Aurinkoiset rinteet


Kolmihuippuisella vuorella riittää rinteitä vaikka muille jakaa. Rinteiden jyrkkyys vaihtelee pystysuorasta seinämästä loivaan mäkeen, mutta mitä ylemmäksi kiivetään, sitä vaikeakulkuisemmaksi rinteet muuttuvat.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 14458

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Joulu 19, 2019 3:04

Aurinkoiset rinteet

Lounatuuli


Talvi oli saapunut valtakuntaan, paksun lumipeitteen verhoten maan valkeaan huntuun. Vuorilla se ei ollut mitään uutta, Mor vuoren rinteet kun olivat yläilmoissa lähes aina lumipeitteen verhoamat, vuodenajasta huolimatta.
Sigurd oli talven tullen lentänyt Mor vuorille. Metsässä alkoi olla ”ahdasta”, hänenkaltaisensa ei voinut siellä piilotella. Haltiat olivat yhä hänen perässään, passiivisesti, mutta näin talven tullen hänen kaltaisensa oli vaikea piilotella metsässä. Lumi antoi liiankin hyvin ilmi, mihin jättimäinen serpentti oli mahdollisesti liikkunut metsässä, siinä missä hän yhtälailla jätti jälkensä lumeen humanoidina.
Garujar Kaipasi myös välillä omaa aikaa Metsän Oikeuden laumasta. Vaikka olikin vannonut henkensä sen lauman johtajalle, ei Garujar katsonut varsinaisesti kuuluvansa laumaan. Hän, kuten monet muutkaan lohikäärmeet, ei ollut laumaeläin ja välillä piti saada omaa aikaansa.

Aamu oli ehättänyt kääntyä jo päivään, kun Garujar oli asettautunut vuorenrinteelle nauttimaan talvisen pakkaspäivän auringosta. Hän oli löytänyt oman, vanhan, luolansa luokse, joka Lounatuulen onneksi oli ollut yhä tyhjillään. Kukaan muu ei ollut sitä ehättänyt asuttamaan sillä välin, kun hän oli ollut muualla. Valkea, Siniharjainen serpentti loikoilikin nyt kaikessa komeudessaan kotiluolansa edustalla, kivisellä kielekkeellä, nauttien talvisen auringon suomasta lämmöstä. Hyvinkin tyytyväisenä siitä, että oli yksin, eikä mikään vähempi elämänmuoto näin korkealla Mor vuorilla viihtynyt. Vai satunnaisia lajikumppaneita, joista suurin osa oli sen verran pieniä, ettei yksikään uskaltanut saatikka halunnut lähestyä suhteellisen kookasta serpentti urosta.


// Ay jos tänne saapuisit :) //

Ay

Avatar

Aatelinen

Viestit: 1625

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti La Joulu 21, 2019 9:46

Re: Aurinkoiset rinteet

Evgenia

Sää oli mitä parhaimmillaan lentämisen kokeiluun. Pitkään aikaan hän ei ole käynyt koti kolossaan mikä sijaitsee aika lähellä Mardukin suu aukkoa. Automaattisesti paljon alempana heidän suuaukostaan. Lovi vuoren seinämässä oli hyvä paikka, koska suuri kokoiset urokset eivät mahtuneet sisälle, jos ei tahtonut rikkoa suuaukkoa jonkun syyn takia. Mitä ihaninta oli omassa kolossaansa oli se, että siellä meni pieni lähden pulpuili ja noroitteli. Pesu ja sen sellaiseen se oli hyvään käyttöön. Tänään aamulla sillä virkistettiin naama. Kellertävillä silmillään hän katseli ovi aukostaansa ulos. Aurinko paistoi kauniina ja lumi kantoi valoa enemmän sisään.
Asuste kunnolla niin sitten hän lähti ulos. Paksuinen kinos ei kauheasti pidellyt häntä päällä vaan losahti alemmaksi. Kunnolla sanoi nostaa jalkoja, että liikkuminen onnistui. Tasapainoitus oli helppoa, mutta ihanan haasteellista välillä. Kävellessään katsottiin minne suuntaan hän voisi mennä kokeilee taitojaansa. Taitoja oli hyvä kokeilla. Evgenia liikkui hieman varoisempaa paikkaan vuorilla minne auringon säteet eivät kauan pitäneet lunta pehmeänä vaan varjon osuessa niin lumi jäätyi kovemmaksi. Paljan jaloin astellessaan pieneen kohtaan ei ollut hyvä kitka vaan hän lähti liukumaan alas jalat edellä. Pieni ilon huudahdus lähti huulistaansa. Samassa aloitettiin muistelemaan milloin hän olisi lasketellut pulkkamäkeä. Kikatus jatkui siihen asti, kunnes hän sai huomata jyrkänne oli tulossa vastaan. Jaloilla hän yritti pysäytellä, mutta vauhtia oli liikaa ja hän sinkosi taivaan tuuliin. Liidellessään hän päätti jäädä lentämään ihmishahmossa ilmoissa ylemmäksi. Ylemmäksi lentäessä niin hän pääisi paremmin nauttimaan tuulen voimasta ja näkemään uusia pulkkamäkiä laskettelemaan.
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar

Monarkki

Viestit: 14458

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Tammi 09, 2020 10:31

Re: Aurinkoiset rinteet

Vuorilla tuntui harva se päivää tapahtuvan jos jonkinlaista, osin outoa, toisaalta taas kovin normaalia. Riippui kaiketi keneltä kysyi. Garujar oli aikalailla tottunut kaikkeen, mitä vuorilla saattoi tapahtua. Yleisimmin hässäkkää aiheuttivat itse lohikäärmeet, ainakin näin korkealla. Harva muu laji jäin ylös kiipesi ja kerta se oli yleisessä tiedossa, että Mor vuorten huippua asuttivat lohikäärmeet, ei tänne turhan moni vapaa-ehtoisesti edes pyrkinyt. Jotkut uhkarohkeat ehkä.
Joten, kun jostain ylempää kuului etäistä kikatusta, ei Sigurd ottanut sitä huomioidakseen. Eipä se tavanomaista ollut, että ihmiskieleen kykenevät lohikäärmeet noiden tavoin myös ääntelivät joskus. Sen sijaan siniharjainen uros jatkoi auringosta nauttimista, pitäen kuitenkin silmällä ympäristöään varmuuden vuoksi, vaikka hänen kokoisella liskolla harvoin oli hätää näillä kulmilla.

Mutta ei kauaakaan, kun sen rinteiltä kantautuneen kikatuksen jälkeen taivaalla näkyi jotain. Auringonpalvonta jäi sikseen, siniharjaisen raottaen silmiään entisestään, katseen kohoten nyt tuohon taivaankantta vasten lentävään… ihmiseen? Humanoidi tuo ainakin oli. Eipä sekään kaiketi yllätys ollut, lohikäärmeistä kun osa kykeni muodonmuutoksiin. Mutta harva uskalsi humanoidina vuorilla oleskella, kun kaksijalkaisena sitä oli kovin suojaton.
Hetken Sigurd seurasi tilannetta arvioiden, karkean harjan nousten pystympään mielenkiinnosta, lopulta uroksen päätyen vain hymähtämään terävästi. Ei ollut hänen asiansa toisten tekemisiin tunkeutua, siniharjaisen mieluummin pysytellen omissa oloissaan. Hän ei halunnut hankaluuksiin, eikä liioin hakea huomiota itseensä.

Ay

Avatar

Aatelinen

Viestit: 1625

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti Ma Tammi 20, 2020 2:08

Re: Aurinkoiset rinteet

Liidellessään tuulen voima virtojen mukana niin nuori nainen ihasteli maisemia. Vuorilla oli niin kaunista ja mukavaa. Vaikka vuorilla oli melkein saman näköistä viikkojen mittaan siitä huolimatta terävillä ja tarkoilla silmillä pystyi näkemään vuorien rinteiden muuttuneet. Rinteiden muuttumiset vaikuttavat hieman tuulen vireyteen.
Liidellessään nyt ylemmäksi mikä poikkeuksellinen muodon ylä puolelle olevalle lumikinokseen. Pieni pommi pudotus kinokseen ja naisellinen naurahtelua tuli. Kivutessaan lumen alta hieman niin alettiin liukua uudelleen alas rinnettä ja ottaen vauhtia sekä nauttia pulkkamäen efektistä. Vauhti oli kovempi, kun mäkikin oli jyrkempi. Jyrkänteen reunuksella juuri astuessa ilmaan hän vaihtoi muotoaan vaalean sinertäväksi serpenttiinimäiseen lohirkäärmeeseen. Pitkä pötykkä lennähti taivaan tuuliin, kunnes jokin meni täysi nurin. Hennoilla siiveillä yrittettiin lepauttaa ilmaa siipien alle. Se ei oikein onnistunut. Naaras teki kaikkensa, mutta maanvetovoima oli voimakkaampi tahtoisempi tällä kertaan. Suoraan Evgenia romahti tuntemattoman lohikäärmeen päälle. Onneksi alla oli lunta pehmusteena.
"Anteeksi." Sanottiin ja hieman kömpelösti liikuttiin toisen pois päältä.
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar

Monarkki

Viestit: 14458

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Tammi 30, 2020 10:19

Re: Aurinkoiset rinteet

Päivänpaistattelu jäi loppujen lopuksi lyhyeen. Olisihan se ehkä pitänyt arvata, että lähistöllä liihotteleva taho tulisi tavalla tai toisella häiritsemään Garujarin päivää, mutta ainahan sitä saattoi toivoa pääsevänsä helpolla. Toisaalta, kukapa hän oli valittamaan, eihän hänellä juuri koskaan ollut seuraa ja toisinaan se yksinäisyys kolkutteli ikävästi takaraivossa.
Osin silmänsä ummistanut uros ei edes huomannut kohden syöksyvää lajitoveria, kun oli jo liian myöhäistä. Siniharjainen päästi säikähdyksestä sähisevän karjahduksen, serpentin luikerrellen heti jaloilleen toisen alta. Sen harja oli koholla, uhkaavana eleenä, tulistuneen uroksen katsoen sähisten nyt anteeksi pyytelevää naarasta.

Uros jatkoi hetken sähinäänsä, hampaitaan vilauttaen, näyttäen siltä että saattaisi käydä pienempänsä kimppuun.
”Kiitä onneasi ettet petomaisempaan lajikumppaniin törmännyt”, uros lopulta sähähti, lähtien jälleen hakemaan mukavaa sijaa vuorenkielekkeeltä, ”Joku muu olisi saattanut käydä kimppuusi kun tuolla lailla päälle hyppelet ja reviirille tunkeudut”, naaras ei selvästikään ollut täällä tunkeutuakseen siniharjaisen luolaan, joten Lounatuuli ei nähnyt syytä alkaa toista hätyyttelemään pois ”alueeltaan”.

Ay

Avatar

Aatelinen

Viestit: 1625

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti Ke Maalis 18, 2020 10:14

Re: Aurinkoiset rinteet

"Olen todella pahoillani." Todettiin uudemman kerran.
Evgenia oli kasvoissaan niin pahoitteleva ilme yllään, että voisikaan olla. Hän oli niin pahoillaan siitä mitä oli tapahtunut. Jos pystyisi muuttumaan kirpuksi nyt muuttuisi kirpuksi, kun oli niin häpeällinen olo.
"Kiitän, ette ole sellainen. Olen todella pahoillani."
Ei sitä koskaan voinut tietää miten paha toinen saattaisi olla. Siksi osittain hän pysyihin paikoillaa mistä oli ryöminnyt toisen päältä.
"En minä mitenkään yrittänyt tunkeutua sinun reviiri alueellesi." Hieman paniikissa sanottiin.
"Yritin vain harjoitella lento taitoani." Puhuttiin rehellisesti, mutta pian hän tunsi, että hän oli liian rehellinen suustaansa.
Olihan se noloa ja häpeällistä olla lohikäärme, joka ei osaa kunnolla lentää. Ihmisenä oli paljon helpompaa lentää. Lohikäärmeet eivät kauheasti arvostaneet ihmismuodossa lentää. Kun nuori nainen oli saanut rohkeutta itseensä hän alkoi liikkua hieman hitaasti lumisella rinteellä pois päin. Suunta oli ylös päin ja kokeilla uudelleen lähtemistäänsä.
"Kun saamme tietää, mitä pelkäämme, saamme tietää, keitä olemme"
Suan, Safilye, Erico, Evgenia, Aynur, Sil, Emir
Avatar

Monarkki

Viestit: 14458

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Maalis 27, 2020 3:27

Re: Aurinkoiset rinteet

Pieni ääni päässä käski olemaan vihainen ja uhkaava paikalle tippuneelle naaraalle. Mutta se inhimillinen puoli uroksessa ei jaksanut vihoitella nuoremmanoloiselle naaraalle, joka niin nöyrästi yhä pahoitteli törmäystä. Sentään tuo älysi olla pahoillaan ja ilmaista sen puhumisen lahjoillaan. Ehkä tästä olisi voinut kehkeytyä rumakin yhteenotto, jos toinen tai molemmat heistä olisivat olleet yhtään eläimellisempiä luonnoltaan.
Lounatuuli tyytyikin vain tuhahtamaan naaraan anteeksipyytelyille, samalla löytäen sen mukavan sijan vuoren kielekkeeltä ja kävi takaisin makuulleen auringosta nauttimaan. Kai se oli jonkinlainen ele sen suhteen, että siniharjainen hyväksyi naaraan anteeksipyynnöt.

Sigurd oli jo kääntänyt katseensa toisaalle ja sulkenut silmiään, kun se katse kääntyi terävästi takaisin naaraaseen, tuon ilmoittaessa harjoitelleensa lentotaitoaan.
”Lentotaitoasi?”, Sigurd toisti naaraan perässä, kuulostaen sillä hetkellä jopa ylimielisen arvostelevalta, ”Millainen lohikäärme ei osaa lentää — et sinä mikään poikanen ole enää, eikö sinun iässäsi pitäisi jo osata lentää, jos lentotaidon omaa…”, Siniharjainen uros tuhahti, naarasta arvioivasti katsellen. Saattoihan toisen lentotaidon puutteelle olla joku selityskin, mutta totta kai lohikäärmeen ylpeys ei antanut myöten tässä aiheessa, eikä Lounatuuli täten suostunut uskomaan sen mahdollisen syyn olevan tarpeeksi hyvä selitys.
”Sinäkö aikaisemmin ylempänä liitelit humanoidina?”

Paluu Rinteet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö