Painajaismainen muisto [akuma!]

[Aksutar]

Aran

Niin, miksi kaikki oikeastaan kajosivat Splinterin hiuksiin? Kai ne olivat sen verran pörröiset että nuo suorastaan huusivat "pörrötä minua!". Syy miksi Aran juuri tällä hetkellä Splinterin hiuksia hiplasi oli kuninkaalle itselleenkin suuri kysymysmerkki. Kai hänen oli pakko aina jollaintavalla päästä fyysiseen kontaktiin puhuteltavan henkilön kanssa, mikäli hän ei tuota nähnyt.
Ja mitä ruumiisiin tuli, kyllä Aran niistä oli kuullut. Eihän Splinter toki ainoa ollut joka suolla oli hyppinyt tai käyttänyt tuon kuolettavan paikan suonsilmäkkeitä hyväkseen. Mutta mitä haltioiden kuningas ihmisistä välittäisi? Ei mitään.

Aran kuunteli jälleen kiltisti mitä Splinterillä oli sanottavana, kunnes kuningas hiljeni hetkeksi ja alkoi puolestaan sukimaan omia hiuksiaan, kääntäen kasvonsa hitaasti kohti Splinteriä.
"Nyt yhdistät kaikki asiat mitä olemme tässä puhuneet ja käytät omaa päätäsi... Etkö muka itse usko unesi liittyvän jotenkin menneisyyteesi, vai uskallatko väittää mielikuvituksesi olevan noin hurja?" Aran kysyi viekkaasti hymyillen ja lisäsi "Toiset pystyvät näkemään tulevaisuuteen uniensa kautta, toiset taas menneeseen, Tomas".
Tuon sanottuaan Aranin kasvoille levisi outo hymy, josta ei voinut tulkita oliko se lempeä vai kaksinaamaisen ketun virne.

[Dogster]

Splinter

Pitäisiköhän Splinterin kasvattaa pitkät hiukset, niin että hänen päänahkansa saisi olla edes hetken rauhassa? Tai ehkei sittenkään, näin oli hyvä, ei tarvinnut herätä aamulla ja manailla kun hiukset olisivat takussa. Tosin Splinterillä oli tullut hassu tapa alkaa veikata iltaisin, mihin päin hänen hiuksensa sojottaisivat seuraavana aamuna. Tällä hetkellä hän ei ollut kyllä voittanut kertaakaan, vaikkei ollutkaan ketään kenen kanssa veikata.

Heti kun Aran kutsui Splinteriä Tomas-nimellä, pojan hartiat lysähtivät kasaan.
"..Olen tiennyt sen jo...". poika mutisi hiljaa. Hän oli tiennyt jo jonkin aikaa, mitä hänen perheelleen oli oikeasti tapahtunut, mutta oli kuitenkin uskotellut itselleen muuta. Se nyt vaan ei enää auttanut.
"En vain halunut ajatella... Että olisin auttanut perheeni murhaajaa monta vuotta...", Splinter vielä jatkoi vaikeana, yrittäen estää kurkussa kasvavaa palaa tulemasta liian suureksi. Kädet puristivat penkin reunaa, rystyset valkoisina. Kaipa hänen oli vihdoin aika oppia hyväksymään totuus, vaikka se tekikin kipeää.

[Aksutar]

Aran

Splinter sai kiittää onneaan että omasi lyhyet hiukset! Aranilla oli aina täysi työ aamuisin palvelijoiden kanssa setviä hänen omia hiuksiaan. Tosin yleensä hän nukkui niin rauhallisesti ja liikkumatta ettei niiden setvimisessä mennyt kauaa.. mutta toisinaan jos hän näki painajaisia tai sai yöllisiä kohtauksiaan niin silloin hiukset olivat kuin tuulen raiskaamat. Eikä se todellakaan ollut kivaa.. Mutta siltikään Aran ei voinut eikä halunnut lyhentää hiuksiaan. Haltia kuninkailla oli aina ollut ihailtavan pitkät hiukset, eikä Aran aikonut luopua tästä suvun tavasta vaikka se tuottikin toisinaan tuskaa.

