Tuo tie meitä vie || Crim


Metsää, maita ja mantuja. Lähinnä rosoista havumetsää, sekä kivikkoista maastoa.

Valvoja: Crimson

Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4130

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti To Elo 23, 2018 6:27

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Hurjatuulen paikalle saapuminen oli säikäyttänyt Anen pahanpäiväisesti, siinä missä muittenkin huutaessa taivaan tippuvan niskaan oli Tummalintukin täysin varma siitä että koko taivaankansi halkeaisi ja rysähtäisi niskaan. Eihän nyt niin oikeasti käynyt, mutta Wyrius osasi kyllä ärähtäessään olla harvinaisen pelottava! Eikä tuon kokoisen kaviokinttuisen kanssa halunnut kyllä lähteä painimaan... paitsi varmaan Scyllan porukat...
Nessaya rohkeni vilkaisemaan käsiensä takaa, työntäen itsensä maasta ylös kun jyrinä ja kahina ympärillä alkoi laantua. Ja tietty se katse nousi varovasti Raivottareen ensimmäisenä, naisen moittiessa että Ane piipitti mukamas liian hiljaa.
“Ystäviä!”, Nessi rääkäisikin, kipittäen lähemmäs uutta tuttavaansa, “Nuo nelikinttuset on mun ystäviä, matkaavia kauppiaita, niillä on nuoriakin ilmeisesti matkassa! Tuo musta ja äkänen on karavaanin johtaja...”, Ane ehätti kertoa Scyllalle, todistaen samalla katsellessaan kuinka Wyrius jotakuta omistaan vetäisi kylmiltään nyrkillä turpiin. Sekös sai Aneritten irvistämään ja sähähtämään pienesti – mahtoi sattua...

Wyrius näytti siltä, että jyristäisi jokaisen yli joka kehtaisi aseensa kohottaa enää sen myötä, kun tilanne raukesi kookkaan orin rynnistettyä paikanpäälle taltuttamaan omansa. Nuoremmat kentaureista lähtivät tietty perääntymään paikalta vähin äänin, varoen etteivät vahingossakaan Hurjatuulen kasvoille katsoneet sillä kertaa. Vanhemmat taas kääntyivät kaksinkäsin valtavia kirveitään ja keihäitä pidellen Wyrriä kohden, pitäen noita kummia pulskia ja rumia jättejä kylmästi samalla silmällä. Etenkin Viras, Wyrrin veli, joka epäilemättä oli sitä mieltä että nämä saastat kuuluivat niihin jotka Wyriuksen elämänkumppanin ja muita laumalaisia olivat vieneet, tuijotti naamansa rutussa kuin käristynyt kaarna vanhempaa veljeään.
Koskaan ei olla jätetty tilaisuutta käyttämättä ja nytkös jänistät?!”, velikulta uhitteli Wyriukselle lähemmäs tampaten valtavan sotakirveensä kanssa, “Niin olivat innossaan ottamatta meiltä hengen, kuuluvat ihan saletisti niit---”. Siihen loppui Viraksen valittelu, kun Hurjatuuli pamautti tuota nyrkillä päin turpaa, “Johtuisiko kenties siitä, että juoksitte niitä päin aseet tanassa, senkin pässi! Katsokin että oli viimeinen kerta kun säikytät Nukan, tai kynin harjasi irti ja teetätän siitä variksenpelättimelle peruukin!”, Wyrri karjaisi maata kuopaisten. Katsellen kuinka tummaharjainen veljensä parran peitossa olevaa leukaansa piteli vaiti – kyllä tuon perkeleen silmissä kiilui yhä hirveä kostonjano ja halu päästä rähinöimään, mutta edes Viras ei halunnut pistää Wyriukselle vastaan kun ulkomailla oltiin, eikä oman klaanin leirissä.
Saisivat luvan tehdä sinusta kunnon paistin, varmaan maittaa kun toisilla on mahaa sen verran että varmaan söisivät sinut kerralla yksin” vanha ori jatkoi ärähtäen, pistäen muutamalla äkäisellä askeleella vauhtia nuorempaan veljeensä, kylmäntuiman katseen jäädessä seuraamaan että loputkin omista palasivat takaisin muukalaisten luota. Kyllähän noista osa oli takkiinsa ottanut siinä riehumista aloitellessaan, muttei kukaan tainnut sentään olla ehtinyt menettää henkeään...

“Mitäs väkeä te olette? Täällä pohjoisessa harvoin liikkuu ketään muita isoja porukoita meidän lisäksemme”, Wyrius silmäsi muukalaisia yrittäessään tyynnytellä sitä tuimaa ilmettä kasvoillaan viimein, paidattoman orin seistessä ryhtinsä suorana noiden edessä Aneritten puoleen osoittaen, “Ymmärsin että Tummalintu kulkee teidän matkassa. Nessin ystävä on meidänkin ystävä, ellei toisin sitten todeta”.


//Eikä unoheta Wyrrin porukoita//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14488

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Elo 24, 2018 9:11

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Ystäviä, kuulemma, nämä nelikinttuiset kummajaiset olivat. Ystäviä ainakin Anelle, ruipelon kertoen mokomien olevan matkaavia kauppiaita. Arpikasvoinen raivotar katseli alakanttiin uusinta ystäväänsä, kunnes vilkaisi kummajaisen puoleen, jonka Ane nimesi joukon johtajaksi. Johtajaksi, joka kovin kiukkuisesti nyt omiaan turpaan veteli ja jotain noiden kanssa sadatteli.
"Siinä vasta mies miun makuun", Scylla virnuili katsellen kiukkuista kolossia, päättäen omalta osaltaan jo rentoutua sen verran, että aseensa pois pisti. Kerta Ane, tuollainen säikky ruipelo, ei tuntenut oloaan uhatuksi tässä uudessa seurassa, niin miksi sitten Scylla olisi? Myös Adva kävi aseensa laittamaan pois, siinä missä Susien miehet vielä epäröivät, kuunnellessaan tuota outoa kieltä, mitä nelijalkaiset toisilleen ärisivät.

Aikansa toisten kaltaistensa kanssa raivottuaan käänsi kaupustelijoiden johtaja huomionsa takaisin Susiin. Scylla risti kätensä puuskaan ja nojasi painoaan toiselle jalalleen, miehen kysellessä mitä väkeä he mahtoivat olla, siinä samalla myös julistaen heidät jonkinlaisiksi ystäviksi kiitos "Tummalinnun".
"Tummalintu... aliravittu varpune se on", Scylla mutisi Anea katsellessaan, ennen kuin virnuileva katse palasi uuteen tuttavaan.
"Palkkasotureita, kaukaa pohjosest, rantauduttii eile ja törmättii toho. Se o näyttämäs meille tietä etelähän, mis kuulemma o enemmä porukkaa ja mahdollisii työnantajii", Raivotar kertasi nopeasti ketä he olivat ja mistä tulivat, ennen kuin itsensä esitteli, "Scylla Stendahl, Raivotar, Isojen Pahojen Susien johtaja".

Kuten pian kävi selväksi, oli Nuka näemmä ylireagoinut tilanteeseen. Taistelu ei käynnistynyt kunnolla ja loppui, ennen kuin se oli edes alkanut. Hyökkäykseen rynnistäneet nuoret palailivat läksytyksen myötä takaisin vankkureille, Nukankin siinä pikkuhiljaa rauhoittuen ja vakuutellen itselleen, että kaikki oli hyvin. Isä ei kuitenkaan palannut heti muiden mukana, siinä missä pari muutakin oli jäänyt tuonne kauemmas kaksijalkaisten luokse tekemään jotain...? Tästä johtuen se pieni jännitys jäi kytemään rintaan, Nukan koittaen siinä seisoskellessaan nyppiä valkeaa, kevytkankaista, löysää paitaansa paremmin sijoilleen tummanahkaisen liivinsä alta. Hän halusi vain nopeasti jatkamaan matkaa, joskin ilta alkoi jo lähestyä, joten kohta lieni parasta leiriytyä yöksi...
Mitään pikkutamma ei vieläkään sanonut, tyytyen lähinnä vain kuuntelemaan paikalle palaavien päivittelyjä tilanteesta. Kuulemma noiden kaksijalkaisten mukana liikkui "Joku Wyriuksen tuttu", jonka myötä taistelu oli jäänyt niikseen...



// samaan aikaan Scyllan sotilaat //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4130

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Pe Elo 24, 2018 6:29

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

“Vai varpunen”, Aneritte nosti kätensä puuskaan ja nojasi painoaan paremmin toisen jalkansa puoleen, kulma koholla virnistäen katsahtaen virnuilevaan Scyllaan vierellään. Hänhän olisi jäänyt mokomien jalkoihin, ja pienikin kentauri olisi saanut potkaistua hänet kauniissa kaaressa mättäälle! Pieni hän kyllä saattoi olla tähän väkeen verrattuna, mutta kyllä hänestä tulisuuttakin löytyi - se pysyi vain visusti sen kuoren alla piilossa sen myötä, kun Nessi oli ystävänsä menettänyt ja jäänyt yksin vaeltamaan. Hänestä oli tullut varovainen ja hillitty, eikä hän vain osannut pitää hauskaa enää samalla tavalla kuin oli ennen tehnyt.
Wyrius päästi huvittuneen naurahduksen kookkaamman puoleisen naisen kiusoitellessa Nessiä, mutta keskittyi sitten kuuntelemaan mitä muuta tuolla oli kerrottavana. Joukko oli pohjoisesta, ilmeisesti meren takaa jostain, ja saapuneet tänne ilmeisesti hakemaan töitä. Tummalintu oli noilla oppaana tuntemattomalla mantereella, ja siihen tuo muodonmuuttaja kyllä sopikin vallan loistavasti jos Hurjatuulelta kysyttiin!

Isoja pahoja susia – no sellaiselta tuo joukkio kyllä pidemmän päälle näyttikin.
“No sehän selittää miksei teitä aikaisemmin ole näillä pohjoisen mailla näkynyt!”, tumma ori hörähti ja viitsi jo aavistuksen hymyilläkin rehdimmin muukalaisille, “Näillä main kun harvoin liikkuu metsän petoja enempää, kylmä ja karu maasto ei täällä anna yhtä paljon mitä eteläisen lämpimät ja riittoisammat niityt”.
“Kuulumme tämän mantereen tuntureitten kentauriheimoon, olemme perinteisellä kauppavaelluksella mantereen halki – kokemattomien on helpompi pysyä matkassa näin kesäsin, joten minulla on ensikertalaisia ja nuorimmaisenikin mukana”, Hurjatuuli selitti rauhalliseen ääneen paikallaan askeltaen, “Olen Wyrius Hurjatuuli, ihan pelkkä Wyrri riittää näin tuttavien kesken. Pahoittelen että muut sillä tavoin tänne syöksyivät, meillä on vanhoja kaunoja seudun kääpiöiden ja ihmisten kanssa, mokomat erehtyivät luulemaan teitä heiksi”. Vahinkoja sattui tietty, ja Hurjatuuli oli niistä pahoillaan jos omansa menivät rellestämään viattomien tykö tällä tavalla. Eivät he mitään villejä sentään olleet, ja kauppiaina oli tärkeää säilyttää suhteet ja maine muiden silmissä!
“Teillä on käyny tuuri kun ootte Aneritten täältä pohjoisen metsistä löytäny - tyttö on oiva opas, tuntee kyllä varmaan koko mantereen kuin omat taskunsa”, Wyrri kehaisi Tummalintua, joka orin sanoista virnisti.
“Äläpä unoha että olen meren takanakin käyny!”, Nessi korjasi mokomaa, ollen tietty hyvillään siitä että Wyrius häntä puolsi ja antoi omanlaisensa suosittelun siihen että varpuseen saattoi kyllä luottaa.

“Meillä on sama matka, kiinnostaisiko taittaa sitä yhdessä?”, Wyrius lopulta ehdotti Scyllalle, “Leiriydymme metsän laitaan yötä viettämään jahka sinne ehdimme, olisitte tervetulleita nuotiolle yhtälailla ja jatkamaan matkassamme sitten aamun koitessa. Mitä suurempi väki sitä mukavamman menot tupataan sanomaan meillä päin!”, ori nauraa hörähti.
“Ja voittepa te painejannekin jatkaa, vanhemmat varmaan innostuvat höyryjään päästelemään kumminkin illan tullen jos joku vähänkään suutahtaa”, Hurjatuuli virnisti. Hänestä ei kyllä painimaan ollut kipeällä kintullaan enää, hän mielellään istui nuotiolla soittelemassa ja mallasta maistelemassa kaikessa rauhassa. Mutta nuoremmistaan ja parempikuntoisista vanhemmista kyllä löytyisi kädenvääntöön innokkaita kun pikkuisen haastaisi, ja saattaisipa näistä Isoista Susista olla kentaureille jotain vastustakin!



//And then suddenly random spawn Aaron crosses the battlezone//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14488

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Elo 24, 2018 7:09

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Scylla virnuili nelijalkaisen hörähdykselle, tuollekin kun selvisi miksei tätä joukkoa ennemmin tämän valtakunnan pohjoisosissa ollut näkynyt. Siinä samalla muukalainen viimein itsensä esitteli, kertoen myös heidän kuuluvan tuntureitten kentauriheimoon. Olivatko nuo sitten kentaureja nimeltään, mokomat otukset? Eihän Scylla tuollaisiin ollut koskaan törmännyt, mutta Adva näytti viimein yhdistävän ulkonäön ja rodunnimen toisiinsa.
"No tuo kyl tais löytää ennemmi meidät ku me hänet", Scylla hymähti Wyriukselle, tuon kehuessa heitä onnekkaiksi sillä, että olivat Aneritten löytäneet oppaakseen, "Mut kyl siitä hyötyy o, me varmaan oltais seikkailemassa mitä hirveintä reittii pitki jos iteksemme oltais matkas", Scyllalla ja Stenvaldilla kun oli tapana johdattaa joukot läpi vaikka rämeen, sen sijaan että olisi kierretty kauempaa. Anen avulla he pääsivät mukavasti matkaamaan lyhyintä ja parasta reittiä, mikä varmasti oli mukana oleville ihmisille enemmän kuin mieluisaa.

Ilman sen pidempiä mutinoitta kävi Wyrius yllättäen ehdottamaan yhdessä matkaamista, kerta suunta oli sama. Raivotar kävi mietteliäänä raapimaan arpista leukaansa ja samalla vilkaisi veljensä ja muiden puoleen, katseellaan kysyen noilta mielipiteitä ehdotuksen suhteen. Moni lähinnä kohautti olkiaan, osan yhä vilkuillen kentaureja arvioivasti, mutta kukaan ei varsinaisesti käynyt vastaan sanomaan sille ehdotukselle. Joukossa oli varmasti turvallisempaa matkata ja ainahan uusi juttuseura kelpasi — ties vaikka mokomien kanssa keskustellessa saisi uusia kontakteja ja tietoa itse valtakunnasta!
"No mikä jottei!", Scylla lopulta vastasi orille, samalla nyökäten, "Me kerätää vaa kimpsumme ja lähetää matkaa site, ehitää enne pimeetä aloille", Niiden sanojen myötä käsky kävi kasata tavarat ja lähteä uudemman kerran liikkeelle, Susien antaen nyt Wyriuksen ja noiden joukkojen johdattaa heidät karavaanin luokse, jotta matka voisi jatkua.
"Aiotko luottaa niihi tosta vaan?", Adva kysyi Scyllalta hymähtäen.
"En, mut ei meil oo syytä epäilläkää. Ja jos kerta Ane ne tuntee ni miksipäs ei", Raivotar vastasi, vilkaisten Aneritten puoleen, "sitä paitti, on me pienemmällä joukollaki kaadettu isompia vihollisia — mut miks me nyt kauppiaita käytäis lahtaan", kuului lisäys, jonka varmasti kuuli yksi jos toinenkin.

Nuka askelsi hermostuneena paikallaan, odottaen että Wyrius palaisi. Ja lopultahan niin kävi, mutta mukanaan isällä oli nyt kaksijalkaisia vieraita. Isoja kaksijalkaisia. Nuori tamma jähmettyi silkasta kauhusta sijoilleen, kunnes katsoi paremmaksi askeltaa takaisin vankkureiden luo, tarkemmin sanottuna noiden taakse. Kyseessä taisi kuitenkin olla ennemmin vieraanpelko, mitä kauhutraumat kaksijalkaisista sotilaista — eiväthän nuo vieraat edes vaikuttaneet vihamielisiltä, niin rennosti kun muiden mukana palasivat vaunujen luokse.



// LSÖGFJAÖLGFJWÖAW sit hyppää joku random Theo vielä puusta ennen ku juoksee Aaronin perään ja kaikki on silleen mitä VIDDUA just tapahtu //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4130

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti La Elo 25, 2018 3:38

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Hurjatuuli silmäili sakkia tyynenä, antaen noiden päättää itse ottaisivatko sen tarjouksen vastaan vai menisivätkö omia menojaan. Eipä hänestä ollut vieraita pakottamaan heidän matkaansa, saati sitten vaatimaan mitään muutakaan - se oli lähinnä pahoitteleva ele ja tarjous Susille sen tähden, kun omansa olivat käyneet siten toisten leirirauhaa häiritsemään. Tietty paikalle jääneet kentaurit silmäilivät Wyriuksen perään jäärinä, ymmärtämättä miksi Hurjatuuli halusi nuo “ihmiset” heidän leiriinsä iltaa viettämään. Mutta kuten sanottu, oli Wyrrin päätösvalta heitä korkeammalla – Hurjatuuli tiesi tavallisesti mitä teki eikä suotta ystävällisyyttään muille näyttänyt.

Lopulta Susien johtaja suostui hänen ehdotukseensa, Wyriuksen hymyillen naiselle leveästi ja nyökkäsi reippaasti hymisten, “Eipä tässä hoppu ole, älkääpä suotta selkiänne taittako”, tummaharjaksinen ori ilmoitti, sen verran kääntyen viimein että saattoi katsahtaa suuntaa jonne heidän tavaransa olivat jääneet. Matkaa metsän laitaan olisi vielä jonkin verran taitettavana, mutta kun selkeämpi tähtitaivas alkaisi näkyä, voisi nuotion pistää pystyyn ja katsoa että jokainen saisi ruokailtua päivän päätteeksi sen verran jotta aamuun pärjäisi.
Jahka Raivotar oli joukkoineen saanut omat kamppeensa takaisin niskaansa, ja Nessayankin oman laukkunsa etsinyt jälleen olalleen, lähti sakki lopulta valumaan kentaureitten vankkureita kohden. Siinä vaiheessa Caer ja Hyrakin lopulta läpyttelivät takaisin paikalle emäntänsä perään rääkyen, veljesliskoista pienemmän käydessä lehahtamaan Anen olkapäälle nuokkumaan ja toinen jäi siihen hänen, Scyllan ja Advan yläpuolelle liitelemään eteenpäin tähystellen.
“Ihan samanlaisia maltaan ja rommin kittaajia ne on kun tekin!”, Nessi virnisti, “Vaan kaks kinttua enemmän alla. Hurjatuuli osaa varmaan paremmin kertoa teille etelän väestä mitä minä, he kun käyvät siellä kauppaa haltioiden ja kaiken maailman otuksien kanssa monta kertaa vuodessa. Ehkä he tietää kans mistä teille löytyisi palkkahommia!”, tummatukka aprikoi tasapainoaan hakien kun lisko olkapäällä päätti alkaa keikkua, ennen kuin paikkansa löysi Nessin niskan ympärille jääden löhöämään kuin mikäkin puuhka.

Paikalle jo saapuneet olivat kasailemassa kauppatavaroita takaisin selkäänsä, nuorempien ollessa jo vankkureitten kanssa valmiina lähtöön. Tietty Wyriuksen kantamukset oli määrätty jaettavaksi velikullan ja muiden vanhempien kesken, Hurjatuulen saadessa päivän kestäneestä matkaamisesta jo lepuuttaa oloaan ja keskittyä ennemmin muukalaisten seuraan lyöttäytymään. Pienesti ori kävikin vinosti hymyilemään itsekseen nähtyään Nukan kipittävän piiloon vankkureiden taakse, Wyrrin viitaten Tummalintua tulemaan kanssaan lähemmäs. Ja siitähän sulkapää innostui!
Tummansinistä huopaansa yhä selässään kantaen Wyrius kiersi Nukan luo nuorempansa puoleen hymyillen lämpimästi, “Ystäviä ne on, säikähtivät vaan kun muut sillä tavalla juoksivat päin. Hekin ovat etelään päin matkalla, suostuivat kulkemaan yhtä matkaa meidän kanssa ja tulevat istumaan iltaa kanssamme”, Wyrius kertoi. Siinä samalla Tummalintu oli ehättänyt Wyrrin luo, sulkatukkaisen varovaisesti vilkuttaen vaalealle tammalle, jonka uskoi olevan Nuka, pikkulohikäärmeittensä myös uteliaina emäntänsä jaloissa seuraten. Voi kun tuo oli niin sievä ja suloinen, vaikka olikin häntä reippaasti pidempi!
Ah, tässä on Aneritte!”, Hurjatuuli huomasi tummatukkaisen läsnäolon, askeleen sivummalle ottaen, “Ane on meille tuttu Briarista – muistathan vielä Seyrin ja Briarin? Poikkeamme sielläkin varmaan tällä matkalla ennen kuin kotiin palaamme!”, ori hymyili leveästi.
Ane on kans lohikäärmeratsastaja ja tykkää väsäillä koruja ja sen sellasia. Ehkäpä teiltä löytyisi jotain yhteistä turistavaa ja tekemistä illaksi jahka leirin saamme pystyyn?”, isäukko ehdotteli kuopukselleen. Kyllä hän tiesi ettei Nuka vieraista hirveästi perustanut, eikä täten varmaan leiritulella viihtynyt vieraassa seurassa iltapalaa mutustamassa, mutta ehkä Nessi pienempänä ja yhtälailla kädentaitoisena olisi Nukalle mielekästä seuraa.


//NO VOI NYT APUA :DDD Kaikki on niin hämmentyneitä että unohtaa miks paikalla enää ees ovat//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14488

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Elo 25, 2018 4:22

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Vyrkul naurahti äänekkäästi Anen mainitessa nelijalkaisten olevan samanlaisia väkiviinan kuluttajia mitä he. Sehän lupasi vain hyvää ja mieluisaa iltaa leiritulen äärellä! Siinä samalla katse kääntyi pienten lohikäärmeiden puoleen, jotka jälleen päättivät läsnäolostaan muistuttaa.
"No sehä helpottais meidän etsintöi suurest", Suurempi nainen myhäili, Anen epäillen, että kentaurit saattaisivat osata kertoa, mistä heidän kaltaiset soturit saattaisivat löytää töitä. Ainahan se parempi oli etsiä työtä vihjeiden ja ohjeiden saattelemana, kuin mennä ovelta ovelle kyselemään, sattuiko joku tarvitsemaan palkkamiekkaa itselleen.

Nuka vilkuili varovasti vankkureiden takaa vieraita, kunnes katse kääntyi lähemmäksi askeltavaan isäkultaan. Tuo kävi kertomaan näiden kaksijalkaisten olevan ystäviä, jotka ymmärrettävästä syystä olivat äsken heitä säikähtäneet ja sen takia aseensa nostaneet. Nuka saattoikin siis huokaista helpotuksesta, mitään vaaraa ei ollut tällä hetkellä, mutta silti vierasseura tuntui kuumottelevan korvanpäitä.
Kuitenkin, se jännitys kävi pienesti laskemaan, kun tamma sai todeta, ettei ollut porukan pienin. Wyrrin mukana paikalle saapui tummatukkainen nainen, jolla oli mukanaan myös kaksi pientä lohikäärmettä. Tuppisuinen tamma vilkuili vuoroin naista ja vuoroin tuon pieniä seuralaisia, samalla kun isänsä esitteli sulkapäisen Aneritteksi. Kuulemma nainen oli Briarista, mistä Seyrkin oli tullut talvella heidän luo vierailemaan. Nuka nyökkäsikin pienesti, kun isä kyseli muistiko hän vielä Seyrin ja Briarin. Kyllähän hän muisti eikä olisi millään malttanut odottaa, että pääsisi näkemään jälleen Seyrin ja tietenkin tuon kylän, josta oli ollut puhetta jo talvella.
Kävi myös selväksi, että Ane oli yhtälailla kädentaitaja, mitä Nuka, joten kaksikolla oli jo lähtökohtaisesti jotain yhteistä! Se tietenkin kiinnosti nuorta tammaa, mutta siitä ujoudesta oli kovin vaikea päästä yli heti ensikättelyssä. Hän sai kuitenkin aikaiseksi vilkuttaa pienesti Anerittelle, isän heitä toisilleen esitellessä. Sitten seurasi hetken hiljaisuus, jonka aikana nuori tamma keräsi rohkeuttaan ja koitti totutella tilanteeseen, kunnes Nuka sai kuin saikin suunsa auki.
"Onko niillä nimi... nimiä?", Hetken yleiskieltä muistellen Nuka kysyi, nyökäten pienesti lohikäärmeiden puoleen, jotka selvästi olivat Anen lemmikeitä tai matkakumppaneita, vähintäänkin.

Sillä välin muut olivat saaneet tavarat kasaan ja matkaa lähdettiin jatkamaan hitaasti, nelijalkaisten ja kaksijalkaisten koittaen ensitöikseen löytää yhteisen tahdin. Kyllähän Sudet olisivat voineet jopa hölkätä pidemmänkin tovin, mikäli tarve, mutta juuri nyt koko päivän patikoinnin jälkeen sellainen ei ollut ihan ensimmäisenä mielessä...


// :D:D: No niinpä. Sitten siinä todetaan yhteistuumin että viddu ku nuo suippokorvaiset on outoja ja sitten lähdetään ryyppäämään //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4130

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti To Elo 08, 2019 12:59

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Nessi odotti hymyillen että Wyrri sai hänet esiteltyä nuorimmalleen, joka niin kovin ujolta vaikutti. Anen mielestä se oli kuitenkin vain suloista, vaikka kyseinen varmaan vaivaannutti nuorikkoa omasta puolestaan – ihan turhaan! Wyrius näytti kuitenkin ylpeältä kuopuksensa saadessa lopulta omankin suunsa auki hetken rohkaistumista hakien, isäukon haluten myös uskoa Nukan pärjäävän tästä eteenpäin itsekin Tummalinnun seurassa. Hän voisi itse poiketa jututtamaan Scyllaa samalla, kun matkaa käytäisiin taittamaan metsän laitaan perinteistä leiripaikkaa varten.

Tummalintu nyökkäsi muutaman kerran Nukan tiedustellessa pikkuliskojen nimiä, ”Hyra”, Nessi ojensi kättään liskoista pienempää kohden joka hänen jaloissaan pyöri, ”Ja hän on Caer”, pisamakasvoinen osoitti lähempänä kentaurityttöä olevaa lohikäärmettä. Caer nuuski varovaisesti hallavaharjan puoleen sen verran kuitenkin etäämmältä, jottei Nuka vahingossakaan olisi kyennyt sitä päin potkaisemaan. Sentään yleensä varomaton liskopeto tajusi olla varovainen, sillä sitä se ei yleensä ollut… mutta kaiketi kentaurien kaviot riittivät pitämään kiusankappaleet kerrankin kurissa. Etenkin Hurjatuulen kaviot, isäukon vielä hetken seuratessa Tummalinnun ja Nukan perään, soi noille nopean, lempeän hymyn ennen kuin käännähti ympäri jättääkseen kaksikon tutustumaan toisiinsa rauhassa. Häntä tuskin tyttöjen jutuissa tarvittiin sentään!
”Caer voi olla ilkikurinen, mutta ei se pahaa tarkoita. Senkus potkaset, jos se turhan nokkavaksi käy”, Nessaya puheli hymyillen, katseensa kääntäen samalla seuraamaan kuinka Wyrius otti poistuakseen paikalta, jättäen heidät keskenään.
”Olen kuullut isältänne teistä vaikka mitä. Sinusta ja sisaruksistasi. Siitä on kuitenkin pitkä tovi kun olen viimeksi törmännyt Wyriukseen missään”, Ane hymyili rohkeasti Nukalle, jääden nuorimman seuraksi talsimaan tällä kertaa, ”Minne kauas te olette matkalla tällä kertaa?”.

Hurjatuuli silmäsi pois tyttösten luota astellessaan että kaikki tavarat lähtivät mukaan, kun sekalainen sakki lähti jatkamaan matkaa leiripaikkaa kohti. Wyrius piti kyllä silmällä noita erikoisia… ihmisiä? Vai jättejäkö nuo olivat? Tai ehkä pohjoisessa merten takana väki oli isompaa kuin Cryptissä! Mene ja tiedä, ketäpä valtava ori oli kokonsa puolesta tuomitsemaan.
Siitä ajatuksesta Wyrri ottikin askeltaakseen lähemmäs naista jonka kanssa oli aiemmin ehtinyt sanoja vaihtaa. Tuota ruskeatukkaista, porukan johtajaksi itsensä nimennyttä Raivotarta, jonka reipas tapa puhua oli tehnyt Wyrriin omanlaisensa vaikutuksen. Kepeiden kantamuksiensa kera Hurjatuuli lähestyikin rennosti Scyllaa, joka tuskin valtavan orin lähestymistä oli säikkyäkseen millään tavalla.
”Ja näin ylhäällä kun harvoin kulkee muita meidän lisäksemme, ellei kääpiöitä ja pohjosen liskopetoja lasketa!”, kentauri naurahti rennosti vaikka silmällä pitikin tarkoin näitä vieraita, ”Eikö kotomaassanne ole töitä jäljellä kun tänne rantauduitte? Vai kantautuvatko tarinat Cryptin sodista jo ulkovaltakuntiin saakka?”, Wyrius lähti haastattelemaan samalla kun matka eteenpäin kohti leiripaikkaa taittui. Hänpä se puheenlahjoilla siunatuin taisi tässä tapauksessa muutenkin olla, joten ehkä hän saisi jotain hyödyllistä tietoa mokomista jäteistä irti jottei noita aivan läpeensä olisi tarvinnut epäillä hänen saati muiden.


//Ja kesteistähän tulee vuosituhannen pippalot. Siellä kalpenee kääpiöittenkin kestit ja ne kateellisina vaan tiirailee ja sadattelee kuin heidän bileistä ei oo mihinkään noihin verrattuna//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14488

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Elo 08, 2019 2:43

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Aneritte esitteli lohikäärmeensä Hyraksi ja Caeriksi. Nuka vilkaisi vuoroin kumpaankin lohikäärmeeseen, hetkeksi jännittyen, kun Caer niminen häntä nuuhki lähempää. Totta kai kaikki äänet takaraivossa käskivät potkaisemaan lähemmäs nuuhkivaa petoa, mutta Nuka hillitsi itsensä. Ei tämä ollut ensimmäinen kerta, kun hän lohikäärmeitä tapasi. Tosin, Hyra ja Caer eivät olleet puhuvaa sorttia, joten oliko noilla edes kunnon käsitystä inhimillisyydestä? Se jäisi nähtäväksi, mutta näin ensikättelyssä ne vaikuttivat hyvin tottelevaisilta Aneritten käskyjen suhteen.
Tummatukkainen kävikin huomauttamaan, että Caer saattoi olla ilkikurinen ja sitä saisi kyllä potkaista varoitukseksi. Nuka naurahti, pienesti, katsellen Caer nimisen lohikäärmeen perään hetken. Eihän hänestä olisi tuota potkaisemaan, ellei mokoma ensin käynyt puremaan… tai nuuhkimaan paikkoja, joihin ei saanut mennä.

”Minulla myös lemmikki”, Nuka tokaisi pienesti, ujosti, ”Pikisulka. Tuolla”, kentaurityttö kävi osoittamaan kauemmas puun oksalle, jossa yksinäinen korppi hyppeli edes takaisin. Totta kai Pikisulka oli seurannut Nukaa, vaikka kovasti lintu oli koittanut piilotella olemassaoloaan.
”Eiväthän Caer tai Hyra syö sitä?”, Nuka jatkoi, ”Se ei niin kesy. Mutta… Rakas”, kentaurityttö mietti jälleen sanojaan paremmin.

Kun Aneritte kertoi kuulleensa Nukasta ja tuon sisarista, ei kentaurityttö voinut olla punastumatta pienesti. Miksi isä heistä nyt olisi kertonut? Tai no, Halona ja Melet olivat kertomisen arvoisia, mutta Nuka? Ei, ei hän nähnyt itseään mainitsemisen arvoisena.
”Menemme etelään”, Nuka vastasi Anelle, matkan jatkuessa, tytön pysytellen Aneritten tahdissa, vaikkakin kunnioittavan välimatkanpäässä kaksijalkaisesta, ”markkinoille. Myymään. Isän kauppareitin kuljemme”, Tyttö jatkoi, ”Pääsin mukaan, myymään omia… luomuksia”, viimeinen sana tuli klaanin kielellä, Nukan käyden sen myötä nopeasti kaivamaan sivulaukustaan esiin kaulakorun, jonka oli itse tehnyt.
”Korujani. Vaatteitakin, kärryissä”, Tyttö selitti, selvästi hieman innostuen, kun tekeleistään sai kertoa.

Scylla jatkoi reipasta askelta eteenpäin, suuntaan johon nämä nelijalkaiset kummajaiset olivat päättäneet mennä. Tämä tietenkin sopi palkkamiekalle, joka odotti jo uusia sopimuksia ja taisteluita. Mielessään raivotar jo kuvitteli, mitä tämän maan etelä piti sisällään, mutta ne kuvitelmat jäivät kesken, kun nelijalkaisten ”johtaja” pyrähti paikalle juttelemaan. Arpikasvoinen vilkaisi nelijalkaisen naurahtaen, tuon puhutellessa häntä.
”Kotomaas kyl töitä riittäis, mut me halutaan seikkailla”, Scylla vastasi, ”Mit’ taas tulee tän teidän kamaran sotiin, ei niistä oo kuultu pohjoses, eikä liioin välitetäkää”.
”Mut mitäs perkeleitä te ootte?”, Raivotar jatkoi, ”Me ei olla nähty teitinkaltasii missää viel. Puoliks konei, puoliks… no, mitä te ny sit ootte. Ihmisii?”.



// Kääpiöt sadatelkoot, bileet jatkuu vielä viikon. Koska meno on tämä //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4130

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti To Elo 08, 2019 8:49

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Tummalintu oli jäänyt jo pidemmäksi toviksi silmäilemään kiinnostuneena mustaa korppia, joka etäämmällä päivysti tilannetta omissa oloissaan. Se muistutti Anea itseään lentämisen iloista! Tuskinpa Caer ja Hyra olivat yhdestä linnusta kiinnostuneita, kun ympärillä oli paljon muutakin jännittävää juuri nyt. Eivätkä ne yleensä saalistaneet mitään sellaista mistä ei olisi riittänyt molemmille evästä jaettavaksi – pieni lintu oli niille pelkkä suupala, jolla olisi saanut kaverin mielen korkeintaan pahoitettua.
Hurjatuulen johdattamana kentaurit olivat Nukan mukaan kuitenkin matkalla etelään! Kenties perinteiselle myyntireissulle läpi kylien ja torien, missä hänkin oli alunalkaen Wyriukseen ja tuon väkeen tutustunut. Hallavaharja kertoi päässeensä tänä vuonna matkaan mukaan myymään… jotain. Ane kohauttikin kulmaansa kysyvänä vilkaisten nuorukaisen puoleen, epäillen sen viimeisen sanan olleen noiden oman klaanin kieltä, sanan ilmeisesti tarkoittaen käsitöitä sen perusteella mitä Nuka kaivoi laukustaan esille. Sievän kaulakorun, joka sai Nessin henkäisemään ihaillen! Hän vilkaisi siitä etäämmältä eteenpäin kulkiessaan kentauritytön kasvoille aivan yhtä innostuneena, kuin miltä Nuka kuulosti kertoessaan tekeleistään.

”Tiedätkö kun, minäkin väsäilen tuollaisia – odotas!”, Tummalintu hihkaisi innostuksissaan lähtien kaivamaan muutamaa väsäilemäänsä korua laukustaan esille, nostaen sieltä muutaman kapeisiin nahkaisiin nauhoihin rakennetun kaulakorun, joista toista koristivat erilaiset pienet hiotut ja kaiverretut luunpalaset, ja toista helmentapaiset.
”No, nämä näyttävät vähän kärsineiltä, kun ne ovat henkilökohtaisia aarteitani”, Tummalintu naurahti katsellessaan selvästi elämää nähneitä korujaan, ”Mutta itsetehtyjä molemmat. Osaan myös veistellä puusta kaikenlaista, mutta vaatteita en kyllä osaa kuin korkeintaan parsia”.
”Uskon että moni innostuu käsitöistäsi, korusi perusteella olet näppärä sormistasi ja haluaisin enemmän kuin mielelläni nähdä niitä tekemiäsi vaatteitakin!”, Nessi hymyili rempseästi. Hänellä harvoin oli seuraa jonka seurassa saattoi puhua käsitöistä ja käsin tekemisestä, joten totta kai Nukan sorminäppäryys ja taidot kiinnostivat häntä!
”Oletko ensimmäistä kertaa Wyriuksen ja muiden matkassa?”, tummatukka äityi vielä tiedustelemaan kätensä niskansa taa ristiin rennosti asettaen lepäämään.


Wyrri näytti hetken siltä kuin olisi oivaltanut jotain ihmeellisempääkin! Hän kyllä ymmärsi sellaisen seikkailunjanon, josta Scylla puhui. Olihan sellaista ollut itse kullakin, Hurjatuulellakin, eivätkä varmaan kesäiset suuremmat vaellukset muuten olisi toteutuneetkaan, ellei silmissä hitusen olisi ollut sitä erityistä pilkettä seikkailemiselle! Tietysti ori tyytyi enemmän kuin paremmin siihen mitä heillä oli pohjoisessa. Ja Wyrri oli jo vanhemman puoleinen. Mutta kauppiaan vaeltelevasta luonteenpiirteestä hän ei kyllä koskaan suostuisi luopumaan niin pitkään kuin kinttunsa pitivät hänet pystyssä!
Kävi kuitenkin myös selväksi, etteivät Cryptin nahistelut olleet ainakaan näiden jättien korviin kantautuneet. Wyriuksen mielestä se oli vain hyvä, hän kun oli lopen kyllästynyt siihen millaisia konflikteja haltioiden ja ihmisten välinen kinastelu aiheutti muillekin. Hurjatuuli olisi enemmän kuin mielellään osallistunut lopettamaan tämän naurettavan taistelun haltioiden puolelle, jos se olisi ratkaissut jotain, mutta taisipa olla ettei muutamakymmenpäinen konilauma tätä sotaa voinut loppuun kuitenkaan saatella. Joten miksi suotta heidän olisi pitänyt päätään vaivata muiden ongelmilla! Heillä oli pohjoisessa jo kääpiöt ja noiden liittolaiset, jotka halusivat kinaa haastaa aina tilanteen tullen.

”Kentaureja! Eestä mies ja takaa hevonen, kuten tupataan sanomaan!”, ori hörähti ylpeänä vastaukseksi Raivottaren kysymykseen, ”Viihdymme pohjosilla tunturimailla ja käymme usein kesäsin eteläisillä nurkilla käymässä kauppaa muiden kanssa tulevaa talvea ajatellen. Ehkä ihan hyvä ettette törmänneet leiriimme kerta pohjosesta ootte tulossa, siitä ois voinu syntyä aikamoinen meteli”, Hurjatuuli nauroi. Onni onnettomuudessa!
”Meillä on kränää paikallisen sakin kanssa täällä. Useat erikoisemmat olennot on saaneet kärsiä jo ja astua syrjään ihmisten tieltä vuosien ajan – joten pitäkäähän varanne jos sellassiin lättäjalkoihin törmäätte jossain. Meinaan ne saattavat säikkyä tuollaista karskin komeaa olemustanne”, Wyriuks virnisti silmää iskien. Tuskinpa Scylla varmaan pahakseenkaan sellaista huomautusta laittoi, kerta nuo tänne vasta olivat saapuneetkin. Täällä piti osata katsoa hieman kehen luotti, ja mistä syystä, tai saattoi käydä helpostikin köpelösti jos väärän sankarin matkaan erehdyit kulkemaan. Hurjatuuli olikin valmis tekemään kaikkensa jottei heidän osaltaan toisten kimppuun hyökkääminen antaisi heistä väkivaltaista kuvaa näille Susille, koska sellaista väkeä Suleykaar ei todellakaan ollut. Siksi Wyrri halusi antaa noille tilaisuuden asettua alas heidän kanssaan, heillä riitti muonaa ja juomaa muillekin jakaa, eikä mikään vetänyt vertoja leirinuotion äärellä tutustumiselle!

”Kiinnostaisko teitä ehkä työtehtävät? Karavaanin suojelu noin alkuunsa? Pääsette meidän matkassa minne ikinä haluutte samalla!”, ori ehdotti, olihan arojen läpi kulkeminen aina omanlainen haasteensa, eikä koskaan voinut tietää mitä ikävää matkalla sattui jos törmäsi sotilassaattueisiin tai sitten ihan vain villipetoihin.
”Voin maksaa kolikoilla, mutta on meillä kaikenlaista muutakin hyödyllistä mukana! Vaatteita, aseiden huoltoon sopivia tarvikkeita, karttoja – nimeä hintasi, ja katsotaan mitä kuormasta löytyy!”.


//Meno vitun. Vesikin loppuu kesken kun siellä ryystetään niin että melu kuuluu etelän rannalle asti ja Marduk joutuu kans laittaa kivet korviinsa tulpiksi.//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14488

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Elo 23, 2019 1:14

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Nukan silmät alkoivat kiiltää mielenkiinnosta, kun Aneritte kertoi väsäilevänsä samankaltaisia tekeleitä, mitä nuori tamma. Eteenpäin askeltaessa voikko otti jopa muutaman innostuneemman askeleen, kun tummatukkainen esiin kaivoi omia korujaan, Nukan ollen äärimmäisen kiinnostunut niistä luunpalasista, mitä kaksijalkainen koruissaan oli käyttänyt. Eihän Nuka tuollaista ollut älynnyt, vaikka klaaninsa kyllä käytti luita asian jos toisenkin suhteen!

”Nättejä”, Nuori kommentoikin ihaillen Anen näyttämiä koruja, pienen punan nousten Nukan poskille, kun muodonmuuttaja hänen töitään kävi kehumaan.
”Kiitos… Pidän luomisesta, se… rauhoittavaa”, Nuka kertoi, hymyn pysyen pitkään nuoren suupielissä kehujen myötä.
Nuka nyökkäsi reippaasti, myöntävän hymähdyksen kera, kun Aneritte kyseli, oliko voikko ensimmäistä kertaa isänsä matkassa.
”Viimein sain lähteä mukaan. Monesti olen halunnut, etelää nähdä. Uudet… kulttuurit, kiinnostavaa”, Nuka joutui hetken miettimään sanojaan, nyt kun yleiskielellä puhuttiin, mutta selvästi nuori oli innostunut puhumaan kaksijalkaisen kanssa.
”Sinä usein etelässä? Vai sieltä kotoisin?”, Ystävällisesti tamma tiedusteli, ettei keskustelu olisi vain häneen keskittynyt.


Kentaureja! Sellaisia perkeleitä Wyrius ja seuralaisensa olivat, edestä mies ja takaa hevonen. Sen enempää selittelyjä Scylla ei kaivannut, nyökäten vain ymmärtävästi miehen kertomaan, tuon sitten jatkaen tarinointia, kuinka klaaninsa viihtyi tämän maan tunturimailla ja näin kesäisin kävivät etelässä päin kauppaa tekemässä. Fiksulta se kuulosti!
”No jo! Ehkä parempi vaa, et näi tien pääl kohattiin!”, Scylla naurahti väliin, ennen kuin Wyrius jatkoi, kertoen siitä, kuinka heidän kaltaisillaan oli kränää paikallisten kanssa. Kuulemma ihmiset olivat aiheuttaneet kärsimystä ”erikoisemmille” olennoille tällä mantereella. Ihmiset olivat kyllä tuttu rotu ja olemus tälle vyrkul ryhmälle, ne pienet penteleet osasivat omata turhankin suuren egon toisinaan. Niin ilmeisesti oli myös tässä valtakunnassa, tai näin Scylla ainakin päätteli.
Mitä taas tuli siihen Wyriuksen kehuun karskinkomeasta olemuksesta ja silmäniskusta, virnisti Scylla tuolle takaisin. Eihän hevosenpuolikas ruma mies ollut todellakaan ja kehu tuon kaltaiselta sai Raivottaren vain hymisemään.
”Me pietään tuo mieles! Ei ois kyl eka kerta, ku semmoset sintit tämmöstä pärstää pelästyy”, Scylla naureskeli kentaurille.

Kun puheeksi tuli työtarjous, höristi Scyllan lisäksi myös muutama muu korviaan. Wyrius ehdotteli karavaanin suojelua näin alkuunsa, mikä tuntui mukavan leppoisalta ja helpolta työltä, puhumattakaan siitä, että he samalla saisivat matkata etelään reittejä tuntevassa seurassa!
”No tokkiinsa!”, Raivotar vastasi mutkitta, ”totta kai meit’ kiinnostaa mantereen valuutta, mut käyttöesineet lienee parempaa palkkioo tähän väliin. Kartat ainaki kiinnostaa, varusteet ja niien huolto myös, mut niit voidaa kattoo sit paremmin ko pysähdytään”, Scylla jatkoi, ”Mut näi alkujaa voidaa antaa teille vähä helpotusta maksujen suhtee, kerta suunta on sama. Pietään matka vaan samana niin kyl me teit autetaan, jos jokin tätä rauhasaa karavaanii ny häirittiskää”.



// MENO VIDUN. Marduk tunkee kristalleja korviin kun meno on liikaa, siellä anoo, että Shyva menisi asialle jotain tekemään //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4130

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti To Helmi 13, 2020 9:14

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Anesta oli hauskaa nähdä, kuinka innostuneeksi pikkutamma onnistuikin käymään, ja kuinka suloiseksi kainostellessaan muuttui. Käsityöt olivat hieno harrastus ja vieläkin hienompi harrastus, ja Nukan täytyi ehdottomasti olla ylpeä siitä että osasi luoda ja tehdä käsillään kaikenlaista! Kuulemma se rauhoittikin, mikä kyllä oli totta, Nessin kyllä tietäen harvinaisen hyvin miten hän itsekin saattoi toisinaan uppoutua täysin ajatuksiinsa ja tekemisen iloon koruja tehdessään tai puutöitä tehdessään. Ehkäpä he voisivat illan tullen kenties tehdä jotain yhdessäkin leirinuotion äärellä! Isommilla kun todennäköisesti olisi omat riehakkaammat tapansa viettää iltaa varsinkin nyt, kun Hurjatuuli oli hyväksynyt vyrkulit kauppasaattueen matkaan.
Sulkatukkainen keskittyi kuitenkin hallavaharjan puheisiin etelästä, siitäkin syystä että ujon tytön yleiskieli oli hieman takeltelevaa, vaikka Aneritte ymmärsikin mitä tamma hänelle halusi kertoa. Nessi hymyilikin ja antoi Nukalle aikansa hakea sanoja, nyt kun tyttö oli puhumaan innostunut, tohtimatta keskeyttää toista vaikka Nuka olisikin lähtenyt puheissaan rönsyilemään muuallekin kuin heidän keskustelunaiheeseensa.
”Etelässä on kyllä ihan kivaa, mutta olen vaeltelija! En malta olla pitkään paikallani”, sulkatukkainen kertoi naurahtaen jatkaessaan myös paremmin matkaa eteenpäin muiden perässä Nukan seurassa, ”Olen syntyjäni Briarista, etelässä kesä on kuitenkin hienomman näköinen mielestäni. Sinäkin pääset sen näkemään tällä kertaa!”, Ane hymyili iloisesti tytölle. Ehkä hän pääsisi myöhemmin näyttämään Nukalle toreja joilla itsekin oli vieraillut monet kerrat, mutta se ei todellakaan ollut tämän päivän tehtävä enää. Tummalintu halusi pistää jo eväiden ääreen istumaan ja lopulta maaten, tai hänen jaloistaan ei olisi huomenissa enää mitään jäljellä!


Wyrri naureskeli leppoisasti Scyllan sanailuihin. He vaikuttivat tulevan hyvin toimeen keskenään ainakin näin pintapuolisesti arvioituna, ja ehkäpä myöhemmin Hurjatuuli ja muut joukostaan pääsisivät näkemään, paremmin millaista väkeä nämä pohjoisenkolossit oikein olivat miehiään ja naisiaan. Tärkeintä kuitenkin oli että heidän välillään vallitsi jo nyt sopuisa yhteisymmärrys, Wyriuksen ollen jo päättänyt että aikoisi Raivottareen itseensä ainakin luottaa. Vaikuttihan nainen rehdiltä matkakumppanilta, ja sanojensa mukaan oli mahdollisesti kiinnostunut mahdollisesta karavaanin suojelusta vaihtamaan käyttöesineitä palkkioksi, johon tumma ori kävikin hymisemään mielissään lopulta nyökäten. Wyrrille se oli tärkeää, siitäkin syystä että kuopuksensa oli tällä kertaa heidän matkassaan. Vaikkei hänen välttämättä olisikaan tarvinnut siten huolehtia nuorimmaisensa perään, halusi Wyrius silti tehdä kaikkensa, että matka etelään sujuisi ongelmitta ja että tästä tulisi mieleinen kokemus Nukalle. Takaisintuloa voitaisiin miettiä sitten lisää myöhemmin, mutta yleensä kotimatka taittui muutenkin nopeammin kenenkään haluamatta suotta hidastella perheittensä pariin palaamisen suhteen, kun sen aika koittaisi.

”Mainiota! Eiköhän me jotain keksitä, saatellaan teidät alkuun ja katsotaan palkkioksi jotain mitä hyödyttää teit pidempäänki kun vaan yhden illan eteenpäin”, Wyrri virnisti tyytyväisenä, ”Täytyyhän rehdistä työstä palkka maksaa! Suotta mitään helpotuksii pohdit”, ori vielä naurahti. Kyllä heillä valuuttaa oli, ja hän auttoi mielellään samanmielisiä tarvittaessa. Kyllähän Sudet olisivat tervetulleita jatkamaan heidän matkassaan takaisin pohjoiseenkin myöhemmin, elleivät heidän reittinsä täysin haarautuisi keskenään myöhemmin. Mutta se jäisi nähtäväksi!

Sekalainen sakki jatkoikin matkaansa kaikessa rauhassa suunniteltua leiripaikkaa kohden, iltaisen auringonkin alkaessa hiljalleen punertaa taivasta kirjavampiin sävyihin, mikä näkyi nättinä pohjoisen havumetsän lomasta paistellessaan alas matkalaisten tietä värittämään. Kuten sanottukin, seisahtui kauppiaskaravaani tutun metsän laitaan suojaiseen paikkaan leiriään valmistelemaan yönviettoa varten. Varsinaista makoilua ennen kuitenkin ohjelmanumerossa oli tietysti kunnon illallisen laitto yhteisellä tulella, jonka Hurjatuulen väki oli tänä iltana valmis jakamaan matkassaan kulkeneiden Raivottaren porukoiden seurassa. Siksipä ruokamäärää kasvatettiin, jotta lämmintä evästä riittäisi myös ylimääräisiin suihin! Myös juomaa oli tarjolla, joka vilkastutti myös keskustelua toisilleen tyystin tuntemattomien sakkien välillä, ja villitsi myös perinteisesti painiotteluihin höyryjään ja turhaa energiaansa päästelemään heistä kiivaampia, joita selvästi oli jäänyt nakertamaan se, etteivät he olleetkaan saaneet kunnon rähinöintiin alkaa noiden muukalaisten suhteen aikaisemmin. Mutta sekin vihamielisyys tuntui illan mittaan jäävän unholaan, Wyrrin pitäessä huolta siitä että he voisivat leiritulen jakaa ilman erimielisyyksiä vieraiden kanssa, jotka heidän seuraansa olivat jääneet viihtymään.


//Mä yhä kadun sitä että menin avaan ton linkin yöllä ja naureskelin tääl kun muut oli jo nukkumassa :D::D:D:DD Shyva menee tekemään asialle jotain, mutta lopputulos on se et se jää bilettään kans, koska eihän sellaisia vuosituhannen bileitä vaan voi jättää väliin//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14488

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Helmi 13, 2020 10:54

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Nuka hymyili, Aneritten kertoessa olevansa vaeltaja, joka ei pysynyt pitkään paikallaan. Sellainen elämäntapa kuulosti mielenkiintoiselta, vaikka tuskin ujonarasta tammasta olisi moiseen itse. Ehkä vielä joskus tulevassa!
”Lorythas!”, Nuka hihkaisi sulkatukkaisen mainitessa Briarin. Kyllä hän vielä muisti kyläpäällikön ja tuon ystävät, jotka talvella olivat vierailleet heidän luonaan, ”Hän ystävä, viimetalvena kävi pohjoisessa, juhlissa. Lohikäärme, Briarista”, nuori tamma selitteli, samalla kun matka jatkui eteenpäin.

Scylla puolestaan virnuili, kun ori palkkiosta puhui. Ei Scylla mielellään ”täyttä korvausta” ottaisi tässä tilanteessa, mutta ei raivotar myöskään ollut kieltäytymässä, jos koninkoipinen halusi heille kunnolla suojelusta maksaa. Ehkä he voisivat katsoa tilannetta paremmin sitten, kun perille oltaisiin päästy ja voisi arvioida, paljonko tämä suojeleminen edes maksaisi — ties vaikka mitään uhkia ei matkalle sattuisikaan ja konikoivet joutuisivatkin maksamaan ”tyhjästä”.
”Noo, kahtotaan sitä sitten myöhemmin, eiköhä me johki yhteisymmärryksee päästä!”, Raivotar hymisi, ”Mut ny ettitään se leiripaikka, ennen ko nälissämme pistelläänki teidät poskeen!”.
Kauaa ei eriskummallisen joukon tarvinnut enää matkata, kun leiripaikka jo löytyikin ja he saattoivat asettua aloilleen yötä varten. Tulet sytyteltyä tehtiin ruokaa ja ruokailun myötä myös miestä väkevämpää alettiin nauttimaan, mikä tietenkin sai porukan rentoutumaan toistensa seurassa, eikä aikaakaan kun kentaurit ja palkkasotilaat olivat jo toisiinsa kunnolla tutustumassa. Railakkaan illan päätteeksi itse kukin painui yöpuulle, muutaman tietenkin jääden pitämään vahtia ja vahtivuorot vaihtelivat yön myöten niin, että jokainen sai varmasti nukkuakseen.

Aamun tullen syötiin jälleen ja leiri purettiin ennen kuin matkaan käytiin. Vaikka ilta olikin ollut riehakas, näyttivät Vyrkulit olevan jälleen täydessä vedossa. Samaa ei voinut sanoa muutamasta ihmisestä, jotka näyttivät nauttineen sen verran väkeviä, että aamuaurinko tuntui turhankin kirkkaalta. Scyllaahan se vain nauratti, siinä missä Nuka ei edes ymmärtänyt alkoholinpäälle kunnolla. Hän oli vain mielissään, että matkaa päästiin jatkamaan, sillä pikkutamma ei millään malttanut, että he pääsisivät jo perille. Tähän asti he olivat nähneet vain metsää ja aroja, Nukan mielestä oli aika jo päästä sen ”sivistyksen” pariin.
Matkanteko sujui jouhevasti, kentaurien tietäen reitit mitä kulkea ja Susien seuraten nätisti kauppiaita. Toki siinä koitettiin suurempia maamerkkejä pistää muistiin, jos tulisikin tarve samoja reittejä kulkeutua takaisin pohjoiseen päin, mutta turhaahan se taisi olla näin suuressa metsässä.

Iltapäivän lähtiessä käyntiin, saapui kulkue kiviselle solalle. Jyrkät kiviseinämät nousivat lähes pystysuorassa kulmassa molemmin puolin kivistä polkua, joka mutkitteli solan läpi. Pian polun varteen avautui myös suuri pudotus jokeen, joka pauhasi monien metrien päässä alempana. Se oli ajan myötä syönyt tiensä syvemmälle ja syvemmälle kallioperässä, virraten jostain kaukaa pohjoisesta osin maan alla etelään päin.
”No tonne ei kannat’ tipahtaa”, Scylla tuumi ohimennen jyrkänteen reunalta katsellen alas jokeen, jota tuskin erotti muuten niin pimeästä syvänteestä, ”Eiks tääl yhtää normaalia jokee oo, joka maanpinnal kulkis? Semmostaha pitki ois helppo lautal lipua etelää teidänki?”, raivotar kyseli, matkan jatkuessa nyt rauhallisemmin askelin kivistä polkua eteenpäin.
Nuka pysytteli suosiolla aivan solanseinämän vieressä, uskaltamatta edes mennä vilkuilemaan polun reunalle alas kohisevaan jokeen. Kyllä hän oli ennenkin jokia nähnyt ja vesi elementtinä ei varsinaisesti häntä houkutellut, tammaparka kun ei osannut kunnolla edes uida. Koko sola tuntui hänestä myös ahdistavalta, aurinkokin oli jäänyt jonnekin korkeiden solanseinämien taa piiloon, eikä valoa tuntunut tulevan kunnolla polulle asti. Mutta kai tämä oli nopein reitti eteenpäin, joten ei Nuka valittanut. Tuskin hänen sanansa olisi edes painanut, jos tyttö olisi ehdottanut ennemmin kiertotietä.

Pian mutkan takaa alkoi erottua joukko ihmisiä. Oletettavasti ihmisiä, humanoideilta nuo ainakin näyttivät, kovinkin polleina seistessään polun tukkeena muutaman miehen voimin. Scylla tyrskähti ääneen nähdessään tuntemattomat kauempana, arvaillen jo mitä nuo halusivat. Kenties tullin siitä, että joku sai käyttää ”heidän” solapolkuaan?
”Eivät taid’ olla teidän tuttui?”, Raivotar tuumi Wyriukselle, samalla kun Adva huomautti, että ylhäällä solan reunalla oli myös väkeä seisoskelemassa, ilmeisesti valmiina käyttämään etäaseita tai laskeutumaan köysin alas muiden avuksi. Niin muutama mies tekikin, Nukan vilkaisten heidän taakseen, kun pari rotevampaa ihmistä heittivät köydet alas ja laskeutuivat polulle heidän peräänsä, kunnioittavan matkan päähän, indikoiden kuitenkin ettei takaisin ollut kääntymistä…


// :D Mitäs avaat mun linkkejä, sä tiedät että ne on tasoa tuo. Ja Shyva perkele, senkin petturinuudeli //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4130

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Pe Helmi 14, 2020 1:52

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Valoisan yön myötä päivä jälleen nousi. Aneritte oli havahtunut pikkuliskojensa kera hereille aikaisin ihailemaan aikaista auringonnousua, taivaan kirkkaan valopallon hiljalleen alkaen valaista kesäistä mannerta jälleen allaan. Myös muut alkoivat havahtua leirinuotion ääreltä lopulta hereille, Nessayankin palaten takaisin muiden seuraan kun aamupalaa tarjoiltiin. Tulihan heidän syödä, sillä koskaan ei tiennyt milloin seuraavaan kunnollinen hetki varsinaiseen ruokailuun päivän vaelluksen aikana tulisi. Se saattaisi koittaa vasta myöhään illalla pahimmillaan, tai sitten aikaisemmin, jos heillä olisi sijaa ja aikaa pysähtyä. Anella kuitenkin oli sellainen kutina, etteivät Hurjatuuli seurueineen suotta matkalla pysähdelleet, ellei ollut aivan pakko.

Aamiaistettua Nessi kuitenkin auttoi minkä kykeni leirin purkamisessa, sekalaisen sakin lähtiessä sitten jatkamaan matkaansa eteläisiä seutuja kohden uusin voimin. Ilmapiirikin tuntui viimeiltaisen leirinuotiolla tutustumisen myötä kevyemmältä, kevyen puheensorinan toisinaan värittäen matkaamista samalla, kun luonto ympärillä piti itsestään kesäisiä ääniä, siinä missä vankkurien pyörät saivat maantien alla rapisemaan tasaiseen tahtiin matkantekoa säestäen. Sääkin oli mitä mukavin, eikä ylimääräisille vaatekerrastoille ollut tarvetta, ja sellaisena sää Wyriuksen mielestä ainakin saisi luvan pysyäkin kunnes he seuraavaan määränpäähän saapuisivat. Ja niinhän se tekikin, kivisen solan käydessä kuitenkin hämärtämään matkantekoa omalta osaltaan, kun tutulle kiviselle polulle kerittiin.
Nelikinttuiset olivat tietenkin osanneet varautua kivikkoiseen reittiin ja sen tuomiin vaaroihin, minkä tähden porukkaa eteenpäin vetämään asetettiin tietenkin ne, joilla oli sijaa myös käydä kahinaan tarvittaessa, mutta pitää myös seutua tarkkasilmäisenä paremmin. Hurjatuuli itse seurasi vankkureiden perässä muita, lähempänä Nukaa, jota isäukko pitikin silmällä tytön hinautuessa eteenpäin lähes vastakkaisessa seinämässä kiinni nuohoten. Kyllähän hallavaharja osasi maastossa kulkea, sitä he olivat pohjoisessa harjoitelleet paljonkin, mutta jos tuo nyt olisikin lipsahtanut nurin, olisi Wyrri ehtinyt napata Nukasta kiinni kaikesta huolimatta.
”Sais olla melko tukeva lautta, jotta se tällaisia koneja kantaisi!”, Hurjatuuli virnisti Raivottaren ehdotukseen, ”Kyl tääl virtaa jokia eteläisille rannoille saakka, mutta vesistöjen reunoja myös asuttaa väki jonka kans meillä ei oo sijaa olla tekemisissä. Maastossa vaellus on enemmän meidän mieleen muutenki!”. Olisihan se ollut mielenkiintoinen tapa taittaa matkaa, mutta vahingon sattuessa heidän kintuillaan ei vedessä kuitenkaan turhaan pitkään potkittu, mikä oli tarpeeksi hyvä syy taittaa matkoja siten kuin heille oli suotuisinta.

Jokin kuitenkin kävi seisauttamaan lopulta seurueen. Jokin, jonka selvästi pidemmät olivat jo huomanneet, siinä missä solan seinämän läheisyydessä yhtälailla asteleva Nessaya kohautti kulmiaan vain aluksi, kun nelikinttuiset klaanilaiset seisahtuivat aloilleen. Vasta Scyllan ja Advan puheet herättelivät Aneritten ymmärtämään tilannetta paremmin, Tummalinnunkin ymmärtäen vilkaista ylös korkeammille reunoille huolissaan. Myös Caer ja Hyra alkoivat kurista epäillen, ympärilleen pälyillen ja pysytellen emäntänsä perässä, kun Ane puikkelehti lähemmäs Wyriusta ja Scyllaa.
Oli varmaan sanomattakin kylmäntuimasta ilmeestä päätellen, ettei Hurjatuuli ollut millään tavalla innoissaan sattumasta. Mitä ikinä ihmiset heiltä halusivatkin, varsinkaan tällä tavoin heidät saartaen, ei se voinut olla mitään hyvää. Mutta hehän eivät millekään maantieryöväreille maksaisi lanttiakaan, jos nuo valuuttaa kävisivät vaatimaan aina turvallisen tutulla polulla liikkumisesta, jonka äärellä kauppiailla ei koskaan ollut aikaisemmin ollut ongelmia.
”Eivät ole, ja valittivat väärin jos aikoivat kimppuumme käydä”, ori hymähtikin taakseen vilkaisten, ”Pitäkäähän silmällä menoreittiä, täs on ihan turha lähteä kääntymään ympäri kärryjen kanssa. Mehän ei makseta reittiemme käytöstä tai luovuteta ketään matkasta vaan joittenki lättäjalkojen tähden”.
”Katsoisitko Nukan perään Tummalintu”, Hurjatuuli tuhahti lähemmäs ehtineelle muodonmuuttajalle, Nessin ehtien vain nyökkäillä hätäisesti isommalleen. Wyrius heilauttikin kädellään veljeään seuraamaan mukanaan, kookkaan oriparin lähtiessä askeltamaan joukon hännille, josta he voisivat varmistaa ettei kukaan jälkeen jäisi, jos matkaan pitäisikin pyrähtää äkkiseltään jotta tilanteesta päästäisiin. Eivätköhän keulassa olevat lähtisi jyräämään eteenpäin ja jättäisivät kaiken alleen ja pelkän pölyvanan peräänsä tarvittaessa Susien avustuksella, kaikkien kyllä tietäen etteivät he jäisi mitään satunnaista rosvosakkia miellyttämään millään tavalla. Ja tästä solapolusta täytyi päästä ohitse, ennen kuin kenellekään mahdollisesti kävisi huonosti.


//Tasoa EBIN. Make nyd lobbuu se ihmejuddujen linkkailu, mulla ei enää pidä pogga sun seurassas :DDD PETTURINUUDELISTA TULEE DISCOKUNINGATAR//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14488

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Helmi 14, 2020 9:07

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Scylla hymähti mietteliään pitkästi, Wyriuksen kertoessa, etteivät nämä uudet kasvot olleet heidän tuttavia. Siitä raivotar oli kuitenkin samaa mieltä, että mokomat valitsivat harvinaisen väärin, jos yrittivät heidän kimppuun käydä, mutta vaikka vastassa olikin kookkaita koninjalkaisia ja raavaita palkkasotureita, eivät nämä tientukkeet näyttäneet hievahtavan mihinkään, odottaen ”kiltisti”, että matkaajat lähemmäksi pääsisivät.
”Noh, annas mie neuvottelen niien kans siitä maksusta”, Raivotar virnisti lähinnä itsekseen, lähtien reippain askelin suuntaamaan joukon kärkeen, Stenin liittyen siskonsa seuraan, ”Adva kato heinäkepi ja pikkuponi perää”, kuului vielä huomautus naissoturille, Advan nyökäten ja vilkaisten hymyillen Aneritten ja Nukan puoleen. Nuka oli selvästi hermostunut, pikkutamman askeleen muuttuen levottomaksi ja nuoren vilkuillen isänsä perään. Hän ei pitänyt asetelmasta lainkaan, mutta ehkä tuo hurjansuuri susinainen ja isä osasivat ratkaista tilanteen, ilman että mitään pahaa tapahtuisi?

”Mitäs ne pojat tääl tien tukkeen seisoo?”, Olikin raivottaren ensimmäinen kommentti, tuon päästessä veljensä kera kärkeen. Kuten arvata saattoi, rosvojoukko ilmoitti heti ensitöikseen, että tämä oli heidän solansa ja sen käytöstä piti maksaa. Selvästi nuo kuitenkin empivät, lähtisivätkö sittenkään tälle joukolle uhittelemaan, mutta ilmeisesti rosvojoukon johtaja oli sitä mieltä ettei pelkoa näytetty tai ketään läpi päästettäisi. Tämä tummanpuhuva, nuorehko ja koppava partaleuka kävikin hoputtamaan kauppakulkuetta, mainiten ettei mitään pahaa sattuisi kenellekään, jos nuo vain maksaisivat — vain ”vaivaiset” kymmenen kultakolikkoa per nuppi. Sillehän vyrkul sisarukset vain nauroivat, samalla aseensa esiin vetäen ja varoittamatta rynnistäen kohden tiellä seisovia varkaita. Eivät nuo ehättäneet kunnolla edes reagoimaan, kun kaksi jätinäpärää oli jo kimpussa, raivaten tien auki ensimmäiselle kärryjä vetävälle hevosenkoipiselle, joka tilaisuudesta otti hyödyn irti.
Käsky kävikin lähteä juoksuun, he menisivät läpi nyt reippaammalla tahdilla — ja se reippaampi tahti tarkoitti kentaurien vauhtia. Näin ollen kaksijalkaisia kehotettiin hyppäämään kärryjen kyytiin, etteivät jälkeen jäisi, Advan heti ensitöikseen käskyn myötä napaten Anerittea käsivarresta ja hoputtaen tuon lähimmän vankkurin kyytiin, itse hypäten perästä, ennen kuin siihen vauhtiin tosiaan lähdettiin. Nukaa Adva neuvoi pysymään heidän lähellään, naisen luvaten suojella nuorinta, tuo olisi täysin turvassa vaunujen ja seinämän välissä. Lähes kyyneleissä oleva pikkutamma nyökkäsi, tietäen kyllä kykenevänsä pysymään isompien vauhdissa itse, kunhan ei vain pelosta kangistuisi.

Solarosvothan eivät tästä tempauksesta pitäneet ja kun alkuyllätyksestä tokenivat, kävivät he päälle. Ylhäällä tarkkailleista varkaista osa otti esiin etäaseensa, alkaen jousin ja keihäin ampumaan kohden pakoon pyrkiviä ”tunkeilijoita”. Osa otti ratsut alleen ja lähti ratsastamaan eteenpäin solan harjalla, ilmeisesti pyrkien kauppiaskulkueen edelle tukkimaan tietä ja osa laskeutui köysin kulkueen taakse, valmiina takaa ajoon jalan. Varkaat olivat sekalainen sakki, suurin osa noista näytti olevan ihmisiä, mutta muutamalla oli suipot korvat, osa jopa muutti muotoaan eläimeksi, toiset eivät muistuttaneet ihmisiä sitten alkuunkaan.
Scylla ja Sten pitivät edessä olleet varkaat kiireisinä sen aikaa, että kärryjä vetävät nelikoivet pääsivät ohitse, vyrkul kaksikon hypäten viimeisen vaunun kyytiin. Iknus ja Sifius olivat ensimmäisen kyydissä, jousin ampuen vihollisia edestä ja ylhäältä, Oldas ja Gingar taas toisen kyydissä, valmiina juoksemaan edelle toisten avuksi, jos vihollisia tielle tuli uudemman kerran. Tällä hetkellä ryövärit näyttivät siirtyneen takaa-ajo asemaan, eivätkä suotta yrittäneet estellä eteenpäin jyristeleviä vankkureita ja nelijalkaisia. Se tietenkin kieli vain siitä, että noilla oli jotain suunniteltuna edessäpäin…

Scylla ja Sten pyrkivät itsestään pitämää isoa meteliä, onnistuenkin saada jousiampujien huomiota itseensä — lähinnä myös sen takia, että kaksikko oli aluksi kimppuun käynyt ja jo pari varasta niitannut. Käsky kävi myös muille Susille suojella nelijalkaisia jotka vankkureita vetivät, jokaisen yrittäen parhaansa mukaan asein huitoa lentäviä nuolia ja keihäitä ohi kohteistaan, mikäli meinasivat osua.
Nuka koitti keskittyä vain etenemiseen, parhaansa mukaan sivuuttaen kaiken metelin ympärillään. Ei tämä ikuisuuksiin voinut jatkua, eihän? Kohta he olisivat turvassa, eivät ihmiset heidän vauhdissaan pysyisi kauaa! Siltä se alkoikin vaikuttaa, kun solan ylhäällä olleet jousiampujat jäivät jälkeen, myös takaa-ajajien jättäytyen jälkeen. Nuka tietenkin uskoi, että he olivat päässeet pakoon, mutta todellisuudessa he olivat tulossa toiseen ansaan.

Yllättäen solan seinämästä syöksyi esiin parruja päänkokoisista rei’istä. Ensimmäiset parrut tulivat eteen noin rinnankorkeudelle – ihmismiehen rinnankorkeudelle – mutta niistähän ensimmäiset nelijalkaiset puskivat läpi ilman mitään ongelmia. Valtavat kentaurit pääsivät puskemaan parrujen ohitse ongelmitta, niiden hidastamatta kulkuetta yhtään. Kunnes tuli se yksi seinämän reikä, joka oli vankkureiden renkaiden korkeudella. Kiviseinämän takana yksi ryöväreistä päätti olla fiksu, eikä iskeä parrua vankkureiden eteen vaan vankkureiden renkaan pinnojen väliin. Ensimmäiset vankkurit ehättivät kuitenkin ohi, ennen kuin varas parrun ehti tähdätä ja iskeä pinnojen väliin. Ja tuo iski juuri sopivasti niiden vankkurien pyöriin, jonka kyydissä Adva ja Aneritte olivat.
Kun parru suhahti seinämästä pinnojen väliin, ehätti Nuka hypätä parrun yli hätäisesti, ennen kuin vankkurit vierellä lähtivät holtittomasti heittelemään puolelta toiselle, kun takapyörät löivät lukkoon.
”Auta häntä irrottautumaan vaunuista!”, Adva huudahti nopeasti Anerittelle, viitaten vankkureita vetävään kentauriin, samalla kun itse yritti nopeasti perästä käsin tasapainottaa kärryjen heittelyä painollaan. Eihän se auttanut, vaikka Adva olikin roteva ihmisnaiseksi.
Kärry heilahti lopulta kunnolla, aluksi päin seinää, puristaen väliinsä nuorimman kentaureista. Nuka parahti, kompuroiden, lähes jaloiltaan tipahtaen kun kärry toiseen suuntaan heilahti. Ensimmäisen heilahduksen myötä kärrystä oli tippunut tavaraa, kiinnipitävien köysien paukkuessa auki. Muutama näistä köysistä lennähti Nukan päälle, yhden kietoutuen kunnolla tytön etujalan ympärille. Ja kun vankkuri toiseen suuntaan heilahti, kiskaisi se nuoren tamman mukanaan — aina sen jyrkänteenreunan ylitse.
Adva ehätti hypätä kärryn kyydistä, kun se lähti kallistumaan reunan yli joen puoleen, ehättäen huomata että ainakin pikkutamma oli vielä kiinni kärryissä. Nopeasti palkkasoturi pinkaisi Nukan puoleen, reunalle, ehättäen napata tukevan halauksen pikkutamman yläkropan lantion tienoilta, saaden reunalla olevasta kivestä jalansijan. Nuka yhtälailla otti otteen naisesta, joka tällä hetkellä oli ainoa joka hätiin oli ehättänyt, mutta molemmat taisivat tietää miten tämä päättyi. Nuka ehätti kyyneltentäyttämällä katseellaan vilkaisemaan isänsä suuntaan, kentaurien kielellä parahtaen isänsä perään. Ja kun vankkurit viimein tippuivat, köyden ollen yhä kiertynyt tamman koiven ympärille, kiskaisi se rumasti kaksikon mukanaan, heidän kadoten alas pimeyteen vankkureiden perässä.

Scylla oli myös nähnyt, mitä oli tapahtuva. Raivotar oli hypännyt alas viimeisen kärryn kyydistä ja yrittänyt pyrkiä paikalle, saapuen apuun sekunnin liian myöhään, kun Adva ja Nuka hänen otteensa edestä luisuivat pimeyteen. Raivotar huusi, täysin uudenlaisen vihan täyttäen Susien johtajattaren ja sen vihan myötä oli nainen repäissyt miekkansa jälleen esille ja nyt suuna päänä juoksi kohden takaa lähestyviä vihollisia. Sten oli yhtälailla todistanut tapahtumat, siskonsa tavoin nyt huutaen uudenlaisen raivon vallassa. Mutta sen sijaan että olisi Scyllan perään lähtenyt, hyppäsi mies alas kärryjen kyydistä ja rynnisti silkalla raa’alla voimalla läpi solan ohuen seinämän, jonka takana kasa ryöväreitä sai elämänsä yllätyksen, kun joku kalliosta läpi puski sillä tavoin heidän kimppuunsa.


//Ebin biisi on taas näin perjantaina aiheellinen. EI NYD VILJAMI GU PIDÄÄ BASSODDAA GUNNOLLA :D:D:D Ja voi apua, DISCOKUNINGATAR PALAA TAKAISIN VUORILLE, marduk voi järjestää kunnon strobobileet siellä
Also Nukastory jatkuu täällä//
Edellinen

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö