lentotaito hukassa || AY

[Aksutar]

Marduk

Jälleen kerran Marduk oli lähtenyt luolastaan.. jopas hän oli liikkuvaisella päällä tällä vuosikymmenellä. No, tällä kertaa hän ei ollut lähtenyt luolasta etsiäkseen sieluja tai uusia "nukkeja" kokoelmiinsa, vaan muuten vain veryttelemään lihaksiaan. Hän tunsi pitkästä aikaa olevansa elossa.. pieni yliannos sieluja ja Marduk oli kuin nuori poika konsanaan.
Päivä oli mitä otollisin ulkoilulle. Aamu aurinko paistoi kirkkaana taivaalla, lämmittäen vuorien tummia seiniä päivän mittaan.
Suuri lohikäärme lenteli ympäri kolmea vuorta, kierrellen ja kaarrellen jokaisen ympärillä tovin. Hän tarkasteli samalla miten alempana, nuoremmilla lohikäärmeillä meni. Nämä olivat kuin puulla päähän lyöty kun yksi vanhimmista vilahti heidän luoliensa ohi. Osa jäi vain katsomaan perään, osa ei edes huomannut ja osa saattoi lähteä kulkemaan perässä hetken aikaa, kunnes kyllästyi seuraamaan ja palasi takaisin luolalleen. Mardukista oli huvittavaa kun pienet, muutaman hassun metrin mittaiset lohikäärmeet pörräsivät hänen vierellään.. johan siinä tuli suuri olo.
Lopulta Marduk laskeutui melko alas vuoren rinteelle ja nosti päänsä kohti aurinkoa, sulkien silmänsä ja jääden nauttimaan auringon suomasta valosta ja lämmöstä.

Evgenia

Sää oli kaunis mikä sai nuoren naisen laulemaan. Laulun hän alkoi lopetella, kunnes huomasi olevan jo vuorilla. Jyrkät kalliot seinämät nousivat ylemmäksi edessäänsä. Ihmisenä hän pääti alkamaan kiepeämään ylemmäksi päin. Helpoa se ei ollut laisinkaan, vaikka ulkoisesti näyttää. Voimiaan hän ei halunnut käyttää. Varsinkaan hän ei halunnut muuttua, kun oli kuullut nuorten lohikäärmeiden lentelyn ja myreilyt. Lopultuaan hän oli kiipenyt vuorille missä happia oli vähän ihmeselle. Sai nainen, kuitenkin istumaan kallion reunalle ja hyräilemään hiljaa. Kova tuuli sai kannatella seireenimäistä lauluaansa. Saman aikaisesti puoli pitkät hopeiset hiukse saivat tuntea tuulen viskontamista. Olisihan nainen voinnut lentää ihmisenä, mutta se oli kummallista katsoa, kuinka ihminen osaisi lentää. Nyt sai vai kokea miten sisukas nainen oli istumassa laulellen murheitaansa pois.

[Aksutar]

Marduk

Ei Marduk siinä kauaa kerennyt olemaan, kun hän kuuli vaimeaa ääntä alhaalta päin. Marduk raotti silmiään ja huomasi alempana istuvan ihmismäisen hahmon..
Eihän tuo ihminen ollut, vain lohikäärme. Marduk aisti ja tiesi sen.. eihän häntä muuten oraakkeliksi olisi kutsuttu. Marduk hymähti itsekseen ja hitaasti lipui alemmaksi, niin että yltti laskemaan päänsä nausen tasolle. Suuri oraakkelin pää laskeutui hiljaa tuon vierelle, muutaman metrin päähän.
"jo on häpeä... lohikäärme ihmisen muodossa? Ilman mitään parempaa syytä." Marduk aloitti sen pahemmin esittäytymättä saatika kyselemättä kuka tuo toinen oli.. hän tiesi sen jo, ei hänen tarvinnut kysellä.
ja saattoihan se olla itserakasta, mutta Marduk nyt oletti että tuo oli edes jotenkuten tietoinen kuka hän oli.. vaikka oraakkelia ei olisikaan nähnyt koskaan, saattoi tämän tunnistaa jo pelkästä valtavasta koosta, mistä hän oli kuullu koko Cryptissä.
"joku tietämättömämpi saattaisikin luulla sinua täysin ihmiseksi ja koittaa hotkaista suihinsa.. tuolla ulkomuodolla keräät vain hankaluuksia täällä päin Cryptiä, nuori neiti" Marduk lisäsi, kohottaen päätään samalla ylöspäin.

