Got you!


Kolmen vanhimman ja kunnioitetuimman lohikäärmeen luolasto. Oviaukko on valtava, niin pituudeltaan kuin leveydeltäänkin. Sisään astuessa saavut ensin suureen luolaan, josta lähtee kolme käytävää kolmeen erilliseen luolaan. luolat eivät ole kovinkaan hienoja, mutta ne ovat huomattavasti valoisampia, mitä tavallinen luola. Lisäksi seiniin on kirjoitettu riimukirjaimin tarinoita ja piirrelty muinaisten kulttuurien kuvioita, jotka tuovat mystisyyttä luolaan. Vanhimpien luola sijaitsee korkealla, keskimmäisen vuoren huipulla.
Kolme vanhinta: Marduk, Jörmungandr, Shyvana

Valvojat: Crimson, Aksutar

Avatar

Monarkki

Viestit: 13940

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Tammi 09, 2011 9:19

Got you!

le jatkoa

Marduk

Ophelian panikointi oli oraakkelista huvittavaa. Harvoin naiset joita tuo kaappasi kuitenkaan pystyi ajattelemaan näinkin selväjärkisesti, mitä papitar. Matka jatkui yhä kauemmas ja kauemmas, korkeammalle ja korkeammalle. Enää ei näkynyt enää maata, pilvet olivat peittäneet sen täysin. Edessä häämötti Mor vuorien huippu.
Marduk ei kuullut mitään mitä Papitar huuteli hänen kouriensa sisältä, mutta tunsi kyllä tuon voimakehän, mitä papitar alkoi suurentamaan. Surullinen yritys, mutta piti myöntää, tällä tytöllä oli sisua. Tietenkään papittarella ei ollut mahdollisuuksiakaan voimien mittelössä itse oraakkelin kanssa. Ei vaikka tuo olisi kuinka yrittänyt suurentaa kuplaansa, ei valtavat kourat antaneet periksi.
Kuitenkin Oraakkeli päätti antaa papittarelle sen mitä tuo halusi. Marduk avasi kouransa niin, että papitar saattoi nähdä missä mentiin. Korkealla. Korkeammalla kuin koskaan.
"Tuskin haluat tippua tuonne" Oraakeli totesi ääni jylisten "Siitä et selviäisi".
Noiden sanojen jälkeen oraakkeli sulki kouransa jälleen, pakottaen papittaren takaisin pimeään, mutta lämpimään otteeseensa.

Päästyään vuoren huipulle oraakkeli suuntasi matkansa valtavan luolan suulle. Lohikäärme luikerteli sisään oviaukosta aina eteishalliin ja siitä vielä omaan luolaansa. Lopulta tuo avasi kouransa, liu'uttaen papittaren turvallisesti alas valtavista kämmenistään, erittäin siistiä huonetta muistuttavaan syvennykseen. Syvennyksessä oli pöydällä lyhty, jossa paloi heikko valo. Oraakkeli kuitenkin valaisi luolaansa vielä enemmän, sytyttämällä satunnaisia, leijuvia valopalloja risteilemään pitkin valtavaa luolaa.
Valtavan kehonsa oraakkeli asetteli mukavasti pitkin luolaansa niin, että pää oli lähellä syvennystä ja hännän pää laskeutui mukavasti valtavan aarre kasan päälle.
"Tervetuloa oraakkelin luolaan, Papitar Ophelia. Minä olen Marduk, itse oraakkeli" jylisivät lempeältä kuulostavat sanat pitkin luolaa, samalla kun valtava lohikäärmeen pää laskeutui alemmas, kohti Opheliaa.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1918

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Tammi 09, 2011 9:58

Ophelia

Todettuaan ettei saisi kuplaa enää yhtään suuremmaksi uuvuttamasta itseään liikaa, hän kuitenkin piti tähänastista aikaansaannostaan yllä ihan vain tunteakseen olonsa turvallisemmaksi. Sitten lisko raotti sormiaan, saaden papittaren hetkeksi hämilleen, he olivat paljon luultua korkeammalla... Pilvilinnaanko se ajatteli tämän viedä?! Oli sanomattakin selvää ettei hän pudotuksesta selviäisi, vaikka Ophelialla kävi mielessä jättää kuplansa, luikahtaa alas vaosta kuin mikäkin laskuvarjohyppääjä ja ennen kohtalokasta maahan mätkähdystä loisi itselleen uuden suojakuplan. Niin uhkarohkea tyttö ei kuitenkaan ollut, mitään varmuutta suunnitelman onnistumisesta ei ollut ja oraakkeli sulkikin epätoivoisen pakotien melko pian sen jälkeen mitä oli avannut.

Ophelian ei auttanut kuin tuhahtaa, istahtaa alas ja aloittaa ankaran mietiskelyn mitä seuraavaksi tekisi ja miten kenellekään poissaoloaan selittäisi, vaikka takaisin kotiin pääsy olisikin ollut ajankohtaisempaa. Samalla myös vaikeinta. Seuraavan kerran kun Ophelia näki oman luoneensa valon lisäksi ulkopuolista valoa, oli kun lohikäärme seuraavan kerran avasi kouransa.
Ophelia kierähti kuin hamsteri juoksupallossa alas luolan kivilattialle, otti muutaman nopeamman askeleen kauemmaksi lohikäärmeestä tutkien samalla ympäristöään mihin hänet oltiin kiikutettu.
Huoneessa, mikäli sitä huoneeksi sai kutsua, oli kirjahyllyjä, tuoleja, pöytiä... Hieman erikoisempi tuoli ja sänky. Perusmukavuuksia. Muuten tätä pientä syvennystä lukuun ottamatta, he olivat herra Tomtomin laukkuakin suuremmassa luolassa.

Katse kääntyi takaisin suureen, harmaaseen lohikäärmeeseen tämän sytytellessä tulipalloja valaisemaan paikkaa sinne tänne. Hetken aikaa tyttö kerkesi katsella tätä kuin selitystä vaatien, kunnes tämä esitteli itsensä Mardukiksi, itse oraakkeliksi. Hetken tyttö katsoi tuota puulla päähän lyötynä, kunnes rikkoi suojuksensa, marssi tuon pään luokse ja potkaisi tuota valtavaan leukaan.
Siitä sait! Saanko vihdoinkin kuulla miksi ja millä oikeudella kidnappasit minut tänne? Mikäli kaipasit audienssia kanssani, olisit vain tullut kappelille! Ophelia kiljui ja rääkyi täysin tapojensa vastaisesti, yrittäen sitten rauhoittua ja hengittää syvään hieraisten samalla ohimoaan.
Sinä huijasit minua! Ophelia tiuskaisi vielä jättäen teitittelyn pois, oraakkeli tai ei, syödyksi tuleminen kuulosti juuri nyt kumman mielekkäältä.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13940

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Tammi 09, 2011 10:36

Marduk

Saatuaan sanottavansa Marduk veti suunsa valmiiksi mutruun, tietäen mitä oli tulossa. Ophelia tuli ulos pikku kuplastaan ja marssi oraakkelin kuonon luo, potkaisten tuota kuin olisi tehnyt suurtakin tuhoa. Sen jälkeen papitar alkoi kiljumaan ja riehumaan minkä keuhkoistaan sai irti, kunnes rauhoittui ja ilmoitti juhlallisesti Oraakkelin huijanneen häntä.
"En huijannut" Marduk totesi "Johdin harhaan. Daniel niminen mies oli olemassa kauan sitten, ensimmäisen sodan aikaan. Hän tuskin suuttuu siitä, että lainasin hänen tarinaansa ja henkilöllisyyttään" Oraakkeli valisti samalla kun hieraisi valtavaa leukaansa, vaikkei siihen edes sattunut.
"Ja jos lähdetään oikeuksista puhumaan, niin aloitetaan siitä, että millä oikeudella te ihmiset pidätte itseänne toisia parempina? Millä oikeudella te tulette Cryptiin ja suistatte hallitsevan lajin pois vallasta? Millä oikeudella te murhaatte rotumme edustajia, aivan kuin me olisimme tulleet tänne teidän jälkeenne?" Oraakkeli paasasi, puhaltaen lämmintä ilmaa valtavista sieraimistaan.

"Minä en sinun kanssasi audienssia kaipaa. Sinä satuit vaan olemaan tarpeeksi hyväuskoinen nuori neito, joka lähti lohikäärmeen mukaan näinä epäluotettavina ja vaarallisina aikoina" Marduk naurahti "Ei, en välitä vaikka mukaan olisi lähtenyt joku muu, mutta kerta sinä tulit, sain oikein jätti potin".
suuri kita avautui ja sulkeutui, oraakkelin kostutellessa huuliaan valtavalla kielellään.
"Ja mikäli et muuta asennettasi, ei minulla ole muuta vaihtoehtoa kuin viedä sielusi ja katsoa kuinka istut paikoillasi kuin patsas, kunnes kuolet koska et itse kykene edes niinkään yksinkertaisiin, arkisiin toimiin kuin syöminen".
Sanat eivät olleet ystävällisellä äänellä ladellut. Ne olivat suorastaan uhkaukset, joiden saattelemana Oraakkeli toivoi papittaren tajuavan, että tuo oli täällä jäädäkseen.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1918

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Tammi 09, 2011 10:58

Ophelia

Ei huijannut vaan kohti harhaan? Opheliasta nuo kaksi olivat aivan sama asia. Eikä sekään oikein hänestä ollut, että joskus kauan aikaa sitten eläneen miehen identiteettiä käytettäisiin tällaiseen tarkoitukseen. Ei sillä että sillä olisi enää mitään väliä oliko Daniel ollut todellinen vai ei. Seuraavaksi Ophelia saakin saarnaa niskaansa elollisten olennoiden oikeuksista, kuinka ihmiset olivat hirveää alistaja murhaaja kansaa ja niin edelleen. Tähän papittarella olisi ollut sananen jos toinen sanottavanaan, mutta ei saanut ajatuksiaan järjestykseen eikä häntä yksinkertaisesti huvittanut lähteä väittelemään asiasta oraakkelin kanssa, ainakaan vielä.

Ophelia päätti istahtaa valtaistuimen kaltaiselle tuolille, ennen kuin jalat kaikesta tapahtuneesta päättäisivätkin yks kaks pettää alta, kuunnellen samalla suurta lohikäärmettä. Sitten tulikin uhkaus. Varastaa hänen sielunsa? Ei kovinkaan houkutteleva ehdotus. Ophelia mietti hetken itsekseen, keräten ajatuksiaan yhteen. Lieni parasta leikkiä kilttiä, ihan vain hengenpitimiksi, sieluttomana nukkena hän ei varmasti pakoon pääsisi tilaisuuden tullen. Ophelia nosti katseensa kivilattiasta suureen lohikäärmeeseen, suoristaen samalle selkänsä.
Hyvä on, asia ymmärretty Papitar sanoi nuollen nyt omia huuliaan hermostuksesta. Mutta en pidä itseni toistamisesta, et ole vieläkään kertonut syytä miksi olen täällä, äläkä väitä ettei asia koskisi minua kun se ei tasan tarkkaan ketään muuta enemmän koskisi. Papitar piti pienen paussin ja jatkoi. Aiotko kenties lihottaa ja syödä minut? Pitää minua täällä lunnaita vastaan? Tyttö lähti arvailemaan, lunnaat hänestä kyllä pulitettaisiin mutta suurta suupalaa hänestä niin suurelle lohikäärmeelle ei saisi kirveelläkään.
Ja mistä tiedän että tosiaan olet oraakkeli..? Ophelia lisäsi vielä, istuen nätisti selkä suorana valtaistuimella, odottaen Mardukilta nyt vastausta jos toista.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13940

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Tammi 10, 2011 12:24

Marduk

Papitar ilmaisi ymmärtävänsä asian. Tuo istuikin alas koristeelliselle tuolille vain varmistaakseen ettei tipahtaisi lattialle jalkojen pettäessä. Lohikäärme hymyili itseksensä tytön istuessa alas. Papittaren seuraavat kysymykset saivat oraakkelin purskahtamaan nauruun ja pudistelemaan valtavaa päätään pienesti.
"Ei. Sinä olet minun koriste. Muuta tarkoitusta sinulla ei täällä ole, kuin näyttää nätiltä ja pitää minulle seuraa silloin kun sitä haluan" Marduk totesi näyttäen vakavalta.
Papittaren seuraava kysymys sai Oraakkelin hymyilemään leveästi. Se, että tuon edessä makasi valtava, vanha lohikäärme ei riittänyt papittarelle todisteeksi siitä, että juuri tuo lohikäärme oli se oraakkeli. Samalla lohikäärme ei voinut olla harmittelematta sitä, ettei ihmisten piireissä nykyään enää lohikäärmeistä valistettu.

"Sinä, Anemone ja Hans Black jouduitte vangeiksi, jonka seurauksena Prinsessa Lilyn oli uhrauduttava puolestanne ja synnytettävä haltiakuninkaalle äpärä, joka kulkee nimellä Anton. Te ritsitte pojan ennen kuin palautitte lähes vastasyntyneen lapsen isällensä, metsä aukealle talvella... Nykyään ainoat jotka tuosta lapsesta tietävät, ovat silloiset kätilöt, te kolme, haltiakuningas ja tämän neuvonantaja, sekä haltiakuninkaan nykyinen vaimo, jonka kanssa tuo meni valenaimisiin uskotellakseen kansalleen Antonin olevan tuon poika" Oraakkeli lopetti pikku tarinansa, leveän hymyn pysyessä yhä kasvoilla "Lisäksi voisin kertoa sinulle vaikka mitä menneisyydestäsi, mitä et itse muistakkaan, mutta en näe syytä valistaa sinua sen enempää. Lisäksi sinä pelkäät ukkosta yli kaiken, kannat taskussasi pyhää vettä sisältävää lasipulloa ja olet teen suurkuluttaja".
"Joten jos vielä joskus käyt kyseenalaistamaan minun henkilöllisyyttäni, voit olla varma ettet siitä traumoitta selviä" Lohikäärme lisäsi, vakavoituen jälleen virnuilunsa jäljiltä.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1918

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Tammi 10, 2011 1:52

Ophelia

Papitar pysyi hiljaa kuullessaan vihdoinkin syyn miksi hän oli siellä missä oli. Hän oli tälle vanhalle lohikäärmeelle vain koriste, aivan niin kuin posliininukke hyllyllä. Oli siinäkin tällä harrastus. Mitään ääneen kommentoitavaa hänellä ei tähän outouteen kuitenkaan ollut, pitäisiköhän hänen pitää tätä kaappaustajonkin sortin kohteliaisuutena? Ophelian lieni syytä olla vain kiitollinen että se oli kaikki mitä olento halusi. Istuminen ja nättinä oleminen kuulosti tähän asti melko helpolta, mutta heti kun tuolla vanhuksella oli tarvetta päästä ulos venyttelemään, istuminen sai luvan jäädä siihen ja hän ottaisi jalat alleen.

