Käärmeenpesä


Suuria ja pieniä, koreita ja hieman vaatimattomampia. Saleja löytyy jokaiseen käyttötarkoitukseen, kaiken kokoisia ja näköisiä.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 14450

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Helmi 02, 2020 12:20

Re: Käärmeenpesä

Aran, Theodluin, Darius, Erudessa


Siniverinen tasaili värisevää hengitystään, tuntien olonsa jo nyt huomattavasti paremmaksi mitä äsken. Hän oli uupunut ja varmasti saisi uuden kohtauksen, jos lähtisi nyt liikaa riehumaan, mutta olo ei ollut läheskään niin surkea ja hirveä, mitä yleensä sairaskohtauksen jälkeen. Hän jopa näkikin, eikä kohtaus ollut vienyt näkökykyä täysin mukanaan, vaikka kyyneleet sen näön vielä sumensivat. Hitaasti Aran painoi päänsä jälleen paremmin vasten demonia, kuunnellen sitä hiljaisuutta joka huoneessa vallitsi hänen puheidensa jälkeen. Lopulta sitä hiljaisuutta lähtivät täyttämään sorkkajalkaisen poistuvat askeleet, eliitin ottaen ja kerrankin poistuen sen suuremmin vastaan mukisematta. Ehkä se omalla tavallaan pisti, syvällä sisimmissään Aranin tietäen tehneensä tyhmästi purkaessaan tätä kiukkua ja turhautumistaan Argenteukseen, mutta eipä hän sitä tällä hetkellä murehtinut. Heillä olisi aikaa keskustella asiasta ja tapahtumista myöhemmin. Nyt Aran kaipasi vain tukea ja turvaa, helpotusta tuskiinsa ja demoni kykeni sen suomaan paljon helpommin, tehokkaammin ja nopeammin mitä fauni ikinä olisi kyennyt.

Siniverinen raotti katsettaan jälleen paremmin, kun Salrabia kävi hänelle puhumaan, kertoen faunin poistuneen. Demoni vakuutteli myös, että kuningas saattoi surra rauhassa hänen seurassaan, eikä sarvipäinen ollut minnekään menossa helpottavien voimiensa kanssa. Eikä liioin ollut täällä satuttaakseen siniveristä, kuten muut.
Aran henkäisi naurahtavasti. Ehkä se oli täysin typerää, vaarallista, jopa sairasta, mutta Aran uskoi Salrabian sanoja. Hän halusi uskoa. Jostain syystä tämä puolituntematon taho tuntui yllättäen olevan läheisin henkilö, mitä Aranilla koskaan oli ollut. Tietenkin pieni ääni päässä muistutteli että kyseessä oli demoni, eikä haltian kannattaisi ihan täysin epäilyksettä tuohon luottaa, mutta Salrabia vaikutti niin vilpittömältä. Tovin Aran pysyi hiljaa, itseään kasaillen ja ajatuksiaan järjestäen. Pikkuhiljaa suru sisällä alkoi vaihtua katkeruudeksi, vihaksi, Aranin tietäen olevansa oikeassa. Muut olivat väärässä ja jos Arethdriel halusi olla tyhmä ja mennä muiden mukana, niin olkoot.
”Minä tiedän, mikä sinä olet, Salrabia”, Aran lopulta aloitti, toistaen osin sanojaan, ”Tiedän veljeskunnasta, tiedän mikä on roolisi siellä”, oli kai turha enää leikkiä, että he olivat vain hyvänpäivän tuttuja ja harmittomia tahoja tässä suuressa maailmassa. Aran oli täysin tietoinen siitä, kuka ja mikä Salrabia oli ja halusi sen tuoda esille. Tulkitkoot demoni sen miten itse halusi, mutta Aran katsoi tarpeelliseksi riisua sen esiripun heidän väliltään. Demonin ei tarvinnut enää esittää sen suhteen.
”Joten jos pyrit piireihini vain voidaksesi tappaa minut itse, henkilökohtaisesti, niin tee se nyt, niin meidän ei tarvitse jatkaa tätä leikkiä pidempään”, Vaikka toikin esille sen, että tiesi sarvipäisen olevan vaarallinen, ei Aran tehnyt elettäkään pyrkiäkseen pois toisen syleilystä. Juuri tällä hetkellä Aran ei välittänyt, vaikka olisikin kuollut, murheen murtaman mielen ollen valmis luovuttamaan.
”Mutta jos puhut totta, ettet ole täällä satuttaaksesi… Jään sinulle velkaa”.


Theodluin oli aikalailla koko juhlien ajan viihtynyt tätinsä ja tuon seurapiirien seurassa. Hänet oli esitelty illan aikana niin monelle uudelle kasvolle, ettei Theo edes muistanut kaikkia kuulemiaan nimiä. Piti siis ihailla, kuinka naisväki tuntui muistavan toistensa nimet, toisten perheenjäsenten nimet, sukulaissuhteet ja uusien tuttavuuksien nimet ilman mitään ongelmia. Suurin osa seurapiirien ”juoruiluista” olikin mennyt pikkuhaukalta ohi täysin, puoliverisen tyytyen vain kuuntelemaan sivusta ja hymyilemään. Hän oli leikkinyt myös harvinaisen naiivia tänä iltana. Kyllä hän tiesi, miksi hänet esiteltiin aatelisperheiden nuorille neidoille. Kyllä hän huomasi, kuinka nuo teerenpelejä yrittivät hänen kanssaan pelata, osa kovin suorasukaisesti, osa pelkkää silmäpeliä. Theo ei kuitenkaan katsonut asiakseen sekaantua haltioiden aatelispiireihin. Hän ei koskaan tulisi puoliverisenä olemaan noiden standardien tasoinen, vaikka kuuluikin itse maineikkaaseen sukuun. Joten, vaikka kerrankin olisi ollut tilaisuus suudella omanikäisiä neitoja, esitti enkelinpentu naiivin tietämätöntä flirttiyrityksistä ja käänsi keskustelut aina johonkin muuhun.

Illan mittaan väki seurueessa oli vaihtunut ja vaihtunut, Theon lopulta poistuen kuningattaren seurueesta omilleen. Hän kaipasi hetken hengähdystä kaikesta keskustelusta ja kieltämättä hänelle alkoi pikkuhiljaa riittämään nämä juhlat. Täällä oli aivan liikaa väkeä. Väkeä, johon Theo ei ollut tottunut, tämän ollen ensimmäinen kerta kun pikkuhaukka hovin, puhumattakaan aatelisväen, juhlissa oli. Lisäksi ne kymmenet aurat, mitä enemmän tai vähemmän voimakkaat magiantaitajat suuressa salissa omasivat, olivat illan mittaan käyneet turhankin painostaviksi. Ehkä olisi parempi vain poistua paikalta, ennen kuin päätä alkaisi särkeä.
Enkelinpentu tekikin nyt matkaa juhlaväen seassa syrjemmälle, pujotellen ketterästi väenpaljouden välistä kohden salien ovia, joista pääsisi poistumaan ja kun viimein salista pääsi ulos, saattoi hän vetää syvään henkeä ja hetkeksi pysähtyä käytävän seinustalle. Valtavalla käytävällä oli toki väkeä hieman, mutta nuo näyttivät ennemmin olevan menossa tai tulossa suuntaan tai toiseen, eivätkä liioin kiinnittäneet huomiota pikkuhaukkaan, onneksi. Tai siltä se vaikutti hetken, kunnes haukankatseinen huomasi häntä lähestyvän nuorehkonoloisen miehen, jonka askel näytti olevan niin määrätietoinen että tuolla oli varmasti jotain asiaa nimenomaan hänelle…


Erudessa hymähti, huokaisten kenties jokseenkin helpottuneena, Mordecain lupaavansa jäädä paikalle. Yösijaa tuo ei kuitenkaan kuulemma tarvinnut, eikä kukaan sitä käynyt kyseenalaistamaan, kerta tuo vampyyri oli. Ties vaikka kukkuisi koko yön. Darius kävikin sen pidempään odottelematta makuukammarin puolella, vaihtaen ne petivaatteet ja napaten mukaansa muutaman petivaatteen hänelle ja Iriadorille työhuoneen puolelle. Mukaan otettiin myös yötä varten vaatteet ja kaikki mahdolliset tavarat, mitä aamulla saattaisi tarvita. Myös Iriador kävi paikalla, kuten pyydetty, keräten omat kamppeensa ja kiikuttaen ne eliitin työhuoneelle.
”Pidämme tupia silmällä mahdollisten ylimääräisten varalta”, Darius aloitti, kävellessään huoneiston oven puoleen tavaroidensa kera, ”Mutta uskon teidän olevan turvassa täällä. Mikäli tarvitsette jotain, pyytäkää”, eliitti kertaili, hetkeksi jääden katsomaan kreiviparia, haukankatseen tarkkaillen lähinnä Arethdrielia.
”Kiitos. Pyydämme kyllä, jos jotain tarvitsemme. Nyt…”, Erudessa vastasi eliitille, katsellen kumppaniaan, ennen kuin eliittikenraalin ja henkivartijan puoleen katseensa kohotti, ”Poistuisitteko. Molemmat”.
Darius nyökkäsi kreivittärelle, kääntyen kannoillaan ja poistuen kuten pyydetty. Ei häntä täällä tarvittu ja jos tarvittiin, niin eiköhän hänet paikalle kutsuttaisi. Nyt hän aikoi kuitenkin palata takaisin alakertaan sotilaiden pariin, nauttimaan illastaan ja työntää kaikki murheen pois mielestään.

Jahka ylimääräiset olivat poistuneet, riisui kreivitär harteiltaan Mordecain takin ja istahti viimein alas kumppaninsa viereen, jääden hetkeksi vain tuijottamaan takkatulen tanssia, ennen kuin kääntyi paremmin Arethdrielin puoleen.
”Jos tarvitset mitään, kerrothan sen minulle?”, Erudessa aloitti, kätensä nostaen Arethdrielin käsivarrelle, ”Jos haluat puhua siitä, minä kuuntelen. Mutta sinun ei tarvitse sanoa mitään, jos et halua. Olen silti tässä, niin kauan kuin minua tarvitset”.


// Ei sun tarvii ryöstää muo ku pyllistät vaan ja saat raheja ;3 voin olla sun sugar daddy. UHRILAHJOJA ILMIELÄVÄLLE TÄYTETYLLE ELÄIMELLE! No siis totta kai mä itte ne vedän kitusiin mut, en mä sulle sitä kerro. HAPPINESS NEEDED. Hypitään pian seinillä just vollottaen tätä kurjuutta. Mutta on se sen arvosta. LITTANA LIERO, siitä voi sitten tehdä vyönä. Jaakko tekee Katalasta käsilaukun //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4102

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Su Helmi 02, 2020 2:52

Re: Käärmeenpesä

Zhiermatui hymyili, hymisten seuraillen kuinka hiljalleen monarkki rauhoittui. Ja kuten demoni epäilikin, ei Aran aikonut olla vain hiljaa hänen seurassaan. Johan se oli käynyt ilmi, että Cúthalion tiesi kuka hän oli, ja mikä hän oli, mitä hän edusti. Kaikkea muuta kuin mitään tavallista tientallaajaa tietenkin, mutta ei Salrabia näyttänyt siitä pahastuvan, että Aran otti asian puheeksi. Hän oli enemmän kuin suostuvainen keskustelemaan asiasta kahden kesken useimmiten, ilman ylimääräisiä korvia, ja tällä kertaa hän oli enemmän kuin valmis kuuntelemaan Arania. Hän halusi siniverisen huomiota kuin lapsi karkkia, muttei mistään muusta erityisestä syystä, kuin vaikutusvallan tähden. Salrabia piti vaikutusvaltaisista henkilöistä, hän piti niistä joilla oli auktoriteettia ja jotka osasivat sitä käyttää hyväkseen. Hän halusi olla tekemisissä sellaisten tahojen kanssa, joilla oli valtaa. Miksi? Koska se kiihotti häntä, yksinkertaisesti. Se oli hänen intohimonsa ja paheensa, Salran rakastaen ehkä vähän turhankin paljon heittäytyä miellyttämään muita vain siksi, että sillä olisi voinut olla jokin kauaskantoisempi tarkoitus, että hän olisi voinut saada sillä jotain itselleen. Vaikka mitäpä hän olisi enää erikseen tarvinnut edes, hänellä oli jo kaikki mitä hän halusi!

Siniverisen sanat saivat killanjohtajan naurahtelemaan matalalta katalasti, ehkä vähän turhankin itseriittoisasti. Muttei Salrabia sillä hetkellä käynyt sitä suotta piilottamaan millainen paskiainen hän oikeastaan oli – jos Aran todella tiesi hänestä enemmän, tuo varmasti osasi nähdä hänet myös täysin erilaisessa valossa, mitä olisi nähnyt kenenkään toisen aatelin kohdalla juhlasalissaan.
Mitä minä hyötyisin tappamisestasi? En yhtikäs mitään. Saisin ehkä hienon tittelin kokoelmiini, mutta minua pelätään jo tarpeeksi muista syistä kuin siitä, että surmaisin kuninkaita huvikseni. Minähän tekisin vain vastapuolellesi ilmaisen palveluksen”, mustasarvinen kyy hymisi suloisin sävelin, minnekään poistumatta, lakkaamatta sivelemättä Aranin hiuksia tai helpottamatta tuon oloa äskeisen jäljiltä.

Eikä ole tapaistani tehdä palveluksia ilmaiseksi, mutta kohdallasi voisin tehdä poikkeuksen. Pidän asenteestasi, jumaloin teitä, ja jaloa rotuanne, on jo silkka etuoikeus viipyä vierellänne nyt”, Salrabia jatkoi painautuen lähemmäs siniveristä, lähemmäs kasvojaan tuoden tuon korvanjuurta.
Onko sillä väliä?”, Zhiermatui kuiskasi ovela hymy kasvoillaan, ”Jos pelaan hallitsemasi valtakunnan säännöillä, onko sillä väliä kuka olen ja mitä edustan?”.
Olen enemmän kuin yksikään rikollinen muiden joukossa. En tiedä mistä olet saanut kuulla minusta, muttei sekään salaisuus ole kuka ja mikä olen jos tietyissä piireissä minusta kyselet. Mutta juuri nyt olen tässä omasta halustani, auttamassa, vaikka voisin pitää lahjani itsekkäästi vain itselläni kuten tähän saakka olen tehnyt”, demoni jatkoi suloisesti hymyillen, ”Ja minä niin mielelläni tekisin yhteistyötä kanssasi - pidät suusi kiinni, ja minä kumarran. Voin antaa sinulle asioita joita muut eivät, teen mitä vain, jos hieman saan siitä huomiota palkkiokseni”.


Eliitti seurapiireihin ja linnan liukkaille käytäville sopivammassa illuusiossaan asteli varsin päättäväisenä kauemmas musiikkihuoneelta, selvästi päämärästään tietoisena. Välillä Luca juoksi, vaikkeivat hänen jalkoihinsa sopivat maltillisen koron omaavat juhlakenkänsä siitä helppoa tehneetkään, siinä missä käytäville levitetyt matot halusivat väkisin hänen nopeampien ja terävämpien askelien lomasta kiertyä rullalle kokoajan kiusallaan. Vaaleatukkainen, palaneen kasvonpuolikkaansa koristeellisen suuremman silmälapun alle piilottanut nuorimies askelsikin ensimmäisenä juhlasaliin. Kukaan ei kiinnittänyt häneen huomiota. Lucavi oli hovin asukkaille tuttu, mutta vain vähäpätöisenä tahona. Ketään ei kiinnostanut katsettaan kaventava nuorimies, joka näytti sillä hetkellä niin keskittyneeltä silmäilemään paikalla olevaa väkeä, ettei sälli olisi edes huomannutkaan ketään joka huomiota häneltä olisi vaatinut.

Vaaleatukkainen yrittikin haravoida salia suuremmista auroista, mutta sitä tiettyä jota hän etsi ei ollut enää paikalla, tai Mordecain tasoinen velho kykeni auransa vaihtoehtoisesti kätkemään sitä etsiviltä. Oli miten oli, ei Argenteus jäänyt märehtimään asiaa sen pidemmälle. Sen sijaan hän yritti etsiä Arethdrieliä. Erudessaa. Edes Winderiä. Kukaan jolla hän tiesi olevan kontakteja yönlapsen tavoittamiseksi, ei vaikuttanut enää olevan paikanpäällä. Ellei sitten N’drayer… tai Theodluin, joka aikaisemmin oli kuningattaren suosiosta nauttinut kaiken maailman hempukoiden seurassa.
Kuiskauksen kapteeni tuskin olisi suostunut edes puhumaan hänen kanssaan. Ja vaikka olisi suostunutkin, olisiko Delathos suostunut olemaan välikätenä tässä asiassa? Ehkä se olisi ollut liian ilmiselvää, jos Atrevaux olisi ylipäätään ollut tekemisissä Kuiskauksen jäsenen kanssa, josta Luca lopulta lähti sen viimeisen mahdollisen keksimänsä tahon auran perään. Halki salin, läheiselle käytävälle, jonka kautta vaaleatukkainen suunnisti aistimansa haukansilmäisen nuorukaisen luokse. Hän takoi kasvoilleen ystävällisen vinon hymyn, tietäväisenä pysähtyen alkuunsa kulmiaan kohottaen nuorukaisen luo kätensä selkänsä taakse nostaen.
Juhlat ovat tuossa suunnassa”, silmäpuoli vilkaisi salin puoleen ihan niin kuin Theo ei sitä muka olisi tietänyt, viistoon asettelemansa päänsä suoristaen ja jääden silmäilemään pikkuhaukkaa, ”Onko sinulla aikaa? Saattaisin ehkä kaivata seuraa, haluaisin jakaa erään salaisuuden jonkun kanssa, mutten ole ehtinyt löytää vielä ketään sitä varten”.


Mordecai jäi odottamaan, että muutkin ylimääräiset huoneesta poistuisivat. Myös Winderin punapäinen kumppani vieraili paikanpäällä, Iriador ollen kiirehtinyt paikalle Dariuksen telepaattisen käskyn saatuaan. Hän oli ollut pelaamassa muiden seurassa, mutta kierros sai luvan odottaa häntä sen tovin tai suoriltaan heittää hänet ulos, punapäisen pistäen kumppaninsa ja paikalle saapuneen aatelisparin yhden pelin etusijalle. Eipä Iriador mukaansa tarvinnut kuin tarpeita tulevaa yötä ja seuraavaa aamua varten, punapään tuskin edes kiinnittäen huomiotaan mihinkään ympärillä muuten tapahtuvaan. Hän ei halunnut olla osa sitä. Sokea aisti huoneesta äärimmäisen surun ja haikeuden, joka tietenkin sai hänet uteliaaksi, mutta tässä seurassa ja tilanteessa jo muutaman lasillisen vahvempaa nauttineena Iriador ei halunnut sekaantua mihinkään mitä ei olisi todennäköisesti edes kyennyt ymmärtämään.
Tarpeidensa kera Iriador ja Darius poistuivat lopulta muualle, siinä missä Mordecai kävi vetäisemään huoneen oven kiinni lopulta perässään, velhon itse jääden huoneen ulkopuolelle ympäristöään vahdatakseen. Ei hän halunnut olla tiellä, eikä häntä tarvittu, paitsi korkeintaan jos Arethdriel olisi vielä sairaskohtauksen saanut, mutta eiköhän kreivi pärjännyt puolisonsa seurassa tällä kertaa, ja tarvittaessa hän oli tavoitettavissa. Moni muukin varmasti, jos jotain ikävää sattuisi, vaikka tupien huomio vaikutti olevankin jossain täysin muussa tällä hetkellä.

Arethdriel jäi kaksin Erudessan kanssa. Kreivin kyynär lepäsi tuolinsa käsinojalla, ja sormensa ohimoillaan kämmenen peittäen tummatukkaisen suljetut silmät, jotka kyyneliä valuivat. Siitä lisäksi merkkinä olivat alaspäin kääntyneet suupielet, huulien välillä aueten raolleen kun siniverinen joutui henkäisemään syvempään saadakseen kunnolla edes ilmaa keuhkoihinsa. Vaikka tässä, turvallisessa suljetussa tilassa, turvallisten tahojen ympäröimänä hänen olikin turvallisempi ja helpompi olla, ei se silti helpottanut sitä musertavaa tuskantunnetta rinnassa. Eikä hän uskonut Aranilla olevan helpompaa. Miksi hän edes ajatteli Aranin perään enää? Miksi hän mietti miltä Aranorista tuntui?
Kreivi niiskaisi, vapaalla kädellään kokeillen tipahtelevia kyynelpisaroitaan, ennen kuin hapuili värisevin liikkein pehmeän nenäliinan rintataskustaan käteensä ja lähti sillä huolimattomasti kuivaamaan kasvojensa kyynelten värjäämiä syrjiä. Mitä hän olisi sanonut Erudessallekin, miehen kyllä tiedostaen kreivittären istuvan vieressään hiljaisena, lopulta ääneenkin pyrkien. Rohkaisten häntä jälleen puhumaan, jos siniverisestä siltä tuntui. Mutta mistä hän olisi puhunut. Häntä oli satutettu, hän ei halunnut että Erudessan olisi tarvinnut tuntea pahoin hänen vuokseen, vaikka se oli täysin inhimillinen asia heidän välittäessään kuitenkin toisistaan.

Pelkään että hän haluaa minut hengiltä”, Arethdriel henkäisi hankalana kätensä takaa, paljastaen jälleen myös kyynelten täyttämät silmänsä, jääden kuitenkin nojaamaan kämmeneensä, ”On helpompi surra kuollutta kuin rikottua ystävyyttä. Tai petturia, kuten hän uskoisi Erudessa”.
En tiedä mitä tekisin. En tiedä mitä haluan. Olen hukassa, minua satuttaa tehdä näin sinulle, ei sinun kuuluisi tuntea pahoin puolestani. Ei minun kuuluisi edes itkeä...”, Areth henkäisi murheellisena, mutta jo rauhoittuneempana verrattuna siihen mitä hän oli tuntenut pihalla. Tai ehkä se johtui vain siitä, että hän oli hetken ehättänyt kasailla itseään ja yrittänyt koota sitä muuria takaisin ylleen, onnistumatta siinä kuitenkaan.
Tarvitsen sinua ainiaan Erudessa, ei ole hetkeä jolloin haluaisin sysätä sinut syrjään. Kuinka väärin olen sinua pitänyt, kertomatta miten paljon sinusta välitän, valehdellut päin kasvojasi ja piilotellut totuuksia minkä kerkeän”.



//Noh, nyt sitten taas. PEPPU PYSTYYN BE MY SUGAR DADDY EIKUN. No niin justiinsa. Sinä senkin nilkki. NE OLIVAT TÄYTETYN ELÄIMEN LAHJOJA ETTÄS KEHTASITKIN NE ANASTAA KUIN MIKÄKIN KATALUUS! On se sen arvosta todellakin, harvoin saa näin mehukasta nannaa. ÄLÄ TEE KATALASTA VYÖTÄ EI MITÄ :DDDD En tiiä onko se yhtään parempi käsilaukku. Nielasee vielä kaiken mitä sinne vahingossakaan menee tipauttaan//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14450

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Helmi 02, 2020 3:58

Re: Käärmeenpesä

Mitä Salrabia hyötyisi Aranin tappamisesta? Ei kai henkilökohtaisesti mitenkään. Moni olisi kyllä varmasti maksanut omaisuuksia demonille siitä, että tuo hoitaisi nyt homman loppuun. Mutta ilmeisesti tarpeeksi hyvää tarjousta sarvipäinen ei ollut kuullut, sillä kuninkaanmurha ei ollut Zhiermatuin ajatuksena. Ei ainakaan tällä kertaa ja Aran uskoi, että jos hän pelaisi korttinsa oikein, saisi hän demonista ennemmin hyvän liittolaisen, kuin pelätyn vihollisen…
Demoni kuulemma piti siniverisen asenteesta, jonka johdosta oli kenties valmis tekemään ilmaisen palveluksen, ainakin tällä kertaa. Aran hymähti pienesti, tietenkin pitäen kuulemastaan, kun sarvipäinen häntä ja rotuaan ylisti. Kuningas kävi pienesti kasvojaan kohottamaan demonin kasvojen puoleen, samalla kun viimein alkoi rauhoittua kunnolla surustaan, kyyneltenkin ollen tyrehtynyt jo hetki sitten.

”Ei sillä ole väliä”, Aran vastasi sarvipäiselle, tuon kysellessä oliko sillä loppujen lopuksi väliä kuka tuo oli ja mitä edusti, jos piru vain pelasi haltiakuninkaan säännöillä. Ei sillä todellakaan ollut väliä, kunhan Salrabia veljeskuntineen leikki nätisti ja pysyi kaukana Aranille tärkeistä ja hyödyllisistä tahoista.
Siniverinen pysyi jälleen hetken hiljaa demonin sanojen jälkeen. Oliko se sittenkin tyhmää tällä tavoin ”liittoutua” demonin, rikollisveljeskunnan johtajan kanssa? Vai oliko se täysin odottamaton, fiksu veto kuninkaalta? Jos he olisivat ystäviä, he voisivat tehdä yhteistyötä. Hän voisi omalta osaltaan helpottaa Salrabian ja veljeskunnan oloja haltioiden osalta, siinä missä demoni veljeskuntineen voisi olla hänelle hyödyksi. Salrabia itse varsinkin, sillä tuon magia tuntui olevan ainoa, täysin tuntematon tapa lievittää kuninkaan sukusairauden tuskia.
”Tapanani on urkkia salaisuuksia, ei levitellä niitä”, Aran lopulta vastasi, itseään nyt hieman ryhdikkäämpään asentoon nostaen, jotta voisi kunnolla kasvotusten olla demonin kanssa, ”Vaimoni uusi sukulainen, puoliverinen äpärä. Häneltä suurimmaksi osaksi olen saanut tietoni sinusta, veljeskunnastasi. Kaikki mitä velhosi ja yksi alaisistasi, sekä Winder on kertonut, on minun tiedossa hänen kauttaan”, Aran kertoi nopeasti, sikäli mikäli Salrabiania nyt oikeasti kiinnosti tietää mistä Aran tiesi demonista niin paljon. Ja Aranilla myös muut lähteensä, jotka eivät tosin olleet paljoa hedelmää kantaneet tähän verrattuna.
”Ole läsnä, rinnallani, kenties joskus jopa ystävänäni, ja minä pidän sinusta ja veljeskunnastasi huolen. Petä minut, ja olet samalla listalla muiden käärmeiden kanssa”, Katsekontaktin hakenut kuningas sanoi nyt hetkeksi vakavoituen, toisen käsistään kuitenkin samalla nostaen kepeästi koskemaan demonin poskea.
”Sinä ja ihastuttava magiasi saatte minulta kaiken huomion, mitä haluatte”, sarvipäisen poskea silittelevä siniverinen hymähti, ”Joten lähtisitkö siitä huomista nauttimaan jonnekin mukavampaan paikkaan?”.


Kuten Theodluin oli uumoillut, tuli tuo täysin tuntematon taho hänelle juttelemaan. Miksi, sitä Theodluin ei tiennyt, eikä hän liioin tunnistanut puolet kasvoistaan peittänyttä nuorukaista — ei kai vain tuo tullut jonkun neitokaisen takia hänelle ärhentelemään? Oliko tuon mahdollinen mielitelty koittanut pikkuhaukkaa lirkutella ja mokoma siitä suuttunut hänelle?
Ei, se ei ollut tuon silmäpuolisen asia. Ei ainakaan näin ensikättelyssä. Enkelinpentu kävi kepeästi naurahtamaan päätään kallistaen, toisen nuorikon huomautellessa juhlien olevan toisessa suunnassa, mikä lieni lähinnä vain keskustelun aloitus. Jokin toisessa oli tuttua, mutta Theodluin ei osannut sanoa mikä. Tuosta huokui aura, mutta tässä tilassa, näin lähellä muita auran omaavia henkilöitä, puoliverinen ei osannut sanoa mistä se mahdollisesti oli tuttu vai sekoittiko hän tuon magian nyt täysin johonkin toiseen.

Pikkuhaukka ei ehättänyt miettiä mitään vastausta tuntemattoman retoriselle huomautukselle, kun tuo jo suoraan asiaan kävi, saaden Theon hämmentyneeksi. Oliko hänellä aikaa? Toki. Mutta tuntematon nuorukainen halusi jakaa salaisuuden jonkun kanssa? Yrittikö mokoma jotain vihjailla? Oliko tämäkin niitä teerenpelejä?
”Aikaa minulla kyllä on, mutta salaisuuksista en tiedä…”, Pikkuhaukka lopulta naurahti jokseenkin vaivautuneesti, ”Sanovat ettei hovin salaisuuksiin kannata sekaantua — saatikka sitten tuntemattomien asioihin”, Theo lisäsi, näin epäsuorasti vihjaillen ettei hän todellakaan tunnistanut toista mistään, ei edes vaikka olisi pitänyt.


Erudessa odotti kaikessa rauhassa, halusiko Arethdriel hänelle edes puhua vai ei. Ei tuon tarvinnut, kreivitär oli täysin tyytyväinen hiljaisuuteenkin, kunhan vain voisi olla läsnä ja tukena rakkaalleen. Sitä hiljaisuutta ei kuitenkaan pitkään kestänyt, kun Areth suunsa avasi, kertoen peloistaan ja epävarmuudestaan tilanteen suhteen. Kertoen myös, kuinka ei halunnut kreivittären surevan takiaan, mikä sai Erudessan lähinnä tuhahtamaan hymisevästi. Nyt kun he olivat turvassa, lämpimässä, oli Erudessa ehättänyt ajatuksiaan kasata sen verran, ettei itse niin surkealta enää vaikuttanut, vaikka surikin kumppaninsa puolesta. Mutta samalla platinablondi tiesi, että Arethdriel tarvitsi häntä, hänen piti pysyä vahvana nyt kreivinsä tähden. Kreivin, joka harvoin, jos ollenkaan, tällä tavoin psyykkisesti romahti.

”Kultani”, Erudessa aloitti, nousten sijoiltaan sen verran, että saattoi polvilleen laskeutua siniverisen eteen ja poimia tuon toisen käden omiinsa, ”Tunteesi ovat minun tunteita. Jos sinulla on paha olla, on minullakin. Jos olet iloinen, minäkin iloitsen. Jos olet surullinen, itken kanssasi. Siinä ei ole mitään hävettävää, ei kyynelissäsi ylipäätään. Sinun kuuluu, sinun täytyy itkeä, kun siltä tuntuu. Jos aina kätket sen, sinusta tulee vain katkera, kylmä ja tunteeton. Anna tunteidesi tulvia, jos siltä tuntuu”.
”Ei hän sinua satuta”
, Kreivitär jatkoi, nyt kenties jopa valehdellen itselleenkin, ”Jos hän haluaisi sinua satuttaa, olisi hän sen tehnyt saman tien. Haluan kuitenkin uskoa, ettei hän niin typerä ole, että ottaisi riskiä jakaa kansaamme kahtia tiedän välirikon tähden. Ja jos hän yrittäisikin sinua satuttaa, ei hän pääsisi ohitseni”.
”Olet hukassa nyt, mutta löydät vielä suuntasi. Me löydämme sen sinulle yhdessä, Areth. Olet jaloin ja joviaalein aateli mitä olen koskaan tavannut. Sinulla on yhä minut, kansamme piilopaikassa, jotka jaksavat sinuun uskoa ja elämänsä käsiisi laskea. Aloita meistä, perheestäsi, kansastasi, löydät kyllä suunnan siitä”
, Platinablondi hymyili katsoessaan ylös kumppaniinsa, peukaloillaan silitellen kumppaninsa kämmenselkää.
”Ei sinun tarvitse kertoa minulle, kuinka paljon minusta välität. Tiedän sen sanomattakin. Näen sen katseestasi, kuulen sen äänestäsi, huomaan sen teoistasi. En kuitenkaan kiellä, ettenkö olisi osin loukkaantunut niistä salailuista ja valheista, mutta olen antanut sinulle anteeksi. Mutta vastaisuudessa haluan, että luotat minuun. Me olemme kumppaneita, Arethdriel, hyvässä ja pahassa. Minun täytyy tietää kaikki, mitä sinä tiedät — kaikki mikä voisi perhettämme vaarantaa. Totta kai huolestun siitä, mutta minä en ole heikkohermoinen ja hento aatelisvaimo käsipuolessasi, sinä tiedät sen. Anna minun auttaa sinua kantamaan tämä taakka yhdessä kanssasi. Sinun ei tarvitse olla yksin, rakkain. Minä olen täällä sinua varten. Me olemme täällä auttaaksesi sinua”.



// NNYT. PEPPU PYSTYYN JA PEUKKU PYLLYYN eikun miten se sutsisatsaskaan. Nilkki olen, kiero kuin katala. KAIKEN VEIN! Arvo senkun vain nousee joka kerta kun menee tunteisiiiiiiiin. Katalasta vyö, kyllä. Siinä voi sitten lanteilla roikkua. Ja voi apua nyt, Katala et sä voi olla mikään voremachine käsilaukkuna //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4102

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Su Helmi 02, 2020 5:07

Re: Käärmeenpesä

Tyynenrauhallinen, itsevarma hymy lepäsi mustasarvisen kasvoilla, Salrabian arvioiden tarkkaillen siniverisen kasvoja, kun Aran ne hänen puoleensa paremmin käänsi. Kuinka helposti hän olisikaan voinut vain hankkiutua eroon monarkista juuri nyt, tavalla tai toisella, helposti tai pitkämalkaisen kaavan kautta kiusakseen, mutta Salrabia halusi pitää haltiakuninkaan elossa. Ei sillä kuulemma ollut väliä millainen epäpyhä perkele hän oli, kuten Zhiermatui oli epäillytkin. Ei kukaan välittänyt, jos hän ei antanut ilkeiden tekojensa näkyä.
Maireampi hymy kohosi sinisilmäisen kasvoille Cúthalionin raottaessa mistä oli hänestä kuullut. Tietenkin asiaan liittyi jotenkin Mordecai, jolla oli tosin paha tapa puhua hänestä vain ikävästi muita pelotellen. Mutta ei se demonia haitannut. Hän tiesi yönlapsen aikeista, se oli heidän pieni pelinsä kaiken muun ohella, Salrabian suorastaan odottaen milloin pääsisi haastamaan tasavertaisena tai jopa alakynnessä Kaváldthalrin. Heidän välillään oli kaikenlaista vanhojen aikojen tähden, demoniverisestä kuitenkin jännittävintä ollen kuinka palavasti velhonsa oikeastaan halusi hänestä eroon kaikesta huolimatta, sen sijaan että olisi langennut hänen suloisiin sanoihinsa täysin.

Voin kertoa sinulle kaiken jos niin vain haluat, rakas ystäväni tuskin on antanut minusta millään tavoin mielekästä kuvaa kenellekään”, Salrabia hymisi jääden asteen tai toisen ehtoja kuuntelemaan monarkin sameisiin silmiin katsoen. Se katse oli arvioiva, killanjohtajan punniten kannattiko hänen tehdä tämä siirtonsa, vai sittenkin vain sysätä siniverinen alas ikkunasta, tai kenties vain pistellä tuo välipalana poskeensa ja livahtaa paikalta tiehensä. Kukaan ei olisi ikinä arvannut mihin kuningas olisikaan hävinnyt!
Se kosketus poskelle sai myrkkykäärmeen ajatukset kuitenkin vaihtamaan suuntaansa, Salran painaen leukaansa lähemmäs rintaansa ja tipauttaen katseensa heidän väliinsä, kevyesti painaen poskeaan paremmin vasten siniverisen kosketusta. Tietenkin hän valitsisi olevansa ystävä tässä tilanteessa. Ja jos Aran koskaan pelaisi korttinsa väärin hänen kanssaan, olisi hänen turhankin helppoa hankkiutua eroon miehestä ja tuon läheisistä yksi kerrallaan. Mutta siitähän heidän ei tarvinnut keskustella. Salrabia uskoi heidän välisensä kieron ystävyyden puhkeavan kukkaansa vielä, kun he vain ehättäisivät antaa sille aikaa ja tutustua toisiinsa. Heillä oli paljon annettavaa toisilleen, tai niin kaikkeen valmis liero ajatteli, viattoman katseensa kohottaen lopulta silmiään hitaasti räpäyttäen vaaleakutrisen hallitsijan kasvoille.

Demoni oli tyytyväinen tähän asetelmaan, Salrabian koskettaen pehmeillä, siroilla sormillaan siniverisen kättä allaan.
Tietenkin, olen sinun jos niin haluat. Vie minut minne haluat, olen käytettävissäsi niin pitkään kuin tarvitset tänä iltana. Kysy minulta vaarallisia kysymyksiä joihin et unissasikaan kuvitellut saavasi vastauksia, ja minä kerron sinulle kaiken, aivan kaiken mitä tiedän”, sarvipäinen kehräsi sulosoinnun. Ei hänellä ollut kiire minnekään, vaikka Cindelle varmasti miettisi minne hän oli jäänyt. Tämä olisi kuitenkin mitä oivallisin tilaisuus syventää heidän välejään ja tutustua paremmin kahdenkesken, minkä kuningas nyt itsestään kykenisi antamaan kuntonsa puolesta, mutta tämän tilaisuuden hukkaan heittäminen olisi ollut Salrabialta vain tyhmää.


Vaaleahiuksinen kävi hymyilemään vinosti saadessaan edes alkeellisen kontaktin tummatukkaiseen nuorikkoon. Hyvä, sillä Atrevaux ei olisi jaksanut alkaa keksiä tähän hätään tapoja joilla nuorilla oli tapana toisilleen keskustella ja rohkaista kanssakäymiseen. Hän ei pitänyt Theodluinia tyhmänä, vaikka äpärä nuori ikäpuullaan vielä olikin, muttei hän myöskään voinut tässä alkaa asiaansa esittämään suoriltaan kuin vettä vain. Ehkä haukansilmäisen pennun lähestyminen olikin ollut ovelampi veto mitä eliitti oli aluksi edes ajatellut jos kukaan ei saisi hänen aikeitaan tietää – Aran ehkä, se oli tietoinen riski jonka Parebris otti, ja siitäkin hän kokisi henkilökohtaisen puhuttelun myöhemmin, mutta mitä sitten. Argenteus tuskin koskaan oli tehnyt mitään Aranin sanoja vastaan, mutta nyt hänen täytyi ajatella laajemmin kuin vain sisäpiirit ja kuninkaan harhaisenkatkerat ajatukset huomioon ottaen. Hän olisi silkka typerys, jos ei tekisi tätä, maksaisipa se sitten vaikka hänen henkensä, muutaman ruoskaniskunkaan tuskin tuntumatta missään. Olisiko Aran ollut edes valmis tekemään sellaista, kun he olisivat voineet sopia asian jälkikäteen hienovaraisemmin?
Sama se. Atrevaux hymähti mielessään, huomionsa paremmin tuoden Theoon, joka viisaana virkkoi ettei hovin ja tuntemattomien asioihin kannattanut sekaantua. Ei kannattanutkaan, mutta nyt haukansilmäisellä ei olisi vaihtoehtoja joista valita!

Ei kannatakaan! Siinä olet oikeassa”, Lucavi naurahti ystävällisesti hymyillen, aavistuksen lähemmäs taittaen notkeansorjaa kehoaan, ”Mutta se salaisuus on vähän henkilökohtaisempi. Jännittävä sellainen! Ajattelin kertoa sen eräälle toiselle, mutta hän ei taida olla paikalla enää harmikseni vaikka yritinkin jo etsiä. Velhojuttuja, tiedäthän?”, vaaleaverikkö vihjaili silmäänsä iskien, uskoen jo saavuttaneensa tummatukkaisen mielenkiinnon ja huomion tuttuihin menneisiin sananparsiin siten viitaten. Tai jos Theodluin ei sitä vinkkiä ymmärtänyt, oli tuo joko yhtä tyhmä mitä setänsä, tai vaihtoehtoisesti humalassa, vaikkei nuorikko siltä ulkoisesti näyttänytkään että olisi nauttinut tarjoiltavia viinaksia paremminkin ehtinyt kiskomaan naamariinsa. Tuskin ollenkaan.
Tule, haluan näyttää sen sinulle!”, punaiseen takkiinsa sonnustautunut viestinviejä otti hellän otteen nuorikon käsivarresta, yrittäen kepeästi kannustaa Theoa lähtemään matkaansa siitä vetäen kuitenkaan pakottamatta pikkuhaukkaa minnekään, ”Ei siinä kauaa mene, vannon! Ja pääset sitten vikittelemään tyttöjä taas, he kun näyttivät pitävän sinusta kuningattaren seurassa”.


Kreivi tuijotti lasittuneella katseellaan eteensä, eriparisten silmien kuitenkin kohoten jostain lattian hämärästä nurkasta Erudessaan, joka hänen eteensä polvistui ja poimi hänen kätensä omaansa. Kyllä hän tiesi, että tunteita näyttämättä hänestä olisi tullut pelkkä kylmä kivi muiden joukossa. Se ei ollut etikettiin sopivaa kuitenkaan näyttää tunteitaan niissä piireissä, joissa Arethdriel oli koko ikänsä ollut. Ja kun jotain tällaista tapahtui, kyseenalaisti hän koko heidän inhimillisen luontonsa, jota vastaan heidät punottiin käyttäytymään muiden ympäröimänä. Siksi soittamisen lahja oli Arethdrielille äärimmäisen tärkeä. Se oli hänen keinonsa ilmaista sävelten muodossa tunteitaan, joita muuten vain harva näki, ja silloinkin kun näki, oli hän aina ollut äärimmäisen hillitty ja kykeni korkeintaan näyttämään ilonsa muille.

Areth arvosti kumppaninsa sanoja, hiljaisena vain kuunnellen Erudessaa. Hän oli ollut niin epäreilu puolisolleen, ja hän ymmärsi sen kaiken täysin vasta nyt, kun se varjo ei ollut pimentämässä hänen mieltään enää. Areth oli onnekas omatessaan kreivittärenään niin vahvan ja valmiin naisen kuin Erudessa, mutta kuinka hän olikaan ruokkinut heidän suhdettaan valheilla ja asioita salailemalla, vaikka hänen olisi alusta saakka kuulunut olla kumppanilleen rehellinen. Mutta sekin oli ollut pelkkä kaavamainen opeteltu tapa Aranin hovissa kasvaneena, ja siihen täytyi tulla nyt muutos, kun Arethdriel oli rohkaistunut ottamaan sen ratkaisevan askeleensa voidakseen oppia kukkimaan ja kukoistamaan itsenäisesti.
Mitä hän olisi tehnyt ilman Erudessaa ja muita, joiden puoleen Arethdriel oli jo uskaltanut näyttää armoa? Hän olisi varmaan ollut samanlainen mitä Aran, vaikutusvallastaan sokaistunut ja muita arvostamaton hirviö. Heidän välisensä side oli ollut niin syvä, ettei Aran voisi koskaan omakätisesti satuttaa häntä, siinä missä Arethdrielkään ei olisi kyennyt tekemään niin Aranille. Mutta hän tunsi serkkunsa kyllä, Areth tiesi että hänen pitäisi vastaisuudessa olla entistäkin tarkempi siitä keihin luottaa ja minne hän muurejaan rakentaisi. Ennen pitkään joku tulisi ja yrittäisi vielä satuttaa heitä, hänen kansaansa, mutta kun se päivä koittaisi, olisi Arethdriel valmis sitä päivää varten.

Arethdriel kohotti kätensä Erudessan otteesta irti, sormenpäillään käyden nostamaan naisen kasvoja ylemmäs paremmin omiaan kohden, jonnekin syvälle katsoen niihin naisen jäänsinisiin silmiin omalla murheentäyttämällä katseellaan. Vaikka kyyneleet vielä vierivät tummien silmäripsien lomasta alas, ja hänen silmänsä punoittivat, oli Arethin katse jonka hän kumppanilleen soi kuitenkin lempeä ja välittävä. Siniverisen pitäisi vain seurata vaistojaan. Ja sillä hetkellä ne vaistonsa käskivät häntä pitämään tiukasti kiinni Erudessasta ja niistä, joista kreivi uskalsi käyttää sanaa ystävä. Hän olisi typerys jos hän tekisi toisin, ja alkaisi yksi kerrallaan piinaamaan ja osoittelemaan muita sormella silkasta vainoharhaisuudesta, kuten Aran oli tehnyt.
Lupasin sinulle olevani rehellisempi, lupasin pidellä sinua hyvin. Annathan anteeksi etten ole siihen aina kyennyt, en edes lähellekään täyttämään lupaamiani asioita”, kreivi henkäisi vaikeana, toisenkin kätensä laskien kumppaninsa vastakkaiselle päänsyrjälle hiusten lomaan, ”Aion tehdä niin nyt, paremmin – minulla ei ole syytä piilotella enää, voidessani olla kuuna taivaallanne, kun hohtoni ei tarvitse peittyä enää Hänen loistonsa alle”.
Tekeekö se minusta yksinäisen korpin kyyhkysten parveen? En välitä, en niin pitkään kun saan pitää sinut vierelläni Erudessa. Olet vahvin koskaan tuntemani nainen, puhut vahvoja ja viisaita sanoja, ja valehtelisin jos väittäisin etten olisi puolestasi valmis tekemään mitä tahansa pyytäisitkin minua vastaisuudessa tekemään. Olin valmis tekemään niin Aranorille, olisin voinut leikata sormeni yksi kerrallaan siitä mitä häntä kohtaan tunsin - mutta minä tekisin niin myös sinun kohdallasi, tiedäthän sen?”, Areth jatkoi huokaisten, kumartuen painamaan otsansa vasten Erudessan omaa, tummien hiustensa verhoten peittämään heidän kasvonsa alleen.
Jos olisin yksinäinen hallitsija, jos olisin kuningas kuten Aran, tulisiko minusta samanlainen kuin hänestä? En halua valita sitä polkua, ja haluankin että autat minua rakentamaan kodistamme jotain parempaa. Kylästämme jotain suurempaa, jollaista ei aikaisemmin ole nähty. Haluan tehdä sen sinun kanssasi vielä kun minulla on aikaa, toivon että voisit auttaa minua pitämään lähellä ne luotetuimpani, joiden merkitys tulevassa tulee korostumaan entisestäänkin ajan myötä. Meidän täytyy olla valmiina, jos jotain ottaakin tapahtuakseen nyt, kun en enää hänen majesteettinsa harkintaan kykene luottamaan. ”.

Minä näin aikaisemmin tänään kuinka rikkinäiseksi hän on piiskannut Dariuksen”, Arethdriel kertoi kyyneltensä alkaessa hiljalleen myös tyrehtyä, katseensa harhaillessa kuin vastauksia etsien pitkin kreivittären kasvoja, ”Kaikkien näiden vuosien aikana, voisitko kuvitella juuri hänen lankeavan halaukseeni kyynelin kuolemaa harkiten niin sekaisin, että se kosketti myös minua? Meidän täytyy auttaa häntä, ja niitä joita on satutettu, meidän täytyy korjata monia asioita. Haluan että pidät Seyrin myös lähellä perhettämme. Mutta ne ovat tulevan murheita, sitten kun pääsemme täältä jälleen kotiin…”.


//No nyt sitten taas :D Frani näytti tänään aamulenkillä esimerkkiä pepun pystyyn nostamisesta, oli liian korkea hanki kakkia, piti tehdä ratkaisuja. Jos oot kiero kun Katala, niin sitten sut täytyy suoristaa. Pyykkinarulle roikkumaan siitä. Meillä alkaa tunnearvo-osakkeet oleen sit aika korkeel täs vaihees. ET TEE KATALASTA VYÖTÄ NYT HEI :D Se ois niin katala vyö että luikertelis siitä vielä pois ja jättäis housut vaan tippuun nilkkoihin. Katala on kun ottaa mallia voidikatista//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14450

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Helmi 02, 2020 7:01

Re: Käärmeenpesä

Demoni oli valmis kertomaan kaiken, jos siniverinen halusi kuulla. Totta kai hän halusi ja kun Salrabia tietopankiksi itse tarjoutui kysymättä, toi se jonkinlaista uutta luottamusta sarvipäiseen. Tietenkin olisi pitänyt muistaa, että demoni saattoi ihan yhtä hyvin valehdella kaiken kertomansa, mutta juuri nyt se ei käynytkään Aranin mielessä. Hän uskoi sokeasti sarvipäisen puhuvan hänelle kyllä totta, kerta tuo itse oli valmis hänen mahdollisiin kysymyksiin vastaamaan. Ehkä se oli myös se demonin magia, joka sekoitti pään ja sai siniverisen turhankin luottavaiseksi ja harhaluuloiseksi pirun seurassa. Aran kuitenkin uskoi voivansa tarjota demonille enemmän, mitä tuo ikinä olisi voinut unelmoida. Heistä olisi hyötyä toisilleen, jos he saisivat tämän toimimaan.
Salrabian painaessa poskeaan paremmin kuninkaan kosketukseen, ei Aran voinut olla pienesti hymähtämättä. Se pieni, lähes mitätön ele sai kivuiltaan toipuvan siniverisen tuntemaan olonsa kaivatuksi, halutuksi, jopa rakastetuksi. Ja se sytytti uuden, kytevän pakkomielteen. Hänen täytyi saada Salrabia, itselleen ja vain itselleen.

Olen sinun jos niin haluat. Demoni tuskin tiesikään kuinka ne sanat painautuivat siniverisen mieleen, Aranin tarkkaillessa sarvipäisen kasvoja sumealta katseeltaan. Mikäli olisi ollut yhtään paremmassa kunnossa, olisi hän tilannetta jo täysin toisenlaiseen suuntaan johdatellut, mutta nyt kannatti ottaa rauhallisesti. Ja edetä varovaisesti. Aran oli tottunut aina vain ottamaan, silloin kun itse halusi. Sellainen menettely ei tulisi toimimaan tällä kertaa. Hänen piti yhtälailla saada Salrabia tarvitsemaan itseään.
”Olet ainoani tänä iltana, Zhieramtui”, Siniverinen kuiskasi, ennen kuin kätensä kävi kohottamaan paremmin sarvipäisen puoleen, ottaen tuota hartiasta ja käsivarresta kiinni hellästi, ”Anna vien meidän jonnekin mieluisampaan paikkaan”.
Niiden sanojen myötä kaksikko katosi silmäniskussa tuhotulta, kylmältä musiikkihuoneelta, siniverisen siirtäessä heidät ylempien kerroksien mukaviin, salaisiin oleskelutiloihin jatkamaan iltaa kahden.


Kuulemma kyseessä oli henkilökohtaisempi salaisuus, Theon kohottaen tämän kuultuaan kulmiaan pienesti, samalla kun toinen nuorukaisista lähemmäs oli nojautunut. Hän ei ollut ihan varma mitä tästä tilanteesta olisi pitänyt ajatella. Normaalisti jos joku olisi tällä tavoin käynyt lähestymään, itseään edes esittelemättä, olisi Theo jo käskenyt toista kipittää matkoihinsa salaisuuksineen. Mutta he olivat nyt kuninkaan linnalla. Tämä tuntematon taho oli selvästi kutsuvieraita, ainakin tuo oli juhliin pukeutunut, joten mitenkään epäilyttävältä ja massasta poikkeavalta tuo ei vaikuttanut. Joten mitä pahaa siitä muka voisi tapahtua, jos hän tämän salaisuuden kuuntelisi?
Ja se oli kuulemma Velhojuttuja. Ne tutut sanat saivat enkelinpennun kaventamaan katsettaan, nyt uudemman kerran paremmin tarkkaillen tuntematonta. Ei tuo näyttänyt tutulta, mutta tuon aura. Oliko tämä sitten kenraali Argenteuksen valeidentiteetti? Se toki selittäisi, miksei itse faunia näkynyt pahemmin hovissa koskaan, jos tuo kovin mitäänsanomattomana haltianuorukaisena liikkui nurkissa.

”Vai velhojuttuja…”, Theo hymähti pienesti, ennen kuin tuntematon kävi häntä hoputtamaan matkaansa. Hetken Theo vielä empi, kuitenkin lopulta lähtien liikkeelle, naurahtaen toisen viimeisimmille sanoille kuitenkin.
”Näyttävät vai? Minusta kun he vaikuttivat kiinnostuneemmilta juoruilusta”, enkelinpentu virnisti toispuoleisesti, ”Mutta kerrohan sitten se salaisuutesi, pitääkö sen tähden kauaskin lähteä muusta väestä?”, puoliverinen tiedusteli, viitsimättä ääneen vielä kysellä saatikka arvailla toisen todellista henkilöllisyyttä, nyt kun he vielä olivat kuulevien korvien ja tarkkailevien katseiden lähettyvillä.


Tietenkin kreivitär oli omalla tavallaan pettynyt, ettei Arethdriel lupauksistaan huolimatta ollut kyennyt olemaan täysin rehellinen hänelle. Mutta sille pettymykselle ei nyt ollut aikaa, ollutta ja mennyttä, tärkeintä oli että Arethdriel sitä anteeksi pyysi ja lupasi toimia nyt paremmin. Se riitti kreivittärelle, ei heidän tarvinnut sen enempää menneissä velloa. Kreivitär hymyilikin kumppanilleen, kun siniverinen hänen kasvojaan kävi kohottamaan, Erudessan käsien jääden lepäämään kumppaninsa reisille pienin, silittelevin liikkein.
”Tulet loistamaan kirkkaammin kuin uskotkaan”, Erudessa myötäili kumppaninsa sanoja, hymyillen jo vilpittömästi ylpeydestä siniveriseen. Tuo suri ja tulisi suremaan vielä pitkään, mutta jo nyt Arethdriel uskalsi uskoa itsensä kohoavan uudestaan, parempana, omana itsenään.
”Tiedän sen”, nyökättiin myös, kun Arethdriel kertoi olevansa valmis tekemään mitä vain kreivittären puolesta, mitä ikinä hän vain pyytäisi. Hän ei kuitenkaan koskaan voisi pyytää Arethdrielilta mitään liikoja. Ei hän ollut tässä, hyötyäkseen siniverisestä kumppanistaan. Hän oli tässä, koska rakasti miestä, jolle oli yhtälailla valmis antamaan kaikkensa.
”Sinä et ole kuin hän, Areth. Sinusta ei ikinä tule hänen kaltaistaan. Hän on sairas, kuten sinäkin, mutta pelkkä sairaus ei voi miestä korruptoida noin kieroksi ja julmaksi, taustalla täytyy olla jotain muuta. Ja jos se onkin sairauden syy, jos näkösi vievä sairaus syö myös mielesi edetessään, aion tehdä kaikkeni sen pysäyttämiseksi. En anna sinun muuttua hänen kaltaisekseen. Autan sinua rakentamaan kodistamme, kylästämme jotain suurempaa. Olen tässä, rinnallasi ja pysyn tässä, aina loppuun asti, kuten lupasin sinut naidessani. Mitä ikinä tulevan pitää, olemme valmiita, yhdessä”.

Kreivitär kävi painamaan katsettaan pienesti kiinni, kun siniverinen otsansa painoi vasten hänen otsaa. Tuntui hyvältä jakaa tämä hetki Arethin kanssa, vaikka se hetki olikin surun verhoama. Hän oli kuitenkin läsnä, vain siniveristä varten ja tuo saisi surra niin pitkään kuin halusi, sen Erudessa aikoi kumppanilleen suoda. Hän tiesi kuinka läheiset välit siniverisillä oli ollut keskenään. Aranista ”eroaminen” oli ollut iso ja raskas päätös herkälle sielulle.
Kun puheeksi tuli Winder, raotti Erudessa katsettaan pienesti. Jos totta puhuttiin, ei kreivitär ymmärtänyt miksi eliittikenraali oli kestänyt kuninkaan piinaa hiljaa kaikki nämä vuodet, mutta kai Winderillä oli syynsä. Eikä Erudessa liioin ymmärtänyt, mikä sai kuninkaan piinaamaan omaa eliittikenraaliaan sillä tavoin, mutta siitä sairaasta mielestä ei ottanut selkoa muutenkaan.
”Sitä en kyllä olisi uskonut Winderistä”, Erudessa hymähti lähes kuiskaten, kreivin kertoessa kuinka eliitti oli hänen halaukseensa painautunut ja rikkinäisen mielensä paljastanut. Eliittikenraali oli aina ollut etäinen, lisäksi kreivin ja eliitin välit olivat olleet parhaimmillaan jopa kylmät. Mutta niin ne ajat taisivat muuttua.
Kreivitär kävi yllättäen naurahtamaan huvittuneenhiljaisesti, samalla nostaen kätensä siniverisen kasvojen sivuille, platinablondin käyden hellästi kumppaninsa hiipuvia kyyneleitä pyyhkimään tuon poskilta ja silmäkulmista.
”Me autamme Winderiä, kyllä. Mutta ensin sinun pitää auttaa itseäsi, rakkain. Sinun pitää toipua tästä, sinun pitää olla kunnossa, ennen kuin voit toisten perään huolehtia — jo tuo auttamisentarpeesi erottaa sinut Hänestä. Olet murtunut, surunkourissa ja loukattu, silti ajattelet ennemmin muiden auttamista”, Kreivitär hymyili, ”Keskityt jo tulevaan, mietit ja suunnittelet pidemmän ajan murheita, vaikka sinun pitäisi olla tässä ja nyt. Mutta sellainenhan sinä aina olet ollut. Aina miettimässä tulevaa, aina yhden siirron edellä muita”.
”Jos maailma loppuisikin huomenna, sinulla varmasti olisi jo suunnitelma”
, lempeänlämmin hymy pysyi kreivittären kasvoilla, naisen hakiessa katsekontaktia kumppaninsa kanssa, ”Ja juuri siksi sinua niin rakastan”.


// :DDD Voi Fran <3 Timil oli kerran kriisi ku se meni kakkimaan ylämäkeen ja sit kikareet kierikin jalkojen välistä siihen nokan eteen. tilanne oli SOS. KIERO KUIN KATALA Puren ne pyykkinarut poikki. TUNNEARVO-OSAKKEET :D Kyllä. TEEN SIITÄ VYÖN PERKELE, eikä se vyö nyt luikertele mihinkään! Pysyy siinä nätisti vyötäröllä. Katala ei ota mallia nyt keneltäkään, ettei saa ideoita //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4102

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Su Helmi 02, 2020 9:28

Re: Käärmeenpesä

Lucavi lähti johdattamaan heitä kauemmas salista käytävää pitkin tottuneena, vaaleaverikön virnistäen lähinnä itsekseen Theon naureskellessa hänen viimeisiin sanoihinsa.
No tietenkin! Olet vapaata riistaa heidän silmissään, parempi pitää varasi ellet halua kuningattaren sopivan naimakauppoja puolestasi”, kasvopuolinen nuorikko virnisti toverillisesti, Parebriksen jos kenen tietäen kyllä miten asiat hovissa ja sukujen välillä toisinaan toimivat. Puoliverinen tai ei, oli Theodluin kuitenkin yksi Windereistä, ja miksipä Delia ei olisi saattanut jo suunnitella sopivaa neitokaisvalikoimaa arvostetuista ja sopivista suvuista, joista haukanpennun pitäisi lopulta valita määrätty kumppani itselleen, jos tuo hoviin jäisi viipymään.

Mutta mitä siihen salaisuuteen tuli. Luca puri huultaan kevyesti Theoon vilkaisten, kaksikon yhä jatkaessa matkaansa etääntyen kauemmas juhlasalista ja sen hälinästä. Eliitin huoneistolle johtavilla käytävillä tuskin oli ketään, sen kuitenkin sijaiten syrjemmällä, kutsuvieraitten mahdollisten huoneiden ollen täysin toisella puolen koko linnaa, eikä juhlaväellä ollut syytä pyöriä täällä elleivät nuo syrjähyppyjä suunnitelleet harrastavansa.
Illuusioonsa kätkeytynyt eliitti seisahtuikin lopulta sijoilleen, hieman pitempänsä eteen kiertäen pikaisesti ja määrätietoisesti katsoen nuorikkoa silmiin selvästi jo päättäneenä että tämä tulisi toimimaan. Hän vilkaisi vielä pikaisesti ympärilleen kaiken varalta, yrittäen aistia pikaisesti oliko heidän ympärillään ketään mahdollisesti salakuuntelemassa tai mahdollisesti yrittänyt seurata heitä. Mutta ei, he olivat kahden tässä hetkessä.
Tarvitsen apuasi”, eliitti aloitti ilmeensä vakavana, mutta siitä saattoi nähdä kuitenkin läpi paistavan huolen, ”Haluan sinun toimittavan jotain Mordecaille. Hän ei ole täällä enää, en voi poistua etsimään häntä jostain juuri nyt ja uskon sinun tavoittavan hänet nopeammin kuin itse kykenisin sattuneista syistä”. Eihän se olisi ollut mitenkään poikkeuksellista, että Atrevaux olisi poistunut linnalta, hovista, juhlista ylipäätään. Mutta koska Aran oli heikkona, hän oli itse sen sairaskohtauksen todistanut, ja jos jotain sattuisi monarkille vielä lisää sen demonin tähden, piti hänen olla täällä valmiina ja varautunut kaiken varalta. Hän ei voisi lähteä minnekään juuri nyt, liekö hän saattaisi nukkua edes yötään, vaan valvoisi piippunsa äärellä aamuun asti kaiken varalta.

Mutta sitä varten sinun on tultava huoneelleni. Asia on kiireellinen, enkä haluaisi puhua siitä ääneen tässä”, Luca lisäsi, samalla kun hänen katseensa kääntyi läheiseltä nurkalta vastaan jolkottelevaan valkeaan luuhäntäiseen kissapetoon, joka isäntänsä lannetta vasten pikaisesti itsensä kiehnäisi ja vierelle istahti taas omanlaisekseen vihjeeksi haukansilmäiselle. Nyt viimeistään jos tuo ei osaisi yhdistää häntä aikaisemmin näkemäänsä pässinsarviseen, nimittäisi Argenteus mokomaa äpärää aivan äärimmäisen typeräksi tapaukseksi.
Tunnet kyllä oikeat kasvoni ja nimeni jo, mutta kutsu minua näillä kasvoilla Lucaviksi tai Lucaksi, ja ketään ei kiinnosta miksi olet tekemisissä kanssani”, vaaleaverikkö kohautti kulmiaan ja harteitaan nopeasti, jääden odottamaan Theodluinin reaktiota kaikkeen kertomaansa.


Ajatustensa ääneen lausuminen sillä hetkellä tuntui helpottavan, vaikkei se kytevää surua saanutkaan sammumaan. Mutta se helpotti, enemmän kuin Arethdriel uskalsi juuri nyt toivoa, ja se soi hänelle tilaisuuden kasailla aivan uudella tavalla ajatuksiaan lokeroihinsa takaisin odottamaan myöhempää. Heillä oli niin paljon puhuttavaa, suunniteltavaa ja sovittavaa, ja jos se kreivistä oli kiinni tulisi hän löytämään heille hetken mahdollisimman pian, jotta hän saattaisi aloittaa Erudessan kanssa puhtaalta pöydältä. Ei enää turhia salaisuuksia. Ei valheita ja asioita, joista vaikenemalla Areth olisi satuttanut niitä rakkaimpiaan, joiden todellisuudessa olisi kuulunut tietää. Tästä alkaisi uusi aika, ja heidän piti aloittaa se yhdessä ja lähemmin kuin koskaan aikaisemmin olisi ollut edes tarvetta.

Platinatukkaisen heleä naurahdus ja kosketus kasvoilla sai myös Arethdrielin hymyilemään häilyvästi kaiken muun tunnemyrskyn keskeltä, mutta kuitenkaan väkinäisesti sitä tekemättä. Erudessan eleet tuntuivat niin aidoilta ja välittäviltä. Lempeiltä ja rakkailta, siniverisen ymmärtäen kuinka Erudessa merkitsi hänelle enemmän kuin asemansa, elämänsä ja varansa yhteensä. Kuinka yksi taho saattoikin olla niin arvokas ja korvaamaton, ja tästäkin hänen täytyisi kiittää Arania, joka heidän polkunsa oli aikanaan tarkoituksetta solminut yhteen, sillä tuskin Areth olisi koskaan muuten tavannut Idhrennielin tytärtä muuten kuin ohimennen jos silloinkaan.
Mutta se naurahdus oli hänen kaikkensa sillä hetkellä, eriparisen katseen tutkien lempeästi likeltä Erun kasvonpiirteitä kuin niissä olisi ollut jotain uuttakin kaiken tämän jälkeen. Ja ehkä niissä olikin, jotain minkä Arethdriel kykeni huomaamaan vasta nyt. Hän naurahtikin hymähtäen, siniverisen kyllä tunnistaen itsensä kumppaninsa sanoista, eikä hän voinut väittää etteikö se ollut hänen alitajuinen tapansa elää ja olla tässäkin hetkessä. Elää hetkeä muita edellä, vaikka hän fyysisesti olikin tässä. Ajatella aina pidemmälle, jotta hän tietäisi minkä tienhaaran niistä kymmenistä valita, ennen kuin valinnan aika oli lähelläkään koittamista.
Tunnet minut paremmin kuin monet muut koskaan kykenisivät, ehkä se on jopa siunaus”, siniverinen hymyili kumppanilleen, lämpimät kätensä livuttaen Erudessan kaulansyrjiä pitkin naisen kapeammille hartioille.

Olen jo kaukana tulevassa, suunnitellut kymmeniä harkittuja siirtoja etukäteen, tiedän mistä valita kun aika koittaa”, kreivi henkäisi ryhtinsä oikoen ja taipuen nojaamaan takaisin tuolinsa selkänojaa vasten laiskasti, peukalon syrjillään kasvojaan pyyhkäisten kuivaksi.
Miltä tuntuu elää hetkessä? Mitä jos antaisinkin kaiken vain olla tänä iltana, riisuisin etikettien langettaman verhon ja rajat yltäni, ja olisin mitä haluan itseni vuoksi? Olisin kuten kuka tahansa”, Areth hymyili paremmin katseensa Erudessa pitäen, ”Olisiko se jotain, mitä haluaisit? Jotain mikä tekisi sinut onnelliseksi kanssani tänä iltana?”.



//TILANNE OLI SOS. Voi meidän lapset, hupsuja ovat. Et nyt hyviä pyykkinaruja ala nakertaan poikki kun mikäkin marsu jumalauta. Se oli päivän luikautus, nyt voin olla lopun päivän taas aivan äärimmäisen tylsä. LUIKERTELEE NOPEAMMIN TIEHENSÄ KUIN EHDIT SANOA KATALA! Katalahan ottaa, varo vaaraa. Se vaatii vielä oman pienen ja siron valtaistuimensa Aranin oman viereen kun huomaa kuinka kivaa sellasella penkillä on istua//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14450

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Helmi 02, 2020 10:38

Re: Käärmeenpesä

Theodluin naurahti, tällä kertaa jokseenkin hermostuneesti ajatukselle siitä, että tätinsä saattoi naimakauppoja lähteä solmimaan puoliverisen puolesta. Ehkä siitä piti puhua Delian kanssa, Theodluin ei todellakaan halunnut moisiin kauppoihin mukaan. Hän ei ollut edes harkinnut sitoutuvansa kehenkään vielä pitkään aikaan, eivätkä aatelisneidot tuntuneet sopivan hänen kanssa samalle aaltopituudelle. Sitä paitsi pikkuhaukan sydän oli jo tehnyt valintoja hänen puolestaan, vaikka sen myöntäminen olikin yhä vaikeaa.
Se aihe sai kuitenkin jäädä taka-alalle, Theon seuraten kiltisti uutta tuttavaa hieman syrjemmälle käytäväsokkeloon, pikkuhaukan pistäen kyllä muistiin jokaisen käännöksen minkä he tekivät. Hän halusi löytää täältä vielä poiskin, vaikka tuskin toinen nuorikko olisi häntä ihan oman onnensa nojaan hylännyt. Toivottavasti.

Kun askel viimein pysähtyi, katsahti Theo kysyvästi valkeahiuksiseen, joka hänen eteensä astahti. Näin syrjemmällä, kauempana muista vieraista, saattoi Theodluin alkaa kunnolla erottamaan toisen nuoren auran, tunnistaen sen nyt kunnolla entuudestaan tutuksi. Kyseessä oli Argenteus, joten kun haltiailluusioinen halusi enkelinpennun toimittavan jotain Mordecaille, ei hän käynyt asiaa sen suuremmin ihmettelemään. Joskin, mitä hänen pitäisi yönlapselle toimittaa ja miksi? Oliko asia tosiaan niin kiireinen, ettei sitä juhlien jälkeen tai kenties huomenna olisi voinut hoitaa?
”En tiedä koska hänet seuraavan kerran näen, ehkä jo tänään, ehkä en viikkoihin — mutta voin kyllä yrittää tavoittaa hänet puolestasi”, Theo vastasi rehellisesti. Ehkä hän ehättäisi Mordecaita kiskaista hihasta vielä tämän illan aikana, jos tuon jossain sattuisi näkemään. Hänellä ei kuitenkaan ollut harmainta aavistustakaan missä Mordecai mahtoi olla, todennäköisesti vampyyri suoritti työtään henkivartijana kreivin perässä.

Asiaa varten Theon piti kuitenkin tulla eliitin huoneelle, sillä tässä ei olisi hyvä siitä puhua. Theo nyökkäsikin tälle kehotukselle, yhtälailla samalla katseensa kääntäen paikalle saapuvaan kissapetoon, jonka läsnäolo sai puoliverisen hymyilemään. Tuosta nyt viimein saattoi olla varma, että kyseessä tosiaan oli Argenteus, tuskin kenelläkään muulla oli samankaltaista aruaa ja samanlaista summonipetoa sattumoisin.
”Lucavi, selvä — kätevää, tuollainen illuusio. Selittänee, miksei teitä niin usein kukaan tunnu näkevän kulkevan hovissa”, Theodluin hymähti pienesti, puhuen matalammalta nyt kaiken varalta, jos joku sattuisikin kuuntelemaan. Samalla hän muisti jälleen asianmukaisesti teititellä vanhempaa velhoa.
”Mutta, jatkakaamme matkaa, jos asialla on kiire. Kertonette myös mitä asia mahtaa koskea, jos sillä tosiaan näin kiire on… Liittyykö se N’drayeriin?”, Theo lisäsi, pienesti huolestuen, jos asia tosiaan koski Delathosia ja tuon tilannetta. Mutta tuskin? Toisaalta, mitä muutakaan asia saattaisi koskea?


Arethdriel hymyili. Pienesti, mutta silti ja se hymy oli enemmän kuin kreivitär olisi voinut toivoa kumppaniltaan tähän hetkeen. Kreivi saisi surra, niin pitkään kuin halusi, mutta Erudessa näki kumppaninsa ennemmin hymyilemässä kuin murheen murtamana.
”Totta kai minä tunnen sinut, Areth. Pitäähän minun tietää ja tunnistaa, kumpaan meistä poikamme alkavat muistuttaa kasvaessaan”, Kreivitär hymisi, kumppaniaan tarkkaillessaan.
Platinablondi veti syvään, rauhoittavasti henkeä kun Arethdreil tuolillaan suoristautui paremmin istumaan, kreivittären jääden hetkeksi asioita pyörittelemään mielessään yhä lattialla polvillaan istuen. Katse lipui hitaasti kuitenkin kreivin puoleen, tuon lähtiessä pohtimaan, miltä tuntuisi elää tässä hetkessä. Riisua ne etiketit ja arvonimet, antaa kaiken sellaisen jäädä sivuun täksi illaksi.

”Siniverinen kreivinikö luopuisi kaikista esiripuistaan, ollen kuin kuka tahansa muu ilman titteleitä ja etikettejä”, Kulmiaan kohottava kreivitär toisteli kumppaninsa sanoja, samalla kun nousi ylös lattialta ja varovaisesti asettui istumaan kumppaninsa tuolin käsinojalle, ”Niinkö rohkeaksi meinasit heittäytyä?”.
”Olen onnellinen kanssasi, mitä ikinä teetkään. Mutta… Ehkä hetkeen heittäytyminen, kerrankin, ei tekisi sinulle pahaa”
, Erudessa jatkoi, samalla kun kumppaninsa hiuksia lähti sukimaan parempaan kuosiin, ”Olisit vain. Ilman titteleitä, ilman vastuuta, etikettiä. Olisit oma itsesi, olisit Arethdriel. Vain pelkkä Arethdriel, ilman sukusi paineita, ilman tittelisi vastuita, ilman murheita”.
”Mikä olisikaan parempi paikka sellaiselle heittäytymiselle, kuin sotilastupa täynnä jo niin tehneitä sotilaita”
, Kreivitär virnisti pienesti, vilkaisten lattian suuntaan, alakerrasta kuuluen jälleen railakkaampi joukkohuudahdus jostain syystä. Kenties joku voitti kädenväännössä.



// Hasut lapset. NAKERRAN SAATANA, et voi estää. Ihan kun sä ikinä olisit tylsä, senkin voidikatti. JA VOI PERKELE, pitääkö se kolkata ja sitoa umpisolmulle siihen vyötärölle että pysyy paikoillaan? Ja voi apua :DDD ”En ikinä hankkinu kuningattarelleni valtaistuinta mut nyt tarviin mun lemmikkidemonille yhden”. Ei mut oikeesti Katala saa istua Aranin sylissä siinä, Aran sit silittelee sitä ja kuninkaan puheille tulleet tahot kattoo silleen ömn //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4102

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Ma Helmi 03, 2020 1:49

Re: Käärmeenpesä

Se että pikkuhaukka lupasi yrittävänsä, riitti eliitille tältä erää. Oli suuri todennäköisyys että Mordecai pyörisi N’drayerin luona heidän suurien suunnitelmiensa tähden ennemmin mitä hovissa, ja siellähän Theokin majaansa piti! Ja koska Lolthar pyöri kreivin helmoissa, joka puolestaan oli tekemisissä Kuiskauksen kanssa näinä päivinä lähemmin, oli todennäköisempää että Theo niiden sinitinttien ystävänä törmäisi velhoon hyvinkin pian uudestaan, jos nuorikko erehtyisi lähteä hyvästejään vilkuttelemaan niin sanotuille ystävilleen kun nuo kaupungista lähtisivät. Sitä paitsi, kuka olisi epäillyt äpärän kuskaavan mukanaan mitään erityistä missään välissä?
Luca silitti leijonanharjaista petoaan samalla kun kuunteli hänen ehdotukseensa suostuvaa Theodluinia. Hyvä! Hänen ei tarvitsisi yrittää vihjailla asiastaan enempää, tai ylipäätään siitä kuka hän oli, pikkuhaukan vaihtaen puhetyyliään ilmeisesti ymmärtäessään kenen kanssa oli tekemissä. Mutta voisiko hän suoriltaan kertoa mitä hänen asiansa koski? Ei ainakaan Kuiskauksen kapteenia, kuten nuorikko huolissaan kyseli, Lucan päättäen pudistaa päätään muutaman kerran siitä varmistukseksi tummatukkaiselle.
Kerron kyllä sitten, jatketaan matkaa!”, vaaleaverikkö palautti virneen kasvoilleen, viitaten Theoa seuraamaan itseään, tai no, ehkä ennemmin Grimalkinia, joka heidän edellään lähti askeltamaan Argenteuksen huonetta kohden.
Ja ei teitittelyä, joku saattaisi vielä miettiä miksi niin koreasti viestinviejää puhuttelet jos kuulisi”, Lucavi naurahti, lähtien kiirehtimään askelissaan sitten eteenpäin.

Parivaljakko saapuikin muutaman mutkittelevan käännöksen jälkeen eliitin huoneiston suorastaan valtavalle ovelle, jota kenraalin raottaessa Grimalkin otti tekeytyäkseen pienemmäksi hohtavasilmäiseksi valkeaksi kissaksi, jonka turkkia koristivat erilaiset maagiset symbolit. Ne hohtivat selvästi näkyvillä, kun otus otti loikkiakseen huoneen ikkunalaudalle istumaan ja katsomaan siitä ulos kohti hämärää iltaa kapeaa häntäänsä vispaten hitaasti puolelta toiselle. Eliitti antoi pikkuhaukan astella huoneeseensa edeltä, astuen sitten itse perässä vielä vilkaisten heidän jälkeen, ettei kukaan heitä vieläkään hännystellyt, ennen kuin painoi oven kiinni heidän perässään. Häilyvät valopallot syttyivät valaisemaan velhon huonetta, joka näytti juuri niin maagille sopivalta huoneelta kuin olisi saattanutkin. Kaksiosaiseen huoneistoon kuului yksityinen makuukammari, sekä suurempi päähuone, joka muistutti kehää kaarevine seinineen. Sen keskellä oli valtava pöytä sille leviteltyine tavaroineen, seiniä vasten lepäsi suuria koreita kirjahyllyjä koriste-esineiden kera, ja yhdellä seinustalla odotti maagista tultaan palava takka syvennys, jonka läheisyydessä oli alkemiaan tarvittavia esineitä aina morttelista mitä omituisimpiin esineisiin saakka. Siellä täällä oli myös erilaisia kasveja, ikkunalaudan läheisyydessä ollen myös kaukoputken, joka oli käännetty kohti selkeää tähtitaivasta. Parebriksen huoneen kattoa koristi myös yötaivaan näköinen maaginen verhouma, jolla risteili muutamia selkeitä sinertäviä tähtikuvioita muun tähti- ja pilviverhojen lisäksi.

Huoneessa leijaili yllättävänkin raikas ilma, vaikka huonekaluihin tarttuneen yrttien ja savunkaltaisen katkun saattoi kyllä häilyvästi haistaa. Se ei kuitenkaan näyttänyt kiinnostavan huoneen halki yhdelle seinustalle harppovaa eliittiä, haltianuorukaisen hahmon käydessä tonkimaan korkeaa lipastoa selvästi jotakin etsien.
En ole varma paljon minun kannattaa kertoa asiasta sinulle, en yleensä käytä välikäsiä näin tärkeiden asioiden suhteen missään tilanteessa”, Lucavi hymähti kaivaessaan lipastosta lopulta esille muutaman taskuunkin sopivan tumman, sinertävälasisen taikajuomapullon, jotka eliitti kiidätti pöydälle odottamaan, ”Mutta nyt minun on pakko, anna anteeksi siis että joudun pyytämään tätä sinulta, mutten tässä tilanteessa keksi muita joihin luottaisin yhtä paljon”.
Mordecai vaikutti luottavan sinuun, miksen siis minäkin? Asiani koskee hänen herraansa, minun täytyy saada eräs resepti hänen haltuunsa, mikä parhainta olisi jos kykenisit sen toimittamaan hänelle ennen kuin he poistuvat kaupungista”, eliitti kohotti katseensa hetkeksi Theodluiniin, vinosti virnistäen, samalla kun kiirehti lähemmäs kauempana olevaa kirjahyllyä noutaakseen sieltä puhtaita paperikääröjä ja mustetta sisältävän kristallisen kynän, jotka hän kiikutti pöydälle taikajuomapullojen vierelle. Sitten Luca viittoi pikkuhaukkaa tulemaan lähemmäs, magiallaan kuroen lukitusta pöytälaatikostaan kulahtaneen muistikirjan pöydälle eteensä, josta etsi aukeaman, jolle hän oli koonnut omia äärimmäisen pikkutarkkojakin huomioitaan siniveristen suvun lääkkeen valmistamiseen käytettyjä vaiheita varten.
Kopioi tämä paperille, älä jätä mitään pois”, se oli suora käsky, kenraalin lykäten kristallikynän pikkuhaukan käteen ja odottaen tietenkin tuon tekevän työtä käskettyä. Hänen itse pitäisi tehdä kopio lääkkeen varsinaisesta reseptistä, jonka hän oli saanut aikanaan Tomoderuwixiltä, ja sen hän halusi tehdä itse, sen sijaan että olisi antanut Theodluinille suoraa niin salaisen reseptin haltuun, vaikkei tuo siitä pelkkien ainesosien suhteen olisikaan kyennyt mitään valmistamaan. Yhden kääröistä itselleen hamuillenkin, asettui Lucavi pöydän vastakkaiselle puolelle punaiseen verhoillulle tuolille istumaan, alkaen ulkomuististaan raapustamaan mitä kryptisintä tekstiä kääröön siistinkoukeroisella käsialallaan. Työtä valvomaan saapui myös valkea kissa, joka jäi sijoilleen istumaan pöydälle silmäillen arvioiden mitä maagikaksikko oikeastaan olikaan tekemässä.


Arethdriel virnisti vinosti, joskin väsyneesti Erudessan maanitellen meinasiko hän todellakin niin rohkeaksi heittäytyä. Miksei, juuri tänä iltana kaiken kokemansa jälkeen sukunsa nimen ja siniverisyyden kantaminen olivat kuin suoraan taakka, jotka niskassa painoivat. Ja kerrankin kreivistä tuntui siltä, että hän halusi vain heittää syrjään kaikki nimet, asemat ja tittelit, vähät välittää siitä jos häntä puhuteltiin tuttavallisesti. Siihen hänellä oli viimeksi ollut tilaisuus viimeisimmässä tannersodassa, jossa sielläkin tosin sotilaalliset arvonimet tulivat usein puheisiin ja päätöksiin mukaan, vaikka sodassa he olivatkin joukko veljiä ja sisaria taistelemassa vihollistaan vastaan.
Kreivi kuuntelikin itseään kasaillessaan ja rauhoitellessaan kumppaniaan, arpikasvoisen miehen silmäillen rauhassa kreivittären pukua samalla kun nainen hänen hiuksiaan suki paremmin. Mikä todellakin olisi ollut parempi paikka heittäytyä ulos kaikista turhanpäiväisistä hienosteluista, kuin juhlamielellä olevat sotilaat. Kuiskauksen sotilaat, jotka hänen alaisuuteensa olivat muutenkin siirtymässä. Ehkä tämä olisi tilaisuus antaa muiden nähdä hänet sellaisena kuin hän oli, ja tutustua kreiviin paremmin henkilönä, eikä pelkkänä isäntänä ja kylänsä korkeimpana äänenä. Ja ehkä sinällään salaa mielessään Arethdriel kaipasi yhtälailla tilaisuutta irrotella joidenkin sellaisten seurassa, jotka eivät litkineet yhtään samaa viinilasillistaan montaa tuntia putkeen. Hän oli saanut hienostuneesta seurasta jo tarpeekseen tänä iltana. Helppoahan se hänelle olisi, mutta nähtäväksi jäisi, kuinka helposti muut osaisivat siniverisen seurassa heittäytyä.

Vain pelkkä Arethdriel”, siniverinen toisti ääneen kumppaninsa sanoja, jääden itsekin kuuntelemaan hetkeksi alakerrasta kuuluvia ääniä. Aikaisempi itkunpuuska tuntui jääneen jo taakse, tuskin kuivilta tuntuvista silmistä olisi enää irronnutkaan kyyneliä, vaikka miten niitä olisi halunnut tihrustaa. Sen surun näyttämisen myötä olo tuntui myös raukeammalta, vaikkakin uupuneelta, murheellisen tunteen yhä painaen rinnassa vaikkei sitä ulospäin kyennytkään näkemään. Mutta ehkä sekin kaikkoaisi aikanaan, ennemmin tai myöhemmin, sitten kun Areth kykeni kunnolla jaloilleen nousemaan jälleen takaisin ja jättämään menneet jälkeensä.

Ehkä meidän pitäisikin liittyä muiden seuraan viettämään iltaamme, ja antaa heille tilaisuus nähdä keitä olemme”, kreivi pohti, Erudessan kasvoille oman katseensa kohottaen, ”Antaa heille tilaisuus tutustua meihin. Winder mainitsi aikaisemmin toivovansa, että tapaisit heidän naispuoleisia jäseniään, ehkä kykenet löytämään heistä jopa ystäviä”, Arethdriel hymyili vinosti, käyden samalla puhuessaan löysäämään korean pukunsa kiristävän kauluksen irti kaulaltaan, muutaman ylimmän nappirivistönkin pujottaen auki rennommin.
Jos sää sallii, lähdemme jo huomenna takaisin piilopaikkaa kohti. Mutta ei sen tarvitse estää meitä nauttimasta lopusta illastamme, tänne murehtimaan jääminen seuraasi tekisi minusta vain entistäkin alakuloisemman. Tahdon pitää hauskaa kanssasi, kun meillä kerrankin on siihen tilaisuus”, Arethdriel niiskaisi, virnistäen hillitysti, yrittäessään hillitä sitä ettei ehättäisi suunnitella tulevaa millään tavalla, vaan antautuisi kerrankin heittäytymään hetkeen.



//TEIPPAAN SUN LÄRVIS KII! Oon tylsä. Paitsi sen yhden kerran päivässä, koska päivän vitsi täytyy murjaista, vaikka nauranki sille vaan itse. Varo vaaraa se innostuu vielä paremminkin jos sitomispelit meet alottaan. Sellanen söpö valtaistuin just, jossa on vielä kullattu nimikyltti kenen se on. Mut äläpä :DDD Siellä se kehräis sylissä nätisti, Aran voi heittää sit Katalalla sellasia jotka meinaa olla epäkunnioittavia tai muuten rasittavia. Ylimääräisistä välipaloista tulee pop juttu//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14450

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Helmi 03, 2020 7:02

Re: Käärmeenpesä

”Ah, niin tietenkin”, Theo virnisti pienesti, kun eliitti huomautteli teitittelystä samalla kun matka kävi jatkumaan. Samalla selvisi myös Lucavin rooli hovissa, ilmeisesti eliitti leikki tässä illuusiossaan viestinviejää. Se lieni hyvä titteli huomaamattomuuden kannalta, kukapa sitä nyt olisi kiinnostunut viestiläheteistä, edes näin hovissa.
Reippain askelin kaksikko — tai kolmikko, jos kissapeto laskettiin mukaan — jatkoi matkaansa, aina sinne eliittikenraalin huoneelle asti. Theo ei ollutkaan vieraillut täälläpäin linnaa vielä kertaakaan, joten tietenkin haukankatse eksyi tarkkailemaan käytävän yksityiskohtia. Se pälyily sai jäädä hetkeksi, kun oli aika livahtaa sisään eliittikenraalin huoneeseen, jossa taas sitä pälyiltävää oli kymmenen kertaa enemmän. Puoliverinen jäikin hiljaa katse suurena ihmettelemään ympärilleen. Pakkohan tästä oli kaikki ilo ottaa irti, ties vaikka tämä oli ainoa kerta kun puoliverinen saisi nähdä Argenteuksen huoneen, joka vaikutti siltä että pikkuhaukka saisi aikansa kulumaan täällä turhankin helposti kaikkea tutkien.

Huomio kääntyi kuitenkin haltiailluusioiseen Argenteukseen, tuon kertoessa asian koskevan Mordecain herraa, ilmeisesti siis kreiviä. Kuulemma faunin piti saada eräs resepti vampyyrille, syystä tai toisesta. Sen enempää eliitti ei asiaa käynyt valaisemaan puoliveriselle, Theon miettien hetken olisiko hänen pitänyt kysellä asiasta enemmän varmuuden vuoksi, mutta päätyi siihen tulokseen että parempi pitää utelut itsellään.
”Voit luottaa minuun, enköhän Mordecain tavoita tavalla tai toisella, ennen kuin he poistuvat kaupungista”, Theo vakuutteli, katsoessaan kuinka Lucavi tavaroita pöydälle kantoi, ”Eikä sinun minulle tarvitse mitään asian suhteen kertoa, kunhan tiedän kertoa Mordecaille keneltä asiani tuon”, eiköhän vanhempi velho osaisi sitten reseptistä päätellä, mikä se oli ja mitä varten, ilman että Theon tarvitsi selitellä välikätenä mitään paremmin. Nyt kun he olivat kahden, olisiko eliittiä pitänyt teititellä? Kai tuo siitä huomauttaisi jos niin halusi, mutta lienikö sellaisilla etiketti tarpeilla nyt niin väliä jos heillä kiire oli?

Käsky kävi kopioida kulahtaneennäköisestä muistikirjasta sivua paperille, eikä mitään saisi jättää pois. Enkelinpentu ynähti pienesti, kuitenkin nyökäten ja käyden tekemään työtä käskettyä. Hetken haukankatse lukikin läpi niitä ylöskirjoitettuja huomioita, sen pahemmin kuitenkaan yrittämättä ottaa selvää asiasta. Lopulta hän aloitti kirjaamaan ylös kaiken, kuten oli käsketty, ohimennen vilkaisten muotoaan muuttaneeseen kissaan, joka heidän touhujaan tuli läheltä seuraamaan. Delathos olisi varmasti tuon katin matkaansa ryövännyt, jos mokoman olisi nähnyt kuljeksivan yksin hovin käytävillä.
Pienoinen tovi siinä kuluikin, kun kaksikko kopioi tekstejä Mordecain käyttöön, hetken hiljaisuuden valliten huoneessa sen ajan kun kumpikin keskittyi tekemiseensä. Theon päässä pyöri miljoona kysymystä aiheeseen liittyen, mutta enkelinpentu piti suunsa yhä kiinni eikä turhia udellut. Nämä asiat eivät kuuluneet hänelle, hän oli vain välikäsi joka välitti tietoa.
”Valmis. Muuta kopioitavaa?”, enkelinpentu ilmoitti lopulta, samalla kuitenkin vielä tarkistellen että oli tosiaan kaiken kopioinut oikein. Onneksi eliitin käsiala oli helposti luettavaa ja puoliverinen itse oli tottunut kirjoittamaan, joten homma ei todellakaan ollut vaikea.


Vain pelkkä Arethdriel. Mahtoiko siniverisestä edes olla siihen? Erudessa tietenkin halusi nähdä kumppaninsa jättävän kaiken suunnittelun ja asemansa painon pois mielestään, edes yhdeksi illaksi, mutta epäili että kreivi saattoi olla turhankin kaavoihin kangistunut. Kyllähän Areth osasi rentoutua, mutta aina tuolla tuntui pyörivän ajatuksissa omat keskustelut ja pohdinnat sen sijaan, että mokoma antaisi kaiken sellaisen olla tyystin.
Kreivi tuntui kuitenkin lämpenevän ajatukselle tupien juhlintaan liittymisestä. Erudessa virnisti, kieltämättä ennemmin viihtyen tämänkaltaisissa rennommissa ja riehakkaammissa juhlissa, kuin aatelisten seurapiirisirkuksessa. Vaikka sitähän ei kylmästä ja koreaeleisestä kreivittärestä ehkä uskoisi, mutta hän oli oppinut nopeasti olemaan se asiallinen ja näyttävä edustusvaimo, vaikka todellisuudessa olikin ennemmin kasvanut sotilaiden juhlien parissa ennemmin. Olihan hän itse ollut sotilas, myöhemmin kenraali, kuului vain asiaan että omalla porukalla silloin tällöin repäistiin.

Mutta että juhliminen Kuiskauksen kanssa? Auktoriteettiongelmaiset eliittisotilaat saivat kreivittären kyllä välillä hermoromahduksen partaalle, mutta kenties noihin oli mahdollista tutustua näin kulisseissa paremmin. Kun kukaan ei kantanut titteleitä tai auktoriteetteja, oli vain henkilöitä. Ehkä jopa yhteistyö tulisi tulevassa sujumaan helpommin, jos he todellakin tutustuisivat uusiin alaisiinsa paremmin tätä kautta.
”Erään sotilaani tytär on Kuiskauksen uusimpia tulokkaita…”, Erudessa pohti ääneen, lähinnä itsekseen, kun Arethdriel Kuiskauksen naispuolisista mainitsi.
”N’drayer antoi sellaisen kuvan, että olisimme kyllä tervetulleita heidän joukkoon juhlimaan. Tuskin Winderilläkään sitä mitään vastaan on, sotilaat saattavat hetken nokkaansa nyrpistellä kunnes unohtavat olemassaolomme”, Erudessa tuumi mietteliäänä, katseensa lattiasta nostaen Arethdreilin puoleen, ”uskoisin heidän kuitenkin arvostavan elettä, että haluaisimme heihin tutustua. Olla heidän seurassaan, kuin kuka tahansa muu, ilman titteleitä. Kenties he eivät olisi sitten niin sietämättömän hankalia kun piilopaikassa aloittaisivat”, kreivitär hymähti virnistäen.
”Mutta en usko asustuksemme olevan täysin sopiva heidän juhliinsa”, Erudessa jatkoi, vilkaisten niin omaansa kuin kumppaninsa pukimia, ”Ja jos totta puhutaan, pihavierailumme jäljiltä nilkkani eivät kestä näitä kenkiä enää yhtään pidempään”.


// !!!! Sit en puhu enää koskaan. Loppu siihen. Etkä oo tylsä, valehtelet. Omille vitseille pitää aina nauraa, T minä. Eikä nyt innostuta liikaa tai läiskäsen paistinlastalla bibelille. Ja kyllä, nimikyltillinen valtaistuin <3 Jos Aran sais päättää et heittää katalan päin rasittavia henkilöitä ni sehän viskois sitä koko ajan. ”GO GET EM”. Ylimääräset välipalat lihottaa, pitää varoa //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4102

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Su Helmi 09, 2020 11:15

Re: Käärmeenpesä

Sulkakynä eliitin kädessä sauhusi, kun haltiaksi tekeytynyt fauni kirjasi ylös listaa lääkkeeseen tarvittavista aineksista. Se oli hänelle kuitenkin jo vuosien jälkeen niin tuttu valmistustapojaan myöten, ettei Atrevauxen erikseen tarvinnut kaivaa alkuperäistä lehdykkää itselleen muistutukseksi esille mistään. Paperi täyttyikin nopeasti siististä tekstistä, vaaleahiuksisen nuorikon vilkuillessa välillä myös Theon puoleen siltä varalta, jos haukanpoikanen ei hänen tahdissaan olisi pysynyt. Mutta taisipa Theodluin olla maaginalkuna tottunut kirjoittamaan paljonkin tarvittaessa, eikä nuorukaisella näyttänyt olevan ongelmia yksinkertaisen tehtävänsä parissa.
Kun tummatukkainen huikkasi olevansa valmis, kuroi Lucavi nopeasti katseellaan pöydänkannen yli kuin varmistuakseen, että Theo todella oli valmis. Hänen musteinen paperinsa oli odotellessa ehtinyt kuivua jo hetken, eliitin näppärästi käyden taittelemaan sen kaksin kerroin kääntäen muutaman kerran tasareunaiseksi nipuksi.
Ei muuta, luulisi hänen tasoisensa pärjäävän jo vähemmälläkin pakon edessä”, Luca hymähti samalla kun pyrähti noutamaan vielä lipastosta tumman kuoren, jonka sisään sujautti paperin kädestään, ”Pelkään ettei minulla olisi edes tämän enempää jaettavaa”, nuorikko jatkoi vielä askeltaessaan lähemmäs Theoa. Samalla tavoin kuin edellisellekin paperinpalalle, nappasi eliitti sen käteensä tarkistaakseen aluksi Theon kirjoittaman paperin sisällön nopeasti läpi silmäillen, sitten taitellen sen ja lisäten kuoreen.

Voit mainita hänelle keneltä kirje on, mutta pyydä pysymään hiljaa siitä mitä se sisältää”, eliitti neuvoi hymähtäen, maagisella sinetillään kirjeen kannen sulkien loitsussaan tummatukkaisen yönlapsen nimen lausuen ohimennen.
Jos kukaan muu aukaisee kuoren, se leimahtaa palamaan ja tuhoaa itsensä”, Luca virnisti ojentaessaan mustan kirjekuoren Theodluinille, se kulkisi helposti takin povessa tallessa, ellei pojalla sattunut olemaan taskuja juhlapuvussaan, ”Joten älähän yritä urkkia sen sisältöä. Se on salaista, mutta erään tuleva riippuu pitkälti siitä, saako hän mitään aikaiseksi reseptin kanssa ajoissa”.
Välitä nämä myös hänelle”, punatakkinen haltianuorukainen poimi käteensä ne tummalasiset taskuun sopivat pienet pullot pöydänkannelta, jääden ojentamaan niitä pikkuhaukan puoleen, ”Ne sisältävät ohjeen virheettömästä lopputuloksesta esimerkin”.

Uskon hänen tietävän mitä tehdä niiden kanssa”, fauni illuusiossaan katseli niitä pulloja haikeampana, tämä kaikki olisi ollut paljon helpompaa jos hän olisi voinut vain jatkaa vanhan kaavan mukaan asioita. Mutta samaan aikaan hän ei halunnut tämän enempää rikkoa Aranin määräyksiä. Jos Mordecai todella oli lääkärin taidon taitava, voisi kreivi nimittää tuosta myös lääkkeen valmistajan itselleen tämän myötä, tai vaihtoehtoisesti jäädä nuolemaan näppejään ilman sairauden oireita hidastavaa ja helpottavaa rohtoa.
En voi heidän vuokseen muuta enää tehdä tai enempää antaa - loppu on velho ystävästäsi kiinni, kunhan vain tarvittavan saat hänelle toimitettua”, Luca jatkoi luottavaisena kohottaen katseensa Theodluinin kasvoille, ”Palatkaamme N’drayerin tilaan jälleen myöhemmin. Minulla on kuitenkin muita seikkoja täällä jotka vaativat kiireistä huomiotani reseptin lisäksi, toistaiseksi…”.
Ota Grimalkin mukaasi jos tarvitset oppaan viemään sinut takaisin”, vaaleaverikkö jatkoi vielä nopeasti viitaten tietenkin sanoillaan siihen valkeaan kissaan, joka oli pöydällä askeltanut heitä lähemmäs, ”Se tuntee linnan käytävät ja nurkat läpikotaisin”.


Heti alkuunsa koko ilta tuntui ajatuksena siltä, että Areth stressaantuisi kaikesta mahdollisesta turhaan, vaikkei sen todellakaan olisi pitänyt. Mutta itsensä väsyttäminen tämän enempää tuntui myös tyhmältä ajatukselta, joka lisäsi vain sitä halua unohtaa kaikki turhat aseman tuomat kaavamaisuudet mahdollisessa uudessa seurassa. Kuten Erudessakin sen toi ilmi, voisi Kuiskaus arvostaa heidän elettään, ja saattaisipa se pehmitellä hieman jäärouvankin ajatusmaailmaa eliittisotilaista.

Mitä puheisiin kreivittären kengistä tuli, kävi siniverinen naurahtamaan siihen laiskasti.
Ehkä parempi että riisut ne, saat jalkasi täyteen vielä rakkoja kaiken lisäksi”, Arethdriel huomautti vinosti hymyillessään, ”Ehkä olet kuitenkin pukineittemme suhteen oikeassa, suottapa juhlapukujamme edes kulutamme tällaisessa talossa, jossa ulkonäöllä tuskin on missään määrin merkitystä”.
Winder kutsui meidät henkilökohtaisesti liittymään heidän seuraansa, jos sitä haluaisimme”, Arethdriel jatkoi pian, itsensä kohottaen tuoliltaan ylös viimein takaisin jaloilleen, ”Tuskin he kenraalinsa kutsua haluaisivat alkaa kyseenalaistaa, ellemme käyttäytyisi kuin tyhjäpäisillä aatelisilla on tapana”.
Mutta ehkä meidän ei pitäisi pilata kuvaamme heidän silmissään, ei enää, kun meillä on tilaisuus muuttaa sitä”, kreivi kääntyi Erudessan puoleen, lähemmäs puolisoaan asettuen ja alas kumppaniinsa välittävän katseensa laskien. Hän oli vallan väsynyt kaikkiin mahdollisiin ristiriitaisiin asetelmiin ja niiden tuomiin hankaluuksiin, minkä tähden Arethdriel toivoikin syvällä mielessään, että platinatukkainen jäärouvansa tulisi löytämään yhteisen sävelen Kuiskauksen kanssa ennemmin tai myöhemmin. Vaikkei se tapahtuisi tänä iltana, voisi se tapahtua myöhemmin, kun kaikki viralliset järjestelyt ja vastuut oli jaettu. Sitten kun he olisivat kotona, siellä ainoassa onnellisessa paikassa Arethdrielin sydämessä, jota hän ei ollut ikään valmis vain hylkäämään jälkeensä niin pitkään kuin hänessä henki pihisisi.
Vaihdetaan vaatteemme rennompiin, liitytään muiden joukkoon pitämään hauskaa”, Arethdriel hymyili, sivellen samalla kädellään Erudessan vaaleita hiussuortuvia kevyesti, ”Lasken sekunteja siihen kauan kykenen pitämään analyyttiset pohdintani ja argumenttini vain itselläni”.


//Siitä lähtien alat morsettaan. Viittomakieli hoituu sillä että läpsii muita persposkille tarvittaessa. Omille vitseille pitää aina nauraa ja kattoo sen myötä kuin pettyneitä muut sun tasoos on. Ovat vaan kateellisia. ETKÄ LÄISKI NYT MITÄÄN, voi vielä sattua muuten. Katala on ihan mustelmilla vielä jos häntä aletaan vaan heitellä pitkin valtaistuinsalia muiden kimppuun. Katala on myös just se tyyppi joka voi syödä ihan hirveesti mut se ei liho koskaan. Paitsi sit sen todellisesta muodosta tulee joku megalötköpötkö oikeen pullee nuudeli//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14450

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Helmi 10, 2020 1:05

Re: Käärmeenpesä

Mitään muuta ylöskirjattavaa ei ollut, mikä lieni kaiketi hyvä. Hänelle jäisi enemmän aikaa etsiä Mordecaita, kun ei täällä tarvinnut enempää käyskennellä. Eliitti antoi luvan kertoa, keneltä kirje oli, mutta ei niiden sisällöstä sen enempää. Theo nyökkäsi, seuraillen samalla kun haltiailluusioinen eliitti paperit taitteli ja kirjekuoreen laittoi, siinä samalla kertoen ettei kirjekuorta voisi kukaan muu avata kuin itse vampyyri. Sikäli mikäli joku muu yrittäisi, leimahtaisivat paperit tuleen ja veisivät salaisuudet mennessään.
”Älä huoli, voit luottaa minuun. Ja katson, ettei kukaan muukaan kirjettä saa käsiinsä — annan sen vain ja ainoastaan Mordecaille. Ei muita välikäsiä”, Pikkuhaukka vakuutteli, samalla kun tumman kirjekuoren povitaskuunsa sujautti.
”Uskon myös niin”, Theo nyökkäsi, Argenteuksen uskoen Mordecain kyllä tietävän mitä tehdä saamallaan tiedolla. Ja kaiketi Mordecai voisi olla yhteydessä eliittiin, mikäli jotain tarkennusta tietoihin tarvitsi? Theo ei ainakaan nähnyt syytä, miksei olisi.

Jälleen puoliverinen nyökkäsi, eliitin mainitessa N’drayerin tilanteen. Siihen palattaisiin myöhemmin, Argenteuksen mainiten omaavansa kiireitä hovissa, minkä Theo kyllä ymmärsi. Hän vain toivoi, että sarvipäinen eliitti ehättäisi heidän avukseen mahdollisimman pian. Hänellä ei kuitenkaan ollut oikeutta vaatia eliitin aikaa tai hoputtaa tuota tekemisissään, joten Theo pysyi hiljaa.
”Painoin reitin kyllä muistiin, joten enköhän omin avuin löydä takaisin juhliin”, Theodluin hymähti Aregenteukselle, vilkaisten valkeaan kissaan joka pöydällä lähemmäs askelsi.
”Etsin Mordecain ja toimitan kirjeen hänelle, itse, mahdollisimman pian”, Enkelinpentu vielä kertasi suunnitelmansa, katseen kääntyen Grimalkinista Argenteukseen, ”Ja kiitos vielä, siitä että suostuit auttamaan N’drayerin suhteen...”.

Niiden kiitosten jälkeen suotiin vielä yksi nyökkäys, ennen kuin pikkuhaukka kääntyi kannoillaan ja lähti tekemään tietään takaisin juhlien suuntaan, ensimmäisellä kulmalla lähes törmäten neuvonantajaan, joka syystä tai toisesta näinkin syrjällä juhlista harhaili, kovinkin määrätietoisena askeltaen poissaolevanoloisena jonnekin.
Theo ei Arvaeniin sen enempää huomiota kiinnittänyt, jatkaen matkaansa, samalla kasaillen suunnitelmaa velhon etsimiseksi. Helpointa olisi varmaan alkaa kyselemään vierailta, tiesivätkö nuo missä kreivi mahdollisesti oli. Kreivin luota hän varmasti löytäisi myös Mordecain, hän voisi nopeasti vetäistä velhon sivummalle ja toimittaa kirjeen. Ja sitten hän voisi poistua. Tuskinpa kukaan häntä täällä enää kaipaisi. Ei ainakaan kukaan, jolla Theolle olisi merkitystä.
Muutaman mutkan kautta Theodluin löysi tiensä takaisin suurelle eteiskäytävälle, jossa sattui näkemään tutun kasvon heti ensitöikseen.
”Delathos!”, Pikkuhaukka huudahti hillitysti, nähdessään eliittikapteenin, joka ilmeisesti lähtöään oli tekemässä juhlista. Nopein askelin puoliverinen kiri välimatkan heidän välillään kiinni, hetken siinä ohimennen vain katsellen kuurapartaista päästä varpaisiin, huomaamattoman hymyn nousten väkisinkin nuoremman kasvoille.
”Et ole sattunut näkemään Mordecaita hetkeen?”, Theo kävi suoraan asiaan, vaikka kieltämättä olisi ehkä halunnut paremmin sanoja vaihtaa käsipuolen kanssa ennemmin, ”Minun pitäisi löytää hänet, mahdollisimman pian”.


Kreivitär hymisi myöntävästi, kun puhe oli hänen kengistään. Erudessa oli jo alusta asti odottanut sitä hetkeä, kun saisi ne riisua jaloistaan, vaikka kieltämättä piti siitä pituudesta ja ryhdistä minkä korolliset kengät toivat, aina silloin tällöin. Arethdriel oli myös samaa mieltä juhlapukimien suhteen. Eihän Erudessa voinut puolisonsa puolesta puhua, mutta hän olisi tuntenut olevansa aivan väärässä paikassa, jos tässä asussa olisi tuvan juhliin osallistunut. Hän kaipasi jotain rennompaa, jos tarkoituksena oli yrittää olla rennompi ja avoimempi eliittisotilaiden seurassa.
Winderikin oli heidät kutsunut liittymään seuraansa, mikä tietenkin helpotti ratkaisua.
”Tuskinpa ja tuskin heillä kauaa menee seuraamme tottua”, Kreivitär pohti kumppaninsa perään, ”Kunhan emme tosiaan tyhjäpäisiä aatelisia leikkisi seurassaan”.
Katse seurasi, kun siniverinen sijoiltaan nousi ja näytti viimein omilla jaloillaan pysyvän. Hyvä, tuo oli päässyt järkytyksestään ja surun suurimmasta aallosta tällä kertaa yli. Varmasti Areth tulisi vielä suremaan ja pitkään, mutta sen Erudessa aikoi suoda kumppanilleen. Tänään ei kuitenkaan surulle ollut sijaa, Erudessan ollen jo päättänyt, että tekisi kaikkensa, jotta Areth viihtyisi tämän illan uudessa seurassa, mitään murehtimatta. Jos totta puhuttiin, kreivitär suorastaan odotti heidän suunnitelmansa toimeenpanoa. Olisi mukava kerrankin juhlia tällä tavoin Arethdrielin kanssa, eikä aina aatelisten hienostojuhlissa pyöriä.

”Ehkä minä pakotan sinut ottamaan paukun väkevämpää, joka kerta kun koitat liikaa miettiä ja pohtia tämän illan aikana asioita jos toisiakin”, Erudessa hymisi, päätään pienesti kallistaen kun Arethdriel eteen tultuaan kävi hänen hiuksiaan sukimaan.
Vaatteiden vaihtaminen kuulostaa hyvältä — mutta valitettavasti matkatavaramme ovat linnalla”, kreivitär jatkoi, samalla kun itse nousi käsinojalta istumasta, ”Enkä usko että kumpikaan meistä sinne haluaa palata, edes vaatteiden vaihdon ajaksi”.
”Voisimme toki varmasti kutsua palvelijat kuskaamaan tavaramme tänne… Tähän aikaan illasta”
, Erudessa tuumi, pienen, kujeilevan virneen nousten platinablondin kasvoille, ”Tai voisimme olla häikäilemättömän häpeilemättömiä ja katsoa, mitä kaikkea Winderillä onkaan vaatekaapeissaan”, kreivitär vilkaisi sanojensa lomasta huoneiston puoleen, josta varmasti löytyisi puhdas vaatekappale jos toinenkin.
”Tuskin Winder siitä pahastuisi, vai mitä tuumit?”, Erudessa virnuili, samalla kun kävi istahtamaan paremmin tuolille ja lähti kenkiään riisumaan ensitöikseen.



// VIHAISTA MORSETUSTA. Pyllyä tulen läpsimään ja morsettelemaan. eikun. ja todellakin, omille vitseille pitää nauraa koska kuka muukaan niille naurais. VÄHÄN LÄISKIN. KATALAN PITÄÄ TOTTUA HEITTELYYN kyllä se siitä kouliintuu sit. JA VOI APUA HIRVEE PLÖSÖNUUDELI <3 Pitäis tosimuodos alkaa taisteleen ja sit Katala huomaakin et shit ei osu jalat maahan ku masu on tiellä //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4102

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Ke Maalis 04, 2020 3:43

Re: Käärmeenpesä

Illuusiossaan Parebris hymähti, nyökäten lyhykäisen äännähdyksensä päätteeksi Theolle keskenkasvuisen ilmoittaessa, että oli kyllä painanut reitin mieleensä ja että eliitin tehtävänanto oli pojankoltiaisella ensimmäisenä mielessä. Hyvä niin, sillä sehän tästä nyt puuttuisikin jos Winderien äpärä olisi yhtäkkiä hävinnyt jonnekin linnankäytäville tai ollut tyystin huolimaton annettujen tehtävien suhteen. Mutta taisipa nuorikolla olla älliä päässään, eikä Atrevaux äkkiseltään osannut epäillä Theodluinin luotettavuutta. Asia olisi ollut varmasti tyystin toisenlainen, mikäli kultasilmäinen kersa olisi alkanut kiukutella hänelle kuten setänsä konsanaan, mutta toistaiseksi kaikkiin tapahtumiin nojaten heidän välillään saattoi kuitenkin vallita molemminpuolinen kunnioitus. Fauni oli valmis luottamaan Theoon, ja Theon myötä myös Mordecaihin, joka omalta osaltaan oli osoittanut olevansa sen luottamuksen arvoinen heidän kasvokkain tavattuaan. Tuskinpa Arethdriel myöskään olisi velhon kaltaiseen pimeydenolentoon tyhmyyttään luottanut. Vanhimmat Cúthalionit osasivat olla varomattomia toisinaan, mutta ei noita tyhmiksi saattanut kuitenkaan nimittää…

Luca kohautti harteitaan tummatukkaisen nuorikon kiittäessä häntä ohimennen vielä lupaamastaan avusta. Jos tuo olisi tiennyt mitä kirje vampyyrille piti sisällään, olisi Theo varmaan äitynyt kiittämään häntä vielä uudemman kerran. Mikään ei kuitenkaan pidätellyt nuorikkoa paikalla, eliitin heilauttaen laiskasti kättään hyvästeiksi äpärälle, joka viiletti sitten matkoihinsa.
Siinä samalla Atrevaux pohti, oliko hän sittenkin tehnyt väärin. Hän halusi olla Aranille uskollinen viimeiseen asti, eikä hän koskaan tulisi kykenemään kääntämään takkiaan vanhalle ystävälleen. Kuten tuskin Arethdrielkään. Mutta eihän heitä voinut toisiinsa verrata, he olivat kaikin puolin uniikkeja ystäviä ja läheisiä Aranille, joita tuskin kukaan toinen kykenisi korvaamaan. Arethdrieliä serkkuunsa kuitenkaan ei sitonut varsinaisesti mikään muu kuin ystävyyssuhde, ja viime aikaisten tapahtumien varjolla Argenteus ymmärsi hyvin miksi kreivi oli päättänyt ottaa etäisyyttä Araniin. Hän itse ei kuitenkaan voisi siten vain sysätä Aranoria elämästään syrjään, sillä hänen elämänsä oli hovissa, luotettuna Aranin vierellä. Nyt kuitenkin ensimmäistä kertaa koskaan Atrevaux tunsi pettäneensä Aranin toiveita. Mutta hän oli tehnyt sen hyvästä syystä, joka todisti hänen yhä kykenevän pitämään päänsä ja ajattelemaan oikeamielisesti tilanteesta riippumatta.
Kyllä hän oli tehnyt oikein. Ehkä se maksaisi myöhemmin, tavalla tai toisella, mutta sillä ei olisi väliä niin pitkään kuin eliitti saattaisi uskoa siihen, että molemmilla siniverisen suvun päillä olisi nyt joku turvaamassa noita sukusairauden suhteen jatkossa.

Mietteissään vaaleatukkainen nuorukainen oli eksynyt silittämään Grimalkinia, joka havahdutti isäntänsä aatoksistaan hereille hypähtämällä lattialle ja marssimalla omille teilleen jälleen ikkunalaudalle loikoilemaan. Myös Atrevaux luopui illuusiostaan, sorkkajalkaiseksi pässinkutaleeksi jälleen muuttuen ja mörähtäen tympääntyneenä tämän iltaisille sattumille. Hänen pitäisi keksiä jotain sen demonin varalle, ennen kuin Aran päättäisi kiintyä mokomaan liiakseen. Mutta se ei ollut enää tämän illan murhe. Päänsä vaivaamisen sijaan fauni oli valmis kiskomaan kaiken jo nauttimansa viinin lisäksi pullollisen punaviiniä kitaansa ja polttamaan päänsä sykkyrälle seurapiirielämöinnin ottaessa jo muutenkin epäsosiaalista kenraalia päähän. Ehkäpä hän saisi jopa seuraa muutamaa viinilasillista värittämään, sillä Argenteus pisti merkille lähistöllä kulkevan tutun auran, jonka seuraan ajatteli hakeutuvansa ainakin hetkeksi.
Niinpä viinipullon ja piippunsa matkaansa käärien, pukinsarvinen lähti askeltamaan Arvaenin perään, neuvonantajan auraa seuraten syrjemmälle oleskelutilalle. Hän osasi arvata jo mistä syystä Arathet ei juhliin myöskään kokenut tarpeelliseksi enää ottaa osaa – vaikka mistäpä hän tiesi varmaksi mitään, ei hän tuntenut Arvaenia henkilökohtaisesti, vaikka tiesikin henkilönä tuosta yhtä ja toista.
Kelpuutatko iltaansa muuten kyllästyneen ja kaikkien toimesta hylätyn pässinrähjän vielä seuraasi?”, hetken ovella hiljaa seissyt ja tilannetta silmäillyt eliitti avasi lopulta suunsa, pienen ystävällisen, vaikkakin väsähtäneen hymyn huulilleen kohauttaen, ”Ymmärrän kyllä mikäli haluat olla itseksesi”.



Kreivittären poistuttua omille teilleen ja Delin selvittyä tanssilattialta syrjään, oli tummahipiä päättänyt viimein jättää myös juhlaväen keskenään nauttimaan illastaan ja ottanut tehtäväkseen poistua paikalta. Tuskinpa häntä missään erikseen kaivattiin varsinaisesti, mutta kapteenin aikeena oli kuitenkin poistua sotilastuville Kuiskauksen menoihin osallistuakseen. Ainakin hetkeksi, tai miksei pidemmäksikin toviksi, jos meno paikalla olisi mieluinen, eikä väsymys painaisi häntä väkisin palaamaan takaisin torpalleen.

Delathos oli parhaillaan askeltamassa ulos salista, linnan pääovia kohti, kun tuttu ääni hänet tekemisissään pysäytti pian. Ja yllätyksenäkin, kenties. Kuuraparta ei ollut osannut odottaa, että Theodluin hänen peräänsä huutelisi näissä puitteissa, ja mistä lie kersa oli tulossa – ei ainakaan salista, se ainakin oli selvää, sillä muuten nuorikko olisi varmaan juossut hänen perässään. Del pysähtyikin askelissaan, kulmaansa kohauttaen antaen tummatukkaiselle sijan kiriä heidän välimatkansa umpeen, tummahipiäisen korkeintaan hymähtäen huomatessaan kuinka tarkkaillen äpärä häntä kiikaroi sen hetken.
Et ole sattunut näkemään Mordecaita hetkeen? Kysymys sai Delathoksen katseen kaventumaan aavistuksen, kun Theo ilmoitti tarpeestaan löytää velho käsiinsä mahdollisimman pian. Miksi ihmeessä?
Enpä ole häneen illan aikana törmännyt, mutta onko tuo ihmekään”, Del pohti katseensa palauttaessa Theodluiniin, vinosti virnistäen, ”Hän ei ollut paikalla vain kutsuvieraana, vaan ennemminkin pitääkseen silmällä isäntäänsä”.

Eiköhän hän yhä hännystele kreiviä ja kreivitärtä. Cúthalionin vaimolla oli hetki sitten puolisonsa perään melkoinen kiire, joten hyvin varmasti löydät heidät samasta paikasta”, kuurapartainen kohautti harteitaan, samalla kun lähti matkaansa jatkamaan eteenpäin rauhallisempaan tahtiin.
Jos he jonnekin ovat lähteneet linnalta, veikkaisin ensimmäisenä, että löydät heidät sotilastuvilta. Ehätin vinkata Kuiskauksen pirskeistä kreivittärelle ennen kuin rouva otti poistuakseen seurastani, minne muuallekaan he olisivat muka menneet. Senkus tulet matkassani tuville vilkaisemaan, jos löytäisit sen feeniksinpahaisenkin sieltä”, Delathos hymähti vinosti virnistäen. Ellei sitten Mordecai ollut vienyt noita jonnekin, mutta tuskinpa. Velho oli kuuliainen kuin äärimmäisyyksiin koulutettu koira, jos tuo jollekin tehtävälleen oli omistautunut, eikä siniverisen henkivartijana toimiminen tuskin ollut mikään kevytkenkäinen tehtävä, jossa muuten vain suosion puolesta roikuttiin ja eduista nautittiin.
Mihin sinä häntä nyt yhtäkkiä tarvitset? Ettet vain olisi joltakulta saanut rohkaisua käydä tunnustamassa palavaa ihastumistasi sille harakalle? Te kun olette vaikuttaneet tulevan niin hyvin juttuun keskenänne”, Delathos kiusasi ovelasti vilkaisten nuoremman puoleen samalla kun matka kohti pääovia jatkui.



Kuulostaa suunnitelmalta”, Arethdriel hymyili surkuhupaisasti Erudessalle, kun tuo haasteen juomista heitti, mikäli siniverinen erehtyisi suotta miettimään mitään sellaista mistä hän olisi enemmän kuin todennäköisesti eksynyt keskustelemaan hovin piireissä. Toisaalta, jos hän liian humalaan hankkiutuisi, saattaisi Arethista kehkeytyä harvinaisen suorasukainen ja ilkeilevä pahimmassa tapauksessa, jollaiselle tuskin olisi täällä sijaa. Mutta ehkä jos tunnelma ja ilmapiiri hänet hyväksyisivät, saattaisi Areth myös rohjeta naukkaamaan useamman vahvemman drinkin unohtaakseen turhat murheensa edes täksi illaksi. Erudessan vuoksi, jos ei muuten.
Kreivin katse seuraili Erudessaa, hänen jopa harkiten pyytävänsä jotakuta hoputtamaan palvelijoita tuomaan heidän tavaransa tänne. Toisaalta tällaisena iltana, näin myöhään se olisi ollut kohtuuton pyyntö, vaikka kukaan sitä tuskin heidän kuullensa olisi millään tavalla arvostellut. Se platinatukkaisen kujeileva virne tarttui kuitenkin myös siniveriseen, tummatukkaisen kallistaen päätään aavistuksen mietteissään, kun kreivitär ehdotti että he vilkaisisivat Winderin vaatekaappeihin. Kehtaisivatko he? No tietenkin he kehtaisivat!
Tuskin hän siitä pahastuisi, kunhan emme tarkoituksella mitään tärvele”, Areth mietti ääneen, uskoen kyllä voivansa korvata Winderille mitä tahansa tuo ikinä haluaisikaan mikäli siitä maailmanloppu koittaisikin, että he yhdeksi illaksi jotain päälleen pukisivat kenraalin kaapista. Erudessalle sieltä varmasti löytyisi rennompi asukokonaisuus, ja nähtäväksi jäi sopisiko Arethdriel pidempänä osapuolena Haukansilmäisen kuteisiin. Mutta eipä se selviäisi kuin kokeilemalla onneaan niin sanotusti tässä tilanteessa.
Vilkaistaan ensin jos löytäisimme täältä jotain päälle laitettavaa, ennen kuin ketään erikseen alkaisimme hätyytellä enää tähän aikaan töihin. Palvelusväki tuskin arvostaisi linnan ja tupien välillä enää juoksentelua, voimme yhtä hyvin noutaa sieltä tavaramme aamun valjetessa”, Areth tuhahti juhlavan takkinsa yltään riisuen, aikoen sen kuitenkin vielä ylleen pukea kun he täältä alakertaan poistuisivat. Lähinnä tunne syistä, ja ehkä vanhemmille sotilaille vaatekappale saattoi olla jopa tuttu ja herättäisi mielekästä keskusteltavaa parhaimmillaan.

Takkinsa kuitenkin riisuttuaan syrjään odottamaan, askelsi siniverinen jo edeltä etsimään Winderin vaatekätköjä ja silmäilemään niitä lävitse. Etsinnän ohessa Areth kävi myös siistimään kasvojaan paremmin vedellä kyynelistä ja silmäkulmiinsa tahriutuneista meikeistä, sekä sukimaan hiuksiaan paremmin ojennukseen. Ei hänen tarvinnut näyttää edustavalta enää tänä iltana, mutta siisteydestä siniverinen ei tietenkään aikonut tinkiä. Eikä hän olisi edes halunnut näyttää itkuiselta ja surumieliseltä muiden seurassa, tietäen siitä tulevan vaikeaakin jos hän ei täysin pääsisi astumaan ajatuksiensa ulkopuolelle muiden seurassa.
Yhdessä Erudessan kanssa parivaljakko kuitenkin tonki lävitse Winderin vaatekätköjä, asetellen tietenkin mahdolliset näytille poimitut, mutta sellaiset vaatekappaleet mitä he päälleen eivät tohtineet alkaa vetämään siististi takaisin paikoilleen. Siinä missä Erudessalle oli helppo etsiä miesten suuremmista vaatteista jotain rennompaa ylle, ei Arethdriel kyennyt samalla tavalla löytämään itselleen heti mitään sopivaa. Ei ainakaan ennen, kun törmäsi suurempaan tummakankaiseen kaapuun. Se oli selvästi monta kokoa turhan suuri hänelle, siinä missä oli varmasti myös Haukansilmäiselle, joka tietenkin sai kreivin tekemään omat päätöksensä siitä mistä kaapu mahdollisesti oli peräisin. Kaapu kuitenkin sopi hänen yllensä kuin nakutettu ja oikein ympärille sidottuna näytti jopa ryhdikkäältä ja toi omanlaistaan arvokkuutta valmiiksi arvovaltaiselle henkilölle. Se kelpaisi Arethdrielille täksi illaksi isänsä vanhan takin kera, jonka kreivi puolihuolimattomasti kävi vielä asettelemaan harteilleen lähinnä lämmikkeeksi. Pihalla lumessa polvistelu oli jättänyt jälkeensä kolkon ja kylmän tunteen säilymään iholla, ja viimeinen asia mitä Areth enää tähän hetkeen kaipasi oli se, että hän vilustuttaisi itsensä.

Kun he olivat lopulta valmiita liittymään muiden seuraan alas, astui parivaljakko ulos huoneesta. Oven toiselle puolella heitä odotti yhä seinään nojaileva vampyyri, Mordecain ollen lähinnä kuunnellut vain alakerran ääniä pohtiessaan itsekseen miten ilta mahtaisi tästä eteenpäin kenenkin osalta jatkua. Ilmeisesti Erudessa ja Arethdriel kuitenkin aikoivat vielä liittyä toisten seuraan iltaansa viettämään, mikä ehkä olikin hyvä sen sijaan, että nuo olisivat lukittautuneet täysin Winderin huoneistolle kaiken jälkeen.
Velho sai takkinsakin takaisin, kiskaisten sen ylleen siististi ennen kuin lähti seuraamaan pariskunnan perässä. Hän ei voinut väittää välittävänsä muiden seuraan liittymisestä, mutta tuskinpa kukaan Lotharia edes huomaisi, jos hän seisoisi vain hiljaa seuraamassa muiden illanviettoa. Ja mikäli häiritsisikin, voisi hän aina painella tupien pihamaalle odottamaan. Se kuitenkin oli selvää ettei hän voinut niin vain paikalta hävitäkään, jos Salrabia keksisikin tulla vielä kummittelemaan tuville kaikkien kauhuksi nyt, kun paholainen oli jo pesäänsä lähtenyt alustamaan hoviin, linnalle, aivan viereen.



//Niin äkästä että menee morsekooditkin lopulta sekaisin. EIKUN. Katala vaatii ekstra pehmeen tyynyn itselleen mitä voi käyttää laskeutumisalustana, jos häntä aletaan viskelemään ympäriinsä! Ofc sitä tyynyä täytyy juoksuttaa hänen alleen jonkun onnettoman palvelijan. KUN JALAT EI OSU MAAHAN NIIN VOI SILTI YHÄ TOIMIA JYRÄNÄ JA VYÖRYÄ ETEENPÄIN! Morde vaan naurais. Niin pitkään kunnes Katala läppäsis sitä takaraivoon//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14450

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Maalis 04, 2020 8:09

Re: Käärmeenpesä

Arathet, Theodluin, Darius, Erudessa, ja kohta koko haltioiden hovi muutenkin


Arathet oli saanut tarpeekseen juhlista. Hän oli saanut jo ajat sitten, mutta nyt neuvonantaja oli saanut viimeisenkin syyn menettää hermonsa ja vain poistua paikalta. Hän oli jo tietoinen Aranin ja Arethdrielin riidasta, sekä kuninkaan sairaskohtauksesta. Ei siinä mitään uutta ja ihmeellistä ollut, mutta se, että Aran kieltäytyi avusta ja lääkkeistään, turvautuen ennemmin johonkuhun täysin tuntemattomaan — ainakin Arathetille tuntemattomaan — tahoon, oli suorastaan loukkaavaa. Jos Aran olisi halunnut olla kahden Argenteuksen kanssa, sen neuvonantaja olisi ymmärtänyt, noilla kahdella kun oli paljon läheisemmät välit mitä Artilla ja Aranilla. Mutta ei, kuningasta oli lohduttamassa joku uusi kasvo ja kuka ikinä tuo oli ollutkaan, ei Arathet pitänyt sarvipäisestä muukalaisesta. Jokin siinä miehessä oli… väärin. Mutta, kerta Aran oli tehnyt selväksi ettei halunnut Arathetia saatikka ketään muuta paikalle, oli neuvonantaja poistunut ja jättänyt kuninkaan oman onnensa nojaan. Ensimmäistä kertaa, hän ei ollut koskaan jättänyt Arania omilleen vaikka kuningas osasikin olla hankala ja totta kai tämä päätös ahdisti ja tuntui väärältä, mutta samaan aikaan neuvonantaja oli liian tuohtunut ja loukkaantunut murehtiakseen sitä. Olkoot, itkekööt tuntemattoman sylissä, ihmetelkööt sitten jälkikäteen miksi läheiset olivat hänelle nyreitä. Tosin eipä Aran sitä huomaisi, ei tuo koskaan huomannut, jos oli loukannut muita. Arathet oli jo luopunut ajatuksesta, että kuulisi koskaan anteeksipyyntöä kuninkaalta kaikesta siitä, mitä neuvonantaja oli saanut kestää siniverisen toimesta.

Nyt tummanvihreään asukokonaisuuteen sonnustautunut neuvonantaja oli löytänyt tiensä hiljaisemmalle, pienelle oleskelutilalle, jota harvoin käytti kukaan. Se oli täydellisen hiljainen paikka rauhoitella itseään ja hermojaan, Arathetin käyden ensitöikseen sytyttelemään kynttilöitä valaisemaan tilaa, ennen kuin pitkähelmaisen sisätakkinsa povitaskusta kaivoi esiin piippunsa. Harva tiesi neuvonantajan löytäneen omaa lohtua voimakkaampien, huumaavien yrttien ja muiden polttelusta, joten Arathet teki sen mielellään jossain syrjässä, piilossa. Omissa tiloissaan hän ei halunnut polttaa, haju häiritsi häntäkin ja joku alkaisi vielä kyselemään sen perään. Jos hän poltti jossain muualla hovissa, saattoi ne hajut pistää helposti pukinkoipisen eliitin piikkiin, joka tunnetusti piippuaan poltteli siellä täällä vaikka Aran ei siitä pitänyt.

Pukinkoivesta puheen ollen, Arathet veti henkeä väärään kurkkuun kuullessaan yllättäen tutunmöreän äänen. Yllättyneenä neuvonantaja vilkaisi sarvipäisen eliitin puoleen, samalla käyden yskimään keuhkojaan pihalle, suunsa peittäen kämmenselällään. Hetken haltia saikin yskiä sijoillaan, samalla kuitenkin käyden nyökkäämään pienesti pariin otteeseen sarvipäiselle.
”En liene p-parasta seuraa juuri nyt, mutta jos nyreä seurani kelpaa, en aio sinua poiskaan hätyytellä”, Art vastasi lopulta, samalla kun paremmin kääntyi sarvipäisen puoleen. No nyt tuo ainakin tiesi hänen paheistaan, mutta tällä hetkellä Arathet ei välittänyt jos koko hovi olisi saanut tietää neuvonantajan salaisuuden.
”Lienet tietoinen illan tapahtumista?”, Neuvonantaja jatkoi, istahtaen samalla sytytysvalmiin takan ääreen nojatuolille, ”Typerä kysymys, totta kai tiedät, olit kuulemma paikallakin…”, Arathet jatkoi, kuulostaen tasan tarkkaan niin katkeralta mitä olikin sillä hetkellä.
”Satutko tietämään, kuka se sarvipäinen vieras on?”.


Delathos ei ollut illan aikana törmännyt Mordecaihin, tummahipiän mainiten velhon todennäköisesti hännystelevän kreiviä ja kreivitärtä, kerta tuo virkaansa oli toimittamassa kreiviparin henkivartijana. Theodluin hymähti, hetkeksi katseensa kääntäen juhlasalin puoleen, aivan kuin olisi muka täältä käsin voinut nähdä oliko jompikumpi kreiviparista näkösällä. Kuuraparta kävi tuumimaan, että jos kreiviparia ei linnalta löytyisi, saattaisivat nuo olla sotilastuvilla. Kuulemma Delathos oli ehtinyt kreivittärelle mainita kuiskauksen juhlista ja täten epäili syvästi, että kreivipari saattoi olla ottamassa osaa niihin pippaloihin. Ehkä, joskin Theosta se tuntui jokseenkin hassulta, mutta toisaalta taas hän ei tuntenut kreivitärtä saatikka kreiviä niin hyvin, että olisi osannut sanoa noiden puolesta mitään. Kenties aateliskaksikko viihtyikin ennemmin sotilasryhmän juhlissa, kuin hovin juhlissa? Enkelinpentu hymähtikin mietteliäänä, Delathoksen ehdotellessa että puoliverinen lähtisi hänen mukaansa vilkaisemaan, josko kreivipari ja täten Mordecaikin olisi tuvilla. Voisihan hän siellä piipahtaa, saisipahan hetkeksi rauhaa näistä pirskeistä.
Katse kääntyi terävästi takaisin Delathokseen tuon kysymysten myötä, enkelinpennun ynähtäen pienesti, ennen kuin lähti nopeasti käsipuolen matkaan kohti pääovia.
”Siitähän sinä pitäisit, jos löytäisinkin jonkun muun ja jättäisin sinut rauhaan”, Pikkuhaukka tuhahti, päättäen olla mainitsematta mitään siitä, olivatko kuuraparran puheet ihastuksesta pitäneet paikkaansa vai eivät. Ehkä se olisi pitänyt ottaa loukkauksena, pikkuhaukalla kun muutenkin oli vaikeuksia kertoa edes Delathokselle tunteistaan, hänen ollen yhä kovin eksynyt koko tilanteen suhteen. Mutta parempi pysyä hiljaa, siltä Theosta tuntui.
”Minulla on kirje hänelle, joka pitäisi toimittaa ennen kuin Mordecai poistuu kaupungista”, Theo vaihtoi aihetta, vastaten ensimmäiseen kysymykseen, samalla kun kaksikko ulos kylmään pakkasiltaan astui ja lähti kohden tupia askeltamaan lumisen pihamaan poikki.


Vinosti hymyillen Erudessa vilkaisi kumppaninsa puoleen, joka epäili, ettei Winder pahakseen pistäisi jos he kenraalin vaatteita lainaisivat, kunhan mitään eivät tarkoituksella tuhoaisi.
”Emmehän me sellaista tekisi”, Kreivitär vastasi, samalla kun kävi varovaisesti availemaan kampaustaan, jotta saisi hiuksensa laitettua rennommin, ”Palvelijat tuskin siitä valittaisivat ääneen, mutta uskoisin, että he arvostaisivat jo tähän aikaan omaa rauhaansa. Lisäksi se herättäisi kysymyksiä, joihin emme välttämättä haluaisi vastata, jos vierasväki näkisi kuinka alaisemme tavaroitamme kantaisivat linnalta tänne…”, platinablondi jatkoi, miehensä seuraaviin sanoihin tuumaten.
Jahka sai hiuksensa auki oudonkorealta kampaukseltaan, kävi Erudessa sitomaan hiuksensa uudemman kerran, tällä kertaa löysälle ponihännälle. Meikkinsä hän pyyhki kasvoilta pois enemmän kun mielellään, jonka jälkeen kreivipari kävi selailemaan läpi eliitin vaatekaappeja. Kreivittären ei ollut vaikea löytää itselleen sopivia vaatteita. Turhan isojahan ne vaatekappaleet olivat, mutta sentään hän sai jotain ylleen. Pikimusta, pitkähihainen tunikka ja naisen ylle löysät, tummanharmaat housut saivat kelvata tähän hätään, Erudessan tuntien olonsa niin vapautuneelta ja helpottuneelta, kun pääsi eroon koreasta juhlamekosta sekä korsetista. Jalkoja peittämään löytyi vielä pehmeät villasukat, jonka jälkeen kreivitär saikin asetella asustusta ylleen paremmin ja varmistaa, ettei ihan säädyttömältä näyttänyt. Asustus kävi aikalailla yksi yhteen sen kanssa, mitä Erudessa olisi voinut omasta vaatekaapistaan löytää, ainoana erona vain se että vaatekappaleet olivat muutaman koon liian suuria lyhyelle naiselle.
Loppujen lopuksi Arethdrielkin löysi jotain ylleen sopivaa, jonka jälkeen ylimääräiset vaatteet palautettiin paikoilleen, ennen kuin kreivipari poistui huoneesta takaisin tuvan käytäville. Mordecai oli yhä paikalla, kuten oli luvannutkin, lähtien aatelisten kanssa kohden tupien alakertaa, jossa ilakointi oli jo aikalailla täydessä vauhdissa.

Darius, siinä missä moni muukin oli yllättynyt siitä, että kreivipari saapui paikalle — ja vieläpä hänen vaatteissaan. Eliitti ei ollut ihan varma, mitä tuosta olisi pitänyt ajatella, mutta päätti olla ottamatta siitä itseensä tällä kertaa. Kunhan kreivipari tunsi olonsa mukavaksi, vaikkakin kieltämättä sitä tuli hieman epämieluisa olo, kun tiesi kaksikon käyneen läpi hänen kaappejaan, kenties laatikoitakin. Ei hänellä ollut huoneessaan mitään salattavaa varsinaisesti, mutta totta kai jokainen kaipasi sen oman tilan, missä saattoi omaisuuttaan säilyttää ilman pelkoa siitä, että joku sitä tilaa kävisi loukkaamaan.
Eliittikenraali kävi poistumaan keskustelusta johon oli ottanut osaa, kävellen jälleen kreiviparin ja heitä hännystelevän henkivartijan luokse. Toisin kuin olettaa voisi, ei kukaan näyttänyt liioin välittävän nyt enää kreiviparin läsnäolosta, mitä nyt he saivat muutamia katseita puoleensa, mutta kaikki taisivat olla liian hyvillä mielin ja hyvässä humalassa, että olisivat jaksaneet alkaa arvostelemaan ”ulkopuolisia” tuvilla.
”Löysitte näemmä yllenne jotain rennompaa”, Darius hymähti ensitöikseen, nopeasti vilkaisten kreiviparia. Erudessa muistutti eliittiä Yliparantajasta, kun tuo pienessä humanoidimuodossaan oli hänen vaatteitaan lainannut.
”Jos aikeinanne on liittyä seuraamme, antakaa minun tarjota teille juotavaa — mitä ikinä sitten mielittekään?”, Eliittikenraali jatkoi, nyökäten tupien pöytien puoleen, ollen valmiina lähtemään saattamaan kreiviparia tarjoiltavien ja istumasijojen puoleen.

// ei oo enää morsekoodia on morsesähellystä. Ja todellakin, pistetään Arathet juokseen sen tyynyn kanssa Katalan perään, tulee silleki jotain tekemistä hovissa. VYÖRYEN PÄÄLLE PERKELE. Morde et nyt naura tai se vöyryy sun päälle. Arathet will be lyek ”u got coke?” //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4102

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti To Maalis 05, 2020 1:07

Re: Käärmeenpesä

Pukinpartaansa haroen muutaman kerran, mietteliäänä hörähtäen, seurasi eliitti neuvonantajan yskimistä ja yllättyneisyyttä hetken vain syrjässä. Omanlaisensa luvan saatuaan asteli pukinsorkkainen juhlapukuunsa yhä sonnustautuneena kuitenkin lopulta peremmälle huoneeseen.
Meistä yksi jos toinenkin lienee tänä iltana tavallista nyreämpi”, eliitti mörähti astellessaan noutamaan parin laseja sievän kristallisen kaapin kätköistä – eihän hän tiennyt mahtoiko Arathet olla janoinen, mutta huomaavaisena herrasmiehenä Atrevaux ei aikonut jättää huomiotta muita, jos meinasi itse avata viinipullon seurassa. Niiden lasien kera Artin puheita kuunnellen, asteli fauni lähemmäs itsekin sitä takkaa, kapealle pöytätasolle laskien kirkkaat lasit kädestään, sekä sen viinipullon hihastaan näin aluksi.
Kepeä hienovarainen kädenheilautus riitti sytyttämään heidän edessään olevan takan tuomaan lämpöä muuten niin kolkkoon tilaan, mikä sai pukinsorkkaisen miettimään miksi ihmeessä Art oli näin syrjäisään ja unohdettuun tilaan edes hakeutunut omiin oloihinsa. Toisaalta, eipä se hänen asiansa ollut, vaikka äskeisen nähtyään Atrevauxella olikin omat epäilyksensä aiheesta, mitkä saivat hänet hymyilemään tavallista viekkaammin.

Tietenkin fauni oli tietoinen illan tapahtumista. Joskin hän ei yksityiskohtaisesti voinut väittää tietävänsä, mistä Aranin ja Arethdrielin välisessä tilanteessa oli ollut kyse, mutta hän uskalsi veikata varmaksi ettei ainakaan mistään mukavasta. Hän ei ollut ikään nähnyt kreiviä niin… poissaolevan murtuneena, saman pätien myös Araniin.
Ajattelin, että sinä osaisit kertoa hänestä minulle paremmin”, Argenteus hymähti istahtaessaan alas toiselle nojatuoleista, viinipullon käteensä ohessa poimien avatakseen sen, ”Luulin että hän olisi ollut kuningattaren satyyrilemmikki, mutta se harmiton otus on kyllä kaikkea muuta kuin mitä kyseinen vieras edusti. Alan olla liian vanha tunnistamaan jokaista uutta kasvoa hovissa näinä päivinä…”, fauni jatkoi yhtälailla katkerana loppua kohden mumisten. Vaikuttikin pitkälti siltä, että Aran oli ehättänyt saman illan aikana kääntää selkänsä heistä molemmille, tyrkätä vanhat ja luotetut ystävänsä syrjään niin sanotusti uuden ihastuksensa tieltä.
Epäilen kuitenkin että kyseessä on asteen tai toisen demoni”, kenraali tuumi kulmiaan kurtistaen, muistellen millaisella juonittelevalla katseella mokoma oli häntäkin katsonut aikaisemmin, ennen kuin häntä oli käsketty poistua paikalta, ”Ja se täytyy saada häädettyä täältä matkoihinsa ennen kuin hänen Majesteettinsa lankeaa täysin sen pauloihin”.
Miksi se on täällä, siitä en tiedä. Enkä kykene valaisemaan sinulle mitä siniveristen välillä tapahtui ennen kuin Aran päätti sisustaa musiikkihuonettamme täysin uuteen uskoon…”, fauni rupatteli, pullon päästäen hillityn, kumean äänen kun sen korkki lopulta aukesi, ja eliitti kumartui kaatamaan itselleen reilua lasillista syvänpunaista viiniä.
Kaadanko sinullekin?”, sarvipäinen tietenkin tiedusteli nopeasti ohimennen myös neuvonantajalta, vastauksesta riippuen joko täyttäen myös Artille lasillisen, tai vaihtoehtoisesti laski pullon vain syrjään kädestään.

Ja senkus poltat seurassani, olen viimeinen henkilö tässä seurapiirissä, joka tuomitsisi ketään vastaavasta tavasta”, pujopartainen näki tarpeelliseksi huomauttaa, sillä kukapa hän oli piipun polttoa kieltämään keneltäkään toteuttaessaan sitä toinen toistaan huumaavammilla aineksilla.
Otaksunko hänen kieltäytyneen yhtälailla seurastasi?”, nojatuolin selkämykseensä viinilasinsa kera nojautuva eliitti tiedusteli Arathetilta totisena.


Delathos myhäili itsekseen kysymykselleen, haukanpoikasen siihen kuitenkaan samantien ottamatta minkäänlaista kantaa. Eihän kapteeni oikeasti uskonut, että Theo oli millään muulla tavalla kiinnostunut Mordecaista, kuin magian taitajana. Sellainen tapa kun magiaa taitavilla hänen kokemuksensa puolesta usein oli, mikä sinällään oli ihan ymmärrettävääkin noiden keskuudessa. Mutta tietenkin Delistä oli hauskaa näin pikkuhumalassaan kiusata nuorempaansa, joka vasta oli hänellekin tunnustanut olevansa pihkassa, mikä yhä oli maailman absurdein asia hänen kaltaiselleen tunnevammaiselle pässinpäälle. Kuuraparta ei vieläkään tiennyt mitä mieltä itse oli asiasta, vaikka asiaa ajatellessaan se nosti omituisen lämpimän tunteen pinnalle, millaista Delathos ei ollut aiemmin varsinaisesti kokenut.
Mutta ei se Theon asia ollut mikään rakkaudentunnustus, tai muuten vaan vanhemman velhon häiritseminen mistään turhanpäiväisestä syystä, jotka pikkuhaukalle tuntuivat olevan silkkoja arkipäiväisiä tempauksia. Pikkuhaukalla oli kirje Mordecaille. Kirje, joka nuorikon piti saada toimitettua velholle ilmeisesti mahdollisimman nopeasti. Se sai kuuraparran kohauttamaan toista kulmaansa ja vilkaisemaan Theon puoleen kysyvänä.

Mikä ihmeen kirje? Mistä Theo sellaisen oli saanut, ellei itse kirjoittanut? Olisiko se voinut olla jollain tavalla haitallinen? Miten kukaan olisi voinut olla varsinaisesti tietoinen siitä, että Theodluin oli tekemisissä kyseisen velhon kanssa, ellei muuten olisi vain sysännyt tehtävää jollekulle juoksupojaksi sopivalle muuten vain? Kaiketi pikkuhaukka olisi asiasta narissut jo hänelle, mikäli tuo oli palvelijoiden tehtäviin sysätty tarkoituksella tai vahingossa.
Vai kirje…”, Delathos hymisi mietteliäänä Theoa silmällä pitäessään, pakkaslumen natisten jalkojen alla kun he kohden tupia askelsivat ”Keneltäköhän se mahtaa olla? Pitäisikö minun olla huolissaan siitä että kantelet kirjeitä esimiehelleni? Saat kuulla vielä kunniasi jos kyseessä on mitään ikävää”.
Hän kun on valmiiksi vaikuttanut talollani näinä aikoina rampatessaan tavallista väsyneemmältä, mutta kaiketi syytän siitä teitä lohikäärmekylähömpötyksienne tähden”, käsipuoli hymähti hiuksiaan poninhännältä auki selvittäessään samalla.


Arethdriel katseli ympärilleen heidän astellessa kohden äänekkäämpää osaa tuvista. Erudessa kenties osasi olla hyvinkin rennosti tällaisessa ilmapiirissä ja ympäristössä, siinä missä kaikki oli hienoihin seurapiireihin tottuneelle tietenkin omalla tavallaan erikoista. Mutta siniverinen ei aikonut antaa sen häiritä itseään. Hän voisi olla oma itsensä kaikesta huolimatta, vaikkei tällä kertaa hänen tarvinnutkaan välittää aivan jokaisesta mahdollisesta etiketistä ja mitä niiden rikkomisesta seurasi. Tietenkin heidän paikanpäälle saapuminen keräsi huomiota puoleensa, varmasti monestakin syystä, ja lopulta myös Darius otti liittyäkseen heidän seuraansa tekemisiltään.
Tällä kertaa Areth ei näyttänyt yhtä poissaolevalta ja järkyttyneeltä. Hän oli korkeintaan uupunut, todella hatarassa humalassa enää muutamien kuohuviinilasillisten jäljiltä, ja vielä toistaiseksi hyvin mietteliäs itsensä. Häntä ei kuitenkaan voinut verrata millään tavalla Mordecaihin, jonka totisenvakavilta kasvoilta ei saattanut lukea yhtä ainoaa tunnetilaa tai ajatusta sillä hetkellä, kun velho lähinnä odotti että kreivi ja kreivitär istahtaisivat alas ja hän voisi paeta seinäruusuksi jonnekin lähistölle.

Anna anteeksi - emme viitsineet enää häiritä palvelijoita ja herättää turhaa hälyä siitä, että olemme täällä”, Arethdriel pahoitteli Winderille, uskoen kyllä kenraalin ymmärtävän yskän, sekä sen kuteiden lainaamisen. Tuskinpa tällainen tulisi koskaan toistumaan tulevassa, ellei aivan välttämätöntä olisi ollut, joten kerta sinne tai tänne tuskin ketään tässä tilassa ja hetkessä satuttaisi.
Toivoimme voivamme liittyä seuraanne edes hetkeksi, pitämään hauskaa”, Areth katsahti lattianrajaan ja sen lyhyen hetken tummatukkaisen kasvoilla lepäsi harvinaisen melankolinen, mutta samaan aikaan katkera hymy, jonka alle sillä hetkellä kätkeytyi valtava kohoava tunnemyrsky. Siniverinen kävi kuitenkin painamaan sen tuomat ajatukset pois mielestään niine hyvineen, kun sydän rinnassa ehätti lyödä muutaman kerran vaikeasti. Heidän oli pitänyt tulla pitämään hauskaa, nauttimaan olostaan. Unohtamaan turhan murheet. Ei tämä ollut paikka, jossa kreivi olisi halunnut alkaa voivottelemaan olemassaoloaan, saati vuodattamaan kyyneliään. Hän oli tullut tänne juuri päinvastaisesta syystä. Ei elämän kuulunut loppua yhden ystävän menettämiseen, sillä hän voisi tehdä yhden menetetyn tilalle kymmenen uutta ja parempaa, kun vain rohkenisi antaa muille siihen nyt tilaisuuden.

Sanoinko hetkeksi? Tarkoitinhan siis loppu iltaa”, Areth kävi lopulta naurahtaen korjaamaan itseään, kohottaen samalla muutaman nopean silmänräpäytyksen kera katseensa Winderiin, aivan kuin olisi palannut jostain toisesta ulottuvuudesta juuri takaisin tähän tilaan parempana itsenään.
Tarjoa meille mitä ikinä tällä hetkellä nautittekaan, hälläväliä! Juotavaa, pelejä, turhanpäiväisiä keskusteluja, anna meille tilaisuus vain olla yksiä joukostanne. Olen sangen kyllästynyt seurapiireihin ja teitittelyyn tältä illalta”, arpikasvoinen siniverinen hymähti jo rennommin, ollen valmis seuraamaan pöytään ja aloittamaan illanvieton tässä seurassa.



//Morsesähellystä :D On sen tason sähellystä et siinä kalpenee Jackankin sähellykset vieressä. Ja kyllä! Arttii kismittää, Katala vaan virnistelee. Tulee littana lepakko. Sen voi sitten laittaa johonkin prässikirjaan talteen. Jaakko be lyek oh I’ve something so much betta wanna taste//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14450

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Maalis 05, 2020 2:38

Re: Käärmeenpesä

Same + Perian



Arathet hymähti jokseenkin kuivahkosti, Argenteuksen kertoessa ajatelleensa neuvonantajan tietävän paremmin, kuka tuntematon sarvipää oli. Ehkä jos hän olisi saanut vuorokauden aikaa, olisi hän jo tietoinen kuka se sarvipää oli, ainakin pintapuolisesti. Mutta juuri nyt häntä ei kiinnostanut alkaa selvittelemään, kuka se perkele oli.
”Ei, Se satyyri välttelee kuningasta jostain syystä muutenkin…”, Art hymähti, kun Perian kävi puheena, sen enempää välittämättä satyyrista puhua. Mokoma oli muutenkin ärsyttävä ja itseriittoinen tapaus, Art ei ymmärtänyt mitä kuningatar Perianissa näki.
Eliitti kuitenkin kertoi uuden sarvipäisen olevan jonkin asteen demoni, joka piti saada häädettyä matkoihin ennen kuin kuningas oli täysin sen pauloissa. Jälleen neuvonantaja hymähti, samalla kun veti syvän henkäyksen piipustaan mietteliäänä. Hän välitti Aranista, kaikesta huolimatta, mutta pieni, ilkeä ääni päässä käski jättämään asian sikseen ja antaa Aranin kokea kantapään kautta, mitä siitä seurasi jos Demonien kanssa kaveerasi varomattomasti. Mutta ei hänestä ollut siihen.

”Mikä ettei… Kiitos”, Neuvonantaja vastasi sarvipäiselle, joka viinilasillista tarjosi, Arathetin samalla tarkkaillen takkatulta joka tyhjästä oli syttynyt. Argenteus lieni sen takana, eikä moinen mitenkään hetkauttanut maagisiin taitoihin tottunutta haltiaa.
”En tiedä mistä se, demoni siis, on tullut. Mutta Aran vaikutti tunteneen mokoman jo pidempään — tai kenties hän on vain demonin pauloissa, en tiedä. Mitä taas siniveristen välillä tapahtui, on se minullekin mysteeri. Oletan kuitenkin, että Arethdriel päätti viimein olla fiksu ja vastustaa Arania, tavalla tai toisella”, Arathet tuumi, jättäen turhat teitittelyt ja tittelit sikseen. Jos Atrevaux ei pitänyt siitä, että hän puhui siniverisistä etunimillä, niin eiköhän tuo siitä sanoisi.
Oranssihiuksinen kävi hymisemään ystävällisen myöntävästi, pienen nyökkäyksen kera, kun sarvipäinen ”antoi” hänelle luvan polttaa seurassaan. Mikäli eliitti olisi käynyt häntä kyseenalaistamaan tästä toiminnasta, olisi mokoma voinut saman tien vaikka lähteä. Art ei välittänyt toisten mielipiteistä juuri nyt, ollen kuitenkin kiitollinen loppujen lopuksi siitä, että Argenteus hänen paheensa tällä tavoin ääneen tiedosti ja hyväksyi.
”Hän kieltäytyi, erittäin kärkkäästi. He olivat vetäytyneet toisen kerroksen yksityisempään oleskelutilaan, en edes nähnyt mitä musiikkihuoneelle tapahtui… Mutta olen varma, ettei kukaan tule pitämään siitä — ne olivat täysin uusia soittimia, joihin käytettiin omaisuus… Mutta eihän Aran siitä välitä”, Neuvonantaja hymähti turhautuneena, ”Mistä hän muka välittäisi…”, nuorempi miehistä lisäsi, lähinnä itsekseen mutisten, ennen kuin takkatulesta vilkaisi faunin puoleen.
”Olen yllättynyt, ettei hän sinuakaan seuraansa hyväksynyt... Uskotko, että se demoni on hänet ehtinyt jo lumoamaan? Vai onko meiltä muka jäänyt täysin huomaamatta demonin ja kuninkaan ystävystyminen?”, Arathet tiedusteli, ”Luulisi meidän, jos jonkun huomaavan kyllä tuollaiset…”.
”Huvittavaa”, Neuvonantaja yllättäen naurahti sanojensa perään, ”Ettemme ennen tätä oikeastaan ole kahden istuneet ja jutelleet… Vuosisatoja samassa hovissa, silti en tunne sinua kuin pintapuolisesti”, Eihän Arathet normaalisti ollut näin suorasukainen puheissaan, mutta ehkä se turhautuminen, pieni humala ja pikkuhiljaa vaikuttavat rohdokset saivat haltian rentoutumaan ja puheliaammaksi tässä tilanteessa.


”Minulta, tietenkin”, Theodluin kävi virnistämään Delathokselle, tuon arvuutellessa keneltä kirje mahdollisesti oli. Ei kuurapartaisen tarvinnut tietää, keneltä kirje oli, ei asia Delathokselle kuulunut siinä missä ei Theollekaan.
”Siinä kirjeessä minä sen ihastukseni tunnustan, tietenkin ja pyydän häntä saapumaan mitä romanttisimpaan tapaamispaikkaan seuraavana keskiyönä, jos hän jakaa tunteeni — tai jotain sellaista imelää, mitä romanttisissa novelleissa tuntuu olevan”, Pikkuhaukka hymisi, kuitenkin vakavoituen sitten, kun Delathos Mordecain väsyneen olemuksen mainitsi.
”Hyvä, ettei hän henkeään menettänyt Briarissa… On kai ihme, että hän on jo kykenevä virkaansa toimittamaan näinkin pian. Lepo tekisi hänelle hyvää, mutta kuka minä olisin häntä käskemään rentoutumaan”, puoliverinen huokaisi, samalla kun he tupien oville saapuivat. Theo tarttui oven kahvaan, kääntyen vielä nopeasti Delathoksen puoleen puolittain virnistäen.
”Näytät hyvältä”, Haukansilmäinen lähes kehräsi, ennen kuin oven avasi ja pujahti sisään edeltä, sen koommin jäämättä odottamaan vastausta.


”Ei se mitään. Kunhan saan vaatteeni takaisin — varsinkin ylläsi olevan kaavun. Se on lahja ystävältä, arvannette keneltä”, Eliitti hymähti Arethdrielille, eikä voinut kieltää, etteikö alun perin Seyriltä saatu — tai kenties ”lainattu” — kaapu olisi pukenut kreiviäkin.
Erudessa vilkaisi kumppaninsa puoleen, tuon mainitessa heidän toiveestaan liittyä Kuiskauksen seuraan pitämään hauskaa hetkeksi. Kreivittären katse kaventui hitusen, kun puolisonsa näytti hetken surumieliseltä, siniverisen kuitenkin pian korjaten että oli tarkoittanut loppuiltaa. Platinablondi kävi pienesti kämmenellään silittämään kumppaninsa alaselkää rohkaisevana, kannustavana eleenä tuon korjauksen myötä. Erudessa todella halusi, että Arethdriel saisi olotilansa kohenemaan, mutta ei hän aikonut kreiviä kuitenkaan pakottaa juhlimaan. Se, että tuo jo yritti, riitti kyllä ja jos Arethdriel päättäisi vetäytyä takaisin omiin oloihinsa, olisi kreivitär menossa kumppaninsa mukaan.

Myös Darius oli pistänyt merkille sen hetken haikeuden siniverisessä, päättäen kuitenkaan olla tarttumatta siihen. Hänellä oli jo parempi olo kaiken jälkeen ja hän mielellään pitäisi olonsa iloisena. Hän mielellään auttaisi myös kreiviparia saamaan paremman mielen Kuiskauksen tuvilla, mutta hän itse ei halunnut enää vaipua synkistelyyn. Ei nyt, kun vietti viimeistä yhteistä iltaa koko kuiskauksen kanssa, ennen kuin suurin osa heistä siirtyisi piilopaikkaan.
”Jos niin tahdotte, voimme kaikki unohtaa tittelimme täksi illaksi”, Darius hymähti, vilkaisten Erudessaan, joka nyökkäsi myöntävästi sille tuumaukselle. Jääkööt teitittelyt ja tittelit toiselle kerralle, ”Tulkaa, Saevel on aloittamassa muutaman muun kera uuden kierroksen korttipelissä, kenties haluatte liittyä mukaan?”, Darius viittoi kaksikkoa seuraamaan itseään pöydän ääreen josta oli lähtenyt. Pöydän äärellä istui kapteeni Saevel sekä muutama vanhempi sotilas, muutaman nuoremman seisoskellen pöydän ääressä selvästi odottaen pelin alkamista. Samalla Darius viittoi juomia käsittelevää juoksupoikaa tuomaan kaksi puhdasta lasillista väkevää, hienompaa haltiaviinaa aateliskaksikolle.
”Minä en välitä pelata… Mutta ehkä tämä olisi täydellinen tapa harhauttaa sinun ajatuksesi muualle”, Erudessa hymisi Arethdrielille, samalla kun istahti pöydän ääreen ja nyökkäsi tervehdykseksi jo pöydän ääressä istuville, jotka yhtälailla tervehtivät kreiviparia kasuaalisesti ja toivottivat tervetulleeksi seuraan.

”On meillä tarjota juotavaa sinullekin, jos työkuvasi sen vain sallii”, Darius huomautti Mordecaille ohimennen varovaisesti, samalla kun juoksupoika kreiviparille juomat toi, kapteeni Saevelin samalla kerraten korttipelin sääntöjä pöydän ääressä oleville. Darius ei tiennyt, halusiko saatikka saiko henkivartijan virkaa toimittava vampyyri nauttia mitään miestä väkevämpää, mutta kyllä tuokin saisi juotavaa, jos niin halusi.
Tosin, ennen kuin vastausta ehätti kuulla velholta, oli Theodluin saapunut paikalle. Pikkuhaukalla ei ollut kestänyt kauaa löytää Mordecaita tuvilta, puoliverisen tunnistaen velhon auran jo sisään astuttuaan, täällä kun ei niin monta suurta ja dominoivaa auraa ollut läsnä. Nopein askelin enkelinpentu olikin hankkiutunut Mordecain luo, kiittäen onneaan että velho todellakin oli täällä, eikä hänen tarvinnut lähteä etsimään tuota enää linnan puolelta.
”Lothar…”, Theodluin aloitti varovaisesti, saapuessaan vampyyrin vierelle, ”Minulla olisi asiaa, kiireellistä, mikäli sinulla on vain hetki aikaa?”.


Totta kai Perian oli myös juhlissa. Edustamassa kuningattaren rinnalla, pysytellen kuitenkin hiljaisena osapuolena keskustelussa. Valkeankauniiseen, erittäin koreaan kaapuasukokonaisuuteen sonnustautunut satyyri oli nauttinut täysin rinnoin näistä juhlista, tutustuen uusiin kasvoihin — kuten kuningattaren ”kaukaiseen sukulaiseen” Theodluiniin — ja vaihtaen kuulumisia vanhojen tuttujen kanssa. Hopeasarvisella oli ollut mitä mahtavinta aikaa koreissa hovin juhlissa, mutta jokin oli vilahtanut silmäkulmassa, mikä kiinnitti alati tarkkailevan satyyrin huomion. Sen myötä sarvipäinen oli pahoittelujen kera poistunut juhlavieraiden seurasta, lähtien seuraamaan turhankin tuttua auraa linnan käytävillä kohden syrjäisempää sijaintia. Ja se sijainti sattui olemaan musiikki huone, jossa tovi sitten oli tapahtunut kauheita. Huoneen ovi oli raollaan, kirkkaamman valaistuksen tulvien huoneesta hämärähkölle käytävälle. Huoneesta tuntui myös tulvivan kylmää ilmaa sisään, valtavien ikkunoiden ollessa yhä auki huoneessa. Vilunväreet kulkivat pitkin satyyrin kehoa, Perianin kuitenkin päättäväisesti marssien eteenpäin, aistiessaan saapuvansa yhä lähemmäs ja lähemmäs sitä tuttua auraa ja kun hän saapui musiikkihuoneen ovelle, ensimmäisenä hän kauhisteli tuhoa, mikä huoneessa oli. Ja sen jälkeen huomio kiinnittyi tuttuun hahmoon huoneessa, joka ei näyttänyt näin ensitöikseen kiinnittävän huomiota satyyriin.

”Mitä SINÄ teet täällä?!”, Hopeasarvinen satyyri sähähti ensitöikseen, jokseenkin huolestuneena, samalla kun askelsi lähemmäs tuttua tummahipiää, ”Älä vain sano, että tämä kaikki on sinun tekosiasi — Taivas soikoot, sinut hirtetään heti huomenna jos sait tämän aikaan, Jackalope!”.



//:DDD Vain harva asia kalpenee Jackan sähellyksien rinnalla tho. Arttia kismittää, mutta Artilta ei kysytä! JA APUA SOS littana lepakko :D:D:D: Theo pistää sen talteen päiväkirjansa väliin. Käyttää kirjanmerkkinä. Ja voi apua Jaakko, what ever it is gief sum to Art //
EdellinenSeuraava

Paluu Salit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö