Välit kuntoon || Crim! (K-varoitus)

[Aksutar]

"No ehkä, jos sinä nätisti pyytäisit vierellesi", Kenraali virnuili korkeahaltian huomautukseen siitä, kuinka eliittiä ei saanut lepäämään kirveelläkään. Työnsä kun oli hänelle kaikki kaikessa, tietenkin Darius halusi kuluttaa aikansa mahdollisimman tehokkaasti, jotta saisi kaiken irti työstään... Mutta nyt kun Iriador oli tullut kuvioihin, oli kenraali myös oppinut hieman pitämään ylimääräistä vapaata aina silloin tällöin. Nyt kun hänellä oli kunnon syy. Nyt kun hän saattoi kuluttaa aikaansa jonkun seurassa, josta todella välitti.
Suudelmat jatkuivat korkeahaltian kaulalla, muuttuen jopa vaativammiksi nuoremman käydessä painamaan kumppaninsa päätä vaativammin alemmas. Toinen omista käsistä nousi hyväilemään Iriadorin kylkeä suudelmien lomasta, Dariuksen vain pienesti hymisten Iriadorin toteamukseen hiuksista. Parempi vain, että tuoksuivat hyvältä, juurihan hän oli ne pessyt!
"Sinä taas maistut hyvältä", Haukansilmä kävi virnuilemaan suudelmien lomasta, näykkäisten jopa pienen kiusoittelevasti korkeahaltian kaulaa ennen kuin nosti kasvonsa takaisin kasvotusten Iriadorin kanssa, samalla lantiollaan painaen paremmin vasten Iriadoria.
"Voi kuinka haluaisinkaan...", Haukansilmä aloitti henkäisevän kuiskaavasti, mutta ei käynyt koskaan viemään lausettaan loppuun, kun kuuli oven avautuvan.

Sillä samalla sekunnilla oli kenraali kierähtänyt kumppaninsa yltä pois, istumaan sängyn reunalle, sukien hiuksiaan paremmin pois kasvoilta ja asetellen silmälappuaan takaisin paikoilleen. Katse kääntyi oven puoleen siinä pelossa että joku tuntematon olisi mahdollisesti nähnyt haltioidenvälisen kanssakäymisen, mutta ei. Ovella oli Lorythas, joka syystä tai toisesta oli pystyssä. Selvästi... humaltuneena? Vai oliko tuo humaltuneenoloinen olotila sitten sairauden merkkejä, Ei Darius osannut sanoa, mutta näin amatöörin silmin Lorythas näytti nauttineen alkoholia ryypyn jos toisenkin.
"Seyr...", Darius kävi toteamaan ääneen antaen näin Iriadorillekin tiedon siitä kuka ovella oli, mikäli tuo itse ei ollut jo tietoinen, "Olet näemmä jalkeilla, viimein".
"Onko kaikki hyvin?", Haukansilmä jatkoi noustessaan ylös, korjaillen mustan pitkähihaisen paitansa asentoa, ennen kuin lähti askeltamaan lähemmäksi Lorythasia.
"Joko tunnet voivasi paremmin?", oli jatkokysymys, kenraalin pysähtyen muutaman metrin päähän sarvipäisestä, tietämättä varsinaisesti kuinka arvaamattomalla tuulella Lorythas nyt olisi. Toivoen tietenkin, ettei Seyr samalla tavalla suuttuisi tai päälle kävisi, niin kuin aamulla tai eilen illalla... Pelko siitä oli yhä olemassa, vaikka Darius halusi tosissaan uskoa, ettei se tulisi toistumaan...
"Tarvitsetko jotain?"


// Todellakin 8) EI RUBICONIA EI KUN ALAN ITKEÄ. TIMI TYKKÄÄ KUN BAIJJAA Paitsi jos yrität baijjaa silloin kun on puruluita lattialla, sillon Timi luulee että TUUT SEN LATTIALLE VIEMÄÄN SEN LUUT NE ON TIMIN LUUT SINNE ON TURHA MINKÄÄN CRIMIN MENNÄ NORKOOMAAN TAI TIMI MYRKYTTÄÄ SUT PIERUILLAAN. Consta on niin perus hetero persu ku voi olla. eiku. Mutta kyllä se vielä oppii. MITÄÄN EI NÄÄ SEN PARRAN TAKAA NIIN. No niinpä, mäkin menisin jos perian lanteitaan ketkuttais jossain //

[Crimson]

Iriador ehti kiusoitellen virnistää niihin Dariuksen sanoihin, antaen toisen kuitenkin paeta yltään kun Haukansilmä niin halusi tehdä sen hiljaisen ovenavauksen myötä. Punapäinen kieräytti itsensä toiselle kyljelleen, jääden pedille vain makaamaan ja haukottelemaan vielä siinä pienessä huumassaan joka päälle oli ehtinyt Winderin myötä nousta. Kuunnellen kuitenkin kun Haukansilmä lähti sanojaan suomaan mitä ilmeisimmin Lorythakselle.

”En viitsinyt teitä suotta häiritä aikaisemminkaan”, Puolikäärme kävi ovenraosta hymähtämään Winderin sanoihin, raottaen sitten luukkua kunnolla auki ja jäi sen karmeihin nojaamaan mukavasti toiselle jalalleen painonsa nojaten, kädet puuskaan nostaen. Tietenkin pienesti omatunto kolkutti, Lorythaksen kyllä ollen nähnyt sen läheisemmän hetken, jonka haltiat olivat keskenään ehtineet ennen hänen keskeytystään jakaa toistensa kanssa. Puolikäärme myös ymmärsi, miksi Darius sillä tavoin oli nopeasti tilanteeseen reagoinut, vaikkei mitenkään kyseiseen näyttänyt huomiotaan kiinnittävän. Sisimmissään ollen kuitenkin jopa pahoillaan siitä, että… omasta puolestaan oli vastaavan yllätyksen kaksikolle suonut.
Haukansilmä kuitenkin kyseli kaikin mahdollisin keinoin oliko Seyr kunnossa. Voiko hän jo paremmin, tai tarvitsiko mahdollisesti jotain. Lorythas kävi vain pudistamaan päätänsä pienesti.
”Ei ole tapaistani juoksuttaa muita asioillani – ja olen kyllä kunnossa, kiitos kysymästä”, sarvipäinen vakuutteli, hiljaa hymähtäen.

Hetkeksi turkoosi katse siirtyi Dariuksesta seurailemaan, kuinka Iriador taempana kävi viimein kapuamaan itseään ylös vuoteelta, jääden sängynlaidalle istumaan silmiään hieroen ja hiuksiaan ojennukseen sukien.
”Olette mitä ilmeisimmin saaneet aikanne kuitenkin kulumaan sinä aikana kun olen… itsekseni ollut”, Hopeakäärme hymisi, siirtäen sen asteen verran humaltuneemman katseensa takaisin Dariukseen, ”Ajattelin vain tulla vilkaisemaan että teillä on kaikki hyvin”.
”Tai jos jotain tarvitsisitte, vaikka kotini taitaa olla teille jo niin kovin tuttu entuudestaan”, Hopeakäärme naurahteli, lähinnä sitä omaa humala tilaansa. Eihän hän nyt niin tuiterissa ollut, mutta sen verran alkoholi vaikutti liskonpuolikkaaseen, että tuo jaksoi selvästi aikaisempaa pirteämpi olla.
”Anteeksi, ehdin jo särkyihini avata pullon jos toisenkin. Kehoni ei siedä lääkeaineksia liiaksi kerralla…”, puoliverinen pahoitteli huokaisten, kooten jälleen sen rauhallisemman olemuksensa ylleen.
”Ajattelin… jos haluaisitte liittyä seuraani… ehkä… nauttimaan jotain väkevämpää? Tai jos ylipäätään haluatte keskenänne jotain tahdikkaampaa juotavaa nauttia aikanne kuluksi, jos täällä olette viipymässä?”.


//MUTTAKUN RUBICON ON NIIN KAUNISSSSSSS <3333 PAIJJAISIN TIMIÄ OIKEIN MIELELLÄNI. En tahtoisi tulla Timin maille, tahtoisin kuitenkin silittää ja paijata >; TIMI SAA PIEREKSII NII PALJON KO MIELII, PIEREN TAKAS! Consta on tommonen karvanen nanna <3 Ottaisin mielelläni yhden Constan tännekin. Perian huh 8) Nyt tekee mieli piirtää Perian fanarttia//

[Aksutar]

"Mutta siinä kunnossa missä olit, olisit hyvinkin voinut juoksuttaa muita asioillasi syystäkin", Darius hymähti nopeasti sarvipäisen sanoihin, tuon vakuutellessa olevansa kyllä kunnossa. Kyllähän puoliverinen nyt tolpillaan näytti pysyvän ja oli selvästi pirteämmällä päällä mitä päivällä, mutta silti pieni, varovainen huoli nousi pintaan Seyrin terveydentilan suhteen. Toisaalta, kuka Winder oli kiistämään alkoholin mukavanturruttavaa olotilaa, väkijuoma kun tuntui toimivan hyvin vaivaan jos toiseenkin. Ehkä hyvä vain, että Lorythas oli alkoholinmakuun päässyt, viime kerralla kun tuo oli kovinkin mukavaa seuraa humalassa.
"Aikamme on kyllä kulunut hyvin. Olimme juuri aikeissa tulla katsomaan, miten sinä voit... mutta näemmä ehdit ensin", Darius hymähti Lorythasille, vilkaisten pienesti Iriadorin puoleen, joka sängyn reunalle oli ehättänyt istumaan.

Katse kuitenkin kääntyi takaisin Lorythasin kertoessa kuinka oli avannut pullon jos toisenkin jo särkyihinsä lääkintämielessä, mikä sai kenraalin virnistämään nopeasti. Hän ei ollut arvioinut väärin näkemäänsä, Lorythas oli jo ehättänyt hankkia itselleen pientä humalaa. Eipä Darius ollut sitä tuomitsemaan.
Kyläpäällikkö kuitenkin kyseli, haluaisiko haltiakaksikko liittyä hänen seuraansa nauttimaan jotain miestä väkevämpää, tai edes keskenään jotain nautittavaa. Nopeasti sivusilmällä Darius vilkaisi Iriadorin puoleen, kuitenkaan odottamatta tuolta mitään kommenttia tilanteeseen.
"Liitymme mielellämme seuraasi, jos uskot jaksavasi iltaa istua seurassamme", Kernaali vastasi kovin suoraan, kysymättä Iriadorin mielipidettä asiaan. Eiköhän korkeahaltia ollut samoilla linjoilla kenraalin kanssa. Olisi se mukava muutenkin istua iltaa Lorythasin kanssa, vaikka se pieni ääni päässä yhä varoitti, että siitä tulisi seuraamaan vain jotain hirveää. Darius koitti kuitenkin parhaansa mukaan taistella sitä ääntä vastaan, vakuutellen itselleen, ettei nyt kävisi niin kuin viimekerralla.

"Uskon, että tulemme viettämään vielä seuraavan yön täällä... Mikäli se sinulle sopii", Haltia jatkoi, "Ratsumme eivät ole vielä valmiita matkaan. Ja muutenkin olisi mukava viettää ilta kanssasi... Vai mitä Iriador?".



// RUBICON ONNNNNNNN<333 Timiä saa baijjata, älä vaan vie luita niin kaikki on ok. HIRVEET PIERUKILPAILUT NIIIIII. Consta on tommonen karvanalle niii (D Sitä voi kans rapsutella. Etttt piirrä mulle mitään siellä kun piirrät nyt vaan Doran jne! //

[Crimson]

Iriador maiskutteli kuivaa suutansa, kuunnellen Puolikäärmeen sanoja pienesti virnuillen. Lorythas kuulosti jo pirteämmältä, liekö syynä sitten tosiaan se alkoholi jonka puoliverinen kävikin mainitsemaan puheidensa lomasta. Ei punatukka moista jaksanut pahakseen laittaa, olihan se Puolikäärmeen oma asia, millaisena tuo päätti heidän nähden esiintyä ja olla loppujen lopuksi. Niinpä Iriador keskittyikin lähinnä heräilemiseensä, sen sijaan että edes olisi yrittänyt tässä pöpperössä liittyä mukaan keskusteluun varsinaisesti.

Lorythas kuitenkin odotti maltillisesti ovensuuhun nojaten, seuraillen kuinka Haukansilmä kumppaninsa puoleen vilkuili sanojensa lomasta.
”Ainakin siihen saakka, kunnes koen tarvetta käydä uudelleen pitkäkseni”, Puolikäärme naurahti, hieman leveämmin hymyillen, samalla suoristaen itseään ja kiskaisten sitä korsettia suoremmin ylleen. Kyllä Vaern tajusi olevansa uupuneempi kuin tavallisesti, mutta ymmärsi myös että kykenisi edes hetken olemaan vieraittensa seurana ja vaihtamassa sanasen tai pari noiden kanssa. Viettäen alkavaa iltaa mukavasti, ja tavallaan myös vieden sen huonosti aloitetun päivän luomat mielikuvat ja ajatukset pois sillä, että antoi itsestään jälleen niin miellyttävän ja mukavan kuvan toisille. Että kykeni heittäytymään siihen mielentilaan itsekin, ja sen jälkeen kenties yksinään möyriä vuoteeseensa lepäämään taas seuraavaa päivää odottelemaan ja päivän rientoihin valmistautumaan niin henkisesti kuin fyysisestikin.

”Viipykää vain niin pitkään kuin koette tarpeelliseksi”, Hopeakäärme lähti jatkamaan, ”Vaikka ymmärrän toki myös velvollisuuksienne tuomat pakotteet – mutta minä en ole teitä täältä ajamassa tiehenne, joten viipykää vain niin pitkään kuin mielitte”. Ei Vaern edes kyennyt mielessään kuvittelemaan, että olisi tuntenut pahaa siitä, että haltia parivaljakko olisi hänen kartanollaan pidemmänkin ajan aikaansa kuluttanut. Mutta Lorythas myös tunsi samalla sen pienen piston, pidätellessään tällä tavoin – omasta mielestään väkisin – kenraalia ja tuon alaista luonaan, vaikka noilla varmasti oli parempaakin tekemistä omilla sijoillaan.
”Niin no… olisihan se mielekkäämpää viettää ilta vapaammin seurassasi…”, Iriador kävi myöntelemään vuoteelta viimein seisomaan noustessaan, ”Enkä kiellä, etteikö mukava seura houkuttelisi… ja ehkä ne juomatkin joita viimeksikin tarjosit”, punapäinen myhäili jopa kiinnostuneena tästä ideasta. Viime kerrallakin kun oli ollut niin mukavaa, sitäkin lukuun ottamatta kuinka he olivat hieman villimmin päätyneet päättämään iltansa lopulta. Iriador viihtyi Briariassa. Iriador ylipäätään viihtyi Lorythaksen seurassa, joten miten tällaisesta tilaisuudesta olisi voinut näin niin kuin… pidemmän aikavälin jälkeen varsinaisesti kieltäytyä, kun täällä taas oltiin.

”Eiköhän se järjesty”, sarvipäinen tuumi ääneen naurahtaen juomien suhteen, tukea hieman toisella kädellään hakien puisesta ovenkarmista samalla, ”Olen siitä toki myös kiitollinen jos seurani kelpaa teille niin kuin kykenen sitä tarjoamaan”. Ei Lorythas kehdannut myöntää olevansa enemmän kuin iloinen siitä, että haltiakaksikko ylipäätään täällä aikaansa vietti! Tai ylipäärään siitä, että nuo halusivat Puolikäärmeen seurassa aikaansa viettää. Hopeaverinen kun oli niin… yksinäinen.
”Mutta tarvitsetteko jotain ennen kuin istuisimme alas? Järjestän kyllä mielelläni tarpeenne täytettäviksi, a-annan teille aikaa jos haluatte olla kaksin… enkä ylipäätään vaadi teiltä mitään, tiedättehän sen…”, Hopeakäärme selitti vienosti hymyillen, taas niin kovin suorapuheisesti sanojaan ilmi tuoden.


//RUBICOOOOOOOOON <3 En vie Timin luita. Timi voi itse nakertaa ne, koska en tykkään itse niistä. PIERUMESTA. Karvanalle 8) Yhden sellaisen tilaisin tänne nyt heti kiitos. Ellei se sitten le spärdö. Spärdöä en välttämättä nurkkiin ottais, se söis vaan kaiken. EIKUN FAN ART KOSKA AKSUN HAHMOT, mun piirtopöytä vaan on taas kaapissa. Sitä on paha ottaa sieltä pois ennen kuin osaan taas piirtää//

[Aksutar]

Kovasti puoliverinen vakuutteli olevansa pystyssä ja kunnossa, ainakin siihen saakka kunnes kokisi tarvetta uudelleen pistää maaten. Ehkä hyvä niin, jos Lorythas itse tiedosti kuntonsa ja osasi sen perään katsoa, eipähän tarvinnut sarvipäistä erikseen käydä käskemään vuoteeseen. Ei Darius kyllä uskaltanutkaan käskeä toista lepäämään, ei tämän aamuisen jälkeen.
Lorythas myös kovasti vakuutteli, ettei ollut itse ajamassa haltiakaksikkoa minnekään kylästään ja nuo saisivat viipyä Briarissa niin kauan kuin halusivat, mikä tietenkin oli lohduttavaa kuulla. Silti, se pieni ääni päässä yhä muistutti eilisistä puheista ja siitä, kuinka puoliverinen oli suorastaan halveksunut Winderin kaltaisia puhdasverisiä ja kuinka "he" olivat syypää Seyrin ja muiden kärsimykseen tässä valtakunnassa. Ei Darius tulisi ikinä pääsemään yli siitä tiedosta, aivan kuten Iriador oli kerran kommentoinut negatiivisesti kenraalin kasvoja. Ne sanat jäivät kummittelemaan, olivat ne sitten sanottu tarkoituksella tai vahingossa. Kyllä Darius muistaisi, vaikkei ääneen niistä mitään enää koskaan sanoisi.

Kenraali kävi pienesti kääntymään kumppaninsa puoleen tuon avatessa suunsa, myönnellen että illan viettäminen Seyrin seurassa olisi kyllä mieluisaa - puhumattakaan siitä alkoholipitoisenjuoman nauttimisesta. Darius hymähti pienesti, nyökäten samalla Iriadorin sanoihin, siinä missä Lorythas tuumaili moisen järjestelyn alkoholijuomiensuhteen järjestyvän. Sinällään tarjous houkutteli enemmän kuin tarpeeksi, olihan tässä jo monta viikkoa oltu ilman pienintäkään huikkaa. Ei Darius voinut kieltää, etteikö ryyppy jos toinenkin olisi maistunut juuri nyt. Kaiken tämän jälkeen.
"En usko että mitään muuta tarvitsemme", Darius aloitti katseen kääntyessä Lorythasin puoleen, "Korkeintaan jotain pientä naposteltavaa illan myötä, näin yhden aterian syöneenä... Ruoka tekisi varmasti sinullekin hyvää - oli se sitten samaa mitä meillä", Kenraali hymähti pienesti viimeisen lisäyksen myötä, muistaen kyllä yhä kuinka sarvipäinen raakaa lihaa oli ennemmin mutustanut. Sama se Dariukselle, jos Lorythas uudemman kerran raakaa lihaa suuhunsa vetäisi heidän seurassaan - tai sitten tyytyisi mahdollisesti samaan ruokaan mitä vieraille tarjoaisi.
"Ehdimme kyllä myöhemminkin olla kahden. Nyt kun olemme täällä, vietämme mielellämme aikaamme seurassasi", Darius jatkoi, "Me kun olemme niin harvoin täällä... näin mitä nyt vertaisi viimevuosiin...".

"Kerro vain, jos tarvitset apua jonkin suhteen. Olet yhä toipilas, en haluaisi että meidän takia turhaan rehkisit", Vanhin haltioista hymähti, katsahtaen Lorythasin silmiin samalla. Varovaisesti, suorastaan lupaa pyytävästi.


// RUBICOOOOONNNNNGGHH<3. Timi ei ymmärrä ihan sitä konseptia, että maassa olevat luut ovat hänen. Luulee että kaikki vie ne. FARTMASTHA. Yksi karvanalle tulossa. YKSI KARVASPÄRDÖ MATKASSA. SPÄRDÖ TULEE JA SYÖ SUN SIENET. EIIII KUN ET PIIRRÄ MULLE MITÄÄN KUN OOT JO PIIRTÄNY NIIN PALJON MULLE ASDWAWDAEFE. Anna sen piirtopöydän olla kaapissa, ellet omia hahmokuvia meinaa piirtää. Ehkä mä kohta kans ton piirtopöydän otan syliin ja piirrän siitä Marduk vs Lory kuvasta kunnon linet. Ehkä. EHKÄ //

[Crimson]

Iriador jäi takavasemmalle kuuntelemaan Dariuksen puheita, kohottautuessa seisomaan itse samalla sen verran, että saattoi kiskaista sitä yllään olevaa kaapua taas paremmin ylleen. Ylisuuri vaatekappale suoristui yhdellä vetäisyllä paremmin ylle, ja hihat oli helppoa kääriä taas entiseen malliinsa kyynärtaipeisiin saakka lepäämään. Tosin sitä Iriador jäi miettimään, mitä Haukansilmä tarkoitti Seyrille mainiteessaan ruuasta, ja sen… samankaltaisuudesta heille tarjoamansa ruuan kanssa.
“N-niin…”, Lorythas naurahti vaivautuneesti ymmärtäessään kyllä mitä kenraali tarkoitti, katseen laskiessa hetkeksi muualle, “Eiköhän kaapeistani suolaista ja makeaakin löydy, ja jäihän muonakoriinkin vielä jotain. Voin myös aina pyytää muita tuomaan kartanolleni jotain, jos mielenne tekee jotain erityistä”, sarvipäinen selitti ujosti hymyillen, kynsiään toisiaan vasten hieman naputellen. Pian kuitenkin rentoutuen ja rauhoittuen paremmin tilanteeseen silminnähden, Haukansilmän myönnellessä kaksikon viettävän mielellään aikaa Lorythaksen seurassa. Ja sen kuulemisesta Hopeakäärme piti. Hän piti seurasta, silloin kun mielekästä sellaista oli tarjolla. Piti jos hänen seurassaan jaksoi vain rauhoittua istumaan alas ja turista niitä näitä turhia miettimättä, nauttia hyviä juomia, samalla kun aika lensi ohitse turhankin nopeaa tahtia.
Vaern oli siitä otettu, että kaikkien niiden hankaluuksienkin jälkeen ne kaksi toverusta, joita hän itse saattoi tärkeiksi ystävänaluiksi nimittää, halusivat häneen aikaansa tuhlata.

Hitaasti se lumoava katse, joka niin eriparinen yhä Fritzin iskujen myötä oli, nousi lattianrajasta vastaamaan siihen Dariuksen katseeseen, Lorythaksen sillä hetkellä epäröimättä lainkaan sen katsekontaktin suhteen, vaikka se aikaisemmin oli tuntunut niin vaikealta. Se Haukankatse oli yhtä miellyttävä ja mielenkiintoinen kuin aina aikaisemminkin, eikä Lorythas olisi halunnut laskea silmiään toisesta alas – mutta ei hän enää kehdannut samalla tavalla Dariukseen katsoa. Sen hetkeksi toisaalle hairahtaneen ajatuksen myötä puolin sakeanharmaa, puolin turkoosi katse valahti silmäpuolesta alas, Lorythaksen nostaessa haikeaksikin tulkittavan ilmeen kasvoilleen siksi hetkeksi.
“Kyllä minä pärjään, suotta kuvittelet että vuoksenne asioiden järjestäminen haittaisi tai että sillä itseäni mitenkään uuvuttaisin”, Hopeakäärme tuhahti, yhä sen katseensa poissa Winderistä pitäen, vilkaisten kuitenkin nopeasti välistä Iriadorin puoleen, joka lähemmäs tilannetta oli kumppaninsa vierelle astellut.

“Voisitte käydä itse etsimässä mieleistänne naposteltavaa kyökin kaapeista kirjaston puolelle”.
“Keitämme sinulle samalla teetä, sama vaikka sitä jonkun väkevämmän ohessa nauttisit”, Iriador huomautti välistä, muuttuen kuitenkin miettiääksi sen myötä kun mietti, mistä oikeastaan lämmintä vettä saisi. Rohtoja sisältävät teepussit taisivat yhä olla kirjastossa, vesi vain puuttui, eikä Iriador viitsisi sitä nyt kylpyhuoneen padastakaan hakea…
“Riittää jos tuotte vain pannullisen vettä… voin… lämmittää sen itse. Keittiöstä pitäisi löytyä myös vettä”, Hopeakäärme totesi varovaisesti hymyillen. Eihän sekään salaisuus ollut ja… Dariuksella oli jo omakohtaista kokemusta siitä, kuinka kuumaksi Seyr kykeni itseään parhaimmillaan lämmittämään. Niitä sanojaan Lorythas jopa hieman säikähti, lähes jo muuttaen mielensä tämän koko illanistujaissuunnitelman suhteen.
“Minä käyn itse vielä huoneessani… hakemassa… muutaman asian”, oikeasti sarvipäinen tarvitsi vain hetken aikaa siltä hiljalleen selvemmin päälle hiipivältä paniikiltaan rauhoittua, ennen kuin edes viitsisi uudemman kerran kaksikon edessä, tai etenkään Dariuksen silmään näyttäytyä.
“Tulen ihan kohta…”, Lorythas henkäisi äkkiä, katsahtaen nopeasti haltioiden puoleen ja yllättävänkin ripeästi käännähtäen vierashuoneen ovilta takaisin käytävälle. Jos hän vain hetken saisi olla rauhassa… yksin…
Sokea tuijotti omalta osaltaan häkeltyneenä Puolikäärmeen perään, suu puoliksi auki merkkinä siitä, että oli jotain aikonut tuon sanoihin kommentoida, mutta Lorythas oli ehättänyt ensin. Ja sitten taas paikalta… paennut, jos niin saattoi sanoa.


//NNNNGH <3 Timi senkin hömppä. Karvanalle tänne jo kiitos. KARVASPÄRDÖSTÄ SAIN KYLLÄ NOIN MUUTEN JO IHAN TARPEEKSENI. PERKELEEN YLLÄRI SPAWNAILIJA, EN ENÄÄ KOSKAAN SAA OLLA RAUHASSA KO SE SPAWNAILEE MUN OVILLE. MUN MAILLE. SINNE ON MINKÄÄN SPÄRDÖN KOHTA ENÄÄ TURHA TULLA RELLESTÄÄN. Mä en oo kyllä piirtäny sulle yhtään mitään VERRATTUNA SIIHEN KUIN PALJON SÄ OOT TEHNY KAIKKEE NANNA ARTTIA MULLE <3333 Marduk vs Lory 8))) Tarvitsen jo meidän seuraavan pelin. Ja katso äiti. Yöjännää <://

[Aksutar]

"Eiköhän se, mitä täällä on tarjolla, riitä meille ihan hyvin", Darius hymähti Lorythasille tuon ehdotellessa, että voisi pyytää muita tuomaan jotain erityisempää haltioille mikäli tarve oli. Ei Darius nähnyt sopivaksi vaivata kyläläisiä enää heidän tähden, tyytyisivät siihen mitä tarjolla oli tai sitten olisivat ilman. Kenraali kävi myös pistämään merkille jälleen sen kynsien naputtelun, mitä puoliverinen mitä ilmeisemmin harrasti silloin kun oli hermostunut ja arka. Tai tähän johtopäätökseen Darius oli tullut, ei tuota naputtelua voinut olla huomaamatta. Haukankatse laskeutuikin hetkeksi niitä kynsiä seuraamaan, palaten kuitenkin Seyrin kasvoihin, tuon kohottaen samalla katseensa haltiaan. Teki pahaa katsoa Lorythasia, tuon toisen silmän ollessa sakea Fritzin käsittelyn jäljiltä. Mutta eipä Darius asialle mitään voinut, ilmeisesti se silmän huonokunto ei myöskään Lorythasia haitannut pahemmin, joten turha siitä kai oli huomautella.

Pienesti kenraali kävi hymähtämään Seyrin todetessa, ettei apua tarvinnut saatikka itseään tulisi uuvuttamaan, jos haltioille järjestäisi asioita. Darius ei käynyt vääntämään vastaan, sillä ei yksinkertaisesti uskaltanut. Parempi pysyä vain hiljaa ja seurailla, kuinka sarvipäinen kovin haikeana lattianrajaa kävi tuijottamaan. Pysyä nöyränä ja kiitollisena siitä, että oli ylipäätään hengissä sarvipäisen raivokohtausten jäljiltä. Se tuskin tulisi kolmatta kertaa enää toistumaan...
Katse kääntyi kuitenkin Iriadorin puoleen tuon ilmoittaessa, että he voisivat teetä keittää Lorythasille samalla kun keittiössä käväisisivät. Lorythas tosin huomautti, että riittäisi jos haltiakaksikko toisi hänelle pannullisen vettä kirjaston puolelle, puoliverisen kyllä kyeten lämmittämään teeveden paikanpäällä tarvittaessa. Kätevää, kieltämättä.
Ennen kuin Darius ehätti mitään varsinaisesti Lorythasille enää sanoa, oli sarvipäinen kovin vaivalloisesti ilmoittanut käyvänsä vielä huoneessaan hakemassa muutaman asian ja sitten jo poistuen paikalta sen pahemmin selittelemättä. Darius katsoi hetken puoliverisen perään, ennen kuin käännähti Iriadorin puoleen.
"Tule, käydään keittiössä hakemassa ainakin se teevesi...", Noiden sanojen myötä askel kävi johdattelevasti viemään kohti ovea, aina käytäviltä rappusia pitkin alas kyökin puolelle.

Keittiössä Darius etsi käsiinsä sen teepannun, sekä teekupin. Vettä käytiin ottamaan tynnyristä pannuun riittävästi, eiköhän moinen määrä Lorythasille kelvannut, haltiakaksikko kun ei teetä nyt ottaisi - tai ei ainakaan Darius. Päivällä tuodusta muonakorista löytyi yhä ne omenat, joista Darius kävi tyrkyttämään yhden Iriadorille, nostellen vielä muutaman mukaan teetarjottimelle. Saisi Lorythaskin syödä mokoman jos halusi, tosin Darius ei ollut enää varma söikö sarvipäinen kasviksia tai hedelmiä...
Jahka kaikki oli kasattu tarjottimelle, kävi askel viemään sen kirjaston puoleen odottelemaan Lorythasia. Tarjotin laskettiin sivupöydälle, kenraalin käydessä nappaamaan itselleen yhden niistä omenoista, jotta jotain huikopalaa saisi. Tosin kieltämättä enemmän tai vähemmän vahva alkoholijuoma maittaisi nyt enemmän kuin hyvin. Johan tässä oltiin oltu ilman viikko jos toinenkin, hermoja raastoi vähemmästäkin. Kenraali tarvitsi jälleen kunnon irtioton, joskaan haltia ei tiennyt kuinka hyvin kykenisi rentoutumaan Lorythasin seurassa... Vaikka olisi kyllä halunnut, silti se pieni ääni takaraivossa käski olemaan varuillaan puoliverisen kanssa, joka oli jo muutamaan kertaan osoittanut arvaamattomuuttaan.



// Timi on vähän tymäh. KARVASPÄRDÖJÄ. TULEVAT SINNE OVELLE KOPUTTELEMAAN, OLISIKO SINULLA AIKAA PUHUA AKAKAKAKAKAKKABUUTOSTA HETKI. SINNE SUN MAILLES TULEVAT USKOAAN LEVITTÄMÄÄN. Oot sä piirtäny mulle ihan tarpeeks herran jumala ne Darin armoritkin. SIT MÄ PIERESKELEN VAAN NOPEITA DOODLEJA SULLE EI SE OO MITÄÄN NIIHIN SUN KUVIIN VERRATTUNA. Tahdon jo myös. Tahdon päästä riehumaan kivijätillä. YÖJÄNNÄ OLI KIVAA Sen takia heräsin tänään ajoissa et pääsen vastaan ennen kun nakkilaan lähetään //

[Crimson]

Mikä lieni tulleen puoliveriselle, oli Iriador ripeästi kaikkonevat askeleet kuullessaan varma, että Lorythas todellakin kauemmas vierashuoneelta asteli. Menikö tuo sitten takaisin omalle huoneelleen jotain todella hakemaan, siitä punapäinen taas ei niin varma ollut, mutta halusi silti kyläpäällikön sanaan luottaa. Pienesti Dariuksen sanoihin nyökäten lähti punatukka kuitenkin hipsimään siinä ylisuuressa, vaaleassa kaavussaan Haukansilmän perään keittiötä kohden, josta välipalaa ja teetarvikkeet oli määrä käydä noutamassa.
Winder kävikin etsimään käsiinsä teepannun ja kupin, siinä missä Iriador päätti spontaanisti suunnistaa hajuaistinsa perässä kaapilta toiselle. Löytäenkin sieltä kuivattua, revittyä riistaa, joka oli hyvin säilöttynä korkeassa lasipurkissa. Punapäinen poimi toiseen käteensä vielä sen ruokailullakin mukana olleen juustonkimpaleen, josta saattaisi illan myötä paloja siivuta naposteltavaksi. Jokin suolainen naposteltava ylipäätään tuntui hyvältä idealta ottaa ohelle mässäiltäväksi, alkoholin kuitenkin poistaen sen näläntunteen ja aamulla taas inhottaisi, jos vatsa kurni ikävästi olon ollessa valmiiksi heikompi ja kuivempi kuin tavallisesti. Siinä samalla tarvikkeita kasatessaan kävi punapäinen myös popsimaan sen maukkaan omenan suihinsa, jonka Darius oli hänelle tunkenut.

Tavaroitten kanssa haltiakaksikko sitten suuntasikin kirjoja tursuvalle huoneelle, pöydille laskien teetarvikkeet ja eväät. Iriador kävi erottelemaan vielä aikaisemmin sivupöydälle jättämistä rohdoista yhden teepusseista pannun ja kupin vierelle. Jahka Hopeakäärme paikalle palaisi, voisi tuo sitten itse sanomansa mukaisesti sen veden lämmittää ja sokea saattoi sitten neuvoa, kauanko teen piti antaa kaiken kaikkiaan hautua.
Kuten Dariuskin, rojahti nuorempi sitten kuitenkin alas leveämmälle divaanille Lorythasta odottelemaan. Sokean katseensa kattoon kohottaen ja pienesti hymyillen siinä rauhoittuessaan aloilleen. Päivä oli ollut täynnä jo turhankin paljon kaikenlaista toimintaa, eilisestä puhumattakaan. Ja Seyrin seurassa kun oli tähänkin saakka ollut niin mukava viettää aikaa – joskin se hiljainen ääni päässä varoitti tällä kertaa myös olemaan varuillaan sarvipäisen suhteen, lähinnä sen tämänpäiväisen jäljiltä. Jokin oli saanut Hopeakäärmeen menettämään malttinsa ja kuulostamaan niin kovin… kylmältä silloin, ja siitä Iriador ei varsinaisesti ollut pitänyt, kuten tuskin Haukansilmäkään. Mutta kuten korkeahaltia oli sen ääneen ilmaissutkin, Lorythas oli kaikkea muuta paitsi ilkeä ja kylmä olento, joka olisi - ylipäätään heille - halunnut pahaa tuottaa millään tavalla.

Eikä kyläpäällikköä kauaa täytynyt enää odotellakaan. Seyr saapui samaan tilaan heidän kanssaan, mukanaan muutama pullo väkevämpiä litkuja, sekä muutama pieni nyytillinen jotain. Vaikuttaen kutakuinkin olevan vielä yhtä hämillään mitä silloin, kun vierashuoneella tuo oli haltioista eronnut.
”Anteeksi… että sillä tavoin lähdin… ja jos ylipäätään jouduitte odottamaan”, Hopeakäärme kävi huokaisemaan ääneen, laskiessaan kädestään ne sinisensävyiset lasipullot, jotka tujua, hieman tulisesti – eksoottisemmin - maustettua alkoholia sisälsivät, nojatuolien ja divaanin läheisyydessä olevalle matalammalle pöydälle. Sitten sarvipäinen lähti availemaan niitä nyyttejä kiinni pitäviä nyörejä, hieman levittäen niitä avonaisemmiksi ja laskien käsistään. Paljastaen että ne pitivät sisällään paahdettuja manteleita ja pähkinöitä, toiset suolaisia, toiset hunajalla ja sokerilla kuorrutettuja. Tietenkin Iriador havahtui siihen suolaisenmakeaan, pähkinäiseen hajuun, kumartuen lähemmäs silmänsä suurina Lorythaksen ojentaessa niitä pussukoita nuoremman puoleen. Punapäinen kävikin poimimaan toiseen kämmeneensä niistä molemmista manteleita ja pähkinöitä, napsaisten myös ohimennen niitä suuhunsa rouskumaan.
”Näitä oli aina kotona…”, Iriador hymisi tyytyväisenä mussuttaessaan.
”Hyvä jos ne maistuvat”, Puolikäärme naurahti, rohjeten jo hymyilläkin paremmin, ”Saat ne kyllä mukaasi jos haluat”.

Nopeasti Lorythas kävi vilkaisemaan lävitse ne tarpeet, joita suippokorvat olivat saaneet keittiöstä mukaansa raahattua, laski ne pähkinäpussit haltioiden ulottuville pöydänkulmalle, ennen kuin lähti koristeltuja laseja hakemaan kirjaston lasiovisesta kaapista.
”Haluatteko jotain… tavanomaisempaa juotavaa joita haltioiden keskuudessa nautitaan? Voitte toki maistaa ja juoda niitäkin mitä toin, mutta… epäilen vahvasti etteivät… ne ja niiden tulisuus ehkä ole teidän makuunne. Tai mistäpä minä sitä tiedän”, sarvipäinen selitti, kiikuttaessaan muutaman kappaleen niitä laseja juomien ääreen. Valmiina hakemaan pyynnöstä jotain muutakin vielä tarvittaessa, kuten niitä vaihtoehtoisia juomia. Olihan hänellä viinejä ja ihmisille ja haltioille tyypillisiä juomia, siinä missä oluttakin jos majatalolla viitsi lähteä pyörähtämään.


//Timi senkin peruna. KARVASPÄRDÖT PERKELE. Mun pitäis tän myötä lähtee päivittään tilanne ja tarkistaan onko se spärdö vielä siellä mun etupihalla mulkoilemassa. KOSKAAN EN OLE PIIRTÄNYT AKSULLE TARPEEKSI. Ja Aksun doodlet on uh <3 TAHTOOOOOOO. Oli kivaa siinä unipöhnissä vielä lukea peiton alle kääriytyneenä sun vastausta//

[Aksutar]

Kaikessa rauhassa kenraali pisteli poskeensa sitä omenaa, seuraillen lähinnä Iriadorin puuhia, sanomatta sanaakaan. Vieläkin kenraali pähkäili, oliko tämä sittenkään hyvä idea. Istua nyt alas jälleen sarvipäisen kanssa, sen jälkeen mitä eilen illalla ja tänä aamuna oli tapahtunut. Hän halusi yhä luottaa Lorythasiin, mutta kaiken kokemansa jälkeen kenraali tiesi, ettei se ollut fiksuin ajatus. Typeräähän se olisi, jos hän nyt luottaisi sokeasti sarvipäiseen jälleen. Luottamus piti ansaita ja juuri nyt, Lorythas ei nauttinut täysin rinnoin kenraalin luottamusta. Eipä Darius sitä ääneen sanonut, mutta ehkä Lorythas saattoi sen arvata. Ellei sitten ollut todellakin niin jakomielinen, ettei ymmärtänyt mitä aggressiivinen käytöksensä sai aikaan...

Lorythasin viimein saapuessa paikalle oli Darius ehättänyt omenansa jo syödä. Katse kävi seurailemaan sarvipäistä joka lähemmäs tuli kera pullojen ja nyyttien. Tietenkin ne nyytit herättivät kummastusta, mutta pianhan se selvisi mitä moiset sisällä pitivät.
"Emmepä me kauaa odotelleet. Suotta anteeksi pyytelet", Darius hymähti kyläpäällikölle joka pikaista poistumistaan ja viivyttelyään kävi pahoittelemaan. Kenraali ei voinut sanoa välittävänsä paahdetuista manteleista tai pähkinöistä, ei hän varsinaisesti moisia ollut edes maistanutkaan, lähinnä siksi ettei tilaisuutta ollut koskaan tullut, eikä hän itse jaksanut moisia hankkia. Mutta siinä vaiheessa kun Iriador mainitsi kotonaan olleen aina näitä herkkuja, kävi kenraalin mielenkiinto nousemaan. Lähinnä siksi, että halusi kumppaninsa elämään ja menneeseen tutustua tavalla jos toisellakin. Joten, mikäli paahdetut mantelit ja pähkinät olivat osa Iriadorin kotimuistoja, aikoisi Darius niitä maistaa ennemmin tai myöhemmin.

Ennen kuin Darius paahdettuja naposteltavia maistoi, kääntyi katse Lorythasin puoleen tuon kysellessä mitä haltiat halusivat mahdollisesti juoda. Pieni, nopea virne käväisi kenraalin kasvoilla puoliverisen sanojen myötä, katseen seuraillessa tuon toimia.
"Oliko se haaste?", Darius kävi virnuilemaan hopeaverisen varoitellessa tulisista juomista, "Saatat aliarvioida meidät - tai ainakin minut".
"Kaada mitä tarjoat, ei minun takiani tarvitse mitään erikoisempaa alkaa hankkimaan", Vanhempi haltioista lisäsi, samalla kun kävi poimimaan muutaman paahdetun mantelin hyppysiinsä.
Seyr tekikin niin kuin pyydettiin molempien haltioiden osalta, ojentaen lasit kaksikolle ennen kuin itse kävi oman lasin kanssa paikkaa hakemaan. Darius tuttuun tapaansa kävi kerran jos toisenkin nuuhkaisemaan juomaansa ennen kuin edes harkitsi maistamista.
Sitten iski se hetki, kun Darius ei tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa. Mistä olisi voinut alkaa puhumaan, ilman että tilanne johtaisi epämieluisaan suuntaan. Katse nousikin huulia vasten lepäävästä lasista jokseenkin varovaisesti Lorythasin puoleen, aivan kuin odottaen tuon sanovan jotain näin alkuunsa. Hitaasti siinä samalla se lasi kävi kallistumaan, Haukansilmän maistaen varovaisesti lasin sisältöä. Sen jälkeen kun N'drayer hänelle viskin oli esitellyt, oli kenraali oppinut että ehkä ei kannata niin ronskisti uutta alkoholia alas kurkustaan kaataa. Yllättävän... Miellyttävältä se juoma maistui, vaikka selvästi omasi takapotkun joka jäi suuhun kummittelemaan jahka nesteen alas kurkustaan oli saanut. Päällepäin kenraali ei kuitenkaan antanut minkäänlaista reaktiota alkoholinmausta.
"Minä kun luulin että pikkunaaraan ja sinun välit eivät kovin lämpimät olleet", Darius kävi lopulta tokaisemaan, "pikkunaaraalla" tarkoittaen Pumpkinia, "Mutta silti se kovin sinua kävi puolustamaan". Olisiko liskosta sittenkin pitänyt puhua termillä hän? Vai se? Ei Darius tiennyt, eikä hän varsinaisesti välittänyt siitä jos punainen pikkulisko otti itseensä jos siitä eläimentavoin termillä "se" puhui. Sanokoot itse, jos ei siitä pitänyt... Ja tähän hätään kenraali ei edes muistanut tummahipiän nimeä, ei hän ollut katsonut tarpeelliseksi sitä muistaa!



// PERUNA :---------------------DDDD JUMALAUTA MIKS REPESIN. SPÄRDÖII. No oliko se siellä--- niin olihan se. Jätä nyt ne lihat sille! JÄTÄ MUONAT JA JUOKSE. OLET JO PIIRTÄNYT TARPEEKSI. Sä ja sun unipöhnät kui sä ees niin aikasin olit hereillä herranperse, sul ei ollu mitään syytä herätä... kai? //

[Crimson]

Puolikäärme kävi virnistämään itsekseen Dariuksen sanoille. Olihan se omalla tavallaan toki haaste patistaa muita aina maistamaan niitä eksoottisen mausteisia viinoja, jotka Briarissa olivat kovin yleisiä. Etenkin Lorythas itse piti niistä, jotka tulisuutta ja pientä potkua mukanaan kantoivat, liekö juuri syynä se että Seyr muutenkin liskonpuolikkaana nautti kuumemmista oltavista. Tuliset viinat olivat hänen makuunsa silloin kun humalaan täytyi päästä, miedommat juomat taas seurailtoja varten. Siinä missä Hopeakäärme nautti mielellään myös turhan mausteisia ruokia!
”Jos sen haasteeksi tahdot mieltää”, Puolikäärme hymähti, leveämmin rohjeten hymyillä siinä samalla kun kävi toista niistä sinertävistä pulloista availemaan ja kaatamaan sen sisällöstä maistiaiset niin Iriadorille kuin Dariuksellekin. Punapäinen näytti niin keskittyneeltä pähkinäherkkuihinsa, ettei Lorythas viitsinyt kuin siirtää lasin lähemmäs nuorempaa, jottei tuon kurotella tarvitsisi myöhemmin. Haukansilmälle puoliverinen sen sijaan lasin ojensi kohteliaasti, kerta vielä itse pystyssä oli. Sitten vielä oman lasinsa täyttäen, korsettia yllään vetäisten suoristaen alemmas ja istahtaen viimein myös nojatuoliin alas.
Seyrin kasvoilla lepäsi yhä se kuumeinen, samaan aikaan humaltuneisuutta merkitsevä puna, Hopeakäärmeen muuten alkaessa vaikuttaa seuraansa ja tilanteeseen hetki hetkeltä rentoutuneemmalta ja tyytyväiseltä. Ehkä tästä vielä tulisi mukava ilta – niin Lorythas itse ainakin halusi samalla myös miettien, voisiko näin ansaita luottamustaan paremmin takaisin kaksikon osalta.

Mutta kukaan ei mitään sanonut. Huoneessa lepäsi hiljaisuus, Lorythaksen vetäistessä runsaan kulauksen tottuneesti täyteen kaadetusta lasistaan. Vältellen sitä katsekontaktiaan niin Iriadoriin kuin Dariukseenkin, ennen kuin silmien katse nousi kenraalin puoleen tuon käydessä Pumpkinista kyselemään. Ennen kuin Lorythas mitään vastasi, kävi tuo taas ottamaan maltillisemman huikan lasistaan.
”Olemme täällä yhtä suurta perhettä, puolustamme toinen toistamme siinä missä sotilaasikin pitävät toistensa puolia”, Puolikäärme selitti, kiinnittäen myös Iriadorin huomion puoleensa, joka divaanilla lootusasennossa niitä pähkinöitään mutusti, ”Ehkä tosin… pedon aisteilla oli siihen myös syynsä – laumassa johtajaa puolustetaan, samaan tapaan se heijastuu lohikäärmeisiinkin jotka elävät joukossa”.
”Epäilen senkin vietin kohdistuvan itseeni enemmän Lokenen takia... En minä Sagasta vieläkään osaa välittää muuten pahemmin…”, Lorythas kertoi, pienesti niitä sanojaan hymähtäen, edes varsinaisesti huomaamatta että puhui Pumpkinista tuon tosinimellä. Saga oli kuitenkin tärkeämpi Lokenelle mitä Vaernille, sen valkeista serpenteistä molemmat tiesivät.

Vierestä Iriador kävi kuromaan viimein sitä omaa lasiaan pöydän kulmalta, hieman hätkähtäen sitä terävää hajua, joka lasista nenään tuoksahti. Ei se paha ollut, ennemminkin kirveli hajuaistiin ja sai nuoremman siristämään silmiään – Iriador kun oli tottunut juomaan lähinnä vain haltioiden parissa nautittuja juomia ja sitten sitä viiniä…
Rohkeasti punapäinen sitä juomaa kuitenkin maistoi, todeten hiljaa mielessään että voisi tätä illan mittaan enemmänkin nauttia, vaikka kävikin sitä poltetta jälkeenpäin pienesti yskäisemään ohimennen.
”Toivon kuitenkin Pumpkinin ymmärtäneen että teki väärin kohdallasi…”, Lorythas harmitteli, nostaen sen katseensa viimein paremmin, joskin erittäin varovasti Haukansilmää tutkimaan, ”… Olen pahoillani... sen puolesta”.


//PERUNA NIIII ÄLÄ NAURA POTUILLE :----DDDD Pottu Timi. Nii-i, NIII-I, OLI SE SPÄRDÖ SIELLÄ. En jättänyt muonia, spärdö meni tiehensä, lähdin seikkailemaan, kuolin kylmään. Oikeesti Lorynki ois pitäny jättää joku vitun weed keskelle kuiskauksen tupia sillon aikanaan niin Jaakko ois pysähtyny pössytteleen sitä sit ::D:D::D:D:DDDD KOSKAAN EN OLE PIIRTÄNYT TARPEEKSI! Olin hereillä koska päätin herää samaan aikaan kun Joonas ja mennä sitten aikasin nukkumaan. Mutta kappas, kello on taas aika reippaasti, eikä muo väsytä niitten pitempien torkkujen takia yhtään :----DDD//

[Aksutar]

Ehkä oli väärin nauttia alkoholia kilpailumielessä. Ehkä oli väärin syöksyä tyhmänä maistelemaan uusia alkoholipitoisia juomia, uhoten etteivät ne mitään olleet edellisiin verrattuna. Kuten oli jo Delathosin kanssa todistettu, uusi myrkky saattoi yllättää ja hujahtaa päähän salakavalasti, eikä niin tasaisesti. Viskiin kenraali ei kyllä enää koskisi vapaa-ehtoisesti, ellei tosissaan halunnut lekanlyöntiä päähänsä. Se juoma ei vain sopinut hänelle. Mutta jos sitä nyt tämän kerran kokeilisi tätä uutta myrkkyä jokseenkin tutussa seurassa, kenraalin kuitenkin päättäen olla varovainen juomisensa suhteen. Tosin sen näki sitten, kuinka kauan tämä varovaisuus jatkuisi...
Kulaus jos toinenkin otettiin lasista, ennen kuin mokoma laskettiin läheisimmälle pöydälle. Katse kääntyi takaisin Lorthasiin tuon käydessä kertomaan kuinka kyläläiset pitivät yhtä siinä missä Kuiskauksen sotilaatkin. Ei yllättävää sinällään, mutta kenraali oli saanut sen käsityksen, ettei tummahipiäinen ja Lorythas olleet kovin hyvissä väleissä. Joskin, Lorythas kävi huomauttamaan että kenties kyseessä olivat pedon aistit, jotka käskivät suojella laumanjohtajaa. Ehkä se saattoi olla syy, miksi pikkulisko niin tomerasti oli päälle käynyt. Eihän tuo muuten koskaan käyttäytynyt kovin aggressiivisesti, saatikka hyökkäävästi, näin Dariuksen kokemuksien mukaan. Mutta eihän hän naaraslohikäärmettä - Sagaa..? Pumpkinia? Ilmeisesti mokomalla oli parikin nimeä - tuntenut.

"En syytä sitä tapahtuneesta. Ehkä se ei näe toimissaan mitään väärää ja jos niin on, en käy siitä itseeni ottamaan... Petohan se loppujen lopuksi on... ja... Ehkä olin vähän turhan aggressiivinen sitä kohtaan vuosia sitten järven jäällä...", Darius hymähti pienesti, toisen käden noustessa hieraisemaan kevyesti hartiaa josta pikkulohikäärme oli kiinni leuoillaan ottanut, "Vaikka se olisi voinut kyllä olla hieman hellävaraisempi... Tosin, Náro sitä taisi vain yllyttää".
Eiköhän kaikki ymmärtäneet Náron hyökänneen Pumpkinin kimppuun tuon pikkuliskon uhatessa Syndraen isäntää. Loppujen lopuksi kyse oli vain yhdestä suuresta väärinkäsityksestä puolin jos toisinkin.

"Tiedätkö kuinka Lokene voi...?", Oli seuraava kysymys kenraalilta, joka keskustelua koitti näin kevyesti ylläpitää, "Se taisi ottaa enemmänkin osumaa Fritzin joukoilta?".



// NAURAN POTUILLE KUN POTUT ON NIIN POTTUJA. SIELLÄ SE SPÄRDÖ OLI. Kuolit kylmään, kuin noloo. Selvisit spärdöstä ja sit jäädyit ku tuli vähän vilu. :---------------DDD VOI PERSE NYT. SIEL JAAKKO OIS OLLU TYYTYVÄISENÄ WEEDIENSÄ KANS ei kato ois dropannu jotain sienii sille! Ja kello on joo hups tolleen. Mutkun on juotavaa ja ei väsytä torkkujen jäljiltä ja sit joku Crim streamaa long darkkia //

[Crimson]

Lorythas huokaisi jokseenkin helpottuneena kuullessaan, ettei Darius ollut Sagalle vihainen tapahtuneesta. Tietenkin se huojensi kuulla, ettei kaunaa kannettu kenellekään, vaikka tietenkin Pumpkinin teko oli näin Lorythaksen mielestä ollut väärin. Mutta ketä tilanteesta ylipäätään sitten saattoi syyttää, kun sanaharkka oli ehättänyt molempien osapuolien toimesta nousta jo vastaavaksi. Oli vain tarvittu se kipinä, joka saisi tilanteen leimahtamaan ilmiliekkeihin - ja tässä tapauksessa se kipinä oli ollut Saga.
Puolikäärmeen katse tarkkaili kuitenkin Haukansilmän eleitä. Sitä kuinka haltia kävi toista hartiaansa hieraisemaan, joka sai puoliverisen katseeseen sekoittumaan sitä huolestuneisuutta silmäpuolen voinnin puolesta.
”Onneksi kyseessä ei ollut isompi lisko…”, sarvipäinen totesi, varovasti sanojensa päälle hymyillen ja hiljaa mielessään huomaten taas toivovansa, että olisi voinut tehdä jotain enemmän Dariuksen ja Iriadorin vuoksi.
Hopeakäärmeen lempeä katse kuitenkin hiipui taas hiljalleen omaan syliinsä, tutkimaan sen lasin sisältöä jota hän käsissään piteli. Silmät seurasivat miten neste lasissa pienen kallistuksen myötä valui ensin toista laitaa pitkin ja siitä toisella laidalle pyörähtäen pienen ranneliikkeen myötä. Lorythas vaikutti vaipuvan täysin omiin ajatuksiinsa – ja ehkä siihen pieneen ahdistukseensakin – kuunnellen kuitenkin kaikessa hiljaisuudessaan jos joku olisi jotain taas sanonut sillä verukkeella, ettei itse tarvitsisi suutaan jonkin typerän seikan puolesta avata…

Winder kävikin lopulta kyselemään Lokenen voinnista, saaden ilmeen Puolikäärmeen kasvoilla murheellisemmaksi. Tuntui pahalta taas eksyi miettimään sitä kuinka naaras oli itsensä loukannut. Ja mahdollisesti vielä sinne aroille menehtynyt, jos ei olisi apua saanut Kuiskauksen sotilailta - Lorythas oli niin paljon velkaa noille. Etenkin Dariukselle… jonka puoleen sarvipäinen nopeasti vilkaisikin, siirtäen huokaisten katseensa kuitenkin nopeasti toisesta taas muualle.
”En… oikeastaan”, Hopeakäärme myönsi selvästi epäröiden, lasistaan taas kulauksen kuivalta tuntuvaan suuhunsa kaataen, ”Pumpkin väitti hänen olevan kyllä kunnossa. En vain… ole itse ehtinyt vaihtaa sanoja Lokenen kanssa. Ei se koskaan loukkaa itseään vastaavasti ja viime kerrallakin kun yhtä pahasti on käynyt---”. Vaern lopetti sanansa taas kuin seinään, toiseen käteensä käyden kasvojaan nojaamaan ja lattiaan rajaan tuijottaen säikähtäneenä.

”… Siitä on niin kauan”, Lorythas henkäisi äänensä pienesti värähdellen, aivan kuin sarvipäinen olisi voinut yhtäkkiä vain alkaa itkemään. Syystäkin, kun ne muistoista harmaimmat kävivät pikaisesti pyyhkimään mieltä. Ne muistot joita Hopeakäärme ei ollut jakanut kuin Lokenen kanssa koko ikänsä aikana…
”Mutta se on kuitenkin kunnossa, eiköhän se pärjää kun kotona on”, Iriador tuumasi vierestä aistiessaan ilmapiirin synkkenevän kummasti syystä tai toisesta, ”Ja Pumpkin on siellä seurana, ei sillä hätää ole”. Punapäinen ei halunnut Lorythaksen murehtivat suotta. Tämän piti olla mukava ilta, suotta he nyt alkoivat erikseen murehtia jostain ja vaivata päätään muutenkin vaikean päivän jäljiltä enempää.
”N-niin”, sarvipäinen totesi, varovasti taas hymyillen, vaikka se niin kovin teennäiseltä näyttikin muuten niin vaivautuneilla kasvoilla, ”Ehkä olet oikeassa”.
”Olit kuitenkin sanomassa jotain…?”, Iriador lähti vielä kuitenkin utelemaan, lasinsa puoleen jälleen palaten, jonka oli kutakuinkin ehättänyt jo tyhjentää turhankin joutuisaan tahtiin tapojensa mukaisesti. Eipä nuorimmalla ollut syytä hidastellakaan.
”E-ei sillä ole väliä!”, Lorythas naurahti hätäisesti, ”… Ei sillä tosiaankaan ole väliä, ei se ollut… mitään”.
”Jos niin väität”, Iriador hymähti, tyhjän lasinsa laskien pienesti kurottuen pöydänreunalle, ja selkänsä taas nojaten divaanin selkänojaan mukavasti, ”Opeta meille lohikäärmekieltä, vai miksi sitä sitten kutsutaankaan. Vaikka vain sanoja, jotain helppoa ja yksinkertaista. Se kuulostaa niin hassulta kun puhut sitä Pumpkinin kanssa”.

Se huomautus sai jopa Lorythaksen naurahtamaan huvittuneemmin. Ei kukaan koskaan aikaisemmin ollut pyytänyt, tai edes ehdottanut mitään vastaavaa mutta… miksikäs ei?
”Kuluuhan se ilta niinkin jutustelun ohessa”, Puolikäärme tuumi selvästi rohkeammin ja ilmeensäkin kirkastuen siinä samalla kun kumartui täyttämään oman tyhjentyneen lasinsa, ja ohessa myös Iriadorin lasin.


//POTUT POTTUINA. Spärdö on jumala. Syytän peliä ja pelintekijöitä, kun olivat poistaneet sen puitten hakkaamis jutun siitä >: Siinä mä sen huomasin, kun ei enää ollukaan sitä kuvaketta siinä valikossa ja olin vaan et ei jumalauta. Jaakko on tommonen true narkkari. Kello on aina kamalasti. Meitä inspaa selvästi aina väärään aikaan//

[Aksutar]

Lorythas näytti olevan kovinkin huolissaan ratsustaan, josta ei ollut täysin tietoinen. Missäpä välissä Lorythas nyt olisikaan ehättänyt Lokenea katsomaan ja omien sanojensa mukaan tuo ei ollut ehättänyt edes sanoja vaihtamaan liskon kanssa – mitä ilmeisimmin kaksikko kykeni puhumaan myös telepaattisesti kauempaakin toisilleen, mikä tietenkin kuulosti loogiselta ja jopa kätevältä. Se pikkulisko oli kuitenkin väittänyt Lokenen olevan kunnossa, joten kaiketi tuota oli uskominen. Darius ei ollut tietoinen Pupkinin ja Lokenen väleistä, mutta ainakin nuo näyttivät viihtyvän toistensa seurassa.
Kulmat kävivät kurtistumaan pienesti Lorythaksen jättäessä sanansa kesken, vaikuttaen kovinkin vaivautuneelta, ehkä hitusen jopa surumieliseltä. Selvästi sarvipäinen ei sittenkään halunnut kertoa loppuun aloittamaansa, eikä Darius sitä kyllä käynyt vaatimaankaan – eikä näemmä Iriadorkaan. Kenraali hymähti pienesti, ymmärtäväisesti Lorythaksen ilmoittaessa viimeisestä kerrasta olleen jo kauan. Mitä ikinä tuolloin olikaan tapahtunut, miten ikinä Lokene silloin olikaan itseään telonut, ei Lorythas siitä selvästi halunnut puhua.

Iriador kävi kuitenkin avaamaan suunsa, liittyen keskusteluun. Ehkä hyvä vain, Darius kun ei tuntenut olevansa nyt kovin hyvä sanoissa ja puheenaiheetkin olivat hukassa, kenraalin ollen täten kovinkin avuton jos keskustelua olisi pitänyt jatkaa kahden Seyrin kanssa. Sokea kävikin vakuuttelemaan, että tuskin Lokenella mitään hätää oli, kerta tuo pikkuliskon seurassa aikaansa vietti. Eiköhän Pumpkin tulisi kertomaan, mikäli jokin olisi vialla. Lokene tarvitsi vain aikaa toipua, siinä missä Lorythaskin.
Katse käännähti paremmin Iriadorin puoleen tuon ilmaistessa halunsa oppia lohikäärmeiden kieltä, nyt kun siihen oli tarjolla opettajakin. Kenraali hymähti jälleen, pienesti virnuillen samalla. Kieltämättä se kieli kiehtoi, tosin lähinnä sen takia että ymmärtäisi juuri, mitä Lorythas toisinaan puhui. Kenraali Argenteuskin oli sitä käyttänyt, joten ilmeisesti kieli oli täysin opittavissa, vaikkei liskonverta omannut. Ellei Argenteus sitten salaa ollut puoliksi lisko… yhtä lipevä tuo ainakin tuntui olevan.

”Kieltämättä”, Haltioista vanhempi hymähti Lorythaksen mainitessa illan kuluvan tälläkin tavoin keskustelun ohessa.
Pikkihiljaa se ilta käynnistyikin, jahka vauhtiin päästiin. Iriador sai olla eliittikaksikosta enemmän äänessä, Dariuksen lähinnä pysyen hiljaisena ja seuraillen sivusta, kuunnellen kyllä tarkasti Lorythaksen opettaessa lohikäärmekieltä lähinnä Iriadorille, joka siitä alun perin oli kiinnostuneempi. Kyllähän Dariuskin pisti mieleen sanan ja lauseen jos toisenkin, varsinaisesti kuitenkaan jaksamatta keskittyä moiseen ”opiskeluun” tässä mielentilassa. Mielentilassa, joka pikkuhiljaa koko ajan humaltuneemmaksi muuttui. Ja sitä mukaan mitä humalatila nousi, sitä rennommaksi kenraali kävi omalta osaltaan muuttumaan, kaiken sen jännittyneisyyden ja varautuneisuuden kadoten kuin tuhka tuuleen. Tunnelma muutenkin muuttui rennommaksi ja tämän aamuiset tapahtumat jätettiin taka-alalle, taisivat ne jopa kokonaan unohtua siinä alkoholin virratessa ja keskustelujen edetessä, Dariuksen jopa eksyen kerran jos toisenkin nauramaan ja hymyilemään. Kieltämättä se tuntui hyvältä, saada välejä tällä tavoin parsittua jälleen Seyrin kanssa. Oli se jo käynyt selväksi, että Winder välitti puoliverisestä ystävänä, vaikka ei ehkä olisi pitänytkään. Ei hän voinut sitä enää kieltää itseltään tai keneltäkään muulta.

Vaikka oli itselleen lupaillut, että alkoholinkäyttö pysyisi hillittynä, tuli se kunnon humalatila jälleen kovin arvaamatta. Päässä alkoi pyöriä varoittamatta ja juotuaan ties kuinka monennen lasinsa tyhjäksi, kävi Darius laskeaan mokoman sivupöydälle, ennen kuin laskeutui varovaisesti puolimakaavaan asentoon divaanilla.
”Johan tästä tiedon määrästä humaltuukin”, Darius hymisi käden noustessa hetkeksi suljetun silmän ylle hieromaan, siinä missä kenraali kävi huokaisemaan syvään lähinnä päässä pyörivän olon takia. Ei hänellä pahaolo ollut, mutta tietenkin moinen humalahuippaus pisti hetkeksi rauhoittumaan – ainakin sen juomisen kanssa. Sentään humala oli nyt mukavassa vaiheessa, ei liian kova mutta ei enää mikään kevytkään. Samaa ei ehkä voinut sanoa kahdesta muusta seuralaisesta…




// Itse ottaisin potut kyllä ennemmin ranskalaisina. Spärdö on säälimätön. Säälimätön hirviöspärdö nimeltä Akakaspärdö. Ei voi enää puita hakata niin kuin vanhoina hyvinä päivinä nii. EI OO KUVAKETTA NII kuinka byllystä. Jaakko on tommonen Ismo Alanko taiteilijaelämissään. No nii kello on taas noin ja kuinkas se nyt läppärillä näin. Viddu ku mul on läppäris tää Word 2000 mis on se hemetin klemmari viel :DDD Tossa se kyttää muo alakulmas, koitin ottaa siitä screencapin mut perskeles SITÄ EI NÄY SCREENSHOTEIS TAI JOS PUUSHIL KOITTAA OTTAA KUVAN. Ehkä se onkin vaan mun mielikuvitusta ja sitä ei oikeesti oo olemas tossa…… 8| //

[Crimson]

Lorythas kävi lävitse aluksi pelkkiä äänteitä, joista vaikeimmat olivat etenkin ne suussa naksuvat sananparret, jotka kuulostivat varmasti haltiakieleen verrattuna kovin karulta ja kummalliselta. Mutta pääasiassa Puolikäärme keskittyi kaiken jutustelun ohessa niihin helppoihin sanoihin, sanontoihin ja lauseisiin, joista ehkä jotain hyötyäkin saattoi olla, jos sellaisia sattui kuulemaan. Lorythas myös opetti molemmille haltioille kuinka noiden nimet lausuttiin lohikäärmeidenkielellä, josta erityisesti Iriador vaikutti olevan innoissaan. Tästä koko pienestä ajankuluksi tarkoitetusta kevyestä opiskelusta ylipäätään. Eihän se vakavamielistä ollut, Iriadorin etenkin siinä nousuhumalassaan käyden useamman kerran yhtä sanaakin ääntäessään pyytämään Hopeakäärmettä toistamaan mitä oli sanonut. Mutta jokaisella vaikutti siinä juomien äärellä olevan kuitenkin hauskaa, aika kului eteenpäin huomaamattakin ja mitä useammin Lorythas näki ja kuuli vieraidensa hymyilevän ja nauravan, sitä luottavaisemmaksi tilanteen suhteen sarvipäinen tuli.

Hiljalleen sarvipäinen jaksoikin alkaa uskoa siihen, että heidän välinsä voisivat vielä parantua. Ettei niihin sattuneisiin tarvinnut jäädä roikkumaan ja vaivata niillä mieltään suotta. Kaikki voisi olla paremmin, jos kaikki vain niin uskoisivat ja antaisivat toisilleen uuden mahdollisuuden, kun alku ylipäätään oli vaikuttanut niin lupaavalta – tai niin Lorythas halusi uskoa. Puolikäärme halusi uskoa, ettei menettäisi niitä ainoita ystäviä, jotka niin sanotusti ulkomaailmasta olivat ja olikin valmis tekemään mitä vain sen eteen, ettei tämä välittäminen ja myötätunto vain haihtuisi pois.

Jokatapauksessa illan edetessä, myös se humalatila kasvoi. Lorythas ei samalla tavalla itseään säästellyt kuten viimekerralla, ja tällä kertaa myös muuten niin vaikeasti humaltuvasta sarvipäisestä huomasi, että tuo oli nauttinut enemmän jotain vahvempaa. Kivut olivat siinä jossain välissä unohtuneet, olonkin rentouduttua, vaikka ajoittain Lorythas toi sitä sosiaalisiin tilanteisiin osaltaan kuuluvan vaivaantuneisuutta ja ujouttaan esille sanoissaan ja eleissään.
Iriador sen sijaan oli omaan tapaansa kuuluen nauttinut tarjottuja alkoholijuomia omaan tahtiinsa, nopeasti siihen tilaan hakeutuen missä estot katosivat ja olo oli mukava ja saattoi nauraa . Ei kaatohumalaan sentään, vaan pysytellen turvallisesti sen rajan alapuolella, mistä olisi helppo vielä turhan vahvaan humalaan hakeutua ja tilannetajunsakin kadottaa. Mutta näin oli hyvä. Ainakin nyt toistaiseksi, kun mitä ilmeisimmin huomenna täältä lähdettäisiin kaupunkiin matkaamaan ja olisi hyvä olla siinä kunnossa, että itse ratsun selässä pysyi…

Punapäinen kävikin itsekseen väsyneenä naurahtelemaan niille Dariuksen sanoille tuon asetuttua puolimaaten divaanille, kuin kyseessä olisi ollut maailman parhain vitsi. Lorythas puolestaan katseli varsin tyynesti sivussa tuota toimitusta, huvittuneena itsekseen hymisten Iriadorin virnuilulle ja hekottelulle.
”Ai joko muka lopetat?”, sokea hymisi, kavutessaan laiskasti lähemmäs Haukansilmää sillä divaanilla, käyden käsillään hakemaan tukea kenraalin reisiltä, ”Eihän tässä ehditty kuin vasta aloitella!”, Iriador jatkoi varsin ykskantaan ja maireasti virnistäen. Sanojensa ohessa kavuten istumaan lopulta kepeästi Winderin lanteiden ylle, jääden siihen nököttämään tarjolle, vaikuttaen samaan aikaan kuitenkin valmiilta vain sammahtamaan hiljalleen sijoilleen siitä alkoholinmäärästä ja yhä pitkän reissun tuottamasta väsymyksestä.
”Ja minä kun olin ehtinyt jo suunnitella yhtä jos toistakin”, nuorempi tuumi ääneen, kasvoilleen ovelan virneen nostaen.


//Minulle sitten muusina kiitos. Akakaspärdö ja karjalanspärdödoge. Kaiken ne pilaavat, pitää hakea risutkin mettästä eikä taikoa niitä vaan omaan laukkuun NIIIIII. Jaakko on vähän semmonen niin (DDDD KLEMMARIWORDI. Oikeesti näet vain näkyjä, ei sitä siellä ole, kummittelee vaan kun siitä sillon kerran oli puhetta just 8) KUN MINÄ OLIN NUORI//

[Aksutar]

Silmiään yhä kämmenellään peitellen kävi kenraali virnuilemaan kuullessaan kumppaninsa väsyneenkuuloisen naurahtelun. Tuntui hyvältä kuulla Iriadorin nauravan aina uudestaan ja uudestaan, varsinkin näin illan edettyä jo pitkälle ja tunnelman rentoutuneen muutenkin. Olihan heillä ollut suunnitelmissa viettää iltaa kahden jahka kotiin olisi päästy, mutta kieltämättä tämä oli oikeastaan... Mukavampaa. Kyllä heille vielä kahdenkeskeistä aikaakin liikenisi - joko tänään myöhemmin tai sitten kun kotiin päästäisiin. Mitä nyt Lorythasia oli seuraillut, oli tuo aika kiitettävää vauhtia viinaa kitannut, ehkä muutenkin toipilas puoliverinen kaipaisi lepoa ennen kuin haltiakaksikko. Tosin, Iriador taisi vaikuttaa heistä väsyneimmältä tällä hetkellä...
Pienesti hätkähtäen, jännittyen samalla, kenraali kävi nostamaan kättään sen verran että näki reisistään tukea ottavan punapään, joka nyt lähemmäksi oli lipunut. Jälleen se tuttu virne oli noussut nuoremman kasvoille, Kenraalin käyden hymisemään kujeilevasti kumppanilleen, koittaen kuitenkin hakeutua ylös istumaan. Istumaan Darius ei kuitenkaan koskaan ehättänyt, kun punapää oli jälleen niin kovin mukavasti siihen lanteiden ylle istahtanut.

Haukansilmä henkäisi, turhautuneesti, pientä kaipuuta ja himoa äännähdyksessään. Katse kävi nopeasti sivusilmällä vilkaisemaan Lorythaksen puoleen, humalaisen kenraalin koittaen jälleen muistaa, että huoneessa oli jälleen se yksi "ylimääräinen". Ylimääräinen, joka viime kerralla tässä samaisessa huoneessa oli kyllä Iriadorin päähänpistoista eksynyt mukaan intiimimpiin leikkeihin.
"En oikeastaan tiedä haluanko edes arvailla, mitä kaikkea olit suunnitellut...", Katse palasi Iriadoriin, kovinkin häpeilemättömästi humalaisessa mielentilassa katsastaen kumppanin kroppaa joka siinä niin täydellisesti tyrkyllä jälleen oli. Iriador teki tuon tahallaan. Aivan varmasti.
"Sinun päähänpistosi kun tuppaavat toisinaan olemaan kovinkin... Absurdeja", kenraali jatkoi naurahtaen jokseenkin malttamattomanoloisesti.
"Olet juonut tarpeeksi...", Darius lisäsi, toisen kätensä nousten koskemaan kevyesti Iriadorin kylkeä, "Nousehan ylös. En yltä lasiini jos siinä istut", vaikka sanallisesti koittikin hoputtaa kumppaniaan pois siitä yltä - Iriadorin paino kun kävi mukavasti hieromaan vasten vanhemman vartta, joka jo pelkästä ajatuksesta kävi pikkuhiljaa innostumaan nuoremman alla - Ei kenraali silti tuota yltään käynyt minnekään työntämään. Päin vastoin, se kyljelle eksynyt käsi jatkoi korkeahaltian silittelyä, vähän väliä eksyen nuoremman reiden puolelle.

"Vaikutat muutenkin uupuneelta. Ehkä olisi parempi että menisit.. menisimme... vain nukkumaan...", Eihän Dariusta väsyttänyt, päin vaston. Hän alkoi vasta nyt heräillä kunnolla. Mutta jos Iriador oli uupumaan päin, kyllä Darius tuon vierelle voisi tulla kattoa tuijottamaan, jos nuoremman nukahtaminen sitä vaati.
"Ehkä sinunkin olisi hyvä päästä takaisin lepäämään", Viimeinen huomautus suotiin Lorythasille, kenraalin vilkaisten jälleen sarvipäisen puoleen kuitenkin vältellen selvää katsekontaktia jälleen. Ei hän voinut tuota silmiin katsoa nyt, tietäen kuinka miellyttävä ja tuntemuksia nostattava se katse osasikaan olla. Ei nyt, kun kenraalin posket jo valmiiksi hakivat kevyttä punaa Iriadorin siinä yllä istuskellessa.



// MUUUSSSIA. Karjalanspärdödoge ei perkele (D Yhä naurattaa. EN TAHDO ETSIÄ RISUJA METSÄSTÄ SIELLÄ ON SUSIA. Jaakko on. Jaakko on paras. KUMMITUSKLEMMARI NOOOO minut on kirottu. Otan sulle siitä vielä kännykällä kuvan si ku läppärille eksyn taas kirjotteleen //