Oraakkelin vastaus Ophelian seuraavaan kysymykseen löi hänet ällikällä. Tämä tiesi Lilyn ja Aranin avioliiton ulkopuolisesta lapsesta, kaikesta siitä mitä oli tuolloin tapahtunut ja enemmänkin mitä papitar itse. Olipahan jotain kerrottavaa prinsessallekin sitten kotipuolessa. Sitten tulikin faktaa koskien häntä itseään aina ukkosen pelosta rakkauteen teetä kohtaan. Ophelia ei enää epäillyt. Ellei tuo vanhus ollut varjostanut heitä kaikkia jo hyvin kauan aikaa, tämä ei voinut tietää mitään, ellei olisi ollut sitä mitä oli väittänytkin olevan.
En usko että sille tulee mitään tarvetta... Ophelia vastasi lopulta väsyneesti Oraakkelin uhattua traumoilla, mikäli kävi tätä vielä kyseenalaistamaan ja riisuutui kaulahuivistaan. Luola lieni tulipallojen ansiosta yllättävän lämmin.
"Uskon sinua" Kuului lisäys jolloin Ophelia laski katseensa pois lohikäärmeestä mietteissään.

Oli hänet ennenkin kaapattu, viety pois kotoa jonnekin tuntemattomaan paikkaan, heitetty telkien taakse, mutta ei koskaan yksin ja se oli Ophelialle uutta. Yhtäkkiä Ophelia tunsi olonsa kovin yksinäiseksi, toivottomaksi, kerta kaikkiaan surkeaksi, mutta teki kuitenkin kaikkensa, ettei puhkeaisi itkuun lohikäärmeen silmien edessä. Tuo kaukaisesti tuttu tunne kirveli hänen kurkkuaan. Rukoilu ja usko jumalaan saivat käydä lohdusta, siksi Ophelia puristikin velhon antamaa ristiä nyt kourassaan.
Nyt hänen pitäni vain yrittää ansaita tuon luottamus ja puukottaa selkään tilaisuuden tullen. Tämä siis, ellei oraakkeli onnistuisi ennustamaan asioita etukäteen. Inhottavaa sinänsä, mutta minkäs mahtoi.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13940

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Tammi 11, 2011 11:56

Marduk

Kuten Marduk arvasikin, Papitar uskoi häntä näiden pikku faktojen jälkeen. Jos ei olisi uskonut, niin tyttö olisi ollut tyhmä. Tyhmempi kuin vasemman jalan saapas. Tuolla ei oikeastaan ollut mitään oikeutta niskoitella lohikäärmeelle. Tai, oikeus oli, mutta se oli eriasia kannattiko moinen uhmaaminen. Se että huusi velholle, tai itse haltioiden kuninkaalle, oli pientä tähän verrattuna.
Oraakkeli hymähtikin omahyväisesti ja nosti päänsä ylemmäs, jääden kuuntelemaan luolansa ääniä. Mitään hälyyttävää ei ollut. Joskus nuoret, typerät lohikäärmeet tuppasivat tunkea turpansa sisään vanhimpien luoliin, luullessaan voivansa päihittää nuo. Mutta nuo nuoret olivat niitä, jotka eivät ikinä olleet nähneet itse vanhimpia. Luolaan kurkatessaan nuo saivatkin kokea karvaan tappion, riippumatta siitä mihin kolmesta luolasta tunkivat.

Marduk oli kuin ei olisi tietänytkään, Ophelian alkaessa pidätellä itkuaan. Häntä ei vain kiinnostanut, valitettavasti. Monet neidot olivat täällä itkeneet, eikä yhdenkään kohdalla Marduk ollut tuntenut sääliä, saatika myötäsurua. Hänelle nuo olivat vain objekteja. Eivät mitään muuta.
Joten Papittaren yrittäessä parhaansa, ettei pärskähtäisi vollottamaan, Marduk laski päänsä alas maata vasten, kasvot kohti luolan suuta.
Päivä alkoi jo hämärtämään. Luola kuitenkaan ei pimennyt yhtään, kiitos leijuvien tulipallojen. Yksi suurehkoista palloista laskeutui lähemmäksi huonesyvennystä, lämmittämään yhä kylmenevää luolaa.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1918

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Tammi 12, 2011 12:54

Ophelia

Saatuaan itseänsä taas kasaan, kyettyään kerätä ajatuksensa taas oikealle reitille, Ophelia huokaisi vielä kerran ja tarkasteli uutta ympäristöään toistamiseen. Hän mietti, että nyt kun kerran oraakkelin seurassa oli, hän voisi yrittää kysellä tuolta kaikkea maan ja taivaan väliltä. esimerkiksi, kuka voittaisi sodan? Mitä kuninkaan velho oikeasti puuhaili kaiket päivät tönössään? Kauanko Lilyltä menisi huomata hänen poissa olonsa? Ja niin edelleen... Kysymys jumalan olemassa olosta Ophelia piti täysin tarpeettomalta.
Hänen takamuksensa alkoi puutua, oli aika nousta ylös ja tutkailla vähän, kysymykset jääkööt myöhemmäksi. Papitar huomasi silmäkulmassaan lohikäärmeen aarrekasan, mutta päätti olla menemättä lähellekään tuon suurta häntää, tämä syvennys riitti mainiosti silloin kun lohikäärme oli läsnä.
Mahtavan muutaman askeleen vaellus johdatti hänet kirjahyllylle, jota Ophelia alkoi selaaman lävitse, liuuttaen sormeaan jokaisen kirjanselän ohitse, lukien läpi näitä pölyisiä, ajan kuluttamia otsikoita.

