Uusi alku

[Crimson]

Tilanne huolestutti Lorythasta. Mikä ikinä punapäätä vaivasikaan, ei se ollut mitään mihin hän tai Darius olisi voinut vaikuttaa. Ja Iriador oli ollut hiljaa asiasta, mikä sinällään kadutti sokeaa myös itseään, mutta ei hän ollut arvannut jalkojensa pettävän alta sentään! Kyllä hän olisi maininnut olevansa liian väsynyt lähtemään minnekään, tai tekemään mitään, mutta sitä hetkeä Iriadorille ei ollut edes suotu.

“En minä lääkäriä tarvitse”, punapää ehtikin hymähtää ykskantaan, ollen jo valmis nousemaan lattianrajasta takaisin jaloilleen kun päästä alkoikin heittää uudemman kerran. Iriador ehätti kohottaa toisen kätensä tarttumaan Dariuksen hihan kankaista, ja painautua paremmin vasten, kun menetti jo uudemman kerran tajuntansa. Tällä kertaa korkeahaltia ei kuitenkaan havahtunut hereille tilastaan samantien, vaan jäi lepäämään raukean näköisenä kumppaninsa syliin.
Vieressä kyykkinyt Hopeakäärme kävi kampeamaan itsensä takaisin jaloilleen. Sarvipäisen kasvoilla lepäsi huolestunut ilme, vaikkei Lorythas halunnut uskoa kyseessä olevan mitään vakavaa. Ei Briarissa ollut kulkutauteja, mahdollista flunssaa ihmeellisempää ainakaan, ja se tuskin aiheuttaisi tällaista. Oliko kyseessä taas jotain veljeskunnan temppuja? Vai liittyikö tämä kaikki jotenkin siihen mitä kaupungissa oli aikaisemmin sattunut? Oli mitä oli, sai se ajatustulva Lorythaksen huokaisemaan ääneen.
“Minä käyn hakemassa tohtorin”, puoliverinen ilmoittikin, yrittäen hymyillä edes pienesti Dariukselle, “Parempi pelata varman päälle, kuin jättää sitä myöhemmäksi. Voit varmaan kantaa hänet jonnekin mukavampaan paikkaan sillä välin?”

“Etsin teidän ihan kohta uusiksi käsiini”, kyläpäällikkö vielä tuumasi, ennen kuin lähti hankkiutumaan kartanoltaan sairastupia kohden. Kyllä joku joutaisi varmasti poikkeamaan paikan päällä, jottei heidän tarvitsisi kannella Iriadoria kylmässä minnekään. Lääkäri, miksei myös parantaja, joku joka ymmärsi magian päälle. Niitä he tarvitsisivat juuri nyt, ja toivottavasti joku tietäisi miten tilanteen voisi ratkaista, sillä muuten Seyr ei tiennyt kenen puoleen kääntyisi asian kanssa.


//Aran on kato ovela ja kiepauttaa tilanteen vaan ympäri jollain kijai liikkeellä. Katala jää hämilleen. No kai se nyt sitten pitää hyväksyä, alan tästä eteenpäin esitteleen itteni disaster virgona, jolla on too much geeni//

[Aksutar]

Iriador oli vuorenvarma, ettei hän mitään lääkäriä tarvitsisi tähän hätään. Ja niin Darius halusi myös uskoa, mutta ennen kuin kukaan ehätti asiaan mitään edes kommentoida, päätti punapää menettää tajunsa, eikä tällä kertaa vaikuttanut havahtuvan hereille. Darius kurtisti kulmiaan kumppaniaan katsellen, ahdistuksen rinnassa kasvaen. Kyseessä täytyi olla jotain hämärää, ei Iriador ollut niin huonokuntoinen, että muuten vain saattaisi tajuntansa menettää tällä tavoin. Vai oliko korkeahaltialla sittenkin jokin sairaus, josta oli jättänyt kertomatta? Ei, ei Iriador niin tekisi… mutta jos tässä olisi kyse sellaisesta, Darius olisi enemmän kuin pettynyt kumppaniinsa.
”Tee se”, Eliittikenraali nyökkäsi, Lorythaksen ilmoittaessa hakevansa tohtorin kaiken varalta, ”Kannan hänet kirjastoon”, silmäpuoli jatkoi, hopeaverisen ehdotellessa, että hän veisi Iriadorin jonnekin mukavampaan paikkaan odottamaan.

Niine hyvineen kyläpäällikkö lähti matkaan ja Darius keräsi Iriadorin käsivarsilleen, kantaen tajuttoman kumppaninsa kirjaston divaanille odottamaan tohtorin saapumista. Odotellessaan vähentäen punapäiseltä ainakin ulkovaatekerraston pois päältä, jotta tohtorin olisi helpompi käydä nuorempaa haltiaa tutkimaan. Darius itsekin riisui ulkovaatteensa, eivät he nyt lähtisikään kylää tutkimaan.
Vaikka oli huolissaan, pysyi Darius yllättävän rauhallisena. Iriador ei näyttänyt olevan hengenhädässä, punapäisen vaikuttaen vain nukkuvan, joten Darius ei katsonut aiheelliseksi alkaa panikoimaan. Ahdistus rinnassa ja epätietoisuus kuitenkin olivat toista mieltä, ajaen eliittiä pikkuhiljaa hermostuneempaan tilaan, haltiakenraalin ollen turhankin levottoman oloinen, kun kyläpäällikkö tohtorin kera viimein paikalle saapui. Ja siinä vaiheessa Haukansilmä astui suosiolla pois pätevämpien tieltä, tiedostaen oman hermostuneisuutensa ja hankkiutuikin sen myötä kauemmas seuraamaan tilannetta, ettei vahingossakaan ärsyttäisi tai häiritsisi kylätohtoria työssään. Hiljaa pysyttelevä haukansilmäinen tarkkaili tilannetta kirjahyllyjen luota, kuunnellen mahdollista keskustelua Seyrin ja tohtorin välillä – hän itse ei käynyt kyselemään turhia saatikka keskustelemaan niitä näitä, vastaten kuitenkin kysymyksiin mikäli lekurilla oli sellaisia hänelle esittää. Mutta tuskinpa hänestä suurta apua oli vastauksineenkaan, sillä Darius ei osannut kertoa mitään normaalista poikkeavaa Iriadorin viimepäivien suhteen. Mitä nyt korkeahaltia oli vaikuttanut väsyneemmältä mitä yleensä, koska vaikutti nukkuvan yönsä huonosti. Mutta jokaisellahan heistä oli silloin tällöin aikavälejä, jolloin painajaiset piinasivat enemmän tai vähemmän? Heidän ammatissaan – ja tilanteessa… - painajaiset tuppasivat olevan yleisiä…


// Katala voi olla katala, mutta Aran onkin ovela. Kaks kusipäätä koittaa jekuttaa toisiaan 24/7. Ja nyt se disaster virgo with too much gene :D:D:DD:D:D //

[Crimson]

Lorythas ei aikaillut, vaan reippain askelin lähti marssimaan kartanoltaan heidän sairastupaansa kohden. Kuinka hän selittäisi tilanteen jollekin, kun ei tiennyt edes mikä Iriadoria vaivasi? Sillä hetkellä tosin suurin kruunatun aatteista oli, että he löytäisivät punatukkaisen tilaan selityksen, eikä syytä suuremmalle huolelle olisi.
Lämpimään tupaan astellessaan Seyr ei jäänyt selittelemään tilannetta kaikkien kuullen, vaatien vain matkaansa magiatietoisen tohtorin, jolla olisi hetki aikaa tulla käväisemään kyläpäällikön kartanolla. Vapaaehtoista ei tarvinnut kauaa etsiä, kun vanhempi haltiamies lyöttäytyi sarvipäisen seuraan ja tarjoutui avuksi, jahka vain saisi puettua takkinsa ylleen. Välineitä heidän ei sentään tarvinnut alkaa pakata matkaansa, ja joku varmasti voisi lähettää juoksupojan toimittamaan ne perille jälkikäteenkin.
Matka takaisin kohti kartanoa alkoi, korean asumuksen katon erottuen selvästi muiden rakennusten yläpuolella hieman kauempana. Lorythas ehätti vaihtaa Gaedelin kanssa pikaiset kuulumisen ja tilannekatsauksen omasta reissustaan reippaan kävelyn lomassa, puheenaiheen vaihtuen kuitenkin lopulta Iriadoriin. Siihen syyhyn miksi Seyr ylipäätään apua oli kaivannutkin. Tilanne ei tohtorismiehen mielestä vielä kuulostanut vakavalta. Muttei heidän myöskään pitänyt ottaa riskejä jos kyseessä olisikin joku yllättävä sairaus, joka pahimmillaan voisi tarttua muihinkin. Ja siitä Vaern oli samaa mieltä sen lisäksi, ettei hän halunnut Iriadorille tai Dariukselle sattuvan mitään ikävää niin pitkään kuin nuo hänen luonaan olisivat.

Sarvipäinen avasi heille lopulta kartanon oven, antaen vieraansa astua sisälle ensimmäisenä. Gaedel riisui takkinsa eteiseen ja kävi sitomaan puolipitkiä punertavan ruskeita hiuksiaan kiinni niskaansa samala, kun kaksikko asteli kirjastolle jonne Darius oli maininnut kaksikon poistuvan odottamaan. Ja sieltähän he Winderin kumppaneineen löysivätkin, Lorythaksen yrittäen hymyillä rauhoitellen levottoman oloiselle kenraalille. Mutta syystäkin Darius oli hermostunut, ja varmasti myös ahdistunut tästä tilanteesta, jota he eivät mitenkään olleet voineet edes aavistella tapahtuvan.
Lorythas kertasi miehelle viimein paremmin mitä oikeastaan oli edes tapahtunut, ja Darius saattoi vahvistaa hänen kertomansa tässä tapauksessa. Heillä ei ollut ainoatakaan epäilystä siitä mikä nuorinta vaivasi, ja oliko kyseessä joku tavanomainen vai magiaperäinen seikka. Mutta sitähän Gaedel oli tullut selvittämään, miehen käyden oitis tutkimaan punatukkaista paremmin. Kuunnellen hengitystä, kokeillen pulssia, etsien kaulanpielistä tunnustellen mahdollisia taudin merkkejä. Muttei Iriadorista löytynyt näennäisiä fyysisiä merkkejä mistään vakavasta, mikä olisi voinut uhata tuon henkeä. Iriadoria ei myöskään ollut kirottu tai lumottu, eikä Gaedel kyennyt parantajanlahjoillaan auttamaan sokeaa, sillä eihän nuorimmassa ollut kuitenkaan fyysisiä vammoja tai magian aiheuttamia jälkiä tai sanktioita mitä parantaa.

Myös Iriador havahtui hätkähtäen hereille oudosta unenomaisesta tilastaan, josta häntä ei ollut saatu herätettyä muutoin. Päässä tuntui oudolta, ihan kuin joku olisi juuri tonkinut hänen kaikki ajatuksensa läpikotaisin ja jättänyt kaiken hujanhajan jälkeensä levälleen. Oli vaikeaa muistaakin joitain yksittäisiä asioita yllättäen, sokean päättäenkin keskittyä toistaiseksi vain tähän hetkeen ja paikalle saapuneen tohtorin kysymyksiin vastailuun. Hän ehtisi tiedustella myöhemmin miksi hän makasi kirjaston divaanilla, ja hänestä tuntui siltä kuin mielensä olisi jäänyt hurrikaanin silmään.

“En osaa ehdottaa lepoa ja ruokailua enempää tähän hätään, ystävänne kuitenkin vaikuttaa näennäisesti terveeltä.” Gaedel saneli tilannekatsauksensa hartioitaan kohauttaen.
“Se siis... e-ei ole mitään magiaankaan liittyvää?” Lorythas tiedusteli vielä nopeasti kynsiään hillitysti naputellen toisiaan vasten, vaikuttaen tilanteesta huolestuneelta. Mitä jos ruoka ja lepo eivät olisikaan tarpeeksi, ja Iriador menettäisi tajuntansa vielä uudelleen?
“Mikäli on, ei se ole mitään sellaista jota osaisimme käsitellä täällä. Jos kohtaukset jatkuvat voimme kääntyä vielä kylän velhojen puoleen kenties tai harkita yksityiskohtaisempia tutkimuksia, tai teidän olisi paras palata takaisin omienne luo.” Tohtori vilkaisi Iriadorin ja Dariuksen puoleen arvioiden; Kenties puolueellisilla olisi omat keinonsa hienoissa kaupungeissaan ratkaista tällaiset ongelmat ja salatut tietotaitonsa heihin verrattuna. Mutta sitähän Gaedel ei sanonut ääneen, pistäessään merkille Seyrin harmistuvan hänen sanoistaan syystä tai toisesta.
“Tulemme käymään sairastuvilla jos tämä kaikki jatkuu tai jotain uutta ilmenee. Kiitos että vaivauduit paikalle.” Vaern huokaisi, aavistuksen pettyneenä itseensä ettei hänellä ollut tarjota ihmeparantumista Iriadorille, eikä kyllä kenelle toisellekaan tässä huoneessa. Hän sai haltialääkäriltä vielä lohduttavan kosketuksen käsivarteensa, jonka myötä Gaedel poistui paikalta uskoen kolmikon kyllä pärjäävän keskenään ainakin toistaiseksi tapauksen kanssa.
“Olen pahoillani...”, Lorythas saikin mongerrettua suustaan kuin olisi tehnyt muka jotain väärin, varovaisesti vilkaisten Winderiin samalla. “En omista parannusta tähän, enkä usko että tulenkäyttöön erikoistuneet maagimme osaavat tehdä tilanteen suhteen yhtään sen enempää kuin Gaedelkaan.”


//Katala ja Ovela, uus Pat ja Mat tag duo. Ne on niin kiireisiä jekuttaan toisiaan et jää kaikki muu huomiotta ja omaan arvoonsa, kuten et villit Jackat vaeltelee linnalla päivittäin muuten vaan rellestämässä ja Jaakot ei tee asian eteen yhtään mitään. Vois vaihtaa battletagiks disaster virgo. Uus vuos, uus nickname//

[Aksutar]

Mitään ratkaisevaa ei selvinnyt tutkimuksista huolimatta ja sekös turhautti vielä enemmän. Vaikka Iriador vaikuttikin olevan kunnossa, ei tämä silti ollut normaalia nuoremmalle haltialle. JOTAIN oli vialla, mutta kukaan heistä ei osannut sanoa mitä.
Korkeahaltia kävi jopa heräämään tilanteeseen, mutta vaikutti poissaolevalta ja… ei niin terävältä, mitä yleensä. Iriador kykeni kuitenkin vastailemaan tohtorin kysymyksiin, mikä varmasti avasi tilannetta paremmin parantajalle – tai niin Darius uskoi. Se usko kuitenkin lopahti, kun ruskeatukkainen haltia myönsi, ettei osannut ehdottaa mitään muuta kuin lepoa ja ruokailua. Jotain, mitä he olisivat itse voineet päätellä olevan hyväksi tässä tilanteessa. Toisin sanottuna lääkärin käynti oli täysin turha. Tai sitä mieltä Darius kaikessa turhautuneisuudessaan oli. Epätiedossa eläminen kun ei sopinut hänelle, vieläkään. Syvällä sisimmässään hän kuitenkin tiesi parantajan tehneen parhaansa ja sentään he olivat saaneet varmuuden siitä, ettei Iriadoria vaivannut mikään tavallinen tauti. Mutta silti, turhautti.

Tohtori kuitenkin ehdotti kylän velhojen puoleen kääntymistä, mikäli he epäilivät jotain magiaperäistä. Tai sitten vieraiden lähtemistä takaisin omiensa luo. Se särähti epämukavasti eliitin korvaan, Dariuksen silmäillen lääkärin puoleen nyt arvioivasti, muttei mitään ääneen käynyt sanomaan. Briarista lähteminen ei kuitenkaan ollut mieluisa vaihtoehto, tuskin kukaan heistä halusi tämän lomailun päättyvän vielä…
Niiden sanojen myötä tohtori lopulta poistui, hiljaisen Haukansilmän katsellen tuon perään hetken, ennen kuin katseensa käänsi Lorythaksen puoleen, joka pahoitteli kykenemättömyyttään auttaa tämän paremmin tilanteessa.
”Ei se ole sinun syysi”, Darius huokaisi, selvästi yrittäen peitellä sitä kireyttään ja nyreyttään, mikä epätiedottomuus toi. Ei hän halunnut olla ilkeä hopeaveriselle, eikä hän liioin syyttänyt tuota mistään.
”Teit sen mikä voit”, Hän jatkoi, kävellessään lähemmäksi kaksikkoa, ”Mutta vaikka velhonne olisivatkin erikoistuneet tulimagiaan, pitäisi heitä silti yhtenä vaihtoehtona. Ken tietää, ehkä jollakin heistä olisi edes tietoa jakaa tällaisista tapauksista, vaikkei sitten taitoa auttaa löytyisi”.
”Se siis, jos tämä jatkuu… Ja jos epäilemme sitä magiaperäiseksi”, Darius huokaisi, vilkaisten Iriadorin puoleen, ”Muussa tapauksessa meidän lienee harkittava piilopaikkaan palaamista…”, eliitti toisti lääkärin toteaman, kuulostaen yhtä vastentahtoiselta sille idealle, kuin voisi kuvitellakin.

”Kuinka voit?”, Darius lopulta kysyi Iriadorilta, silmäillen nuorempaansa, ”Sinun lienisi parasta syödä jotain… Mutta ehkä meidän ei kannata lähteä kylälle pyörimään sen tähden”.



//PAT JA MAT KYLLÄ. Niin kiireisiä toisten koijaamisessa että se Jacka pääsee aarre holvin raidaan ja löytyy pian istumasta sieltä valtaistuimelta kruunu päässä, juomassa kallista viiniä kultapikarista. Jaakko ei tee asian eteen mitään mutta Perian tulee pian vetään Jackan korvasta pihalle, kiukkusena ku vanha piika. Sit Jacka vaan virnistää sille ja Perian tuntee kuumotuksen poskilla. Ja apua nyt :D:D:DD Kyllä, disaster virgo kuulostaa täydelliseltä nicknamelta sulle. I dare you //

[Crimson]

Lorythasta harmitti, kismitti ettei hän kyennyt tarjoamaan Dariukselle ja Iriadorille tämän enempää. Eihän sen olisi pitänyt häntä satuttaa vastaavalla tavalla, mutta Seyr oli jo tottunut liiakseen ajatukseen että hän oli aina vain pettämässä rakastamiensa luottamuksen tavalla tai toisella kerta toisensa jälkeen. Hän olisi melkein antanut mitä tahansa voidakseen nyt olla suurikin velho ja tietäjä edes hetken voidakseen kertoa varmaksi, ettei heillä ollut mitään hätään. Mutta sellainen taisi olla pelkkää toiveajattelua…
”Olet kai oikeassa”, sarvipäinen huokaisi pian ryhtiään suoristaen, mutta säilyttäen yhä kasvoillaan huolestuneen ilmeensä. Ainakin he voisivat kysyä jos joku kylän maageista osaisi jakaa tietotaitoa asiaan liittyen heidän kanssaan. Lorythas kuitenkin epäili, kuten tohtorikin, etteivät he löytäisi vastauksia täältä. Pitäisikö hänen lähettää mitään sanomatta kirje A’daruilille Elwoodiin? Ehkä Qira olisi osannut auttaa heitä?

Iriador näytti yhtä vastahakoiselta kuin miltä Dariuksen sanat kotiin palaamisesta olivat juuri kuulostaneet. Hän ei todellakaan olisi halunnut palata takaisin lusimaan aikaansa piilopaikkaan vain jonkun tällaisen tähden, mutta oliko heillä vaihtoehtoja? Kyseessä oli kuitenkin eliittiryhmän jäsen, ja Iriador tiedosti osansa nykyisessä asemassaan olevan tavallista tärkeämpi. Jos hänellä sattuisi jotain, romahtaisi myös Darius. Ja Dariuksen myötä koko Kuiskaus saattaisi kärsiä.
”Tuntuu siltä kuin olisin jäänyt hevoskärryjen alle vaikkei mihinkään satukaan”, punapää totesi vaikeana haluamatta myöntää itselleen täysin sitä, että olo muistutti kuin ylikypsäksi keitettyä nuudelia. Puhumattakaan kuinka liian pehmeältä ja kepeältä ajatuksenjuoksu tuntui yllättäen. Ihan kuin todellisuus olisi ollut jotain typerää höyhenenkevyttä unta, jossa jännityksellä sai alati odottaa jonkin kääntäen kaiken kaaokseen ykskaks, kun sitä vähiten odottaisi.
Iriador valui pitkin divaania röhnöttämään, kun oli juuri vasta yltänyt istumaan siihen kunnolla. Keho oli virkeä, mutta hänen mielensä oli yllättäen niin uupunut että pelkkä ajatteleminen tuntui hankalalta.
”Murehtiminen tuskin kuitenkaan auttaa asiaa”, Iriador yritti takoa kasvoilleen lempeänrauhallisen lohduttelevan hymyn ja katsahti Dariuksen suuntaan.
”Tarvitsen vain hetken sijan levätä juuri nyt.” Asia ei liennyt olevan niin yksinkertainen, ja Iriador myös tiesi sen, muttei toivonut että kukaan heistä olisi juuri nyt murehtinut ja tehnyt huoneen ilmapiiriä tämän raskaammaksi.

”Järjestän teille jotain helppoa purtavaa pikaisesti”, Lorythas tuumasi vierestä lähemmäs askellettuaan, ”Se on vähintä mitä voin vielä tähän hätään tehdä. Pyydän Gaedelia haastattelemaan Briarin magiaa taitavia, hän todennäköisesti kuitenkin tietää paremmin mitä tarvitsemme juuri nyt.” Puoliverinen pohti ja pyyhkäisi kasvojensa syrjää kädensyrjäänsä vaativasti. Kaikki olikin ehtinyt sujua vähän turhan hyvin, vaikka itse kutakin heistä painoivat omat ja yhteiset murheet ja aatteet.
”Voin pyytää myös apua Elwoodista… vaikka ymmärrän kyllä, jos ette halua heidän sekaantuvan asioihinne. Mutta se on… vaihtoehto.” Vaern hymyili vaikeasti Haukansilmälle, ”Mutta nyt, jätän teidät hetkeksi kahden, suokaa anteeksi. Palaan ihan pian purtavan kera”. Hopeaverinen laski nopeasti vielä kätensä Dariuksen hartialle lohduttavaksi eleeksi. Ja antoi sen lipua siitä kevyesti mukanaan pois kun Seyr suuntasi keittiön puoleen kokoamaan jotain yksinkertaista murkinaa kaksikolle näin alkuunsa.

”Hän on huolissaan sinusta Darius. Hän tietää, ettei hänellä ole avaimia ratkaista tätä, joten mitä jos sinulle käy samoin kuin minulle?” Iriador huokaisi kun Lorythas oli poistunut, muutaman kerran taputtaen divaania vierellään kevyesti kuin kehotuksena kumppanilleen istua alas lähelleen hetkeksi.
”En tiedä mistä tämä johtuu. Olen yllättäen vain niin… väsynyt. Ja ajattelin kai että tämä johtuu siitä, että olemme saaneet olla täällä rauhassa jo pidemmän tovin. Että minulla on aikaa muillekin ajatuksille kuin vain töille, murheille ja kiireelle, mutta viimeisen viikon myötä jokin on tuntunut kuluttavan psyykkistä energiaani. Ihan kuin magiani ja energiani vuotaisi silkkaan pohjattomaan kaivoon..
”Minusta tuntuu kuin jokin tai joku kaivelisi alati mieltäni, niin kuin Cúthalioneilla on tapana tehdä. Ja kun ummistan silmäni iltaisin ja nukahdan näen outoja aavemaisia hahmoja ja eläimiä jotka johdattavat minua jonnekin. Tai ehkä ne haluavat minulta jotain? Ja vaikka säpsähtäisin hereille, ne ovat minua vastassa kun vaivun uneen uudestaan.”
”Alan kuulostaa ihan hullulta”, Iriador naurahti surkuhupaisasti selitykselleen, tietämättä kuinka muka olisi saattanut paremmin kertoa tuntemuksistaan toiselle, ”Lupaa että olet vierelläni vaikka menettäisinkin tajuni taas. Keksimme jotain, niin kuin joka kerta aikaisemminkin. Jonkun polku risteää kanssamme taas tarkoituksella, ja sitten kaikki on taas hyvin.”



//:DDD No todellakin. Jacka vain toivoo jossain kaaosmielessään, että Perian heilastelisi nätisti kyljessä kiinni. Jep jep. Jaakkoa ei enää kiinnosta – paitsi sienifarmi, metsämökki ja Hecan perseilyt. DISASTER VIRGO INCOMING. Pitää alkaa pelaan nyt jotain uutta peliä selvästi missä voin käyttää tota, tai vaihtoehtosesti tehä tolla nimellä uus hahmo faikkariin :D//

[Aksutar]

Kaikkien mieli oli alhaalla Iriadorin tilanteen tähden. Dariusta turhautti eniten se, etteivät he tienneet mikä oli vialla. Ehkä tämä olisi vain ohimenevää ja huomenna Iriador voisi jo paremmin? Tai ehkä tämä oli jotain vaarallista ja pian Iriadorin vointi olisi kahta kauheampi? Darius ei tiennyt, eikä tiennyt kukaan muukaan ja se tässä turhautti! Eikä tässä voinut oikein ketään syyttääkään… Jos olisi, olisi Dariuksella ollut edes yksi tapa purkaa turhautumistaan.
Eliitin huomio kääntyi kumppanin puoleen, Iriadorin kuvaillessa olotilaansa. Haukansilmä kykeni hymähtämään pienesti, huvittuneesti moiselle kuvaukselle, vaikkei tilanne itsesään kovin hauska ollutkaan. Punapäisen huomauttaessa, ettei murehtiminen asiaa auttaisi, ei Darius voinut kuin huokaista syvään, turhautuneena, mutta lopulta nyökkäsi. Hän halusi uskoa siihen, että Iriadorin tila paranisi levon myötä, mutta pessimismi ja negatiivinen ajattelutapa olivat vallanneet hänen mielensä jo ajat sitten.

”Toivotaan niin…”, Darius vastasi Iriadorille lopulta, tuon uumoiltua levon auttavan. Ja vaikka Iriador hymyili, ei Darius saanut itseään tekemään samoin. Haukansilmäisen huomio kääntyi pian hopeaveriseen, Lorythaksen kertoessa hankkivansa heille jotain purtavaa. Kyläpäällikkö aikoi myös pistää alaisensa juoksemaan Briarin magiaa taitavien luona kyselemässä, sikäli mikäli kellään olisi mitään apua tähän pulmaan.
”Se kuulostaa hyvältä”, Eliitti nyökkäsi, yrittäen herätellä toivoa siitä, että joku osaisi auttaa. Mutta kun Lorythas ehdotti, että voisi ottaa yhteyttä Elwoodiin, Darius laski katseensa maahan. Elwoodin Syöjätär oli käynyt turhankin tutuksi silmäpuolelle, mutta se noita varmasti osaisi auttaa. Mutta kun kyseessä oli Iriador, Dariuksen kumppani, ei eliitti ollut ihan niin varma kuinka innoissaan Syöjätär oli heitä auttamassa. Olivat välit kuinka hyvät sitten Seyrin ja noidan välillä. Tällaisina hetkinä Darius ehkä mielensä perukoilla toivoi, että Theodluin olisi ollut paikalla. Vaikka se äpärä ei olisi ymmärtänyt tästä tilanteesta yhtään sen enempää mitä he, olisi Theodluin varmasti ollut jo ottamassa yhteyttä tahoon tai toiseen avun tarpeessa, kysymättäkin.
”Katsotaan sitä sitten… jos tilanne ei tästä parane”, Darius lopulta vastasi, ennen kuin Lorythas kävi poistumaan. Jälleen kerran koittaen pienesti hymyillä edes sarvipäiselle, tuon hänen hartiaa koskiessa, mutta se hymy ei ottanut kohotakseen.

Haukankatse seurasi hetken Lorythaksen poistumista, ennen kuin hänen huomionsa kääntyi takaisin Iriadorin puoleen.
”Sinusta hänen pitäisi olla huolissaan. Kuten meidän kaikkien”, Darius hymähti, Iriadorin huomauttaessa sarvipäisen olevan huolissaan silmäpuolesta. Tähän mennessä Dariuksella ei ollut käynyt mielessäkään, että sama kurja olotila voisi olla hänelläkin edessä. Mutta nyt kun Iriador sen mainitsi… Jos tuollaiset maagiset oireet ottivat tarttuakseen, olisi hänkin kohta huonona.
”En usko että niin kävisi… Vaikken tiedä yhtään sen paremmin kuin kukaan muukaan, mikä sinua vaivaa”, Darius lopulta huokaisi, haluten uskoa, ettei kyseessä olisi mitään ”tarttuvaa”. Eliitti jäi kuitenkin hetkeksi vain tuijottamaan divaania, jota Iriador oli taputtanut muutaman kerran merkkinä kenraalille istua alas. Hän tunsi itsensä liian levottomaksi moiseen… mutta eipä huonetta ympäri ravailu olisi asiaan auttanut yhtään sen enempää. Joten, kun Iriador jatkoi puheitaan, kävi Darius hitaasti askeltamaan lähemmäs divaania ja lopulta istahti alas. Ilmeensä kuitenkin muuttuen entistä synkemmäksi, kun kuuli korkeahaltian kuvailevan olotilaansa ja mainitsevan Cúthalionit…

Voisiko Aran tai peräti Areth olla kaiken tämän takana? Ei, ei heidän pitäisi kyetä taikatemppuihinsa ollessaan kaukana jossain. Ei ainakaan Dariuksen tietojen mukaan…
Mutta ajatus siitä, että Aran saattoi olla mahdollisesti kaiken tämän takana… kenties Argenteuksen tai Zhiermatuin avulla… tai Arethdriel Mordecain avulla? Vaikka kuinka Darius halusi jo luottaa Arethdrieliin, ei hän silti voinut olla epäilemättä häntäkin.
Hetkeksi ajatuksiinsa ja kohoavan raivon tunteisiin eksynyt eliitti havahtui takaisin tilanteeseen, Iriadorin pyytässä häntä lupaamaan olevansa punapäisen vierellä, vaikka tuo menettäisi tajunsa uudemman kerran. Darius tuhahti lempeästi, kääntyen samalla paremmin Iriadorin puoleen.
”En lähde viereltäsi minnekään”, Darius lupasi, aikoen pitää sen lupauksen, ”Mutta sinun pitää luvata, että yrität levätä. Jahka olet saanut syödäksesi, menemme takaisin makuukammariin…”, eliitti jatkoi, nostaen kätensä Iriadorin puoleen, kepeästi silitellen korkeahaltian punaisia hiuksia paremmin pois tuon kasvojen tieltä.
”Kyllä sinä selviät…”, Darius ei ollut varma, vakuutteliko ennemmin Iriadoria vai itseään, ”Ehkä tämä liittyy jotenkin omiin maagisiin kykyihisi… Toivotaan, että Lorythas löytää jonkun kylästään, joka osaisi antaa edes jotain suuntaa tilanteen suhteen”.


// Jacka senkin agent of chaos :D:D:D JAAKKOA EI KINOSTA, Jaakon pitää päästä eläkkeelle sienifarmaileen. Ja Heca tulee sen tontin vartijaks. Ei ollu vahtikoira oli vahtisiili. No selvästikin :D:D:D:D:D:D //

[Crimson]

Iriador hymyili lempeästi, yrittäen ylittää sen mieltään turhauttavan väsymyksen rajan nauttiakseen oikeasti Dariuksen huomionosoituksista. Kumppaninsa pitäisi hänestä huolen, kävi mitä kävi. Ja tuskin kuluisi aikaakaan, kun hän olisi jälleen kunnossa, ja kaikki helpottaisi. Mutta sen ajattelu ei olisi tämän päivän murhe, ja mielessään Iriador toivoi, että myös Darius ja Lorythas voisivat suhtautua asiaan kevytmielisemmin. Vaikka se taisikin olla pelkkää toiveajattelua tähän hätään…
”Oli mitä oli, en anna sen kaataa minua multaan saakka. Lupaan sen sinulle, vaikka se olisi viimeinen asia johon kykenen.” Punapää hymyili pienesti, kevyesti kätensä kohottaen Dariuksen reidelle ja siveli housujen pintaa kämmenensä alla rauhallisesti. Kunpa kaikki olisi vain hyvin jälleen pian.

---

Muutaman päivän kuluttua tilanne ei kuitenkaan ollut helpottunut. Se oli itseasiassa mennyt vain huonompaan suuntaan, Iriadorin pyörtyillen tai nukahtaen mitä oudompiin paikkoihin yllättäen, kun Lorythas ja Darius sitä vähiten osasivat odottaa. Tilanne ei kuitenkaan ollut millään tapaa kaoottisempi tai hirveämpi kuin aikaisemminkaan, mutta jatkuva väsymys oli saanut korkeahaltiasta väsymystään uupuneen äreän ja poissaolevan.
Iriadorilla ei ollut energiaa osallistua mihinkään. Viimeisin päivä oli kulunut lähinnä leväten ja nukkuen, eikä asiaa ollut auttanut kovin aikaisin yöpuulle vetäytyminen omiin oloihinsa. Kun Lorythas oli illan myöhäisempinä tunteina vieraillut punapään luona, oli Iriador nukkunut niin sikeää unta ettei hän ollut saanut toista havahtumaan hereille hienovaraisella herättelyllä. Ja sekös oli alkanut painaa sarvipäisen sydäntä ja mieltä, hopeaverisen tietäessä Dariuksen ottavan kaiken varmasti kahden verroin raskaammin mitä hän tähän hätään kykeni. Ja kuinka vaikeaa se olikaan pysyä rationaalisena ja rauhallisena osapuolena tällaisena hetkenä, Seyrin pelätessä heidän kaatuvan uneen seuraavana yksi kerrallaan Iriadorin jälkeen!

Sinä iltana, valkeaan kaapuun sonnustautunut puoliverinen oli kuitenkin ottanut tehtäväkseen vielä astella oleskelutilojen puoleen. Kirjojen lempeä tuoksu leijui vastaan jo hämärällä käytävällä saakka, Hopeisen huokaistessa itseään rauhoitellen syvään ennen kuin kirjaston raollaan olevalle ovelle koputti ja astui siitä sisään. Huoneeseen, jossa hän tiesi Dariuksen viettäneen jo tovin. Todennäköisesti hermonsa riekaleina ja räjähdysalttiina epätietoisuuden tähden. Mutta se oli Lorythaksen huolista viimeisin juuri nyt.

”Sinunkin kannattaisi vetäytyä jo lepäämään”, sarvipäinen henkäisi rauhallisesti peremmälle astuessaan himmeästi valaistuun tilaan, jossa takatuli vielä paloi ja loi lämpöään huoneeseen.
”Vaikka tiedänhän kuinka vaikeaa se juuri nyt taitaa olla – mutta silti…” Lorythas esitti toivomuksensa, seisahtuen aloilleen tummatukkaisen läheisyyteen, ja katsoi lempeän välittävästi kenraaliin. Hän lähettäisi kirjeen huomenissa Elwoodiin, A’daruilille, joka tapauksessa. Mutta olisiko se liian myöhäistä jo? Ehtisikö kirje ajoissa perille ja Syöjätär siihen vastaamaan heille? Turhautti suunnattomasti, kun apua Iriadorin vointiin ei ollut löytynyt paikallisista. Ja siihen päälle Darius stressasi ja sai sillä myös hopeaverisen mielen levottomaksi.
”En saanut Iriadoria hereille, mutta hän nukkui rauhallisesti vierashuoneella kun kävin siellä aikaisemmin. Kaikki oli hyvin Darius, hän on vain väsynyt.”


//Sopiva titteli sille <3 Jaakko on eläkkeen tarpeessa jo, hovista farmaileen. Mikäs sen parempaa oiskaan! Vahtisiili on paljon vaarallisempi kuin vahtikoira. Ei ollu verikoire, oli VERISIILI. Disaster virgo tulee oleen lalafel sitten. I promise//

[Aksutar]

Iriadorin lupailut hengissä pysymisestä olivat laiha lohtu, mutta niille sanoille Darius kuitenkin hymyili pienesti. Seuraavien päivien myötä kuitenkin alkoi käydä selväksi, ettei tilanne ainakaan parempaan suuntaan lähtenyt.
Korkeahaltian tila romahti hiljalleen päivien myötä, eikä Darius saatikka Lorythas voineet tehdä mitään muuta kuin seurata vierestä. Kyläläisistä ei ollut apua Iriadorin vaivan suhteen ja he saattoivat vain arpoa, mikä taho olisi paras apu tähän hätään. Sitä eliitti ei tiennyt ja sekös turhautti haltiaa entisestään. Ehkä tilanne ei oikeasti ollutkaan niin kamala, mitä Darius oletti, mutta tietämättömyytensä sai kenraalin turhautumaan ja näkemään kaiken vain kamalampana. Eniten häntä turhautti se, ettei hän itse voinut tehdä yhtään mitään rakkaansa eteen.

Ilta oli jälleen laskeutunut Cryptin ylle, takana ollen jälleen stressaava ja täynnä huolta ollut päivä. Darius oli levoton. Siinä missä Iriador oli nukkunut liikaakin, ei eliitti ollut saanut unenpäästä kiinni kunnolla näiden päivien aikana. Jos hän nukkui, oli uni katkonaista ja vain muutaman tunnin pätkiä. Uupumuksesta ja unettomuudesta johtuen Darius olikin äärimmäisen pahalla päällä, kaiken sen murehtimisen ja stressin lisäksi. Tämä ”hermoloma” oli vain muutamassa päivässä muuttunut silkaksi suruksi.
Eliittikenraali yritti pitää ajatuksensa jälleen kiireisenä kaikella mahdollisella. Sillä jos hän ei pitänyt niitä kiireisenä, oli hän heti murehtimassa ja miettimässä Iriadorin tilannetta ja tulevaa, jonka johdosta hän vain ahdistui ja alkoi voimaan fyysisesti pahoin. Darius ei koksaan ennen ollut kokenut niin suuria fyysisiä oireita psyykkisten oireiden lisäksi ja se oli kamalaa. Tuntui, kuin hän ei olisi saanut henkeä. Rintaa puristi ja kivisti, mikään asento ei tuntunut helpottavan sitä kipua, joka säteili selkään ja hartioihin asti. Puhumattakaan päänsärystä – ja palanneista haamukivuista puuttuvan silmän osalta.

Vaikka oli vapaalla, oli ilta ja hän ei todellakaan ollut lähdössä minnekään, oli Darius pukeutunut viimeisen päälle virallisempiin kutimiinsa. Sekin oli vain yksi keino yrittää pitää ajatukset ja ahdistus kurissa. Kokomustaan asukokonaisuuteen pukeutunut eliitti oli löytänyt tiensä kirjastoon, jossa oli malttanut istahtaa hetkeksi lukemaan kirjekyyhkyn tuomia raporttipapereita piilopaikasta. Tosin, ennen kuin oli alas istahtanut, oli Haukansilmä viettänyt yli tunnin vain kävellen ympäriinsä kirjastossa.
Haukankatse kohosi terävästi sarvipäisen kyläpäällikön puoleen, kun Lorythas paikalle saapui ja tutuksi käyneeseen tapaansa kehotteli eliittiä lepäämään. Darius ei vastannut siihen mitään, tuijottaen vain kulmansa alta hopeaverisen puoleen, näyttäen ehkä ilkeämmältä mitä oikeasti oli. Mutta he molemmat tiesivät, ettei Darius ollut menossa lepäämään vielä tunteihin, jos ollenkaan.

Kyläpäällikkö jatkoi puheitaan, kertoen kuinka oli korkeahaltian tilan käynyt tarkistamassa, mutta mitään muutosta ei ollut tapahtunut. Iriador yhä nukkui ja tällä kertaa Lorythas ei ollut edes saanut häntä hereille.
”Niin kävi äidillemme”, Darius viimein avasi suunsa, laskien katseensa takaisin kirjeisiin, ”Hänen vointinsa heikkeni, hän nukkui enemmän ja enemmän. Ja pian häntä ei saanut enää hereille. Päivä tai pari eteenpäin hän oli poissa”, Kenraali kertoi, tuoden näin omien kokemusten kautta esille mitä mieltä oli tilanteesta.
”Jos Iriador nyt nukkuu pois, en anna sitä ikinä anteeksi itselleni. Meidän olisi pitänyt toimia jo, kun hän kykeni vielä pysymään hereillä”, Eliitti jatkoi, nousten nyt sijoiltaan ehkä turhankin äkäisesti, lähtien jälleen kulkemaan ympäri huonetta, ”Meidän olisi pitänyt palata omiemme luo jo silloin kun tämä alkoi! Nyt se on liian myöhäistä – emmekä edes tiedä kuka meitä voisi auttaa!”
”Tai tiedämme, ainakin yhden… mutta epäilen, ettei Yliparantaja halua meitä auttaa tässä tilanteessa”, Darius lisäsi, äkäisten askelten vieden haltiaa ympäri huonetta. Toki, kaiketi niitä oli muitakin tahoja, jotka olisivat voineet auttaa, mutta Darius ei tiennyt kenen puoleen olisi edes kannattanut kääntyä? A’daruilin? Mordecain? Argenteuksen? Joku muu magiantaitaja? Vai olisiko jopa Theodluin voinut auttaa? Ehkä ei, mutta sentään se puoliverinen äpärä olisi varmasti tiennyt kenen puoleen olisi edes kannattanut kääntyä!


// Sopiva titteli indeed! Ja kyllä, Jaakko eläkkeelle, kannatan tätä aloitetta. Aran ei. VERISIILI APUA :D:D:DD need me one of those. Ja sos nyt, Disaster virgo voi tulla sit seikkaileen murhamarsun kanssa //

[Crimson]

Mielessä myllysi tietenkin kuin hurrikaanin silmässä, mutta Lorythas pyrki pysymään rauhallisena. Hän tiesi kyllä Dariuksen voivan pahoin tästä tilanteesta, ja ennen pitkään kenraali varmaan stressaisi itsensäkin nurin. Ellei jopa jo tänä iltana, sillä siitä Puolikäärme oli varma että saisi valvoa aamuun asti odottaen Dariusta vuoteeseen, jos halusi yhtä pitkään sinnitellä hereillä. Mutta hänellä oli tehtävää huomenna, ja täällä murehtimalla kilpaa Winderin kanssa heistä molemmat olisivat lopulta vain ja ainoastaan pahalla päällä.

Pieni huolenhäiven ja osaa ottavainen ilme kohosi Seyrin kasvoille Dariuksen kertoessa äitinsä poismenosta. Tietenkin oli helppo heijastaa omia kokemuksia tähän hetkeen, mutta ei Lorythas uskonut Iriadorin niin huonossa kunnossa kuitenkaan olevan. Vai vähättelikö hän tilannetta vain yrittääkseen lohduttaa itseään? Ei. Yliparantaja olisi jo täällä, jos kyse olisi sen naaraskäärmeen valittujen hengenmenosta. Eiväthän he olleet maksaneet takaisin Shyvanalle mistään alkuunsakaan, eikä Tuulenkantaja päästäisi heitä siten vain hyppysistään karkaamaan, kun yksi huono tällainen vastaava tapahtuma sattuisi heidän tielleen.
Niistä ajatuksistaan Lorythas kuitenkin koki paremmaksi pitää suunsa kiinni, sillä hän tiesi Dariuksen vain pillastuvan lisää, jos kyläpäällikkö kävisi huomauttelemaan vanhimman naaraan juonitteluista. Jo viime kerralla Winder oli suin päin käynyt korottamaan ääntään Yliparantajalle, eikä varmastikaan epäröisi tehdä samaa toiste yllytyksen myötä tulistuttuaan.
”Olemme tehneet kaiken minkä pystymme, eikä vielä ole liian myöhäistä yrittää.” Lorythas tuumasi mahdollisimman rauhalliseen ääneen, katseensa seuratessa ympäriinsä astelevaa miestä.
”Meidän ei pitäisi ajatella lopputuloksista sitä surkeinta. Niin vaikeaa kuin optimistisena pysyminen onkin…” Puolikäärme jatkoi.

”Minä kirjoitan huomenissa Elwoodin kyläpäällikölle, ja kirje on Vanhametsässä ennen auringonnousua.” Hopeaverinen huokaisi toista käsivarttaan hieroen puoliksi ajatuksissaan, kohottaen katseensa kuitenkin määrätietoisesti aamutähteensä.
”Qira jos kuka osaa ratkaista tämän, maksan mitä vain sille noidalle tarpeen vaatiessa teidänkin puolestanne. Sitä paitsi A’daruil on minulle palveluksen velkaa…” Kyllä sarvipäisellä olisi varaa vaatia apua noidalta, olihan Qira viimeksi pyytänyt apua häneltä Theon suhteen. Jo pelkästään Syöjätärtä mielessään ajateltuaan Lorythas oli aistivinaan ilmassa jotain outoa magiaa, mutta ehkä kyse oli vain hänen herkästä mielikuvituksestaan tai Iriadorin tilanteesta. Ainoa joka heitä voisi kuunnella salaa oli Shyvana, ja vanhimman naaraan läsnäolon Seyr olisi aistinut paljon voimakkaammin.
”Se on huomisella tehtävälistallani ensimmäisenä. Kukaan ei vapaaehtoisesti lähde ratsain tai lentäen Elwoodiin yötä vasten sattuneista syistä.” Lorythas huokaisi jälleen. Niin paljon kuin hän luottikin A’daruiliin, ei hän voinut väittää että olisi luottanut Elwoodiin kylänä ja kaikkiin sen asukkaisiin sinisin silmin. Siellä metsässä tapahtui outoja asioita, ja yö varmasti lietsoi kaikenmaailman magiaa ja henkiä riekkumaan sellaisessa kirotussa loukossa enemmän kuin tarpeeksi pyytämättäkin.

”En kuitenkaan yksinkertaisesti jaksa valvoa tämän pidempään tilannetta, olen väsynyt. Päivän töistä, ja siitä että sinulla on huono olla… ymmärrät varmaan…” Sarvipäinen napsutti kynsiään yhteen päätään kallistaen, pahoittelevan oloisena.
”Minun täytyy levätä edes hetki, sikäli mikäli edes saan unta. S-saat tietenkin tulla häiritsemään minua jos tarvitset mitään, mutta etköhän löydä täältä kaiken haluamasi jo… Eikä minusta ole pakottamaan sinua levolle tuossa mielentilassa. Minä ymmärrän kyllä Darius, ymmärrän miltä sinusta tuntuu juuri nyt, mutten kykene pyyhkimään murheitasi tai vihaasi syrjään. Vaikket jaksaisi hereillä huomenna, minä olen hereillä puolestasi, ja teen kaikkeni jotta Iriador kykenisi voimaan jälleen paremmin.”

”Hyvää yötä Aiedail, rakastan ja välitän teistä loputtomiin.” Puolikäärme toivotti haikeana. Ei hänestä olisi juuri nyt vänkäämään Dariuksen kanssa mistään, ja ehkä olisi parempi poistua ja antaa kenraalille omaa tilaa ennen kuin hänkin menettäisi malttinsa jostain typerästä syystä. Tämä tilanne ei ainakaan ratkeaisi riitelemällä, siitä Lorythas oli enemmän kuin varma.
”Pidä huolta edes että takassa säilyy tuli, jottei sinun tarvitse palella yön aikana.”



//Kaaosteoria saa ihan uuden käsitteen Jackan hyppysissä. Jaakko on sitä mieltä että Aranilta ei kysytä. Oisko verisiilillä omat söpöt valjaat sitten jossa sitä vois käyttää lenkillä ilman et tarvii pelätä, että se hyökkää kenenkään kimppuun? Ja kyllä. Seuraava disasterduo tulee ja syöksee Limsan kaaokseen tuosta noin vain sormia napsauttamalla :ok_hand://

[Aksutar]

Lorythas oli selvästi positiivisempi tilanteen suhteen, mitä Darius. Ehkä hänenkin olisi pitänyt olla, mutta jo valmiiksi masentunut ja pessimismiin taipuvainen eliitti ei vain yksinkertaisesti kyennyt siihen. Hänelle tämä oli jälleen yksi muistutus siitä, ettei kohtalo halunnut hänen olevan onnellinen. Seyr kuitenkin aikoi kirjoittaa kirjeen Elwoodin kyläpäällikölle, joka kenties voisi heitä auttaa. Toivottavasti. Ehkä. Tai kenties A’drauil oli yhtä hyödytön mitä muutkin apuaan tarjonneet tahot. Toisaalta, kaiketi se noita osaisi heidät oikeaan suuntaan ohjata sitten? Toivottavasti.
Mutta taaskaan Darius ei sanonut mitään Lorythasin sanoihin, eliitin vain jatkaen kiukkuisen turhautunutta kävelyään ympäri huonetta. Olisi helposti voinut luulla, että silmäpuoli oli suoranaisesti vihainen itse Seyrille tuon käytöksen perusteella, mutta se oletus ei pitänyt paikkaansa. Ei Darius syyttänyt kuin itseään tästä kaikesta. Mutta valitettavasti hänen tapansa reagoida tällaisiin tilanteisiin oli turhautua, suuttua ja kenties sitä vihaansa vahingossa suunnata tai ilmentää väärin keinoin toisia kohtaan. Nytkin haltia vaikutti suorastaan mököttävän sarvipäiselle.

Mutta vaikkei mitään sanonut, Darius kyllä kuunteli kaiken mitä hopeaverinen kertoi, ymmärtäen ihan hyvin tuon pointit. Vain hullu lähtisi tähän aikaan yöstä Elwoodiin, oli sitten tavallinen tallaaja tai lohikäärmeratsastaja. Synkkään korpikylään lähteminen tähän aikaan oli melkein sama kuin olisi veren peittämänä kävellyt suoraan Pimeään paikkaan.
Lopulta Lorythas ilmoitti, ettei hän aikonut valvoa pidempään. Se ilmoitus sai Dariuksen katsahtamaan sarvipäisen puoleen, mutta vaikka yhä kiukkuiselta näyttikin, ymmärsi Darius täysin Lorythaksen päätöksen painua pehkuihin. Kyläpäälliköllä oli työnsä ja vastuunsa hoidettavana, ei niistä tulisi mitään jos Lorythas yönsä kukkuisi eliitin seurana – varsinkin kun valvominen tässä tilanteessa oli yhtä tyhjän kanssa. Eivät he mitään saavuttaneet pysymällä hereillä.
Eliitin hidastuvat askeleet veivät lopulta lähemmäksi kyläpäällikköä, Seyrin kertoessa eliitin olevan tervetullut herättämään hänet mikäli jotain tarvitsisi. Siihen tarjoukseen Darius kuitenkin pudisti päätään vain pienesti, ei hän kehdannut hopeaveristä herätellä kesken yöunien, kyllä hän pärjäisi.
”Nuku hyvin…”, Eliitti lopulta vastasi Lorythakselle, äänensä ja katseensa hieman pehmeämpänä mitä aikaisemmin, mutta sen paremmin rakkautta tai kiitollisuutta ei eliitistä ollut tällä hetkellä ilmaisemaan. Kyllä senkin aika tulisi, kun hän käytöstään pahoittelisi, mutta se ei ollut tänä iltana.

Takkahuomautuksen myötä Lorythas poistui paikalta, Dariuksen jääden jälleen kerran yksin ajatustensa kanssa. Ja ne ajatukset lähtivät heti laukkaamaan kaiken negatiivisen ympärillä, eliitin heti ensimmäisenä miettien mitä voisi pahimmassa tapauksessa tapahtua. Mutta miten sen voisi estää? Siihen hänellä ei ollut ratkaisua. Hänellä oli vain ehdotuksia, tahoja joihin ehkä ottaa yhteyttä ja pyytää apua. Mutta saisivatko he apua? Yksikään näistä tahoista ei varsinaisesti ollut hyvissä väleissä eliittikenraalin kanssa – ja siitä Darius sai syyttää vain ja ainoastaan itseään. *
Miettiessään mahdollisia auttavia tahoja, Darius jälleen kerran oli eksynyt vaeltelemaan ympäri huonetta. Ehkä huomaamattaan jopa puhui, tai mumisi itsekseen ajatuksiaan ilmoille. Pikkuhiljaa kuitenkin rauhoittuen ärtymyksestään, mitä alkoi korvaamaan jälleen silkka ahdistus.

Siinä kävellessään ja miettiessään Darius alkoi kuitenkin tuntea jotain… Outoa. Jotain uutta, ahdistuksen rinnalla. Hän ei pitänyt siitä tunteesta. Tunne, joka suorastaan huusi, että joku tarkkaili häntä. Mutta verhot olivat ikkunoiden edessä ja kartanon muu väki nukkui, joten kuka häntä muka olisi voinut tarkkailla?
Kun Darius sitten kääntyi kannoillaan terävästi vaihtaakseen askeltensa kulkusuuntaa, pysähtyi eliitti niille sijoilleen nähdessään, ettei ollutkaan yksin kirjastossa.
Huoneessa oli Lintu. Selvästi jonkin asteen maaginen olento – vai suoranainen loitsu? Mutta tuo lintu, mikä ikinä lajiltaan sitten olikaan, istui turhankin tyynenoloisena sohvan selkänojalla. Darius oli jähmettynyt sijoilleen ja vain tuijotti tuota otusta… harhakuvaa? Ehkä hän oli viimein tulossa hulluksi ja näki omiaan. Mutta nähdä tuollainen lintu ilman syytä tuntui epäloogiselta harhakuvalta. Toisaalta, oliko hullujen harhakuvilla sitten mitään logiikkaa?
Mutta koska ei tietänyt paremmin, päätti Darius olevansa tulossa hulluksi. Linnun täytyi olla harhakuva.
”Mene pois…”, Darius lopulta kuiskasi, vaikka se tuntuikin äärimmäisen typerältä puhua ääneen harhakuville, ”Et ole olemassa…”, eliitti jatkoi, pian sulkien silmänsä, siinä toivossa että hetken silmien lepuuttaminen saisi kaikki harhakuvat katoamaan.


// Jacka on kaaosteorian uusi käsite. Aran on sitä mieltä että Jaakko saa turpaansa kohta. Ja totta kai Verisiilillä on omat valjaat, se vaan pyörii ku väkkärä siin narus et varovasti sitten. Ja todellakin, Lalafelin vuosi on koittanut

* Halusin niin kirjottaa tähän väliin et ”Mitäs oli tyhäm” mut en sit viittiny. //

[Crimson]

Haikean lohdutteleva katse viipyi hetken vielä Dariuksen kasvoilla, Lorythaksen vastentahtoisesti ollessa jättämässä haltian tänne yksin. Mutta kyllä kenraali pärjäisi itsekseenkin. Toisen ajatuksen juoksu tuskin ottaisi kääntyäkseen positiivisempaan, mutteivat he ainakaan jäisi tänne mahdollisesti kinastelemaan keskenään pitkin yötä turhanpäiväisistä asioista. Kuluttamaan energiaansa typeriin asioihin. Ja kuten sarvipäinen oli sanonutkin, oli Darius aina voipa saapumaan herättämään hänet uniltaan vaikka koko maailman pienimmästä mahdollisesta syystä. Eikä Lorythas kykenisi olemaan siitä vihainen Winderille ikimaailmassa.

Rauhallisesti huokaisten ja antaen katseensa vielä kiertää huoneessa kaiken varalta, kääntyi Seyr lopulta askeltaakseen ulos huoneesta. Hän todellakin tarvitsi lepoa jaksaakseen jälleen huomenna. Viimeiset huolen täytteiset päivät olivat jättäneet heistä jokaisen uupuneeksi, mikä oli alkanut näkyä päivien mittaan myös ajatusten harhailuna ja keskittymisen herpaantumisena tärkeinä hetkinä. Ja juuri nyt Lorythas ei todellakaan kaivannut heille lisää ongelmia ratkottavaksi, kun Iriador oli vuoteenomana eikä kukaan tiennyt mitä tilanteen eteen olisi voinut tehdä. Kyseessä kun ei vaikuttanut olevan tauti, muutenhan hän ja Dariuskin olisivat varmasti jo sairastuneet siihen.
Ja sitäkin oli turha pohtia enää tähän hätään. Lisää murehtimalla sarvipäinen vain valvottaisi itseään suotta läpi yön. Huomenna päivän valjetessa hän pyytäisi Elwoodin noitia Briariin pikaiselle vierailulle, ja tilanne toivottavasti ratkeaisi, tai edes etenisi suuntaan tai toiseen.


Koko tuon myöhäisen illan joku oli kuitenkin pitänyt kyläpäällikön kartanoa silmällä.
Alastriona, varjotulinen feenikslintu. Murheelliset tuntemukset samaiselta kartanolta, jossa henkiolento oli vieraillut aikaisemminkin erään nuorukaisen apuna, olivat johdatelleet sen jälleen Briariin. Tällä kertaa paikalla ei kuitenkaan ollut Theoa, pelkkiä entuudestaan tuttuja auroja, joiden kantajat olivat henkiolennolle kuitenkin vieraita. Siksi se olikin pysytellyt näkymättömissä tarkkailemassa tilannetta aikansa, ennen kuin oli löytänyt tiensä samaiseen kirjastoon, jossa haltioiden eliittikenraali ja kyläpäällikkö olivat vielä hetki sitten sanailleet keskenään.

Lintu istui kaikessa hiljaisuudessaan takanreunalla pidemmän tovin. Silmäiltyään aikansa ahdingossaan rypevää haltiaa edessään, se lehahti lopulta kuitenkin alemmas lähimmän sohvan selkänojalle. Ja lopulta antoi olemuksensa lipua esiin Dariukselle, ja vain Dariukselle. Mikäli joku toinen olisi astunut huoneeseen, eivät nuo olisi kyenneet hengestä näkemään silmäystäkään. Aivan kuten silloin, kun Alastriona oli viimeksi näyttäytynyt kartanolla vain A’daruilin suojatille.
Alastrionan kirkkaina hohtavat silmät tarkkailivat haltiaa, katseen lopulta kohdaten myös Winderin huomion miehen huomatessa henkiolennon viimein. Linnun sulista saattoi erottaa tulisen väreilyn vaaleina häivähdyksinä, jotka lopulta savunkaltaisena utuna laskeutuivat alas sen höyheniä myöten sohvan tyynyille ja siitä edelleen lattian rajaan. Niitä mies tuskin kuitenkaan huomasi, Alastrionan pistäessä merkille tummatukkaisen sulkevan silmänsä ja kuiskaten pyytäen lintua katoamaan. Sitä kuitenkaan tekemättä se nyppi muutaman höyhenen suuren siipensä suojista nopeasti parempaan ojennukseen, ennen kuin levitteli molemmat siipensä auki ja päästi sievän sävyisen mutta vaativan moniäänisen ujelluksen täyttämään huoneen. Ääni värisytteli myös takassa olevia liekkejä, saaden ne vaihtamaan sävynsä lämpimän oranssista viileän vaaleiksi, joka valaisi hämäränpuoleisen huoneen myös kirkkaammin.

Se selvästi vaati huomiota puoleensa, lyhyen matkan lentäen myös lähestyäkseen paremmin haltiamiestä. Ilmavirta, joka linnun siivistä lähti sen asettuessa jälleen rauhallisesti sijoilleen heilautti myös Dariuksen hiuksia. Se tuntui varmasti myös iholla ja vaatteiden pinnalla. Feenikslinnun läheisyys tuntui myös lämpimältä, peräti jopa rauhoittavalta tuntemukselta, Alastrionan tehden kuolevaisten aistimilla tavoilla selväksi että todellakin oli täällä juuri nyt. Haukansilmäisen ahdingon tähden paikalle ilmestynyt, tuttujen paikkojen, nimien ja murheellisen ahdistavan ilmapiirin siivittämänä, joka aikaisemminkin oli täällä vallinnut. Kenties avun lähettiläänä, mikäli Darius osaisi valita sanansa oikein.


//Vain Perian kykenee hillitteen sitä enää. Muuten on sellanen teoria käsillä että oksat pois. Varo vaaraa, Jaakko päästää vielä verisiilin vapaaksi hoviin ja mites sitten suu laitetaan. Siellä joku vaahtoova siili vaan kiitäis pitkin käytäviä ja mutustais kaikki mattojen kulmat entiseksi. Lalafelin vuosi tuli jäädäkseen.//

[Aksutar]

Eliitti piti katseensa visusti kiinni ja alkoi laskemaan päässään kymmenestä alaspäin, uskoen että se asiaa auttaisi. Tai ehkä hän oli nukahtanut ja näki vain unta? Joten hänen pitäisi herätä…
Ei tämä kyllä unelta tuntunut. Kaikki oli liian todenoloista ollakseen unta. Jopa lintu sohvan selkänojalla. Lintu, joka ei ottanut lähteäkseen, vaikka Darius tuon olemassaolon kiisti. Darius ei tiennyt mitä ympärillään tapahtui, mutta kuuli kyllä linnun äänen tuon laulaessa ja pian siirtyessä lähemmäs. Eliitti kykeni tuntemaan sen siivistä tulevan ilmavirran kasvoillaan, mutta se sai haltian vain puristamaan silmänsä paremmin kiinni, ihan kuin se auttaisi linnun katoamisessa.
”Mene pois”, Eliitti henkäisi uudemman kerran, äänensä tällä kertaa väreillen, ahdistuskohtauksen partaalla olevan haltian tietämättä mitä muuta olisi voinut tehdä, kuin tiukasti vain kiistää linnun olemassaolon, sillä muuten hänen pitäisi myöntää itselleen olevansa hullu.
Koska mitään muuta loogista selitystä linnulle ei ollut, ei hänen mielessään.

”E-en voi… En saa”, Kenraali jatkoi, terävästi haukkoen henkeä lähes kuiskattujen sanojensa välistä, haltian hitaasti ”romahtaen” polviensa varaan. Eikä Darius vieläkään avannut silmiään, ”En pysty enää”.



// Jacka aiheuttaa Perianille vielä ryppyjä riehumisellaan. JA JAAKKO EI :D ET SÄ VOI PÄÄSTÄÄ SITÄ HOVIIN VAPAAKS, voi käydä siilille huonosti jos se väärän henkilön nilkkaan puree! Ja kyl //

[Crimson]

Lothar

Väreilevä feeniks katseli suoraa Dariukseen olemuksensa ryhdikkäänä, selvästi odottaen jotakin tapahtuvan. Lintu ei näennäisesti vaikuttanut reagoivan haltian alas vajoamiseen ja ääneen puhuttuihin sanoihin, paitsi ehtien kujertamaan kirkkaan sävelparren, kun uusi aura otti ilmestyäkseen samalla paikalle. Tähän samaan huoneeseen heidän kanssaan.

Sen auran kantaja oli Mordecai, velhon astellen paikalle kirjaimellisesti kuin tyhjästä Alastrionan kutsusta. Ilma hänen perässään väreili hetken jännittävästi, ja värittömät liekkien häivähdykset pyörähtelivät miehen olemuksen ympärillä ennen kuin katosivat jäljettömiin portaalimagian jälkien haihtuessa jälleen näkymättömiin.
Tyypilliseen tapaansa Kaváldthalr oli pukeutunut siististi tummiin housuihin ja tummaan röyhelöiseen paitaan, sekä syvän punaiseen liivimäiseen koristeelliseen korsettiin, jonka hännys ylsi lähes hänen polvitaipeisiinsa saakka. Mutta olemukseltaan, ja etenkin kasvoiltaan Lothar näytti kuitenkin tavallista väsyneemmältä. Suorastaan harmaantuneelta, selvästi tyypillistä vaaleampien hiussuortuvien koristaen velhon kasvonpieliä kauttaaltaan mustien sijaan. Samettinen kiilto oli myös jossain tiessään ja silmät kuin samentuneen lasikerroksen nielemät. Mutta se oli Lotharin huolista viimeisin juuri sillä hetkellä, eikä näyttänyt kiinnostavan velhoa jonka kasvoilla lepäsi tyypillisen totinen ja mitään sanomaton ilme.

Lothar vilkaisi Alastrionaan takan läheisyydestä, johon oli jäänyt seisomaan, linnun liikehtiessä sijoillaan sohvan selkänojalla aikomuksenaan todennäköisesti poistua paikalta. Se kujersikin lempeästi suojatilleen aluksi, Mordecain kaventaen ja pyöräyttäen katsettaan miettiessään miksi oli edes vaivautunut tulemaan tänne saakka jälleen. Ilman mitään hyvää syytä. Muttei hänellä ollut tapana jättää ketään pulaan tietoisesti, varsinkaan jos Alastriona kutsui häntä jonnekin.
”Se on henkiolento. Miksi Alastriona näyttäytyi sinulle näin sitä tuskin osaan selittää, mutta kaiketi mielentilasi muistutti sitä aikaisemmista tapahtumista täällä.” Velho hymähti rauhalliseen sävyyn paikalla olostaan näin kielien, samalla kun tulilintu otti lehahtaakseen jälleen huoneen halki jonnekin piiloon lämpimän ilmavirran saattelemana.


//Jacka lupaa myös antaa Perianille kasvohierontaa siitä hyvästä, niin ei pääse juonteita syntymään liiakseen. JA JAAKKOHAN PÄÄSTÄÄ, ETTE VOI ESTÄÄ! Käy huonosti sille joka verisiiliä menee ensimmäisenä potkaseen, ja sen jälkeen sitä siiliä päin ei uskalleta edes katsoa kun Jaakko näyttää kaapinpaikan. Verisiilistä tulee hovin kaaoksen maskotti.//

[Aksutar]

Omaan ahdistukseensa ja ahdinkoonsa keskittynyt eliitti ei varsinaisesti huomannut, että huoneeseen saapui kolmas taho. Tai ehkä hän huomasi sen, jollain alitajunnan tasolla, uuden auran täyttäen huoneen. Auran, jota hän ei osannut tunnistaa saatikka varsinaisesti tuntea.
Vasta kuullessaan äänen, tutun äänen, ymmärsi Darius huoneessa olevan jonkun uuden. Ja eliitti ei yksinkertaisesti tiennyt, miten tuohon tuttuun perkeleeseen olisi pitänyt reagoida. Olla helpottunut ja iloinen, että joku joka mahdollisesti voisi auttaa, oli saapunut paikalle? Vai kenties käyttäytyä aggressiivisesti ja vihaisesti, koska selvästi Mordecai piti heitä silmällä, tavalla tai toisella, vakoili heitä. Ilmeisesti lintunsa avulla, josta velho kävi puhumaan heti ensimmäisenä, mainiten sen olevan henkiolento ja ilmeisesti se oli vampyyriverisen paikalle kutsunut. Miksi, sitä ei edes velho itse tiennyt.

Koko tuon ajan Darius pysyi polvillaan. Hitaasti nojautuen kyyrympään. Sisällään velloen tunteiden sekamelskan jälleen tiivistyen vain yhdeksi pahaksi oloksi, aiheuttaen fyysisiä oireita koko kropassa. Hiusten valahtaessa eliitin kasvojen syrjälle verhoamaan, päästi haltia ilmoille pienen, hymähtävän naurahduksen. Sen enempää ääntä, saatikka sanoja vampyyri ei saanut puoleensa. Haltian pitäen yhä katseensa kiinni, tuntien suurta tarvetta vain itkeä, kyynelehtiä, mutta eihän sellainen helpottava reaktio tunteisiin ottanut alkaakseen. Ei hän kyennyt enää itkemäänkään.



// … No sen tarjouksen Perian saattaisikin ottaa vastaan. Jahka on pakottanu Jackan peseen kätensä kunnolla. JAAKKO PERKELE !! Sitten kun se verisiili on vapaana niin se myös pysyy vapaana. Sen sijaan että kukaan yrittäis sitä häätää tai napata, sen vaan annetaan vaeltaa vapaana ja hovi opettelee välttelemään sitä. Telepaattisesti lähetetään viestejä toisille ”Siili käytävällä viisi kerroksessa neljä, välttäkää” ja kaikki osaa pysyy poissa sieltä. Hoviin palkataan erillinen siilibongari juuri sen takia //

[Crimson]

Tietenkään Mordecai ei saanut Winderiltä vastausta, ei edes puheen pihahdusta, mutta sen vähempää hän ei kyllä tässä tilanteessa odottanutkaan. Jotain selvästi kuitenkin oli vialla. Lothar aisti kartanolta jonkun vieraan voiman, joka ei ollut ollut täällä, kun hän viimeksi oli paikalla vieraillut. Maaginen energia, vahva ja muinaisen tuntuinen.
Sen enempää Lothar ei ehtinyt analysoida sitä tunnetta, sillä hänen katseensa kiinnittyi kanssaolijaansa varsin tiiviisti sillä hetkellä. Darius ei ainakaan ollut muuttunut mihinkään sitten viime näkemän ainakaan ulkoisesti. Ehkä tuo oli vuorokauden aikaan nähden erikoisen koreasti pukeutunut, mutta mistäpä velho tiesi vaikka kenraalilla olisi juuri ollut takana jokin virallisempi tapaaminen. Alastriona kuitenkaan tuskin oli häntä tänne halunnut Winderin takia, vaikka kyyryssä lattianrajassa mies vaikuttikin käyvän jotain omaansa lävitse eikä häneen juuri reagoinut.

Hetken tilannetta silmäiltyään kauempaa otti velho osakseen kuitenkin lähestyä tilannetta. Pieni ääni päässä kehotti häntä pitämään naamansa peruslukemilla ja äänensä hillittynä, olihan hänellä aikaisempaa kokemusta haukansilmäisen oikuista käydä päälle tai korottaa ääntään mitä minimaalisimmistakin syistä. Varsinkin jos kyseessä oli sattunut olemaan Lothar. Ehkä joku toinen pieni ääni myös kehotti häntä pysymään kauempana tilanteesta, mutta Mordecai ei ollut tullut tuhlaamaan aikaansa tänne vain katsellakseen tilannetta vierestä. Ja Kaváldthalria syytettäisiin jälkikäteen siitä, jos Dariuksella oikeasti olikin hätä ja hän olisi typeränä vain katsellut vierestä, kun itse eliittikenraali olisi heittänyt itsensä elottomana lattialle hänen eteensä.

Vampyyri polvistui lopulta Winderin eteen rauhallisesti, jättäen heidän väliinsä kuitenkin tavallista suuremman hajuraon. Sekin tosin varmaan rikkoi heidän sosiaalisen sietokykynsä rajoja, mutta Lothar viisveisasi asiasta juuri nyt voidakseen selvittää tilanteen vakavuuden ja mitä kartanolla todellisuudessa oli meneillään.
”… Oletko kunnossa?” Vanhempi tummatukkainen tiedustelikin rauhallisesti lopulta, odottaen saavansa edes päänheilautuksen suuntaan tai toiseen vastaukseksi kysymykseensä. Hän oli kuitenkin valmis nousemaan takaisin jaloilleen, jos Winder päättäisi yrittää mitään typerää surkealta ololtaan.


//Jacka suostuttelee niin pitkään et Perian heltyy lopulta. Ja pesee räpylänsä, jotka on paskaset heti taas kun se päästää Perianista irti. SIILIBONGARI KYLLÄ :DDD Siel on aatelit kauhuissaan kun hovissa roamaa villisiili, aidataanko hovi silloin siiliaidalla? Ainoo joka uskaltaa kulkee verisiilin kanssa samalla käytävällä kasuaalisti on Jaakko. Ei tunnu missään!//