Ylös, ulos ja lenkille || Sands

[Aksutar]

Henry


Kesä. Viimein. Kevään edetessä itse kukin oli odottanut kesää tavalla tai toisella, joko jännittäen ilosta tai kauhusta. Henry kuului niihin, jotka odottivat kevättä riemulla. Jo pitkään oli yksijalkainen monarkki pysytellyt sisätiloissa. Vaikka kävelemään oli päässyt silloin tällöin tuen kera, ei mikään voittanut ulkona käymistä. Silti, kovin moni - oikeastaan kaikki... - olivat sitä ideaa vastaan. Aluksi hän oli liian heikko edes kuvittelemaan moisen aktiviteetin hankkimista. Sitten oli liian kylmä, lumet olivat vain haitaksi ja maa oli liukasta. Keväälläkin oli liian liukasta ja sitten oli liian sottaista. Koskaan ei ollut hyvä. Mutta nyt kun kesä oli viimein saapunut, ei Henry aikonut enää kuunnella kenenkään määräilyä siitä, kannattiko hänen mennä pihalle vai ei. Palvelijat olivatkin saaneet auttaa nuortamiestä pukeutumaan siististi sen verran, että tuo voisi pihalla lähteä kainalosauvojen. Ylleen Henry olikin vetänyt koristeellisen, polviin asti yltävän punaisen takin, jossa oli korkea kaulus. Jalkoja - tai no, jalkaa - koristi mustat, löysät housut, joiden toinen lahje oli pussitettu mustaan, pitkävartiseen saappaaseen. Toinen taas oli taiteltu lyhyemmäksi ja pistetty kiinni hakaneuloilla, jottei se roikkunut epämukavasti siellä täällä nuorenmiehen kävellessä.

Kovin moni oli yhä yrittänyt estellä kuningasta, puhua tuon harkitsemaan tätä reissua vielä uudemman kerran. Varsinkin, kun Henry selvästi oli yksin lähdössä, nuorimies ei ollut hyväksynyt seuraansa yhtäkään palvelijaa tai sotilasta, jotka kyselisivät, kannattaisikohan heidän lähteä mukaan. Henry ei halunnut, pysykööt poissa. Se olisi ollut vain epämukavaa, kun joku hännysti hiiren hiljaa kintereillä, kykenemättä varsinaisesti keskustelemaan kuninkaan kanssa.
Kerta kukaan ei ollut tähän asti vielä onnistunut kääntämään kuninkaan päätä, oli yksi palveluspojista katsonut fiksummaksi näin aamutuimasta kipittää sarvipäisen neuvonantajan luokse. Jos joku niin varmasti demoni osasi takoa järkeä nuorenmiehen päähän, tai näin ainakin oli toiveissa. Niinpä nuorukainen oli lähtenyt etsimään demonia hovista, selittääkseen tilanteen vanhalle sarvipäälle ja hakeakseen tuon paikalle...

Sillä välin Henry oli jo lähdössä liikkeelle. Saatuaan hiuksensa kiinni löysälle ponihännälle, käski kuningas palvelijoiden palata takaisin töihinsä tai ihan sama, vaikka laiskottelemaan, kunhan he nyt jättäisivät hänet rauhaan. Henry pyrki pysymään kovin ystävällisenä ja hyväntuulisena, mutta pikkuhiljaa oli hermoja alkanut raastamaan tämä pörrääminen ympärillä ja varsinkin se vastaan väittäminen. Hän aikoi lähteä pihalle, sillä selvä. Hitaasti mutta varmasti keppien avulla kuningas lähtikin taittamaan matkaansa pitkin linnan käytäviä, suunnaten kohden linnan puutarhaa. Ei hän sentään tyhmä ollut, ei hän linnan alueilta minnekään aikonut poistua, mutta puutarhaan hän ajatteli kävelylle lähteä! Piru vie.


// Sands sinä pervo, raahaa ahterisi ja herra seksikäs tänne kiitos. Prinsessasi meinaa karata tornista, Roswell. Tee jotain //

Aurinko oli päässyt nousemaan taivaalle salakavalasti, hiipien huomaamattomasti esille aamun koittaessa. ...Tai no, ainoastaan yksi linnan asukeista taisi niin ajatella. Muilla ei ongelmaa näyttänyt olevan ja hovi heräsi tyypilliseen tapaan, aloittaen aamutouhunsa ja tuoden elämää ja ääntä saleihin ja käytäviin. Se pieni ääni ja kolina toiselta puolelta seinää olikin juuri se, mikä oli kuningas Scarlingtonin neuvonantajan saanut nostamaan katseensa lukemastaan kirjasta. Silloinhan sitä vasta hassua olikin tajuta, kuinka valoisaa huoneessa oli. Silmät olivat ilmeisesti tottuneet ikkunasta tulvivaan valoon pikkuhiljaa auringon noustessa, eikä sarvipää sitten ollutkaan huomannut lähestyvää aamua. Kynttilä pöydällä oli selvästikin palanut jo aimo tovin, menettäen suuren osan pituudestaan turhaa palaessaan. Sen pieni liekki ei tuonut enää yhtään lisävaloa, huoneen kylpiessä jo auringon lämmössä ja valossa. Mitäpä muuta demoni siinä vaiheessa pystyikään tekemään, kuin sammuttamaan liekin...

Roswell venytteli vanhoja jäseniään koko yön istumisen jälkeen, tuntien kuinka ne rutisivat. Pitkäänhän sitä oltiin luettu velholta saatuja kirjoja jo monta yötä, niin monen viikon ajan... Tsytan ei todellakaan ollut tehnyt nimensä löytämistä helpoksi, mutta kyllä vanhempi demoni tiesi, että se löytyisi vielä joku päivä. Ja se päivä läheni kokoajan, kirjojen huventuessa. Pian, joko hän tai Black löytäisi etsimänsä, ja sitten se pieni pirulainen saisi katua tekojaan, todellakin. Mutta vain yöt neuvonantaja kykeni pyhittämään etsimiselle virkansa takia. Olihan hänellä tärkeä työ ja paljon tehtäviä kuningasta auttaakseen, joten aamun tullessa täytyi Roswellin kerätä kirjansa ja laittaa ne kaappiin odottamaan seuraavaa yötä ja lukuhetkeä. Ne kirjat oli todellakin parempi piilottaa pois uteliailta silmiltä, joille niiden sisältämä tieto ei kuulunut.

Koputus ovelta sai sarvipään kääntämään katseensa kirjoista, sulkien ne kuitenkin kaappiin turvaan ennen kuin käveli tapaamaan vierasta ovellaan. Vieraat todella olivat makuuhuoneen ovella harvinaisia, vaikka kyllähän niitäkin aina silloin tällöin tuli – pakkohan sitä oli, vanhan demonin sentään ollessa kuninkaan neuvonantaja ja tärkeässä asemassa. Silti, usein muut näyttivät odottavan, että Roswell ensiksi huoneestaan poistui, ennen kuin tulivat tuota häiritsemään... Joten mitä luultavimmin asia oli tärkeää. Demoni ei turhia pitkittänyt ovenavausta, hymyillen mahdollisimman ystävällisesti nuorelle palveluspojalle, joka sieltä takaa paljastui. Eihän hän halunnut turhaan säikytellä jo valmiiksi hermostunutta nuorukaista, joka oli näinkin urheasti uskaltanut tulla häntä tapaamaan. Syykin kävi nopeasti selville: itse kuninkaasta palvelijat olivat nyt huolissaan.

Henryä ei enää kiinnostanut jäädä sisälle nököttämään, ja kukapa tuota voisi syyttää? Pitkään poika oli jo joutunut odottamaan, ja viime aikoina tuo oli ollut hyvässä kunnossakin – ottaen tietenkin huomioon menneiden kuukausien tapahtumat. Tervettä nuorukaista ei sängyssä pitkään pidettäisi ja oli ihme, että Henry oli näinkin pitkään suostunut leikkimään mukana oman terveytensä takia. Roswellia ilmeisesti pyydettiin pysäyttämään kuningas, mutta... No, olihan hän jo luvannut toiselle, että ulos voitaisiin mennä sitten, kun tuo tunsi olonsa hyväksi ja ulkona oli mukava sää. Ja tämä ilmeisesti sitten oli se päivä. Mitään demoni ei luvannut palvelijalle, ilmoitti vain hoitavan asian ja pitävän huolen, että kuningas ei satuttaisi itseään. Aikoihan hän tietenkin käydä Henryä katsomassa, ja jos poika olisikin kovassa kuumeessa käytävillä hortoilemassa... Kantaisi sarvipää tuon takaisin huoneeseensa nukkumaan aika nopeaa, halusi kuningas tai ei.

Roswell suuntasikin kohti Henryn makuuhuonetta, muttei aivan sinne asti päässyt. Poika oli jo huoneestaan lähtenyt ja oli päässyt käytävälle asti kainalosauvojen avulla. Olihan se hieman pelottavaa katsoa vierestä, mutta nyt demoni ajatteli, ettei toinen kaivannut ylimääräistä hössöttämistä ja huolehtimista. Kyllähän tuo näytti pystyssä pysyvän omin neuvoin...
"Teidän Majesteettinne, hyvää huomenta. Toivottavasti nukuitte hyvin?" Sarvipää hymyili pienen nyökkäyksen kera ja lähestyi rauhallisin askelin, katsellen nuorukaisen kasvoja,
"Teillä... Taitaa olla suunnitelmia täksi päiväksi?" Tuo jatkoi, kysyen kenties kysymyksen, jonka vastauksen kaikki jo tiesivät. Eiköhän se ollut jo selvää, miksi demoni oli paikalle kutsuttu.




((Tuon vain ahterini, sillä ainoastaan se mahtui lentokoneeseen. Roswell ilmeisesti avaa prinsessalle oven. Ei taida tuo vanhus ymmärtää, miten olla kunnollinen lohikäärme.))

[Aksutar]

Kauaa ei Henry saanut yksin käytävällä hypellä, kun jo demoni paikalle pöllähti, "taikaiskusta". Henry kävi naurahtamaan pienesti, lähinnä itsekseen, pudistellen päätään pienesti. Pitihän se arvata, että vanha sarvipää saapuisi paikalle ennemmin tai myöhemmin, joko oma-aloitteisesti tai sitten jonkun pyytämänä. Henry tosin epäili, että joku oli käynyt hakemassa Roswellin paikalle, kovin sopivaan aikaan kun tuo ilmestyi. Eikä se sinällään olisikaan ihme, että neuvonantaja oli paikalle haettu. Tuo kun tuntui olevan ainoa, jota Henry oikeasti kuunteli.
"Sinun on aivan turha yrittää estellä, en ajatellut kuunnella edes sinua tässä asiassa" Henry kävi naurahtamaan Roswellin lähestyessä eteenpäin konkkaavaa kuningasta "Mutta nukuin yöni hyvin, kiitos kysymästä".
"Ja kyllä, ajattelin lähteä kävelylle puutarhaan" Viimeiseenkin kysymykseen vastattiin, kuninkaan käydessä jatkamaan matkaansa ohi sarvipäisen. Henry nyt oletti, että Roswell kävisi seuraamaan, kerta paikalle oli kiiruhtanut "Täytyy kyllä sanoa, että olen yllättynyt, että he uskalsivat sinut hätyyttää paikalle. Kai sinä sitten olit se viimeinen oljenkorsi, kerta aikaisemmin kukaan ei sinua paikalle hakenut".
"Sitä paitsi meillä taisi olla jopa puhetta siitä, että voisimme pihalle mennä, jahka säät olisivat paremmat" Kuningas jatkoi matkaansa kepeillä.

Henrystä oli tullut jo aika etevä keppien kanssa. Sisällä kun oli paljon aikaa harjoitella niiden käyttöä, jahka kepit viimein olivat tulleet. Juuri sopivan pituiset ja koristeelliset Henryn mieleen. Ei mitään turhan simppeliä, mutta ei myöskään liian koreilevaa. Kyllä niillä nyt kehtasi liikkua, niin omissa oloissa kuin kokouksissakin. Hovi ei edes enää hätkähtänyt niin paljoa nuoresta jalkapuolesta, eikä Henrykään näyttänyt enää niin apaattiselta asian suhteen. Tietenkin silloin tällöin sitä tuli haikailtua toista jalkaa, mutta Henry oli jo hyväksynyt sen tosiasian, ettei sitä tulisi takaisin saamaan.... välttämättä.
"Päivä kun on nyt niin mainio, olisi sääli viettää se sisätiloissa. Lisäksi haluan käydä katsomassa, löytyisikö puutarhasta kukkasia, joita voisin viedä Kerrille. Kukapa nyt ei haluaisi viedä kukkia viimeisillään raskaana olevalle vaimolleen?" Henry kuulosti kovin hyväntuuliselta, varsinkin Roswellille puhuttaessa.
Tietenkin Henry oli innoissaan jälkikasvusta, joskin äitinsä kohtalo Lilyn synnytyksen yhteydessä kummitteli yhä. Henry halusi kuitenkin säilyttää positiivisen ajattelun ja uskoi, että kaikki menisi hyvin...


//Senkin mahtipylly. Roswell ei noin. Täytyykö Mardukin tulla näyttämään, miten se homma toimii? Ja emt oisko sulle/Roswellille pitäny kertoa aikasemmin että notta kuningatar waifu tosiaan lapsen pyöräyttää koska kuksimispelistä on jo kauan ja Kerri on nyt tällä hetkellä NPC joten päätin että lapsia. Pikku Henryjä käytäville kipittämään //

Roswell ei voinut olla naurahtamatta, kun poika heti ymmärsi, miksi neuvonantajansa niin täydellisesti oli osannut saapumisensa ajoittaa. Selväähän se oli, mistä tässä tilanteessa oli kyse. Tosin, vaikka kuninkaan pysäyttämistä demonilta oltiin pyydetty, ei tuo siihen tällä hetkellä nähnyt mitään syytä, eikä siten Henrynkään arvaus täysin oikeaan ollut osannut.
"Älkää huoliko, Teidän Majesteettinne. En ole ajatellut estää Teitä, ellette siihen anna itse hyvää syytä," vanhus hymähti toisen uhmailuille, todellakin ollen tekemättä tai sanomatta mitään, mikä kielisi pojan estelystä. Eihän sarvipää muuta tehnytkään, kuin lähti kävelemään kuninkaan vierellä, antaen jalkapuolen tietenkin määrätä tahdin.
"Se on hyvä kuulla," Roswell hymisi Henryn mainitessa nukkuneensa hyvin, enemmänkin ajatellen ääneen kuin jatkaen keskustelua. Hyvähän se oli todellakin kuulla, että Aran oli pitänyt sopimuksensa ja antanut pojan nukkua rauhassa. Olihan se sopimus pilannut nautinnollisen koston, joten aivan ilmainen se ei ollut. Mutta... Eiköhän se ollut sen arvoista.

Neuvonantaja nyökkäsi, hyväksyen kuninkaan suunnitelmat nopeasti ja sen suurempia vastustelematta. Kenties hän sitten oli se ainoa, joka niin oli tänään tehnyt – mutta olihan se jo korkea aikakin! Pakkohan demonin oli naurahtaa Henryn tuodessa esille palvelijoidensa epätoivoisuuden, eipä tuota tosiaankaan aikaisemmin oltu haettu auttamaan.
"Ilmeisesti," Roswell virnisti huvittuneena, ollen kyllä iloinen, että oli päässyt viimeisen oljenkorren asemaan. Aikaisemmin hän ei tainnut koko listalla edes ollakaan, joten olihan tämä pieni saavutus. Pikkuhiljaa sitä luottamusta saatiin muiltakin.
"Meillä oli," vanhempi miehistä nyökkäsi kävellessään rauhallista tahtia toisen mainitessa aikaisemmat lupaukset pihalla käymisestä,
"Ja puhuin kyllä monikossa, Teidän Majesteettinne. Toivon todellakin, että suunnitelmananne oli käydä hakemassa minut vierellenne, tai pahoitan mieleni," sarvipää vilkaisi poikaa vierellään pienen virneen kera, eikä kyllä vaikuttanut lainkaan olevan muka niin vihainen ja pettynyt, kuin sanansa vihjasivat. Eipä tuo kyllä monestikaan tosissaan moisista ollut...

Keltaiset silmät kävivät aina vähän väliä vilkaisemassa vierelle, katsellen ja tarkkaillen Henryn vointia. Olihan toinen ollut pitkään liikkumattomana, joten lihakset siinä olivat kärsineet. Kyllä poika oli nopeasti oppinut pitämään tasapainonsa keppien avulla, mutta kyllähän se hyppiminen silti hieman huolestutti. Portaissa viimeistään vanhus olisi kovin huolissaan. Tällä hetkellä Roswell kyllä pystyi vielä pysymään rauhallisena, hymähtäen lempeästi kuullessaan lisää kuninkaan suunnitelmista. Vai että kukkia...
"Kyllähän puutarha näytti tänään aivan kauniilta ainakin ikkunasta," demoni naurahti, antaen ilmi sen, ettei ollut tänään vielä itse päässyt ulkona käymään. Aurinkoa ainakin riitti, jos ei muuta.
"Kuinka vaimonne voi?" Sarvipäinen vanhus kävi kääntämään katseensa Henryyn, puheenaiheen kääntyessä kuningattareen ja tuon raskauteen. Neuvonantajalla oli rotunsa puolesta kovin hankala päästä kuningattaren lähelle, etenkin kun tuo odotti lasta. Kukapa silloin haluaisi demonin päästää neidon lähellekään, eikä Roswell ajatellut uhmata kamarineitojen luutia. Sellainen säikyttely ei varmasti olisi kuningattarellekaan hyväksi siinä tilassa.

"Tai entä sitten Te, Teidän Majesteettinne? Olettehan Te tuleva isä," tuo hymisi lempeästi, samaan aikaan tuntien tilanteen niin ihanan hellyttäväksi kuin oudoksikin. Kuningas oli vielä vanhuksen silmissä niin nuori, että tuntui oudolta ajatella tuon pian saavan omaakin jälkikasvua. Mutta niin se aika kului – ja demoni oli varmasti aivan yhtä innokas tilanteesta, kuin Henrykin. Harvoinpa hän sai nähdä pieniä lapsia, harvoin hän pääsi niiden lähelle... Tosin, ehkei kannattanut pitää toivoa yllä, että neuvonantaja päästettäisiin lapsen lähelle.




((Pyllyni on mahtava. Roswell yritti parhaansa, mutta ei oikein onnistunut. Prinsessa karkasi. Ja olisi kyllä pitänyt, mutta pelimaailmassa Roswell on tietänyt sen jo, aivan selvästi. Mikään ei ole pysy tuolta piilossa. Tiesi ehkä ennen Henryäkin, jos tapasi kuningattaren ennen, kuin maha näkyi.))

[Aksutar]

Roswell ei ollut tullut estelläkseen kuningasta, päin vastoin. Sarvipäisellä ei näyttänyt olevan mitään syytä estellä kuningasta, ellei jokin hyvä, pätevä syy tulisi ulos kuninkaan suusta. Sellaista ei kuitenkaan ollut. Henry voi hyvin, oli pirteä ja terve - tilanteeseen nähden - ja kaiken lisäksi kyllästynyt sisällä norkoiluun. Pienesti virnistäen Henry jatkoikin matkaa, edes harkitsematta pysähtymistä.
"Nooh, olisin odottanut sinua ovella. Minun piti päästä pois tuosta huoneesta, se alkoi tuntua jo vankilalta" Henry kävi vilkaisemaan alta kulmiensa viattomana demonia, joka huomautti, että heidän piti yhdessä pihalla käydä, tai niin oli puhetta. Niinhän he sopivat, mutta tänään kun oli valmistautunut, ei Henry edes muistanut varsinaisesti sitä. Tietenkin hän muisti "sopimuksen", mutta tuohtuneena ja kärsimättömänä ei ollut tullut ajatelleeksi sitä valmistautuessaan. Siinä demoni nyt kuitenkin sopivasti oli.

Sarvipäinen toi puheillaan esille, ettei ollut itse käynyt tänään vielä pihalla. Noh, olihan nyt aamu, tuskin kukaan - jonka työt nyt yleensä sisätiloissa olivat - oli ehättänyt pihalla käydä. Henry kävi vain pienesti hymähtämään moiseen toteamukseen, kaksikon saapuessa rappusten päähän. Hitaasti mutta varmasti Henry lähtikin rappusia alaspäin kävelemään. Kyllä moinenkin häneltä onnistui, joskin ei kovin ripeään tahtiin.
"Kerensa voi hyvin, olosuhteisiin nähden" Henry vastasi demonin tiedustellessa kuningattaren tilaa. Tietenkään kuningatar ei enää voinut kovin paljoa liikkua ja nyt hänellä oli palvelijoita koko ajan tarkkailemassa naisen tilaa, mutta jahka lapsi olisi maailmaan saatu, helpottaisi hänenkin olonsa varmasti.
Pieni tuhahdus karkasi ilmoille Roswellin kysellessä, miten kuningas voi, muistuttaen että lapsihan oli myös Henryn. Olihan kuningas kovin nuori, mutta tällaisina aikoina ei kuulemma kannattanut odottaa turhan pitkään, että jälkikasvua hankki. Tai niin Henrylle oli sanottu. Eihän heidän pitänytkään lasta vielä nyt, mutta kerta näin oli käynyt, ei Henry sitä pahallakaan katsonut. Hän kyllä piti lapsista ja oma jälkipolvi kuulosti... mukavalta.
"Odotan sitä" Henry vastasi lyhyesti, saapuessaan rappusten alapäähän, matkan jatkuessa kohti ovia "Ajatus Henry Toisesta ei ole yhtään huono... Kenties ehdimme vielä lisääkin kruununperillisiä hankkimaan, kun aikaisin aloitamme" nuorimies kävi vitsailemaan, naurahtaen jopa pienesti. Mutta jos totta puhuttiin, kyllä Henry halusi enemmänkin lapsia... Mutta jos nyt näin yhteen tyytyisi aluksi. Olihan se Kerensastakin kiinni, miten tuo halusi lapsia. Kovin oli kuningatar isomman katraan kannalla, mutta ehkä synnytys muuttaisi mieltä. Sen näkisi sitten.
"Kuinka itse ole voinut? Saatikka mitä puuhaillut. Korviini kantautui huhu siitä, että olet joka yö velhon luona vieraillut..." Pitikö moinen huhu sitten paikkaansa, sitä Henry ei tiennyt, mutta mieluummin hän selvitti asian heti, kuin kävisi arvuuttelemaan huhujen perusteella.


// Mahtipylly. Roswell sinä olet surkein lohikäärme ikinä. Häpeä. No kai nyt kaikki tiesivät heti seuraavana päivänä, kun Henry niin leveästi virnuili. Ja ehkä Roswell tapasikin kuningattaren, voidaan sopia niin. Kerta nyt on kyse NPC hahmosta niin minä päätän, kunnes joku sen ottaa. Itse asiassa olen jo kysynyt yhtä luotettavaa pelaajaa, kiinnostaisiko. Jos hän sanoo ei, sitten pitää varmaan miettiä, että pistää yleisesti hakuseen paremmin //

Roswell hymisi pojan vakuutellessa, että olisi ovella odottanut toista pitääkseen sopimuksen ehdoista kiinni. Kukapa tiesi, oliko kuningas oikeasti niin ajatellut tehdä, vai oliko moinen idea tullut vasta demonin huomauttaessa asiasta ja muistuttaessa. Eihän sillä enää väliä ollut, yhdessähän he nyt olivat puutarhaan menossa – eikä vanhus olisi varmaan loukkaantunut siitäkään, vaikka Henry olisi yksin päättänyt mennä. Olisihan hän tietenkin ollut hyvin huolissaan ja kenties syyllistänyt poikaa, ettei sama toistuisi... Mutta olisiko sarvipää vihainen? Ei. Huolestunut vain.
"Pahoitteluni," Roswell nyökkäsi syvään kävelyn lomasta, tietenkin ollen pahoillaan siitä, että Henry oli joutunut kärsimään ja tuntemaan olonsa epämukavaksi parantuessaan,
"Olen iloinen, että kykenitte kestämään näin kauan. Uskon, että siitä on ollut hyötyä, Teidän Majesteettinne. Tunnutte paljon pirteämmältä nyt," keltaiset silmät vilkaisivat poikaan vierellään, nähden kyllä eron toisen olotilassa entiseen verrattuna. Aikaisemmin ulos ei kyllä olisi kannattanut lähteä, mutta eiköhän tämä nyt sitten viimein se päivä ollut.

Demoni oli selvästikin huolissaan portaiden lähestyessä. Ehkäpä tuo olisi toivonut Henryn pyytävän apua, kainalosauvojen kanssa kun niitä ei ollut erityisen helppo laskeutua. Mutta ei, poika ei tehnyt elettäkään apua kaivatakseen, lähtien rohkeasti omin neuvoin kipuamaan portaita alas. Sitä oli pelottava katsoa vierestä ja jos palvelijat nyt näkisivät, mitä sarvipää antoi kuninkaan tehdä... Ei tuota varmasti enää koskaan pyydettäisi apuun! Olihan Roswell luvannut pitää toisen kunnossa, mutta nyt vain yksi väärä askel saisi Henryn tippumaan portaat alas, satuttaen pojan kunnolla – ja kenties jopa tappaen. Selvästikin vanhus oli kokoajan varautunut ottamaan toisen kiinni, jos jotain menisi pieleen, tuon koko kehon ollessa jännittynyt. Onneksi kuningas sentään eteni hitaasti, mutta kyllä demoni toivoi, että tuo olisi keskittynyt siihen laskeutumiseen puhumisen sijaan...
"Mhhm," sarvipää myhähti tuumiessaan, eihän hän kyllä ollut kuullut kuningattaren tilan pahentuneen. Se oli hyvä tietenkin, eikä hän kyllä osannut kuvitellakaan, miltä koko tilanne naisesta tuntui!
"Kenties voimme poimia puutarhan kaikki kukat, niin voisitte antaa hänelle lahjan minultakin puolestani, Teidän Majesteettinne," Roswell virnisti,
"Puutarhuri ei siitä taitaisi pitää, mutta eiköhän se ole niiden torujen arvoista."

Vaikka kokoajan tuntui siltä, että onnettomuus tapahtuisi hetkenä minä hyvänsä... Ihme tapahtui ja Henry pääsi jotenkin portaat alas omin neuvoin ilman sen kummempia ongelmia. Demoni oli kiitollinen siitä – viimeinen asiahan, mitä hän halusi nyt, oli passittaa poika takaisin sänkyyn suurempien ruhjeiden kera! Varmasti se oli kuitenkin ollut pojalle rankkaa, joten vierellä odotettiin aina niin kauan, kunnes toinen kykeni jatkamaan matkaansa. Energiaa kyllä nuorukaisella riitti, jos ei muuta, mutta toipumisestahan se merkki oli. Ei ihmekään, ettei toinen enää jaksanut sisällä huoneessaan nököttää. Roswell nyökkäsi hymyn kera Henryn ilmoittaessa odottavansa isäksi tulemista, eikä siitä kyllä poikaa voinut syyttää. Odottihan demonikin sitä innolla.
"Nimenkin olette jo valinneet?" Vanhus naurahti kuninkaan jatkaessa, ilmeisesti suunnitellen nyt kovin innoissaan suurempaakin perhettä. Ehkäpä nuoren kuningasparin piti ensiksi kokeilla elämää vain yhden lapsen kanssa, ennen kuin lisää hankkisi... Mutta jos lisää tulisi, Roswell kyllä taitaisi siitä pitää.

