Splinter
Lähetti... Täydellinen homma Splinterille. Poika virnisti itsekseen, kun kuuli kehuja, mutta vaivaantui myös hieman. Työ palveli isäntäänsä tarpeeksi, ei sitä yleensä tarvinnut erikseen sanoa. Mutta olihan se mukavaa.
Poika katseli ovia, ja tunsi kutistuvansa entisestään. Kyllähän tajusi koristeellisuuden ja suuruuden tarkoituksen peruslogiikassa, mutta se teki silti vaikutuksen. Seuraavaksi Art osoitti käytävää, jota poika katsoi vähän aikaa. Lopulta Arathet kysyikin, muistiko poika kaiken.
"Kuninkaan sali, ja käytävä keittiöön sekä työväen tiloihin.", poika toisti, ja osoitti pienoisesti painottaakseen asiaansa.
"Kyllä minä suunnilleen muistan paikat.", hän sitten sanoi, ja jäi odottamaan seuraavia ohjeita. Mutta ajatus veti koko ajan kuninkaansalia kohden. Jos jo etuovet olivat noin koreita, niin miltäköhän sisältä näyttäisi?

