Lorythas kertoi Dariuksen epämääräisen "lupauksen" olevan riittävä hänelle. Totta kai se helpotti mieltä, hieman, mutta Dariusta itseään harmitti, ettei tämän enempää voinut luvata tai antaa Seyrille asian suhteen. Jos totta puhuttiin, Haukansilmä oli lopen uupunut titteliinsä, sen tuomaan vastuuseen ja asetelmaan, johon hän oli joutunut kaiken tämän sekamelskan takia. Hän kaipasi jotain, mutta ei osannut sanoa mitä. Hän tunsi pakottavaa tarvetta vain lähteä kauas pois, yksin, jonnekin missä kukaan ei tuntisi häntä tai hänen nimeään. Mutta se tarve ei tulisi koskaan täyttymään. Eihän Darius voinut vain ottaa ja kadota omille teilleen...
Hiustensa takaa Haukansilmäinen vilkaisi hopeaverisen puoleen, tuon tullessa lähemmäksi ja laskien päänsä vasten hänen päänsä syrjää. Eliitti tuhahti pienesti, samalla pikkuhiljaa nojautuen paremmin Lorythasin puoleen, kasvojaan kääntäen sarvipäistä kohden.
"Haluaisin antaa ja luvata sinulle niin paljon enemmän...", Haukansilmäinen kuiskasi, "Mutta en voi".
"Haluaisin antaa sinulle koko maailman", Eliitti jatkoi kuiskaten, surkuhupaisesti hymähtäen, päätään pienesti hieraisten vasten puoliverisen päätä. Siinä oli hyvä olla, sen pienen hetken, kaikki ympärillä unohtui, kaikki kipu tuntui kaikkoavan. Voi kunpa se hetki olisi voinut jatkua loputtomiin, mutta pian oli pakko jälleen palata todellisuuteen.
Liekkejä seuraillut katse kääntyi terävästi valkean kissapedon puoleen, kun tuo sijoiltaan liikahti ja lopulta venytysten saattelemana lähti liikkeelle. Alas hypättyään vaihtoi muotoaan jopa hieman tutumpaan näkyyn. Aneritten muuntautuessa takaisin humanoidiksi, vetäytyi Darius hieman irti Lorythaksesta, jääden sijoilleen tarkkailemaan naista. Kauankohan tuo oli ollut hereillä? Kuinka paljon Nessaya oli kuullut puhutusta? Ja oliko sillä loppujen lopuksi väliä? Ehkä, ehkä ei, Darius ei vain pitänyt siitä, että "ylimääräiset" tiesivät hänen henkilökohtaisista asioista tai saivat kuulla, saatikka sitten nähdä herkistä hetkistä, joita eliitti soi harvoille ja valituille...
Auttavaiseen tapaansa, Aneritte kävi kyselemään heti hereillä olevien olotilaa, Lorythaksen vastaten tuolle heti ensimmäisenä kaiken olevan kunnossa, ainakin tähän hätään. Vaikka naista kehotettiinkin istumaan alas, kävi Tummalintu silti vielä kyselemään, tarvitsiko kaksikko jotain. Darius pudisti päätään pienesti, hetken harkiten, uskaltaisiko suutaan avata ja jos sen avaisi, niin millä äänensävyllä ja puhetavalla Tummalintua nyt lähtisi puhuttelemaan. Jostain syystä se tutun tiukka, kivisen kylmä olemus ei tuntunut sopivalta, kohteliaalta, Nessayan seurassa, vaikka nainen olikin yhä lähes tuntematon taho...
"Teevettä voisi keittää valmiiksi...", Darius lopulta aloitti rauhallisella äänellä, "Se varmasti kelpaisi meille kaikille... Mutta eritoten Iriadorille, jahka hän heräilee. Pelkään, ettei toinen yö vilpoisessa tehnyt hyvää hänen vilustumiselleen".
"Toivottavasti sait nukuttua, edes jonkin verran. Ilmeisesti olit pitänyt tulta yllä yön yli", Eliittikenraali jatkoi, ryhtiään pienesti suoristaen ja samalla kasvojaan paremmin tuoden esille hiusten takaa.