Piskistä tehään nyt talja


Arot sijaitsevat valtakunnan länsiosassa, aueten heti Quinn metsän vieressä ja jatkuen pitkälle pohjoiseen Kleth vuorelle asti. Arot ovat kumpuilevaa ja välillä tasaantuvaa ruohomaata silmänkantamattomiin. Aroilta löytyy kuitenkin teitä, jokia ja jopa pieniä järviä, jotka rikkovat tämän ruohomeren yhtenäisyyttä silloin tällöin. Kaksi suurinta tietä kulkevat ihmisten kaupungista Nahor kylään ja toinen suurin tie taas ihmisten kaupungista arojen halki Kleth vuorelle. Kleth vuorelle kulkevaa tietä ei kuitenkaan käytetä kovin usein lohikäärmeiden pelossa.

Aroilla sijaitsee tätä nykyä myös Haltioiden kaupunki. Pohjoisemmasta löytyy myös kyliä, jotka uhkarohkeana pitävät majaansa aroilla.

Haltiat pitävät aroja erittäin tarkkaan silmällä kaupunkinsa tähden, joten on erittäin todennäköistä törmätä haltioiden sotilaspartioihin aroilla, varsinkin eteläosassa.

Valvoja: Crimson

Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4108

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti La Huhti 18, 2015 11:09

Re: Piskistä tehään nyt talja

Maaginen miekka teki tehtävänsä, kuten tavallista, saaden viimein Kalman lannistumaan uikuttaen punaiseksi värjäytyvään hankeen. Piskiä kohti hyökkääminen oli tietenkin nostattanut hengitystä nopeammaksi, vaikkei Delathos varsinaisesti vielä ollut ehtinyt väsyäkään kamppailuun. Tämä kaikki oli kuin mukavaa alkulämmittelyä muuten niin kirpeässä pakkasessa – paras siis olisi vielä edessä, kuuraparran haluten epäillä ettei Kalma siitä ollut millään tapaa halukas jäämään ottamaan selvää. Tai entä jos halusikin? Rakkikoira olisi vainaa joka tapauksessa, halusipa kuinka uhkarohkeaa tahansa leikkiä viikatemiehensä seurassa.
Hetkeksi tummahipiäinen oli vain jäänyt seisomaan paikoilleen, keräämään itseään äskeisen jäljiltä, Caradhrasin sylkiessä vielä jäisiä siruja kylmien liekkien keskeltä lumihankeen. Pirulliset, matalalta kumahtelevat naurahdukset kantautuivat punasilmäisen miehen suusta, samalla kun hän uhriaan kohden lähti lipumaan kaikessa rauhassa hankeen jalkojaan upottaen. Mustaturkkinen piski vaikutti jo luovuttaneen, ollen kyllä kieltämättä haavoinensa jo sen näköinen, että tuosta harva, suurempikaan peto olisi enää kunnolla kyennyt nousemaan – mutta toisin kävi, Kalman osoittaen sitä typerää uhkarohkeuttaan taas pakkasherraa kohtaan.

Delathos päästi suustaan yllättyneen, osin jopa hätäisen hengähdyksen. Aavekoiraa ja häntä oli erottanut enää muutama hassu metri, mutta piski kävi sen näppärästi kuromaan kiinni loikatessaan ylös maasta. Eliitti virnisti, silmissä sen punertavan sävyn kiriessä entistäkin tummemmaksi ja palavaksi, Kalman saadessa otteen haltian jalasta. Eihän Del niin nopeasti hangessa kyennyt väistämään, joten ei varsinaisesti edes yrittänyt iskun tieltä syrjään sillä oletuksella, että hätäiset liikkeet olisivat saaneet kaksimetrisen järkäleen vain kaatumaan turvalleen lumeen.
Piruparta ei näyttänyt siitä huolimatta puremasta olevan moksiskaan, eivätkä ne terävät hampaat hirveästi vahinkoa saaneet haarniskoidun kokonaisuuden ja paksun nahkan läpi aikaiseksi. Silti karvakasan kohti lässähtänyt paino sai kuuraparran hakemaan tasapainopistettään takaisin sen pienen hetken, Delin ehättäessä juuri oikeaan aikaan pistämään hanttiin takaisin Kalmalle tuon taas vaihtaessa humaanisemmaksi olomuotonsa.
Kauaa sekään yhteenotto ei kuitenkaan kestänyt, Kalman siirtyessä hieman kauemmas tärisevin jaloin sanailemaan haltialle, jonka murhanhimo kasvoi kirjaimellisesti silmissä.

”HALUAT SIIS KUULLA MITEN KIROAN SINUT ALIMPAAN HELVETTIIN ENNEN KUIN NYLJEN ELÄVÄLTÄ!?”, kaksisävyiseksi kuronut ääni kirjaimellisesti huusi, kuuraparran naureskellessa korkealta Kalmalle. Ne näkyvämmät haavat, jotka kankaita olivat repineet sinisestä virka-asusta ja näkyivät niiden alta paremmin paljaallekin silmälle verta vuotavina, alkoivatkin hohtaa ensimmäisenä punaista valoa. Niiden myötä myös kasvoilta alkaen tummahipiän iho alkoi rakoilla, kirkkaan valon luodessa epäsymmetrisiä ja sattumanvaraisia rantuja hohtamaan pitkin ihoa. Samalla aavekoiran tekemät haavat paloivat umpeen, nostattaen katkeraa käryä ilmaan haisemaan.

Lumi Delathoksen jalkojen alta ja ympäriltä suli kuumien aaltojen pyyhkäistessä muutaman kerran hangen alta, kunnes kuuma vaihtui yllättäen kylmäksi, jäädyttäen kaiken ympäriltään, kuroen aina Kalman jalkoja kohden pakottamaan tuon pysymään vain paikoillaan. Jäädyttäen maahan kiinni, ennen kuin koira mitään ehti asialle tehdä. Samalla jokainen käsipuolen yllä olevista panssareista sai kuuraisen koristuksen päälleen vielä kasvattamaan sitä karua näkyä, jollainen tummahipiä sillä hetkellä oli antaessaan sen toisen puolensa kiriä selvemmin esille.
Delathos asteli raskaasti hengittäen, välistä naurahdellen lähemmäs Kalmaa. Mitä lähemmäs käsipuoli rakkikoiraa pääsi, sitä nopeammin se puuttuva käsikin alkoi haltian oikeaan olkapäähän taas muodostua, hehkuen vain silkkaa punaista energiaa kauttaaltaan. Sitä varmemmin se jää piteli uhriaan paikoillaan, antaen Delathosin päästä nyt aivan likelle lyhyempää miestä.
Aseet käytiin vetäisemään paljain käsin Kalman käsistä kerralla ja ne heitettiin jonnekin hankeen, Delin välittämättä siitä miten paljon ne lihaa mahdollisesti leikkasivat lihallisesta kädestään. Pelkkä kuuraparran läheisyys väreili magiaa, poltti tai jääsi jokaista asiaa, johon Delathos sillä hetkellä koski. Epäinhimillisempi käsi tarrasikin Kalmaa toisesta hartiasta polttavan tunteen kera, haltian kirjaimellisesti vetäistessä tummatukkaista osapuolta nyrkillä päin tuon turpavärkkiä nenänsyrjään tähdäten. Koko painollaan tummahipiä kävi paiskaamaan murahtaen Kalman allensa hankeen, sen jään joka toisen jalkojen ympärille oli noussut rätisten rikki, ollen osin jopa sulanut mielipuolen ollessa niin likellä, eikä täten sentään katkaissut aavekoiran jalkoja. Aiheutti korkeintaan haavoja, siinä missä myös Delathos, käydessään ronskimmin nyt molemmin käsin lyömään, repimään ja raastamaan Kalmaa armoa antamatta. Välittämättä lainkaan jos Kalma häntä yritti vahingoittaa takaisin, eikä kyllä järkälemäinen haltia minnekään raivonpuuskassaan toisen yltä ollut siirtymässäkään, ellei joku häntä siitä olisi erikseen repinyt tai töytäissyt kauemmas…
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Aatelinen

Viestit: 4015

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti La Huhti 25, 2015 12:57

Re: Piskistä tehään nyt talja

Kalma kohotti väsynyttä ja heikkoa katsettaan Delathokseen, joka vihdoinkin oli päättänyt muuttaa puheensa hänellekkin ymmärettävään muotoon. Kalma hymähti väsyneenä.. vai että nylkeä hänet elävältä ja sitä ennen manata hänet alimpaan helvettiin sanoillaan. Kuulosti hyvin mukavalta tavalta lähteä tästä maailmasta. Kyllä Kalma uskoi että hänen loppunsa oli nyt tässä, hän vuoti verta kuin vanha reikäinen ja laho vene vettä, eikä hänestä olisi kauaan enään taistelamaan, hyvä jos jaksoi enään seistä. Kaiken tämän varmisti se kun kuuraparta tuntui menettävän viimeisetkin ruuvit päästään ja kävi muuttumaan silmissä joksikin sellaiseksi mitä aavekoira ei ollut koskaan ennen nähnyt tai kokenut. Haltia miehen haavat alkoivat hohtamaan punaista valoa ja näyttivän parantuvan silmissä, miehen iho alkoi rakoilemaan ja halkeilemaan josta alkoi tunkeutumaan tuota samaa punaista maagista juttua ulos. Ilmassa haisi palannut kitkerä haju.

Kalma naurahti enemmän kuin hieman hermostuneena pidellen vain toimeettomana hänen vuotavaa haavaansa ja seurasi kuinka Deltahoksen ympärillä oleva lumi suli hetkessä miehen ympäriltä ja jopa Kalma itse tunsi sen lämmön omalta paikaltaan. Kunnes se muuttui jäätävän kylmäksi takaisin.. ja seuraavana hetkenä Kalma tajusi kuinka hänen jalkansa jäätyivät kiinni maahan tiukasti aina polvista asti. Kalma yritti tietenkin riuhtoa itseään irti epätoivoisena jäästä, mutta siitä mitään tullut. Vain turhaa tuskaa ja hikeä. Kalma kiinnitti katseensa takaisin Delathokseen joka oli saannut jopa ulkonäöllistä muutosta voimiensa purkauksen johdosta, mutta Kalmaa se ei kiinnostanut nyt pätkän vertaakaan vaan mies alkoi epätoivoisesti hakkaamaan jaloissaan olevaa jäätä rikki, mutta mitä enemmän Kalma sitä yritti hakata sitä nopeammin se tuntui palautuvan. Epätoivo, paniikki ja kuoleman pelko alkoivat valtaamaan aavekoiran mielen, eikä Kalma voinnut yksinkertaisesti sille mitään että muutama kyynel valahti miehen poskia pitkin. Hitto hän halunnut kuolla vielä! Delathos kuitenkin tuli lähemmäs yhtä armottomasti kuin viikatemies konsanaan ja iski aavekoiran aseet käsistä yhdellä iskulla, jotka lensivät jonnekkin lumihankeen makaamaan. Kalma katsoi hetken aseidensa perään ja sitten Delathosta armoa anovasti, mutta sitä ei tullut kun mies tarrasi hartiasta kiinni oudolla punaisella kädellään. Kalma tunsi sen poltteen jopa haarniskansa läpi ja yritti repiä sitä irti, mutta poltti vain näppinsä ja seuraavassa sekunnissa Kalma tunsi nyrkin vasten kasvojaan ja kaikki pimeni samantien sumeaksi mössöksi. Aavekoira kaatui tällöin helposti Delathoksen alle ja jalkoihin tuli syviä haavoja rikkoutuvasta jäästä. Kalma havahtui siihen kivun tunteeseen.. tuijottaen nyt yllään olevaa raivohullua haltiaa, joka mitään kysymättä kävi mukoilmaan aavekoiraa kuin elävää nyrkkeilysäkkiä repien ja hakaten nyrkeillä. Kalma yritti epätoivoisesti puolustaa itseään, mutta vahingoitti vain käsiään polttavalla tunteella ja raudan kovilla iskuilla, eikä mennyt kauaa kun Kalma ei vain enään jaksanut puolustaa itseään. Taisteli jossakin tajunnan rajamailla ja vain ehkä hieman nytkähti irvistäen saadessaan osumaa.

Delathoksen maaginen ja outo muodonmuutos ei ollut jäännyt huomaamatta sivullisilta, tai no Rico oli lentäen jo hetken seuraamalla isänsä jalan jälkiä lumessa ja oli huolestunut siinä vaiheessa kun Kalmaa oli lähtenyt seuraamaan ainakin yhdet jäljet. Ja huoli oli vain noussut kun kauempaa kuului taistelun ääniä. Rico iski siipiään ja lisäsi vauhtiaan pujotellen puiden välistä lopulta päästen paikalle, eikä hetkeäkään liian myöhään. Kalma oli selvästikkin todella pahasti alakynnessä. Rico vaihtoi muotonsa ilmassa suuri kokoiseksi liekehtiväksi sysi mustaksi demoniksi ja syöksyi tuota valkohiuksista haltiaa kohden nuolen lailla, tarrasi haltian leukojensa väliin ja repi irti isästään heittäen pitkin maata. Rico silmäili nopeasti haltian läpi katseellaan ennenkuin muuttui takaisin humaaniseksi ja polvistui maassa makaavan isänsä luokse yrittäen herätellä pahoin murjottua aavekoiraa. Vastausta ei kuitenkaan tullut muuta kuin hyvin hyvin heikko katse, joka oli poissaoleva. Kalma oli saatava hoitoon välittömästi. Rico otti varoen isänsä syliinsä ja veti siipensä esille selkäpuolelta ollen aikeissa nousta ilmaan kun tunsi terävän viillon selässään, aivan siiven tyvessä. Rico älähti kivusta ja kääntyi katsomaan takanaan olevaa haltiaa, joka vaikutti kihisevän kiukusta.
"Sinun pitäisi jäähytellä.." Rico totesi ja sytytti kätensä mustaan ja sinisen sävyisiin liekkeihin ja heitti ne maata kohden, josta syntyi nopeasti hankalasti pimeässä nähtävä musta liekki muuri. Tämän turvin Rico nousi ylös ilmaan, vaikka se nouseminen olikin työn ja tuskan takana. Puolidemoni joutuikin ikäväkseen jäämään inhottavan alas lentämään kipeän siipensä tähden.

// anteeksi että loppu on vähä derppiä, mut väsymys
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Insan heyvan
Zara - Iso lisko
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4108

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti La Huhti 25, 2015 8:40

Re: Piskistä tehään nyt talja

Delathos, Lorythas

Pakkasherra ei Kalmalle armoa antanut, ollessaan siinä tilassa missä järkipuhekin kantautui tavallisesti vain kuuroille korville ja ainoa asia jota Delathos näki, oli punaista. Melko kirjaimellisesti jopa.
Sitä armotonta repimistä jatkui aina siihen saakka, kunnes jokin kävi iskeytymään vasten tummahipiää, vetäen tuon mukanaan kauemmas aavekoirasta. Delathos paiskautui hankeen murahtaen ääneen, valkean peitteen muuttuessa punertavaksi sekä haltian oman että käsiinsä roiskuneen Kalman verestä. Kasvot lepäsivät sen lyhyen hetken vasten lunta, kunnes se murhaava, punaisena palava katse nousi tuohon uuteen tulijaan, joka mielipuolen silmissä sillä hetkellä näytti täysin tavalliselta humanoidilta. Se oli polvistunut maahan hakatun vierelle – ja tulisi kyllä kaatumaan siihen itsekin, jos Deliltä kysyttiin.

Kadzait oli pysähtynyt hieman etäämmälle. Naarastiikerillä oli tapana säikähtää näitä isäntänsä yllättäviä käänteitä ja suosiolla vain odottaa että kaikki rauhoittuisi, ennen kuin kuuraparran lähelle uskalsi paremmin. Matalalta muristen kissa seurasi kuinka Delathos maasta kapusi jaloilleen horjahdellen, miekkaansa käteen paremmin puristaen ja taas noita kahta lähestyen harvinaisen uhkaavasti. Yhä tuon haavat kärysivät kiinni, magian lyödessä milloin mitäkin vasten maata ja kehoa, saaden hullun naurahtelemaan mielipuolisesti. Kunnes se naurahtelu vaihtui hyökkääväksi karjahdukseksi, tummahipiäisen haltian sivaltaessa tuon siivet esiin vetäneen selkää kohden miekallaan, jottei tuo varmastikaan nyt hänen saaliinsa kanssa karkaisi tyystin tiehensä!
Terä haavoitti siivekästä osapuolta, saaden tuon älähtämään ja kääntymään ympäri. Ennen kuin Del ehätti mitään tehdä, olento kävi lyömään maahan mustina lieskoina palavan muurinkaltaisen esteen hänen ja kaksikon välille. Eihän se kuurapartaa estänyt alkuunkaan, kun oma magiansa rätisten järjesti liekkien läpi astelevalle tien toiselle puolelle – mutta liian myöhään kuten arvata saattoi, sillä paikalle saapunut ylimääräinen ehti siivilleen nousta, eikä edes Kadzait ehättänyt tuon perään hypätä ja tassuillaan alas repiä vaikka yrittikin muutamaan otteeseen.

Haltian palava katse nauliutui muutamaksi sekunniksi tuijottamaan kauemmas lentävää parivaljakkoa, samalla kun askeleensa kirivät lähemmäs naarastiikeriä. Kadzait ojensi päätänsä alas, selvästi halukkaana vain kiertämään kauemmas isännästään, vaikka antoikin raivohullun kavuta selkäänsä. Delin kosketus poltti sähisevää naarastiikeriä, mutta onneksi mokoma tajusi ennemmin nahkaisesta satulasta hakea tukea kuin eläimen turkista, joka varmasti olisi kärähtänyt pidemmän päälle kosketuksissa kuuraparran kanssa ollessa.
Mitään Delathos ei sanonut. Kannusti vain Kadzaitin kaksikon perään takaa ajoon. Del ei aikonut noita päästää karkuun. Ei varsinkaan Kalmaa. Ei nyt, kun sen piskin nylkeminen oli ollut niin lähellä.
Takaa-ajo jatkoi Kadzaitin alati kissamaisesti muristen aina metsikön puolelta kevyen hangen alla oleville aroille, jossa Delathoksen oli helpompi myös kaksikon perässä pysyä. Tähän saakka naaraskissa oli heitä eteenpäin verenhajun perässä kiikuttanut, mutta nyt tummahipiä saattoi myös omiin silmiinsä luottaa paremmin. Lyhyen, mutta nopeatahtisen ratsastuksen aikana Del oli ehtinyt palata järkiinsä hieman, vaikkei se puna täysin ollut ehtinyt laskea silmistä alas. Ainoa merkki siitä hulluudesta olivat yhä ne halkeilut ihossa, jotka maagista valoa ulos kajastivat.

Nyt tummahipiällä oli kuitenkin mahdollisuus yrittää paremmin tiputtaa tuo kovin vaikeroiden lentävä olento alas. Päästää noista sen jälkeen molemmat pois päiviltä, kiitokseksi tästä ylimääräisestä juoksutuksesta joka oli kuuraparran mielestä jatkunut jo turhankin kauan. Caradhrasin terää nostettiinkin kohti Kalmaa ja tuota suojelevaa siipeilijää kuin ampumaan jäisiä lieskoja ylemmäs tulipallojen kaltaisina, välillä niihin sekoittuen kaikkea muutakin pakkasherran yhä uhkuessa sitä kummaa maagista energiaansa, joka miekan magiaan sekoittui.


Lorythas oli viipynyt tavallista myöhempään tänä iltana ulkona siitä lievästä kylmyydestä huolimatta, ja lopulta jäänyt vain Lokenen seuraan viettämään aikaansa kylän laitamille kirkasta tähtitaivasta ja kuutamoa ihailemaan. Ei kyläpäälliköllä minnekään ollut kiire ja välillä teki vain hyvää rauhoittua hetken sen parhaimman ystävänsä seurassa ajatuksia vaihdellen. Lokenen seurassa puoliverinen saattoi olla täysin oma itsensä, luopua siitä johtajan taakasta ja vastuista, sallien itselleen vain tilaisuuden rentoutua ja rauhoittua. Ja näin illasta se oli aina erityisen mukavaa, juuri ennen kuin täytyisi levolle käydä ja kerätä voimiaan taas nousevaa aurinkoa odottaen.
Sarvipäinen oli juuri palaamassa takaisin kartanolleen Lokenen seurassa, ehtien juuri oikeastaan vain laskeutua maankamaralle - kun muutama niistä jotka yövartioon oli jätetty, saapuivat päällikköään tervehtimään.

Arojen itäiseltä laidalta Briaria lähestyi noiden puheiden mukaan varsin erikoinen kolmikko. Se sai puoliverisen raapimaan päätänsä, kohottamaan kulmaansa kuullessaan paremmin mitä tällä sekaverisellä parivaljakolla oli kerrottavanaan. Että kylää lähestyi jokin matalalla lentänyt, sitten tipahtanut jonkinlaisen magian saattelemana alas ja… kaikki kuulosti niin absurdilta Lorythasin korviin.
Mutta aggressiivisesti tai ylipäätään hyökkäävästi käyttäytyviä Lorythas ei halunnut kylänsä muureille saakka – monestakaan syystä - vaan ennemmin kävisi itse sovittelemassa noita kääntymään tiehensä tai kohtaamaan vaihtoehtoisesti lohikäärmeratsastajien joukot silmästä silmään. Kovin moni siihen ensimmäiseen vaihtoehtoon tarttuikin, kukapa lohikäärmeiden kanssa halusi varsinaisesti lähteä haastamaan riitaa jos siitä lähdettiin.
”Menkää pysäyttämään ne, tämän enempää heidän ei tarvitse alueillemme tunkea ennen kuin tiedämme mistä on kyse – ketään ei kuitenkaan saa vahingoittaa, ellei siihen syytä ole”, Hopeakäärme totesi ykskantaan kaksikolle, ”Tulen itse perästä”.


//Mitään derppiä ollu, näillä mennään <://
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Aatelinen

Viestit: 4015

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Su Huhti 26, 2015 8:52

Re: Piskistä tehään nyt talja

Rico oli onnistunut kirimään jonkin verran etumatkaa tästä sekopäisestä haltiasta, mutta lentäminen oli silti hidasta ja uuvuttavaa. Hän ei ollut päässyt nousemaan erityisen korkealle ja pelkäsi sen hullun haltian pääsevän iskemaan maasta käsin. Jokainen siiven isku tuntui repivän selässä olevaa haavaa ja tuotti suunnatonta määrää kipua, eikä asiaa auttanut yhtään että hänellä oli painolastina miehen verran painoa, joka oli täysin tiedottomassa tilassa. Mutta ehkä se olisi parempi, Kalman ei tarvinnut kärsiä kivuista kyydissä roikkuessaan.
Rico vilkasi olkansa yli alaspäin huomatessaan siellä liikettä, jossa tietenkin jääräpäinen kuuraparta seurasi tiikeri ratsunsa kanssa maasta käsin ja kiri uhkaavasti kiinni välimatkaa. Eikä mennyt kauaakaan kun valkohiuksinen kävi tulittamaan lentävää demonia kohden jäisiä maagisia palloja. Rico yritti loukkaantuneena parhaansa mukaan väistellä näitä jäisiä palluroita ja myös puolustautua takaisin tulipalloilla, joko torjuakseen iskut tai vain ohi mennen osua ratsastavaan haltiaan. Se vain tuntui olevan vaikeaa kun oli vain yksi käsi ja toisessa oli pakko pitää repo rankana roikkuvaa aavekoiraa, joten se ei ollut kuin ajan kysymys milloin Ricon suojaus petti ja nuori demoni otti osumaa lantion sivuunsa jäisestä iskusta. Demoni murahti osumasta horjahtaen lentoreitiltään, mutta sai juuri ja juuri korjattua asentonsa takaisin lentämis kelpoiseksi. Lantiossa oleva jäinen kohta taas sihisi ja poltti tulidemonin nahkaa kuin kuuma rauta konsanaan sulaen samalla hitaasti pois. Ricolla ei vain nyt ollut aikaa tehdä vammallensa mitään muuta kuin kestää se kipu ja polttava tunne lantiossa.

Briarin kylä alkoi näkymään jo horisontissa ja Rico alkoi tuntea kaikesta uupumuksesta, sekä kivuiltaan pientä voiton riemua sisällään, mutta se taisi olla liian aikaista. Hetkellinen herpaatuminen alhaalla juoksevasta vihollisesta oli hyvin kohtalokasta kun Rico sai jäisestä iskusta suoraan osuman toiseen siipeensä. Siipi jäätyi osittain ja alkoi reagoimaan demonin ihon kosketukseen samalla tavalla kuin aikaisempikin osuma, sihisten ja polttaen ihoa kuin jää olisi ollut kuumaa. Se oli kuitenkin pienin murheen aihe kun Rico alkoi menettämään kovalla vauhdilla korkeuttaan. Nuori mies kirosi hiljaa äänen itsekseen ja lähti hidastamaan laskeutumistaan yhdellä ja ainolla toimivalla siiveellään. Laskeutuminen ei siis todellakaan ollut mikään ruusuinen kun puoliverinen demoni että aavekoira putosivat vain lumen pöllähtäessä maahan. Rico tietenkin oli ottanut kaiken iskun vastaan kääntyessään viime metreillä loukkaantuneen isänsä pehmukkeeksi ettei tuo saisi enään yhtään enempää vahinkoa. Rico itse taas tunsi ottaneensa selkäänsä ainakin yhden suuren mustelman lumi pehmusteesta huolimatta ja nousi selkäänsä hieroen ylös maasta, pidellen edelleenkin tajutonta isäänsä sylissään.
Demoni kohotti katseensa nyt paikalle tulleeseen metsästäjään ja mitään puhumatta huitaisi kättää kerran ja synnytti Delathosta kohden tulisen aallon mikä sulatti jopa lunta maasta. Tämän tehtyään Rico yritti juosten lähteä juoksemaan, mutta aikaisempi vamma lantiossa muistutti itseään ja Rico joutui polvistumaan osittain maahan pidellen nyt verta vuotavaa lantiotaan. Demoni ei kuitenkaan aikonut päästää Deliä lähemmäs vaan alkoi tykittämään miestä tulipalloilla, jos tuo yhtään lähemmäs oli yrittänyt. Tämän enempää ei kaksikon taistelu ei saannutkaan jatkua kun ilmasta kantautui petomainen karjaisu. Rico nosti katseensa ylös ja näki kaksi suurta lohikäärmettä, jotka laskutuivat kaksikon luokse.. häätivät liian lähelle yrittävän Delathoksen kauemmas loukkaantuneesta kaksikosta.
"..Oletteko Briar kylästä?" Rico kysyi kahdelta vartijalta ja sai myöntävän vastauksen, jonka jälkeen Rico oli esittämässä toisen kysymyksen, mutta toinen vartijoista ilmoitti ettei kolmikolla ollut asiaa enään yhtään lähemmäs kylää. Riippuen tietenkin asiasta, mutta sitä ei ääneen sanottu. Rico yritti vielä kääntyä vartijoiden puoleen avaamalla suunsa.
"Haluamme tavata kylänne päälikön.." Rico ilmoitti vartijoille, jotka vain totesivat herra Lorythaksen kyllä saapuvan tänne itse henkilökohtaisesti.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Insan heyvan
Zara - Iso lisko
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4108

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Ma Huhti 27, 2015 12:39

Re: Piskistä tehään nyt talja

Del onnistui kuin onnistuikin tipauttamaan mokoman liihottajan alas taivaalta, onnistuen vielä aiheuttamaan vammojakin toiselle kiitettävästi. Siivekäs kuitenkin mätkähti hankeen, naarastiikerin hypähdellessä alati muristen lähemmäs hangessa noita kohti aina siihen saakka, kunnes se vaistosi vaaran ja vaihtoi kulkunsa enemmän kiertäväksi.
Kadzait toimi lähinnä vaistojensa varassa, mahdollisia kohden lyöviä lieskoja väistellen, sillä kissalla ei ollut aikomustakaan käräyttää itseään kahden tomppelin ottaessa yhteen keskenään. Jos naaras ei olisi omannut niin paljon uskollisuutta, olisi se varmasti tipauttanut haltian selästään jo ajat sitten alas. Mutta se oli Delathosin metsästyskumppani, toveri, ratsu – ei se isäntäänsä hylkäisi mistään hinnasta, vaan luovuttaisi parhaillaan oman henkensä tummahipiän puolesta, jos oikeasti olisi pakko. Nyt se kuitenkin piti Delathosin turvassa, pysähtyen hieman etäämmälle, kun se maagisten iskujen vaihto lakkasi hetkeksi.

Kuuraparta tuijotti murhaavasti silmät yhä punaisina palaen tuota siivekästä olentoa joka tulitaikoja taisi, valmiina oikeastaan yhä jatkamaan tätä päättymättömältä tuntuvaa kamppailua. Kunnes se jostain taivaalta kantautuva murahdus sai haltian irvistämään ja murahtamaan, katsahtamaan ylemmäs josta yllättäen heidän seurakseen laskeutui parivaljakko lohikäärmeillä ratsastavia. Ei noiden tarvinnut edes laskeutua ratsailta, pelkkä liskopetojen maahan laskeutuminen sai Kadzaitin luimistamaan korviaan ja perääntymään muutaman askeleen niskakarvojaan ylös nostaessaan.
Koko tilanne seisahtui sähisevien liskojen ratsastajineen pitäen selvästikin huolen siitä, ettei niin Delathos, kuin Kalmaa raahaava demonimainen otus minnekään paikalta liikahtaneet. Vaikka Del yhä vihansa vallassa oli, ei käsipuoli kuitenkaan tehnyt elettäkään haastaakseen lohikäärmeratsastajia. Se olisi ollut vain typerää. Mutta loppupeleissä Del ei todellakaan olisi antamassa noiden ottaa kunniaa Kalman niittaamisesta… hän halusi piskin itse, aivan sama kaikesta muusta!

Kadzaitin käydessä kiertämään taas puoliympyrää edestakaisin, hyppäsi Del alas kissapedon selästä. Naaras ei ollut haastamassa isompiensa kanssa riitaa, eikä kuuraparralla taas ollut syytä työn matkassa notkua. Sen sijaan käsipuoli keskittyikin kuuntelemaan muiden puhetta – että ratsastajat olivat kuulemma Briarista, no, se selitti ainakin lohikäärmeet. Heillä ei ollut asiaa lähestyä noiden maita pidemmän päälle, ja ilmeisesti kylän johtaja oli saapumassa ottamaan selvää sijojaan lähestyvästä kolmikosta. Sekin vielä…

Ja siinä paha missä mainittiin, Lorythasin laskeutuessa Lokenen kanssa hankeen niin, että karvainen serpentti nostatti lunta vauhdista laskeutuessaan pölähdyksenä ilmaan tannerta samalla tömisyttäen. Naaras katsahti päänsä kallellaan ensin noiden tummapukuisten puoleen jotka näyttivät ottaneen paljon vahinkoa, siitä edelleen yksikätiseen haltiaan, lopulta kuitenkin jääden seurailemaan raidallisen kissapedon perään.
Delathosin katse puolestaan nauliutui paremmin kiinni ratsailta alas nousevaan sarvipäiseen, joka oli noesta sotkuiseen kokonaisuuteen pukeutunut.
”Seuduillamme harvoin riehutaan teidän tapaanne, etenkään tähän vuorokauden aikaa ja vuoden aikaan nähden”, Lorythas totesi kovin rauhalliseen ääneen, hypähtäessään ratsunsa selästä kunnolla alas lumeen, ottaen askelia eteenpäin Lokenen viereltä, serpentin valtavan pään viereen pysähtyen samalla kun tuota sormillaan rapsutteli, ”Mitä te haluatte?”.
Se ei kuulu sinulle, painu takaisin sinne mistä tulit petoinesi ja jätä heidät minulle”, Delathos ärähti, silmänsä välähtäen taas astetta tummemmiksi.
Itseasiassa kuuluu, erityisesti minulle, sillä seisot niin sanotusti reviirillämme, rajojemme sisäpuolella joilla minulla ei ole syytä katsella aggressiivista käyttäytymistänne hyvällä etenkään, jos se meistä ketään loukkaa”, puoliverinen Hopeakäärme totesi haltialle takaisin tuon omalla kielellä, virnistäen vielä varoen sanojensa perään, ”Joten toistan kysymykseni – mitä te haluatte?”, Lorythas jatkoi taas yleiskielellä, katsahtaen enemmän haavoittuneiden puoleen.
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Aatelinen

Viestit: 4015

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ti Huhti 28, 2015 9:05

Re: Piskistä tehään nyt talja

Kuudes osa puoli päätti ilmaantua paikalle vaikuttavan oloisen valkoisen käärmemäisen lohikäärmeen kanssa niin että lumi pölisi lisko laskeutuessa. Rico suojasi heikkona olevaa isäänsä lumelta ja nosti katseensa lohikäärmeen selässä olevaan mieheen, joka laskeutui alas ja kävi puhumaan kuinka tähän aikaan ja vuodesta harvoin taisteltiin. Tai no lähinnä tämä valkohapsinen mies uteli kohteliaasti miksi täällä riehuttiin. Tämä mies mahdollisesti oli kylän päälikkö, josta vartijat olivat puhuneet? Päälikkö kysyi mitä he halusivat, mutta Rico ei kuitenkaan saannut tähän väliin suun vuoroa vaan sivulle jäännyt Delathos kävi avaamaan suunsa puhuen kielellä mitä demonin puolikas ei ymmärtänyt pätkääkään, mutta äänen sävystä ja asenteesta päätellen punasilmäinen haltia halusi heidät. Isän että pojan hengen. Kylän päälikkö ei kuitenkaan vaikuttanut yhtään siltä että olisi ollut yhteistyö haluinen tumma ihoisen haltian kanssa. Päinvastoin. Kylän päälikkö toisti kysymyksensä nyt vielä Ricolle ymmärettävässä muodossa ja ilmeisesti se hänelle oli tarkoitettu, punasilmäinen haltian asia oli kuultu.. oletettavasti.

"Olette Briar kylän päälikkö?" Rico kysyi hieman varovasti ja sai myöntävän vastauksen. Rico näytti hetken helpottuneelta ja kääntyi sitten olkaansa vasten roikkuvan verisen isänsä taskujen kätköistä kaivamaan lapun, joka oli taiteltu siististi.. ehkä hieman veressä taistelun jäljiltä, mutta silti Rico lumi hangessa rämpien ojensi sen Lorythakselle ja perääntyi muutaman askeleen vilkaisten isäänsä.
"..Toivoisin saavani myös apua isälleni." Rico sanoi huoli äänessään verisestä isästään, joka oli täysin tiedoton mistään tapahtumasta ympärillään ja vuoti edelleenkin haavoista. Mutta itse lapussa pitäisi olla kaikki oleellinen, tieto siitä kuinka Briarin kylästä yksi ratsastajista oli eksynyt hieman liian lähelle ihmisten kylää ja siitä oli hätää, sekä hälyä syntynyt. Hyvä ettei lohikäärmettä ratsastajineen oltu tiputettu alas maahan! Säikähdyksellä kuitenkin säästyen. Rico tai Kalma ei kumpikaan ollut suoraan tietoisia kirjeen sisällöstä.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Insan heyvan
Zara - Iso lisko
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4108

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Su Touko 10, 2015 11:52

Re: Piskistä tehään nyt talja

Lorythasin katse oli malttamaton ja vaativa, toisaalta myös tympääntynyt tästä yllättävästä tapauksesta jonka oli juuri tälle illalle täytynyt sattua. Juuri kun kyläpäällikkö oli toivonut pääsevänsä vain rauhoittumaan jonkin mukavan kirjansa ääreen. Mutta ei…
Se turkoosinsininen katse silmäili ihmiskaksikon puoleen, Puolikäärmeen saadessa kuitenkaan vastauksena takaisin vain uuden kysymyksen. Lorythas pyöräytti silmiään, sen mukana päätänsä osin.
”Eikö se nyt ole aika ilmiselvää – kyllä”, Hopeakäärme tuhahti siihen varovaiseen kysymykseen, vilkaisten pikaisesti tummahipiäiseen joka uhkaavasti kulmiaan laski alemmas, ennen kuin houkutteleva katse siirtyi uudemman kerran tummatukkaisen puoleen. Jotain tuo yritti selvästi olkaansa vasten kannattelevan taskuista kaivaa, mutta mitä? Sitä Lorythas ei tiennyt.

Katse silmäili sitä kirjettä jonka nuorempi kaivoi esille, osin verestä tahriintuneena tosin. Sarvipäinen otti muutaman askeleen tuota nuorukaista kohden, ojentaen kättään vastaan kun se paperinpala hänelle ojennettiin. Kepeästi yksi terävistä kynsistä lähti purkamaan kuoreen lyötyä sinettiä siististi, punaisen talin tipahdellessa valkealle hangelle, josta sitä oli vaikeaa enää murentuneena erottaa. Pitkähköt sormet nostivat kuoren sisältä siististi taitellun kirjeen, jonka sisältöä kyläpäällikkö kävi nopeasti silmäilemään. Ei ollut hänen tapaistaan lukea kirjeitä tällä tavalla, mutta jostain syystä mokoman avaaminen tässä yhteydessä tuntui tärkeältä. Selvästi nuoremmalla mustatukkaisista oli jonkinlainen hätä, osasyynä kenties juuri… isänsä, kuten tuo mainitsi, joka tajuttomana itseään vasten nojaili.
”Ymmärrän…”, Lorythas kävi tuhahtamaan sen ohesta kun käsin kirjoitettua tekstiä silmäili. Toiset olivat matkalla mitä ilmeisimmin ihmisten kaupungista tänne, ei siihen tarvinnut penaalin terävin kynä olla ymmärtääkseen asian laidan. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta, kun vastaavia kirjeitä Briariin saapui - syyttä ja suotta, näin Lorythasin mielestä.

”Vaikka miten tahtoisin, en voi jättää teitä vain tänne – kerta olette näinkin pitkälle jo ennättäneet. Saisin siitä uudemmat haukut niskaani jos teidän tiedetään kadonneen tänne, ja sitä minä en kaipaa tähän hätään”, Lorythas totesi vakavana, taitellen sen kirjeen takaisin kasaan, pistäen sen kuoreensa ja kokonaisuuden oman takkinsa povitaskuun.
”Toverisi näyttää pahoin haavoittuneelta – viemme teidät kyläämme ja katsomme isäsi siihen kuntoon, ettei kenenkään meistä tarvitse ottaa ylimääräisistä kuolemista syytä niskoillemme”, Puolikäärme totesi ehtien jo ottaa muutaman askeleen tummapukuisia kohden, kunnes kissapedon selässä istunut haltia kävi hieman kauempaa murahtamaan ja lähestymään tilannetta viimein itse.

Ei!”, Del lähes karjahti, kaataen maahan ensimmäisen Briarin johtajan alaisen joka tielle yritti tulla tuota käsipuolta pysäyttämään, ”He kuuluvat minulle!”. Tietenkin sarvipäinen kiinnitti haltiaan huomionsa, aluksi silmäten ettei omalleen turhan pahasti ollut käynyt. Varoittaen se katse laski käsipuoleen joka lähemmäs nyt pyrki aseistautuneena tummaan pukeutuneita ihmisenkaltaisia, kylmästi aseellaan uhaten eteensä taas astuneita lohikäärmeratsastajia, jotka olivat käskynsä saaneet ja yrittivät nyt uutta yhteenottoa välttää. Samoin teki myös Lorythas, joka astahti omiensa ohitse, tummahipiän tielle, joka aivan likelle kasvotusten pysähtyi itseään pidemmän kanssa, haltian silmissä kasvaessa taas sen punertavan sävyn joka sai Hopeakäärmeenkin niskakarvat nousemaan pystyyn.
Väisty”, Delathosin ääni oli kylmä, murhaava, juuri sellainen jota olisi halunnut varoa ja vain kävellä tiehensä – mutta Lorythas seisoi paikoillaan, nenänvarttaan pitkin seuraillen käsipuolta totisena. Aikomatta todellakaan siirtyä sijoiltaan minnekään.

Siinä vaiheessa kun pohjoisenhaltia kylmästi kävi sillä oudommalla, punaisena hohtavalla käsivarrellaan tarttumaan kiinni sarvipäisen kyläpäällikön rintapielistä, kävivät Lorythaksen silmät kirjaimellisesti kuin roihahtamaan liekkeihin. Se sama sävy turkoosina leimuna nousi aina hartiahuivin alta leualle näkyviin, ilman muuttuessa hetkessä kuumuudesta väreileväksi puoliverisen ympärillä. Se oli viimeinen varoitus – joka mitä ilmeisimmin valui sen sileän tie haltialta ohitse, tuon käydessä nyt väkisin vääntämään kaksin käsin Puolikäärmettä tieltään syrjään. Tietenkään Lorythas ei antanut niin tapahtua - vaikka tuon olikin pakko myöntää tummahipiäisen olevan otteissaan turhankin kova ja vahva – vaan puoliverinen kävi itse tarttumaan Delathosista kiinni sähisten kuin mikäkin liskopeto konsanaan.
Kyllä kuuraparta sen huomasi kuinka kyläpäällikkö häntä haastoi, virnistäen itsekseen moiselle uhittelulle, joka päättyi kuitenkin siihen että sarvipäinen sai polvellaan iskettyä tummahipiän kylkeen terävästi. Del horjahti toiselle sivulle, korjaten nopeasti tasapainonsa ja miekallaan lähtien sivalluksella tavoittelemaan kyläpäällikön nahkaa. Isku pysähtyi kuitenkin kuin seinään, terän leikaten siistin viillon tuhkanharmaaseen takkiin ja vaaleaan lihaan, puoliverisen ottaessa ilmeensäkään värähtämättä iskun vastaan toisella kädellään.

Hetken haltia ehti painaa teräasetta lujemmin toisen kättä vasten, edes Caradhrasin kykenemättä kylmyydellään jäätämään puoliverisen lohikäärmeen tulta, joka sitä magiaa vasten tuntui painuvan ja tukahduttaen hileet tyystin. Kaartavalla liikkeellä Lorythas pitkine jalkoineen kykeni helposti liikehtimään paksummassakin hangessa, siinä missä Delathosin meno vaikutti asteen verran kömpelömmältä uuteen haastajaansa nähden.
Taas se punaisena hohtava käsi tarrasi pehmeämpää kangasta välissään käryttäen, Delathosin tipauttaessa aseensa kädestään ja paljain käsin repien puoliveristä samalla pyrkien itse mahdollisimman lähelle Lorya. Puolikäärme lähes kiehui, teräviä hampaitaan paljastaen ja kynsillään kirjaimellisesti tarraten haltiaan kiinni – toisella kuuraparran toisesta käsitaipeesta, toisella taivuttaen tummahipiän päätä taemmas leuasta työntämällä.
Mikä helvetti sinä olet…”, Del sai ähistyä virnuillen, koittaen vältellä ettei Lorythas hänen kaulastaan saanut kiinni, vaikka ne kynnet olivatkin porautuneet jo osin tummaan lihaan kiinni leukapielten tienoilla. Lopulta lyhyempi väen väkisin sai hetken yhteenoton jälkeen kampattua sarvipäisen jalat alta, mutta tilanne päätyi täysin toisenlaiseksi mitä Del oli suunnitellut, notkeavartisen kyläpäällikön ehättäessä kääntää Haltian selän uppoamaan hankeen omansa sijasta. Lorythas painoi haltian selän painumaan syvälle hankeen ylävartalollaan, toisen kaulasta alas painaen, toisella päästäen irti tummahipiän punaisesta käsivarresta ja kauhaisten lunta tuon turvalle. Delathos huusi lumikerroksen alta, yrittäen käsillään kovin tuloksetta työntää ja repiä sarvipäistä yltään edes jonnekin, mutta kyläpäällikkö ei tuntunut hievahtavankaan siitä missä istui. Lopulta asteen verran hätääntyneen osapuolen normaalimpi käsi eksyi tuuppaamaan Puolikäärmeen leukaa kauemmas, haltian haarniskoimattoman kämmenen kuitenkin päätyen puoliverisen hampaiden väliin, Lorythasin purressa harvinaisen julmasti eläimelliset hampaansa toisen lihaan kiinni veren makuun päästen, samalla kun painollaan kuristi sinipukuista lumen alta, kätensä ollen kuuma kuin tulisin nuotiosta poimittu hiili.

Haltian punainen veri tihkui Puolikäärmeen leukapieliä pitkin aina hartiahuivin kauluksesta alas, Delathosin pyrkiessä siitä kivusta ja tukahtumisestaan vaikeasti huutaen ja yrittäen nyt vapaalla kädellään saada heikosti Puolikäärmettä laskemaan hampaittensa otetta irti omasta kädestään. Del ei halunnut menettää sitä. Haltia ei myöskään väkisin yrittänyt sitä toisen puremasta repiä irti, otteen tuntuen kirjaimellisesti pitäen vaikka kuinka kuuraparta yritti kättään nätisti vetää sarvipäiseltä pois.

En tiedä mitä päässäsi liikkuu, tai kuka luulet olevasi, mutta tiedä etten katso hyvällä sitä miten omieni kimppuun käyt, minusta puhumattakaan”, Lorythas sähisi, painaen hetkellisesti lujempaa toisen henkiteitä tukkoon, polttaen samalla kämmenensä kuvaa haltian kaulalle. Onneksi lumi sitä viilensi osin, mutta ei silti estänyt palojälkien muodostumista tummahipiän kurkulle.
Kun se tukahtuminen ja voimien uuvuttaminen sai lopulta Delathosin magian luoman käden haihtumaan kuin tuhka tuuleen, päästi Lorythas toisesta irti, itsensä jaloilleen nostaen ja perääntyen turkoosinsinisenä tulestaan hohtaen kauemmas sillä samalla sekunnilla, ”Tämä olkoot varoitukseni”. Sillä samalla sekunnilla Delathos myös pyyhkäisi verisellä kädellään lumet kasvojensa tieltä, henkeään haukkoen kavuten itsensä hätäisesti pystyyn, aseen tuppeensa etsien ja palanutta kurkkuaan pidellen, selkänsä Lorythasille kääntäen horjuen kauemmas livahtanutta Kadzaitia kohti.
Minä… kostan vielä… sen mitä teit”, pakkasherra ähisi äänensä lähes menettäneenä, itsekseen irvistäen sitä kipua jonka puhuminen yllättäen tuotti.
Siinä tapauksessa lähde tiehesi, tai katson ettet ole kykenevä uhkauksiasi toteuttamaan myöhemmin”, Hopeakäärme sähähti kuullen kyllä haltian sanat, tiheämmin hengittäen ja hätäisesti sitä verta pyyhkäisten kasvoiltaan takkinsa hihaan. Punaiseen sävyyn sekoittui mustaa nokea, joka osin myös sarvipäisen kasvoja sotki, mutta ei haitannut kyläpäällikköä yhtä paljon mitä rautaiselta maistuva neste, joka oman veren ja himot sai kiehumaan.

Terävällä katseellaan Lorythas seurasi miten Delathos suoritti hankalasti lähtöään paikalta, kääntyen sitten taas turvallisemmaksi tilanteen rauhoittuen paremmin tummapukuisia ihmisten lähettiläitä kohden.
”Teidät pitää saada täältä pois… sairastuvalle”, kyläpäällikkö totesi jokseenkin turhautuneena, syystäkin joutuessaan tällä tavoin vieraiden kesken käyttäytymään ja asemaansa puolustamaan, ”Joku käärmeistämme voi kantaa isäsi kylään saakka, siinä missä voit itse ratsastaa heistä jonkun seurassa Briariin. Katsomme siellä tilannetta paremmin”, kyläpäällikkö totesi kovin kylmästi kaksikolle, yhä kiihtyneenä ja silmänsä palaen, sen koommin edes yrittämättä selittää itseään tässä seurassa. Omansa tiesivät kyllä hyvin miten johtajallaan oli tapana kiivastua ja asemansa osoittaa tarvittaessa, mutta vieraille se seikka ei kuulunut...
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Aatelinen

Viestit: 4015

Liittynyt: Ma Maalis 09, 2009 5:05

Paikkakunta: Icecrown

Viesti Ti Touko 26, 2015 3:09

Re: Piskistä tehään nyt talja

Rico tunsi itsensä hieman tyhmäksi kun oli mennyt kyselemään oliko sarvipäinen mies kyläpäälikkö, mutta puolidemonin oli pakko tarkistaa asia. Hän ei voinnut kenellä hyvänsä heittää isänsä työhön kuuluvaa kirjettä, joka saattaisi olla hyvin tärkeä tai salainen. Nyt kuitenkin kirje päätyi oikealle omistajalle Briarin kylänpäällikölle, joka otti kirjeen vastaan avaten sen ja lukien sen omassa rauhassa nopeasti selaamalla läpi. Lopulta kyläpäälikkö kävi avaamaan suunsa ilmoittaen ymmärtäneensä kahden friikin asian kylänsä lähettyvillä, vaikka olisi kaksikon halunnutkin jättää matkalle, niin päälikkö oli valmis ottamaan kummatkin vieraansa vastaan. Mukaan lukien hoitaa vanhemman loukkaantuneen siihen kuntoon että voisi palata takaisin kotikyläänsä, tai Lorythaksen sanoja lainaten: ottamatta turhia sotkuja ja selittelyjä itselleen vastaan kun ne olisi helpolla tavalla vältettävissä. Rico oli tyytyväinen päällikön päätökseen, eikä nähnyt syytä käydä avaamaan siihen suutaan vaan oli jo käymässä nostamaan isäänsä jomman kumman vartijan lohikäärme ratsujen selkään, että tuo pääsisi mahdollisimman nopeasti hoitoon ja turvaan tuon mielipuolisen haltian ulottuvilta. Itsestään nuorempi ei ollut niin huolissaan. Mutta sen kaiken keskeytti kieltävä ärähdys ilmassa kun pahaksi laskettava osapuoli ilmoitti asiansa, se haltia joka oli alun alkaenkin ollut agresiivisella kannalla ja viittä vaille valmis repimään kahden koiran turkit lihasta, ja asteli hyvin määrätietoisesti lähemmäs kahta loukkaantunutta repien tieltään Briarin kylän vartijatkin. Rico itse astui taaemmas uhkaavasti lähemmäs yrittävästä mielipuolisesta haltiasta ollen jo viittä vaille valmis heittämään miestä uudestaan tulisella liekki aalolla, jos liian lähelle tulisi, mutta yllättäen Briarin kylänjohtaja oli asettunut haltian ja kahden kulkijan väliin. Ele oli hieman yllättävä, sillä käytännössä johtajalla ei ollut mitään syytä käydä puolustamaan kaksikkoa haltialta, he eivät kuuluneet Briarin väkeen ja muutenkin koko soppa oli kolmikon oma keskeistä kähinää kuin Lorythalle kuuluvaa ja selvitettävää asiaa. Ilmeisesti mies kuitenkin oli heidän puolellaan tässä asiassa ja näki tarpeeksi puuttua pelin kulkuun ennenkuin ruumiita tulisi. Hullua punasilmäistä haltiaa tämä seikka ei miellyttänyt, eikä vaikuttanut kiinnostavan myöskään. Käski kyläjohtajan väistyä hänen tieltään, johon Lorythas vastasi vain seisomalla edessä vaiti kuin muuri aikomatta liikkua minnekkään.
Tässä vaiheessa Delatholksella taisi tippua uudestaan se muutama pari ruuvia uudestaan päästä napatessaan kiinni Loryhaksen riveleistä kiinni sillä punaisena hohtavalla kädellään ja ilmeisesti yritti repiä puoli lohikäärmettä maahan, johon Lorythas vastasi varoituksella. Ympärillä oleva ilma kuumeni huomattavasti puppuran väristen liekkien lyödessä, mutta se ei vaikuttanut kiinnostavan Delathosta joka edelleen yritti saada puoliveristä maahan rysähtämään. Ei tarvinnut olla nero arvatakseen että kaikesta seurasi kaksikon välinen, lyhyt, mutta hyvin värikäs taistelu jossa loppujen lopuksi se alistuvaksi osa puoleksi joutui haltia itse. Mies parka oli saannut pahemman kerran nenillensä ja henkeä haukkoen vielä heitti kovasti uhoa kun raahasi luitaan ratsunsa luokse.

Kalma oli herännyt tajuttomuudestaan tänä aikana, ilmeisesti taistelu ääniin heränneenä, ja päässyt siinä Rico vasten nojatessaan seuraamaan taistelua sivusilmällä. Kyllä se vanhaa sydäntä lämmitti kun Delathos otti turpiinsa ja vielä uhosi takaisin päin kostoa, jota mies tuskin tulisi saamaan helpolla. Ei Briariin vain kävelty! Kalmaa itseään tosin inhotti kun hän ei itse ollut ottanut vastustaan kovinkaan vakavissaan alun alkaenkaan, vaan lähinnä yrittänyt päästä pois paikalta ja loppu tulos oli sitten ollut tämä.. ja Delathoksella oli ollut yllätys puolellaan. Ei aavekoira ollut tietoinen miehen uudemmista kyvyistä laisinkaan. Nyt pohjoisen haltia käveli häntä koipien välissä tiehensä ja Kalma virnisti kasvot hakkaamisesta hellänä itsekseen kohdistaen katseensa Lorythakseen, joka ilmoitti että heidät piti saada sairastuvalle lohikäärme ratsujen kyydissä, jossa tilannetta katsottaisiin paremmin. Rico nyökkäsi sen enempää käymättä kysymään asioita ja luovutti nyt kivusta irvistäen isänsä toiselle vartijalle, joka nosti loukkaantuneen miehen ratsunsa selkään kun itse taas kapusi enemmän ja vähemmän itse toisen lohikäärmeen selkään.

Sairastuvalla Kalma makasi sängyllä selällään paikattuna, kääreissä ja peiton alla kärsien kivuista, mutta oli kuitenkin elossa ja hereillä. Kiitos tästä hoitajille ja lääkäreille. Rico itse oli ollut jonkin aikaa isänsä seurana istumalla miehen vierellä, jutellen hetken aikaa, mutta loppujen lopuksi sitten painunut omaan sänkyynsä lepäämään. Mahdollisesti jo nukahtanut. Kalma itse ei saannut unta vaan makasi hiljaa pedissään tuijottaen kattoa niissä särkevissä ja kolottavissa haavoissa jotka valvottivat häntä.. kyllä hän aikanaan nukahtaisi kun väsymys veisi voiton lopulta.
Kalmankoira - Aavekoira
Jack Aaren Fisher (Merari) - Ihminen hirviön kehossa
Ivor - Insan heyvan
Zara - Iso lisko
Ghost - Demoni
Cole - Ihmissuden pentu
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4108

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Ma Heinä 13, 2015 9:28

Re: Piskistä tehään nyt talja

Kolmen lohikäärmeen saattue lähti pikaisesti palaamaan takaisin Briariin kahden ylimääräisen matkalaisen kera. Lentäen matka taittui yllättävänkin nopeasti, vaikka kylmä taisi ottaa tässä pakkasessa kaksin verroin terävämmin kasvoja vasten yläilmoissa.
Kolmikko laskeutui kovin tottuneesti kylän suuremmalle aukiolle, jossa noita tietenkin oltiin jo vastassa. Lorythas selitti puolihuolimattomasti mitä oli tapahtunut, samalla pyytäen kahta mukanaan ollutta huolehtimaan mahdollisten apulaisten kera lämmin sija seuraavan yön ajaksi hiljaisemmanpuoleiselta tuvalta. Tuolla ihmisten lähetit saisivat levätä rauhassa heti sen jälkeen, kun noiden haavat oltaisiin katsottu kuntoon ja varmistuttu siitä, ettei kukaan henkeään heittäisi. Siitä Briar saisi taas erikseen kuulla, ja sitä Puolikäärme ei varsinaisesti halunnut tapahtuvan.

Hopeakäärme palasi takaisin omalle kartanolleen, Lokenellekin luvan antaen mennä omia menojaan, naaraan suunnaten mahdollisesti tapojensa mukaan lepäämään johonkin kartanonläheisyyteen. Lorythas siistiytyi pikaisesti, omia haavojaan jälleen kerran vähätellen ja lähinnä vain putsaten ja sitoen ne. Kyllä hän ehtisi huomenissakin käydä niitä parantajille näyttämässä, nyt kun oli jo niin myöhäkin, että itse kukin olisi varmasti tahtonut vain pistää jo maaten. Kuten myös puoliverinen suunnitteli tekevänsä, jahka haltian veren kasvoiltaan saisi pestyä irti.

---

Aamun valjetessa Lorythas oli tyypilliseen tapaansa kovin aikaisin jalkeilla. Suunnittelemassa päiväänsä, kelaillen mielessään niitä askaria ja toimia mitä tänäkin kylmänä päivänä pitäisi toimittaa. Puoliverinen oli kuitenkin keskittänyt ajatuksensa sen parivaljakon tuomaan kirjeeseen, miettien millaisen vastauksen oikeastaan takaisin viitsisi lähettää. Hopeakäärme oli tarkoin määritellyt missä Briarin lentäjät saisivat käärmeineen liidellä, jonka myötä Lory ei myöskään ollut varma, oliko kirjeessä mainitut lohikäärmeratsastajat Briarilaisia. Saattoivathan ne olla ulkopuolisiakin, kenties ihmistenkin vihollisia – mutta Briarilla ei kuitenkaan ollut aikomustakaan ryhtyä sodankäynnin osapuoleksi. Mieluummin kylä siirrettäisiin pois näiltä main jonnekin kauemmas, jos sitä oltiin liian hanakasti vetämään sotimiseen mukaan puolin tai toisin.

Sarvipäinen kuitenkin raapusti siistillä käsialalla kirjeen, taitteli sen tarkoin valittuun kuoreen ja sinetöi kiinni, kaapunsa taskuun sen asetellen talteen myöhempää varten. Kirjettä kirjoittaessa aurinko oli ehtinyt nousta jo kunnolla taivaalle, vaikka pilvien lomasta pilkottikin, eikä lämpöään kamalasti lumisella maalla kulkeville suonut. Sää oli kuitenkin seesteinen kylmän yön jäljiltä, eikä pakkanenkaan purrut samalla tavalla tänä aamuna.
Lorythas astahti kaapuunsa pukeutuneena kartanonsa pihamaalle, suunnaten kulkunsa tuvalle, jossa oletti vieraittensa vielä kenties majailevan. Kyläpäällikkö kävi varmistamaan kaksikon sijaintia parantajilta, käydessään itse noiden tykönä näyttämässä haavoittunutta kättään, ennen kuin sijaa kohden lähti yhden parantajan saattamana astelemaan.
Sisään astuttiin, naisen vielä opastaen mistä Hopeakäärme kaksikon löytäisi, jonka myötä Lorythas peremmälle suurempaan tupaan kävi, suunnaten käytävältä hieman syrjemmälle, rakennuksen taimmaiselle suuremmalle huoneelle. Ainoa melueriste sinne varsinaisesti oli vain kapean käytävän suoma mutka, mutta eipä kenelläkään ollut siellä toipuvia tarve häiritä, elleivät noiden vointia käyneet tarkastamassa.

Sarvipäinen kopauttikin toisella kädellään ovenkarmiin muutaman kerran tulostaan ilmoittaen, ennen kuin huoneen puolelle itse asteli rauhallisen hymyn kasvoilleen nostaen, kahta itselleen vierasta silmäillen.



//23.1.16 kiskasen Loryn täältä menemään//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Edellinen

Paluu Laurina Arot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö