Friend will guide you through this anomaly || K-varoitus

[Crimson]

Puoliverinen tuijotti totisena punatukkaista osapuolta, joka hänen käytöstään oli selvästi säikähtänyt. Suotta kuitenkin. Ei Vaern aikonut noille pahaa ja mikäli olisi aikonut, olisivat lieskat lentäneet jo.
Uhkaavan katseen laannuttua, Lorythas kävi silmäilemään kuitenkin Dariusta, joka kumppaninsa eteen oli pysähtynyt kalikka kädessään. Sarvipäisen katse käännähti pikaisesti kenraalista lattiaan, Lorythasin samalla hymähtäessä ääneti, kätensä nousten vetäisemään kaapuaan paremmin rintansa tielle. Kangas vedettiin paremmin piilottelemaan sitä leiskua, Hopeakäärmeen hävetessä käytöstään, vaikka kokikin siihen olevan oikeutettu omassa kodissaan.
”Anteeksi. Ei ollut tarkoitukseni säikäyttää…”, Puolikäärme totesi, yrittäen taas hymyillä haltioille, samalla kun nosti katseensa takaisin ylös silmätäkseen nuorempiaan, ”Se oli vain… eräänlainen tapa reagoida tiettyihin… asioihin”.

Iriador oli rohjennut kuikuilemaan Dariuksen olan yli Lorythasiin päin. Kieltämättä puoliverisen käytös oli saanut hänet varpailleen hetkeksi, mutta nyt se tunne alkoi hiljalleen rauhoittua punapäisen rinnassa.
”… E-ei se mitään”, tuo totesikin varovaisesti, korkeahaltian astuessa itse Winderin takaa pois, Dariuksen vierelle, ”En olisi saanut udella niin paljon, annathan anteeksi”, Iriador pahoitteli, sivusilmällä seuraten Dariusta.
Veripuoli kävi punapäisen sanoille vain nyökkäämään syvään, pitkään. Antaen punapäiselle anteeksi tuon puheet, vaikkei niitä olisi millään tapaa tarvinnut pahoitella. Eihän se kysymys ollut millään tapaa ollut sopimaton tai vääränlainen, eikä kyllä ollut ensimmäinen kerta kun joku samaista asiaa oli Lorythasilta kysynyt. Pelkkä kysyminen vain sai puoliverisen lohikäärmeen varpailleen rikkauksiensa tähden. Auta armias sitä, joka tahallisesti ottaisi joskus eksyäkseen siihen tilaan ja Vaern tuon näkisi kalleuksia räpläämässä ja ”ryöstämässä” itselleen…

Hetken Lorythas selvästi empi, katseensa seilaten kahden haltian välillä, ja sitten välillä taas lattiassa, hermostumisen merkiksi kynsien käydessä taas raapimaan toisiaan vasten. Puolikäärme ei nyt oikeastaan tiennyt halusiko hän kertoa mitä lukitussa huoneessa säilytti, vai jättääkö vain kertomatta. Eihän se pahaa olisi tehnyt…
Mutta hänen täytyi suojella niitä!

Se oli eräänlainen luottamuksen ja arvostuksen merkki, kun lohikäärme suostui aarrekasansa muille näyttämään. Jakamaan sen näyn, jota käärmeet tavallisesti vain itse tyytyväisenä tuijottivat. Tosin, Vaernin kokoelma oli hyvin järjestelmällinen. Ei tuo pitänyt aarteita kasoittain lattioilla, vaan siististi arkkuihin sullottuina, tarkoin lajiteltuina. Tavallisille ja lumotuille aseille oli omat paikat seinillä ja erillisissä telineissä, koruille lasisissa vitriineissä, ja kaikki mikä tasaisen pinnan vaati pystyssä pysyäkseen, oli järjestelty tarkoin siisteihin riveihin sinne missä tilaa oli. Siellä oli myös vanhoja kirjoja hyllyittäin, joista joku olisi varmasti löytänyt salattuja tietoja, vanhoja loitsuja tai kieliä – mutta Lorythas piti ne vain ja ainoastaan itsellään.
”Säilytän siellä… aarteitani”, Lorythas kävi lopulta myöntämään, alati nyt vuoroin terävästi tarkkaillen Dariusta ja Iriadoria. Hän todellakin luotti noista molempiin, tai ainakin koki luottavansa. Tämä kai sen testaisi parhaiten, jos puoliverinen avaisi sen lumotun lukon ja päästäisi suippokorvaiset katsomaan sen toiselle puolelle.
”Voin näyttää teille, huoneen kyllä ehtii valmistella myöhemminkin”, Hopeinen totesi, hymyillen paljon rauhallisemmin hetki hetkeltä. Sarvipäinen kävi kääntymään kannoillaan, huoneen ovelle päin lähtien astelemaan, mutta samalla viittoen kaksikkoa seuraamaan perässään, "Tulkaa”. Iriador katsoi Dariusta kysyvänä, kuin pyytäen lupaa ja seuraa lähteä seuraamaan sarvipäistä. Ei Lorythas enää niin uhkaavalta vaikuttanut, lisäksi Iriador todellakin halusi nähdä uteliaisuuttaan mitä puoliverinen kartanossaan säilytti jos siihen näin tilaisuutta tarjottiin!


//NIIII. Naggei kaikkialla :---DD No Limdur on tommonen epänaggi. HOMENAKKI. Kun Iri ja Eru ottaa yhteen niin siitä tulee sit loppumaton kamppailu. Kirput siellä keskenään riitelee. Oikeesti niistä tulee vaan sit hirvee battleteam. VIINI EDISTÄÄ MEIDÄN DISSAUSKYKYÄ. No mut perkele, iholiima käteen ja eiku viikset naamalle//

[Aksutar]

Nopeasti Lorythas kävi taas käytöksellään indikoimaan häpeilevänsä äskeistä reaktiotaan, peitellen samalla paremmin sitä rinnassaan leiskuvaa liekkiä joka ylle oli noussut. Ääneenkin sarvipäinen kävi pahoittelemaan, saaden Dariuksen rentoutumaan pienesti. Hyvä vain, sehän tästä olisi puuttunut, että Lorythas syystä tai toisesta olisi käynyt heidän kimppuunsa! Äskeinen oli kuulemma vain tapa reagoida "tiettyihin asioihin", mikä sai Dariuksen kohottamaan kysyvästi kulmaansa sarvipäistä kuunnellessaan. Ennen kuin puoliverinen kuitenkaan sen pahemmin, ehätti Iriador pahoittelemaan omaa uteliaisuuttaan. Jos Dariukselta kysyttiin, ei Iriadorin olisi pitänyt pahoitella moista kysymystä, eihän se mitenkään henkilökohtainen ollut ja mikäli Lorythas ei olisi halunnut vastata kysymykseen, olisi tuo vain ympäripyöreästi voinut sanoa jotain, paljastamatta kuitenkaan totuutta. Sen sijaan puoliverinen oli päättänyt reagoida kuin... peto... Lohikäärme, joka saalistaan tuijotti... tai aarrettaan suojeli....

Sieltähän se tulikin. Lorythas kertoi säilyttävänsä huoneessa aarteitaan, mikä selitti tavalla tai toisella tuon äskeisen reaktion. Darius päästi ilmoille hymähtävänhuokaisun, nyökäten pienesti samalla. Ymmärrettävää sellainen reaktio, kun kallis omaisuus oli kyseessä. Oli lohikäärme tai ei, harvoin sitä kukaan halusi puolituntemattomille kertoa mitä lukittujen ovien takana. Joten sinällään tuo tieto taisi olla asteen tai toisen luottamuksen osoittamista.
Sen lisäksi, että Lorythas kertoi huoneen sisällön, halusi tuo yllättäen myös näyttää sen haltioille. Darius katsoi jokseenkin epäuskoisena Lorythasta, joka nyt pyysi heitä seuraamaan. Nopeasti se katse käväisi Iriadorissa joka kenraalia katsoi, Dariuksen vain kohauttaen pienesti hartioitaan, ennen kuin kääntyi ympäri. Se kalikka vietiin takaisin puupinoon jonka jälkeen askel vei Lorythasin perään.
"Kunhan... Et tee tuota uudestaan", Darius kävi mutisemaan Lorythakselle sarvipäisen vierelle kirien. Hän todellakin veisi Iriadorin kauas täältä, jos Lorythas uudestaan kävisi moisen petomaisen reaktion heittämään. Hän ei halunnut ottaa riskiä, mikäli Lorythas kävi uhkaavaksi heidän olisi parasta poistua. Tässä kunnossa Kenraalista ei ollut ottamaan yhteen puolikäärmeen kanssa, ei vaikka Iriador olisi avuksi tullut. Eikä yhteenotto Lorythaksen kanssa muutenkaan kuulostanut kovinkaan houkuttelevalta, ei hän halunnut satuttaa puoliveristä! Vaikka todennäköisesti se olisi Darius, joka itsensä siinä satuttaisi...

Askel vei kuitenkin Lorythasin johdolla tuolle lukitulle ovelle, heidän pysähtyen siksi aikaa, että sarvipää sai sen avattua. Kovinkin varovaisesti sinne huoneeseen astuttiin, Dariuksen pitäen silmällä Lorythasia. Pimeässä huoneessa oli kuitenkin vaikea nähdä, eikä Darius ainakaan peremmälle uskaltanut astella ennen kuin näkisikin jotain. Lorythas kävi kuitenkin valaisemaan aarrehuoneensa, sallien haltioiden nähdä tämän kieltämättä vaikuttavan ja uniikin kokoelman. Se pisti kovin hiljaiseksi, Haukansilmän vain katsellessa ympärilleen rauhallisesti. Kaikki oli siististi telineissä ja esillä, ei niinkään suurena tavarakasana keskellä huonetta, niin kuin Darius oli ehättänyt kuvitella.
"Kieltämättä vaikuttavaa...", kenraali hymähti pienesti, pysyen kuitenkin paikoillaan. Ei hän tuntenut tarvetta astua peremmälle, hänen katseellaan kun näki kyllä ihan yhtä hyvin tästä oven vierestäkin...


// Limdur ei oo nakki, se on lihapulla. Katkarabu. Kirjotin eka kakarabu ja se kuulosti kyl hauskemmalta mitä katkarabu. Iri ja Eru vetää ebin battlet ja kaikki kattoo vaan et wow. Sit ne tajuaa et on tasavertaset, ei tästä tuu mitään, team up ja vedetään yhdessä maailmaa turpaan. Ja kaikki juoksi pakoon. VIINI EDISTÄÄ SITÄ JOOO. Nii, Viikset naamalle ja menoks! //

[Crimson]

Iriador kävi äänettömästi hymähtämään Dariukselle, puolittain pyöräyttäen silmiä päässään ennen kuin Lorythasin jalanjälkiä lähti seuraamaan käytävälle. Kenraali itse tuli nopeasti perästä, jääden Puolikäärmeen vierelle astelemaan ja mutisemaan jotain Lorythasille, mihin Iriador ei itse pahemmin huomiotaan kiinnittänyt, ollen kiinnostunut niin monesta muusta asiasta yhtä aikaa. Hyvä jos nuorempi kokoajan perässä edes pysyi, pysähdellen ihmettelemään pienintäkin ihmettä kartanon käytävällä, nopeasti juoksuaskelin sitten kirien kenraalin ja kyläpäällikön perään.
”En minä kimppuunne käy, ellette anna siihen ensin hyvää syytä”, Vaern tokaisi rauhallisesti Dariukselle kuitenkin takaisin. Ei hän tarkoituksella sitä reaktiota ollut tehnyt. Ei hän halunnut karkottaa haltioita pois uhkaavalla käyttäytymisellään. Nuo saivat ensin uhata Lorythasia kunnolla, ennen kuin sarvipäinen olisi näyttämässä julmempaa puoltaan tai esittelemään lahjojaan. Sen tosin Darius oli saanut jo aikaisemmin tänään sotilastuvilla todeta, jonka takia Puolikäärme toivoikin, ettei tuon mieleen olisi syöpynyt sitä näkyä kun puoliverinen osin raivoisasti itseään puolusti.

Askeleet pysähtyivät kuitenkin sille tummalle ovelle, joka lukossa oli. Lorythas pyyhkäisi kämmenellään aluksi sitä lumottua lukkoa, ennen kuin tietyn merkin sen yllä kävi kynnellään piirtämään. Sen myötä ovi narahti auki, syösten siitä pienestä raosta ulkopuolelle kuitenkin vain pelkkää pimeää, ennen kuin Lorythas sitä paremmin työnsi auki, astuen itse tietenkin edeltä aarteita lattiasta katonrajaan olevaan huoneeseensa. Puolikäärme kävi hohkamaan sitä tuttua sinistä valoansa, mutta aarreaitan isännän, puoliverisen lohikäärmeen läsnäolo sai myös huoneeseen sijoitetut ikivanhat maagiset pallot leimahtamaan valoon, joka paremmin hohkasi pitkin seiniä. Nopealla vilkaisulla kaikki oli paikoillaan niin kuin pitikin, joka sai Lorythasin henkäisemään rauhallisesti ja asettumaan paremmin vieraittensa puoleen.
Dariuksen sanoihin Hopeakäärme ei kuitenkaan kyennyt kuin nyökkäämään kiitokseksi.

Iriador oli huoneeseen astuttuaan vähällä tipauttaa alaleukansa jonnekin hämärälle lattialle, silmät suurina ihaillen Lorythasin keräämiä aarteita. Tuntui oudolta nähdä se kaikki niin järjestelmällisesti, aivan kuin olisi astunut parhaimpaankin aarrekammioon tai koreita aseita ja koruja myyvään liikkeeseen kaupungissa. Punapäinen ei kuitenkaan saanut sanoja suustaan ulos. Näky ympärillä oli niin vaikuttava, että se veti hiljaiseksi.
”Niiden kerääminen on vienyt satoja vuosia, suurin osa näkyvillä olevista on lumottuja tai muuten maagisia. En tiedä itsekään miten niistä jotkut toimivat, minulle… tärkeintä kuitenkin on vain… se miltä ne näyttävät ja millaista arvoa ne kantavat”, Lorythas sai suunsa avattua, tarkkailtuaan hetken Iriadorin käytöstä, punapäisen kiertäessä tutkimassa likeltä näytillä olevia esineitä, aseita ja koruja. Mihinkään tuo nuori haltia ei kuitenkaan koskenut, katsoi vain, mikä sinällään lohdutti Puolikäärmettä, vaikka ei hänellä mitään sitä vastaankaan ollut nyt, jos toinen olisi halunnut jotain käsissään pyöritellä. Syvään huokaisten Vaern luotti Iriadorin kuitenkin pärjäävän itsekseen, tuskin nuorempaa tarvitsi erikseen alkaa komennella.

”Vetää sanattomaksi…”, Iriador kykeni henkäisemään, katseensa kiinnittäen Lorythakseen, joka käännähti lähes vieressä, kun nuorempi oli niin likelle lipunut aarteita ihmettelemään. Sarvipäisen kasvoille oli noussut ovela virne, tuon astellessa huoneen toisella seinustalla olevalle hyllykölle, josta kävi käsiinsä poimimaan pienen saranallisen korukirstun. Sen lukko naksahti nätisti auki, Hopeakäärmeen raottaessa purppuralla kankaalla pehmustettua rasiaa sen verran, että saattoi sen sisältöä tutkia. Sieltä ne teräväkärkiset, pitkät kynnet kävivätkin nappaamaan yhden hopeisen kaulaketjun, jossa ei kuitenkaan minkäänlaista muuta korua ollut. Siinä kohdassa missä joskus jotain oli ollut, oli nyt pelkkä tyhjä kolo kahden noin viiden sentin päässä toisistaan olevien pienien rubiininpunaisten kivien välissä. Sen ketjun Lorythas halusi antaa Iriadorille.
Lipas suljettiin ja se asetettiin takaisin omalle paikalleen. Ketju suljettiin hyvin omaan käteen, ennen kuin Lorythas asteli takaisin punapäisen luo, laskien sormiensa varaan roikkumaan sen arvokkaan, rikkoutumattoman, haltiatekoisen ketjun, jota puoliverinen oli ties miten kauan piilossaan säilyttänyt.
”Saat tämän… jos haluat”, Hopeakäärme esitti rauhallisesti, saaden Iriadorin vain tuijottamaan syvälle niihin turkoosinsinisiin silmiin, nuoremman ollen entistäkin sanattomampi tästä lahjasta, ”Dariuksen antamalle sormukselle, tuskin sitä kädessäsi kuitenkaan pitäisit”.

Punapäinen kaiveli toisella kädellään sen rintataskuunsa piilottaman rasian käteensä, sen verran katsettaan sen puoleen siirtäen että sai turvallisesti poimittua sen kauniin sormuksen sormiinsa. Sormuksen Iriador ojensi sarvipäiselle hyvin luottavaisesti, Lorythasin varoen siirtäen Haukansilmän sukusormuksen paikoilleen ketjuun. Vaikkei se varsinainen medaljonki tai hiottu kivi ollutkaan, sopi se ketjun jatkeeksi silti yllättävänkin hyvin, ollen ehkä tyylitön joidenkin mielestä, mutta ainakin näyttävä.
Mutta sen sijaan että korua olisi annettu takaisin Iriadorille, katsahti puoliverinen paremmin Dariukseen, kuin pyytäen tuota astumaan lähemmäs.
”Ehkä sinun pitäisi sulkea se ennemmin kumppanisi kaulalle, mitä minun”.


//Lihabulla Limdur. Ja ananas Anton. Kakarabu ei nyt äiti :------DDDDDD No vähemmästäkin. Perkeleen ninjat. Dora tahtoo kans ninjaileen mukaan. HANEEEEEEEN. VIINI ON PARHAUTTA JA SILLEEN. En silti haluis lähtee laivalle sen takia >: Viikset hyökkää//

[Aksutar]

Darius ei varsinaisesti itse perustanut korusta ja helyistä, aarteista ylipäätään. Ei hän ymmärtänyt moisen päälle, ollen itse kovin koruton henkilö. Ei hän edes koristellut asuntoaan, ei hän ymmärtänyt koriste-esineiden ja taulujen päälle pahemmin. Ainoastaan Winderin suvun kartanoa oli kovinkin koreasti koristeltu - sieltä ne suurimmat suvun arvoesineetkin löytyivät... - mutta kartanon sisustus ei ollut Dariuksen vastuulla, joten ihmekös tuo.
Silti, Lorythasin kokoelma oli vaikuttava ja veti todellakin sanattomaksi. Rahalliselta arvoltaan tämä kokoelma veti varmasti vertoja haltioiden aatelisillekin, helposti. Harvalla edes oli erikseen "aarrehuonetta", jos siitä lähdettiin. Kenraali ei voinut kuin hymähtää pienesti, Lorythasin kertoessa kuluttaneensa satoja vuosia tämän kokoelman keräämiseen. Sen kyllä uskoi, tällaista tavaraa kun ei ihan joka nurkassa nähnyt. Varmasti osa oli mittaamattoman kalliita harvinaisuuksiakin.

Huoneen aarteita selannut katse kuitenkin Iriadoriin tuon tutkiessa paremminkin huoneen sisältöä. Tietenkin Darius tarkkaili myös Lorythasta, ties mistä liskopuoli napsahtaisi, nyt kun oli päästänyt heidät aarteidensa pariin. Olihan se suuri luottamuksen osoitus ja Darius todellakin halusi osoittaa heidän myös olevan tuollaisen luottamuksen arvoisia. Korkeahaltia osasi kuitenkin nätisti olla koskematta mihinkään, onneksi.
Yllättäen Lorythas kävi noukkimaan jotain pienestä korurasiasta, Haukansilmän tarkkaillen sarvipäistä kauempaa. Puoliverinen kaivoi esiin hopeisen kaulaketjun, käyden sen jälkeen sulkemaan korulippaan ja tarjoamaan sitä nättiä kaulaketjua Iriadorille. Kenraali kävi pienesti kurtistamaan kulmiaan miettien mitä ihmettä Lorythas teki, mutta kävi ilmi, että sarvipää halusi tarjota kaulaketjua kenraalin antamaa sormusta varten. Hyvä pointtihan se oli, Iriadorin tuskin kannatti pitää sitä sormusta kädessään esillä. Jos se olisi kaulaketjussa roikkumassa paidan sisällä, voisi Iriador pitää sen mukanaan ja turvassa, ilman että kukaan ylimääräinen sitä näkisi. Varmasti se herättäisi kysymyksiä, jos joku näkisi Winderin suvun sormuksen Iriadorilla...

Iriador kaivoi sormuksen esille ja ojensi sen puoliveriselle, joka kävi asettamaan sormuksen ketjuun. Eihän sormus välttämättä ihan niin hieno ollut, mitä itse tuo ketju, mutta sentään sormuksella oli enemmän arvoa kuin tuolla ketjulla. Tai no, ainakin haltioiden keskuudessa Winderin suvun sormus oli huomattavasti kallisarvoisempi, kuin hopeinen kaulaketju. Ihmiset tuskin osasivat pistää yhtä paljon arvoa haltiasuvun sormuksille, kuin suippokorvainen kansa itse.
Kulmat kävivät kohoamaan pienesti Lorythasin katsahtaessa kenraaliin, haltian hymähtäen pian pienesti puoliverisen kehottaessa, että ehkä olisi parasta jos Darius itse kumppanilleen tuon korun laittaisi. Tottahan se oli, jos Dariukselta kysyttiin. Kieltämättä siinä olisi mustasukkaisuus iskenyt, jos Lorythas olisi Iriadorille korua alkanut pujottamaan.
"Ehkä se olisi parempi", Haltia hymähti pienesti, astellen kaksikon luokse, ottaen vastaan Lorythakselta sen kaulakorun ja käveli Iriadorin taakse.
"Nosta hiuksiasi", Darius hymisi rauhallisesti, samalla kun kävi pienesti sukimaan Iriadorin hiuksia pois tuon niskan edestä, siinä samalla kevyesti sormenpäillään hipaisten korkeahaltian niskaa. Haukansilmä olisi vain halunnut kietaista kätensä Iriadorin ympärille ja painaa kasvonsa tuon hiuksiin, mutta tällä kertaa silmäpuoli kävi hillitsemään itsensä.
Sen sijaan se hopeaketju käytiin pujottamaan Iriadorin kaulan ympärille, kenraalin näpräten kovinkin näpsäkästi ketjun lukon kiinni. Pienesti kenraali kävi kuitenkin sähähtämään lähinnä itsekseen, joutuessaan nostamaan kipeää kättään ylemmäs. Käsi oli kieltämättä niin kipeä ja runnottu, että hänen oli pakko pitää muutama päivä vapaata toipuakseen, jahka linnalle palaisi. Ja ties mihin kuntoon hän tuli rangaistuksensa jälkeen, ehkä vapaata pitäisi ottaa vähän reippaammin..
"Noin", Vanhempi haltia hymähti, astahtaessaan kauemmaksi kumppanistaan katseen kuitenkin leväten rauhallisesti Iriadorissa.
"Kiitos... Ei sinun olisi tarvinnut omistasi meille mitään antaa...", Darius vilkaisi Lorythaksen puoleen, käyden samalla varovaisesti vastakkaisella kädellä kokeilemaan runnotun kätensä harteita, "Olisin voinut itsekin hankkia hänelle ketjun sitä varten".
Tietenkin Darius arvosti tätä lahjaa Lorythakselta, mutta tuntui niin väärältä ottaa vastaan arvoesineitä puolitutuilta... ystäviltä.



// Ananas Anton :----D KAKARABUJA. Dora kans ninjaileen joooo!! Sit alkaa semmoset ninja beat em upit että huh. VIINIIIIII. No mut kerrankos sitä laival käy <: Biletät taas Hadeksen kans niin että huh! Viikset perkele. Ota yö kakea, en saa unta ku oksettaa >: //

[Crimson]

Lorythas luovutti ketjun kädestään Dariukselle, kenraalin astuessa lähemmäs heitä. Iriador seurasi toimenpidettä vierestä yhä täysin ymmällään, kykenemättä sanomaan sarvipäiselle yhtään mitään. Hän oli saanut jo niin arvokkaan lahjan Haukansilmältä, ja nyt Lorythas halusi antaa omista aarteistaan sille sopivan ketjun – eikä kieltäytyminen todellakaan ollut vaihtoehto niin hienojen lahjojen kohdalla! Mitä Iriador muka oli tehnyt ansaitakseen mitään tällaista? Kyllä hän ymmärsi moisen eleen Dariuksen kohdalla, mutta Lorythas oli täysin toinen asia. Tuskin punatukkainen edes tunsi millään tavalla kartanon isäntää, joka nyt hänelle oli sen hopeisen ketjun antanut, joka pienine rubiininpunaisine kivineen taisi olla yksi arvokkaimmista asioista minkä Iriador oli vähään aikaan sen sormuksen lisäksi saanut…
Dariuksen pyynnöstä Iriador kävi päätään nojaamaan hieman eteenpäin ja käsillään kuroi sen pehkonsa kiinni niin, että vanhempi sai sen pitkän ketjun laitettua niskanpuolelta kiinni. Olisihan punapäinen sen itsekin voinut tehdä, mutta ehkä näin oli helpompi, ja tavallaan myös mukavampi, kun Darius sai asettaa ketjun hänen kaulalleen. Se niskan hipaisu sai kylmät väreet kuitenkin kirimään pitkin selkää ja hillityn virneen nousemaan Iriadorin kasvoille. Mutta rauhallisesti nuorempi siinä odotti paikoillaan hiuksiaan syrjässä pidellen sen aikaa, että Darius ilmoitti olevansa valmis.

Se punaisen hiusvyyhdin annettiin valahtaa takaisin selänpuolelle lepäämään, Iriadorin poimiessa vapailla käsissään ketjun nyt paremmin käsiinsä. Se oli niin sievä, ja näyttikin kestävältä, yltäen mukavasti roikkumaan pitkälle paidan kauluksesta alas, eikä tarvinnut edes pelätä että sormus mahdollisesti olisi vahingossa vilahtanut paidan alta muille.
”…kiitos…”, korkeahaltia sai sanotuksi tyytyväisenä hymisten, laskien sen korun roikkumaan rinnalleen, näkyville nyt kun siitä ei tarvinnut välittää. Nuorimman katse kuitenkin kääntyi katselemaan Dariusta sen myötä, kun Haukansilmäkin erikseen Lorythasia kiitti, todeten ettei kyläpäällikön olisi tarvinnut antaa heille mitään.

Vaern pudisti päätänsä pienesti, ystävällinen hymy kasvoillaan.
”Minulla on niitä tusinoittain, yksi sinne tai tänne, annan mielelläni teille yhden niistä lahjaksi, kun siitä jotain hyötyäkin on”, Puolikäärme naurahti, hetken katseellaan ihastellen sitä kiiltävää korua sormuksineen punatukkaisen kaulalla. Tavallisesti puoliverinen ei aarteitaan jakanut kenellekään, ja tämä todellakin oli ollut poikkeus säännöissä. Mutta tästä antamastaan lahjasta Lorythas oli vain tyytyväinen. Jos Hopeakäärme mitään arvokasta kenellekään antoi niin niille, joista hän piti henkilöinä, ja erityisesti sellaisille, johon kykeni vielä luottamaankin. Haltiat olivat osoittaneet puoliveriselle luottamuksellisuutensa, tämä oli siitä omalla tavallaan kai palkinto. Ylipäätään sekin, että nuo kaksi saivat tämän huoneen nähdä.
”Kiinnostaisiko teitä ehkä… viettää iltaa seurassani?”, puoliverinen kysyi aivan ykskaks, harvinaisen rauhallisesti ja hymyillen, ”En ole niin uupunut, vaikka näin käheältä kuulostankin. Ja kun… täällä olette… ja… kaipaisin seuraa Vanhimpien tapaamisen jäljiltä”. Täytyihän se myötää, ettei Lorythas ollut vieläkään aivan itsensä niiden kahden vierailun jäljiltä. Puoliverinen vaati aikaa rauhoittuakseen, vaikka voimissaan olikin, oli psyykkinen puoli Puolikäärmeen kohdalla vielä täysin yhtä sekasortoa.
”Voisin järjestää meille viiniä juotavaksi – ellette jotain vahvempaa halua. Jos siis… ylipäätään tahdotte…”, Hopeakäärme houkutteli, nähden jo sen kiinnostuneen tuikkeen Iriadorin silmistä, punapäisen nyökytellessä myöntyvästi tuohon ideaan kartanon isännälle. Loppupeleissä nuorin halusi kuitenkin kuulla myös Dariuksen mielipiteen asiaan, sillä kaksin Iriador ei halunnut varsinaisesti Lorythasin kanssa jäädä – ihan vain siitä syystä, että sarvipäinen oli yhä hänelle puolituttu, lähes tuntematon.


//RABUIIIII, mä syön laivalla si kakarabui. NINJA BILEET TAHDON OSALLISTUA. Laivat on kamalia. Istun siellä pleikkarin ääressä sit loppu elämäni, sinne jäi Crim. EI VANHA JASSA ENÄÄ BILETTÄÄ BILETÄN KESKENÄNI HYTISSÄ JA HUUDATAN MACILTA HUONOA MUSAA. Yökake oli parhautta, Aksu ei saa kuitenkaan oksennella nyt >://

[Aksutar]

Kenraali hymähti pienesti nyökäten vielä täten kiittäen, Lorythaksen kertoessa antaessaan mielellään ketjun hyötykäyttöön. Mikäs siinä sitten, jos toisella kerta oli ylimääräisenä moisia. Olihan se sinällään hassua, että Lorythas antoi aarteitaan nyt ilmaiseksi heille, ottaen huomioon puoliverisen reaktion Iriadorin kysellessä tästä huoneesta. Silti, Darius arvosti tätä elettä sarvipäiseltä. Darius olisi kuitenkin itse henkilökohtaisesti ehkä kieltäytynyt tuosta lahjasta, mutta Haukansilmä katsoi sen olevan Iriadorin asia, mitä tuo lahjoillaan teki.
Yllättäen Lorythas kävi kuitenkin kyselemään, kiinnostaisiko haltioita sittenkin viettää iltaa tuon seurassa. Omien sanojen mukaan sarvipäinen kaipasi vain seuraa Vanhimpien jäljiltä, mikä oli kyllä ymmärrettävä reaktio. Varmasti teki hyvää saada jotain muuta ajateltavaa kuin ne kaksi kammotusta, ennen kuin päänsä tyynyyn kävisi painamaan illan päätteeksi. Puoliverinen tarjoutui myös hankkimaan jotain juotavaa illan ratoksi, mikäli kaksikko haluaisi hänen seuraansa lyöttäytyä.
Iriador ainakin nyökytteli jo myöntyvästi, sanomatta kuitenkaan viimeistä sanaa.
"En näe syytä miksi kieltäytyisimmekään seurastasi", Haukansilmä hymähti nostaen kasvoilleen pienen virneen, "Sitä paitsi, olisihan se mukavaa tutustuakin sinuun kunnolla... Nyt kun siihen aikaa on".

"Mutta, olin näkevinäni vierashuoneessa puhtaita vaatteita lipastonreunalla", Tietenkin Darius oli ne nähnyt, mikä häneltä nyt ei jäisi näkemättä, "Voisin vaihtaa vaatetusta hieman, ennen kuin iltaa alamme istumaan. Kaiken sen lattian nuohoamisen ja runtelun jälkeen en voi sanoa oloani kovin... siistiksi tässä asustuksessa".
"Jos tapaamme sen jälkeen kirjastolla?", Darius ehdotti ja jahka tämä suunnitelma kaikille sopi, lähti Darius askeltamaan takaisin vierashuoneelle, Iriador seuranaan.
Vierashuoneella kenraali kävi valitsemaan Lorythasin esille asettamasta vaatepinkasta jälleen sen mustan, jokseenkin tutunomaisen kaavun jonka ylleen vetäisi. Päältä riisuttiin kuitenkin omat vaatteet ensin pois, Haukansilmän käyden samalla tarkistelemaan ruhjeitaan. Vasemman käden hartia oli täysin musta, selästä verestävä. Vaikka kuinka rumalta näytti ja teki kipeää kättä liikutella, ei luita tainnut olla murtunut. Kipu olisi paljon suurempi siinä tapauksessa. Siellä täällä pitkin kroppaa oli muutenkin mustelmia, joista osa oli jopa turvonnut. Eihän se kaunista katseltavaa ollut, mutta onneksi kaavun avulla sai koko kropan peitettyä. Vaatteita vaihtaessaan Darius ei edes vilkaissut Iriadoriin, pysyen myös täysin hiljaisena. Ehkä se oli jonkin asteen häpeä omasta kunnosta, kenraalin vain toivoen ettei Iriador kävisi mitään siihen kommentoimaan.
Varmaa oli se, että yöstä tulisi tuskaa, kun makuulleen piti pistää.

"Oletko valmis...?", Jahka ylleen oli saanut uuden asustuksen, kääntyi Darius paremmin Iriadorin puoleen, nostaen samalla sen hymyn kasvoilleen. Pelkkä Iriadorin katsominen sai nyt kenraalin hymyilemään syystä tai toisesta, Haukansilmän ollen yhä niin kovin helpottunut.
Jahka Iriador valmiina oli, kävi kaksikko siirtymään tottuneesti vierashuoneelta kohden sitä kirjastoa, jonka Iriador varmasti halusi nähdä. Teki oikeastaan ihan hyvää päästä rentoutumaan tämän päivän jäljiltä, nyt kun siihen tilaisuus suotiin. Ja tietenkin Darius halusi yhä tutustua Lorythasiin paremmin, vaikka kuinka oli aiemmin uhonnut ettei heidän kannattanut tämän enempää oppia toisiaan tuntemaan. Kuinka olisi vain parempi unohtaa.
Se nyt oli jo täysin mahdoton tehtävä, heille jokaiselle.



// RABUIII. Syö munkin puolesta kakarabui. NINJABILEISIIN JOO. Et sä voi jäädä sinne ikuisiks ajoiks sun pitää tulla kotiin ropettaan mun kaaaa >: eiku. HIRVEET VIP BILEET SIEL HYTIS NIIIII. Yökaket on tämmösii. En haluaisi oksennella mutta kun kuume ja vatsa käskee yhä //

[Crimson]

Lorythas kallisti päätänsä aavistuksen Dariuksen sanojen myötä, ovelasti hymyillen silmäpuolelle takaisin. Oli sinällään mukavaa kuulla kenraalin suusta tuon näkevän nyt mahdollisuudekseen tutustua puoliveriseen paremmin – ties milloin viimeksi Lorythas oli kuullut mitään vastaavaa. Ja hän itse kun oli niin nuuka sen suhteen, kenestä ylipäätään edes kiinnostui kunnolla ja halusi välejään lämpimiksi hieroa vapaaehtoisesti. Vaikka alun alkaen Puolikäärme ei ollut edes uskaltanut ajatella mitään tällaista, oli Winderistä sotilaineen muodostunut se yksi mielenkiintoinen poikkeus kaikkien niiden muiden, mahdollisesti helpompiin osapuoliin nähden. Haltioiden kanssa ystävystyminen oli kuitenkin täysin eri asia, kuin noiden kanssa veljeily sodan osapuolena, jollaiseen Lorythaksella taas ei ollut aikomustakaan ryhtyä nyt tai myöhemmin, ellei nähnyt, tai tulisi näkemään sitä tarpeellisena.
Kätensä puoliverinen laski selkänsä taakse tukemaan ryhtiänsä.
”Kieltämättä”, oli se lyhyt tokaisu, jonka Lorythas Dariukselle lähes huomaamattoman nyökkäyksen kera soi, kuunnellen sitten sen ehdotuksen siitä kuinka meneteltäisiin. Kumppanukset kävisivät vaihtamassa jotain rennompaa päälle ja sillä välin Hopeakäärme ehtisi hyvin käydä etsimässä heille juotavaa kätköistään.
”Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta – tapaan teidät sitten alhaalla, kun olette valmiita”, veripuoli totesi hymähtäen, antaen kaksikon rauhassa askeltaa aarrehuoneestaan pois. Vaern jättäytyi jälkeen, haistelemaan sitä arvokasta, aarteistaan leijailevaa tuoksua vielä hetkeksi, ennen kuin oven taas lumoukseen kiinni sinetöiden lähti alakertaa kohden.

Iriador seurasi mielellään Winderin perässä takaisin vierashuoneelle, jossa nuorempi saattoi viimein heittää ne epämukaviksi käyvät saappaat jaloistaan sängyn vierelle. Ei hän täällä kenkiä tarvinnut, varsinkaan kun lattioita verhosi suurimmalta osin pehmeät matot, joilla käveli mieluummin kuin kylmillä lattioilla.
Nuoremman katse harhaili välistä kuitenkin katsahtamaan Dariuksen puoleen. Tutkimaan niitä ruhjeita, jotka paremmin näkyivät nyt kun Darius niitä kehoaan verhoavia, veren tahrimia kuteita päältään laski. Tottakai se katse oli samalla ihaileva, Iriadorin kyeten näkemään niin pitkän ajan jälkeen Haukansilmä tällä tavalla, mutta ne ruhjeet ja mustelmat kuitenkin muistuttivat nuorempaa siitä, ettei kenraalikaan kuolematon ollut.
Oma paksumman puoleinen takki laskettiin kuitenkin alas, punapäisen käydessä valitsemassa sen tilalle valkoisen, samettisen ja kevyen, lyhyemmän aamutakkimaisen asusteen itselleen, jättäen sen vain avonaisena roikkumaan yllensä. Se oli huomattavasti mukavampi päälläkin edelliseen kandidaattiin nähden, kun kerran nyt Lorythasin seuraan lähdettäisiin vielä viettämään aikaa tänä iltana. Ties miten pitkään heillä vierähtäisi, kerta tarjolla oli hyvää juotavaakin.

Iriador ei voinut olla naurahtamatta pienesti nähdessään sen hymyn Winderin kasvoilla. Se jotenkin… helpotti oloa, vei ajatukset pois tämän päiväisistä kokemuksista ja sai nuoremman hyvälle tuulelle.
”Enköhän”, punatukkainen totesi nyökäten Dariukselle. Voisihan hän tulla myöhemmin takaisin vaihtamaan vaatteitaan tänne jos siltä tuntui, mutta tämä riitti hänelle tältä erää.
Yhdessä Dariuksen kanssa nuorempi lähtikin kulkua suuntaamaan seuraavaksi sitä kirjastoa kohden. Samalla Iriador pääsi viimein selvittämään mistä se märkä vana oli tullut – nimittäin ulko-ovilta! Ehkä se oli kulkeutunut hänen ja Oraakkelin matkassa Lorythasin huoneelle, vaikka… se vana näytti jotenkin epäsopivalta siihen. Oli miten oli, sekään ei nuoremman mieltä enää liiemmin haitannut. Ja sitten kun he pääsivät kyläpäällikön kirjastolle, laajentui korkeahaltian katse uudemman kerran ihmettelemään sitä seuraavaa näkyä, joka hänen silmilleen suotiin.

Kirjoja. Aivan mielettömästi kirjoja!
”Olenko se vain minä josta tuntuu, että Lorythas elää harvinaisen rikasta elämää täällä”, punapäinen henkäisi, rohjeten astumaan peremmälle kirjastoon silmät säteillen, aivan kuin Iriador olisi juuri nähnyt jotain maailmaa mullistavaa. Niistä kattoon asti ulottuvista, täysistä, tummista hyllyköistä katse kiersi nopeasti myös läpi muuten tumman, hillityn huoneiston, jota puoliverinen oli ehtinyt jo selvästi käydä valaisemassa kynttilöin ja maagisin valoin sieltä täältä. Huoneessa ei ollut liian hämärää ja se mahdollisti myös paremmin kirjojen selaamisen, jos sellaiseen tahtoisi ryhtyä, mutta nyt Iriadorilla ei edes kehdannut koskea mihinkään ennen kuin mahdollisesti Lorythakselta luvan siihen kysyisi.
”Ai te ehdittekin tänne jo”, Vaern totesi hymähtäen ovelta, sylissään kolme erilaista pulloa. Kaksi sisälsi miedompia viinejä ja viimein sitä jotain lupailemaansa vahvempaa juotavaa, joka sinällään houkutteli kerrankin Lorya, joka tavallisesti ei alkoholista edes humaltunut. Puolikäärme piti tärkeänä tarjota kuitenkin useita mahdollisuuksia tällaisessa tilanteessa. Olisihan häneltä löytynyt varmasti vielä muutakin kätköistään, mutta nämä riittäkööt nyt näin alkuunsa, ainahan sitä saattoi lisää hakea myöhemmin tarpeen vaatiessa.

Ne pullot puoliverinen kuitenkin laski divaanien ja nojatuolien lähellä olevalle pöydälle, poiketen sitten vielä kirjastossa olevasta vitriinistä etsimään juomille sopivia laseja.
”Haluatko taas soittaa viululla Iriador?”, Lorythas puhutteli nuorempaa, sivusilmällä katsahtaen punatukkaisen puoleen joka kovin haltioituneena yhden kirjahyllyn äärellä kovakantisia ihaili, välillä käsiinsäkin poimien.
”En nyt heti ainakaan malttaisi, ehkä myöhemmin”, Iriador naurahti sarvipäiselle takaisin, valmiina taas menemään kyläpäällikön avuksi, mikäli tuo ei saanut laseja itse kerralla vietyä.


//No mä syön sunki puolesta kakarabui. NINJAAAAAAS. Mut voi perkele. MUTTAKUN PLEIKKARINURKKA ÄITI! Yökaket on parhaimpia. AKSU LEPÄÄMÄÄN NYT TAI MUUTEN SUUTUN >:< Ylläri Dagnirit koitti taas iskeä//

[Aksutar]

Darius kävi kyllä pistämään merkille sen vesivanan, joka käytävillä kulki alakerrasta aina yläkertaan. Ilmeisesti Shyvanan jättämä jää oli sulanut nyt kun Taivaanturmelija oli itsensä paikalta pois siirtänyt, jonka johdosta käytävät nyt olivat kosteana. No, eiköhän vesi haihtuisi tai joku sen siitä kävisi siivoamaan, se ei varsinaisesti ollut Dariuksen murhe tähän väliin. Kunhan ei vain liukastuisi siihen.
Kirjastolle päästessä korkeahaltian ilme kävi jälleen kirkastumaan entisestään, tuon nähdessä sen kirjamäärän jonka Lorythas omisti. Olihan se vaikuttava, varsinkin kun otti huomioon kuka oli kyseessä. Silti, oli Darius nähnyt isompiakin kokoelmia, ihmekös. Tosin, itse hän - tai Winderin suku ylipäätään - ei omistanut tällaista kokoelmaa omalla kartanollaan. Se tosin johtui osin siitä, että heidän kirjastonsa koostui lähinnä haltioiden teoksista, kun taas Lorythaksella oli varmasti laajempaa valikoimaa kirjailijoiden suhteen.
"Yllättävän rikkaalta se vaikuttaa, näin puoliv--- Kyläpäälliköksi", Darius kävi hymähtämään korkeahaltialle, hilliten sitä päähän iskostunutta roturasismia joka vähän väliä puheesta meinasi ilmi käydä. Olihan Darius yhä puoliverisiä vastaan... Lorythas vain tuntui olevan poikkeus.

Hitaasti kenraali asteli peremmälle hämärästi valaistuun huoneeseen, vilkaisten kuitenkin oven puoleen kuullessaan Lorythaksen äänen. Tuohon retoriseen toteamukseen käytiin vain hymähtämään nyökäten, samalla kun Haukankatse seurasi hetken Iriadorin sijasta sarvipäistä, joka kolme pulloa kävi pöydälle asettelemaan. Siinä samalla Darius itse lähti jälleen liikkeelle, istahtaen divaanille, huokaisten jokseenkin helpotuksesta. Teki hyvää päästä istumaan vihdoista viimein uudestaan.
Pienesti hymyillen Darius jatkoi Iriadorin seurailua kaikessa hiljaisuudessa, samalla kun Lorythas kyseli halusiko nuorempi jälleen viulua soittaa. Dariukselle oli se ja sama mitä Iriador tekisi, kunhan hän saisi vain katsoa punapäistä. Iriador tuntui olevan täynnä uutta elämää ja intoa nyt, kun näkönsä oli saanut takaisin. Ja se oli täysin ymmärrettävää. Pelkkä näky siitä, kuinka punapäinen kirjoja tutki niin innostuneena sai lämpimän tunteen kohoamaan pintaan, Dariuksen toivoen että tämä olisi myös pysyvää.
"Pitäisikö kyläläisille ilmoittaa, että olet kunnossa...?", Darius kävi yllättäen kysymään, samalla käyden kaikkien tapojensa vastaisesti riisumaan silmälappunsa kasvoiltaan. Hiusten annettiin kuitenkin valua osin peittämään sitä puuttuvaa silmää, Dariuksen ollen kyllä valmis peittämään kasvonsa paremmin jos jompikumpi noista kahdesta eksyisi liian intensiivisesti haavaa tuijottamaan. No, ehkä Iriadorin katse ei haitannut... Ehkä.


// Hyvä. Ninjakakarabui. PLEIKKARINURKKAAA siel on kumminkin vaan jotain kakka pelejä. Joku dog's life. Kirjaimellinen kakka peli. MENIN LEPÄÄMÄÄN MUTTA EI SE AUTTANU. Dagnir pysyy nyt vaan siellä metsässä eikä yritä tänne tunkea. Tulee kohta katosta läpi "KUULIN ETTÄ TÄÄLLÄ ON AARTEITA" //

[Crimson]

Lorythas pinosi kolme tavanomaisempaa lasia ja kolme viinilasi käsiinsä. Eiväthän ne niin suurikätiselle mikään ongelma olleet kantaa, vaikka miten hankalalta se saattoikin näyttää, kun sarvipäinen viinilasian jalat sormiensä väleihin tottuneesti poimi. Ne lasit kannettiin juomien vierelle, viinilasit yksitellen sitten käännellen pystyyn, ja Puolikäärmeen käydessä viinipullon korkkia availemaan. Samalla Lorythas myös istahti yhteen nojatuoliinsa leputtamaan jalkojaan.
Mitenkään puoliverinen ei huomautellut ääneen erikseen siitä, kuinka Haukansilmä oli laskenut silmälappunsa alas kasvoiltaan. Ehkä noin oli vain parempi, ainakin rennompi olla, kun mikään ei ollut kasvoilla erikseen painamassa enää. Olihan se tavallaan taas jonkinlainen osoitus siitä, ettei Darius täysin alkanut arpensa suhteen häpeilemään tässä tilanteessa. Johtuiko se sitten taas osittain siitä, että puoliverinen oli antanut vanhemman haltian kokeilla niitä arpiaan aikaisemmin, joista silmäpuoli oli säikähtänyt…

“Niin kauan kuin Lokene pysyy rauhallisena eikä väkisin ole yrittämässä sisälle kartanooni, ei kenelläkään ole syytä huolehtia voinnistani. Sen ja minun välilläni on… tietynlainen side, voimme tavallaan aistia toisemme kauempaakin ja huomaamme heti jos toinen meistä puuttuu”, Vaern hymisi. Lokene oli hänen elinikäinen ystävänsä, ei kumppani, vaan ennemminkin kuin sisarus, ja se toisesta huolehtiminen oli naaraan ja puoliverisen välillä ollut aina itsestään selvyys.
“Joten ei, ei sinun tai kumppanisi tarvitse lähteä viestiä viemään kenellekään – ellen tästä nyt yhtäkkiä nuudu takaisin sängyn pohjalle”, sarvipäinen vielä naurahti, käyden kaatamaan viinilaseihin juomaa. Miedolla juomalla oli hyvä aloittaa, ja mikäpä sen parempaa näin seurassa olikaan kuin makeampi viini. Eivät he tänne surujaan olleet tulleet purkamaan, vaan ennemminkin viettämään mukavasti aikaa keskenään siihen saakka, että olisi aika käydä paremmin levolle.
Iriador oli hamstrannut itselleen muutaman mielenkiintoisen, vanhan punakantisen kirjan, joiden kanssa nuorempi kävi istahtamaan Dariusta lähempänä olevalle nojatuolille, kirjat pinoten jalkoihinsa odottamaan. Ei punapäisellä ollut niitä kiire tutkimaan, ne olivat siinä kädenulottuvilla vain jos muuta tekemistä ei keksitty, tai nuorempi jaksanut ottaa Lorythasin ja kenraalin välisiin jorinoihin osaa.

“Haluatko lasillisen?”, Lorythas tiedusteli punapäiseltä, luoden katsahduksen Iriadoriin joka kauimpana hänestä istahti alas kirjojensa kera.
“Mielelläni”, Iriador nyökkäsi hymähtäen, selvästi valmiina itsekin hakemaan juotavaa pöydältä, mutta Lorythasin lumoavanrauhallinen katse kuin naulitsi nuorimman paikoilleen. Yksi niistä täytetyistä laseista poimittiin käteen, Hopeakäärmeen kavutessa tuolistaan tummassa kaavussaan ylös ja lähemmäs astellen se viinilasi ojennettiin Iriadorille. Viini oli valkoviiniä, hieman erikoisempaa kuin ne tummanpunaiset juomat joita punatukkainen oli tottunut juomaan, mutta ei se häntä haitannut. Jottei Dariukseen tarvinnut alkaa kuroa, vaikka olisi sen epäilemättä ihan hyvin voinut tehdäkin, kävi Lorythas tarjoamaan seuraavaa laseista Haukansilmälle.


//Ninjakakarabut on sellasia, et kun ne ottaa lautaselle, niin ne lähtee siitä parkouraan samantien haneen. Kakka pelejä ja huutavia lapsia. Meen ja tinttaan niitä. Aksulle ei Dog’s lifee enää, et mene kakeemaan toisten konepelleille! BURANAA TURPAAN JA UNTA KAALIIN. Dagnir haluaa tunkea itsensä joka paikkaan. Syyn kanssa tai ilman, koska kaikki on kivaa ja kaikilta voi herua keksejä!//

[Aksutar]

Kuulemma heillä ei ollut syytä kertoa tilannetta eteenpäin, huolestuneille kyläläisille, jotka osasivat katsoa Lorythasin vointia Lokenen kautta. Puoliverinen kuvaili hänen ja ratsunsa välillä olevan siteen, heidän kyeten aistimaan toisensa erikoisella tavalla. Dariuksen olisi tehnyt mieli huomauttaa, että siitä toisen aistimisesta olisi ollut todellakin apua aikaisemmin aroilla, mutta päätti pitää suunsa kerrankin kiinni, kyseenalaistamatta toisen sanoja, kuten yleensä tapanaan oli. Ehkä sille oli looginen selitys, jos Lokenen kokoinen lohikäärme olisi nähty aroilla, olisi se herättänyt kysymyksiä kaupungin vartijoilla, jotka alati aroja tarkkailivat. Pahimmassa tapauksessa Lokene olisi vetänyt itseensä liikaa huomiota siinä tilanteessa, jonka johdosta sotilaat olisivat kyenneet seuraamaan Lorythasia jopa aroille asti... Jos Aran sotilaita tuon perään olisi lähettänyt.

"Jos niin sanot... Kaiketi se... Pumpkin myös pisti sanaa eteenpäin, hän kun poistui pihalle parannuttuasi...", Kenraali hymähti seuratessaan, kuinka Iriador toiselle nojatuolille istahti kera kirjakasan. Se hymy kohosi jälleen väkisinkin kenraalin kasvoille nuorempaansa seuraillessa, Darius olisi vain voinut istua tässä hiljaa ja tuijottaa Iriadoria, katsellen mitä ikinä tuo keksisikään tehdä. Niin paljon hupia ja iloa toisen seurailusta hänelle oli juuri nyt.
"Kiitos", Katse kääntyi kuitenkin Iriadorista Lorythasiin kiitoksen kera sarvipäisen käydessä tarjoamaan lasia eliitille. Olisihan hän voinut ylöskin nousta, mutta kerta tuo ystävällisesti Iriadorin jälkeen lasin hänelle ojensi, ei Darius pistänyt pahakseen.
"Onko kaikilla ratsastajilla moinen side lohikäärmeisiinsä, vai pelkästään sinulla?", Kenraali tarttui Lorythasin mainintaan. Lähinnä siksi, ettei hän osannut tutustua toisiin kovinkaan hyvin. Hän ei ollut hyvä rupattelussa puolituntemattomien kanssa, ainoastaan kuiskauksen sotilaiden ja siskojensa kanssa Darius osasi keskustella jokseenkin luontevasti. Jos siis ei laskettua Iriadoria, jonka seurassa kenraali osasi olla täysin oma itsensä. Kaikki tiesivät, ettei Haukansilmä ollut sitä tyyppiä, joka toisiin tutustui oma-aloitteisesti, ellei kyseessä ollut kuiskauksen riveihin hyväksytty sotilas.
"Vai johtuuko se side puoliverisyydestäsi?", Kenraali lisäsi, nostaen sen viinilasin vierailemaan huulillaan.



// Ne lähtee haneen niin nopeeta ettei pysy ees make ja viljami perässä es birssillä. ET NYT TINTTAILE SIELLÄ LAPSIA SE ON RUMAA heittävät sut muuten yli laidan, en suosittele. MENEN KAKKEEN TOISTEN KONEPELLILLE JOS HALUAN. Dagnir ei tunge nyt itseään joka rakoon if you know what I mean. Eiku. "Kaikilta voi herua keksejä" :-----D Crim sä teet tästä liian helppoo mulle. Haluuko. Haluuko Dagnir. Pipariiii.
AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAHHHHHHHH. Mees ny syömään niitä katkarabuja //

[Crimson]

Puoliverinen luovutti sen kädessä pitämänsä lasin Winderille, ennen kuin istahti takaisin aloilleen nojatuolille. Tuntui hyvältä rauhoittua näin hetkeksi. Kasvonsa tyynyyn hukuttaen Puolikäärme olisi vain joutunut sängyssä pyörimään ja vaeltamaan huoneessaan ympyrää, mutta näin seurassa istuttaessa olo tuntui huomattavasti rennommalta jo heti alkuunsa. Se omaan käteen poimitun viimeisen viinilasinkin sisältö maistui tavallista paremmalta, kun ei yksin sitä tarvinnut ryystää vain kirjoja seuranaan.
Se turkoosi katse otti noustakseen lasin mehukkaasta sisällöstä Dariukseen, kun tuo kyseli lohikäärmeratsastajien ja lohikäärmeiden välisistä siteistä. Ennen kuin sarvipäinen kuitenkaan mitään suustaan pukahti, päätti tuo vielä ottaa nopeasti yhden reippaan kulauksen lasistaan alas.
“Toisilla on, toisilla ei. Sellaisen siteen kehittäminen voi tapahtua hetkessä tai vaatia vuosia, tai sitten et saa sellaista muodostettua ratsuusi lainkaan. Se riippuu niin paljon yksilöstä, johon luottamusta yrität rakentaa”.

“Lokene on minulle kuitenkin kuin oma sisar. Olemme saman ikäisiä, samaa rotua ja verta, vaikka Lokene onkin puhdasverinen, jalorotuinen yksilö toisin kuin minä. Kasvoin alunperin teidän kansanne parissa, mutta myöhemmin minut hylättiin lohikäärmeiden keskuuteen. Sen jälkeen se on aina ollut turvanani – silloinkin… kun…”, Lorythas hiljeni äkisti täysin, katseensa laskien Dariuksesta kädessä pidetyssä lasissa heiluvaan nesteeseen. Puolikäärme olisi halunnut kertoa siitä mitä silloin aikanaan oli tapahtunut. Miksi ne kuopat siellä selässä olivat, mitä Darius oli saanut koskea. Miksi hän oikeastaan Briarissa olikaan. Mutta sen kaiken kertominen alkoi tuntua väärältä. Ei Vaern tahtonut antaa kummallekaan haltioista syytä murehtia tänään. Ei tänä iltana, eikä kyllä tulevinakaan.
“Se elinikäinen yhteinen taival lienee syy siihen, miksi välillemme on muodostunut tällainen side”, sarvipäinen kävi yllättäen tokaisemaan, nostaen astetta kyseenalaisemman hymyn kasvoilleen. Iriador kohautti siihen toista kulmaansa, ollen jäänyt kuuntelemaan vanhempien keskustelua samalla kun viiniä maisteli. Jotain Lorythas oli jättänyt kertomatta selvästi, mutta nuoremmalla ei ollut halua lähteä urkkimaan asiasta enempää. Ei hän nähnyt sen olevan asiansa, kerta kyläpäällikkö ei asiasta itse mitään käynyt tältä erää mainitsemaan. Ehkä ei vain ollut oikea aika sille, tai sitten sen takana oli syy tai toinen, jota nuorin ei viitsinyt arvuutella.

“Kun puhuit eliniästä… niin… miten vanha sinä olet?”, punapäinen kysyi, yrittäen omalla puheellaan kääntää keskustelun kulkua jonnekin toisaalle. Lorythas näytti olevan siitä enemmän kuin kiitollinen, puoliverisen luopuessa siitä jännityksestään ja huokaistessa syvään. Toisaalta se tietenkin Puolikäärmettä häiritsi. Oliko Iriador nähnyt sen epäröinnin kaikesta huolimatta kyläpäällikössä hetki sitten?
“En ole enää pitkään aikaan pitänyt siitä tarkkaa lukua – lähemmäs ensimmäistä tuhatta varmasti”, Lorythas vastasi se helpottuneenrauhallinen hymy kasvoillaan, saaden sanoillaan taas korkeahaltian näyttämään niin hämmentyneeltä kuin olla ja voi. Hopeakäärme tyytyi siihen naurahtamaan, pienesti irvistäen kun se naurahdus tuntui ikävänä pistona rinnassa kaiken tämän päiväisen jäljiltä.
“…Seeeelvä”, sanojensa myötä Iriador kyllä hiljentyi täysin, kerran vain hitaasti sarvipäiselle nyökkäisten ja äkkiä lasinsa puoleen palaten. Ei Lorythas todellakaan vaikuttanut niin vanhalta, ja olikin näin yllättäen varmasti kokeneempi kuin Darius ja Iriador kykenivät olemaan edes yhdessä!

Lorythas korjasi asentoaan rennommaksi, luoden mukavanpirteän katsauksen Iriadorista taas Dariuksen puoleen.
“Mitä kautta sinusta on tullut eliittiryhmän kenraali? Onko se suvussa kulkeva virkanimi vai tyypillisempi virkaan nimitys saavutusten kautta?”.


//Birssi :----DD ESBIRSSI. No vähän ois tehny mieli tinttaa ko ne perheelliset piti niitä ovia auki siinä meidän hytin vieres ja eiköhän ne ipanat siellä huutanu ja valittanu menemään kympillä. KAKKEET PUSSIIN KOHTA. Mä annoin sulle ihan tarkotuksella olla se syntisempi meistä, KOSKA MÄ TIESIN ETTÄ VETÄISIT PIPARIT TÄHÄN JOS VALITSEN SANANI OIKEIN :-----DDDDDD MAH PLAN WAS SUCCESSFUL! Kakarabut oli petollisia//

[Aksutar]

Darius kuunteli tarkkaan Lorythasin kertoessa paremmin siteestään Lokenen välillä. Siteestä, jota ei välttämättä kehittynyt lainkaan ratsastajan ja lohikäärmeen välillä, siinä missä jotkut kykenivät sen luomaan hetkessä. Kai se oli rinnastettavissa muidenkin ratsujen kohdalle, olihan Iriadorilla omalaatuinen suhde Nashiraan siinä missä Dariuksella Nároon. Silti, jostain syystä se tuntui hieman eri asialta, kun kyseessä oli lohikäärme. Vielä mielenkiintoisempaa oli, kun ratsastaja oli puoliverinen, veriperinnöltään osin ratsunsa kaltainen. Lorythas kertoikin tunteneensa Lokenen jo kauan, mainiten myös olevansa samaa verta. Olivatko nuo sitten sukua toisilleen, näin Darius kävi asian käsittämään, mutta ei sen pahemmin kysellyt siihen väliin, kun Lorythas asiasta paremmin kertoi. Tosin, Lorythas kävi pian hiljenemään, keskeyttäen tarinointinsa kun aiheeksi tuli selvästi jokin surullisempi aihe. Darius aavisti kyllä mitä puoliverinen oli sanomassa, tuntien sen pienen piston jälleen sydämessään. Kenraali katsoi kuitenkin parhaaksi pysyä hiljaa ja vain nyökätä ymmärtäväisesti Lorythasin laskiessa katseensa hänestä. Viinilasi kävi vierailemaan jälleen huulilla, samalla kun Iriador päätti aihetta vaihtaa kyselemällä Lorythasin ikää. Se kieltämättä kiehtoi Dariustakin, hän vain ei olisi sitä noin suorasukaisesti kysynyt. Puoliverinen kertoi olevansa lähemmäs tuhatvuotinen jo, osaamatta sanoa tarkkaa ikäänsä varsinaisesti. Niin kauan tuo oli jo elänyt, ettei enää lukua niin tarkasti pitänyt. Darius kohotti pienesti kulmaansa hymähtäen Iriadorin kommentille. Olihan se kunnioitettava ikä, jos lähemmäs tuhatta vuotta mentiin. Kuulostihan se pitkältä ajalta, varmasti Iriadorin korvaan, joka heistä nuorin oli.

Haukankatse kääntyi Iriadorista takaisin Lorythakseen tuon käydessä kyselemään häneltä, kuinka Darius eliittiryhmän kenraaliksi oli kohonnut.
"Kuiskaus ei alunperin ollut eliittiryhmä...", Darius aloitti korjatessaan asentoaan, ennen kuin kävi paremmin tarinaansa kertomaan.
Haukansilmä kävi kertomaan siitä kuinka veljensä kanssa oli alun alkaen kuninkaan armeijassa, Feredirinin johtaen kenraalina yhtä iskujoukoista. Darius kertoi hyökkäyksestä Nahoriin ja siitä, kuinka veljensä oli saanut surmansa siellä, siitä kuinka Haukansilmä oli ottanut veljensä paikan kenraalina ja muokannut silloisesta ryhmästä nykyisen mallin, jota Siniseksi Kuiskaukseksi kutsuttiin. Vaikka veljestään puhui, ei Darius käynyt kertaakaan harkitsemaan sanojaan tai näyttänyt minkäänlaisia surun merkkejä. Hän oli jo sujut veljensä kuoleman kanssa, siitä oli jo pitkä aika, eikä Feredirinistä puhuminen tuntunut tällaisissa tilanteissa pahalta. Sen temppeliherran Darius kuitenkin halusi yhä hengiltä, nyt kun oli joku jolle kostaa veljensä kuolema.
Aikahan siinä kului, Dariuksen käyden perusteellisesti kertomaan Kuiskauksen taipaleesta, siitä kuinka Aran oli kaukaisen sukulaisensa eliitin asemaan kohottanut ja kuinka sitä loppujen lopuksi oltiin tässä. Haltioiden puolen aktiivisimpana ja tehokkaimpana eliittinä, jonka ryhmää käytettiin hyökkäyksissä lähes päivittäin.
Siitä loppujen lopuksi aihe kävi vaihtumaan milloin mihinkin, kun kolmikko alkoi paremmin saada juttua aikaan ja keskustelu rönsyili sinne tänne, välillä palaten edellisiin ja siitä hypäten seuraaviin. Myös se alkoholi tuntui maistuvan itse kullekin ja tuon rentouttavan vaikutuksen myötä keskustelukin kävi muuttumaan rentoutuneemmaksi ja letkeämmäksi. Lorythas osoittautui yllättävänkin mieluisaksi juttuseuraksi, eikä Darius voinut valehdella, etteikö tuohon olisi ollut kiva tutustua tällä tapaa paremminkin. Kenraali kyselikin vähän väliä Lorythasista paremmin, varoen kuitenkin menemästä liian aroille aihe-alueille.

Pitkällehän se ilta ehätti vieriä kun juttu lähti luistamaan. Jokainen oli asteen tai toisen humalassa jo, Iriadorin vaikuttaen olevan jälleen se, jolla nopeimmin oli päähän noussut. Kyllä Dariuskin tiedosti olevansa pienessä humalassa ja jos nyt olisi noussut ylös, olisi hän saanut hakea tasapainoa muutaman askeleen verran. Mutta, pääasia oli että olo tuntui hyvältä. Tämä todellakin teki hyvää pitkästä aikaa rentoutua ja istua iltaa mieluisassa seurassa. Se aikaisempi uupumuskin oli väistynyt alkoholin käydessä piristämään mieltä omalta osaltaan, samalla turruttaen aisteja ja vieden osaa kivusta pois tietoisuudesta.


// NIIII. Ja mitä ihmettä, kuka hitto pitää hyttinsä ovee auki. Oisit vaan kävelly sinne niiden hyttii sillee TERVE. KAKKEE. OLEN SYNTINEN, MYÖNNÄN SEN. Senkin velmu, viritit ansan. KAKARABUT KOITUIVAT KOHTALOKSI. Yövastailu 5/5 ole hyvä. Huomen kouluun. Vähän nakertaa //

[Crimson]

Iriadorin silmät tutkivat herkeämättä sitä nestettä lasissa, nuoremman rohjeten kuitenkin jälleen kysymyksensä jälkeen nostamaan katsettaan paremmin Lorythaksen puoleen. Ei hän tiennyt oliko kysymyksensä ollut sopimaton, hän oli siihen kuitenkin saanut vastauksen suoriltaan, eikä Vaern ollut millään tapaa edes epäröinyt kertoa sitä – sellainen käytös oli Iriadorille jokseenkin uutta, ja sen takia se hämmensikin tällä tavalla.
Siinä missä kuitenkin Lorythaskin, hiljentyi punatukkainen kuuntelemaan Dariuksen tarinaa siitä kuinka tuosta oli Kuiskauksen kenraali tullut. Sitä Iriadorkaan ei varsinaisesti ollut aikaisemmin kuullut, joten olihan se omalla tavallaan mielenkiintoista kuulla siitä nyt hieman enemmän ja pitkäjänteisemmin. Nyt kun heillä kaikilla oli vain aikaa toistensa seurassa vietettäväksi. Nyt kun koko keskustelu tuntui kulkevan rennosti omalla painollaan eteenpäin ilman että väkisin tarvitsi mitään rautalangasta vääntää, ja seurakin oli mitä mukavinta.

Hopeakäärme olisi halunnut mielellään kirjoittaa jopa muistiinpanoja Winderin kertomasta. Ottaa ylös tietoa jota puoliverinen janosi omalla tavallaan aina vain lisää ja lisää. Oli niin mielenkiintoista saada kuulla kenraalin puhuvan tällä tavoin, avoimesti, vaikka Vaern tiesi, ettei tuo aivan kaikkea saattanutkaan hänelle kertoa. Se oli ymmärrettävää näin, kun keskustelun osapuolista toinen oli haltioiden eliitti, toinen sodasta täysin puolueeton, jolle tietenkään ei ollut syystä jos toisestakin varaa kertoa ihan pilkulleen kaikkea. Mutta se ei Puolikäärmettä haitannut. Hänestä tämä riitti ihan hyvin, ainakin näin alkuun, ja jos Lorythas jotain halusi enemmän kuulla, kysyi hän siitä Dariukselta keskustelun kulkiessa eteenpäin – siinä missä puolikäärmekin vastaili Haukansilmälle parhaaksi näkemällään tavalla, välttämättä joka tilanteessa täysin kaikkea paljastamatta.

Keskustelun lomassa sitä alkoholiakin kului, saaden yhden jos toisenkin pään hieman sekaisin. Iriadorille valkoviini näytti maistuvan, jossain välissä nuorempi vaati saada maistaa sitä toistakin juomaa jota Lorythas oli tuonut tarjolle. Sitä mukaan punatukkainen oli myös valunut tuolistaan rennosti vain pyörimään pehmeälle lattiataljalle, jossa tuo oli jo hetken lasillisensa kanssa hyllystä mukaansa temmanneita kirjojaan tutkien. Ne olivat täynnä mielenkiintoisia asioita, ja Iriador osasi kerrankin nauttia täysin siemauksin siitä, että sai itse lukea, eikä Dariuksen tarvinnut hänelle ääneen sanella mitä paperille oli kirjoitettu.
Lorythas taisi olla heistä kaikkein selväpäisin, alkoholin vaikuttaessa häneen erilailla ja vähemmän, mitä tavallisiin humanoideihin. Olihan puoliverisellekin juomaa maistunut, viiniä ja sitä väkevämpääkin, joka oli saanut Hopeakäärmeen vain rentoutumaan tilanteeseen paremmin. Eikä Vaernkaan voinut kieltää olevansa jo humalan kynnyksillä kolkuttelemassa, ja jos tästä nyt vielä hieman lisää olisi ottanut, olisi päässä takuulla alkanut jo heilua paremmin.

Puolikäärme kävi kaatamaan lasinsa taas uudelleen täyteen. Ei puoliveristä oikeastaan jaksanut haitata se miten humalaan illan päätteeksi päätyisi, hän halusi vain rentoutua nyt, kun kerrankin oli seuraa jossa sen saattoi tehdä niin… vaivatta ja mukavalla tavalla. Seuraa jossa saattoi vapaammin keskustella ja vain olla. Ei tarvinnut yrittää olla väkinäisesti korkeassa asemassa muiden yläpuolella. Sai olla se oma itsensä, tutustua kaikessa rauhassa näihin kahteen haltiaan paremmin tässä vapaammassa ilmapiirissä, jossa jokaisella vaikutti olevan mukavaa näin raskaan ja tapahtumarikkaan päivän päätteeksi.

Hetken Lorythas oli seuraillut Iriadorin tekemisiä, pistäen myös merkille miten nuoremman lasi kävi vajentumaan kaikessa rauhassa. Vaikka miten nuorin heistä alkoholia tuntui kiskovan mielellään kurkustaan alas, ei tuo näyttänyt silti siihen samaan tapaan riehaantuvan ja sekoavan, mitä tietyt tapaukset tekivät kun sen tietyn rajan ylitse menivät.
”Vieläkö haluat lisää, vaikka olen kyllä sitä mieltä että tuo sinulle riittäisi jo. Voin hakea sinulle vettäkin?”, Lorythas naurahti, tarjoten kuitenkin Iriadorille tilaisuutta vielä saada juotavaa lisää jos halusi. Mikäpä hän oli tuota kieltämään, eiköhän nuorempi heistä omat rajansa tiennyt, joten tehköön mitä ikinä sitten halusikaan.
Korkeahaltia laski päänsä makaamaan avonaisen kirjansa sivuille sivuttain, silmänsä sulkien ja selvästi harkiten mitä puoliveriselle vastaisi. Lopulta toinen nuoremman käsistä nousi ylös, Iriadorin osoittaessa yhtä sormeansa, samalla kun käännähti selälleen lattialla ja katsahti ylösalaisin Hopeakäärmettä.
”Ehkä… yksi vielä”, nuorempi tuumi tyytyväisenä hymyillen, ”Siiiitten minulle riittää”.

”Miltä Lorythas näytti kun tuvilla kävi? Oliko hän yhtä pitkä ja komea kuin nytkin? Oliko hänellä sarvet päässään sielläkin?, punapäinen kävi tiedustelemaan varsin suorasukaisesti epäröimättä tai häpeilemättä Dariukselta ja kyläpäälliköltä, samalla kun Lorythas yritti kaataa nuoremmalle uutta lasillista juomaa, hieman lasista ohitsekin kaataen kuulemansa myötä. Kyllä puoliverinen oli huomannut Iriadorin selvästi vapautuneemman puhetyylin ja sanelun, mutta ei hän ihan tuollaista odottanut kuulevansa nyt tai ylipäätään koskaan keneltäkään. Se puna värjäsi kuitenkin sinisilmäisen poskia, Lorythasin virnistäessä ovelasti ja nopeasti välistä huokaisten, ollen kuitenkin otettu nuorimman sanoista olivat ne kuinka paikkaansa pitäviä tuon järkevässä humalassa sitten tahansa.
”Voin näyttää jos haluat. Joudun vain hakemaan medaljongin yläkerrasta pöydältäni sitä ennen”, Lorythas hymyili vinosti, samalla kun ojensi täytettyä lasia takaisin Iriadorille, joka lipui lähes sarvipäisen jalkoihin kiinni istumaan, kun lähemmäs tuli sitä noukkimaan itselleen.
”Tee se, tahdonnn nähdä millaisena pääsit Kuiskauksen tuville asti silloin”, tyytyväisenä hymyillen Iriador hymisi, lasinsa puoleen kääntyen kun Lorythas tuoliltaan ylös kapusi, hieman siirtyenkin pois sarvipäisen tieltä.
”Suonette siis anteeksi hetken”, Puolikäärme totesi, pahoittelevasti nyökäten seuralaisilleen, ennen kuin tuon tie lähti viemään huonettaan kohti. Sinnehän hän oli korunsa jättänyt aikaisemmin ja tässä voisi kestääkin hetki, jos Lorythasin täytyi vaihtaa illuusionsa veriset vaatteet toisiin.

Iriador kävi nostamaan katseensa pian Lorythasin poistumisen perään Dariukseen, näyttäen yllättäen kovinkin kysyvältä.
"Miten hän edes pääsi meidän tuvallemme?! Eihän sinne ketään ylimääräisiä edes oteta", nuorempi kyseli Haukansilmältä, hetken siinä vain katsoen silmäpuolista päänsä osin kallellaan. Punapäisen nostaessa kuitenkin kujeilevan virneen kasvoilleen mitä pidempään Dariusta siinä katseli.


//JOTKUT KAKAPYLYT NÄEMMÄ. No olihan siellä niitä bilettäjänuoriakin joilla oli hytin ovet auki kokoajan ja sieltä ne sitten huusi ja karju menemään. Oisin kävelly jokaisesta hytin avonaisesta ovesta sisään ja pyörähtäny näkösällä silleen ”MORO PASKOILLE”. Velmu Crim. Jännän ansan viritin. Sinä siihen lankesit. Pipariansa :--DDDD TAPPAJAKAKARABUT. Nakerrusmaksimus. Nyt mä voin mennä tekeen ruokaa <://

[Aksutar]

Haukansilmä ei voinut olla virnuilematta katsellessaan Iriadoria, joka Lorythasilta kävi vielä yhden lasillisen huolimaan. Ainahan se oli se "Yksi" lasillinen toisen päälle. Kyllä Iriador kuitenkin osasi katsoa juomistaan, sentään ja olihan kenraalikin tuota tarkkailemassa. Darius osasi kyllä sanoa milloin Iriador oli tarpeeksi saanut, punapäinen kun kävi niin selkeästi alkoholiin reagoimaan.
Darius oli kuitenkin vähällä pärskähtää ääneen Iriadorin kysymyksien myötä, kenraalia kun huvitti tuo nuoremman suorasukaisuus tilanteen suhteen. Kyllä hän kävi huomaamaan sen punan joka Lorythasin poskille helahti, haltian käydenkin kohottamaan toista kulmaansa huvittuneena sarvipäisen reaktiolle. Mitään Darius ei ehättänyt kuitenkaan Iriadorin tiedusteluihin vastaamaan, kun Lorythas kävi tarjoutumaan näyttämään illuusionsa, jonka avulla kuiskauksen tuville oli päässyt. Ehkä niin oli parasta, Darius ei juuri nyt keksinyt mitään kunnon sanoja kuvailemaan sitä illuusiota ja varmasti olisi vahingossa lipsauttanut haltiailluusion olleen kovinkin... houkutteleva. Ei siinä, niin oli Lorythasin oma ulkomuotokin, mutta siitä kenraali piti kyllä mielipiteet itsellään.
Eliitti nyökkäsikin pienesti Lorythasille tuon poistuessa paikalta. Oma lasi kävi nousemaan silmäpuolen huulille, katseen kääntyessä Iriadorin puoleen joka kävi kyseenalaistamaan sen, miten puoliverinen oli edes heidän tuvilleen asti päässyt. Olihan se sinällään yhä ihme, että Lorythas sisälle asti oli selvinnyt. Mutta, ehkä tuolla tosiaan oli onni matkassa, tilanne kun olisi voinut päättyä hänen kohdallaan silloin paljonkin huonommin.

"Hän oli pukeutunut kuin Kuiskauksen sotilas", Darius hymähti lasin laskeutuessa, "Lisäksi hän väitti olevansa minulle sukua, joten muutama sotilaistamme talutti hänet sitten puheilleni, kerta paikalla olin, ennemmin kuin tyrmille odottamaan tilanteen selvitystä".
"Sinällään onni, että edes tunnistin hänet siinä illuusiossa, sillä...", Kenraali pysähtyi sanoissaan jääden tuijottamaan punapäistä, joka häntä tuijotti, "... Tiedän tuon virneen. Ja aina kun sinulla on tuo virne, on sinulla jotain mielessäsi".
"Haluanko edes tietää mitä päässäsi nyt liikkuu?", Ovela virne kävi kohoamaan varovaisesti kenraalin kasvoille, haltian kohottaen samalla jälleen toista kulmaansa. Kyllä hän oli tuon ilmeen nähnyt nuoremman kasvoilla kerran jos toisenkin ja täten osasi arvailla, mitä tuon sievässä pääkopassa mahtoi liikkua.


// KAKEBYLLYT. No bilettäjä nuoret nyt haluu aina kertoo kui heil on hauskaa jne pakko pitää metelii ittestään. hyh. Oisit juossu kato hytistä toiseen ja karjassu sisään juostessa et "ONKO TEIL MINIBAARI" ja sit juossu ulos :---D Velmu Crim. PIPARIANSA NYT :---------DDDD Joo mee tekeen ruokaa äläkä purjoo sitä ylös! //

[Crimson]

Lorythas asteli kaikessa rauhassa kasvoillaan olevaa punaa laskien portaat ylös ja omaan makuukammariinsa, löytäen sen riimukorun pöydältään aivan kuten oli uumoillutkin. Joku oli sitä siistinyt paremmin hopeisesta verestä, kun Briariin oli saavuttu, mutta muuten se oli jätetty pöydän reunalle lepäämään. Puolikäärme kiskaisi sen kaulaansa, kokeillen että korun mekanismit toimivat yhä tämänpäiväisen jäljiltä, kunnes käänsi tottuneesti symboleita ja haki itselleen sen tutun haltia illuusion takaisin.
Suuren peilin ääreen tepastellen Lorythas sai vain todeta pitävänsä yhä yllään niitä sotkuisia vaatteita, jotka riisuttiinkin päältä tyystin pois. Samalla puoliverinen kävi kasvojaan ja käsiään siistimään, hiuksia harjaamaan ja etsimään jotain muuta päälle pantavaa, sillä sotkuisena hän ei todellakaan halunnut takaisin Dariuksen ja Iriadorin seuraan lähteä.

Alhaalla kuitenkin punatukkainen vanhempaansa tuijotti kovinkin tyytyväisenä, itsekseen myhäillen ja tuumaillen vaikka mitä pääkopassaan. Darius kävi samalla kertomaan miten Lorythasiin oli tuvilla törmännyt. Että kyläpäällikkö oli käyttänyt ilmeisesti jonkin sortin illuusiota ja pukeutunut kuin yksi heistä, ovelaa sinänsä. Niin Iriador olisi varmasti itsekin tehnyt, jos olisi vastaavaan tilanteeseen joutunut – joskin hänellä oli myös kyky hiippailla ympäriinsä näkymättömänä, joten mitään valeasuja punatukkainen ei kohdalleen välttämättä edes tarvinnut. Sen sijaan että Haukansilmä olisi kuitenkaan jatkanut selitystään pidemmälle, kävi tuo tuijottamaan takaisin nuorempaansa, joka päästi varsin mieltyneen hengähdyksen suustaan.
”Niiiiinhän sinä aina väität”, punapäinen tuhahti velmun virneensä takaa, hetkeksi lasinsa pariin palaten. Sen lasin Iriador laski kuitenkin lattialle kulauksensa jälkeen Lorythasin nojatuolin jalan vierelle, paremmin kääntyen Dariuksen puoleen.

Iriador lipui lattialla Haukansilmän jalkoihin, polviensa varaan nousten hieman horjahtaen toisen eteen.
”Empä tiedä, jäät kyllä paljosta paitsi jos et halua tietää”, punapäinen hymisi, siitä lähempää katseensa nostaen Haukansilmän kasvoille. Se katse oli viettelevä, ovela, Iriadorin pyrkien hitaasti lähestymään Dariusta ja nousemaan siitä hiljalleen Haukansilmän syliin hajareisin samalla kun se katse pysyi Dariuksen ainoata silmää ja kasvojen eleitä tarkkailemassa.
”Vai jäätköhän – minusta kun tuntuu siltä että Lorythas on kiinnostanut sinua enemmän mitä minä”, punapäinen henkäisi toisen kasvojen lähellä, vetäen ryhtinsä kuitenkin sitten suoraksi, tasapainoa hakien Dariuksen ehjästä olkapäästä, muistaen kyllä sen toisen olevan huonossa kunnossa.


//KAKEEEEEE. No kuinkas muutenkaan. Ois kyl pitäny :-----DDD ”ONKS TEIL MINIBAARII MEIL EI OO EES TELKKARII” Velmuilija Crim on velmu. ÄÄÄHHÄHÄHÄHÄÄ :----DDD TEIN RUOKAA, sit Joonaski toi ruokaa ko se tuli kotiin ja olin ihan yyyyyy//