I can heal you || Aksu!

[Aksutar]

Haltia katsoi yhä kovin epäuskoisen huvittuneena faunia, joka mukuloiden kasvattamisesta keskellä korpea puhui. Aran ei voinut kuvitella Parebista tekemässä mitään moista, hyvä jos tuota edes näki lasten seurassa koskaan. Tai no, kenenkään seurassa, jättiläisfauni kun oli kovin erakoitunut ja ehkä ymmärrettävästä syystäkin.
”Mutta eipä se kovin älyllinen haaste olisi…” Haltia huomautti haasteen muodosta, lasten kasvatus kun ei vaatinut maalaisjärkeä kummempaa aivotyöskentelyä. Tai no, mistä Aran sen tiesi, omat lapsensa olivat juuri oppineet kävelemään ja konttaamaan. Hänhän viettikin niin paljon aikaa lastensa seurassa.
Monarkki kävi kuitenkin hymähtämään virnuillen, faunin todetessa, että jaksaisiko mättäillä samoilu enää kiinnostaa hovielämän jälkeen. Täällä kun ei tarvinnut varsinaisesti tehdä mitään – tässä asemassa varsinkaan – kun saattoi helposti pistää palvelijat asialle, jos jotain tarvitsi. Metsässä moista luksusta ei ollut. Saisi fauni itse etsiä sienensä.
Parebrikselle oli kuitenkin se ja sama, miten tässä hommassa edettiin, eikä haltiallakaan mitään erikoisempia toiveita ollut. Tietenkin satunnaisesti aika ajoin oli hyvä löytää se asento, mikä sattuisi mahdollisimman vähän.
”No, katsotaan sitä sitten” Aran kävi hymisemään faunin huomautettua karkailusta, haltian käydessä kääntämään kasvojaan lähelle nojanneen faunin puoleen.

Atrevaux ei kuitenkaan tiennyt, eikä lähtenyt veikkailemaan, löytyisikö Cryptistä saatikka sitten muualtakaan kaltaisiaan olentoja. Olihan se tietenkin hieman surullista, jos jättiläisfauni oli ainoa laatuaan, mutta Aran näki siinäkin jotain hyvää: Hän oli ainoa hallitsija, jolla oli tuollainen uniikki humanoidi alamaisena. Tietenkin Aran ajatteli aisaa omalta, itsekeskeiseltä kannaltaan.
”Kyllä yksi kaltaisesi riittää ihan hyvin” Aran naurahti ”Tuollaisia pässinpäitä ei yhtään enempää kaipaa. Winderkin repisi hiuksensa päästä”.
Katse kävi jälleen seuraamaan faunia paremmin, kun sarvipäinen kävi viereen kävi siirtymään. Kyllä Parebriksen kosketus oltiin huomioitu aikaisemminkin, mutta vasta nyt haltia alkoi osoittamaan näkyviä reaktioita sarvipäisen kämmenen käydessä eksymään kosketusherkille alueille. Pienesti oli haltian hengitys käynyt tihentymään, veren käydessä pikkuhiljaa pakkautumaan sinne, minne se oli suotavaa.
Faunin kättä seuraamaan eksynyt katse nousi kuitenkin sarvipäisen puoleen jälleen, tuon kommentoidessa haltian kalpeutta.
”Miksi ihmeessä minä ulos haluaisin mennä?” Aran kävi tuhahtamaan, samalla kun itse kävi nyt kunnolla makaamaan vuoteelle ”Rahvaiden sekaan, katselemaan kuinka alemmat yläluokan jäsenet yrittävät mielistellä. En jaksa moisia, eikä minulla ole syytä lähteä linnani muurien sisältä minnekään. Tai no, tietenkin voisin käydä Kreivin luona, en vieläkään ole tavannut hänen puolisoaan. Ainakaan virallisesti, sillä tittelillä. Kyllähän minä kenraali Idhrennielin tiedän, mutta en tunne” puheen lomasta kävi karkaamaan muutama, pieni henkäyskin silloin tällöin, kenraalin käden käydessä oikeissa paikoissa.
Toinen haltian käsistä kävi nousemaan faunin puoleen, alkaen hellästi sukimaan tuon leukapartaa ja leukaa, sormien välillä käyden jopa pienesti rapsuttelemaan leuan alta.
”Ihmisetkään eivät ole tehneet mitään suuria siirtoja… Alkaa käydä kovin yksitoikkoiseksi tämä. Olisivat kääpiöt vain pysyneet poissa, kuten olivat tehneet jo vuosisatoja. Mitä ikinä Tornhelm suunnitteleekaan…” Kultahiuksinen kävi mutisemaan, kuulostaen samalta kuin sisaruksestaan pahaa puhuva pikkulapsi.

”Ja kuka sinä olet puhumaan ulkona käymisestä” Aran palasi yllättäen aiheeseen, kämmenen käydessä jälleen kiertymään pujoparran ympärille, tällä kertaa kuitenkin huomattavasti hellemmin, vetäen sarvipäistä lähemmäksi ”istut päivät pitkät huoneessasi polttelemassa ties mitä piipussasi. Äläkä luule ettei sitä haistaisi sinusta. En ehkä kykene ajatuksiasi lukemaan, mutta tuota pössyttelyn käryä ei voi olla sinusta huomaamatta” haltia naurahti henkäisten, intensiivisen katseen tuijottaessa sarvipäistä silmiin.


// Kerpele kun meinaa kirjoittaa nimen Parebris muotoo Barefist. JA ei kerpele kun ois tehny mieli syöksyä muihinkin peleihin vastaamaan mut lol hei tässä taas täällä kuten lupasin (---D. Kello on vasta puoli kymmenen, kohta nakkilaan. //

[Crimson]

”Siinäpä hyvä kysymys, mutta samalla myös kovin aiheeton”, fauni tokaisi nopeasti väliin, toista kulmaansa hieman korottaen. Jokainen sana minkä monarkki suustaan ulos päästi, oli kyllä totta, mutta silti Atrevaux oli sitä mieltä, että muuten töittensä parissa jatkuvasti päivästä toiseen juoksevan kuninkaan olisi hyvä ollut käydä haukkaamassa tilanteen tullen happea keuhkoihinsa. Vaikka vain parvekkeella pyörähtäen. Aran taisi olla toista maata, kuin ykskaks ulos spontaanisti kävelemään tai ratsastamaan lähtevä viiksekäs serkkunsa piilopaikassa.
Parebris ojensi pienesti päätään haltian suuntaan, miehen käydessä mukavin vedoin sukimaan vanhempansa partaa, välillä jopa rapsuttamaan leuan alta. Samalla tyytyväinen hymy levisi sarvipään kasvoille, rauhallisen katseen silmäillessä Aranin suuntaan kun tuo puhui. Hiljainen tyytyväisyydestä kertova henkäys karkasi ilmaan, paineen alkaessa pikkuhiljaa kasautua sinne suuntaan missä sitä kaivattiinkin. Naureskeluittensa perään fauni vielä hymähti hiljaa monarkin alkaessa kuulostaa pahankuriselta ipanalta.
”Sitä emme saa kaiketi tietää vasta kun jotain ottaa tapahtuakseen. Ei sillä, ettenkö keskittyisi toistaiseksi mielelläni pelkästään lääkkeittesi valmistamiseen ja muistiinpanojeni kirjoittamiseen. Onhan Lucavillakin tosin ollut töitä riittämiin, mutta se työ ei ole taas kuin fyysisesti raskasta.. minä kun kaipaisin vaikeampia pähkinöitä purtavaksi”, Atrevaux mutisi, ”Mutta mikäli olet kreiviä tapaamaan lähdössä, lähtisin mielelläni mukaasi – saisin viimein tilaisuuden keskustella kreivin itsensä kanssa hänelle tarkoitetuista lääkkeistä”, sarvipää vielä lisäsi.

Parebris kävi kuitenkin nojaamaan alemmas sinne suuntaan, minne Aran tuota parrasta hellästi veti. Ei sarvipäällä ollut mitään sitä vastaan, kun noin nätisti käytiin partakarvoista tarraamaan. Mutta auta armias sitä, jos kukaan kehtasikaan käydä niistä hapsista repimään! Kuninkaan sanoihin Atrevaux kuitenkin naurahti muutamaan otteeseen huvittuneena, tuoden samalla kasvojaan entistäkin lähemmäs Arania.
”Melkein voisin veikata raittiin ulkoilman olevan epäterveellisempi elementti keuhkoilleni, kuin savut jotka huoneessani leijailevat”, fauni totesi huvittuneena, ”Ole iloinen että pössyttelyni keskittyy vain omaan huoneeseeni, eikä minnekään sen ulkopuolelle”.
Yllättäen Atrevaux nojasi päätään kuitenkin taemmas Aranin kasvoista, katsoen teennäisen järkyttyneenä haltiaa silmiin.
”Mutta mitä, yritätkö sinä vihjata minulle jotain Aran?”, sarvipää tiedusteli epäuskoisesti, säilyttäen sen teennäisen roolinsa kuvan yllään, ”Yritätkö kieltää vanhukselta hänen ainoat huvinsa?!”, karvakoipi jatkoi, vetäen monarkin siron käden irti leukajouhistaan ja kapusi itseään taas paremmin pienempänsä ylle. Parebris antoi itsensä vaikuttaa jopa hieman uhkaavalta ilmestykseltä, katsoessaan toruvasti kultakutria suoraa silmiin.
”Kuinka kehtaat!”.


//Jaakon salainen englantikäänteinen nimi, imean..//

[Aksutar]

Kuningas kävi hymähtämään pienesti, kenraalin tuodessa esiin, että olisi kiinnostunut lähtemään monarkin matkaan, mikäli haltia piilopaikkaan matkustaisi sukulaistaan tapaamaan. Syynä tähän oli kreiville tarkoitetut lääkkeet, joista sarvipäinen nykyään piti huolen.
"Ehkä kaappaan sinut sitten reissulle mukaan... Jahka sinne ehdin lähteä" Aran kävi hymähtämään Atrevauxille, haltian lantion käydessä liikehtimään jo pienesti. Faunin tuodessa kasvonsa entistä lähemmäksi, kävi Aran pienesti, nopeasti koskettamaan suurempansa nenää omalla nenänpäällään. Vaikka fauni kuinka lähelle olisi puskenut, suudelmia ei käyty jakamaan. Ei huulille. Sitä he eivät tehneet ja jos olivat tehneet, oli pelissä ollut mukana reipas annos alkoholia. Heidän leikkinsä oli enemmänkin koskettelua, niin käsin kuin huulin, mutta ei suudelmia.
Haltian hengitys oli selvästi jo raskaampaa, malttamattomampaa. Hengityksen seasta karkasi myös pieni naurahdus, faunin kommentoidessa ulkoilman epäterveellisyyttä.
"Sinä olisit menettänyt jo sarvesi, jos pössyttelysi olisi levinnyt huoneesi ulkopuolelle" Aran virnisti faunille. Hänhän ei halunnut moisia avuja leijailemaan pitkin poikin linnaansa, saattaisi vielä karkottaa vieraita moinen savu.

Faunin vetäytyessä kauemmaksi muka järkyttyneenä, nousi haltian kasvoille kujeileva virne.
"Ai vihjata?" Ote faunin parrasta päästettiin irti kiltisti, Parebriksen vetäessä haltian käden irti leukakarvoistaan. Huvittunut katse seurasi, kuinka fauni kävi kapuamaan jälleen haltian ylle. Uudemman kerran Aran kuitenkin seuraili ja tarpeen mukaan väisti, mikäli fauni meinasi kirjaimellisesti päälle runnoa koivillaan. Juuri nyt hän ei halunnut saada faunin polvesta haaroihinsa. Vaikka niinkin oli joskus kauan sitten käynyt... Mutta kantapään kautta sitä oppi.
"Ehkä yritänkin. Ei enää yhtään savuavaa mielihyvää sinulle, keksi jotain muuta iloa itsellesi. Ehkä kiellän myös viinin sinulta" Haltia jatkoi virnuillen, samalla kun toinen haltian polvista kävi koukistumaan ylös, koskettamaan kevyesti, mutta silti omalla tavalla vaativasti faunin kasvamaan käynyttä miehuutta.
"Kiellän sinulta kaiken hauskan ja kaiken mistä nautit. Saat elää kurjuudessa, niin kuin tuollaisen barbaarisen pedon pitäisikin" Hitaasti polvi kävi liikahtelemaan edestakaisin, Aranin virnuillessa Parebriksen alla.
"Ehkä pistän sinut talutushihnaan ja käyn ulkoiluttamatta puistoissa. Pistän sinut talliin asumaan"


// (-----------------------D General Barefist Von Fistf*uck. EIKUN //

[Crimson]

Uhmakas katse seuraili kuningasta tuon puhuessa, kuinka mahdollisesti kieltäisi faunilta piipunpolton lisäksi myös viinin juomisen. Kuin pillastunut sonni, kävi fauni tuhahtamaan voimakkaasti ilmaan ja heilauttamaan pienesti päätänsä.
”Yritäkin. Naarmutan sen jälkeen tahallisesti sileät lattiasi sorkillani ja potkin ovienkarmit huonompaan kuntoon kuin ne ovat koskaan olleet”, Atrevaux totesi virnuillen, tuntien samalla kuinka Aranin polvi kävi koskettamaan häntä alempaa. Hiljainen myhinä kantautui kuulijansa korvaan tuon myötä faunin suusta, katseestaankin kadotessa hetkellisesti se uhmakkuus ja häijyys. Tuntuihan se nyt hyvältä, kun joku herkkiä paikkoja kosketteli tavalla tai toisella miellyttävästi, eikä Parebriskaan sitä pahakseen pistänyt nyt kun hänenkin mielensä tätä teki.
Pieni näreisyys kuitenkin palasi kenraalin kasvoille, monarkin käydessä rinnastamaan sarvipää jonkin sortin tallissa asustavaan, ulkoilutettavaan eläimeen. Atrevaux olisi suorastaan raivostunut tämän aiheen puheeksi tultaessa, jos kyseessä olisi taas ollut kuka tahansa muu kuin Aran. Vaikka hänellä sarvet ja vuohenkoivet olikin, ei Atrevaux kuitenkaan katsonut itsensä kuuluvan millään tapaa eläimien kastiin. Ja jos joku kehtasikin väittää toista, oli kenraali valmis antamaan tästä väitteestä esimakua repimällä noilta silmät päästä sarviensa kärjillä. Nyt aihe tuli puheeksi kuitenkin sellaisen asian yhteydessä, ettei fauni liiemmin jaksanut kaikkea ottaa täysin tosissaan kuuleviin korviinsa.

”Vai barbaarinen peto – ehkä minun pitäisi käydä asiallinen keskustelu kenraali Authionin kanssa tästä aiheesta, jotta voisin tulla kanssasi yksimieliseen päätökseen sanomiesi kannalta”, Parebris totesi virnistäen, suoristaessaan ohessa selkänsä ”Sinä et minua ulos saa kaulapanta ja hihna kaulassa mistään hinnasta. Tallissa voin kyllä yöni viettää, mutta kehtaakin kohdella minua kuin kapista piskiä – olen vielä niin isokin”, fauni surkutteli teennäisesti. Samalla Atrevaux kävi nostamaan pienempänsä lantiota paremmin syliinsä, ohjaten ohessa monarkin jalkoja menemään jonnekin kylkiensä ohitse.
”Ehkä voin tarjota sinulle siihen tarkoitukseen itseänikin uniikimpia olentoja. Voit niitä iloksesi paijata ja muille sitten esitellä kateutta herätellen”, sarvipää tuumasi, isompien käsien lähtiessä seikkailemaan aluksi Aranin reisiä pitkin, jääden hetkeksi viipymään tuon hiljalleen innostuneeksi käyneellä miehuudella, ja siitä edelleen lipuen taas kiusaaman hellästi jotain muuta haltian takapuolen tienoille. Parebriksen suomat hellät kosketukset olivat koko tämän ajan muuttuneet hiljalleen vain vaativammiksi ja vaativammiksi, muttei faunilla mikään tulenpalava hoppu ollut tätä suorittaa loppuun. Hänellä kyllä oli aikaa ja mikäli Aranista olisi tuntunut toiselta, olisi tuo jo todennäköisesti asiasta huomauttanut.
”Eiväthän ne ketään pure – ellei niitä ensin hieman yllytä”, sarvipää totesi pirullisesti virnistäen, mutta antoi sitten taas lempeän isällisen hymyn laskeutua kasvoillensa.


//Varo vaan, kohta annan mr. paladinille jonku samantyylisen nimen. Väännän tuosta anagrammin, mitäs siihen tuumaat - eikun (------------------D//

[Aksutar]

"Ettäs kehtaat!" Aran älähti virnuillen, faunin käydessä uhkailmaan naarmuttavansa lattiat sorkillaan, mikäli kuningas kävisi kaiken hauskan kenraaliltaan kieltämästä. Tietenkin Aran vitsaili mokomien kieltojen kanssa ja Atrevaux varmasti sen myös tiesi. Siltikin, olihan se keskustelu mukavaa härnäämistä, ainakin jos haltialta kysyttiin. Virne haltian kasvoilla levisi kenraalin päästäessä hiljaista myhinää. Haltian katse kävi hetkeksi laskeutumaan kenraalinsa alaruumiin puoleen, Aranin kallistaessa päätään pienesti näkyä tutkiessaan.
Authionin tullessa puheeksi, Aran kävi pienesti nyrpistämään nenäänsä ylidramatisoiden. Mutta jos totta puhuttiin, se otus oli yksi niistä asioista, mistä Aran ei todellakaan halunnut puhua kesken intiimien aktien. Kukapa nyt haluaisi muistuttaa itselleen, millainen pärstävärkki Authionilla oli, kun piti pitää itsensä tunnelmassa mukana? Tai no... Kai niitäkin poikkeuksia löytyi, jotka näkivät kolossin hieman erilaisessa valossa....

"Harmi. Minä kun olisin niin halunnut pistää kaulasi ympärille kiristyspannan ja katsoa, milloin anelet minua lopettamaan kuristamisesi" Lause loppui pieneen ynähdyksen ja henkäyksen välimuotoon, Parebriksen käydessä nostamaan haltian lantion syliinsä. Kiltisti haltian jalat kuitenkin kävivät väistämään sarvipäisen tieltä, levittäytyen tuon lanteiden molemmin puolin, Aranin käydessä ottamaan tukea sängystä varpaillaan, jotta kykeni kannattelemaan itseään edes jotenkuten tarpeen tullen.
"Pidä uniikit olentosi, haluan sinut" Sanojen välistä haltia kävi jo pienesti huokailemaan, faunin kämmenien käydessä liukumaan kosketuksen alla värähtelevällä keholla "Alistettuna. Tottelevaisena. Nöyränä".
Vaikkei sitä ääneen sanonut, sai Aran jälleen käydä toteamaan itselleen, etteivät Parbriksen koipikarvat tuntuneet turhan mukavilta paljasta ihoa vasten. Moinen sivuseikka tietenkin ärsytti, mutta se oltiin opittu sivuuttamaan jo vuosisatoja sitten.
"Ehkä haluankin jonkun purevan. Sinun purevan. Sitten voisin rangaista sinua, kun olit tuhma" Virne kävi kohoamaan haltian kasvoille, joilla pikkuhiljaa alkoi paistamaan se malttamattomuus, mutta samalla jännittyneisyys tulevan suhteen.


// (--------D Voi Lily parka Meiltä pitäis kieltää pääsy foorumille. Ivy bannaa meidät ja pistää jäähylle. Mutta me ei jäähdytä. Tullaan entistä tulisempina takaisin. //

[Crimson]

Parebris antoi kaikella hartaudella käsiensä tehdä työtä puolestaan, katseensa tarkkaillessa jatkuvasti Aranin kasvoja, välistä ohimennen vilkaisten haltian kosketuksesta värisevää kehoa. Hiljalleen virne kävi taas leviämään kenraalin kasvoille, Aranin vakuutellessa yhä että tahtoisi kiristyspannalla varustetun faunin eteensä alistettuna ja tottelevaisena. Möreä naurahdus karkasi sarvipäisen suusta, jätin erehtyessä ajattelemaan sitä näkyä hetkeksi, jonka jälkeen tuo pudisti pienesti päätänsä. Kyllä Parebris tarpeen tullen osasi myös alistuvaa leikkiä, mutta siihen näillä ystävyksillä olivat myös alusta alkaen olleet täysin toisenlaiset leikit varattuina.
Puheen käydessä vaihtumaan puremiseen, kohosi faunin kasvoille vino, kierolta vaikuttava hymy.
”Ai niinkö meinaat”, Parebris henkäisi, tuoden sormiaan pienesti nuolaistavaksi, ennen kuin käsi palasi takaisin sijoilleen monarkin takaliston kautta omalle miehuudelle, ”Ehkä sinun pitäisikin sitten kokeilla tätä väitettäsi ja katsoa mitä tapahtuu”, fauni virnuili.

Koska Aran ei ollut pyrkinyt itse mihinkään mukavampaan asentoon, oletti Atrevaux miehen myös olevan valmis siihen mitä luvassa oli. Ainakin haltian kasvoilta saattoi erottaa niitä pieniä pilkahduksia, jotka malttamattomuudesta vihjasivat – kyllä Parebris osasi ne huomioon ottaa. Olihan tätä henkevää keskustelua, jota jollain tavalla kai esileikiksikin tässä tapauksessa saattoi kutsua, kestänyt jo tovin, eikä sarvipää voinut itsestäänkään enää sanoa, ettei jo malttamattomana kävisi.
Tehdäkseen oman olonsa mukavaksi, suoristi Atrevaux selkärankansa rätisten taas selkänsä, ja otti toisella sorkallaan paremman sijan lattiasta käsin. Valtavan karvakoiven oli huomattavasti helpompi pitää tasapainonsa, jos sai jostain ottaa tukea, sillä hovin pehmeät lakanat eivät täysin vieläkään soveltuneet sorkkajalkaisen käyttöön. Kultakutria käsiteltiin varovaisen vahvoin ottein, kun tuota aseteltiin paremmin omalle paikalleen, isojen kämmenien käydessä ohimennen myös hyväilemään kalpeaa ihoa allaan.

”Mutta muista että puren myös lujaa sitten, kun käyt sormillasi liian likelle kitaani sohimaan”, Atrevaux lisäsi aikaisempaansa, virnistäen vielä kierommin kuin oli aikaisemmin tehnyt. Lopulta hohtava katse pyöri tarkastelemassa kaksikon alapäätä, ei mitenkään seksuaalisessa mielessä. Lähinnä vain siksi että fauni saattoi katsoa, ettei käynyt Arania taas murskaamaan painonsa alle kun paikallaan vielä liikehti ja joutui jalkojansa nostelemaan hakeakseen tukevaa sijaa itselleen. Olisihan se ollut ikävää, jos hennomman osapuolen luut olisivat käyneet murtumaan silkasta vahingosta. Sitä olisi sarvipään ollut vaikea hyväksyä ja itselleen anteeksi antaa seuraavaan ikuisuuteen.
”Mutta entäs jos olenkin säyseä talutettava? Vanha ja laiska, enkä osaisi mitään temppuja – eihän minusta sitten mitään iloa olisi”, sarvipää tokaisi, käyden henkäisemään sanojensa perään kovin malttamattomana.
Kun kaikki tuntui muuten olevan kunnossa, nousi faunin vihreä katse puheiden lomasta Aranin kasvojen puoleen hakemaan tavallaan varmistusta sille, että sarvipäällä olisi lupa aloittaa. Ja vaikkei olisi ollutkaan, pukki fauni varrellaan kevyen kiusoitellen Arania sinne kolkkaan, jota oltaisiin pian rääkkäämässä.


//(---D Kyllä me joskus sinnekin asti päästään Höyry voi nousta, mutta minnekään ei jäähyllä jäähdytä – kyllä. Ja niin foorumin saastuttaminen jatkui (-------D //

[Aksutar]

"Ehkä kokeilenkin" Haltia kävi virnistämään faunin sanoihin, seuraillessaan yhä faunin puuhia alakerrassa. Enää Aran ei ottanut niin usein katsekontaktia saatikka sitten vilkaissut faunin kasvoihin, haltian käydessä jo paremmin valmistautumaan tulevaan.
Faunikin kävi hakemaan tukea, paremman asennon. Parebriksen koivilla ei kovin akrobaattisesti sängyllä riehuttu, mikä oli kyllä ymmärrettävää. Yleensä akti otti paikkaansa sängylle tai sen ympäristöön, mutta oli kaksikko vuosisatojen aikana ehättänyt muutakin kokeilla. Pitihän sitä nuorena ja kokeilunhaluisena testata ties mitä. Nykyään he alkoivat olla jo turhan vanhoja uusille seikkailuille.
Aran kuitenkin oli valmis siirtämään itseään suuntaan tai toiseen vikkelästi, mikäli Parebris paikkaa hakiessaan olisi ollut lähellä murskata pienempänsä. Kuten todettu, vahinkoja oli sattunut ja vanhana sitä jo osasi varoa niitä.

"Kuka sanoi että sormillani sinua sohisin?" Aran kävi naurahtamaan tarkkailunsa lomasta, vilkaisten nopeasti faunin kasvoja "Ehkä sohin sinua aivan jollain muulla".
Vitsaillen Aran kävi huuliaan mutristamaan, faunin kysellessä mitä tapahtuisi, jos hän olisikin säyseä talutettava.
"Sehän olisi tylsää" Aran kävi tuhahtamaan muka surullisena, nostaen hitaasti virnettään kasvoille "Enhän minä sellaisista leikeistä pitäisi..." Hitaasti katse valui faunin kehoa pitkin alas, sarvipäisen asettuessa paikoilleen. Muutama raskaampi henkäisy karkasi haltian suusta, kera pienen, jokseenkin hermostuneenyllättyneen naurahduksen kera.
"Varovasti..." Haltia lähes kuiskasi, nostaen vihreän katseensa takaisin Atrevauxen kasvoihin.


// shhh joskus. Höyry vaan nousisi, sitten meitä vois käyttää kiukaina. SIHHHHH. KAIKKIALLE SE SAASTE LEVIÄÄÄÄ //

[Crimson]

Monarkin teennäinen surullisuus sai pienen kiusoittelevan virneen nousemaan faunin kasvoille, samalla kun katse lähti seuraamaan joka ikistä pientä elettä, joka altavastaajan kasvoilta saatettiin lukea. Oli taas sanomattakin selvää, ettei Atrevaux halunnut heittäytyä liian rajuksi Aranin suhteen – liika oli liikaa, ja sarvipää itsekin tiesi missä sen raja kulki.
”Ethän sinä totta vieköön pitäisi”, fauni tokaisi matalalta hymähtäen toiselle vastaukseksi, ”Leikkisi kun tuppaavat olemaan aivan erimaata, kuin niiden uskoisi olevan”, karvakoipi jatkoi puheitaan välistä, monarkkia vastaan kevyen pökinnän muuttuessa hiljattain vaativammaksi. Haltian sisään pikkuhiljaa pyrkiväksi.
Hiljalleen faunin miehuus kävi vaatimaan pääsyä toisen sisälle. Hitaasti ja varovasti. Sarvipäisen hengitys alkoi myös kiihtyä, saaden lämmönkin nousemaan mukavasti pintaan. Katse nostettiin Araniin, miehen lähes kuiskatessa että kenraalin tulisi edetä varovasti.
”Kunhan se ei sinusta tunnu liian pahalta, onhan viime kerrasta jo aikaakin..”, Atrevaux tuumasi, hengähtäen taas raskaammin ääneen toimiensa lomasta.

Parebris ei suotta pitänyt kiirettä työntyessään varovaisesti sisään, hellittäen liikkeissään aina sen mukaan kuinka Aran kävi niihin reagoimaan. Ei sarvipäisellä ollut kiire minnekään, ja vuosiensaatossa jätti oli myös oppinut miettimään näiden touhujen ohessa muitakin kuin vain itseään. Eipä nuoruuskaan enää kamalasti tupannut ystävyksiä vaivaavan, joten oli ehkä syytäkin toimia hiukan varovaisemmin mitä joskus satoja vuosia sitten oli tehty. Tuolloinhan niitä vahinkojakin oli sattunut enemmän, mutta ehkä moisen vastoinkäymiset osattiin kokemuksen nimissä välttää tälläkin kerralla.
Pelkkä eteenpäinmeno alkoi myös pikkuhiljaa muuttua hitaiksi työnnöiksi, sarvipään alkaessa työstää lanteillaan kevyen keinuvia liikkeitä Arania vasten. Myös tässä vaativammin ilmaa sisään ja ulos puhaltava Parebris piti siitä huolen, ettei haltiakuningasta turhan paljon käynyt sattumaan pitemmän päälle. Olisihan se ollut varsin omituista ja herättänyt varmasti ajatuksia jos toisiakin, jos kruunupää olisi aamulla käynyt ontumaan tämän kaiken takia menoaan – ja sekös oli syytä yrittää välttää.
Toinen sarvipään käsistä nousi pitelemään monarkin toista jalkaa paremmin isomman lanteita vasten, samalla kun toinen käpälä laski nojaamaan kevyesti sängyn laidalle, karvakoiven nojatessa asteen verran eteenpäin. Katse pysyi puoliummistettuna rauhallisesti tarkkailemassa Aranin kasvoja, hiljaisten, mielihyvästä kertovien huokaisujen karatessa välillä vanhemman osapuolen huulilta. Eipä Atrevauxista ollut kamalasti näitä tunteita piilottamaan, mutta tuskin hänen sitä tässä seurassa tarvitsi oikeastaan edes yrittää.


//Kiukaita Iridari saunassa, siellä sihisemässä ollaan. Tarkoitanhan siis että.. niin. No tulipahan sanottua. SAASTEITA JOKAPAIKASSA! JA PÄRINÄÄ!//

[Aksutar]

Leveähkö virne kävi leviämään haltian kasvoille, faunin kommentoidessa haltian leikkien olevan niin kovin erimaata, mitä uskoisi.
"Pitäähän sitä hieman salaisuuksia olla...." Haltia kävi kujertamaan turhankin tyytyväisenä kierouteensa asian jos toisenkin suhteen. Niin kauan kuin tämä kieroilu pysyi poissa valtaväestön silmistä ja tiedosta, kaikki oli hyvin. Ja tähän asti Aran oli hienosti onnistunut kätkemään kaiken niin hovilta, kuin hovin ulkopuolisiltakin. Jokaisellahan salaisuuksia oli...
"Minä jo ehdin luulla sinun jo kuivuneen kokonaan, niin kauan siitä on" Aran kävi tokaisemaan vitsaillen, tuntiessaan, kuinka faunin varsi alkoi jo muuttaa liikehdintäänsä vaativammaksi. Muutama syvempi, hengitystä selvästi tasaileva ja tulevaan varautuva henkäys otettiin, ennen kuin Parebris kävi hitaasti ja kiitettävän varovaisesti työntymään sisään. Tietenkään se ei tuntunut turhan mukavalta, ainakaan näin alkuunsa, kun kyseessä oli tuon kokoluokan olento. Sisään työntyminen saikin Aranin parahtamaan pienesti huokauksen kera, mutta mikäli fauni katsoi sen merkiksi lopettaa, kävi haltia kuitenkin heti nyökytellen osoittamaan, että Parebris saattoi jatkaa. Haltia koitti parhaansa mukaan rentoutua tilanteessa, joka alkuunsa tuntui turhankin epämieluisalta, mutta edetessään muuttui siedettävämmäksi. Hengitys muuttui täysin huokailevan huohottavaksi, satunnaisten ynähdysten, parahdusten ja huokausten liittyessä joukkoon. Välttämättä kävi myös lämpötila nousemaan, hien - joko tuskaisen tai lämmöstä johtuvan - noustessa pintaan, sarvipäisen jatkaessa keinuvaa liikettään.
Kädet kävivät tarraamaan kiinni lakanoista haltian myötäillessä lanteillaan faunin liikkeitä, tehdäkseen olostaan mahdollisimman mukavan.
"Siitä todellakin on hetki...."


----


Pitkän tovin jos toisenkin sängyssä peuhattuaan, oli kaksikko viimein päässyt itse toimituksen huipentumaan. Asento oli vaihtunut kerran jos toisenkin, haltian todetessa, ettei ihan mikä tahansa akrobatia häneltäkään enää onnistunut, vaikka kovin notkea olikin.
Nyt sängyllä puoliksi istuvan faunin sylissä istunut haltia kävi kohottautumaan ylemmäs sen verran, että saattoi nostaa toisen jalkansa Parebriksen yli ja lässähtää sarvipäisen viereen makaamaan, varoen kuitenkin sohaisemasta itseään toisen sarviin.
"Saisit edes pestä karvasi..." Haltia huomautti vielä huohottaen, sukiessaan pitkiä hiuksia pois kasvoiltaan, kattoa tuijottaessaan "alkavat vielä haista. Talvikin tulossa, etkö voisi edes karvanlähdön aikana harjata niitä...".
Toinen käsivarsista nousi lepäämään haltian silmien ylle, Aranin tasaillessa hengitystään äskeisen peuhaamisen jäljiltä. Syke oli vielä korkealla ja vaatisi hetken, ennen kuin rauhoittuisi. Mutta oli se sen arvoista ollut, pitkästä aikaa, vaikka istuminen saattoikin huomenna hieman kirpaista. Ehkä kannatti viettää päivä seisten....


// Ei siitä sihinästä kyl tulis mitään siellä kun mä ainakin virnuilisin ja kikattaisin menemään. Olisin maailman huonoin kiuas. SAASTEPÄRINÖITÄ! //

[Crimson]

Tilanne eteni sarvipäisen kannalta lähinnä Aranin ehdoilla. Isompi osapuolista joutui välillä hidastamaan tahtiansa, ja jatkamaan sitten taas vaativampana eteenpäin, kun sille katsottiin olevan sijaa. Lievä, terve hiki kävi nousemaan fauninkin humanoidipuoliskon iholle toimituksen lomassa, saaden tuon ihon kimaltamaan oikean valon osuessa siihen. Myös sydän alkoi tykyttää yhä kiihtyvämpään tahtiin rinnassa, pakottaen sarvipäisen välillä henkäisemään syvempään ja huokaisemaan sitten raskaasti ilmaa ulos. Ei hän todellakaan enää nuori ollut, joka tietystikin omalta osaltaan sitä rajoitti, kuinka rajusti vanha sarvipää saattoi sängynpuolella enää riehua.
Asento vaihtui useampaan otteeseen, suoden hieman myös vaihtelua touhujen lomaan. Ehkä myös helpottaen osapuolten oloa omalla tavallaan. Äänentaso pyrittiin pitämään myös sen verran matalalla, ettei se käynyt turhan selkeästi huoneen oven ulkopuolelle kantautumaan. Tuskin kukaan tapahtumia huoneeseenkaan olisi tullut tarkastamaan, mutta ainahan sitä kannatti pelata hieman varmanpäälle. Peitteet kävivät puristumaan pienesti lakanoihin nojaavaan käteen, Parebriksen hymistessä samalla mielihyväänsä omassa rauhassaan, intensiivisen katseen käväistessä aina välistä tarkkailemaan monarkin kasvoja.

---

Selvät hikinorot valuivat sieltä täältä faunin kehoa siinä vaiheessa, kun loppuhuipennukseen päästiin. Olo oli helpottunut, kaikin puolin mukava, joskin pieni väsymys tästä huhkinnasta teki myös hiljalleen sijaansa varmasti itse kullekin.
Atrevaux hengitti muutaman kerran syvään, saaden hengitystään tasautumaan astetta alemmas samalla kun Aran kävi kapuamaan alas puolittain istuvan sarvipään sylistä. Kenraali kävi automaattisesti siirtämään päätänsä hieman, ettei sirompi osapuolista itseään mätkäyttänyt teräviin sarvenkulmiin. Katse käväisi nopeasti kruunupäässä, sen siirtyessä kuitenkin tuijottelemaan kattoa sen myötä, kun sarvipäinen itse rojahti selälleen makaamaan sängylle Aranin vierelle. Sarvethan siinä ikävästi estivät pään kääntymisen minnekään suuntaan, mutta siihenpä Atrevaux oli jo oikeastaan tottunut tässä olomuodossa maatessaan.

Aran kommenttiin koipikarvoista käytiin tuhahtamaan terävästi.
”Mutta inhoan niiden kastumista, hyi olkoon. Senkös jälkeen ne vasta käyvätkin haisemaan”, fauni tokaisi puoliksi vitsaillen. Eihän hän erityisemmin pitänyt karvaisten koipiensa uittamisesta, mutta joskus, erityisesti keväisin, oli nekin välillä kasteltava kauttaaltaan. Ehkä karvaiset koipensa olivatkin suurin syy, miksei kenraalia saattanut nähdä kylpylänpuolella näyttäytymässä muuten kuin haltiailluusiossaan. Kävi se peseytyminen niinkin, ehkä myös vähemmän huomiota herättävämmin.
”Ehkä harjaamisessa voisi olla ideaakin”, sarvipää jatkoi, kätensä käydessä pyyhkimään hikeä kasvoilta, katsahtaen sitten alempana lepäävien jalkojensa suuntaan, ”Mutta enhän minä noin alas taivu. Passita se silkkikoipi puheilleni, ehkä se harjaisi noita mielellään. Opettaisi ehkä kikan tai pari, niin ei sinunkaan tarvitsisi valittaa siitä, kuinka linnan käytävillä leijuu keväisin ruskeita karvoja”, Parebris tuumaili naurahtaen.


//No totta kyllä tuo. Poksahtais koko kiuas viimeistään siinä vaiheessa kun virne yltää korviin saakka. MUTTA KUN SAASTEPÄRINÄT ON PARHAITA!//

[Aksutar]

Haltia naurahti kuivahkosti kuunnellessaan faunin puheita karvojen kastelemisesta.
"Ehkä jos pesisit ne saippualla, eivät ne haisisi niin hirveältä sen jälkeen" Aran mumisi kohottaen kättään sen verran, että saattoi nopeasti vilkaista Parebriksen suuntaan. Toisaalta ajatus oli jokseenkin etova, ajatella nyt, että tuollaisilla koivilla joku menisi kylpylään, mutta jos muuta vaihtoehtoa ei ollut, Aran vaikka pakottaisi kenraalinsa ennemmin tai myöhemmin pesemään karvansa. Kyllä senkin aika vielä koittaisi, jos Aranilta kysyttiin. Pitihän kenraalin nyt sen verran hyvässä kunnossa olla, ettei karkottanut hajullaan ketään ympäriltään. Vaikka ehkä faunista se olikin hyvä idea.
Harjaamista vastaan fauni ei kuitenkaan ollut niin voimakkaasti, mutta toi esille, ettei itse taipunut koipiaan harjailemaan. Fauni kävikin tuumailemaan, että silkkikoipinen satyyri saattoikin olla hyvä moisessa tehtävässä. Siitä Aran ei tiennyt, mutta ainakin pienempi sorkkajalka oli aina siisti ja piti koipensa hyvässä kunnossa.
"Se otushan pyörtyisi tuon takkukasan nähdessään" Aran kävi puuskahtamaan naurahtaen "Se jumaloi kauneutta ja siisteyttä, sinä et edusta kumpaakaan niistä. Olet suoranainen kauhujen ruumiillistuma sille".

"Mutta ehkä vain ärsyttääkseni sitä - ja sinua - pistänkin mokoman hoitamaan karvasi kuntoon. Ties vaikka näyttäisitkin sitten säädylliseltä" Haltia kävi pienesti, laiskasti virnistämään, käden noustessa lepäämään pään yläpuolelle, tyynylle, silmien yltä.


// Kiuas joka hokis vaan giggity. (--------------D SAASTEPÄRINÄT! PÄRINÄSAASTEITA! //

[Crimson]

Kruunupään huomautukseen käytiin naurahtamaan möreältä asteikolta. Eipä faunilla tosiaan ollut liiemmin kauneutta ja erityistä siisteyttä jakaa muille, mutta eipä hänen onneksi tarvinnutkaan. Ehkä oli vain parempi, että toiset pysyivät tästä kauhujen ruumiillistumasta astetta kauempana, eivätkä turhaan käyneet ympärillä pörräämään. Vaikka ehkä joidenkin olemattoman harvojen tapausten mielestä jättiläisfaunissa olisikin saattanut jotain viehättävää ja puoleensa vetävää olla, olivat useimmat kuitenkin – Parebriksen onneksi – täysin toista mieltä tästä ilmestyksestä.
”Oppisipahan kerrasta mitä on vastassa, jos jättää koipensa harjaamatta”, fauni totesi virnistäen. Tuskinpa siisteyttään jatkuvasti ylläpitävä otus unohtaisi ikinä harjata jouhiansa, mutta mistäpä sitä ikinä tiesi mitä tuleva toi tullessaan. Parebriksen onneksi hän käytti sen verran pitkiä kaapuja jatkuvasti yllään, etteivät nämä takkuiset koivet turhan usein näytille ja arvosteltavaksi päässeet muiden onneksi.

Kenraali kuitenkin hymähti jokseenkin tyytymättömästi monarkin viimeisimpään huomautukseen.
”Aah, mutta olisihan minun pitänyt arvata, että sinulla on jotain kieroja suunnitelmia heti mainittavaksi asti, kun tällaisista asioista on puhetta”, virnuileva sarvipää tuumaili, vetäessään kasvonpieliin liimautuneita hiuksia irti kasvoistaan, ”Otan tuon vastaan haasteena. Jos se rimppakinttu käy yhtään hermoilleni, pistän sen kampaamaan jalkakarvojani tiuhempaan tahtiin”, fauni jatkoi hymähtäen.
”Mutta ties vaikka pitäisinkin siitä”, Atrevaux huokaisi, ummistaen sitten puoliumpinaisen katseensa kokonaan kiinni siksi hetkeksi, jotta kenraali saisi itsensä taas koottua.


//Häiritsevin kiuas ikinä (-----D//

[Aksutar]

"Se otus tuskin unohtaa pitää huolta ulkonäöstään..." Haltia hymähti tuijottaessaan kattoa "Toisin kuin eräät".
"Mutta mistä sitä tietää. Ehkä oman ulkonäkönsä lisäksi satyyri haluaa myös muiden näyttävän mahdollisimman nätiltä... kovasti se on ainakin kuningattaren ulkonäöstä huolehtinut. Ehkä siitä tulisikin hyvä ulkonäköhuolittelija sinulle" Aran jatkoi päästäessään puheidensa päätteeksi pitkän, jokseenkin uupuneen raskaan huokauksen.
Sen enempää Aran ei enää maininnut mitään satyyrista, saatikka pahemmin mistään muusta. Mikäli matalaääninen fauni vielä jotain aikoi löpistä, saisi tuo osakseen vain satunnaisia hymähdyksiä kuninkaalta, joka kävi nyt silmänsä sulkemaan. Hetken vielä Aran tasaili hengitystään selällään maaten, kunnes kävi kääntymään kyljelleen, selkä päin faunia, eikä aikaakaan, kun haltia kävi vaipumaan kevyeen uneen, luottaen täysin siihen, että Parebris piti huolen siitä, ettei kukaan huoneeseen syöksynyt yllättäen ja jos syöksyi, ei se joku jäänyt näkemäänsä todistamaan...


// (--------------D GIGGITY IT IS TIME LOL GO RUN NEXT WE CAN DO THIS kyl me joskus saadaan kaikki pelit pois alta //