Jänisprinssi

[Aksutar]

Voi kuinka Jackalope saikaan pelkällä asenteellaan Perianin stressaamaan entistä pahemmin. Jäniksenkorvainen ei ottanut tätä tosissaan! Yksikin väärä liike ja mokoma olisi tyrmässä – tai saman tien teloitettavana! Kuningas ei varmasti katsonut hyvällä tällaista tunkeutumista linnaansa! Mutta ehkä, ehkä kuningas oli liian kiireinen huomatakseen tätä… Eihän yksi haltia voinut mitenkään tietoisesti vahtia koko hovia samanaikaisesti…
”Ei se ole taianomainen alkuunsakaan – se on rikollista!”, Satyyri huomautti heti taskuvarkaalle, joka pian kuitenkin lupaili ettei hänestä haittaa olisi, eikä Jacka ollut täällä aiheuttaakseen ikävyyksiä.
”Tunnut kuitenkin aiheuttavan niitä tahtomattasikin”, Sarvipäinen tuhahti, kätensä puuskaan nostaen kuin mikäkin kiukkuinen vaimo – hyi että Jackalope osasikin haista! Missä tuo oli yönsä viettänyt – saatikka koska tuo oli viimeksi kylpenyt, saippuan kera?!

Nokkaansa nyrpistelevä sorkkajalka kuitenkin kuunteli, mitä katujen kasvatilla oli asianaan. Tuo kuulemma tarvitsi karttaa, jotta löytäisi Briar nimiseen kylään? Perian kurtisti kulmiaan pienesti, hän ei tainnut edes tietää moisesta kylästä, lienikö siis haltioilla karttaa sellaiseen mitättömään paikkaan? Tai hetkinen, oliko hän sittenkin kuullut nimen joskus puhuttavan…?
Satyyri jäi miettimään asiaa hetkeksi, samalla kun Jacka mennä pälätti asiasta eteenpäin. Vaikka ei ehkä maailman viisain mies ollutkaan, oli Jackalla silti toimivat hoksottimet, kerta täältä älysi karttaa tulla kyselemään ennemmin mitä etsiä kaupungilta. Mutta silti, olisi voinut jättää tulemati!
Aatteisiinsa jäänyt sarvipää ei edes älynnyt ajoissa hyppiä kauemmas, kun Jacka jo ojensi kätensä hänen puoleen asetellakseen Perianin hiuksia paremmin paikoilleen. Ja siitäkös satyyri jähmettyi sijoilleen hetkeksi silkasta kauhusta – KOSKA JACKALOPE OLI EDES VIIMEKSI PESSYT KÄTENSÄ!? No, eipä jäniksenkorvainen vaikuttanut niin kovin likaiselta ja nopealla vilkaisulla ei hänen hiuksensakaan olleet yllättäen lian peitossa kosketuksen myötä. Kosketuksen, joka jostain kumman syystä sai oudon kuumotuksen tunteen kasvoille.

”Se johtuu täysin sinun läsnäolostasi”, Perian hiiskaisi, Jackalopen kuulumisten kyselyn yhteydessä huomautellen kuinka hän näytti kireämmältä kuin tavallisesti, ”Eikä meillä ole aikaa rupatella kuulumisista, sinut pitää saada täältä ulos mahdollisimman pian!”, satyyri jatkoi, nyt astahtaen lähemmäs Jackalopea ja napaten tuota ranteesta – jahka oli katsonut, ettei se ranne ollut mystisesti hirveän lian peitossa – ja lähti kiskomaan jäniksenkorvaista peräänsä.
”Koidut vielä kuolemakseni, Jackalope. Ja katsokin ettei yksikään irtotavara päädy taskuusi!”, Satyyri mutisi, nyt johdattaen Jackalopen ulos huoneesta ja kohden lähintä kirjastohuonetta, jossa tiesi myös olevan karttoja. Ehkä niistä löytyisi reitti Briariin, tai sitten ei. Sen hen näkisivät sitten. Reitin Perian tietenkin valitsi huolellisesti, käyttäen niitä kapeampia, syrjäisempiä käytäviä, sen sijaan että olisi Jackan taluttanut läpi suurempien käytävien, jossa heitä vastaan olisi saattanut tulla useampikin kasvo. Nyt he ohittivat matkallaan vain yhden palvelusneidon, jolle Perian hymyili nopeasti ohi kulkiessa, mutta ei käynyt sen pahemmin mitään sanomaan tai selittelemään. Olkoot Jackalope jälleen hänen ”vieraansa”, sikäli mikäli joku pysähtyisi kyselemään asiasta paremmin.

Mutta kukaan ei kysellyt ja he pääsivät kirjastohuoneelle ilman sen suurempia ongelmia. Perian avasi oven ja hätyytteli Jackalopen sisään, ennen kuin itse astahti huoneeseen ja sulki ovet perässään, lukiten ne. Olihan se epäilyttävää, mutta ennemmin hän lukitsi ovet ja keksi syitä moiselle, kuin antaisi kenenkään kävellä vahingossa huoneeseen kun he olivat siellä karttoja penkomassa.
”Osaatko edes lukea karttoja…?”, Perian sitten aloitti, kävellessään peremmälle jokseenkin hämärään, suurehkoon huoneeseen, jonka seinät olivat piilotettu valtavien kirjahyllyjen taakse. Hyllyt notkuivat kirjoja ja kääröjä, huonetta valaisten suuren kattokruunun, joka oli hiljalleen alkanut loistamaan maagista valoa heidän astuttua sisään. Huoneesta löytyi sohvanurkkaus, missä istua, sekä kolme työpöytää, ringissä keskellä huonetta. Työpöytien vierellä oli pienemmät hyllyt, joissa myös oli kääröjä ja kirjoja.

”Voin näyttää sinulle karttoja, mutta yhtäkään et saa mukaasi! Ne ovat hovin omaisuutta, enkä todellakaan anna mitään niin arvokasta sinun matkaasi – ties vaikka et sitä palauttaisi tai menisit ja hukkaisit, tai rikkoisit sen”, Perian päivitteli, kävellessään suuren hyllyn luokse, jonka kristallilasisten ovien takana näytti olevan karttoja. Hän avasi kaapin, napaten sieltä muutaman pienemmän, sekä yhden suuremman kartan.
”Tiedätkö edes, missä päin Cryptiä tämä Briar sijaitsee?”, Satyyri kysyi seuraavaksi, kävellessään yhden työpöydän ääreen ja käyden levittämään sen suurimman kartan auki, sen ollen aikalailla koko valtakunnan kattava kartta, mutta Perian ei osannut sanoa oliko se täydellinen ja viimeisin versio…



// Pihajaakko perkele, en ala mitään papanoita siivoileen! MEIDÄN PIKKU HIMBO KYLLÄ <3 Himbo joka aiheuttaa Perianille vielä ennenaikaista kaljuuntumista kun se repii hiuksensa tän höntin takia //

[Crimson]

”Mut vastahan mä tulin”, jäniksenkinttuinen virnisti, huvittuneesti hymähtäen kuitenkin kun Perian nappasi hänen kädestään kiinni ja lähti johdattamaan jonnekin. Toivottavasti niiden karttojen äärelle! Vaikka uskoikin Elanin pitävän Nukasta huolta tämän hetken, halusi Jacka tavallaan takaisin jo suojattinsa tykö ihan kaiken varalta.
”Vannon kautta kiven ja kannon, mut vaan tän kerran.” Jos se olisi silokintun hinta karttojen ääreen pääsystä, niin ehkä Khee malttaisi kerrankin olla hypistelemättä jotain taskujensa pohjalle saakka. Mutta vain tämän kerran!

Tummahipiäinen talsi kaikessa rauhassa pienempänsä perässä, seuraten minne tuo ikinä häntä olikaan viemässä. Siinä samalla hänen katseensa vieraili mitä ihmeellisimmissä esineissä, joita käytävän varrelle oli aseteltu, tai joita seinällä roikkui seinävaatteiden ja taulujen muodossa. Aina siihen saakka kunnes reittivalinta vaihtui paljon yksinkertaisemmaksi ja koruttomaksi, eikä heitä vastaankaan juuri ehättänyt kulkea ketään joka olisi saattanut kyseenalaistaa edes miksi kaksikko näillä main hiipparoi. Ja sitten he olivatkin pian jo sen huoneen äärellä, jonne tarkoitus oli saapuakin. Nimittäin hulppeanhienon kirjaston, jonka lukuisilla notkollaan kirjoja olevilla hyllyillä varmaan lepäsi arvokkuus jos toinenkin! Voi miksi Jacka olikaan luvannut juuri nyt pitää näppinsä kurissa. Ja etenkin Perianin seurassa, sillä hän ei kehdannut sarvipäiselle vannomiaan sanoja enää peruakaan.

Pitkät pörröiset korvat heilahtivat jäniksen päässä innostuksen merkiksi, kun Khee asteli huoneeseen peremmälle ja antoi katseensa lipua pitkin seiniä. Perianin kysymys sai hänet katsahtamaan puolittain hymyillen silkkikinttuista, kohottaen kulmaansa kuin kysymykseksi että oliko Perian muka tosissaan juuri kysynyt tuota häneltä. Tietty hän osasi lukea karttoja! Vaikkei nyt varmaan mikään mestari ollut, puhumattakaan siitä malttoiko hän pysyä merkityillä reiteillä sen sijaan että otti oikeudekseen käyttää oikoreittejä.
”Ei haittaa! Lainaa mulle paperia ja kynää siinä tapauksessa niin mä voin ees kopioida jotain ylös”, Jackalope ehdotti todella kekseliäästi. Äkkiäkös hän piirtäisi karttakopion itselleen! Minkä tasoisen sitten, niin siitä voitiin toki olla montaa mieltä.

Pitkäkorvainen kuitenkin asettautui suuremman työpöydän ääreen, jolle Perian pian kiikutti ensimmäisen käärön. Sen sisältä paljastui mitä ilmeisimmin mantereen kartta, josta Jacka osasi vähintäänkin osoittaa kaupunkien ja tuttujen kylien sijainnit kylmiltään. Satyyrin kysymys sai hänet kuitenkin raapimaan päätään mietteliäänä. Ei hänellä ollut hajuakaan missä se lohikäärmekylä oli… Ehkä jossain vuorien lähistöllä? Mutta pohjoisemmat vuoretkin olivat kääpiöiden alueita, eikä siellä tainnut kuitenkaan olla hirveästi sijaa joillekin liekkejä nieleville liskoille ja niitä kesyttäville sankareille.
”Sen mä tiiän, että siellä on lohikäärmeitä, ja Nuka mainitti nimen Lorythas. Ja se on jossain pohjoisessa vissiin”, Kheelan totesi mietteliäänä, vilkaisten Perianiin jos sarvipäinen olisi siitä kenties keksinyt jo jotain.
”Mut missä siellä, kerro sä mulle! Mä tuskin tunnen pohjosta, oon seikkaillu vaan etelässä.” Jacka levitteli käsiään ja osoitti pian kumminkin Kleth vuoria kohti sormellaan.
”Voisko se olla jossain tuolla? Kai nyt kuka tahansa itteensä kunnioittava lohari asuu vuorilla!”


//Aika rakentaa pihajaakolle oma hiekkalaatikko minne voi käydä pipanoimassa. EI PERIANIN HIUKSIA!!! Himbolle tulee pahamieli kun poikoystävällä, eikun hyvällä ystävällä tapahtuu kaljuuntuminen hänen takiaan. Se ostaa vielä sen moppipään Perianille peruukiks tätä menoa//

[Aksutar]

Paperia ja kynä, ja Jacka saisi kopioitua kartan itselleen? No, kai se niinkin onnistui. Tuskin jänönkorvaisesta oli painamaan karttaa muistiinsakaan. Tai mistä sitä tiesi, Jacka oli omalla tavallaan toisinaan yllättävänkin fiksu.
Perian ei kuitenkaan heti lähtenyt etsimään kyniä saatikka paperia tummahipiälle, satyyrin silmäillen suurta karttaa heidän edessään. Jackalope jakoi myös lisää tietoa Briarista, mainiten lohikäärmeet ja nimen Lorythas. Ja se sai valon syttymään Perianin päässä. Lorythas Seyr, lohikäärmeratsastajakylän johtaja. Sen nimen hän oli kuullut! Joten Briar lieni kyseisen kylän nimi.
”Ei se kovin kaukana pohjoisessa sitten ole… Pohjoisemmassa, mutta ei pohjoisessa”, Perian tuumi ääneen, muistaen kuulleensa että eliittikenraali Winder vieraili siellä aika usein… Mistä hän näitä asioita kuuli? Riitti, että seisoi oikeassa nurkassa, oikeassa seurassa, oikeaan aikaan. Ja kuningattaren lemmikkinä, joka myös nautti kuninkaan jonkinlaisesta suosiosta, Perian oli kovin usein oikeassa nurkassa seisomassa…

Jackalope seuraavaksi osoitti suurta vuorta pohjoisessa, uumoillen, että kaiketi lohikäärmeet moisella viihtyisivät.
”Tsh, Briar on lohikäärmeratsastajien kylä. Ne liskot tuskin omaavat itsekunnioitusta jos ovat ratsuiksi suostuneet”, Perian tuhahti, vaikkei asiasta tiennyt mitään, ”Kleth on kääpiöiden vuori, siellä tuskin on lohikäärmeitä – Niistä suurin osa pitää majaansa Mor vuorilla”, satyyri jatkoi, napauttaen Mor vuoria kartalla muutaman kerran etusormellaan.
”Briar taas…”, Hän jatkoi, silmäillen Morista sivummalle, ennen kuin tajusi, ettei tällä kartalla edes näkynyt kylien nimiä. Jotain merkintöjä kartassa oli, mitkä indikoivat jonkinlaista kylää kartalla, mutta niitä ei oltu nimetty.
”Äh, odotas”, Satyyri jatkoi, napaten karttakääröjä ja alkoi kurkkimaan niitä läpi, ”Tarkista sinä nämä, josko näet Briarin mainittavan niissä”, Perian jatkoi, ojentaen pari pienempää karttaa Jackalopelle. Kartat olivat paikallisempia, joten jos he löytäisivät Briarin näiltä kartoilta, heidän pitäisi vain löytää pienemmän kartan sijainti suurelta kartalta.

Satyyri keskittyi yllättävänkin tiiviisti tehtäväänsä, selaten läpi karttoja nopeasti, mutta tarkasti.
”Ah! Löytyi!”, Sarvipäinen yllättäen hihkaisi, avaten yhden pienemmistä kartoista paremmin ja laski pöydälle. Kartta oli selvästi aroilta, siinä näkyi suurempia teitä ja vesialueita, mutta myös metsän reunaa. Kartalla näkyi myös toinen kylä, Tapiwa, joka näytti olevan suhteellisen lähellä Briaria. Tosin Perian ei osannut tulkita karttojen välimatkoja, ehkä kylien välillä olikin matkaa päivän tai pari, mutta kartalla se näytti ”lyhyeltä matkalta”.
”Se näyttäisi sijaitsevan Laurina aroilla, joten matka sinne lienee aika suoraviivainen”, Perian uumoili, puhuen lähinnä itsekseen. Samalla kun alkoi vertaamaan pienempää karttaa suurempaan, koittaen paikallistaa tarkan sijainnin.
”Tuo lienee Briar”, Hän jatkoi pian, napauttaen nimeämätöntä kylänkaltaista merkkiä suuressa kartassa, ”Ja tuo Tapiwa, sen alapuolella”, valkea sormi lipui kartalta alemmalle kylämerkille, ”Joten reittinne olisi vain suoraa pohjoiseen… Tosin, lienee typerää matkata aroilla kahden, ties mikä peto tai rosvojoukko voisi käydä kimppuun”, Perian tuhahti, tiedostaen ainakin itse kuinka vaaralliset arot olivat yksinäisille matkaajille.



// Hiekkalaatikko! Tai sitten alan käyttämään sitä lenkillä samalla ku vien Timii. SÖLJDFJE HIMBOLLE PAHAMIELI EIII <3 No mut eihän Perian voi hiuksiaan repiä, niin nätit ovat. Hyvää huolta pitää niistä //

[Crimson]

Jackalope silmäili innoissaan satyyriä, Perianin pohtiessa todennäköisesti sievän päänsä puhki missä pirussa se kylä sijaitsi. Jäniksenkorvainen virnisti itsekseen Perianin sättiessä Briarin liskojen valintoja. Hänen olisi ehkä tehnyt mieli huomauttaa jotain silkkikintulle takaisin tuon hoviurasta, mutta se olisi saattanut viedä häneltä tilaisuuden saada kartta käsiinsä. Enemmän Kheetä kuitenkin kiinnosti kuulla osoittamiensa vuorien kuuluvan kääpiöille. Se lieni hyvä tietää! Vaikka vierojen omat metsät sijaitsivatkin lähellä niitä, ei niille rinteille asti varmaan kannattanut suin päin lähteä kiipeilemään. Ties mistä harppuunasta tai tuliämpäristä siellä saisi niskaansa, jos sellaiset kääpiötapit innostuivat tulittamaan alaspäin erikoisempia kulkijoita kohden…

”Odotan”, Jacka virnisti Perianin lähtiessä käymään pienempiä karttakääröjä lävitse. Hän itse otti vastaan satyyrin tarjoaman karttapinon, joita jäniksenkorvainen lähti yksi kerrallaan käymään lävitse aikansa niitä tarkastellen ennen seuraavaan siirtymistä. Ei mainintoja Briarista, mutta kaikkea muuta mielenkiintoista niihin oli kyllä kirjoitettu ja merkitty. Kheelan olisi varmaan voinut viettää kokonaisen päivän niiden äärellä, painaen yksityiskohtia niistä mieleensä ja kenties käydä tutkimassa nimettyjä seutuja paremmin joskus. Hän kuitenkin yritti keskittyä olennaiseen tällä kertaa, korviaan lopulta heristäen ja taipuen lähemmäs Periania satyyrin hihkaistessa ääneen.
Ja siinähän se todentotta näkyi! Jackalope mittaili karttaa mietteliäänä, painaen suuntaa ja reittejä mieleensä sitä mukaan kun silmänsä ehättivät paperilla kulkea.
”Helppo nakki!” Jacka virnisti itsevarmasti, uskoen kyllä löytävänsä tuonne. Se kartta tuskin olisi kuitenkaan pahitteeksi kaiken varalta, varsinkin kun pienempiin näytti olevan merkitty myös maastoa merkitseviä kuvioita ja teitä. Ehkä se myös miellyttäisi Nukaa enemmän, kun he varmasti tietäisivät, minne oikeastaan olivat edes menossa.

”Olen mä ennenkin aroilla kulkenut itsekseni, en mä siellä mihinkään vaaroihin ennenkään oo törmänny! Täytyy vaan tietää missä on turvallista kulkea. Ja eihän toi matka ole minkäänlainen”, jäniksenkorvainen selitti tietäväisenä. Perian tuskin koskaan oli käynyt muurien laitaa pidemmällä, niin hieno satyyri kuitenkin oli että olisi voinut uskoa tuon syntyneen jopa täällä kaupungissa.
”Annatkos sen kartan, vai piirränkö mä sen itelleni talteen?” Khee virnisti sormiaan hypistellen. Hän lähti tavailemaan ilmaan kovin tärkeänä yksinkertaisi linjoja. Siitä saattoi hyvinkin päätellä millaiselta sekasorrolta mahdollinen piirros kartasta tulisi paperilla näyttämään, jos Perian antaisi kynän hänen käteensä.


//No niinpä. Kädestä pitäen otat kiinni ja viet sen pusikkoon pissille. Perian tuo kaikista fiinein <3 Jacka alkaa metästään sille maailman parhaimpia parfyymejä ja kosmetiikkaa lahjaks. ONLY FOR PERIAN//

[Aksutar]

Jackalope vakuutteli, että oli ennenkin aroilla kulkenut, eikä vaaroihin törmännyt. Satyyri pyöräytti silmiään tuhahtaen, jättäen kommentoimatta asiaan mitään. Mitä paremmin hän pidättäytyi keskustelusta, sitä nopeammin hän saisi Jackan ulos täältä!
”HA! Antaisin sinulle hovin kallisarvoisen kartan ”lainaan”? Älä luulekaan, sinä – jos et nyt suoraa sitä kähveltäisi – varmasti turmelisit sen tai hukkaisit jonnekin!”, Satyyri naurahti, ennen kuin kääntyi hakeakseen viereiseltä pöydältä mustepullon ja sulkakynän, sekä palasen paperia.
”Saat luvan piirtää itsellesi kopion matkaa varten”, Perian jatkoi, ojentaessaan paperin jäniksenkorvaiselle ja laski sulkakynän ja musteen tuon vierelle, ”Mutta pidä kiirettä, en halua että kukaan ehtii nähdä sinua täällä”.

Hoputuksien jälkeen Perian jäi seisomaan tummahipiän vierelle, seuraillen tuota toimitusta. Kartan kopiointi lähti käyntiin hyvin, mutta mitä pidemmälle Jackalope tohisi, sitä… toivottomammalta koko sähellys alkoi näyttää. Jänispojalla ei selvästikään ollut mitään kokemusta kartanpiirtämisestä, saatikka sitten hienon sulkakynän käyttämisestä – hyvä ettei koko sulkakynä uinut musteessa! Musteessa, joka levisi paperille miten sattuu, töhri jopa Jackalopen kädensyrjät. Ja siinä vaiheessa, kun jäniksenkorvainen oli tuupata mustepullon kädellään nurin, Perian henkeään haukaten järkyttyneenä syöksyi pistämään tilanteelle stopin.
”Eihän tuosta tule yhtään mitään!”, Perian henkäisi, napaten sen pullon pöydältä ja pian koko sulkakynän Jackalopelta. Silmäillen sitä… taideteosta, jonka tummahipiä oli saanut aikaan.
”Anna kun minä”, Satyyri jatkoi, kiskaisten itselleen tuolin lähelle Jackalopea ja uuden paperin kera alkoi kopioimaan karttaa. Tai no, yritti kopioida. Kartan piirtäminen ei ollutkaan niin helppoa mitä Perian oli uskonut, satyyrin saamatta mittasuhteita oikein ilman, että olisi piirtänyt lisää yksityiskohtia karttaan ja siitähän vasta sotku tuli. Asiaa ei auttanut ettei heillä ollut aikaa odotella musteen kuivuvan, ennen kuin Perian olisi voinut uusia viivoja piirrellä – hänhän ei kättään musteeseen töhrisi!

”Hitto!”, hopeasarvinen lopulta ässähti, rypistäen karttatekeleensä ja huokaisi syvään.
”Meistä kumpikaan ei osaa piirtää karttaa ja en voi antaa karttaa matkaasi…”, Perian tokaisi ääneen, vaihtoehtoja pyöritellen, ”Voisin ehkä ostaa sinulle kartan jostain…”, Satyyri tuumi kykenemättä näkemään sitä yhtä päivänselvää, helppoa ratkaisua tähän.


// :D:D:D Kyl. Tonne taimitarhalle vaan. Ja sldjkflöskej, siitähän Perian tykkäis kyl. Jacka tuo hienouksia ja Perian rakastuu siihen entistä enemmän. Eikun //

[Crimson]

Ilmeisesti Perianista ei ollut luovuttamaan hänelle karttaa suoriltaan. Voi höh! Jackan korvat taittuivat vaakatasoon pettyneinä hänen päänsä sivuille, ja pomppasivat yhtä nopeasti takaisin pystyyn satyyrin lähtiessä hakemaan hänelle paperia ja kynää. Hänen käpälänsä nousivat kohden sitä paperinpalaa, ja katse ihaili sieviä kirjoitusvälineitä. Eivät ne tainneet kuitenkaan olla hirveän arvokkaita, sulkakyniähän ja mustetta sai kaikkialta muutenkin. Jos tässä jokin tulisi olemaan arvokas, niin hänen uljas kopioteoksensa tuosta kartasta!

”Joo joo! Lupaan olla nopee”, Jacka virnisti leveästi ja kävi tuumasta toimeen. Sulkakynä ei ensinnäkään asettunut hänen käteensä sitten millään, ja ensimmäinen varsin maltilliseksi nimettävä upotus musteeseen sai sen todennäköisesti kaikesta huolimatta jo hörppäämään liikaa mustetta. Jäniksenkorvainen mittaili hetken kartan ja paperinpalan välillä niiden yksityiskohtia. Hänellä oli kyllä tarkka silmä, ja sen näki, kun kieli poskella Kheelan lähti piirtämään ensimmäisiä kuvioita paperinpalalle mittasuhteet lähes täsmällisesti kopioiden. Hänen käsialansa ei tietenkään ollut niin hienoa mitä oikeassa kartassa, viivojen ollen epätasaisempia ja selvästi vapaalla kokemattomalla kädellä piirrettyjä.
Ja sitten se tapahtui. Mitä pidemmälle Jacka ehti, sitä innokkaammaksi hänen töhertelynsä muuttui. Ja sitä sotkuisempi myös paperille piirretystä musteesta tuli sen levitessä pitkin ja poikin jäniksenkorvaisen ajattelematta lainkaan, että hänen kuuluisi olla varovainen vasta levitetyn musteen kanssa. Hän suorastaan läiski sulkakynän terää vasten paperia noudattaessaan Perianin hoputusta olla nopea. Mustetta oli kaikkialla, Jackan käsillä, pisara kasvoilla, paperin ympärillä ja pöydän kannella. Mustepullo oli vähällä lentää myös nurin toimituksen ohessa, kunnes silkkikinttuinen hypähti pysäyttämään Jackan tyystin.

”Mä aattelin et se on ihan hyvä - tonne vielä mäkiä ja mä voisin piirtää sutkin tohon kaupungin muureille tanssimaan iloisena.” Jacka esitteli visionsa, josta satyyri ei kuitenkaan ollut iloinen.
”Ai sä osaat piirtääkin? Näytähän sitten” jänis virnisti, asettuen vuorostaan Perianin vierelle seuraamaan uutta yritystä kopioida sitä karttaa. Kuten Jackallakin, alkoi touhu hyvin, mutta loppua kohden heillä oli käsissään jälleen uusi abstrakti – Perianin tapauksessa siistimpi sellainen – taideteos, jota kukaan ei varmastikaan olisi halunnut suunnistusretkelleen ainoaksi työkaluksi.

Toivotonta. Jackan mieleen laskeutui harmaa kaapu, ja hänen korvansa elehtivät myös masentuneena tipahtaen alas pään molemmin puolin. Hänen ideansa olivat vähissä, Kheen silmäillen allapäin sitä töhrimäänsä paperiaan käsissään. Perianin huokaisutkaan eivät auttaneet häntä yhtään aluksi, kunnes Jackan päähän välkähti idea.
”Tai sitten”, Jacka hypähti ja kumartui lähemmäs silkkikinttuista maaritellen.
”Sä lähdet meidän mukaan sinne, kartan kanssa. Mä järjestän jonkun tuomaan sut sitten takaisin tänne.” Khee ehdotti hymysuin, varmana tästä suunnitelmasta.
”Saat ratsastaa mun hevosella. Mä saatan näyttää tältä, mut Anduril sopii vaikka kuninkaan ratsuksi – sitä paitsi sä näyttäisit sievältä valkealta joutsenelta kiiltävän mustan hevosen selässä. Perian kilttiiiii” Jacka aneli lähes polvilleen laskeutuen teatraalisesti. Tietäen ettei Perian nyt ainakaan voisi kieltäytyä sen perusteella ettei haluaisi sieviä sorkkiaan sotkea hiekkaan aroilla tai jaksaisi kävellä. Sen sijaan Jackalope voisi purkaa hieman turhaa energiaansa hyppelehtimällä Nukan ja Perianin vierellä, eikä se olisi hänelle minkäänlainen ongelma!


//Sit se keksiikin vallottaa sen taimitarhan, ja siitä tuleekin tattitarha. Hirvee lahjonta, mut Jackan mielestä Perian ansaitsee vaan parasta. Samanlainen silmä kaikkeen arvokkaaseen ja kiiltävään ku isälläänkin//

[Aksutar]

Jackan kertoma hänen suunnitelmastaan kuvan suhteen sai satyyrin vain pyöräyttämään silmiään. Kenties jäniksenkorvaisesta olisi joskus vielä taiteilijaksi, mutta tähän hätään Jackalopesta saatikka sitten Perianista ei olisi kartanpiirtäjäksi. Kehtaisiko hän käydä häiritsemässä hovin kartantekijöitä? Tai vaikkapa neuvonantajaa, tuohan osasi piirtää karttoja ja teki sitä huvikseenkin! Äh, ei, ei hän voisi. Kaikki olivat varmasti kiireisiä tähän aikaan päivästä ja Perian halusi Jackalopen yhä mahdollisimman nopeasti ulos täältä ja mielellään kenenkään edes huomaamatta, että jäniksenkorvainen oli käynyt hovissa.
Perianilla olisi kyllä varaa ostaa kartta… mutta mistä he tähän hätään löytäisivät kartanmyyjän kaupungilta, jolla olisi täydellinen kartta tähän hätään? Tuskin mistään. Joten vaihtoehdot olivat vähissä, kunnes Jackalope kävi ehdottamaan sitä yhtä, mitä Perian oli koittanut tietoisesti tai tiedostamattaan vältellä.

”Lähtisin mukaan?!”, Perian henkäisi jokseenkin kauhistellen, katsahtaen jäniksenkorvaisen puoleen. Jackalopen mennen niinkin teatraaliseksi, että lähes laskeutui polvilleen sen anelunsa myötä.
Satyyri nyrpisti nokkaansa… mutta oliko hänellä muka mitään pätevää syytä kieltäytyä? Ei hänellä ollut nyt kiire, tuskin tulisi olemaan muutamaan päiväänkään. Kuningatar oli lempeä ja ymmärtäväinen nainen, joten jos hän vain ilmoitti käyvänsä omilla asioillaan ja olisi poissa muutaman päivän, kuningatar kyllä ymmärtäisi. Mutta halusiko hän vain Jackalopen tähden lähteä seikkailemaan arojen halki? Ei satyyri ainakaan myöntänyt sitä itselleen, mutta tiesi, että jos hän nyt lähettäisi jäniksenkorvaisen matkoihin ilman karttaa ja ei tulisi sen jälkeen näkemäänkään mokomaa, syyttäisi Perian siitä itseään. Ihan sama eksyisikö Jacka matkallaan tai hölmöyttään yrittäisi kaveerata maantierosvojen kanssa. Tai jotain muuta yhtä neroa.

Hetken asiaa mietittyään, nokka nyrpeänä ja näyttäen siltä, ettei todellakaan aikoisi vastata myöntävästi, kävi Perian huokaisemaan pienesti.
”Okei, hyvä on. Tulen mukaan, mutta emme sitten eksy reitiltä ja pitkitä matkaa yhtään enempää, mitä tarpeen!”, Perian tokaisi, käyden nyt käärimään sen pienen, tarkemman kartan heidän matkaansa, samalla nousten pöydän äärestä.
”Tule, minun pitää pakata”, Satyyri tokaisi, ennen kuin lähti johdattamaan Jackalopen takaisin hänen huoneelle, samaa reittiä, mitä he olivat tulleetkin.
Nopein askelin he päätyivät takaisin Perianin huoneelle, satyyrin käyden heti toimiin. Sopivankokoinen olkalaukku kaivettiin esiin kaappien kätköistä, satyyrin käyden nakkaamaan mukaan kaikkea tarpeellista. Siinä samalla alkaen riisua nykyisiä vaatteitaan ja korujaan pois, ei hän näissä tamineissa voisi matkata minnekään! Ja vaikka halusinkin näyttää nätiltä, Perian ei ollut tyhmä – ei hän voinut ottaa kalliita koruja matkaansa, siitähän rosvot vasta innostuisivat! Mutta vaatteidensa suhteen hän ei aikonut olla turhan yksinkertainen. Matkavaatteiksi valikoitukin mustat, tiukemmin istuvat housut, sekä löysän, valkean paidan ylle tullen tummanturkoosin, korsettimuotoa omaavan takin. Kevytkankaisen, hyvin istuvan takin helma ylsi satyyria polviin, ollen enemmän ehkä sisätakiksi tarkoitettu, mutta näillä keleillä se sopisi kyllä uloskin. Kaiken tuon päälle Perian heitti kuitenkin vielä tummanvihreän, kiiltäväkankaisen viitan. Hupullinen viitta ylsi häntä kutakuinkin nilkkojen tienoille. Ja vaikka kuinka ei pitänyt ajatuksesta sotkea sorkkiaan, ei Perian aikonut jalkojaan verhota housujen lisäksi lainkaan.

Pussukka rahaa ja kartta vielä laukkuun ja hän oli valmis! Tikari toki matkaan vyölle, mutta sen suuremmin aseita satyyri ei näyttänyt kantavan. Hän ei pitänyt ajatuksesta varautua yhteenottoihin, toivoen, ettei sellaisia tulisi, mutta tarpeen tullen hän voisi taikoa viikatemaisen aseensa esiin ja puolustautua sillä.

”Okei, tule”, Hiuksiaan korkealle ponihännälle sitova satyyri tokaisi Jackalopelle, lähtien jälleen johdattamaan jäniksenkorvaista uuteen suuntaan. Matkan vieden alakertaan, palvelijoiden käytäviä pitkin, ja alakerrassa aina suurkeittiölle asti. Keittiössä oli totta kai menoa ja vilskettä, eikä kukaan juuri kiinnittänyt kaksikkoon huomiota. Perian kuitenkin nappasi yhtä nuorempaa juoksupoikaa käsivarresta ja käski tuon kertoa kuningattarelle tämän päivän aikana hänen lähteneen vierailulle sukulaistensa luo. Juoksupoika totta kai nyökkäsi ja lähti toimittamaan asiaa, tuskin kuitenkaan ehättäen kuningattaren puheille heti.
Kyökissä Perian johdatti Jackan läpi sen kaiken hässäkän, kellarikerrokseen missä raaka-aineita säilytettiin. Ja sieltä satyyri kävi nappaamaan matkaan muutaman omenan, kasan haltialeipää, sekä juomaleilin. Ja ohimennen läppäisten Jackalopea sormille, jos tuo yritti leivonnaisiin koskea… Joskin sitten Perian otti matkaan vielä muutaman pikkuleivoksen ihan vain heitä varten.

Matka jatkui kellari kerroksissa kohden linnan sivu-uloskäyntiä, josta he pääsivät pois sen suuremmin huomiota herättämättä. Perian johdatti Jackalopen ulos ovista rakennusten viertä kohden linnan portteja. Lopulta porteista ulos, vartijoiden pistäen merkille kuningattaren ”lemmikin” poistuvan, mutta eivät sanoneet mitään.
”No niin, näytä suuntaa”, Perian lopulta antoi ohjat Jackalopelle, pitihän heidän hakea se tyttö matkaan. Sentään päivästä näytti tulevan kaunis ja lämmin, ehkä tämä reissu ei olisikaan niin hirveä… joskin he tuskin ehtisivät Briariin asti yhdessä päivässä…



// SÖDLJFSÖJLE Tattitarha. Kyllä! Ja Perian on samaa mieltä, hän ansaitsee vain parasta. Ja sos nyt :D Sukuvika //

[Crimson]

Jackalope oli vähällä hypähtää ilmaan Perianin myöntävästi vastatessa, vaikka kovin oli nenäänsä yrittänyt nyrpistellä ajatukselle. Kuinka mahtavaa! Heillä olisi viimein hetki seikkailla yhdessä! Ja satyyrikin pääsisi täältä tunkkaiselta linnanpahaselta hetkeksi raikkaaseen ulkoilmaan ja näkemään jotain muutakin, kuin linnan kivisiä seiniä.
”Suorinta tietä, käskystä kapteeni!” Khee heilautti sotilaallisesti kättään silkkikintulle. Eiväthän he saattaisi kuin Nukan Briariin, ja sen myötä Perian voisi palata takaisin kaupunkiin. Jacka oli puolestaan valmis jäämään Nukalle seuraksi aina siihen saakka, kunnes tuon perhe tulisi tammatytön hakemaan jälleen luokseen.

Jäniksenkorvainen lähti talsimaan Perianin perässä. Hän sai pistää koko keskittymisensä ollakseen harhautumatta minnekään reitiltä, vaikka toinen toistaan houkuttelevammat huoneistojen ovet suorastaan kutsuivat häntä luokseen tutkimaan niiden mysteerejä ja mahdollisia aarteita. Samaan aikaan Jackalope oli kuitenkin äärimmäisen innoissaan Perianin liittymisestä heidän retkelleen mukaan, mistä syystä satyyrin säntillinen seuraaminen oli Jackalle elintärkeää eikä pelkästään vaihtoehto. Jänis odottikin varsin kärsivällisesti, Perianin touhuja vierestä seuraillen kaikessa rauhassa ja välistä tuon huonetta tutkaillen sillä välin, kun satyyri pakkasi laukkunsa. Pukeutui ja lauttautui siistiksi, joka sai Jackan hymyilemään itsekseen ja kohauttamaan kulmaansa. Sievältähän sarvipäinen näytti, mutta ei heitä kyllä kukaan olisi aroilla katsomassa ja ihailemassa.
Laukut oli pakattu, ja Perian oli valmis johdattamaan heidät seuraavaan paikkaan. Jacka seurasi jälleen perässä läpi linnan keittiön, ja hän olisi niin mielellään maistellut ohimennen jokaisesta mahdollisesta kiposta kaikkea ellei satyyri olisi häntä estänyt. Kyllä hän siitä huolimatta onnistui kähveltämään itselleen maistiaisen jos toisenkin, ja siitä jäniksenkorvainen kävi lähinnä maireasti vain virnistelemään.

Matka läpi linnan tuli kuitenkin lopulta päätökseensä. He saapuivat pihamaalle, Jackan vetäisten henkeä äänekkäästi keuhkoihinsa niin kuin ei muka olisi koskaan ennen ulkoilmaa saanut hengittääkseen.
”Tohon suuntaan, Nuka oottaa Fleurélien ompelimolla”, Jacka hihkaisi satyyriin katsahtaen. Sinne ei olisi hirveä matka, ja ehkä Periankin tiesi missä aatelispiireissä etenkin tuttu räätäli majaansa piti.
Yhdessä kaksikko kuitenkin satyyrin sanelemin tahdein taittoi matkansa ompelimolle, Jackan alituiseen selittäen Perianille kuinka hieno retki tästä tulisi, ja kuinka he pääsisivät näkemään maailmaa yhdessä.

Räätälin puodille saavuttuaan Khee kiskaisi talon oven auki, ja antoi Perianin astua ensimmäisenä sisään hienoon kauppaan, oven kilahdukseen Elanordilin tietenkin reagoiden ensimmäisenä puuhiltaan Nukan kanssa.
”Nuka mä sain sen kartan!” Jackalope huudahti iloisena, Elaninkin hymyillen jäniksenkorvaisen hyväntuulisuudelle, ”Ja matkaseuraakin! Anna mä esittelen sut Perianille ennen kuin me lähdetään matkaan viemään sut takas perhees luo”.


//Kyl sä tiiät millasia tatteja siellä kasvaa oikeesti. Ootas vaan kun Katala saa tietää ja alkaa vikitteleen Periania ”hienoihin” töihin. Sukuvika todellakin, eikä Jackaa haittaa ollenkaan. WE DID IT PAPI//