Pieniä suuria miehiä.
Yuráiden Dirindhur
Oli viileää, tympeän viileää olisi Yuráiden lisännyt, jos olisi asiasta jonkun kanssa keskustellut. Mies oli joutunut laittamaan päällensä takin ja hänen hengityksensä huurusi. Aurinko ei ollut vielä noussut ja mies toivoi, että kun kirkas kultapallo suostuisi vihdoin kipuamaan hämärälle taivaalle, ilma ei olisi näin viileä. Yuráiden hieraisi pari kertaa epävarmasti silmiään, hän ei ollut ollut pitkään hereillä ja aamuväsymys oli yhä hentona utuna hänen päällään. Nyt ei kuitenkaan ollut nukkumisen aika, vaan miehellä oli tehtävää haltioiden kaupungin ulkopuolella. Hänen täytyi mennä keräämään kohmeisia marjoja metsään, kyllä. Halventavaa, mutta pakko oli, sillä kyseessä oli jonkinlainen lääkeaine ja Dhur tarvitsi aina kaikkia lääkeaineita kaappiinsa odottamaan käyttöään. Sitäpaitsi mies koki usein pääkipua, johon marjat auttoivat ja näin ollen ne tuli käytettyä nopeasti, eikä hänellä ollut niitä tällä hetkellä yhtään.
Mies lähti kävelemään läheiselle tallille ja tervehti tallin omistajaa heilauttamalla kättään. Vanhaksi jo varttunut mies ojensi tuttavallisesti kätensä ja Dhur laski vastahakoisesti kädelle pari kolikkoa. Kävely oli tietenkin erittäin hyvää liikuntaa, mutta mies oli vahvasti sitä mieltä, ettei se todellakaan ollut paras liikkumismuoto, varsinkin, kun hänen täytyi mennä niin pitkä matka, aina metsään saakka.
Mies jatkoi matkaansa tallin sisälle ja katsoi valmiiksi varusteltua hevosta miettivänä, kunnes nyökkäsi tallipojalle ja otti hevosen suitset käteensä. Dhur oli sitä mieltä, että jos hän koskaan saisi suuremman tontin, hän hankkisi tallin ja oman hevosen, sillä tällainen oli kallista.
Mies talutti hevosen pihalle ja nousi valkean eläimen selkään. Hevonen asteli kärsimättömänä miehen alla, kuin ei olisi saanut pitkään aikaan juosta. Yuráiden otti eläimen liikkeet haasteena vastaan ja kannusti eläimen laukkaan. Se siitä alkulämmittelystä, yliarvostettua.
Matka taittui melko nopeasti, vaikka Dhur joutui ajattelemaan eläimen parasta ja hidastamaan tahtia välillä. Lopulta mies hidasti hevosen käyntiin ja yhtyi eläimen liikkeisiin liikuttamalla lantiotaan. Hän oli saavuttanut metsän reunan, mutta liikkui nyt harva kasvuisten puiden välissä, koettaen etsiä mahdollisimman hyvän näköistä polkua tai tien alkua, josta voisi sukeltaa syvemmälle metsän siimekseen. Mies lopetti liikkumisen hevosen tahdissa ja jännitti jokaisen lihaksensa, kun tajusi, että joku muukin oli liikkeessä metsänreunalla tähän aikaan. Puiden välistä näki selvästi miehen ja tuon vankkurin. Dhur antoi hevosen kulkea eteenpäin hidasta tahtiaan, mutta koetti päätellä toisesta, oliko tuo ihminen vai haltia, vai jotain kolmannen haaran sorttia. Samalla mies vilkuili ympärilleen päätään kääntämättä, oliko paikalla muita kuin tuo yksi..