaan. Väsynyt vanhus ei edes ehtinyt kunnolla reagoimaan, kun poika oli jo hypännyt pystyyn ja suorastaan juoksi jos sitä siksi pystyi kutsumaan luokse, melkein kaataen demonin iskeytyessään voimalla tuota vasten. Pojan kädet kiertyivät ympärille, neuvonantajan tehden automaattisesti saman hämmennyksissään, kaiken tapahtuessa niin äkkiä. Aluksi sarvipää jo luuli, että poika oli horjahtanut ja melkein kaatui, ottaen tukea hänestä ennen kuin rähmälleen maahan rymähti, hänen sitten tietenkin tukien myös itse toista käsillään. Hetken päästä kuitenkin kävi selväksi, mitä Henry oli oikeastaan ajamassa takaa. Molempien kädet pysyivät toistensa ympärille kiedottuina, Roswellin yhä pitäen oman otteensa aivan jämäkkänä, tukeakseen pojan itseään vasten... Ja halaten, aivan kuten kuningas teki hänellekin. Ei se aivan ollut odotettua, eikä aivan näin läheistä vastaanottoa oltu osattu ajatellakaan, mutta sitä ei todellakaan käännytetty pois. Ei, demonista se oli tervetullutta, katsoen alemmas lyhempää miestä edessään tuon painautuessa vasten, väsyneen hymyn noustessa aivan yhtä väsyneille kasvoille. Ei häneen sattunut, eikä olokaan ollut erityisen huono, mutta vanhus selvästikin oli nyt väsyneemmän oloinen, kuin koskaan ennen. No, ainakin väsyneempi, kuin tuo oli koskaan ollut Henryn läheisyydessä.

"Pahoitteluni, Teidän Majesteettinne," hiljainen naurahdus kävi pahoittelemaan, ennen kuin kuninkaan kysymykseen päästiin vastaamaan. Voi Henryä, odotus oli ilmeisesti ollut toiselle pitkä, eikä hän itsekään aivan tiennyt, kuinka pitkä se oli ollut. Hankala oli sanoa, oliko toisella oikeasti ollut vain hyvin, hyvin ikävä neuvonantajaansa, vai oliko aikaa oikeasti kulunut liikaa.
"Tein kaiken niin nopeasti, kuin vain pystyin. Vannon, etten yrittänyt kuluttaa aikaa turhuuksiin, mutta pitihän minun laittaa ylleni jotain puhdasta," Roswell hymyili toista katsellessaan, vaikkei vieläkään antanut syytä sille, miksi viipyi. Vain sen, ettei viipynyt yhtään pidempään, kuin oli tarve. Oli hänelläkin ollut kova kiire takaisin, olihan hän toiselle luvannut tulevansa takaisin niin pian, kuin mahdollista. Siksihän tuo niin väsynytkin oli nyt, hänen oli ollut pakko levätä, mutta se lepo ei saanut oloa yhtään virkeämmäksi. Ruokailu oltiin jätetty myöhemmäksi. Hänhän lupasi. Kyllä demoni vielä sen verran kykeni odottamaan, että saisi ilmoitettua kuninkaalle tilastaan.

"Ettehän joutuneet odottamaan liian kauaa?" Tuo kysyi nyt itse, ehkä mieluummin odottaen jonkin aikaa, ennen kuin kertoi sen kummemmin tekemisistään. Hänhän ei ollut suunnitelmiaan paljastanut toiselle, eikä sitä nyt heti haluttu kertoa, kuinka uhkarohkeasti hän vain oli rynninyt sisälle haltioiden kaupunkiin kostoretkelle. Henry-parka olisi varmasti saanut vain sydänkohtauksen siitä, kukapa olisi sellaista osannut odottaa? Se oli typerä suunnitelma, vaarallinen kuin mikä. Olisi ollut mahdollista, ettei sarvipää enää koskaan olisi tullut takaisin... Mutta hän halusi tulla. Ei hän olisi antanut itsensä kuolla. Ehkä se vain pidettäisiin vielä salaisuutena, kun kuningas oli tuossa tilassa.
"Haluaisitteko istua, Teidän Majesteettinne? En haluaisi pakottaa Teitä pysymään ovensuussa," Roswell naurahti, katsellen lempein silmin poikaa. Oli hän onnellinen ollessaan taas täällä kuninkaan rinnalla. Pitihän hän tästä. Huolehtimisesta ja hössöttämisestä, etenkin nuoren kuninkaan, tuo kun oli niin hyväsydäminen nuorukainen, jota ei voinut kuin haluta suojella ja auttaa kaikin keinoin. Tarkemmin kun toisen kasvoja katseli, ymmärrettiin myös se, että Henry oli väsynyt itsekin. Eiväthän ne enää voineet olla Aranista johtuvia painajaisia, jotka poikaa pitivät hereillä? Se asiahan oltiin hoidettu pois, eikö? Haltiakuninkaan oli parempi toivoa, ettei tämä liittynyt jotenkin häneen, tai demoni olisi hyvin, hyvin pettynyt... Ja murhanhimoinen.

"Auttaisin Teidät istumaan, jos vain sallitte. Voimme puhua sitten enemmän. Haluaisin kovasti kuulla, mitä täällä on tapahtunut poistumiseni jälkeen," sarvipää hymyili. Olihan hän itsekin väsynyt ja jalat halusivat nopeasti istahtaa edes hetkeksi, mutta nyt oli tärkeintä saada poika lepäämään. Tuokin kun oli selvästi väsynyt ja Roswellilla itsellään taas oli kaksi jalkaa. Kyllä hän sen verran kestäisi, pääsisi hän istumaan itsekin pian. Toivottavasti puheenaihe pysyisi kuitenkin vielä kuninkaassa ja valtakunnassa, eikä niinkään demonin pienessä seikkailussa...




((Älä nyt tuollaisia minulle sano. Innostun vielä liikaa ja sitten on housuissa tukalaa.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Heinä 2013, 22:47

Kasvot kävivät painumaan vasten vanhemman miehen rintakehää Henryn käydessä huokaisemaan syvään helpotuksesta ja osin myös äskeisen pikahyppelyn seurauksena. Se tuntui lähes uskomattomalta nähdä demoni vihdoista viimein, vaikkei viime näkemästä nyt kovin kauaa ollutkaan. Siltikin, olisihan siinä voinut mennä kauemminkin ja kuka olisi voinut sanoa, että Roswell takaisin tulisi? Viimeksi kun Henry ja Roswell olivat olleet pidemmän tovin erossa toisen matkatessa, oli Henry palannut yhtä raajaa köyhempänä takaisin. Hyvä että edes palasi!
Oli miten oli, Henry oli enemmän kuin huojentunut vihdoin nähdessään ystävänsä, joka kuulosti Väsyneeltä. Katse kävi kohoamaan sarvipäisen kasvoihin, Henryn ottaessa pientä hajurakoa demoniin, pitäen kuitenkin yhä kiinni Roswellista. Lähellä ei valitettavasti ollut mitään tukea paitsi nyt seinä ehkä joten täytyi yksijalkaisen tukeutua sarvipäähän. Huolestunut katse kohosi huonosti nukkuneen kasvoille, Henryn käydessä tarkastelemaan demonia paremmin. Roswell kuitenkin kertoi tehneensä kaiken se kaikki oli vielä yksi mysteeri tosin mahdollisimman nopeasti, ennen kuin oli palannut. Puheista päätellen tuo oli myös käynyt vaihtamassa vaatteet, mitä Henry ei tietenkään kieltänyt demonilta. Kuitenkin heräsi kysymys, miksei kukaan tullut kertomaan Roswellin saapumisesta.. No, se oli nyt myöhäinen ja toissijainen kysymys.

Aikahan on suhteellista, mutta minulle tämä odotus oli yksi ikuisuus Henry kävi naurahtamaan Roswellin kysymykseen, samalla kun toinen käsistä kävi irrottamaan otteensa Roswellista vain sukiakseen omia kasvoille valahtaneita hiuksia takaisin taakse.
Roswell kävi kuitenkin kysymään, saattoiko hän auttaa Henryn istumaan, johon Henry vastasi nyökäten. Demonin avustuksella kävikin Henry istahtamaan alas nojatuoliin, viittoen myös Roswellia istahtamaan läheiselle nojatuolille. Selvästi demoni oli uupunut syystä tai toisesta, mikä oli sinänsä huolestuttavaa, Henry kun ei ollut nähnyt sarvipäistä tuossa tilassa.
Ai mitä täällä on tapahtunut? Henry kävi naurahtamaan demonin auttaessa häntä istumaan, samalla kun huokaisi pienesti Ei mitään. Ei yhtikäs mitään mainitsemisen arvoista. Kaikki on ollut sitä samaa tylsää rutiinia ja ainaista odotusta
Hetkeksi turhautunut katse eksyi huoneeseen, kunnes nauliintui takaisin vanhempaan mieheen.
Sen sijaan minä haluaisin tietää, missä sinä olit ja mitä tekemässä? Henry kävi naurahtamaan pienesti, vakavoituen kuitenkin Ehdin jo huolestua Kun en tiennyt, mihin edes lähdit


// Vai mitä jos se onkin perimmäinen tarkoitukseni? Winkwonk //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 05 Heinä 2013, 00:52

Roswell ei voinut kuin hymyillä nähdessään pojan otteessaan katsoessa vanhemman kasvoja paremmin niin huolestuneella katseella, joka oli kyllä odotettu reaktio monelta jälleennäkemisissä, jos toisessa tuntui olevan jotain outoa. Silti, se katse ei nyt sopinut Henrylle, eikä toisen edes tarvinnut olla huolissaan. Kaikki oli hyvin, he vain molemmat olivat väsyneitä.
"No mutta, Teidän Majesteettinne," demoni naurahti hellästi, silmien katsoessa toista oikein lempeinä; rauhoitellen ja vakuutellen, ettei mikään hätä nyt kuitenkaan ollut,
"Huoleen ei ole mitään syytä, olen kunnossa, kuten näette," tuo hymyili jatkaessaan, antaen kuninkaalle aivan luvan tarkistella kehoa lähempää, katsetta hän ei tuntenut tunkeilevaksi. Ei siinä mitään vikaa ollut, vanha ja ryppyinenhän keho edelleen oli, mutta muuten aivan kunnossa. Haavat olivat jo parantuneet ja ihohan oli suorastaan, kuin uusi. Tai kuin vanha. Ikäähän siltä todellakin löytyi, eikä sitä saisi uudeksi tekemälläkään. Kipua ei kuitenkaan ollut, olokin oli aivan siedettävä.

Sarvipää naurahti pojan mainitessa ajan, pudistaen hieman päätään. Eihän hän oikeastaan saanut sillä kysymykseensä vastausta, mutta samalla tavalla hän oli jättänyt Henryn kysymykset vastaamatta. Kai se oli vain reilua. Tietenkin Roswell olisi halunnut tietää vähän tarkemmin, mutta jos toinen ei ollut kirjannut aikaa niin tarkasti ylös, niin ehkäpä se oli hyvä. Toivottavasti kuningas ei silloin ollut liikaa aikaa kuluttanut siitä huolehtimiseen, vaikka pitkältä tuo kyllä ilmoitti ajan tuntuneen. Ikuisuus oli kyllä pitkä aika, eikä se voinut olla helppoa nuorukaiselle, joka oli yhteen huoneeseen teljetty tervehtymään ja odottamaan.
"Olen kovin pahoillani siitä, Teidän Majesteettinne," demoni hymyili, oikeastikin pahoillaan. Paljon hän oli jo suunnitellut pahoittelevansa ja paljon hän sitten lopulta saikin pahoitella, joten kaikki suunnittelu ei ollut mennyt turhaan, vaikka jälleennäkeminen oli tapahtunut yllättävällä tavalla.
"En tietenkään halunnut antaa Teidän odottaa, mutta koin tämän tarpeelliseksi. Toivottavasti voitte antaa minulle anteeksi," Roswell päästi pojasta nyt irti toisella kädellään, antaen kuitenkin toiselle tarpeeksi tukea päästäkseen hyvään asentoon, jossa sarvipää pystyi auttamaan kuningasta kävelemään valitsemalleen nojatuolille tuon hyväksyessä avun. Tai no, hyppimään yhdellä jalalla paikalleen, mutta paikalle päästiin joka tapauksessa.

Henry autettiin vielä kunnolla istumaan, ennen kuin demoni otti toisen tarjouksesta kaiken ilon irti ja istahti itsekin nojatuolille, kiitosten kera. Tyytyväinen huokaus karkasi vanhuksen huulilta, jalkojen ollessa oikein tyytyväiset päästessään vihdoinkin lepäämään. Keltaiset silmät kävivät jopa hetkeksi sulkeutumaan tyytyväisyyttään, ennen kuin katsoivat rauhallisesti kohti kuningasta.
"Jos mitään sen erityisempää ei ole tapahtunut, niin sittenhän mitään sen pahempaakaan ei ole käynyt, mh? Onneksi," Roswell naurahti leppeästi, nähden tylsyyden paljon positiivisempana asiana, kuin Henry. Paljonhan nuorukainen oli joutunut odottamaan onnettomuutensa jälkeen, joten toista ei voinut syyttää. Mutta, toivottavasti poika kuitenkin oppisi näkemään asiat näinkin. Ikävä kyllä kuninkaasta ei sitten löytynyt paljon puheenaiheita, eikä sarvipää enää löytänyt tapoja, millä helposti pitäisi toisen pois siitä kiinnostavimmasta aiheesta. Ei hän ikuisuuksiin aikonut sitä salaisuutena pitää, eikä olisi voinutkaan. Varmasti joskus se tieto olisi tullut ulkoakin, ja silloin Henry ei pitäisi neuvonantajansa epärehellisyydestä.

"En halunnut kertoa sitä silloin, Teidän Majesteettinne," demoni myhäili lempeästi toista katsellessaan,
"Pelkäsin, että olisitte huolestuneet vielä enemmän. Tai olisitte estäneet minua," tuo naurahti, ennen kuin joutui myös vakavoitumaan hieman. Eihän tämä ollut niinkään hauska asia ja no, ehkä se oli shokki pojalle. Ei hän voinut sitä noin vain töksäyttää ulos heti suoraan, se pitäisi tehdä rauhallisesti askel kerrallaan. Nyt toisen oli pakko edes epäillä asian olleen jotain mahdollisesti vaarallista.
"Varoitin sitä demonia sotkeutumasta asioihin. Tein vain sen, mitä minun piti."




((Senkin ruoja. En mene noin helppoon.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 05 Heinä 2013, 19:59

Roswell vakuutteli olevansa kunnossa, mutta eihän Henry sitä käynyt uskomaan. Demoni ei näyttänyt olevan samassa kunnossa, mitä aina ennenkin, joten jotakin oli varmasti sattunut. Mitä ikinä se olikaan, Henry halusi kuulla siitä ja varmasti myös saisikin, ajan kanssa.
Älä liikaa pahoittele, ellet ole tehnyt jotain anteeksi antamatonta Henry kävi hymähtämään demonille, joka tuntui pyytelevän anteeksi ja pahoittelevansa yllättävänkin paljon. Mikä sinällään ei ollut kovin suuri ihme Roswellilta, mutta Henryä hämäsi suuresti moinen pahoittelu, kun hän ei ollut tietoinen sen syystä. Tietenkin Henry olisi voinut saman tien vaatia suoraa vastausta demonilta, mutta se ei tunnetusti ollut kuninkaan tapaista.
Pienesti naurahtaen Henry kävi myös nyökyttelemään demonin todetessa, ettei mitään pahempaa mahdollisesti ollut käynyt, kerta mitään suurempaa ei ollut tapahtunut.
Voisi sen noinkin ajatella, kyllä. Kai sen sitten voisi luetella onnenpotkuksi, ainakin tässä tapauksessa Monarkki kävi lisäämään, katsellessaan pienesti hymyillen sarvipäistä.

Hymy kuitenkin kävi pikkuhiljaa laskemaan, Roswellin aloittaessa kertomaan, missä oli käynyt ja mitä tekemässä. Sarvipäinen ei ollut halunnut kertoa menojansa aikaisemmin se oli kyllä huomattu vedoten siihen, että kuningas olisi saattanut huolestua vain entistä enemmän. Sinänsä huono toteamus, sillä nyt Henry oli vielä aikaisempaa huolestuneempi, vaikka Roswell jo kotoiin oli palannut.
Enkö jo luvannut, että saat mennä milloin haluat Henry naurahti pienesti, hermostuneesti demonin todetessa, että kuningas olisi saattanut estää demonia lähtemästä, mikäli olisi tietänyt syyn.
Roswellin seuraavat sanat kuitenkin jättivät Henryn hetkeksi hiljaiseksi, tuijottamaan tyhjin kasvoin sarvipäistä. Oli sanomattakin selvää, mistä tai kenestä demonista he puhuivat ja sen aiheen esille tuominen sai Henrylle palan nousemaan kurkkuun. Silkka ahdistus kävi hiipimään alitajunnasta tietoisuuteen, Henryn lähes huomaamattomasti käydessä vetämään henkeä pari kertaa syvempään, mitä normaalisti.
Olihan Roswell jo aikaisemmin puhunut Tsytanista koston vivahde puheessa, mutta ei Henry ollut silloin uskaltanut edes uskoa, että alati niin leppoisasta, vanhasta demonista olisi moiseen riehumiseen. Mutta ehkä Roswell ei ollutkaan riehunut vanhan miehen kehossa Ei tarvinnut olla kovin fiksu, ynnätäkseen velhon outo käytös ja tämä uutinen toisiinsa, Henryn miettiessä asiaa hetken hiljaisuudessa.
Mitä sinä olet tehnyt?


// Etkö? No hitto. Luulin jo saaneeni sinut //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 05 Heinä 2013, 22:57

Roswell ei voinut kuin naurahtaa kuninkaan melkeinpä toruessa hänen liikoja pahoittelujaan, vaikka kyllä sitä pojallakin löytyi leikkimielisyyttä sanoistaan. Mitäpä muutakaan vanhalta mieheltä toinen osasi odottaa, kuin anteeksipyyntöjä? Selväähän se oli, että niitä satelisi, ainahan niitä sateli outoa olisi ollut, jos niitä ei olisi kuulunut! Silti, ei demoni voinut kuin hieman tuntea olonsa pahaksi Henryn sanoista, olikohan hän sitten tehnyt jotain anteeksiantamatonta? Ehkäpä. Toivottavasti poika antoi hänelle anteeksi tekonsa, keltaisten silmien katsoessa jo nyt pahoittelevasti toiseen hymynsä lomasta ja ehkä sieltä syvältä sisimmästä löytyen se torutun koiran katse, vaikkei toruja vielä ollut satanut yhtäkään. No, yhtään kunnollista torua, ainakaan. Henryn nyökkäykseen vastattiin myös omaa päätä nyökäten, toisen ymmärtäessä kyllä, että joskus tylsyyskin oli hyvä asia. Liika jännitys ei koskaan ollut hyväksi ja sehän voisi tarkoittaa sitä, että jollekin sattui ja pahasti. Viimeinen asia, jonka Roswell olisi nyt halunnut kuulla oli, kuinka joko jollekin tuntemalleen henkilölle oli käynyt pahasti, tai sitten että kuninkaalla oli ollut liian hankalaa hoitaa tehtäviään...

"Sanoitte niin, kyllä," demoni nyökkäsi hymähtäen pojan tuodessa esille aikaisemman lupauksensa päästää neuvonantajansa omille teilleen, milloin vain tuo halusi. Oli se lupaus tai ei, eivät sanat kuitenkaan sitoneet ihmistä sillä tavalla, kuin ne sarvipäätä sitoivat. Saisihan Henry luvata vaikka tähdet ja kuun taivaalta, eikä se mitään tarkoittanut. Tietenkin hän luotti kuninkaaseen, mutta kun kyseeseen tuli toisen tunteet, olisi tapahtuma voinut mennä miten vain.
"Mutta jos ette olisi halunneet minun menevän, kuinka olisi voinut jättää Teidät, Teidän Majesteettinne? Jos olisitte näyttäneet minulle, kuinka pahalta Teistä tuntuisi tietäessänne riskit... Vain hirviö olisi voinut kääntää selkänsä sille ja lähteä," Roswell naurahti silmänsä sulkiessaan, tosiaankin paljon mieluummin jättäen Henryn jälkeensä, jos tuo nauroi ja hymyili. Ei toisella ollut mitään syytä huoleen, mutta tietenkin neuvonantaja tunsi kuninkaansa. Huolta olisi riittänyt ja riitti nytkin, vaikkei toinen tiennyt. Parempi hänen oli ollut jättää asia mainitsematta.

"Teidän Majesteettinne?" Katse kävi kysymään huolissaan toisen hyvinvointia, nähdessään kyllä pojan elekielen muuttuvan ja hengityksen tihenevän, vanhuksen hieman suoristuessaan tuolissaan, liikkuessaan eteenpäin lähemmäs toista, jos tarve oli. Hiljaiseksi Henry oli käynyt, mutta viimein sai ilmoille kysymyksen, mikä ei kyllä korvaan kuulostanut erityisemmin hyvältä. Pystyikö siihen vastaamaan millään tavalla, mikä saisi toisen tyytyväiseksi?
"Ette taitaisi uskoa, jos sanoisin olleeni vain pienellä kävelyllä ja sitten jotenkin löytäen tieni haltioiden kaupunkiin," naurahtava tuhahdus kävi, sarvipään vilkaistessa istuvaa poikaa,
"Varoitin demonia ja minä pidän sanani. Uskoisin näyttäneeni, että varoitukseni oikeastikin tarkoittavat jotain," rauhallinen hymy pysyi vanhoilla kasvoilla, Roswellin silmät ollen yhä kovin lempeät, tuon varovaisesti kokeillen, mitä kannattaisikaan sanoa. Totuuden hän oli tullut tänne kertomaan, mutta yksityiskohtainen selitys aivan kaikesta olisi varmaankin ollut liikaa yhdeltä istumalta. Paikoitellen se ehkä oli... Turhankin raaka kuninkaan korviin.

"Tapasin haltioiden kuninkaankin," demoni kertoi, eikä se välttämättä aivan yllätyksenä tullut, tuon kuitenkin käydessä aivan Aranin kotiovella isottelemassa,
"Annoin hänelle varoituksen."




((Et saa minua koskaan, yrittää voit.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 07 Heinä 2013, 12:56

Henry ei voinut kuin nostaa lempeän huvittuneen hymyn kasvoilleen, demonin kertoessa, ettei olisi voinut lähteä, jos Henry ei sitä olisi halunnut. Kuulemma vain hirviö olisi siinä tilanteessa kääntänyt selkänsä ja lähtenyt, mutta jos Roswell tätä mieltä oli, ei Henry sitä käynyt kiistämään. Olisihan tilanne voinut olla eri, jos hän olisi tiennyt demonin suunnitelmista etukäteen. Ehkä Roswell olikin tehnyt fiksusti, kun oli jättänyt selittelemiset myöhemmäksi.
Kuitenkin, sekin hymy hiipui samalla tavalla mitä edellinenkin. Henry hiljentyi täysin kuuntelemaan demonin puheita, tuijottaessaan sarvipäistä. Tai ehkä sarvipäisen ohi. Katse ei tuntunut ottavan kiintopistettä mistään, Henryn kuunnellessa Roswellin pikku retkestä. Demoni oli käynyt haltioiden kaupungissa?! Yhä suurempi ahdistus alkoi kasvaa sisällä, Henryn käydessä vilkkaan mielikuvituksensa kanssa miettimään, mitä kaikkea siitäkin seurasi. Hänen demoninsa oli käynyt tunkeutumaan haltioiden kaupunkiin, tietenkin Henryä siitä syytettäisiin! Varsinkin, jos Roswell suurta tuhoa oli tehnyt. Oliko? Sitä Henry ei tiennyt, eikä kyllä uskaltanut arvatakaan. Tuskin demoni kovin paljon vahinkoa oli saanut aikaan, jos Henry Arania yhtään enää tunsi, ei se haltia olisi päästänyt demonia elävänä pois, mikäli vahingot olisivat olleet suuret.

Lopulta se harhailevanoloinen katse kävi kuitenkin kiinnittymään Roswelliin, demonin mainitessa haltioiden kuninkaan. Henry näytti suorastaan järkyttyneeltä Roswellin sanojen myötä, hengityksensä käydessä jälleen nopeutumaan. Pelkkä Aranin mainitseminen oli aina epämieluisa asia Henrylle, mutta että tässä yhteydessä vielä Henry ei tiennyt, mitä olisi pitänyt olettaa. Olisiko pitänyt pelätä vai kysyä virnuillen, mitä mieltä Aran oli ollut? No sen saattoi kyllä jo arvata. Mutta entä toinen demoni? Tsytan, mitä Roswell hänelle oli tehnyt?
Pikkuhiljaa Henry alkoi myös ymmärtää, miksei Roswell ollut kertonut pikku retkestään aikaisemmin. Jos Henry olisi tiennyt, hän olisi kieltänyt ehdottomasti moisen tunkeutumisen vihollisen alueelle. Roswell toimi kuitenkin omasta tahdostaan ja omista syistään, pystyikö sitä siis luettelemaan hyökkäykseksi heidän nimissä? Ei periaatteessa, mutta Aran varmasti tulisi tuomaan Roswellin vierailun siinä valossa esiin alaisilleen. Nyt haltiat olivat entistä enemmän vihaisempia.
M-mitä teit hänelle? Tarkoittiko Henry sitten demonia vai haltioiden kuningasta, se jäi epäselväksi kysymyksen myötä, mutta Arania Henry oli tarkoittanut. Juuri nyt Tsytan oli toissijainen murhe, Henry halusi tietää mitä Roswell mahdollisesti oli Aranille tehnyt. Varoituksen kun saattoi tulkita melko vapaasti tässä tilanteessa.


//Miksi kaikki unelmakumppanit lipsuvat aina otteestani. Meillä kun oli jotain. ME OLIMME JOTAIN //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 07 Heinä 2013, 16:30

Roswell ei voinut sanoa olevansa kovin tyytyväinen joutuessaan selittämään tekojaan. Ei hän niitä katunut tietenkään, mutta ne ja niiden aikeet oltiin pidetty salaisina toiselta juuri sen takia, ettei kuningas niistä pitäisi eikä niihin suostuisi. Hymy oli pojalta tiessään syystäkin eikä tuon katse näyttänyt muulta, kuin tyhjältä ja ehkäpä jopa kauhistuneelta toljotukselta. Ja loppua kohden Henry näytti enemmänkin järkyttyneeltä, eikä demoni ollut vielä edes kertonut, mitä oli oikeastaan tapahtunut. Ehkä se oli se järkytyksen syy, pakottaen kuninkaan käyttämään vilkasta mielikuvitustaan, mutta ehkä ei. Ehkä järkytys olikin se tieto, ettei tämä voinut päättyä hyvin ja että se tulisi vain menemään pahempaan suuntaan. Ehkä. Mitenpä siihen itse osasi vastata, kun omat teot tuntuivat oikeutetuilta ja siltä oikealta ratkaisulta, vaikkeivät suunnitelmat toteutuneetkaan.
"Varoitukseni ovat vain varoituksia, Teidän Majesteettinne," Roswell aloitti, kenties yrittäen rauhoitella pojan olotilaa edes hieman. Vanhus oli lempeää ja leppoisaa seuraa, sellaiseksi toinen oli hänet oppinut tuntemaan. Yllättävät tarinat julmuudesta eivät varmasti olleet mukavaa kuultavaa, eikä sarvipää todellakaan halunnut Henryn pelkäävän häntä. Ei siihen ollut mitään syytä.

"Uskon sen olevan tarpeeksi, jos kyseinen varoitus otetaan tosissaan. Sillä tavoin on mahdollista välttää monta epämukavaa ja usein peruuttamatonta seurausta, eikä keneenkään satu," demoni katsoi poikaa, keltaiset silmät rauhalliset, mutta vakavoituneet puheistaan,
"Vasta varoituksen jälkeen minun on tarve tehdä jotain. En voisi olla sitä enää tekemättä, tai varoituksillani ei olisi enää mitään voimaa," tilanteeseen johtanutta asiaa käytiin kartoittamaan, vaikka ehkä Henryn ei tarvinnut sitä kuulla tietääkseen. Mutta ehkä se hieman rauhoittaisi toisen mieltä, jos tuo tietäisi, miten vanha sarvipää toimi. Salaisuuksia oltiin pidetty kuninkaalta, nyt olisi hyvä olla avoin ja kertoa kaikki yksityiskohtaisesti, vaikka kysymykseen ei heti vastattaisikaan.
"Haltioiden kuningas sai varoituksen ja kiitos demoninsa, myös esimerkin siitä, mitä tapahtuu, jos sitä ei kuunnella. Hän on minulta turvassa niin kauan, kun noudattaa sitä," Roswell aloitti kertomalla sen, mikä toista varmasti kiinnosti. Ei ollut viisasta hyökätä kuninkaan kimppuun, eivätkä seuraukset olisi erityisen kauniita. Tietenkin hän tiesi, että se tulisi tapahtumaan. Olihan hän antanut varoituksensa, ja Aranin kanssa tiedettiin, ettei sitä varoitusta seurattaisi ikuisesti. Kysymys oli, milloin se sattuisi. Demoni ja haltiakuningas olivat molemmat lyöneet kohtalonsa lukkoon.

"Se demoni on vielä elossa. Mielestäni se olisi saanut menettää henkensä, mutta sain sen säästämisestä enemmän, kuin menetin," sarvipää piti katseensa Henryssä, tarkkaillen toisen reaktiota Tsytanin kuten myös mahdollisten vastalahjojen tullessa mainituksi,
"Jos se on järkevä ja pysyy kolossaan piilossa, ei minun tarvitse tehdä mitään. Mutta varoitukseni seurauksia en ole vielä sen kohdalla toteuttanut. Aistin demonit lähelläni, Teidän Majesteettinne. Jos hän tulee lähellekään, kerron Teille. Hoitakaa asia haluamallanne tavalla."




((Lipsun otteestasi, sillä olen niin rasvainen. Hups, sori.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 07 Heinä 2013, 17:45

Roswell kävi vakuuttelemaan, että hänen varoituksensa olivat vain varoituksia, eikä sen kummempia. Kai se sitten oli hyvä asia, että joku oli käynyt sanomassa Aranille varoituksen sanasen, mutta silti, Henrystä se tuntui erittäin epämieluisalta. Ei hän halunnut nostaa ääntään Arania vastaan! Hän halusi pysyä piilossa siltä haltialta, mahdollisimman hiljaisena ja huomaamattomana! Nämä kuukaudet Henry olikin elänyt kovin rauhallisesti omalta osaltaan, sanomatta juuta taikka jaata kysymyksiin, jotka koskivat haltioiden alueille tunkeutumista tai haltioita vastaan taistelua. Niitä aiheita oltiin vältelty parhaan mukaan.
Henry oli pysynyt kovin hiljaisena jo hetken, kunnes päästi suustaan mitä oudoimman naurahduksen. Naurahdus oli enemmänkin hätäinen älähdys, joka päättyi panikoivan huvittuneeseen myhähtelyyn. Moisen reaktion sai aikaan se, kun Roswell kävi kertomaan paremmin tästä varoituksesta ja siitä, kuinka Aran olisi turvassa demonilta niin kauan, kuin noudatti sitä.
Ei hän noudata sitä Henry kävi toteamaan huvittuneen oloisena, selvän paniikin noustessa naurun seasta esille. Ääni kävi värisemään ja poika tunsi olonsa tukalaksi, kuumaksi.
Ei hän noudata sitä ja tulee varmistamaan, että sinä myös saat kuulla siitä. Ei, Aran ei leiki sääntöjen mukaan kuin hetken, kunnes päättää tavalla tai toisella kostaa vääryyden häntä kohtaan. Vääryyden, jonka sinä teit: Tunkeuduit hänen kaupunkiinsa?! Henry tuntui ottavan nämä uutiset turhankin vakavasti. Eihän hän loppujen lopuksi tiennyt mitä oli tasan tarkkaan tapahtunut, mutta hän saattoi vain arvailla, mitä mieltä Aran oli tästä kaikesta. Ehkä Aran ottikin varoituksen tosissaan? Ehkä Aran pelkäsikin Roswellia, eikä kävisi ärsyttämään demonia tahallaan? Ehkä. Ehkä ja epävarmuus todellakin olivat ne sanat kuvaamaan parhaiten tätä tilannetta.

Henry kävi hieromaan pienesti, hermostuneesti kaulaansa antaessaan katseensa taas eksyä harhailemaan lattianrajaan. Pala kurkussa ei ottanut häipyäkseen sitten millään, hengittämisen tuntuessa entistäkin hankalammalta.
Roswell kävi kuitenkin kertomaan, ettei ollut tappanut Tsytania. Syystä tai toisesta vanhempi demoni oli säästänyt toisen hengen, mutta heräsi kysymys, miksi? Mikä saattoi olla niin hyvä syy, että Roswell kävi säästämään sen pikkupirun hengen, kaiken sen tuskan ja vaivan jälkeen, mitä Tsytan oli aiheuttanut?
Miksi? Henry sai rykäistyä kysymyksen ulos Miksi säästit hänet? Olisit edes kunnolla näpäyttänyt AAranin egoa ja tuhonnut hänen pienen lemmikkinsä, kerta siellä olit jostain syystä ehkä ihan oikeutetusti alkoi tämä paniikki muuttua nuhtelevaksi närkästykseksi Roswellia kohtaan. Kuitenkin, sisimmissään Henry tiesi, ettei demoni ollut tehnyt mitään väärää ja teki kaiken toivottavasti vain hyvää hyvyyttään, ajatellen Henryn parasta. Kai. Ehkä. Toivottavasti. Ehkä tästä oletuksesta johtuen ei Henry ollut jo täyttä päätä huutamassa paniikkinsa lomasta demonille, käskien tuota poistumaan ties mihin hornan tuuttiin.


// Eih! Piru vie, herkullisenrasvaisesta pinnasta ei vain saa kiinni. Mutta vielä joku päivä! Vielä joku päivä! Sano jotain tyhmää ja Henry heittää sinua kohta kirjalla, Roswell //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 07 Heinä 2013, 21:12

Roswell katseli poikaa, huolestuneisuus paistaen keltaisista silmistä, vaikka vielä ei sen kummempia liikuttu toista tukemaan. Naurahdus usein oli hyvä asia, mutta tässä tilanteessa ja kuninkaan tavalla, se oli kaukana siitä. Siitä paistoi hätä ja paniikki, toisen selvästikin tuntiessa olonsa hyvin epämukavaksi kaiken tämän kuullessaan, ollessa lähellä murtumispistettä. Eihän se ollut ihmekään, ettei Henry ollut tyytyväinen neuvonantajansa tekoihin, mutta sehän juuri oli se syy, miksei niistä oltu puhuttu. Se oli suuri ja vaarallinen teko, tietenkin demoni sen itse tiesi. Aran oli selvästikin hyvin epämukava puheenaihe nuorelle kuninkaalle, noiden kahden ollessa vihollisia ja sotivan maan kaksi hallitsijaa, jakaen myös paljon epämukavia hetkiä menneisyydessä. Henry tunsi toisen, eikä sarvipääkään voinut kuin nyökätä pojan tuodessa esille sen seikan, ettei haltiakuningas varmastikaan noudattaisi sitä varoitusta ja nauttisi sen rikkomisesta.
"Jonain päivänä hän tekee sen, se ei olisi yllätys," Roswell käytti silmiään kiinni rauhallisesti, itse ainakin pysyen rauhallisena kuin yrittääkseen tasapainottaa huoneen tilaa Henryn hätäillessä,
"Tiedämme sitten molemmat, mitä minun on tehtävä. Viime kerralla minulla oli yllätys puolellani, seuraavalla kerralla en ole niin onnekas. Jos haltioiden kuningas kuitenkin aliarvioi minua... Tulee hän huomaamaan sen olevan virhe," sanat olivat toki rauhallisia, mutta hyytävän kylmiä, demonin selvästikin tietäessä, mihin tilanne siinä tapauksessa menisi ja mitä häneltä vaadittaisiin. Toivo oli, ettei siihen koskaan jouduttaisi. Mutta totuus oli, että se pystyisi tapahtumaan ja luultavasti tapahtuisi. Kunhan vain Henrylle ei sattuisi liian pahasti, sitä hän ei kestäisi.

"Hän ei olisi vain minua vastaan, jos hyökkäys on Teitä kohti, Teidän Majesteettinne. Armeijanne ei hyväksyisi sitä, etenkään, jos ette kykenisi sen omaa hyökkäystä estämään," sarvipäinen mies tuumi käsi leukaa hieroen, katsellen istuvaa poikaa,
"Sanoin, etten ole taistelija, enkä olekaan. Antamasta suojelustanne en silloin enää välttämättä nauti, mutta jos tilanne menee siihen, olkoon niin. Taistelisin niiden rinnalla, jotka minut hyväksyvät, vihollisemme on yhteinen. En tiedä, kykenisinkö enää haluamaan rauhaa sen miehen kanssa," silmät kävivät vilkaisemaan sivulle, jääden sinne hetkeksi tuumimaan. Niin kai se sitten oli. Aran sai luvan kuvitella tietävänsä, milloin demoni hyökkäisi uudestaan ja miten. Mutta ei toinen vain tiennyt, eikä kyennyt tietämään. Mitä tahansa voisi tapahtua ja yllätys olisi taas Roswellin puolella... Ehkä.

Kuningas ei ollut tyytyväinen kuullessaan itseään satuttaneen pirulaisen ollen vielä hengissä. Ei tietenkään, toinen ei kyennyt ymmärtämään, miksi. Sitähän demoni oli mennyt tekemään, eikä sitten lopulta sitä tehnytkään. Henry... Halusi sen otuksen kuolevan. Halusi aiheuttaa Aranille edes sen verran ärsytystä, kostoa. Siitä syystä toisen äänensävykin muuttui joksikin sellaiseksi, mitä neuvonantaja ei pojalta ennen ollut saanutkaan. Tyytyväinen toinen ei ollut näihin tekoihin ollut alkujaankaan, mutta nyt, nyt se tyytymättömyys oikein paistoi äänestä.
"Suunnittelin tämän kostaakseni Teidät ja näyttääkseni varoitukseni merkityksen sille demonille, kuten isännällensäkin," Roswell katsoi taas poikaa, lempeän hymyn palatessa vanhoille kasvoille,
"Mutta jotain haltioiden kuninkaalla oli tarjota minulle. Hänhän on ahdistellut unianne, eikö, Teidän Majesteettinne?" Hymy ja silmät olivat väsyneet, mutta välittävät. Nyt kyseessä oli se Henryn pieni salaisuus, jota tuo ei ollut kertonut demonille. Jos toinen edes tiesi, mutta poika oli oikeastaan ollut aika hiljainen ja salaileva siitä puhuessaan. Molemmilla heillä oli salaisuutensa, mutta sarvipää olisi mieluusti tiennyt siitä ennen pientä vierailuaan. Se olisi voinut käydä kalliiksi.

"Mitä siihen... Demoniin tulee, en ole vielä lopettanut. Kenties se nyt elää, mutta pidän huolen, että otan siltä sen, mitä se ja kaikki muutkin demonit eniten suojelevat. Se... Se olisi hauskaa," demonin hymy muuttui pirulliseksi virnistykseksi, nauttien selvästikin ajatuksestaan.




((Näin siinä nyt pääsi käymään, rasvaa tippuu vain lattialle pisaroina. Roswell näyttäisi oikein surkealta kirja naamassaan. Mutta sarviin se luultavasti osuisi, voisi kirjaan tulla reikä.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 07 Heinä 2013, 22:18

Roswellissa oli selvästi jokin pelottava puoli. Se puoli taisi nyt tulla esille paremmin, kun demoni kävi puhumaan siitä, mitä tulisi tapahtumaan, jos Aran kävisi varoituksista huolimatta leikkimään tulella. Tummanruskea katse kiinnittyi demoniin, tuon hyytävän kylmien sanojen myötä. Oliko sittenkin syytä pelätä Roswellia? Ei Henryllä ehkä, toivottavasti, mutta mitä jos Roswell ottaisi tämän Kuninkaansa suojelun vähän liiankin kirjaimellisesti? Saattaisiko demoni kyetä tekemään jotain harkitsematonta, jotain anteeksiantamatonta vain suojellessaan jotain, mistä välitti? Sikäli mikäli Roswell välitti. Kyllä Henry halusi niin uskoa. Hän taisi olla niitä harvoja, jotka halusivat uskoa demonin olevan hyvä ja ajattelevan vain kuninkaan parasta, hyötyen siinä itsekin jollain tavalla, eikä vain kieroileva takapiru, jolla oli tähtäimessään jotain suurempaa selkään puukotusta. Henry ei kestäisi enää yhtään selkään puukotusta, jos totta puhuttiin. Yksi oli jo liikaa.

Mitä enemmän Roswell puhui, sitä enemmän alkoi se pieni pintaan noussut paniikkikin rauhoittua. Ehkä asiat eivät olisikaan niin huonosti, mitä ensi säikähtämällä. Ei Aran ollut rynnimässä sisään heti tällä sekunnilla tappaakseen kaikki, eihän? Mitä Henry oli edes panikoinut? Hänestä alkoi tuntua typerältä koko kohtauksensa, joka täysin tyhjästä oli noussut.
Aran ottaa kaiken henkilökohtaisesti Ja haluaa myös kostaa henkilökohtaisesti. Tavalla tai toisella Henry kävi hymähtämään rauhoitellessaan itseään.
Roswell kävi kuitenkin kertomaan, miksi oli säästänyt Tsytanin. Kuulemma Aran oli käynyt tarjoamaan Roswellille jotain oman demoninsa hengestä, jotain, mistä Roswell ilmeisesti ei voinut kieltäytyä. Kuullessaan kysymyksen unistaan, kävi Henry kääntämään katseensa hetkeksi pois demonista, aivan kuin asiasta olisi ollut noloa puhua. Ilmeisesti Aran oli sitten kertonut olevansa painajaisten takana, vaikka olihan se jo aikalailla selvää lähipiirille, että Henry painajaisia näki.
Hän siis kertoi... Henry kävi hymähtämään katseen kääntyessä takaisin demonin puoleen Lupasiko hän vai lopettaa? Sinänsä ajatus kuulosti harvinaisen tyhmältä. Aranko muka lopettaisi tähän? No jos totta puhuttiin, viimeisten öiden aikana ei Henry varsinaisesti painajaisia ollut nähnytkään. Ei ainakaan muistanut niitä, siltä määrältä mitä nyt oli ehättänyt nukkua huolissaan pyörimisen lomassa.

Henry ei voinut kieltää, etteikö häntä hieman häirinnyt, Roswellin puhuessa Tsytanista termillä se. Tämä tuskin oli kuitenkaan hyvä hetki käydä siitä huomauttamaan, eikä Henry nyt loppujen lopuksi tiennyt, häiritsikö se tässä yhteydessä niin paljon. Tsytanista kun ei hirveästi pidetty tämän kaksikon osalta. Se virne kuitenkin Roswellin kasvoilla sai niskakarvat nousemaan pystyyn syystä taikka toisesta. Ehkä Henry oli tottunut näkemään liikaa sitä lempeän leppoisaa vanhaa miestä, joten nämä kaikki hieman radikaalimmat reaktiot Roswellilta saivat Henryn hieman hämilleen.
Puhut hänen nimestään, etkö puhukin? Jälleen kerran ei tarvinnut olla penaalin terävin kynä ymmärtääkseen, mistä sarvipäinen puhui. Heräsi toki kysymys, mitä demoni teki toisen demonin nimellä? Pystyikö demoni alistamaan toisen tahtoonsa? Oliko se edes mahdollista? No, mistä Henry olisi tiennyt, ei hän ollut perehtynyt aiheeseen Mutta toisaalta taas, miksi ei?
Nuorimies oli kuitenkin jo vähän rauhoittunut, mutta kaipasi ehkä jotain pakotietä tästä keskustelusta, tästä aiheesta. Vaikka mielenkiinto oli pienesti noussut, halusi Henry kuitenkin mahdollisimman pian vaihtaa aihetta tältä erää. Niinpä poika kävi kysymään sen ensimmäisen kysymyksen, mikä mieleen tuli, kun vanhaa, väsyneenoloista demonia katsoi:
Miten voit Oletko kunnossa?


// Ei ne ehdi lattialle asti kun kerään ne ja säilön purkkeihin. Niin. Irvistä vielä kerran ja Henry saattaa jopa muuttua Garrettiksi hetkeksi ja kiljahtaa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 08 Heinä 2013, 02:31

Roswell tunsi olonsa heti paljon paremmaksi, kun tunsi kuninkaankin rentoutuvan hieman. Toinen rauhoittui ja se sai oman mielen ja olon oikeasti rauhalliseksi, eikä vain pakotetuksi rauhaksi. Se oli kovaa työtä pitää yllä, mutta tarpeellinen jännittyneessä tilassa. Nyt Henryn olotila tasapainotti myös vanhuksen oloa, saaden huoneen tuntumaan heti paljon mukavammalta paikalta. Eikä neuvonantajan enää tarvinnut pelätä, että poika hetkessä olisi murtunut kuulemistaan uutisista, eikä kestäisi niitä enää. Sitä hän ei olisi halunnut nähdä toisen kärsivän, kukapa edes tiesi, mitä siinä tilassa kuningas olisi hänelle sanonut... Ja ne sanat olisivat luultavasti olleet totta.
"Luultavasti," demoni hymähti Henryn sanoihin Aranista ja tuon kostotavoista, tietenkin ollen itsekin sitä mahdollisuutta miettinyt. Oikeastaan siihen päätynyt. Jos haltiakuningas oli niin kiero, kuin kuva oltiin annettu ymmärtää vaikka ja kenen näkökannasta siihen lukeutuen myös tapaaminen itse haltia kanssa niin tietenkin tuo hyökkäisi sinne, minne sattui eniten. Roswellin tapauksessa, se taisi ikävä kyllä olla Henry. Jos jotain lohtua siitä piti ottaa, niin sehän oli sentään se, että tuo oli kuningas ja hyvin vartioitu. Onnettomuutensa jälkeen kaikki olisivat varmasti hyvin, hyvin varovaisia, niin kuningas kuin tuon alamaisetkin. Silti sitä toivottiin, ettei poika kärsisi. Toivottiinpa sitäkin, että haltiakuninkaan olisi pakko kieroudessaan keksiä jotain vielä julmempaa kostaakseen. Jotain, jossa Henryyn ei sattuisi, vain ja ainoastaan demoniin.

Sarvipää hymyili lempeästi kuninkaan ymmärtäessä, että joku muukin tiesi niiden painajaisten syyn. Sen, etteivät ne olleet aivan normaaleja syntyperältään. Poika ei näyttänyt olevan kovin ylpeä siitä, eikä Roswell nyt oikeastaan ymmärtänyt, miksi. Eihän mikään siinä ollut Henryn syytä, ei hän ainakaan sitä nähnyt. Miksi nolostua ja vältellä katsetta, saati sitten pitää se salaisuutena, kun se itseä ahdistaa ja häiritsee, eikä siitä pääse itse yli? Jos oli jotain, mistä neuvonantaja ei tiennyt mistään mitään, oli se unet. Se olikin sellainen alue, johon tuo ei voinut kuin yrittää käyttää mielikuvitustaan ymmärtämään kuulemansa. Ei demoni siitä voinut siis moittiakaan saati sitten kutsua toisen käytöstä naurettavaksi, eihän hän varmuudella mitään siitä tiennyt. Ei hän ymmärtänyt, oliko käytös normaalia tai sopivaa. Vihdoin pojan välttelevä katse katsoi takaisin, keltaisten silmien sulkeutuessa ystävällisesti vanhemman miehen nyökätessä myöntyvästi kysymykseen. Aranilta hän oli tämän kuullut, ei Henryltä. Kuninkaan olisi hänen mielestään kannattanut se kertoa, mutta siitä ei toista syytetty. Olihan hänkin pitänyt salaisuutensa...
"Se oli osa hänen puoltaan sopimuksesta, Teidän Majesteettinne," silmät katselivat rauhallisesti poikaa, mieluusti kertoen siitä, mitä kuningas oli tästä nyt saanut itselleen,
"Hän ei saa enää koskea uniinne. Ei koskaan. Sopimus sitoo häntä, kuten se sitoo minuakin. Olette turvassa siltä osin, Teidän Majesteettinne. Toivoin jo Teidän huomanneen sen itse," tuo naurahti, kuninkaan tosiaankin ollen niin kovin väsynyt, ettei tuo ollut paljoa voinut nukkua ja nähdä työn hedelmiä. Toivottavasti nyt toinen kykenisi, kun tietäisi pystyvänsä nukkumaan yöt rauhassa.

Pirullinen virne laantui petollisen nopeasti taas niin lempeäksi ja rauhalliseksi Henryn mainitessa epäilevänsä neuvonantajansa puhuvan toisen demonin tosinimestä. Siihen vain nyökättiin tyytyväisenä, mitäpä muuta siihen pitäisi sanoa. Sitä hän havitteli, ja Roswell nautti kyllä siitä kauhistuneesta ilmeestä, kun Tsytankin kuuli sen olevan vanhuksen hamuama. Hän haluaisi vielä nähdä sen ilmeen toisen kasvoilla, kun tuo ymmärsi vanhemman demonin tietävän sen nimen... Mutta siihen hän tarvitsisi velhon apua. Tuo tunsi demonit varmaan paremmin, kuin tämä sarvipää. Se tulisi olemaan hauskaa, mitä kaikkea sillä voisikaan tehdä punaista pientä pirulaista ärsyttääkseen tai nöyryyttääkseen...
"Tietenkin olen kunnossa, Teidän Majesteettinne. Näettehän sen?" Sarvipää naurahti toisen kysymykseen hellästi, ymmärtäen kyllä toisen huolen. Mutta ei hänessä ollut merkkiäkään kivusta, ei yhtään pientäkään ruhjetta. Joksikin sellaiseksi, joka oli juuri vihollisten tukikohtaan kävellyt, näytti tuo olevan todella hyvässä kunnossa.
"Ikä ei tule yksin ja tekemäni matka oli kovin rankka. Olen vain väsynyt, kuten Tekin. Onko Teillä huolia?" Roswell hymyili, nähden tietenkin toisen väsyneisyyden, jonka syytä yritettiin nyt sitten selvittää. Eihän demonin oma väsymys nyt johtunut pelkästään matkasta, mutta ehkä oli parempi olla puhumatta siitä, kuinka rankkaa kaikki se oli omalle terveydelle ollut. Hän oli niin kovin nälkäinen, että se jos mikä pelästyttäisi kenet tahansa...




((No hyvä, jäädytä se rasva, niin saat herkullisia mehujäitä. Rasvajäitä? Hyvää on. Ei Roswell irvistele Henrylle, ei saa pientä kiusata.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Heinä 2013, 18:22

Roswell kertoi tehneensä Aranin kanssa sopimuksen, jonka mukaan haltiakuninkaan ei enää pitänyt koskea Henryn uniin. Se oli jokseenkin helpotus kuulla, vaikka Henry yhä epäili, että Aran tulisi sopimuksensa rikkomaan ennemmin tai myöhemmin. Tuntui kuitenkin huojentavalta ajatella, että saisi nukkua yönsä pitkästä aikaa rauhassa, pelkäämättä taas niitä kamalia painajaisia. Jokin pieni aavistus Henryllä kuitenkin oli siitä, ettei Aran jättänyt asiaa sikseen. Ennemmin tai myöhemmin Aran tekisi taas jotain.
Henry oli kuitenkin arvannut oikein, Roswellin käydessä nyökkäämään kysymykseen tosinimestä. Henry kävi tuhahtamaan pienesti, antaen sen pienen, nopean virnistyksen käväistä huulillaan. Roswellhan oli Pirullinen. Oliko se sitten väärin tässä yhteydessä? Ei kai. Henry vihasi Tsytania, mutta toisaalta, saattoiko hän vihata jotakuta, jota ei oikeastaan tuntenut? Mitä jos Tsytan olikin vain hyväksikäytön uhri? Ei se punainen paholainen sellaiselta kyllä vaikuttanut, kun viimeksi oli ollut kasvotusten Henryn kanssa, mutta mistä sitä koskaan tiesi Ehkä kuitenkin kannatti pysyä Roswellin kannalla tässä asiassa, vanha sarvipää tuskin arvostaisi, jos Henry nyt alkaisi Tsytania sääliä.

Demoni kuitenkin kävi vakuuttelemaan olevansa kunnossa, kuten Henry saattoi myös nähdä. Poika kävi naurahtamaan pienesti, jo selvästi helpottuneempana, pudistellen pienesti päätään.
Mistä sitä tietää jos olisit silti itsesi telonut? Henry kysyi pienesti hymyillen, antaen asian kuitenkin olla omalta osaltaan. Jos Roswell väitti olevansa kunnossa, niin kyllä Henry uskoi. Siltikin, sarvipäinen näytti kovin uupuneelta yhäkin, mutta kai se oli ihan normaalia tässä tilanteessa? Kuten Roswell kävikin kertomaan, oli matka ollut kovin rankka ja hän oli vain väsynyt. Pieni hymähdys pääsi jälleen Henryn suusta, demonin huomauttaessa pojankin näyttävän myös väsyneeltä, tiedustellen samalla, oliko Henryllä kenties huolia.
Milloin minulla ei olisi? Jo huomattavasti rauhallisempi nuorimies kysyi Ei kuitenkaan sellaisia, mistä sinun pitäisi olla huolestunut. Huolehdi itsesi vain kuntoon, ennen kuin alat minua miettimään Kenties lepo olisi sinulle tarpeen.
Mutta Sinä tuskin tuossa Kehossa kävi tervehtimässä Arania? Tietenkin Henryä kiinnosti yhä Roswellin todellinen muoto ja oikeastaan kaikki demonissa, mitä ei vielä ollut saanut tietää. Sinänsä olikin siis harmi, jos sarvipäinen oli oikeassa muodossaan liikkunut tässä valtakunnassa, eikä Henry ollut sitä saanut nähdä.
Velho Black, hänhän tiesi kaikesta? Eikö?


// Jäädytän. Rasvajää on suurta herkkuani, ettäs tiedät. Myös rasvakeitto menettelee. Ja Rasva hyytelö. Ei saa pientä Henryä kiusata. Tsytan ja Aran on kyllä eri mieltä mutta niiltä ei kysytä. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 09 Heinä 2013, 22:36

Roswell ei voinut kuin itsekin hymähtää nähdessä kuninkaan pienen, virnuilevan reaktion hiljaiseen vastaukseen suunnitelmista Tsytanin päänmenoksi. No, eihän mitään suunnitelmia oikeastaan oltu paljastettu, mutta se tärkein kohta oli, se, mitä vanhuksella oli mielessään ja kuinka tuo ajatteli kostonsa saada. Se ei ollut enää kuin ajankysymys ja kenties rasittava piiloleikki, mutta se nimi saataisiin vielä selville. Ja se olisi niin oikein mukavaa. Henrykin näytti sen ymmärtävän, eikä voinut piilotella sitä lievää vahingonilon merkkiä huuliltaan, vaikka ei ihminen koskaan välttämättä voisi ymmärtää tosinimeä ja sen voimaa samalla tavalla, kuin demoni. Heille se tosiaan oli paljon, paljon suurempi asia, jotain paljon henkilökohtaisempaa. Sehän oli se, mikä tekisi siitä kaikesta niin paljon suloisempaa. Roswell tulisi nauttimaan jokaisesta sekunnista, vaikka niitä sekunteja kertyisi kuinka paljon. Ajalla ei ollut enää mitään merkitystä, lopputulos tulisi olemaan kaiken arvoinen.

Sarvipää naurahti lempeästi, tietenkin arvostaen Henryn huolehtimista. Kovin otetuksihan sitä silloin itsensä tunsi, kun joku niin kovasti välitti ja huolehti hyvinvoinnista, mutta hänenlaisensa otuksen kanssa siihen ei niinkään ollut tarvetta. Kuninkaalla oli jo niin paljon huolia, hänen ei tarvinnut olla taas yksi sellainen lisättynä listaan. Puhuminen selvästikin sai pojan olotilan helpottumaan, aikaisemman keskustelunaiheen ollessa kovin raskas ja hankala, selvästikin ahdistava. Tämä taas sai toisen paremmalle tuulelle, eikä demonikaan voinut kuin olla tyytyväinen. Henryä ei koskaan haluttu saada voimaan huonosti, mutta aikaisemmin sitä oli ollut kovin hankala välttää. Tämä sopi vanhukselle oikein hyvin, kunhan toisella oli taas parempi olo. Tosin, toiselle taisi olla parempi olla mainitsematta siitä, että todenteolla Roswell oli itsensä telonut pienellä vierailullaan, mutta ei se hänelle niin suuri asia ollut. Kuningas ei välttämättä osaisikaan ottaa sitä yhtä välinpitämättömällä asenteella, joten sen voisi jättää omaan arvoonsa. Mitään ei niinkään ollut sattunut, eikä se ollut demonille uhaksi. Nyt kaikki oli hyvin. Melkein.

"Mutta Teidän Majesteettinne," neuvonantaja hymähti pojan silmiä katsellessaan rauhallisena,
"Eikö työtehtäviini kuulu huolienne jakaminen? Huolenne ovat huoliani, mutta huolehdin mielelläni," toiselle hymyiltiin, eikä Henryllä tosiaankaan ollut mitään syytä yrittää pitää kaikkea taas sisällään. Siitähän oltiin jo aikaisemminkin sanottu, eikä siitä koskaan mitään tullut. Turhahan sitä oli yrittää, ei se saanut kuninkaan olon kuin entistä tukalammaksi.
"Minulla on aina aikaa Teille," Roswell naurahti, tarkoittaen sitä. Kyllähän lepo tai oikeastaan ruoka nyt maistuisi ja sitä tarvittiin, ei hänen omien tarpeidensa koskaan pitänyt mennä kuninkaan tarpeiden edelle. Hänellä oli niin paljon enemmän aikaa, kuin toisella, joten se aika haluttiin käyttää hyvin. Ei se sarvipäälle ollut niin tärkeää, kuin pojalle. Mutta pojalle hänellä riitti aikaa.
"Pelkäänpä, ettei tämä vanha olomuotoni olisi saanut aikaan haluamaani reaktiota, Teidän Majesteettinne," uteliaaseen kysymykseen käytiin vastaamaan pahoittelevasti naurahtaen,
"Tarvitsin velhon apua. Pyydän, älkää olko liian ankara häntä kohtaan. Salaisuuksia pidin minäkin."




((Mhhm niin hyvää, vesi herahtaa kielelle. Aranin ja Tsytanin ei kannata sanoa mitään, kun Roswell on kuuloetäisyydellä. Muuten voi olla ikävää.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Seuraava

Paluu Makuuhuoneet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron