Välit kuntoon || Crim! (K-varoitus)

[Crimson]

Iriador hätkähti hieman kuullessaan tutun serpentin äänen.
”Pumpkin?”, ei punapäinen ollut olettanut, että huoneesta kuulunut naisääni olisi ollut Pumpkinin. Serpentti kuulosti kuitenkin kovin epäilevältä, puhumattakaan siitä kuinka naaraskäärme kävi väittämään että heitä uskoi. Ei Lorythaksella olisi hätää, ja jos olisi, olisi tuo vaikka väkisin jo pakotettu, vaikka vain kantaen parantajien tykö.
Lorythas ei jaksanut asiaan puolestaan mitään erikseen kommentoida, käyden vain divaanilla maatessaan tuhahtamaan hiljaa Sagan sanoihin. Puolikäärme makasi divaanilla kuin mikäkin raato. Laiskasti, niska tyynyihin tuettuina, ja toista kättään divaanin laidalta alas roikottaen. Siihen koski. Tai pikemminkin kyseiseen olkapäähän, jota vihloi aivan älyttömästi. Vasta nyt kun maaten oli saanut pistää paremmin, alkoi sarvipäinen erottaa paremmin minne ne suurimman kivut kohdistuivat, joka omalla tavallaan myös lamautti hopeaharjaisen niille sijoilleen. Lorythas pelkäsikin kätensä ollen mennyt sijoiltaan niistä rysähdyksistä, joita oli lohikäärmeenä kokenut, joka ehkä lisäsi sitä pientä halua vain olla kipuineen hiljaa ja valittamatta. Eihän Iriadorkaan aroilla ollut ehtinyt tutkia Puolikäärmettä kuin fataalimpien vammojen varalta, joten koko olkapää oli jäänyt nuoremmaltakin huomaamatta. Sentään yhä avonainen, nyt tosin tuhkan, noen ja pölyn tahrima harmaa kaapu piilotti kipeänä roikotetun käden allensa, jota Hopeakäärme ei kyennyt pahemmin liikuttelemaan.

”Kyllä sinä petisi saat…”, Hopeakäärme kävi hiljaa toteamaan Pumpkinin huomautteluihin, jääden seuraamaan kuinka naaras lähti astelemaan huoneen ovea kohden, läimäisten kuitenkin ohimennen kämmenellään Iriadoria takalistolle syystä tai toisesta.
Ensimmäisestä iskusta nuorempi vain hätkähti sijoillaan, ehtien tuskin kääntyä Pumpkinia kohden lainkaan, kun niitä läimäisyjä sateli vielä muutama lisää. Sokean kasvoilla oli hämmentyneenkysyvä ilme, tuon kääntyessä paremmin punaista serpenttiä kohden, aikeinaan sanoa jotain, muttei hämmennykseltään mitään kyennyt sanomaan. Korkeahaltia lähtikin vain lopulta peruuttamaan naaraan luota, peremmälle huoneeseen taas astellen, silmiään pyöräyttäen Pumpkinin siitä ovesta huomautellessa ennen poistumistaan. Samaan aikaan Puolikäärme divaaniltaan kävi myös naureskelemaan Sagan sanoille, naurahdustensa päätteeksi yskäisten pölyä keuhkoistaan ulos. Voi miksi kaikkien piti erikseen huomautella siitä ovesta, jonka puoliverisen kynnet olivat siten rikki repineet... koko oven olisi saanut vain ottaa saranoiltaan irti ja polttaa, mutta nyt Lorythas ei sitä kyennyt tekemään.

Vaern kävi Haukansilmän kommentin myötä vain sulkemaan jälleen silmänsä, näyttäen kuin nukahtavan niille sijoilleen samantien, vaikka oikeasti kyllä pysytteli hereillä. Keskittyen taas kipujensa sijainteja selvittelemään kaikessa siinä hiljaisuudessaan.

Sokea laski käsistään rohtoja läheiselle pöydälle yhteen läjään. Niihin ehtisi palata vielä myöhemmin, jahka tilanne muuten saataisiin selvitettyä. Jokainen heistä varmasti oli uupunut ja liasta sotkeutunut aroilla pyörimisen jälkeen, mutta pahiten heistä yhä osumaa ottanut taisi olla Lorythas, joka niin hiljaa divaanillaan makasi. Parempi jos tuo aloillaan nyt pysyisikin, eikä edes yrittäisi enää
”Kuten myös meidänkin”, korkeahaltia hymähti, ”…Tahtoisin vain kylvyn, puhtaat vaatteet ylleni ja ruokaa…”, nuorin sanaili tympeänä, suunnistaessaan jälleen paremmin Lorythaksen luo, divaanin viereen pysähtyen.
”On varmaan turha kysyä oletko kunnossa äskeisen jäljiltä…”, punapäinen kyseli äänensä rauhallisena Lorythakselta, joka hänen edessään niin velttona tuntui makailevan. Puolikäärme hymähti puoliksi naurahtaen, raottaen silmiään sen verran että saattoi Iriadorin puoleen katseensa laiskasti kääntää.
”En sen paremmassa kuin a-aikaisemminkaan”, sarvipäinen nuoremmalleen vastasi, samalla asentoaan koittaen korjata, mutta eihän siitä muuta tullut kuin kivuista kielivä irvistys kasvoille, ”Kuvittelin kaiken tosin menevän huonommin, etenkin teidän osaltanne…”.


//SULLE JA MULLE KALJAA. RAUHOTUT, NYT NE ROTANMYRKYT PIILOON. Kehräävän Darin OWWW YES <3 Iri pistää kovin mielellään vieläpä Darin kehräämään. SUN PITÄÄ TULLA TÄNNE JA SIT ME LAITETAAN JOONAS HAKEEN MEILLE SUBEI. Sitten menetät subineitsyytesi :----DD Pumpkin perkele. Meidän tärkeä dilemma. Ivy auta, kaikki muut syrjään nyt, meidän TÄYTYY SAADA TIETÄÄ! Kello seittemän on nyt uusi ennätykseni. Oli ihanaa muistella sitä kello seittemää sillon kaheltatoista aamupäivästä kun ensimmäisen kerran heräsi ja olin sitä mieltä että jaffa ois kiva (DDDD//

[Aksutar]

Darius tyytyi olemaan hiljaa sivussa, yhä hangaten silmäänsä ja räpytellen sitä vähän väliä, kunnes katseensa alkoi jälleen paremmin toimia. Nyt kun kyynelehtiminenkin oli laantunut, näki kenraali jälleen kunnolla eteensä, vaikka vieläkin tuntui roska tai toinen olevan silmäkulmassa. Katse kävi tarkkailemaan sivusta Lorythasia, koittaen etsiä nyt paremmin tuon kropasta ruhjeita joista olisi voinut näin näkevänä Iriadorille paremmin kertoa. Halusi Lorythas sitä tai ei, haltiat aikoivat katsoa tuon kuntoon ja lepäämään ja toivoa sopi, että kyläläiset myös ymmärsivät että he olivat täällä auttamassa. Kerta Lorythas ei vieläkään niitä parantajia paikalle halunnut tai ketään muuta "ylimääräistä", joten oli haltiakaksikko nyt ainoa, joka saattoi katsoa sarvipäisen kuntoon. Ties vaikka tuo uuden kiukuttelukohtauksen saisi ja toistaisi äskeisen tempauksen, mikäli joku ylimääräinen paikalle olisi tuotu.

Tietenkin tarkkasilmäinen haltia kävi tovin jos toisenkin tuijottamaan sitä puoliverisen kättä, joka kovin velttona nätti roikkuvan. Tarkemmin katsottuna se saattoi jopa olla sijoiltaan, mikä taas ei olisi yhtään ihme sen rysähdyksen jälkeen.
"Etköhän saa ne kun kotiin pääsemme", Darius kävi ääneen kommentoimaan Iriadorin toivoessa kylpyä ja puhtaita vaatteita, ruuasta puhumattakaan. Alkoihan se nälkäkin jo vaivaamaan, lähinnä ilmeten näin alkuunsa päänsärkynä. Mutta juuri nyt kenraali ei edes harkinnut syömistä, ehkä sitten kun he olisivat päässeet matkaan. Josko satulalaukuista vielä jotain pientä purtavaa löytyi matkalle, ennen kuin kaupunkiin päästäisiin.
"Hänen kätensä on sijoiltaan", Winder huomautti tovin sitä kättä tuijoteltuaan, ollen nyt aika varma diagnoosinsa suhteen. Eihän hän mitään tohtorin töistä varsinaisesti tiennyt, mutta osasi hän kyllä sanoa oliko kaikki kunnossa vai ei.

Käsi kävi nopeasti omalla kaulalla kenraalin pyyhkäisten pintanaarmusta valuvaa verta kämmeneensä, hymähtäen pienesti nähdessään sormenpäänsä punaisena. Käsi pyyhittiin kuitenkin takinhelmaan samalla kun kenraali kävi nousemaan ylös tuolista. Se nokisenlikainen, revitty takki käytiin riisumaan yltä ja laskemaan nojatuolin käsinojalle, Haukansilmän katsahtaessa sokean ja sarvipäisen puoleen.
"Kerro mitä tarvitset", Silmäpuoli tokaisi lähinnä Iriadorille, ollen kuitenkin myös valmis Lorythasin pyyntöjä toteuttamaan mikäli tuo jotain kävisi pyytämään. Iriador katsokoot Lorythasin kuntoon, mutta kenraali oli silti valmis auttamaan kumppaniaan, mikäli tuo apua tarvitsi tavalla tai toisella.


//KAIKILLE KALAJOOO. EN PISTÄ! KAIKEN MYRKYTÄN. MYRKKYMASTER 2000. Dari kehrää mielellään Irille 8)) NO MÄ TUUN JA SAAN SUBEIIIII. eiku. Dilemma on tärkeä. IVY AUTA HAPL. (DDDD Voi perse sun kans. MUISTA JUODA VETTÄ //

[Crimson]

”No pääasia kai että sanasi riittivät kaikki rauhoittamaan…”, punapäinen naurahti jokseenkin hermostuneesti sarvipäisen sanoihin. Olihan se ollut vaikuttavaa kuinka hirveän mellakan aloittanut väkijoukko oli siten vain hiljentynyt kuuntelemaan, ei Lorythasta suotta johtajanarvossa pidetty.
”Muut olivat ylipäätään jo tekemässä lähtöä kun palasin talleilta takaisin”, Iriador näki asiakseen vielä huomauttaa lähinnä Dariukselle, ennen kuin kenraali murjaisi vierestä Puolikäärmeen käden olevan kuulemma sijoiltaan.
Lorythas hymähti. Oli kai turhaa toivoa että haukankatseiselta olisi jokin jäänyt muka huomaamatta. Siinä vaiheessa kun Iriador kävi kätensä kuitenkin laskemaan vasten sitä vääntynyttä olkapäätä ja kohtuullisen sievästi sitä yritti koskettaa, liikauttamisesta puhumattakaan, pomppasi Puolikäärme sijoiltaan samantien istumaan. Samalla jälleen irvistäen sitä kun lihaksiaan joutui siten käyttämään – mutta Iriadorin tukemana Hopeakäärme kuitenkin pystyi ongelmitta istumaan, katseen noustessa haparoiden punapäisen kasvoille.
”E-en ajatel---!”.
”No se täytyy joka tapauksessa pistää takaisin paikoilleen”, korkeahaltia tuhahti nopeasti Puolikäärmeen keskeyttäen. Varoen päästäen otteensa isommastaan viimein irti varmistuttuaan siitä, että Lorythas ilman hänen apuansakin saattoi istua.

Hopeakäärmeen katse vajosi hetkeksi alas, sivusilmällä turkoosinsinisten silmien vilkaisten, kuinka Haukansilmä tuli myös tilannetta lähemmäs. Ei Lorythaksella ollut enää voimia yrittää tilannetta millään tavalla karkuun, eikä tuo… oikeastaan olisi enää halunnutkaan. Puoliverinen hehkui yhä kuin kekäle kuumeensa takia, joka tilaansa heikensi entisestäänkin. Jos Iriador oikeasti oli kykenevä häntä auttamaan, tuli hänen se apu myös hyväksyä. Dariuksenkin tähden…

”Jos vaikka… pitelet häntä paikoillaan”, punapäinen ehdotti Winderille, ehdotuksen saaden Lorythaksen vilkaisemaan jälleen niin kovin häpeillen Haukansilmän puoleen, ”Tietenkin jos… annat minun vääntää sen takaisin paikoilleen?”.
Puolikäärme naurahti selvästikin hermostuneena, toisella kädellään sitä kipeämpää käyden pitelemään, nielaisten suuhun noussutta verta väkinäisesti takaisin alas, ”Ei kuulosta houkuttelevalta”.
”Ei sen kuuluisikaan”.
Varovainen, kulmien alta suunnattu asteen verran turhautunutkin katse nousi Iriadoriin, joka yhä odotti lupaa sarvipäiseltä. Eihän Lorythas tiennyt osasiko nuori sitä edes tehdä vaikka kovasti väittikin että sen kykenisi tekemään! Saati mitä tästä kaikesta sitten seuraisi – sattuisiko se? Entäs jos käsi ei kohdalleen enää loksahtanutkaan? Tilanne oli satoja vuosia eläneelle kutakuinkin niin uusi, ettei tuo osannut siihen reagoida muuten kuin peläten.
”Tee se sitten…”, Hopeakäärme totesi niin kovin hiljaisella äänellä. Kavahtaen silminnähden punatukkaisen kosketusta, kun Iriador yritti käsillään ohjata tuota istumaan sijoiltaan mennyt olkapää hänen suuntaansa. Mutta Lorythas kääntyi hitaanvarmasti paremmin divaanin reunalle istumaan, ehjällä kädellään puristaen tuolin kapeaa selkänojaa niin lujaa jo etukäteen, että rystysethän siinä valkeiksi muuttuivat.

Korkeahaltia ymmärsi hyvin sarvipäisen pelon, joka nuoremmalle välittyi niin kovin selvästi. Selvästikin tilanne oli kyläpäällikölle uusi, ja… ehkä Iriador teki väärin, kun ei missään välissä erikseen todennut, että tämä tulisi käymään kipeää. Mutta se olisi äkkiä ohitse. Mikäli puoliverinen nyt paikoillaan todellakin pysyisi sen pienen hetken, mitä tähän tarvittaisiin. Sokea myös luotti Dariuksen pitelevän toista paikoillaan vaikka väkisin, vaikka olihan se rumaa siihen nähden kuinka runnottu Lorythas muutenkin jo oli…
”Tässä menee vain hetki…, korkeahaltia aloitti, käsillään hipoen toisen olkapäätä ja käsivartta varoen ennen kuin paremman otteen siitä haki, ”Ja se sattuu. Paljon”, Iriador lisäsi viimein, kiusaantuneen, samalla tosin kieronpuoleisen virnistyksen nostaen nuorille kasvoilleen. Ei hän olisi halunnut satuttaa Lorythasta mutta… niin, nyt oli aikalailla pakko. Siitä huomautuksesta hopeaverisen silmät laajenivat, mikä siihen iskujen sumentamaankin vasempaan silmään koski entisestään, Lorythaksen tuntien kuinka kuumotus koko tilannetta kohtaan nousi kahta kauheammaksi. Ja punapäisen lähtiessä tottunein ottein nostamaan raajaa takaisin omalle paikalleen rivakasti, kävi Puolikäärme viimein suutaan taas avaamaan, päästäen mitä tuskaisimmalta kuulostavan valituksen ja lähinnä alitajuisesti yrittämään Iriadorista kauemmas.


//OLUSET. SENKIN MYRKKYAKSU. Myrkkymaster 2000 kuulostaa joltain sims esineeltä (DDDDDD KEHRÄÄVIÄ DAREJA TARVITSEN DKAUHDKAWDW eWe SÄ TUUT JA SITTEN OTETAAN SUBIT ESIIN. eikun miten. Dilemma on yhtä tärkeä kuin kysymys siitä, miksei niille raptoreille saanut tekkenissä sitä tutua. HAPLLLLL. Olen juonut äiti koko päivän. Mut tuntuu siltä että voisin alottaa jonku muun juomisen kohta alusta//

[Aksutar]

Lorythas ei näyttänyt olevan kovinkaan innoissaan käden sijoilleen murjomisesta, eikä ihmekään. Eihän Darius tiennyt oliko lohikäärmeellä kokemusta moisesta operaatiosta, mutta kenraali oli kerran jos toisenkin itse joutunut samaan tilanteeseen, eikä voinut sanoa sen olevan kovin mieluinen kokemus. Toivoa sopi, ettei se kipu joka toimenpiteestä tuli, saisi Lorythasia raivoamaan uudelleen, kenraalin ollessa mielellään yhä varuillaan puoliverisen suhteen. Kyllä hän yhä sisimmissään halusi luottaa hopeaveriseen, mutta... Juuri nyt Lorythas ei ollut antanut kovinkaan hyvää kuvaa itsestään Haukansilmän osalta.
Iriador kuitenkin pyysi, josko Darius tulisi pitämään Lorythasia paikoillaan. Rauhallisen tarkkaileva katse käväisi nopeasti sarvipäisessä, joka niin kovin häpeillen vilkuili kenraalin puoleen. Selvästi tuo katui tekojaan, kuten Widner oli uskonutkin. Darius ei kuitenkaan pistänyt vastaan tälle pyynnölle vaan kävi liittymään tilanteeseen, asettuen Lorythasin toiselle puolelle. Olihan hän täällä auttamassa ja mikäli tämä oli tapa millä hän saattoi apuaan tarjota, ei Darius siitä kieltäytynyt.

Toinen jalka nousi divaanille ottamaan tukea, siinä missä Darius itse kävi nojautumaan lähemmäksi divaanin reunalla istuvaa puoliveristä. Tuon terve hartia käytiin painamaan vasten kenraalin rintakehää, toisen käden käydessä nousemaan selän takaa varovaisesti sijoiltaan olevan hartian ylle, siinä missä toinen käsi otti tukevamman otteen edestä pujotettuna Lorythasin kaulansyrjältä, varovaisesti käyden painamaan puoliverisen päätän vasten omaa hartiaansa. Darius oli valmis pitämään Lorythasin paikoillaan mikäli tarve, mutta samalla hän oli valmis kiskaisemaan tuon kauas Iriadorista, mikäli peto meinasi "hyökätä" itseään satuttavan korkeahaltian kimppuun. Katse tarkkaili rauhallisenlempeästi Lorythasia, välillä vilkaisten Iriadorin puoleen. Kaulalla lepäävä käsi kävi huomaamattomasti silittelemään sarvipäisen kaulansyrjää, siinä missä Iriador kävi ilmoittamaan toimenpiteen tulevan sattumaan. Ja paljon. Se pieni virne korkeahaltian kasvoilla sai Haukansilmän hymähtämään vaitonaisesti.
"Valmis kun sinä olet..", Darius tokaisi Iridorille, antaen korkeahaltian päättää tahdin tämän kädenmurjomisen suhteen. Mitä nopeammin ohi, sen parempi, suotta sitä pitkittämään sarvipäisen tuskia. Vaikka oli kyllä ansainnutkin jonkinlaista kipua osakseen, mitä oli lähtenyt liihottelemaan taivaalle sillä tavalla raivoissaan.



// MYRKKYAKSU STRIKES. No kieltämättä joo, pitää tehä simssiin semmonen nyt. KEHRÄÄÄÄÄ NIIN PIRUSTI ETTÄ HUH. Subit esiin ja kaksintaisteluun. Eiknumitä. Subiturnajaiset. NO NIINPÄ SUOTANA TUTU OIS PITÄNY SAADA MUTTA EI. PERKELE. Kusetusta. Voi kun mullakin ois jotain muuta ku vettä. Ja jaffan loput. Juon vertani, ehkä sillä pääsee jonkinlaiseen nirvanaan //

[Crimson]

Lorythas hengitti katkonaisesti, selvästi hätääntyneenä vasten Haukansilmää. Ei hän kehdannut toiseen sillä tavoin nojautua kuin vasta sitten, kun kipu oikeassa olkapäässä otti räjähtääkseen. Hellästi sarvipäinen kävikin puskemaan päällään vasten Dariusta, tuon rintaa vasten lämpimästi puhaltaen ja pidätellen sitä silkkaa halua karjaista siitä silkasta tuskasta, heistä nuorimman kirjaimellisesti väkisin pakottaen olkapäätä paikoilleen.

Hopeakäärme kuitenkin pysyi aloillaan nätisti. Liekö tuo itsekin pakotti itseään pysymään paikoillaan omaksi parhaakseen, siinä missä Haukansilmä tuota myös aloillaan piteli.
Koko toimenpide oli yllättävän nopeasti ohitse, Iriadorin pyrkiessä olemaan mahdollisimman nopea siinä mitä teki. Ikävän rutinan kanssa käsi loksahti omalle paikalleen, jonka jälkeen punapäinen Hopeakäärmeen käsivarresta päästi irti, Lorythaksen kuitenkin yhä jääden huohottamaan kenraalia vasten tuskanhienkin ollessa ohimoille noussut. Samoin sen toisen divaanin selkänojanreunalla levänneen käden ollessa noussut pitelemään Dariuksen toista käsivartta.
”Valmista tuli – koita liikuttaa sitä”, punapäinen totesi Puolikäärmeelle rauhallisesti, perääntyen samalla askeleen silmäpuolesta ja puoliverisestä kauemmas.

Olkapäätä kirjaimellisesti poltteli. Tuntui kuin se olisi ollut ilmiliekeissä – mutta sentään taas omalla paikallaan. Käden liikuttaminen sattui tosin yhä moisesta rääkistä, ja ehkä näin… toistaiseksi vain toisen kätensä varassa eläminen hieman hillitsi Lorythaksen elämää sen verran, että puoliverinen malttaisi myös levätä. Olihan hän kuitenkin tämän ansainnut. Tai niin Puolikäärme itselleen uskotteli.
Käsi kuitenkin liikkui ongelmitta, vaikkei Vaern nyt varsinaisesti halunnutkaan lähteä raajaansa revittelemään ja testaamaan tämän enempää.
”K-kiitos…”, Hopeakäärme henkäisi heikosti, yrittäen ryhtiään suoristaa siinä ohessa, päästämättä kuitenkaan sillä toisella kädellään Haukansilmästä irti, haluten vain pitää toisen lähellään kun siihen… eräänlainen tilaisuus oli suotu. Vaikka se samalla ahdisti… mutta se omanlaisensa läheisyyden kaipuu, välittäminen ja pahoillaan oleminen olivat sitä ahdistusta suurempia sillä hetkellä. Mutta olipa kuinka pahoillaan hyvänsä, ei Lorythas enää keksinyt tapaa millä pyytää Dariukselta anteeksi…
Ja sitten se haltian lähellä oleminenkin alkoi taas mieltä vaivata, kätensä otteen vain valahtaen nopeasti silmäpuolesta irti, Vaernin itseään nojaten paremmin divaania vasten jälleen.

”Voin laittaa siihen vielä kantositeen jos haluat”, Iriador ehdotti, kätensä puuskaan nostaen, ”Mutta vasta sen kylvyn jälkeen, eikä sinua sinnekään voi yksin laskea tuossa kunnossa…”. Teki oikeastaan vielä pahaa myöntää se. Ainakaan Iriador ei enää olisi luottanut Lorythasta yksin peseytymään, ties miten tuo itseään vielä teloisi tarkoituksella tai vahingossa, tai jos vaikka olisi kivuistaan tajuttomaksi valahtanut ykskaks. Sehän tästä vielä olisi puuttunut.
”Eikä… meilläkään nyt kiire ole takaisin, kerta tänne jäimme alunperinkin”, Iriador puhui lähinnä omasta puolestaan, kuitenkin jollain asteella jopa mulkaisten Dariusta siten, että tuo saisi pysyä hänen sanoissaan kerrankin mukana, eikä väittää jotain omaansa tähän väliin. Kaksikon välit olivat muutenkin niin… kummalliset, noin korkeahaltian mielestä verrattuna siihen, millaiset ne alun alkaen tänne saapuessa taas olivat olleet. Mutta joka tapauksessa…
”Tuletko mukaani katsomaan kylpyveden kuntoon, Darius?”, sokea tiedusteli kenraalilta, samalla lähtien itse astelemaan hitaasti huoneen ovea kohden. Kyllä Puolikäärme sen hetken selviäisi itsekseen, mutta tuntui myös oikealta tarjota Haukansilmälle sitä tilaisuutta päästä noin rumasti sanottuna hetkeksi kauemmas Lorythaksesta. Ehkä Iriador saisi jopa tietää mitä aikaisemmin oli tapahtunut, ja miksi tällaisessa tilanteessa nyt oltiin…


//Pistän samantien pihalle kieltomerkit et TÄNNE ON MINKÄÄN MYRKKYAKSUJEN TURHA TULLA RIEHUUN. Spärdöt toivotan tervetulleiksi. Spärdöjen suojelualue. Subiturnajaiset voi äiti (DDDDDD Tahtoisin piirtää tästä kuvan. Ja tiedät hyvin millainen kuva siitä tulis :DDD:::D:D:D:DDD Pilli ranteeseen ja menoks. Vai miten se meni//

[Aksutar]

Kenraali tuki parhaansa mukaan Lorythasia, samalla kun korkeahaltia kävi runnomaan tuon kättä takaisin paikoilleen. Puoliverinen sai kaikessa rauhassa nojata paremmin vasten kenraalia, joka ei paikaltaan hievahtanutkaan, silitellen yhä pienesti toisella kädellä Lorythasin niskavilloja. Siinä samalla toisella kädellään varmistaen, että sarvipäisen hartia pysyi paikoillaan jotta Iriadorin homma olisi helpompaa. Katse kävi laskeutumaan paremmin Lorythasin puoleen tuon tarratessa kiinni kenraalin käsivarresta. Darius ei pistänyt vastaan, mutta jatkoi hopeahapsen tarkkailua, katsellen kuinka tuo tuskissaan hänen rintakehäänsä vasten puhalteli. Niin kovin lämpimästi. Jälleen se silkka sääli toista kohtaan kävi kohoamaan myötätunnon kera, kenraalin kuitenkin tuntiessa olonsa ahdistuneeksi noiden tunteiden kanssa. Darius olisi halunnut avata suunsa ja vakuutella ettei sarvipäisellä hätää ollut ja kaikki olisi pian ohi, mutta ne sanat jäivät kurkkuun eikä Haukansilmä saanut edes hymähdettyä tässä tilanteessa.

Ei siinä kuitenkaan kauaa mennyt, kun Iriador ilmoitti toimenpiteen olevan valmis ja kehotti Seyriä kokeilemaan käden liikkuvuutta. Eihän se varmasti kovin mukavalta operaatiolta kuulostanut, mutta olihan se hyvä tietää samantien, toimiko käsi nyt normaalisti. Darius pysyi paikoillaan, lähinnä siksi ettei Lorythas hänestä vielä irti ollut päästänyt. Kenraali ei kuitenkaan tuntenut mitään pakottavaa tarvetta itseään toisesta irti riuhtaista, pysyen kaikessa rauhassa niillä sijoillaan, kunnes Lorythas irti päästi. Siinä missä sarvipäinen kävi paremmin divaanin selkänojaa päin suuntaamaan, kävi Darius astahtamaan kauemmaksi itse divaanista jääden seisomaan kuitenkin lähettyville, katseen kääntyen nyt Iriadorin puoleen.
Korkeahaltia oli yhä sitä mieltä, että Lorythasin pitäisi päästä pesulle. Mutta, puoliveristä ei voinut sinne yksin päästää. Darius kohotti kulmiaan pienesti tälle huomautukselle, kuitenkin omalla tavallaan ymmärtävänsä myös tuon pointin. Lorythas oli huonossa kunnossa, tuo tuskin jaksaisi itseään pestä niin hyvin kuin tarve ja pahimmillaan mokoma menettäisi kuumeissaan tajunsa ja hukkuisi paljuun. Kuinka surullinen kohtalo sekin olisi. Iriador teki myös harvinaisen selväksi, että haltiakaksikko tuon auttaisi pesulle. Darius ei varsinaisesti voinut sanoa pitävänsä tästä ideasta, mutta jostain syystä ei sanonut mitään vastaan. Ei ainakaan nyt, kun punapäinen niin julmasti häntä mulkaisi.

"... Tulen", Oli jokseenkin hämmentynyt vastaus Sokean tiedustellessa liittyisikö Haukansilmä hänen seuraansa kylpyä valmistelemaan. Darius vilkaisi nopeasti Lorythasin puoleen, kuitenkin lähtien mitään sanomatta seuraamaan korkeahaltiaa pesuhuoneen puolelle.
Eiköhän Lorythas sen aikaa yksin pärjännyt, kun he laittoivat kaiken valmiiksi. Askel ottikin nopeasti edeltä lähteneen korkeahaltian kiinni, Haukansilmän kurtistaen kulmiaan pienesti heidän lähestyessä pesutupaa.
"Sinäkö muka vapaa-ehtoisesti pistämässä kylpyä valmiiksi puolituntemattomassa ympäristössä?", Darius aloitti matalalta heidän saapuessa pesutuvan ovelle, "Sinä, joka viimekerralla olit tuttuun tapaasi peloissasi kun veteen istuit".



// SINNE HIRVEET PIERUKAASUT TULEE TAPPAAN SUN LUONTOKAPPALEITA! Spärdöjen suojelualue :-----DDD Ruokit niitä omalla ruhollas hyppäämällä ulos sieltä ladosta? UU MAMI (DD Piirrä se kuva. PIIRRÄ. Siitä tulisi hieno kuva, sen tiedän <: NIIsit kato. Sit mä imen. Sitä pilliä meinaan. //

[Crimson]

Hetkeksi Lorythas jäi katsomaan kaksikon perään, noiden lähtiessä – kuten Iriador oli määrännyt – valmistelemaan sitä kylpyä, josta jo niin monta kertaa oli puhetta ollut. Hän jäisi tänne yksin. Selvittelemään päätään. Ehkä hän todella tarvitsikin vain pienen hetken… olla yksin… kaiken tämän jälkeen. Ja ehkä Iriadorkin sen ahdistuksen kävi kahdesta vanhemmasta aistimaan ja sen takia oli Dariusta pyytämässä mukaansa. Oli miten oli, poistuivat kaksi haltiaa huoneesta, Lorythaksen pitkän, vaikean huokauksen myötä valuessa jälleen divaanille makaamaan toiselle kyljelleen, silmänsäkin painaen jälleen uupumuksestaan kiinni.

Sokea talsi eteenpäin kylpyhuonetta kohden, muistaen kyllä kartanossa reitin jokaisen niistä huoneista, joissa oli jo aikaisemmin vieraillut. Käsi lipui yhtä seinää myötäillen, punapäisen keskittyessä vain olemaan kompastumatta, tai törmäämättä mihinkään. Mitä lähemmäs pesutupaa he lähestyivät, Dariuksenkin todella liityttyä nuorempansa seuraan, erotti Iriador nenäänsä lämpimän höyryn ja sen mukana leijailevan pehmeäntuoksuisten yrttien hajun. Punapäinen ei muistanut haistaneensa moista viimeksi kun he olivat täällä käyneet, mutta ehkä Lorythas oli viimeksi kylpenyt yrttikylvyssä. Eihän se mahdoton ajatus ollut ottaen huomioon senkin, kuinka varmasti moista tapaa noudatettiin myös haltioiden kylpykulttuurissa.
”Onhan se nyt jonkun tehtävä, sitä paitsi sinäkin haiset savunkatkuiselle, etkä varmasti näytä yhtään sen paremmalta kuin tällä hetkellä kuvittelen”, Iriador hymähti, ”Vaikutit viittävaille valmiilta muutenkin vain lähtemään paikalta ja jättämään Lorythaksen yksin tänne”, punatukkainen puheli, käydessään raottamaan sitä pesutuvan ovea, jonka takaa miellyttäväntuoksuinen höyrypilvi puski vasten haltioita.
”Ja mitä hittoa se aamuinen oli?!”, korkeahaltia älähti, samalla astuessaan peremmälle huoneeseen, ”Lorythas siis on käynyt kimppuusi – missä välissä? Miten? … Miksi ylipäätään? Minä kun luulin että jollain tavalla olitte läheisempiä keskenään... ei niin kuin sillä tavalla mutta kuitenkin...”.

Sokea etsi aurallaan ympäriltään ne mahdolliset esteet, samalla tapaa mitä löysi tyhjennetyn kylpytynnyrin hieman etäämmältä. Koko huone oli mukavan lämmin, täynnä sitä pehmeää höyryä, joka etenkin katonrajaan oli kasautunut. Seinän vierustalla oli muutama suurempi tynnyri, jotka oli täytetty puhtaalla, viileällä vedellä, ja joista olisi riittänyt vaikka kuinka moneen kylpemiskertaan vettä. Mutta se mikä sen lämpimän tunteen huoneeseen nostatti, oli valtava, musta muuripata. Sen pesä rätisi vaimeasti maagisesta sinisestä tulesta – jota Iriador tietenkään ei nähnyt – jonka ei ollut määrä koskaan sammua, tulen pidellen muuripataan laskettua vettä alati kuumana ja valmiina käytettäväksi. Huoneen seinustalle oli myös pinottu siisteihin pinoihin ämpäreitä ja muita kylpemiseen tarvittavia esineitä ja asioita. Ainoaksi varsinaiseksi työksi haltiakaksikolle jäikin täyttää kylpytynnyri tasaisesti kylmällä ja kuumalla vedellä, Hopeakäärmeen ollessa noin muuten tehnyt tästä kaikesta kovin helponoloista kartanoonsa.

”Olisi pitänyt katsoa sitä kaulaasi samalla… se on varmaan kipeä”, Iriador totesi Haukansilmälle, astellessaan niiden tynnyreiden vierelle, joissa viileää vettä oli. Jo siinä vaiheessa punapäisen niskakarvat nousivat pystyyn, mutta sivuuttaen ne pelkonsa tuomat kylmät väristykset, kävi sokea kokeilemaan sitä vettä varovasti kädellään. Ämpärin sitten itselleen etsien ja sen täyttäen, ja nostaen syliinsä – säpsähtäen sitä kuinka täyteen ahdettu ämpäri tietenkin kävi liikkeessä vettä kippaamaan Iriadorin päälle, tuon päällä olleen tumman, löysähkön paidan kastellen ja liimautuen korkeahaltian kehoon kiinni rintakehältä.
Mutta tavoitteena se vesi oli kuitenkin saada sinne tynnyriin, eikä vain kaataa kylmää vettä omaan niskaansa…
”Mutta ala selittää, haluan tietää mitä on meneillään? Pitäisikö minun olla tietoinen tai huolissaan jostain?”.


//No jos me pieruilla lähdetään kilpaileen – ANNA KUN MÄKIN TUUN TUHNAUTTELEEN. Spärdöjen suojelualue, jolla asustaa yksi spärdö ja patosusi :----DDD Eikun mä ruokin niitä kato sitten niillä vinkuvilla jäniksillä. Jos ei rusakot kelpaa niin tulee haulikko poikittain perseeseen. NO VOI MUTKUN MÄ EN JAKSA KAIVAA SITÄ PIIRTOPÖYTÄÄ TAAS TUOLTA KAAPISTA NNNNNGH. Sä imet (DDDDDD Ime sinä. Sitä pilliä. Jos tiedät mitä tarkoitan (DDDDDDDDDD//

[Aksutar]

Ehkei olisi pitänyt avata suutaan. Tosin, vaikka kenraali täysin hiljaa olisi ollut, varmasti Iriador olisi käynyt yhtälailla kyselemään tapahtumista ja siitä, mitä hittoa nyt oikeastaan oli tekeillä. Voi kun Darius tietäisi itsekään vastauksen tuohon. Haukansilmä kävikin huokaisemaan raskaasti Iriadorin huomauttaessa, kuinka Winder oli vaikuttanut olleen valmis lähtemään ja jättämään Lorythaksen oman onnensa nojaan. Kieltämättä se oli käynyt mielessä, kerta puoliverinen niin kovasti halusi olla yksin. Ei Winder - saatikka Iriador - olleet mokoman lapsenvahteja, ei heidän tarvinnut katsoa sarvipäisen perään mikäli tuo halusi käyttäytyä kuin idiootti. Mikään ei velvoittanut heitä olemaan näin huolehtivaisia Lorythasista.... paitsi ehkä se tunne sisällä, jota kutsuttiin kaiketi ystävästä välittämiseksi.
"Hän itse indikoi ettei halua meitä lähelleen", Se tuskin oli koko totuus, kuten oli jo huomattu ei se tainnut olla Lorythasin viimeinen sana, kerta nyt toinen oli enemmän kuin mielellään nojaillut Haukansilmään hetki sitten. Darius halusi yhä uskotella itselleen, että sarvipäisellä oli jonkin asteen persoonallisuushäiriö, petopuolen ollessa erimieltä mitä sitten inhimillisen mielen. Se ainakin selittäisi paljon, mutta ei Winder voinut varmaksi sanoa, oliko tämä oletus totta vai ei.

"Eilen, menetti hermonsa sattuneista syistä. Teki harvinaisen selväksi kuinka olisi halunnut tappaa meidät kaikki jo viimekerralla, kuinka on saanut kärsiä kaltaisteni takia. Kertoi, kuinka minä etkä sinäkään ole turvassa, kun he nousevat meitä vastaan. Kuinka minä vain tahdon hänelle vain kurjuutta sisimmissäni ja...", Darius hiljeni. Miksi hän edes tilannetta selitti. Ei lorythas oma itsensä silloin ollut... Kai. Jo pelkkä tilanteen muisteleminen sai kenraalin ahdistumaan, hän halusi viedä Iriadorin vain pois täältä. Jonnekin turvaan, kauas Lorythaksesta ja tuon kansasta, jotka näemmä olivat toden totta valmiita käymään Kuiskauksen kimppuun ilman varmistettuja, päteviä syitä. Kenraali tunsi olonsa jälleen niin hyödyttömäksi ja mitättömäksi. Jälleen oli uusi taho jolta Haukansilmän piti Iriadoria suojella, kaiken varmuuden vuoksi. Hänelle oli se ja sama jos joku uhkasi Haukansilmän henkeä, mutta kun Iriador vedettiin mukaan kaikkeen...
Sitä alkoi kyseenalaistamaan mihin yksi mies enää edes kykeni.

"Älä sinä siitä murehdi. Katso vain Seyr kuntoon, minä pärjään kyllä", Kenraali kävi vastaamaan samantien korkeahaltian pohtiessa kenraalin kaulan kuntoa. Sattuihan siihen, niin Fritzin kuin Seyrin käsittelyn jäljiltä, eikä se tumma mustelma joka kaulan kiersi kuin pahainen kaulapanta kovin nätiltä näyttänyt, puhumattakaan niistä pienistä haavoista joita Seyrin kynnet olivat saaneet aikaan... saatikka siitä vieläkin punoittavasta ihosta mustelman ympärillä. Ehkä oli vain hyvä, ettei Iriador sitä nähnyt.
Hetken Darius seuraili vierestä kuinka Iriador niin kovin rohkeasti kävi vettä käsittelemään. Pieni, lempeänhuvittunut hymy kävi kohoamaan muuten niin maahan lyödynnäköisen kenraalin kasvoille. Voi kuinka hän olisi vain voinut hiljaisuudessa seurata kuinka Iriador nukkui, jo pelkästään se sai Dariuksen aina hymyilemään ja muistamaan, miten onnekas oli kun rinnalta löytyi juuri tuo uniikki punapää. Hitaan hiljaiset askeleet veivät ämpärin nostaneen korkeahaltian taa, kenraalin käyden kietaisemaan kätensä rauhallisesti nuoremman ympärille takaapäin. Kasvot painuivat punaisiin hiuksiin kenraalin vetäen syvään henkeä. Vain pienen hetken hän halusi pidellä Iriadoria, kaiken tämän aamuisen jäljiltä.
"En uskalla enää luottaa häneen...", Kuiskaten kenraali mumisi vasten Iriadorin niskaa, "Tein mitä tahansa, hän kokee minut uhkana".

"Et sinä ämpäriin huku", Darius huomautti nopeasti kuiskaustensa perään hymisten, samalla kun painoi pienen suudelman kumppaninsa ohimolle, "minä pidän siitä huolen", kuului lisäys Dariuksen katsellessa alas nuorempaansa tuon olan yli, itsekseen lähinnä virnuillen kuinka tumma paita kävi liimautumaan niin kovin mukavannäköisesti nuoremman kroppaa vasten. Eipä Kenraali siitä mitään käynyt huomauttamaan, vaan päästi viimein irti Iriadorista ja astahti kauemmaksi, käyden poimimaan itselleen ämpärin, jotta saattoi auttaa korkeahaltiaa paljun täyttämisessä.
Tietenkin silmään oli pistänyt heti huoneeseen astuttaessa se sininen liekki joka oli palanut ties kuinka kauan, mutta ei Winder sitä käynyt kyseenalaistamaan. Tuijotti vain tovin sitä, kunnes hymähtäen tyytyi sen olemassaoloon. Sentään se helpotti heidän tehtäväänsä, eipä tarvinnut erikseen tulta sytytellä jotta vettä olisi saanut lämmitettyä. Mitä lie magiaa olikaan.




// HIRVEET KAASUBILEET PYSTYYN NIII. Yksi (1) kappale spärdö karhuja ja yksi (1) kappale patosusia. Perkeleen patosusi. Voi kiljuvat jänikset sentään :--D EI SAA HEITTÄÄ KILJUVIA JACKOJA SPÄRDÖJEN RUUAKS. VÄLILLÄ PITÄÄ JAKSAA KAIVAA. YOU KNOW. JUST DO IT. Imen sitä. Oikein mielelläni. Eikun. Hyvää huomenta heräsin. Nukuin taas about 11 tuntia ja nyt on oloki semmonen //

[Crimson]

Punapäinen oli seisahtunut kuuntelemaan kuinka Darius kertoi nyt siitä mitä oli tapahtunut. Miten Puolikäärme oli hermonsa menettänyt ja kasannut mitä erikoisimpia mielipiteitä pöytään. Sen Iriador ymmärsi kaiken kertomansa jälkeen jos Lorythaksen kaltainen, niin kovia kokenut puoliverinen syytti puhdasverisiä siitä, että oli saanut elämässään kärsiä. Ja kuinka se tavallaan… erityisesti puhdasrotuisilta haltioilta heijastui yhä Briaria kuin muitakin puolueettomia, sekaverisiä suojelevia kyliä kohtaan. Mutta se kuinka puoliverinen kyläpäällikkö oli väittänyt haluavansa heidät liiskata; kuinka Dariuskin vain kurjuutta sisimmissä Vaernille halusi. Iriador oli kyllä nähnyt Kuiskauksen kohtelevan puoliverisiä kovin… no, julmasti, joten jälkimmäinen olisi voinut pitää paikkaansa, ellei punapäinen olisi ehättänyt Haukansilmästä jo näkemään sitä puolta, joka Lorythaksesta halusi väittää. Mutta sitä Iriador ei samalta seisomalta kyennyt sulattamaan, että Lorythasko muka haluaisi heidät tappaa?

Uudestaan nuorempi kävi läikyttämään siitä ämpäristä syliinsä Dariuksen kietaistessa hänet takaapäin syleilyyn. Iriador päästi hätäisen, pitkän hengähdyksen samalla kun vesi kasteli vaatteitaan entisestäänkin, kuitenkin rauhallisemmin tuhahtaen Winderin häntä halaillessa. Todetessa ettei tuo uskaltanut luottaa enää Hopeakäärmeeseen.
Punapäinen hymähti, kasvoilleen nousten lempeänrauhallinen hymy kenraalin huomauttaessa ettei hän ämpäriin vieläkään hukkuisi.
”Niinhän sinä aina väität”, sokea tuhahti, lähtien jatkamaan siitä mihin oli jäänytkin veden lappamisen kanssa, ”Mutta kyllä minä sinusta välitän enemmän mitä Seyristä, enkä todellakaan anna sinun haahuilla haavoinesi ilman, että saan edes kokeilla, etteivät ne pahoja ole…”, Iriador jatkoi vakavalta kuulostaen. Kyllä hän ennemmin Dariuksen mahdolliset ruhjeet olisi katsonut, jos varsinaisesti olisi täytynyt puolituntemattoman toverin ja kumppaninsa välillä valita.
”Sinä kun tunnut niitä aina väheksyvän muutenkin - kuten siellä vuorillakin silloin nähtiin, idiootti”, punapäinen tiuskaisi vielä, kaataessaan jälleen uuden ämpärillisen vettä paljuun.

”Minusta kuitenkin tuntuu että tuo… tuntemus on molemminpuolinen. Näinä parina kertana olen saanut sellaisen kuvan että kyläpäällikkö on varpaillaan kokoajan… eikä tuolla kyllä kamalasti… ulkomaailmaan luottamusta ole niistä syistä mistä meillekin on maininnut”, Iriador lähti selittämään omaa näkemystään, vaikka epäilikin ettei sillä mitään merkitystä ollut. Kuten harvoin tuntui olevan.
”Ja jos… Lorythas olisi halunnut meidät vain tappaa, niin kai hän sen olisi tehnyt jo? Ennen kuin minnekään yritti karata… tai siellä aroillakin”, se mikä Lorythasta oli sitten pidätellyt silloin kun tuolla oli mahdollisuus repiä kaksi haltiaa niille sijoilleen tänä aamuna, oli Iriadorille suuri kysymysmerkki.
”Ja sitten palata tekemään lopuistakin selvää. Hehän voivat lähteä täältä lentäen minne tahansa, ihan milloin tahansa – mikä muka estäisi pistämästä aluksi tätä rykmenttiä palasiksi ja sitten paeta vaikka vuorien taakse piilottelemaan”.


//BIERUBILEET. Petosusi tulee mun uniin >: SIELTÄ PIMEESTÄ KUN SE MULLE HAUKKU JA MURISI NIIN OLI VÄHÄN KUUMOTUS PÄÄLLÄ SEN TULITIKUN KANSSA ET MITÄ MISSÄ D: Ehkä ne rusakot kiljuu niin lujaa et patosudet ja spärdötki juoksee vielä karkuun. Kasvatan niistä jäniksistä sellasia mutanttirusakoita <: Tää nyt on menossa taas niinku tähän :DD:::D:D:D:DDD IME SITÄ PILLIIII. Kahvia nassuun <://

[Aksutar]

"Tilanne oli vuorilla täysin eri, mitä nyt", Darius kävi napauttamaan hymähtäen, muistaen kyllä kuinka oli typerästi sitä haavaansa piilotellut aikoinaan. Mutta silloin tilanne oli toinen, silloin kukaan ei tietänyt haavasta ja Dariuskaan ei varsinaisesti kipua tuntenut, ennen kuin lämpöä sai ympärilleen. Kaiken lisäksi kenraali oli taistelun jäljiltä sekaisin, lähinnä veljensä kuvajaisen nähtyään... Ja jos totta puhuttiin, ei Darius siitä kerrasta olisi halunnut tämän enempää muistella.
"Et sinä voi mitenkään auttaa minua tämän ruhjeen kanssa - se paranee ajallaan. En edes vuoda verta - kai... korkeintaan pintanaarmuja sen pikkuliskon hyökkäyksestä", Kenraali kertoi nopeasti kumppanilleen, toivoen tuon antavan asian vain olla. Ei Iriadorin hänestä tarvinnut huolehtia, ei nuorempi mitään mustemmalle mahtanut. Se veisi aikansa, että mokoma parantuisi ja ehkä Iriador tiesi keinoja joilla lievittää kosketusarkaa kaulaa, mutta ei tuon tarvinnut hänestä niin huolehtia. Ei Darius tällä kertaa ollut mihinkään kuolemassa. Kai.

Iriadoria auttaessaan kävi Haukansilmä kuuntelemaan nuoremman näkökannan asiaan, pysyen hiljaa omalta osaltaan. Ei hänellä varsinaisesti mitään vastaan väittämistäkään ollut Iriadorin kannalle, mutta ei nuorempi silti sanoillaan saanut Dariusta vielä täysin turvalliselle mielelle Seyrin suhteen. Kyllä Darius ymmärsi sen, että Lorythas ja tuon kaltaiset olivat muodostaneet vankan, negatiivisen kuvan puhdasverisistä, jotka tuppasivat kieltämättä aina väheksymään näitä sekaverisiä äpäriä. Olihan Dariuskin sellainen, ei hän voinut kieltää. Mutta, nyt kun kyseessä oli Seyr, jonka Haukansilmä oli nyt kahdesti pelastanut - kenties kolmesti, jos tämänpäiväinen lasketaan moiseksi tapahtumaksi -, jakanut tuon kanssa intiimimmänkin hetken ja valinnut Lorythasin hengen ennemmin mitä kumppaninsa näkökyvyn... ei Darius voinut muuta kuin tuntea katkeran pistoksen sisällään kun sarvipäinen meni sanomaan Winderin haluavan vain pahaa tuolle. Hän oli tehnyt sarvipäisen vuoksi jo niin paljon, mitä ei kenenkään muun puoliverisen kohdalla olisi edes harkinnut. Mutta, kaiketi Seyr sitten oli oikeutettu mielipiteeseensä. Mitä Darius siihen oli vastaan väittämään, jos sarvipäisestä siltä tuntui.

Darius ei kuitenkaan tätä omaa näkökulmaansa aisaan käynyt tuomaan ilmi. Mitä suotta, mitä se olisi muuttanut ja olihan Iriadorin sanoissa perää. Ei Haukansilmä halunnut alkaa asiasta väittelemään, kenenkään kanssa, joten parempi vain olla hiljaa ja kenties ottaa se syyllisen rooli, jos kaikki siihen kääntyisi. Ei Haukansilmä voinut väittää olleensa täysin viaton, olihan hän sanoillaan ja teoillaan provosoinutkin sarvipäistä siihen pisteeseen, että päälle kävi. Mutta toisaalta, luulisi puoliverisen nyt kykenevän kontrolloimaan itseään ja raivoaan edes sen verran.
"Haluaahan Arankin minut päiviltä, mutta ei ole sitä vielä tehnyt", Darius kävi huomauttamaan kovin vaitonaisesti Iriadorin kysellessä, miksei Lorythas ollut heitä jo listinyt. Korkeahaltian kysymyksessä oli hyvä pointti ja sinällään oli aivan turhaa vetää Arania tähän keskusteluun, Haltiakuninkaalla kun oli omat syynsä olla tappamatta nenille hyppinyttä eliittiä. Aran menettäisi liikaa jos Dariuksen tappaisi, sen Haukansilmä itsekin tiesi. Sitä hän ei tiennyt, että siniverinen oli peloissaan siitä, mitä tulisi tapahtumaan kuningattaren ja salaisuuksien suhteen, jos Winder teloitettaisiin.
Mutta siinä missä Aranilla tuntui olevan syy, ei Lorythaksella kai mitään syytä ollut heitä elossa pitää mikäli olisi halunnut haltiat hengiltä. Ellei Lorythas suunnitellut jotain. Darius ei kuitenkaan halunnut uskoa moiseen vaihtoehtoon, ei Lorythas sellaista tekisi heille... eihän?

"En ole vihainen hänelle", Darius huomautti paljuun vettä kaataessaan, tuoden nyt esille sen ettei kenraali tosiaan sarvipäistä vihannut saatikka tuolle varsinaisesti murjottanut, "Olen vain..." , pettynyt? Surullinen? Yllättynyt? Mitä sitä nyt sanoisi, ehkä parempi pysyä hiljaa, sillä kenraali ei halunnut viedä tätä keskustelua eteenpäin.
"Ei sillä väliä. Alkaa olla valmista, haenko Lorythasin jo tänne?" , Haukansilmä kävi kysymään toivoen Iriadorin antavan äskeisen keskustelun vain olla, samalla kun kenraali nykyiset vedet ämpäristä paljuun kaatoi, joka jo lähellä reunojaan oli.


// BIERUI. Et pääse patosutta pakoon IKINÄ. Sul ois pitäny olla se haulikko kato mukana, niin oisit saanu mossauttaa sitä päin näköä! Nii kato se on niiden pupujen puolustautumis keino. Mää ainaki pelästyin ekan kerran ku kuulin semmotteen pupun kiljuvan jossain takavasemmalla et mikä suotanan creepperi sieltä nyt niskaan tulee. Mutanttirusakoita eli Jacka armeija? No meno on todellakin tämä (D Sitten meno muuttuu täksi. SHIASURPRISE! Mun suosikki tos videos on tää jätkä ku se vetää niin tunteella siinä 1:42. KAHVET JOIN nyt vois korkkaa kohta kalajot //

[Crimson]

”No se nyt on täysin eriasia…”, punapäinen tuhahti Winderin mainitessa Aranin. Kuninkaalla oli syynsä pitää Darius elossa. Lorythas sen sijaan… olisi voinut tapattaa heidät jo silloin vuorilla. Silloin kun he hänen kartanossaan olivat aikaisemminkin yöpyneet. Rohjenneet aseensa ja panssarinsa laskea, juoda päänsä sekaisin. Ei kyläpäälliköllä olisi ollut heille mitään käyttöä vankeinakaan. Ei puolueettomalla kylällä ollut mitään sijaa käydä haastamaan yksin isompiaan, kuten Puolikäärmekin oli aikaisemmin tänään maininnut puhuessaan heille ja omalle kansalleen. Eikä Lorythas ollut tyhmä. Tuo oli kaikkea muuta, paitsi tyhmä – ellei sitten sitä otettu laskuihin mukaan, että tuon pakeneminen aroille tänään valmiiksi loukkaantuneena oli ollut harvinaisen idioottimainen teko.
Oli miten oli, ei Iriador osannut nähdä Lorythasta murhaajana, tai elämien riistäjänä, vaikkei sarvipäistä hyvin tuntenutkaan. Mutta jos tuo koskaan, ikinä enää satuttaisi Dariusta, olisi korkeahaltia valmiina pistämässä kyläpäällikön kyläläisineen vaikka yksin, paljain käsin palasiksi.

Iriador kuitenkin ymmärsi myös Dariusta. Eihän hän suotta ollut opetellut tuntemaan kenraalia paremmin, heidän suhteensa ollen paljon syvempi toisiinsa kuin olisi edes saattanut kuvitella.
”Kyllä minä ymmärrän…”, nuorempi kävikin toteamaan hymyillen, taiteillen varovasti vesiämpärinsä kanssa, joka nyt kuumasta vedestä vuorostaan höyrysi. Punapäinen oli kastellut vaatteensa kutakuinkin jo läpimäräksi siitä kylmästä vedestä, hiustenlatvojensakin ollen kosteat sieltä täältä – mutta tulikuumaa vettä Iriador ei päällensä mistään hinnasta halunnut!

Kylpy alkoi kuitenkin olla valmis, vain kylpijät enää puuttuivat. Paljussa lilluva vesi höyrysi mukavasti, ollen sopivan lämpöinen, ettei sinne itseään jäädyttänyt tai vaihtoehtoisesti sinne astuvat polttaneet itseään. Lämmin vesi varmasti auttoi lihassärkyihin siinä missä rentoutumaankin ja sitä Lorythaskin tällä hetkellä tarvitsi eniten.
Sokea kävi viimeisen ämpärillisen lämmintä vettä kylpytynnyriin kaatamaan, kunnes laski ämpärin kädestään lattialle.
”Jos sen viitsisit tehdä”, punapäinen henkäisi, yrittäen pahimpia vesiä vaatteistaan rutistaa pesutuvan lattialle, paitansakin nakaten yltään vain syrjään yhteen myttyyn. Sen saattoi ripustaa kuivumaan sitten, kun sokea muuten oli valmis kulkemaan kosteasta huoneesta ulos. Iriador ei voinut sanoa välittävänsä näin vaatteet yllä kastua tällä tavoin, minkä kyllä näki korkeahaltia ilmeestäkin, tuon katsellessa jalkojaan kohden jotenkin… ahdistuneesti.
”Käyn sillä välin etsimässä huoneestamme niitä pyyhkeitä… jahka en kastelisi koko kartanoa ovesta ulos astuttua”, Iriador murjaisi, kääriessään housujensa lahkeita vielä ylemmäs, jotteivät ne maata vasten olisi laahanneet.


//NO EN NIIN KUN SE VAANII MUO SIELLÄ! Ei ollu haulikkoa kun tulin sitä sieltä padosta ettimään. Ei ollu myöskään lyhtyä. Oli vain soihtu, mutta soihtu ei nyt jumalauta riittäny >: CREEPPERIJÄNIS. MUTANTTIRUSAKKO. Eli joo niin, Jacka. Jackoja kaikkialla. Ja voi jumalauta nyt se Shia pois täältä (DDDDD KAHVEET JOIT HYVÄ. Korkkaa kaljat. Olet sen ansainnut. Ehkä minäkin sitten kun sen photarin saan auki NNNNGH//

[Aksutar]

Pieni hymy nousi kenraalin kasvoille sokean ilmoittaessa ymmärtävänsä kyllä Haukansilmää. Hyvä, ei Darius olisi jaksanut asiaa enempää vatvoa. Hänen onnekseen myös korkeahaltia jätti asian sikseen ja toivoa vain sopi, ettei se uudestaan pintaan nousisi ihan lähipäivinä. Ellei Darius sitä itse ottaisi puheeksi, mikä oli erittäin epätodennäköistä.
Häpeilemättä kenraali kävi jälleen katselemaan kuinka kumppaninsa märän paidan yltään heitti pois, yrittäessään niitä suurimpia vesiä vaatteistaan puristella pois. Siitä oli jo tovi kun Winder kunnolla oli saanut katsella kumppaninaan, ilman että tarvitsi pelätä kenenkään huomaavan sitä haikailevaa, toisinaan jopa himoitsevaa katsetta. Nyt kun he olivat kahden, ei moista tarvinnut pelätä. Ja vaikka Lorythas sen katseen olisi nähnyt, tuskin tuo olisi pahakseen pistänyt. Kyllähän sarvipäinen heistä tiesi.

"Jos olisimme jo kotona saisi kylpy odottaa tovin, nyt kun sinua katson...", Winder myhäili matalalta koittaen kuitenkin hillitä sitä pakottavaa tarvetta päästä lähemmäs, intiimiin kanssakäymiseen kumppaninsa kanssa pitkästä aikaa. Mutta, se saisi vielä odottaa. Kyllä heillä olisi aikaa kun kotiin pääsisivät, tai niin Darius uskoi. Ei hän lähtisi heti uudestaan reissuun ellei aivan pakko ja luonnollisesti Tannivh ja tuon sotilaat saivat pitää muutaman vapaapäivän näin pitkän komennon jäljiltä, joten Iriador ainakin saisi rauhoittua aloilleen hetkeksi.
"Minä haen hänet, tulen auttamaan pyyhkeiden jos sinua ei kuulu takaisin pian... Voin myös kysyä Lorythasilta mistä niitä löytäisi...", Haltia henkäisi vielä hetken kumppaniaan tuijottaen, kunnes lähti askeltamaan kohden ovea, "Koita olla liukastumatta", kuului vielä lisäys, ennen kuin kenraali poistui käytävän puolelle.
Askel vei takaisin suurelle kirjastolle, jonne he Lorythasin myös olivat jättäneet. Toivoa saattoi, että tuo oli tosiaan ymmärtänyt jäädä niille sijoilleen lepäämään eikä lähtenyt seikkailemaan minnekään, eikä turhaan yrittänyt omatoiminen olla.

"Kylpy on valmis...", Darius avasi suunsa rauhallisesti päästyään huoneeseen sarvipäisen kanssa, joka Divaanille oli ymmärtänyt pitkälleen pistää, "Tule, autan sinut sinne", varovaisesti, jokseenkin vaisusti kenraali lähestyi kyläpäällikköä, ollen valmiina perääntymään tai pysähtymään mikäli tuo edes vähääkään osoitti aggressiivisia tai kieltäytyviä merkkejä. Lorythas oli jo aamulla kieltäytynyt Winderin tarjoamasta avusta, joten jos tuo uudemman kerran kävisi kieltäytymään, ei Darius väkisin yrittäisi. Antaisi olla, poistuisi, jättäisi sarvipäisen omaan rauhaan jos tuo sitä niin palavasti halusi.


// No voi kakka. SIELTÄ SE PATOSUSI HYÖKKÄS SITTEN JA SÖI PIKKU CRIMIN. Jacka invaasio Cryptiin, peli on menetetty. SHIA EI MENE POIS KOSKAAN. HNNNGHHH Photari auki joo, mä jo avasin, voisin koittaa piirtää lisää taidetta sulle. "taidetta" //

[Crimson]

Piruileva, kiusoitteleva virne nousi Iriadorin kasvoille Winderin kommentin myötä. Ei punapäinen edes ollut paitaansa riisuessaan lähtenyt vastaavaa itse ajattelemaan mutta… olisihan se jollain tasolla pitänyt jo arvata, kun viime kerrasta oli taas reissun takia kulunut pidempi hetki, että Darius kävi reagoimaan miten kävi siihen kun nuorempi vaatteitaan vähensi. Hetken punatukkainen vain myhäili ja hymisi itsekseen, lopulta sitä katsettaan sieltä lattianrajasta kuitenkin nostaen Haukansilmän puoleen yhä virnuillessaan.
”No nyt kun sen noin sanot”, punapäinen naurahti puoliksi, mielessään jopa että olisi käynyt nyt kiusaamaan Dariusta lisää. Mutta ei nyt. Nyt ei ollut se hetki, kun heidän olisi pitänyt alkaa pelehtimään kesken kaiken. Kyllä siihen vielä olisi aikaa, myöhemmin tänään ehkä, tai tosiaan vasta sitten kun taas kotiin päästiin rauhoittumaan. Ei Iriadorilla mikään kiire ollut, vaikka mieli kyllä eittämättä hieman olisi tehnytkin intiimimpään kosketukseen päästä Dariuksen kanssa.
Punatukkainen nyökkäsi silmäpuolelle kuitenkin tuon todetessa käyvänsä Lorythaksen hakemassa kirjaston puolelta, ja tulisi sitten auttamaan pyyhkeiden etsinnässä, mikäli nuorempi ei aikanaan palaisi. Kun Darius sitten poistui, kävi Iriador vielä ripustamaan sen syrjään sysäämänsä paidan paremmin hyllyn reunalta roikkumaan, ennen kuin suuntasi portaita ylös vierashuoneita kohden vain kosteanpuoleiset housut jalassaan. Toivoa sopi, ettei sarvipäinen kamalan tarkoin ollut pyyhkeitään piilottanut minnekään, Iriadorin lähinnä olettaen että kaapin- ja lipaston ovia availemalla löytäisi sen mitä oli hakemassa. Ja jos ei, tulisi Darius sitten perästä auttamaan.

Toisaalla Lorythas oli vain nostanut jalkansa mukavasti divaanin selkänojaa vasten, röhnöttäen sijoillaan niin rennosti kuin vain kykeni. Ei Puolikäärmeellä ollut voimia, saati sitten halua varsinaisesti lähteä haahuilemaan pitkin kartanoa tässä kunnossa, kun sydän rinnassa löi tuhatta ja sataa Hopeakäärmeen samalla tuntiessa, miten lihaksen tärisivät sitä jännitystä tiehensä. Lorythas oli niin lyöty kuin vain saattoi. Vaitonaisena vain odottaen että Iriador tai Darius tulisi hänelle mainitsemaan kylvyn olevan valmis. Sitä ajatellessaan Vaern välistä tähysti vaatteitaan yllään, jotka nyt kovin likaiset olivat, siinä missä sarvipäinen itsekin taisi näyttää noessa ja tomussa nuohonneelta pahemman kerran.
Hopeaverisen katse raottui hieman tutun äänen mainitessa huoneen ovilta kylvyn olevan valmis. Se katse kuitenkin seisahtui Dariuksen puoleen vain hetkeksi, nopeasti vajoten jonnekin toisaalle pitemmänpuoleisen huokauksen kera.

Kovin vaivalloisesti sarvipäinen kävi ruhoansa kasailemaan ja työntämään itsensä ylös divaanilta, pystyyn haparoiden. Mitään varsinaisesti missään välissä Haukansilmälle erikseen kommentoiden, saati muutenkaan puhuen. Lorythas tarvitsi kuitenkin jatkuvasti tukea, ja ainoa joka sitä sillä hetkellä hänelle saattoi hänelle suoda, oli Darius. Niinpä kyläpäällikkö uskalsi luottaa kenraaliin sen verran, jotta tuo hänet saattaisi auttaa pesuhuoneen puolelle, mikäli nyt silmäpuolen suunnitelmana ei sitten sattunut erikseen olemaan jostain syystä Puolikäärmeen jättäminen matkan varrelle jonnekin. Mutta tuskin niin kävisi. Ei Lorythaksesta ollut uskomaan Dariuksesta moista, syystä tai toisesta. Ehkä Puolikäärme halusi elää siinä uskossa, ettei Winder hänelle pahaa tekisi kaiken tämän jälkeenkään, vaikka Lorythas hyvin olisi sen kohdalleen kyllä ansainnut...
Kaikessa siinä hiljaisuudessa, kaksikko kuitenkin ehätti kylpyhuoneelle. Vastassa oleva lämpö tuntui liskonpuolikkaasta näin vaatteet yhä niskassaankin mukavammalta kuin haltioista taisi tuntua, ja Lorythas olisikin voinut vain istahtaa alas nauttimaan siitä kaikessa rauhassa. Mutta ehkä todellakin olisi mukava myös kylpeä ja antaa vedessä lillumisen rauhoittaa, jahka suurimmat liat olisi saatu pestyä yltä. Ei niitä kuria kylpyyn saakka kannattanut kantaa…
”Auttaisitko… minua riisumaan”, Puolikäärme pyysi vaisusti Haukansilmältä, yrittäen sitä kaapuaan livuttaa harteiltaan alas, kykenemättä juuri varsinkaan kipeää olkapäätään liikuttelemaan niin vapaasti kuin olisi halunnut, ”Vaikken haluaisi teitä enää vaivata millään tavalla”, Vaern vielä lisäsi, pyrkien välttämään Dariukseen päin katsomista jatkuvasti.

Iriador marssi pian vierashuoneesta ulos pino pyyhkeitä sylissään, nuoremman ollen varannut mukaansa muutaman ylimääräisenkin, jos niille tarvetta sattui olemaan. Yrittäen olla itseään minnekään kompuroimatta, saati sitten portaissa itseään alas kumoamatta, veivät nuoren askeleet jälleen kohden pesutilaa. Pysähtyen hetkeksi vielä eteisaulaan kuuntelemaan kuuluiko kirjoja pullollaan olevan huoneen puolelta jotain ääniä, ennen kuin suuntasi hartioitaan kohauttaen kylpyhuoneelle. Kyllähän hän sielläkin saattaisi odottaa, mikäli vanhemmat eivät jo olisi kerinneet paikan päälle.


//PATO ON HIRVEÄ PAIKKA. Ja sitten mä menin tekemään sinne mun linnotukseni, siellä ne sudennahkat on muistuttamassa et muo on ihan turhaa vaania. Tulee sellanen rusakko invaasio että huh. SHIA PERKELE. Piirrä mulle lisää joo, Aksun artti on parasta. Niinku UH <3 Paljon parempaa kun mun kakke yritykset saada jotain aikaseks ainakin//

[Aksutar]

Kaikessa rauhassa Winder odotti, että Lorythas sai itsensä kammettua ylös divaanilta. Toisaalta olisi ollut parempi vain antaa tuon levätä - kenties sängyssä olisi ollut parempi tosin - mutta kerta kylpy oli jo laitettu, niin parempi se oli hoitaa pois alta ensin. Mukavampaahan se oli myös puhtaana käydä lepäämään, kuin paskassa pyöriä. Askel vei varovaisesti lähemmäs Lorythasia, Haukansilmän antaen tuon ottaa tukea itsestään jotta pääsi kävelemään omin jaloin ainakin kylpytuvalle asti. Darius tuki sarvipäistä parhaansa mukaan, antaen Lorythasin määrätä etenemisen vauhdin. Eihän heillä mikään kiire ollut, ellei Lorythas tuntenut pakottavaa tarvetta päästä äkkiä lämpimään kylpyyn.
Kylpytuvalle palatessa ei Iriador ollut vielä ehättänyt takaisin - ihmekös. Sokealla kesti varmasti hieman pidempään etsiä tarvittavat, mitä näkevällä henkilöllä, mutta eiköhän Iriador selvinnyt. Paikka kun ei ollut enää täysin uusi ja Iriador ei ollut uusiavuton sokeutensa kanssa.
"Iriador on noutamassa pyyhkeitä", Darius huomauttikin heidän saapuessa pesutilaan, jossa punatukkaa ei vielä näkynyt.

Katse kohosi Lorythaksen puoleen paremmin tuon pyytäessä kenraalia auttamaan riisuutumisessa. Heti perään sarvipäinen kävi jälleen huomauttelemaan, ettei halunnut varsinaisesti enää kaksikkoa vaivata millään tavalla. Darius huokaisi terävästi.
"Lopeta jo", Haltia aloitti huokauksensa lomasta, samalla kun kääntyi paremmin Lorythaksen puoleen ja kävi avittamaan sarvipäistä vaatteiden vähentämisessä. Varovaisesti ja rauhallisesti, antaen tässäkin tilanteessa Lorythaksen päättää tahdin.
"Tarjosimme apuamme ja meillä ei ole tapana perua tarjouksiamme", Kenraali jatkoi, "Et ole siinä kunnossa että suoriutuisit itse arkiaskareista. Usko nyt kerrankin, että teemme tämän koska haluamme auttaa, emme sen takia että näkisimme sen vastuuksi ja tuntisimme sen taakaksi".

Kenraali sulki suunsa, auttaen viimeisenkin vaatekappaleen pois kyläpäällikön yltä, avittaen tuon sitten ensimmäisenä paljun puoleen ja jätti Lorythasin rauhaan vasta sitten, kun puoliverinen oli paljuun istahtanut ja näytti omin neuvoin pysyvän pystyssä. Kosteanlämmin ilma alkoi jo tuntua kovin tukalalta kun oli vaatteet päällä, mutta Darius ei käynyt vielä riisumaan. Nyt kun pidemmälle tilannetta ajatteli, ei Darius tuntenut oloaan kovin mukavaksi sen suhteen, että hänen pitäisi paitansa riisua Lorythasin seurassa. Ei sen jälkeen, kun puoliverinen oli polttanut ne kirjaimet hänen selkäänsä. Selkään, jota kenraali häpesi nyt enemmän kuin mitään muuta itsessään, hyvä jos hän suostui olemaan ilman paitaa edes Iriadorin seurassa - mikä sinällään oli hassua, eihän sokea niitä kirjaimia edes nähnyt. Silti.
Sen sijaan että olisikaan käynyt itse riisumaan, rullasi Darius paitansa hihat ylös. Siinä samalla myös Iriador palasi pesuhuoneen puolelle, löydettyään näemmä etsimänsä. Hyvä, eipä tarvinnut jättää Lorythasia tänne yksinään.
"Kerro mistä löydän saippuat ja peseytymistarvikkeet?", Kysymys kuului Lorythasille katseen kääntyen sarvipäisen puoleen sokeasta.



// PATO ON oon yhä katkera siitä et ekalla kerralla jäin sen yhden oven taa siellä ja sit kuolin ku tipuin >:< INVAASIOT ISKEEEE. Että huh. SHIAAAAAA. mun piti piirtää täs odotelles mut hups. CRIMIN ARTTI ON MAHTAVAA UH. HILJAA. SE SUN LORYDARI KUVAKIN UH //

[Crimson]

Jonkin asteen säikähtänyt ilme kohosi toisen olan ylitse Dariukseen tuon huokaistessa niin terävästi, että se sai Lorythaksen katsomaan silmäpuolta kysyvästi. Puolikäärmeen oli pakko vain uskoa ne sanat, jotka Haukansilmä hänelle soi, vaikkei välttämättä olisi tahtonut. Tuntui väärältä ottaa haltioiden apu vastaan, kun tavallaan itse omaa heikkouttaan häpesi ja toisaalta myös tiesi, että Darius saisi tästä tavalla tai toisella maksaa joka tapauksessa, kun nuo kotiin palaisivat. Mutta ehkä ei ollut oikein myöskään murehtia siitä, että joku todella halusi sarvipäisen perään katsoa, vaikka olisivathan kyläläisetkin sen tehneet mielellään.
Muttei kukaan… tuntunut Lorythakselle niin läheiseltä, että tuo olisi saattanut vaivata ketään muita kuin parantajia tykönään, kuten tähänkin saakka oli tehnyt. Vaern tunsi kyläläisistä jokaisen, mutta ne tärkeimmät ystävät olivat jo heittäneet ajat sitten henkensä vanhuuden myötä, eikä Lorythas nähnyt osakseen niiden menetysten myötä edes yrittää korvata niitä paikkoja millään tavalla.

Darius kuitenkin avitti itseään pidemmältä sen likaisen kaavun ja housut yltä, Lorythaksen itsekseen sähistessä niitä kipujaan, jos liian äkkinäisesti yritti liikkua. Hieman katuva, alakuloinen hymy kuitenkin otti noustakseen sarvipäisen kasvoille, joita Lorythas tietoisesti yritti Winderiltä piilotella toiselle sivulleen katsoen.
”Kyllä minä pärjäisin”, Puolikäärme jaksoi yhä vakuuttaa, tosin nyt puhuen niin rauhallisella äänellä, indikoiden samalla ettei jaksaisi asiasta enää väitellä erikseen, ”Kuten tähänkin saakka. Oli väärin torjua apunne, mutta sen vastaanottaminen tuntui yhtä väärältä. En… tiedä mikä minuun meni”. Lorythas hiljeni, pitkään jälleen huokaisten ajatellessaan lävitse päivän tapahtumia.
Ennen paljuun nousemista Hopeakäärme kävi huuhtaisemaan kuitenkin tomuiset hiuksensa, kallistaen päätänsä sen verran taaksepäin, jotta kylmä vesi virtasi otsalta taaksepäin suurimmat liat mukanaan vieden. Se kylmä vesi nosti myös ihoa kananlihalle, samalla kuitenkin siihen muuten kuumottavaan tunteeseen tuntuen mukavalta viilennykseltä. Lorythas oli tavallisestikin lämmin, mutta kun ruumiinlämpö otti tahtomattaan kohotakseen tavallista ylemmäs, ei se tietenkään tuntunut enää niin hyvältä.

Haukansilmä auttoi Puolikäärmettä astahtamaan lopulta veteen. Mukavan lämpimään sellaiseen, jonka ihollaan tuntiessaan hopeaverinen kävi hymisemään itsekseen tyytyväisenä. Samaan aikaan kun Lorythas kävi sinne veteen rauhallisesti istumaan, nousi puoliverisen katse tuvan ovelle, josta Iriador astahti pyyhepinonsa kanssa. Nuorin kävi tunnustelemaan ympäriltään jotain tasoa, lopulta pyyhkeet sylistään tyytyen laskemaan oven vieressä olevalle korkeammalle tasanteelle, jossa ne varmasti pysyisivät kuivina siihen saakka kun niitä tarvittaisiin. Kukapa sitä valmiiksi märän pyyhkeen olisi halunnut ympärilleen kietaista kaiken päätteeksi…
Dariuksen kysymyksen myötä paljussa jo olonsa mukavaksi tehneen sarvipäisen katse seisahtui aloilleen, siitä kääntyen edelleen jonnekin huoneen seinustalle, josta turkoosi katse etsi sitä mitä Winder oli pyytänytkin. Lopulta Lorythas pienesti nyökkäsi kohden katsomaansa seinustaa, ehjällä kädellään käyden osoittamaan paljun laidan ylitse viereisellä seinustalla olevaa hyllykköä.
”Tuolta, siellä pitäisi olla kaikki”.

”Jos mitään muuta ei enää tarvita niin… peseytyisin mielelläni itsekin”, punapäinen kävi ilmoittamaan pikaisesti Lorythasin sanojen myötä. Olo tuntui likaiselta muuten, kun pitkällä matkalla ei ollut missään välissä ehtinyt juuri paremmin peseytyä. Iriador koki olevansa oikeutettu siihen, että saisi edes hiuksensa pestä, nyt kun tänne pidemmäksi toviksi oli jäätykin ja sellaiseen tavallaan tilaisuus oli. Tavallaan sokea olisi halunnut huomauttaa myös Haukansilmälle, että olisi käynyt peseytymään heidän kanssaan nyt mutta… tiesi toisella olevan nykyiseltään omat estonsa. Eikä Iriador halunnut Dariukselta mitään vaatiakaan nyt, vaikka miten olisi tahtonutkin.
”Tässä on kyllä tilaa… teille molemmille”, Vaern tuumi tuhahtaen, itseään paremmin kasaan vetäen sanojensa myötä, lämpimän veden helpottaessa liikkeitäänkin, ”Enkä minä sitä pahakseni pistäisi jos… sinäkin, Darius… peseytyisit. Iriador ei sitä ehkä näe, mutta kasvosi näyttävät siltä, kuin joku olisi niihin hiilellä piirtänyt”, puoliverinen kävi huomauttamaan, varoen, jopa aavistuksen pyytäen Haukansilmään katsahtaen.


//Petollinen pato. Mä muistan yhä kans kun ekalla kerralla sinne menin ja hiippailin koko mestan läpi, sit menin just siitä samasesta ovesta ulos ja jumitin sinne pihalle hirveeseen lumimyrskyyn ja olin et apua D: Invaasiot on parhaita. Varo vaan tai teen kohta invaasion taas sun luokse. Teen pesän sun sohvalle. EI OO MAHTAVAA KUN KOITAT PIIRTÄÄ NAISTA JA SIITÄ TULEE HENKEEN VEREEN KAIKKEA YRITYSTÄ VASTOIN MIES. Kyl mä vielä opin. Sitten piirrän teille sellatteet mary suet että HUH. Lorydari kuva on jo vannnnnnnnnnha, ei siihen voi mitään lähtee vertaamaan//