Roswell lyöttäytyi kuninkaan seuraan ja käveli tuon perässä ulos talviseen puutarhaan, pysähtyen sitten pojan rinnalle odottamaan. Katse kyllä seurasi ihmismuotoisen lohikäärmeen matkaa kauemmas. Ehkäpä demonikin oli kiinnostunut… Tai ehkäpä tuo vain halusi olla valmiina suojelemaan kuningastaan, jos jotain sattuisi. Marduk ei tuhlannut aikaa, ennen kuin vaihtoi muotoaan, kasvaen suuremmaksi, siivekkääksi liskoksi, jota toden totta pystyisi lohikäärmeeksi sanomaan. Olihan muoto kaukana siitä, mitä Roswell oli yhdestä Vanhimmista kuullut, mutta selvästikin toisella oli kyky ottaa vaikka ja minkälaisia muotoja. Henry näytti ainakin olevan innostunut näkemästään, pienen hymyn noustessa sarvipään vanhoille kasvoille. Olihan poika utelias… Ja piti kaikenlaisista olennoista.
Garrett taasen kääriytyi turkkiinsa tiukemmin tuulen noustessa ja Mardukin ottaessa sen jo tutuksi käyneen muodon. Kreivi ei toden totta näyttänyt juurikaan ihmettelevän muodonmuutosta – selvästikin tuo oli nähnyt sen ja tämän muodon ennenkin. Hymy löytyi aatelisenkin huulilta.
"No niin. Tässä se sitten on, Teidän Majesteettinne. Lohikäärmeeni. Tämä muoto sopii hyvin pihalleni," tuo myhäili tyytyväisenä päästessään taas kerran näyttämään kuninkaalle jotain hienoakin hienompaa, harvinaistakin harvinaisempaa. Varmasti tämä visiitti pysyisi Scarlingtonin mielessä pitkään, ja niinpä Garrettinkin nimi nousisi entistäkin korkeammalle aatelistossa!
"Se ei ole liian rujo, eikä liian suuri. Juuri sopiva minulle."
Varmasti lohikäärmeen äännähdykset ja ilmestyminen saisi monetkin silmäparit kääntymään kohti puutarhaa. Kenraalin vain oli parempi pysytellä kaukana.
((Niin, demoni menee mielellään tyrmään istumaan, voi siellä istua vaikka kuinka kauan. Mutta heti, kun Consta haluaa lähteä pois, pääsee demonikin.))