Joten... Ophelia aloitti, mutta pysähtyi nielaisemaan ennen kuin uskalsi jatkaa samalla kun valitsi yhden kirjoista, lähtien tutkailemaan tämän vieraskielistä sisältöä.
Vaikutat kovin itsevarmalta etten kapua ylitsesi yön aikana ja karkaa? ...Varastatko kenties sieluni mikäli jään kiinni karkaus yrityksestä? Kuinka monelta neidolta olet joutunut sielun varastamaan? ...Varastatko sieluni jos alan kyselemään liikaa? Ophelia heitti kysymystä kysymyksen perään hiljaisella äänellä, osittain toivoen ettei lohikäärme kuulisikaan häntä. Puhuminen tuntui vain jotenkin rauhoittavalta moisessa tilanteessa, piti mielen poissa synkistelyltä. Ophelia laski kellastuneen kirjan takaisin hyllylle ja avasi yhden koruntäytteisistä kaapeista.
Onko hän varmasti kunnossa niin kuin väitit? Kuului lisäys tytön katsahtaessa takaisin lohikäärmeeseen päin, viitaten äskeisellä Pumpkiniin joka oli joutunut teilatuksi yhteenotossa.
Vaikka päivä alkoikin jo hämärtämään ja vaikka Opheliaa itseään väsytti päivän tapahtumien jälkeen, hän ei tuntenut oloansa tarpeeksi mukavaksi vieraassa ympäristössä vaan mennäkseen syvennyksen perällä olevalle sängylle ja painaa puuta.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13940

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Tammi 12, 2011 1:26

Marduk

Lohikäärme makasi hiljaa paikoillaan kunnes papitar avasi jälleen suunsa. Massiivinen pää kääntyi kohti nuorta tyttöä, samalla kun tuo alkoi latelemaan kysymystä toisen perään. Lohikäärme odotti kiltisti että tuo sai viimeisimmänkin kysymyksen ulos suustaan, ennen kuin päätti alkaa virnuillen vastaamaan.
"Ensinnäkin et mitenkään kykene kiipeämään minun ylitseni ilman apuvälineitä, ellet mene hännän pään yli. Toiseksi pieninkin liike tai ääni tässä tilassa saa minut heräämään unesta. Lisäksi, mikäli pääsisit ulos luolasta, läpi eteisaulan, edessäsi olisi yli viikon kapuaminen alas jyrkkään vuorenrinnettä, joka on täynnä ei niin sivistyneitä, nälkäisiä, nuoria lohikäärmeitä, joiden ohi et pääsisi mitenkään. Et edes jaksaisi pitää suojakilpeäsi yllä niin pitkään." Oraakkeli aloitti vastaamisensa "Joten jos välttämättä haluat kuolla tuskallisen surullisella tavalla, ole hyvä ja marssi ulos luolasta silloin kun en ole paikalla".

"En varasta sieluasi mikäli jäät kiinni, sillä siinä vaiheessa sielusi saattaa olla jo paremmassa paikassa. En varasta pelkästään naisten sieluja, mutta mikäli vain ne lasketaan, on niitä tullut varastettua yli sadan ihmisiän. Enkä varasta sieluasi mikäli kyselet liikaa, paitsi jos alat kyseenalaistamaan minua ja niskuroimaan" Marduk totesi ja jääden sitten hetkeksi miettimään, mitä vastaisi kysymykseen koskien Pumpkinia.
"Fyysisesti tuo on kunnossa" Lohikäärme vastasi lopulta kohottaen päätään pienesti "Mutta henkisesti tuskin. Nuorelle, kapinallisen lohikäärmeen mielelle ei tee hyvää ottaa osumaa vanhemmalta, vaikka noiden pitäisi ihan hyvin tietää, etteivät mahda mitään meille kolmelle. Eivät edes laumana" Marduk lisäsi, jättäen kertomatta miten ja kenelle oli toisen silmänsä menettänyt äskettäin.

"Jos raamattua etsit, se on pöytälaatikossa" Lohikäärme lisäsi lopuksi, laskien päänsä jälleen maata vasten.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1918

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Tammi 12, 2011 3:52

Ophelia

Tyttö kuunteli lohikäärmeen järkipuhetta keskeyttämättä tätä kertaakaan. Hän oli ajatellutkin kavuta tämän yli siitä mistä aita oli matalin, mutta luolan ulkopuolista elämää hän ei ollut osannut vielä ottaa millään lailla mukaan laskuihin. Ophelia heitti hyvästit entiselle, jo valmiiksi epävakaalle pakosuunnitelmalleen ja lähti availemaan kaappien ovia tutkiakseen niiden sisältöä paremmin, kuunnellen ja vilkuillen kuitenkin takaisin Mardukiin tämän puhuessa hänelle.

Ophelia nyökkäsi lopulta hiljaa oraakkelin vastattua lopulta kysymykseen Pumpkinia koskien. Hengenvaaraa ei siis ollut, ego tosin taisi saada kolhun jos toisenkin. Ophelia tunsi itsensä hieman liikuttuneeksi naisen huolenpidosta, eikä hänestä ollut häpeä hävitä suuremmalle ja kokeneemmalle, hän toivoi Pumpkininkin sen ymmärtävän. Papittarella oli edelleenkin hieman vaikea käsittää viettäneensä tee-hetkeä lohikäärmeen kanssa, vaikka ei se loppujen lopuksi häntä suuremmin häirinnyt, maailma oli täynnä yllätyksiä. Asia olisi varmaan ollut eri, ellei Ophelia olisi koskaan ennen nähnyt toista samankaltaista lentävää liskoa.