Evgenia

Nuori nainen lauloi laulamistaan ja ihaili maisemia samalla. Laulun aikana hän ei huomannut lohikäärmeen hiipivän vierelleensä. Lopulta hän huomasi mustan lohikäärmeen ja hypähti kiveltä kahdelle ajalle. Vihaisena hän katsoi toista.
" Jos tiedät lajini niin sitten sinun pitäisi tie syyni. " Evgenia sanoi.
Sanottuaan hän pyörähti oikeaksi itsekseen.
" Oletko nyt mielessään? " Naaras kysyi.
Täälä hän näyttätyi harvoi ja varsinkin hän käy täälä, kun haluaa olla oma itsensä. Vuorille hän mahtui olemaan oma itsensä.
" Noin ei saa säikytellä tiesitkö sen. " Evgenia sanoi.

[Aksutar]

Marduk

Marduk tarkkaili naista ainoalla silmällään, hymähtäen pienesti tuon sanoille. Lopulta lohikäärme muuttui omaan muotoonsa ja kyseli sitten oliko Marduk mielissään.
"tjaa'a.." Marduk vastasi vetäen päätään hieman kauemmaksi ja nosti kasvonsa kohti aurinkoa.
Itseasiassa hän ei ollut mielissään.. eikä se hänelle oikeastaan kuulunut mitkä tämän naaraan syyt olivat hypellä pitkin vuoria ihmismuodossa, Marduk vähät välitti. Ei häntä yksinkertaisesti kiinnostanut jokaisen lohikäärmeen elämä, varsinkin kun hän itse piti näitä itseään alempiarvoisena.. ainakin joitakin. Joistakin hän ei vain yksinkertaisesti tykännyt.
Marduk laski katseensa lohikäärmeeseen tämän huomauttaessa ettei saanut säikytellä. Vanha lohikäärme naurahti äänekkäästi ja pudisti päätään.
"Luulin sinun jo huomanneen olemassaoloni aurastani.. mutta ilmeisesti et aisti auroja? hmh, sääli, siitä taidosta on hyötyä." Marduk sanoi sulkien jälleen silmänsä ja paistatteli auringossa.
Olisiko muka puhetta pitänyt koittaa saada aikaan? mitä suotta, puhukoot toinen jos halusi. Mardukilla ei ollut asiaa eikä aihetta josta puhua. Hän tiesi jo kaiken mitä halusi tietää, joten hänen ei tarvinnut sen enempää tältäkään kysellä.. totta kai se olisi kohteliasta edes kysyä mitä tämä teki täällä tai mikä tuon nimi edes oli, mutta jääköön se myöhemmälle.. mitä sitä suotta suutaan avaamaan, jos ei kerran asiaakaan sen paremmin ollut.
Heidän yläpuolellaan kaarteli ja tarkkaili muutama nuori lohikäärme.. nämä olivat yhä innoissaan siitä kun yksi kolmesta oli tullut pihalle heidän keskuuteensa.. niille se oli kai isokin tapahtuma..

Evgenia

Uros lohikäärme oli aivan outo henkilö. Toinen oli eleili ihan omassa mailmoissa. Nähtävästi muuttuminen ei ollut ilostunut toista niin Evgenia päätti siirtyä takaisin ihmiseksi.
" Vanhemman henkilöt voivat saada syndän kohtauksen, mutta vamaakin se olisi teille iloisuutta. " Evgenia sanoi.
Oma itse oli tyytyväinen, kuin oli ihmisen muodossa. Varmuuden vuoksi tarkitsi, että kyynel oli edelleen hiuksissa.

//Lyhyt//

[Aksutar]

Marduk

Marduk ei voinut kuin naurahtaa nuoren neidin sanoille sydänkohtauksista. Ei Marduk siitä nauttinut, mutta olihan se koomista kun joku pelästyi kuoliaaksi.. oikeastaan niin koomista että Marduk olisi varmasti nauranut räkäisesti toisen epäonnelle, sen verran vahingoniloinen hän oli. Marduk itse ei pahemmin pelästynyt mitään.. hän oli jo kaiken nähnyt, kokenut ja kuullut, eikä hän uskonut että tulisi enää mitään järkyttävää näkemään.. paitsi oman kuolemansa, kun sen aika tulisi.. mutta vanhuuteen Marduk ei suostunut kuolemaan, hän kieltäytyi totaalisesti siitä. Hän piti itseään sen verran arvokkaana olentona, ettei vanhuudella ollut oikeutta häntä kukistaa. Marduk halusi kohdata sen, joka todella pystyisi hänet kukistamaan, oli se sitten pieni ihminen tai itse jumala.
Marduk päästi matalan, pitkän murahduksen ja nosti päänsä ylemmäs, veti syvään henkeä ja ponkaisi ilmaan, lähtien hitaasti lipumaan vuoren seinämän viertä, kauemmaksi tuosta nuoresta lohikäärmeestä.. mitä siihen suotta jäisi, ei tuolla tuntunut olevan asiaa ja Marduk ei pitänyt pikku rupatteluista, ainakaan itseään nuorempien kanssa.. joita hän ei pahemmin kunnioittanut.

Evgenia

Nainen huomasi uros oli mielissään siitä, että hauskaa olisi toisen sydän kohtauksen, kun yllättää. Omasta mielestään se oli ihan hauskaa, mutta sydän kohtaus ei olisi ollut mitenkään ihana jälki yllätyksestä.
Omassa ajatuksissa Evgenia hypähti säikähdyksestä, kun toinen lensi korkealle. Pieni hymy ilmestyi ja samoinnaurahdus tuli esille naisesta.
" Outo lohikäärme. " Evgenia sanoi mietteensä ääneen.
Toisen lähdettyä toiseen suntaan niin hän ajatteli jatkaa matkaa. Itsekkin lennähti ihmisenä kauemmaksi. Matkan aikana hän tunsi omituisen tunteen. Kun huomasi mikä se oli niin Evgenia karjaisi pelosta. Lentämisen taidot olivat jotenkin hävinnyt. Vaikka hän muuttui takaisin lohikäärmeksi hän putoili taivaalta alas. Lohikäärmeenä lisäsi siivet esiin mitkä eivät hyödäntynät laisinkaan. Turvaalusen takia Evgenia pisti siivet takaisin sisäänsä. Pieni herkkä murahdus kuului naaraan suusta ja katsoi kuolemaansa.

[Aksutar]

Marduk

Marduk lipui pikkuhiljaa kauemmaksi ja kauemmaksi, kunnes kuuli tuon äskeisen lohikäärmeen karjahtavan. Marduk tiesi kyllä mitä tuolle tapahtui.. hän tippui, syystä taikka toisesta. Laiskan oloisesti Marduk käännähti ympäri ja lähti tippumaan naaraan perässä, kunnes saavutti tämän ja jäi hetkesi tippumaan tämän mukana, aivan kuin ei olisi mitään hätää.. eihän tässä vielä, maahan oli matkaa jonkinverran.
"lohikäärme joka ei osaa lentää? outoa, tunnen vain yhden lohikäärmeen joka ei lennä ja hänelläkin on hyvä syy siihen.. mutta se mikä saa sinut tippumaan on täysi mysteeri" Marduk sanoi ja lopetti sitten tippumisen, napaten toisen etutassuihinsa, pelastaen tämän nyt melko varmalta kuolemalta.
Marduk otti tiukan otteen nuoresta lohikäärmeestä, mutta varoi murskaamasta tätä tassuihinsa.. olihan hänellä sentään sen verran voimaa että olisi voinut rikkoa tuon selkärangan yhdellä puristuksella. Marduk kantoi naaraan ylemmäksi ja laski tuon kohtuu suurelle tasanteelle, muuttaen sitten muotoaan ihmiseksi, jotta mahtui samalla tasanteella seisomaan.. hän oli sen verran iso että ei kyennyt edes puoliksi ahtamaan tuolle tasanteelle, mikäli naaras makasi siinä täydessä mitassaan.
"no niin, mikä tuli? unohditko miten lentää?" Marduk kysyi astellessaan lähemmäksi.

Evgenia

Hän oli aivan paniikissa. Joka sekunti hän oli lähempänä kuolemaansa. Millään lailla Evgenia ei halunnut vielä jättää elämäänsä kesken. Nopeasti silmän ulottuvuudelle hän huoamsi vanhemman lohikäärmeen tulevan lähemmäksi. Evgenia katsoi hieman vihaisen oloisena toista, että voitko jo tartuu häneen, kuin puhut. Lopulta uros nappasi hänet ja vei turvallisempaa olosuhteeseen. Itse uros muuttui mieheksi mikä sekoitteli Evgenia päätä toisesta henkilöstä. Vähä aikaa sitten ei voinut hänen silmissään ihminen ja nyt itse oli ihminen. Evgenia piti itsensä koossa, että veisi paljoakaan tilaa, mutta pienesti vapasi järkytyksestä, kun lento taito loppui kesken. Pahinsa oli se, että ei tiennyt syytä siihen.
" Kiitos. " Hän sai sanottuaan.
Hetken hän oli hiljaa. Hiljattai muuttui uudemmen kerran naiseksi, joka vapisi kauhistuksesta. Ilman herraa edessä hän olisi kuollut. Samalla hiljauksella hän mietti mitä vastat miehelle.
" En oikeastaan osaa sanoa, koska en tiedä miksi menetin lento kykyyni niin yllättäen. Pelottavaa ajatella, mutta minussa ei ole enään lohikäärmettä. " Nainen sanoi.
Hän oli hyväksynyt, että hän on lohikäärme alun periltään. Suuremmaksi osaksi eleili ihmis muodossaansa.
" Muuten tässä ei ole mitää naurettavaa. " Evgenia sanoin ja katsoi kiitoksena toiselle pelastuksesta.

[Aksutar]

Marduk

Sille että Marduk nyt muuttui ihmiseksi oli täysin looginen ja hyvä syy: Ei hän muuten mahtunut samalle tasanteelle. Toki hän olisi voinut jäädä roikkumaan pitkin vuorenrinnettä, mutta se oli äärimmäisen epämukavaa. Ei Marduk ihmisolomuodostaan pitänyt, mutta olihan se kätevä joskus... mutta ei hän sitä huvikseen tai ihan muuten vaan käyttänyt, hän oli sen verran ylpeä omasta, suuresta ulkomuodostaan että piti siitä enemmän.
Tyttö kiitti ja muutti muotoaan takaisin ihmismuotoonsa, täristen kuin haavan lehti tuulessa. Marduk tuijotti tuota apaattisella ilmeellä jä käveli tuon eteen, sanomatta mitään vielä.
Sitten Evgenia mietti mikä oli tullut.. tyttö ei tiennyt mikä hänen lentokykyään vaivasi, mutta Mardukin pupilli kapeni kun tuo sanoi ettei hänessä ole enää lohikäärmettä. Marduk päästi puuskahduksen ja kyyristyi niin, että oli kasvotusten tytön kanssa.
"Muista mikä olet! Et ole yhtä alhainen mitä nuo saastaiset kuolevaiset tuolla alhaalla. Olet lohikäärme, jaloa lajia ja kuolematon, voimakas ja kaunis. Et heikko, kuolevainen ihminen" Marduk sanoi astetta halveksuvammalla äänellä ja lopulta vetäytyi kauemmaksi tytöstä.
"mikä teitä nuoria oikein vaiva..." Marduk lisäsi mutisten, kävellessään tasanteen reunalle ja vilkaisi alas.

Evgenia

Hitaasti Evgenia huomasi, että uros oli edessään miehenä. Miehen ulkonäkö ei mielen kiintoisuudensa toisesta viennyt. Toisen ulkonäköön hän ei jakasanut noteerata, kun lento kykyn menettäminen oli viennyt ajatukset. Toisen astuassa lähemmäksi ja samalla puhuen. Evgenia asteli hieman taakse päin. Mies näytti niin pelottavalta ja sanat lisäsivät kovasti sitä. Pelon alla hän kuunteli miehen sanomisen. Miehen sanominen kuolematon koski kovasti, mutta se ajutus jäi vapinan alle. Jollakin tavalla nainen tunsi itsensä masentuneempi syvemmin. Voisi olla totta, että hän oli surkea lohikäärme, joka edes oikein viihtynyt menneisyyden osaksi omassa muodossaansa. Naisen vapiset katseet kääntyivät miestä. Aluksi häntä pelotti mies tippuisi, sitten hän muisi itsehän pitäisi pelkää reunoja, koska ei osannut lentää.
" Kai aika on vaikkatunut tapoihin kulumiseen, että uudet sukupolvi elävät erilaista, vanhemmat. " Evgenia sanoi hiljaa.
Hän ei oikein osannut sanoa.
" Nähtävästi minut on tuomittu olemaan surkea lohikäärme. Möhläine kaikessa. " Itsekseen Evgenia sanoi mietteensä ääneen.
Laittaen päänsä jalkojen väliin ja lakoi itkeä.

[Aksutar]

Marduk

Uudet sukupolvet elivät erillailla mitä vanhemmat.. kai se oli totta, mutta Mardukista se oli halveksuttavaa. Vanhassa vara parempi, kuten sanonta kävi. Vanhoja tapoja piti vaalia.. oli toisaalta sääli että kaikki vanhat tavat, legendat, myytit ja uskomukset unohdettiin ajanmyötä.. Ihmiset ja heidän kristinuskonsa.. painuisivat takaisin meren toiselle puolelle, ei heitä täällä kaivattu. Tosin Marduk kyllä tarvitsi heidän sieluja elääkseen, mutta kyllä hän niitä voisi hakea kauempaakin.. vaikka se olisi sitten vähän rankempaa hommaa.
Sitten Evgenia alkoi itkeä. Marduk kääntyi hiiiiiitaaasti ympäri vilkaisten tuota ainoalla silmällään. EI itkeviä naisia! Marduk ei kestänyt itkeviä naisia. Ei sillä että ne olisivat ärsyttäviä, vaan koska hän ei yksinkertaisesti kestänyt katsella jos nainen itki.
"älä nyt vielä luovuta.." Marduk sanoi kääntyessään kunnolla ympäri ja jäi seisomaan tasanteen reunalle..
"Ethän sinä edes ole yrittänyt kuin kerran.. kolmas kerta toden sanoo, jos ei silloinkaan niin sitten pitää harjoitella.. jos jotain vihaan niin luovuttajia." Marduk jatkoi ottaen pari askelta lähemmäksi ja alkoi sormillaan pyöritellä partaansa.
"kokeile lentää.." Marduk sanoi, tai oikeastaan käski.

Evgenia

Pienellä itkun hymähdyksellä hän ragoi miehen sanomaan. Luovutus kuulosti naisen korville todella mukavalta sanalta. Sormillaan hän yritteli samaan aikaan pyyhkiä kyyneliää, vaikka loppua ei näkynyt. Pienesti hän kääntyi katsomaan hopean valkoisten hiuskien alta miestä.
" Mutta, jos harjoittelu ei vaikuta vaan jonkin muu syy. " Hiljaa hän sanoi.
Itse hän ei ole luovattunut, mutta nyt hnstä tuntui, että voisi todella luovuttaa. Oman kuolema sai aina jostakin antamaan voimaa hänelle. Evgenia nousi ja asteli miehen viereen.
" Yhdellä avulla uskallan, jos otat vastaan minut, jos en näyttää pahalta. En ole vielä valmis kuolemaan. " Evgenia sanoi.
Nainen ei katsonut alas vaan suoraan eteen päin.

[Aksutar]

Marduk

Jos Madukilla olisi ollut pokkaa, hän olisi mennyt ja läimäyttänyt naista poskelle. Pois moiset luovotus ajatukset. Hän vihasi luovuttajia, mutta samalla hän myös sääli naista.. tämä kun itki vielä. Lopettaisi jo, johan tässä alkoi säälittään jo liikaa. Tosin onneksi Marduk oli henkeen ja vereen lohikäärme, eikä hän pahemmin tuntenut ääripään tunteita, kuten rakkautta. Loppujen lopuksi hän oli enemmänkin eläin, kuin kaksijalkainen, tunteellinen olento.
Lopulta nainen nousi ylös ja käveli Mardukin vierelle. Marduk kääntyi ympäri katsomaan alas kielekkeeltä... matkaa alas oli ihan kivasti, enemmän mitä äsken. Evgenia sanoi että uskaltaisi yrittää, jos Marduk ottaisi hänet vastaan.. ai tässä pitäisi ruveta lento-opettajaksi? Toisaalta, ei Mardukilla muutakaan tekemistä ollut.. eikä hän todellakaan aikonut jättä tuota tänne yläilmoihin yksin itkemään, mikäli tuo ei kerran osannut kunnolla lentääkkään.
Marduk hymähti pienesti ja hypähti keveästi ilmaan ja leijui viiden metrin päähän tasanteesta, kääntyen sitten kohti Evgeniaa.
"lennä tänne nyt alkuunsa..." Marduk sanoi, jääden seisomaan ilmaan ja odottamaan että Evgenia tekisi siirtonsa.