Le no an-uir nîn ||Crim!

[Aksutar]

Darius Winder


Viikko jos toinenkin kului hiljaisissa merkeissä. Kenraali oli jälleen sulkeutunut omiin maailmoihinsa, näyttäytyen yleisölle vain työasioissa. Tosin jokin kenraalissa oli muuttunut. Tuo tuntui olevan hieman hajamielisempi, aivan kuin jokin olisi painanut Haukansilmän mieltä enemmän kuin liikaa. Lisäksi tuo tuntui välttelevän kuninkaan tapaamista enemmän kuin ruttoa. Mistä moinen? Oliko tapahtunut jotain, mitä Kenraali halusi salata? Vai oliko kuningas tehnyt jotain, mikä sai Haukansilmän mököttämään? Ken tietää.
Tänään Sininen kuiskaus oli kuitenkin kokoontunut pienempään kokoussaliin kera kahden muun erikoisjoukon, keskustelemaan mahdollisista hyökkäys suunnitelmista pienempiin kyliin tai partioihin, sekä jakamaan vakoillen keräämäänsä tietoa sieltä täältä ihmisten heikkouksista.

Darius oli tuttuun tapaansa vaitonainen keskustelun yhteydessä. Kenraali sanoi vain sanottavansa ja hiljentyi aina kuuntelemaan kun toiset kenraalin ja kaikkien kolmen rykmentin sotilaat vaihtoivat mielipiteitään ja tietojaan. Kenraalin katse seikkaili siellä täällä, mutta turhankin usein kokouksen aikana se pysähtyi katsomaan tiettyä punapäätä muiden sotilaiden joukosta. Aina jos kaksikon välille meinasi muodostua katsekontakti, kääntyi silmäpuolen katse jonnekin muualle. Kukaan ei kuitenkaan näyttänyt noteeraavan tätä silmäpeliä, paitsi ehkä asianomainen itse.
Ikuisuudelta tuntuva kokous kuitenkin alkoi lähenemään loppuaan. Sotilas jos toinenkin teki jo lähtöä, väen alkaen lopulta valumaan ulos huoneesta. Kenraali koitti olla luomatta katsekontaktia kehenkään siinä vaiheessa. Kaikkiin mahdollisiin kysymyksiin vastattiin jotain epäselvää ja poissaolevaa, aina kun joku poistuvista miehistä jotain kävi kysäisemässä. Poissaoleva ja sukeutuva käyttäytyminen saikin monen vain hymähtämään pienesti ja jättämään Kenraalin rauhaan. Darius kuitenkin nousi ylös tuolilta, jääden seisomaan suuren pöydän ääreen. Katse alkoi lipumaan pitkin karttoja ja papereita, jotka pöydälle oltiin jätetty. Jos hän tässä tarpeeksi kauan seisoisin, niin kyllä kaikki lopulta lähtivät.
Ja taisivat lähteäkin, sillä ovi pamahti lopulta kiinni ja huoneeseen laskeutui hiljaisuus

// Otsikon vapaa käännöis: BE MINE FOREVER! //

[Crimson]

Iriador

Muun Sinisen kuiskauksen tapaan, oli myös Iriador vaihtanut olinsijojaan aroille syntyneeseen suureen kaupunkiin. Ei sillä, etteikö hän metsän kätköissä olevassa kylässä olisi enää viihtynyt, vaan lähinnä sillä, että myös työt olivat valtauksen jälkeen siirtyneet kylästä kaupunkiin ja niitä olisi turhan vaikeaa hoitaa pitemmän välimatkan päästä. Iriadorin onni oli ollut, ettei hän juurikaan irtainta omaisuutta omistanut selkäreppunsa ja Poldoran lisäksi, joten siirtyminen toiseen paikkaan oli ollut enemmän kuin vain helppoa.
Viikkoja oli kulunut siitä, kun Kreivi oli astunut kuninkaan ohella valtaan hallitsemaan - täten myös viikkoja oli kulunut siitä, kun nuorukaisella oli Dariuksen kanssa ollut jotain kahdenkeskeistä tekeillä. Heränneet ajatukset kyseistä koskien eivät kuitenkaan olleet Iriadoria haitanneet näitten päivien aikana. Hänelle se vain oli jotenkin itsestäänselvyys. Se että ihastuttiin kenties hetkellisesti vain johonkin ja sitten koko asia jäisi lopulta taka-alalle, kunnes unohtuisi kokonaan ja katoaisi mielestä. Eivät nuoremman tunteet mustatukkaa kohtaan olleet laimentuneet ollenkaan. Ne pysyivät, mutteivät kuitenkaan häirinneet, sillä punapää oli onnistunut jo itselleen jotenkin vakuuttamaan ettei sitä, mitä aikaisemmin oli tapahtunut, tapahtuisi enää toista kertaa. Ikinä. Eiköhän hän tästäkin pääsisi yli, kun jaksaisi vain unohtaa koko typerän asian.

Tänä päivänä oli kuitenkin Sininen kuiskaus muutaman muun sotilaskaartin kanssa kokoontunut vaihtamaan mielipiteitään ja tietojaan kuninkaan linnaan. Dariusta myöten, kaikki tuntuivat olevan paikalla.
Iriador pysyi koko kokouksen ajan hiljaa. Ehkä muutaman kerran kommentoiden lyhyesti jotain, mutta muuten tuo piti suunsa kiinni, kuunnellen vain vierestä toisten keskustelua. Välillä punahiuksinen oli pistänyt merkille oudon tunteen. Sellaisen kuin jokin olisi tuijottanut häntä pitempäänkin. Ja muutamanpa kerran tuo oli pistänyt merkillekin Kenraalin itseään tiiranneen. Iriador oli koittanut hakea aina tuolloin katsekontaktia toiseen, mutta mustatukka oli sen loistokkaasti estänyt vain kääntämällä katseensa nopeasti toisaalle. Tuo oli muutenkin käyttäytynyt jotenkin omituisesti koko tämän ajan, eikä Iriador keksinyt, miksi. Liittyikö se jotenkin siihen mitä aikaisemmin oli tapahtunut? Tuskinpa kuitenkaan. Ei ollut Dariuksen tapaista herätellä tunteita ketään kohtaan, joten tuskin niin nytkään oli.

Kokous alkoi kääntyä loppuaan päin ja väki alkoi hiljaa virrata lopulta ulos suuresta salista. Punatukka seisoi toisella puolella salia, astellen muun massan mukana kohti salin ovia. Katse harhaili muutamaan otteeseen Kenraaliin, jonka poissaolevuus sai muutamat keskustelemaan yrittävät lähtemään samointein pois tuon luota. Vähintään nuo näyt saivat punahiuksiseen taottua taas jonkinnäköistä kiusanhenkisyyttä. Pitäisikö jäädä härnäämään taas toista? Ei välttämättä. Entä voisiko hän jäädä muuten vain keskustelemaan tapahtuneista ja vaihtaa kuulumiset? Kyllä? Miksei voisi. Kun viimeinen salista ulosastuja kääntyi katsomaan, olisiko Iriadorkin mahdollisesti tulossa, viittoili nuorukainen vain tuota sulkemaan oven perässään. Ovi kalahti kiinni ja korkeahaltia jäi seisomaan hiljaa paikoilleen. Kunnes yskäisi hieman herättääkseen Dariuksen huomion.

[Aksutar]

Hetken hiljaisuus hyväili korvia. Pää jota muutenkin jomotti lähinnä silmän takia hakeutuikin mielellään hiljaisuuteen. Pöytään nojailevan kenraalin hiljaisen hetken rikkoi kuitenkin yskäisy, joka sai katseen kohottumaan ylös pöydästä ja vilkaisemaan olkansa yli, kuka paikalle oli vielä jäänyt salakavalan hiljaisesti. Oliko se sitten suurikin yllätys nähdä korkeahaltian seisoskelevan huoneessa? Heti kun kenraali sai näkökenttäänsä nuoremman sotilaan, alkoi sisällä velloa taas se epämukava ahdistuneisuuden tunne. Mitä tuolle nyt voisi sanoa?
Ote irrottautui pöydästä ja kenraali kääntyi kohden Iriaodrioa, jääden nojailemaan pöytään. Tämän kahden viikon välttelyn jälkeen oli kenraali jälleen punapään kanssa kaksin huoneessa, jossa ei muita sieluja näkynyt. Kädet hakeutuivat puuskaan, samalla kun merkittävä katse vihdoista viimein haki katsekontaktin nuoremman kanssa.

Hetki hiljaisuutta vielä. Sanaakaan ei Kenraali sanonut, katsoi vain toista kunnolla. Ei hän Iriadoria ollut nähnytkään kunnolla sitten viime tapaamisen. Oliko se sitten hyvä vai huono asia?
Mitä sinä haluat? Kenraali lopulta avasi suunsa kohottaen pienesti kulmaansa .Taas oli lisäys sanojen perään, muistuttamaan nuorukaista ettei tämä tainnut ensimmäinen kerta olla, kun tuo kenraalia kävi kahden jututtamassa.
Jäitkö taas närkästyttämään nukkuvaa karhua? Lisäkysymys toisen perään. Darius ei vieläkään ollut maailman pirteimmällä päällä. Oikeastaan tuon masentuneisuus ei ollut helpottanut yhtään näiden viikkojen aikana. Sama vanha perseeseen ammuttu karhu Kenraali vielä oli.

[Crimson]

Korkeahaltia seurasi, kun Darius kääntyi kuin kääntyikin ympäri. Punatukka oli lähinnä odottanut ettei tuo senkään vertaa jaksaisi tehdä, vaan sanoisi sanottavansa jos sitäkään selin häneen. Kenties jopa, että tuo olisi jättänyt kokonaan huomioimatta alaisensa rykäisyn. Parempi kuitenkin vain, että tuo oli kääntynyt - olipahan tuolle nyt ainakin helpompi puhua näin kasvotusten. Darius kysyi, mitä hän halusi. Mitäkö hän halusi? Iriador ei ollut aivan varma vielä itsekään, miksi huoneeseen oli jäänyt. Kai sillä jokin syy oli ollut. Joku alitajuinen sellainen kai, sillä nyt kun tarkemmin asiaa mietti, niin eihän punatukalla ollut ollut mitään syytä jäädä Dariuksen kanssa tänne kahden! Olihan hänellä käynyt päässä tietoisestikin jäädä kiusaamaan toista, mutta vastaavanlaiseen tilanteen hankkiutuminen ei nyt jostain syystä tuntunut tarpeelliselta. Lisäksi tuntui väärältä enää yrittää paeta tilannetta ja vain lähteä, kun Kenraali oli hänet jo huomannut. Kai sitä sitten jotain puheenaihetta piti yrittää keksiä - vaikka väkisin.

Iriador lähti astelemaan pitkin huonetta.
"Ehkä jäin närkästyttämään", punahiuksinen tuumi ääneen ja jäi hetkeksi vain tuijottamaan eteensä, "Ehkä en" tuo avasi sitten hetken hiljaisuuden jälleen suunsa ja asteli muutaman metrin päähän kenraalista, jääden seisomaan kädet puuskassa toisen eteen. Sama vanha äreä itsensä tuo oli vieläkin. Sen kertoi jo pelkkä viralliselta vaikuttava ilme tummatukan kasvoilla.
"Kuinka voit?" oli kuitenkin kysymys, jonka Iriador päätyi hetken pohtimisensa jälkeen kysymään.

[Aksutar]

Kulmat kurtistuivat nuoremman todetessa jääneensä ehkä ärsyttämään tai ehkä ei. Jostain syystä nuoremman läsnäolo sai Kenraalin tuntemaan itsensä levottomaksi. Ajatukset, joka yleensä olivat aina järjestyksessä, kävivät harhailemaan ja kysymyksiä nousi päähän aiheesta jos toisestakin. Päällimmäinen kysymys kuitenkin oli, miksi Iriador sekoitti Kenraalin pään näin totaalisesti?! Miksi jokin sisällä käski työntämään nuoren mahdollisimman nopeasti pois lähettyviltä? Itsesuojeluvaistoko se siellä varoitteli, ettei kannattanut liikaa kiintyä korkeahaltiaan. Monestakin syystä. Lähinnä siksi, ettet vain itseäsi menisi enempää satuttamaan.
Darius ei myöntänyt sitä ääneen, hyvä että uskalsi edes myöntää itselleen, kaipaavansa Iriadorin läheisyyttä. Miksi? ei se voinut johtua yhden yön pelehtimisestä! Olihan Darius ennenkin toisten kanssa maannut ei vain miesten eikä hän jälkikäteen tuntenut minkäänlaista tarvetta tavata noita henkilöitä uudestaan. Mikä punatukassa niin erikoista oli? Sekö, että tuo oli väkisin tunkenut eristäytyneen kenraalin näkymättömän muurin sisälle?

Iriadorin tullessa lähemmäksi seurasi katse tarkasti nuorempaa, joka pysähtyi muutaman metrin päähän. Seuraavaksi kuuluikin kysymys, johon Darius ei yksinkertaisesti osannut vastata. Kuinka hän voi? Kenraali tuijotti mitäänsanomaton ilme kasvoillaan Iriadoria, kunnes kenraali otti yhden nopean askeleen kohden korkeahaltiaa ja nappasi kiinni tuon leuasta, nostaen nuoremman kasvot kohti omiaan.
Kuinka sinä teet sen?! Oli turhautuneelta kuulostava kysymys Joka ikinen kerta kun avaat suusi! Joka ikinen kerta kun edes katson sinua!.
Ote irtosi Iriadorista ja kenraali lähti levottomana kävelemään kauemmas nuoremmasta, käden hakeutuessa sukimaan turhautuneena hiuksia.
En saa sitä pois päästäni. En mitään mitä tapahtui, en saa sinua pois ajatuksistani. Joka perhanan ilta kun painan pääni tyynyyn sinä ilmestyt ajatuksiin ja viet yö unet! Kenraali paasasi samalla kun käveli ympäriinsä, suomatta minkäänlaista katsekontaktia taaskaan nuoremmalle. Hän ei kyennyt juuri nyt.
Lopulta Darius kuitenkin pysähtyi kauemmas Iriadorista, jääden seisomaan selin nuorempaansa kohden. Mitä hän oli mennyt sanomaan?! Nyt hän ei ainakaan uskaltaisi katsoa korkeahaltiaa. Ehkä tämäkin oli vain unta, josta hän heräisi. Yksi niistä tuhansista unista, joissa hän jälleen kertoi Iriadorille tarvitsevansa nuoremman läheisyyttä kuin narkkari huumeita.

[Crimson]

Pelkkä Dariuksen ilme kertoi että kohta tapahtuisi jotain. Ja niinhän myös kävi. Mies otti askeleen kohti Iriadoria ja nappasi nuorempaa kiinni leuasta, vaihteen vuoksi. Ei kuitenkaan niin kovakouraisesti kuin olisi saattanut olettaa. Punatukka ei ollut moksiskaan tilanteesta. Ilme nuoremman kasvoilla ei värähtänyt, eikä tuo tehnyt elettäkään sen eteen että olisi luikkinut Kenraalia pakoon. Jokin ääni sisällä vain oli komentanut jäämään paikoilleen, niille sijoilleen seisomaan ja ettei evääkään saisi väräyttää.
Kuinka hän sen teki? Teki minkä? Mitä punapää nyt oli tehnyt ansaitakseen tuollaisen kysymyksen? Toinen punaisista, pitkistä kulmakarvoista kohosi ylöspäin, kun Darius vielä jatkoi pauhaamistaan. Mistä tässä kaikessa nyt oli oikein kysymys? Punapää katsoi Kenraalin perään, kun tuo lähti astelemaan hänestä pois päin. Huulet ehtivät avautua hieman, ja pieni äännähdyskin hampaitten välistä pääsi, mutta ne painuivat kuitenkin uudestaan kiinni Dariuksen jälleen alkaessa purkaa sanoja suustaan. Mustatukan pieni paljastus sai leveän virneen kohoamaan nuoremman naamalle. Vai ei saanut häntä pois päästään. Tai kyennyt unohtamaan mitään, mitä sen yhden ainoan yön aikana oli tapahtunut. Yö unetkin menivät hänen takiaan pipariksi. Tämäpä vasta olikin mielenkiintoista!

Iriador myhäili itsekseen hetken, kunnes myhäily muuttui hiljaisiksi satunnaisiksi naurahteluiksi ja siitä taas nauruksi. Punatukka nauroi hetken itsekseen, välittämättä mistään, edes siitä että saattaisi vaikuttaa kovinkin typerältä toisen silmissä. Kun vatsaakin pistelevä nauru oli kuitenkin laantunut jälleen satunnaisiksi, nousi nuoremman arveluttava katse Kenraaliin. Punatukka katosi hetkeksi näkyvistä, ilmestyen sitten Dariuksen katseen alle virneensä kanssa.
"Kuulostaa siltä kuin Kenraali olisi ihastunut", olivat ainoat sanat mitä nuorempi sai sanottua suustaan, kun uusi naurunpurskahdus pakotti tuon vääntäytymään kasaan. Eihän tämä ollut totta kerrassaankaan!
Nuorukaisen selkä suoristui taas. Iriador pyyhki silmäkulmistaan muutaman kyyneleen, jotka nauru oli pakottanut väkisin purkautumaan ulos. Silmät olivat yhä hieman vetiset ja toinen joutui jopa niiskauttamaan muutaman kerran saadakseen tukkoisen tunteen nenästään pois. Punapää ei viitsinyt sanoa enää mitään, sillä tiesi sen aiheuttavan jälleen vain lisää naurua.
Vai olivat herra jääräpään tunteet viimein ottaneet herätäkseen.

[Aksutar]

Mitään verbaalista vastausta nuoremmalta ei kuulunut. Se sijaan alkoi kuulua satunnaista naurahtelua ja pian nuorempi olikin nauramassa itseltään persettä irti. Mikäli kenraali olisi ollut punastelevaa tyyppiä, olisi kasvoja saattanut koristaa ny nolouden ja kiukun sekoittama puna. Kasvot kuitenkin pysyivät kärttyisän tyyninä, samalla kun Kenraali oli kääntymässä Iriadorin puoleen. Ennen kuin Darius ehti puoliväliinkään käännöstään, oli Iriador ilmestynyt Dariuksen eteen, saaden Kenraalin käännähtämään takaisin eteenpäin.
Korkeahaltian sanat saivat kenraalin ilmeen muuttumaan entistä närkästyneemmäksi. Darius ei kuitenkaan kyennyt käymään kieltämään moista väitettä. Mistä sitä tiesi jos vaikka olikin ihastunut? Ei hän ollut koskaan ihastunut kehenkään eikä hän tiennyt miltä se tuntui.. Joten tältäkö se nyt tuntuikin? Korkeahaltian nauru ei ottanut loppuakseen. Nauraisi itsensä vielä hengiltä. Kenraali seurasi tyynenä vierestä, kun nuorempi jopa vääntyi kasaan naurukohtauksensa takia. Mieli olisi kyllä tehnyt potkaista nuorempaa ja lujaa, mutta kenraali hillitsi itsensä. Tällä kertaa.

Ihmettelen syvästi miksi olisin Kenraali lopulta vastasi kun nuorempi sai naurunsa tyynnytettyä ainakin hetkellisesti Moiseen kakaraan. Tosin, mistä Darius tiesi mistä hän piti loppujen lopuksi? Ehkä juuri tämä uniikki ilkikurinen korkeahaltia oli se, mihin Darius pystyisi kiintymään enemmänkin, eikä jättämään vain tuttava tasolle tai yhden yön panoksi. Eivät naiset olleet hänessä sen suurempia tunteita herättäneet! Paitsi yksi, mutta sekin neito oli melko lapsellisen ilkikurinen. Tosin tunteet neitoa kohtaan eivät koskaan olleet ollut niin pään pyörälle pistävät, mitä Iriadorin kohdalla.
Kenraali kääntyi ja käveli tuolin luo, jolle oli kokouksen aikana laskenut takkinsa. Takki kiskottiin niskaan, jonka jälkeen katse kääntyi takaisin Iriadoriin. Kenraali tosin ei löytänyt sanoja, mitä olisi päästänyt suutaan irti. Mitä tässä tilanteessa sanoa?
unohda mitä sanoin Kenraali totesi lopulta lähtiessään kävelemään kohti salin ovia. Halusiko hän Iriadorin oikeasti unohtavan? Ei. Kannattiko tuon kuitenkin unohtaa? Kyllä, ellei halunnut tunkea lusikkaansa syvemmälle tähän soppaan.

[Crimson]

Kakara. Tuo nyt ei ollut sitten yhtään kivasti sanottu. Kuitenkaan välittämättä seikasta sen enempää, Iriador jatkoi virnuiluaan ja tarkkaili Kenraalin kasvoja. Olihan tuo selvästi erilainen kuin tavallisesti tuppasi olemaan, jos mukaan ei laskettu sitä, kuinka ärtyneeltä kaikkeen tuo vaikutti tälläkin hetkellä. Jokin tuon sisällä oli sekaisin. Muuttunut. Iriadorin takia. Ja sitäkös nuorempi ei jaksanut vieläkään uskoa aivan täysin.
Katse seurasi perässä kun Darius asteli hakemaan pöydän äärestä tuolille laskemansa takin ja ryhtyi kiskomaan sitä ylleen. Punatukka oli hiljaa. Ehkä jopa turhankin hiljaa jonkun mielestä, mutta ei hänellä ollut mitään tähdellistä sanottavaa mustatukalle sillä hetkellä. Kunnes mielen pisti jälleen sekaisin Dariuksen kommentti, että hänen pitäisi unohtaa, mitä tuo äsken oli sanonut.

Älä viitsi, nuoremman olisi tehnyt mieli huutaa toisen perään, mutta tuo pysyi yhä hiljaa ja vain katsoi paikoiltaan, kun Darius asteli kohti salin ovia. Mitä hänen muka pitäisi tehdä? Mitä helvettiä tuo karski mies hänen muka tahtoi tekevän? Eihän se punapään vika ollut, että mustatukka hänestä oli alkanut pitämään jollain asteella. Vai oliko? Korkeahaltia itse ei asiaa pahakseen pistänyt, muttei silti tuntenut oloaan hyväksi tässä epätietoisuudessa. Hänestä olisi enemmän kuin hienoa, jos myös Darius pääsisi typerien muuriensa lomasta jonnekin toisaalle edes hetkeksi, mutta se kai taisi olla pelkkää toiveajattelua.

Lopulta aikansa patsasteltuaan, Iriador lähti melkein juoksuaskelin Dariuksen perään tajutessaan, ettei sitä minkä kerran oli kesyttänyt, kannattanutkaan enää päästää irti. Päästyään riittävän lähelle miestä, nuorempi tarttui toisella kädellään kiinni tuon takin hihaan ja hieman haikea katse tavoitti lattian.
Mutta kun en tahdo unohtaa.

[Aksutar]

mitä lähemmäksi Darius käveli ovea sitä raskaammilta askeleet alkoivat tuntua. Päättäväinen mies ei kuitenkaan kyennyt keskeyttämään askellustaan, vaikka taisteli kahden välillä, olisiko jatkanut matkaansa vai kääntynyt ympäri ja kävellyt takaisin punatukan luokse. Iriador kuitenkin pelasti hankalan tilanteen juosten kenraalin luokse ja tarttui tuon hihasta kiinni. Kenraali pysähtyi niille sijoilleen ja katsoi hetken aikaa ovea, joka oli enää vain muutaman metrin päässä. Noin lähellä hän oli jälleen hankkiutua pois Iriadorin lähettyviltä, vaikka oli toivonut pääsevänsä takaisin tuon lähelle kaikki nämä päivät. Katse siirtyi nuorempaan tuon sanojen myötä.
Tuo ei tahtonut unohtaa Kenraali katsoi tyynen hiljaisena nuorempaa. Sydäntä väänsi. Oliko se sitten hyvä vai huono? Hetken hiljaisuus valtasi jälleen salin, kunnes Kenraali kääntyi kunnolla nuorempaa kohden ja kietaisi kätensä tuon ympärille.

Silmäpuolen kasvot hakeutuivat vasten nuoremman hiuksia. Darius veti syvään henkeä, hän ei ollut vieläkään unohtanut Iriadorin tuoksua. Se sai kenraalin tuntemaan itsensä rentoutuneeksi jälleen. Toinen käsistä lähti nousemaan nuoremman lantiolta selkää pitkin niskaan, jonne tuo jäi lepäämään.
olet idiootti Kenraali totesi hymähtäen jopa itse pienesti sanoillensa, samalla kun painoi kasvonsa paremmin vasten nuoremman päätä, niskaan eksyneen käden alkaessa samalla pienesti etusormella silittelemään Iriadorin niskaa.

[Crimson]

Hiljaisuus oli puuduttavaa sanojen jälkeen, jotka punapää oli sanonut. Tosiaan. Ei hän tahtonut unohtaa niitä hetkiä mitkä oli Kenraalin kanssa kokenut. Seksistä viis, ei Iriador sen perässä ollut, mutta se aika mitä punatukka oli saanut vanhemman kanssa olla, oli tuntunut enemmän oikealta kuin mikään muu maailmassa aikaisemmin. Ja sitä hän ei tahtonut menettää enää.
Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt niille sijoilleen, kunnes sitten kuin taikaiskusta tuon mystisen hetken rikkoi se, kun Darius otti ja kietaisi kätensä Iriadorin ympärille. Teko ei saanut kuitenkaan korkeahaltiassa minkään näköistä reaktiota aikaiseksi. Katse korkeintaan hieman nousi ylemmäs varmistelemaan, että Kenraali todella oli siinä hänen vierellään. Dariuksen kasvot upposivat jälleen kerran punaiseen hiuspehkoon, joka sai nuoremman hymähtämään hiljaa itsekseen. Pienimuotoinen hymy nousi Iriadorin kasvoille, kun mustatukan käsi nousi nyt lanteilta niskaan.

Nuoremman toinen käsi roikkui yhä kiinni miehen hihassa, mutta se päästi irti Dariuksen todetessa punapään olevan idiootti. Ehkä hän oli. Vähän. Ehkä vähän enemmän, mitä olisi tahtonut. Mutta sepä ei häntä pysäyttäisi. Kädet kiertyivät Dariuksen ympäri, silittivät hetken toisen selkää, kunnes jäivät paikoilleen lepäämään. Muutama väkinäinen kyynel pakottautui ulos silmäkulmasta, johon punatukka tyytyi vain tuhahtamaan hiljaa ja toivoi ohessa, ettei Kenraali niitä tulisi huomaamaan.
Itse olet vielä pahempi, nuorempi kävi sitten toteamaan ja veti kevyesti itsensä vanhempaa vasten.

[Aksutar]

Punapää kävi toteamaan, että kenraali oli vielä pahempi idiootti mitä nuorempi. Ehkäpä. Ei Darius sitä kyllä myöntänyt, vaikka väite taisi olla harvinaisen todenmukainen. Tyytyväinen hymy nousi vanhemman haltian kasvoille, Iriadorin painautuessa vasten häntä. Siinä nuorempi nyt oli. Juuri siinä missä Kenraali halusikin Iriadorin olevan. Lähellä. Kosketeltavissa. Tunnettavissa. Kasvot vetäytyivät kauemmas korkeahaltian hiuksista, vilkaisten tuon kasvoja. Muutama kyynel oli vierinyt nuoremman silmäkulmasta. Hölmö mies. Kaikessa hiljaisuudessa Darius kävi laskemaan pienen suudelman Punapään silmäkulmalle ja poskelle, kunnes huulet hakeutuivat etsimään vastakaikua nuoremman huulilta.

Suudelma kesti hetken, kunnes Darius irrotti otteensa nuoremmasta ja vetäytyi kauemmaksi. Ei sen takia, että olisi halunnut tuon taas painuvan hevon kuuseen siltä seisomalta, vaan sen takia että he sattuivat olemaan paikassa, johon saattoi rynnätä sisään kuka tahansa minä hetkenä hyvänsä. Vaikka olikin nyt myöntänyt enemmän tai vähemmän epäsuorasti pitävänsä Iriadorista syvemmin, ei Kenraali halunnut kenenkään muun tietävän siitä. Kahdesta syystä: Kahden miehen välistä suhdetta tuskin katsottiin kovin hyvällä saatikka sitä että sotilas olisi suhteessa esimiehensä kanssa. Pystyikö tätä edes suhteeksi sanomaan? Lisäksi Darius ei halunnut kenenkään tietävän jonkun päässeen tämän kivikasvoisen jääsydämen muurien sisälle.
tule Darius totesi sitten lähtiessään kävelemään huoneesta pois, suunnaten käytäviä pitkin syvemmälle linnaan

[Crimson]

Iriador hymähti hiljaa tajutessaan Kenraalin katsovan naamansa, jota muutama kyynel oli käynyt koristamaan. Mitähän mahtoi herra karhuherra tästä ajatella. Iriadorille se oli jotenkin noloa, mutta Kenraalin käydessä suutelemaan häntä pehmeillä huulillaan, unohtui turha kainostelu täysin. Se sama hyvää ja lämmintä oloa huokuva tunne, joka sinä yhtenä iltana oli ollut läsnä se oli taas täällä. Sama tunne, johon nuorempi oli viehtynyt liikaakin ja oli sen tahtonut siitä illasta asti kokea uudestaan. Dariuksen läheisyys tuntui aluksi jälleen oudolta, kun äsken herra nalle oli vielä hetki sitten ollut jalkeilla, mutta nyt kuitenkin vetäytynyt nukkumaan taas takaisin talviuniaan. Punapää vastasi lopulta toisen suudelmaan, antaen sen viedä taas itsensä mennessän.

Korkeahaltia tunsi saman haikeuden taas valtaavan itsensä hetkeksi, kun Darius irrottautui suudelmasta ja vetäytyi taaemmas. Vaikkei sanoja vaihdetukaan, ymmärsi punahiuksinen hyvin miksi toinen niin oli tehnyt. Hehän olivat yhä salissa, jonne ties vaikka itse kuningas olisi kesken kahden sotilaan kuhertelun saattanut eksyä, ja siitäkös vasta hupi olisi ollut kaukana. Iriador tahtoi pitää tämän salassa. Salaisuutena vanhempansa kanssa ei kenenkään tarvinnut tietää heidän olevan suhteessa toistensa kanssa. Asian salassa pitäminen kuulosti aluksi helpolta punapäästä, mutta kun tuo alkoi miettimään miten asia toimisi käytännössä, pieni epävarmuus iski vasten kasvoja. Ei. Ei kukaan saisi tietää. Ei edes vahingossa.
Darius komensi Iriadorin seuraamaan perässään ja nuorempi teki työtä käskettyä. Mitähän Kenraalilla nyt oli mielessä? Askeleet kävivät pitkin linnan käytäviä, yhä vain syvemmälle tuota labyrinttimäistä palatsia. Iriador ei tahtonut jäädä liian kauas mustatukasta, sillä tuo pelkäsi eksyvänsä samantien, jos jäisi yksin tai muuten vain jälkeen vanhemmastaan, joka ilmeisesti tunsi linnan käytävät kuin omat taskunsa.
Minne olemme menossa? Iriador sai viimein kysyttyä toiselta kiriessään astelemaan Dariuksen vierelle.

[Aksutar]

Mihin he olivat menossa? Kenraali vilkaisi vierellään ripeästi astelevaa sotilasta, hymähtäen pienesti.
Kohta näet Darius totesi salamyhkäisesti, kertomatta sen paremmin mitä oli luvassa.
Darius oli jo eilen päättänyt uhraavansa aikaansa yhdelle, melko ylelliselle lystille, jota piti rentouttavana. Viinan kittaaminen omassa uudessa asunnossa ei tuntunut auttavan kuin hetkellisesti ahdistukseen ja murheisiin, lisäksi siitä tuppasi tulemaan se ikävä nestehukkainen olotila aamuisin. Niinpä tummatukka oli varannut itselleen yhden allashuoneen kylpylän puolelta täksi illaksi. Nyt Iriador saisi tehdä seuraa kenraalille. Vaikka kaksi miestä kävelisikin kylpylän puolelle, sitä ei sentään epäilyttävänä pidetty. Siellähän ravasi mies jos toinenkin samaa sukupuolta olevien kanssa rentoutumassa, kuten myös naisetkin. Huomattavasti epäilyttävämpää olisi ollut, jos nainen ja mies olisivat samaan allashuoneeseen tunkeneet.

saat pitää minulle seuraa Oli seuraava vastaus kenraalilta, samalla kun tie kulki nurkan jos toisenkin taakse. Pian kaksikko kuitenkin saapui käytävälle, jonka päässä oli kolme eri ovea.
Et taida olla ollut täällä aikaisemmin? Darius kysyi kaksikon kävellessä käytävän päähän ja astuvan sisään vasemman puoleisesta ovesta, jonka vieressä oli kylttiin kirjoitettu teksti miehet.
Oven takaa avautui toinen käytävä, jonka molemmin puolin oli tietyin välein ovia. Käytävällä liikkui myös muitakin, jotka olivat joko menossa itselleen varaamiin allashuoneisiin tai lähdössä sieltä. Mitä pidemmälle käytävää käveli, sitä höyryisemmältä ilma alkoi tuntumaan, vesihöyryjen tunkiessa oven alta.
Kenraali pysähtyi yhden oven eteen, asetti taskusta kaivetun avaimen lukkoon ja avasi oven, työntäen Iriadorin sisään ennen kuin mies ehti sen pahemmin kyseenalaistamaan huonetta, johon he olivat astumassa.

Ovi sulkeutui perästä kiinni. Oven takaa oli auennut valkoinen, rauhallisesti sisustettu huone. Huoneen yhdestä nurkasta löytyi kulmasohvaa muistuttava istuin penkki, jonka vieressä oli lipasto, jonka päältä löytyi muutama kauniisti viikattu pyyhe ja lisää löytyi lipaston laatikoista. Oven vieressä oli naulakko, josta löytyi puhtaita kylpytakkeja. Mikäli nyt jo ei viimeistään alkanut valjeta missä osassa linnaa he olivat, selvensi sijaintia vielä kaariovesta näkyvä allashuone, jossa oli yksi keskikokoinen allas. Altaan toinen pää oli matalampi, syventyen toista päätä kohden loivasti. Matalamman päädyn reunoilta löytyi veden alta istuinreunus. Vesi oli lämmintä, Sen pystyi huomaa allashuoneen kosteanlämpimästä ilmasta.

[Crimson]

Kohta näet? Ei, nuorempi halusi tietää nyt! Iriador tyytyi katsahtamaan ohimennen kenraalia, toinen kulma koholla. Mitähän tuolla tosiaan mahtoi tälläkertaa olla suunniteltuna hänen varaltaan? Jotain inhottavaa varmasti. Tai voisihan se olla mukavaakin, riippuen ensinnäkin minkä asian ytimeen he nyt olivatkaan iskeytymässä.
Matka kävi yhä pitkin lyhyempiä ja pitempiä käytäviä. Kenraali oli jossain välissä kertonut, että Iriador saisi pitää tuolle seuraa. No, mikä ettei. Erityisesti jos hänen ei tarvinnut osallistua mihinkään typerään ajanvietteeseen, mitä Darius kenties oli menossa suorittamaan. Eivät sotapäälliköiden huvit hänen huvejaan olleet, eivätkä voineet nuorempaa millään tavoin kiinnostaa, mutta eikai tästä saanut enää kieltäytyäkään. Eihän? Punapää kuitenkin seurasi Kenraalia, samalla kun epäilys alkoi hiljaa kaivertaa koloaan Iriadorin mieleen.
En todellakaan ole ollut näin syvällä linnan uumenissa aikaisemmin. En edes tiedä missä olemme, punahiuksinen tuumasi hieman turhautuneena, ihmetellen yhä kolmea ovea, joista he yhdestä olivat astuneet sisään.

Vastaan alkoi astella lopulta toisiakin haltioita, jotka kaikki tietenkin olivat nuoremmalle täysin tuntemattomia. Ilma alkoi muuttua jotenkin sakeammaksi ja höyryisemmäksi, joka sai Iriadorin vielä enemmän pohtimaan missä helvetissä he oikein tällä hetkellä olivat. Oven luokse pysähdyttiin jälleen ja Darius kävi avaamaan sitä. Punatukka puolestaan jäi hetkeksi ihmittelemään muuta vilinää ympärillään. Paikalla oli vain miehiä. Paljon. Eri näköisiä ja kokoisia. Pieni älähdys pääsi nuoremman suusta kuitenkin, kun mustatukka kävi hänet työntämään ihmettelyiltään huoneeseen, sulkien oven perässä.

Joko nyt suostut kertomaan minulle missä ihmeessä oikein olemme?! Iriador sai kysyttyä, kunnes havahtui katselemaan hetkeksi ympärilleen. Hyvin rauhallisen valkea huone avautui nuoren miehen silmissä. Katse kävi läpi tavaroita joita se piti sisällään, pysähtyen kuitenkin terävästi tutkimaan pyyhkeitä ja kylpytakkeja jotka osuivat silmien tielle. Ja sitten---
Ei tarvitsekaan kertoa..., Iriador nielaisi. Näkikö hän oikein?! Hieman kauempana suuremman kaarioven takanako muka oli allas. Täynnä vettä. Vettä. Sitäpä juuri. Nuorimies valahti kalpeaksi kuin vastapesty lakana. Hänhän pelkäsi vettä kuollakseen. Ja nytkö Kenraali oli tuonut hänet rentoutumaan kylpylään?! Kaikki alkoi muistuttaa hiljattain erittäin huonoa vitsiä, ja siitä vitsistä punatukka ei pitänyt, sillä siitä oli hauskuus kaukana! Toisaalta, eihän Darius tiennyt hänen vesikammostaa. Kyllähän pienet puljut kelpasivat, mutta ei, ei missään nimessä kylpylän jättimäinen allas joka sisälsi vettä enemmän kuin tarpeeksi!
Korkeahaltia ei kyennyt hetkeen sanomaan mitään, vain tuijottamaan kalpeana kohti allasta. Hiljattain väri alkoi kuitenkin palaamaan tuon kasvoille takaisin.
Mikset aikaisemmin voinut kertoa tuovasi minua tänne? Iriador kykeni lopulta kysymään saadessaan nielaistua järkytyksensä kurkusta alas.

[Aksutar]

Ei ollut yllätys, että Iriador myönsi, ettei koskaan ollut käynyt täällä. Kenraali hymähti pienesti tuolle. Iriadorin puolestaan kysellessä missä ihmeessä he olivat, oli Darius avaamassa suunsa. Ennen kuin kenraali kuitenkaan ehti vastaamaan nuoremmalleen mitään, oli tuo hoksannut missä ihmeessä he olivat. Kenraalin kulma kohosi pienesti korkeahaltian muututtua jotenkin vaivautuneeksi. Oliko tuolla jokin vikana. Kenraali otti askeleen jos toisenkin lähemmäs nuorempaansa, kunnes tuo kysyi, eikö Kenraali olisi voinut aikaisemmin kertoa minne oli nuorukaista raahaamassa. Iriadorin kasvot kävivät jopa kalpeana.. Pelkäsikö tuo vettä?
Mitä sinä sillä tiedolla olisit aikaisemmin tehnyt? Darius kysyi alkaessaan riisumaan takkiaan nuoremman edessä Olisitko kenties päättänyt jättää tulematta?

Takki lensi läheiselle tuolille, samalla kun kenraali kävi vyötään avaamaan, kultaisen katseen tarkkaillessa nuorempaa.
Jokin kertoo minulle että et pidä jostain tässä tilassa Veikkaan että se on vesi Darius jatkoi puhumista samalla kun vyö aukesi ja housuja lähdettiin avaamaan Löytyykö meidän ilkikuriselta sotilaalta pelkojakin?