Jäät velkaa || Crim

[Aksutar]

Darius

Kuiskaus oli palaamassa kaupungille päin oltuaan noin viikon liikkeellä. Osa kuiskauksesta oli kenraalin kanssa lähtenyt suorittamaan isompaa tehtävää kauempana metsässä, tuhoten onnistuneesti vihollisen. Ihmiset olivat yrittäneet suuremmalla, pätevämmällä partiolla etsiä haltioiden piilopaikkaa. Heidät oli tarkoituksella johdettu harhaan, kauemmas itse piilopaikasta, ennen kuin kuiskaus oli käynyt iskemään. Täten viimeinen kyyhkyn matkaan lähetetty viesti kertoi ihmistenrykmentin sijainnin, joka oli kovin kaukana itse etsitystä piilopaikasta. Näin ihmiset luulivat, että etsintäpartionsa oli mahdollisesti päässyt lähelle haltioiden piilopaikkaa ja täten eliminoitu. Tämän johdosta ihmiset lähtisivät etsimään piilopaikkaa aivan hakoteiltä, jälleen kerran.
Darius oli ollut tietenkin rykmenttinsä mukana ja ottanut mukaan parisenkymmentä sotilasta. Haukansilmä oli yrittänyt parhaansa mukaan vältellä tilannetta, jossa joutuisi ottamaan Mir Valdorenin ja N'drayerin samaan tehtävään mukaan, mutta nyt oli viimein koittanut se kerta, kun moinen kombinaatio oli väistämätön. Vaikka kenraali suorastaan vihasi N'drayeria ja halusi pitää tuon mahdollisimman kaukana Iriadorista, ei Darius aikonut vaarantaa koko tehtävää ja eliittiryhmäänsä sen takia, ettei itse olisi suostunut ottamaan kahta pätevää sotilasta samaan tiimiin.

Pikkuhiljaa Haukansilmä saattoi kuitenkin huokaista helpotuksesta. He olivat jo matkalla kohti kotia ja pian hänen ei enää tarvitsisi katsella Delathosia, joka tuntui virnuilleen aina kun huomasi yksisilmäisen kenraalin tuijottaneen itseään enemmän tai vähemmän murhaavasti.
Menetyksiäkään ei ollut tullut paljoa. Muutama kuiskauksen jäsen oli kaatunut ja loukkaantunut siten, etteivät kyenneet taistelemaan enää ennen kuin pääsivät vierailemaan sairastuvilla. Darius toivoi aina mahdollisimman vähän menetyksiä, mutta näinä päivinä menetyksiä tuli aina vähintäänkin se yksin. Mutta, niin kauan kun se yksi ei ollut Iriador, Darius pystyi elämään menetyksien kanssa. Jokainen menetetty jäsen oli kuitenkin tappio, epäonnistuminen, mistä perfektionistinen eliitti ei pitänyt...
Ilta oli jo laskeutumassa, hämärän saapuessa pikkuhiljaa. Vielä ryhmä näki kulkea, mutta pian pitäisi päättää jatkaisivatko he matkaa vai pistäisivätkö leirin pystyyn ja jatkaisivat aamulla. Kukaan ei kuitenkaan olisi halunnut jäädä yöksi syksyiseen metsään. Taivaskin oli pilvinen ja uhkaili sateella, tuulen yltyessä illan tullen. Ei siis ollut kovin ihanteellinen sää telttailla ulkosalla.
Ratsut olikin komennettu raviin, jotta ryhmä pääsisi takaisin kaupunkiin ajoissa. Piilopaikka olisi ollut lähempänä, mutta reitiltä poikkeaminenkaan ei houkutellut. He olivat päättäneet pyrkiä kaupunkiin, eikä koukata kylän kautta.

Haarniskaansa pukeutunut kenraali oli tuttuun tapaansa kovin hiljaisena, kuten kaikki muutkin. Puhe oli vähäistä ja jos jollakulla oli asiaa vain yhdelle henkilölle ryhmästä, käytiin keskustelu telepaattisesti. Dariuksella ei juuri ollut asiaa kenellekään, ellei joku itse käynyt puhumaan kenraalille. Tosin, mikäli Delathos jotain sanoi, pyrki Darius vain jättämään yksikätisen huomioimatta. Ei häntä huvittanut valkohapsen kanssa puhua, mistään....



// Crriiiiiimmmmmmm heiiiiii arvaa mitä 8))) Tahtoisin herra topin ja herra bottomin tänne nyt heti kiitos nam <: //

[Crimson]

Iriador, Delathos

Hämärä teki metsästä häijyn, varjojen muodostaessa välillä väkinäisiä hahmoja niiden läpi kulkevien ratsukoiden myötä sinne tänne. Tunnelma vaikutti silti kohtuulliset rauhalliselta - ajateltuna siltäkin kannalta, että Sininen kuiskaus oli juuri saanut syvemmällä metsässä piestä joukon ihmisten sotilaita kasaan kenraalinsa määräyksestä. Tuuli puhkui puissa, rytmittäen ratsujen kavioista ja sorkista kuuluvaa töminää omalla, ehkä jopa hieman aavemaisella tavallaan näin hämärässä. Hiljalleen laskeutuva pimeys ei kuitenkaan saanut pidäteltyä sotilaita, jotka takaisin kotiin olivat ratsastamassa tehtävältään, rentoutumaan ja keräämään voimiaan joko omiin oloihinsa, tai perheittensä pariin.

Iriadorista oli jokseenkin outoa ollut joutua samaan rykmenttiin Delathosin kanssa. Eihän hän liiemmin miestä tuntenut, eikä punapäällä todellakaan ollut aavistustakaan siitä, millaiset välit tuolla valkohapsella Dariuksen kanssa oli, mutta silti siinä miehessä oli jotain luihua ja kieroa. Jotain mistä Iriador ei pitänyt. Eikä tippaakaan välittänyt. Vaikka olikin tuon joskus sattunut ohimennen pelastamaan ryteiköstä henkihieveristä, kun oli Kuiskauksen kera ohitse kulkenut läheltä. Ihmisen punapää olisi jättänyt metsään maatumaan, mutta omiaan nuorella sotilaalla ei ollut tapana jättää, elleivät nuo osoittautuneet pettureiksi samalta seisomalta. Jostain syystä Darius ei kuitenkaan usein ottanut heitä kahta samaan joukkoon, pyrkien jakamaan lähinnä miehensä juuri sopivasta Iriadorin ja Delathosin väliltä kahtia. Syystä tai toisesta.
Delathos taas itse ei ollut lähtynyt saavuttamaan matkalla mitään. Lähinnä pakkasherralla oli ollu vain tavoitteena hoitaa velvollisuutensa. Piestä niin monta miestä alas kuin vain saattoi, sen lisäksi kuuraparta oli ehkä halunnut virnuilla Dariukselle tietyistä syistä, mikäli kenraali koskaan erehtyi katsahtamaan alaisensa puoleen tällä matkalla. Kuitenkaan mitään varsinaista Del ei sanallisesti ollut käynyt vaihtamaan esimiehensä kanssa, ellei häneltä varta vasten oltu sellaista käyty vaatimaan.

Matka takaisin kohti kaupunkia oli kuitenkin jatkunut varsin hyvissä merkeissä. Rauhallisesti kallion korkeammalla reunalla käyden, missä tuuli ei käynyt levittämään saattueen hajuja syvemmälle metsään petojen varjolla, saatikka ääniä tuulen ulinan lävitse. Harvoin näin myöhään kukaan muutenkaan näillä main matkasi, kun kyseessä oli piilopaikan läheisyydessä kulkeva polku kivikkoista tietä takaisin aroille.
"Olet jostain syystä kovin etäinen tänään", Iriador, joka Nashiran kanssa joukon perällä side silmillään ratsasti, päätti rikkoa telepaattisesti sanallisen rajan Haukansilmän kanssa koko pitkän matkan aikana ensimmäistä kertaa. Ei sillä, että punapää välttämättä olisi halunnut päästä kontaktiin Dariuksen kanssa liikaa, mutta jokin sokealle viestitti ympärillä liiraavasta tunnelmasta, ettei Darius ollut aivan oma itsensä.


//DELIDARIIIIIIIIIIII--- eikun eihän se ollu tarkotuksena, mut Deli voi silti ottaa Darin. Herra Top ja Bottom ovat täällä nyt. Burgeri on valmis tarjoiltavaksi//

[Aksutar]

Darius oli uppoutunut täysin omiin maailmoihinsa, kunnes kuuli tutun äänen päässään. Iriadorin kommentti sai kenraalin vilkaisemaan pienesti selkänsä taa ryhmäänsä, sen pahemmin kuitenkaan suomatta huomiota kenellekään. Iriador ei arvannutkaan kuinka mieluusti kenraali olisi vain ollut hiljaa ja jättänyt moisen huomautuksen punapäältä täysin omaan arvoonsa, mutta ei Haukansilmästä ollut sivuuttamaan rakkaansa kommenttia. Varsinkaan tuon asian yhteydessä, kuinka törkeää se nyt olisi ollutkaan moisen huomautuksen myötä olla vain hissukseen. Ties vaikka punapäinen olisi siitä ottanut itseensä ja sen jälkeen olisikin ollut jo riita käynnissä.
"Haluan vain kotiin nopeasti. Olen väsynyt, en jaksa enää olla tienpäällä" Darius kävi vastaamaan telepaattisesti perää pitävälle korkeahaltialle, kuulostaen myös sanojensa mukaan väsyneeltä. Ei Haukansilmä halunnut tämän enempää asiasta edes keskustella, joten hän todellakin toivoi että Iriador tyytyisi nyt tähän vastaukseen eikä utelisi sen enempää.

Náro kävi yllättäen pistämään askeltaan entistä nopeammaksi ottaen jopa välimatkaa muuhun kulkueeseen nostaessaan laukkaa ravistaan. Dariuksen huomio kiinnittyi tammaan joka vihelteli itsekseen ja pyrki koko ajan eteenpäin nopeasti, Haukansilmän ymmärtämättä mikä mokomaan nyt oli mennyt. Pian se syy kuitenkin selvisi.
Náro oli ehättänyt ottaa jo kymmenisen metriä väliä muuhun saattueeseen, kun yllättäen hämärtyvästä metsiköstä kävi syöksymään valtava liekkimeri kohden kuiskausta. Yksi ratsukoista, joka oli Dariuksen jälkeen toisena ollut, oli epäonnekseen jäänyt liekkeihin, jonka johdosta hevonen kävi suorastaan kiljumaan korvia raastavasti ja hyppäsi alas korkealta kielekkeeltä kuolemaansa, ratsastaja selässään. Yllättävä hyökkäys sai rivit sekaisin, ratsujen reagoidessa joko varautuen tai säikähtäen. Náro oli aistinut pusikoissa piileskelevät ihmiset, jotka selvästi olivat pidempäänkin pitäneet leiriä tässä, odottaen ohikulkevia vihollisia.

Ihmisillä oli mukanaan tulimaagi, joka kävi armotta hyökkäämään kuiskauksen kimppuun, samalla kun pusikoista lähti hyökkäykseen kourallinen jos toinenkin sotilaita. Maagi selvästi varoi omiaan, mutta tulipalloin sekä pylväin koitti ahdistaa kuiskauksen lähelle kielekkeen reunaa, erottaen sotilaita toisistaan ja pyrkien hajottamaan koko eliittiryhmän järjestyksen. Terävä käsky kävi Dariukselta kaikille hankkiutua mahdollisimman kauas kielekkeestä ja pyrkiä saamaan maagi mahdollisimman nopeasti alas, sillä tuo oli juuri nyt suurin uhka. Maagia kuitenkin suojeltiin kovin kärkkäästi, eikä kukaan heti siltä seisomalta päässyt tuon tulta heittelevän hullun luokse.
Náro ei näyttänyt liekeistä saatikka hyökkääjistä välittävän, se olisi kovasti halunnut hyökätä, mutta Darius koitti parhaansa mukaan estää ratsuaan syöksymästä suuna päänä vihollisen kimppuun. Kyllä hän oli tietoinen Syndraen kuolemattomuudesta, mutta jos oli mahdollista, ei Darius halunnut ratsunsa ottavan liian suurta tai fataalia osumaa, vielä kun matkaakin oli jäljellä... Mikäli tästä nyt selvittäisiin.
sen sijaan että olisi itse hyökännyt tai kannustanut ratsuaan hyökkäämään, Darius koitti saada Náron väistelemään vihollisia ja tulta, pyrkimään takaisin muun kuiskauksen luokse. Heidän piti ryhmittäytyä nyt, yksin he olivat helppo kohde.
Lopulta Dariuksen oli kuitenkin hypättävä alas ratsailta ja vedettävä esiin aseensa, sillä vihollisia alkoi olla lähietäisyydellä aivan liikaa...



// EI NYT DELI PYSYY KUNNIOITTAVAN VÄLIMATKAN PÄÄSSÄ DARISTA. Niin. Deli ei ota Daria, kiitos. Burgeri valmis, ei kun syömään. Eiku. //

[Crimson]

Nuori punapää vain hymähti itsekseen Dariuksen vastauksen kuultuaan. Kyllä hän ymmärsi syyt Dariuksen väsymykseen. Todennäköisesti kovin moni muukin halusi nyt vain takaisin kaupunkiin tehtävältä, kuten sokeakin. Iriador oli tänään jo osansa tehnyt, vaikka olikin yhä valmis kärkkäästi puolustamaan omiansa tarpeen tullen. Toivottavasti sellaista ei kuitenkaan sattuisi enää tielle tämänpäiväisen jälkeen. Haukansilmän kommentista päätellen, Iriador ei halunnut enää vaivata kumppaniaan tältä erää, vaan piti mieluummin turpansa kiinni.
Kadzait asteli hieman kauempana tavallisista ratsuista, kookkaan lihansyöjäkissan saadessa muut ratsun vain häiriintyneeksi läsnäolollaan. Naarastiikeri oli kuitenkin kovin säyseä, ja Delathosin johdolla jatkoi käyskentelyään nätisti yhteen ainoaan kasvissyöjään pälyilemättä eteepäin. Yllättäen naaraskissa alkoi kuitenkin murista itsekseen, kiinnittäen pakkasherran huomion itseensä. Kuin vaistoten jotain lähistöltä. Mutta koska Del ei antanut sille lupaa sännätä suinpäin pusikkoon, pysyi tiikeri reitillään nätisti mukisematta. Ei sillä ollut tarvetta olla tottelematta isäntäänsä, joka kulkupeliään niin nätisti noin muutenkin kohteli ja käsitteli.

Kissan murina alkoi kuitenkin yltyä, hevosen mittaisen tiikerin alkaessa vähän väliä pälyillä pusikkojen suuntaan. Lopulta kynnekäs kuitenkin otti sännätäkseen lujaa eteenpäin, lähes kenraali Winderin ratsuun pahki, kun valtava liekkimeri kävi pyyhältämään kohti hiljaa matkaansa taittavaa saattuetta. Siinä missä Kadzait tajusi väistää noita kuumia lieskoja, tajusi myös sokean Iriadorin peuralohikäärme pysähtyä sijoilleen välttääkseen taempana tuon tappavan kuumuuden.
Kuiskauksen joukot ottivat pitkälti jakautuakseen kahtia, hyökkääjän puolella olevan maagin pakottaessa miehiä jakaantumaan magiansa kanssa kauemmas toisistaan. Delathos jäi samalle puolelle mitä Darius, Iriadorin jäädessä muiden kanssa yhä vain kauemmas muista. Nashira ei kuitenkaan liekkejä pelännyt, vaan hyvin tyynesti kävi pakittamaan pois pahimman vaaran tieltä, antaen isäntänsäkin lopulta laskeutua selästään alas. Punapäisestä oli enemmän hyötyä, jos tuo pyrki näkymättömänä harventamaan vihollisen rivejä sieltä täältä, ennen kuin sokea edes halusi yrittää käydä vihollista vastaan taistelemaan. Tärkeintä oli kuitenkin pitää päänsä nyt, kun yhtäkkisen vastustajan joukoissa olikin yksi pitkän kantaman hyökkääjä, jota ei niin vain alas tultaisi saamaan kärkkään puolustuksen takia. Näin ollen sarvipäinen naaraspeura otti jäädäkseen toisten taakse, Iriadorin kadotessa kaikkien näkyvistä miekkojensa kanssa.

Delathos hypähti samantien Kadzaitin selästä alas liekkemerestä päästyään, naarastiikerin ottaessa paikkansa hieman kiertäen isäntänsä vierestä. Siinä missä noin muutenkin kookas haltija vaikutti pahalta vastustajalta maagisen miekkansa kanssa, toi harmaanvalkean tiikerin läsnäolo tuohon näkyyn vain lisää puhtia. Winderin käsky oli hankkiutua eroon maagista mahdollisimman nopeasti, jonka takia punaiseksi värjäytyvien silmien palo kohdistuikin tuohon hieman etäämmällä olevaan mieheen tulisine käsineen, joka lähti viskomaan valtavia tulipalloja kohden eliittijoukkoa, tarkoituksenaan taas jakaa suippokorvia pienempiin ryhmiin toisistaan.
Koska kukaan ei varsinaisesti halunnut jäädäkään tulen tielle ja palaa korpuksi, väistivät sotilaat tulimerta kukin omalla tavallaan. Milloin hevoset ottivat sännätäkseen hieman kauemmas, toisten ryhmien tienoille, jolloin toiset taas jäivät harvemmin muista etäämmälle. Jääden Delathosin tavoin huolehtimaan omasta ahteristaan yksin useampaa vastusta vastaan, mitkä pyrkivät yksittäin jääviä nujertamaan joko asein, tai pakottamalla nuo alas kallion jyrkänteeltä.


//NNNEVERRRR! DELI EI KOSKAAN PYSY DARISTA KAUKANA, JOS TILAISUUTTA PÄÄSTÄ LEMPIMÄÄN ON! Maukas burgeri. Mukana on berberi. Mitä...//

[Aksutar]

Kauaa ei Darius saanut yksin seisoskella taistelun alettua, kun ensimmäiset vastustajat jo kävivät kimppuun. Kyseessä oli selvästi iskuryhmä, joka oli valmistautunut yhteenottoihin juuri tällä kallionkielekkeellä. Fiksua, täytyi myöntää, vihollinen sai kokea yllätyksen maagin johdosta ja ihmiset tiesivät todellakin miten toimia näissä olosuhteissa. Mutta, vaikka moinen taktikointi oli ihailtavaa, ei Darius ehättänyt sitä nyt sen paremmin miettiä. Nopeasti laskelmoituna suurin uhka nyt oli maagin jälkeen kieleke, joka varmasti otti ja murtuisi alta jos liian reunalle eksyisi. Kaikkien piti nyt pyrkiä kauas reunasta ja saada maagi alas mahdollisimman nopeasti. Darius olisi voinut yrittää jousellaan osua mokomaan, mutta juuri nyt lähelle tulleet sotilaat eivät antaneet kenraalille mahdollisuutta jännittää saatikka edes vetää esille etäasettaan. Sen sijaan Darius joutui tyytymään keihääseensä, Haukansilmän lähtien pyrkimään kauemmas reunasta. Náro myös koitti auttaa isäntäänsä, mutta tällä suhteellisen kapealla kielekepolulla ei moisen pedon kannattanut hypellä turhan villisti.

Jälleen kerran ahdisti pienesti, Haukansilmän kykenemättä näkemään Iriadoria juuri tällä hetkellä. Hänellä ei kuitenkaan ollut aikaa miettiä tai etsiä punapäätä, saatikka sitten yrittää telepaattisesti kommunikoida Iriadorin kanssa nyt. Vihollisia oli enemmän mitä heitä, joten jokainen oli kiireinen itseään puolustaessa. Kyseessä oli kuitenkin eliittiryhmä, heidän pitäisi olla kykeneväisiä tasaväkiseen taisteluun suurempilukuisenkin vihollisen edessä. Ei siinä kauaa mennytkään, kun vihollisia alkoi haavoittumaan, kaatumaan ja jopa tippumaan kielekkeeltä sinisen kuiskauksen sijaan, joskaan ihan jokainen heidän riveistään ei ollut yhtä vireessä. Aikaisemmin haavoittuneet olivat kaatuneet lähes saman tien vihollisen tullessa lähelle, heillä ei ollut mahdollisuuttakaan hyökkääjiä kohtaan...
Yllättäen ihmisten komentaja, joka maagin luona oli puolustuksesta vastaamassa, kävi huutamaan eliitistä. Tuo vanhempi komentaja tunnisti yhden haltiakuninkaan eliitin, käyden käskyttämään joukkojensa keskittyä tuon kaatamiseen. Millaisen palkinnon he saisivatkaan, jos menisivät ja toisivat Haukansilmän pään kuninkaalle!

Dariushan ei tästä pitänyt, hän kun oli Náron tempauksen myötä erkautunut muista ja oli käytännössä yksin. Lähinnä häntä oli... Delathos. Darius ei todellakaan luottanut henkeään tuon hullun varaan, hänen piti päästä muiden joukkoon, ennen kuin vihollinen kävisi suuremmissa määrin keskittämään iskujaan eliitin kimppuun. Myös muut kuiskauksesta olivat kuulleet tuon ihmisen käskyn, pyrkien tietenkin mahdollisimman nopeasti kenraalinsa tueksi. Maagi kuitenkin teki tehtävästä mahdottoman, estäen tulisin estein haltioiden pääsyn eliitin luokse....


// EI OLE NYT LEMPEE JAOSSA MUUTA KUIN IRILLE! DELILLE EI RIITÄ OLLENKAAN! Berb... mitä.... //

[Crimson]

Siinä missä muut kävivät pyrkimään Dariuksen luokse, joka hieman etäämmälle joukosta oli jo ehditty muun muutaman tavoin ajamaan, seisoi Delathos värähtämättä paikallaan. Pyrkien korkeintaan lähemmäs vihollisen joukkoja, väistämään tarvittaessa jos nuolia tai tulta käytiin päälle ampumaan. Pakkasherra taisteli mieluummin yksin, muista varsinaisesti välittämättä, kuin jokaisen perseestä huolehtien ja yhteisiä tavoitteita vaalien. Del oli se joukon musta lammas, joka ei kenraalin käskyjä ottanut noudattaakseen, vaikka ne kuulikin, vaan lähti omalla tavallaan soveltamaan noita ideoita mielessään jatkuvasti.
Kadzait vierellään, Delathos oli yksi niistä ensimmäisistä jotka ottivat vihollisen kanssa yhteen. Caradhrasin terä jäädytti teräksen ja lihan, saaden sen tielle jääneiden vastustajien huutamaan kivusta, vaikkeivät käyneetkään kaatumaan täysin alas. Del oli tottunut tähän. Taistelemaan yksin ketään varsinaisesti rinnallaan, vaikka tiedosti toistaiseksi alivoiman hilliten hieman Kuiskauksen toimintaa. Syystäkin.

Siinä missä muut alkoivat ottaa vihollisen kanssa yhtä, kiersi punatukkainen sotilas hieman kauempaa yksin vihollisen taakse. Pyrkimyksenään päästä mahdollisimman lähelle tuota tulta heittelevää maagia, joka suurinta vahinkoa ja harmia omille joukoille sillä hetkellä aiheutti. Ja hyvinhän se näytti toimivan, sokean suunnistaessa äänien ja välillä aurallaan saamien kuvien myötä vihollisjoukkojen selkäpuolelle.
Kaikki olivat niin keskittyneitä näkyviin osapuoliin siihen saakka, kunnes side silmillä oleva Iriador kävi lyömään vihollisen maagin hartiasta syvälle tuon lihaan lyhyemmän miekkansa terän, muuttuen siksi hetkeksi näkyväksi kun kontaktiinsa sai yhteyden. Juuri uutta tulitaikaansa valmistellut mies korahti ääneen, kiinnittäen lähellä olevien huomion itseensä, mutta samalla myös tuo keskeneräinen tulimeri kävi purkautumaan varsin häijyn näköisesti kuolemaa tekevän taikurin kädestä ulos. Ja se polttava magia kävi purkautumaan kirjaimellisesti suoraan kuiskauksen joukkoja päin, erityisen holtittomasti.

Pienemmät tulipallot ottivat lentääkseen sinne tänne, osuen maahan, läheisiin puihin ja kiviin, ratsujen kylkiin, sekä haltioiden sotilaisiin, samalla kun lähelle paisunut tulinen purkaus otti vahingoittaakseen jopa ihmisten omia joukkoja. Samalla Iriador myös sai osansa tuosta palavasta materiasta, polttaen päivettynyttä ihoa sieltä täältä, samoin kuin kangaspalat kävivät käryämään punapään yllä. Sokea tajusi kuitenkin pyrkiä tuosta elementistä kauemmas lyhyen teleporttinsa avulla, jääden hieman etäämmälle sammuttamaan liekkejä itsestään irti.
Kukaan ei varsinaisesti ollut olettanut vastapuolen maagin kaatuvan näin pikaisesti, joka selvästi näkyi pienoisena yllätyksenä siellä täällä. Eikä varsinkaan Delathos, joka yhä pyrki ottamaan yhteen muutaman ihmisten sotilaiden kanssa. Yksikätisenä, käsipuoli pärjäsi yllättävänkin hyvin useampaa ottelijaa vastaan siihen saakka, kunnes nuo kävivät väistämään jotain huutojen myötä, joita pakkasherra ei ollut ottanut kuuleviin korviinsa. Kun holtittomasti lähestyvä tulimeri kävi pyyhkäisemään maata vasten alta, ei kukaan varsinaisesti halunnut jäädä tieten tahtoen alle, mutta siinä missä muut, ei Delathos kyennyt väistämään polttavaa tunnetta kuin taaksepäin. Kohti kallion kielekettä, jolta jo muutamat olivat ehtineet alas tippumaan.

Kissanaaras otti loikkiakseen tiehensä, haluamatta polttaa persuuksiaan, ja vaikka miten se yritti sähistä isäntäänsä tulemaan mukaan, ei Del vain kyennyt siihen. Yllättäen maa-aines kävikin loppumaan jalkojen alta, saaden pakkasherran mätkähtämään ensin turvalleen maahan älähtäen, sen jälkeen valumaan hieman alemmas mullan ja juurien lähtiessä sortumaan terävältä kielekkeeltä alemmas.
Miekka tipahti kädestä vain hetkeä aikaisemmin, joka takasi kultaisen aseen jäävän merkiksi vain hieman kauemmas siitä, josta Delathos oli ottanut tipahtaakseen alemmas. Vaikka koko kieleke oli sortunut alemmas, roikkui yksikätinen silti hieman tiukemmin ja pitemmällä kiinni olevasta juuresta paikoillaan, niillä voimilla mitä miehellä sattui vielä olemaan jäljellä tämän päivän jäljiltä. Jaloillakaan ei kyennyt ottamaan sisäänpäin kaartuvasta rinteestä apua ja vauhtia päästäkseen takaisin ylös, joka jättikin Delathosille ainoaksi vaihtoehdoksi jäädä kielekkeelle roikkumaan ainoan kätensä varaan...


//MUTTA KUN DELI HALUAA OSINGOILLE! Pyllyjä taas kaikkialla, älä yhtään yritä, tästä se lähtee taas//

[Aksutar]

Energiaa tuskin oli kenelläkään liian kauaa riehua, joten ihanteellista olisi saada viholliset alas mahdollisimman nopeasti. Yllättävän nopeasti se maagi ainakin kävi kaatumaan, Iriadorin käydessä hiippailemaan mokoman taakse ja viimeistellessä tulella leikkivän niille sijoilleen. Ihan täysin ilman ongelmia ei maagia alas saatu, tuon käydessä vielä viimeisen kerran levittämään liekkejä mihin sattuu, jopa omiinsa. Jokainen koitti väistää liekkejä parhaansa mukaan, niin myös Darius. Kenraali kuitenkin joutui kierähtäen peruuttamaan keskelle suurempaa joukkoa vihollisia, jotka pienestä hämmennyksestä huolimatta olivat tilanteen tasalla alta aikayksikön. Kaikkia iskuja Darius ei enää kyennyt väistämään, vaan kenraali otti osumaa milloin mistäkin aseesta pitkin poikin kehoaan, vaihtaen nyt hyökkäävän taktiikkansa lähinnä torjuvaan ja väistelevään. Haarniska piti suurimmat ruhjeet erossa, ainakin vielä, kenraalin pysyessä niin nopeaan tahtiin liikkeellä etteivät viholliset ehättäneet kunnolla iskeä aseitaan eliittiin vaikka lähelle pääsivätkin. Kangasosat kävivät kuitenkin repeilemään toisten hyökkäyksien johdosta, haarniskankin käyden pikkuhiljaa lähestymään rajojaan.

Darius kyllä huomasi, kuinka maa kävi pettämään Delathoksen alta, maagin aiheuttaman tulimyrskyn jälkeen. Vaikka kuinka pitkin käsipuolta vastenmielisenä, kävi kenraali syöksymään reaktiomaisesti sotilaansa perään. Ei hänellä ollut tapana jättää omiaan pulaan, oli kyseessä sitten kuka tahansa. Tai no... Jos kyseessä olisi ollut kenraali Argenteus olisi Darius ehkä ollut liian "Kiireinen" auttaakseen tuota.
Nyt kuitenkin kenraali muutamalla nopealla väistöliikkeellä kävi lähes maarajaa pitkin liukumaan Delathoksen luokse, käyden alta aikayksikön tarraamaan kiinni käsipuolen ainoasta yläraajasta. Ote oli tukeva ja sen murto-osa sekunnin ajan Darius vaihtoi merkittävän katseen kuuraparran kanssa, odottaen tuon tarraavan juuren sisään kenraalin kädestä. Se katse oli pistävä, varoittava, mutta samalla kieli siitä että tummahipiä voisi luottaa Haukansilmään nyt, tässä, tämän kerran.
Heti kun Delathos oli ottanut kiinni kenraalin käsivarresta, kävi Darius kiskaisemaan sotilaan ylös. Eihän se helppoa ollut ja Haukansilmä saikin pistää kaikki voimansa isomman miehen nostamiseen, mutta jahka tummahipiää oli nostettu sen verran, että tuo sai omilla jaloillaan reunasta tukea ja nostettua itseään kenraalin avustamana ylös, kävi tilanne helpottamaan. Siinä samalla Darius tuli peruuttaneeksi pari askelta. Virhelaskelma, sillä kenraalin sokeasta kulmasta kävi hyökkäämään suurempi sotilas, joka kaikin voimin kävi survaisemaan miekkansa kohden Haukansilmän kylkeä.

Eliitti parkaisi, otteen melkein liveten Delathoksesta. Vihollisen miekka kävi lävistämään haarniskan ja upposi kenraalin kylkeen. Miekka meni sisään alakyljestä viistosti, tullen ulos selän puolelta. Oli ihme, ettei se käynyt iskeytymään fataalisti sisäelimiin saatikka sitten selkärankaan, mutta oli kai onni onnettomuudessa, ettei se myöskään lävistänyt kenraalia täysin sivulta toiselle. Silti se sattui. Silti se riitti paniikin nousemiseen kenraalin päässä.
Jahka Haukansilmä oli varmistanut että Delathos oli turvassa ja ei ollut vaarassa tippua, irrotti kenraali otteensa sotilaasta ja kävi iskemään keihäänsä hyökänneeseen ihmiseen, joka ehätti vetäistä miekkansa ulos kenraalista. Keihäs lävisti hyökkääjän kaulan, päättäen tuon elämän niille sijoille, mutta saman tien toinen ihmisten sotilas kävi iskemään aseensa Dariuksen yläselkään, onnistuen lävistämään kenraalin haarniskan ja saattamaan iskunsa aina haltian lapaluuhun asti.
Ihmisten komentaja huomasi nämä iskut ja jahka oli itse selvinnyt maagin menetyksestä, kävi tuo rääkymään hysteerisenä kaikkia sotilaitaan keskittämään hyökkäyksensä nyt eliitin kimppuun. Kenraali oli melkein alhaalla, enää pari iskua ja he olisivat kaataneet eliitin.
Kuiskaus kävi levottomaksi, sotilaiden pyrkien entistä kärkkäämmin kenraalinsa luokse. Heillä ei ollut varaa menettää Haukansilmää nyt.

Darius kirosi päässään, kuinka hän saattoi olla niin typerä, että meni laskemaan suojauksensa Delathoksen takia. Kenraali puri hammasta, vaikeroi ääneen kompuroidessaan kauemmas hyökkääjistä. Ainoa turva hänelle oli nyt Delathos, joka kirjaimellisesti oli vieressä. Haukansilmästä ei ollut kohottamaan omaa asettaan, ihmisen iskettyä hänen oikean kätensä lapaluuhun, missä tuo lyhyt miekka vielä lepäsi syvällä lihassa. Keihäänsä kenraali kuitenkin siirsi vasempaan käteensä, koittaen parhaansa mukaan vielä pysyä tolpillaan ja pitää päälle ryntäävät viholliset loitolla. Yllättävän hyvin kenraalista oli vielä taistelemaan, tuon selvästi revitellen itseään äärirajoille kivun ja energian kanssa, väistellessään hyökkäyksiä ja torjuessaan mahdollisimman monta.
"Iriador..." Telepaattinen viesti kävi lähtemään reaktiomaisesti punapäisen päänuppiin, Kenraalin käydessä nyt kipujensa saattelemana kirjaimellisesti kutsumaan kumppaniaan apuun "En... pysty...".



// DELI EI PÄÄSE OSINGOILLE KUN EI OLE TEHNYT MITÄÄN SEN ETEEN NIIN. Voihan pyllyt sentään! //

[Crimson]

Del yritti kiskoa itseään ainokaisella kädellään ylös, mutta kun kiviä alkoi taas rönsyillä kielekkeen reunasta irti, tyytyi suurikokoinen haltia taas vain osaansa roikkumisen kanssa. Del ei halunnut tipahtaa, siitä viimeisen varmistuksen mies sai vilkaisemalla kädettömältä puoleltaan alas tuonne kiviseen hautaan. Ylös piti päästä kuitenkin äkkiä, sillä pakkasherran voimat eivät enää riittäneet omaan kannattelemiseensa pitkään, painovoiman tehdessä mahdottomaksi pyrkiä yksin ylös. Jokseenkin paniikinomainen ähkäisy karkasi Delin suusta, ajatuksien karatessa myös samalla sekunnilla ylöspääsystä muualle, kun juuri yllättäen vetäytyi maasta hieman irralleen roikkumaan miehen painon alla. Kohta se olisi menoa. Näinkö se kaikki sitten päättyisi?
Yllättäen ylempää joku kävi kuitenkin tarraamaan valkohapsisen käsivarteen, saaden Delathosin nostamaan katsettaan tähän tulijaan - joka oli Darius. Kenraalin merkittävä katse porautui punaisiin silmiin, miehen tietämättä kuinka tähän nyt olisi pitänyt reagoida. Minkä näki sen hetken myös pohjoisenhaltian hämmentyneiltä kasvoilta. Hän oli odottanut Winderin olevan se viimeinen henkilö, joka edes harkitsi auttavansa kuurapartaa kaiken sen jälkeen, miten Del oli kenraaliaan kohdellut. Mutta tuossa tuo nyt oli, ja jokin takaraivossa käski luottaa Haukansilmän apuun nyt sen sijaan, että Del olisi tyytynyt spekuloimaan miehen motiiveja viimeiset sekuntinsa.

Del tarrasi nopealla liikkeelle Dariuksen käsivarresta, hämmentyneisyyden vaihtuessa taas taistelutahdoksi valkohapsen kasvoilla. Yhdessä Winderin avulla, pakkasherra kävi nousemaan kielekkeen laidalta, ja heti kun tilaisuus siihen suotiin, kampesi Del omilla jaloillaan itseään paremmin ylös. Koko tilanne otti kuitenkin päättyäkseen kehnosti, lähelle päässeen vastapuolen sotilaan käydessä survaisemaan miekkansa kenraalin sokeasta kulmasta tuota kohti.
"Winder!", Pakkasherra ehti tokaista, terän kuitenkin jo leikatessa Haukansilmän lihaa, miehen parkaistessa aivan siinä jäähaltian naaman edessä, mikä sai kylmät väreet lyömään pitkin pidemmän osapuolen selkää.
Del kampesi kätensä irti Haukansilmän otteesta, antaen kenraalille enemmän varaa liikkua, vaikka se tekikin pohjoisenherran ylöspääsemisestä hieman hankalampaa hetkellisesti. Siinä missä kuuraparta kävi nousemaan omille jaloilleen, kaatui kenraalia haavoittunut sotilas puolestaan alas, mutta sen sijaan että tilanne olisi päättynyt tähän, kävi Darius ottamaan taas osumaa itseensä. Hyökkääjän miekka jäi törröttämään Dariuksen lihaan, joka teki tuosta lähelle päässeestä sotilaasta aseettoman, mutta vain siksi hetkeksi, kun Del päätti käydä tarraamaan paljain käsin haarniskoituun mieheen kiinni ja erottaa tuon kauemmas Winderistä. Ennen kuin vastapuolen sotilas ehti valkohapsisen haltian toimiin mitenkään reagoimaan, väänsi Delathos pienempänsä niskat nurin silkalla raa’alla voimalla.

Pohjoisenhaltian silmät kiilsivät verenhimosta tummanpunaisina, Delin poimiessa käteensä vielä ensimmäisen kuolleen sotilaan miekka, jolla Winderiä oli ehditty haavoittaa. Se sai kelvata paremman puutteessa, kun oma miekka lepäsi kädenulottumattomissa maassa siinä suunnassa, mistä vihollisjoukkojen komentaja kävi huutamaan sotilaitaan käymään eliitin kimppuun. Delathos oli valmis puolustamaan Dariusta, vaikka kohti tuleva ylivoima ja energian puute alkoivat hiljalleen hidastaa myös kokeneen palkkasoturin vaistoja. Mutta Del ei aikonut pysähtyä, ennen kuin tämä sotku oli saatu päätökseen.
Myös Iriador pisti taistelun muuttumisen merkille. Vaikka sokea olikin saanut käydä omaa kamppailuaan hieman etäämmällä maagin tapettuaan, kiinnittyi punapään huomio täysin jonnekin muualle vihollisten huutojen myötä. Darius oli selvästi ottanut suurempaa osumaa, mikä ajatuksena sai Iriadorin keskittymään sen pienen hetken kumppaninsa etsimiseen taistelun keskeltä.
Se pieni ajatuksien karkailu kuitenkin kostautui, Iriadorin kanssa sillä hetkellä yhteen ottaneen iskiessä miekan terän kevyiden panssareiden lävitse nuoremman reiteen. Sillä hetkellä kun pistävä kipu käski sokeaa väistämään taemmas, joutui punatukkainen luovuttamaan Winderin etsimisen suhteen ja keskittymään taas oman vastustajansa pieksemiseen, joka ottikin pian kaatuakseen muutaman muun seuraksi maahan. Seuraavaa kaatunutta seurasi aina vain uusi vastustaja, mutta se ei riittänyt paniikin herättämiseen sokeassa – mutta päähän kuiskatut sanat turhankin tutulla äänellä saivat Iriadorin säpsähtämään ja vetäytymään näkymättömänä kauemmas koko tilanteesta kesken kaiken.

Darius oli pulassa. Eikä tuo todellakaan ollut missään Iriadorin lähistöllä niin, että punapää olisi voinut vain juosta kumppaninsa avuksi.
”Tulen sinne”, telepaattinen viesti lähetettiin Dariukselle, sokean kuulostaessa siltä että todellakin aikoi kiirehtiä apuun päästäkseen. Miekat työnnettiin takaisin huotriinsa, Iriadorin kirjaimellisesti teleportatessa keskelle koko tanteretta. Punainen aura kävi vyörymään kaikkien jalkojen alta sillä murto-osa sekunnilla, punapään onnekseen löytäessä kaksi muista eristettyä hahmoa kielekkeen reunalta, joista toisen sokea kävi tunnistamaan Haukansilmäksi. Darius ei turhan hyvässä hapessa vaikuttanut olevan, joka huolestutti Iriadoria entisestään…
Ilmeisesti ihmiset tajusivat yrittää pitää muita kuiskauksen jäseniä kauempana kenraalista, mutta punapäätä nuo eivät kyenneet kuitenkaan pysäyttämään. Vaikkei mitään nähnytkään, oli nopeasti paikasta toiseen siirtyvä Iriador useimmille kuitenkin varsin paha vastus, eikä moni nuoren sotilaan perässä tuntunut pysyvän nytkään. Välittämättä reittä viiltävästä kivusta, tai varsinaisesti edes omasta hengestään, hyökkäsi punapää suoraan vihollisen kimppuun, kaataen piiloterillä fataalisti kaulaan pistäen muutaman turhan lähelle Dariusta päässeen sotilaan alas. Tuon jälkeen punakutrinen poimi ketjusirpin toiselta kyljeltään, terävien sirppien lähtiessä pirstomaan ilmaa vastustajia päin, jotka ottivat suosiolla perääntyäkseen kauemmas, elleivät jääneet ottamaan tappavista teristä ensin osumaa. Epäonniset, jotka kävivät maata vasten vetäytymään tyhmyyttään, saivat Iriadorin iskemään sirpit noita kohti ketjuja näppärästi heilauttaen, jonka jälkeen sokea keskittyi taas vihollisen kaukana pitämiseen. Sokea pisti kaikkensa peliin, vain puolustaakseen Haukansilmää niin kärkkäästi kuin kykeni, saaden vihollisen hajauttamisella myös Kuiskauksen muille sotilaille sijaa lähestyä kenraalinsa avuksi.


//DELI MENEE OSINGOILLE VÄKISIN. KUKAAN EI SITÄ TULE ESTÄMÄÄN, TAI MUUTEN TULEE TURPAAN. Pyllyjä! Deli voi tulla läpsimään Dariuksen pyllyä//

[Aksutar]

Iriador lupasi tulla avuksi, Dariuksen kykenemättä kuitenkaan vastaamaan punapäiselle enää mitään. Hänen täytyi jälleen keskittyä lähemmäs pyrkiviin ihmisiin, jotka eivät antaneet minkäänlaista taukoa taisteluun. Delathos oli kuitenkin ajan tasalla ja turvasi kenraalin selustaa, joutuen käyttämään jonkun muun asetta tässä yhteydessä. Heidän kahden asetelma ei todellakaan ollut kovin suopea, kielekkeen reunan ollessa turhankin lähellä.
Se hetken riehuminen haavoittumisen jälkeen alkoi nyt vaatia veronsa kenraalista. Mitä pidempään tuo seisoi, sitä heikommiksi ja epätarkoiksi iskunsa ja torjuntansa alkoivat mennä. Jokainen askel oli hutera ja alati hiipuva, kunnes kenraali kävi kirjaimellisesti lankeamaan polvilleen ja rojahti siitä alas maahan. Ihmiset huusivat, hurrasivat, komentajansa käskien miehiään kuitenkin varmistamaan tapon. Se varmistaminen olikin sitten vaikeampi homma, sillä nyt kenraalin luona oli jo kaksi kuiskauksen jäsentä; Delathos ja Iriador. Tieto kenraalin kaatumisesta oli saanut myös lähellä olevan kaksikon lisäksi muut kuiskauksen jäsenet jonkinlaiseen raivonpuuskaan, jokaisen revitellen itsestään irti niitä viimeisiä, kätkettyjä voimanrippeitä. Moinen "yllättävä" taistelutahdon puuska pelästytti ihmiset, eliittiryhmän käydessä kaatamaan turhankin nopeasti hyökkääjiä alas välittämättä niinkään puolustuksesta omalla kohdallaan. Jokainen pyrki vain kenraalin luo, suojaamaan tuon selustan.

Vaikka Darius oli maassa, oli kenraali tajuissaan ja elossa. Koko ajan silmäpuoli koitti pyrkiä ylös, päästen korkeintaan nelinkontin, ennen kuin voimat ottivat vastaan eikä nouseminen edennyt pidemmälle. Ihmiset eivät kuitenkaan päässeet turhan lähelle kenraalia. Jousiampujat koittivat vielä kauempaa osua maassa makaavaan kenraaliin, mutta sekä omat että viholliset tulivat vähän väliä eteen, estäen näin etäaseilla osumisen.
Siinä missä eliittisotilaat, oli myös Náro löytänyt raivonpuuskaa kuullessaan isäntänsä olevan pulassa. Otus kävi kuitenkin käymään sokeaksi raivosta, sen hyökätessä nyt täysin suuna päänä vihollisen kimppuun, kirjaimellisesti työntäen muutaman ihmistensotilaan alas kielekkeeltä. Valitettavasti se oli erhe suurelta pedolta, joka kävi menettämään tasapainonsa kielekkeen reunalla. Se kaatui, kierähti ja tipahti alas. Ääntäkään se ei päästänyt, ei huutanut, kuten tippuneet miehet, mutta kenraalin ratsu katosi nyt alas muiden tippuneiden joukkoon. Darius kyllä näki kuinka Náro kävi tipahtamaan alas, kiroten päässään ratsunsa typeryyttä, mutta syndrae kyllä selviäisi. Se saattaisi kuolla, mutta tuli kyllä takaisin. Ennemmin tai myöhemmin. Teollaan ratsu oli kuitenkin harventanut vihollisen rivejä sen verran, että Delathoksen ja Iriadorin apuun ehätti nyt myös muitakin kuiskauksen jäseniä. Jahka kuiskaus oli lähempänä toisiaan, alkoi heidän taistelunsa muuttua entistä enemmän dominoivammaksi. Ihmisiltä alkoi loppua toivo eliittiryhmän päihittämisen suhteen, hyökkääjien kaatuen yksi toisensa jälkeen.

Ihmisten komentaja huusi, raivosi ja kirosi. Selvän turhautumisen pystyi kuulemaan raivopäisen miehen äänestä, joka oli ollut niin varma voitosta. Enää tuo ihminen ei huudellut mitään järkeviä taktiikoita, vaan haukkuen miehiään koitti käskyttää noita vielä Eliittikenraalin niskaan. Dariuksen saavuttaminen oli kuitenkin nyt toivotonta, kuiskauksen ollessa jo niin tiiviisti kenraalinsa apuna.
Ihmiset lähtivät perääntymään vastoin komentajansa käskyä. Ne jotka elossa vielä olivat halusivat pitää henkensä, pyrkien pakenemaan paikalta. Kuiskaus ei kuitenkaan sitä sallinut, vaan muutama lähti näiden pakenevien pelkurien perään. Siinä samalla sai myös ihmisten komentaja surmansa, omien miestensä juostessa komentajan ohi ja kuiskauksen sotilaiden tullessa perästä. Taistelu oli voitettu, mutta menetykset lähentelivät hyväksymätöntä rajaa...
Vielä viimeisiä taisteluita oli käynnissä kielekkeen reunalla ja osa jatkui metsän puolelle, kun Darius kävi luhistumaan maahan täydellisesti. Kenraalista ei löytynyt enää voimaa pystyyn pyrkimiseen, Haukansilmän käydessä keskittymään vain tajuissa pysymiseen ja rauhallisesti hengittelyyn. Ajatus hänellä kulki vielä pienestä kivun aiheuttamasta shokista huolimatta, silmäpuolen koittaen ajatella rationaalisesti parhainta selviytymismahdollisuuttaan. Parasta olisi olla liikkumatta ja koittaa rauhoittua, veri ei virtaisi ulos kehosta niin nopeasti, jos sykkeensä tasaantuisi ja kenraali ei koittaisi ylös itse pyrkiä. Ei hän halunnut kuolla, ei hänellä ollut varaa menehtyä. Ei nyt.


// DELI EI SAA! DELI OTTAA TURPIINSA IRILTÄ JOS VÄKISIN YRITTÄÄ ETTÄS TIEDÄT! Pyllyjää--- Deli nyt ne näpit irti Darin kankuista. Irin yksityisomaisuutta. Irin pitää kirjoittaa nimensä Darin pyllyyn //

[Crimson]

Iriadorista ja Delathoksesta valkohapsinen oli se, joka pisti Haukansilmän nuutumisen ensimmäisenä merkille. Olihan kenraali ottanut osumaa jo enemmän kuin tarpeeksi itsensä, ja kuka tahansa olisi tuossa jamassa käynyt sortumaan alas ennemmin tai myöhemmin. Ihmisten voitonjuhla kääntyi kuitenkin Winderin alas polvistumisen myötä täysin ympäri, viimeistenkin Sinisen kuiskauksen sotilaiden käydessä pistämään uskomattomalla voimalla vihollisen joukkoja vastaan, jonka myötä ihmiset alkoivat kaatua ennätystahtia riveistään alas. Se myös mahdollisti haltioiden pääsevän kenraalinsa avuksi paremmin, muodostaen lähestulkoon muurin joukon tärkeimmän jäsenen eteen niin, etteivät viholliset päässeet tekemään Winderistä lopullisesti selvää.
Hiljalleen taistelu oli kuin olikin kääntynyt Kuiskauksen voitoksi, viimeisten jäljellä olevien sotilaiden käydessä kirjaimellisesti pyrkimään karkuun eliittijoukkojen tieltä. Turhaan, sillä eliittisotilaat lähtivät vielä noiden perään kuka jalkaisin, kuka jo ratsunsa selkään ehättänyt, kukistamaan nuo viimeisetkin pelkurit maantasalle. Yksi vihollisen perään lähteneistä oli Delathos, joka viimeisten metrien aikana oli saanut taas Caradhrasin käteensä, Kadzaitin rynnistäessä etäämmältä oman kamppailunsa päätteeksi hakemaan isäntänsä takaisin selkään. Valtava kissapeto oli pelottava näky, kun se syöksähti lähes paikoiltaan uskomattomaan vauhtiin jahtaamaan ihmisrumiluksia kuin kotikissa hiirtä Delathos selässään.

Siinä missä Delathos oli poistunut kenraalin viereltä, katsoi valkohapsinen – tietyistä syistä – Iriadorin vielä olevan Haukansilmän lähellä ja todennäköisesti sokea nuori tulisi siinä myös pysymään viimeiseen asti. Kaipa Winder tuolle sitten olikin niin tärkeä, kuten punapää toisinpäin myös Dariukselle. Onneksi sitä pientä pirullista virnettä kuuraparran kasvoilla, joka näistä ajatuksista johtui, saattoi käydä kuitenkin luulemaan vain vihollisen kukistumisen merkistä syttyneeksi myhäilyksi.

Kun tilanne kielekkeellä otti rauhoittuakseen paremmin, saattoi Iriador viimein suoda huomionsa kääntyvän paremmin Winderin puoleen. Silkka huoli heräsi sokean rinnassa, punapään nähdessä mielensäsilmin, miten Haukansilmä luhistui viimein vasten maata. Sillä samalla sekunnilla Iriador otti ensimmäisenä lähestyäkseen kenraalia, nopeilla harppauksilla ensin kuroen välin kumppaniinsa kiinni ja polvistuen sitten silmäpuolen vierelle. Koko tilanne sai pienen paniikin nousemaan Iriadorin ajatuksiin. Ei Darius saanut kuolla tänne! Ei jos se Iriadorista olisi kiinni nyt, kun muut tuntuivat olevan vielä kiireisiä eivätkä olleet nuorempaa ennättäneet auttamaan!
”Pysy hereillä”, Iriador sai sanottua värisevällä äänellä, samalla kun kävi repimään niitä viimeisiä kangassuikaleita haarniskastaan irti ohuemmiksi suiroiksi. Pahimmat haavat haukansilmän yltä täytyi saada sidottua, samoin yhä Winderissä kiinni törröttävä teräase irrotettua ja estettävä miekan tekemästä yhtään lisää tuhoa kenraalin sisäelimiin. Mitä pikemmin sen parempi.

Sokea oli nähnyt aikoinaan nuorempana isänsä käyttävän kiristyssiteitä henkiä pelastaakseen ja pakottanut Iriadorinkin oppimaan moisen korvaamattoman taidon silloin kakarana. Eipä punapää saanut jokainen viikonpäivä olla pelastamassa ketään, mutta koska kyseessä oli sokealle korvaamaton henkilö, ei punapäästä ollut luovuttamaan menetyksen pelossa rypiessään nyt. Hän tekisi kaikkensa, saadakseen vain Haukansilmän selviämään, eikä epäonnistuminen tullut kuuloonkaan tässä tapauksessa. Ainoa seikka mikä tästä kaikesta tekikin vaikeaa, oli se, ettei Iriadorilla sitä kultaista näkökykyä enää ollut tallessa.
Toinen sokean käsistä tunnusteli Dariuksen hartiassa kiinni olevaa asetta, sokean käsien sotkeutuessa verestä punaiseksi ohessa Haukansilmän tahriintuneisiin panssareihin koskiessa. Toinen käsistä laskettiin pitämään Dariuksen kättä paikoillaan, jottei mies sitä kävisi tietentahtoen liikuttamaan.
”En anna..”, punapää aloitti telepaattisesti, kiskoen miekan kenraalin nahoista irti yhdellä nopealla kiskaisulla, ”…sinun kuolla tänne”. Iriador ei välittänyt, vaikka tiesi satuttavansa Haukansilmää sillä hetkellä. Verinen ase heitettiin syrjään, sokean lähtiessä riisumaan miehen yläkroppaa suojaavia panssareita heidän vierelleen. Näppärästi ne remmit aukesivatkin, punapään saadessa pujottaa haarniskan palat tummatukkaisen yltä syrjään, jonka jälkeen nuorempi nosti Winderin nojaamaan paremmin itseään vasten. Sinisiä kangasriepuja käytiin kierittämään kenraalin vammojen ympärille, estämään turhaa verenvuotoa näin väliaikaisesti. Sen enempää ei toistaiseksi kyetty tekemään tällä joukolla, koska kukaan ei parantajan lahjoja itsellään omannut. Iriador kuitenkin tiesi, että kenraali tulisi saada mahdollisimman nopeasti parantajan tykö, mikäli mieli rakkaansa yhä elossa säilyttää.
”Anna anteeksi”, huolentäyttämät sanat kävivät vielä lipumaan Dariuksen päähän.

Kun Iriador oli jo ehättänyt Winderin tilaa hieman parantamaan, tuli muutama vanhempi Kuiskauksen jäsen nuorempaa auttamaan. Viimeiset taistot oli saatu jo päätökseen, paenneiden sotilaidenkin perään lähteneiden palatessa muiden joukkojen tueksi auttamaan haavoittuneita. Ratsuja koottiin yhteen säikähdykseltä, Nashiran lähinnä paimentaessa itseään pienempiä hevosia pysymään paikallaan, samalla kun naaraspeura kävi välillä käyskentelemään ympäriinsä hermostuneena Iriadorin takia. Se ei ollut nähnyt isäntäänsä hetkeen, joka sai sarvikruunuisen epäilemään jo pahinta. Se oli nähnyt kenraalin ratsunkin syöksyvän kielekkeeltä alas. Se oli nähnyt Dariuksen kaatuvan. Entä jos Iriadorkin oli ottanut jo kuollakseen?
Tilanteen rauhoittuessa, viimeisenä kysymyksenä olivat enää kenraali Winderin selviytyminen ja minne matkaa lähdettäisiin tästä jatkamaan. Tänne Kuiskaus ei enää kyennyt jäämään, ja kaupunkiinkin oli matkaa vielä reilusti. Ainoana vaihtoehtona olisi palata hieman taemmas ja yrittää piilopaikkaan turvaan…


//DELI VAAN INNOSTUU LISÄÄ JOS IRI MENEE SITÄ MOTTASEEN. VARO VAAN DARI! No muttakun Deli tykkää, ootas vaan, kohta se siellä niitä persposkia läpsyttelee tyytyväisesti virnuillen. Iri kaivertaa nimensä Darin pyllyyn. Ja tatuoi nimensä Darin pen--- NONI//

[Aksutar]

Tilanteen käydessä rauhoittumaan oli Iriador ensimmäisenä kenraalin luona. Ei sinällään yllättävää, jos Dariuskelta kysyttiin, eikä hän kyllä ketään muuta lähelleen ensimmäisenä olisi halunnut.
"Yritän..." Darius kävi vastaamaan rauhallisesti, selkeällä äänellä katseen kääntyessä sokean puoleen. Sokeudestaan huolimatta Iriador näytti tietävän mitä teki, käyden omatoimisesti auttamaan kenraalia haavojensa kanssa. Haukansilmä ei itse käynyt liikkumaan, antaen kuitenkin punapään liikutella itseään tarpeen mukaan. Kenraali pysyi yllättävän rauhallisena tilaansa nähden, mutta moinen käytös ei ollut yllättävää muutenkin niin vakavalta ja hiljaiselta mieheltä.
Iriadorin telepaattinen viesti kiinnitti kenraalin huomion paremmin punapäiseen, joka kävi sanojensa välistä kiskaisemaan miekan irti kenraalin lapaluusta. Darius karjahti kivusta, kykenemättä pysymään hiljaa siinä tilanteessa. Pienesti myhisten ja sihisten Haukansilmä puri hammastaan yhteen Iriadorin käydessä näppärästi riisumaan kenraalin yläkropan panssareita, jotta pääsisi hoitamaan haavoja näin ensihätään. Eihän niitä vuotamaankaan voinut jättää, jotain oli tehtävä.

"Ei syy ole sinun..." Telepaattinen viesti suotiin Iriadorin päähän "Olin huolimaton. Saan syyttää vain itseäni...".
Tottahan se oli. Kenraali oli itse jättänyt suojauksen ja vihollisen vahtimisen syrjään, auttaessaan kuuraparran ylös. Mutta vaihtoehtoina olisi ollut antaa Delathoksen tippua tai sitten tämä. Vaikka Darius kuinka olisi mielellään nähnyt kuuraparran kuolleena - tai niin hän uskotteli itselleen - ei hänestä todellakaan ollut moiseen. Ei hän voinut antaa sotilaidensa kuolla, jos itse kykeni auttamaan heitä sillä hetkellä. Nämä miehet olivat hänen vastuullaan.
Viimein kuiskaus alkoi jälleen kokoontua, jokaisen palatessa takaisin ihmisiä lahtaamasta. Haavoittuneita käytiin auttamaan ja ratsuja keräilemään, suurimpana huolenaiheena oli nyt kuitenkin eliitti itse.
"Kootkaa kaatuneet ja nostakaa ratsaille... Emme jätä heitä tä..nne" Darius kävi antamaan käskyjä huonosta kunnostaan huolimatta, kuulostaen korkeintaan vain vähän väsyneeltä. Muuten kenraali kuulosti olevan pelottavankin tyyni ja normaali.
"Ehkä parasta... Sittenkin suunnata piilopaikkaan" Vaikka kuulosti siltä, että kenraali puhui kaikille jotka kuulolla olivat, puhutteli Darius lähinnä Iriadoria joka lähellä oli "Kaupunkiin on liian pitkä matka. Olisi typerää pyrkiä sinne nyt tässä kunnossa...".
Darius hiljeni, sotilaiden käydessä päättämään että piilopaikkaan heidän pitäisi todellakin pyrkiä. Haavoittuneita oli muutama, yksikään ei tosin niin vakavasti mitä Darius itse. Piilopaikka oli lähempänä ja sinne he saattaisivat ehättää ajoissa, ennen kuin kenraalilta loppuisi aika. Lisäksi jokainen halusi varmasti lepäämään mahdollisimman nopeasti nyt, kun energiaa oli kulutettu äskeiseen taisteluun. He olivat kaiken kaikkiaan uupunut ja selkäänsä saanut joukko nyt. Yksi uusi hyökkäys ja saattaisi koko rykmentti kaatua. Toivoa siis sopi, etteivät he törmäisi enää vihollisiin.

Päätettiin myös, että muutama heistä lähtisi nyt heti edeltä kenraalin kera kohden piilopaikkaa. Muut jäisivät keräämään kuolleet ja etsimään vielä puuttuvia ratsuja, tullen sitten perästä. Kenraali piti saada parantajan luo nopeasti. Nyt piti vain päättää, ketkä lähtisivät. Ketkä olisivat nopeita ja vielä kykeneviä taistelemaan, mikäli vastaan tulisikin vihollinen, joka ei päästäisi kuiskausta pakenemaan.
Darius ei sanonut mitään, antaen miestensä päättää itse kuka tekisi ja mitä. Kenraali pyrki vain pysymään hereillä ja kuuntelemaan keskustelua, ollen valmiina vastaamaan jotain, jos joku kysyisi. Ei hänestä juuri nyt ollut muuhun.


// .... DELI KERPELE NYT EI. LOPPU TUOLLAINEN! Ei saa Deli jätä nyt Dari rauhaan Darilla on paska päivä menossa. Sinne kaivertelee ja Dari ulisee kun sattuu tuollainen pyllyn viiltely. Ja tatuointi pe-- mitä... //

[Crimson]

Iriador tuki yhä kenraalia puoliksi istualtaan pystyssä, antamatta tuon kaatua mihinkään suuntaan vahingossa. Winderin ei tarvinnut käyttää voimavarojaan enää suotta, muiden pyrkiessä tukemaan miestä parhaansa mukaan sekä sanoin että teoin. Kenraali oli heistä nyt pahiten haavoittunut, eikä kukaan tuntunut olevan valmis menettämään Haukansilmää tänne tänään. Ei varsinkaan Iriador, vaikkei sokea huoltaan käynyt näyttämään ulospäin tietyistä syistä. Saati sitten sitä, että punapäätä kadutti, ettei ollut saapunut Winderin avuksi aikaisemmin.
Keskustelu haavoittuneista ja kuolleista otti kääntymään lopulta Dariuksen sanojen myötä siihen, että elossa olevat päättivät yksissä tuumin palata piilopaikkaan paikkailemaan haavojaan ja rivejään. He voisivat lähettää kaupunkiin viestin viivästymisestään, ja ottaa siirtyäkseen aroille sitten, kun kaikki kykenivät taas matkustamaan ja pysymään omien ratsujensa selässä.

”Nashira on nopein, nyt kun Náro ei ole täällä”, Iriador totesi ääneen, kun joukkoja alettiin jakaa kahtia sen mukaan, ketkä lähtisivät kenraalia saattamaan piilopaikkaan, samalla kiinnittäen varsin tyytyväisenä määkäisevän naaraspeuran huomion äänellään. Yllättävistä syistä, punapää halusi tarjoutua siihen tehtävään, kerta nopeimman ja ketterimmän ratsun heti Náron jälkeen omisti.
”Mutta Kadzaitin kyyti on pehmeämpi. Kissa hyppii sammaleella nopeammin kuin yksikään toinen nelijalkainen täällä”, torahampaisen tiikerinsä kanssa lähemmäs tullut Delathos kävi ilmaisemaan mielipiteensä asiasta, eikä kenellekään ollut varaa käydä kieltämään pakkasherran sanoja. Vaikkei pakkasherralla varsinaisesti ollut pelkkänä sotilaana varaa sanoa ylempiä tahoja vastaan, ei kukaan kuitenkaan ollut huomaamatta sitä auktoriteettia ja päätösvaltaa kokeneessa miehessä. Asiaahan tuo kuuraparta puhui – paitsi Iriadorin mielestä – joten ehkä oli oikeasti parhain vaihtoehto antaa ketterimmän ratsukon tässä maastolla lähteä saattamaan Haukansilmää.
”Lähden saattamaan kenraalia piilopaikkaan kahden muun kanssa. Mitä pienempi seurue lähtee matkaan, sitä huomaamattomia olemme”, käsipuoli selitti, laskeutuen harmaan tiikerinsä selästä alas.
”Kehtaakin valittaa, ja voit olla varma ettet koskaan tule päätymään piilopaikkaan haavoinesi”, varsin närkästyneet sanat käytiin ilmoittamaan Winderin päähän telepaattisesti vielä, kuuraparran pidätellessä typerän virneen nousemasta turvalleen. Kaiken lisäksi Delathos koki jonkinlaista tarvetta olla hyödyksi nyt, kun Haukansilmä oli aikaisemmin käynyt hänet kiskomaan kuolemanjyrkänteeltä ylös… Vaikkei tällainen käytös ollut lainkaan tyypillistä niin yhteistyökyvyttömälle pakkasherralle!

Yhteistuumin, Winder käytiin luovuttamaan Delathosin naarastiikerin kannettavaksi, pakkasherran noustessa torahampaisen naaraan selkään kenraalin taakse. Kadzait ei ollut moksiskaan painolastista selässään, olihan sillä kokoa ja lihasta kantaa isompiakin juhtia. Lumisessa, raskaassa maastossa kasvaneella tiikerillä oli lujuutta ja tahtoa jaksaa, vähän samaan tapaan kuin Delathosilla. Liekö kissa tullut isäntäänsä, viettäessään pennusta saakka elämänsä itsensä adoptoineen kuuraparran hoivissa.
Mukaan ensimmäisten joukkoon lähti Iriadorin lisäksi yksi vapaaehtoinen, joka myönsi jaksavansa vielä otella, mikäli ongelmia sattuisikin kesken kaiken matkaa tulemaan vastaan. Muut jäivät kokoamaan kaatuneita ja valmistautumaan lähtöön kohtapuoliin perästä, kun Winderin matkaansa saanut nopeampi saattue lähti jo kiitämään kohti piilopaikan rajoja.


//DELI EI KOSKAAN LOPETA. Deli voi parantaa Darin päivää. Suo vähän hellyyttä ja huomiota. Varo vain ettei Iri innostu moisesta ulinasta. Muuten se on kohta pyllistämässä itse//

[Aksutar]

Nakkiveneee