Kirjoittaja Aksutar » 03 Heinä 2022, 13:23
”Eikö?”, Marduk myhäili, Garrettin tuskastellessa, kuinka kuninkaan toiveista ei noin vain kieltäydytty. Kuulosti kreivin ongelmalta. Joskin, ehkä hänen ei kannattanut stressata nuorta aatelia liikaa, ties vaikka pyörtyisi stressistä. Huvittuneen vanhuksen huomio kääntyi pöytään katettaviin tarjoiltaviin, lohikäärmeen hymisten mietteliäänä.
”Suloista, että luulet, ettei Fritz halua jo päätäsi vadille”, Lohikäärme naurahti, ”Hän pitää sinua epäilyttävänä”.
”Mmmm’m, ehkä minun pitäisi laittautua hieman paremmin”, Ajankiitäjä jatkoi lähes saman tien, aivan kuin Garrettin huolet mestauslavalle joutumisesta eivät olisi olleet tärkeä puheenaihe. Siinä samassa ilma vanhuksen yllä alkoi väreillä, kuin se olisi ollut kuumaakin, vaikkei näin ollut. Väreilyn läpi saattoi nähdä, kuinka alle aikayksikön rujo vanhus muutti muotoaan, hahmosta toiseen, käyden läpi kaikkia mahdollisia ”valeasujaan”. Silkkaa dramaattisuuttaan, tietenkin, hän olisi voinut ottaa haluamansa muodon suoraan.
Ja se muoto mihin hän päätyi, oli erittäin edustava. Keski-ikäinen, suoran ryhdin omaava mieshahmo. Hopeanvalkeat hiukset olivat nyt suorat ja siistit, yltäen kuvajaisen keskiselän tienoille. Kalpeaihoinen mies oli pukeutunut kauniiseen, kaapumaiseen asukokonaisuuteen, joka oli täysin valkea, kera hopeiden kirjailujen. Ja hänellä oli silmät, todella oudot sellaiset, koko silmien alueen ollen kauttaaltaan syvänsininen. Jos niitä olisi pysähtynyt tuijottamaan pidemmäksi hetkeksi, olisi saattanut huomata silmien värin häilyvän hienoisesti sinisen eri sävyissä.
Mutta sitten ne korvat. Pitkät, suipot, kuten haltioilla. Ja jos kokonaisuutta tarkastelit, oli koko illuusiomuoto aikalailla haltiamiehen tyylinen. Ruumiinrakenne, pituus, vaatteiden tyyli ja kuviot. Komeakasvoisen illuusion nyt kääntäen katseensa takaisin Garrettiin, ilmanväreilyn ympärillään loppuen. Ja hän virnisti, yhtä huvittuneenkujeilevasti, mitä aikaisemminkin.
”Tämä on hyvä”.
Hiuksiaan kuivaileva siniverinen piti katseensa demonissa, joka lähemmäs tultuaan vastasi hänen kysymykseensä. Uusi vieras oli saapunut, joka oli esitellyt itsensä Mardukiksi. Henry hymähti nyökkäyksen kera, tunnistaen tuon nimen kyllä yhdeksi, mitä Oraakkelista käytettiin. Mutta saattoihan kyseessä olla joku muu Marduk. Tämä mysteeri vieras aikoi kuitenkin jäädä heidän seuraan aamiaiselle. Se tieto sai Henryn kohottamaan kulmiaan pienesti, vilkaisten Roswellin puoleen.
”Sehän on hienoa”, Siniverinen hymähti, joskin pieni ahdistus asiasta nousi pintaan. Totta kai hän halusi tavata itse vanhimman, jos siihen oli tilaisuus, mutta nyt kun se tilaisuus oli ilmeisesti käsillä… Ei hän voinut olla ahdistumatta pienesti silkasta jännityksestä ja epävarmuudesta.
”Kyllä, haluan sinun liittyvän seuraamme”, Henry nyökkäsi nopeasti Roswellille, joka nyt myös tulisi aamiaispöytään. Saisi kyllä nähdä, mitä tästäkin seuraisi, jos Fritz paikalle saapuisi ja olisi aamusta äreänä…
”Et satu tietämään, missä kenraalini on?”, Henry kysäisikin, samalla kun nousi ammeen reunalta, viittoen Roswellia auttamaan häntä sen verran, että tuolille pääsi ja voisi pukeutua.
// Täysiä valheita nyt sepittelet siinä. Rumaa tuollainen valehtelu //