Porvari
Viestit: 881
Liittynyt: Pe Loka 02, 2015 4:35
Re: I'm a gift
Selkeästi kukaan ei ollut kommentoinut demonin pelitaitoja. ”Mh… Et ole uhkarohkea”, Rosalba sanoi ja siristeli silmiään laudalle. Demoni piti kuningastaan hyvässä suojassa. Nainen hymyili demonin sanoessa koettavansa pysyä vain hänen perässään. ”Rehellisesti sanottuna, minä häviän usein tahallani. Suurin osa vastustajistani ei mielellään häviä naiselle saatikka minulle”, hän totesi ja nappasi yhden demonin sotilaista itselleen. ”On mukavaa voida pelata aidosti. Yleensä pelaan pääni sisällä kahta peliä. Sitä, mikä johtaa häviööni ja jolla voisin voittaa”, nainen jatkoi ja kallisteli päätään odottaessaan demonin siirtoa. ”Vain tälläisessä pelissä voin jotenkin toivoa oppivani uutta. Lisäksi olisi mukavaa voida sanoa voittaneensa neuvonantaja, mutta se taitaa jäädä vain meidän väliseksemme”, Rosalba lisäsi ja hymyili pienesti. Hän haastoi itseään älyllisesti mielellään. Se oli vain toisinaan kovin yksinäistä hommaa ja kuten kuka tahansa elävä olento hänkin kaipasi seuraa. Hän ei kaivannut seksiä tai romantiikkaa, hän vain kaipasi kumppanuutta ja ystävyyttä. Harva nainen kuitenkaan halusi olla hänen ystävänsä ja suurin osa miehistä koetti jossain vaiheessa päästä hameen alle. Rosalban luottamuksen saaminen oli varmasti hankalampaa kuin kaupungin muurien valloitus. Eikä sitä auttanut, että pienestä lähtien hänelle oli hoettu, kuinka kukaan ei ikinä rakastaisi häntä. Hän ei ollut ikinä edes kyseenalaistanut sitä. Se oli yksi niistä väistämättömistä totuuksista kuten auringon nouseminen.