Teitä on siis kolme... Ovatko he kaikki yhtä suuria mitä sinä? Ophelia vaihtoi keskustelun aihetta ja otti suunnakseen vanhan kirjoituspöydän minkä laatikosta papitar löysi kuin löysikin oraakkelin mainitseman mustan nahkakantisen raamatun, joskin hieman kuluneen. Hetken aikaa raamattua tutkaillessa, kuin se olisi ollut yhtään erikoisempi kuin se mitä hänellä kappelissa oli, Ophelia kääntyi jälleen lohikäärmeen puoleen.
Mihin sinun anastamasi sielut sitten menevät, elleivät parempaan paikkaan? Papitar kysäisi, tällä kertaa tuntien itsensä rennommaksi pidellessään pyhää opusta sormissaan.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13940

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Maalis 07, 2011 3:35

Marduk

Papitar kykeni olemaan hiljaa pienen hetken, kunnes vaihtoi keskustelun aihetta siirtyen puhumaan kolmesta vanhimmasta.
"Suuruuden vertailu on suhteellinen kysymys" Oraakkeli totesi "Mutta mikäli tarkoitat kooltaan niin kyllä. Mikäli tarkoitat voimien suuruutta niin siitä voidaan väitellä seuraavat tuhat vuotta".
Kolme vanhinta olivat kaikki suuria, niin kooltaan kuin voimiltaan. Jokaisella erikoisuutensa, jokaisella heikkoutensa. Marduk oli kuitenkin kaikista vanhin ja näin omaa ylpeyttään ajatteli olevansa kahden muun vanhimman yläpuolella.
No, Papitar jakoi kyselyään, seuraavaksi miettien mihin oraakkelin anastamat sielut päätyisivät. Lohikäärme virnisti ja vei päätään lähemmäksi papitarta.

"Ne jäävät tänne. Sisälleni. Siellä ne riutuvat, kunnes viimeinenkin sielunhippunen niistä on käytetty minun hengissä pitämiseksi. Sen jälkeen ne katoavat, lakkaavat olemasta. Ei ikuista onnea taivaassa, ei ikuista kärsimystä helvetissä. Ei nirvanaa, ei uudelleensyntymyistä. Ei mitään" Marduk kertoi kiero ilme kasvoillaan "Se on palkinto niille jotka ansaitsisivat rangaistuksen. Mutta se on myös helvetti niille, jotka ansaitsisivat parempaa".
Noiden sanojen jälkeen käärme vetäytyi kauemmaksi, käyden makaamaan oviaukon eteen.
"Sinuna nukkuisin, mikäli haluat pysyä virkeänä" Marduk huomautti etsiessään mukavaa asentoa massiiviselle keholleen "Sinulle on tulossa yllätysvieraita"
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1918

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Maalis 07, 2011 10:01

Ophelia

Papitar piti raamattua rintaansa vasten, katsellen lohikäärmeeseen kulmat kurtussa tämän vastatessa hänelle mitä tämän anastamille sieluille tapahtui. Hänestä tämä leikki jumalaa, Ophelia uskoi tietävänsä tätä paremmin ja olisi voinut alkaa väittelemään asiasta tämän kanssa siitä kuinka vain jumala loppujenlopuksi päättyi minne sielut menisivät. Sellainen kuin lakkaa olemasta oli aivan käsittämätön käsite Ophelialle. Papitar piti suunsa kuitenkin kiinni ja katseli henkeä pidätellen kun lohikäärme asian selitettyä siirsi suuren ruhonsa kauemmas, tukkien oviaukon mikä pimensi luolastoa entisestään saaden lähes itse lohikäärmeenki katoavan näkyvistä, tämähän kävi kuin seinästä. Vain tulipallot hohtivat lämpimää, mutta väsynyttä valoa lähiympäristölleen. Mardukin kehoituksista huolimatta, Ophelian ei olisi malttanut mieli nukkua, mutta tällä oli pointti, virkeänä pysymisessä siis. Tämän lisäessä, että hänelle oli tulossa yllätysvieraita, tytön ilme kirkastui hetkessä.

Blackikö? Ophelia kajautti ilmoille ensimmäisen henkilön nimen jonka kuvitteli mahdolliseksi, pelastuspartiota joka tapauksessa Ophelia oli nyt odottamassa. Vastausta odottamatta Ophelia kipitti sängynvierelle, polvistui tämän juurelle ja luritti nopean rukouksen täynnä toivoa, ennekuin nousi ja riisuunnutti päältään vain kaiken ylimääräisen hiertävän. Aivan alusasuilleen hän ei kuitenkaan kehdannut. Hän ei myöskään pistänyt pitkäkseen ennen kuin oli pöllyttänyt tyynyn että peiton, mokomat tuoksahtivatkin hieman ummehtuneelle. Koperhoset olivat sentään jättäneet nämä rauhaan.
Sitten kun hän tulee, ehdotan että keksit uuden harrastuksen Papitar sanoi vielä, ennekuin löi päänsä tyynyyn, yrittäen saada unenpäästä kiinni kuin lapsi joka odotti seuraavaa jouluaamua.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13940

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Maalis 16, 2011 9:00

Marduk

Papittarelle oraakkelin sanat olivat liian suuria nieltäväksi ja sen huomasi siitä, että tuo hiljeni. Mitäänsanomaton ilme kasvoillaan Oraakkeli tuijotti tyttöä, jonka ilme kuitenkin kirkastui kuin salamaniskusta tuon kuultua yllätysvieraasta.
Heti ensimmäisenä Ophelia arvasi vieraaksi velhoa. Lohikäärme hymähti ja pudisteli itsekseen päätään, välittämättä siitä huomasiko papitar tämän kielteisen vastauksen vai ei. Velho. Oraakkeli olisi ollut otettu, mikäli tuo olisi ahterinsa tänne raahannut. Mutta samalla hän olisi ihmetellyt, miten niinkin jalo rotu kuin velho saattoi vaarantaa henkensä tavallisen kuolevaisen vuoksi. Asioita, joita Marduk ei elämen mielessään voinut sulattaa.
Papitar suuntasi kulkunsa sängyn luo, luki iltarukouksensa ja päätti sitten suunnata unten maille. Vielä ennen kuin tuo laski päänsä tyynyyn, ehdotti papitar oraakkelia hankkimaan uuden harrastuksen, sitten kun tämä mystinen vieras saapuisi.
"Ehkä hankin, ehkä en" Marduk totesi hiljaisella äänellä, jättäen papittaren sitten omaan rauhaansa.

Päivät kuluivat - ainakin oraakkelin mielestä - kuin siivillä. Valtava lohikäärme poistui luolastaan vain hakeakseen Nahor kylän torilta papittarelle ruokaa. Sen verran hän ihmisistä tiesi, etteivät nuo söisi mitä vain. Varsinkin naaraspuoliset humaanit osasivat olla yllättävänkin nirsoja ruokansa suhteen. Oraakkeli kuitenkin raahasi papittarelle leipää, kuivalihaa, kasviksia ja vihanneksia. Juomaksi tuo toi vettä, sekä pullon viiniä, mikäli papittarelle se maistuisi. Raakaa lihaa tuo toi vasta seuraavana päivänä, jolloin antoi papittaren leikkiä itsekseen kokkia, tuomalla tuolle myös padan ja nuotiotarpeet. Tulen oraakkeli suostui tekemään, mutta muuten papitar saisi pärjätä omillaan. Oraakkelista oli kiehtovaa katsella, miten kuolevaiset toimisivat pitääkseen itsensä hengissä äärimmäisissä olosuhteissa.

Oraakkeli ei ollut hyvä viihdyttämään kaappaamiansa naisia. Koska papitar oli nuori, Oraakkeli yritti viihdyttää tuota taikatempuilla aikansa, kunnes kyllästyi taikomiseen. Sen jälkeen vietettiin monta tuntia keskustellen siitä, kuka tai mikä oli jumala ja mikä sai Ophelian uskomaan tuohon. Ophelia osoittautui yllättävän fiksuksi ja sivistyneeksi nuoreksi naiseksi, eikä Oraakkeli voinut olla kieltämättä, etteikö pitänyt noista ominaisuuksista.
Lisäksi Marduk innostui turinoimaan omista kokemuksistaan. Siitä mistä alunperin oli tullut ja siitä kuinka vanha oikeastaan oli. Lisäksi tuo kertoi miten oli menettänyt silmänsä, mutta pystyi silti näkemään. Noiden päivien aikana Mardukista tuli esiin se isällisempi ja lempeämpi puoli, mikä oli pelkästään Ophelian ansiota. Avarakatseinen ja pohjimmiltaan hellä ja hyvä papitar sai lohikäärmeenkin tuntemaan olonsa rauhalliseksi.

Pian koitti se päivä, jota Marduk oli osannut odottaa. Aamu oli ollut rauhallinen, mutta oraakkelista saattoi aistia muutoksen.
Tuo makasi pitkin pituuttaan lohikäärme muodossaan, tuijottaen kohti luolansa suu aukkoa. Papitar taisi vielä vetää sikeitä, ainakaan tuo ei ollut päästänyt vielä äännähdystäkään, mikä olisi kertonut oraakkelille tuon olemassa olosta.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1918

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Maalis 16, 2011 11:01

Ophelia

Päivät kuluivat eikä Oraakkelin mainitsemaa yllätysvierasta tuntunut kuuluvan. Aika oli alussa matelevaa, sillä odottavan aika oli pitkä, mutta jo toisena päivänä se pienikin kapina jota Ophelia oli alussa osoittanut, oli pikkuhiljaa kadonnut jäljettömiin ja tyttö alkoi osoittamaan jo jonkinlaisia viihtymisen merkkejä. Lienikö syynä Oraakkelin yllättävä vieraanvaraisuus. Ophelia sai hyvin syödäkseen, vaikkei viiniin koskenut muuten kuin iltaisin saadakseen paremmin unta vieraassa paikassa. Kokkauksen maailman mestari Ophelia ei linnan keittiön ruokailijana kuitenkaan ollut, mutta saatuaan padan ja lihan eteen sitä oppi kun oli pakko.

Tämä vaivautui jopa viihdyttämään häntä taikatempuillansa ja kuuntelemaan hänen pitkää litaniaansa ja elämäntarinaa minkä johdosta oli päätynyt uskomaan jumalaan ja pitänyt siitä kiinni lujasti aina tähän päivään asti. Vastavuoroisesti Ophelia kuunteli suurella mielenkiinnolla Oraakkelin koottuja teoksia tämän elämän varrelta, tarinaa tämän silmän menetyksestä että maailman kehityksestä vuosien aikana. Ophelia tunsi itsensä viisaammaksi hetkessä kuunnellessaan hieman tämän kokeneen olennon historiallisia kertomuksia, toivoen luoneensa vastaavanlaista vaikutusta tälle koskien kristinuskoa... Vaikkeivät lohikäärmeet varmaan ikinä minkäänlaista uskonjyvää nielisi. Silti tämä kuunteli häntä mikä sai yksinään Ophelian pirteäksi.

Marduk ei ollut ainoa joka tunsi itsensä näiden päivien loppujen kohden itseänsä rennommaksi. Papittarella ei ollut ollut hetkeen tämän vertaista juttuseuraa. Silti hän rukoili joka ilta sänkynsä vierellä, että hänet tultaisiin hakemaan. Ei pelkästään sen takia, että hänellä oli velvollisuuksia papittarena vaan myös, koska hän alkoi ikävöimään Lilyä, Blackia sekä Anemonea ja rukoili joka kerta että heillä olisi asiat hyvin.
Aamu alkoi sarastaa. Se vähäinenkin auringonvalo mikä pääsi luolan perälle asti kantautumaan, sai Ophelian raottamaan silmiään. Oraakkeli oli omalla paikallaan kuten joka aamu tähän asti, vahtina luolansuulla valmiina syömään kaikki jotka erehtyisivät vaan kääntymään väärästä luolansuusta sisään. Näin Ophelia ainakin harmikseen mutta silti kumman huvittuneena ajatteli.
Huomenta... Ophelia toivotteli päästyään ylös ja pedattuaan sänkynsä, jonka jälkeen seurasi se tavanomainen aamurutiini, käsien ja kasvojen pesu, vaatetus että hiustenharjaus.
Otatko teetä? Ophelia kysyi pian aamuväsyneesti hymyillen saatuaan kuparisen vesipannun jo puoliksi hiillostuneiden nuotiotarpeiden yläpuolelle, kaivaen sitten taskustaan pari teepussia. Niin sanottua hätätapaus teetä, jotka hän asetti kaapista kaivettujen kippojen reunalle, luottaen että Marduk sytyttäisi sillä välin nuotion veden kiehauttamiseksi.
"Se terävöittää mieltä... Yleensä juon sitä kaiken aikaa" Papitar lisäsi asetettuaan kupit somasti pöydälle istahtaen lopulta itsekin alas hieromaan silmiään lopuista unihiekoista.
Avatar

Monarkki

Viestit: 13940

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Maalis 16, 2011 11:27

Marduk

Lopulta papitar toivotti huomenet tuttuun tapaan, saaden oraakkelin kääntämään päänsä passiivisen rauhallisesti kohti nuorta tyttö. Pieni, huvittunut hymy nousi valtavan lohikäärmeen kasvoille, tuon seuratessa tytön aamutoimia. Kovin oli rationaalista tuo ihmisten toiminta. Sitten papitar kysyi jotain, mitä oraakkeli ei ollut odottanut. Tuo kysyi, haluaisiko oraakkeli juoda teetä papittaren kanssa. Silmätön lohikäärme kohotti kulmiaan pienesti, mutta nosti sitten ahterinsa, siirtyi lähemmäs ja muutti muotonsa humaaniksi, tullen Ophelian luokse syvennykseen. Tämä tarkoitti siis myöntävää vaustausta, vaikka Marduk ei mitään ääneen sanonut.
Oraakkeli kävi istumaan pöydän ääreen, seuraillen papittaren puuhia, vaikkei mitään kyllä nähnyt. Silti hän tiesi mitä papitar teki, miltä tuo näytti ja mitä tuo aikoisi tehdä. Siinä oli kaikki tarpeellinen tieto fyysisesti sokealle lohikäärmeelle.

"Yllätysvieraasi saapuu tänään" Marduk totesi lopulta "Vai pitäisikö sanoa saapuvat tänään".
Tarkennuksellaan Marduk antoi ilmi vierailijoiden todellisen lukumäärän. Tarkkaa lukumäärää ei kyllä lauseesta voinut sanoa, mutta eiköhän papitar käsittänyt että tulossa oli enemmän kuin yksi pelastaja.
"Ja sen voin sanoa, että pelastajasi ovat ne, ketä viimeisimmäksi uskallat edes odottaa saapuvan" lohikäärme lisäsi virnistäen.
"Se on sitten eri asia, päästänkö sinua menemään vai en"
Seuraava

Paluu Vanhimpien luola

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia