Meillä on ongelma. // Janni

[Janni]

Synthin lyönti meni perille ja näytti yllättävän Thean. Miehen ote toisen rateesta ei höllännyt, silkkä viha paistoi tuon silmistä. Tosin se sai pian vivahduksen järkytystä alleen, kun neito meni hänelle julmasti hymyilemään. Hän oli tehnyt virheen, pahan, hyvin pahan virheen. Synth katsoi kämmentään, kuin se olisi naista omineen lyönyt, mutta valitettavasti se käsi oli hänen omansa. Neito huomautti hyvin pistävästi kuinka virheellisen liikkeen mies oli juuri tehnyt ja se sai vaistomaisesti Synthin kohottamaan kätensä uudestaan, mutta uutta lyöntiä ei kuitenkaan tullut. Hän oli tehnyt jo tarpeeksi vahinkoa, kirjaimellisestikin.

Thean nopea liike sai miehen otteen kirpoamaan tuon ranteesta ja horjahtamaankin siinä huonon tasapainon alla. "En ole missään vaiheessah sanonut haluavanih sinua!" Mies ärisi, ottaen nyt askeleita naista kohti, joka hänestä perääntyi suotaen vain llsää sontaa hänen niskaansa. Pitkälle Synth ei kuitenkaan päässyt, kun astui jalallaan huonosti ja kaatui maahan naama edellä. Ynähtäen mies yritti ottaa käsillään vastaan, mutta kipeää se hieman teki.
"Th...Thea!" Synth huusi kun neito perääntyi hieman lisää, kyllä hän osasi aavistaa mitä toinen aikoi, mutta hänestä ei tuntunut olevan nyt neitoa estämään. Thea soi hänelle neuvon jos toisenkin. Tätä menoa aatelisneito kiertäiusi hänet pikkusormensa ympärille, ellei ollut kiertänyt jo. "Lupaan että surmaan ja nahastan sen miehesih silmiesi edessäh!" Synth huuti toisen perään, pyrkiessään takaisin ylös, mutta huonoin tuloksin.

[Wolga]

Nainen katsoi kuinka metsästäjä kaatui naamalleen mättääseen, ”no voiii”, naurahti vahingoniloisesti ja perääntyi vielä muutaman askeleen. Hän itsehän ei ollut tässä juuri juonut, joten oma ällinsä ja kroppansa vielä pelasi oikein hienosti. Ehkä nyt olisi hänen tilaisuutensa karata paikalta ja jättää mies selviytymään keskenään. Toisella ei olisi pitkä matka takaisin kylään ja tuskinpa vielä päiväsaikaan tarvitsisi erityisesti pelätä, että jotain tapahtuisi. Eihän Thea sentään miestä hengiltä halunnut. Ei tosin tuntenut enää sen lyönnin jälkeen pienintäkään hiventä syyllisyyttä, tunnetta vahvisti myös selvästi ärsyyntyneen miehen myrkyllinen lupaus. Kieltämättä ajatus sai ihon nousemaan kananlihalle ja olon hieman epäluuloiseksi, miettimään että oliko sittenkin vain yllyttänyt hullua teoillaan. ”Sen jos teet,… No, muista sanani. Minä voin tehdä elämästäsi todellisen helvetin”, uhkasi sävyyn, jota ei kannattaisi epäillä. Perääntyi sitten vielä hieman reippaammin, ei kuitenkaan kääntänyt selkäänsä vielä metsästäjälle. ”Ei muistella pahalla, muista olla kiltisti. Nähdään huomenna”, vinkkasi silmäänsä ja heilautti kättään kuin hyvästeiksi ja käännähti sitten juoksuun.

Neito tunsi nämä alueet kuin omat taskunsa, metsän rajan ja alueen joen ja kylän välissä. Oli helppoa lähteä juoksemaan ensin joensuuntaisesti ja ihan eri suuntaan kuin mihin hänen tarkoituksensa oli päästä. Poskea kuumotti ja kihelmöi ikävästi, ehkä toinen ei ollut ihan voimiensa tunnossa lyönyt mutta kyllä se silti tuntui. Kiharainen hiuspehko hulmusi tuulessa ja syke jyskytti raskaana kaulalla, Thea nauroi hengästyneesti päästyään mielestään riittävän kauas ja vilkaisi olkansa ylitse ennen kuin käänsi kurssinsa kohti jokea. Mikäli toinen ei olisi hänen perässään, ottaisi neito suoran reitin joelle ja mikäli voisi havaita metsästäjän seuraavan niin jatkaisi eksytysoperaatiotaan. Mutta, mikäli pääsisi nyt kohti jokea, ei neito laskisi juoksuaan pois vaan melkein kiristi vauhtia – siitäkin huolimatta, että jalat alkoivat hiljalleen tuntua raskaammilta epätasaisessa metsässä juoksemisen seurauksena. Pian näkisi joen.

[Janni]

Fergus Verikuu

Synth ei päässyt paikaltaan enää jaloilleen, oikeastaan mies näytti luovuttavan hiljakseen, kun neito oli näkökentästä kadonnut. Tamä huusi sydämmensä pohjasta vihaa ja ärtymystään pois, mutta se ei auttanut. Hengästyneenä ja toivottomana, mies vain valahti maahan, kuullen vielä kuinka Thean uhkailut kaikuvan mielensä sisällä.

Aurinko oli alkanut painumaan kohti taivaan rantaa. Harmaaturkkinen susi jolkotteli eteenpäi tasaista vauhtia, minnekkään ei ollut hoppu. Tämä samainen reitti alkoi tuntua yksitoikkoiselta, kuinka kauan hän tätäkin matkaa oli ravannut, yli kuukauden? Ei harmaaniska enää muistanut. Fergus oli valmistautunut jälleen hyvin yksinäiseen iltaan joen varrella, ei ollut hyvä herätellä toiveita, hän pettyisi kuitenkin. Olihan hän nyt salaa ajatellut jos kuukausi olisi ollut tarpeeksi sille, että aatelisneito pääsisi kulkemaan vapaasti, mutta niin ei kuitenkaan ollut käynyt. Oli Fergus myös harkinnut uutta visiittiä, mutta uskoi sen käyvän turhan riskiksi. Ties millaiset vartioinnit kartanon ympärillä oli, kylän porteista puhumattakaan.

Susi kuunteli ympäristöään korvat pystyssä, jos vaikka sattuisi kuulemaan mahdollisen yöpalan kulkevan jossakin. Sen voisi huuhdella alas pienellä viinapulollisella, joka mukaan oli pakattu vyölaukkuun. Ehkä siihen päälle sätkä jos toinen, oikein kunnolla pää sekaisin, se jotenkin tuntui tällä hetkeltä viihdyttämimmältä ajatukselta. Nämä viikottaiset reisut kun olivat osoittautuneet hyvin masentaviksi.
Uroksen kulkiessa verkaisesti eteenpäin, jäi tältä huomaamatta varjostaja, joka oli aina kotiovelta asti häntä seurannut. Lorelai osasi pitää itsensä pois Ferguksen näkökentästä, kuin myös pois myötätuulesta, ettei toinen häntä haistaisi. Ihmissusi naaras oli viimein päättänyt lähteä ottamaan selvää minne alfa aina viikon viimeisenä iltana oikein meni, tuo kun ei ollut suostunut kertomaan.

[Wolga]

Ei mennyt kauaa, kun neito saavutti määränpäänsä. Joki näytti kutsuvammalta kuin oli edes muistanut, sen kirkas pinta heijasti auringonsäteitä ja näytti kuin joki olisi ollut täynnä auringon kanssa kilpaa kimaltavia jalokiviä. Käkkäräpää pysäytti juoksunsa päästyään rantaan, heittäytyi polvilleen penkereelle ja kiljahti riemuaan kikattaen. Hetkeen ei edes muistanut, että mitä oli lähtenyt tänne tekemään. Hetken eli sitä miellyttävää riehaa jonka oli kokenut niin monta kertaa ennenkin. Kumartui veden puoleen ja upotti kätensä sen viileään syleilyyn, muistaen samalla poskensa kuumotuksen. Viilensi käsiään hetken vedessä ja nosti sitten toisen punoittavalle poskelle, toki hänen ihonsa väri antoi punoitusta hieman anteeksi mutta kyllähän sen silmillä saattoi nähdä. Ja kämmenellä tuntea posken kuumotuksen.

Viileys tuntui hyvältä iholla ja palautti neidon takaisin tähän hetkeen ja menneisiin tapahtumiin, siihen miksi yleensäkin juuri tänään halusi päästä joelle. Jännitys kouraisi vatsanpohjaa ja Thea ei millään olisi halunnut nostaa katsettaan joesta. Entä jos toinen suuttuisi? Tai jos ei olisikaan tullut? Entä jos Fergus haluaisikin pitää sen? Entä jos hän haluaisi pitää sen, mutta mies ei? Ajatukset kiersivät vatsalaukkua rullalle. Ehkä hän voisi aloittaa kertomalla Synthistä. Niin hän tekisi. Thea suoristi selkänsä ja laski kämmenen poskeltaan, siirsi hieman huolestuneen katseensa etsimään tuttua hahmoa.

[Janni]

Pusikossa rusahti ja nopeasti harmaaturkkinen susi oli hippasillaan jäniksen kanssa. Pikku jahti pokkeisi tutulta reitiltä hetkellisesti ja kenties siksi jotain tuttua osui kirsuun. Jänis sai kiittää onneaan, että Fergus nyt pysähtyi sijoileen, kuono tiukasti maahan painettuna. Suden ilmettä olisi jopa voinut kuvailla yllättyneeksi, kun tämä kohotti päänsä ylös ja tuijotti suuntaan missä tiesi joen olevan. Jännitys kouraisi vatsanpohjaa ja jälleen susi lähti nopeasti liikkeelle, kuin olisi nähnyt toisenkin jäniksen, mutta ei hän mitään muuta jahdannut kuin tuota tutun naisen vainua, joka johdatti aina joelle asti.
Juosten kuin viimeistä päivää, se pieni toivon kipinä mitä hän oli yrittänyt vältellä syttyi mitä lähemmäs hän pääsi sitä tiettyä paikkaa joen varrella. Punainen katse tuijotti pitkälle metsäsnsiimeksestä, korvien pysyessä pystyssä kuullen jo veden solinan.

Ja viimein, siinä jokitörmällä, tuttu villitukkainen hahmo. Näky sai suden päästämään iloisen ulvahduksen. Vauhti ei hiipunut vaikka Fergus ryhtyi huolimattomasti vääntämään itseään ihmismaiseen hahmoonsa. Olihan se vaikeaa luiden rasahdellessa uuteen asentoon, mutta hyvin mies pääsi kohoamaan kahdelle jalalle, toki miltei kompuroiden viimeisillä askelillaan, kun levitti kätensä kahmaisemaan Thean suden mittaiseen halaukseensa. "Ah ha ha... Johan sinulla kesti." Nasevuus ei uupunut vaikka Fergus näytti olevan onnensa kukkuloilla, samalla kun huohotti juoksu pyrähdyksensä takia ja pian olikin se tuttu tärinä ja huono olo häiritsemässä. Mies joutui lankeamaan polvilleen, mutta ei lakannut halaamasta naista.

[Wolga]

Thea ehti jo hetken pohtia, että ehkä toinen olikin kyllästynyt häntä odottamaan. Ajatus sai olon suorastaan kurjaksi, surulliseksi. Kauaa ei kuitenkaan ehtinyt luulossaan elää, kun kuuli juoksuaskeleet ja hetken päästä ulvahduksen joka sai katseen houkuteltua oikeaan suuntaan. Kasvoille levisi helpottunut ja onnellinen, leveä hymy ja neito nousikin jaloilleen vastaanottamaan tuttua tulijaa. Nuo viimeiset metrit tuntuivat iäisyydeltä ja tumma hipiäinen ottikin muutaman askeleen vastaan tuota mieheksi muuntautunutta punasilmää. Siinä missä Fergus levitti kätensä, levitti Theakin ja hyvä että ei loikannut miehen syliin toisen ollessa riittävän lähellä. Nainen painautui toisen vartaloa vasten ja hautasi kasvonsa hukan leuan alle samalla, kun kädet kiertyivät niskaan ja sormet nyppimään niskan hiuksia. Hymisi rintakehää vasten vastauksen näpäytykseen, kyllähän hänellä oli siihen oiva vastaus jo olemassa mutta toistaiseksi ei edes halunnut ajatella sitä korppia. No, kerkesipä ajatella jo mutta moinen työnnettiin kiireesti pois mielestä.

Nainen laskeutui polvilleen siinä missä Ferguskin ja kohotti nyt katseensa kasvoihin, tuohon yhteen punaiseen silmään ja silmälappuun sen vierellä. ”Oliko ikävä?”, kuiskasi ja vastausta odottamatta painoi huulensa hukan samaisille, säästelemättä suudelman välittämää kaipuuta ja toisaalta sitä riehakasta iloa, jota luonto ja susimies hänen sisälleen loi. Tovin se kesti ennen kuin Thea malttoi vetäytyä kauemmas, ryhtyi kopeloimaan miehen taskuja löytääkseen sieltä nuo tutut savukkeet ja tulitikut niiden sytyttämiseen. Vei sätkän ensin omille huulilleen ja nojautui hieman taaemmas, raapaisi tulitikun ja sytytti tuon yrttisätkän varoen hengittämästä savua liiaksi omiin keuhkoihinsa. Kyllähän hän muisti kuinka rentouttavalta pelkkä kerran hengitetty savu oli tuntunut, nyt ei olisi syytä saattaa itseään aivan turtaan tilaan kuitenkaan. Siirsi sytytetyn sätkän miehen huulien väliin ja virnisti. ”Kesti, koska minulle palkattiin henkivartija”, vastasi lopulta kysymykseen ja äänensä muuttui hieman soinnuttomaksi, ”se korppi”, täsmensi ja samalla hipaisi refleksin omaisesti poskeaan, eipä sitä enää juuri kuumottanut, mitä nyt iho tuntui aavistuksen hellemmältä.


//Ah, jälleennäkeminen <3 //

[Janni]

Fergus ei antanut nyt riippuvuudelleen tilaa, Thean halaaminen tuntui paljon tärkeämmältä, vaikka huono olo tuntui vain yltyvän siinä naista vasten täristessä. Mies ei ehtinyt vastata neidon kysymykseen, kun suudelma painettiin huulia vasten ja siihen vastattiin antaumuksella.
"Oli." Mies nyt kuiskasi takaisin, suudelman höltyessä, katsoen naista takaisin silmiin. Olivatko toisen silmät aina olleet noin lämpimän ruskeat? Terävä kyntiset sormet hautautuivat noihin tummiin hiuksiin, sivellen hiljaa toisen kaulan sivua, samalla kun punainen katse kävi naista läpi, kuin varmistaen että toinen todella oli siinä. Thea kävi kaivamaan hänen vyölaukkuaan, korjatakseen miehen huonon olon. Normaalisti Fergus olisi todennut osaavansa kyllä itsekin, mutta jotenkin hän oli kaivannut neidon hoivaa.

Savukkeen päästessä miehen huulten väliin, tämä veti keuhkonsa täyteen lämmintä savua, hymyillen tyytyväisenä toiselle. Hymy kuitenkin laski asteen, kun Thea kävi kertomaan mikä oikein oli kestänyt. "Et ole tosissasi." Fergus murahti, jotenkin sen nimen mainitseminenkin pilasi tunnelman. "Miten sinä tänne sitten pääsit, jos se haahka on haukansilmänä perässäsi?" Tämä nyt kummasteli, kyllä hän osasi kuvitella kuinka hankala se mies osasi olla.

//Iiiiiih niin söpöö >u< <3 //

[Wolga]

”Noh, minulla on keinoni”, virnisti viekkaaseen sävyyn ja naisen kasvoilta saattoi nähdä tyytyväisyyden, mikä johtui juonikkaan suunnitelman onnistumisesta. Oikeastaan se oli onnistunut yliodotusten. ”En ihmettelisi vaikka hän tämän jälkeen lopettaisi vahtinani toimimisen”, virnuili ja tukisti hellästi miehen niskahiuksia, painoi otsansa sopivassa välissä - eihän hän aikonut itseään toisen savukkeeseen polttaa – hetkeksi miehen otsaa vasten. Kuinka olikaan kaivannut makeahkon sätkän ja metsän tuoksua, joka sekoitti hukan oman ihon tuoksuun. Eihän hänellä nyt mikään huippu hajuaisti ollut, mutta kyllähän ihmisetkin jotain haistoivat.

Nojautui hetken päästä kauemmas ja pohti kuinka aloittaisi tarinansa kertomisen. ”Tajusin, että se korppi ei juo alkoholia joten vein sen piknikille ja juotin sen humalaan”, kohautti olkiaan muka välinpitämättömänä, mutta haalean ruskeissa silmissä pilkahteli nauru, ”ja no, nyt tiedän että se on ristiverinen ja väkivaltainenkin. Ja ruma suustaan”, hymähti. Ei voinut olla tuntematta huojennusta nyt, kun oli hukan vierellä ja turvassa tuon mustahiuksisen känniseltä raivolta – toki ehkä perustellusti, mutta eihän silti ketään saanut lyödä? No, tuskinpa korppi tänne siinä kunnossa pääsisi. ”Ja, koska miehelle on kaiketi hyvin tärkeää pitää tietty maineensa ihmisten keskuudessa ja piilottaa sekaverensä, niin hän taitaa pian olla aika harmiton”, lupaili itsevarmasti, tosin ehkä kuitenkin enemmän itselleen kuin Fergukselle. Häntä kohtaanhan se mustahapsi oli varmasti harmiton, kuten oli ollut ennen tätä ja kaiketi tämänkin jälkeen mutta sutta kohtaan… Aatelisen sirot kasvot menettivät hieman iloaan, kun muisteli kännistä lupausta joka hänen peräänsä oltiin huudettu. ”Se arvasi myös, että me… Että tässä ei ole kyse mistään kidnauppaus draamasta. Ja sinun pitää olla varovainen, sillä minä totisesti suututin sen korpin. Se aikoo nylkeä sinut minun silmieni edessä, joten jos sillä aiemmin ei ole ollut mitään henkilökohtaista sinua vastaan niin nyt ehkä on”, naisen katse laski sanojen myötä maahan, oli kurja edes ajatella että Synth voisi joskus päästä toteuttamaan uhkauksensa. No, vain hänen kuolleen ruumiinsa yli.

Niin, se johdattikin neidon mielen siihen toiseen ongelmaan,…

[Janni]

Kulmaa kohotettiin Thean virnuilulle, joka oikeastaan autoi palauttamaan miehenkin hymyn kasvoille. Neito selitti mitä oli oikein juonikkaasti tehnyt. Juottanut sen korpin känniin ja saanut ties mitä selville, asioita jotaka olivat miehen maineelle vaaraksi. Oli tuo kuulemma näyttänyt hieman oikeaa luontoaankin, joka ei Ferguksen mielestä vaikuttanut hyvältä. "Ei kai hän tehnyt sinulle mitään?" Mies kysyi, vetäen hiusten seassa olevan käden vasten naisen poskea.
Mutta kaikesta huolimatta Thea oli tehnyt hyvin. "Sinä viekas pikku ketku. Minulla on vain vaikeampi ja vaikeampi uskoa ettet ole susi." Fergus kehui toista virneen kera.

Hiljakseen susimies asettui rennosti istumaan maahan, vetäen Thean mukanaan syliinsä, siinä samalla kun kuunteli neidon kertoessa huolistaan sen korpin suhteen. Kuinka tuo oli uhonnut nylkevänsä hänet naisen silmien alla, kun kerran tiesi mitä heidän välillään oikeasti oli. "Tsh, siinäkös uhkailee. Minä pistän sen paloiksi, ennen kuin ehtii korpinnokkaansa kohottaa." Mies tuhahti huolettomasti. Häntä ei yksi pikku metsästäjä noin vain selättäisi. "Eikö se ole käynyt jo varsin selväksi, ettei sinun tarvitse olla huolissasi?" Fergus vielä hymähti, kuulostaen varsin tyytyväiseltä, siinä kun Theaa piteli kainalossaan ja poltteli lempi sätkäänsä, ehkä vähän kiehnäsi kasvojaan vasten tuota villiä pehkoa välillä.

Kauempana tämä onnellinen näky ei miellyttänyt punaturkkisen suden katsetta. Lorelai pysytteli metsän suojissa, korvat vihasta luimussa. Ei hänen tarvinnut paljoa päätellä mitä näiden kahden välillä oikein oli. Ei hän alfaansa syyttänyt mistään, kaikki viha ja syyllistäminen oli kohdistettu tähän tummahipiäiseen nartuun.

[Wolga]

Thea painoi poskeaan miehen kämmentä vasten, sulki hetkeksi silmänsä ja unohti olla pahoillaan saamastaan kurinpalautuksesta. Jos nyt yleensäkään siitä oli ollut erityisen pahoillaan missään vaiheessa. ”Mmm… No, ehkä minä ansaitsin sen avokämmenen”, hymähti ja pudisti hieman päätään. Olihan hän ollut aika… Pirullinen. Virnisti miehen kämmentä vasten toisen puhuessa ja antoi miehen siirtää heidän asentoaan samalla, kun jatkoi pian omaa selvitystään. Jotain tällaista hän oli kaivannut, läheisyyttä ja kiireettömyyden tunnetta. Vaikka kyllähän heillä kiire oli, ei kannattaisi enää herättää huolta hänen vanhemmissaan sillä pian hänet todella lukittaisiin johonkin torniin ikuisiksi ajoiksi. Jotenkin myös miehen kehut tuntuivat hyviltä, no ainahan toki kehut mukavilta tuntui mutta nämä jotenkin erityisesti. Ehkä siksi, että Fergus taisi olla ainoa joka arvosti hänen juonikkuuttaan.

Hymähti toisen vakuutteluille siitä, että pitäisi korpin nöyräksi ennen kuin se ehtisi tehdä mitään. Sitä Thea todella toivoi. Hän kuitenkin tiesi kuinka vaarallinen saattoi vihainen ihminen olla ja mikäli toisen sisuksissa vielä virtasi haltia verta, niin toinen voisi olla yllättävänkin hankala päihittää. Toki, ei neito ollut saanut selvää vastausta siihen että mikä Synthin toinen puoli oli – haltia oli kuitenkin neidon mielessä vahvin ehdokas. Nainen hautasi nenänsä jonnekin Ferguksen kaulaa vasten ja huokaisi, olisi mielellään jättänyt kertomatta siitä pienen pienestä ongelmasta joka heidät tämän kaiken lisäksi oli kohdannut. Jonkin aikaa siinä hiljaisuudessa, onnellisessa tietämättömyydessä heitä tarkkailevasta silmäparista, nautti vain miehen läheisyydestä. Piirteli sormillaan kuvioita miehen liiviin hajamielisenä ja lähes uneliaan rauhallisena.

”Niin tosiaan… Oli minulla jotain muutakin”, yritti etsiä ääneensä reippautta mutta se tuntui musertuvan vain entistä säälittävämmän kuuloiseksi kuiskaukseksi, vetäytyi hieman jotta voisi nähdä paremmin arpiset kasvot. ”Tuota… No”, änkytti ja käänsi katseensa hetkeksi pois, yritti koota itseään ja miettiä kuinka tämän kaikista järkevimmin ilmaisisi. ”Onneksi olkoon, olet tulossa isäksi”, lopulta paukautti kivuliaan irvistyksen kera ja puri sitten itseään alahuuleen, ahdistus oli luettavissa kasvojen ilmeestä.


// Ups 8D Ullatuus //

[Janni]

Se hetkellinen hiljaisuus tuntui varsin hyvältä, se tuuditti hyvin heidät molemmat rauhallisuuten, joka pian naisen sanojen myötä saisi jännitystä alleen, ehkä liiakseen. Katse kääntyi Theaan tuon mainitessa, että tuolla oli jotain muutakin kerrottavaa. Mies saattoi nähdä kuinka oudosti toinen käyttäytyi, ei hän ollut ikinä nähnyt Theaa vaivaantuneena. Sen takia raskaat kulmat kurtistuivatkin hetkellisesti. "Kakista ulos." Fergus rohkaisi, yrittäen tavoittaa naisen ruskeaa katsetta. Thean sanat saivat kuitenkin hänet toivomaan, ettei hän olisi juuri toista rohkaissut. Pitkä tyhjä ymmärrystä kaipaava katse tuijotti Theaa ilmeettömänä pienen hetken, joka oli tarpeeksi saada huulet raottumaan hivenen ja tiputtamaan sätkän alas Ferguksen syliin. "Mi-Ah..!" Tämä säpsähti takaisin todellisuuteen ja puisteli polttavan tumpin pois housuiltaan. "Mitä..? Isä?!" Fergus ei kunnolla saanut sanoja suustaan ja joutuikin nyt tarttumaan Theaa harteista ja katsomaan tuota selvän hätäännyksen vallassa silmiin. "Oikeasti?! Sinä... olet..?" Ei hän edes pystynyt sanomaan sitä ääneen. Se oli tullut aivan liian yllättäen, toki olihan sellaisten touhujen kanssa riskinsä, mutta ei viime kerrastakaan heidän välillään ollut mitään tälläistä käynyt, joten Fergus ei ollut murehtinut moisesta.

Susimies yritti rauhoittua ja kasata ajatuksiaan. Thean tuijottaminen tuntui siinä auttavan. Isä, hän? Kyllä hän alfana halusi itselleen jatkajan, mutta tällä tavalla, heidän muutenkin ongelmallisen suhteen keskellä. "Thea..." Mitä hänen kuului sanoa? Nainen ei näyttänyt iloiselta asian suhteen, joka oli ymmärrettävää, mutta... "Aiotko... Haluatko pitää sen?"

//SUPRISE INDEED 8D //

[Wolga]

Jos kyseessä ei olisi ollut näin suuri ja ongelmallinen, jopa kipeä vahinko niin neito olisi ehkä nauranut hukan järkytykselle. Tuollaista ilmettä tuskin näkisi ihan heti kohta miehen kasvoilla uudestaan. No, koska tilanne ei missään muussa suhteessa ollut naurettava, niin se vähäinenkin huvitus katosi mielestä ennen kuin oli edes sinne kunnolla noussut. Hätkähti hieman kauemmas, kun sätkä tipahti miehen syliin ja toinen ryhtyi sitä sammuttamaan. Olo tuntui irtonaiselta ja haljulta, kun mies tarttui häntä hartioista ja Thean oli hankala vastata toisen katseeseen. Ihan kuin hän olisi tehnyt jotain valtavan pahaa ja väärää, vaikka todellisuudessahan tähän tangoon tarvittiin kyllä kaksi. Huulet tiukkenivat pelkäksi tiukaksi viivaksi ja kasvoilla pilkahteli epävarmuus, ei hänkään oikein tiennyt että mitä olisi pitänyt ajatella. Eikä näyttänyt harmikseen tietävän Ferguskaan, vaikka oli salaa toivonut että mies ehkä tottuneena lehtolapsien kasvattajana olisi kertonut selvän mielipiteensä asiasta. Ehkä toinen ei ollutkaan aiemmin kohdannut tällaista tilannetta? Toisaalta se ajatus tuntui helpottavalta. ”En minäkään valehtelisi tällaisesta asiasta. Ainakaan sinulle”, huokaisi ja tunsi olonsa lyödyksi. Miten ihmeessä elämä saattoikin nakata näin?

”En minä tiedä Fergus…”, ääni oli kireä ja ahdistunut, surullinenkin. Hän ei todellakaan tiennyt, että haluaisiko pitää sen vai ei. Tietenkään hän ei haluaisi sitä pitää, mutta jotenkin se ajatus että täysin viaton olento, heidän tunteidensa ja läheisyytensä tuotos kasvoi hänen sisällään, sai neidon epävarmaksi. Sillähän oli jo sielu, se oli elävä olento ja täysin syytön siihen, että oli takertunut kaikista mahdollisista kohduista juurikin siihen kaikista huonoimpaan vaihtoehtoon. ”Mutta onko meillä muuta vaihtoehtoa kuin… ? Mitä ihmettä minä teen, kun vatsa pyöristyy? Mitä ihmettä minä teen, kun se selviää muillekin? ”, voihkaisi, voimatta enää estää hätääntymisen nousemista päällimmäiseksi tunteeksi. ”En minä sitä halua tappaa, mutta en minä tiedä voidaanko me muutakaan?”, vingahti ja joutui nyt jo pidättelemään kyyneleitään, eihän hän nyt tässä aikonut alkaa pillittämään.

[Janni]

Fergus näki jo selvästi, että hänen täytyisi ottaa enemmän selkärankaa allensa. Thea näytti niin huolestuttavasti olevan poissa omasta elementistään, huoli ja pelko näytti täyttäneen naisen mielen. Se näytti vain vahvistuvan miehen kysymyksen myötä, kun Thea ei tiennyt mitä vastata, taikka mitä tehdä. Neito kysyi vuorostaan häneltä neuvoja, miltei pillahtaen itkuukin. Tämä ei ollut Thean tapaista lainkaan, mutta Fergus ei ollut yllättynyt asian suhteen.
"Hei, hei, ei mitään hätää." Fergus rauhoitteli naista, kahmaisten tuon takaisin halaukseensa. "Kyllä me jotain keksimme. Jonkin ovelan ja kieron juonen... Niin kuin aina." Mies yritti parhaansa, halaten Theaa tiukasti ja silitteli tuon päälakea hiljakseen.

"Ehkei... Ehkei sitä, häntä... tarvitse tappaa." Fergus pohti ääneen, painaen nyt kasvonsa Thean päätä vasten. "Ehkä..." Hän ei uskonut, että sanoisi tämän ääneen. "Tule susi vaimokseni." Ehkä hän oli sekaisin vain koko sopasta ja yllätyksestä. Epätoivoinen etsiessään ratkaisua, joka miellyttäisi Theaa, veisi tuolta kaikki huolet ja murheet pois.
Jossain kaukana olisi punaturkkinen susi halunnut ulvoa raivosta ja käydä repimässä tuo naaras pentuineen kappaleiksi.

[Wolga]

Lyhyt nyyhkäisyn ja parkaisun välimuoto pääsi suusta, kun hukka kahmaisi hänet syleilyynsä ja yritti parhaansa mukaan tehdä tilannetta paremmaksi. Ei Thea itkenyt, ehei, vaikka ei se kaukanakaan ollut. Jotenkin tämä muutaman kuukauden kaipuu, järkytys Synthistä ja ennen kaikkea se epätietoisuus tulevaisuudesta ja hänessä kasvavan olennon kohtalosta, tuntui nyt syöksyvän hyökyaallon lailla naisen yli. Painautui miestä vasten ja parhaansa mukaan tasasi hengitystään ja koetti vakuutella mielessään samaa kuin Ferguskin, kyllä he jotain ovelaa ja kieroa keksivät. Ihan varmasti. Ehkä se vähän auttoikin. Miehen silitykset päälaella saivat naisen olon paremmaksi, rauhallisemmaksi ja selväpäisemmäksi. Kyllä he vielä jotain keksisivät. Ja ehkä olisikin hyvä, että tilanne selviäisi hänen vanhemmilleen. Silloinhan hänet lähetettäisiin pois, jonnekin seurapiireiltä piiloon – ehkä pohjoiseen. Siellä voisi olla helpompi tavata miestä ja no… Ehkä sen lapsenkin kohtalo sitten selviäisi.

Kun Fergus ryhtyi pohtimaan mahdollisuutta siihen, että olento hänessä saisikin jäädä henkiin, lopetti Thea melkein hengittämisenkin kuullakseen niin tarkkaan kuin mahdollista miehen sanat. Ja mitkä sanat sieltä tulikaan. Aatelinen vetäytyi jälleen toisen halauksesta ja puri alahuultaan hämmentyneenä. Ei hän ollut mitään tällaista osannut odottaa. Eikä tässä, kai, ollut mitään kieroa tai ovelaa. ”Kositko sinä minua?”, nainen kysyi kulmat häkellyksestä kohoten. Tämä tilannehan oli jokaisen naisen unelma, tai olisi ollut jos kyseessä ei olisi ollut näinkin ongelmallinen pariskunta kuin he. Ja silti, mitä tarkemmin Thea sitä ajatteli, tuntui ratkaisu ainoalta oikealta vaihtoehdolta heidän kaikkien kannalta. Kaikkien kolmen. Näinkö helposti hän oli valmis luopumaan omista haaveistaan sen tuntemattoman kasvaimen vuoksi? Ilmeisesti. Ojensi kätensä koskettamaan miehen poskea mietteliäänä, kulmat nyt rypistyneinä ja silti hieman valoisampi ilme kasvoillaan. ”Mutta miten minä… Me selviäisimme täydestä kuusta?”, tämä oli se mitä Thea oli jo aiemmin pohtinut, jos oli eksynyt ajattelemaan vaihtoehtoa jossa tuota loista ei otettaisikaan hengiltä heti kättelyssä.


//awwww <//3 mää en kestä! //

[Janni]

Fergus näytti yhtä yllättyneeltä kuin Theakin sanojensa johdosta. Mutta hän ei mennyt niitä perumaan, se vain oli tullut luonnostaan, kuin se olisi ratkaisu koko tilanteeseen.
"Niin...Niin taisin tehdä." Fergus vastasi naisen ällistyneeseen kysymykseen. Hän ei kuitenkaan saanut vielä vastausta, ehkä se oli tullut turhan yllättäen ja vaati miettimis aikaa. Thea myös huomautti ongelman mitä täysikuu toisi tullesaan.

"Minä sitoisin itseni jälleen. En kuitenkaan voi vaatia sitä laumaltani. Anteeksi, en ajattele tällä hetkellä järkevästi." Mies pahoitteli. Toki ongelma ratkeaisi neidon kohdalla jos tuo kirjaimellisesti ryhtyisi susivaimoksi, mutta lapsi. Jos se ei olisikaan täysiverinen ihmissusi tai edes puoliksi, täydenkuun pedot olisivat kohtalokkaita.

//En mäkään aaaah! <///3 //