Välit kuntoon || Crim! (K-varoitus)

[Crimson]

Lorythas painoi kasvojensa syrjää kenraalin vaatteisiin, yrittämättä olla sotkematta niitä verensä tahrimilla kasvoilla. Kasvoilla lepäsi yhä se järkyttyneenmurheellinen ilme, olemattoman hymyn kuitenkin kavutessa niille hetkeksi Dariuksen käden laskeutuessa hänen hiuksiinsa. Puolikäärme yritti keskittyä niihin sukiviin liikkeisiin ennemmin, mitä rinnassaan jyskyttävään sydämeensä, joka olisi halunnut lyödä tiensä vain puoliverisen rinnasta ulos. Välillä sitä kipeää silmäänsä siristäen, jos käsi liian likelle sitä eksyi. Kovin turhalta se yritys kuitenkin tuntui, ahdistuksen lähtiessä taas kalvamaan sisältäpäin kenraalin kuiskaavien sanojen myötä.
Hopeakäärme pudisteli päätänsä hitaasti puolelta toiselle, katseensa kääntäessä poispäin toiselle sivulle, kun kenraali myös alas laskeutui kyläpäällikön eteen polvilleen. Mutta puoliverinen ei käynyt vastustelemaan sitä kun Darius hänen kasvojaan käänsi omiaan kohden, vaikka silmänsä olivat kyyneleistä kosteat, katse eripurainen, eikä Lorythasilla olisi ollut enää sijaa toista silmiin katsoa.

Puolikäärme antoi katseensa kuitenkin vaeltaa Dariuksen kasvoilla, kuunnellen kenraalin sanoja, jotka niin ahdistavilta ja riipiviltä tuntuivat. Kyllä Lorythas oli sen nähnyt, miten nuo kärsivät. Tuntui vain pahemmalta noiden puolesta saada tietää enemmän, ja nähdä kuinka haltiakuningas heitä vielä kohteli, ja miten se viimekerta Briarissa oli Dariukseen vaikuttanut.
Mitään Vaern ei sanonut, kun toinen sanoissaan pysähtyi ja katseensa kiinni painoi. Puolikäärme yritti yhä hillitä niitä sydämenlyöntejään ja pelosta johtuvaa värinäänsä hallita, käsillään pidellen yhä Dariuksen kehoa kevyesti otteessaan. Teki niin pahaa katsella Winderiä noin, sen vihan Cúthalionia kohtaan näki kenraalista niin selkeästi. Kuuli niistä sanoista, joilla tummatukkainen puhui. Ja ahdisti ajatella, ettei Darius kyennyt mitään sen eteen tekemään, että onnellisemman elämän saisi, tai muut tuon ympärillä saisivat kärsiä. Se oli niin väärin.
Säälien hopeaverinen vastasi Winderin katseeseen tuon parahdettua uudemman kerran, sarvipäisen taas vain kaikessa hiljaisuudessaan pudistellen päätään vastatakseen siihen, ettei todellakaan uskonut Dariuksen asemaansa pitävän vapaasta tahdostaan. Ei Haukansilmä sanojensa mukaan enää jaksanut. Ja oliko se ihmekään…

Lorythaksen katse siirtyi tuijottamaan hetkeksi hämärää seinää, kun Darius painui Puolikäärmeen hartiaa vasten. Yhä sen järkyttyneisyyden saattoi niistä silmistä erottaa, katseen valuen hitaasti niihin tummien hiusten puoleen, joiden ylle Hopeakäärme kävi toisen kätensä painamaan. Mitään lupaa kysymättä sarvipäinen painoi haltian halaukseen itseään vasten, Dariuksen selässä oleviin arpiin koskematta, muistaen kyllä yhä minne ne merkit oli polttanut. Toinen kätensä laski muutaman silittävän eleen myötä Haukansilmän niskalle, painamaan kevyesti niskalta tuota lähemmäs. Ei Lorythas uskonut sen auttavan Dariusta millään tavalla, mutta puoliverinen itse halusi pitää tummatukkaisen lähellään. Ei hänellä ollut mitään syytä Winderiä vihata, tai työntää tuota pois luotaan. Jos Darius halusi itkeä, tarjosi Lorythas kyllä mielellään itseään itkupuuksi kovia kokeneelle kenraalille.

Hellänvaroen käsi toisen hiuksilla lähti sukimaan pitkiä vetoja takaraivolta alemmas, Lorythasin ollessa sanomatta hetkeen mitään, kaksikon vain ollessa siinä kaikessa hiljaisuudessa huoneessa.
”Elämä on täynnä vaihtoehtoja”, Hopeakäärmeen isällisen lempeä ääni hymisi, ”On vain eriasia kuinka niitä käytät – itsesi hyväksi vai itseäsi vastaan”.
”Briarin edellinen kyläpäällikkö opetti sen minulle, nostaessaan minut siitä loasta, missä pyörin kun tänne aikoinani tulin. Ei kukaan minua silloin hyväksynyt täälläkään, mutta vanha ukko opetti minut katsomaan asioita uudella tavalla”, Puolikäärme kertoi. Ei hän voinut samaistua Dariuksen tuskiin muuten kuin omilla kärsimyksillään, joita Vaern oli läpi elämänsä saanut kokea, ”Hän kasvatti minusta sen mitä olen, ja antoi minulle tilaisuuden näkemästään vihasta ja katkeruudesta huolimatta. Jättäen minut seuraamaan jälkeensä ja pitämään huolen niistä, jotka vapaana haluavat täällä elää”.
”Tapa jolla hän on sinut valtansa alle painanut, on alistamista, ei määrätietoista johtamista. Se ei perusta kunnioitukseen millään tavalla ja ainoa joka sitä valtaa voi kyseenalaistaa, on kuningattarenne, tai samaa sukujuurta oleva kreivinne”, Lorythas selitti, käyden hartioista työntämään Dariusta varoen itsestään hieman etäämmälle, nähdäkseen haltian kasvot.

Puolikäärmeen katse oli jälleen se oma lämmin itsensä, rauhallinen, Lorythasin rauhallisesti vain silmäten sillä katseellaan Haukansilmän kasvoja, lempeästi hymyillen.
”Sitä valtaa on vain osattava käyttää oikein ja määrätietoisesti. Eikä se valta oikeuta minua toimimaan viikatemiehenä niille, joista välitän”, Hopeakäärme kehräsi Dariukselle päätään hieman kallistaen, ”Voi kunpa voisin tehdä vuoksenne enemmän - mutten voi kääntyä puolueellisia vastaan ilman, että joutuisin aloittamaan Briarin kanssa alusta jossain muualla”.


//Tahdon piirtää tästä kuvan. Koska ei perse :--------DDDDDD KUMMELIT NIIIIII NO EI KYLLÄ NYT PELASTANU OH LORDS GIMME MERCY AGAIN CAN’T TAKE THIS ANYMOOOOOOOOOHHHOOHOHHOOORRRREEEEE QQ. Tulee niin vihaset viininmaistelut, mut on se sen arvosta. KÄRRYNPYÖRÄT ON PARHAUTTA (DD//

[Aksutar]

Darius ei edes ymmärtänyt, miksi näin tunteelliseksi puoliverisen seurassa oli käynyt. Ehkä hän oli vain väsynyt, kaikkeen, eikä enää jaksanut edes yrittää piilotella niitä patoutuneita tunteitaan. Kyllähän hän välillä oli yrittänyt Iriadorille puhua, kuten oli luvannutkin, mutta ei hän vain osannut. Ei hän kyennyt kunnolla avautumaan, ellei kyseessä ollut tällainen tilanne, missä ne tunteet vain ottivat vallan. Se otti päähän.
Haltia kävi kirjaimellisesti kavahtamaan Lorythaksen vetäessä hänet halaukseensa. Yllättävä kosketus oli pelästyttänyt ja jos totta puhuttiin, ei Darius tiennyt mitä ajatella kun näin lähellä Lorythasia oli. Toisaalta, itsepähän hän tähän oli tullut. Ei silmäpuoli kuitenkaan koittanut toisen otteesta irti, antaen sarvipäisen halata itseään ja sukia reissussa likaantuneita hiuksia. Hitaasti kenraalin omat kädet kävivät nousemaan puoliverisen puoleen, pienesti vastaten tuon halaukseen. Darius ei vieläkään tiennyt mitä olisi ajatellut Lorythasista kaiken tämän jälkeen, mutta jostain syystä tässä tuntui nyt turvalliselta. Ainakin tämän pienen hetken. Ehkä sekin oli vain tyyntä myrskyn edellä ja pian peto iskisi uudestaan, mistä Darius sen tiesi. Hän halusi luottaa Lorythakseen, mutta ei tiennyt kykenikö siihen.

Kenraali painoi kasvojaan paremmin vasten puoliverisen hartiaa tuon avatessa suunsa. Kaikessa hiljaisuudessa Darius kuunteli Lorythaksen kertoessa Briarin edesmenneestä kyläpäälliköstä, joka puoliverisen oli ottanut siipensä suojiin silloin kun kaikki muut käänsivät selkänsä. Lorythas oli kokenut niin paljon pahaa, ettei Darius kyennyt ymmärtämään miten sarvipäinen noin lämmin osasi olla. Eikö tuo ollut jo vuosien varrella oppinut, että tietynlaisia henkilöitä kannatti välttää. Kuten Dariuksen kaltaiset puolueelliset idiootit.
Katse valui jälleen lattianrajaan Lorythaksen työntäessä haltiaa hieman loitommalle itsestään. Ei kenraali kehdannut nostaa katsettaan kohtaamaan puoliverisen katsetta. Häntä hävetti jälleen, niin paljon tämä kaikki.

Darius pudisteli päätään pienesti Lorythasin toivoessa voivansa tehdä jotain heidän vuokseen. Ei tämä ollut Lorythasin ongelma, ei Dariuksen olisi edes pitänyt puhua tästä hopeakäärmeelle. Kadutti, että hän oli suunsa avannut. Kadutti, että hän oli edes tullut tänne tapaamaan Lorythasia.
"Ei tämä koske sinua, mitenkään...", Haltia kävi kuiskaamaan katseen yhä pysyen maassa, "Huolehdi sinä vain omistasi... Kylästäsi... Lokenesta...".
"Miksi edes tahtoisit auttaa?", viimein se katse kohosi Lorythasin puoleen, saatuaan hillittyä sen kyynelehtimisen, "Miksi edes välität meistä? Meistä, jota kutsut vihollisiksi?".


// :---D I dare you. OH LORDS GIMME MERCY INDEED MIKSI TÄÄ TÄHÄN AJAUTU EI TÄN NÄIN PITÄNY MENNÄ. On se sen arvosta, todellakin. KÄRRYNPYÖRIÄ SUOTANA //

[Crimson]

Katseensa harhaili kenraalin kasvoilla, Lorythasin haluamatta perääntyä tästä kauemmas, vaikka oli sen kavahduksen tuntenut. Aistien myös sen hämmennyksen Dariuksesta, jonka Puolikäärmeen läheisyys tuolle aiheutti. Winderin sanojen mukaan Lorythasin olisi yhä pitänyt vain pysyä heistä kaukana, kyläpäällikön olisi pitänyt huolehtia vain omistaan. Helpommin sanottu kuin tehty, kun Puolikäärme oli jo oppinut Dariuksesta välittämään omalla tavallaan…
Silmät vastasivat Haukansilmän omaan, tuon ihmetellessä miksi puolueeton halusi heitä auttaa. Miksi Lorythas heistä välittäisi?

”Vihollisiani ovat ne, jotka asemaani tai kylääni uhkaavat”, hopeaverinen huokaisi, pyrkien pitämään sen rauhallisen hymyn kasvoillaan katsoessaan Dariusta, ”Te ette niin ole koskaan tehneet, et sinä, eikä yksikään toinen teistä, jotka turvaan tänne päästin. Ei minulla ole teitä yhtä ainoaa syytä pitää vihollisinani. Ei ainoatakaan syytä vihata. Ennen kuin kuninkaanne tavoin tänne marssitte, ei meistä kukaan ole teitä porteiltä käännyttämässä pois”. Lorythas olisi halunnut vain vetää Dariuksen uudelleen halaukseensa, pelkän puhumisen alkaessa taas ahdistaa. Ei Puolikäärme osannut puhua Haukansilmän, tuon kieltäessä niin usein sen mitä Lorythas suustaan päästi. Toisin kuin kyläläiset, jotka sanat hyväksyivät kerrasta. Kysyivät jos jokin mietitytti, mutta eivät kyseenalaistaneen Lorythasia samalla tavalla mitä Darius teki.
”Olen nähnyt miten kärsit, näen sen saman myös Iriadorista”, Hopeakäärme kuitenkin jatkoi, ”Olen ehkä vaihtanut suudelmia ja viettänyt seurassa yön - en siltikään tunne sinua, mutta olet antanut minulle jo enemmän takaisin kuin olisin uskaltanut edes pyytää”.

Lorythas pyyhkäisi hihansa pielellä Haukansilmän poskella olevia kyyneliä, siirtäen niitä tummia hiuksia pois tuon kasvoja piilottamasta. Ei Dariuksen olisi tarvinnut katua hänen edessään mitään. Siinä missä puoliverisen olisi pitänyt vain haihtua ilmaan ja jättää nuo vain rauhaan omalta osaltaan…
“Tunnen myötätuntoa sekä tarvetta pitää teidät lähelläni. Välitän teistä, kaikista vakauksistani ja asemastani huolimatta, koska haluan pitää teidät… ystävinäni. Suojella teitä, joita kuninkaanne pitää pilkkanaan jopa minun katseeni alla, omassa kodissani”, Hopeakäärme taas jatkoi, katsahtaen hetkellisesti muualle, loppua kohden hiljeten lähes kuiskailemaan sanojaan. Ei tainnut olla enää Dariuksellekaan yllätys, miksi Lorythas niin siniverisen takia oli raivostunut. Silloin ja tänään… ei kenraalin olisi tarvinnut sitä nähdä. Se oli ollut niin rumaa. Tuli aina olemaan silloin, kun se lohikäärmeveri pakotti sen petomaisen, arvaamattoman puolen tulemaan esille vääränä hetkenä.

Pitkän huokaisun myötä, se katse palasi hetkeksi Dariuksen kasvoille, sarvipäisen lähtiessä kapuamaan ylös lattian rajasta jaloilleen. Perästään tarjoten kättään myös Haukansilmälle avittaakseen tuon ylös lattian rajasta, ”Raahasin sinut mukanani tänne vain koska pelkäsin vereni ottavan vallan jo aikaisemmin siellä metsän laidalla. Olisin voinut tuhota teistä jokaisen, palata silpomaan Lokenen, sen jälkeen Briarin. Mutta näkemisesi pysäytti sen suunnattoman kostonhimon… Olen niin paljon teille velkaa, tekoja ja sanallisia selityksiä, joita en pysty suoriltaan antamaan…”.
”Pyytäisin sinulta tuhannesti anteeksi, jos se muuttaisi yhdenkään niistä asioista joita olen sinulle jo tehnyt. Jos se auttaisi kohtaloa pitämään meidät toisistamme erossa, tai kumoaisi täysin sen totuuden, että koskaan apuani teille tarjosin”, vaikka hymy kasvoilla säilyi, teki Lorythasin pahaa sanoa ne sanat Dariukselle, ”Jos se vain… rikkoisi ystävyytemme, kuten toivoisit”.


//Hyväksytään jo se fakta, että Crimson ei osaa suttaa mitään hienoa, mutta ole hyvä taas (DDD EI SEN NÄIN PITÄNY MENNÄ NIIIII. MUTTA SIELTÄ SE ELÄYTYMINEN SIT TAAS TULEE QQ. Ja sit kun ollaan niin done, niin vaihdetaan väkeviin ja vedetään perseet. Eikun. KÄRRYNPYÖRÄT PERKELE. Iri siä maaliviivalla sit on et nii mikä täs oli se hankala osuus//

[Aksutar]

Lähes huomaamattomasti kenraali kävi päätään kääntämään paremmin vasten Lorythasin kättä, tuon käydessä pyyhkimään ne kyyneleet haltian kasvoilta ja sukimaan hiuksia pois tuon kasvoilta. Ei hän edes tiennyt miksi antoi Lorythasin tehdä sen, Haukansilmä kun ei vieläkään pitänyt siitä jos joku näin läheisesti Iriadorin lisäksi häntä kosketti. Mutta jostain syystä puoliverinen tuntui jälleen turvalliselta. Tutulta. Tuon puheidenkin myötä alkoi myös kenraalille valjeta, ettei sarvipäinen missään välissä ollut vihaansa kenraaliin ja tuon kumppaniin kohdistanut. Hän oli tulkinnut - tai lähinnä olettanut - kaiken väärin. Olihan se huojentavaa kuulla totuus. Tuntui kuin kivi sydämeltä olisi vierähtänyt viimein pois, näiden kaikkien kuukausien jälkeen. Ei Darius voinut kieltää, etteikö omalla tavallaan olisi jopa kaivannut puoliverisen seuraa. Mutta samalla Darius tunsi itsensä entistä enemmän typerykseksi. Kuinka hän olikaan saattanut antaa Aranin manipuloida hänet siihen uskoon, että Lorythas oli yhtä lailla paha. Kuinka hän oli ikinä antanut itsensä uskoa, että Lorythas kaiken sen jälkeen olisikin ollut vain selkään puukottaja.
Kuinka typerä hän olikaan.

Nyt jo rauhoittunut kenraali kävi kohottamaan puoliksi laskeutuneen katseensa Lorythakseen, tuon käydessä kampeamaan itsensä ylös lattialta. Väsyneenvarovaisesti Haukansilmä tarttui siihen ojennettuun käteen, nostaen itsensä myös jaloilleen, jotka eivät olleet kantaa kunnolla vieläkään äskeisen jäljiltä. Kysyvänyllättynyt katse kiinnittyi puoliverisen kasvoihin tuon käydessä kertomaan, kuinka kenraalin näkeminen oli saanut pedon puolen rauhoittumaan siitä suunnattomasta raivosta, joka Lorythasin metsässä oli vallannut. Miten tuohon nyt olisi pitänyt reagoida? Darius ei uskonut olevansa moisen... kunnian arvoinen? Miksi juuri hän? Eikö joku, jonka Lorythas olisi pidempäänkin tuntenut? Edes Lokene? Darius koitti selvästi hakea sanoja moiseen tunnustukseen, tietämättä kuitenkaan mitä edes halusi vastata. Olihan Lorythas ennenkin osoittanut merkkejä kiintymyksestä Haukansilmää kohtaan, mutta ei Darius olettanut sen olevan noinkin... voimakas side heidän välillään.
Ei sillä, että Darius varsinaisesti oli valittanut...

Kuitenkin, Lorythaksen mainitessa Kenraalin toivovan heidän ystävyytensä rikkoutuvan, kävi Darius pudistelemaan päätään nopeasti, vieläkään saamatta kunnolla sanoja suustaan. Ei hän halunnut Lorythasista luopua ja jos mahdollisuus oli korjata välit, palata siihen lupaavaan alkuun ennen kuin Aran oli tunkenut lusikkansa soppaan, oli Darius valmis tekemään mitä vain. Hän välitti puoliverisestä, mikä oli täysin absurdi ajatus vuosisatoja roturasismissa eläneelle haltialle. Mutta, Lorythaksen tavattuaan oli kenraali alkanut miettiä asioita hieman toiselta kannalta. Ei hän ennen Lorythasin tapaamista ollut koskaan tuntenut edes minkäänlaista sääliä tai myötätuntoa puoliverisiä kohtaan! Ja Lorythas oli tarjonnut hänelle ja Iriadorille niin paljon. Jo pelkkä se hyväksyntä, mitä he täällä olivat saaneet, oli liikuttanut kenraalia enemmän kuin olisi uskonutkaan.
"Eiköhän kohtalo ole ilmaissut jo kovin selvästi, ettei halua meidän pysyvän erossa toisistamme", Darius hymähti pienesti samalla kun laski katseensa alas. Vain pienen hetken kenraali siinä paikoillaan seisoi, kunnes kävi yllättäen nojautumaan lähemmäksi Lorythasia ja kietaisi kätensä tuon ympärille, halaten hellän varovaisesti puoliveristä. Kasvot painuivat vasten pidemmän rintakehää kenraalin päästämättä irti toisesta.
"En halua sysätä sinua pois elämästäni. Aivan sama miten hän siitä minua rankaisee. Aivan sama vaikka joutuisin itseni verille viiltelemään siitä hyvästä, että näen sinua", Darius jatkoi puhuen vasten puoliverisen rintakehää, tiukentaen sitä halaustaan pienesti, "En halua menettää sinua. Sen takia tänään tulimme. Sen takia autoimme".


// VOI ÄITI NYT<33 HELVETIN HYVIÄ MAKKAROITA. Eläytyminen iskee todellakin hups. Perseet olalle ja aamulla vähän viduddaa. Eikun. Iri suotana, senkin kärrynpyörämestari //

[Crimson]

Puolikäärme silmäili Haukansilmää rauhallisesti, katseensa vilkaisten myös sen mustuneen kaulan puoleen, jota epäilemättä oli käynyt kovakouraisuudellaan satuttamaan aikaisemmin. Tuntui pahalta ajatella sitä sen lyhyen hetken, kunnes sanojensa myötä Lorythas kiinnitti huomionsa takaisin haltian kasvoille, kulmaansa kysyvästi kohottaen toisen pudistellessa päätään. Tietenkin se täytti pään kysymyksillä, lähinnä sen takia mitä Vaern juuri oli puhunut heidän välisestä suhteestaan, jonka Darius niin kovasti oli tähän saakka halunnut lopettaa. Tai sellaisen kuvan Lorythas oli aina saanut. Vaikka itse oli kovapäisesti halunnut vain jatkaa sen suhteen kehittämistä…
Puoliverisen kasvoilla levännyt hymy kävi hieman levenemään, Lorythasin rohkaistuessa paremmin Winderin sanoista kun kohtalosta oli puhe. Koko tämä tuttavuus oli alkanut niin absurdista paikasta. Absurdista tilanteesta. Lorythasia muistutti siitä alusta yhä pieni arpi, jonka jalkaansa ammuttu nuoli oli jättänyt siihen iäksi. Arpi, jolla oli jotain merkitystäkin, ei haitannut kyläpäällikköä lainkaan, toisin kuin ne jotkut, jotka kaikkein selviten näkyivät ja joihin huonoja muistoja liittyi.
Mutta koko se hankala alku oli päätynyt lopulta hyviin ja huonoihin seurauksiin, joita toveruuden kehittyminen tavallisesti mukanaan toi väkisinkin tällaisen suhteen kohdalla. Pelätty että se loppuisi surkeasti. Ja tässä sitä oltiin… kumman sattumuksen kautta taas saman katon alla…

Lorythaksen lempeä katse silmäsi yhä Dariuksen puoleen, kuin odottaen että silmäpuoli jatkaisi puheitaan. Mutta Winder kävikin nojautumaan lähemmäs. Lorythas ehti ottaa sen puolittaisen askeleen taemmas, ennen kuin Haukansilmä kätensä ehätti kietaista hänen ympärilleen, jääden sijoilleen halaamaan pitempäänsä.
Katseensa laskeutui haltian tummien hiusten puoleen hetkeksi, Loryn tuntien lämpimän tunteen taas kasvavan sisällään Dariuksen eleestä. Se merkitsi puolueettomalle kyläpäällikölle niin paljon, monessa eri merkityksessä yhtä aikaa. Halaus osoitti luottamusta. Turvallisuuden tunnetta. Tietenkin se sai hopeaharjaisen hymyilemään! Dariuksen mainitessa että oli täysin sama kuinka monarkkinsa olisi tuota rankaisemassa aina, kun silmäpuolinen häntä tapaisi, kävi Lorythas taas syleilemään Haukansilmää paremmin käsillään. Napaten toisen siihen lämpimään halaukseen, joutuen hetkeksi sulkemaan silmänsäkin, jotteivat ne kyyneleet olisi uudelleen nousseet niihin.
”En haluaisi että joudut kärsimään sen vuoksi, että saat viettää aikaa seurassa jossa teitä ei katsota syrjeksivästi”, Lorythas hymisi, laskiessaan leukansa Dariuksen pään harjalle kevyesti, ”Että joutuisit satuttamaan itseäsi etenkään minun takiani”.
”Kuninkaasi maksaa julmuudestaan vielä. Tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin, silloin kun sitä vähiten odotat”, Lorythas totesi kuiskaavin sanoin. Hän ei ollut vielä saanut kostoaan siitä mitä oli joutunut tekemään, eikä Vaern unohtaisi, ennen kuin velkansa oli maksettu. Ja sitä kertaa Aran saisi pelätä.

Hopeakäärmeen kädet kietoutuivat paremmin Dariuksen ympärille, sarvipäisen toivoessa että Haukansilmä kuulisi ne jo rauhoittuneet sydämenlyönnit, Lorythasin kyetessä tuntemaan itsensä taas niin levolliseksi tuon vierellä.
”Olisin todennäköisesti jo kuollut, mikäli et olisi ehättänyt väliin tulla tänään aikaisemmin”, Puolikäärme kehräsi kenraalia vasten, lopulta pienesti jopa naurahtaen kun lähti ajattelemaan, mitä siitä kuolemastaan olisi taas voinut seurata, ”Olisitte nähneet vain lentävän armeijan suuntaavaan vihollisienne muureja kohden arojen halki”. Sinällään se ajatus aina kiehtoi. Nähdä lohikäärmeratsastajien lentävän yhdellä joukolla määränpäätään kohti. Mutta samalla ajatus oli niin karmiva, ettei Lorythas koskaan eläessään olisi sitä toteuttamassa kuin villeimmissä unissaan.
”Olin jo valmistautunut siihen, etten näkisi sinua tai Iriadoria enää koskaan. Etkä kykene uskomaan kuinka huojentunut olen kuullessani ettet... ettet halua minua sysätä vain tieltäsi… ja unohtaa sillä tavalla", Hopeakäärme toi vielä seikan esille, sanojensa päälle hymyillen ja suoristautuen hieman, pitäen Haukansilmää halauksessaan niin pitkään kuin toinen vain halusi.


//ITSE KERJÄSIT SITÄ :----DDDD MAKKAROITA ON NYT KAIKKIALLA. Mä muistan yhä kuin toit sen hk:n olkkariis sillon kerran (DDDDDD Viduddais muutenkin, JOTEN WHO CARES. Iri on tommonen. Iri ällistyttää kaikki. Iri on sankaari//

[Aksutar]

Tällä kertaa haltia ei enää kavahtanut sitä kosketusta, Lorythasin käydessä vastaamaan halaukseen. Tässä oli hyvä, kenraali luotti Seyriin. Olkoon se sitten hänen erheensä, jos tämä luottamus koituisi kohtaloksi. Darius oli vain onnellinen, että pääsi jälleen puhumaan Lorythasin kanssa. Tiesi tuon olevan kunnossa ja tiesi, että heidän välinsä olivat jälleen kunnossa. Ja Darius oli valmis pitämään nämä välit lämpiminä, kunhan se ystävyys ei koituisi Lorythasin tai Briarin harmiksi.
"Joidenkin asioiden vuoksi kannattaa kärsiä", Kenraali hymähti pienesti puoliverisen laskiessa leukansa kevyesti hänen päälaelle, "Se on pieni hinta, mitä joudun maksamaan".
Teknisesti ottaen Darius saattoi nähdä Lorythasia ilmankin, että piti itseään repiä auki Aranin mieliksi. Kuningas oli käskenyt eliittiään satuttamaan itseään vain, jos Briarissa kävi. Heidän piti vain sopia tapaaminen jonnekin muualle, niin kenenkään ei tarvinnut lähteä arpien kanssa. Olihan siinäkin riskinsä, joten ennemmin Darius tuli kumppaninsa kanssa Seyrin kylään, kuin vaarantaisi heidän kaikkien hengen.

Haukansilmä pysyi hiljaa sarvipäisen puhuessa Aranista. Darius ei uskaltanut ääneen sanoa mielipiteitään tästä asiasta, tietäen että Aran saisi niistä kuulla. Kyllä siniverinen varmasti jo tiesi niistä synkimmistä ajatuksista mitä kenraalin päässä liikkui. Niitä mitä ei ääneen sanottu. Lorythas sai pitää oman mielipiteensä siniverisestä, Darius ei asiaa halunnut kommentoida, mitenkään. Ei ainakaan selvin päin.
"En voi kieltää etteikö ajatus niin musertavasta iskusta vihollisiamme kohtaan olisi kaunis ajatus", kenraali aloitti kohottaen kasvojaan pienesti ylemmäs, "Mutta mieluummin pitäisin sinut elossa ja poissa tästä sodasta".
"Vaikka Fritzillä on selvästi eriävä mielipide asiasta...", Haukansilmä lisäsi lähinnä itsekseen mutisten. Ei hän tiennyt Fritzin ja Seyrin suhteista, mutta tämänpäiväisen perusteella osasi haltia sanoa, että se järkäle näytti todellakin haluavan Seyrin hengiltä. Ei yllättävää sinällään.

Lorythasin viimeiset sanat saivat kenraalin hymähtämään pienesti, haltian painaen päätään paremmin vasten puoliverisen rintakehää. Kyllä tämä toimisi, jotenkuten.
"Niin kauan kun et vihollisen kanssa liittoudu, voimme jatkaa toistemme tapaamista", Darius hymähti lopulta. Olihan se Lorythasin ja Briarin oma asia, kenen kanssa liittoutuisi jos nyt edes liittoutuisi ikinä, mutta mikäli nuo ihmisten riveihin päätyisivät, täytyisi Dariuksen katkaista välit täysin. Ja kieltämättä kenraali olisi ehkä hieman pettynytkin, jos kaiken tämän jälkeen Lorythas valitsisi ennemmin ihmiset kuin haltiat... Vaikka no, Aran ei varmasti ollut yhtään sen mieluisampi liittolainen, kuin Fritz.
Hetken Darius pysyi hiljaa, kunnes päästi ilmoille pitkän, rauhallisen huokauksen ja viimein irrotti otteensa puoliverisestä, perääntyen pari askelta. Käsi nousi omalle kaulalle kokeilemaan jälleen kipeää ihoa, lihaksien huutaen nyt kahta kauheammin kivusta Lorythasin käsittelyn jälkeen.
"Luulin ettei sinulla ollut siipiä enää... Lohikäärmemuodosta puhumattakaan..", Darius aloitti varovaisesti nostaen katseensa puoliverisen kasvoihin.
"... Vuodat verta".


// :------------DDD HK vs Hiillos. Aka Lorydari. EIKUN. nytnytnyt ne makkarat. Mun pitää selvästi tehdä ens kerralla makkaramunakasta niin saadaan tukehtua siihen. WHO CAREEES. Iri on sankari, kyllä. Iri on tommonen uh <3 T dari. Iri saa luvan heittää kärrynpyöriä sänkyyn asti. Eiku //

[Crimson]

Puheet Fritzistä saivat Lorythasin hymyilemään vaikeasti. Hänellä ja Constantinella oli jo pitempi historia. Kyllä Puolikäärme tiesi harvinaisen hyvin ettei lohikäärmeenkaataja Briarista välittänyt, tuota oli turha saada puolelleen missään tapauksessa tai yrittää vakuuttaa, ettei Briar ihmisiä uhannut. Saati käärmeiden annettaisi kylän puolesta rellestää ja riehua, kääntyä ketään vastaan aiheuttamaan tuhoa. Mutta tänään se oli taas saatu nähdä, kuinka päättäväisesti Fritz oli ajamassa puolueetonta kylää alas, haluten vain kukistaa joka ikisen joka lohikäärmeiden parissa täällä yritti työskennellä. Ja tämänpäiväisten sattumusten takia Lorythaksen olisi oikeastaan pitänyt jo valmistautua selittämään toiselle kuninkaalle omasta puolestaan, miksi Briar oli yhteistyötä haltioiden eliittijoukon kanssa tehnyt. Mutta se oli sen ajan murhe. Tältä erää Lorythas oli niin kuitti, ettei jaksaisi niin poliittisia asioita edes harjoittaa mielessään…
”Yksittäisillä henkilöillä on vapaus ottaa puolensa kuinka mielivät, kunhan se ei meille aiheuta täällä haittaa”, Lorythas selitti, samalla kun päästi Dariuksen perääntymään siitä pidemmästä halauksesta, ”Mutta Briar tulee pysymään puolueettomana, niin pitkään kuin minä siitä saan päättää. Ja niin kauan kuin niin päätän, haluan myös pitää välimme lämpiminä”, Hopeakäärme hymisi lempeällä äänellään, Dariukselle hymyillen. Samalla tarkkaillen sitä kuinka Haukansilmä kaulaansa hipoi…

Lorythasista tuntui jälleen huonolta. Ahdisti se tieto, että hän oli Dariukseen käynyt sillä tavoin käsiksi… ja kykeni mielessään vielä näkemään ja kuulemaan miten Haukansilmä oli vain yrittänyt paeta tilanteesta ja poistua huoneesta. Pelkkä ajatus puistatti ja nosti niskakarvat pystyyn… kuinka Lorythas olikin saattanut olla niin… ilkeä.
Puolikäärmeen katse laski hetkeksi lattiaan niiden huomauttelujen jälkeen siivistä, ja siitä massiivisesta lohikäärmemuodosta. Arka hymy nousi kyläpäällikön kasvoille, tuon hetkeksi hiljentyessä miettimään sitä mitä aikaisemmin oli tapahtunut. Ei se lohikäärmemuoto ollut lainkaan tuttu Hopeakäärmeelle, ei Lorythas ollut käyttänyt sitä koskaan ennen, saati sitten ollut mokomasta edes tietoinen ennen tätä päivää.
Huomautus veren vuotamisesta palautti Puolikäärmeen paremmin tilanteen tasalle, oman käden noustessa kokeilemaan otsalla ollutta haavaa, josta vielä tuore ja lämmin hopeansävyinen neste valui.
”Ei se ole kuin pientä… pärjään kyllä”, Lorythas huokaisi hymyillen, pyyhkäistessään kasvojaan puhtaammaksi hihansyrjäänsä.

Kaavun hihaa käytiin käärimään hieman, jottei veren tahrima kangas kaikkea sotkisi.
”Ilmeisesti kuitenkin omistan siivet, toisessa… olomuodossa tosin”, Lorythas aloitti kuulostaen taas harvinaisen hankalalta, ja siltä kyllä näyttikin, ”En… tiennyt… vastaavista kyvyistä itsekään. Se tuli yllätyksenä, meille jokaiselle. Niin ei ole ikinä käynyt ja nyt kun… kun tiedän että se veripuoliskoni kykenee vastaavaan. Tai on niin käynyt aikaisemminkin, mutten… koskaan ole kyennyt… sillä tavoin muuttumaan… lohikäärmeeksi”. Lorythas raapi kevyesti toista käsivarttaan, vilkaisten divaanin puoleen, joka niin houkuttelevalta taas vaikutti, lopulta käännähtäen astelemaan sitä kohden.
”Pelkään vain menettäväni itseni sille. Pelkään aina että minusta tulee isäni kaltainen hirviö. Että käännyn omiani vastaan, jos en kykene hallitsemaan… itseäni”, Puolikäärme selitti alas rojahtaen ja niskaansa nojaten selkänojan ylitse, kattoa kohden katsellen jokseenkin haikeana, ”Siksi pidin sinut lähelläni. Vaikka uskoin kaiken välillämme olevan jo mennyttä. Tunnistin kasvosi ja äänesi, ja syystä tai toisesta hillitsit sitä julmaksikin kutsuttua puoltani”.

Muutama huvittuneempi naurahdus karkasi Puolikäärmeen suulta, tuon nojatessa leukaansa taas lähemmäs rintaansa, ”Olen elänyt lähes tuhat vuotta, enkä vieläkään tiedä tai ymmärrä kaikkia niitä salaisuuksia joita pidän sisälläni”. Yllättäen Lorythasista tuntui kovin epävarmalta, olon taas ahdistuen lisää. Ehkä hän oli vain stressaantunut päivän tapahtumista ja omat ruhjeet ja vammat muistuttivat näin hetken jälkeen taas olemassa olostaan omanlaisellaan jomotuksella. Huomenna paikat olisivat entistäkin kipeämpiä, mutta kyllä Lorythas sen kestäisi. Omasta mielestään oli jopa sen ansainnut. Ei se tulisi työntekoa estämään.
Sininen katse nousi paremmin Dariukseen, silmäilemään taas sitä toisen kipeänoloista kaulaa katuvana.
”Enhän… satuttanut sinua enempää? Voinko tehdä mitään vuoksesi, ehkä voisit käydä näyttämässä kaulaasi parantajilla…?”, hopeaverinen kysyi rauhallisempaan äänensävyyn kenraalilta, kykenemättä laskemaan katsettaan toisesta alas.


//:----------DDD Ei perse nyt. NYTNYTNYT. Makkarat on 5/5. Ois kyllä niin hajotusherkkä safka et huhhuh. Makkaroita. JA MUNIA. KOLME PÄIVÄSSÄ (DDDD Iri on vähän Iri. Iri on vain Darin. Ja Iri ei jaa Daria ilkeiden kakepylyjen kanssa. Iri heittää kärrynpyörät petiin, ja sitten tulee se helikopteri :------DDD//

[Aksutar]

Yksittäiset henkilöt. Kuinka Darius vihasikaan tuota ilmaisua. Tai ainakin oli vihannut. Joko oli vihollinen tai liittolainen, siihen Winderin toinen poika oli opetettu. Ei ollut puolueettomia, oli vain valehtelijoita ja pettureita. Kuten Darius oli tähän asti uskonut, kunnes oli paremmin Briarin kyläpäällikköön tutustunut. Tuo ei ollut petturi, tai vihollinen. Seyr halusi vain pysyä poissa sodasta kylänsä kera, kuten moni muukin. Kyllä Darius sen kykeni näin vihdoista viimein käsittämään, mutta silti eliitti ei hyväksynyt sitä, jos joku liittolainen tai valan vannonut kävi vetoamaan yksittäiseen mielipiteeseen. Hänet oli vain lapsesta asti iskostettu tähän ajatusmaailmaan. Yli neljäsataavuotta sitten. Siinä ajassa ehti hyväksymään ajatusmaailman jos toisenkin. Mutta ehkä nyt oli aika hyväksyä uusi?
"Niin kauan kun Briar ei avointa sotaa julista kuningashuonettamme kohtaan, kaikki on hyvin...", Darius lähinnä mutisi itsekseen. Eiköhän Lorythas itsekin ymmärtänyt jutun jujun. Darius oli Hänen Majesteettinsa eliittikenraali. Darius ja Sininen kuiskaus kävisi Briaria vastaan jos nuo sotaan ryhtyisivät tai jos Aran Briaria kohtaan sodan julistaisi. Dariuksella oli vaihtoehtona joko se, tai sitten kohdata seuraukset niskuroinnista, mikä sillä kerralla varmasti teloitus, tavalla tai toisella.

Kenraali tuijotti kovin epäuskoisena sarvipäistä, joka kävi vakuuttelemaan että ruhjeensa olivat pieniä ja tuo kyllä pärjäisi niiden kanssa. Mitään Darius ei kuitenkaan käynyt sanomaan vastaan, seurasi vain kuinka Lorythas pikkuhiljaa hankalalta kuulostaen ja näyttäen kävi lopulta kävelemään divaania kohti, puheidensa lomasta. Kyllä Haukansilmä myös kuunteli puoliveristä, joka ei ilmeisesti ollut edes tietoinen kyvyistään, ennen tätä kertaa. Eliitti ei varsinaisesti ymmärtänyt moista konseptia, hänellä kun ei ollut piilotettuja kykyjä tai muotoja. Darius kuitenkin kuunteli, koitti parhaansa mukaan ymmärtää puoliveristä, jolle tämän päivän kokemukset olivat ilmeisesti oleet ensimmäinen kerta. Varmasti se oli pelottanut myös Lorythasia, menettää itsensä nyt pedolle sillä tavalla. Kun ei kyennyt kontrolloimaan itseään, tai edes tiedostamaan mitä teki - sillä hetkellä tai sen hetken jälkeen. Vaikka ei kyennytkään kuvittelemaan moista omalle kohdalleen, yritti Haukansilmä silti ymmärtää Lorythasia. Hän tunsi sääliä, empatiaa sarvipäistä kohtaan. Ehkä rumalla tavalla ajatellen tuota puolittain eläimeksi. Tai ainakin eläimelliseksi. Kuten ihmissusi, joka itseään ei kyennyt hillitsemään täydenkuun aikaan.
Varsinkin kun Lorythas puhui itsensä menettämisestä "sille". Puoliverisen puheista ymmärsi, ettei tuo tosiaankaan kyennyt itseään kontrolloimaan siinä uudessa - suhteellisen näyttävässä - olomuodossaan. Paitsi kun oli Dariuksen nähnyt. Ja kuullut. Mitä enemmän Seyr selitti, sitä paremmin Darius alkoi ymmärtää kaikki ne tämänpäiväiset tapahtumat.

"Jopa vanha koira voi oppia uusia temppuja, jos vain oikeissa opeissa on... En... Kuitenkaan usko että sinusta olisi minkäänlaiseksi hirviöksi - isäsi kaltaiseksi tai muuksikaan. Olet lämmin ja välittävä, huolehtiva persoona... En ehkä ole paras henkilö arvioimaan miten lohikäärmeet käyttäytyvät, mutta moiset ominaisuudet eivät tunnu kovin luontevilta liskoille", Darius hymähti lopulta puoliverisen sanoihin, tuon kertoessa ettei vieläkään lähemmäs tuhannen vuoden jälkeen ymmärtänyt kaikkia salaisuuksia itsestään. Ymmärrettävää, kaiketi? Tosin samalla heräsi kysymys, mikä tällä kertaa oli saanut Lorythasin piilotetut taidot heräämään? Tuskin tämä oli ensimmäinen kerta, kun sarvipäinen tiukassa tai epätoivoisessa tilanteessa oli ollut...?
Paikoilleen jäänyt haltia kävi kohottamaan toista kulmaansa Lorythasin katsahtaessa häneen. Pian tuo kyselikin, oliko hän satuttanut eliittiä tämän enempää ja oliko jotain, mitä tuo voisi tehdä hänen hyväkseen. Darius kävi pudistelemaan päätään pienesti, samalla kun kävi aukomaan nappeja takistaan.
"En tarvitse parantajianne, pärjään kyllä ilmankin. Arvostan kyllä apuanne - niin itseni kuin Kuiskauksen suhteen, siitä ei ole kyse, ettenkö olisi kiitollinen avustanne. En voi kuitenkaan valehdella, ettetkö olisi satuttanut minua, mutta annan sen sinulle anteeksi. Ansaitsin sen... Mutta ei siitä sen enempää, pyydän", Darius aloitti samalla kun kävi lähestymään hitain askelin divaanille rojahtanutta Lorythasia, samalla kun riisui takkinsa ja heitti sen ohimennen nojatuolille.
"Näen kyllä, että olet väsynyt. Uupunut tästä päivästä", Haltia jatkoi kävellessään divaanin toiseen päähän, siihen mihin Lorythas nojasi, samalla kun kävi varovaisesti jälleen koskemaan puoliverisen päätä, sukien tuon hiuksia kaikessa rauhassa, antaen sormiensa lipua varovaisesti läpi hopeisien hapsien, "Sinun pitäisi levätä. Ja käydä parantajalla. Tai kutsua parantaja tänne - voin kyllä tehdä sen sinun puolesasi? Miksi ihmeessä kiellät itseltäsi parantamisen, jos sitä suot meille. Kyläsi ulkopuolisille... Puolueellisille...", Valkeanharmaan paitansa hihaa käteensä käärien Darius kävi varovaisesti pyyhkäisemään sitä haavaa hopeaverisen ohimolla, joka yhä verta vuosi. Moinen olisi pitänyt kyllä hoitaa kuntoon, jos Dariukselta olisi kysytty.
Kädet kävivät kuitenkin varovaisesti sukimaan hopeanvalkeita hiuksia, miellyttävästi hieroen puoliverisen päänahkaa vähän väliä. Koittaen saada tuon rentoutumaan, olemaan aloillaan, rauhoittumaan. Lempeänrauhallisesti Haukansilmä tarkkaili sarvipäistä katseellaan, kuitenkaan vieläkään suomatta suoraa katsekontaktia toisen kanssa.
"Sinun pitäisi mennä lepäämään. Voin kyllä poistua, jos leposi sitä vaatii. Me... Lähdemme kuiskauksen kanssa heti kun kykenemme. Emme halua vaivata kyläänne tämän enempää", Darius jatkoi, samalla kun suki toisen päätä ja hiuksia, "Ilmeisesti kyläsi on suhtautunut suopeasti Kuiskaukseen... Olen käskenyt heitä olemaan kiltisti tosin. En halua miehieni aiheuttavan mielipahaa kyläläisillesi".
"Kuitenkin...", Silmäpuoli aloitti varovaisesti, koittaen hakea sitä katsekontaktia nyt viimein Lorythasin kanssa, "minä... tai siis... En... en ymmärrä miksi minä?".
"Miksi juuri minä... Olin se joka hillitsi sinun petopuolesi... En tiedä onko sinulla edes vastauksia tähän kysymykseen enkä niitä sinulta vaadi mutta... Miksi minä?".


// NYTNYTNYTNYT uh mitä täältä foorumilta löytyikään. KOLME PÄIVÄSSÄ. Iri on vain Darin. Dari on vain Irin. Kärrynpyörää sänkyyn jooo, antaa tulla helikopteri (DDD WE CAN DEAL WHIT IT. Näin niiku hei viideltä aamuyöstä ihanaa että vastasit, ihanaa että lähen käyttään koiraa<3 //

[Crimson]

Darius kävi väittämään, ettei itse tarvinnut parantajia, pärjäisi niitä ilmankin, pyytäen lisäksi, etteivät he tästä aiheesta kävisi sen koommin puhumaan enempää Winderin kohdalla. Lorythas vain hymähti, lempeänrauhallisesti kenraalille hymyillen ja hitaasti nyökäten, ”Jos niin sanot, ei minulla ole syytä sanojasi kiistää. Tiedä että olen kuitenkin kiitollinen siitä, että annat minulle tekoni anteeksi… en tahtoisi sen toistuvan”.
Se katse oli kuitenkin laskeutunu tarkkailemaan sitä, kuinka Darius oli takkinsa nappeja lähtenyt availemaan ja sanojensa myötä lähestymään Hopeakäärmettä. Samalla Puolikäärme mietti niitä sanoja jotka Darius oli hänelle sanonut. Kuinka hän oli lämmin ja välittävä. Ei mikään hirviö. Lämmittihän se omalla tavallaan ja vei ne epäilykset kurjemmasta puolestaan ainakin siksi hetkeksi pois, vaikka puoliverinen tiesikin siitä veripuolensa tuomasta katkeruudesta, jota hän kantaisi elinikänsä omaan hautaansa saakka. Eihän Haukansilmä siitä ahneudesta ja julmuudesta tiennyt. Ei se puoli Vaernista ollut näkynyt kuin hetken tänään aikaisemmin, ja sekin heijastui ulospäin aivan eritavalla kuin silloin, kun lohikäärmeveri sai humanoidina kulkevan Lorythasin raivoamaan ja vetäytymään omiin oloihinsa, turvaan ulkopuolisilta silmiltä.

Turkoosina hohtava, lempeä katse seurasi miten Darius katosi silmäkulmasta, pysähtyen Puolikäärmeen taakse. Lorythas oli juuri kääntämäisillään päätänsä enemmän nähdäkseen haltian toisen olkansa yli, mutta se pieni liike seisahtui kun kenraali kävi koskemaan hänen hiuksiaan. Kasvot kääntyivät paremmin takaisin eteenpäin, silmät painuivat puoliksi kiinni, samalla kun Hopeakäärme kuunteli rauhallisesti hengittäen Dariuksen sanoja.
”Päivä on ollut stressaava, monella tapaa”, hopeaverinen henkäisi välistä, sallien itselleen tilaisuuden nauttia Haukansilmän hellistä kosketuksista ja hiusten sukimisesta. Lorythaksen olisi täytynyt levätä. Ja antaa parantajien hoitaa ruhjeensa. Ainakin noin Dariuksen mielestä, kenraalin pyyhkäistessä sitä verta valuvaa ruhjetta ohimolla, joka sai Lorythasin hymyilemään hieman vinosti.
”Sitä sanotaan välittämiseksi ja muiden etusijalle laittamiseksi”, Hopeakäärme totesi päätään ojentaessaan enemmän Dariusta kohden, katsettaankin suunnaten siten että kykeni silmäpuolta katsomaan siinä ylösalaisin, mukavasti nojaillessaan divaania vasten.
”He ovat saaneet työskennellä tänään jo riittämiin. En tahdo kenenkään rasittavan itseään takiani suotta, meitä kun haavoittui tänään turhan monta, minä sain korkeintaan nyrkeistä silmilleni. Sitä paitsi se on vain yksi haava, pärjään kyllä, katson sen kuntoon ennen kuin nukkumaan käyn”.

Hopeakäärme ei kyennyt kuin kuuntelemaan hymyillen, kenraalin varmistaessa että kyläläiset ja Kuiskauksen sotilaat tulivat toistensa kanssa toimeen. Hyvä niin. Vaikka Briar ennakkoluuloisuudestaan oli tunnettukin monesta syystä, ei kylän väellä varsinaista syytäkään ollut riitaa kenenkään kanssa tietentahtoen haastaa. Lisäksi Briarissa tiedettiin Lorythasin suhtautumisesta kenraali Winderiin aikaisempien tapausten myötä, joten ei kukaan Sinistä kuiskausta vihollisena katsonut. Jos jokainen sotilaista osasi käyttäytyä kuin noiden täällä tulisi tehdä ja varuillaan lohikäärmeiden suhteen pysyisivät, ei turhia ongelmia syntyisi.

Mitä tuli sitten Winderin viimeisimpään kysymykseen…

Päänsä kallistui taas hitusen enemmän taemmas, katseen noustessa paremmin viimein kohtaamaan se haukankatse, jota Vaern niin mielenkiintoisena ja miellyttävänä yhä jaksoi pitää. Hetken se katse vain tarkkaili Dariusta, puoliverisen tietämättä mitä toiselle olisi nyt vastannut…
”En… valitettavasti osaa vastata kysymykseesi”, Lorythas joutui myöntämään, ”Olen tavallisesti yksin jos niin tapahtuu. Odotan vain vihassa ja katkeruudessani kylpien sen kaiken menevän ohitse… ei kukaan ole… sitä sillä tavoin koskaan siis hillinnyt niin kuin… sinä teit”.
”Seurassasi tunnen… oloni turvalliseksi. Läsnäolosi rauhoittaa ja… kiehtoo minua yhä. Ehkä se on osasyy miksi sillä tavoin kykenin rauhoittumaan ja ajattelemaan rationaalisemmin silloin ja… nytkin kun…”, ei Lorythas kyennyt jatkamaan loppuun saakka, sen eriparisen katseensakin hiipuessa nopeasti Dariuksen kasvoilta alas. Puolikäärme käänsi kasvojaankin poispäin kenraalista, jääden tuijottamaan kovinkin tyhjällä katseella vastakkaista seinää piän.
”Mutta älä suotta poistu”, sarvipäinen huokaisi, hieman aloillaan jännittyen ja ahdistuen taas tilanteesta, ”Tee toki olosi kotoisaksi. Voit levätä täälläkin, jos paluu tuvalle sotilaittesi sekaan ei innosta. Majatalotkin lienevät täynnä miehiesi puolesta...”, Lorythas totesi sanojensa perään naurahtaen. Ei Puolikäärmettä olisi lainkaan haitannut, jos Darius tänne olisi jäänyt yöpymään ja tavallaan myös… seuraksi. Tuo saisi lähteä sitten kun niin mieli, ja jos omaa tilaa ja rauhaa tarvitsisi, järjestyisi se hiljaisemman puoleisesta vierashuoneesta, jossa kukaan ei kenraalia olisi häiritsemässä.
”Vierashuone on… lähes koskematon viimekerran jäljiltä. Voit yöpyä siellä halutessasi”.


//Kakea löytyi. Olet väärillä jäljillä kuoma rakas, löysit vain kasan paskee <: Iridari <3 Muistan yhä mistä kaikki lähti 8) Tulee semmotteet helikopterit että koko sänky lähtee lentoon vielä. AAAAAAAAAAAAAA Senkin legendaarisen aamuviiden rotta. Meidän pitäis taas kuluttaa joku kokonainen päivä ja yö siihen että vaan ropetetaan menemään ja hajotaan hypeen//

[Aksutar]

Darius ei tunnetusti ollut hyvä anteeksipyyntöjen kanssa ja vielä huonompi ottamaan vastaan reaktiot siihen anteeksipyyntöön. Nyt kun Lorythas ilmaisi verbaalisesti kiitollisuuttaan tästä anteeksiannosta, ei haltia käynyt kuin hymähtämään pienesti sen pahemmin asiaan enää takertumatta. Oli ja meni, parempi vain olla miettimättä asiaa sen pahemmin, itse jokaisen kannalta.
Kaikessa rauhassa Haukansilmä kuitenkin jatkoi sarvipäisen hiusten sukimista, välillä jopa sormenpäillään hieroen tuon päänahkaa, varoen tietenkin teräväkyntisten hansikkaidensa kanssa. Ei hän halunnut hopeakäärmeen päänahkaa repiä auki, jos siitä lähdettiin. Toinen vieno hymähdys karkasi kenraalin suusta Lorythasin mainitessa, että laittoi ennemmin muut etusijalle, eikä välittänyt vaivata parantajiaan enempää tämän illan - tai lähinnä yön... - aikana enää itsensä takia. Darius oli erimieltä, kyläpäällikkö jos joku oli hänen mielestään oikeutettu pyytämään parantajiltaan vielä palveluksia, mutta päätös oli kuitenkin Seyrin. Ei Dariuksella ollut siihen mitään sanomista, joten haltia tyytyi kaikessa hiljaisuudessa vain hyväksymään tämän selityksen sarvipäisen osalta. Kädet kuitenkin jatkoivat sitä varovaista sukimista ja hieromista, Dariuksen toivoen toimiensa rauhoittavan Lorythasia, jotta tuo pikkuhiljaa levolle kävisi. Puolikäärme jos joku heistä kaipasi lepoa nyt, päivän tapahtumien jälkeen.

Haltia kävi puhaltamaan ilmaa ulos terävästi, nopeasti, Lorythasin myöntäessä ettei tiennyt vastausta Haukansilmän kysymykseen. Ei Darius varsinaista vastausta ollut odottanutkaan, vaikka ehkä sisimmissään toivoi kuulevansa jonkinlaisen selityksen puoliverisen käytökselle. Tosin, pian tuo kävi jatkamaan sanojaan, kertoen olonsa turvalliseksi Winderin seurassa. Jälleen se katse muuttui kysyväksi Dariuksen katsoen alas divaanilla makoilevaan sarvipäiseen, haltian varsinaisesti ymmärtämättä mistä moinen turvallisuuden tunne - puhumattakaan siitä rauhoittavasta saatikka sitten kiehtovasta tunteesta - saattoi kummuta. Ehkä se johtui talven tapahtumista? Kun kenraali kirjaimellisesti oli pelastanut hopeaverisen paleltumiskuolemalta aroilta? Tai siitä, että Winder oli ennemmin valinnut Lorythasin parantamisen, vaikka Yliparantaja oli tarjonnut myös Iriadorin näön palauttamista? Ei Darius tiennyt, eikä lähtenyt arvuuttelemaan. Silti, haltia omalla tavallaan arvosti, jopa kunnioitti moista luottamista puoliveriseltä.

"Sotilaani ovat minulle kuin perheeni", Darius aloitti pienesti hymähtäen, jahka Lorythas oli maininnut, ettei vierashuoneeseen sen pahemmin ollut koskenut heidän vierailun jälkeen, "Heidän seuraansa palaaminen ei koskaan ole vastenmielistä taikka epähoukuttelevaa... En voi kuitenkaan kiistää, etteikö mieleni tekisi mennä Iriadorin luokse. Vaikka joutuisinkin nojatuolissa nukkumaan - en tohdi hänen viereensä mennä sotilaideni nähden... he eivät tiedä suhteestamme - silti, haluaisin varmistaa että hän saa yönsä nukuttua rauhassa ja tokenee päivän koettelemuksista...".
"Mutta... Haluan myös varmistaa, että sinä olet kunnossa ja käyt levolle ennen kuin minä", Hitaasti sanojensa lomasta eliitti kävi pienesti nojautumaan lähemmäksi Lorythasin kasvoja, pitäen kuitenkin kunnioittavan välin heidän välillään, "Lisäksi... En... En tohtisi mennä vierashuoneeseesi yksin... Ilman Iriadoria... tai.... En sen jälkeen mitä viimeksi...", haltia hiljeni sanoissaan, samalla kun hierovansukivat kädenliikkeet hidastuivat Lorythasin hiuksilla, Dariuksen kääntäen katseensa hetkeksi muualle. Ei hän olisi vieläkään halunnut puhua siitä viimekertaisesta, joka yhä nostatti ahdistuksen ja paniikkireaktion kenraalissa, kivun, kyynelten ja palavan lihan käryn muistuessa mieleen. Sen hetkellisen, pienen ahdistuksen saattoikin aistia haltiasta, vaikka tuo ei päällepäin näyttänyt mitään merkkejä moisesta.
"Palaan Iriadorin luo... Jahka sinä olet käynyt levolle", Haukansilmä hymähti lopulta vilkaisten Lorythasin puoleen, käsien jatkane sarvipäisen sukimista, "Ja levolle sinun pitäisi yhä käydä mahdollisimman pian. Olet rasittanut itseäsi jo tarpeeksi tänä päivänä".



//KAKKEA. No mutta, eikös se ole vain hyvä kun olen tällainen kaken mussuttaja? Saat lähettää niitä Daichin kikareita toki postissa jos haluat, nom. Iridari nnnnghh<333 Kaikki lähti siitä että sä vihjailit ja mä olin et hei vittu jooo, kyllä kiitos. JA KUINKAS SITTEN KÄVIKÄÄN <333333 HELIKOPTERI HULILUPTERI. Olen forever aamuviiden rotta, tosin nyt olen aikaisessa ja kello on vasta tulossa neljä. hups. Ja todellakin kiitos kyllä hyperopetukset nnngh. SÄ VAAN HUUDAT MULLE KUN OOT VALMIS MOISEEN muo inspaa aina pelaa sun kanssa koska nää meidän suunnitelmat on niin uh 8))) //

[Crimson]

Lorythas, Iriador

Lorythas seuraili niitä hämmentyneitä ilmeitä Dariuksen kasvoilla, miettien mitä toinen mahtoi ajatella hänen sanoistaan. Ei Puolikäärme kertonut kuin totuuden. Ei hänellä ollut minkäänlaista syytä, saati sitten tarvetta alkaa Dariukselle valehdella mistään tällaisena hetkenä, tai ylipäätään koskaan. Paitsi silloin… tuvilla kerran, kun hän oli ollut palauttamassa Winderille asettaan. Ei kyläpäällikkö silloin olisi saattanut kaikkien korviin totuutta tuoda!
Katse kohosi hieman ylemmäs Dariuksen todetessa sotilaidensa olevan itselleen kuin perhe. Lorythas ymmärsi sen hyvin; liiankin hyvin, nyökäten vain ohimennen toisen sanoille vastaukseksi. Ei tarvinnut olla sukua keskenään tunteakseen itsensä osaksi perhettä joidenkin kanssa. Samoin Hopeakäärmeellä oli tapana tuntea Briarin väen kanssa – he olivat hänen perheensä, kansalaisensa, suojattinsa, ystävänsä, ne ainoat jotka Lorythasia varsinaisesti kunnioittivat ja johtajanaan, elleivät jopa jollain tavalla isänään pitäneet. Briar oli liian tärkeä Puolikäärmeelle, että hän olisi vain voinut hylätä sen ja kääntää selkänsä sijoille, joilla oli koko paremman puolen iästään elänyt.

Darius halusi varmistaa että Lorythas oli kunnossa ja kävisi levolle ennemmin, mitä kenraali. Sanat saivat Lorythasin naurahtamaan huvittuneesti, kunnes kasvoilla ollut lempeänmiellyttävä ilme kävi hetkeksi katoamaan kivuista kielivän irvistyksen myötä. Mustelmat siellä täällä kehoa eivät tuntuneet hyviltä, eivät ne haavat ja ruhjeetkaan mitä Constantine oli onnistunut sarvipäisen kehoon lyömään. Puhumattakaan siitä miten Lokenen äkkilasku oli täräyttänyt, ja Lorythasia loukannut lähinnä jaloista, puhumattakaan miten hopeaharjainen oli serpentin selästä alas mätkähtänyt hankalasti ykskaks.
Lorythas oli kuitenkin huojentunut Dariuksen sanoista, huomaten kuinka se aluksi tänne saapunut kovin… tunteeton ja kylmä persoona oli ovista sisään astunut. Nyt Haukansilmä oli taas se oma tutumpi itsensä, josta Puolikäärme myös välitti ja piti.
”Ei sinun minusta tarvitsisi huolehtia”, Puolikäärme hymisi miellyttävästi Dariuksen jatkaessa niitä hiuksia sukivia liikkeitä Lorythasin hiuksia vasten, pistäen merkille myös sen hidastumisen toisen kädenliikkeissä, ”Ymmärrän että olet huolestunut, ehkä peloissasi syyt huomioon ottaen, mutta ei sinun tarvitsisi… minusta tuolla tavoin huolehtia. Pärjään kyllä, kipu kertoo että olen elossa – vielä”.

”Kukaan ei vaadi sinua viipymään täällä sekuntiakaan pidempään, jos mielesi tekee jo palata kumppanisi luo”, Hopeakäärme tuumi lempeästi hymyillen Dariuksen selventäessä suunnitelmiansa ääneen, nojatessaan niskaansa taas niin, että saattoi siitä helpommin katsoa Haukansilmään hieman sitä vasenta silmäänsä karsastaen. Mutta teki vaihteeksi hyvää nähdä Winder ylipäätään hyvässä kunnossa. Ei hakattuna, tai verta vuotavana. Näin oli hyvä. Turvallinen ja miellyttävä tunne valtasi myös Puolikäärmeen mielen, tuon taaskaan malttamatta kääntää katsettaan Dariuksesta muualle.
”En tahdo pidätellä sinua. Käyn levolle jahka särkyni antavan myöten, sitten kun silmäni eivät jaksa enää pysyä auki. Suotta sinä täällä sitä varta vasten odotat ja valvot”, Lorythas vielä niin miellyttävällä äänellään hymisi, katseensa kääntyen yllättäen kuitenkin divaanin selkänojan yläpuolta tutkailemaan katseellaan. Pelkkää tyhjäähän siinä näkyi, mutta

Iriador oli ehättänyt hiipiä huoneeseen suuremmalta tuvalta, kyllästyttyään muiden metelöintiin ja hälinään. Punapäinen oli väsynyt, tahtoi vain asettua jo aloilleen ja rauhoittumaan huomista varten, kun heidän tulisi taas lähteä matkaa jatkamaan. Lorythas oli tarjonnut heille taas turvan ja suojan, josta kaikki tuntuivat olevan kiitollisia, mutta samalla kaikki myös olivat kyselleet sen perään, mikä Briarin kyläpäällikön, ja vielä puolueettoman Seyrin niin sai tekemään.
Nyt nuorempi kuitenkin oli hiippaillut näkymättömänä tiensä Lorythaksen kartanolle, hetken malttamattomana odotellut eteisaulassa jos joku siitä olisi sattunut kulkemaan mahdollisesti. Ääniä kirjastolta kuullessaan kuitenkin lähtenyt siihen suuntaan etenemään, ja nyt näkymättömänä nojaili divaanin selkänojaa vasten käsillään, turhankin lähellä tietämätöntä kaksikkoa. Tai tietämätöntä ja tietämätöntä, kun Lorythaksen Dariuksen puoleen kääntynyt pää ja katse siirtyivät ovelasti katselemaan Iriadorin puoleen.
Tietenkin punapää siitä hätkähti, ei hän olettanut että Lorythas näkymätöntä kykenisi näkemään, tietäen ettei Dariuskaan siihen kyennyt, saati aina edes huomannut jos Iriador hiljaa hiipi kumppaninsa luo näkymättömissä!

Hätkähdykseltään Iriador kävi ottamaan muutaman huolimattomamman askeleen takaperin, törmäten läheiseen pöytään, jonka yllä olevat tavarat helisivät, osa kaatuikin siitä pienestä törmäyksestä.
”Aistin läsnäolosi, haistan sinut – en ehkä näe sinua, mutta tiedän että olet täällä, Iriador”, Lorythas naurahti, kääntäen katseensa muualle, kun punapäinen taas näkyväksi muuttui ja parempaa sijaa itselleen etsi vahinkonsa myötä. Iriador tyytyi jäämään hieman etäämmälle kaksikosta, kätensä puuskaan nostaen ja Lorythasin suuntaan hieman näreissään katsoen, kun tuo oli hänet sillä tavoin ykskaks paljastanut. Ei sillä, ettäkö Iriador mitään epämieluisaa olisi kuullut tai aistinut kaksikon väliltä, noin omasta mielestään.
”Odotin teitä aulassa, pienen hetken…”, Iriador hymähti, kulmiaan kohauttaen, ”Puheistanne päätellen olisin tosin saanut odotella turhankin pitkään”.


//KAKET. Kyllä postimies Patet sitten miettii että mitä kun on kikareita paperiin kääritty. ”Sisältö: PASKEE”. KUINKAS KÄVIKÄÄN NIIN. Aamuviis lähestyy taas. Ollaan me epeleitä. Hei äiti katso mä yllätin <://

[Aksutar]

Kenraali hymähti pienesti puoliverisen ilmoittaessa, ettei hänen tarvinnut tuosta huolehtia. Lorythas saisi tuota toistaa niin monta kertaa kun halusi, ei se silti tulisi muuttamaan Haukansilmän huolta sarvipäistä kohtaan. Hänellä oli omat syynsä - muutamakin sellainen - olla huolissaan Lorythasin hyvinvoinnista, piti puoliverinen siitä tai ei.
"Pärjäät tai et, mielelläni näkisin sinun menevän lepäämään - ja mieluiten jonkun seuraillessa olotilaasi. Väitä mitä vain, et ole täysin kunnossa. Kyse ei ole vain pintanaarmuista", Winder aloitti, jatkaen vielä sarvipään hiusten sukimista, "Iriador on lepäämässä, kyllä hän pärjää ilman minua tämän ajan. Tilansa kun ei ole vakava, kyllä hän on tolpillaan jahka on saanut levättyä".
Tietenkin kenraali halusi palata kumppaninsa luo ja varmistaa että tuolla oli kaikki hyvin, mutta koska tämä ei ollut paikka jossa olisi vain voinut pistää maaten Iriadorin viereen ja nukkua aamuun toista halaillen, ei Darius kokenut kovin palavaa tarvetta palata tuville. Kyllä Iriador pärjäisi, tuon ruhjeet oli hoidettu ja nuorempi oli saanut unenpäästä kiinni, tuskin tuo kaipasi Winderiä samaan huoneeseen istumaan nojatuoliin jos unten mailla oli.

Haukansilmän katse kuitenkin kohosi siinä missä Lorythaksenkin, tuon käyden nähtävästi tyhjää tuijottamaan. Se harhaluulo osoittautui kuitenkin vääräksi, kun pian läheinen pöytä kävi heilahtamaan ja Lorythas tuomaan puheillaan ilmi, että Iriador oli paikalla. Winderin kädet kävivät heti vetäytymään irti Lorythaksesta, kenraalin ottaen askeleen kauemmaksi divaanista jolla Lorythas makasi, samalla kun Iriador tuli näkyviin. Darius oli nähtävästi järkyttynyt, tai ehkä ennemminkin yllättynyt. Kuinka kauan Iriador paikalla oli ollut?! Tuskin kauaa, kai? Mikäli tuo olisi ollut paikalla kun Lorythas päälle kävi, olisi Iriador kai tilanteeseen puuttunut? Tai niin Darius uskoi, saattoi hän olla väärässäkin. Silti, Darius uskoi että Iriador olisi kyllä tullut väliin siinä tilanteessa, jos olisi ollut tapahtumaa todistamassa. Ehkä Iriador ei silloin vielä ollut edes kartanolla, tullut vasta äskettäin paikalle. Luulisi Lorythaksen reagoineen aikaisemmin punapäiseen, jos tuo paikalla olisi ollut?
"Iriador.. kauan... mitä sinä täällä?", Darius aloitti häkeltyneenä ja aluksi takellellen, "Sinun-- sinun pitäisi olla lepäämässä", Haukansilmä lisäsi samalla kun askel lähti viemään lähemmäksi Iriadoria, kuitenkin pysähtyen yllättävänkin kunnioittavan välimatkan päähän. Ei hän uskaltanut lähestyä Iriadoria, peläten tuon olevan jälleen suuttunut. Suuttunut siitä, että kenraali oli aikaansa Seyrin kanssa tullut viettämään, näinkin läheisin elkein.
"Onko sattunut jotain? Miksi olet täällä?"



// KAKEJA. Sisältö on täyttä paskaa. Kuten tämä vastauksin. AAMUVIISI SIELTÄ TULEE. Yllätys oli jälleen kiva, tykkään nom <3 //

[Crimson]

Lorythas tunsi kuinka Dariuksen niin mukavalta tuntunut kosketus kaikkosi, kenraalin ottaessa selvästi askeleita hänestä kauemmas nuorimman paljastumisen myötä. Puolikäärme ei kyennyt kuin huokaisemaan tuhahtaen, silmänsä hetkeksi sulkien, yrittäen taas tasata niitä kehoaan kiristäviä tuntemuksia, jotka kipuna itseään ilmaisivat. Kuten Winderkin sen oli sanonut, olisi Hopeakäärmeen pitänyt olla jo lepäämässä mutta… ei Lorythas kykenisi unta saamaan tässä tilassa. Ei olisi kyennyt ennen kuin oli saanut Dariuksen kanssa puhua, olon tuntuessa nyt jo välien selvittelyn myötä huomattavasti paremmalta moneen kuukauteen nähden, jotka tässä välissä olivat kylmästä kyteneet…
Iriador seisoi kovin hämmentyneen oloisena yhä siinä vieressä, lähinnä ihmetellen sitä Dariuksen takeltelua, jota tuo puheellaan ääneen ilmaisi. Ei punapäinen ollut moksiskaan siitä että Haukansilmä oli läheisyyttä osoittanut Lorythasille. Ei Puolikäärme ollut vaarallinen – ainakaan Iriadorin tietääkseen… ei Lorythas tekisi Dariukselle mitään pahaa, joten ei Iriadorin kuulunut olla siitä huolissaan. Ja Darius tuskin häntä kumppanina pettäisi siten, että se nuorempaa satuttaisi. Eihän?

”Vain hetken… Mukavasti siinä toistenne seurasta näytitte nauttivan”, punatukkainen lopulta kävi kommentoimaan Dariuksen sanoja, kätensä puuskasta laskien selkänsä taakse ja kenraalin puoleen katsahtaen hieman nuhtelevasti, ”Ei minulla mitään sitä vastaan ole… idiootti”, Iriador lopulta totesi pienesti, väsyneesti naurahtaen lähinnä juuri Haukansilmälle. Otti omalla tavallaan voimille käyttää taas maagisia kykyjä, varsinkin kun vasta oli herännyt ja niillä omaksi huvikseen taas pelleillyt. Ei ehkä olisi pitänyt…
”Muut alkoivat metelöidä, kun majatalolle majoittuneet tulivat tuvalle vointeja vielä kysymään… Osa etsi sinuakin, syystä jos toisestakin”, Iriador kuitenkin aloitti, kerran väläyttäen auransa huoneen lävitse, jotta sen taas muisti. Oli huomattavasti helpompaa kulkea, kun jollain tavalla tiesi minne jalkojaan oli siirtämässä, eikä tarvinnut mihinkään erikseen törmäillä.
”En saanut enää nukutuksi joten… tulin tänne, senkin takia että muut väittivät sinun tulleen tänne”, punapää selitti, astahtaen lähemmäs Dariusta kasvoillaan huomattavasti hymyilevämpi ilme, ”Lisäksi ne pedit olivat kovia”, nuorin kehtasi vielä tuuma ykskantaan. Kyllä Iriador ymmärsi että moinen ratkaisu oli ollut varmasti hyvin hätäinen ja väliaikainen ratkaisu. Tuskin Briarissa vastaavia vierailuja parantajien tykö kovin useasti järjestettiin kuitenkaan tässä mittakaavassa…

”Ei meillä ole tavallisesti tarvetta järjestää sijaa monelle eliittisotilaalle yhtä aikaisesti”, Lorythas naurahti sijoiltaan divaanilta, viimein silmänsä avaten ja itseänsä istumaan kammeten. Taas piilotellen kasvojaan kääntämällä niitä hankalia ilmeitään kahdelta haltialta – ei hän suotta tahtonut omalla voinnillaan ketään vaivata. Vaikka joka paikkaa tuntuikin särkevän. Muutama särkylääke ja puoliverinen saisi yönsä nukutuksi, aamulla oli aikaa miettiä, halusiko Lorythas sittenkin parantajien tykönä pyörähtää ja niitä suurempia ruhjeitaan hoidattaa. Ei Puolikäärme kyllä olisi halunnut ketään enää huolestuttaa… päivän tapahtumissa oli ollut liikaa itse kullekin pureskeltavaksi seuraavaksi ikuisuudeksi.
”Saanko… levätä täällä?”, Iriador rohkeni kysyä, toivoen että sekä Darius että Lorythas ymmärsivät ettei hänestä ollut palaamaan enää takaisin tuville. Punatukkainen tarvitsi rauhallisen sijan toipua ja rauhoittua, ei hän sinne tuville enää halunnut takaisin.
”Se lienee paremmin kenraalisi päätettävissä”, Hopeakäärme ähisi, noustessaan divaanilta ylös kipeille jaloilleen, hitaasti kääntyen kaksikon puoleen, ”Tarjosin hänelle jo sijaa yöpyä täällä - hän tosin kieltäytyi – mutten koskaan sitä ehdotusta ja sanojani perunutkaan”.


//Kakkee kaikkialla. Nyt loppui se kakan jauhanta. Ei ollut kakke vastaus. Tykkäsin. Pitkästä aikaa <3 AAMUVIIS ON PARAS ET DISSAA VIELÄ KAKS TUNTIA!! 3D näkö vei minut uusiin sfääreihin. Ota tästä lisää//

[Aksutar]

Kenraali kävi laskemaan katseensa pois kumppanistaan tuon huomautellessa, kuinka mukavasti puoliverinen ja Haukansilmä toistensa seurasta olivat nauttineet. Ehkä, tavallaan, ei Darius varsinaisesti voinut sanoa kovinkaan paljon nauttivan tästä. Äskeiset tapahtumat hänen ja sarvipään välillä vaivasivat vielä mieltä, kaulan muistuttaen siitä kuinka polttava käsi oli kynsin raadellut ihoa, joka valmiiksi oli mustana Fritzin repimisen jäljiltä. Sattui, jo pelkkä nielaisukin sattui. Iriador kuitenkin vakuutteli ettei hänellä mitään äskeistä vastaan ollut, mistä Darius kuitenkin uskalsi olla eri mieltä. Ei hän kuitenkaan ääneen sanonut mitään, hymähtäen vain pienesti.
Kädet hakeutuivat rennosti selän taa katseen kohoten samalla takaisin korkeahaltian puoleen, tuon käydessä kertomaan miksi oli täällä. Kuulemma nuorempi oli herännyt, kun muut alkoivat metelöidä ja kysellä vointeja, sekä sitä missä kenraali mahtoi olla. Tietenkin Winderin puuttuminen huomattiin, mutta hän oli kertonut poistuneensa kartanolle. Täältä hänet löytäisi - kuten Iriador juuri oli todistanut - joten jos jotain tärkeää asiaa oli, varmasti tänne olisi jo sotilas jos toinenkin kiitänyt. Mutta, mikäli mitään kiireistä ollut, saisivat nuo odottaa aamuun. Vaikka palaisikin tuville, ei Darius jaksanut enää tänään kenenkään kanssa keskustella.

"Olemme yöpyneet jo monta päivää maastossa, luulisi sotilaiden olevan kiitollisia edes niistä vuoteista, mitä teillä on tarjota", Darius hymähti pienesti Lorythasin huomautukselle, vilkaisten Iriadorista kyläpäällikön puoleen, "Iriador on vain nirso", Haukansilmä lisäsi virnistäen nopeasti.
Katse jatkoi Lorythasin voinnin tarkkailua, samalla kun Iriador kävi nyt kysymään saisiko yöpyä kartanolla. Lorythas ei vastannut juuta taikka jaata kysymykseen, vierittäen päätösvallan kenraalille. Darius pysyi hetken hiljaa, tarkkaillen sivusilmällä Lorythasia. Lienikö kenenkään turvallista yöpyä kyläpäällikön lähettyvillä nyt, kun tuo oli osoittanut arvaamatonta käytöstä? Olihan Lorythas aikaisemminkin näyttänyt petomaisia reaktioita Iriadoria kohtaan, korkeahaltian viimekerralla kysellessä aarrehuoneen ovesta. Mitä jos Lorythas napsahtaisi kunnolla ja kävisi Iriadorin päälle, kuten oli Dariuksen kimppuun käynyt hetki sitten? Mikäli Iriador ei välikohtausta todella ollut todistanut, ei Winder nähnyt syytä siitä nyt mainita saatikka puhua enempää. Ei Iriadorin tarvinnut tietää. Tai niin Darius uskotteli itselleen, kuten aina. Parempi olla huolestuttamatta Iriadoria turhaan.
"Iriador saa yöpyä missä haluaa. Mikäli haluat hänet majoittaa kartanollesi, en aio estää teitä", Darius vastasi lopulta, mainitsematta mitään omasta yöpymisestään. Ei tuntunut... Oikealta yöpyä Lorythasin kartanolla. Darius ei katsonut olevansa tervetullut, vaikka Lorythas muuta väittäisi.
"Mutta mikä ikinä onkaan päätöksesi, sinun pitäisi palata mahdollisimman nopeasti lepäämään. Teidän molempien pitäisi mennä lepäämään, saman tien", Winder lisäsi hymähtäen.



// Minä jauhan kakea jos haluan nÄÄ ON MUN MAITANI JOS SIITÄ LÄHETÄÄN JA TÄNNE ON TURHA MINKÄÄN LUONTOKAPPALEEN TULLA MULLE SÄÄNTÖJÄ LATELEMAAN TAI MÄÄ MYRKYTÄN NE. Aamuviisi on paras EN DISSAA VIELÄ KAKSI TUNTIA IDD. Kolme Dee näkö. Mitä on tullut otettua Crim :---D Jaakon sienifarmilla vierailtu? //

[Crimson]

Iriadorin kuunteli rauhallisesti ympäriltä kuuluvia ääniä, pistäen kyllä merkille sen kuinka vaikealta Lorythas kuulosti. Eihän punatukkainen varsinaisesti tiennyt missä kunnossa Puolikäärme oli kentältä lähtenyt, mutta kuulosti siltä, ettei kaikki olisi aivan kohdillaan kuitenkaan ollut. Mutta ei nuoremmasta ollut puuttumaan siihen. Tunkemaan kyläpäällikön puheille sen kummemmin ja tonkimaan vastaavia, yksityisiksikin asioiksi laskettavia seikkoja paremmin esille, ellei Lorythas niistä erikseen alkanut ääneen puhumaan tai muuten maininnut, apua pyytänyt tai vastaavaa.
”Minä kun elin siinä toivossa että olisimme tänään jo kotona!”, Iriador tiuskaisi teennäisesti, toista kulmaansa terävästi ylemmäs nostaen, ”Mutta ei niin ei, syystä tai toisesta olemme täällä, tällä kertaa isommalla joukolla, syystä jota kukaan muu kuin te ei tiedä”, nuorempi jatkoi. Ei hän nirso ollut. Eikä hän tiennyt miksi he Briarissa olivat. Korkeahaltia oli olettanut että Darius halusi pysyä kaukana tästä paikasta… vaikka Lorythasin lähettämien kirjeiden kautta olikin saanut tietää ettei Puolikäärmeellä ollut mitään heitä vastaan. Että he yhä olivat tänne Briariin tervetulleita. Ettei Lorythas heitä vihannut…
Mutta Kuiskaus oli seurannut kenraaliaan tänne, sillä verukkeella että Darius oli luvannut selittää mistä oikeastaan oli kyse edes.

Lorythas ei voinut olla hymyilemättä punapäisen sanoille, kuitenkin katseensa kääntäen suippokorvaisista muualle. Jostain syystä ei tuntunut oikealta noita katsoa – lienikö se johtuvan sitten viimekerrasta, kun sama kaksikko oli täällä ollut ja… oli käynyt miten oli käynyt silloin.
Nopeasti sarvipäinen vilkaisikin Winderin puoleen tuon mainitessa että Iriador saattaisi yöpyä missä mielisi. Iriador katsahti Dariuksen ääneen suuntaan, pitkän huokaisun päästäessään ilmoille. Ei hän tänne itsekseen halunnut jäädä. Ei nyt, kun olo oli muutenkin heikko. Dariuksen ilmestyminen tuville olisi saattanut muut hiljentää mahdollisesti, mutta tällä hetkellä Iriador oli myös valmis tekemään lähes mitä tahansa saadakseen pehmeän pedin allensa pitkän retkeilyn myötä maastossa. Ja punapää kun oli niin odottanut, että he olisivat tänään perillä takaisin kaupungissa, kuten oli suunniteltu…
”En tahtoisi jäädä yksin…”, nuorin myönsi, sokeankatseensa laskien Haukansilmän kasvojen suunnalta alemmas, ”Menen takaisin tuvalle jos sinäkin tulet, mutten halua mennä sinne yksin. Ja nyt kun… voisin nukkua vieressäsi… ja niin…”.

”Tilaa on yhä teille molemmille”, Lorythas huomautti välistä, hammastaan purren yhä sen eteen että jaksoi ryhti suorana seistä kaksikon edessä, teki kuinka kipeää tahansa. Ja kipeää se tekikin… harvinaisen kipeää pitää selkä suorana ja yrittää hengittää samaan aikaan. Puolikäärme oli viittävaille valmis vain kaatumaan lattialle ja keräämään vielä seuraavan hetken voimiaan, että olisi saattanut ylpeytensä pitää ja omin voimin yläkertaan omaan vuoteeseensa kavuta vielä tämän yön aikana.


//Senkin kakeaksu, TUUN SUN MAILLE TERRORISOIMAAN NIIN. EN OLEKAAN LUONTOKAPPALE. OLEN CRIMINAALI CRIM. Aamuviis on paras jooooooooooo. VIELÄ TUNTI! Kolmedee näkö. Kyllä se ihan koskenkorvasta tuli. Mitä lie sieniä siihen oli sulatettu, en ymmärrä äiti, äiti selitä, kerro 8>>//