Splinterin hartiat lysähtivät Aranin lausuttua Tomas-nimen. Poika kertoi että tiesi sen jo, mikä sai Aranin hymyilemään pienesti.
"ethän sinä sitä silloin voinut tietää.. ja mennyt on jo mennyttä, sitä et voi muuttaa.. ainoa asia mihin tällä hetkellä voit vaikuttaa on oma tulevaisuutesi.. älä pilaa sitä miettimällä menneitä" Aran sanoi yllättävän lempeällä, isällisellä äänellä.
Splinter ei sitä varmaan tiennyt mutta Aran aisti tuon palan hänen kurkussaan. Osaksi siksi että hän pystyi YHÄ lukemaan toisen ajatuksia ja osaksi siksi että sen kuuli pojan äänestä.
"itke jos haluat... se helpottaa yleensä. Surua eikä vihaa saisi patouttaa liikaa, muuten seuraukset voivat olla tuhoisat joko itselleen tai muille" Aran sanoi vaihtaen pienesti asentoaan.

// SPLINTER HALI MUSSUKKA >3< mä niin halaisin sen kuoliaaks //

[Dogster]

Splinter / Tomas

"Kunpa voisikin.", Splinter huokaisi hiljaa, nojaten eteenpäin penkillä. Teki mieli vain käydä avaamassa ikkuna ja lähteä lentoon. Kuunvalossa olisi helppo kaarella ja kierrellä ympäriinsä. Menneisyys vaan ei muutu, ikävä kyllä, vaikka sitä tahtoisi miten paljon tahansa. Aran jatko puhumista, ja Splinter rutisti silmänsä kiinni. Tuhoisat? Millä tavalla muka, poika maksimissaan rupeisi rähisemään kaikille, siinä kaikki. Tai ainakin luulisi niin... Splinteristä ei ikinä tiennyt.

Kohtahan silmäkulmista alkoi valumaan suolaisia kyyneleitä, vaikka Tomas yrittikin pidätellä niitä. Hän nyyhkäisi yhden kerran, nielaisten heti perään. Jos ei laskettu sitä kertaa kun Arathet sattui osumaan paikalle, niin kukaan ei ole ollut paikalla kun poika oli itkenyt ihan vain pahaa oloaan.

[[O.O Älä nyt kuitenkaan, poikaa tarvitaan vielä. Luulisin... Mitä muuten Aran aikoo tehdä Splinterillä, jonkinmoisen rynnäkön?]]

[Aksutar]

Aran

Kunpa voisinkin? Aran kohotti pienesti toista kulmaansa ja sai huomata samalla että hänen näkönsä alkoi palautua. Vihdoinkin! Oli tässä jo odoteltukkin. Aran hieraisi pienesti silmiään samalla kun - jälleen kerran - tunkeutui Splinterin pään sisään ja sai tietää tuon mietteistä kuutamolennosta. Aran ei pahemmin lentämisestä pitänyt, joten hän ei ottanut kantaa tuohon asiaan, vaan piti suunsa kiinni.. kerrankin.
Mutta totta se oli, menneisyyttään ei voinut muuttaa vaikka kuinka halusi.. sen sijaan tulevaisuuteensa pystyi vaikuttamaan ja se tuskin oli yhtään valoisampi mikäli eli kokoajan menneitä murehtien. Näin Aran ainakin ajatteli, tosin hänellä oli vielä monta vuosisataa edessään ja sitäkin enemmän vuosisatoja takanaan... hän ei pahemmin edes muistanut mitään ensimmäisiltä sadalta vuodeltaan, mutta mitä sitä suotta muistelemaan nuoruuttaan.

Aranin kasvoille levisi lempeän ymmärtäväinen hymy, kuullessaan Splinterin nyyhkäisyn... todellisuudessa Aran kuitenkin sisäisesti hymyili voitonriemuisena siitä, ettei poika ollut sen kummoisempi mieleltään ja heikkouksiltaan. Tuota olisi helppo johdatella.. tosin Splinter oli fiksu poika ja saattaisi hokata Aranin kierot suunnitelmat ennen kuin tuo pääsisi niitä toteuttamaan.
"Kyllä se siitä" Aran sanoi lopulta ja nosti kätensä taas Splinterin pään päälle ja silitteli tuon hiuksia.. Splinter.. vai pitäisikö sanoa Tomas? Ei, Splinter kuulosti paremmalta.

// Se aikoo keittää sen ja syödä päivälliseks~ >8D No ei, emmää ittekkään oo varma. Tosin Henry on ny kotiarestissa ihmisten linnassa niin sen vois sieltä käydä noutamassa kyläilemään =3= //

[Dogster]

Splinter

Helppohan Aranin oli neuvoa tulevasta, tuohan eläisi vielä pitkään senkin jälkeen kun Splinter itse olisi jo kuopattu! Pitäisi siis muuttua ja nopeasti... Poika huokaisi syvään, pyyhkien silmänsä. Mikä ihmeen itkupilli hänestäkin oli kehittynyt? Ja jälleen Aranin käsi silitteli hiuksia... Splinter piti silmiään suljettuna, pää hieman kumarassa. Edelleen tuntui pahalta, mutta ainakin se oi katoamassa...
'Kauemmas!'
Splinter itsekkin hätkähti tuota, mistä se oli oikein kuulunut!? No tietysti pojan omasta päästä, mutta se ei ollut pojan oma ääni. Ja äänenpainokin... Se oli liian käskevä, että se olisi voinut Splinterin oma ääni olla. Splinter vilkuili ympärilleen, kääntäen katseensa sitten itse kuninkaaseen.
"Sinäkö se olit?", Splinter kysyi miltein samantein, vieden kädet ympärilleen. Olikohan Aran edes kuullut sitä...

[[Splinterin ei ite tarvii tajuta: Sillä on suojelia, joka huutelee vielä topistaiseksi hänen pääkopan sisällä X3 Mutta kyllähän se voisi käydä sen prinssin kidnappaamassa... ]]

[Aksutar]

Aran

Aran ei meinisi vannomaan sitä että eläisi pidempään mitä Splinter. Hänen kellonsa tikitti jo viimeisiä lyöntejään, eikä ollut varmaa milloin tauti päätti tehdä hänestä selvää... kyllä siihen ainakin kymmenen vuotta menisi, vähintään, mutta hyvällä tuurilla kuningas eläisi vielä sata tai parisataa vuotta... Tosin Aran oli jo etsinyt apua sairauteensa ja saattoi teitää parannuskeinon tautiinsa...
Splinterin hätkähtäessä Aran kohotti toista kulmaansa ja kallisti päätään pienesti, vetäen kätensä omalle puolelleen. Aran oli kuullut tuon äänen, jonka Splinter päässään oli kuullut. Tiedämme kaikki varmaan miten. Ehkä olisi jo aika jättää pojan pää rauhaan? Ehei, ei vielä. Nythän sieltä alkoi löytyä kaikkea kiinnostavaa.

Aran pudisti päätään Splinterin kysyessä oliko se hän.
"Tietääkseni ääneni ei kuulosta tuollaiselta.. ei edes kun toisten päähän tunkeudun" Aran huomautti virnistäen pienesti, samalla kun räpytti muutaman kerran silmiään.
pupillit ja iiris alkoivat jo palailla silmiin, mikä merkitsi sitä että pian Aran näkisi taas aivan normaalisti.

// \o/ sori viivästys, mut piti miettiä pitkään mitä taas vastais X_x //

[Dogster]

Splinter

"No, minä se en ainakaan ollut...", poika mutisi samalla, kun hieraisi ohimoaan. Mitä ihmettä sekin oli ollut?
'Etkö usko hyvällä?'
Splinter yritti selvittää, mikä ääni se oli ollut, mutta sitten alkoi sellainen metakka, että pojan oli pakko heittää kädet korvilleen. Tämä ei tietenkään auttanut, ääni tuli pään sisältä, kuinkas muuten. Ääni oli korviavihlova, korkea ja kova. Splinter taittui kaksinkerroin, puristaen silmätkin kiinni. Miksei se jo loppunut, tämä alkoi jo sattua!
"Lopeta...", poika mutisi hiljaa, saaden äänen hiljentymään ainakin jonkin verran, hetkeksi ainakin. Miltäköhän Aranista tuntui, jos sattui kurkkimaan pojan päähän samaan aikaan? Juujuu, olihan tämä mielenkiintoinen käänne, mutta aika kivulias sellainen pojan mielestä.
"Lopeta jo!", lopulta Splinter ei kestänyt mokomaan vinkupilliä, vaan yritti komentaa kunnolla. ääni loppui kuin seinään, mutta Splinter painoi yhä käsiään korvia vasten. Hän raotti varovaisesti silmiään, ja veti sitten kädet pois hitaasti.
"Se loppui..."
No ihmekkös tuo, kun pikku velho oli mennyt vihdoin sanomaan jotain. Hän käänsi katseensa hetkesi Araniin, ja tajusi (vihdoin), että tuollahan ei ollutkaat ihan valkoiset silmät enää. mikä tässä oli ideana?

[[Ei mit, pääsin vasta tänään itseasiassa koneelle u_u'']]

[Aksutar]

Aran

No tuskin äänen oli päästänyt iste Splinter jos tuo kerran ihmetteli mistä ääni tuli.. Ellei tuo sitten kärsinyt dementtiasta... mitä Aran epäili ja syvästi. Totta kai Aran jatkoi Splinterin ajatusten kuuntelua, siihen asti kunnes tuon päässä alkoi kuulumaan outo metakaa. Siinä vaiheessa Aran kohotti toista kulmaansa ja vilkaisi Splinterin kasvoihin, nyt kun vihdoista viimein oli saanut näkönsä takaisin.
Poika selvästikkin kärsi tilanteesta, mutta Aran katsoi vierestä tyynen rauhallisena. Hän ei pahemmin osannut reagoida toisten kipuun, ei vaikka joku tekisi kuolemaa hänen edessään. Sen verran jäätävä persoona Aran oli, mutta harvat tiesivät tätä todellista puolta kuninkaasta. Noiden silmissä herra oli kiltti ja lempeä..

Lopulta Splinter sai - mitä ilmeisemmin - tarpeekseen ja komensi kunnolla ääntä lopettamaan. Kuin ihmeen kaupalla, ääni ilmeisesti loppui. Poika raotti varovasti silmiään ja veti sitten kädet pois korviltaan, todeten että se loppui.
"näennäisesti" Aran totesi aivan kuin Splinterille ei olisi tapahtunut mitään muuta kuin pieni aivastus.
"Mutta jos tuo jatkuu niin suosittelen lääkärillä käyntiä.." Aran lisäsi mutristaen pienesti suutaan.
"Ellet sitten itse teidä mistä tuo mahtoi johtua.... tosin epäilen, jos kerran kerkesit jo ihmetellä mistä ääni tuli" Aran huomautti.

// Ja mäkun luulin et mä oisin saanu nauttia siitä sun vastauksen odottamisesta pidempään v.v //

[Dogster]

Splinter

No, olisihan poika itsekkin ihmetellyt, jos jotakin myötätuntoa olisi hänen kohdalleen annettu. Oli ihmetellyt aiemmin, ja ihmettelisi vastakin. Siis, siihenhän tottuu, jos vieressä olija ei koskaan edes huomaa, vaikka toisella olisi kylki revittynä auki. Tälläinen suhde oli ollut Splinterillä ja tuon opettajalla... Jos Splinter loukkaantui, hän harvemmin enää näytti haavojaan, mutta huolehti sitten toisista vähän turhankin paljon. Poika oli kehittynyt omituiseeen suuntaan.

Lääkäriinkö pitäisi mennä? Splinter mietti hetken mahdollisuutta, mutta hylkäsi sitten ajatuksen varsin nopeasti. Vasta sitten, kun tilanne menisi entistä pahemmaksi. Ties vaikka Splinter itse saisi selville, mikä sen aiheuttaa, ja voisi yrittää hillitä sitä. Todennäköisesti.
"Eh, kiitos vinkistä... yritän pitää mielessä.", hän virnisti sitten iloisesti, mutta yritti sitten vakavoitua. Hän joutui usein toistelemaan mielessään, että asui täällä, ja täällä asui paljon muitakin, eli aika lopettaa pelleily ja aikuistua! Poika huokaisi ajatukselleen, ja nojasis itten taaksepäin.
'Minusta on kyllä mukava nähdä sinut hymyilemässä...', taas se ääni... Mutta nyt paljon lempeämpänä, ja nyt Splinter sai jotain otettakin. Ääni oli kyllä miehen ääni, mutta se oli pehmeä, kuin puhallus, mutta siihen sai kyllä toisenlaisenkin pohjan, kuten oli aiemmin tullut todistettua.

[Aksutar]

Aran

Aran ei pahemmin tiennyt mitä Splinterin olisi kannattanut asian suhteen tehdä, joten hän ei alkanut latelemaan "mahtavia" ehdotksiaan, vaan piti suunsa kiinni. Yleensäkkin Aran piti suunsa kiinni kunnes keksi jotain järkevää lisättävää. Kokouksisskin hän yleensä vain istui ja kuunteli kenraalien puheita, odotellen että joku sanoisi jotain mihin hänkin jaksaisi reagoida. Hän tiesi noiden ajatukset jo valmiiksi, joten hän ei yleensä ollut yllättynyt siitä mitä näidenkin suusta tuli.
Splinter kiitti vinkistä jonka Aran antoi. tuohon kiitokseen kuningas vain hymähti ja nyökkäsi pienesti. Hetkeä myöhemmin Splinterin päässä kuului jälleen se sama ääni.. ei, Aran ei vieläkään ollut lopettanut tuon pään tutkimista, vaikka se olisi jo kaiken kohtuuden ja kohteliaisuuden nimissä suositeltavaa.. mutta Spinter oli hänen linnassaan ja hänen alaisensa, joten tuolla ei ollut varaa vikistä kuninkaalle. Jos ei pitänyt siitä että tuo tutki hänen ajatuksiaan ja muistojaan, niin se oli harminpaikka...

"Tuo nyt ei ainakaan ole enää normaalia.... ties vaikka sisällesi olisi manattu henkiä" Aran totesi sitten hetken hiljaisuuden jälkeen ja nousi ylös.
"tule.. saat saattaa minut makuuhuoneelleni" Aran toteis sitten melko jäätävästi ja käskevän omaisesti.. hän ei halunnut enää istua ja unikin alkoi painaa jo niskaan, joten he voisivat ihan yhtähyvin kävellä hitaasti kohti makuuhuoneita. Aran otti muutaman askeleen ja vilkaisi sitten Splinteriin kysyvästi.

[Dogster]

Splinter

Eipä poika kyllä vikissyt, muttei todellakaan pitänyt ajatuksesta, että joku pääsisi sörkkimään hänen mieltään ilman että hän pystyi vaikuttamaan asiaan mitenkään. Sen Aran varmaan jo tiesikin, yhtä hyvin kuin Splinter tiesi ettei saanut asiasta valittaa. Tosin tämä heppu, joka oli äänessä, oli toista mieltä: olihan tuo käskenyt Aranin menemään kauemmas. Yrittikö se suojella? Muuten ihan kiva, mutta mikä se sitten olikin, oli vähän turhan töykeä.

"Eeh...", Splinter ei voinut sanoa juurikaan mitään, kun Aran kommentoi. Eh, kyllähän Splinter oli kirottu, mutta tuskin häneen mitään henkiä oli sidottu... Vai? Splinter rupesi itse pohtimaan asiaa tarkemmin, mitä jos häneen tosiaan oli manattu jonkinsortin henki? Mutta eikö hän sitten muistaisi sen?
Kuningas meni kometamaan, ja Splinter ponkaisi jaloilleen miltein heti. Tuo oli niin ottunut ottamaan komentoja, vaikka yrittikin pitää nykyään oman päänsä, ja nyt hän itsekkkin tajusi totelleensa miltein alitajuntaisesti. Mikä hän muka oli, joku koirako? No, hän päätti kuitenkin totella loppuun, kun oli kerran aloittanutkin. Ja kyllähän hänenkin kannattaisi mennä takaisin petiin... ettei nukahtaisi huomenna pystyyn.
"Onhan melillä muutenkin sama matka.", ei Splinter voinut kuitenkaan olla virnistämättä.

[Aksutar]

Aran

Aran ei sitä tiennyt oliko Splinterissä henkiä vai kirouksia, eikä oikeastaan välittänytkään. Splinter ei sentään ollut hänen läheinen ystävä ja tuskin tulisi sellainen olemaankaan, ellei vaikuttaisi Arania jotenkin. Toisaalta Splinter vaikutti mukavalta ja ennen kaikkea fiksulta pojalta, joten kai Aran tuosta saattaisi välittää jollain tasolla.
Splinter nousi kiltisti ylös kun Aran oli tuota komentanut. Piirre mistä Aran piti, paljonkin. Eipähän tarvisi tuon kanssa kinata turhan paljoa.. Tosin jos tuo alkaisi uhmaamaan yhtäkään Aranin käskyä, siitä ei hyvää seuraisi. Mutta kai Splinter senkin tajusi.

Aran virnisti pienesti siinä missä Splinterkin, mutta jätti noteeraamatta tuon huomautusta mitenkään. Hetken he kävelivät täydessä hiljaisuudessa, kunnes Aran hymähti pienesti.
"olet yllättävän rohkea ja fiksu.. luulisi noin kovia kokeneen pojan olevan huomattavasti arempi" kuningas huomautti vilkaisten sivusilmällä Splinteriä.
"Mutta kai sinä sitten omsitat sen verran vahvan luonteen.."

[Dogster]

Splinter

Splinter talssi kuninkaan vierellä katsoen eteensä mahdollisimman tarkasti. Ensinäkin hän ei halunut törttöillä kuninkaan edessä, ei hän halunut törmäillä muutenkaan (sekun teki välistä aika kipeää), eikä hän pahemmin halunut saattaa itseään naurunalaiseksi. Tosin jos hän nyt kompuroisi, vain Aran näkisi sen. Ainut hyvä asia.

Aranista puheenollen, tuo onnistui yllättämään Splinterin pahemman kerran kehumalla. Poika kohotti kulmiaan, ja siirsi katseensa nopeasti vierellään kävelevään haltiaan. Siis mitä, rohkea ja fiksu, hänkö? Mistä tuollaista nyt tuli?
"En nyt siitä fiksuudesta tiedä... Saatan olla aika törppö välillä.", Splinter naurahti nolostuneena, raaputtaen nopeasti nenänviertä peukalonkynnellä. Krhm, todellinen törppö, oli liika nenäkäs, liian itsevarma, ja ennenkaikkea, ei osannut aavistaa vaaraa, jos sellainen tuli eteen.
"Ja se mitä nimititte 'rohkeudeksi' on puhdasta nenäkkyyttä.", hän vielä jatkoi, hymähtäen puolella suulla. Nenäkkääksi räkänokaksi oli joku häntä joskus kutsunut. Kukahan se oli ollut?

[Aksutar]

Aran

Aran ei pahemmin olisi välittänyt vaikka Splinter olisi mennyt kompuroimaan, kuninkaan ego oli muutenkin jo niin korkealla että hän piti poikaa jo muutenkin alhaisempana mitä hän.. joten kaatuminen jos toinenkin ei voinut pahentaa pojan asemaa kuninkaan silmissä. Julmaa.
Kuningas vilkaisi sivusilmällä hämmentyneen näköistä Splinteriä, joka kohotti katseensa häneen. Pieni virne nousi kuninkaan kasvoille samalla kun Splinter alkoi suoraansanottuna kumoamaan Aranin sanoja. Aran naurahti pienesti Splinterin viimeiselle lauseelle.
"Joten se on sinusta nenäkkyyttä kun vihdoista viimein uskalsit nousta 'mestariasi' vastaan?" Aran sanoi katsomatta kertaakaan Splinteriin.
Hänen mielestä se oli kyllä silkkaa rohkeutta ja päättäväisyyttä, tuskin nyt pelkkä nenäkkyys moiseen tempaukseen riitti.
"Nenäkkyyden takana voi toisinaan piillä rohkeus.."

Aran kääntyi pian makuuhuone käytävälle, mutta matkaa oli vielä.. lisäksi he kävelivät sen verran hitaasti etteivät he vielä hetkeen olisi perillä. Aran - ihme kyllä - nautti tavallaan Splinterin seurasta. Poika oli arvoituksellinen - kuin palapeli - ja samalla erittäin fiksu ja rehellinen. Ei teennäinen, kuten muut yleensä olivat kuninkaan seurassa..