Meillä on ongelma. // Janni

[Janni]

Fergus nyökkäsi Thean lupaukselle, toivoen todella että nainen pääsisi häntä näkemään. Mies vielä virnuili siihen päälle, kun neito niin nautinnollisesti kehui itseään kuinka pystyi pitämään ihmisiä veitsenterällä. Hänen laisensa nainen todellakin.
Nopean suudelman saadessaan, Fergus veti naista lanteilta lähemmäs itseään, ennen kuin joutUi vastahakoisesti päästämään irti. "Nähdään." Mies hymyili, nousten paikaltaan, kun neito oli hänen päältään noussut ja lähti nyt astelemaan pos päin joelta, kylän suuntaan.
Mies katseli pitkään Thean perään, tuntematta sen suuremmin kiirettä kotiin palatakseen. Jotenkin oma rauha tuntui nyt hyvältä, asioiden pohtiminen ja järjesteleminen, niin mielessä kuin lauman keskuudessa.

Koko sen ajan kaksikkoa vahtinut punaturkki, oli tehnyt kovan työn, ettei ollut syöksynyt piilostaan tuon ihmisnaisen kimppuun. Lorelai ei tahtonut näyttää pahalta alfansa silmissä, mutta samaan aikaan hän tahtoi satuttaa tuota naista, joka oli vienyt Ferguksen häneltä.
Siinä missä Thea katosi metsän siimekseen lähti punaturkki kulkemaan tiheikön suojin pahaa aavistamattoman naisen perään. Tämä kiersin pitkän kaaren varoakseen alfansa aisteja, ennen kuin pääsi juoksemaan suoraa tietä kohti kylää. Tämä kuitenkin kiisi Thean ohitse, ennen kuin pysähtyi miettimään mitä oikein tekisi mokomalle tarkalleen. Hänellä oli pari valittua sanaa ainakin alkuunsa.
Susi veti turkkinsa pois ja vääntelehti uuteen uskoon, omaten samat lumoikset vaatteidensa kanssa kuin Fergus. Lorelain ilme oli vihan vääristämä, tulinen, ehkä jopa verenhimoinen, kun tämä nyt asteli ripein askelin esiin Thean reitin eteen. Vaikkei hän ollut juossut hengästymis pisteeseen, silkka viha pisti naisen hengittämään raskaasti. "Eikö äitisi ole koskaan varoittanut pimen metsän pedoista, tyttö?"

//Jep aika lailla xD //

[Wolga]

Vaikka selän kääntäminen joelle ja sinne jääneelle miehelle sai tunnelman hieman surkeaksi, niin silti askeleensa oli ihmeen kevyt ja hän todella odotti sitä kuinka voisi lopulta lähteä Ferguksen mukaan. Ihan kokonaan, ilman tarvetta palata takaisin – tai edes mahdollisuutta. Eikä Thea katsellut ympärilleen, kun oli liian kiireinen miettiessään kuinka hoitaisi pakomatkansa ja minkä roolin paossaan langettaisi Synthille. Selvää oli, että mikäli mies pysytteli hänen lähellään jatkossakin, niin hänen täytyisi käyttää toista avukseen suunnitelmassaan. Tekisi hän miten tahansa, olisi suuri riski ja todennäköisyys siihen, että tuo korppi juoksisi saman tien paljastamaan hänen suunnitelmansa, kun vain saisi riittävästi välimatkaa neitoon. Tulisi olemaan todellinen karkumatka, epäilemättä takaa-ajajat olisivat varsin verenhimoisia ja varmasti se sinisilmä ensimmäisenä jonossa jousensa kanssa. Ehkä… Thea hätkähti, kuuliko hän jonkun äänen? Askeleet?

Haalean ruskeat silmät tarkentuivat nyt punahiuksiseen naiseen, jonka hän tiesi nähneensä kerran aiemminkin. Silloinkin ilme oli ollut varsin nurinkurinen, mutta nyt se oli suorastaan sekopäinen. Vaarallinen. Thea tiesi, että hänen mahdollisuutensa olivat heikot ihmissusinaista vastaan mutta valmistautui silti puolustamaan itseään – aseettomana. Ennestään jo hyvä ryhti suoristui ja silmien katse kaventui, kun nainen seisahtui paikoilleen. Jalat valmiina hyppäämään pois alta, jos tuo punatukka päättäisi hyökätä. ”Kappas vain, minkä se tuuli lennätti”, nainen myhäili, jännittyminen väreili äänessä. ”Äitini kertoi, että noidat asuu ihan jossain muualla kuin täällä, joten lennähdäpä matkoihisi siitä. Olemme niin lähellä kylää, että sinä et ehdi karkuun jos nyt aiheutat hälytyksen siellä. Metsä on täynnä ansoja”, ääni oli vaarallisen pehmeä, suorastaan myrkyllinen. Eihän metsässä mitään ansoja ollut, tai saattoi joku ollakin mutta tuskin mitään ihmissutta pysäyttävää, mutta jospa tämä susinainen ei sitä tiennyt. Aina kannattaisi yrittää. Hän ei kuitenkaan aikonut nöyristellä itseään vahvemman edessä, ei missään nimessä. Hän ei ollut tätä aloittanut.

[Janni]

Lorelain katse kapeni, kun ihmisnainen lähti vastaamaan hänelle niin huolettoman oloisesti, kuin muka luulisi pärjäävänsä hänelle. Kyllä hän tiesi kuka tässä pärjäisi paremmin, jos lähdettäisiin mittamaan voimaa ja ilmeisesti toinenkin sen tiesi, ryhtyessään uhkailemaan häntä sanallisesti.
"Luuletko että minä välitän tässä vaiheessa?" Susinainen irvisti Thealle. "Kuulin kaiken. Typerät tunteenne, ongelmanne... lapsenne." Viimeinen sana tuntui tulevan kuvotuksen lailla ulos Lorelain suusta. "Kuinka sinä kehtaat! Ihmisen hyväkäs, sinä se noita tässä olet." Nainen korotti ääntään ottaen uhkaavia askeleita Theaa kohti. "Minä olen ollut alusta asti Ferguksen rinnalla, tuon mielitty, joukon naaras. Mutta sitten sinä tulet ja sekoitat alfani pään ja hankiudut raskaaksi hänen kustannuksellaan, sillä aikaa kun minä... en... voi..." Punapään ääni tuntui särkyvän joko vihasta tai jostain muusta syystä. Nainen otti jo juoksu askeleita huutaen silkasta raivosta, yrittäen tarrata Theaa mistä tahansa ja antaa tulle nyrkistä näin alkuunsa, ehkä siinä samalla antaisi mielipiteensä kuulua sille äpärällekin.

Lorelain huutaminen kantoi pitkälle herkkiin korviin, saaden Ferguksen pysäyttämään aikeensa lähtemisen suhteen. Tämä käänsi yllättyneen katseensa metsän suuntaan, jonka siimekseen Thea oli kadonnut. Miehen kasvoille vääristyi järktys, kun hän tunnisti äänen. "Eih..." Tämä henkäisi pinkaisten juoksuun, hänellä ei ollut aikaa vaihtaa muotoaan.

[Wolga]

Thea kuunteli kuinka naisen ääni tihkui vaaraa ja raivoa, sellaisia sävyjä että hänen ei ollut hankala uskoa sanoja siitä, että ei välittänyt. Neito sävähti, ikään kuin toisen sanat ja ilmassa leijuva vaara vasta nyt olisivat saavuttaneet tajunnan. Vasta nyt, kun kuuli kuinka tuo rakkaudesta sekopäinen nainen tiesi lapsesta hänen sisällään. Siitä viattomasta ja helposti särkyvästä olennosta. Vaistomaisesti Thea kumartui hieman hyökkäävämpään, valmiimpaan asentoon, hän ei antaisi tuon vahingoittaa hänen, heidän, lastaan. "Se lapsi tulee olemaan sinua ylempänä ensi henkäisystä asti", Thea sähähti ja perääntyi muutaman askeleen, "on jo nyt". Tyhmää kai kääntää veistä harvassa, mutta ajatteli sen olevan ainoa mahdollisuutensa - ehkä toinen musertuisi sanojen alla.

No, pian kävi selväksi että niin ei tulisi tapahtumaan. Ehkä onnistui vain yllyttämään, sillä punapää otti askeleita häntä kohti. Pian jo juoksi. Thea oli nopea, mutta ei hän ihmissutta päihittäisiä. Onnistui väistämään punapään tarttumisyrityksen, mutta epäonnekseen tunsi iskun leukaperässään, se sai Thean hetkeksi näkemään tähtiä ja menettämään tasapainonsa. Tipahti kontilleen. "Nyt sinä testamenttisi kirjoitit", huusi hieman sumealla äänellä, päässä humisi ja järki huusi häntä suojelemaan sitä olentoa sisällään. Mikäli Lorelai hyökkäisi hänen kimppuunsa uudestaan, Thea ei kerkeäisi alta pois. Jäisi toisen armoille. Toki tekisi parhaansa suojellakseen itseään ja lasta, tappelisi minkä pystyisi. Raapisi, potkisi, purisi. Mitä vain mikä voisi potentiaalisesti aiheuttaa edes hieman vahinkoa susinaiselle.

[Janni]

Thea tosissaan onnistui vain naista yllyttämään. Lorelai ärähti turhautumistaan, kun toinen väisti, mutta onneksi hän sai iskun edes tuon leukaan. Vihasta sekainen nainen näytti antavan susipuolelleen tilaa, kun piirteet venyttivät tämän kasvoja ilkeästi ja rumasti. Kynnetkin terävöittyivät, kun ne viimein saivat otteen Then hiuksista, joita retuutettiin urakalla. Lore ei myöskään puhunut, tuon kurkusta kuului vain vihaista murinaa ja rähinää.
Thea pakotettiin pystympään väkivaltaisesti, Loren irvistellessä toiselle uhkaavasti, enen kuin antoi polvensa kohota kipeällä iskulla naisen vatsaa kohti.
Nainen pidätteli ihmisnaista väkisin pystyssä, eikä välittänyt rimpuilusta taikka raapimisesta, ei mistään, aikoi antaa uudenkin iskun, mutta takaa kuului kiireisiä askeli ja vihainen petomainen karjaisu. Punapää ennätti kääntää vain katsettaan olkansa yli, kun tunsi voimakkaan käsivarren kiertyvän kurkun ympärille takaapäin ja repi nyt petonaista irti Theasta.

"Mitä luulet tekeväsi minun morsiammelleni?!" Fergus mylvi saadessaan Loren irroittamaan otteensa, tuo tarrasi molemmin käsin miehen käsivarresta, yrittäen haukkoa henkeä, joka puristuneen otteen alla kulki vaikeasti. Ferguksen katse oli vihaa täynä, mutta se oli aivan erilaista vihaa kuin Lorelain. Nainen puolestaan oli järkyttynyt.

[Wolga]

Thea puolestaan sähisi ja kiljui, kun teräväkyntiset kädet tarttuivat hänen villiin hiuspehkoonsa. Siitähän kyllä sai hyvän otteen, sillä vahva ja tuuhea tukka ei antanut hevillä periksi ja oli mukavan karheakin kädessä. Parhaansa hän yritti taistellakseen vastaan, roikkui ranteissa ja potki minkä pystyi, mutta susinaista vastaan mahdollisuutensa aseettomana olivat mitättömät. Lorelaista lähtevä älinä oli selkäpiitä karmivaa, jotain sellaista mikä varmasti jäisi mieleen ja kummittelisi vielä monta kertaa hänen unissaan. Ja se voimattomuuden tunne, kun ei mistään toimistaan huolimatta kyennyt olemaan kuin toisen retuutettavana. Adrenaliini sentään piti pahimmat kivut vielä toistaiseksi laimeina, ei neito kai edes huomannut kipeää leukaansa tai sitä polttelevan tuskaista tunnetta päänahassaan.

Eikä hän voinut mitään, kun vartensa pakotettiin suoristumaan ja kohoamaan. Hetkeä ennen kuin tuo kipakka isku lähti matkaan, tajusi Thea mitä tulisi tapahtumaan. Ei nainen saanut muuta suustaan kuin raivokasta, hieman jo paniikkiin sekoittuvaa huutoa joka hiipui tukahtuneeksi ähkäisyksi kun polvi tavoitti kohteensa. Nainen painui kaksinkerroin vatsaan pureutuvan polven ympärille ja ajatteli kuolevansa. Tuska repäisi hänet melkein kahtia, tai siltä se ainakin tuntui. Raivo, kipu ja kauhu sen pienen jyvän puolesta kirvoitti muutaman suolaisen kyyneleen tipahtamaan poskille, ne kuitenkin kuivuivat pian. Ehkä nyt olisi hyvä hetki anella armoa sen otuksen puolesta, joka kehittyi hänessä?

Raivokkaan karjaisun saattelemana punapään ote kirposi ja hän tipahti polvilleen maahan, ynähti saamatta enää kurkustaan sen voimallisempaa ääntä. Eikä hän kai oikein ymmärtänyt, että mitä tapahtui. Suussa maistui metalli, Thea oli purrut kai itseään huuleen kun nyrkin isku oli pusertunut leukaansa. Thea oli kuulevinaan Ferguksen äänen, mutta ei jäänyt ottamaan siitä selvää vaan niin nopeasti kuin saattoi – ei se kyllä kävelyä ollut sillä jalat eivät kantaneet – otti etäisyyttä ja tarrautui lähimmän puun runkoon, jonka avulla kampesi itsensä täriseville jaloilleen. Asentonsa oli kumara, sydän hakkasi rinnassa aivan omia rytmejään, toinen käsivarsi painettiin suojelemaan vatsaa. Valmistautui uuteen hyökkäykseen ja vastaamaan siihen parhaansa mukaan. Hailakan ruskeissa silmissä paloi halu selviytymiseen ja toisaalta se jonkinlainen ikiaikainen äidillinen raivo, joka auttoi oman jälkikasvun suojelemisessa. Saatuaan sumean katseensa tarkentumaan edessään avautuvaan näkyyn, Fergukseen ja tuohon punapäähän, olisi naisen tehnyt mieli huutaa ja käskeä miestä ottamaan se sekopää hengiltä. Ei kuitenkaan ehtinyt moisia huutamaan, kun tunsi viiltävän kivun kohtunsa kulmilla. Tunsi kuinka kosteus valui tahrimaan housuja ja ensin neito ajatteli, että potku mahaan oli saanut hänen rakkonsa pettämään. Mutta verta se oli, ei Thean tarvinnut edes katsoa alaspäin jotta tiesi. ”Ei”, suusta pääsi avuton nyyhkäisy ja nainen vaipui istualleen, selkä puuta vasten. Näinkö häneltä vietiin heti pois se kaikki, mikä oli vasta hetki sitten hyväksytty? Mitä odotettiin? Tuskainen kipu siellä, missä se ei juuri nyt kuuluisi tuntua sai kasvot menettämään värinsä ja toisenkin käsivarren kiertymään vatsansa ylle.

[Janni]

Fergus käänsi katseensa Theaan, joka oli hakeutunut puun vierelle pyrkien pystyyn. Miehen ote hölleni silkan järkytyksen pyyhkiessä miehen yli neidon painuessa kivuissaan kaksinkerroin, hän kyllä haistoi myös veren. Lorelai älähti, kun susimies niin kiireesti tyrkkäsi naisen otteestaan ja kiiruhti nyt Thean luokse. "Ei... ei ei ei ei..." Fergus hoki kyykistyen naisen vierelle hätääntyneenä. Mies vei toisen kätensä Thean selälle ja ryhtyi nostamaan tuota käsivarsilleen, vaikka se kuinka tekisi kipeää oli hänen saata nainen turvaan, hoidettavaksi... kylään, niin, sinne hänen täytyi toinen viedä!
"Fe-Fergus..." Lorelain hiljainen ääni kuului miehen takaa, joka sai sekunneissa vääntämään susimiehen kasvoille vihaa leiskuvan irvistyksen. "Mene piilolle... jos uskallat." Fergus käski kiristettyjen hampaidensa välistä, eikä sanonut tuolle sen enempää. Olisi hän halunnut karkottaa mokoman tässä ja heti, mutta ei Lore saisi päästä niin helpolla.

"Koita kestää. Vien sinut kylään." Fergus nyt totesi, kääntäessään katseensa takaisin Theaan ja nousi nyt ylös, pidellen toista tiukasti sylissään. Nainen ei kykenisi ratsastamaan suden selässä, vaikka se olisi ollut nopeampaa, hänen täytyisi kantaa tuo koko matkan. Eikä mies aikonut jättää tuota joidenkin portin vartioiden käsiin. Fergus veisi Thean sairastuvalle asti, vaikka rynnien jokaisen vartijan ja sotilaan läpi jos oli pakko.
Fergus jätti Loren kyhjöttämään yksin järkyttyksessään ja pahaan oloonsa keskelle pimeää metsää, juosten kohti lähellä olevaa kylää niin nopeasti mitä ihmisen jaloistaan kykeni. "Ei mitään hätää... Älä huoli... Kaikki on hyvin..." Fergus hoki Thealle, kuin myös itselleen juoksunsa lomasta.

[Wolga]

Valitus purkautui suusta voimattomana ja kivuliaana, kun Fergus ryhtyi liikuttelemaan hänen voimatonta ja särkevää vartaloaan. Kädetkin tuntuivat vain käpristyneen painamaan vatsaansa, sitä minkä olisi muutamien kuukausien päästä kuulunut pyöristyä ja tehdä hänen olonsa tukalaksi. ”Älä”, aneli, olisi juuri nyt halunnut vain maata siinä puunjuurella selvittää päänsä, ymmärtää mitä täällä tapahtui. Mitä hänelle tapahtui? Mitä lapselle tapahtui? Sai hetken aikaa hengittää, kun mies keskitti huomionsa toisaalle ja päätyi lopulta painamaan päänsä miestä vasten ja nyyhkäisemään. Ei jaksanut vastustella muuten kuin vaikertamalla tukahtuneella äänellä, kun mies lopulta nosti hänet ilmaan ja piteli sylissään. Punapään läsnäolo tuntui merkityksettömältä, ihan kuin koko naista ei olisi ollut enää olemassakaan. Eikä Thean maailmassa ollutkaan.

”Ei, ei kylään. Minä en halua…”, sopersi Fergusta vasten minkä kivultaan ja järkytykseltään nyt pystyi. Suukaan ei tuntunut aukeavan normaalisti ja leukaa särki. ”En halua menettää lapsen lisäksi sinuakin”, voihkaisi kuin sanat olisivat tehneet fyysisesti kipeää, tekiväthän ne, sellaisen ammottavan viillon jonnekin rintalastan alle. Tai yhtä kipeää se ainakin teki. ”Sinä et saa mennä kylään”, yritti saada ääneensä enemmän voimaa, mutta eihän se kuulostanut kuiskausta voimallisemmalta. Juoksu askeleet hölskyttivät ikävästi ja tunsi pahan olon voimistuvan, nieleskeli jotta ei antaisi ylen itsensä ja Ferguksen päälle. Ihmeen pian tuli se turtumus, sellainen kutsuva hämäryys joka houkutteli naista mukaansa – kuinka helppo olisikaan nyt vain sulkea silmänsä ja nukahtaa hetkeksi. Ehkä voisi herätä myöhemmin ja todeta, että tämä olikin vain painajainen. Ei se kuitenkaan ollut, kyllähän Thea sen tiesi. Veri maistui ikävältä suussa, mutta vielä ikävämmältä se tuntui hänen alaraajoissaan. Eihän sitä paljoa vuotanut, mutta riittävästi jotta ummikkokin saattaisi todeta että vain ihme voisi sen jyvän pelastaa. ”Vahdit auttavat minut eteenpäin, älä uhraa itseäsi”, sai nyt sanoihinsa hieman käskevämpää sävyä, kun ymmärsi että heillä ei olisi edessään enää pitkä matka kylän porteille.

// nyyh :'( kamalaa
silti vähän säälittää lore, raukka toinen kun se vaan niin paljon rakastaa//

[Janni]

"Älä tuhlaa energiaasi paskan puhumiseen." Fergus vastasi nyt tiukasti, kun Thea yritti häntä nyt estellä. Kyllä hän tiesi mitä kylässä hänelle olisi vastassa, kahleita ja ehkä hirttosilmukkanin mielellään hänen kaulaansa pujotettaisiin, mutta mies ei välittänyt siitä. Hän välitti Theasta ja siitä pienestä jyvästä. Nuo molemmat olivat hengen vaarassa, hän vaistosi sen. Oli se sitten suden vietti heikon saaliin nähdessään tai isällinen huoli.
"Suu kiinni ja keskity tuijottamaan minua! Älä umista silmiäsi missään nimessä!" Fergus vaati, huomatessaan Thean heikon ilmeen, nähden jo kylän portit edessä päin.

Portia näytti vartioivan kaksi ihmismiestä, joista toinen huomasi lähestyvän hahmon ensimmäisenä ja huomautti siitä toverilleen. Hahmo näytti juoksevan, joten aseet vedettiin heti alkuun esille. "Mih--" Sanaa ei noilta tuntunut tulevan suusta, kun Fergus pääsi soihtujen valaisemalle alueelle. "N-Neiti Auvray?!" Toinen vartioista tunnisti aatelisneidon, kuin myös petomiehenkin, joka pisti miehiä kohottamaan aseensa entistä valmiimaksi. Ferguksen oli pakko pysähtyä ja sekös ärsytti. "Väistäkää!" Tämä karjaisi. "Mitä?! Laskekaa neiti Auvray välittömästi tai mu--" Vartia oli uhoamasta, mutta Fergus pisti tuolle luun kurkkuun. "Thea on saatava sairastuvalle nyt heti! Enkä aio päästää hänestä irti ennen kuin hän saa apua! Älkää pakottako minua repimään päitänne irti!"

//Ollaan me hirveitä ihmisiä Q^Q
Ja on se vähän reppana, ku ei pysty ite lapsia saamaan ja kaikkee, mut ei se oikeuta riehumiseen >o< //

[Wolga]

Olo tosiaan oli turta ja luometkin tuntuivat houkuttelevan painavilta, kipuunkin tuntui tottuvan hiljakseen ja tilanteen vakavuus tuntui hämärtyvän. Ferguksen käskevä sävy sai katseen kuitenkin etsimään jotain mihin voisi tarkentua. ”Hmph… Kyllä Herrani”, mutisi värittömällä äänellä sanat, jotka eivät kuuluneet tähän tilanteeseen. Kai se oli jonkinlaista hourailua, mielen tapa yrittää pitää palikat kasassa ja ihmisen toimintakuntoisena. Uskotella, että mitään ei oikeastaan ollutkaan tapahtunut. Miksi hän ei saanut sulkea silmiään? Unelias olo kolkutteli niin mukavasti jossain takaraivon kulmilla. Tai oliko se ehkä sittenkin jonkinlainen aivotäräys siitä lyönnistä? Ehkä väsymys johtui hienoisesta verenvuodosta ja järkytyksestä? Olo oli kuitenkin suloisen raukea. Keskittyi kuitenkin pitämään silmänsä auki, tai ainakin toisen silmänsä sillä toistahan voisi aivan hyvin lepuuttaa.

Thea havahtui hieman usvastaan, kun kuuli Ferguksen karjunnan – se muuten kuulosti hauskalta näin rintakehän kautta kuunneltuna. Kumisi jännästi, kuulosti melkein ukkoselta. Nainen nauroi, mutta vain mielessään sillä kehonsa tuntui hervottomalta, ihan kuin se ei olisi suostunut ottamaan käskyjä vastaan. Kohotti kuitenkin voimattomana hieman kättään, oikeastaan se jäi vain heikoksi sormien liikauttamiseksi. ”Tulkaa vaikka perässä”, kehotti noita vieraan kuuloisia miesääniä soinnuttomaan, tukahtuneeseen sävyyn. Heidän täytyi olla kylässä. Tietoisuus tuntui hiipuvan ja nousevan aivan omia aikojaan, ja nyt kun se tuntui taas palaavan, yritti nainen räpytellä silmiään ja liikahtaa miehen sylissä. ”Minä kävelen, lähde sinä nyt”, vaatimuksessaan ei ollut juuri pontta, enemmänkin hieman epätoivoinen yritys vielä kerran saada hukka järkiintymään ja pelastamaan oman nahkansa. Ääni oli niin hiljainen, että vahdit sitä tuskin kuulisivat.


//No, ehkä nuo saa vielä jotain hyvitystä kaikista kärsimyksistään :D //

[Janni]

Vartiat vilkaisivat toisiaan epävarmoina ja siitä kivuissaan hourailevaan naiseen. "Älä horise." Fergus sihahti Thealle, tuon yrittäessä jälleen saada mies jättämään tuo ja pakenemaan kylän vihalta. "H-Hyvä on. Minä saatan teidät. Markus mene hälyyttämään neiti Auvray perhe." Toinen miehiestä käskytti toveriaan, joka ei jahkailut vaan lähti kiireellä juoksemaan katua pitkin. "Ei mitään ylimääräisiä liikkeitä." Vartia nyt sanoi Fergukselle, mutta se näytti menevän kuuroille korville, kun susimies jo lähti uudelleen juoksuun. "H-Hei!" Vartia älähti lähtien miehen perään miekka valmiina. "Missä hitossa sairastupa on?!" Susimies vain huusi kintereillään olevalle miehelle. "Ah... Suoraan pari korttelia, sitten vasemmalle tori aukion poikki!" Vartia vastasi hieman häkeltyneenä takaisin. Se riitti vastaukseksi Fergukselle, joka vain kiihdytti vauhtiaan ja tiukensi otettaan Theasta. "Vielä hereillä Thea?" Mies yritti pitää tajottumuuden välimäilla pyörivän naisen hereillä.

Huohottaen Fergus pääsi toriaukiolle. Muutamia yöllisijä kulkioita tuli vastaan ja koko kolmikko sai pitkiä katseita osakseen. Niillä ei järin ollut nyt väliä. Susimies pysähtyi hetkeksi kartoittamaan ympäritönsä kunnes näki ison puisen rakennuksen kyltin isojen pariovien yläpuolella. Vartija oli aikeissa ohjata miestä eteenpäin, mutta tämä jo kiirehti tuvan ovia kohti ja tönäisi ne auki hartiallaan. Ovet paukahtivat auki miehen päästessä sisään. Pitkä iso huone avutui heidän edessään, jonka seinänvierustat olivat täynnä verhoilla eroteltuja vuoteita. Vain kaksi toipilasta oli sängyn omana, mutta ei Fergus jäänyt katselemaan ympärilleen kauaa, kun rynnisti kohti lähintä valkokaapuista naista, joka nyt kiljahti nähdessään karskin miehen miltei käyvän päälle. "Thea... tarvitsee apua! Lapsi..." Fergus puuskutti hampaat irvessä. Nainen tuijotti hetken aikaa shokissa petomiestä, ennen kuin laski katseensa tuon käsivarsilla olevaan neitoon. "Lapsi?" Nainen toisti. "Niin, niin! Lapsi, hän on raskaan! Hän sai pahan iskun vatsaansa, joten perkele tee jotain!"

//Eiköhän ;D //

[Wolga]

Komento olla hourailematta sai Thean hiljenemään, ei sitten puhuta. Ei oikeastaan välittänyt ympärillään käytävästä keskustelusta, se tuntui vain tyhjältä sanahelinältä – merkityksettömältä. Ferguksen lähtiessä jälleen juoksuun, vaikersi nainen hiljaa tuon sylissä. Hytkytys tuntui ikävältä ja vähän kivuliaaltakin jossain alavatsansa tienoilla. Hetken aikaa ajatukset yrittivät tarttua illan uskomattomiin tapahtumiin, elämään joka tuntui muuttaneen muotoaan tänään jo kaksi kertaa. Turtumus ei kuitenkaan enää sallinut naisen ajatella asioita niin kovin pitkälle. ”Mmm… Olen”, mutisi vastauksen kysymykseen ja liikautti päätään, jotta saattoi tarkastella hetken kaulaa, siinä liikahtelevaa aataminomenaa ja pienten lihasten nykimistä.

Havahtui ympäristön muutokseen, kun he saapuivat sairastuvalle. Väsymyksestä ja kivuista sumeaa katsetta kierrätettiin lähinnä katossa sillä asento oli huono ympäristön tarkastelua ajatellen. Kuitenkin Thea tunnisti missä he olivat, kai tunsi pientä helpotusta siellä usvansa alla. Hukan sanat lapsesta saivat vatsan vääntymään ja enemmän henkisen kuin fyysisen kivun viiltämään jossain kohdun kulmilla. Entä jos heidän lapsensa oli valunut jo vuotaneen veren mukana pois? Ei lääkäri, tai kukaan muukaan, voinut siihen enää mitään. Vaikeroi ja painoi päätään miestä vasten, miten saattoi olla mahdollista että kaikki tämä tapahtui? Ei Thea ymmärtänyt. Ehkä se oli se karma, kun teki pahoja asioita, niin ne kostautuivat jossain vaiheessa elämää. Mutta eihän hän ollut tehnyt mitään näin pahaa, jotta olisi ansainnut tämän! Kuuli kuinka naisääni kehotti asettamaan hänet vapaalle pedille, lääkäriäkin lähdettäisiin hakemaan. Thea puolestaan puristi voimattomat sormet takertumaan miehen liiviin, kyllähän hän tiesi että mies vietäisiin heti mahdollisuuden tullen ties minne.

Kuhina kävi myös kotikartanossa, Markus oli saapunut oven taakse ja järkyttyneenä melkein huutanut että se susimies oli nyt kantanut huonokuntoisen Thean porttien sisäpuolelle ja sairastupaa kohden. Gilbert ja Margery olivat valahtaneet kalpeiksi, käskeneet poikiensa lähteä keräämään sotilasjoukkoa sillä välin kun he itse lähtisivät kohti sairastupaa. Ottoäiti voivotteli ja niiskutti, hehän palkkasivat sen henkivartijankin? Kuinka tämä saattoi olla mahdollista? Matka tuntui pitkältä ja piinalliselta, epätietoisuus rakkaan tyttären kunnosta tuntui riipivältä. Sairastuvalle päästyään, oli lääkärikin jo saatu paikalle ja toinen valkokaapuisista naisista kävi kuiskaamassa heille, että tässäpä taisi olla kyse näiden kahden jälkikasvusta. Margery oli menettää tajuntansa, yökötys sai hetkeksi nikottelemaan. Gilbert tuijotti vain järkyttyneenä eteensä, vielä paikalla olevaa susimiestä ja hentona sängyssä makaavaa tytärtään. Tunsi kuinka raivo ja huoli punoutuivat yhdeksi tiukaksi punokseksi sisällään. ”Mitä kirottua täällä tapahtuu ja mitä ihmettä tuo… tuo…”, Gilbert ei saanut sanaa suustaan osoittaessaan petomiestä tyttärensä vierellä. Thean ympärillä hääräävä, toinen valkokaapuinen nainen pyysi miestä hellällä äänellä rauhoittumaan. Selvitti, että heistä oli parempi antaa miehen pysytellä potilaan vierellä vielä toistaiseksi. Ja siihen oli myös ottoisän nyt tyytyminen.

[Janni]

Fergus kantoi Thean naisen ohjaamana lähimmälle vuoteelle ja laski tuon hellävaroen pehmoiselle alustalle. Nainen vielä tarrasi hänen paitaansa, jolloin mies vei kätensä neidon käden päälle irroittaen tuon otteen, mutta jäi pilelemään kädestä kiinni. Fergus vielä polvistui vuoteen vierelle. "Ehkä tämän kerran olen huolissani." Mies yritti kohentaa tunnelmaa, viedä omat ja Thean ajatukset jonnekin muualle, mutta se tuntui varsin vaikealta. Ei miehen ilmekkään ollut veikeässä virneessä, ilme oli suoraan sanottuna pelokas, jotain mitä se ei ollut lähes koskaan.
Kaksikon saattama vartija, asteli susimiehen taakse, ase edelleen esillä. Ei mies voinut jättää petoa vartioimatta, vaikka tuo oli selvästi keskittyi vain naiseen. Tämä taisi myös tietää, että olisi turhaa yrittää yksin lähteä petoa uhkailemaan ja raahaamaan kahleisiin.

Kaksikon paikalle ilmaantuminen oli saanut tohinaa sairastupaan ja se tuntui vain yltyvän kun Herra- ja Rouva Auvray saapuivat paikalle. Fergus saattoi miltei tuntea tuijotuksen takaraivossaan ja pian kuuluikin vanhemman miehen ääni, joka ei oikein saanut lausettaan loppuun. Susimies käänsi katseensa olkansa yli Thean isään irvistellen tuolle, samalla kun yksi hoitajista meni tuota rauhoittelemaan. "Mitä, mikä tuo? Sano se päin naamaani vanhus." Fergus murisi, se kaikki huoli ja ärtynys oli purettava jollain tapaa.

[Wolga]

Hymähti Ferguksen sanoille, "niin sinun pitääkin olla", vastaus lausuttiin värittömällä äänellä. Sänky allaan tuntui hyvältä, oli varmasti pehmeämmässäkin levännyt mutta pelkkä tukeva alusta selkänsä alla sai olon paremmaksi. Ja ehkä myös tuo kiireisenä hänen ympärillään pyörivä hoitaja, joka kerkesi jo hieman lääkitsemään häntä ennen kuin ryhtyi järjestelemään lakanaa näkösuojaksi potilaansa alavartalolle. Tiesihän tuo hoitaja, että pian paikalla olisi Neiti Auvrayn perhe ja kourallinen uteliaita - varsinaisesti ei nähnyt tarpeelliseksi vain susimiehen vuoksi paikkoja peittää. Kun näkösuoja oli tyydyttävä, ryhtyi hoitaja riisumaan veren tahrimia housuja.

"Mikäs pahan tappaisi", neito virnisti väsyneesti, kivut tuntuivat koko ajan laimenevan. Puristi miehen kättä voimattomana, mutta puristi kuitenkin. "Joten älä huoli, kyllä me selvitään", mutisi, ei kuitenkaan jaksanut avata silmiään. Väsymys ei ollut väistynyt mihinkään, se tuntui vain pahenevan. Thea ei pyristellyt, kun tunsi housujaan vedettävän pois jaloistaan. Lääkärin painellessa ja tutkiessa saattoi suusta purkautua erinäisiä vaikerruksia ja joku parahduskin. Paikalle saapuneet vanhempansa ja selvä jännityksen tuntu, Ferguksen sanat, saivat Thean hetkellisesti tiukentamaan otettaan miehen kädestä. Synthin sanat kaikuivat jossain menneisyydessä, varoitukset siitä että perheensä voisi olla vakavassa vaarassa. "Shhhh", suhisi kuin olisi yrittänyt hiljentää nuo kaksi kireää miestä.

Gilbert suoristi selkäänsä ja kohotti nyrpeänä nenäänsä, kun tuo ihmissusi vastasi varsin ikävään sävyyn hänen sanoihinsa. Vilkaisi aseensa kanssa miehen selustassa pyörivää vahtia, jospa apujoukot olisivat paikalla pian. Hän ei halunnut katsoa hetkeäkään tuota miestä polvillaan hänen tyttärensä sairasvuoteen äärellä. Sairauden, jonka tuo peto oli hänen tyttäreensä istuttanut. "Luonnonoikku", ärähti ja harppoi sitten vaimonsa estelyistä huolimatta toiselle puolen Thean sänkyä, häntä ei tuollainen peto estäisi olemasta tyttönsä tukena. Mies kumartui ja painoi suukon neidon hiestyneelle, viileälle otsalle ja kuunteli kuinka Thea ynisi jotain vastaukseksi. Vilkaisi tyttärensä kättä, joka oli puristinut tuon olennon käteen - ikään kuin ei olisi halunnut laskea irti. Mitä ihmettä tuo mies oli hänen Thealleen tehnyt? Gilbertillä oli kuitenkin sen verran tilannetajua, että ei ryhtynyt tenttaamaan asiaa siinä tyttärensä vierellä. Mies laski ahavoituneen kätensä silittämään ruskeita kutreja, samalla kun mulkaisi hukkaa - varmasti tuo katse ei jättänyt arvailujen varaan mitään. Mies olisi mielellään pistänyt ihmissuden kylmäksi tältä seisomalta, mutta pelko siitä miten se vaikuttaisi hänen tyttärensä toipumiseen, esti Gilbertiä antamasta sellaista käskyä.


//kännykällä rääpäisty kasaan, älä häiriinny jos jotain ihmeellisyyksiä :D//

[Janni]

Ferguksen katse kääntyi takaisin Theaan tuon hyssytellessä häntä. Mies murahti jotain myönteisesti, päättäen sulkea naisen vanhemmat pois mielestään. Se tosin osoittautui vaikeaksi, kun vanhempi mies päätti astella tyttärensä vuoteen ääreen, vastakkaiselle puolelle. Ferguksen oli pakko mulkoilla miestä, tuon selvästi pistäessä merkille Thean käden, joka oli puristettu hänen kämmenensä sisälle. Se alentavuus ja kuvotus, kyllä hän sen miehen silmissä näki. Susimies irvisteli hampaitaan Gilbertille, tuon mulkoillessa häntä takaisin. Isä kävi sitten hiljaisena tytärtään hellimään.
Fergus puolestaan painoi kasvonsa nojaamaan omaa kättänsä, jossa neidon omaa piteli ja lisäsipä siihen toisenkin käden samaan otteeseen, tuijottaen tiiviisti naisen kasvoja.

"Um... Neiti- ja Herra Auvray. Rouva myös." Theaa hoitava lääkäri haki perheen huomiota, näyttäen ehkä asteen hermostuneelta, vilkaistessaan susimiehen puoleen. "Neiti Auvrayn tila ei ole enää kriittinen, mutta... haluatteko että yritän pelastaa lapsen?" Naisen kysymys sai Ferguksen kääntämään katseensa tuohon, punainen silmä oli järkytyksen ja vihan valtaama. "Mikä kysymys tuo on?!" Susimies hermostui, puristaen Thean kättä ohella tiukemmin, muttei satuttaakseen. Lääkäri näytti pelästyvän, katsoen nyt vanhempaa miestä, kuin apua pyytäen.

//Nääh eipä näkyny mitään vikaa olevan :D //