Karvaiset matkaajat || Mori

Kalman sanoessa, että kyseinen henkilö halusi miehen hengen. Kohotti ihmissusi kulmiaan. "Mitä olet tehnyt?" kuiskaus käväisi miehen huulilla. Kalman tönäistessä Ed sivuun mies tunsi halua siirtyä takaisin asemaansa, mutta Kalman vihollinen oli hänelle täysin tuntematon tapaus. Hän siis tyytyi katsomaan hetken, ennen kuin tajusi tilanteen täydellisesti. Kalman osuma kasvoihin sai ihmissuden mielen kirkkaaksi, mutta se ilo hyytyi nopeasti. Miehen kiertäessä kätensä Kalman kurkun ympärille ja muuttaen muotoaan, joksikin mitä Edward ei olisi koskaan uskonut. Ei toinen ei ollut ihmissusi, sen hän haistoi jo hajusta.
Näky järkytti häntä. Kalman vapaana heiluvat jalat ja pyrkimys saada itsensä irti isomman kättelystä. Ensiksi vihollinen virnuili ilkeästi Kalmalle, mutta suuntasi pahan katseensa häneen. Sanoen, että säästäisi hänen henkensä, jos lähtisi saman tien karkuun. Edward ei liikkunut, hänen lojaalisuutensa sekä oikeuden mukaisuutensa eivät antaneet hänen lähteä. Eikä mies myöskään halunnut. Hän suojeli kunniaansa.
"Päästä irti hänestä!" miehen ääni syveni, madaltui ja muuttui uhkaavalta. Hänen vihreät silmänsä näyttivät huomiota ja mies otti uhkaavan askeleen kohti Jackiä. Kyllä, Edward oli lyhyempi ja heikomman näköinen mies. Hän saattoi vaikuttaa ryysyläiseltä, mutta hän oli ihmissusi ja vielä vaarallinen sellainen. Ei koskaan saanut ärsyttää yksinäistä sutta, jota luulee liian heikoksi. Kun mitään ei tuntunut tapahtuvan mies ärähti vielä kerran: "Jos et päästä teet elämäsi pahimman virheen!"

Sen jälkeen miehen järki sumeni. Hän oli hyvin stressaantunut koko tilanteesta, jonka takia hyytävä ulvonta kuului hänen kurkustaan nyt. Yön linnut pyrähtivät äänekkäästi pois paikalta. Ihmissusi sai lisää massaa kehoonsa, kun se peitti karvakerros sekä häntä sekä kuono vääntäytyivät esille. Tällä kertaa susi käveli kahdella jalalla ja se ei ollut hyvällä tuulella. Ihan ensimmäisenä se lähti yllättävään juoksuun ja yritti potkaista avointa kylkeä, jotta saisi Kalman irti kuristus otteesta. Peto ei tietenkään ajatellut siltä kannalta vaan se halusi isomman vastuksen. Ihmissusi nauroi kumeaa nauruaan ja syöksyi kohti hrittäen sivaltaa ja lyödä nyrkein miehen naamaa ja yläkroppaa.

Oli virhe tehdä hallaa ihmissuden itsetunnolle. Valkeat hampaat välkähtivät himmeässä valossa, kun ne yrittivät saada hampaisiinsa Jackin käden siinä kuitenkaan onnistumatta. Ihmissusi mylväisi saadessaan hopeaa lihaansa, mutta siitä huolimatta se jatkoi itsepintaisesti. Pedolle kyse oli elämästä ja kuolemasta.

//Derpiä muitakin ja inspi lyö vasten päätä yöllä. Jep jep

Typerä olento! Jack oli juuri tarjonnut elämänsä säästämistä, jota mies ei normaalisti tehnyt yhdenkään friikin kohdalla, mutta kerta Kalma oli paikalla.. olisi tämä susimies saannut lähteä kotiinsa. Koira oli tärkeämpi kuin tuo surkean näköinen mies.
"Et selvästikkään ymmärrä omaa parastasi." Jack tuhahti ärtyneeseen sävyyn ihmissudelle nenäänsä nyrpistäen silkasta inhosta. Mitä tuo vastenmielinen olento muka hänelle voisi? Heikolta surkimukselta tuo näytti ja vielä likaisen saastainen! Ties mitä bakteereja ja tauteja kantoi mukanaan, kuin kapinen kettu. Ed astui lähemmäs Jackiä ja Jack vain kohotti laiskasti toista kulmaansa samalla kun pedon kasvoille levisi huvittunut virne Edin sanojen myötä, jolloin Jack vain pyrskähti naurahtaen.
"Et voi olla tosissasi--!?" Jack naurahti, mutta hänen hymynsä katosi kun Ed alkoi muuttumaan astetta karvaisemmaksi tapaukseksi. Paljon suuremmaksi ja terävä hamapiseksi ihmissudeksi. Jack tosin vain ehti hetken silmäillä tätä petoa kun se hyökkäsi agresiivisesti kohden, potkaisi kylkeen hyvinkin tuntuvasti. Juuri sille puolelle joka oli suojaamaton kun Jack piti koiraa otteessaan, mutta joutui nyt irrottamaan otteensa aavekoirasta ja keskittymään uuteen viholliseensa. Peto karjasi ärtyneenä ihmissudelle valkoiset hampaat esillä välähtäen. Isku päähän sivulta sai pedon inahtamaan, horjauttamaan tasapainoaan ja jälleen hetken aikaa hakemaan ajatuksia takaisin kokoon vain nähdäkseen kuinka tuo ruskeaturkkinen ei halunnut jättää häntä rauhaan vaan iski useita kertoja Jackiä kohden repien ja raadellen, potkien. Jackille tosin riitti tämä nyrkkeilysäkkinä oleminen hyvin nopeasti ja kävi vastaamaan pedon iskuihin omilla hopeisilla aseillaan alkaen viiltelemään niillä petoa, tehdäkseen tuosta sudesta suikaleita! Toisaalta olisi hyvin sääli rikkoa hyvä turkki..
Jack astui hetken päästä kauemmas pedosta, heitti sopivalla etäisyydelle päästyään aseensa ilman halki kohteenaan pedon herkät kyljet. Oli osunut tai ei Jack katosi ja ilmestyi pedon taakse ottaen kopin aseistaan ja yritti survaista toisen niistä suoraan keskiselän läpi, samalla kun toinen yritti leikata herkkää niskaa.

Kalma tömähti maahan köhien ja henkeä haukkoen, tajuten myös sen että oli juuri jäämässä jalkoihin kun kaksi suuri kokoista petoa otti toisistaan mittaa. Kalma kierähti pois alta ja raahasi itsensä lähintä puuta vasten, jonka avulla auttoi itsensä jälleen ylös seisomaan katsellen nyt sivusta tätä kaksintaistelua. Ed pärjäsi petomuotoisena hyvin tietenkin samoissa koko luokissa olevan Jackin kanssa, vaikka Jack oli selvästikkin se joka oli raskaampi. Toivottavasti se ei vaikuttaisi voima eroihin.. Kalmaa kuitenkin huolestutti kaikkein eniten nyt Edin raivoisa ihmissusi, jos Ed voittaisi.. eikä olisi palautunut entiselleen niin hän loukkaantuneena olisi se joka seuraavaksi oli kohteena. Ed ei selvästikkään ollut ajatellut yhtään päätään pidemmälle muuttuessaan ja antaessaan pedollensa vallan.
Jackin yrittäessä Edin seläntakaa iskeä havahtui Kalma takaisin taistelun kulkuun ja huusi varoituksen samalla kun lähti juoksemaan nilkuttaen väliin.
"Ed varo!" Kalma huusi automaattisesti, vaikka tiesi yhtälailla olevan Edin ihmissuden ruokalistalla seuraavaksi ku taistelu päättyisi, tai sen ohessa. Kalma ei kuitenkaan välittänyt vaan paiskasi itsensä koko kehonsa painolla Jackin selkää vasten roikkuen karvoista tukistaen mustaturkkisessa kiinni samalla kun upotti omat hampaansa pedon nahkaan. Jack vain murahti kevyesti. Kalman purema tuntui paksua turkkia vasten vain surkealta itikin pistolta, mutta oli silti saannut Jackin huomion. Jack taivutti itsensä ja tarrasi Kalmaa takista kiinni heittäen selällensä maahan ylitsensä hyvin kovakouraisesti. Kalma tunsi kuinka hengitys salpaantui iskun voimasta ja myös sen kun hänet nostettiin päästäen pitäen ylös ja iskettiin kynsien kera suoraan vatsaan. Kalma vain vinkasi ja lensi kuin märkä rätti pitkin maata useita metrejä kunnes pysähtyi henkeä haukkoen maahan makaamaan kärsien kivuista ja pidellen verta vuotavaa vatsaansa. Kalma yritti nousta, mutta sai niukin naukin vain päänsä edes ylös.

Jack kääntyi katsomaan ihmissutta hymyillen.. nyt tuo karvapallo, siitä saisi hyvän taljan jonka varmasti joku ostaisi itselleen. Tai voisihan siitä tehdä eteiseen komean maton. Sitä voisi miettiä myöhemmin. Jack karjasi ja hyökkäsi jälleen aseidensa kanssa Ediä kohden yrittäen jälleen leikellä ja viilellä tuon kehoa.

// No sentään selvää saa :3 //

Hyytävä karjunta raikasi pitkin metsää. Varsinkin kun hopeinen terä upposi pedon kylkeen. Kuumottava tunne ja sauhuava haava saivat ihmissuden inahtamaan ja huitaisemaan kädellä kohti vastustaa. Teleporttaaminen oli yllätys, mutta onneksi ihmissusi tajusi väistää takaa tulevia hyökkäyksiä. Samaan aikaan Kalman huuto kuului, mutta peto tutui vain värähtävän sen voimasta. Se otti yhden askeleen taakse, kun koira jo haukkasi palaa Jackin niskassa. Huomio keskittyi muuhun, pysty peto hetkellisesti levähtämään. Se katsoi juotavaa kylkeään, mutta ei kauaa. Kalman mentäessä maahan ja haavat näkyen vihreät silmät muuttuivat lähes mustiksi, sillä mustuainen söi kaiken vihreän. Valoa pääsi enemmän verkkokalvolle ja ihmissusi näki liiankin hyvin vastustajansa. Osittain Kalman loukkaantuminen vaikutti pedon käyttäytymiseen. Osittain ei. Se mylväisi kohti vihollista ja otti voimiaan enemmän käyttöön. Täysikuu olisi antanut enemmän voimia, mutta pedon piti tyytyä nyt omiinsa.

Jackin lähestyessä häntä hopeisilla veitsillään peto syöksyi kohti. Se avasi kitansa ja tarttu hopeisiin teriin, vaikka se poltti aivan pirusti. Ihmissusi repi hopeiset miekat ja karjui minkä ehti niin kivulta kuin vihasta. Se oli silkkaa puhdasta vihaa, mitä pedossa esiintyi tällä hetkellä. Peto yritti viiltää Jackia rintamuksesta kynsillään ja yritti lyödä tätä mahaan. Samaan aikaan hän liikkui nopeasti alas ja yritti kaataa tämän potkaisemalla jalkoihin.
Ihmissusi perääntyi nopeasti, se kääntyi ja katsoi Kalmaa. Se tuntui hetkellisesti empivän, mutta tarttui koiraan. Nosti tämän syliinsä ja murahti vain. Silmät olivat palautuneet takaisin vihreiksi ja ihmissusi lähti nopeaan juoksuun. Hänen oli eksytettävä vihollinen. He molemmat alkoivat varmasti olla liian heikkoja, ihmissudesta ei ollut taistelemaan hopeaa vastaan. Se vaikutta paljon, hyvin paljon kun se oli törkätty hänen kyljestään läpi.

Muutaman minuutin jälkeen ihmissusi pysähtyi. Ei ollut oikein tietoa, oliko paikalla susi vai ihminen. Tuntui vain että keho teki minkä parhaakseen näki. Kalman ihmissusi laski maahan varovasti. Ihmissusi perääntyi ja näytti tuntevan vihlaisun kyljessään eikä ihme, haava savusi edelleen. Turkki ja suden piirteet alkoi hiljalleen kadota. Enää paikalla oli Edward ihmisenä, joka pysyi tuskin jaloillaan. Veri oli tahrannut hänen likaisia vaatteitaan ja hän romahti polvilleen, josta hän kaatui naamalleen.
Keho tuntui tärisevä , kun se yritti parantaa itseään, mutta hopeasta ei parannuttukaan yhtä nopeasti kuin tavallisista aseista. Edward avasi silmänsä, hän irvisti ja nosti kehoaan, jotta voisi nähdä Kalman. Ainut ongelma oli se, että maailma tuntui pyörivän kauttaaltaan hänen silmänsä edessä. "Kalma... Oletko... Elossa?" hän puhui minkä raskaalta hengitykseltään ehti. Hän ei nähnyt yhtikäs mitään. Oli pimeää ja veri tuntui haisevan liian voimakkaasti. Hänen omansa ja Kalman. Hänestä tuntui, ettei jyskyttävä kipu kyljessä loppuisi koskaan.

//Taistele ja pakene xD

Ihmissusi pääsi yllättämään Jackin, tuo iski hampaansa hopeisista aseista huolimatta niiden teriin estäen Jackiä toimimasta. Eikä peto muotoinen Jack olisi edes ehtinyt kun tusi kuinka tuon sekopäisen pedon kynnet leikkasivat rinakehän lihan auki veren roiskahtaessa ja Jack vain tunsi kuinka hänen tajuntansa hämrtyi ja alkoi kadota silkasta kivusta. Mies päästi aseistaan irti horjuen ja yritti iskeä petoa nyrkillä, mutta se meni ohi. Jack sai uuden iskun kylkeensä ja toisen selkäänsä horjahtaen eteenpäin lähellä kaatumis pistettä, korjaten kuitenkin asentonsa. Jack oli kääntymässä ihmissutta kohden uuden hyökkäys yrityksen toivossa, mutta löysi itsensä vain maasta. Kiroten Jack kampesi itseään ylös, vaikka tajunta pyöri rajamailla ja aiheutti sen että Jack vain rojahti takaisin maahan.. joutuen katsomaan kuinka peto karkasi paikalta Kalman kanssa. Jack kirosi ja silkalla vihan voimalla nosti itsensä ylös ja juoksi muutaman kompuroivan askeleen kaksikon perään. Jack ei kuitenkaan koskaan kiinni noita saannut ja luovutti nopeasti. Olisi vain ajan hukkaa lähteä kaksikon perään, etenkin kun itsekkin vuoti verta kuin rikkinäinen vene konsanaan. Niimpä rintaansa pitäen Jack kääntyi ja teleporttasi palatakseen takaisin kylään.

Kalma oli lähes tajuton kun hän tunsi kuinka hänet nostettiin hellästi ylös maasta, jolloin Kalma raotti hieman silmiään ja katsoi Edin ihmissusi muodon karvaista päätä väsyneellä katseellaan.. ennekuin sulki ne uudestaan roikkuen vain hukan mukana sinne minne tuo ikinä häntä veikään. Kalma ei ollut tajuton, mutta silmät eivät tuntuneet pysyvän mitenkään auki, niitä ei vain jaksanut pitää enää auki. Olo oli liian heikko.
Lopulta pako päättyi siihen että Ed laski velton oloisen aavekoiran maahan ja johon Kalma ei reagoinnut sen enempä, ei siihenkään kun Ed kaatui hänen viereensä huohottaen ja loukkaantuneena. Vasta kun hän kuuli oman nimensä Kalma raotti heikosti silmiään, käänsi hieman päätään Edin suuntaan. Ilmeessä tai silmissä ei vaikuttanut olevan mitään eloa, tai reagointia siihen mikä oli tilanne. Edin sanoihin mies ei vastannut. Kalma oli shokissa, eikä oikeastaan tiennyt oliko edes enään tajuissaan tai edes elossa. Kipua ei ollut ja kaikki tuntui hyvältä, ei ollut mitään mistä olisi voinnut kärsiä. Olo oli kuin olisi ollut hyvässä pehmoisessa unessa vailla tilanteen tajua. Vai tajusiko aavekoira sittenkin? Hetken lagaamisen jälkeen Kalma käänsi itsensä vaivoin ylös maasta ja raahasi itsensä Edin luokse, heitti selässään olevan repun maahan viereensä kaivaen sieltä neulaa ja lankaa, sideharsoja. Kalma vaikutti toimivan tietotoisesti, mutta aavekoiran katse kertoi sen ettei koiralla ollut aivan kaikki hyvin, katse oli kuollut ja täysin tunteeton eikä mies puhunut mitään. Kuin Kalma olisi toiminut vain alintajuisesti auttaessaan nyt maassa makaavaa Edwardia. Kalma aloitti kyljessä olevan haavan tikkaamisen umpeen kädet täristen, eikä se jälkikään ollut mitään parasta, välillä meni hieman ohi mutta silti Kalma jatkoi. Jatkoi aina seuraavaan haavaan jos niitä vain oli ja lopulta alintajuisesti omasta mielestään saatuaan kaikki haavat tikattua jätti aavekoira neulan että pitkän pätkää narua leikkaamatta pois ja vain aloitti haavojen sitomisen. Sekään ei ollut parasta, mutta eihän Kalma eirityisen tietoinen ollut tekemisistään ja se sitominenkin jäi kesken kun ilman mitään ennakko varoitusta Kalma vain kaatui kylki edellä siihen Edin viereen hengittäen heikosti enään. Hän oli käyttänyt kaikki voimansa pelastaakseen nuorempansa.

// Poor Kalma :o //

Edward ei ollut menettänyt tajuntaansa ja Kalmasta periaatteessa voisi sanoa taas niin, että tuo oli. Jostain syystä mies nousi ja rupesikin tärisevin käsin korjaamaan häntä. Edward ei sanonut mitään, hän ei nähnyt mitään ja neula tuntui vain pieneltä haavan rinnalla. Kuitenkin se mikä sai nuorimmaisen nousemaan ylös ja viimeistelemään Kalman tekemän työn oli tuon kaatuminen hänen vierelleen.
Edward älähti kivusta, kun hän sitoi kylkensä kiinni ja katkaisi langan käsin. Hän ravisti päätään ja otti Kalman repun lähemmäs. Nosti sen selkäänsä ja nosti Kalman syliinsä. "Kehtaatkin kuolla minun nähden." Edward mutisi. Hän käveli syvemmälle metsään, löytäen puron, jonka luo laski Kalman. Edward riisui paitansa, uitti sen vedessä ja heitti oksalle. Hän kaivoi samalla repusta jotain, jolla huuhtoa Kalman haavat. Hän löysi jonkin näköisen puhtaan liinan, jonka kostutti vedessä. Sen jälkeen Ed väsyneesti avasi opettajansa paidan. Hän varovasti putsasi veren haavojen ympäriltä ja kaivoi taas reppua. Neulaa ja lankaa, sitäkin Kalma oli tehnyt hänelle, joten nyt oli Edwardin vuoro.

Tärisevin käsin ei ollut kivaa laittaa lankaa neulaan, mutta hän onnistui siinä ja teki suhtkoht hyvää jälkeä. Tämän jälkeen Edward sitoi haavat ja riisui lopulta Kalmalta veriset vaatteet. Ne houkuttelisivat liian lähelle eläimiä. "Sinä selviät kyllä." hän kuiskasi. Sitten Edward muuttui sudeksi ja lähti nopeasti etsimään jotakin. Väsyneenä hän kävi tutun kokonsa luona hakemassa muutaman vaihtovaateparin ja tuli takaisin kalman luokse. Hän oli hakenut myös Kalman takin.
Ihmissuden onneksi hänen vaatteensa mahtuivat Kalman ylle jotenkuten. Hän asetti miehen vasten puuta ja peitteli takilla. Edward itse siivosi jäljet ja poltti veriset vaatteet yön turvin. Kaiken lisäksi Kalma oli herkkä auringon valolle, joten väsynyt susi kaivoi syvän kolon, jonne ihminenkin mahtui. Lopulta Edward väsyneesti otti opettajansa ja raahasi koloon. Siellä hän asetteli miehen mukavaan asentoon ja muuttui sudeksi, näin antaen kämppään pahasti loukkaantuneelle.

Aamulla susi heräsi hetkeksi hirveään kipuun, mutta se toimi väsyneesti vielä kun voi. Ed nousi kolosta, teki siihen samantapaisen häkkyrän, mitä Kalma oli tehnyt ja hän katsoi reppua, vei sen koloon ja otti liian siitä. Sen hän kasteli purossa ja vei märän liinaan koloon, jossa puristi vettä Kalman suulle. Parasta olisi, ettei tämä mies kuolisi. Hän syyttäisi siitä itseään kuitenkin. Edward muuttui takaisin sudeksi ja voihkaisi särystä kyljessään. Hän sivuutti kivun ja päätti vain varmistaa Kalman hengissä pitämisen

//Ei hätää, Edward yrittää parhaansa!

Kalma ei ollut laisinkaan tietoinen siitä kuinka paljon työtä ja vaivaa Ed teki hänen henkensä hyväksi, vaikkei ollut itsekkään edes kunnossa. Jos Kalma olisi ollut tajuissaan, olisi Kalma varmasti sanonut että oli ylpeä nuoremmastaan. Edissä oli paljon potenttiaalia vaikka mihin kun tuo vain yrittäisi ja eikä antaisi menneisyytensä vaivata liikaa. Kalma ei kuitenkaan kyennyt nyt sitä sanomaan nuorelle miehelle kun oli tajuton, todella syvässä unessa täysin tiedoton yhtään mistään.
Yö vaihtui aamuun ja Ed oli jo herännyt, mutta Kalma nukkui edelleenkin hengittäen rauhallisesti maatessaan selällään Edin tekemän kolon lattialla. Oikeastaan vasta siinä vaiheessa kun Ed tuli juottamaan aavekoiraa liinan kanssa alkoi Kalma yllättäen yskimään ja köhimään kun vettä oli mennyt väärään kurkkuun. Siinä vaiheessa Kalmakin heräsi ikiunestaan kääntyen hieman kyljelleen yskiessään ja yrittäessään saada henkeä pidellen kurkkuaan. Hetki siinä meni, mutta lopulta aavekoira sai henkensä kulkemaan ja asettui takaisin makaamaan.. tuntien valtavan kivun rinnassaan vasta nyt, kokeillen kevyesti kasaan parsittua rintaansa ja irvisti. Mitä oli tapahtunut? Kalma katsoi ympärillensä tajuten olevansa jossakin kolon tapaisessa ja kiinnitti myöhemmin vasta väsyneen katseensa vieressä makaavaan susi muotoiseen Ediin. Kalma veti kasvoillensa hyvin väsyneen hymyn, joka kuitenkin katosi nopeasti kun mies sulki uudestaan silmänsä. Kalma ei nukkunut, vielä, kunhan lepäsi. Hän ei vain jaksanut vielä käydä puhumaan ja kyselemään, niiden aika olisi myöhemmin. Hänen olisi levättävä ja saatava voimansa takaisin kotiin paluutaan varten.

Kalma kuitenkin liikautti kättään Ediä kohden kevyen irvistyksen kera ja no alkoi rapsuttamaan ruskea turkkista sutta kaulan sivusta mitään sanomatta silmät kiinni.

// Aaaw, Ed niin paljon vaivaa näet QQ //

Edward tunsi yskimisen jatkuvan hetken ja se katsoi opettajaansa huolestuneena. Eihän Kalma vain tukehtuisi? Ed viattomasti oli yrittänyt juottaa vettä ja lopulta hän olisi hukuttanut opettajansa parilla vesipisaralla. Susi katsoi silmät pyöreinä miestä, kunnes tuo lopetti yskimisen. Kuoliko se? Ehei, Kalma hengitti yhä, joka sai suden huokaisemaan helpotuksesta. Se asettui paremmin miestä vasten ja laski päänsä Kalman pään yläpuolelle, näin varmistaen, ettei mies jäänyt lämmöstä paitsi. Paitsi jos hän tukehduttaisi miehen karvoillaan. Edward hilluttautui sittenkin vähän kauemmas, jotta turkki ei olisi niin lähellä toisen naamaa. Kaiken kaikkiaan yllätys oli se, kun Kalman käsi rupesi rapsuttamaan sutta leuan alta. Edward tuijotti opettajaansa ja nuolaisi toisen kättä ystävällisesti. Hän siirsi sen kuitenkin hellästi takaisin paikalleen. Olisi parasta, jos mies ei liikkuisi.
Uni saapui Edwardin päähän pian ja yökin tuli yhtä nopeasti. Kolossaan Ed heräsi taas jossain puolelta öin. Hän nosti päätään ja haisteli ympäristöä. Hän varmisti, ettei se hullu mies ollut tullut takaisin. Mitään ei kuitenkaan leijunut ilmassa, joten susi lähti ulos kolosta. Hän muuttui ihmiseksi ja veti kolosta repun. Hän katsoi hetken sitä ja pudisti lopulta päätään riisuen samalla paitansa. Hän meni takaisin koloon ja laski paitansa maahan. Nosti Kalman sen päälle ja avasi varovasti siteet. Haavat tuntuivat märkivän, joten Ed katsoi tarpeelliseksi puhdistaa ne. Hän otti taas liinan ja pyyhki haavoja varoen kudosnesteen pois. Sen jälkeen hän vaihtoi siteen puhtaaseen. Likaisen hän uitti purossa ja pesi kunnolla. Laittoi sen kuivumaan oksalle.

Kalma ei myöskään voinut saalistaa itse, joten se jäi hänen kontolleen. Ed katsoi sidettään ja viis veisasi sen. Hän muuttui sudeksi ja lähti metsälle. Haavoista parantuessa hän otti helpon saaliin. Jäniksen hän sai ja se riitti. Ihmissuden palatessa paikalle kylkeään pidelle, hän katseli kirkasta taivasta.
Kolon luona, hän nylki jäniksen ja paistoi sen nopeasti nuotiossa. Hän ei tiennyt missä muodossa antaa lihaa Kalmalle, joka tuskin söi isoja paloja helposti. Ed nyppi lihasta pieniä suikaleita ja asetti ne jollekin kaarnan palalle. Hän söi itse osan jäniksestä ja vei nyppimänsä lihan Kalmalle. Olisi helpompaa jos se olisi nestemäistä, mutta nojaa. "Hei." Edward kuiskasi. "Yritä syödä jotain. Jos vain pystyt." hän totesi ja laski kaarna palan Kalman käsien lähelle. Ihmissusi katsoi parhaakseen jäädä, jotta tarpeen tullen hän auttaisi miestä syömään.

//:3 Mulla ei ole mitään kaksimielestä mun päässäni näistä kahdesta, mutta siis OI ETTÄ NE ON NII SYÖTÄVÄN SÖPÖJÄ!!! P.S. Piirsin niistä suttua, joka tulee joskus tänne jonnekin

Kalma raotti aavistuksen toista silmäänsä kun Ed sutena lipaisi hänen kättään ystävällisenä eleenä, mutta sitten siirsi Kalman käden pois omalle puolellensa. Kalma ei vastustellut, hymähti vain itsekseen ja sulki aukinaisen silmänsä nukahtaen hyvin pian unten maille takaisin.

Kalma ei tiennyt kuinka kauan hän oli nukkunut, mutta heräsi jo hieman ennen Ediä. Kalma avasi silmiään väsyneenä ja heikkona, tuntien itsensä kuumiseksi ja tavallista lämpimäksi. Rinnassa olevat kysimis jäljet olivat suuria ja syviä, joten aavekoiran keho reagoi siihen lämpöilyllä. Tietenkin mielessä kävi että olivatko haavat alkaneet tulehtua? Mutta tuskin nyt yhdessä yössä. Kalma havahtui omista mietteistään Edin heräämiseen ja hieman käänsi päätään suden suuntaan joka lähti ulos. Kalma ei kysynyt mitään Edin perään vaan jäi aloillensa makaamaan kerta ei kyennyt kunnolla liikkumaankaan ilman kipuja ja pelkoa siitä että repisi Edin tekemät tikkaukset auki ja samalla haavansa.
Ed palasi hetken päästä takaisin koloon paitansa riisuneena, jonka asetti maahan ja sitten kainaloista nostaen siirsi Kalman sen päälle makaamaan. Kalma irvisti kivusta kun häntä siirrettiin, mutta ei sen enempää valittanut. Jäi vain seuraamaan mitä nuorempi oli saannut päähänsä. Ed päätti avata veriset ja kudosnesteessä olevat siteet, eikä Kalma ei voinnut todellakaan olla valittamatta ääneen kun siteet otettiin pois lähes tuoreiden haavojen päältä. Haavat alkoivat toiminpiteestä tietenkin kevyesti vuotamaan uudestaan verta, mutta Ed pyyhki niin verta kuin märkiviä haavoja puhtaalla liinalla. Kalma irvisteli jännittäen lihaksensa, mutta ei liikkunut sen enempää. Vaikeuttaisi vain Edin toimia jos alkaisi riehumaan. Haavat pudistettuaan nuori mies sitoi jälleen haavat ja lähti ulos.. Kalma itse veti hieman takkia lämpimikseen päälleen yhdellä kädellä ja sulki jälleen silmänsä.

Kalma oli ehtinyt uudestaan torkahtamaan siinä ajassa kun Ed oli ollut metsällä, mutta havahtui uudestaan hereile kun ilmassa tuoksui ruoka. Kalma ei erityisesti tuntenut kehnolta ololtaan nälkäänsä, mutta kai keho jollakin tasolla halusi ruokaa vatsaan. Kalma ei kuitenkaan ollut syönnyt sitten eilisen. Hetken päästä Ed tulikin saamaansa saalistaan tarjoamaan potilaalleensa kaarnapalan päällä. Kalma yritti nousta tärisevien käsien varassa hieman istuvampaan asentoon, mutta ei jaksanut nostaa itseään kunnolla vaan putosi takaisin maahan irvistäen. Ehkä hän söisi sitten näin.. Ed laski kaarnalautasen Kalman lähelle ja Kalma nosti toisen tärisevän kätensä ottaakseen lihapalan kaarnan palalta, se vain tuntui vaikealta kun käsi tärisi ihan hulluna ja Kalma joutui oikeasti käyttää kaiken keskittymisensä saadakseen sen yhden palan hyppysiinsä. Suuhun laitto oli sama taidonnäyte, mutta sinne se meni, Kalma pusrekeli palan muutaman kerran ja nielasi hieman vaikean näköisesti alas. Tärisevä käsi hamusi uutta palaa kaarnalautaselta ja muutaman palan Kalma söikin, mutta lopetti sitten jättäen yli puolet syömättä. Hän ei jaksanut eikä keho huutanut nälkää, joten ruokakaan ei maistunut. Kalma katsoi Ediä.
"Anteeksi... että.. minusta on vaivaa." Kalma sanoi kuivalla äänellä lipaisten kuivia huuliaan, mutta hymähti heikosti.
"Olen minäkin opettaja." Kalma sanoi vakavoituen. Mikä opettaja hän oli? Olla nyt oppilaansa hoidettavana kuin pieni avuton vauva.
"Repun sivutaskussa on muuten.. sinulle jotakin." Kalma sanoi yllättäen. Kalma oli varannut viime yönä matkaansa pienen purkillisen keksejä, sillä hän ei itse niistä välittänyt. Hänen oli tarkoitus antaa ne tämän kertaisen harjoittelun päätteeksi, mutta nyt ne varmasti enemmän menivät Edille helppona syötävänä.

// ON! >W< Eikä söpöys nyt aina tarkoita et oltaisiin homoparituksia >: Suloinen kaveri parivaljakko :3 Ja oi! Mäki voin sanoa et mulla on tuolla alotettuna toinen Ed kuva. Mut ilmottele ku tulee valmista (tai laita tähä jos peli on käynnissä vielä) //

Kalman syömis prosessi tutnui hvyin vaivalloiselta. Ed olisi auttanut, mutta katsoi sen olevan tarpeetonta, kun mies jätti puolet ruuastaan syömättä. Ei siitä voinut toista syyttääkään. Toinen oli siinä kunnossa, ettei apetta tarvinnut. Edward siirsi hitaasti ruuan kauemmas, ehkä myöhempää varten ja kaiken lisäksi se saisi ihan rauhassa kuivua, mutta sitten se olisi taas vaikeampi pureskella. Miehen äkkinäinen pahoitteli, tuntui Edwardista väärältä. "Ei sinusta ole vaivaa... Ei yhtään. Parempi on vain, että keskityt paranemiseen." hän totesi ja hymyili huolen täyttämin silmin.
Kalman syytelessä itseään opettajana Edward pudisti päätään. "Ei syy ole sinun... Olet hyvä opettaja, sen voin vannoa. Älä vähättele itseäsi." hän totesi ja tunsi, kuin nämä sanat olisivat voitu suunnata myös hänelle itselleen. Edward höristi korviaan, kun mies heitti aivain jotain uutta. Hänelle jotain? Kulmien kohotus kertoi kaiken miehen omasta hämmennyksestä, mutta hän tarttui reppuun ja vilkaisi sivutaskuun. Siellä olikin purkillinen keksejä. Edward katsoi niitä ja katsoi sitten Kalmaa. Hän naurahti kevyesti. "Kiitos." hän totesi ja laski purkin maahan. Tosin hän katsoi paremmaksi, että purkista olisi muuta hyötyä, kuin keksien säilöminen.

Edward söi muutaman keksin. Pitkään aikaan hän ei ollutkaan syönyt mitään makeaa, joten makean maistaminen tuntui oudolta. Sokeri tuntui oudolta. Loput keksit hän laski kaarnapalan päälle lihojen viereen ja lähti ulos purkki mukanaan. Hän huuhtoi sen purossa ja otti siihen kirkasta ja raikasta vettä. Sen hän toi Kalmalle. "Näyttää suuta kuivaavan. Meinasin tukehduttaa sinut viimeksi, joten tämä on varmaan parempi tapa?" hän kysyi ja auttoi Kalmaa kohottaen tämän päätä niin, että tämän olisi helpompaa juoda purkin reunalta.
Purkin hän siirsi syrjään myöhempää käyttöä varten. Edward asettui makaamaan selälleen ja sulki silmänsä. Hän tunsi olevansa aivan naatti viime yön tapahtumista. Untakaan hän ei ollut saanut kunnolla, kun polttava kipu oli aina välillä herättänyt hänet. "Taitaa sinun tikkauksesi olla aika suttua täällä." hän totesi ja virnisti, kunnes ilme muuttui irvistykseksi. Kalman herääminen ja kunto olivat huojentaneet miehen omaa tilaa ja saanet adrenaliinin tuotannon väistymään, mikä oli tietysti aiheuttanut sen, ettei hän tuntenut kovin paljon kipua. Adrenaliinin tason laskiessa kipu tuntui yltyvän, sillä hopean vaikutus oli pitkä ja piinaava. Tämä muistutti sitä yötä, kun hän oli mennyt kerran merirosvojen sekaan ja nämä olivat sivaltaneet häntä olasta. Se olka oli vihlonut yli kolme päivää ja tavalliset haavat paranivat päivässä tai alle.

Ed kääntyi kyljelleen selkä Kalmaan päin. Hän puri hammasta ja yritti sulkea kipunsa pois. Kalma oli pahemmin haavoittunut ja hänen olisi parasta olla se paremmin kulkeva, jotta he kumpikin pystyisivät selviytymään siitä. Raskas hengitys kuului miehen suusta, kunnes tuli aivan hiljaista. Ed piteli kylkeään ja näytti käpertyneen sikiöasentoon. Hän nytkähteli pienesti, mutta se ei ihmissutta juurikaan huolettanut. Hänenkään ei kai pitäisi liikkua niin paljon, sillä kyljen haava tuntui avautuneen uudestaan. Pieni veri puro laskeutui maahan.

//Tadaa~ Uih! Uusi kuva edistä vai? Pitäisiköhän minunkin piirtää Kalmasta värillinen versio? XD

Edwardin väittäessä ettei Kalmasta ollut vaivaa hoidettavana, eikä myöskään ollut huono opettaja. Kalma veti väsyneille kasvoillensa hymyn, kiitollisen hymyn.
"Ei tässä muutakaan voi." Kalma totesi hymähtäen kun Ed sanoi että hänen pitäisi keskittyä parantumiseen, eikä asioiden murehtemiseen. Eipä Kalmalla oikeastaan muuta tekemistä ollutkaan kuin tässä makaaminen ja odottaminen että havat muutaman päivän päästä olisivat siinä kunnossa että kehtaisi liikkua. Kalma kun ei pysynyt parantumaan yhtä nopeasti mitä Ed teki ihmissutena, hänen kehonsa oli vain ihmisen ja sen mukana olevat heikkoudet piinasivat koiraa.
"Ole hyvä.. voin tuoda niitä joskus lisää." Kalma totesi hymähtäen Edille, jolle purkin sisältö näytti hyvin kelpaavan. Tietenkin kelpaisi, Ed oli ollut ihminen ja varmasti arvosti tälläistä pientä tulijaista aavekoiralta. Ed kuitenkin poistui kolosta muutaman keksin jälkeen, mutta palasi lähes yhtä nopeasti metallisen purkin kanssa jonne oli ottanut vettä. Mies juotti Kalmaa ja Kalma lähes hotkien ahneesti joi aivan kaiken tuntien melkein kuinka elinvoima alkoi palata nesteytyksen jälkeen takaisin, vaikka se oli vain hetkellistä. Janoinen suu ja kurkku tästä nautti eniten. Kalma katsoi Ediä.
"Joo kun nukuin.. Hieno herätys!" Kalma moitti Ediä, mutta veti kasvoillensa kuitenkin virneen. Ei Ed kuitenkaan ollut pahaa tarkoittanut, hyvää vain ja no kyllä purkin reunasta oli huomattavasti helpompi juoda. Edin juotettua potilaansa nuori mies itekkin lopultakin kävi kyljelleen makaamaan ja lepäämään, olihan mies sen ansainnut. Tuo oli tehnyt todella paljon hänen hyväkseen. Enemmän oikeastaan kuin Kalma olisi edes voinnut ajatella. Edin sanoille Kalma kohotti toista kulmaansa kysyvänä.
"Olenko sellaisenkin tehnyt?" Kalma kysyi. Ei hän muistanut mitään tikkauksia tehneensä tai hoitaneensa Ediä millään tasolla. Viimeinen asia jonka hän muisti hämärästi oli kun hänet oli nostettu ylös maasta, jonka jälkeen muisti oli täysin tyhjänä. Seuraavaksi hän oli herännyt Edin tekemässä kolossa.
"Voit parsia uudestaan jos haluat?" Kalma ehdotti vaikka tiesikin vanhojen tikkien poistamisen olevan hyvin kivuliasta näin aikaisessa vaiheessa. Haava repeäisi auki varmasti.. ja no siinä olisi omat ongelmansa. Kalma myös huomasi että Ed kärsi kivuista, joita ei ilmeisesti halunnut näyttää vaan käänsi koiralle selkänsä hengittäen hieman vaikean näköisesti. Kalma katseli hetken paikoillaan Ediä, joka alkoi veren hajusta päätellen vuotamaan.. Tässä vaiheessa Kalma toimi kaikkia mahdollisia järjen sääntöjen vastaisesti: Kalma muuttui koiraksi ja lähti raahaamaan itseään Edin luokse, tuon vuotavan kyljen luokse alkaen nuolemaan sitä. Se oli melkoinen voimain ponnistus huono vointiseltä koiralta, jonka koko keho tärisi tästä voimain koitoksesta ja huusi että Kalma lopettaisi. Haavoihin sattui ja koko keho ei vain jaksanut. Kalma ei kuunnellut vaan jatkoi sinnikkäästi nuolemista pehmeällä vaaleanpunaisella kielellään.

// Kävin kommaas DAssa :3 Ja joo, laittelen sitä jahka saan sen julkaisu kuntoon ensin. Sen verran pahasti kesken vielä. Ja joo! Lisäsin Kalmasta uuden kuvan //

Polttava kipu sai miehen hampaat kireälle, mutta äkkinäisesti Ed tunsi jotain kuin kipua. Hän avasi silmänsä ja nousi hitaasti ylöspäin. Tumma koira nuoli hänen vertaan siteiden läpi. Edward irvisti, hän ynähti hetkellisesti. "Kalma..." hän älähti. "Älä... Ei sinun tarvitse... Kalma..." hän sanoi ja laski kätensä koiran pään päälle. Pudisti päätään ja katsoi koiraa merkittävästä. "Olet pahemmin haavereilla kuin minä. Minä olen ihmissusi... Paranen nopeammin... Joten lepää." hän pyysi ja liikutti koiraa varovasti takaisin paikoilleen. Edwardin suden hampaat tuntuivat työntyvän esiin, kun hän kivultaan ennätti puremaan ne yhteen.
"Ole kiltti... Älä liiku." Ed totesi anovasti ja laskeutui takaisin maahan makaamaan. Hän sulki silmänsä, eikä avannut niitä enää. Kylki tummui punaiseksi, mutta se lakkasi pian vuotamasta, kun hän ei enää liikkunut. Kohoava rintakehä paljasti miehen elämänkirjoissa olevan, joten mitään hätää sen puolesta ei ainakaan ollut. Taistelu vihollista vastaan oli ainakin saanut kaikki osapuolet lähtemään turvaan nuolemaan haavojaan. Edward myös toivoi, ettei Kalma menettäisi henkeään sen miehen käsistä.

Aamun valjetessa ihmissusi heräsi. Hän avasi silmänsä ja hieroi niitä. Näkö tuntui olevan hämärä sekä valoa arastava. Onneksi silmät tuntuivat saavan näkönsä uudelleen takaisin ja kuva parani. Ed hengähti hitaasti, hän koski kylkeään ja sulki silmänsä, kurtisti kulmiaan. Pientä kipua hän saattoi tuntea, mutta se oli ohi menevää. Edward väsyneesti vaihtoi luotonsa sudeksi, haukkasi purkin hampaisiinsa ja lähti sen kanssa purolle ulos. Toisaalta susia kahlasi puroon, upotti purkin veteen ja nosti sen puron reunalle. Ed muuttui ihmiseksi ja hytisi viileässä vedessä, mutta päätti pestä itsestään kuraa edes hieman irti. Kolme päivää tai kaksi, alkoi hän jo haista pahalle, joten hän päätti säästää Kalman hajun kauneudelta.
Peseytymisen tehtyään hän palasi koloon ja antoi Kalmalle vettä. Juurikaan sen enempää häiritsemättä hän muuttui sudeksi ja käpertyi jatkamaan uniaan. Turkki lämmitti, joten hänellä ei ollut hätää vilustumisesta. Edward oli jo jonkin aikaa miettinyt sitä, että hän voisi viedä Kalman tämän kotiin. Täällä Kalmalla ei olisi ehkä yhtä hyvä hoito kuin kotona. Siitä Ed sitten unta näki.

Yö laskeutuessa Ed teki samat toimenpiteet. Hän antoi vettä ja ruokaa ja varmisti, että Kalman siteet olivat puhtaat. "Missä sinä asut?" Hän kysyi maaten selällään miehen vierellä. Edward oli sulkenut silmänsä, mutta kuunteli toisen sanoja kaikessa rauhassa.

//Se on hieno väritys :3 Ja juu, kiitos kommenteista! Kalmaa oli yllättävän hauskaa piirtää :D

Koira käänsi päänsä Edin suuntaan lopettaen nuolemisen kun tuo sanoi hänen nimensä, sanoi ettei hänen tarvinnut. Kalma kallisti päätään katsoen miestä kysyvänä häntä pienesti heiluen takana. Edhän vuoti niin paljon että se tuli kääreistä läpi! Ei tuolla voinnut olla mitenkään kaikki hyvin! Kalma oli käymässä sanomaan vastaan Edwardille, mutta mies laski kätensä koiran päälaelle kuin hiljentääkseen mustaturkkisen vastaan sanomiset. Ed katsoi Kalmaa vakavana ja merkittävästi, pudistellen päätään sanoen sen faktan että Kalma se tässä oli joka eniten nokkiinsa oli saannut ja tarvisti lepoa. Ed itse oli ihmissusi ja parani näin paljon nopeammin mitä ihmiskehon omistava aavekoira.
"Mutta olet silti haavoittunut.." Kalma sanoi vastaan, mutta ilmeisesti häntä ei haluttu kuunnella kun Ed työnsi koiran takaisin entiselle paikalleen lepäämään. Pyysi ettei Kalma enää liikkuisi. Kalma katsoi Ediä inisten hetken aikaa, mutta vasta kaikua ei tullut joten Kalma vaihtoi muotonsa takaisin humaaniseksi käyden selälleen makaamaan takaisin irvistäen. Vetäen pitkän takin jälleen peitokseen. Koirana ei ollut hyvä maata kun rinnassa oleva haava painautui maata vasten ja tuotti kipua, vaikeutti nukkumista. Kalma ei kuitenkaan nukkunut heti, häntä kyllä väsytti mutta nyt aavekoiran mieltä painoi huoli Edistä. Vaikkei Ed sitä halunnutkaan myöntää niin tarvisti miehen omatkin haavat hoitoa siinä missä hänenkin. Kalma ei ollut missään välissä huomannut että Ed olisi omaa haavaansa edes vilkaissut ja sen lisäksi että hän oli ilmeisesti puoli tajuissaan "hoitanut" suden haavoja. Jälki tuskin olisi ollut mitään nättiä tai ammattitaitoista. Oman aikansa Kalma makasi aloillaan selällään silmät auki, kunnes uni tuli aavekoirallekkin ja mies sulki silmänsä.

Aamun valjetessa ja Edwardin tehdessä aamu toimiaan Kalma vielä nukkui täydessä unessa aina siihen asti Ed tuli verovasti ystävänsä herättämään. Kalma heräsi täydestä unestaan kyllä, mutta oli totaallisen jäässä mitä oli tapahtumassa hetken aikaa kun Ed asetti jälleen juotavaa hänen huulillensa. Kalma alkoi juomaan jälleen ahneesti janoonsa ja kun toimistus oli tehty nukahti aavekoira uneensa lähes samantien takaisin. Nukkuen aina siihen asti kun auriko oli laskeutunut ja ilta oli laskeutunut jälleen kaksikon ylle, mikä tarkoitti aavekoiralle puolestaan aamua. Kalma venytteli, tai ainakin yritti, jäseniään täysin automaattisesti hieman unohtaneena että oli surkeassa kunnossa ja miehen suusta pääsi parkaisu kun tikkaukset kiristyivät ja tuntuivat repivän haavoja auki. Ei sitten venytelty.. Kalma katseli hetken ympärillensä tajuten Edin poistuneen kolosta jälleen kerran. Ilmeisesti hankkimaan ruokaa tai vastaavaa. Kalmasta alkoi tuntumaan pahalta kuinka paljon töitä Ed teki hänen eteensä omista haavoista huolimatta ja että Ed oli itsekkin varmasti hyvin väsynyt. Mutta ei hän nykyisessä tilassaan paljoa voinnut.

Ed palasi jonkin ajan päästä takaisin kololle mukanaan ruokaa ja juotavaa, jotka totta kai antoi aavekoiralle syötäväksi ja juotavaksi, jonka jälkeen seurasi kivulias sideharsojen vaihto ja haavojen pudistaminen. Tämän kaiken jälkeen Ed lopulta asettui aloillensa lepäämään selällään.
"Ihmiskylässä.. olisi liian vaarallista lähteä sinne kun olemme kumpikin tässä kunnossa." Kalma vastasi kuin Edin ajatukset lukeneena, Tosin eipä sitä ollut kovinkaan vaikea arvata mitä Ed takaa ajoi. Mies olisi valmis saattamaan hänet kotiin. Kalma huokasi kivuliaasti. Jos hänellä olisi voimia teleportata paksun muurin yli niin hän saattaisi hyvinkin selvitä kotiin asti nykyisessä kunnossa itsekseen.. mutta täältä oli paljon matkaa ihmisten pääkaupunkiin.
"On parempi olla täällä kun lähteä seikkailemaan." Kalma lisäsi katsoen Ediä jonkin aikaa hiljaa, tai pikemminkin punaiseksi värjäytyneitä kääreitä. Kalma tiesi olevansa huonossa kunnossa, mutta silti yllättäen nosti itsensä käsienvarassa hieman istuvampaan asentiin puremalla hammasta yhteen ja raahasi itsensä nojaamaan kolon seinää vasten ähkien kivusta liikkuessaan. Se oli oli ollut melkoinen voimainponnistus.
"Tule tänne niin katson haavasi." Kalma sanoi täysin vakavissaan katsoen Ediä. Hän halusi tarkistaa miehen haavat etteivät ne olisi alkaneet märkimään ja tulehtumaan, lisäksi olisi hyvä jos hän vähän korjaisi tikkaustaan..

// Mietin muute et käykö et Jack olis lähttäny jonkun ihmissusi metsästys ryhmän Edin perään? Ajattelin eka tähän suoraan tuoda, muta aattelin et kysytään nyt sunkin mielipide ^^
edit: ja minä hatarapää unohin taas vastata: Kiitos ja kiitos myös favesta! No hyvä että pidit Kalman piirtelystä :3 //

Jaahas, ihmisten kylässä sitä asustettiin. Ed huokaisi ja nyökytti vain päätään Kalman sanoille, jotka olivat täyttä totta. Kumpikaan heistä ei ollut valmis vielä lähtemään matkaan. Aluksi Ed oli ajattelit kantavansa miehen tuon kotiin, mutta näytti pahasti siltä ettei siitä tullut mitään. Hän hieroi väsyneesti otsaansa ja ohimoitaan. Ystävänsä pitäminen hengissä alkoi rasittamaan pikku hiljaa häntäkin, mutta hän ei aikonut antaa sen vaivata mieltä. Enemmänkin kyse oli siitä, että kumpikin heistä selviäisi tapahtumista hengissä. Nämä päivät vain näyttäisivät tuloksen. Seikkailusta puheen ollen ihmissusi oli sitä mieltä, ettei halunnut enää hetkeen saada sellaista. Jos he vain pystyisivät jatkamaan normaaliin malliin treenaamista, kaikki olisi hyvin. Ainakin Edin kohdalla.
Kalman äkkinäinen liike sai miehen vihreät silmät laajenemaan. Hän olisi sanonut jotain tai työntänyt miehen takaisin aloilleen, mutta tämän sanoessa, että oli aika katsoa hänen haavojaan miehen ilme näytti neutralisoituvan. Edward empi hetken. Ei Kalman tarvinnut. Se oli ihan "hyvässä" kunnossa, antaisi vain sen olla, mutta miehen vaativa katse tuntui jotenkin siltä, ettei ihmissusi voinut kuin alistua vanhempansa määräykseen. Hän hivuttautui hitaasti Kalman viereen. "Se saattaa olla aika kuivunut kiinni..." hän totesi ja katseli verestä kuivunutta sidettä ympärillään. Kuinka monta päivää hän oli pitänytkään sidettä? Kaksi? Kolme? Ajantaju tässä kolossa vain meni.

Edward irvisti, kun sidettä alettiin avaamaan. Se tuntui kuivalta, koppuraiselta ja jäykältä. Haava itsessään ei ollut kovin pahan näköinen siteen sisällä, mutta toki se alkoi hitaasti vuotamaan. Mies pidätteli ääntään koko toimenpiteen ajan. Häntä kirpaisi aina silloin tällöin, mutta kesti hän sietokyvyllään kipua onneksi paljonkin. Edward katsoi haavaansa. TikkaUs ei todellakaan ollut siisteintä, mutta olisi se kelvannut miehelle itselleen. Yllättävintä Edwardista oli se, kuinka hopeasta oli jäänyt hyvin pahantapainen haava. Kuinka se ei suostunut parantumaan. Ehkä tikari tai puukko olikin osunut hyvin syvälle ja aiheuttanut tuhoa.
"Hitto..." hän mutisi ja hieroi taas kasvojaan. Väsymys painoi ja sarastava päänsärky. Edward ei kuitenkaan aikonut lopettaa tähän toimiaan, hän vielä kävisi ehkä hakemassa Kalmalle vettä tai jotain. Janoinen kun tuo tuntui olevan. Ihmissuden ajatukset myllersivät samalla, kun hän katseli Kalman käsittelyä. Hänen silmäluomensa alkoivat painaa kummasti, kun hän oli vihdoin paikallaan ja melko rento. Unen puute vakkasi miestä vasten takaraivoa ja lopulta Edin pää kellahti eteen päin ja syvä tuhina alkoi.

//Uug, lyhyt, mut joo. Mikä ettei. Saadaan Edistä vielä vuodepotilas tai jotain xD

Ed ei paljoa sanaa käynnyt vastaan sanomaan kun Kalma määräsi katsottavaksi ja raahautui hyvin kiltisti Kalman viereen verisen kylkensä kanssa.
"Olisit vaihtanut sen." Kalma huomautti Edille kun tuo sanoi siteiden olevan mahdollisesti kuivuneet ihoon kiinni. Kalma kyllä ymmärsi nuoremman huolen itseään kohtaan, mutta tästä ei tulisi mitään jos Ed ei hoitaisi myös itseään. Olisi melkoinen käänne jos Edin haavat tulehtuisivat ja Kalma joutuisi hoitamaan tuota, josta tuskin tulisi pidemmällä tähtäimellä yhtään mitään. Kalma olisi ehkä vettä voinnut hakea raahaamalla itsensä rantaan, puhdistaa haavat, mutta hän ei olisi kyennyt saalistamaan ruokaa jota kumpikin loukkaantunut tarvitsisi. Se olisi vain aikapommi hidasta kuolemaa kohden. Ainakin Kalman kohdalla, ihmissuden selvytymisestä Kalma ei ollut laisinkaan varma.
Sen enempää puhumatta Kalma alkoi irroittamaan sideharsoja, jotka tosiaankin olivat kovettuneet ja kylkikin oli aivan kuivuneen veren peitossa ja huonosti hoidetun näköinen. Puhumattakaan niistä tikkauksista. Kalma huokaisi kurkottaen kivusta irvistellen reppuaan ja kaivoin sen sisältä lankaa ja neulaa valmiiksi lähellensä. Tajuten myös sen että hänen side tarpeensa alkoivat olemaan lopussa. Hän oli varannut niitä vain mukaan yhdelle, eikä kahdelle turpaansa saanneelle. Onneksi Ed oli fiksuna älynnyt kierrättää siteitä pesemällä. Kalma huokasi ja alkoi terävillä kynsillään katkoa tikkejä poikki, samalla kun repi vanhat langat pois. Kivuliastahan se olisi Edille, mutta eipä tässä muutakaan tapaa ollut. Saatuaan tikkaukset pois parsi Kalma liinalla pyyhkimisen jälkeen Edin haavan paremmin kasaan niin että se oli huomattavasti siistimmän näköinen. Lopuksi Kalma kaivoi repusta sen viimeisen sideharso rullan ja käärsi omaa tuskaa irvistellen sen Edin kehon ympärille. Mies saisi itse korjata jos ei tuntunut hyvältä. Sattui niin peevelisti!
Kun siteet olivat laitettu asettui Kalma istumaan ja nojaamaan takana olevaa seinää vasten.
"Noin, toivottavasti nyt kelpaa." Kalma hymähti saamatta vastausta ja tajusi Edin nukahtaneen niille sijoilleen. Kalma hymähti ja päätti olla herättämättä. Ed ansaitsi leponsa. Kalma itse jäi istuskelemaan aloillensa.. katsellen vaikka sitten vasta puoleista seinää.

Aika kului täydessä hiljaisuudessa, jonka vain ja ainostaan rikkoi Edin tuhiseminen vieressä. Mutta hiljaisuuden rikkoi jokin muukin. Kalma kohitti paikaltaan hieman päätään katsoen ulos pimeyteen, hän kuuli koirien haukuntaa ja ne tulivat kokoajan lähemmäksi. Mitä koirat keskellä yötä metsässä tekivät? Toisaalta ei ollut vaikea arvata.. jos Jack oli kielinyt Edistä ja vaarallisesta ihmisudesta niin varmasti joku olisi rahanpilke silmässä lähtenyt perään. Tämän tajuttuaan Kalma tarrasi nukkuvaa Ediä olasta ja yritti ravistaa miestä hereille.
"Ed herää! Olemme ongelmissa!" Kalma puhui kun yritti miestä herättää, mutta no nopea jalkaiset koirat olivat helposti löytäneet perille veristen jälkien perusteella. Nuo karvapallot olivat jo ulkopuolella haukkumassa kolon suulla yrittäen tunkea päitään sisälle, mutta sisään eivät uskaltaneet aivan tulla. Kalma murisi räksyttäville koirille takaisin, muuttui koiraksi ja syöksähti vailla varoitusta yhden koiran päähän kiinni. Kalma retuutti koiraa, joka pääsi kevyesti haavoittuneesta rinnasta näykkäsemään. Kalma ulvahti ja päästi irti jääden alas kolon suuaukon luokse muristen niskakarvat ja häntä aivan pystyssä. Koirat eivät lopettaneet Kalman ahdistelua vaan yrittivät vuoron perään kimppuun käydä.. Kalma piti paikkaansa ja toivoi Edin heräävän pian. Hän ei jaksaisi kauaa.
Hetken päästä ulko alkoi kuulumaan kavioiden kopsetta, useiden hevosten, ja myös puhetta saaliista ja hyvästä palkasta, sekä muusta. Miehet komensivat koiriaan pois kolon suulta ja alkoivat mitään armoa tunkemaan todella pitkiä seipäitä sisälle koloon vain pistääkseen saaliinsa hengiltä, tai ajaakseen ulos. Kalma itse inahti kun ensinmäinen viilsi koiran jalkaa sivusta je perääntyi raahaamalla itsensä kauemmas.

// Könkkä, mutta näillä mennään >8) //

Edward & Chloros

Ah hitto, eikö sitä koskaan päässyt nukkumaan? Kalman kädet ravistivat miestä minkä ehtivät. Sumea ääni kutsui häntä. Vasta sana -ongelma- sai miehen silmät avautumaan. Siinä vaiheessa hän näki seipäitä ja kuuli sekä haistoi aivan liikaa. Ed tarttu Kalmaan, raahasi hänet syvemmälle koloon, pois seipäiden luolta. "Älä ole hullu." hän sanoi yksinkertaisesti ja muuttui sudeksi. Susi keräsi nopeasti seipäistä huolimatta repun ja tavarat. Hän sulloi ne Kalman syliin varoen haavaa, jota yksi koirista oli näykkäisty. Kolon ulkopuolella kuului huutoa ja pilkkaamista sudesta, joka ei uskaltanut tulla taistelemaan. Edward katsoi merkittävästi Kalmaa ja käveli rauhallisesti avain kolon perälle. Hän siirsi maasta jotain, joka paljasti sen alla olevan tunnelin. Ed muuttui ihmiseksi ja hoputti Kalmaa käsi liikkeillään. "Ala mennä! Tiedän että se on tuskallista, mutta tämä tunneli vie paljon pidemmälle... Kaivoin sen nopeasti, joten ole varovainen. Sinun pitäisi päästä puron toiselle puolelle..." hän totesi ja tyrkkäsi jo kevyesti vauhtia matkaan. "Tulen aivan perässä... Teen vain yhden asian." hän tokaisi ja asetti kolon peittämän asian takaisin paikoilleen. Ed toivotti hyvää matkaa Kalmalle ja toivoi todellakin tuon pääsevän siinä kunnossa ulos. Jos hän olisi mennyt mukaan olisi matkasta tullut vielä kivuliaampi. Raahaaminen oli vaikeaa ja se aiheuttaisi haavojen aukeamisen, joten oli parempi, että Kalma osaisi liikkua itse. Tietäen omat rajansa.
Ed kuunteli ääniä. Hän nuuhki ilmaa. Ulkona oli ehkä kuutisen tai seitsemän miestä. Hän haistoi koiria ja hevosia ja sitten hän näki koloon työnnettävän seipään kärjen olevan hopeaa. Niinpä tietysti. He halusivat hänet. Edward ei ehtinyt ajatella sen enempää, kun koira tyrkättiin sisään. Koira tietysti ärisi ja mutisi, mutta sen yönäkö oli huonompi mitä suuren suden oli. Sen huonoksi onneksi se pääsi hengestään yhdellä hampaiden väläytyksellä. Edward heitti koiran tuhon kolon suulle, jolloin seipäät jäivät siihen ikävästi kiinni. Samaan aikaa susi syöksyi hätä koloon ja suuntasi tiensä ulos.

Ulkona hän katsoi tarkasti ympärilleen. Missä Kalma oli? Eikat mies ollut jäänyt kiinni. Ihmissusi nousi hitaasti ulos ja muuttui nopeasti ihmiseksi, piiloutuen puunrungon taa. "Kalma?" hän kuiskasi, mutta säpsähti koiran alkaessa räksyttää. Ei hitto ne haistoivat hänet. Tietysti, koiriahan nuo olivat. Ihmisten askeleet lähtivät kohti ja Ed nousi, mutta äkkinäinen liike sai aikaan valtavan kivun. Hän kaatui kontilleen, jolloin hän ehti nähdä vain jalan, joka potkaisi häntä rajusti. Hengitys salpaantui, samalla kun hän pyörähti toiselle kyljelleen. "Tämäkö on se hirmuinen ihmissusi? Näyttää minusta tavalliselta pojan nulikalta." joku miehistä nauroi, mutta toinen varoitti. Koskaan ei saanut antaa ulkonäön pettää.

Edward alkoi nousta ylös, hänen olisi paettava, mutta miten. Sitä saikin miettiä kun miehen raskas saapas painoi hänet takaisin maahan. "Ah!" Edward ulvahti kivusta. Mitä hän oli mennyt tekemään? Missä Kalma oli? Oliko mies edes turvassa? Ajatukset sumenivat, mutta ne kirkastuvat yllätyksestä, kun hopeinen tikari työnnettiin hänen olastaan läpi. Se huuto mikä kuului miehen kurkata ei todellakaan ollut ihmisen. Samoin voisi sanoa siitä sauhuvasta olasta. Edin silmiin nousi kyyneleitä, hän tuskin kuuli ihmisten naurua ja toteamuksia, että kyllä tämä oli ihmissusi. Hän ei päässyt repimään tikaria ulos ja hän tunsi päänsä räjähtävän näillä minuuteilla.
Niinhän se myös räjähti, ei kirjaimellisesti vaan henkisesti. Kun ruskea turkki lähti peittämään miehen kehoa. Metsästäjät hätkähtivät ja perääntyivät kun peto nousi jaloilleen ja mylvi aggressiivisemmin kuin milloinkaan. Se repäisi hopeisen tikarin itsestään ja hyökkäsi. Haavoittuneenakin ihmissusi oli vaarallinen, eihän se adrenaliinin alta mitään tuntenut kuin silkkaa puhdasta raivoa. Se suorastaan janosi kuolemaa noille mokomille miehille.

Samaan aikaan jossain tuolla puissa istui yön turvin kolmikko, joka oli tullut metsästäjien mukana. Kuka lähti yöllä metsästämään? Typerät ihmiset. Chloros oli kuitenkin olettanut tavallista metsästämistä, mutta näki jotain paljon mielenkiintoisempaa. Ihmissusi, jonka kärsimys oli hänen nautintonsa, samoin noiden metsästäjien, kun susi lähti tappamaan niitä. "Haaaah... Mentäisiinkö pitämään vähän hauskaa?" Chloros kysyi ja kaksi muuta levittivät kasvoilleen ilkikuriset ilmeet. Pian kolmikko oli kadonnut puista. Kolmikko oli laskeutunut maahan katselemaan ja Livius arvioi tilannetta. "Emme voi mennä suoraan. Jäämme muuten ihmissuden jalkoihin." hän mutisi. Chloros naurahti vain. "Sitten käymme salakavalasti hankkimassa omamme." hän tyytyi sanomaan, kunnes kolmikko hajaantui toisistaan.

//Kökköä tämäkin, mutta toimiipahan se.