Pieniä suuria miehiä.

//Dhur on viitsinyt saapua paikalle ja odottaa kärsimättömänä Jeremiahia. Templer toivottaa Lörrin tervetulleeksi aloittamaan peliä. (://

Yuráiden Dirindhur

Oli viileää, tympeän viileää olisi Yuráiden lisännyt, jos olisi asiasta jonkun kanssa keskustellut. Mies oli joutunut laittamaan päällensä takin ja hänen hengityksensä huurusi. Aurinko ei ollut vielä noussut ja mies toivoi, että kun kirkas kultapallo suostuisi vihdoin kipuamaan hämärälle taivaalle, ilma ei olisi näin viileä. Yuráiden hieraisi pari kertaa epävarmasti silmiään, hän ei ollut ollut pitkään hereillä ja aamuväsymys oli yhä hentona utuna hänen päällään. Nyt ei kuitenkaan ollut nukkumisen aika, vaan miehellä oli tehtävää haltioiden kaupungin ulkopuolella. Hänen täytyi mennä keräämään kohmeisia marjoja metsään, kyllä. Halventavaa, mutta pakko oli, sillä kyseessä oli jonkinlainen lääkeaine ja Dhur tarvitsi aina kaikkia lääkeaineita kaappiinsa odottamaan käyttöään. Sitäpaitsi mies koki usein pääkipua, johon marjat auttoivat ja näin ollen ne tuli käytettyä nopeasti, eikä hänellä ollut niitä tällä hetkellä yhtään.
Mies lähti kävelemään läheiselle tallille ja tervehti tallin omistajaa heilauttamalla kättään. Vanhaksi jo varttunut mies ojensi tuttavallisesti kätensä ja Dhur laski vastahakoisesti kädelle pari kolikkoa. Kävely oli tietenkin erittäin hyvää liikuntaa, mutta mies oli vahvasti sitä mieltä, ettei se todellakaan ollut paras liikkumismuoto, varsinkin, kun hänen täytyi mennä niin pitkä matka, aina metsään saakka.
Mies jatkoi matkaansa tallin sisälle ja katsoi valmiiksi varusteltua hevosta miettivänä, kunnes nyökkäsi tallipojalle ja otti hevosen suitset käteensä. Dhur oli sitä mieltä, että jos hän koskaan saisi suuremman tontin, hän hankkisi tallin ja oman hevosen, sillä tällainen oli kallista.
Mies talutti hevosen pihalle ja nousi valkean eläimen selkään. Hevonen asteli kärsimättömänä miehen alla, kuin ei olisi saanut pitkään aikaan juosta. Yuráiden otti eläimen liikkeet haasteena vastaan ja kannusti eläimen laukkaan. Se siitä alkulämmittelystä, yliarvostettua.

Matka taittui melko nopeasti, vaikka Dhur joutui ajattelemaan eläimen parasta ja hidastamaan tahtia välillä. Lopulta mies hidasti hevosen käyntiin ja yhtyi eläimen liikkeisiin liikuttamalla lantiotaan. Hän oli saavuttanut metsän reunan, mutta liikkui nyt harva kasvuisten puiden välissä, koettaen etsiä mahdollisimman hyvän näköistä polkua tai tien alkua, josta voisi sukeltaa syvemmälle metsän siimekseen. Mies lopetti liikkumisen hevosen tahdissa ja jännitti jokaisen lihaksensa, kun tajusi, että joku muukin oli liikkeessä metsänreunalla tähän aikaan. Puiden välistä näki selvästi miehen ja tuon vankkurin. Dhur antoi hevosen kulkea eteenpäin hidasta tahtiaan, mutta koetti päätellä toisesta, oliko tuo ihminen vai haltia, vai jotain kolmannen haaran sorttia. Samalla mies vilkuili ympärilleen päätään kääntämättä, oliko paikalla muita kuin tuo yksi..

Jeremiah
/ Hello! Täältä tullaan! Remeber; vuodenaika täytynee olla talvi /

Jeremiah oli pysäyttänyt vankkurinsa tienlaitaan. Hevoset eivät jaksaisi enempää ilman lepotaukoa. Matka oli ollut melkoinen! Ja varmasti myös kääpiö tarvitsisi vettä; Jeremiahille ei olisi mitään iloa kuolleesta otuksesta. Grimmnur oli könöttänyt matkan hänen vieressään kuskinpenkillä. Kääpiön suu oli kapuloitu sekä kädet ja jalat sidottu. Varmuuden vuoksi Jeremiah oli vielä sitonut hänet kiinni penkkiin nahkaremmeillä; häntä ei todellakaan kiinnostanut tutustua yhtään enempää pikku-ukkelin taikavoimiin.
Aurinko ei ollut vielä noussut, mutta oli varhainen aamunkoi. Jeremiah oli matkannut läpi koko yön. Hänen onnekseen oli kirkas taivas joten matkaa saattoi taittaa yölläkin. Vieläkin häntä oli pysähtymienn arveluttanut, mutta pakkohan se oli. Mieluiten hän kuitenkin olisi pysäyttänyt vankkurinsa vasta ihmisten kaupungin porteilla.
Mies oli juuri saanut sytytettyä lyhdyn ja ripustettua sen keppinsä nenään killumaan, kun hänen katseensa havaitsi vankkureiden takaa lähestyvän valkean ratsun, ja sen selässä ratsastajan...ilmeisestikin tulija oli haltija. Siltä näytti. No niin, mitähän tästä tulisi? Jeremiah mietti, ja asteli pontevasti tulijaa vastaan. Hän nosti keppinsä ja sen päässä keikkuvan valonlähteen eteensä. " Hyvää aamunsarastusta itse kullekin!" Hän sitten huikkasi, ja jäi alalleen, varautuneena, odottamaan tulijan reaktiota.

//aivaan, joo, no voi niitä kohmeisia lumen alle hautautuneita marjoja kuitenkin poimia. ^w^' //

Yuráiden Dirindhur

Toinen aloitti puhumaan yleiskielellä, joten Dhur uskoi vahvasti, ettei toinen ollut haltia. Hän antoi hevosen astella vielä vähän lähemmäs, kunnes toinen tuli häntä kohti. Mies vetäisi ohjista ja pysäytti hevosen kulun.
"Huomenta." Dhur sanoi ja kylmän ilman tuoma huuru suorastaan lennähti ulos miehen suusta. Ääni oli jokseenkin epävarma samalla kun Dhur katseli ympärilleen. Kyllä toinen näytti olevan aivan tavallinen kaupustelija vankkureineen tai jotain samantapaista. Tuskin uhka. Siltikään mies ei noussut hevosen selästä alas, olihan hänellä paljon parempi mahdollisuus selvitä mahdollisesta hyökkäyksestä, jos hän ei seisoisi nilkat lumessa.
"Minne päin matkalla?" Dhur kysyi ja painoi huomaamattomasti pohkeillaan hevosen liikkeelle. Valkoinen ori hörähti pienesti ja lähti kohti miestä ja tuon vankkureita. Ainakin toisen vastauksesta voisi päätellä, valehteliko tuo vai oliko kyseessä todella harmiton ihminen. Asiaa ei saanut kuitenkaan ottaa liian henkilökohtaisella tasolla, sillä mies kyllä tiesi, että jos alkaisi ajatella toisen ihmismäisyyttä, alkaisi hän suorastaan voida pahoin, sillä eihän mikään toinen laji, kuin haltia ollut kyllin hyvä elääkseen. Ei ollut kuitenkaan järkevää suututtaa toista, eihän Yuráiden omistanut edes minkäänlaista taisteluvälinettä ja taistella nyt täällä.. lumessa.
Hevonen oli päässyt melko lähelle miestä ja Dhur näki miehen kokonaisuudessaan tuon oman valon valaisemana. Haltia mittasi miestä katseellaan ja etsi mahdollisia aseita, kuten vaikka puukkoa tai jotain vastaavaa.
"Saanen udella nimeänne?" Dhur päästi uuden kysymyksen ilmoille ja tarkasteli toisen kasvoja nyrpistäen nenäänsä miehen parralle. Miksi kukaan halusi pitää partaansa noin pitkänä? Sehän varmasti haittasi jo jokapäiväistä elämää.. juuri niin ihmismäistä. Dhur käänsi katseensa vankkureihin, muttei nähnyt niissä mitään erikoista, ainakaan näin takaapäin.

/ Ilman muuta voi, ehkä ne marjat pitää kerätä juuri talvella :D /

Jeremiah odotti, kun tulijan hevonen asteli vielä hieman lähemmäs, ja sitten haltija sen selässä tervehti häntä takaisin. Ah, ei ainakaan heti suoraa vihamielisyyttä, oikein hyvä. Jeremiah laski ryhmysauvansa hitaasti alas, ja iski sen lumihankeen viereensä. Nyt se loi valoaan vankkureiden perään, jotta hän näkisi tonkia esille joitakin tarvikkeita.
" Tuonne kaupunkiin olen menossa." Jeremiah vastasi toiselle huitaisten ihmisten kaupunkiin päin, mutta hänen puheensa oli hukkua hörinään, kun vetohevoset vastasivat haltijan valkealle ratsulle. " Olen Jeremiah Pitkäpalkko, kauppias." Mies esittäytyi ja nyökkäsi sitten rohkaisevan oloisesti ratsastajaa kohti. " Millä nimellä teitä mahdetaan kutsua, haltija?"
Toinen oli nyt tullut niin liki, että Jeremiah saattoi nähdä hänet tarkemmin. Samassa häntä puistatti. Huh, tuo susilauman piirittämäksi joutuminen mahtoi olla jättänyt häneen jälkensä; rottamies kuvitteli näkevänsä tässä haltijassa jotain susimaista. Sitten hän tajusi, että hänellä tosiaan oli lastinaan Grimmnur, tuo vakoileva kääpiö. Mitenkähän tässä tilanteessa kannattaisi pelata? Ehkä tulija jopa tunnistaisi kääpiön? Toinenhan saattoi olla jopa etsimässä juuri tätä?! Jeremiahin täytyisi nyt pelata korttinsa oikein, jottei joutuisi ojasta allikkoon...täytyisi ottaa selvää tilanteesta ja mahdollisuuksista, joita tässä piili...
" Kelpaisiko teille kupponen kuumaa ja kenties jokunen leivänpala keskellä tälläistä pakkasaamua? Olin juuri aikeissa hieman evästää tässä, ja seura ei olisi ollenkaan pahitteeksi?" Rottamies sitten kysyi ystävällisellä äänellä ja astui perälaudan luo alkaen nitkuttaa sitä auki, pitäen kuitenkin koko ajan silmällä haltijaa. " Voitte kiinnittää ratsunne vankkureiden kylkeen, jos päätätte liittyä seuraani." Jeremiah kehoitti ja läväytti perälaudan auki, jolloin siitä muodostui ikään kuin pöytä. Hänellä ei ollut enää yhtään poltopuuta jäljellä, joten nuotiota ei viitsinyt ruveta sytyttämään. Mies kaiveli sekaisten tavaroiden seasta esille paketin, josta löytyi pyöreä saviruukku. Se sisälsi haltijoilta saatua juomaa, joka piti itse itsensä liki kiehuvan kuumana, ja se oli heti nauttimiskelpoista, kunhan vain mukiin kaatoi. Jerry heilautti ruukkua ja kahta kupposta kohti ratsastajaa hymyillen hieman. " Kas tässä, luulen että tämä itselämpiävä juoma on teille tuttu ennestään. Juuri paikallaan tälläisillä talvisilla matkoilla, eikö vain?"
Samalla vankkureiden etuosasta kantautui äkäisen kuuloista yninää ja kolinaa. " Aivan!" Jeremiah huudahti muka yllättyneenä. " Minulla on matkassani eräs seuralainen. Hän on hieman hankala, joten jouduin sitomaan hänet kiinni yhdellä jos toisellakin tavalla, mutta ei hänestä harmia ole. Ilmeisesti minun on tarjottava hänellekin jotain juotavaa ja lämmikettä...täytyy, vaikka hän aikamoinen piikki lihassani on ollutkin!" Tämän puuskahdettuaan Jeremiah virnisti hyväntuulisesti ja lorotti juomaa kuppeihin. Se höyrysi suorastaan kutsuvan kodikkaasti lämpöään talvi-aamun viileydessä.

Yuráiden Dirindhur

Ihminen vastasi menevänsä kaupunkiin, johon haltia vastasi vain nyökkäämällä. Hänellä ei ollut mitään sanottavaa aiheeseen. Pian sen jälkeen toinen esitteli itsensä Jeremiahiksi ja vain muodollisuuden takia Dhur sanoi:
"Hauska tutustua herra Pitkäpalkko." Dhur soi jopa pienen pakotetun hymyn toiselle. Toinen sanoi olevansa kauppias, joka kuulosti melko vilpittömältä totuudelta, sehän kävi kokonaiskuvaan juuri sopivasti.
"Olen Yuráiden Dirindhur.." Haltia aloitti ja mietti olisiko viisasta lausua ammattia ääneen, olihan hän kuitenkin tappanut useita ihmisiä. Lopulta Yuráiden jätti ammattinsa sanomatta ja kesittyi ihmisen kutsuun juomaan ja syömään hänen kanssaan. Yuráiden ei tiennyt kuinka kohtelias hänen pitäisi tilanteessa olla, siis olihan tuo ihminen ihan arvostettavan oloinen, mutta.. ihminen. Eikä Dhur mielellään juonut tai syönyt mitään toisilta, varsinkaan, kun ei tiennyt mitä toinen saattoi tarjota.
Lopulta Yuráiden vastasi kuitenkin kutsuun: "Liityn mielihyvin seuraanne." Taas yksi noista pakotetunoloisista hymyistä, mutta se tuli jo suorastaan refleksinä. Ihminen liikkui vankkureittensa lähelle ja sanoi samalla, että Dhur voisi kiinnittää ratsunsa vankkureiden kylkeen. Yuráiden nyökkäsi ja painoi pohkeillaan hevosen kylkiä ohjaten orin lähemmäs vankkureita. Kun valkea eläin oli tarpeeksi lähellä vankkureita, ettei Dhurin tarvinnut kaahlata pitkää matkaa lumessa, haltia nousi hevosen selästä sulavasti kiinnittäen orin suitsista höllästi vankkureihin.
Yuráiden suoristi takkiaan ja kohotti katseensa ihmiseen, kun toinen alkoi puhumaan juomasta.
"Kyllä, se on melko tunnettua haltiapiireissä ja todella suosittua juuri matkalaisten kesken." Dhur sanoi, mutta suorastaan heti sen jälkeen alkoi kuulua kolinaa, ähinää ja puhinaa vankkureiden edestä, joka sai haltiamiehen varautuneeksi ja kopeloimaan tyhjää vyötään puukon toivossa, kunnes Jeremiah huudahti "aivan!" ja alkoi selittämään matkaseurastaan, joka sai haltian takaisin melko rauhalliseen olemukseensa, vaikka säikähdys oli yhä luettavissa levottomista silmistä, jotka koettivat nähdä tämän matkaseuralaisen.
"Mielenkiintoista." Dhur sanoi äänessään oikeaa kiinnostusta, osaksi sitä kohtaan, että hän oli yksinkertaisesti utelias ja osaksi sitä kohtaan, että halusi tietää oliko toinen todella sidottu, vai olisiko hän kohta itse sidottu ja ihminen seuralaisineen olivatkin maantierosvoja..

Yuráiden käänsi katseensa takaisin ihmiseen, joka kaatoi juomaa kuppeihin. Lämmön luoma höyry houkutteli miestä ottamaan kupin käteensä ja kaatamaan nesteen kitaansa lämmittämään häntä. Nyt oli kuitenkin erittäin huono aika juoda jotain tuntemattoman tarjoamaan, joten kun mies tarjosi kuppia* Dhur otti sen kyllä käteensä, muttei nostanut huulilleen.
"Käykäämme siis viemäsä seuralaisellennekin lämmikettä, sikäli kun täällä on näin kylmä, hän voisi tarvitakin sitä." Dhur ehdotti tai oikeastaan sanoi ja lähti jo kulkemaan kohti vankkureiden etupäätä.
Kun Dhur näki missä seurassa ja minkälaisissa kahleissa kääpiö oikein oli, hän sanoi uudestaan "mielenkiintoista." sillä sitä se todellakin oli. Yuráiden käänsi katseensa takaisin ihmiseen ja nosti hivenen toista kulmaansa kysyen:
"Pyydän anteeksi, jos utelen liikaa, mutta mikä mahtoi olla syynä näihin kaikkiin siteisiin ja köysiin?" Yuráiden kysyi ja käänsi katseensa takaisin kääpiöön. Kääpiö.. ja ihminen.. olisihan se pitänyt arvata. Miksi ihminen edes matkasi kääpiön kanssa, jos toinen oli käynyt näin.. vaaralliseksi? ärsyttäväksi? ihminen käytti itse sanaa hankala.. Tilanne huvitti Yuráidenia, kääpiön kannalta. Niin pieni ja tukeva olento köytettynä. Jokin alentava lohkaisu olisi juuri nyt ollut paikallaan, mutta kaikkien hyvinvoinnin puolesta olisi luultavimmin viisainta vain pysyä hiljaa.

//* pieni autohittaus >w<' ja en kyllä hirveästi kuljettanut peliä eteenpäin .____. //

No niin. Rumasti mulkoileva ja sieltä täältä sidottu ja köytetty Grimmnur oli kieltämättä melkoinen näky, ja Jeremiah alkoi nauraa kun herra Dirindhur kävi kyselemään, että mistä syystä pikkukaveri mahtoi moisissa siteissä ollakkaan?
" Hyvä, että satuitte paikalle, kun minun täytyy juottaa tätä heppua, sitä ei tiedä, vaikka tarvitsisin hieman apua." Jeremiah sanoi naurunsa päätyttyä ja asteli Grimmnurin vierelle pontevasti.
Hän tempaisi raa'asti suukapulan irti kääpiön suulta, ja asetti lämpimän juomakupin tämän huulille." Painu hiiteen siitä!" Kääpiö ähkäisi ja sylkäisi pihisten juoman suustaan pitkin vankkureiden ohjaajanpukkia." Pidä litkusi!" Grimmnur vielä sihahti, ja Jeremiah tempaisi syvään huokaisten kapulan takaisin paikoilleen. " Kuten näette, se on vähän pahan luontoinen." Jeremiah sanoi haltialle pahoitellen. " Suukapula, ja muut varotoimet; tässä on siksi, että tämä on vihainen ja ilkeä kuin ahma, ja osaa kaikenlaisia; hurjanmoisia, kääpiö magian kikkoja. Minä en tahdo tietää niistä yhtään sen enempää, se aiempi rikinkatkuinen sessio saa riittää." Nyt Jeremiah kääntyi katselemaan aamuisen metsän keskeltä ratsastanutta haltijaa tutkivasti, siristäen hieman sinisiä silmiään ja saaden otsalleen aikaiseksi pohdiskelevan rypyn. Sitten hän rykäisi kurkkuaan ja pöyhi nopein liikkein susiturkkinsa rinnustaa. Nyt täytyisi ottaa vähän selkoa tästä Yuráiden Dirindhurista. Tämä sattumalta törmääminen saattoi olla aivan erinomainen asia Jeremiahin kannalta...kerrassaan erinomainen. Hän ryyppäsi vielä ihanasti lämmittävää mausteista juomaa kupistaan pitkän kulauksen, ja kysyi sitten; " Haluaisitteko te, herra Dirindhur, hieman kertoa minulle itsestänne? Kuten sanoin, olen kauppias, joten minulla saattaisi olla tavaraa, josta voisimme tehdä molempia osapuolia hyödytävät kaupat, tai vaikka paritkin. Mutta jos tahtoisitte hieman valottaa mikä olette miehiänne, voisin helpommin päätellä, mikä minun varastostani juuri teitä mahdollisesti miellyttäisi?

Yuráiden Dirindhur

Ihminen nauroi haltian kysymykselle ja rupesi puhumaan siitä, kuinka Dhur voisi auttaa häntä juottamaan kääpiölle lämmintä juomaa. Haltia ei voinut ajatellakaan moisen tekemistä, kääpiöt olivat niin.. ällöttäviä ja vielä nyt juottaa yhtä, ei koskaan. Suukapula oli pian poissa ja kuppi nostettu kääpiön huulille, mutta pieni mies ei selvästikään tahtonut juoda, vaan alkoi heti huutaa. Pian oli juoma syljettynä ympäri kuskinpenkkiä ja Dhur katsoi touhua vastenmielinen ilme kasvoilleen jähmettyneenä. Vielä päätti kääpiö huutaa juomaa litkuksi, ennenkuin suukapula löysi tiensä takaisin tukkimaan kääpiön suun.
"Kyllä, huomaan mitä tarkoitatte." Dhur sanoi Jeremiahille, joka sanoi kääpiötä pahanluonteiseksi. Ihminen jatkoi vielä sanoen, että kääpiö osasi myös magiaa. Haltia käänsi katseensa takaisin kääpiöön mittailevasti. Erittäin mielenkiintoista, Dhur ajatteli, kääpiö, joka osasi magiaa. Onneksi toinen oli tosiaan sidottu.
Yhtäkkiä ihminen kysyikin halusiko Dhur kertoa jotain itsestään ja selitti, että kauppiaana voisi löytää jotain sopivaa hänelle. Hetken Yuráiden oli hiljaa ja mietti mitä voisi sanoa itsestään.. ei mitään syvällistä ja henkilökohtaista.
"No jaa.." Haltia aloitti epävarmana, mutta koska ihminen näytti todella haluavansa tehdä kauppoja, niin mikä ettei, ehkä toisella todella oli jotain hänelle annettavaa.
"En kyllä ole varma, minkälaisia kauppoja voisimme sopia, sillä työskentelen armeijalle. Teillä ei satu olemaan mitään, mikä auttaisi armeijaa?" Yuráiden sanoi ja siirsi katseensa takaisin kääpiöön, mutta vain hetkellisesti. Kääpiö oli pitkällä tähtäimellä katsottuna uhka, vihollinen, joka osasi magiaa..

" No niinpä tietenkin, niinpä tietenkin." Sanoi Jeremiah ja katseli hetkisen haltijan eriparisilmiä tarkkaan. " Entäs, jos minä väitän, että minulla on matkassani jotakin, joka hyvinkin kiinnostaisi armeijaanne? Mitäs siitä olette mieltä?" Hän sanoi, hörppäsi kupposensa tyhjäksi, ja harppoi sitten takaisin vankkureiden peräosaan saadakseen aikaan vaikutelman, että se mahdollisesti haltijain armeijaa kiinnostava jokin olisi siellä; takana." Olen viemässä sitä ihmisille, tietenkin." Mies sanoi ja heitti juomakuppinsa kolisten vankkureihin. " He maksavat siitä hyvin, mutta pyydän heiltä silti siitä vähemmän kuin pyydän teiltä, luonnollisesti. Kauppiaan vereni on kuitenkin sen verran kuuma, että olen valmis neuvottelemaan kaupoista jopa haltijain; oikeastaan aivan kenen tahansa; kanssa, jos vain pääsemme hinnasta sopuun likimainkaan." Tämän sanottuaan susiturkiksiin kääriytynyt kauppias ponnahti kevyesti istumaan perälaudalle kaivellen näppärästi joitakin nyssyköitään. Sitten hän veti kätensä esiin ja piteli siinä paria herkkullista kaurahunajakeksiä. Toisen niistä hän nappasi hampaidensa väliin, mutta toisella hän osoitteli herra Dirindhuria. " Olkaahan hyvä!" Jeremiah kehoitti. " Tiedän että puhuin leivästä, mutta koska toivon että keskustelumme kääntyy bisneksiin, niin koetan voidella teitä tälläisin vähän paremmin leipomuksin...ottakaa toki, tämä on herkullista!"

Yuráiden Dirindhur

Mies suorastaan loimahti liekkeihin, kun hän pääsi puhumaan kaupuankäynnistä. Ihminen lähti kulkemaan kohti vankkurin takaosaa ja Dhur seurasi perässä. Hänen mielenkiintonsa oli kyllä taattu, mitä toisella saattoi olla, joka pystyisi kiinnostamaan armeijaa.. oikeastaan eihän hän armeijassa ollut, mutta.. sama asia. Mies kaiveli tavaroitaan ja kun Dhur odotti saavansa pian nähdä kauppatavaran, mies veti esiin pari keksiä. Hölmistyneen näköisenä Yuráiden otti vastaan miehen tarjoaman keksin, muttei syönyt sitä. Hänellä oli vielä kuppikin kädessään.
"Mistä kauppatavarasta me oikein puhumme?" Dhur sanoi ja kurtisti kulmiaan.
"Jos saisin nähdä itse ostettavan, voisimme keskustella sen jälkeen hinnasta." Dhur jatkoi ja ajatteli vain, kuinka hänen vaivalla hankitut varansa lentäisivät tuon ahneen kauppiaan pussiin. Kauheaa suorastaan. Tietenkin, jos se ihmisiä kiinnosti, oli sen pakko olla jotain sen verran kiinnostavaa, että haltiatkin voisivat sitä käyttää hyödyksi. Dhur katsoi käsissään olevaa kuppia ja keksiä, hänen teki kyllä mieli maistaa sekä juomaa, että hunajakeksiä, mutta vaikka toinen olikin kauppias, ei pitäisi luottaa sokeasti muihin. Lopulta sekä kuppi, että keksi laskettiin aikaisemmin aukaistulle tasolle koskemattomina.
"Hyvä herra, voisitteko mitenkään mennä suoraan asiaan?" Dhur pyysi.

" Oi ja voi." Sanoi Jeremiah. Sitten hän viittasi kohti juomakuppia ja hunajakeksiä, jotka Dhur oli laskenut käsistään perälaudalle." Te olette tainneet aiemmin elämässänne törmätä epäkelpoihin kauppiaisiin, vai mitä?" Rottamies sanoi pahoitellen toiselle, päätään puistellen.
" Sellaistahan se tietysti on. Minusta vain on mukavampaa keskustella ja hieroa kauppaa miellyttävien särvinten ääressä kuin kuivin suin." Hän lisäsi ja rapsutti hajamielisen oloisesti harottavaa partaansa. " Mitäs syytä minulla edes olisi myrkyttää tai huumata teitä?!... Noh, ei, tuota minun ei olisi pitänyt kysyä, keksin itsekin heti monta eri vaihtoehtoa joita voitte miettiä mielessänne. " Rottamies sanoi ja hymähti sanojensa päätteeksi. " Kyllä vaan, te olette jo nähneetkin tämän tavaran, josta me puhumme. Se on tuo kääpiö tuolla, Grimmnur." Jeremiah sanoi hyyyvin rauhallisen oloisesti, vaikka olikin terävänä ja valppaana seuratessaan miehen reaktioita, jotka voisivat mahdollisesti olla mitä vain.
" Mahtaakohan tuo nimi sanoa teille entuudestaan jotakin? Grimmnur? Noituva kääpiö? Vai kuulostaako tämä juttu teistä pelkästään kummalliselta?" Hän kyseli ja seurasi edelleen armeija-miestä tarkkaan.
" Kyllä kyllä, kerron toki loputkin, mutta oletteko aivan varma, että ette tahdo tehdä oloanne mukavaksi, herra Dirindhur, ja istahtaa nauttimaan näitä eväitä, kun juttelemme?"

Yuráiden Dirindhur

Yuráiden jätti vastaamatta kauppiaan kysymykseen epäkelvoista kauppiaista. Ja tyytyi vain nyökkäämään, kun toinen selitti, miksi hän itse tarjosi juomaa ja syötävää. Haltia oli jo vähällä puuskahtaa, että ihminen menisi suoraan aiheeseen, mutta tuo jatkoikin kysymällä mitä syitä ihmisellä voisi olla hänen myrkyttämiseensä. Dhur mulkaisi miestä nostaen toista kulmaansa kysyvästi. Toinen kuitenkin jatkoi sanomalla, ettei hänen olisi pitänyt kysyä moista. Tähänkin haltia nyökkäsi, vain hitaammin.

Ihminen alkoi vihdoin puhumaan itse kauppatavarasta. Haltian ilme oli vähintään hölmistynyt, kun mies paljasti, että puhui kääpiöstä, mutta pian ilme oli pyyhitty pois ja vakavuus palaututettu kasvoille, varsinkin kun mies lausui kääpiön nimen. Grimmnur.. se kuulosti turhan tutulta haltian korvaan.
"Ei, nimi ei kuulosta tutulta." Haltia kuitenkin lopulta sanoi, sillä ei ollut mitään järkeä sanoa tuntevansa kääpiötä, jonka nimi saattoi olla joskus lausuttu hänenkin piireissään.
"Minä voin seistä." Yuráiden vastasi, kun mies kysyi, etteikö hän varmastikaan haluaisi istua.
"Mutta minua jäi hieman mietityttämään, mitä ihmiset haluavat kääpiöstä? Miksi kääpiö olisi heille hyvää kauppatavaraa?" Dhur kysyi ja siristi hennosti silmiään tarkkailen kauppiasta, ettei vain huijaisi häntä.
"Toisin sanoen, mikä saa sinut ajattelemaan, että moinen likainen kääpiö saattaisi kiinnostaa armeijaa?" Dhur suorastaan tivasi. Hän halusi siirtyä heti puhumaan asiasta ja jättämään turhat kysymykset välistä pois.

Jaaha. Jeremiah ajatteli. Jäyhäjököttäjä. Hän kyllä tiesi tälläisen ihmistyypin...tai no tyypin kuin tyypin, tässä nyt ihmisistä voinut puhua. Mutta kuinkas muutenkaan, armeijan leivissähän mies oli. Hyvin monet armeijan palveluksessa olevista henkilöistä kuuluivat näihin, joita Jeremiah siis kutsui jäyhäjököttäjiksi. Hiljaa mielessään; ei hän sentään tätä ääneen sanonut; ei ainakaan tälle herra Dirindhurille tässä.
" Kuinka haluatte, herra Dirindhur, kuinka haluatte." Hän sen sijaan sanoi ääneen ja kääntyi sitten kokonaan haltian puoleen, haukaten hunajaleipästään rouskahtavasti. Hän mussutti sen kaikessa rauhassa ja päästi tyytyväisesti maiskuttavan äännähdyksen syötyään suunsa tyhjäksi. Sitten hän haukkasi uudelleen. Jeremiah oli huomannut toisen olevan kärsimätön, eikä voinut vastustaa tätä oivallista paikkaa tehdä pientä ja harmitonta kiusaa. Minkäs hän sille voi, että tunsi voimaantuvansa moisesta temppuilusta?
" No niin. Sitten pääsemme asiaan herra haltia." Rottamies sanoi pontevasti, syötyään toisenkin suullisen keksiään, ja aloitti; " Tämä Grimmnur-kääpiö. Tämä. Tämä on vakooja. Sen tiedon sain hänestä puristettua aiemmin. Vakoilee kääpiöitä ja ihmisiä teidän eduksenne...minua vähän kummastuttaakin, että ettekö todella ole kuulleet tämän nimisestä kääpiöukkelista aiemmin? Noh, se olkoon oma asiansa, joka ei minulle kuulu. Minä en myöskään ole ollenkaan perillä, että mitä Grimmnur tietää, vai tietääkö mitään. Eikä se minua liiemmin kiinnostakaan, mutta rehellisesti kerron mitä tässä olen kauppaamassa; säkissä on joko sika, tai sitten siellä on kultaa. Olin siis viemässä häntä ihmisten kaupunkiin, kuten varmasti jo on selväksi käynyt. Mutta, te, hyvä herra, satuitte tähän varhaiselle aamutielle oikein sopivasti. Minä en juuri pidä tämän kääpiön kuskaamisesta pitkin Quinnin laitoja. Enkä kyllä missään muuallakaan sen paremmin; joten olisin suostuvainen luovuttamaan tämän taakkani teidän harteillenne, mikäli vain pääsemme sopuun kohtuullisesta korvauksesta...ja siis mikäli teitä alkuunkaan kiinnostaa?" Nyt Jeremiah jäi uteliaasti katselemaan suurine sinisilmineen haltian kasvoja. Jeremiahin silmät olivat petollisen suuret ja luottavaisen oloiset; sen oli moni saanut tuta. Tällä kerralla Jeremiahilla ei tosin ollut mitään suoranaista jekkujippoa herra Dirindhuria varten; hän vain kävi kauppaa tavaralla, joka oli vähintäänkin arveluttavaa.

Yuráiden Dirindhur

Ihminen oli hidas ja Dhur olisi voinut vannoa, että tuo teki sen tahoillaan, mutta koska kauppatavara oli mielenkiintoinen, päätti haltia pitää malttinsa ja odottaa toisen jatkavan keksinsä mutustelun lomasta.
Mies vaikutti jo aloittavansa puhumisen, mutta vielä senkin jälkeen mies tunki keksiä suuhunsa ja Dirindhur vaihtoi painonsa toiselle jalalleen näyttäen vähintään kärsimättömältä. Vihdoin mies avasi suunsa ja päästi ulos informaatiota, jota haltia oli todella saanut odottaa. Kääpiö oli siis vakooja ja vakoili ihmisiä ja lajitovereitaan. Juttu kuulosti erittäin mädältä.
"ja siis.. hän on työskennellyt haltioille ennenkin.." Dhur sanoi miettivästi ja vilkaisi sivusilmällä vankkureiden etupäähän, muttei nähnyt kääpiötä paikastaan. Grimmnur.. vakooja kääpiö.. Dirindhur ei tiennyt oliko kuullut vai eikö toisesta.
"Jos nyt vaikka sanoisimme, että minua kiinnostaa, niin mikä olisi pienen miehen hinta?" Dhur kysyi epäilevästi, kuten ihminenkin oli jo kerran sanonut, kauppatavara pystyi olemaan kultaakin tärkeämpää tai tyhjää täynnä. ja tietenkin.. mikä estäisi haltiaa sieppaamasta kääpiötä mukaansa? Olisihan se ihan oikeutettua.. heillehän tuo kuuluisi, jos ihmisen kertoma seikka oli totta. Ja jos kääpiö olisikin vain yksi mahdollinen vihollinen lisää, ei kukaan tietäisi, jos hän toisen tappaisi.. jossain metsän keskellä, ilman ketään, joka huomaisi asian. Tai jos toinen kuolisi vanhingossa, niin olihan tuo jo muutenkin paljastunut ihmisille.. mistä sitä tiesi, vaikka tämä kauppias kertoisi kauppojen jälkeen kaikille. Nyt vain piti seurata minkä hinnan mies antaisi kääpiölle.

Jeremiah kaivoi kapealla ja pitkällä sormellaan lunkisti nenäänsä. Se oli hänelle luonteva tapa, ele, joka ilmeni helposti silloin kun hän pohti jotakin. Oli tiettyjä tilanteita, joissa hän kuitenkin tiedosti, että moinen oli sopimatonta. Tämä nyt ei kuitenkaan ollut sellainen, eikä hänen keskukstelukumppaninsakaan ollut henkilö, jota varten olisi erityisesti tarvinnut päteä.
" Jos ajattelemme sillätavalla, että kyseessä on kuitenkin ihmisiin ja haltioihin verrattava olento...en ole siitä kyllä aivan varma, varsinkaan tästä yksilöstä.." Jeremiah aloitti, ja virnisti leveästi haltialle ennenkö jatkoi;
" Minulle on kuitenkin tässä etua pitää häntä ennemmin tämän kaltaisena olentona kuin vaikkapa jonakin vuorenpeikkoihin verrattavana maan asuttajana...niin, niin."
Nyt Jeremiah kaiveli taas hetkisen nenäänsä mietteliäästi.
" Sanoisinpa, että hinta on sama, kuin hyvästä hevosesta. Kymmenen kultakolikkoa. Kuulostaako tämä teistä kohtuulliselta, herra Dirindhur?"
Nyt seurasi pieni tauko.
" Ja mikäli teillä ei ole kyseistä summaa, maksuksi kelpaa ihan hyvin tämä valkea orinne jolla paikalle saavuitte. Hieno eläin se on. Menee sutjakkaasti kaupaksi. Ja sen vielä sanon, että minä aion vaieta tästä visusti kuin muuri. En väitä olevani kunnian mies. Henkikultani pidän kuitenkin mielelläni, ja tiedän hyvin, milloin pääni paikka harteilla on vaarassa. Joten voitte luottaa siihen, että en lavertele tästä minkäänlaisista kuviteltavissa olevista strategisista syistä eteenpäin."

Jeremiah oli mies, joka sydämestään nautti kaupanteosta. Ja juuri kauppoja hieroessa hän oli kaikkein rehellisimmillään ja toinen - vaikka se harvoin ketään kiinnosti - näki hänet siinä tilanteessa kaikkein aidoimmillaan ja rehellisimmillään. Jeremiah oli kiero kuin korkkiruuvi, ovela ja liero takinkääntäjä, mutta jollain omalaatuisella tavalla kaupanteko, tinkiminen ja sopimuksen hierominen oli hänelle pyhää.

Yuráiden Dirindhur

Mies mietti hintaa kaivaen nenäänsä, joka sai Dhurin kavahtamaan hieman taaksepäin toisesta. Niin epähygieenistä, ettei haltia voinut tietää mitään sen kauheampaa. Ei ainakaan pidä kätellä häntä, mies ajatteli hymähtäen. Ihminen sanoi, että kääpiötä oli helpompi verrata ihmisiin ja haltioihin, vaikka tuo kuuluikin vuorenpeikkojen tasolle ja näin hintakin tulisi olemaan korkeampi. Yuráiden tuhahti ja nosti leukaansa hieman, kuin ylevästi katsoen toista alaviistoon. Mies kävi kaivamaan uudemman kerran nenäänsä, joka sai haltiassa aikaan vain pienen puistatuksen, sillä olihan tämä tapahtunut jo kerran aiemminkin, eikä moiselta ihmisolennolta voinut olettaa muuta. Lopulta mies kävi nimeämään hintansa ja vertasi kääpiötä hyvään hevoseen ja kymmeneen kultarahaan.
"Oletteko aivan hullu?" Dhur kysyi vakavasti, ääni tasapaksuna ja onttona. Hinta oli haltian mielestä pöyristyttävä, eikä hänellä kaiken lisäksi ollut mukanaan moisia määriä rahaa. Vaikka ihminen sanoi, että hän voisi aina antaa valkoisen oriin kääpiötä vastaan, pudisti Dhur päätään.
"Millä sinä luulet, että minä pääsisin pois täältä? Kääpiölläkö? Ei, en suostu antamaan hevosta saati sitten kymmentä kultakolikkoa." Dirindhur tuhahti.
"Vastatarjoukseksi voin nimetä 3 kultakolikkoa, kääpiö ei ole sitä arvokkaampi, vieläpä likainen." Dhur sanoi ja tiesi, että hinta oli omalta osaltaan alaviistoon, mutta ottaen huomioon riskin, ettei kääpiö ollut kukaan tai.. oliko toinen koskaan edes puhunut miehelle? Jos ihminen oli tässä kaupassa se kohta, joka haisi, eihän Dhur ollut koskaan nähnyt tai kuullut heidän keskustelevan.
Vielä lisäykseksi ihminen sanoi, ettei ollut kunnian mies, mutta vaikenisi tästä kuin muuri. Dhur hymähti vastaukseksi ja katsoi kauppiasta mietteliäänä.
"Mietinpähän vain painaako sananne yhtä paljon, kun.. tarkoitan jos syttyy sota. Minä en ole valmis ottamaan riskejä, entä te herra Pitkäpalkko?" Dirindhur kysyi, siristi silmiään ja seurasi miehen reaktiota.
"Haluan puhua kauppatavaran kanssa." Dhur ilmoitti nyökäten jokseenkin mahtipontisesti ja nosti toista kulmaansa kysyen, saisiko hän tehdä sen. Kääpiön olisi parempi puhua samaa asiaa kuin miehen.