Oliko teillä taka-ajatuksia? // Janni

[Janni]

Fergus nyökytteli pyörähtäen kävelemään takaisin etuperin, samalla kun kuunteli Thean arvaillessa ja punnitessa mikä hän oli rodultaan. Miehen korvat olivat kyllä suipot, mutta neito oli fiksu ja ruksi haltian pois vaihtoehdoista. Kääpiö taas tai Ferguksen tyrskähtämään ja puistelemaan päätään, nainenkin oli samaa mieltä, täysin kaukaa haettua. Muodonmuuttaja oli kaikista lähin vaihtoehto ja siihen Thea päätyi. "Niin voisi sanoa, osut hyvin lähelle. Mutta miksi minä kykenen muuttumaan, siinäpä arvoitus. Onko ideoita?" Fergus uteli, ei hän tarjoisi vastausta hopealautasella, tasaväkisyys oli säilytettävä.

Pienoinen naurahdus kertoi, että neito tuntui hieman laskevan suojiaan, mutta ei täysin, ei lähelläkään. Mutta oli se jonkinlaista edistystä, vaikka naurahdus saattoikin olla sarkastinen, silmien pyöräytyksestä päätellen.
"Sinähän näet aivan lävitseni, et ole väärässä. Saalistus on luontoni, kuin myös hauska ajanviete." Mies myönsi neidon huomauttaessa hänen saalistusvietistään. Se tosiaan oli hauskaa ja kenties tämänkin keskustelun saattoi laskea jonkinlaiseksi saalistamiseksi. Susi oli utelias eläin, hän halusi tietää tästä neidosta enemmän. Toisesta varmasti olisi jollain tavalla hyötyä ja ennen kaikkea oikein rattoisaa hauskanpitoa.

[Wolga]

Muodonmuuttajapa tosiaan. Ensimmäinen ajatus oli vetää liinat kiinni ja lopettaa puhuminen, sillä oli oikeastaan melko vapisuttava ajatella tuon ihmiseltä nyt näyttävän olennon voivan hetken päästä näyttää joltain ihan muulta. Toisaalta, ajatus omasta voimakkaasta muodonmuuttajasta omissa metsissä voisi olla hyötyäkin. Se tarjoaisi hänelle vapaamman tilan liikkua vaikka ja missä, kun olisi joku henkivartija pitämässä huolen, että kukaan asiaton ei taittaisi häneltä hiustakaan. Saisiko tämän miehen alistettua sellaiseen? Tai saisiko toisen kuvittelemaan, että hänen henkivartijana toimiminen olisi tuon oma idea? Mielenkiintoinen ajatus, ehkä toteuttamiskelpoinenkin. Eihän Fergus ollut edelleenkään antanut viitteitä siitä, että olisi vaarallinen – ainakaan häntä kohtaan. Jälleen nainen muistutti itseään olemaan varovainen, sillä aina piti luottaa omaan intuitioon ja ihan viihdyttävästä matkasta huolimatta se intuitio käski häntä pysymään varuillaan. ”Jaa-a… Mikähän voisit olla”, mutisi ja pysähtyi paikoilleen luodakseen kunnon silmäyksen tuohon olentoon, kääntyikin hieman Fergusta kohti.

Thea hymähti, eihän hän tietenkään ollut väärässä saalistamisen suhteen. Harvoin oli ja eikö sitä sanottu, että kyllä koira koiran tuntee. ”Mutta… Muodonmuuttaja, jonka sydän sykkii saalistamiselle”, kurtisti kulmiaan ja seisoi edelleen paikallaan, olettaen että Ferguskin pysähtyisi häntä odottamaan. Katse leikitteli miehen vartalolla ja kasvoissa, kulmien väliset rypyt kertoivat tarinaa todellisesta aivotyöstä, kun aatelinen työsti ajatuksia päässään. Miksi mies muuttuisi? Sen täytyi olla jotain isoa… ”Hiiri? Nekin on harmaita”, kiusoitteli ja viaton hymy piirtyi kasvoille, haalean ruskeissa silmissä pilkahteli naurua. ”Mikään kissapeto tuskin olet, et näytä niin sulavalta”, jatkoi piikittelyään. Thea puolestaan olisi kaiketi jonkinlainen kissapeto, jos muuttaisi muotoaan – ihmisenäkin liikkeet olivat sulavat ja pehmeät, olemus usein viekas ja vietteleväkin. Tosin, tämän petomiehen läsnäolo oli saanut aatelisen jäykemmäksi ja varautuneemmaksi. ”Susi?”, lopulta kysyi ja kohotti kulmaansa. Miten hän ei ollut sitä aiemmin keksinyt, miehessähän oli jotain todella susimaista ja vaarallista – ehkä jopa karhuakin vaarallisempaa.

[Janni]

Thean pysätyessä, ehti Fergus ottaa pari askelta, ennen kuin tajusi itsekin seisahtua. Neito jäi pohtimaan syvemmin. Mies nosti kätensä lanteilleen odottavasti. Ihmisnainen näytti etsivän hänen kehostaan vihjeitä sille miksi mies oikein muuttui. "Silmäile rauhassa." Fergus kehoitti, päättäen tehdä samalla hitaan pyörähdyksen paikallaan, niin että neito näkisi hänestä aivan kaiken.
Ensimmäinen ehdotus oli hiiri, silkan harmaan sävyn suhteen. "Hiiri?" Mies toisti, mutta kuulosti enemmän huvittuneelta kuin loukkaantuneelta, neitohan osasi vitsailla. Kissaeläinkin tuli puheeksi, mutta hän kuulemma ei ollut tarpeeksi sulava. "Osaan olla sulava jos haluan." Fergus kommentoi pyörähtäen vikkelästi takaisin Theaa kohti, nostaen kätensä puuskaan.

Toinen kulma kohosi, kun neito viimein iski, osui ja upposi. Susihan hän oli, mutta loppujen lopuksi vain puoleksi. "Oikein!" Fergus julisti, taputtaen pari kertaa käsiään. "Luulin sen olevan paljon selkeämpää, mutta kai ihmisyyteni sekoittuu niin paljon susipiirteiden kanssa." Susimies totesi. "Nostaisin sinulle myös hattua jos voisin, kun et ole vielä juossut kirkuen pakoon. Hyvin vaikuttavaa." Mies ylisti neitoa.

[Wolga]

Pudisti päätään miehen vakuutellessa sulavuuttaan. Varmasti kykeni liikkumaan ääneti ja nopeasti, sehän oli metsässä elämisen elinehto, mutta sulava. Sitä hän ei vain yksinkertaisesti kyennyt tästä kaksilahkeisesta näkemään. ”Tarkoitin sulavalla kenties enemmän notkeaa, kevyesti liikkuvaa ja pehmeää olentoa. Sellaista, joka voisi tanssia puiden oksilla”, perusteli, vaikka ei kai toinen moista odottanutkaan. ”En vain näkisi sinua tanssimassa puun oksalla. Ainakaan kovin tuloksekkaasti”, lausui pahoittelua äänessään. Saattoihan hän olla väärässäkin, ei olisi ollut ensimmäinen kerta tämän miehen kanssa.

”Ei se ole niin ilmiselvää”, eihän hän todella ollut ensihetkestä alkaen osannut nähdä miehessä sutta. Jotain piirteitä kyllä, mutta nyt kun asia selvisi, saattoi sen nähdä hyvin selvästi. Voimakas alapurentakin istui nyt kasvoihin kuin nakutettu, vaikka ensi näkemällä se oli aiheuttanutkin Theassa kummeksuntaa. ”Usko pois, sitä ajattelin ensimmäisenä, mutta ymmärsin että en taitaisi voittaa sinua juoksukilvassa”, myönsi totuudenmukaisesti. Hän kyllä tiesi omat resurssinsa. Oli toki vikkelä jaloistaan, metsässä vietetty aika oli myös auttanut häntä parantamaan reagointinopeuttaan ja ennen kaikkea oli oikein ketterä. Mutta hän oli kuitenkin ihminen ja hänen voimavaransa olivat useimmiten heikommat verrattuna metsässä eläviin ihmisenkaltaisiin olentoihin. Loi vielä tarkan katseen tuohon susimieheen ennen kuin harppasi jälleen kävelyyn kohti kylää. ”Synnytäänkö kaltaiseksi vai oletko ehkä noiduttu, tai jotenkin muuten olemuksesi saavuttanut?”, uteliaisuus pakotti hänet kysymään.

[Janni]

"Sulavaa on monenlaista." Fergus vain tokaisi, Thean tarkentaessa mitä oli sulavuudella tarkoittanut. Enemmän kisalle kuuluvia kykyjä, hän mielellään pysytteli maan kamaralla ja jätti puissa tanssahtelun kermaviiksille.
"Noh, hyvä sentään että käytit järkeä. En olisi jaksanut lähteä juoksentelemaan perääsi, vasta kun on tullut syötyä, mutta ei se minua olisi estänyt." Mies hymähti neidon selitellessä rohkeuttaan.

Matka sai jatkua edemmäs, kun Thea lähti jälleen liikkeelle. Puut näyttivät hiljalleen harventuvan ja kauempana saattoi nähdä ensimmäisen pienen tönön, kenties kylän reunamalla oleva maalaistalo?
Huomio kääntyi horisontista neitoon, tuon udellessa hieman lisää. "Olen syntynyt kykyjeni kanssa, mutta tämä komea naama on tullut vuosien jatkuvasta muodonmuutoksesta. Toki kukatahansa voi liittyä rotuni ylväisiin riveihin." Susimies vastasi.
Ennen kuin kaksikko saavutti maalaistalon ja sen peltoaukion, pysähtyi Fergus puolestaan. "Tämän pidemmälle minun ei parane kulkea. Ihmiset kun eivät minunlaistani hyvällä katso. Paitsi sinä tietenkin, olen hyvin otettu ystävällisyydestäsi." Mies totesi virnistäen.

[Wolga]

”Ah, sinun alamaiseksesi?”, kokeili kirvoittaisiko tämä mitään lisätietoa. Toista oli hankala kuvitella ainakaan laumansa alimpaan kastiin, ehkä ennemmin yksinäiseksi kulkijaksi kuin kovin tiiviissä yhteisössä eläväksi. Fergus oli kuitenkin aiemmin maininnut omiensa elävän vuoristossa, tai ainakin jossain sielläpäin, joten siitä päätellen toisen täytyi olla jossain määrin tekemissä kaltaistensa kanssa. Yksinäisen suden käsite oli kuitenkin kiehtovampi, joten Thea päätti mielessään, että toinen olisi laumaton kulkija – ennen kuin toisin todistettaisiin. Kuinkahan tuollaiseksi muuttuminen tapahtuisi, olisiko se joku loitsu tai riitti? Ehkä jotain fyysisempää. Hän ei kuitenkaan viitsinyt avata suutaan, jotta olisi kysynyt, sillä näin puutteelliset tiedot ympärillään olevasta maailmasta oli suorastaan noloa.

Totta tosiaan, epäilyksistään huolimatta he saapuivat ihmisasutuksen laitamille ja susimies teki selväksi, että hänen ei sopisi tulla pidemmälle. Ja tottahan se olikin. Toinen olisi kirvoittanut varmasti melkoisen myrskyn pienessä kylänpahaisessa, jossa monet pelkäsivät ja suorastaan vihasivat erilaisia olentoja. ”Älä ole, minun kiinnostustani ei ole hankala herättää”, naurahti, ”minä olen otettu, että et upottanut noita hampaitasi tai kynsiäsi ihooni”, niiasi leikittelevän syvään ja laski katseensa hetkeksi maahan – ikään kuin olisi ollut syvästikin kiitollinen henkensä säästämisestä. Suoristautuessaan ei toisen punaisen katseen kohtaaminen ollut enää yhtä hirvittävää kuin ensimmäisillä kerroilla, vaikka yhä edelleen se sai hänet hieman varuilleen. ”Toivottavasti löydät sen, mitä et minusta saanut”, toivoi ja harppasi sitten muutaman askeleen kohti peltoa.

[Janni]

"Jos niin haluaa, otan mielläni uusia alamaisia alleni." Fergus vastasi, oliko tuo nyt kaksimielistä vai sitten totuuden mukaista. Tien pään näin miehen osalta häämötäessä, Thea osoitti kiitollisuuttaan takaisin kauniisti niiaamalla. "Se kyllä oli hyvin vaativaa hillitä, mutta se oli kyllä sen arvoista." Mies vastasi, vieden kätensä taskuihinsa, ovela virne kasvoillaan.
Neito vielä toivotteli hyvästit, kuin he eivät enää toisiaan näkisi ja niin saattaisi käydä, mutta Ferguksella oli jo pieni suunnitelma kytemässä mielensä perukoilla. Lauma oli hänelle kaikki kaikessa, mutta toisinaan sitä kaipasi muutakin kuin susien paimentamista, tämä ihmisnainen vaikutti hyvältä ajanvieteeltä. Neidon houkuttelu vaatisi töitä, mutta se tässä tuntuikin kaikista hauskimmalta. Eikä mies voinut olla pohtimatta miltä tuo erikoisen tumma iho oikein maistui.

"Voi kyllä minä sen löydän ajan kanssa. Nähdään taas Thea." Fergus huikkasi toiselle takaisin nostaen kätään hyvästeiksi, jääden seuramaan neidon kulkua pellon poikki, ennen kuin viilettäisi omille teilleen.

//Jatketaanko tähän vai eri topsuun? :3 //

[Wolga]

Vai alleen… Thea pudisti päätään huvittuneena. Jotenkin hän ei epäillyt hetkeäkään miehen sanoja, vaikka ne kai osaksi ihan puhtaassa kiusoittelutarkoituksessa oli lausuttukin. Hän ei kuitenkaan enää jäänyt jatkamaan kiehtovaa sanapeliä vaan nosti kättään vielä hyvästeiksi ennen kuin käänsi matkatoverilleen selkänsä kokonaan ja lähti askeltamaan kohti kylää ja kotiaan. Ehkä vielä ennen kuin päätyisi maatalon pihaan, hän vilkaisee olkansa yli varmistaakseen ettei toinen ollut enää metsänreunassa tarkkailemassa kulkuaan. Jos olisi, joutuisi Thea pyytämään lupaa astua tuon maatalon pirttiin siksi aikaa, että susimies katoaisi näkymättömiin – eihän hän halunnut metsäläiselle paljastaa omaa aatelisuuttaan. Ainakaan tälle, toinen ei hyvistä puheenlahjoistaan huolimatta vaikuttanut erityisen luotettavalta. Hyvältä viihteeltä kyllä ja siinä mielessä turvalliselta, että mies ei ollut taittanut häneltä hiuskarvaakaan tällä matkalla.

Meni viikko, ehkä toinenkin, ennen kuin villikko keksi lähteä samoilemaan syvemmälle metsään. Viikot olivat täyttyneet erilaisista edustustilaisuuksista ja tanssiaisista, eikä Thea useinkaan voinut vastustaa kiusausta uudesta, hävyttömän arvokkaasta mekosta ja kauniista koruista – puhumattakaan ihailijoiden katseissa paistattelusta. Isä oli suostunut ottamaan hänet mukaansa omiin töihinsä ja viimein oli päässyt myös entisen tuomarin oppiin, se vain oli vaatinut hieman taivuttelua sillä tämä vanha ja arvostettu mies ei pitänyt naisia kouluttamisen arvoisina. Mutta kiharatukkainen menninkäistyttö sai yleensä oman tahtonsa periksi, oli kyse sitten kenestä tahansa. Konservatiivinen vanha tuomari oli vain hauska haaste. Lopulta tuo sovinisti oli myös myöntänyt nuoren naisen älykkyyden ja oppimiskyvyt, tai ainakin sen, että hän oli keskiverto maalaismiestä hieman älykkäämpi. Se riitti toistaiseksi pitämään Thean tyytyväisenä.

Nyt hän kuitenkin oli lähtenyt kohti jokea, vetänyt ylleen arvokkaasta kankaasta, ompelijoilla teetetyn kevyen mekon jonka helmoihin tuuli tarttui. Se ei ollut mikään massiivinen ja juhlava luomus, enemmänkin hieman maalaismainen. Maalaisten asuista sen erotti kuitenkin kankaan pehmeys ja laskeutuminen, sekä taidolla tehty ompelutyö. Aivan kuin mekko olisi ommeltu naisellisen vartalon ympärille. Koristeelliset napit kulkivat selkäpuolella aina takapuolelle asti sotilaallisen suorana rivinä, eikä mekossa ollut rypyn ryppyä, tai ainuttakaan lankapakoa. Ei näitä asioita kuitenkaan huomaisi kuin tarkkasilmäiset kulkijat, mekon maanläheinen sinertävän harmaa sävy ja sen koruttomuus toimi hyvänä hämäyksenä. Ainoa koriste, nappien lisäksi, oli kaulaan asetettu pitkä medaljonki joka valui ihoa pitkin melkein rintojen väliin asti. Matka taittui nopeasti ja joelle päästyään nainen kumartui sen äärelle, upotti kätensä veden viileään syleilyyn. Siveli veden kylmäämillä, kosteilla sormilla poskipäitään joita vielä kuumotti äskeinen juoksu pyrähdys.

[Janni]

Ferguksenkin viikko oli tapahtuma rikas, hyvin tyypillinen, mutta tehtävää oli ollut. Ruokavarojen täydennystä koko lauman voimin, kuin myös heidän pikku piilopaikkansa kunnostusta. Vanha temppelinraunio oli ylväs asuinpaikka susille, mutta sateen iskiessä kävi temppelin katto vuotamaan, vaikka se oli moneen otteeseen paikattu. Jostain aina löytyi uusi rako. Jos hänellä olisi ollut enemmän alaisia kuin kolme, olisi hän tietenkin pistänyt joutilaat hommiin, mutta niin pienessä laumassa johtajan oli paras viedä kortensa kekoon siinä missä muidenkin.
Kaiken puurtamisen ohella, oli alfauros pohdiskellut sitä ihmisneitoa, johon oli aiemmin törmännyt. Hän arveli neidon valehdelleen köyhyydestään, mutta asia pitäisi varmistaa. Jos tuolta tosiaan löytyisi rahaa, heillä olisi kyllä tarvetta kultakolikkoon jos toiseen. Ei mies kuitenkaan pohtinut Thea ryöstää, se oli aivan liian tylsää, kidnappaus kuulosti paljon jännittävämmältä ja se saattaisi onnistua hyvin vaivattomastikin, jos hän saisi voitettua neidon luottmuksen puolelleen.
Fergus toki kertoi ideoistaan tovereilleen, jotka kuulostivat innostuvan ideasta itsekin. Tosin Lorelai nyrpisti hieman nenäänsä, kun kyseessä oli ihmisnainen. Naaras kun luuli omistavansa alfan aivan kokonaan, vaikka Fergus oli tuolle moneen kertaan todennut tuon olevan korkeintaan vuoteen lämmike.

Yksin Fergus oli kuitenkin lähtenyt omille teilleen, aikeena törmätä neitokaiseen uudestaan. Sille joen pientareelle oli vuoristosta alle päivän matka, joten kun mies vaelsi yön yli oli hän päiväsaikaan perillä. Hän oli ottanut ihmismaisen muotonsa ja asettunut joen pientareelle loikoilemaan selälleen, kädet niskan takana. Joelle johtava polku oli muutaman metrin päässä Ferguksen makuupaikasta ja heinikko oli sen verran korkeaa, että miestä ei välttämättä huomannut heti. Tämän maanläheiset vaatteetkin sulautuivat maaperään helposti. Ei Fergus tarkoituksella piilotellut, ummisti vain pitkän yön jälkeen hieman silmiään.
Herkät sudenaistit herättivät miehen, kun lointompaa kuului asklten ääniä. Hieman kääntäen päätänsä, Fergus näki tutun hahmon ilmestyvän polkua pitkin joenrantaan, mennen samantien tervehtimään viileää vettä. Häntä ei vielä oltu huomattu.
"No mutta, tapaamme jälleen." Fergus ilmoitti läsnä-olostaan, venytellen raajojaan ja nousten istumaan. "Mikä yllätys." Mies lisäsi virnistäen.

[Wolga]

Thea ei todella ollut huomannut tuota heinikossa loikoilevaa miestä, onneksi sentään jo kerran olivat tavanneet. Muuten olisi kaiketi hypännyt veteen, tai tehnyt muuta hullua säikähtäessään. Silti susimiehen tervehdys sai aatelisen hypähtämään jaloilleen ja perääntymään muutaman askeleen pois äänenlähteeltä. ”Sinä”, kivahti ja antoi vettä valuvien sormiensa työntyä kiharaan hiuspehkoon, vaikka ei sen harominen tilannetta juuri mihinkään muuttanut. ”Olisihan se pitänyt arvata”, hymähti sitten, kun oli saanut säikähdyksestä pamppailevan sydämensä hieman asettumaan. Olipa onni, että toinen oli ilmaissut läsnäolonsa nyt eikä vasta sitten kun hän oli riisunut vaatteensa ja pulahtanut uimasille. Kylmä vesi virkisti ja sai veren kiertämään, kylmässä pulahtamisen jälkeinen euforia oli jotain sellaista jota oli hankala kuvailla. Melkein parempaa kuin moni muu euforiaa tuottava harrastus. ”Seuraatko sinä minua?”, kysyi kulmaansa kohottaen ja laskeutui takaisin polvilleen veden ääreen. Kumartui kastamaan hiuksiaan viileään veteen. Ei hän nyt uimaan heittäytyisi, mutta ehkä hiuksensa saattaisi kastella. Keskeytti kuitenkin toimensa, kun sai ajatuksen.

”Alan pian epäillä, että olet kiinnostunut vaihtamaan leiriä”, virnisti ja suoristi hieman selkäänsä. ”Jos olet, niin sinun täytyy kastautua uskolliseksi palvelijakseni”, lausui ykskantaan ja viittasi kädellään veteen, silmissä pilkahteli naurua ja ehkä hieman haastettakin. Olisi hauska nähdä miten mies reagoisi kylmään veteen, vaikka kyllähän varmasti ihmissusi oli keskimäärin karaistuneempi kuin ihmismiehet yleensä.

[Janni]

"Minä." Fergus vastasi Thealle takaisin, tuon säikähtäessä. Oikein hulvaton näky. "No jos olisit tiennyt etukäteen, eihän tässä mitään hauskaa olisi."Mies kommentoi takaisin neidon rauhoituttua.
Kulma kohosi Thean kysymyksen myötä. Ei hän varsinaisesti seurannut, mutta oli ilmaantunut paikkaan, jossa toivoi törmäävänsä toiseen. "No jos seuraisin, miksi ihmeessä loikoilen tässä?" Fergus hymähti, työntäen itsensä ylös heinikosta ja puisteli housujaan niistä muutamista kuivista korsista, jotka olivat kankaaseen tarttuneet.
Fergus asteli verkaisesti neidon luo, silmmäillen tuon puuhia. Pesulleko toinen oli ryhtymässä, ehkä toinen olikin puhunut totta köyhyydestään? Mutta ei kai nyt sentään, nyt kun tuota mekko kangasta läheltä katseli.

"Vaihtamaan leiriä? Jos puhut ihmisten ja haltioiden sotimisesta, olen täysin puolueeton sen asian suhteen." Mies vastasi kummastelevaan sävyyn Thean yhtäkkisiä sanoja, eikä voinut olla kurtistamatta kulmiaan, toisen ehdotuksen myötä. "Anteeksi mitä?" Fergus kysyi, kaivaen vaikkua ulos korvastaan, kuin ei olisi kuullut. "Palvelijaksesi? Minä? Susi, sinun palvelijaksesi? Miksi ihmessä?" Mies kyseli huvittuneen kuuloisena.

[Wolga]

Thea virnisti ja kohautti olkiaan, nostaen samalla hieman kämmeniään osoittaakseen mahdollisimman selvästi ettei voinut tietää, että miksi toinen loikoili siinä. Selvästi hänen sanansa upposivat susimieheen, sillä muisteli ettei mies ollut aiemmin kummeksunut hänen sanojaan. Oli ollut vain sanavalmis ja viekas, uteliaskin. Toisen kummeksunta sai aatelisen hieman jopa hyvilleen, ehkäpä oli pääsemässä tämän miehen ihon alle hiljalleen. ”Niin, tiedäthän, sudet ja koirathan on kovin samanlaisia ja koirathan palvelevat ihmistä joten”, kokeili kepillä jäätä, sitä kuinka mustaa huumoria toinen kestikään hänenlaiseltaan. ”ja henkivartijalle olisi toisinaan käyttöä”, iski silmäänsä. ”Vai ollaanko me ihmiset kenties alamaisia teille, vai voisimmeko sittenkin olla kaikki tasa-arvoisia? Tai ehkä miehet ovatkin naisten alamaisia? Vai mitä?”, puheli pehmentääkseen aikaisempien sanojensa viestiä. Ehkä jonkun toisen kanssa olisi uskaltanut jättää noinkin voimakkaasti sävyttyneen lausunnon ilmoille ilman selittelyä, mutta Ferguksen kanssa hän ei uskaltanut. Ei halunnut tietää, että mitä tapahtuisi jos astuisi näkymättömän rajan ylitse.

”Tai voithan käydä pulahtamassa ihan vain tarjotaksesi minulle huvitusta?”, ehdotti vielä, nyt jo selvästi vitsaillen. Sanojensa jälkeen Thea siirtyi hieman etäämmälle hukasta ja asettui sitten istumaan joentörmälle, jalat koukussa ja sormet silottelivat mekon kangasta huolimattomasti. Ehkä hän oli aavistuksen toivonutkin tapaavansa tämän miehen, olihan hukka varmasti mielenkiintoisin kohtaamisensa pitkiin aikoihin. Tai ainakin vaarallisimman tuntuinen jos ei muuta. Silmäili jälleen miehen olemusta ja oikeastaan vasta nyt havahtui lukuisiin arpiin tämän keholla, olikohan toinen joutunut paljonkin taistelemaan henkensä pitimiksi? Ajatus oli hurja. Että jonkun todella pitäisi taistella saadakseen elää. Vaikka ei Thea sitä osannut pitää erityisen surullisena, tai kunnioitettavana, toki oli harmillista ettei kaikki voineet saada aatelisen elämää. Toisaalta, niin maailma pyöri. Vaikka hän kannatti tasa-arvoa, tulisi aina olemaan parempi-osaisia ja huonompi-osaisia, eikä aateli pistänyt ollenkaan pahakseen että edusti sitä helpompaa elämää elävää osaa.

[Janni]

Thea selitti tarkemmin sanojaan Fergukselle. Neitohan näytti oikein nauttivan siitä, parempi niin kuin että toinen nyrpistelisi hänelle nenäänsä ja ilmaisisi ettei halunnut olla hänen seurassaan. Tämähän alkoi varsin sulavasti. "Aivan rakit, ne ovat kyllä sukua susille, mutta unohdat sen seikan että olen muodonmuuttaja, puoliksi ihminen. Eikö se tekisi minusta enemmän orjan?" Mies pohdiskeli, sukien partansa päätä.
Nainen päätti tarkentaa hieman lisää, kyse oli henkivartijasta. Fergus ei yleensä alentunut kenellekkään, olihan hän syntynyt alfaurokseksi, hänen tehtävänsä oli johtaa ei tulla johdetuksi. Mutta kenties Thean ehdotukseen suostuminen antaisi hänelle hyvän alun päästä neidon suosioon?

"En kyllä ymmärrä mihin sinun laisesi köyhä maalaisneito tarvitsisi henkivartijaa?" Fergus kummasteli, mutta virne kertoi ettei hän aivan uskonut toisen olevan köyhä, oli hän sen jo pistänyt merkille. "Mutta voin ehkä harkita asiaa, jos hyödyn siitä itsekin jotain." Mies totesi harteitaan kohauttaen.
Thea ryhtyi vielä siihen päälle vitsailemaan vai oliko tuo sitten aivan tosipuhetta? "Vai että henkilökohtaiseksi narriksikin tässä täytyisi sinulle ruveta, vai halutko vain tekosyyn katsella miestä alasti?" Fergus hymähti. "Luulin sinua siveäksi neidoksi, mutta tämähän on paljon hasukempaa."

[Wolga]

”Siksi juuri palvelija, eläimen voisi vaikka orjuuttaa mutta ihmistä ei”, hymähti. Eihän hän todellisuudessa orjuuttaisi ketään, hän uskoi palveluksiin. Tai työhön ja siitä saatuun palkkaan – mutta minkä hän sille saattoi, että monet oli ohjailtavissa tekemään työ vain hänen tapaamistaan vastaan. Thea epäili, että tämä hukkamies ei olisi ihan niin vietävissä. Eihän toinen tainnut edes oikein niellä hänen köyhyyttäänkään, ainakin seuraavia sanoja siivittävä virnistys kieli hienoista epäuskoa. ”Ei raiskaajat ja murhamiehet useinkaan valitse uhrejaan sen perusteella oletko köyhä vai rikas. Monelle riittää, että on tunnistettavissa naiseksi”, hymähti, ihan kuin tämmöinen asia olisi toisen pitänyt ymmärtää. Toki aatelisen oli vielä hieman turvattomampaa samoilla metsissä kuin köyhän, kyllähän raha myös tuntui houkuttavan kaikenlaisia laitapuolen kulkijoita. Ja sieltähän se tosiaan tuli, mitä nainen oli odottanutkin, kysely moisen palvelun hyödyistä. Olikohan toinen tosissaan, vai vedättikö vain? Sitä Thea ei tiennyt, mutta olisi hyvin yllättynyt jos Fergus suostuisi hänen puolivakavissaan ilmaan heitettyyn ehdotukseen näin helposti. Hänen oli täytynyt tehdä vaikutus tuohon puoli-ihmiseen.

”No, minulla ei ole rahaa… Mutta ehkä jotain muuta mitä haluat?”, jätti kysymyksen ilmaan leijumaan, toivoen saavansa toiselta vastauksen siihen, miksi oli alunperinkään muuttanut omaa reittiään hänen vuokseen. Eihän Thea voinut kuin arvailla ja nekin arvailut olivat menneet puihin, kun oli kuin olikin päässyt ehjin nahoin kotiin. ”Ja älä aliarvioi narreja, ihmiset ja ihmisenkaltaiset tarvitsevat huvituksia, että mieli pysyy virkeänä”, virnisteli ja kallisti päätään kohti oikeaa olkaansa. ”Ja en tietenkään alastonta miestä, pois se minusta, alusvaatteisillaan tietenkin”, neito lausui kuin olisi aivan perinjuurin järkyttynyt miehen huomautuksesta, eihän hän nyt alastomia miehiä. Hyi olkoon. Tai jotain. ”Kuinka riettaana minua oikein pidät?”, pyrki hakemaan loukkaantunutta olemusta, mutta ei voinut peittää huvittuneisuuttaan ja mieltymystään tähän sanailuun.

[Janni]

Thea tuntui edelleen pitävän tarinastaan kiinni, mutta ei Fergus toista uskonut. Rahaa neidolta tai tuon perheeltä löytyi, se oli varmaa ja muutenkin toisen puhe tyyli ei sopinut tavallisen maalistytön suhun. Aivan liian sanarikas. Ei mies kuitenkaan ryhtynyt väittelemään toisen kanssa, hän tiesi jo tarpeeksi.
Rahaa Thealta ei tietenkään tippuisi, mutta jotain muuta kyllä mitä susimies halajasi. Fergus hymähti itsekkeen ensimmäiselle ajatukselle, joka mieleen tupsahti, mutta sen lausuminen ääneen olisi vain ajanhukkaa ja muutenkin hän halusi jotain hyödyllistä. Ferguksen asioita pohdiskellessä, kävi Thea muka kauhistelemaan ettei nyt alastonta miestä nyt tahtoisi nähdä, mutta huvituneelta tuo enemmän näytti. "Entä jos minulla ei ole alusvaatteita? Ei susi sellaisia käytä." Fergus virnisteli mitään häpeilemättä, nostaen kätensä lanteilleen.

"Mutta palatakseni aiempaan." Fergus palautti puheenaiheen henkivartijan virkaan. "Hauluan että tulet mukaani pienelle seikkailulle." Mies ilmoitti ehtonsa, joka varmasti kuulosti oudolta ja ehkä vähän hälyyttävältäkin, mutta voisi olla että mies oli onnistunut tarttumaan niedon uteliaisuuteen. "Pari päivää, metsän siimeksessä. Minä ja sinä." Mies lisäsi. "Sano kyllä, niin pulahdan sinun iloksesi veteenkin."