Jumalan Varas||Sovittu

[Nya]

Rin

Puoli haltia oli istunut ehkä jo tunnin puussa. Hän oli kuunnellut joen solinaa ja ensimmäisten lintujen lauluun. Kevät tosiaan oli tulossa. Rin nojasi puun runkoa vasten ja pyyhki miekkansa teriä. Ensin sisältä ja sitten päältä. Hän sitoi miekkansa selkänsä päälle. Rin pörrötti valkoisia hiuksiaan ja huokaisi hieman. Mitäs tässä nyt tekisi? Ei ollut minkäänlaista tekemistä. Hän ei jaksanut raahautua kenenkään lähettyville tänään. Eikä varmaankaan huomenna. Hän voisi kyllä mennä haltioiden kylään juomaan kaljaa, mutta sinnekkin oli aika pitkä matka. Tänään Rin taisi hieman saamaton tapaus.
Merirosvo kuitenkin hyppäsi puun oksalta alas ja joi kylmää joen vettä. Hän jäi siihen istumaan ja huomasi puun oksalla oravan. Sen turkki oli vielä vähän harmaa, mutta sen alta pilkisti jo pikku hiljaa ruskea turkki. Jotenkin kevään merkit saivat Rinin hyvälle tuulelle. Hän rakasti vettä. Maalla oli hieman tuskallista, joten Rin pysytteli yleensä veden lähellä. Hänen lempipaikoikseen tällä Cryptissä oli tullut. Metsä aukio, järvi, joki, satama... Missä ikinä olisikin vettä. Siellä hän tunsi itsensä kotoisaksi. Eniten kyllä satamassa. Siellä hän vietti eniten aikaansa kesäisin. Talvisin sinne oli edes turhayrittää.

Satamassa kun oli kotoisa meren tuoksu. Laivoja ja kaloja sekä tietysti paljon ihmisiä ja mahdollisia olentoja, joilta voisi ryövätä ties mitä arvotavaraa. Rinin ajatellassa noita asioita, hänen kasvoilleen ilmestyi omahyväinen hymy. Hän asettui kuivalle, jo paljastuneelle nurmelle makaamaan. Taivas oli pilveetön, suuri ja niin sininen. Kuinka leppoisan päivän tästä saisikaan? Ei ainakaan leippoisaa, jos se oli Rinistä kiinni. Hän halusi tehdä jotakin. Nytkin hän ajatteli kokoajan jotakin tekemistä. Hän oli harvoin näin toimeeton. Kenties hänen tuurinsa kääntyis ja hän saisi hieman toimintaakin tähän päivään?

//Lörri ja Jumalan sanasaattaja tänne! Herrani on vapaata saarnattavaa :DDDD

[Lörri]

/ VIHDOINKIN! /

Vaka Vanha Albinus, ja hänen veljenpoikansa, Albinus nuorempi, kävelivät ratsujensa kanssa joen rantaa verkkaisaan tahtiin. He olivat tulossa suuren ja varakkaan sukunsa maatilalta, joka oli ihmisten kaupungista jonkin verran koilliseen päin.
Albinusta oli arveluttanut moinen matka aivan vain kahdestaan surkean veljenpoikansa kanssa, mutta ei ollut keksinyt mitään tarpeeksi painavaa syytä, jonka varjolla olisi saanut piispanhuoveja mukaansa. He eivät olleet virantoimituksessa, vaan hoisivat vuosittaisen oikeutensa - Albinuksen mielestä rasitteen - käydä tervehtimässä perhettään ja kotiseutuaan..ja huoveja tarvittiin nyt itse kirkolla. Talvella tapahtunut taruolion teloitus oli saanut jotkin tahot tekemään levottomia siirtoja kirkon suhteen, ja häiriöitä oli ollut.
Matka oli kylläkin sujunut tähän asti mallikkaasti. Ei minkäänlaisia ongelmia. Ja kun he saisivat hevosensa vielä juotettua jossain loivassa kohdassa joentörmää, he olisivat tuossa tuokiossa takaisin ihmisten kaupungin muurien suojassa. Ja mitäs ryöstettävää kahdella matkalaisella olisi ollut? No toki Albinuksella oli oma edustusasustuksensa, että se sinällään oli jo päätähuimaavan arvokas...ja kantoihan hän pyhäinjäännöksiä, hopeista ristiä...itseasiassa useampaakin, ja jopa Albinus juniorilla oli omansa mukanaan, vaikka hän ei kyllä turhaa vaatteilla koreillutkaan. Albinus yleensä vaati nuorempaa pukeutumaan Jumalan asrvon mukaisesti, mutta ei ollut nähnyt tarpeelliseksi moista näin henkilökohtaisella ja ei virallisella reissulla...vaikka kyllä Albinus oikeastaan oli sitä mieltä, että Jumalan ja kirkon mies oli aina edustustehtävissä, oli hän sitten missä tahansa. Lisäkseen Albinuksen veli oli antanut kotitilalta mukaan muutaman kultakolikon, maksaen näin heidän sukunsa vuosittaisen sopimussummansa kirkolle...Albinus raaputti hermostuneesti leukaansa....kyllä vain, olisihan sitä tässäkin jollekin, jota koettaa viedä. Albinus rähähti jotain takanaan kulkevalle oppipojalleen peittääkseen sillä levottomuutensa. Asia käsitteli hevosten juottamista, ja kohta nuorempi osoittikin kohtaa, jossa törmä laskeutui lempeästi alas jokeen. Paikalla oli jo ennestään kavionjälkiä, ja muita merkkejä siitä että siinä oli muutama muukin matkaaja aiemmin pysähtynyt. " Hyvä on, nuori Albinus, eiköhän tämä kelpaa oikein hyvin" Piispa myöntyi, ja lähti johdattamaan hevostaan joen partaalle.

[Nya]

//YEEEEESSSS!!! XD

Merirosvo makasi maassa pitkälään. Hänellä ei ollut juuri nyt mitään muuta tekemistä, kuin katsella tylsistymiseensä asti pilviä. Äkisti hänet valtasi heikko, mutta selkä pahoinvoinnin tunne. Puolidemoni nousi nopeasti polvilleen ja tunnusteli maata. Se tärähtei hiljakseen. Hän tuijotti suoraan eteensä ja näki siitä oikealle katsoesaan kahdensadan metrin päässä olevan kahden hengen ratsueen. Eivätkä he näyttäneet aivan tavallisilta matkaajilta. "Pappeja?" mies mutisi ja sai kylmiä väreitä vain ajatellesaan kirkkoa. Hän pudisti päätään ja tuijotti edelleen eteensä. Hän katseli kahta miestä. Toinen heistä näytti olevan nuorempi. Rinri hieraisi leukaansa virne kasvoilaan. "Jaa... Taitaapi tulla tiukkaa noiden pyhien asioiden kanssa, mutta kuitenkin. Taidan pistäytyä vierasilla." merirosvo naurahti itsekseen. Hän hyppäsi puuhun ja liikkui toisesta toisen kuin aave. Hän saapui pian sinne, missä kaksi hevosta jo joivatkin. Heikko pahoinvointi piteli meistä oteessaan, mutta Rin kaipasi sen verran toimintaa tähän hetkeen asti, että oli ihan pakko tulla rääkkäämään itseään.

Puolidemoni tarkkaili uhrejaan hetken. Hän voisi hyvinkin käyttää tikaria apunaan. Myös siima kelpuuttaisi tämän, mutta eihän siitä tulisi yhtään hauskaa. Tosin hän menettäisi jonkinverran voima puolta pyhien asioiden takia. Mies hieraisi leukaansa ja pörrötti hiuksiaan. Noh, pahempiakin päiviä on käynyt. Merirosvo hyppäsi puusta, teki voltin ilmassa ja laskeutui tasajaloilleen alas maaha. Niin, että se pelästytti hevoset ja nuoremman ratsastajista. Mies oli myös tehnyt havainnon, että nämä kaksi olivat ihmisiä, joten hän saattaisi hyvinkin olla epätoivottu vieras.
"Hyvää päivää herrat." Rinri aloitti isolla virneellään. Hänen vihamieliset silmänsä ja ilmeensä eivät näyttäneet kuitenkaan toivottavan toisia tervetulleeksi. Hän otti miekkansa, halkaisi sen kahtia. Lopulta piteli kahta miekkaa käsissään. "Rahat, tai henki? Niinkö se menee? Hmm? Äh, minä vihaan muodollisuuksia, joten käydäänpä asiaan." Rinri sanoi ja katsoi hyvin tarkasti pappeja tai mitä he sitten ikinä olivat. Olo ei ainakaan mikään ihanteellisin ollut.

Hopea ristit näyttivät ainakin riippuvan noiden kauloissa. Ne olisi hyvä varastaa ja niistä olisi hyvä päästä hyvin nopeasti eroon. Ne saivat puolidemonin ärtyisäksi. Mies ei näyttänyt liikahtavan ollenkaan, mutta kun hän ponkaisi jaloilaan maata ja sai puolet vauhdistaan, hän juoksi paljon kovemmin kuin ihminen. Tosin hän olisi juossut paljon kovempaa, jos vain noita ärsyttäviä ristejä olisi. Ensin hyökättiin heikompaan, sitten vahvempaan. Merirosvo hyökkäsi nuorempaan ja luikahti tuon hevosen alle. Hän puski hevosen jaloillaan kumoon, samoin sen ratsastaja. Hevonen näytti pelokkaalta, eikä se uskaltanut noustakkaan. Puolidemonin syvän siniset silmät tuijottivat nuorempaa matkalaista. Hän katsoi hevosta. Olikohan hevosella jotakin arvokasta kannettavanaan?

[Lörri]

// Hmm.hmmm. Aikalailla autohittausta. Menköön nyt, kyllä se passaa että siinä noin käy, mutta jatkomatsausta ajatellen, kerro että hahmosi lyö, minä päätän siitä, mitä omalle hahmolleni käy, osuitko ja minne ja mitä :) JA OLIS IHAN MAHTAVAA jos Rinri onnistuis viemään Albinukselta vaatteet päältä! Ne on arvokkaat. Nauttisin suunaattomasti siistä kun tuo ilkeä ja julma ja ylpeä Jumalan mies ratsastaisi nakupellenä kaupunkiin :D//


Haltijaa muistuttava olento. Pelkästään sen piispa kerkisi havaita, ennenkö tuo olio oli jo syöksynyt puiden suojasta suoraa päätä nuoremman Albinuksen kimppuun, kaatanut tämän ratsun kuin minkäkin puupökkelön, ja samoin tein koko nuorukaisen. Nuorukainen ei kantanut miekkaa, ja vaikka olisi kantanutkin, ei hän juuri mitään olisi saanut aikaiseksi. Nuoremman Albinuksen kasvot olivat pelosta kalpeat, ja piispa kuuli hänen hokevan rukousta. Vanhemmalle tuli kiire. Hän loikkasi komea miekka taisteluvalmiina tuon vaaleahiuksisen olennon ja Albinus juniorin väliin. " Pakene Albinus! Juokse metsään!" Piispa huusi veljenpojalleen, ja potkaisi samalla tämän maassa makaavaa ratsua, saaden sen kimmahtamaan jaloilleen ja karauttamaan ratsastajansa perässä pusikkoon. Ratsun alta paljastui mies, jonka kasvoista tuijottivat hurjan siniset silmät. Albinuksen päähän iski ajatus, että mies oli sen näköinen että aikoi sähistä kohta. " Jumalan nimeen! Painu sinne mistä olet tullutkin, sinä manalan sekasikiö!" Albinus rähähti ja sivalsi miekallaan kaikin voimin kohti tuota hyökkääjää." Me olemme Jumalan miehiä, ja meiltä sinä et voi saada mitään! Kaikki on Herran omaa, ja verisesti tulet katumaan tätä päivää jona kimppuumme hyökkäsit! Herra huolehtii omistaan!" Albinuksen ääni rähisi hänen hampaidensa välistä ja oli puoliksi murinaa. Piispa ei päässyt selkärankaansa juurtuneesta saarnaamisesta, oli tilanne sitten aivan mikä tahansa.

[Nya]

//Voi kamala! Ooon hirveen pahoillani, jos autohittasin, ku mä ku luulin, et jos nyt Rinri iskis tohon NPC-hahmoon niin ei tulis hittausta... >< Muistan kyllä sitten, kun Rin alkaa tapella! :3 Ja joo! OIs ihan sairaan hauskaa, jos tosiana mieheni onnistus saamaan piispalta vaateet päältä :O

Rinri ei välittänyt jumalan miehestä, joka osoitti häntä ylväänä ison miekkansa kanssa. Hän vain nyrpisti nenäänsä ja tiirasi arvo tavaraa toisen päältä. Miehen aloittaessa hengelliset saarnansa, Rintä ei ei voinut sen vertaa kiinnostaa. Hän sai monesti kuulla solvausta rodustaan, mutta hän oli vain puolikas haltiaa ja demonia. Hän ei ollut sekasikiötä nähnytkään. "Ketä haukut sekasikiöksi saatainen pappi?" puolidemoni sanoi ja sylkäisi toisen jalkojen juureen. Hänen ilmeensä ei näyttänyt yhtään ilahtuneelta. Saatika sitten yhtään enempää huvittuneelta.

Mies alkoi kiertämään saarnaavaa pappia ympyrässä. Toisen saarnatessa jumalasta ja tuon luottamuksesta. Merirosvo vain pyöritteli silmiään halveksunnasta. "Noh Missä se teidän kutsumanne jumala on nyt? Oletko koskaan edes tavannut sitä?" merirosvo murahti. Hän lähti hyökkäykseen. Hän yritti sivaltaa toista jalkaan. Jumala tai miksi sitä ikinä kutsuttiinkaa ei ollut. Se oli vain uskominen, jotta olennot voisivat tuntea helpotusta kuoleessaan. Se oli lohtu köyhille, mutta se oli vale. Kun köyhät köyhtyivät kirkko vain nyhti rahaa heiltä yhä enemmän uskotellen heidän pääsevän taivaaseen.
Paska puhetta, ajatteli Rinri. Hän yritti iskeä toista käteen ja toisen miekkaan. Mies oli häntä ehkä vähän pidempi, mutta ei se haitannut häntä. Toinen ei muutenkaan näyttänyt voittamattomalta. Vaikka paha olo kiersi puolidemonin ruumiissa,e i hän voinut kiistää itseltään hauskan pitoä tuon herransa palvelian edessä.
"Herra on sinut hylännyt aikoja sitten. Kun te pahaiset myöritte uskossa, muuta elävät omaa elämäänsä siinä uskossa, että elämä on tarkoitettu elämiseen. Ei sen keksityn tyypin palvomiseen." Rinri ärisi. Hänen äänestään saattoi erottaa demonisia piirteitä. Hyvin ärtyisiä ja vihaisia sellaisia. Hän yritti monesti saada osumaa toisen jalkoihin tai käsiin. Mies piti nopean tahtinsa. Hän ei jäänyt odottamaan ilmestyikö toiselle haavaa vai verta. Hän hamusi toisen arvotavaroita. Hän oli myös pistänyt merkille, että vaateet saatoivat olla hyvinkin arvokkaita ja niistä saisi hyvän hinnan. Toinen oli ihminen, mutta kangas oli kangasta. Siitä ei kiistelty.

[Lörri]

/ Itseasiassa voi olla niin, että mulla vilisee säännöt päässä, mut olin siinä käsityksessä, että NPC on vapaata riistaa (niinkun tuo hevonen esim.jos sitä nyt voi edes NPCksi sanoa), mut tää tämmönen vakituinen sivuhahmo, miksi näitä nyt kutsutaankaan, sitten ei? Äääh, no joka tapauksessa, jatketaan :D Riisutaan piispa! Tarvii selvittää toi, koetin ettiä tietoa, mutten löytäny...joka ei tarkota ettei sitä ole ;) Ja pahoittelen jo etukäteen, mulla voi mennä piispat ja paavit sekasin, piispaa tarkotan vaiks paavista kirjoittaisin, saa huomauttaa...joudun korjaamaan sen aika usein :D /

" Jumalanpilkkaa!!" Jylähti Albinus vaikuttavalla äänellään. Tälläistä hänen ei tarvitsisi kuunnella! Albinus koetti sivaltaa olentoa, mutta isku meni ohi, koska hän joutui tekemään nopean väistöliikkeen estääkseen toisen asetta sivaltamasta jalkaansa. Albinus heilautti kättään taitavasti estäen vihulaista osumasta, ja sitten miekat kalahtivat yhteen. Vastus oli voimakas, Albinus tunsi, muttei merkittävästi voimakkaampi kuin piispa itse. Vääntö kesti aikansa, mutta sitten toinen pääsi irtautumaan, ja iskuja sateli nopeasti kohti Albinuksen raajoja. Piispa ei saanut hyökkäystä aikaiseksi, vaan joutui keskittymään torjumiseen. Vihulaisen sanat sivalsivat ylepän miehen korvissa, ja hän tunsi miten päässä musteni raivosta. Albinus kuuli, miten hänen omasta kurkustaan karkasi karhea murina; kuin vartiokoiralla. Suupielissäkin pärskyi sylki, tehden miehestä entistä eläimellisemmän oloisen. Samalla hetkellä toisen nopea isku pureutui piispan pyhään sääriluuhun, ja hän nytkähti kivusta karjaisten alaspäin. Nopeasti hän kuitenkin katsoi, ettei kallisarvoiseen virkakaapuunsa ollut tullut naarmuakaan. Nyt raivo sai miehen sellaisiin voimiin, että hän sai oman rytminsä haltuun, ja koetti raivoisasti päästä työntämään lähellä nopeasti taiteilevaa vastustajaansa etäämmäs, jolloin peli olisi piispalla. Hän vuoroin työnsi massallaan ja välillä sivalsi, tavoitteenaan saada miekkansa terä uppoamaan vastustajan kylkiin.

Nuori Albinus oli kauhun vallassa noudattanut setänsä selvää ja terävää komentoa, ja juossut niin lujaa kuin jaloistaan pääsi. Pahimman paniikin mentyä hän kuitenkin havahtui, ja hidasti vauhtiaan, jolloin hän näki ratsunsa, joka oli karauttanut hitusen hänen ohitseen, hiljentäen nyt sekin vauhtiaan. Oppipoika pysähtyi täysin, ja jäi aloilleen läähättämään ottaen tukea vierellään olevasta jyhkeästä puusta. Mitä hän oli tekemässä? Juoksemassa karkuun kuin mikäkin lammas! Nuoren Albinuksen kunnian ja velvollisuuden tunto ei antanut hänen enää suostua moiseen! Jättää nyt setänsä yksinään tuollaisen kahelin armoille! Viis siitä ettei hän osannut ottaa osaa miekkamittelöihin, hänen oli palattava! Hetken hengiteltyään hän kutsui ratsuaan, joka sitten ravasikin hänen luokseen säyseästi. Nuorukainen kiipesi sen selkään, ja kääntyi ympäri, palatakseen takaisin joentörmälle, josta taistelun äänet kantautuivat ilkeinä hänen korviinsa.

[Nya]

//Itse asiaan siis! Piispan nakuilun ensinaskeleet. Osa 1 :D

Rinri tunsi äkisti voitonriemua, kun toinen sai osuman jalkaansa. Tosin se laantui melkoisen nopeasti, kun mies lähti raivokkaaseen puskuun. Tietysti yritykset kylkeen. Ihmiset. Puolidemoni väisteli nopein liikeein toisen hyökkäyksiä. Häneen kuitenkin osui. Ei syvältä, mutta pinta naarmuksi sitä ei kuitenkaan voinut sanoa.
Pieni kipuaalto syöksyi miehen kehossa. Hän oli horjahtaa, mutta sai tasapainonsa loppupeleissä takaisin. Mies tuijotti ravokasta vastustajaansa. Pappi tai mikä ikinä olikaan ihan sama. Rintä ei voinut pätkän vertaa kiinnostaa. Hän piteli miekkojaan tukevasti ja katsoi murhaavasti. Ihan kuin hänen katseellaan voisi murhata toisia. Voi kumpa voisikin. Hän murhaisi ensimmäiseksi tämän miehen edessään.

Mies sai kyllä todeta toisen voimankäytön. He olivat tasaisia vain siksi, että toisen pyhätkalut heikensivät häntä. Mies teki samoin, kuin toinen hänelle. Paitsi että raivon lisäksi hän lisäsi taktiikkaa. Hänen piti saada toisen vaateet yltä, ilman että ne repeytyisivät. Tai muuta vastaavaa. Mies heitti miekanpuoliskonsa ilmaan hyppäsi ylös. Pamautti puoliskot yhteen ja laskeutui alas, samalla mies otti housujensa suojista siimaa. Hän heitti yhden tikarin suuhunsa ja piti sitä hampaillaan. Mies sitoi nopein liikkein siiman tikarin kahvaan ja yritti samalla sivaltaa toista kädestä. Hänen piti saada toiselta tuon miekka. Mies otti siimasta kiinni, sylkäisi tikarin suustaan ja se lensi kauniisti maahan. Siinä se sitten sojotti tiukka ja rautamainen siima jatkeenaan.
Puolidemoni laskeutui äkisti alas, näin samalla myös väistäen mahdolliset iskut. Hän veti itsensä liikeelle ja luisui toisen jalkojen välistä. Näin olleen, koska hnä oli puolidemoni ja puolihaltia. Merirosvo kääri nopeasti pieneen osaan kangasta siimaa ja kiinnitti sen hyvin nopeasti sekä taivasti. Hän veti siimaa ja tikari lähti irti maasta. Mies nappasi sen omaan käteensä ja virnisti pahan suovasti piispalle.

"Itse tätä kerjäsi. Papin kuvotus." Puolidemoni huudahti. Hän piteli tikariaan kädessään ja miekkaa toisessa kädessä. Puolidemoni lähti hyökkäykseen. Hän yritti sivaltaa taas toista käsiin ja jalkoihin. Omasta haavastaaan kyljessä hän ei välittänyt. Aivan kuin sitä ei siinä olisikaan. hän tiesi tarkalleen missä päin oli siiman solmu kankaassa. Joten Rinri kiepsahti sille puolelle. Hyppäsi voimakkaan puoleisen hypyn ilmaan ja hyppäsi toisen yli. Hän yritti saada miehen helman nousemaan. Hän ei ollut varma kestäisikö siima solmussa, mutta toiveet olivat korkealle. Jos se ei toimisi, hän tekisi sen kyllä uudestaan.

[Lörri]

Vastustaja oli hirmuisen nopea, eikä Albinuksella ollut aikaa tajuta, mitä oikein tapahtui? Hän koetti saada käännettyä vartalonsa ja aseensa niin, että kykenisi iskemään nopeasti hyrräävään olentoon, mutta ei onnistunut tässä. Samassa mies oli jo hänen takanaan, ja Albinukselle tuli olo, että hänet oli tanssitettu aivan solmuun.
Kun Albinus kiepahti ympäri, vastustaja syleksi suustaan sanoja ja hyökkäsi. Albinus oli kuitenkin hereillä, ja onnistui saamaan aseensa ja vartalonsa hallintaan, ja hän torjui miehen kaikki iskut niin että selvisi enemmittä osumitta. Mutta ei ollut sittenkään tarpeeksi nopea, miehen ase oli sivaltanut hänen kaapuaan sitovan vyön poikki, ja se valahti maahan hänen vyötäisiltään. Samassa olento lähti liikkumaan ja loikkimaan tavalla, jota Albinus ei ollut osannut odottaa, ja tämän loikatessa hänen ylitseen Albinus tunsi nykäisyn pukunsa helmassa. Mitä tämä oli?! Piispan kiepahtaessa jälleen ympäri miekkaansa taiten heiluttaen, helmat nousivat entistä korkeammalle, aina puoleen selkään saakka, ja koko komeus alkoi valahtaa alas myös hänen hartioiltaan. " Sinä jumalaton ketale!" Albinus ärjähti tajutessaan, että mies oli koettamassa saada vietyä vaatteet hänen yltään! Tälläistä ei oltu ennen nähty, eikä nähtäisi kyllä nytkään! Hämmennyksestään selvinneenä ja jälleen palavan vihan vallassa Albinus hyökkäsi takaisin ladellen hurjia iskuja olentoa kohti, tavoitteenaan jälleen sivaltaa tätä kylkiin, tai käsivarteen tai minne vain sattui terä sopimaan. Hänen puskiessaan töitä koko kropallaan ja harjaantuneiden lihastensa voimalla, piispankaapu valahti entistä enemmän alas hänen harteiltaan ja vastaavasti helma kohosi ylös, heiluen kohta hänen korviensa tuntumassa! Olion ei tarvitsisi enää kuin nykäistä onnistuneesti, niin puku olisi riisuttu piispan yltä. Hän oli käytännössä jo alusvaatteisillaan keväisen viileällä joentörmällä. Oikeastaan vain painava ristiriipus hänen kaulassaan esti sitä enää putomasta.

Nuori Albinus oli karauttanut takaisin joelle, eikä hän ollut uskoa silmiään! Näky oli kerrassaan kammottava! Hän hidasti hevostaan - lempeästi, tuleva piispa ei koskaan ollut julma eläimille- ja haukkoi henkeään. Tuo haltiaa muistuttava hyökkääjä kieppui kuin salama Albinuksen ympärillä, ja piispa oli likimain menettänyt kaikki vaatteet yltään! Komea luomus riippui vielä hänen päällään, mutta nuorukainen näki hyvin setänsä vaalean aluspuvun takaliston, joka jäi pussittamaan suorastaan hullunkurisen näköisesti joelta käyvän tuulenvirin avustamana, piispan painaessa kaikki lihakset tiukkana eteenpäin nujertaakseen vastustajansa!
Nuori Albinus oli uskollinen ja lopulta rohkea mies, vaikka hän olikin taistelussa täysin avuton. Nuorukainen kannusti hevosensa jälleen liikkelle, kiihdytti niin suureen neliin kuin vain metsikössä kiihdyttää saattoi, ja suuntasi suoraa päätä päin tuota tyhjästä ilmestynyttä miestä, tavoitteenaan ratsastaa tämä kumoon, toivon mukaan aina jokeen saakka.

[Nya]

Rinri oli riemukas nähdessään, että siima piti. Se nosti helman, mutta pysähtyi ylätiennoille. Puolidemoni näytti hetken aprikoivan, kun yritti samalla torjua toisen miekkaa. Tosiaan. Hän mietti, jos tuo, mikä hely lie, saataisiin pois kaulasta olisi vaatteetkin hänen. Miehen piti vain tulla tarpeeksi lähelle toista, mutta ristit estivät sen. Miksi tämän miehen piti olla juuri pappi? Noh, ei merirosvolla ollut hajuakaan kirkon arvojen kanssa, joten ne eivät myöskään kiinnostaneet häntä yhtään. Varsinkaan ihmiset.
Toisen yrittäessä taas sivaltaa käteen merirosvo hypääsi hieman sivummas ja piteli tiukasti simaa kädessään. Hän ei hevillä helittänyt, jos arvotavarasta oli kyse. Silloin juuri hevosen piti tulla tielle ja puskea häntä nurin. Puolidemoni mulkaisi nuorempaa ratsatajaa hevosen selässä. Hän piteli edelleen kiinni siimastaan ja hyppäsi nopealla liikkeellään pois hevosen työnnöstä. Hän yskäisi hetkellisesti ja vilkaisi sitten hevoseen ja sohivaan helmä ylhäällä olevaan mieheen.
"En ole koskaan nähnytkään huvittavampaa näkyä kuin miehen mekossa." Rinri naurahti ivallisesti ja nykäisi siimaa täydellä voimallaan. Hän juoksahti nopeasti uhrinsa luo. Huitaisi miekkaansa ja yritti saada nuo ristit sun muut korut toisen kaulalta. Hän veti uudestaan siimastaan ja virnisti. Mies oli saanut taas pienen pintanaarmun naamaansa. Hän kuitenkin vain jatkoi taisteluaan ja ryöväystään tätä inhaa henkilöä kohtaan. Hänestä olisi mukavaa, jos hän saisi vielä silputa tuon aluskaavun silpuksi ja voisi sitten lopuksi nauraa toiselle kuin kanalle.

Voi kuinka hulvatonta se olisikaan. Mies virnisti jo ajatellessaan asiaa.

[Lörri]

Albinus oli todella solmussa piispankaapunsa kanssa, ja hän oli menettänyt lähes kokonaan näköykynsä sen peittäessä hänen silmänsä. Oli todella vaikea koettaa puollustautua hyökkääjältä sokkona. Korvissa killuva kaapu rajoitti myös hänen käsiensä liikkeitä aika lailla, ja seurauksena oli, että hyökkääjän miekka sivalsi oikeaan ranteeseen pahasti, hänen ilmeisesti yrittäessään iskeä miekkaa Albinuksen kädestä.
Hänelle ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin koettaa torjua miekallaan toisen iskut samalla kun hän riuhtaisi toisella kädellään kaulassaan roikkuvat hopearistit ja pyhäinjäännökset päänsä yli, jotta pääsisi kiemurtelemaan eroon kiusalliseksi ja vaaralliseksi käyneestä kaavustaan. Nopeasti hän saikin kallisarvoisen kaapunsa yltään ja se jäi lojumaan maahan hänen jalkoihinsa.
Nyt piispa oli paljon paremmin taistelussa mukana. Oikeassa, haavoittunneessa kädessään hän piti ristejä ja pyhäinjäännöksiä, ja miekka oli siirtynyt vasempaan käteen. Albinus oli oikeakätinen, joten miekkailu näin sujuisi heikommin, mutta toki hän oli miekkaillut paljon tällä vasemmallakin, joten ei hän aivan avuton ollut. Albinuksella oli yllään enää alusasunsa ja piispan kärjestä käyrät saappaat.

Setääänsä pelastamaan syöksynyt nuorukainen oli epäonnistunut. Hän Karautti nyt kauemmas ratsullaan, ja lähti sieltä uuteen vauhtiin, koettaen nyt uudelleen karauttaa konnan kumoon. Albinus oli saatava pois ahdingosta!

[Nya]

Toinen otti riimut pois kaulaltaan ja Rin iloitsi. Hän veti siimaa ja sai miehen jalkojen juuresta tuon kaavun itselleen. Kangas oli pehmeää. Enää se piti käyttää pesulla ja siinä se. Mies taitteli piakaisesti kaavun ja sitoise sen siimallaan ympäri oman selkänsä ja kiristi sen tiukasti kiinni. Hän huomasi pian, että hevonen oli tullossa häntä päin. Hemmetti, tuosta kakarasta piti päästä eroon. Alkoi jo ottaa hermoon mutenkin. Mies katsoi hetken toista. Hän luikahti nopeasti hevosen juoksevien jalksen alta. Sivalsi sitä hvyin hellästi, niin että verta tihkui hieman maahan. Pelkkä pintanaarmu, ei satuttaisi, mutta aiheuttaisi pientä ja pinnallista kipua.
Rinri hajotti taas miekkansa kahdeksi, mutta oksensi sitten äkisti. Hän tiesi nyt, ettei pystynyt jatkamaan kauaa. Ristit ja typerä pyhyys veivät voimat ja alkoivat vaikuttamaan. Hän oli saanut kaavun, mutta jotakin kovempaa hän kyllä kaipasi, hän ei vain tiennyt miten hän voisi karistaa nuo typerykset kannoiltaa. Tosin kauko matka hyödytti pahoinvoinnin lähtemiseen. Rin lähti liikeelle. Hän painoi eteen päin. Kohti nuorempaa hän painoi ja hän hyppäsi vasten hevosta, saaden sen horjahtamaan., muttei kaatumaan. Hän katsoi parhaakseen leikata pieni rahapussi itselleen. Seuraavaksi hän hyökkäsi kohti vanhempaa. Takoi sarjatulella nopeita, vikkeliä hyökkäysiä. Yrityksenä tietenkin silputa toisen alusmekko. Hän perääntyi ja hyppäsi puuhun. Hän virnisti, kumarsi ja lähti pakosalle. Mies lähti juoksemaan oksia pitkin, yhä saaden oikeastaan vauhdistaan kinni.

Ristien vaikutus alkoi heiketä, mitä kauemmaksi hän ehti.

[Lörri]

" Sehän varastaa piispan kaavun!" Henkäisi nuori Albinus ääneen havaitsessaan ratsunsa selästä tuon haltijaa muistuttavan roiston seuraavan liikeen. " Törkeää!" Hän puhahti, ja kannusti hevostaan eteenpäin.
Valkotukka liikkui nopeasti, ja Albinus IV ei ehtinyt tajuta tapahtumia, mutta miekkonen oli yhtäkkiä hevosen alla, ja seuraavaksi tuo sivalsi eläintä etusiin aseellaan niin, että hevonen karahti säikähtäneenä pystyyn, ja nuori kirkonmies oli pudota sen selästä alas. Hän kuitenkin pysyi siellä, ja sai kuin saikin ratsunsa rauhoittumaan. Kohta vihulainen hyökkäsi ratsun kimppuun kuitenkin uudelleen, jolloin se horjahti ja oli menettää tasapainonsa kokonaan. Kun nuorukainen sai sen jälleen hillittyä ja hallittua, hän huomasi hyökkääjän olevan pakenemassa saaliineen päivineen Quinn metsän kätköihin kipakalla vauhdilla. Haltija-olento loikki puunlatvoissa, kun taas sydänjuuriaan myöten loukkaantunut ja suivaantunut piispa juoksi hänen jäljessään tantereella, huutaen herran vihaa ja kostoa tuollaisille epäsikiöille. Piispan valkea aluspuku vain enää vilkkui puiden lomasta, ja nuorukaisen oli pakko myöntää, että hänen yrmeä setänsä näytti melkoisen hullunkuriselta ravatessaan ryöstäjänsä perässä suu vaahdossa takapuoli vilkkuin.
Näytti siltä että valkotukka pääsisi kantamuksineen matkoihinsa, joten nuori Albinus kannusti säikähtäneen ratsunsa raviin, ja ohjasi sen setänsä jäljille. Piispan oma hevonen oli karannut jo taistelun alkuvaiheesa kotiin, ja voi olla, että setä ei ehkä kuolisi sydänhalvaukseen, jos nuorukainen tarjoaisi ratsunsa hänelle. Ettei sedän tarvitsisi vielä sen lisäksi, että joutui palaamaan kaupunkiin aluspukusillaan takapuoli vilahdellen, tehdä sitä kävellen kuin mikäkin kurja ruoja, jolla ei ole varaa edes vuokrata ratsua itselleen.


/ Loppuko?/

[Nya]

Rinri ehti hyvinkin juosta kauas ja kuuli vielä takanaan kiroavan papin. Mies virnisti. Kääntyi ja viskasi miestä kohti tikarin, siinäoli siimaa. Hän vetäisi sen nopeasti takaisin, ettei vain menettäisi sitä. Sitten hän katosi saalineen metsän syvyyksiin.

//Jooh. Kiitosta pelistä, oli oikein mukavaa, vaikkakin lyhyt. Nöyryyttys piispalle oli varmasti aivan kamala :D

[Lörri]

// Jees! Lyhyt ja aivan nautinnollisen nöyryyttävä :D Kiitos, kiitän, olen kiitollinen :P //