New life, horrible me//K16

Edward

Oli hiljaista. Talo oli erityisen hiljainen, varsinkin kun pieni lapsi oli juuri nukahtanut päivä unilleen toiseen huoneeseen. Ihmissusi oli pitänyt tästä jo viikon huolta, jos ei enemmän. Nyt ihmissusi istui kettiön pöydän äärellä. Hän oli nojautunut vasten pöytää kyynärpäillään ja lepuutti päätään rystysten päällä. Miehen silmien alle oli muodostunut tummat aluset ja tuon sänkikin tuntui olevan siistimätön. Ei se lapsesta johtunut, vaikka niin saattoi kuvitella. Olhan lapset aika työläitä ja niin pois päin, mutta tämä lapsenonen oli kuin enkeli. Tuo totteli ja kuunteli sekä halusi oppia niin paljon. Ehkä tytöllä oli viettinä se, ettei mies hylkäisi lasta. Tyttö oli jo niin kiibntynyt uuteen huoltajaansa, ettei se tuntenut mitään rajoja.
Mistä sitten ihmissuden silmänalukset ja huolimattoman näköinen ulkasu sitten johtui, oli hänen toisesta persoonastaan. Hän oli väsynyt taistelemaan sitä vastaan. Se oli kuin toinen ihminen hänen kehossaan. Ei, ei se mikään ihminen ollut. Se oli hirviä ihmisen valeasussa. Thanatos oli sen nimi ja tuo tuntui keskustelevan hyvin paljon Edwardin mielessä. Salaa ja kieroisti, kuiski hänen korvaansa ja aina öisin se vei miehen istumaan siihen typerään huoneeseen vastatusten häntä. Mitä tuo ikinä halusikaan, ei Edward halunnut sen tapahtua. Hänen leukansa lipsahti rystysien päältä ja pää tipahti hyvin nopesti alas melkein vasten pöytää. Mies hätkähti ja nosti päänsä nopeasti ylös. Hän räpytteli silmiään ja vilkuili ympärilleen. Edward murisi hiukan ja hieraisi silmiään kuin kasvojaan. Hän nousi hitaasti ylös pöydän ääreltä ja kulki talon ikkunalle. Siellä hän vilkaisi ulos ja poistui sitten ikkunan luolta.

Edward saapui lapsen luokse, joka nukkui ilman huolta maailmasta. Mies itse asettui lapsen viereen makaamaan ja sulki silmänsä, ehkä pienet nokoset olisivat ihan hyvät. Hän oli luullut, että Nakami olisi ollyt kotona, mutta ei tuo ollut. Tyttö ei ollut kotona, juuri kun Edward olisi tarvinnut tuota. Ehkä pientä tukea ja selvittämään omia ajatuksiaan. Häntä suoraan sanottuna pelotta se, että mitä tapahtuisi, jos hän ei heräisikään tästä enää itsenään. Raskaasti luomet sulkeutuivat ja mies nukahti lapsen viereen. Olisi parempi peseytyä unten jälkeen. Pienet päiväunet olivatkin. Mies heräsi noin tunnin jälkeen. Hän avasi silmänsä ja tunsi, kuinka hänen kylkeensä oli käpertynyt lapsi. Hitaasti mies nousi ylös ja hieroi edelleen väsyneitä silmiään. "Voi luoja..." hän huokaisi. Hän vei molemmat kätensä kasvoilleen, jotta saisi väsyneille kasvoilleen jotain eloa. Lopulta mies nousi kokonaan ylös ja meni hakemaan itselleen vatiin vettä.
Kasvojen pesun jälkeen hän siisti naamansa, jonka jälkeen hän meni keittiöön. Keittiössä hän vain alkoi automaattisesti tekemään ruokaa, koska hän tiesi lapsen pian heräävän ja haluavan ruokaa.

//Michyy ja Nakami, waifu ihmissusi odottaa keittiössä sydän essun kanssa ;)

Nakami

Paluumatka oli ottanut aikansa. Toisaalta olihan Nakami sille aikaa myös antanut, mailma tuntui niin erillaiselta vaikka ainut ero olikin hänessä itsessään. Nakami kun oli Manases saarien vierailunsa ajaksi sulkenut susimuotonsa ja sen tuomat kykynsä syvälle miekkansa syövereihin, nyt sidottuna kiinni suojaansa kohtuullisen harsokerroksen avulla. Eikä puuttuvat sudenkorvat ja häntä suinkaan olleet ainut ero entiseen, neito oli hankkinut vaihtelun nimissä satamasta myös uuden vaatekerran itselleen, rennon vaalean maanruskean paidan ja tummemmat housut, aivan yhtä kevyet nekin. Ei mitään erikoista, oikeastaan kerta hän oli nyt kerrankin kohtuullisen tavallinen nuori nainen miksei hän olisi kohtuullisen tavallista vaatetustakin käyttänyt. Lopulta kuitenkin tuttu talo alkoi häämöttää edessä. Eihän hän edes ollut kuin vähän reilun viikon poissa, tuskin mitään erikoista olisi siinä välissä tapahtunut, takaisin arkeen siis. Jossain välissä pitäisi alkaa taas metsästämäänkin jos aikoisi pitää ruokakaapin täynnä.

Yllätys oli suuri kun ovi olikin auki, Nakami oli kerennyt avaimenkin kaivamaan esille ennen kun huomasi ettei sitä tarvitsisikaan. Pieni hymy kävi huulillaan kun neito avasi oven alkaen etsimään katseellaan josko Ed olisi vihdoin ja viimein eksynyt kotiin. Kuka muukaan se olisi voinut olla, vain Edillä ja hänellä itsellään oli avaimet. Tietenkin juuri se viikko kun Nakami oli ollut karkuteillä... Kävihän se ajatus siitäkin olisiko Nakami unohtanut lukita oven lähtiessään mutta se tuntui epätodennäköiseltä. Ja vielä epätodennäköisemmäksi se kävi kun keittiöstä kantautui puuhailevan ihmissuden äänet. Niin pahaa jälkeä kun Edwardin yllättäminen olisi aikoinaan voinut saada aikaan ei se estänyt Nakamia parhaansa mukaan hiippailemasta kohti kumppaniaan yrittäen välttämään huomatuksi tulemisen vain ja ainoastaan antaakseen yllätyshalin takaapäin. "Mukava yllätys löytää sinut vaihteeksi täältä" Nakami totesi hyväntuuliseen sävyyn päästäen lopulta miehestään irti ja katsoen tuota kasvokkain. "Mitä olet puuhaillut, näytät väsyneeltä?"

//Tutturuu täältä tullaan. Ja mies keittiössä, husbando materiaalia tosiaankin^^

Edward puuhaili keittiössä. hän oli tehnyt tulen hellaan ja nyt hämmensi kattilastista valmista lihalientä, jonne hän oli heitellyt juureksia ja hieman lihaa. Pitihän lapsen saada kaikkea terveellistä samassa, jotta tuosta kasvaisi vahva ja terve. Siinä tehdessään ruokaa ei vielä lapsi ainakaan ollut herännyt, kerta tuo omaan tapaansa kipitti hänen jalkoihinsa ja halasi niitä. Tosin jokin aivan toinen asia halasi häntä ja paljon korkeampaa. Säikähdys ja yllätys siitä mitä takana oli melkoisen suuri. Edward tunsin ensin kädet ja sitten äkkinäisen tiukan otteen, johon mies parka vain säpsähti ja käänsi nopeasti päänsä kohti tuttuja kasvoja. Nakamihan se siinä, kuinkas kauan siitä oli, kun mies viimeksi oli neitosen nähnyt. Ensi alkuun ihmissusi oli sanoin kuvaamattoman ällikällä lyöty ja sanaton. Hän räpytteli muutamaan kertaan silmiään miettien, oliko tämä vain hänen omaa hallusinaatiotaan vai jotain aivan muuta.
"Nakami?" hän kysyi, kun tyttö jo lateli hänelle kysymyksiä siitä, että mitä herra oli puuhaillut kerta näytti niin väsyneeltä. Hän hieman rykäisi ääntään ja antoi tytölle lämpimän hymyn. "Kaikkea", hän vastasi ja halasi sitten toista kunnolla. "Tervetuloa kotiin", hän toivotti. Halauksen jälkeen Edward katseli Nakamia väsynein silmin, mutta silti hän jaksoi katsoa tyttöä kuin olisi taas rakastunut jälleen. "Minun pitäisi kysyä samaa, missä korvasi ja häntäsi ovat?" hän kysyi ja pyysi samaan aikaan toista istumaan aloilleen, kun hän siirsi lihakeiton pois liedeltä hetkeksi.

Edward istui Nakamia vastapäätä ja risti kätensä leukansa eteen. "Olen pahoillani, etten ole ollut kovin paljoa kotona... Mutta nyt minulla taitaa olla ihan hengen pitävä syy..." hän sanoi hieman mutisten ja katsoi Nakamin punaisiin silmiin. Edwardin piti aloittaa tarina hetkensä, mutta sen rikkoi lapsen askeleet, jotka pysähtyivät keittiön suulle. Pieni tyttö tuijotti Nakamia ja sitten Edwardia, ehkä vähän varovaisesti. Tuo kun ei tiennyt miten toimia uuden tuntemattoman edessä. Edward tuijotti lasta hetken ja katsahti Nakamiin. "Minun piti kertoa sinulle asioita", hän henkäisi ja viittoi lasta sitten tulemaan omaan syliinsä, johon tyttönen kirmasi ilomielin. Pieni lapsi asettui istumaan Edwardin syliin ja tuijotti sitten suuret vihreät silmät uteliaisuutta täynnä Nakamia.
"Ei, en ole tehnyt lasta. Älä luulekaan", ihmissusi meni sanomaan ennen kuin Nakami avaisi suunsa jostain pettämisen tapaisesta asiasta tai jostain muusta vastaavasta. Kyllä hän uskoi siihen, ettei tyttö sellaista ajatellut, mutta kunhan mies teki selväksi. Sitten Edward otti vastaan kysymys tulvan, johon hän valmistautui vastaamaan.

//Kyllä kyllä :D

"Kuka muukaan" Nakami naurahti toisen hieman äimistyneeseen ensireaktioon. Toki hän tiesi erään joka mielellään otti ulkonäkönsä aina silloin tällöin mutta kyllä Nakami ihan itse oli kotiinsa palannut. "Sinäpä kysyt hassuja, jätin sinulle viestin näkyvälle paikalle. Sanotaan vaikka että ovelle eksyi ongelmia kävin Zurin suunnalla. Ja kyllähän sinun pitäisi tietää että pystyn piilottamaan korvani ja häntäni. Pidätkö näkemästäsi?" Nakami kysäisi takaisin hieman kiusoitelevan virneen kanssa istuen alas. Hän näytti juuri siltä miltä ennen kuin oli muuttunut jokseenkin hieman vanhemmalta. Sittemmin myös Ed istahti pöytään ja mutisi pahoitteluaan poissaolosta. Hieman Nakami kumppanilleen nyökkäsi, kyllä hän tiesi ettei toisella ihmissutena ollut helppoa. seuraavassa hetkessä pieni tyttö asteli ujona keittiöön. Molemmat katsahtivat juuri saapuneeseen Nakamin yrittäen antaa tuolle mahdollisimman hellän ja vastaanottavan hymyn. "Siltä näyttää" neito vastasi Edin toteamukseen siitä että joutuisi hieman selittämään. Punapää kerkesi jo ottamaan uudestaan kiusoittelevan virneensä ja oli juuri kommentoimassa 'hänellä on isänsä silmät' kun Ed julisti ettei missään nimessä ollut lasta alulle saanut. "Tiedän rakas. Mutta kuka hän on, serkkusi? Kerro vaan kaikki." Äänessään ei ollut tippaakaan syytöstä, toki Nakamia kiinnosti kuulla kuka tuo lapsi oli mutta ei halunnut tehdä tästä kuulustelua. Eihän hän loppujenlopuksi tiennyt mitään siitä kuka tuo lapsi oli joten hän antaisi ihmissuden kertoa kaikessa rauhassa. Siinä sivussa neito nousi, kävi katsomassa että ruoka oli valmista ja haki lautaset pöytään. "Otatko sinäkin pikkuinen? Mikä sinun nimesi on?" Nakami kysyi lapselta kyykistyen tuon tasolle.

//Ei kysymystulvaa vielä^^

Nakami oli kuulema jättänyt jonkun lapun hänelle. Edward ei varmaan ollut huomannut sitä, kerta hän joutui lähes päivittäin taistelemaan itsensä kanssa. Mitään hän ei vielä onneksi ollut tuhonnut, mutta hän oli saanut lapsen moneen kertaan itkemään hädässä ja etsimään hänelle jotain apua ympäri taloa. Siitä ihmissusi oli toki siitä pahoillaan, että oli pelästyttänyt lapsen niin monta kertaa sen takia. "En ole huomannut... En ole oikein kiinnittänyt viime aikoinani huomiota ympärilleni", hän sanoi, jota myös ehkä vähän tuki nuo tummat silmän aluset.
Lapsi nyt sylissään Edward katsoi Nakamia, joka totesi, että kyllä hänellä oli paljon selitettävänään. Tyttö utelikin, että kuka tämä pienoinen lapsi oli, hänen serkkunsa? "Ei suinkaan..." Edward sanoi hymähtäen ja antaen Nakamille sen tutun lempeän hymyn. Tyttö kehotti häntä sitten vihdoin kertomaan kaiken, johon mies nyökkäsi. Nakami ei kuitenkaan pysynyt aloillaan, vaan tuo nousi ja alkoi asettelemaan ruokatarpeita pöytään. "Minäkin olisin voinut tehdä, olet juuri itsekin tullut", Edward sanoi kääntyen lapsi sylissään toista päin, kun tuo jo asettui lasta vasten ja kysyi halusiko tuokin ruokaa. Tyttö kikatti siihen ja nyökkäsi sitten ujosti. Nakamin kysyessä mikä olik lapsen nimi, ei tuo osannut sanoa siihen mitään. Tuijotti hieman hassusti toista ja kallisti päätään. "Olen yrittänyt kysyä sitä häneltä monesti, mutta hän ei tunnu antavan vastausta tai ei sitten vain yksinkertaisesti muista nimeään", Edward totesi ja nosti lapsen omalle penkilleen odottamaan ruokaa.

Mies nousi itsekin ja auttoi Nakamia kattamaan ja laittamaan ruokapöydän valmiiksi. Hän halusi jakaa ruuan Nakamille, kerta tuo oli vasta tullut kotiin. Kun ruokailua oli mennyt jonkin aikaa ja lasta oli siinä sivussa autetti ties kuinka monta kertaa, avasi Edward lopulta suunsa. "Totuus on, että näinä kuukausina, jona olen ollut poissa on tapahtunut erityisen paljon", hän sanoi rauhallisesti. Edward katsoi Nakamia silmiin. "Minä tein sen taas, aivan saman asian kuin menneisyydessäni ensimmäisen täydenkuun aikaan, kun muutuin", ei Edward tohtinut lapsen kuullen alkaa selittämään siitä kuinka hän oli brutaalisti murhannut tuon vanhemmat ja koko kylän siinä samalla. Toisin kuin ennen, miehen ääni ei murtunut eikä värissyt. Hän istui suorassa ja katsoi surullisilla sekä väsyneillä silmillään Nakamia. Hän pienesti näytti pään heilautuksella lapseen. "Hän on ainut eloon jäänyt", hän sanoi ja jatkoi: "Enkä lopettanut siihen... Muutin ystäväni ihmissudeksi..." Edward sanoi ja hänen silmänsä muuttuivat vain surullisemmaksi, mutta mies ei romahtanut niin kuin ehkä olisikin tehnyt. Heittäytynyt itsesyytösten keskelle ja sillä lailla. Kyllä hän sitä edelleen teki, mutta parempi niiden oli pysyä sisällä kuin velloa toisille.
Kun ruokailu oli käyty passitti Edward lapsen leikkimään oleskelu huoneeseen, jotta aikuiset voisivat puhua kahdestaan sekä rauhassa. Hän kääntyi Nakamiin. "Eikä se ollut se pahin asia", hän totesi ja tarttui tyttöä olista, hellästi tuoden tuon halaukseen. Ehkä mies haki tukea ja pientä lohtua siitä, ettei tämä neito vielä kääntänyt takkiaan hänelle ja hylännyt häntä. Toki he olivat hänen ystävänsä kanssa ystäviä, mutta eron aika oli tullut, eikä Edward varmaan aikonut tavata toista enää koskaan, jos hänen tilanteesta ei selvittäisi. Hän oli suoraan sanottuna nähnyt sen kuvotuksen ja pelon toisen silmissä eikä kestänyt sitä. Hetken päästä hän päästi irti. "Nakami", hän henkäisi niin hiljaa ikään kuin nimi olisi voinut särkyä hänen sanoessaan sen. "Sinun on kuunneltava tarkkaan minua", hän pyysi.

Sen jälkeen mies asettui istumaan alas penkille ja katsoi Nakamia. "Haluan sinun tietävän, etten ole enää oma itseni... Hän on vahvempi kuin koskaan... En tiedä, mutta tiedän, että hän joka sisälläni asuu on vaaraksi kaikelle. Hän ei enää vain ole, tiedäthän, peto", Edward yritti kuvata, mutta paha hänen oli sanoa mitään, kerta hän ei teinnyt mitä tapahtui ja mikä oli tilanne. Oli vaikeaa kuvailla toista persoonaa, jolla oli jo nimi tai sellainen joksi tuo itseään kutsui.

//Selvä :D

"Lepää sinä, tarvitset sitä. Sitäpaitsi hän näyttää oikein tyytyväiseltä missä on." Nakami vastasi miehensä kommenttiin kuinka hänkin olisi voinut laittaa ruuan pöytään. Neito oli ehkä juuri saapunut mutta hänellä ei ollut yhtä pahoja pusseja silmien alla. Kuulemma lapsi ei nimeään muistanut. Mutta ilman sen kummempia välikohtauksia pääsi kolmikko syömään. Nakamin silmät laajenivat järkytyksestä kuullessaan Edin sanat. Toinen kylä raunioina. Aivan kauheaa... Ja lapsi oli viimeinen elossa. Niin paljon kun Ed toisten muuttamista vihasi ja pelkäsi kylä oli Nakamin mielestä paljon isompi asia. Miehen ystävä voisi opetella elämään ihmissutena, ei se helppoa olisi mutta ei se niin iso asia voinut olla. Hiljaa Nakami nousi tuoliltaan, käveli Edin luokse ja veti tuon kasvot olkapäätään vasten upottaen kätensä miehen hiuksiin. Hän ei tiennyt miten voisi toista auttaa mutta jos ei mitään muuta hän voisi olla miehen rinnalla ja kuunnella. Tosin toisin kun yleensä Edward pysyi hiljaa. Lopulta Nakami palasi ruokailun ääreen kuiskattuaan ensin hiljaa ettei se ollut Edin vika, ei mikään tapahtunut ollut. Tuo ei ollut voinut asialle mitään, jos olisi niin mitään sellaista ei olisi tapahtunut.

Ruokailun loputtua kun lapsi oli lähetetty muualle leikkimään tuli Ed viimein hakemaan lohduttavan halinsa. "En usko että mikään voi olla pahempaa kuin tuo" Nakami kuiskasi hiljaa toiselle. Hiljaa nainen nyökkäsi ihmissudelle tuon pyyntöön. Kyllä hän kuuntelisi, kuuntelisi koska vain oli se mitä tahansa mitä Ed hänelle halusi kertoa. Hiljaa Nakami kuunteli mitä mies kertoi, toisesta persoonastaan josta Shael oli saarilla varoittanut. "Eli hänen kanssaan voi nykyään neuvotella?" Nakami kysyi ja mietti hetken sanoisiko mitään vai olisiko vain hiljaa toisen rinnalla. Kumpaa tuo tarvitsi tällä hetkellä enemmän. "Shael sanoi että tämä saattaisi johtua siitä että et ole kohdannut toista puoltasi. En tiedä tarkkaan mitä hän tarkoitti, tuskin kukaan mutta ehkä tuo toinen on olemassa koska pelkäät sitä, pelkäät itseäsi." Nähtävästi tyttö oli päätynyt jälkimmäiseen. Tosin hän ei ollut Ed, hän ei voinut nähdä toisen menneisyyteen eikä päänsisään, mistä hän tietäisi oliko Shaelin sanat totta. Sen hän näki että Ed tosiaan pelkäsi petopuoltaan. "Ed... Luulen että sinun on kohdattava mikä ikinä onkaan sisälläsi tavalla tai toisella. Hyväksyttävä se osana itseäsi jolloin se ehkä katoaa ja palaa osaksi sinua. Tai sitten... Sitten meidän on löydettävä tapa hankkiutua siitä eroon muuten, väkisin?" Nakami totesi hiljaa. Hän ei tosiaan tiennyt mikä oli oikea ratkaisu mutta sen hän pystyi sanomaan että pelko itseään kohtaan aiheutti ongelmia siinä missä muut vahvat negatiiviset tunteet. Jos ei muuten niin magian kanssa. "Mutta tapahtuu mitä vain niin olen rinnallasi" Nakami lopulta totesi hiljaa.

"Oli hyvä että otit hänet hoidettavaksi" Nakami totesi lopulta syvän huokauksen jälkeen vilkaistua kohti huonetta jonne lapsi oli mennyt leikkimään. "Mutta kai meidän on häntä jotenkin pystyttävä kutsumaan. Joten jos hän ei muista nimeään pitäisikö meidän..." Niin kaikista järkevin vaihtoehto varmaan olisi että he antaisivat lapselle nimen ja kasvattaisivat yhdessä omanaan. Yhdessä. Se tekisi todennäköisesti miehelle hyvää, antaisi ehkä jokupäivä tälle jonkinlaisen rauhan tapahtuneesta.

Hellästi, ne sirot kädet sulkivat hänen päänsä naisen mahaa vasten. Hellästi tytön sormet hapuilivat miehen hiusten välissä ja Edward tunsi toisesta hohkaavan lämmön. Hän sulki väsyneesti silmänsä ja nojautui hiljaa Nakamia vasten. Sanoja ei tarvittu, hän vain halusi tuntea toisen hetken vierellään. Hetken tässä läsnänä ja omana itsenään, ei mitään muuta.
Mitää pahempaa voi olla kuin tuo, sanoi Nakami johon Edward katsoi toista ja nyökkäsi hiljaisena. Ei, eikä hän juuri välittänyt inttää vastaankaan, koska se oli totta. Hänelle, yhden pienen kylän brutaalinen teurastus oli kuin maailman sota. Varmasti kylän asukkaat pyrkivät taistelemaan ihmissutta vastaan, mutta nuo olivat niin paljon heikommassa asemassa ilman hopeaansa. Kaiken päälle hän oli onnistunut muuttamaan Kalman, eikä siitä tapahtumasta päästy irti, vaikka millä riuhtoisi. Mies kulkisi ikuisesti muistot kehossaan, eikä kieltäisi sitä, että oli muuttanut ystävänsä. Sattuihan se ja oli parempi, etteivät he ihan hetkeen tapaisi myös Edwardin itsensä takia. "Minä tuhosin hänen normaalin elämänsä, jonka hän oli juuri saanut käsiinsä, mutta sain kai opetuksen ja samalla mitalla takaisin", Edward totesi pienesti hymähtäen särkyneen kuuloisella äänellään. Hän piteli siinä samalla kämmentään sydämensä kohdalla, jossa hän tunsi edelleen Kalman kynnet ja kädet, jotka hakivat hänen sydäntään irti. Sitten aihe kääntyi hänen toiseen persoonaansa, josta Nakami kysyi kykenikö tämä siis neuvottelemaan jo. "En tiedä... Kuulin vain, että hän kyllä puhuu", hän totesi totuuden mukaisesti. Miten hän muka mitään kykenisi sanomaan tähän asiaan, koska hän oli itse tiedottomassa tilassa.

Sitten Nakami alkoi selittämään kuulemaansa neuvoa Zurin kylän johtajattarelta, joka totesi hänen pelkäävän toista puoltaan. Olihan tuo totta aika monessakin tasolla. Hänen pitäisi hyväksyä toinen puolensa ja saada kahtia jakautunut persoonansa taas yhdeksi. Helpommin sanottu kuin tehty. Edward oli kyllä jollain tasolla hyväksynyt itsensä ja toisen persoonansa, mutta jotenkin se, että hänen pitäisi hyväksyä toisen teot, eivät houkutelleet. Hänestä myös tuntui, että tässä oli jokin muukin kuin ainostaan hän en toisen minänsä hyväksyminen. "Minusta tuntuu, että olisi parasta vain katsoa nyt mihin tämä on menossa, ennen kuin alamme mihinkään väkisten tehtyihin toimiin", hän totesi vakavana Nakamille. Toki hän yrittäisi tehdä asiat helpomman kautta, ettei tämä vaihtoehto jäisi viimeiseksi vaihtoehdoksi. Hän halusi tämän vaihtoehdon katoavan.

Nakami totesi siihen, että mitä ikinä tapahtuisikaan olisi tämä miehen rinnalla. "Kiitos, arvosta sitä", hän sanoi rauhallisen ja lempeän hymyn kanssa. Hän oli jo viikko sitten päättänyt erään asian, jonka hän ajatteli myös sanoa Nakamille, ensin kun nämä kuulumiset olivat hoidettu pois alta. Tytön kehuessa siitä, että hän oli ottanut lapsen huostaan hymähti Edward. "Minusta tuntuu, että tuo lapsi on auttanut minua paljossa ja päätöksen teossanikin", hän sanoi hiljaa suopisten. Mies tuijotti hieman sivulleen, sinne missä lapsi nyt leikki muutamalla nuken vaatteella ja nukella, joka Edward oli ostanut lapselle. Mitä lapsen nimeämiseen tuli kohotti Edward katseensa Nakamiin. "Niin, nimi. Olen huono sellaisessa, mutta valitaan sellainen josta hän itse pitää, olisi surullista jos hän ei pitäisi nimestään", hän totesi Nakamille. Hän suoristi hieman selkäänsä, sitten hän tarttui Nakamia kädestä. "Nakami", hän lausahti nimen hellästi. "Olen pättänyt jääväni tänne. Osa syy on se, että täällä on nyt lapsi, jonka hoitoa en voi pelkästään jättää sinun harteillesi. Toinen syy on se, etten uskalla enää lähteä vaeltaamaan huolettomasti hänen takiaan", ihmissusi sanoi selkeästi katsoen toista silmiin ja tarkoittavansa tätä.
"Mutta se tuo myös omat riskinsä tähän elämään. Vaaranan sinun henkesi täällä ollessani, koska en voi tietää koskaan milloin hän pyrkii pinnalle. Hän voi satuttaa sinua ja pelkään sitä suuresti. Joten jos.. Jos vaihdan persoonaani äkisti, pyydän sinua menemään kauemmaksi, edes hetkeksi..." hän pyysi, ei vaatinut. Edward ei halunnut jollain tasolla käskeä tyttöä vain poistumaan siksi aikaa, kun hän mylläisi talossa jonain sarjamurhaajana. Jollain tasolla hän toivoi, että Nakami saisi toisen persoonan aisoihin tai sille tasolle, ettei tuo vahingoittaisi tyttöä.

"Sinä sen parhaiten tiedät" Nakami totesi olkiaan kohauttaen Edin kommenttiin että olisi parempi odottaa ennen johtopäätöksiä. Ed ei kuulemma ollut hyvä nimien valinnassa, ei tainnut olla siinäkään yksin. Moni varmasti mietti sitä enemmänkin minkä nimen antaisi uudelle perheenjäsenelle. Ja tottakai nimi valittaisiin sillätavalla että lapsi itse siitä pitäisi. Sittemmin Ed nousi ja julisti vihdoin ja viimein jäävänsä kotiin. Ei sitä hymyä enää siinä vaiheessa voinut pidätellä. "Siinä toinen yllätys tälle päivälle, ihana sellainen." Nakami vastasi. Lapsen takia mies oli jäämässä, hyväkin että ymmärsi koska vaikka ei neito viatonta lasta voinut uloskaan heittää ei siitä ihmissudelle olisi kunnian kukko laulanut jos tuo olisi vain teurastanut kylän tyhjäksi, heittänyt lapsen hänen hoidettavakseen ja itse livistänyt takaisin metsien syövereihin. Mutta pitihän se väsyneen miehen vielä mennä avautumaan kuinka se olisi vaarallista ja sitärataa. "Ensinnäkin, osaan puolustaa itseäni. Ja toiseksi ei minua haittaa vaikka muuttuisin ihmissudeksi, sittenpähän ei sinunkaan enää tarvitsisi pelätä puolestani." Nakami totesi hyvin nopeasti miehensä huoliin. Noh todellisuudessahan punapää oli täysin puolustuskyvytön lukuunottamatta Shaelin antamaan suojaloitsua kunnes vapauttaisi taas omat kykynsä. Mutta eihän sitä Edwardille pitänyt mennä kertomaan huolehtisi vain liikaa. "Sitäpaitsi yksinäisyys on tappava sairaus, olisit voinut minun mielestäni olla hieman enemmän kotona vaikka puolestani pelkäsitkin." Pitihän se vähän antaa miehen kuulla siitä hyvästäkin. Uskomatontahan se oli, he asuivat yhdessä ja nyt olisi myös lapsi hoidettavana ja kaikesta huolimatta tähän asti tuo karvakasa oli ollut enemmän jossain ryteikössä pakenemassa itseltään kuin tyttönsä luona. Syystäkin Nakami yritti näyttää hieman murjottavalta vaikkei siinä hyvin onnistunutkaan. Kunhan välistä miestä hieman vilkaisi niin myös nyrpeä ilme leppeni. "Joka tapauksessa kun sinulla kerran on tapana murehtia liikaa niin Shael jätti minulle vielä useamman kuukauden edestä suojaloitsuja. Ja oli teillä kuinka paljon vaan menneessä erimielisyyksiä hän tuntee asiansa mitä magiaan tulee joten voit olla huoleti" Nakami lisäsi vielä loppuun. Ei Ed häntä satuttaisi, ei ollut koskaan ennen edes yrittänyt ja tällä hetkellä ei pystyisi vaikka kaikin voimin yrittäisikin.

Asia alkoi ainakin Nakamin puolesta olemaan tuolla selvä joten hän nousi ylös ja ojensi kätensä miehelleen. "Mennäänkö. Muuten nimestä miten olisi vaikkapa... Celsea tai Alice" Nakami kysyi nyökäten pikkuisen huonetta kohti jossa lapsi leikki. Hän oli selvästikkin hyvin nopeasti alkanut miettimään mikä olisi hyvä mahdollinen nimi tytölle.

Tytön ilahtuessa kovasti siitä, että Edward jäisi taloon sai miehen myös pitämään päätöksestään jollais asteella, vaikka se vaarantaisikin Nakamin hengen. Tyttö tosin puolustelikin asiaa sillä, että kyllä tuo kykenisi puolustamaan itseään pedolta. Pienesti mies nyökkäsi, ehkä hieman arastikin. Hän tiesi kyllä, kyllä Nakami pystyisi puolustamaan itseään häneltä, jollain tasolla, mutta se oli silti suuri riski ja oli hänen tapaistaan huolehtia kaikesta aivan liikaa ja lopulta vain masentua siihen. Nakami myös lisäsi siihen, että yksinäisyys oli tappava tauti, johon mies vain naurahti. "Niin, mahdollisesti", hän totesi pienesti hymyillen. Yksinäisyys, no sitähän Edward oli potenut siitä lähin, kun hän oli ihmissudeksi muuttunut. Vähemmän tai enemmän. Oli hänen ympärilleen sitten jokun verran ystäviä tai ei.
Sitten Nakami alkoikin siinä hänelle saaranaamaan siitä, kuinka hän oli ollut poissa ja jättänyt tyttösen aivan yksin. Kyllä mies sitä katuikin, hän oli katunut monia kertoja ja pelännyt, että toiselle kävisi vielä jotain kun hän ei olisi paikalla. Sisimmässään mies olisi halunnut jäädä jo kauan aikaa sitten tytön vierelle, eikä lähteä juoksemaan yksinään metsiin ja tekemään tuhojaan. Nakami ei kuitenkaan kyennyt pitämään murjottavaa ilmettään, joka kääntyi hymyksi. Liekö siihen se ilo juuri, että tyttö sai miehen kotiin viimein. Nakami myös vakuutti vielä, että tuolle oli annettu suojaloitsu muutamaksi kuukaudeksi, johon Edward kohotti kulmiaan. Niin, olihan tyttönen kertonut siitä, että taloon oltiin tultu hyökkäämään, niin ei ihme, että suojauksia oli annettu.

Asia tuntui loppuun käsitellyltä ja Nakami otti puheeksi nimen. Edward kuunteli nimi vaihtoehtoja ja hymyili sitten lopulta lempeästi. "Hmmm, molemmat kuulostavat kauniilta nimiltä", hän totesi ja nousi ylös. Kaksikko lähti siitä sitten kohti huonetta, jossa lapsi leikki, mutta se pysähtyikin sitten siihen. Edward kompastui, kaatui ja kierähti kyljelleen pidellen päätään. Hänestä ei lähtenyt ääntä, mutta hänen kasvoillaan paistoi silka kivun tuoman tuska. Edward ei edes kyennyt edes sanomaan sanaa Nakamille, jotta olisi voinut selittää tilannetta. Sitten kuului askeleet, kun pieni tyttö juoksahti esiin kasvoillaan pelästynyt ilme ja tuo syöksyi miestä päin. Lapsi alkoi itkemään yrittäen samalla halata miehen päätä. Ehkä senkin takia, että jos kipeää paikkaa halaisi niin kipu katoaisi. Mies puristui kasaan kuin sikiöasentoon. Kohtaus näytti tuskaiselta ja oli tullut yllättäen, mutta sitten se myös katosi yhtä yllättäen.
Alkoi kuulua naurua, vahingoniloista naurua. Mies työnsi lapsen kauemmaksi ja katsoi naista, jonka joskus oli nähnyt. Tämä ei säästellyt hetkeäkään vaan hyökkäsi tyttöä kohtia. Pamahtaen kuitenkin vasten suojaloitsua. Mies iski sitä turhaan ja vain tuijotti naista ärtyneesti.

Nähtävästi Ed piti neitonsa ehdotuksista eikä ainakaan vielä ehdottanut itse mitään. Matka kohti oleskelutiloja päättyi kuitenkin ikävän nopeasti. "Ed! Oletko kunnossa?" Nakami huudahti säikähdystä. Hän olisi jatkanut 'Sinun pitäisi levätä' muttei kerennyt sillä miehestä näki ettei kyse ollut pelkästä väsymyksestä. Oikeastaan ei ollut hirveän vaikea arvata mistä todennäköisesti oli kyse, toinen oli muuttumassa. Lapsikin juoksi huolestuneena halaamaan ihmissutta. Ja olihan se ymmärrettävä reaktio, Nakami oli joskus tainnut itsekkin tehdä saman kun Ed oli muuttunut, silloin vielä Shaelin kirouksen alla. Siitä kaikesta huolimatta olisi halunnut tarttua pikkuiseen matkalta ja pitää huolta siitä että tuo olisi suojakentän turvallisella puolella jos pahin kävi toteen. Joten siinä missä lapsi halasi miestä Nakami halasi lasta yrittäen rauhoitella tuota siitä kuinka ei ollut mitään hätää samalla yrittäen vetää lasta turvallisemmalle etäisyydelle. Ja kuten joka kerta aikaisemminkin Nakami ei voinut kuin tuntea eräänlaista sääliä miestä kohtaan, aivan kuin hän jakaisi Edin kivun jossain syvällä sisällään. Sitten oli se kylmä nauru, nauru jota ei Nakami ollut ennen tainnut kuulla, nauru joka ei missään nimessä kuulunut Edwardille. Eikä Ed tai kuka tahansa tuo nyt tällä hetkellä olikaan, ollut ainut joka tahtoi lapsen pois kohtauksen alta, hyvin kevyesti lapsi pyörähti Nakamin syliin ja molemmat selälleen neidon käärien kätensä tiukasti nuoremman ympärille ja toivoi totisestikkin suojan heidän molempien turvaksi, ainakin kunnes tilanne selviäisi. Ja selvästi kuuluvan thump äänen säestämänä iskeytyi mies vasten läpinäkyvää seinämää heidän välillään.

"Rauhoitu hyvä mies, tuo on turhaa eikä aseta sinua hirveän hyvään valoon. En tiedä tunnetko ketkä ovat sinulle tärkeitä mutta on ihmisiä joita sinun ei kannattaisi satuttaa. Tiedä mitä kaikkea hän vielä tekee itselleen takiasi..." Nakami lopulta totesi hieman pettyneen oloisesti pudistellen päätään katsoen riehuvaa miestään. Lapsi oli edelleen tiukasti sylissään ja rauhoittavassa silittelyssä. "Oikeastaan olisi parempi jos et koskisi ihmisiin enään ollenkaan, ihan itsesikin kannalta." Nakami lopulta hymähti. Kaiken hänen tietonsa perusteella tyttö oletti ettei petopuolikaan tyhmä ollut ja halusi säilyä hengissä. Varmasti tuo siis tietäisi että jos Ed itsensä ajaisi tuhoonsa petonsa riehumisten seurauksena hän veisi petonsa mukanaan hautaan. Ja sen kylmän naurun jälkeen vetoomus älyyn tuntui paremmalta idealta kun vetoomus tunteisiin, tosin saattoihan se olla että tuo riehuva mies ei tällä hetkellä ollut tilassa jossa kuuntelisi järkipuhetta. Noh kaipa siihen suojaloitsunkin hakkaamiseen ajallaan kyllästyisi.

Thanatos näki ensimmäistä kertaa tytön ja totesi myös itselleen, ettei inhottavampaa voinut olla kuin suojaloitsut. Tämä uusi tyttö haisi sudelle, mutta se ei muuttanut sitä asiaa, että mies tahtoi repiä tuon kappaleiksi, varsinkin kun tämä vielä piteli sylissään itkevää lasta. Ihmissuden mieli velloi aggressiivisuuden ja verenhimon keskellä. Hän ei kuitenkaan alkanut lyömään holtittomasti suojaloitsun suomaa muuria. Sen yrittäminen saada rikki tuntui typerältä ja Thanatos ei ollut niin tyhmä, että olisi edes yrittänyt tuon jälkeen sellaista, mutta silti mies tarrasi ensimmäiseen tuoliin ja heitti sen toista päin. Oli tytöllä sitten lapsi tai ei, hän repisi tytön vielä kappaleiksi. Kukaan ei koskenut siihen asiaan mikä oli hänen.
Tuntemattoman tytön alkaessa sättimään miestä, tuo naurahti siihen pilkkaavalla sävyllä. "Rauhoitu?" hän sanoi levittäen kätensä isosti ja kallistaen päätään. "Minäkö? Minähän olen aina rauhallinen", hän sanoi äristen ja tuijotti tyttöä silkan raivon silmin. Toisen selittäessä siitä, miksi hänen pitäisi lopettaa tällaiset touhut saivat miehen vain katsomaan tyttöä alentavasti. Hän kaivoi mielessään Edwardille kuuluvia ajatuksia ja mielikuvia, siten hän myös selvitti mikä tämä tyttö oli sille typerälle miehelle. "Niin, entä sitten? Olisi vain parempia, että hän pysyisi poissa, eikä tulisi ollenkaan takaisin", Thanatos lausahti naurahtaen. "Tiedätkö, kun hän tapattaa itsensä sillä kuvottavalla persoonalla, mikä hänellä on", mies sanoi ja liikahti sitten vasemmalle katsellen tyttöä. "Ei se vain kuule niin käy, että sinua minun nyt pitäisi kuunnella. Toki miehesi voi olla lojaali ja tossusi alla, mutta hän onkin sellainen pelkuri, ettei mitään rajaa", mies totesi ja vaihtoi suunnakseen oikean näin liikkuen edes takaisin irroittamatta katsettaan tytöstä. "Minä vain suojelen hänen pelkurimaista luonnettaan ja kehoaan, jolla hän ei edes tee mitään. Milloin viimeksi olisikaan tehnyt mitään hyödyttävää", hän totesi ärtyneenä ja kulmat kurttuun menneenä.

Tyttö selitti, ettei hänen kannataisi enää koskea ihmisiin. "Ihmisiin?" Thanatos kysyi ja ojensi hieman toista korvaansa tytölle. "Niin mitä sanoit?" hän kysyi. "Ei täällä mitään ihmisiä ole", hän sanoi naurahtaen ivallisesti. "Silkkaa mitättömiä henkiä, jotka eivät tarvitse mitään täältä, parempi heidän on kuolleena", hän sanoi julmana. Thanatos äkisti vain räjähti niille sijoilleen. Hän tarttui uudestaan tuoliin ja paiskasi sen maahan. "Turha sinun on siinä esittää mitään järjen ääntä!" hän karjaisi ja heitti tuolin riippeet kohti tyttöä uudestaan vain todetakseen sen menevän rikki vasten suojaa.
"Hahaha. Ei tämä maailma ole luotu heikkoja varten", hän sanoi heikosti naureskellen. "VOI LUOJA! Mitättömiä, surkeita ja voimattomia olentoja päällä tämä maa on täysin", Thanatos selitti kuin olisi täysin psykoosissa. Kyllähän tämä toinen persoona vaikutti psykoottiselta, kerta tuo räjähteli miten sattui ja muutti mielialaansa miten halusi.

Järkipuhe ei tuntunut uppoavan tuohon ärisevään ja levottomasti liikkuvaan mieheen, tuolla ei tuntunut oikeastaan olevan järjenhiventäkään. Toinenko muka rauhallinen, paiskoi tuoleja ja selvästi asennoitui hyvinkin alentavasti toisiin. "Voi voi odotin hieman parempaa. Jopa sinulta" Nakami huokaisi hieman pudistellen pettyneenä päätään. Se olkoon edes hieman kuumia hiiliä toisen itsettunolle jos tuolla mitään kunniaa oli jäljellä, edes vääristyneimmässä muodossaan. Kiitettävän verran kuitenkin tuo peto sai vielä hourailla, astella edes takaisin suojakentän edessä jollekka ei mitään voinut sättien Ediä säälittäväksi turhakkeeksi joka oli vain tossun alla. Lopulta meni tuo mies vielä kysymään mitä hyvää toinen puolensa olisi muka saanut aikaan. "Hän on tällä hetkellä ainut asia mikä estää minua polttamasta sinua hengiltä, ilman häntä tekisit parhaillasi kuolemaa ja kivuliaasti." Nakami hymähti takaisin tarttuen miekkaansa ja yrittäen rauhoittua, kutsua sitä hereille pitäen itsensä henkisesti mahdollisimman hyvin hallinnassaan samalla kun vähitellen miekan sinetöineet siteet alkoivat palaa pois ja punertavan kirkkaana hohtava terä paljastui suojastaan susitytön hännän ja korvien myötä. Toki tilanne ei ollut kaikista otollisin kutsua hieman tulista magiaansa takaisin pintaan ja hetki meni saata tuo kyky takaisin täysin hallintaan, tarpeaksi pitkä hetki että muutama karkuteille eksynyt liekki kerkesi oikein hyvin polttamaan kolme heikohkoa viirumaista paloarpea toiselle poskelle. "Haluaa tosiaankin tulla käytetyksi, eivät puhu valheita tämän tyyppisestä magiasta" Nakami naurahti hiljaa lähinnä itsekseen. "Mies on perheen pää ja hän on ainakin löytänyt itselleen naisen, jotain mihin sinä et koskaan pystyisi." Nakami totesi takaisin. Ei Ed ollut hänen tossunsa alla, hän kunnioittaisi miehensä päätöstä, olihan hän itse miehensä valinnut. "Mutta mitä tossun alle tulee, se on räksyttävän piskin paikka, hihnassa ja lattialla, hyvin kasvatettuna vieläpä hiljaa" Nakami hymähti ilkikurisen virneen kera nostaen katseensa takaisin ärhentelevään.

Äkäinen mies jatkoi tietenkin sillä kuinka säälittäviä ja heikkoja ihmiset ja ylipäätään kaikki muut olivat ja sen takia arvottomia ja mitä kaikkea. "Mene sitten takaisin unten maille siitä ärhentelemästä äläkä enää herää, sinähän olet täällä kaikista heikoin vai voitko muka minulle yhtään mitään." Nakami tokaisi takaisin jatkaen "Enkä arvosta sitä että rikot kotiani, et kyllä saavuta sillä mitään." Hänellä ei ollut pienintäkään aavistusta pystyisikö käyttämään tulimagiaansa Shaelin suojan läpi, omansa ei sitä ylellisyyttä suonut mutta ehkäpä noita osasi asiansa häntä paremmin. Anteeksihan hän joutuisi Ediltä myöhemmin pyytämään aiheuttamaansa tuhoa mutta juuri nyt tuolle pedolle piti näyttää kuka määräsi kaapin paikan, sen että tuo oli loppujen lopuksi itse se heikko, avuton ja säälittävä eikä koskaan tulisi pelkällä voimankäytöllä olemaan mitään muuta. Ei se tuli jota Nakami toisen rinnuksille yritti tyhjästä luoda ollut isoimmasta päästä, sattua se kyllä saattaisi, pahimmassa tapauksessa jättää jopa arvet vaatteidenkin läpi mutta toinen olisi kyllä kunnossa. "Voit jälleen kiittää hyväsydämmistä suojelijaasi että pääset noinkin pienellä sekä ottaa jopa hieman oppia häneltä, hän ei joutunut noin huonoon tilanteeseen" Nakami hymähti vielä lopulta, olettaen siis että pystyi kärventämään rähisevää piskiä suojakenttänsä toiselta puolelta käsin.

//Tää ei tainnut mennä ihan suunnitelmien mukaan vai^^

Joku oli odottanut häneltä jotain parempaa. Millä tavalla? Neuvottelukykyäkö? Toki Thanatos olisi voinut käydä neuvottelemaan, mutta ei se hyödyttänyt häntä itseään millään lailla. Sitä paitsi tyttö selitti sitä myös, että miehen toinen persoona oli ainut asia, mikä esti tyttöä polttamasta toista. Mies kohotti hieman kulmiaan virnistäen julmasti. "Siitä vain", hän totesi. "Hän kuolee samalla", hän totesi. Toisen siinä selitellessä ihmissusi katseli ympärilleen ja tuijotti tytön sijaan sitä pienempää tuon sylissä. Lapsi kun tuijotti miestä ja itki. Mies näytti ärtyvän vain entisestään, kerta tyttönen ei päästänyt lapsesta irti eikä lopettanut puhettaan. Tyttö kehotti häntä menemään unten maille. "En ole koskaan nukkunut, enkä koskaan nuku, rakas", hän totesi. Hän oli aina hereillä Edwardin mielessä tai siinä hetkessä kun hän pääsi valtaan. Tyttö selitti, että hän oli tässä kaikista heikoin, kerta ei pärjännyt tälle. No mistäköhän se johtui? Vain pelkurit valasivat ympärilleen suojamuurin, jota ei voinut läpäistä. Tyttö tässä oli heikko ja pelkuri, tulisi edes taistelemaan niin kuin pitäisi. Tosin tuo tyytyi vain esittelemään palavaa miekkaansa ja tulista katsettaan.
Edward oli muka hänen suojelijansa. Thanatos naurahti siihen. Se kyvytön mies ei ollut mitään muuta kuin mitätön pelkuri, joka ei kyennyt edes surmaamaan vihollistaan kasvojensa edessä ilman suurta synnin tuntoa harteillaan. "Entä sitten? Hän kuolee kanssani ja minä kuolen häneen kanssaan", mies totesi hymyillen leveästi katsellen tyttöä ja antoi silmiensä muuttua viirumaisiksi. Hän oli katsellut tarpeeksi tällaista tilannetta ja alkoi tylsistyä, ärtyä sekä turhautua. Parkuva lapsi tytön sylissä sai miehen vain tulemaan lähemmäs. "Anna lapsi tänne!" hän huudahti äkisti. Miehen silmissä näkyi pilkahdus Edwardin hellästä katseesta, joka katsoi lasta kuin omaansa. Sitten sen myös muuttui takaisin Thanatoksen ärtyneeksi ilmeeksi. Tämä pieni huudahdus sai lapsen myäs reagoimaan siihen. Pieni tyttö alkoi repimään itseään Nakamin otteesta ja vilkuili kokoajan niin miestä kuin naista, pyytäen katseellaan melkein anellen. Lapsi pyrki pois ja purisikin, jos olisi pakko. Irti tuo lopulta pääsi ja pääsi lattialle, josta tuo lähti oitis juoksemaan kohti miestä läpi suojauksen.

Siihen riitti vain lapsen kämmen, joka ylitti suojaloitsun ja vaarallisen rajan, kun ihmissusi veti lapsen ulos syliinsä. Olisi voinut olettaa, että mies olisi haukannut ensimmäisenä lapselta pään irti, mutta niin ei tapahtunut. Miehen käsi tuli suojaamaan lapsen takaraivoa, kun tämä painoi pienen kehon itseään vasten kuin rakastava isä konsonaan. Lapsi vuorostaan puristi pienet kätensä miestä vasten ja hautasi päänsä tämän rintaan. Mies vilkaisi Nakamia, mutta ei sanonut mitään.
"Laske suojasi Nakami". Edward sanoi hetken päästä ja piteli niin päätään kuin lasta sylissään. Hän huokaisi väsyneesti ja istui alas. Hän antoi katseensa kiertää pitkin huonetta, jossa nyt näkyi kauniisti rikottu tuoli. "Hienoa... Rikoin asioita", hän mutisi jotenkin pettyneenä itseensä.

//Minkä suunnitelman :-----D Myönsin, että Edin toinen persoona on puhekykynen ja mahdollisesti neuvottelukykyinen, mut en koskaan sanonu et haluaako se puhua (Ainakaan järkevästi). Lisäksi Nakamin vaan pitää saada se pitää itestään (lol)

Ensimmäinen suuri yllätys oli se kuinka tuo toinen kutsui Nakamia rakkaakseen. Sitä ei nainen osannut odottaa kumppaniltaan joka tällä hetkellä vaikutti enemmän hullulta murhaajalta kuin siltä mieheltä josta niin piti. Suoraan sanottuna se sekoitti päänsä aika tehokkaasti, missä meni noiden kahden raja, olivatko ne sittenkin osittain edelleen yhtä. Jossain vaiheessa taisi jopa katsekkin käydä tutumpana, ihan vain hetken verran. Lapsi kyllä pääsi irti otteesta hyvinkin helposti, ei Nakami ajatellut tuon niin helpolla huutavaan mieheen luottavan varsinkaan sen jälkeen kun yksi tuoli oli heitetty kohti. Häntä itseään olisi pelottanut ellei ollut tottunut suojakenttiin. Ensimmäisillä kerroilla kun oli niihin aikoinaan turvautunut oli peittänyt vaistomaisesti kasvonsa tai yrittänyt säikähtäneenä väistää pois alta vaikka olikin myös luonut suojan eteensä, kesti hyvän aikaa opetella pois siitä luonnollisesta reaktiosta.

Heti kun ihmissusi lapseen tarttui oli Nakami jo pystyssä miekkansa kanssa hyvää vauhtia seuraamassa, hän ei antaisi miehensä tappaa enää, ei viatonta lasta, ei vaikka joutuisi viemään Edin hengen siinä samalla. Mutta ei hän joutunut kun repimisen sijaan mies vain kietoikin kätensä lapsen ympärille ja halasi tuota Nakamin pysähtyen juuri ja juuri suojan sisäpuolelle. Siinä se toinen yllätys. Hitaasti hän laski aseensa ja hieman rentoutui edelleen seuraten tilannetta. Kun Ed pyysi häntä lopulta laskemaan suojansa ei häntä tarvinnut kahdesti käskeä kun suoja oli samantien kadonnut. "Mitä ihmettä oikein tapahtui, muistatko mitään? Ja missä vaiheessa se olit taas sinä?" Nakami kysyi ihan aluksi. Oliko hän arvioinut tilanteen väärin, ehkä hänen olisikin vain pitänyt laskea suojansa ja luottaa siihen ettei tuo häntä lopulta satuttaisi. Hän ei ollut vain uskaltanut, kaikesta siitä huolimatta mitä hän oli Edlille sanonut hän ei ollut itse tainnut pystyä hyväksymään tuon petopuolta. Hän oli suhtautunut toiseen niinkuin viholliseen ei niinkuin ystävään tai kumppaniin mikä väkisinkin hävetti häntä. Varsinkin kun tuo ei ollut satuttanut eleelläkään lasta vaikka oli niin paljon huutanut ja riehunut, vaikutti että tuolla oli sittenkin pieni sopukka rakkaudelle ja huolenpidolle jossain syvällä piilossa. "Älä huolehdi siitä, älä huolehdi mistään juuri nyt. Jos tarvitset lepoa niin suosittelen sitä, hoidetaan sotku myöhemmin." Nakami totesi hiljaa huomaten vihdoin ja viimein poltteen poskellaan. No se kuului asioihin joista Edin ei tarvitsisi huolehtia. Hän saattoi ehkä sanoa että siivoaminen jäisi myöhemmin mutta heti kun Edin silmä välttäisi, tuon mahdollisesti matkaten petiin torkuille oli Nakami kantamassa tuolinpalasia puukoriin. Samalla kävi katsomassa peilistä minkälaista tuhoa oli sen pienen poltteen takana mutta pikku pintajälkiähän ne vain olivat. Hetken aikaa hän peilin edessä seisoi kun jäljet alkoivat vähitellen haalistumaan ja lopulta katosivat. Se hyöty oli ainakin ajasta jonka susityttö oli käyttänyt ulkonäkönsä muuttamisen opetteluun, tosin arvet itsessään säilyivät ja niin säilyi tunne niiden olemassaolostaan, ne eivät vain enää näkyneet kasvoillaan, ei niin kauan kun hän onnistuisi keskittymään ulkomuotonsa muokkaamiseen, ei niin erillaista kun korvien tai hännän piilottaminen loppujen lopuksi. Lopulta Nakami palasi takaisin Edin ja lapsen luokse. "Onko tuota tapahtunut ennenkin. Siis silloin kun olette olleet kahdestaan?" Neito kysyi. Koska jos oli ja lapsi oli edelleen hengissä joko tuo peto tosiaan pystyi hyväksymään toisia lähelleen yrittämättä tappaa noita ja hänen lähestymistapansa oli aivan väärä, toinen vaihtoehto oli että jossain mielen sopukoissa Ed oli onnistunut pakottamaan petonsa toimimaan omilla ehdoillaan. Joka tapauksessa aikaisempi oli ollut totaalinen katastrofi. "Tiedätkö ensikerralla minun ei ehkä pitäisi pysytellä suojani takana, hän näyttää loppujen lopulta olevan sen verran isin tyttö ettei varo sinua tapahtui mitä vain. Ja miten voin olettaa hyväksyntää jos itse asennoidun noin..." Nakami lopulta kysyi. Ed saisi kertoa oman mielipiteensä asiaan, ei Nakami tosin olettanut että mies tuota riskialtista suunnitelmaa tukisi. Ja olihan hän myös luvannut Shaelille että olisi varovainen, hänestä vain tuntui että pitäisi luottaa ja toivoa parasta.

//Jeps en minä sitä. Lähinnä se että nyt ei mentykään charisman puolella, toisaalta Ed nyt ei vaikuttanut hirveä miellyttävältä silloin että menisi tuota parhaansa mukaan miellyttämään^^

Lasta halaava mies tuijotti maahan. Jos olisi katsonut tarkemmin olisi voinut nähdä, kuinka miehen persoonallisuus tuntui vaihtelevan nopeasti Edwardin ja Thanatoksen välillä. Edward kuitenkin otti lopulta kokonaan kontrollin itsestään ja kuunteli mitä tytöllä oli sanottuvaa. Mistä lähtien se oli ollut hän. "En tiedä", hän totesi. Hänellä ei ollut muistikuvia ja seuraavassa vaiheessa hän piteli jo lasta sylissään. "En muista yhtään mitään", hän totesi ja nousi sitten lopulta ylös seisomaan. Hän nosti siinä samalla lapsen kunnolla syliinsä huokaisten raskaasti. Edward kyllä tiesi sen, että hänen persooniensa rajaa oli vaikeaa erottaa toisistaan joskus. Joskus hän tunsi olevansa läsnä kun toinen oli hänen kehoaan ohjaamassa ja tämä ehkä sitten vaikutti myös tuohon persoonaan.
Mies nyökkäsi tytön sanoihin. Ei hänen ehkä pitäisi murehtia. "Anteeksi, että rikoin tuolin... Teen uuden myöhemmin", hän sanoi pahoittelevaan sävyyn. Onneksi hän ei tehnyt enempää vahinkoa. Olisi ikävää, varsinkin kun talo oli itse tehty. Sillä oli hieman enemmän tunnearvoa kuin jonkun toisen tekemällä. "Ehkä minä menenkin", hän totesi ja sanoi sihen perään vielä, että lapsi tarvitsi unta kanssa. Nimen antaminenkin oli jäänyt kesken. Sitähän tässä mies ehkä eniten harmitteli ja sitä kanssa, että tuli oli mennyt rikki. Siinä samalla katsellessaan tekemäänsä tuhoa Edward tuli Nakamin luokse ja sulki tämän puolittaiseen haliin. "Sinuun ei siis sattunut", hän vielä varmisti ja yritti olla vähemmän huolehtivainen, kerta oli saanut siitä kritiikkiä. Hänestä varmaan tulisi ylisuojeleva isä tälle lapselle.

Edward suuntasi makuuhuoneeseen, jossa hän asettui aloilleen lapsi vierellään, joka piti miehestä kiinni. Tietysti lapsi pelkäsi, että Edward taas näyttäisi pahoin voivalta ja niin poispäin. Tämähän oli pelkkä lapsen vaisto, eikä mies aikonut siitä valittaa. Edward sulki silmänsä vain hetkeksi ja ehkä nukkuikin hetken, kunnes Nakami saapui kysymään. "On", hän vastasi silmät kiinni tuntien ja tiedostaen toisen läsnäolon vierellään. "Monesti ja olen niin pahoillani siitä, kuinka joka kerta säikäytän hänet", hän totesi ja hieraisi silmiään. "Pakotin hänet siihen, en halunnut hänen tappavan tätä yhtä, joten kai se on myös juurtunut häneen", Edward totesi ja tarttui Nakamia kädestä, mutta ei vieläkään avannnut silmiään. Hän kuunteli toista keskittyneesti. Pieni naurahdus karkasi miehen huulilta. "Mmmh", hän äännähti toisen toteamukseen suojista. Se oli kovin riskialtista ja jos Edwardilla olisi ollut voimia tarpeeksi väitelläkseen toisen kanssa siitä, olisi hänen ehkä sanonutkin jotain ylisuojelevaa.
"Jos... Jotain kuitenkin tapahtuu, sinun on parempi suojautua", hän totesi ja avasi viimein silmänsä. "Hän kutsuu itseään Thanatoksi", Edward kertoi. "En tiedä hyödyttääkö se sinua, mutta ajattelin vain kertoa", mies selitti ja sulki sitten turhautuneen näköisenä silmänsä ja veti tytön siihen vierelleen, kun lapsi oli heidän keskellään. Enempää Edward ei juuri puhunutkaan, kun hän jo nukahti. Hän näytti aina väsyneeltä Nakamin nähdessään ja aina hän nukkui tämän kanssa ollessa. Tytöllä saattoi olla rauhoittava vaikutus, joka siunasi miehen tavallisella ihmisen unella, eikä sellaisella koiranunella.

//Aah, niin! No katsellaan