"Jos satutte lisääkin lapsia saamaan Teidän Majesteettinne, voi olla, että saisin vihdoinkin edes yhden parin tossuja valmiiksi," sarvipää nauroi, hieman päätään pudistellen ja itselleen naureskellen,
"Kokeilin neulomista tässä jonkin aikaa sitten ja voi kertoa, että se on paljon hankalampaa, kuin miltä se näyttää. Se kantapää," tuo jatkoi hyväntuulisena, tietäen kyllä, kuinka huvittavalta vanha demoni sukkapuikot kädessään näytti. Ehkäpä se oli se ainoa syy, miksi kukaan edes suostui yrittämään opettamaan tuolle mitään.
"Kenties sitten, kun olette viidettä lasta saamassa... Saa pienokainen minulta sellaisen lahjan," Roswell virnisti. Ei hänellä kyllä se neulomisen taito ollut veressä, mutta ehkei siinä kuitenkaan niin kauan tulisi menemään... Ehkä. Mutta sen verran onnetonta se touhu oli ollut, että jonkin aikaa sen oppimiseen kyllä vanhalta mieheltä menisikin!

Roswell hiljentyi hetkeksi kuninkaan käymässä kyselemään demonin menoista ja kuulumisista, jatkaen matkaansa pojan vierellä kohti puutarhaa. Tietenkin joku olisi nähnyt neuvonantajan käyvän velhon luona turhankin useasti ja kertovan siitä jollekin. Ikuisesti se ei olisi salaisuutena pysynyt, ja nyt kuningas kävi siitä itse kyselemään.
"Voinnissani ei ole mitään moittimista, Teidän Majesteettinne," vanhus hymyili kääntäessään katseensa kohti poikaa,
"Ja voin hyvällä omatunnolla sanoa moisen huhun olevan väärässä. Olen käynyt korkeintaan joka toinen yö velhoa katsomassa," tuo jatkoi naurahtaen, ottaen epäilyt hyvin vastaan ja jopa myöntäen tekonsa heti. Mitäpä sitä turhaan piilottelemaan tosiseikkaa.
"Onhan velholla vaikka ja mitä mielenkiintoista asunnossaan... Ja onhan se hyvä nähdä niillä kalpeilla kasvoilla joskus väriäkin. Olen huomannut velhon ihon hieman punertuvan, kun hän vihastuu läsnäolooni," Roswell virnisti, nauttien pienestä ilkikurisuudestaan,
"...Mutta etsin jotain mielenkiintoista, ja uskoisin pian löytäväni sen."




((Hieno pylly se on. Marduk voi opettaa kyllä Roswellille, miten prinsessoja pidetään tornissa. Vanha konkari näyttää. Ja Roswell nyt tietää heti ensimmäisenä kaikesta, kun kaikkialle nenänsä työntää. Mietipä sitä, Henry.))

[Aksutar]

Tietenkin Henry oli pirteämmällä päällä! Ja se totta vie näkyi. Miksei hän olisi? Olihan hän pääsemässä pihalle, viimeaikoina päivät olivat olleet lämpimiä ja kauniita ja hänellä oli muitakin syitä olla iloinen. Juuri nyt se jalan puuttuminen ei häirinnyt hänen elämäänsä millään tavalla, varsinkin kun siihen alkoi jo tottua. Kuningas tyytyikin vain hymähtämään myöntävästi demonin toteamukselle, sen paremmin alkamatta asiaa velloa.
Pirteä naurahdus pääsi ilmoille, Roswellin ehdottaessa, että he voisivat poimia kaikki puutarhan kukat kuningattarelle, yhteisenä lahjana heiltä molemmilta.
"Noh, kesähän on vasta aluillaan. Kyllä he uudet kukat ehtivät kasvattaa ennen syksyä" Nuorimies naureskeli "Mutta ehkä emme jokaista kukkasta maasta nyhdä. Saisimme kuulla siitä Kerriltä, jos kaikki kukat olisivat kadonneet". Kerri kun piti kukista, mutta arvosti niitä varmasti enemmän puutarhassa, kuin maljakossa kuihtumassa. Ja no, kyllähän Henrykin mieluummin kävi kukkia pihalla katsomassa, kuin tuijottaisi niitä sisätiloissa.

Kuningas kävi pudistamaan päätään Roswellin tiedustellessa nimeä.
"Ei vielä. On niitä tietenkin mietitty... Mutta mitään ei vielä päätetty" Henry kertoi "Emmehän edes tiedä, onko se tyttö vai poika...".
Hämmentyneen huvittunut katse kääntyi demoniin, tuon kertoessa kokeilleensa neulomista. No mikäs siinä, joskin moinen kuulosti harvinaisen huvittavalta toiminnalta Roswellin suorittamana. Sarvipäinen kuitenkin kertoi, ettei ollut mokomassa touhussa kovin hyvä vielä.
"Ehkä sinun pitäisi pyytää jotakuta opettamaan sinua..." Henry virnuili, kykenemättä vieläkään sulattamaan mielikuvaa neulovasta demonista "Mutta ehkä meidän ei kannata siis kovin kiirettä pitää lasten suhteen... Kenties ehdit oppia tekemään töppöset jo seuraavalle".
Henry keskittyi kuitenkin kuuntelemaan tarkalla korvalla, Roswellin kertoessa, kuinka oli käynyt velhon luona. Ei nyt sentään joka ilta, mutta joka toinen, kuulemma. Oliko se sitten totta vai vitsailua, sitä Henry ei tiennyt, mutta ei myöskään nähnyt syytä käydä epäilemään Roswellin puuhia. Selvästikin sarvipäinen piti velhon ärsyttämisestä - kuka nyt ei pitänyt... - joten oli kai ymmärrettävää, että demoni ravasikin velhon luona useampaan otteeseen. Tosin se oli hassua, että Roswell ehätti nähdä velhoa niinkin usein. Harva kun näki velhoa viikkoihin, jopa Lily oli muutamaan otteeseen kuukausien aikana kysellyt, oliko Henry nähnyt prinsessan puolisoa missään. Jotain velho puuhasteli, tai vältteli porukkaa syystä tai toisesta. Mikä ikinä olikaan syy, ei Henry siihen sen paremmin uppoutunut, ainakaan vielä. Jos kaljupää jatkaisi salamyhkäisyyttään pitkäänkin, piti kai Henryn kysellä, mitä velholla oli mielessä.

Roswellin mainitessa etsivänsä jotain mielenkiintoista, oli kaksikko saapunut jo ovelle. Pienesti nyökkäävällä eleellä Henry pyysi demonia avaamaan oven, hänelle kun sen suorittaminen oli hieman hankalampaa.
"Ai?" Henry kävi tiedustelemaan, matkan viimein päättyessä pihamaalle. Hetkeksi demonin etsimästä asiasta tiedustelu jäi sikseen, nuorukaisen vetäessä syvempään henkeä. Ulkoilma tuntui raikkaalta ja tervetulleelta vaihtelulta sisätilojen tunkkaisiin ilmoihin. Tietenkin ikkunasta tuulettamalla oli jo saanut nuuhkia ulkoilmaa, mutta ei se koskaan ollut sama, kuin itse ulos pääseminen. Tämä tuntui vapauttavalta. Ihanalta.
"Mikä mahtaa olla tämä mielenkiintoinen asia?" Henry kävi kyselemään, matkan käydessä jatkumaan nyt huomattavasti rauhallisemmin kohden puutarhaa. Henry halusi nauttia jokaisesta askeleesta pihalla, välittämättä siitä vaikka hänellä menisi koko päivä kävellä puutarhaan ja takaisin.


//No on on. Marduk opettaa. Sen jälkeen ei yksikään prinsessa karkaa. .... Roswell pitää sen nokkansa pois joistakin asioista, kiitos. Ja yhyy, Harlekiini kiusaaa. Se kertoo vaan paskoja puujalkavitsejä >: //

Roswell vain naurahti kuninkaan tuumiessa, että kyllä ne kukat vielä ehtisivät takaisinkin kasvaa, vaikka he ne kaikki puutarhasta poimisivatkin kuningattarelle lahjaksi. Ei vanhus kyllä voinut sanoa, että se olisi siinäkään tilanteessa mitenkään erikoisen hyvä idea, eikä Henrykään onneksi nyt liikaa innostunut. Olisihan puutarha kovin onneton, jos siellä ei kukkasia olisi kukkimassa ja piristämässä kaikkien päivää. Ei kai yhdellä henkilöllä saisi olla oikeutta riistää niitä kaikkia vain omaksi ilokseen...
"Ehkäpä minun sitten pitää keksiä jokin toinen lahjaidea kuningattarelle," demoni hymyili, tosin jokin tarpeeksi hyvä lahja odottavalle neitokaiselle kuulosti oikein hankalalta löydettävältä. Eihän se nyt mitään liian pientä ja mitätöntä saisi olla. Kukkiin hukuttamisella kyllä viesti menisi perille, mutta mikähän muu saisi aikaan saman yhtä "helposti"?

"Ette sitten ajatelleet Henry Toista?" Roswell virnisti, muistuttaen kyllä, mitä sanoja kuningas itse oli hetki sitten käyttänyt. Mutta eipä se tosiaan sopisi kuin siinä tilanteessa, jos lapsi sattuisi poika olemaan – ja silloinkin vain, jos Henry lapsen haluaisi itsensä mukaan nimetä. Mikäs siinä, olihan se aivan sopiva nimi ainakin yhdelle nuorelle kuninkaalle, mutta mitäpä demoni nyt nimistä osasi sanoa. Ihmeellinen kulttuuri-ilmiö hänelle, mutta kylläpä monet näyttivät siitä nauttivan. Kutsumanimi kai sitä sitten oli pakko olla kaikilla, siksihän sarvipää oli moisen itselleenkin valinnut. Monta, monta kertaa elämänsä aikana...
"Olen kuulemma mahdoton," vanhus naurahti huvittuneena Henryn ehdottaessa, että neuvonantajansa hankkisi opettajan opettamaan neulomista. Kyllähän hänellä oli opettajia ollut, tietenkin, muuten aloittamisesta ei olisi tullut mitään. Mutta ikävä kyllä siitä ei muutenkaan näyttänyt tulevan mitään, opettajat näyttivät monesti taistelevan halua vastaan napata ne sukkapuikot demonin kädestä ja tehdä koko työn itse.
"Mutta yritän parhaani, Teidän Majesteettinne. En halua Teidän joutuvan odottamaan seuraavaa lasta koko ikäänne," Roswell hymyili leveästi, joutuen kai sitten oikeastikin oppimaan niiden tossujen ja puikkojen salat. Ehkäpä se oli vain aivan hyvä, nyt hän ei voisi enää perääntyä tai luovuttaa. Muutenhan kuningas pettyisi.

Hidas matka jatkui ulko-ovelle asti, missä pienen nyökkäyksen kera Henry kävi pyytämään neuvonantajaansa avaamaan oven puolestaan. Onneksi poika ei sentään yrittänyt sitäkin itse tehdä päästessään portaat alas itsenäisesti, joten demoni asteli mieluusti ovelle sen avaamaan, pitäen sitä auki nuorelle kuninkaalle. Ja oveahan pidettiin auki niin kauan, kuin sitä pitikin. Henryä ei yritetty hoputtaa ja toiselle annettiin kaikki se aika, mitä tuo saattoi tarvitakaan.
"Mhhm," vanhus myhähti myöntyvästi Henryn käydessä vahvistamaan sarvipään sanat. Mielenkiintoinen asia todellakin, aivan kuten hän oli jo todennut. Sen enempää poika ei kuitenkaan käynyt kyselemään, selvästikin mieluummin keskittyen ensimmäiseen ulkoiluunsa pitkään aikaan, nauttien ilmasta ja kesästä. Ja kuka tuota olisi voinut nauttia – päivähän oli mitä mainioin! Aurinko paistoi kirkkaana taivaalla, porottaen mukavan lämpimänä. Ilmassa ei ollut mitään moittimista ja vehreys ympärillä oli mitä kauneinta katsottavaa. Se hento kukkasten tuoksukin teki linnan puutarhasta oikein miellyttävän paikan pienelle kävelylle.

"Jaa-a," Roswell naurahti kuninkaan jatkaessa nyt kyselyään, ymmärrettävästi haluten tietää enemmän neuvonantajansa puuhista. Olihan poikakin utelias tapaus ja no, viime kerralla salaisuudet olivat johtaneet hieman epämiellyttävämpään asiaan. Onneksi Henry oli ymmärtänyt silloin ja hyväksyi tilanteen kovin helposti.
"Voin luvata sen, että saatte tietää heti löydöistäni, Teidän Majesteettinne," demoni vilkaisi poikaa vierellään, kävellen rauhalliseen tahtiin,
"Vielä en ole löytänyt haluamaani. Haluatteko tietää siitä huolimatta? Joskus odotus voi olla kovin tuskallista, uskon Teidän ymmärtävän sen," tuo hymyili, ollen kai sitten valmis kertomaan vaikka nyt, jos Henry väkisin haluaisi... Mutta sitten poika joutuisi odottamaan sen tiedon löytymistä, mihin voisi mennä vielä vaikka kuinka paljon aikaa.




((Hyllyvä pylly. Mutta mitä Marduk on siitä mieltä, kun noilla karanneilla prinsessoilla on tapana tulla takaisin demonin luokse? Roswellin nenä on jo työnnetty kaikkialle, ei voi enää mitään. Kysy Harlekiinilta, että mikä on 6.9))

[Aksutar]

Henry kävi pudistamaan päätään demonin kysymykselle.
"Kuinka tylsä nimi se olisikaan? Henry toinen... Ehkä, jos lapsia tulee niin paljon, että emme enää keksi hyviä nimiä. Ehkä sitten voimme harkita Henry toista" Henry kävi hymähtämään, sen pahemmin enää kommentoimatta lapsi aihetta. Jo yhden odottaminen tuntui liian innostavalta, mutta samalla myös ahdistavalta. Henry yhä pelkäsi kaikkia mahdollisia asioita, mitkä saattoivat mennä vikaan. Pahimmassa tapauksessa hän menettäisi esikoisensa ja vaimonsa, se saattaisi olla liian suuri menetys jo muutenkin masentuneelle nuorelle miehelle. Jos niin kävisi, ei Henry tietäisi, mitä tekisi... Joten oli parempi olla edes ajattelematta moisia. Parempi uskotella itselleen, että kaikki menisi hyvin, niin oli ainakin tähän asti mennyt.

Sen sijaan monarkki keskittyi kuuntelemaan demonin puheita, Roswellin kertoessa tästä mielenkiintosiesta asiasta, mitä oli etsimässä. Demoni ei käynyt suoraa kertomaan, mitä varsinaisesti etsi, mutta lupaili kertovansa heti, kun löytäisi haluamansa. Viekkaanhuvittunut katse kääntyi kävellessä demonin suuntaan, tuon kysellessä, haluaisiko kuningas kuitenkin tietää jo nyt asiasta, vaikkei demoni haluamaansa ollut löytänyt.
"Ja sinä luulet, että minä jaksaisin sitten odottaa, että saisin tietää, mitä sinä varsinaisesti etsit?" Henry kävi naurahtamaan pienesti, kaksikon saapuessa puutarhan puolelle. Huolellisesti hoidettu puutarha suorastaan kutsui kävelylle pitkin kivetettyjä polkuja, jotka lähtivät rönsyilemään pitkin poikin suurta puutarha-aluetta. Henryllä ei ollut varsinaista määränpäätä puutarhassa, joten matka jatkui satunnaisesti siihen suuntaan, mihin huvitti.
"Tietenkin haluan tietää. Lisäksi, voin sentään sanoa olevani tietoinen teidän touhuistanne, mikäli joku alkaa niitä kyseenalaistaa. Minulla on jo tarpeeksi huono maine tiettyjen tahojen silmissä, en kaipaa uutta titteliä kuninkaana, joka antaa 'ilkeän demonin' ja 'epäilyttävän velhon' tehdä mitä sattuu minun tietämättä" Nuorimies naureskeli, joskin tottahan se oli. Mikäli joku saisi kuulla, ettei kuningas ollut tietoinen mitä demoninsa touhusi, saattaisi siitäkin nousta haloo. Osa hovista halusi sarvipäiselle ympärivuorokautisen valvonnan, eikä tuota saanut päästää tekemään mitään ilman, että joku siitä tietäisi... Henry kyllä uskalsi luottaa Roswelliin sen verran, ettei halunnut tuon tekemisistä tilanneraporttia joka toinen tunti, mutta samaa ei voinut sanoa kaikista muista...


((Aaltoliikkeitä. Mardukilla ei ole mielipidettä tähän asiaan. Meidän muuten pitää pelata Marduk & Roswell peli myös jossain välissä koska haluan. Roswell ei työnnä nenäänsä nyt joka paikkaan.

Harlekiini .: päivämäärä, desimaaliluku, 80-luvun luksusMersu, niukka voitto 6.8:sta tai niukka häviö seiskalle
voi olla myös viittaus keskeytettyyn seksuaaliasentoon. ))

"Voinhan aina toivoa, Teidän Majesteettinne," Roswell naurahti lempeästi pojan kysellessä, että kuinka tuo muka jaksaisi odottaa kuulevansa asiasta myöhemmin. Ehkäpä toisille oli helpompaa odottaa, kun eivät oikeastaan tienneet, kuinka mukava tai suuri se yllätys oikeastaan oli. Kaikista kärsimättömin ei kyllä jaksaisi "lahjaa" odottaa missään vaiheessa, mutta ehkä pettymyksiä tulisi vähemmän, jos se pysyisi yllätyksenä? Jos kaikki ei menisikään toivotulla tavalla, jos sitä lahjaa ei loppujen lopuksi tulisikaan... Jos siitä jo tiedettiin, oliko siitä enää yhtä helppo luopua? Pystyisikö kuningas odottamaan, vaikka siinä menisi vuosia...?
"Ehkäpä joskus on helpompi olla tietämättä," demoni virnisti, vilkaisten Henryyn sivusilmällään. Antoihan hän toiselle montakin mahdollisuutta myöntää, ettei oikeastaan halunnut tietää ja oli parempi odottaa. Aivan varmuuden varalta. Totta kai vanhus halusi tehdä sen, mikä sai kuninkaan olon paremmaksi – ja siitä samaisesta tittelistä johtuen, täytyi tuon pystyä uskomaan, että poika totta tosiaan tiesi, mikä oli itselleen parhaaksi. Eihän hän nyt aina voisi Henryn puolesta päättää, vaikka omasta mielestään se päätös olisi "parempi"...

Vanhan sarvipäänkin täytyi myöntää, että oli oikein mukava päästä ulos puutarhaan paistattelemaan auringossa. Etenkin, kun kuningas itse nautti vihdoin pääsevänsä ulos kävelylle, sehän vain sai Roswellin entistä paremmalle mielelle, katsellen pojan menoa hymy huulillaan. Olihan siitä ollut niin pitkä aika... Kuvitellakin, kuinka yksinkertainen kävely puutarhassa pystyi yhtäkkiä käymään mahdottomaksi. Oli se varmasti nytkin hankalempi, kuin aikaisemmin, mutta hyvin Henry näytti keppiensä kanssa pärjäävän.
"Totta, totta," demoni hymähti kuninkaan muistuttaessa, kuinka neuvonantajansa ja velhonsa jo omasivat vähemmän imartelevat tittelit, eikä poika halunnut omaansa,
"Ehkei meidän kannata kasvattaa pienen epämääräisen joukkomme kokoa kolmeen," vanhus virnisti kävellessään. Velhoa ei oma maineensa hovin keskuudessa näyttänyt pahemmin kiinnostavan ja neuvonantajaa se ei erityisemmin haitannut, pystyihän hän sen vielä jonain päivänä muuttavan... Mutta jos kuningas myös saisi samankaltaisen maineen, ei tuo enää olisi sopiva johtaja kansan silmissä.

"Uskoisin, että Te tiedätte jo vastauksen, Teidän Majesteettinne," Roswell käänsi kasvonsa poikaa kohden lempeän hyminän kera, antaen Henryn vielä miettiä asiaa hetken rauhassa, ennen kuin paljasti mitään. Pitihän toistakin hieman kiusoitella ja pitkittää kertomista tahallaan...
"Kerroinhan jo haluavani sen otuksen tosinimen, enkö? En anna periksi erityisen helposti," demoni jatkoi hymyillen, katsoen taas eteensä. Ehkäpä se oli jo aika kysellä, mitä mieltä itse kuningas oli asiasta tai sitten sen tosinimen käytöstä...




((Hyllyminen jatkuu, kunnes koko maailmankaikkeus tuhoutuu takamukseni lähettämistä paineaalloista. Marduk saa tulla tapaamaan Roswellia, mutta ei kannata kertoa Henrylle. Voisi poika olla kateellinen, kun kaksi mahtimakkaraa eivät kutsu Henryä leikkiin mukaan. Roswell esittää viatonta, mutta kohta se nenu on taas tungettuna jonnekin. Kaikkialle se menee kyllä. Ja heh. Hei. Hei. 69 stopped by a period eeeeheheheheheheeheheheee))

[Aksutar]

Henry ei valitettavasti ollut kovin malttavaista tyyppiä, joten yhteenkään tarjoukseen kieltäytyä kuulemasta demonin salaisuuksia hän ei tarttunut. Tietenkin Henry halusi tietää kaikki salaisuudet, nyt kun hänellä oli oikeus vaatiakin niiden kuulemista. Tietenkään kuningas ei käynyt mitään liian yksityisiä utelemaan, mikäli ei ollut tarve. Ja moinen tarve olisi vasta sitten, kun hovin tai valtakunnan turvallisuus oli vaakalaudalla. Nyt tuskin kyse oli kummastakaan, mutta silti Henry halusi tietää, eikä Roswell vaikuttanut kovin piilottelevalta salaisuutensa suhteen.
"Kolmenkoplathan toimivat aina!" Henry kävi naurahtamaan, demonin virnuilulle. Oliko se sitten huolestuttavaa vai huojentavaa saada tietää, ettei tässä salailussa ollut mukana velhon ja demonin lisäksi ketään muuta. Ehkä se kannatti laskea nyt vain hyväksi asiaksi, sentään kaksikko ei ollut vetänyt mukaan ylimääräisiä. Tai sitten demoni ei ollut tietoinen ylimääräisistä osapuolista, olihan velhollakin omia kytköksiään. Kuten tuon oppipoika, temperamenttinen nuorinainen, jolla oli kovasti sanomista valtakunnan tilasta nuorelle kuninkaalle, kun kerran törmäsivät.

Roswell kävi kertomaan, että uskoi kuninkaan jo tietävän vastauksen. Näin äkkiseltään Henry ei osannut sanoa, mistä ihmeestä demoni puhui. Mutta, kun sarvipäinen kävi muistuttamaan "sen otuksen tosinimestä", alkoi Henrylläkin kellot soida. Olisihan se pitänyt arvata, että Roswell kääntyisi näissä asioissa velhon puoleen. Toisaalta, Black oli aina kiistänyt tietävänsä jotain moisista asioista, tai ainakin silloin oli kiistänyt, kun edesmennyt kuningas oli velholtaan kysellyt. Ymmärrettävää sinänsä, Harald kun ei katsonut hyvällä demonien kanssa leikkimistä, tietenkin velho halusi suojella omaa nahkaansa.
Kuitenkin, kun Roswell oli tämän salaisuuden kertonut, kävi Henryn askel hidastumaan entisestään. Hän halusi myös saada kostonsa - vaikkei se todellakaan ollut Henryn tapaista - mutta että näin pian? Tai no, pian ja pian, kuka oli sanomaan olivatko demoni ja velho jo löytäneet jotain tai tulisivatko löytämäänkään vuosien kuluessa, mutta silti. Henry ei ollut ajatellut asiaa itse yhtään, hänellä kun oli ollut ajateltavaa paranemisensa kanssa ja muiden murheiden, liittyen lähinnä valtakuntaan ja sen tilanteeseen... ja vaimoonsa.

Se iloinen ilme ja pirteys, mitä kuningas äsken oli uhkunut, oli nyt kadonnut, nuoren miehen käydessä katselemaan eteensä kovin ilmeettömänä, ehkä hitusen mietiskelevänä. Pieni ääni päässä käsi räjähtämään demonille ja kysymään, miksi helvetissä tuo oli lähtenyt moisia asioita - ja velhon kanssa - selvittelemään kertomatta hänelle mitään projektin aloittamisesta. Toisaalta taas....
"... Onko etsintä sitten tuottanut tulosta?" Pieni, jokseenkin pakotettu hymy käytiin nostamaan kasvoille, samalla kun nuorimies pysähtyi katselemaan kukkia, joita polun varrelle oli istutettu aimo kasa.


(( Senkin maailmantuhoaja. Pidä takamuksesi kurissa. Henrylle tulee varmasti paha mieli, jos mahtimakkara tapaa mahtavimman makkaran. Henry haluaa myös tavata mahtavimman makkaran. Roswell suotana se nenu nyt pois. .......EHEHEHEHEHEh Ei, en kestä teitä. Menkää pois puujalkoinenne ja kuivine vitseinenne ))

Roswell hymähti, pudistaen hieman päätään. Kuninkaan hän ei halunnut sekaantuvan tähän, pojan mainehan menisi heti, kun salaisuus paljastuisi. Ja se kyllä paljastuisi aikoinaan, kuten kaikki muutkin. Rehellisyys ei välttämättä aina ollut helppoa, mutta se oli yleensäkin paras vaihtoehto hankalissa valinnoissa – loppupeleissä ainakin, jos ei muuten. Salaisuudet ja valehtelu rikkoisi luottamuksen, totuus tulisi aina ilmi ennemmin tai myöhemmin. Ja kun kyse oli jostakin niin vaarallisesta, kuin demonin tosinimen etsiminen... Ei siihen hommaan haluttu ottaa yhtään ylimääräistä etsijää, aivan vain siltä varalta, että jokin menisi pieleen. Itseensä demoni pystyi luottamaan ja velho oli ollut pakko ottaa juoneen mukaan – omasihan Black juuri ne tarvittavat kirjat nimenselvitykseen – mutta kolmas jäsen voisi olla epäluotettava. Henry luultavasti ei ollut, mutta tuon uteliaisuus voisi koitua kohtalokkaaksi, jos tuo nenänsä työntäisi väärään paikkaan tai oppisi jotain vaarallista. Suurin syy tosin Henryn jättämiseen ulkopuolelle oli tosiaankin se kuninkaan maineen ylläpitäminen...

Ehkei ilma enää tuntunutkaan niin raikkaalta Roswellin kertoessa toimistaan nuorelle ruhtinaalle. Ehkäpä ne puutarhan kirkkaat värit tummenivat hieman ja menettivät loistonsa, ehkä linnut lopettivat yhtäkkiä visertelynsä. Henryn vauhti hidastui kuulemansa myötä, eikä demoni voinut syyttää siitä poikaa. Ehkäpä tämä ei ollut se hetki, milloin toinen siitä halusi kuulla – mutta itse kuningas pyysi neuvonantajaansa kertomaan, vaikka mahdollisuus annettiin pysyä tietämättömänä. Kyllä hän silti uskoi, että tämä oli se tapa, millä kuningas halusi asiasta kuulla. Itse demonin suusta mieluummin, kuin jonkun huolestuneen kansalaisen monen viikon salailun jälkeen.
"Ei sitä tulosta, minkä haluan, Teidän Majesteettinne," Roswell vastasi suoraan pojan pysähtyessä katsomaan kukkia, seuraten toisen esimerkkiä ja tehden samoin. Yhtä asiaahan tuo nyt halusi, eikä sitä todellakaan vielä oltu löydetty. Mutta mitä enemmän kirjoja he lukivat, sitä vähemmän niitä olisi jäljellä ja sitä lähempänä tieto olisi. Se löytyisi vielä, sen sarvipää tiesi.

"Se on nuori ja heikko demoni. Tuntemattomasta demonista on hankala löytää tietoa," sarvipää jatkoi hetken hiljaisuuden jälkeen, antaen katseensa valua kukkasiin maassa,
"Mutta samaan aikaan se on erittäin typerä ja suuruudenhullu. Menneisyydessään se on varmasti tehnyt monta muutakin typerää virhettä, saaden tosinimensä jonkin kirjan sivuille," tuo nyökkäsi tietävänä, sulkien silmänsä hetkeksi. Siitähän ei kyllä ollut epäilystäkään. Jos se pieni pirulainen olisi oikeasti vaarallinen muihin demoneihin verrattuna, olisi tietoakin paljon helpompi löytää. Toki se tieto olisi piilotettu hyvin, eihän kukaan halunnut jakaa "asettaan"... Mutta aivan yhtä paljon tiedon täytyi olla löydettävissä muillekin, että sitä voitaisiin käyttää aseena demonia vastaan, jos se kävisi tottelemattomaksi. Silti, Roswell uskoi olevansa oikeilla jäljillä, eikä epäillyt kykyään löytää tietoa Tsytanista. Ennemmin tai myöhemmin, se saasta matelisi edessään.

"Siksi halusin aloittaa etsintäni mahdollisimman ajoissa, Teidän Majesteettinne. Halusin kyetä antamaan tiedon Teille heti, kun olitte siihen itse valmis," vanhempi miehistä hymähti lempeänä, kääntäen katseensa kohti poikaa hymyn kera. Kostohan oli Henryn, eikä sillä tosinimellä tehtäisi mitään, ennen kuin kuningas antaisi käskynsä siihen liittyen. Roswellhan nauttisi siitä joka tapauksessa, tietäen toisen demonin tosinimen. Ihmiset kuolivat kenties nopeasti ja kirjojenkin tieto häviäisi joskus, mutta vanha sarvipää pitäisi tiedon hyvin, hyvin pitkään... Kenties ikuisesti. Niin kauan kun hän sen tiesi, ei Tsytan enää saanut nauttia vapaudestaan.




((Takamustani ei voi estää. Ja kyllä Henryn nyt pitää tietää, ettei prinssinakkeja tarvita sinne, missä makkarat otetaan ulos paketista. Kyllä Henry ehkä jonain päivänä. Roswellin nenu tuhisee kovasti. Ja älä yritä, tykkäsit kuitenkin. Nauroit kuitenkin.))

[Aksutar]

Roswell kertoi, etteivät etsinnät olleet tuottaneet tulosta vielä. Sääli sinänsä, mutta toisaalta oli huojentavaa kuulla, ettei Roswell pitänyt salassa moisen tiedon löytymistä. Henryllä kun oli kovin ristiriitaisia tunteita tämän asian suhteen. Hän halusi löytää demonin tosinimen ja pistää tuon maksamaan teoistaan, mutta samalla Henry halusi antaa anteeksi mokomalle ja tarjota apua. Kenenkään ei pitäisi olla haltiakuninkaan orjana tai leikkikaluna, ei edes tuon demonin, jos Henryltä kysyttiin. Mutta, ympärillä ei ollut kovinkaan monta henkilöä, joka olisi kannattanut anteeksiantoa tässä tilanteessa. Joskus oli parempi toimia niin, kuin suurin osa halusi, eikä niin kuin oma mieli teki. Ottaen huomioon kuinka pitkälle Roswell oli tämän asian vienyt, ei Henry oikeastaan kehdannut sarvipäisen nähden näyttää minkäänlaisia säälin merkkejä Tsytaniksi esittäytynyttä demonia kohtaan. Tietenkin Henry arvosti Roswellin toimia ja tuon uhrauksia, mutta mikäli Henry olisi saanut asioista päättää, hän tuskin koskaan olisi pyytänyt Roswellia tekemään sitä, mitä oli jo tehty.

Roswell kävi lisäämään Tsytanin olevan nuori ja heikko demoni, kovin tuntematon ja siten myös vaikeasti löydettävissä, tietojen suhteen. Kukapa sitä nyt heikkoa demonia mainostaisi, mutta eihän kukaan suurivoimaistakaan demonia muille halunnut jakaa. Jos totta puhuttiin, Henryllä ei ollut mitään hajua demoneista ja niiden voimista, saatikka luokitteluista, joten tässä tilanteessa Roswell tiesi nuorta monarkkia enemmän asiasta. Henry kuitenkin kuunteli korva tarkkana Roswellin puheita, samalla kun katse tutkiskeli kukkapenkkiä kovin mietteliään vakavana.
Henry ei käynyt vastaamaan mitään Roswellille, tuon käydessä kertomaan, että olisi kertonut tiedon heti, kun Henry olisi siihen ollut valmis. Kaunis ajatus, mutta Henry tuskin olisi ottanut sitä itse puheeksi ikinä... Mutta nyt kun siitä tuli puhuttua toisten aloitteesta....
"Voisitko poimia muutaman keltaisen ruusua tuolta minulle..." Henry kävi tokaisemaan Roswellille, sivuuttaen aiheen nyt hetkeksi "Ja pari sinistä lupiinia kauempaa".
Pyyntönsä jälkeen katse kääntyi hymyillen demonin puoleen, Henryn selvästi miettien, mitä seuraavaksi toteaisi.

"Oletan, että te olette jo edenneet etsinnöissä jonkin aikaa..." Henry aloittikin palaten takaisin aiheeseen "Ja minusta ei varsinaisesti ole kyseisestä asiasta pohtimaan sen enempää... Mutta...."
"Saat asian kuulostamaan kovin helpolta. Voiko kirjoista tosiaan löytää moisia tietoja? Olivat ne sitten Blackin kirjoja tai ei...?" Henry kävi kysymään korjatessaan asentoa kainalosauvojen kanssa "Entä... Onko mahdollista, että vihollinen voisi löytää tietoa sinusta....?"


// minä estän takamuksesi. Ei Henry tuollaisia tiedä. Sitä paitsi Henry ei ole enää prinssinakki. Roswell älääää. EN TYKÄNNYT ENKÄ TODELLAKAAN NAURANUT MENKÄÄ NYT POIS NIIDEN VITSIENNE KANSSA POSKENI EIVÄT KESTÄ TÄTÄ VIRNUILUA ENÄÄ //

Roswell katseli poikaa vierellään hiljaisena, tarkkaillen toisen reaktioita sanoihinsa. Henry oli ymmärrettävästikin kovin hiljainen, miettien kuulemaansa ilme vakavana. Aihe oli kovin hankala ja raskas, eikä kovin moni olisi varmastikaan ymmärtänyt asiaa niinkään hyvin, kuin nuori kuningas. Olihan kyseessä sentään vaarallisen tiedon etsiminen kielletyistä kirjoista, eikä sen rikkeen tekijänä ollutkaan aivan kuka tahansa. Kuninkaan neuvonantajaa tai velhoa kukaan tuskin haluaisi nähdä sellaista tekemässä, molempien kuitenkin omatessa jonkin sortin valtaa hovissa – ja toisen jopa ollessa itse demoni. Se kaikki oli kovin epäilyttävää ja Henry oli oikeastaan ällistyttävä voidessaan luottaa kaksikkoon edes sen verran, ettei käskenyt kumpaakin mestattavaksi tällä sekunnilla. Tuskinpa Roswell tätä olisikaan voinut myöntää kovin monelle, joten kertoessaan tekemisistään pojalle, kai tuo sitten ilmoitti luottaessaan toiseen...

Demoni naurahti Henryn vihdoin avatessa suunsa pitkän hiljaisuuden jälkeen, sivuuttaen tukalan aiheen kokonaan pyytäessä vanhemman miehen poimimaan kukkia. Sehän sai ilmapiirin heti tuntumaan kevyemmältä, paremmalta, eikä sarvipääkään voinut kuin hymyllä tyytyväisenä.
"Tietenkin," tuo nyökkäsi hymy huulillaan, ottaen pari askelta lähemmäs kukkapenkkiä voidakseen napata niistä jokusen mukaansa. Mukavahan se oli, että kuningas kykeni vielä muistamaan sen alkuperäisenkin syyn puutarhaan tulemiseen ja miettimään jotain muutakin, kuin neuvonantajansa epämääräisiä touhuja. Eihän kyykkiminen ollut erityisen hyväksi vanhuksen selälle, mutta kyllä tuo paljon mieluummin kärsisi hieman kipuja, kuin laittaisi kuninkaan nyppimään kukkia kainalosauvojensa kanssa!

Roswell etsi kukkien seasta niitä komeimpia yksilöitä, kuunnellen samalla kuninkaan mietteitä. Olihan poika utelias, joten kysymyksiäkin alkoi nyt löytyä, kun tuo oli vähän kauemmin saanut sulatella asiaa. Hymähtäen demoni katkaisi parin avonaisen, keltaisen ruusun varren poikki, varoen niiden varsien piikkejä.
"Eihän se erityisen helppoa ole, Teidän Majesteettinne," sarvipää naurahti suoristaessaan selkänsä ruusut sormiensa välissä, kääntyen lupiinien pariin,
"Mutta kyllä, oikeista kirjoista voi löytää tällaistakin tietoa. Jotkut kiinnostuvat demoneista syystä tai toisesta ja monet demonit tarvitsevat uhreja. Toisten maailmojen demonit monesti tarvitsevat jonkun kutsumaan heidät tähän maailmaan, joten heillekin olisi hyväksi, jos tieto siitä leviäisi," Roswellin silmät katselivat hetken korkeita, sinisiä kukkaterttuja, napaten niistä ne tuuheimmat yksilöt varren kera.

"Se tieto on yleensä kaikista vaarallisin, jos siihen ei myös kuulu tietoa demonin hallitsemiseen. Ja monet demonithan ovat tietenkin valmiita valehtelemaan siitä," demoni hymähti, kävellen takaisin odottavan pojan luokse ja pysähtyen tuon viereen, pitäen valitsemansa kukat vielä käsissään,
"Siksi on tärkeää löytää niitä kirjoja, joiden kirjoittaja on tiennyt, mitä on tehnyt. Yleensäkin, mitä enemmän demoneja kyseinen kirjoittaja on käsitellyt, sitä luultavimmin tieto on oikeastikin totta. Harva selviäisi niin monen demonin läsnäolosta, jos ei oikeasti niitä kykenisi hallitsemaan – ja niin moni demoni ei luultavasti koskaan olisi suostunut leikkimään mukana," vanhempi miehistä naurahti huvittuneena. Olisihan pari demonia voinut tehdä sopimuksen keskenään ja huijannut yhtä kuolevaista tullakseen kutsutuksi myöhemminkin, mutta jos kyseessä olisi jo tusina tai pari? Jokin niistä pienistä pirulaisista varmasti huijaisi kaikkia ja pilaisi koko suunnitelman...

"Kyseiset kirjat ovat kuitenkin hyvin harvinaisia, Teidän Majesteettinne. Niitä ei ole montaa ja jotkut tuhoavat kyseiset opukset, vaikka ne samalla ovat parhaita keinoja demonien karkottamiseen," Roswell vilkaisi poikaa vierellään,
"Jos joku on ollut tarpeeksi älykäs kerätäkseen sellaisia kirjoja yhteen ja pitänyt ne salassa... Silloin jonkin demonin tosinimen löytyminen onkin mahdollista," tuo jatkoi nyökäten, vihjaten velhon pieneen kokoelmaan. Jos koko valtakunnasta löytyisi vain yksi kirja, joka puhuisi demoneista... Tehtävä olisi mahdoton. Kenties se oli mahdoton nytkin, vaikka tieto Tsytanin tosinimestä jonkin kirjan sivuilta löytyisikin. Maailma oli suuri ja yksi pieni kirja voisi olla missä tahansa... Tai jopa tuhottu, jos joku muu oli sen löytänyt ensin.

"Kaikki on mahdollista," vanha sarvipää hymähti pojan kysellessä, josko vihollinenkin kykeni samalla tavalla etsimään tietoa neuvonantajasta. Olihan tuo demoni, joka oli tekemisissä kuolevaisten kanssa, aivan kuten Tsytankin.
"Kuitenkin, itse olen pitänyt nimeni salassa. En ole kertonut sitä kenellekään – ja omien tietojeni mukaan kukaan muu ei sitä myöskään tiedä. Minulla ei ole ollut mitään syytä jakaa tietojani, joten en ole tehnyt sitä," Roswell hymyili tyytyväisenä, saavutuksestaan ylpeänä,
"Tosin, jos jokin kirja sattuu minusta mainitsemaan sanankin, se on luultavasti haltioiden mailla. Olenhan viettänyt siellä aikaani, vaikken pahemmin hallitsijasukuun ollut tutustunut. Nimiä olen tosin käyttänyt monia, joten tiedon löytäminen olisi hankalaa... Ja silloinkin uskoisin haltiakuninkaan pettyvän, vaikka sattuisi minusta jotain lukemaankin," demoni virnisti ilkikurisena. Tuota ei todellakaan näyttänyt huolestuttavan mahdollisuus siitä, että haltiakuningas saisi oman tosinimensä tietoonsa – kaiken järjen mukaan se olisi mahdotonta, ellei Roswell sitä itse toiselle kertoisi. Hän oli turvassa. Saihan Aran toki sitä etsiä ja luultavasti etsikin, mutta mitäpä haltiat hänestä olisivat kirjoittaneet? Että keltasilmäinen sarvipää piti haltianeitosista? Kauheaa.




((Takamustani ei estä mikään, se hyllyy minne haluaa. Ja kyllä se Henry on vielä prinssinakki. Sitten ei ehkä enää ole, kun parta- ja rintakarvat kasvavat. Roswellin nenä jatkaa sillä välin nuuhkimista ja tuhinaansa. Kyllä tykkäsit vitsistä, niin.))

[Aksutar]

Hymy käväisi nuorukaisen kasvoilla, Roswellin käydessä poimimaan kukkia joita Henry oli pyytänytkin. Hänelle kun kukkien noukkiminen oli tosiaan hieman hankalampi tehtävä tässä tilassa, joten olihan se mukavaa saada apua. Vaikkakin, ei Henry halunnut ääneen myöntää tarvitsevansa apua näinkin helpoissa askareissa, mutta olihan se sanomattakin selvää. Demoni kävi samalla kertomaan lisää tästä projektista, joka heillä velhon kanssa oli. Vaikka kaikki kuulostikin niin kovin helpolta, ei Roswell käynyt sanomaan sen niin olevan. Oikeista kirjoista kuitenkin löytäisi tietoa, jos osasi etsiä. Henry ei tiennyt, olisiko pitänyt olla huolestunut siitä, että velho tiesi mistä etsiä, mutta päätti olla hiljaa asiasta. Kuitenkin demoni vaikutti tietävän mitä oli tekemässä ja Henry saattoi vain toivoa, että niin tiesi myös velho. Henry halusi kuitenkin luottaa kaksikkoon, olihan heistä ollut suurta apua hänen toipumisensa kannalta.
"Kunhan lupaat kertoa minulle heti, kun löydätte jotain..." Henry kävi naurahtamaan pienesti, vaisusti "Ettekä tee mitään... tyhmää keskenänne".
Matka kävi jatkumaan jahka Henry oli nopeasti katsastanut Roswellin poimimat kukat. Demoni toden totta oli poiminut kukkia, jotka kehtasikin viedä kuningattarelle. Ei yhtään nuukahtanutta tai vasta nupullaan olevaa yksilöä.

Roswell kävi myös kertomaan, kuinka hänestä varmaan jotain tietoa löytyisi, mutta lähinnä haltioiden tietopankista. Jo pelkkä ajatus siitä, että vihollisella oli - mahdollisesti - enemmän tietoa tästä demonista mitä heillä, sai Henryn huolestumaan. Roswell kuitenkin vakuutteli, ettei hänestä löytyisi niin täsmällistä tietoa, että haltioiden kuningas siitä mitään hyötyisi.
"No, toivottavasti olet oikeassa" Nuorukainen hymähti vilkaistessaan demonia "Minä kun en haluaisi menettää sinua. Varsinkaan Aranille".
"Oletko koskaan sitten käyttänyt... tosinimeäsi tässä valtakunnassa, missään yhteydessä?" Henry jatkoi, askelten viedessä yhä peremmälle puutarhaan.


//Sinä ja sinun takamuksesi. Henry on forever pirnssinakki. Roswell pitää nenänsä nyt kurissa. Ja ainahan minä vitseistä tykkään. Aina. //